TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA



Samankaltaiset tiedostot
TIR-carnet n täyttöohjeet

N:o TAVARATODISTUS

VAK-velvollisuudet. Anu Häkkinen, Trafi Trafin VAK-päivä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Passitusmenettelyn soveltaminen Venäjän federaatiossa

ottaa huomioon Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksen, on kuullut kulttuuriesineitä käsittelevää neuvoa-antavaa komiteaa,

Radioaktiivisten aineiden kuljetus

Huoltotiedote. Moottorien kuljetusvauriot ja puuttuvat osat. Koskee malleja. Kaatumisosoitin

Kuljetusehtojen liite 11.3

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2017 (OR. en)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

1 Artikla. Sopimuksen tarkoitus

Hakemus palveluntuottajaksi palvelusetelillä tuotettavaan mielenterveyskuntoutujien tukiasumiseen

EVIRAN OHJE KOSKIEN KOLMANNESTA MAASTA PALAUTETTAVIEN TUONTIERIEN ELÄINLÄÄKINNÄLLISTÄ RAJATARKASTUSTA JA MUITA VAATIMUKSIA - OSA A

Asiakirja on tallennettu Venäjän Consultant Plus-asiakirjajärjestelmään.

Eurooppalainen sairaanhoitokortti

Yleisilmoitus nettipalvelussa

Suomi.fi-valtuudet. Miten pyydän valtuutta?

Koenumerokilvet ja valvonta. Koulutuskierros syksy 2010 Autoliikkeet ja Rahoitusyhtiöt

Lennonjohtajan ja lennonjohtajaoppilaan lupakirja

MATKUSTAJAN TULLI-ILMOITUS Perusmuoto

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147

N:o 302 LIITE B KULJETUSVÄLINEITÄ JA KULJETUSTA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET

A V E R ETÄMYYNNIN ENNAKKOTIEDOT / KOSKEE HELPMEANS-VERKKOKAUPAN ASIAKKAIDEN TOIMEKSIANTOSOPIMUKSIA AVER ASIANAJOTOIMISTO OY

Varustekorttirekisteri - Tietosuojaseloste

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

Henkilötietojen käsittelyn ehdot. 1. Yleistä

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION SUOSITUS. annettu ,

Poistumisen yleisilmoitus nettipalvelussa

Assistentteihin sovellettavat E-CURIA-SOVELLUKSEN KÄYTTÖEHDOT

Rakennustuotteiden -merkintä

OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN YHTEISÖN TAVARAMERKKIEN TUTKINTAAN OSA A YLEISET SÄÄNNÖT

Incoterms Finnish.

Sertifikaattitilisopimus biokaasusertifikaattijärjestelmän käyttö

Suomen ja Norjan välinen rajatulliyhteistyö

OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN YHTEISÖN TAVARAMERKKIEN TUTKINTAAN OSA A YLEISET SÄÄNNÖT

Laki maakaaren muuttamisesta

HAKUOPAS. Oliiviöljyalan tuontitodistukset

Sähköinen Express Import -palvelu

Tulli-ilmoittaminen Suomen sisäisessä verorajan ylittävässä kaupassa rahtiliikenteen osalta

Toiminnanharjoittajan vastuut vaarallisten aineiden rautatiekuljetuksissa

8338/1/15 REV 1 1 CAB SG

asuntoluottodirektiivin mukaisista luotonvälittäjiä koskevista notifikaatioista

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

L 107/32 Euroopan unionin virallinen lehti KOMISSIO

1.3. Tämä liite sekä henkilötietojen käsittelyn kuvaus -liite korvaavat aiemman sopimukseen liitetyn Tietosuojaliitteen.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

KOMISSION ASETUS ( ETY ) N:o 3649/92, annettu 17 päivänä joulukuuta 1992,

EU:n tullilainsäädäntö uudistuu Mikä muuttuu - erityismenettelyt - erityiskäyttö - jalostus Päivitetty versio

Radioaktiivisten aineiden kuljetus

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

EU:hun saapuvan tavaran AREX-ilmoitusten varamenettelyohje

Asianosaisten edustajiin sovellettavat E-CURIA-SOVELLUKSEN KÄYTTÖEHDOT

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

4 LUKU. Rahdinkuljettajan vastuu

Yleiset toimitusehdot Asiantuntijapalvelut

Yhdistyksen jäsenyys.

INTUSIN TALLETUSTILIEN SOPIMUSEHDOT

Saapumisen yleisilmoitus nettipalvelussa

Aineistot Premium -palvelun käyttöehdot

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET. Syksy 2008 Katsastustoimipaikat

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä Kaupan liiton tapahtumarekisterissä

EUROOPAN UNIONI. Sitovaa tariffitietoa (STT) koskeva hakemus. Yleistä tietoa. Lukekaa huolellisesti seuraavat tiedot ennen STT-hakemuksen täyttämistä.

Asiakas voi varata Erottajan Kasinon käyttöönsä internet-osoitteessa

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

YMAJAOSTD ao , J,llTE 40

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. lokakuuta 2016 (OR. en) Hanke: asiakirjojen julkisuuteen sovellettava jäsenvaltioiden lainsäädäntö

Tullihallituksen päätös sähköisen tuontitullauksen menettelystä integroidussa tullausjärjestelmässä ITU:ssa

MAAILMANLAAJUINEN JOHTAJAKOULUTUSRYHMÄ PIIRIN RAHOITUSTUKIOHJELMA Perustiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

Adobe -määrälisensointi

TÄRKEÄ OIKEUDELLINEN HUOMAUTUS

Tietosuojaseloste Espoon kaupunki

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

Ref. Ares(2014) /07/2014

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

välisenä aikana (3) - itä ei ole rokotettu afrikkalaista hevosruttoa vastaan/ - se on rokotettu afrikkalaista hevosruttoa vastaan.../. /..

+ + JATKOLUPAHAKEMUS; MÄÄRÄAIKAINEN OLESKELULUPA JATKUVALLA PERUSTEELLA

Matkustajien oikeudet EU 392/2009

LIITTEET. asiakirjaan. komission delegoitu asetus

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Huom. Kansainvälisten ADR/RID-määräysten mukaan toimivaltaisen viranomaisen on poistettava tämä kansilehti ennen raportin lähettämistä eteenpäin.

4. Asiakkaan ja siirronsaajan hyväksynnät.

VENÄJÄN VIENNISSÄ KÄYTETTÄVÄN TERVEYSTODISTUKSEN TÄYTTÖ- OHJE KOSKIEN MAITOA JA MAITOTUOTTEITA

* * A-OSA + + OLE_ADO 1 OLESKELULUPAHAKEMUS ADOPTION PERUSTEELLA. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot

Markkinoiden väärinkäyttöasetusta koskevat ohjeet Markkinoiden tunnustelun vastaanottavat henkilöt

TIEDOTUSVÄLINEIDEN EDUSTAJIEN TALLENTEISIIN EUROOPAN PARLAMENTIN TILOISSA SOVELLETTAVAT SÄÄNNÖT

+ + Syntymäpaikkakunta OLE_ADO_240518PP +

Mainoselokuvakilpailu Valitse sopimuksen laji(t) laittamalla rasti ruutuun [ x ] Allekirjoitus: 1 [ ] ESIINTYMISEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS

Kuluttaja ei voi luopua hänelle tämän direktiivin mukaan kuuluvista oikeuksista.

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE

Hankintadirektiivi uudistuu - Uudistus hankkijan näkökulmasta Liisa Lehtomäki. Hansel Oy. Copyright Hansel Oy

Täyttöohje vienti-ilmoituslomaketta varten

Olemme sitoutuneet suojaamaan asiakkaidemme yksityisyyttä ja tarjoamme mahdollisuuden vaikuttaa henkilötietojen käsittelyyn.

