Olavi Pukkila KATSAUS Röntgensäteilyn käyttö tuberkuloosin vastustamisessa Suomi oli 1970-luvulle asti Euroopan mustaa tuberkuloosialuetta. Tuberkuloosin vastustamisessa keuhkojen läpivalaisu oli 1940-luvun puoliväliin asti röntgensäteilyn hallitseva käyttömuoto. Tämän jälkeen pienoisröntgenkuvaus yleistyi nopeasti. Vuotuisten pienoiskuvausten huippumäärä saavutettiin vuonna 1976, jolloin kuvattiin noin 1,8 miljoonaa kansalaista. Yhteensä kuvauksia tehtiin noin 51 miljoonaa. 1970-luvun lopulla täysikokoisten röntgenkuvien ottaminen alkoi tuntuvasti yleistyä. Vasta 1980-luvun lopulla katsottiin tuberkuloosin ilmaantuvuuden pienentyneen niin paljon, että keuhkojen pienoisröntgenkuvausseulonta päätettiin lopettaa. Röntgentutkimukset aiheuttivat arviolta noin 15 000 mansievertin suuruisen kollektiivisen säteilyannoksen. Tämä on samansuuruinen kollektiivinen säteilyannos, jonka luonnonsäteily aiheuttaa vuosittain Suomen kansalle. Suomen Tuberkuloosin Vastustamisyhdistys (STVY) täytti 28.5.2007 sata vuotta. Yhdistyksen perustamisaikoina ei ollut olemassa tuberkuloosiin tehokkaasti vaikuttavaa lääkettä, mutta taudin tiedettiin olevan bakteerin aiheuttama ja tauti. Tämän oivalluksen oli vuonna 1882 tehnyt saksalainen lääkäri Robert Koch. Sata vuotta sitten Suomessa oli vain muutama röntgenlaite. Jo vuonna 1896 eli röntgensäteilyn keksimistä seuraavana vuonna raportoitiin keuhkotuberkuloosipesäkkeiden ja niiden aiheuttamien muutosten havaitsemisesta läpivalaisukuvassa. Suomen tuberkuloosiparantoloihin saatiin hankittua ensimmäiset röntgenlaitteet 1910-luvulla. 1930-luvulla Suomen kaikilla tuberkuloosi- eli huoltolääkäreillä oli röntgenlaite käytettävissään. Entisaikojen tuberkuloositilanteen vakavuudesta saa hyvän käsityksen vanhoista tilastotiedoista, sillä kuolinsyiden tilastointi alkoi jo vuonna 1749. Kuolleisuus tuberkuloosiin oli huipussaan (30/10 000) 1860-luvulla, ja 1870-luvulla isorokko- ja punatautiepidemioiden hellittäessä tuberkuloosista tuli Suomen yleisin kuolinsyy. Asian järkyttävyyttä lisäsi se, että tauti niitti erityisesti lapsia ja nuoria aikuisia ja että joillakin alueilla kuolleisuus oli huomattavasti keskimääräistä suurempi. 1900-luvun alussa esimerkiksi Tampereella joka neljännen kuoleman syy oli tuberkuloosi. 1930-luvulla kuoli Suomessa yksi asukas tunnissa tuberkuloosiin. Tätä käytettiin tuolloin iskulauseena taudinvastaisen taistelun tehostamiseksi. Tuberkuloosinvastustamistyön ansiosta sekä kuolleisuus tautiin että taudin ilmaantuvuus alkoivat 1930-luvun jälkeen pienentyä hitaasti (taulukko 1). Tämä kehitys nopeutui, kun 1950-luvun alussa saatiin käyttöön tehokkaita tuberkuloosilääkkeitä ja calmetterokotus- ja pienoisröntgenkuvausohjelmaa alettiin toteuttaa maanlaajuisesti vuonna 1949 säädetyn tuberkuloosilain mukaisesti. Tuberkuloosia ei enää Suomessa pidetä yleisesti vaarallisena tautina. Nykyään etelänmat- 59 Duodecim 2009;125:59 65