Maa- ja metsätalousministeriön asetus elävien eläinten eläinlääkinnällisestä rajatarkastuksesta

OHJE HUOMAUTUKSEN JA VAROITUKSEN ANTAMISESTA

Transkriptio:

TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA Tämän asiakirjan on tarkoitus toimia TIR -tullitakuuasiakirjan haltijan apuvälineenä. Mikäli tämän käsikirjan tekstin ja Käyttäjäsopimuksen tai TIR -yleissopimuksen välillä on mahdollisesti ristiriitaa, ratkaistaan asia Käyttäjäsopimuksen ja TIR - yleissopimuksen määräysten mukaisesti. TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 1/41

SISÄLLYSLUETTELO TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SISÄLLYS Sivu OSA 1 JOHDANTO JA YLEISET SÄÄNNÖT... 4 OSA 2 HALLINNOLLISET TOIMENPITEET... 6 TIR-järjestelmän käyttövaltuutuksen pidättäminen, kieltäminen ja peruuttaminen... 7 OSA 3 RASKAIDEN TAI TILAA VIEVIEN TAVAROIDEN KULJETUKSIIN KÄYTETTÄVÄT TIR-ASIAKIRJAT... 9 OSA 4 KIELLETYT JA RISKIALTTIIT TAVARAT... 10 OSA 5 TOIMENPITEET ENNEN TIR-ASIAKIRJAN KÄYTTÄMISTÄ... 13 OSA 6 TIR-ASIAKIRJAN KÄYTTÖ... 16 TIR-kuljetusten päättäminen valtuutetun vastaanottajan tiloissa EU:n alueella... 17 OSA 7 OSA 8 TIR-ASIAKIRJAN VOIMASSAOLO JA VIERAAN MAAN YHDISTYKSELTÄ SAATAVA TIR-ASIAKIRJA... 18 TIR-asiakirjojen voimassaoloaika... 18 Ulkomaiselta yhdistykseltä saatava TIR-asiakirja... 18 TOIMIMINEN VÄÄRINKÄYTÖSTAPAUKSISSA, ONGELMAT MATKAN AIKANA, KUN TIR MENETTELYN PÄÄTTÄMISESTÄ EI SAADA PÄÄTTÖSERTIFIKAATTIA... 20 Ongelmat matkan aikana... 20 TIR-asiakirjan irtolehtien määrä ei ole riittävä... 20 Havaitut erot kuljetusasiakirjojen ja ajoneuvon todellisen sisällön välillä... 21 Ilmoitukset häiriöistä/ongelmista... 23 OSA 9 TIR-ASIAKIRJAN PALAUTTAMINEN YHDISTYKSELLE... 24 Yleiset säännöt... 24 TIR-asiakirjojen palauttamatta jättäminen... 25 KATOAMISILMOITUSLOMAKE... 27 TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 2/41

SISÄLLYSLUETTELO TIR-asiakirjan haltijan tarkistuslista... 28 OSA 10 VAKUUDET... 31 Perusvakuus... 31 Lisävakuus riskialttiiden tavaroiden kuljetusta varten... 32 Perusvakuuden korottaminen tietyissä tilanteissa... 33 Vakuudet, joilla katetaan takuuketjua vastaan kohdistetut vaatimukset... 34 Palauttamattomiin TIR-asiakirjoihin liittyvät vakuudet... 34 OSA 11 TIR-ASIAKIRJAN KÄYTTÖVASTUU... 36 Vähimmäistoimenpiteet varkaustapauksessa... 38 OSA 12 LISÄMÄÄRÄYKSET... 41 TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 3/41

OSA 1 JOHDANTO JA YLEISET SÄÄNNÖT OSA 1 JOHDANTO JA YLEISET SÄÄNNÖT Johdanto 1. Tämä asiakirja oli laadittu TIR -tullitakuuasiakirjan (myöh. TIR -asiakirjan) käyttöön liittyvien henkilöiden, erityisesti haltijoiden, näiden esimiesten, hallintohenkilöstön ja kuljettajien avuksi selostamaan järjestelmää ja antamaan toimintaohjeita. Kun sääntöjä oli pantu käytäntöön kahdeksan vuotta, näytti välttämättömältä päivittää käsikirja ottamalla huomioon TIR -järjestelmän ympäristön kehittyminen. Tämä on TIR - asiakirjan haltijan käsikirjan uusi versio. 2. Käyttäessään TIR -asiakirjoja haltija ottaa täyden vastuun kaikkien TIR -kuljetukseen liittyvien tullien, verojen, sakkojen ja rikemaksujen maksamisesta, jos TIR -asiakirjaa ei ole asianmukaisesti päättöleimattu. Vaikka valtaosaa TIR -asiakirjoista käytetään ongelmitta, haltijaan kohdistuu taloudellisia riskejä ja siksi on erittäin tärkeää, että koko TIR -kuljetukseen osallistuva henkilöstö ymmärtää oikeiden menettelytapojen noudattamisen ja tarkan matkakirjanpidon pitämisen tärkeyden. 3. Jokainen käsikirjan osa käsittelee määrättyä TIR -menettelyn osaa ja osissa on viittaukset, jotta käsikirjan käyttö olisi helppoa. Kun menettely liittyy TIR - yleissopimukseen, artiklan numero annetaan suluissa kappaleen lopussa (esim. ART 9). Yhdessä käsikirjan kanssa tulee myös lukea sitoumusta, joka allekirjoitettiin TIR - järjestelmään liittymisen yhteydessä; ja tarpeen mukaan annetaan ristiviittaukset sitoumuksen soveltuviin kohtiin. 4. Irtolehtiformaattia käytetään, jotta käsikirjan päivitys kävisi nopeasti ja helposti. Kun muutoksia tehdään, lähettää yhdistys uudet tai korvaavat sivut. 5. Jokainen käsikirja sisältää 11 osaa, jotka koskevat kaikkia TIR -asiakirjojen haltijoita. Oman maan yhdistys voi lisätä sisäisiä ohjeita ja lisämääräyksiä sisältäviä osia. Katso osa 12. 6. Käsikirjasta on pyritty tekemään mahdollisimman kattava ja tarkka opas TIR - järjestelmän kaikkiin osa-alueisiin, mutta jos sinulla on parannusehdotuksia tai lisätietoja, kerro niistä omalle yhdistyksellesi. 7. Tavoitteena on taata, että TIR -menettely sujuu ongelmitta ennen matkaa, matkan aikana ja sen jälkeen. TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 4/41

OSA 1 JOHDANTO JA YLEISET SÄÄNNÖT Yleiset säännöt - Pidä yksityiskohtaista kirjanpitoa kaikista matkoista, joihin käytät TIR -asiakirjaa ia säilytä kaikki asiakirjat, erityisesti ne jotka osoittavat että tavarat on toimitettu määrätullitoimipaikkaan asianmukaisesti maahantuotuna tai toisen tullimenettelyn alaisena (katso osa 2 Hallinnolliset toimenpiteet). - Tarkasta TIR -asiakirjan etusivulta, että nimesi ja osoitteesi on kirjoitettu oikein (katso osa 5 Toimenpiteet ennen TIR -asiakirjan avaamista) - Käytä vain kokeneita ja luotettavia kuljettajia maan lakeja noudattaen tulee tarkistaa, ettei heillä ole luotettavuuteen vaikuttavaa rikosrekisteriä. - Älä koskaan luovuta sinulle myönnettyä TIR -asiakirjaa kolmannelle osapuolelle. - Varmista ennen TIR -asiakirjan esittämistä tullissa matkan alkaessa, että sen viimeinen voimassaolopäivä ei ole ylittynyt (katso osa 7 TIR -asiakirjan voimassaolo ja ulkomaiselta yhdistykseltä saatava TIR -asiakirja). - Anna kuljettajille ohje mennä vain määrätullitoimipaikkaan ja varmistaa, että TIR - asiakirja esitetään vain tullivirkailijalle. TIR -asiakirjaa ei koskaan tule antaa toimeksiantajalle eikä tavaran vastaanottajalle (lukuun ottamatta valtuutettuja vastaanottajia EU:n jäsenmaissa) katso osa 6 TIR -asiakirjan käyttö. Muista, että TIR -asiakirja on aina haltijan vastuulla. - Palauta kaikki käytetyt ja käyttämättömät TIR -asiakirjat mahdollisimman nopeasti ja kaikissa tapauksissa määräaikoja noudattaen (katso osa 9 TIR -asiakirjan palauttaminen yhdistykselle). - Ilmoita heti yhdistykselle, jos sinulle myönnetty TIR -asiakirja häviää tai varastetaan (katso osa 9 TIR -asiakirjan palauttaminen yhdistykselle). - Ilmoita heti yhdistykselle, jos saat tulliviranomaiselta ilmoituksen mahdollisesta sinulle myönnetyn TIR -asiakirjan väärinkäytöksestä, mukaan lukien ilmoitukset sääntörikkomuksesta tai maksuvaatimuksesta. - Ota aina yhteys omaan yhdistykseesi, jos sinulla on ongelmia matkan aikana tai määräpaikassa tai jos tarvitset lisätietoja TIR -asiakirjan käytöstä. Yhdistyksen tehtävänä on auttaa sinua. TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 5/41