KATSAUS Taulukko 1. Tuberkuloosikuolemat ja keuhkotuberkuloosin ilmaantuvuus sekä melanooman ja HIV-infektion aiheuttamat kuolemat vuosina 1930 2000. Vuosi Tuberkuloosikuolemat 1930 8 771 324 1940 7 842 265 1950 3 750 200 1960 1 158 127 1970 383 66 1980 240 28 1990 179 11 117 18 2000 129 7 137 10 kailun auringonottoon ja seksuaalisuhteisiin liitettävät tappavat taudit saavat paljon enemmän julkista huomiota. Kuolinsyynä tuberkuloosi ei kuitenkaan ole maassamme edelleenkään erityisen harvinainen (taulukko 1). Röntgenlaitekannan kehitys tuberkuloosin vastustamisessa Uudet keuhkotuberkuloositapaukset Melanoomakuolemia HIV-kuolemia Suomessa Tuberkuloosiparantoloihin hankittiin ensimmäiset röntgenlaitteet Venäjän vallan aikana, Nummelaan 1912 ja Takaharjuun 1914. Itsenäisen Suomen alkuajat olivat taloudellisesti vaikeita, mutta STVY:n avustusten turvin 1920-luvun loppuun mennessä kaikissa isoissa parantoloissa oli röntgenlaitteet. Vuoden 1925 jälkeen jotkut huoltolääkärit hankkivat läpivalaisulaitteen omalla kustannuksellaan. 1930-luvun alussa STVY päätti hankkia läpivalaisulaitteet kaikkiin 17 tuberkuloosipiiriin. Tämä toteutui vuonna 1934. 1930-luvulla hankituista röntgenlaitteista suuri osa oli kotimaisia Oy Havemann Eft. f. Ab:n valmistamia Pikku Vasamia (kuva 1). Tämä oli kevyt, näppärä ja kuljetukseen sopiva laite. Se voitiin esimerkiksi ripustaa kattokoukkuun tai asettaa kuljetuslaatikkonsa päälle. Sen varjostimeen voitiin kiinnittää valotiiviisti musta kangaspussi, joka poisti tarpeen pimentää tutkimushuone. Säteilysuojelun kannalta tuon ajan röntgenlaitteet olivat varsin puutteellisia nykyisiin laitteisiin verrattuna. Vuonna 1936 brasilialainen lääkäri Manuel de Abreu kehitti pienoisröntgenkuvauslaitteen (RP-laite), joka mahdollisti käytännöllisyytensä ja pienten filmikustannustensa johdosta keuhkojen röntgenkuvausten moninkertaistamisen. Laitteen läpivalaisuvarjostimelle syntyvä röntgenkuva pienennettiin optisesti filmikoolle sopivaksi ja kuvattiin kameralla. Saksassa alettiin tuolloin valmistaa 35 mm:n kinofilmille kuvaavia laitteita. Ensimmäinen tällainen laite hankittiin Suomeen vuonna 1940. Jatkosodan aikana puolustusvoimien 60 Kuva 1. Kotimainen keuhkojen läpivalaisulaite Pikku Vasama. O. Pukkila
käytössä oli kolme RP-laitetta, joita kierrätettiin rintamajoukoissa. Seulonnoissa löytyi tuolloin 15 000 tuberkuloositapausta. Vuonna 1945 STVY sai Ruotsista lahjaksi viisi RP-laitetta. Tuolloin Suomessa oli käytössä yhteensä kymmenen laitetta. Tämä mahdollisti maan aikuisväestön kattavien kuvausten käynnistämisen. Toimintaa varten perustettiin vuonna 1946 Oy Yleisröntgen Ab. Vuonna 1950 UNICEF lahjoitti Suomelle yhdeksän RP-laitetta. Saman vuoden lopussa STVY lopetti seulontatoimintansa ja lahjoitti kaikki laitteensa Tuberkuloosipiirien liitolle, joka ryhtyi vuoden 1949 alussa voimaan tulleen tuberkuloosilain nojalla huolehtimaan valtakunnallisesta seulonnasta. Käytännössä Yleisröntgen toteutti suurimman osan seulonnasta. Sen toimistolääkärit tutkivat ensiksi kaikki kuvat ja kaksoistarkistus tehtiin kunkin piirin tuberkuloositoimistossa, joihin kaikkiin myös hankittiin RP-laitteet jatko- ja seurantatutkimuksia sekä mahdollista seulontaa varten. 