OSA 2 HALLINNOLLISET TOIMENPITEET OSA 2 HALLINNOLLISET TOIMENPITEET 1. Kun sinut hyväksytään TIR -menettelyn piiriin omassa maassasi, valtuutus hyväksytään yli 55 maassa, joissa TIR -kuljetuksia voi suorittaa. TIR -asiakirjan käyttäminen merkitsee taloudellista riskiä yhdistykselle. Siksi yhdistys voi tämän riskin minimoimiseksi määrätä TIR -kiintiön, ts. niiden TIR -asiakirjojen määrän, joita saa olla myönnetty haltijalle, mutta ei palautettu tietyllä hetkellä. Yhdistys voi harkintansa mukaan koska tahansa suurentaa tai pienentää kiintiötä. 2. Kun anoit yhdistykseltä pääsyä TIR -menettelyn piiriin, yhdistys vaati tiettyjä yhtiötäsi koskevia tietoja, nimittäin tietoja yhtiörekisteristä, omistuksesta, johdosta ja mahdollisuuksien mukaan osakkaista. Sinun on varmistettava, että tiedot, jotka annoit yhdistykselle TIR menettelyyn hyväksymisen yhteydessä, ovat ajan tasalla. Sinun on myös ilmoitettava yhdistykselle mahdollisesta toiminnan lopettamisesta. 3. TIR kuljetukset edellyttävät yhtiön johdolta ja kuljetukseen osallistuvilta kuljettajilta erityistietämystä TIR -yleissopimuksen soveltamisesta. Jos et suorita TIR -kuljetuksia säännöllisesti, yhdistys voi päättää pidättää TIR -asiakirjojen käyttöoikeuden tai, olosuhteista riippuen, käyttää muita toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että kuljetusyhtiön henkilökunnan riittävä tietotaso taataan pysyvästi. 4. Haltijana sinulla on velvollisuus, oman etusi vuoksi, pitää kirjaa kaikista sinulle myönnetyistä TIR -asiakirjoista ja TIR -asiakirjoilla tehtyjen matkojen yksityiskohdista vähintään viiden vuoden ajan. Tietojen tulee sisältää ainakin seuraavat: - TIR -asiakirjojen sarjanumerot; - TIR -asiakirjan saamispäivä; - TIR -kuljetukseen käytetyn ajoneuvon rekisterinumero; - kuljettajien nimet; - kuorman lastausajat ja -paikat; - reitti; - kuljetetut tavarat; - niiden määrätullitoimipaikkojen nimet ja osoitteet, joissa TIR menettelyn päättämisestä on saatu päättösertifikaatti; - päivät, jolloin asiakirjat on esitetty määrä- tai kauttakulkupaikan tulliviranomaisille; - tavaran vastaanottajien nimet ja osoitteet; - TIR -asiakirjan palautuspäivä yhdistykselle ja palautustapa: posti, kuriiri, henkilökohtainen toimitus tms. TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 6/41

OSA 2 HALLINNOLLISET TOIMENPITEET Haltijan tulee erityisesti säilyttää kaikki asiakirjat (CMR -rahtikirjat tai muut lähettäjän ja vastaanottajan allekirjoittamat rahtikirjat, laskut, toimitusilmoitukset, tullin leimaamat ja allekirjoittamat asiakirjat, tavaroiden vastaanottokuitit, tavaroiden alkuperätodistukset, asiakirjat maahan tai tullialueelle saapumisesta jne.), jotka osoittavat, että tavarat on toimitettu määrätullitoimipaikkaan ja tuotu maahan oikein tai asetettu toisen tullivalvontajärjestelmän alaiseksi. Kaikki tarvittavat asiakirjat tulee toimittaa omalle yhdistykselle pyydettäessä, jos TIR -asiakirjojen käyttöön liittyy selvitettävää. 5. Jos tavaroiden/kuorman esittämisessä määrä- tai kauttakulkupaikan tullille on ongelmia, tulee noudattaa osan 8 Toimiminen väärinkäytöstapauksissa, ongelmat matkan aikana, kun TIR -menettelyn päättämisestä ei ole saatu päättösertifikaattia. Jos et jostain syystä kykene palauttamaan TIR -asiakirjaa yhdistykselle, noudata osan 9 TIR -asiakirjan palauttaminen yhdistykselle -ohjeita. TIR asiakirjojen käyttöoikeuden pidättäminen, TIR -järjestelmästä poissulkeminen ja hyväksymisen peruuttaminen 6. Allekirjoittamalla käyttäjäsopimuksen tunnistat ja hyväksyt yhdistyksen oikeuden pidättää harkintansa mukaan, etukäteen ilmoittamatta ja tilapäisesti tai pysyvästi oikeutesi käyttää TIR -asiakirjoja. 7. Käyttäjäsopimuksen määräyksessä lueteltujen olosuhteiden lisäksi yhdistys voi laatia omia sääntöjä, joissa määritetään, milloin TIR -asiakirjojen käyttöoikeus voidaan pidättää. 8. IRU ja TIR -järjestelmän vakuuttajat voivat vaatia TIR asiakirjan haltijan TIR - asiakirjojen käyttöoikeuden pidättämistä ja yhdistyksen velvollisuutena on toimeenpanna sellainen päätös. 9. Pysyvän pidättämisen tapauksessa sitoudut palauttamaan välittömästi kaikki hallussasi vielä olevat TIR -asiakirjat. Jos TIR -asiakirjojen käyttöoikeutesi pidätetään tilapäisesti, sinun on noudatettava yhdistyksen antamia ohjeita. 10. Pysyvän pidättämisen tapauksessa kaikki TIR -asiakirjat, joita kyseinen haltija ei palauta yhdistykselle pidättämisen tullessa voimaan, julistetaan mitättömiksi. Tietyissä olosuhteissa TIR -asiakirjat voidaan mitätöidä myös käytettäessä tilapäistä pidättämistä. TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 7/41

OSA 2 HALLINNOLLISET TOIMENPITEET 11. TIR -yleissopimuksen artiklan 38 nojalla maan tulliviranomaiset voivat päättää sulkea TIR -asiakirjan haltijan alueensa osalta TIR -järjestelmän ulkopuolelle tilapäisesti tai pysyvästi. Mikäli yhdistys, IRU tai TIR -järjestelmän vakuuttajat katsovat sen tarpeelliseksi, kansallisen alueen ulkopuolelle sulkemista voi seurata TIR -asiakirjojen käyttöoikeuden pidättäminen ja kyseisen henkilön hallussa olevien palauttamattomien TIR -asiakirjojen mitätöinti. 12. TIR -yleissopimuksen artiklan 6.4 nojalla maasi tulliviranomaiset voivat päättää peruuttaa valtuutuksesi käyttää TIR -järjestelmää. Yhdistys julistaa kaikki hallussasi edelleen olevat TIR -asiakirjat mitättömiksi. 13. TIR -järjestelmän käyttöoikeuden TIR asiakirjojen käyttöoikeuden pidättämistä, TIR - järjestelmästä poissulkemista ja hyväksymisen peruuttamista voi seurata yhdistykselle maksettujen vakuuksien jäädyttäminen (katso osa 10 Vakuudet ja osa 12 lisämääräykset). TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 8/41

OSA 3 RASKAIDEN TAI TILAA VIEVIEN TAVAROIDEN KULJETUKSIIN KÄYTETTÄVÄT TIR- ASIAKIRJAT OSA 3 RASKAIDEN TAI TILAA VIEVIEN TAVAROIDEN KULJETUKSIIN KÄYTETTÄVÄT TIR-ASIAKIRJAT 1. TIR -yleissopimuksessa "raskaat tai tilaa vievät tavarat tarkoittavat raskaita tai tilaa vieviä esineitä, jota painon, koon tai muun ominaisuuden vuoksi ei yleensä kuljeteta umpinaisessa maantiekulkuneuvossa tai umpinaisessa kontissa. 2. Lähtötullitoimipaikan viranomaiset voivat harkintansa mukaan sallia raskaiden tai tilaa vievien tavaroiden kuljettamisen sinetöimättömissä ajoneuvoissa tai konteissa. Hyväksymistodistusta ei tarvita maantiekulkuneuvoille tai konteille, joita käytetään raskaiden tai tilaa vievien tavaroiden kuljetuksiin (TIR -yleissopimuksen artikla 29). 3. Jos aiotaan kuljettaa raskaita tai tilaa vieviä tavaroita, joita ei voida kuljettaa suljetussa ajoneuvossa tai suljetussa kontissa, asiasta tulee ilmoittaa omalle yhdistykselle tilattaessa TIR -asiakirjoja tämänkaltaisia matkoja varten. He myöntävät TIR -asiakirjan, jonka kansilehti ja irroiteosat (volet) on varustettu isoin kirjaimin kirjoitetuilla teksteillä "heavy or bulky goods" (englanniksi) tai "marchandises pondéreuses ou volumineuses" (ranskaksi). Tällaisia TIR -asiakirjoja kutsutaan joskus "avoimiksi TIR -asiakirjoiksi". 4. Raskaiden tai tilaa vievien tavaroiden kuljetusta varten myönnettäviin TIR -asiakirjoihin ei liity muita erityistoimenpiteitä, vakuus- tai vakuutusvaatimuksia. TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 9/41

OSA 4 KIELLETYT JA RISKIALTTIIT TAVARAT OSA 4 KIELLETYT JA RISKIALTTIIT TAVARAT 1. Tiettyjen tavaroiden kuljetukset TIR -asiakirjojen avulla ovat kokonaan kiellettyjä, tiettyjä tavaroita kutsutaan "riskialttiiksi" ja niitä saa kuljettaa vain tarkkoja sääntöjä ja toimintatapoja noudattaen. Yksityiskohdat on esitetty seuraavassa. (a) Tavarat, joiden kuljettaminen TIR -asiakirjojen alaisena on kielletty kaikissa sopimusvaltioissa tavaroiden määrästä tai tullimaksuista ja veroista riippumatta: (i) alkoholi ja alkoholituotteet olutta ja viiniä lukuun ottamatta, (kielletyt tavarat luokitellaan HS-koodien 22.07.10 ja 22.08 mukaan); (ii) tupakka ja tupakkatuotteet raakatupakkaa lukuun ottamatta (kielletyt tavarat luokitellaan HS-koodien 24.02.10, 24.02.20 ja 24.03.10 mukaan). (b) Tavarat, jotka nykyisissä IRU:n säännöissä määritellään riskialttiiksi: - nautaeläinten liha, pakastettu; - maito ja kerma, tiiviste tai sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä; - voi ja muut maidosta saadut rasvat ja öljyt, margariini: - sokeri. Edellä mainittuihin tavaroihin liittyvät täydelliset nelinumeroiset HS-koodit löytyvät taulukosta tämän osan lopusta. 2. Edellä kohdassa (b) lueteltuihin riskialttiisiin tavaroihin liittyviä sääntöjä sovelletaan, kun tavaroita on enemmän kuin tämän osan lopussa olevassa taulukossa mainittu vähimmäismäärä. 3. Voit kuljettaa riskialttiita tavaroita tavallisten TIR -asiakirjojen avulla vain, jos olet asettanut lisävakuuden, joka on määrältään USD 50 000 TIR -asiakirjat myöntävälle yhdistykselle (katso osa 10 Vakuudet ja osa 12 lisämääräykset). 4. TIR -asiakirjoja tilattaessa tulee yhdistykselle ilmoittaa, montako TIR -asiakirjaa tarvitaan riskialttiiden tavaroiden kuljetukseen; näiden TIR -asiakirjojen keltaiseen tavaraluetteloon on leimattu kirjaimet MHR/HVG. 5. Jos ennalta arvaamattomista toiminnallisista syistä joudutaan käyttämään TIR - asiakirjaa, jossa ei ole merkintää MHR/HVG, sitä voidaan käyttää riskialttiiden tavaroiden kuljetukseen edellyttäen, että yhdistykselle ilmoitetaan TIR -asiakirjan numero ja varmistetaan, että se on helposti tunnistettavissa yhdistykselle palautettaessa. Voit halutessasi merkitä kirjaimet TIR -asiakirjaan itse, mutta vain sen keltaiseen osaan. TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 10/41

OSA 4 KIELLETYT JA RISKIALTTIIT TAVARAT 6. Riskialttiita tavaroita ei koskaan saa kuljettaa asettamatta lisävakuutta. 7. Riskialttiita tavaroita kuljetettaessa pitää lisäksi noudattaa seuraavia varotoimenpiteitä. (a) Älä koskaan noudata epäilyttävää ohjetta muuttaa kulkureittiä tai määrätullitoimipaikkaa. Ongelmatilanteissa kuljettajalle pitää antaa ohje palata lastauspaikkaan tai asettaa tavarat tullivalvontaan. (b) TIR -asiakirjaa yhdistykselle palautettaessa liitä mukaan kopiot kaikista asiakirjoista (mukaan lukien CMR tai vastaavat asiakirjat), jotka osoittavat että tavarat on asianmukaisesti toimitettu ja tullattu. Näiden vaatimusten noudattamatta jättäminen voi johtaa tulliväärinkäytöksiin ja mahdolliseen TIR -järjestelmästä poissulkemiseen. Jos sinulla on epävarmuutta kuljetettavien tavaroiden luokituksesta, tarkista asia yhdistyksestä. HS-koodi Kuvaus riskialttiista tavaroista Vaaditaan ylimääräinen TIRvakuus 0201 Naudanliha, tuore tai jäähdytetty Kyllä, jos yli 3 000 kg 0202 Naudanliha, pakastettu Kyllä, jos yli 3 000 kg 0207 Tullinimikkeen no. 0105 siipikarjan liha ja syötävät sisälmykset, tuore, jäähdytetty tai pakastettu 0210 Liha ja syötävät sisäelimet, suolattu, suolaliemessä, kuivattu tai savustettu; syötävät liha- ja lihasisäelinjauheet ja -ateriat 0402 Maito ja kerma, tiiviste tai sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä 0405 Voi ja muut maidosta saadut rasvat ja öljyt Kyllä, jos yli 3 000 kg Kyllä, jos yli 3 000 kg Kyllä, jos yli 2 500 kg Kyllä (kaikki 0405), jos yli 3 000 kg 1517 Margariini; syötävät eläin- tai kasvisrasvasekoitukset tai -valmisteet jotka kuuluvat tähän lukuun, muut kuin tullinimikkeen no. 1516 syötävät rasvat, öljyt tai niiden osat Kyllä, jos yli 2 500 kg TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 11/41

OSA 4 KIELLETYT JA RISKIALTTIIT TAVARAT 1701 Ruoko- tai juurikassokeri ja kemiallisesti puhdas sakkaroosi, kiinteä Kyllä, jos yli 7 000 kg 1702 Muut sokerit, mukaan lukien kemiallisesti puhdas laktoosi, maltoosi, glukoosi ja fruktoosi, kiinteässä muodossa; sokerisiirapit jotka eivät sisällä lisättyjä maku- tai väriaineita; keinotekoinen hunaja, luonnonhunajaan sekoitettu tai sekoittamaton; poltettu sokeri Kyllä, jos yli 7 000 kg 1703 Sokerin uuttamisessa tai jalostamisessa syntynyt melassi Kyllä, jos yli 7 000 kg TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 12/41

OSA 5 TOIMENPITEET ENNEN TIR-ASIAKIRJAN KÄYTTÄMISTÄ OSA 5 TOIMENPITEET ENNEN TIR-ASIAKIRJAN KÄYTTÄMISTÄ 1. Vastaanotettuasi TIR -asiakirjan takaajayhdistykseltä tarkista etusivulta, että nimi ja osoite ovat oikein, että voimassaolopäivä on oikein, että TIR -asiakirjassa on käyttötarkoituksiisi riittävästi irroiteosia ja että sarjanumerot ja sivunumerot ovat oikein kaikilla TIR -asiakirjan sivuilla. 2. Vastaanotettuasi TIR -asiakirjan täytä välittömästi haltijan nimi, oma TIR -numero, osoite ja maa jokaisen irroiteosan, mukaan lukien keltaisen sivun, ruutuun 4 sekä ruutuun 5 Procès-verbal de constat -sivulla. 3. Älä koskaan: - irrota irroiteosia TIR -asiakirjasta; - muuta voimassaolopäivää. 4. Ennen matkalle lähtöä sinun pitää: - täyttää etusivun ruudut 6-10 (ja tarvittaessa ruutu 11) ja varmistaa että ruudussa 12 on allekirjoitus; - täyttää ruudut 2-12 ja allekirjoittaa sekä päivätä kaikkien irroiteosien, myös keltaisen sivun, ruudut 14 ja 15. 5. Tavaraluettelosta on suositeltavaa ottaa mukaan käännökset, jotta vältettäisiin viivästymiset tullitoimipaikoissa. Muista, että tavaraluettelo on tulli-ilmoitus ja se pitää täyttää tarkasti, sillä sen mukaan arvioidaan mahdollinen vastuullisuutesi väärinkäyttötapauksessa. 6. Neuvo kaikkia kuljettajia tarkistamaan aina, mahdollisuuksien mukaan, että kaikki kuljetettavat tavarat vastaavat kuvauksen, painon, määrien, merkintöjen ja lukumäärien osalta TIR -asiakirjan ja muiden saatavilla olevien kaupallisten asiakirjojen tietoja. 7. Vaadi kirjallisesti kuljetussopimuksessa, että kuljettaja on läsnä ajoneuvon kuormaa kuormattaessa ja purettaessa. 8. Varmista, että kaikki tarvittavat asiakirjat ovat saatavilla ennen kuin TIR -kuljetus alkaa. 9. Neuvo kuljettajaa tekemään varaumat, mainiten syyn, asiaankuuluviin asiakirjoihin, erityisesti CMR -rahtikirjaan, milloin hän ei ole voinut olla läsnä kuormauksen aikana ja TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 13/41