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa Yleisröntgen uusi RP-kalustonsa. Tuolloin se hankki 70 mm:n rullafilmille kuvaavia laitteita. Samoihin aikoihin alettiin myös uusia tuberkuloositoimistojen ja -parantoloiden kiinteitä RP-laitteita. Niihin hankittiin 100 mm:n irtofilmeille kuvaavia laitteita. Samanlaisia laitteita alettiin 1960-luvulla hankkia myös sairaaloihin. 1970-luvun alkupuolella Suomessa oli noin 130 RP-laitetta ja saman verran vanhoja läpivalaisu- ja kuvauslaitteita. 1980-luvun alussa käytössä oli vielä 90 RP-laitetta ja suunnilleen saman verran kuvauslaitteita. Läpivalaisuja ei enää tuolloin tehty. Vuoden 1987 alussa tartuntatautilaki korvasi tuberkuloosilain. Tuolloin suurin osa RPlaitteista oli poistettu käytöstä. Tuberkuloositoimistot lakkautettiin ja parantolatoiminta päättyi lopullisesti. Röntgentutkimusmäärät Taulukko 2. Erityyppisten tuberkuloosiröntgentutkimusten arvioidut määrät vuosina 1910 1989. Ajanjakso Keuhkotuberkuloosiin liittyvien röntgentutkimusten säteilyannosten suuruus on vaihdellut varsin paljon ajan ja tutkimuspaikan mukaan. Siihen vaikuttavat useat eri tekijät. Näitä ovat röntgenlaitteiden teknisten ominaisuuksien ja filmien herkkyyden lisäksi mm. laitteiden käyttötapa ja tutkittavan henkilön koko (Pukkila 2004). On mahdollista, että jollekin potilaalle on pitkän ajan kuluessa tehty suuri mää- Läpivalaisuja Säteilyn käyttömääristä ja -tavoista tuberkuloosinvastustamistyössä vuosina 1907 1987 ei ole saatavilla viimeistä kymmentä vuotta lukuun ottamatta luotettavaa tietoa. On tyydyttävä arvioon, jonka luotettavuus heikkenee mentäessä ajassa taaksepäin. Historiallista tietoa röntgentutkimusten lukumääristä on varmasti arkistojen kätköissä monissa eri paikoissa. Valtakunnallista tarkkaa tietoa ajalta ennen vuotta 1976 on mahdotonta saada, sillä alalla toimi julkishallinnon lisäksi monia yksityisiä tahoja. Professori Härön kirjassa (1992) on mielenkiintoinen maininta lääkintöhallituksen 1930-luvun tilastoinnista, jonka mukaan vuosina 1933 1938 tuberkuloositoimistoissa tehtiin 499 217 läpivalaisua ja 10 148 kuvausta. Läpivalaisut olivat tuolloin ilmaisia, mutta kuvauksista perittiin kustannusten mukainen maksu, mikä selittää röntgenkuvien pienen määrän. Röntgentutkimuksia tehtiin tuberkuloosiparantoloiden lisäksi myös monissa muissa terveydenhuollon toimipisteissä. Taulukossa 2 on esitetty suppeaan lähdeaineistoon (Pukkila ja Rannikko 1977, Pukkila ja Havukainen 1981, Härö 1992) perustuva karkea arvio tutkimusmääristä eri vuosikymmeninä. Säteilyannokset ja riskit Kuvauksia 1910 1929 100 000 10 000 1930 1939 700 000 30 000 Pienoisröntgen 1940 1949 500 000 30 000 2 000 000 1950 1959 300 000 50 000 10 000 000 1960 1969 50 000 100 000 15 000 000 1970 1979 4 000 200 000 18 000 000 1980 1989 1 000 400 000 6 000 000 Yhteensä 1 655 000 800 000 51 000 000 61 Röntgensäteilyn käyttö tuberkuloosin vastustamisessa