OSA 5 TOIMENPITEET ENNEN TIR-ASIAKIRJAN KÄYTTÄMISTÄ milloin hän ei ole voinut tarkistaa ajoneuvoon asetetun kuorman sisältöä (esim. sinetöidyt säiliöt tai perävaunut). Muista, että tämän varauman tulee näkyä, paitsi CMR -rahtikirjassa, myös lähettäjän/välittäjän rahtikirjassa ja/tai siinä tulee olla lähettäjän/välittäjän tai tullivirkailijan allekirjoitus. Sellainen varauma voi auttaa vapauttamaan sinut vastuusta, jos TIR -asiakirjan tiedot eivät täsmää ajoneuvon todellisen sisällön kanssa (TIR- yleissopimuksen artikla 39 2). 10. TIR -kuljetuksia saa tehdä vain TIR -katsastetuilla ajoneuvoilla (TIR -yleissopimuksen artikla 12), paitsi silloin kun TIR -asiakirjaa käytetään raskaiden tai tilaa vievien tavaroiden kuljetuksiin (katso osa 3 Raskaiden tai tilaa vievien tavaroiden kuljettamisen käytettävät TIR -asiakirjat). Sinun tulee varmistaa, että alkuperäinen ja voimassaoleva katsastustodistus on ajoneuvon mukana. Matkan aikana syntyvien ongelmien välttämiseksi on suositeltavaa, että katsastustodistus on voimassa koko matkan ajan, eikä vain sen alkaessa. 11. Ajoneuvoon tulee myös kiinnittää viralliset TIR -kilvet (koko 250 x 400 mm), joissa on valkoiset kirjaimet TIR sinisellä taustalla. Kirjaimien korkeuden tulee olla 200 mm ja leveyden vähintään 20 mm (TIR -yleissopimuksen LIITE 5). Toinen kilvistä tulee kiinnittää ajoneuvon etupäähän ja toinen samanlainen kilpi ajoneuvon tai ajoneuvoyhdistelmän takapäähän. Kilvet tulee kiinnittää niin, että ne ovat selvästi näkyvillä ja voidaan irrottaa tai peittää, kun ajoneuvoa ei käytetä TIR- kuljetukseen (TIR -yleissopimuksen artikla 16). 12. Tarkista ajoneuvo säännöllisesti varmistaaksesi, ettei kukaan muu ole muunnellut niitä salakuljetusta varten (esim. väliseiniä, todisteita äskettäisestä hitsaamisesta, muutoksia hytissä). 13. Anna kuljettajalle kirjalliset ja sitovat ohjeet (säilyttäen kopion), joissa kuljettajalle selvästi ilmoitetaan, että hänellä on velvollisuus mennä ainoastaan määrätullitoimipaikkaan (lukuun ottamatta valtuutettuja vastaanottajia EU:n alueella, katso osa 6 TIR -asiakirjan käyttö), pysäköidä hyväksyttyihin tulliterminaaleihin ja varmistaa, että esittää TIR -asiakirjan, ajoneuvon ja tavarat vain tullivirkailijalle. Neuvo kuljettajia säilyttämään kaikki kuitit, jotka vahvistavat saapumisen tulliterminaaliin ja sieltä poistumisen. 14. Anna kuljettajalle kirjalliset ohjeet turvatoimista (esimerkiksi IRU/ECMT -lehtinen), joita ajoneuvon suhteen on noudatettava, mukaan lukien pysähdykset turvallisilla pysäköintialueilla. Pidä antamistasi turvatoimista itselläsi kopio. 15. Kiellä kuljettajaa koskaan poikkeamasta pakolliselta reitiltä tai hänelle annetuista toimitusohjeista ellei asiasta ole ensin sovittu kanssasi siinä tilanteessa kun asiakas kirjallisesti muuttaa kuljetustilaustaan määrittäen selvästi syyt muutokseen ja jonka muutoksen olet yhdessä tulliviranomaisten kanssa hyväksynyt. TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 14/41

OSA 5 TOIMENPITEET ENNEN TIR-ASIAKIRJAN KÄYTTÄMISTÄ 16. Neuvo kuljettajaa koskaan paljastamasta kolmansille osapuolille kuorman sisältöä tai seurattavaa reittiä. 17. On myös suositeltavaa varustaa ajoneuvot GPS -seurantajärjestelmällä sekä järjestää kuljettajalle matkapuhelin, jolla tämä voi säännöllisesti ilmoittaa kuljetuksen edistymisestä. TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 15/41

OSA 6 TIR-ASIAKIRJAN KÄYTTÖ OSA 6 TIR -ASIAKIRJAN KÄYTTÖ 1. TIR -asiakirjan haltijana sinun vastuullasi on varmistaa, että kaikki TIR -kuljetukseen liittyvät tullimuodollisuudet hoidetaan asianmukaisesti lähtö-, kauttakulku- ja määrätullitoimipaikoissa. 2. Muista: TIR -asiakirja tulee esittää tullivirkailijalle TIR -kuljetuksen alkaessa. Kuljettajan tulee tarkistaa TIR -asiakirja sen varmistamiseksi, että tullivirkailija on: - täyttänyt, päivännyt, leimannut ja allekirjoittanut kantakappaleen (souche) nro 1, sivu 1; - täyttänyt, päivännyt ja leimannut irroiteosan (volet) 2, sivu 2 ruudut 18-22; - allekirjoittanut irroiteosan (volet) 2, sivu 2 ruudun 23; - täyttänyt, päivännyt, leimannut ja allekirjoittanut jokaisen irroiteosan (volet) ruudut 16-17. Jos tullivirkailija ei ole vahvistanut asiakirjaa oikein tai täydellisesti, kuljettajan tulee vaatia tätä korjaamaan virheensä ennen matkan jatkamista. 3. Maantiekulkuneuvo tai ajoneuvoyhdistelmä tai kontti tavaroineen/kuormineen sekä TIR -asiakirja tulee myös esittää jokaisessa tullitoimipaikassa matkan varrella (tulo ja lähtö) sekä määrätullitoimipaikoissa. 4. TIR -asiakirjan haltija vastaa tulliviranomaisille tavaroiden/kuorman tullimaksuista ja veroista siitä alkaen, kun lähtötullitoimipaikka ottaa vastaan (avaa) TIR -asiakirjan, siihen saakka, kunnes hänen velvoitteensa lakkaavat hänen esittäessään TIR - asiakirjan sekä tavarat/kuorman määrätullitoimipaikoissa päättäen näin TIR - kuljetuksen. 5. Jollei kansallinen lainsäädäntö määrää toisin, haltijan vastuu lakkaa, kun tavarat ja niihin liittyvät asiakirjat, mukaan lukien TIR -asiakirja, esitetään määrätullitoimipaikan tulliviranomaisille ja nämä ovat vahvistaneet/leimanneet sen. Siksi on tärkeää varmistaa, että päättämisen suorittava tulliviranomainen päivää, leimaa ja allekirjoittaa irroiteosan 2 ruudun 6. Tullivirkailijan tulee myös merkitä ruutuun 3 purettujen pakkausten määrä. Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun määrätullipaikkoja on enemmän kuin yksi. Jos tullivirkailija ei ole suorittanut kyseisiä tehtäviä oikein tai täydellisesti, sinun tai kuljettajan tulee vaatia tätä korjaamaan virheensä. TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 16/41

OSA 6 TIR-ASIAKIRJAN KÄYTTÖ 6. Silloin kun tavarat on siirretty toiseen tullivalvontajärjestelmään tai ne on tulliselvitetty kotimaan käyttöön, TIR -asiakirja tulee päättöleimata ja palauttaa kuljettajalle viivytyksettä (TIR -yleissopimuksen artikla 28). TIR -kuljetusten päättäminen valtuutetun vastaanottajan tiloissa EU:n alueella (asetuksen (ETY) N:o 2454/93 454 ff artikla) 7. Lokakuusta 2005 lähtien TIR -kuljetukset on ollut mahdollista päättää EU:n jäsenmaissa vastaanottajan tiloissa edellyttäen, että - kyseisen EU:n jäsenmaan tulliviranomaiset ovat myöntäneet vastaanottajalle valtuutetun vastaanottajan aseman ja - vastaanottajan valtuutetut tilat ovat lopullinen paikka, jossa koko TIR -kuljetus puretaan. 8. Valtuutettu vastaanottaja tarkistaa sinettien tilan, ilmoittaa tästä määrätullitoimipaikan viranomaisille ja varmistaa, että TIR -asiakirja esitetään viivyttelemättä määrätullitoimipaikassa. 9. Muista, että vaikka valtuutettu vastaanottaja vastaanottaa tavarat, määrätullitoimipaikan on vahvistettava TIR -kuljetuksen päättäminen: Mitään valtuutetun vastaanottajan leimaa tai allekirjoitusta TIR -asiakirjassa ei voi pitää todisteena TIR -kuljetuksen oikeasta päättämisestä. TIR -asiakirja on siten aina esitettävä määrätullitoimipaikan viranomaisille. 10. Voit pyytää valtuutetulta vastaanottajalta kopiota tämän määrätullitoimipaikalle lähettämistä tiedoista. Tämä kopio ei ole laillinen todiste TIR -kuljetuksen oikeasta päättämisestä. 11. Ota huomioon, että: - sama vastaanottaja voi olla valtuutettu yhdessä EU:n jäsenmaassa, mutta ei toisessa (valtuutus on voimassa vain jäsenmaassa, jossa se on myönnetty); - samassa maassa samalla vastaanottajalla voi olla valtuutus yhdelle paikalle, mutta ei toiselle (valtuutus koskee vain valtuutuksessa määritettyjä tiloja). Koska täydellistä luetteloa valtuutetuista vastaanottajista ei ole saatavilla, tarkista valtuutuksen voimassaolo/pätevyys joka kerta ennen tavaroiden purkamista valtuutetun vastaanottajan tiloissa. TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 17/41

OSA 7 TIR-ASIAKIRJAN VOIMASSAOLO JA ULKOMAISELTA YHDISTYKSELTÄ SAATAVA TIR- ASIAKIRJA OSA 7 TIR-ASIAKIRJAN VOIMASSAOLO JA ULKOMAISELTA YHDISTYKSELTÄ SAATAVA TIR-ASIAKIRJA TIR -asiakirjojen voimassaoloaika 1. Kaikkiin myönnettyihin TIR -asiakirjoihin, niiden etusivun ruutuun 1, on merkitty viimeinen päivä (voimassaolopäivä), jona TIR -asiakirjan voi esittää lähtötullitoimipaikassa. 2. Yhdistys kirjoittaa voimassaolopäivän, jota ei voi muuttaa. Voimassaoloaika ei koskaan ylitä 60 päivää myöntämispäivää seuraavasta päivästä laskien. Voimassaoloaikaa ei voida jatkaa. 3. Yhdistys voi vapaasti lyhentää maksimi 60 päivän voimassaoloaikaa olosuhteiden mukaan. 4. TIR -asiakirjaa ei saa esittää hyväksyttäväksi lähtötullitoimipaikassa viimeisen voimassaolopäivän jälkeen. 5. Edellyttäen että voimassaolopäivä ei ole ylittynyt kun lähtötullitoimipaikka hyväksyy TIR -asiakirjan, TIR -asiakirja pysyy voimassa matkan ajan siihen saakka kunnes TIR - kuljetus päättyy määrätullitoimipaikassa, vaikka viimeinen voimassaolopäivä ylittyisikin matkan aikana (ART 9). 6. Voimassaolopäivän muuttaminen on ankarasti kiellettyä. Ulkomaiselta yhdistykseltä saatava TIR -asiakirja 7. Poikkeustilanteissa voit pyytää kirjallisesti omaa yhdistystäsi valtuuttamaan toisen yhdistyksen myöntämään TIR -asiakirja. 8. Oma yhdistyksesi tarvitsee ajoneuvon rekisterinumeron ja yksityiskohtaiset tiedot henkilöstä, joka ottaa vastaan TIR -asiakirjan puolestasi - kuljettaja, edustaja tms. Sinua pyydetään toimittamaan henkilön passin tai henkilökortin numero, niin että yhdistys voi varmistua siitä että TIR -asiakirja annetaan vain sinun todelliselle edustajallesi. TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 18/41

OSA 7 TIR-ASIAKIRJAN VOIMASSAOLO JA ULKOMAISELTA YHDISTYKSELTÄ SAATAVA TIR- ASIAKIRJA 9. Kun oma yhdistyksesi on päässyt toisen maan yhdistyksen kanssa sopimukseen TIR - asiakirjan myöntämisestä, sinulle ilmoitetaan mistä ja milloin sen voi noutaa ja mitä asiakirjoja kuljettajallasi tai edustajallasi tulee olla esittää. Sinulle ilmoitetaan myös TIR -asiakirjan hinta, sillä se on todennäköisesti eri hinta kuin se jonka normaalisti maksat omaile yhdistyksellesi. Kuljettajan tai edustajan tulee tavallisesti maksaa TIR -asiakirja käteisellä kyseisen maan valuutassa. 10. Toisen maan yhdistyksen myöntämän TIR -asiakirjan voimassaoloaika saa olla enintään 10 päivää myöntämispäivästä. Tällaiselle TIR -asiakirjalle ei saa jatkoaikaa. 11. TIR -kuljetuksen päättämisen jälkeen TIR -asiakirja tulee palauttaa omalle yhdistykselle normaaliin tapaan. TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 19/41

OSA 8 TOIMIMINEN VÄÄRINKÄYTÖSTAPAUKSISSA, ONGELMAT MATKAN AIKANA, KUN TIR -MENETTELYN PÄÄTTÄMISESTÄ EI SAADA PÄÄTTÖSERTIFIKAATTIA OSA 8 TOIMIMINEN VÄÄRINKÄYTÖSTAPAUKSISSA, ONGELMAT MATKAN AIKANA, KUN TIR -MENETTELYN PÄÄTTÄMISESTÄ EI SAADA PÄÄTTÖSERTIFIKAATTIA 1. Kun esiintyy ongelmia, sinulla on haltijana yhdistyksen kanssa solmimasi käyttäjäsopimuksen mukainen velvollisuus selvittää asiat, ja vastuuhenkilönä etusi mukaista on myös vaatimuksia esitettäessä toimia nopeasti ja tehokkaasti. Mahdollisesti esiin tulevia ongelmia ja menettelytapoja niiden selvittämiseen on annettu seuraavassa. Sinun pitää aina ilmoittaa yhdistykselle kaikista ongelmista. Näin yhdistys ja IRU voivat myös auttaa sinua ongelmien selvittämisessä. Ongelmat matkan aikana 2. Jos tavarat vaurioituvat tai tuhoutuvat onnettomuudessa matkan aikana tai tullisinetit murtuvat, kuljettajan pitää ottaa yhteys tapahtumamaan tulliviranomaisiin tai asioista vastaaviin viranomaisiin. Näiden viranomaisten tulee tehdä virallinen selonteko tapauksesta TIR -asiakirjan viimeiselle keltaiselle sivulle (proces verbal de constat). 3. Jos tavarat onnettomuuden tai rikkoutumisen takia pitää siirtää toiseen ajoneuvoon, siirto pitää tehdä tulliviranomaisten läsnä ollessa. Kun siirto on tehty, uudet sinetit kiinnitetään ajoneuvoon tai konttiin ja kiinnityksen suorittavat viranomaiset muuttavat virallisesti TIR -asiakirjaa niin, että muille viranomaisille matkan varrella tulee selväksi mitä on tapahtunut. On oman etusi mukaista varmistaa, että näin tehdään. 4. Lisäohjeita tapahtumien ja onnettomuuksien varalta on annettu kohdissa 13-17 TIR - asiakirjan takakannen sisäsivulla. TIR -asiakirjan irroiteosien (volet) määrä ei ole riittävä 5. Tarkista aina, että TIR -asiakirjan irroiteosien (volet) määrä on riittävä koko TIR - kuljetusta varten. Älä koskaan aloita TIR -kuljetusta, jos tiedät, että sen aikana tarvitaan useampia irroiteosia kuin käytettävissäsi on. 6. Jos, satunnaisesti, onnettomuuden tai häiriön vuoksi et voi päättää TIR -kuljetusta samalla TIR -asiakirjalla, voit pyytää tulliviranomaisia avaamaan toisen TIR -asiakirjan edellyttäen, että loppumatkan aikana ylitetään vähintään yksi raja. 7. Tulliviranomaisten tulee leimata sekä ensimmäisen TIR -asiakirjan kantakappale (souche) 2 että toisen TIR -asiakirjan kantakappale (souche) 1 sekä lisätä molempiin TIR -asiakirjoihin selitys (procès-verbal de constat), josta ilmenee, että on käytetty kahta TIR -asiakirjaa. TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 20/41