KATSAUS rä erilaisia tuberkuloosiröntgentutkimuksia, joiden säteilyannosten suuruudessa on voinut pienimmän ja suurimman välillä olla 100-kertainen ero. Taulukossa 2 esitetyt tutkimusmäärät eri tekniikoilla on jaettu seitsemään ajanjaksoon. Keskimääräiset säteilyannokset kussakin ryhmässä ovat karkeita arvioita, sillä Säteilyturvakeskuksen mittaustuloksia on olemassa vain ajalta 1976 88. Tuolloin ei seulontaan enää käytetty läpivalaisua. RP-kuvista vuosilta 1940 59 on käytetty YK:n julkaisemaa keskiarvotietoa (Pukkila ja Rannikko 1977), joka pätenee myös Suomen osalta. Röntgentutkimusten säteilyannosten suuruuden vertailussa käytetään yleisesti pinta-annosta (ESD, yksikkö mgy). Sillä tarkoitetaan ilmaan absorboitunutta annosta pisteessä, jossa säteilykeilan keskiakseli kohtaa tutkittavan henkilön. Pinta-annoksen ja kuvausteknisten tietojen avulla voidaan laskea (Tapiovaara ym. 1997) efektiivinen annos (E, yksikkö msv), jota käytetään kuvaamaan säteilystä kuvattavalle henkilölle aiheutunutta riskiä. Riskinä on tässä tapauksessa syöpä. Geneettinen haitta on keuhkoröntgentutkimuksessa hyvin pieni. Laskemalla yhteen tutkittujen henkilöiden keskimääräiset efektiiviset annokset saadaan kollektiivinen annos (S, yksikkö mansievert, mansv). Tämä antaa arvion kohderyhmälle mahdollisesti aiheutettavien syöpätapausten määrästä. Kansainvälinen säteilysuojelukomissio ICRP on vuonna 2007 (Annals of the ICRP) esittänyt, että kehittyneiden maiden työikäisessä väestössä kuolemaan johtavan syövän riskinä pidetään arvoa 4 %/Sv ja koko väestössä arvoa 5 %/Sv. ICRP on myös esittänyt, ettei pienistä annoksista kertynyttä kollektiivista annosta pidä käyttää jälkikäteen kuolintapausten laskentaan vaan riskiarviona uudentyyppisen säteilytoiminnan hyväksyttävyyttä harkittaessa. Taulukossa 3 on esitetty arvioidut keskimääräiset pinta-annokset (PA-projektio) eri tutkimustyypeissä ja niistä lasketut efektiiviset ja kollektiiviset annokset eri vuosikymmeninä. Efektiiviset annokset on laskettu Säteilyturvakeskuksen (Tapiovaara ym. 1997) kehittämällä Monte Carlo menetelmällä. Ennen vuotta 1970 annetuissa luvuissa eivät laskennan lähtökohtana ole mittaustulokset. Oikeat luvut ennen vuotta 1950 voivat olla tuntuvasti suurempiakin. Niitä ei kuitenkaan ole tarpeen ryhtyä arvailemaan. Tässä tarkastelussa saadaan siis kollektiivisen annoksen suuruudelle arvio 15 000 mansv. Jos nyt aiottaisiin käynnistää entisenkaltainen tuberkuloosiseulonta, olisi arvioituna haittana 600 säteilyn aiheuttamaa syöpäkuolemaa. Yksilöiden säteilyaltistus riippuu kuvausten ja läpivalaisujen lukumäärästä, tekotavasta ja röntgenlaitteesta. Esimerkkinä voidaan tarkastella vuonna 1935 syntynyttä henkilöä, joka ei ole sairastunut tuberkuloosiin. Hänen piti 62 Taulukko 3. Tuberkuloosiröntgentutkimusten keskimääräiset pinta- ja efektiiviset annokset sekä kollektiiviset annokset eri vuosikymmeninä. Pinta-annos (ESD, yksikkö mgy) on säteilyannos iholla keskellä selkää, efektiivinen annos (E, yksikkö