OSA 8 TOIMIMINEN VÄÄRINKÄYTÖSTAPAUKSISSA, ONGELMAT MATKAN AIKANA, KUN TIR -MENETTELYN PÄÄTTÄMISESTÄ EI SAADA PÄÄTTÖSERTIFIKAATTIA 8. Kaikki ensimmäisen TIR -asiakirjan tiedot (kuljetusliikkeestä, tavaroista, sineteistä jne.) tulee korjata vastaavasti ja sisällyttää toiseen TIR -asiakirjaan. Havaitut erot kuljetusasiakirjojen ja ajoneuvon todellisen sisällön välillä 9. Matkan alkaessa pitää mahdollisuuksien mukaan tarkistaa, että TIR -asiakirjan tavaraluettelon tiedot vastaavat ajoneuvoon lastattuja tavaroita (katso myös osa 5 Toimenpiteet ennen TIR -asiakirjan käyttämistä). 10. TIR -yleissopimuksen säännösten mukaan tavaraluettelon ja ajoneuvon tosiasiallisen sisällön välisiä eroja ei katsota rikkomuksiksi, jos voit osoittaa että erot eivät ole tahallisia eivätkä aiheudu laiminlyönneistä. Et myöskään joudu vastaamaan tulliviranomaisten lähtö- tai kohdemaassa löytämistä eroista, jos erot tosiasiassa liittyvät tullitoimenpiteisiin, jotka ovat tapahtuneet ennen TIR -kuljetusta tai sen jälkeen edellyttäen, että sinulla ei ollut tekemistä näiden toimenpiteiden kanssa (ART 39 ja 40). 11. Jos tulliviranomaiset kaikista varotoimenpiteistä huolimatta havaitsevat eron ajoneuvon kuorman ja TIR -asiakirjan tavaraluettelon antamien tietojen välillä, sovelletaan seuraavia menettelyjä riippuen siitä löydettiinkö ero matkan varrella vai TIR -menettelyn päätökseen saattamisen aikana. 12. Mikäli ero havaitaan rajanylityspaikan tullitoimipaikassa, tulliviranomaisten tulee, mikäli kansallinen laki ei muuta edellytä: (a) leimata kantakappale (souche) nro 1 normaalisti, (b) merkitä asiaankuuluvaan kantakappaleeseen tarkka kuvaus, (c) merkitä jokaiseen jäljellä olevaan irroiteosaan (volet), että viranomaiset ovat murtaneet sinetin. Tämä tehdään viivaamalla yli alkuperäiset merkinnät ja merkitsemällä tiedot uudesta sinetistä. Uudet merkinnät todistetaan virallisiksi kyseisen toimenpiteen tehneen tullitoimipaikan leimalla. (d) muuttaa jokaista irroiteosaa (volet) merkitsemällä oikea kuvaus ja todistaa muutos tullitoimipaikan leimalla. TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 21/41

OSA 8 TOIMIMINEN VÄÄRINKÄYTÖSTAPAUKSISSA, ONGELMAT MATKAN AIKANA, KUN TIR -MENETTELYN PÄÄTTÄMISESTÄ EI SAADA PÄÄTTÖSERTIFIKAATTIA 13. Mikäli ero havaitaan päättämismenettelyn aikana, tulliviranomaisten tulee, mikäli kansallinen laki ei muuta edellytä: (a) leimata asiaankuuluva kantakappale (souche) nro 2 normaalisti, (b) leimata asianomaiseen kantakappaleeseen kirjain R (TIR -kuljetuksen päättäminen varauksella) ja merkitä oikeat tiedot. 14. Jos TIR -asiakirjan päättämisellä saattamiselle ei jostain syystä ole mahdollista saada varmennusta eli tulliviranomaisen leimaa ja tullivirkailijan allekirjoitusta irroiteosiin (volet ja souche) 2, sinun tulee pyytää tullivirkailijaa täyttämään ja varmentamaan oikeaksi TIR -asiakirjan selostussivu (procès-verbal de constat) - viimeinen keltainen sivu. 15. Jos tullivirkailija merkitsee varauksen TIR -asiakirjaan, tarkoittaa se että TIR - päätökseen saattaminen katsotaan varmennetuksi varauksin; ja tällaisessa tapauksessa sinun tulee pyytää tulliviranomaista kirjoittamaan selityksen merkitylle varaukselle. Tämä helpottaa puolustautumista mahdollisia vaateita vastaan. 16. Jos tullivirkailija ottaa TIR asiakirjan haltuunsa, sinun tulee pyytää kuitti sekä, mikäli mahdollista, kirjallinen selitys ja kopio TIR -asiakirjasta. Nämä tiedot ovat tärkeitä ja niistä on apua, jos kyseinen tulliviranomainen myöhemmin esittää vaateita. 17. Sinun tulee myös pyytää tullivirkailijaa antamaan TIR -asiakirjan takaosan irroiteosa asianmukaisesti leimattuna. Se tulee palauttaa yhdistykselle. Tämä ei kuitenkaan vastaa itse TIR -asiakirjan palauttamista, ja sinun tulee myös noudattaa menettelyjä, jotka liittyvät käytettyihin palauttamattomiin TIR -asiakirjoihin, katso osa 9 TIR - asiakirjan palauttaminen yhdistykselle. TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 22/41

OSA 8 TOIMIMINEN VÄÄRINKÄYTÖSTAPAUKSISSA, ONGELMAT MATKAN AIKANA, KUN TIR -MENETTELYN PÄÄTTÄMISESTÄ EI SAADA PÄÄTTÖSERTIFIKAATTIA Ilmoitukset häiriöistä/ongelmista 18. Muista, että haltijan velvollisuus on hoitaa TIR menettely asianmukaiseksi. Tämän velvollisuuden hoitamatta jättäminen johtaa korvausvastuuseen mahdollisten vaatimusten osalta (katso osa 11 TIR -asiakirjan käyttövastuu). Siksi, aina sellaisissa tapauksissa, jotka estävät TIR -asiakirjan varauksettoman päättöleimauksen, sinun tulee: - ilmoittaa välittömästi tulliviranomaisille sekä omalle yhdistyksellesi. Kuljettaja voi myös avun saamiseksi ottaa yhteyden takaajayhdistykseen tapahtumamaassa - jälkimmäisen nimen saa omalta yhdistykseltä, IRU:lta tai tulliviranomaisilta. - toimia yhteistyössä oman yhdistyksen ja IRU:n kanssa, jotta TIR -menettely saadaan hoidettua asianmukaiseksi kyseisen tulliviranomaisen kanssa. - Jos tarvitset apua tai neuvoja, älä epäröi ottaa yhteyttä omaan yhdistykseesi. TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 23/41