msv) syöpäriskiin verrannollinen säteilyannos ja kollektiivinen annos (S, yksikkö mansv) eri tutkimusten lukumäärällä kerrottujen efektiivisten annosten summa. Ajanjakso Pienoisröntgenkuva Täysikokoinen kuva Läpivalaisu Kollektiivinen annos ESD (mgy) E (msv) ESD (mgy) E (msv) ESD (mgy) E(mSv) S (mansv) 1910 1929 10 0,43 30 0,88 100 1930 1939 5 0,27 20 0,59 400 1940 1949 8,0 0,56 3 0,22 20 0,59 1 400 1950 1959 7,0 0,49 1,5 0,16 20 0,59 5 100 1960 1969 3,0 0,24 1,0 0,11 10 0,30 3 600 1970 1979 2,6 0,21 0,8 0,09 5 0,20 3 800 1980 1989 0,7 0,10 0,4 0,08 600 Yhteensä 15 000 O. Pukkila
vuoteen 1988 mennessä käydä RP-joukkokuvauksessa 13 kertaa. Jos hän oli koko ajan ollut tuberkuloositartunnan kannalta kriittisessä työssä, hänet saatettiin kuvata 37 kertaa. Keskimääräisluvuista saadaan edellisessä tapauksessa efektiivisen annoksen arvoksi noin 4 msv ja jälkimmäisessä noin 10 msv. Jos RP-kuvaukset olisi tehty aina tuberkuloositoimistossa, annokset ovat voineet olla 2 10-kertaisia. Seulontakäytäntö Vuonna 1950 aloitettiin pakolliset valtakunnalliset seulonnat. Kaikkien 15 vuotta täyttäneiden kansalaisten keuhkot tutkittiin kolmen vuoden välein ja tietyissä tuberkuloosin kannalta kriittisissä ammateissa olevat kerran vuodessa. Tällaiset henkilöt työskentelivät mm. sosiaali- ja terveydenhuollossa, opetustoimessa, lasten päivähoidossa, elintarvikealalla ja kauppalaivoissa. Työnhakuun tarvittava tuberkuloositodistus oli voimassa kolme kuukautta. Korkeakoulujen opiskelijat tutkittiin kerran vuodessa. 1960- ja 1970- luvuilla oli odottavan äidin käytävä tuberkuloosikuvauksessa saadakseen raha-avustuksen tai äitiystarvikepakkauksen. Lääkintöhallitus ohjeisti nämä kuvaukset vuoden 1980 alusta alkaen synnytyksen jälkeen tehtäviksi, jollei ollut aihetta epäillä tuberkuloositartuntaa. Vuoden 1982 alusta tuli voimaan lääkintöhallituksen ohje, joka vähensi pakollisia röntgenkuvauksia. Aloitusiäksi tuli 20 vuotta ja seuraava seulonta tehtiin 40 ikävuodesta lukien neljän vuoden välein ja 70 vuotta täyttäneille kahden vuoden välein. Tuberkuloositartunnalle vähemmän altis osa terveydenhuollon henkilöstöstä sekä koulujen ja opistojen henkilökunta oli tarkastettava neljän vuoden välein. Muilla tuberkuloosin levittämisen kannalta keskeisillä työaloilla säilyi vuotuinen kuvauspakko. Tuberkuloosiseulonta päättyi Suomessa vuonna 1989 lääkintöhallituksen päätöksellä. Lopuksi Tuberkuloosinvastustamistyössä erityisen suurta aktiivisuutta osoittanut lääkäri Severi Savonen (1876 1962) esitti vuonna 1940 tavoitteeksi sen, että kaikkien suomalaisten keuhkot kuvataan kerran vuodessa (Härö 1992). Hän julisti: Tavoite toteutetaan, mutta ensin on ryssä lyötävä (Uusi Suomi 7.12.1942). Kun 1940-luvun lopulla oli saatu riittävät aseet tuberkuloosin voittamiseksi, tautia vastaan julistettiin täysimittainen sota. Sodan voittaminen vaatii aina uhreja tässä tapauksessa pienehkön joukon tuntemattomia kansalaisia, jotka ovat saaneet säteilyperäisen syövän. Heidän joukossaan on varmaankin muutamia pitkän ja ansiokkaan työuran tehneitä huoltolääkäreitä. Joukkokuvausten käynnistämisvaiheessa ei säteilyn ja syövän välistä yhteyttä vielä tunnettu. Nykyään säteilyn käytön hyväksyttävyydeltä edellytetään, että saavutettu hyöty on aiheutunutta haittaa suurempi ja että terveydelle haitallinen säteilyaltistus pidetään niin vähäisenä kuin käytännöllisin toimenpitein on mahdollista. Röntgentutkimusten vaikutuksesta kuolleisuuden pienenemiseen ei ole mahdollista tehdä luotettavaa arviota, sillä tuloksellinen lääkehoito saatiin käyttöön juuri samaan aikaan kuin seulonta aloitettiin. Vaikutus on kuitenkin varmaan ollut hyvin huomattava, ja säästyneiden elinvuosien määrä oli ja on edelleen monikertainen verrattuna säteilyn johdosta mahdollisesti menetettyihin ja menetettäviin. Tuberkuloosikuvauksissa paljastui lisäksi sivulöydöksinä mm. muita keuhkosairauksia, kasvaimia ja sydäntauteja. Uusista keuhkosyövistä noin kolmasosa löydettiin RP-kuvausten avulla. Nämä sivulöydökset kasvattivat säästyneiden elinvuosien määrää. Vuosina 1961 81 seulontojen yhteydessä tehtiin noin miljoona sydänröntgentutkimusta ottamalla lisäksi sivukuva. Vaikka säteilytys sivuprojektiossa oli noin nelinkertainen PA-projektioon verrattuna, on selvää, että myös tässä hyöty oli haittaa suurempi. Säteilyaltistuksen suuruuden osalta ei sen sijaan läheskään aina toimittu mahdollisimman pienillä annoksilla. Jälkikäteen voidaan kritisoida, ettei ennen vuotta 1977 pyritty pienentämään pienoisröntgenkuvausten säteilyannoksia ja että tuberkuloosin ilmaantuvuuden tuntuvasta 63 Röntgensäteilyn käyttö tuberkuloosin vastustamisessa
KATSAUS Kuva 2. Raskaana olevan naisen pienoisröntgenkuvaus, jossa sikiö joutuu osittain säteilykeilaan. Oikealla röntgenputki ja vasemmalla pienoiskuvauskamera. 64 pienenemisestä huolimatta kuvausmäärien vähentämisessä viivyteltiin. Silloin esiintyi muutosvastarintaa kuten nykyäänkin, ja oli myös kyse hyvin toimivan organisaation tarjoaman työn jatkuvuudesta. Lisäksi monien muistissa olivat kauhukuvina ne ajat, jolloin tuberkuloosiin kuoli oman perheen jäseniä tai hyviä ystäviä. Tarkasteltaessa säteilyannosten suuruutta käytetään yleensä sopivia vertailukohteita. Esimerkiksi kehomme sisältämät luonnon radioaktiiviset aineet aiheuttavat meille noin 0,3 msv:n suuruisen annoksen vuodessa, eli saman verran kuin yhdestä pienoiskuvauksesta keskimäärin 1950 1970-luvuilla. Kosminen säteily aiheuttaa myös 0,3 msv:n annoksen vuodessa, eli noin neljässä kuukaudessa taivaalta tulee sama säteilyannos kuin yhdestä pienoiskuvauksesta 1980-luvulla. Annokset eivät siis vaikuta olleen yksilön kannalta kovinkaan merkittävä riskitekijä. Jos annoksia tarkastellaan Säteilyturvakeskuksen 1.1.2008 voimaan saattamien röntgentutkimusannosten vertailutasojen pohjalta, saadaan hieman erilainen vaikutelma. Keuhkokuvauksen pinta-annoksen vertailutaso on 0,2 mgy, jonka ylittämiseen pitäisi olla perusteltu syy. Vuonna 1977 tehtyjen mittausten mukaan RP-laitteet toimivat keskimäärin 5,2 mgy:n pinta-annoksella. Se oli 26 kertaa vertailutasoa suurempi ja nykypäivän keuhkokuvauskäytäntöön verrattuna noin 50-kertainen. Tuolloin oli käytössä myös muutamia laitteita, joiden pinta-annos oli yli 10 mgy. Suurin mittaustulos 32 mgy saatiin vanhalle laitteelle, jota käytettiin enää pelkästään ns. äitiyskuvauksiin. Tämän laitteen käyttö lopetettiin heti Säteilyturvakeskusken mittaustuloksen tultua kyseisen tuberkuloositoimiston lääkäreille tietoon. Kuva 2 esittää, miten sikiö saattoi altistua säteilylle äitiyskuvauksessa. Tällainen kuva esitettiin vuoden 1977 Sädeturvapäivien televisioidussa lehdistötilaisuudessa. Raskaana olevien naisten tuberkuloositarkastuskäytäntö muuttui pian tämän jälkeen. Hieman ennen joukkokuvausten lopettamista onnistuttiin teknisten muutosten avulla pienentämään säteilyannoksia huomattavasti. Niinpä Somaliaan ja Kiinaan siirretty vanha suomalainen pienoiskuvauskalusto ei altistanut sikäläisiä asukkaita tarpeettoman suurille säteilyannoksille. Tuberkuloosiseulonnan päätyttyä Oy Yleisröntgen Ab:n seuraaja Suomen Terveystutkimus Oy aloitti mammografiaseulonnan. Tuolloin olisi lisäksi pienin kustannuksin voitu vanhan kutsujärjestelmän pohjalta luoda aikuisväestön kattava terveysseulonta. Luonnollisesti se olisi nytkin mahdollista, jos vain poliittista tahtoa löytyisi.
Kirjallisuutta Annals of the ICRP, Publication 103. The 2007 Recommendations of the International Commission on Radiological Protection. Elsevier: Amsterdam 2007. Härö AS. Vuosisata tuberkuloosityötä Suomessa, Suomen Tuberkuloosin Vastustamisyhdistyksen historia. F. G. Lönnberg 1992. Pukkila O, Rannikko S. Pienoiskuvauslaitteet, käyttömäärät ja -tavat Suomessa vuonna 1977. Säteilyturvallisuuslaitos STL- B 21. Helsinki 1977. Pukkila O, Havukainen R. Pienoiskuvausten potilasannokset Suomessa 1980. Säteilyturvallisuuslaitos STL-B 34. Helsinki 1981. Pukkila O, toim. Säteily- ja ydinturvallisuus. Säteilyn käyttö (osa 3). Hämeenlinna: Säteilyturvakeskus 2004. Tapiovaara M, Lakkisto M, Servomaa A. PCXMC A PCbased Monte Carlo program for calculating patient doses in medical x-ray examinations. STUK-A139. Helsinki: Edita 1997. OLAVI PUKKILA, FL, Lääketieteellisen fysiikan asiantuntija Maininkitie 9 B 11 02320 Espoo Summary Use of X-radiation in the combat against tuberculosis Up to the 1970 s, Finland was a black part of Europe with respect to tuberculosis. In the combat against tuberculosis, fluoroscopic chestexamination was the predominant usage form of X-radiation until the mid- 1940 s. After this, photofluorography quickly became more common. In all, approximately 51 million miniature radiographs were taken. By the end of the 1970 s, taking of fullsized X-ray photographs started to become much more common. As late as in the latter part of the 1980 s the decision was made to discontinue photofluorographic screening. By a rough estimation, the X-ray operations brought about a collective radiation dose of approx. 15,000 mansieverts. Sidonnaisuudet: Ei ilmoitettuja sidonnaisuuksia