OSA 9 TIR-ASIAKIRJAN PALAUTTAMINEN YHDISTYKSELLE OSA 9 TIR-ASIAKIRJAN PALAUTTAMINEN YHDISTYKSELLE 1. TIR -asiakirja on taloudellinen asiakirja, joka on IRU:n omaisuutta, ja kaikki käytetyt sekä käyttämättömät TIR -asiakirjat tulee palauttaa yhdistykselle seuraavassa esitettyjä määräaikoja noudattaen. Yhdistys palauttaa TIR -asiakirjan IRU:IIe tarkistettuaan, että sitä on käytetty oikein. Yleiset säännöt 2. TIR -asiakirjat (käytetyt ja käyttämättömät) tulee palauttaa yhdistykselle viimeistään 15 päivää voimassaoloajan päättymispäivän jälkeen. Jos siis TIR -asiakirja myönnetään enimmäisvoimassaoloajalla (60 päivää), tämä aikaraja koittaa 75 päivän kuluttua myöntämispäivästä. Jos et pysty palauttamaan TIR -asiakirjaa tätä määräaikaa noudattaen, sinun tulee ilmoittaa siitä yhdistykselle ja noudattaa menettelyä, joka selostetaan osassa TIR -asiakirjojen palauttamatta jättäminen. 3. Jos et palauta TIR -asiakirjaa ajoissa etkä ilmoita tilanteesta yhdistykselle, yhdistys ryhtyy toimiin, jotka selostetaan osassa TIR -asiakirjojen palauttamatta jättäminen. 4. Pääsääntöisesti sinun tulee palauttaa TIR -asiakirjat mahdollisimman pian ja aina viimeistään 15 päivää siitä, kun kuljettaja on palannut määrätullitoimipaikan asianmukaisesti päättöleimaaman TIR -asiakirjan kanssa. Koska sinulla on kiintiö TIR asiakirjoista (yhtä aikaa hallussa olevien asiakirjojen määrä), on etujesi mukaista palauttaa TIR -asiakirjat mahdollisimman pian. 5. Käytetyt TIR -asiakirjat tulee palauttaa yhdistykselle seuraavien asiakirjojen kanssa: - kopio CMR -rahtikirjasta tai mistä tahansa muusta vastaanottajan allekirjoittamasta rahtikirjasta - mikäli saatavilla, paperikopio TIR -kuljetukseen liittyvistä sähköisistä tiedoista (esimerkiksi: osittain EU:n alueella suoritetun kuljetuksen osalta kopio kuljetusliikkeen vastaanottamasta NSTI/NCTS -järjestelmän luomasta asiakirjasta, jossa on passitusviite ( NRM / MRN ), tai muusta vastaavasta asiakirjasta, jota TIR -yleissopimuksen muut osapuolet käyttävät), ja, jos TIR -kuljetus on saatettu päätökseen maassa, jossa seuraavia asiakirjoja myönnetään: - kopio pätevästä kuitista, joka vahvistaa ajoneuvon tulon tulliterminaaliin ja poistumisen sieltä ja/tai - kopio tavaroiden vastaanottokuittauksesta. TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 24/41

OSA 9 TIR-ASIAKIRJAN PALAUTTAMINEN YHDISTYKSELLE Alkuperäiset asiakirjat on säilytettävä ja pyydettäessä luovutettava Yhdistykselle. Yhdistys voi antaa määräajan pyydettyjen asiakirjojen toimittamiselle ja, mikäli sitä ei noudateta, pidättää TIR -asiakirjojen käyttöoikeutesi välittömästi määräajan umpeuduttua. 6. TIR -asiakirjat katsotaan käyttämättömiksi, kun (a) kansilehti (ruudusta 6 eteenpäin), keltainen tavaraluettelo, irroiteosat (volet) (ruutua 4 lukuun ottamatta) ja kantakappaleet (souche) ovat tyhjiä tai (b) kansilehti (kentästä 6 eteenpäin) ja keltainen tavaraluettelo on täytetty, mutta kantakappaleita (souche) ja irroiteosia (volet) ei ole leimattu (ne on otettu tullin haltuun). Älä koskaan irrota irroiteosia (volet) TIR -asiakirjasta. TIR -asiakirjat, joista irroiteosia (volet) puuttuu, katsotaan käytetyiksi. TIR -asiakirjojen palauttamatta jättäminen 7. Jos TIR -asiakirjaa ei voida palauttaa koska se on hävinnyt, varastettu, tuhoutunut tai viranomainen kuten tulliviranomainen tai poliisi on ottanut sen haltuunsa, sinun tulee ilmoittaa asiasta välittömästi yhdistykselle ja täyttää katoamisilmoituslomake, jonka kopio on annettu tässä osassa. Oma yhdistyksesi toimittaa katoamisilmoituslomakkeita pyydettäessä. Tässä osassa ovat myös tarkistuslistat, jotka auttavat lomakkeen täyttämisessä. Ota huomioon, että: (a) Asianmukaisesti täytetty katoamisilmoitus tulee lähettää välittömästi, kun tiedetään että käytetty tai käyttämätön TIR -asiakirja on kadoksissa. Jos kolmas osapuoli käyttää sinulle myönnettyä TIR -asiakirjaa vilpillisesti sen vuoksi, että olet laiminlyönyt velvollisuutesi ilmoittaa yhdistykselle tai ilmoitit yhdistykselle liian myöhään, että kyseinen TIR -asiakirja oli kadonnut tai varastettu, sinun katsotaan olevan korvausvastuussa mahdollisten korvausvaatimusten osalta, joita tästä vilpillisestä käytöstä voi aiheutua. (b) Jos TIR -asiakirjaa tai asianmukaisesti täytettyä katoamisilmoitusta ei vastaanoteta määräaikaan mennessä, sinulle lähetetään kirjattuna kirjeenä pyyntö palauttaa TIR - asiakirja annettuun määräaikaan mennessä. Jos määräaika umpeutuu ilman tyydyttävää vastausta, saat kirjattuna kirjeenä ilmoituksen TIR -järjestelmästä pidättämisestä. Pidättäminen tulee voimaan 14 päivää ilmoituksen postittamisesta ja jatkuu, kunnes yhdistys päättää toisin, mutta ainakin siihen asti, kunnes kyseinen TIR - asiakirja on löydetty ja palautettu tai asianmukaisesti täytetty katoamisilmoitus toimitettu (katso kuitenkin seuraavat kohdat (d), (e) ja (f). TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 25/41

OSA 9 TIR-ASIAKIRJAN PALAUTTAMINEN YHDISTYKSELLE (c) Tietyissä tapauksissa, erityisesti jos sinuun on jo kohdistettu erityistoimenpiteitä, kuten perusvakuuden korottaminen (katso osa 10 Vakuudet, kohta Perusvakuuden korottaminen tietyissä tilanteissa) ja olet myöhässä joidenkin sinulle myönnettyjen TIR - asiakirjan palauttamisessa, yhdistys vaatii, että annat pätevän selityksen viiveille ja/tai palautat kyseiset TIR -asiakirjat. Jos et täytä yhdistyksen vaatimuksia, sinut pidätetään TIR -asiakirjojen käytöstä 14 päivän kuluttua yhdistyksen yhteydenotosta (ilman lisäilmoitusta) siihen saakka, kunnes tilanne on palautunut normaaliksi yhdistystä tyydyttävällä tavalla.. (d) Jos et voi täyttää katoamisilmoitusta välittömästi tai jos yhdistys ei tyydy TIR -asiakirjan palauttamatta jättämisestä annettuun selitykseen, yhdistys voi halutessaan tarjota sinulle mahdollisuuden antaa vakuus, joka on määrältään (vähintään) USD 2 000, kattamaan kunkin puuttuvan käytetyn TIR -asiakirjan vaihtoehtona järjestelmästä pidättämiselle (katso osa 10 Vakuudet). TIR -asiakirjojesi kiintiötä (=yhtä aikaa hallussa olevien asiakirjojen määrää) pienennetään. (e) Kadonneelle TIR -asiakirjalle vaaditaan aina vakuus kaikissa tapauksissa, joissa kadonneet TIR -asiakirjat ovat käyttämättömiä. TIR -asiakirjojesi kiintiötä (=yhtä aikaa hallussa olevien asiakirjojen määrää) pienennetään. (f) Kohdassa 4(c) ja (d) mainittujen vakuuksien voimassaolo lakkaa, i. kun kadonnut TIR -asiakirja palautetaan tai ii. kun todistus määrätullitoimipaikkojen suorittamasta päätökseen saattamisen varmennuksesta on IRU SAFETIR -järjestelmässä tai iii. kaikissa tapauksissa 27 kuukauden kuluttua TIR -asiakirjan myöntämispäivästä, edellyttäen että puuttuvaan TIR -asiakirjaan ei ole kohdistunut vaatimuksia. TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 26/41

OSA 9 TIR-ASIAKIRJAN PALAUTTAMINEN YHDISTYKSELLE KATOAMISILMOITUSLOMAKE 1. Tämä ilmoitus osoitetaan yhdistykselle: 2. Haltijan nimi, tunnus ja osoite: 3. TIR-asiakirjan numero: 4. Myöntämispäivä: 5. Voimassaoloaika: 6. Irroiteosien (volet) määrä: 7. Katoamisaika ja -paikka: 7.1. Katoamisen syy: Kadonnut * Varastettu * Tuhoutunut * Pidätetty * 8.1. Käytetty (jos on, täytä kentät 8.3/9/10/11/12/13) * 8. TIR-asiakirjan tila 8.2. Käyttämätön (jos on, täytä kentät 8.3/13) * 8.3 Asiakirja MHR/HVG kyllä * ei * 9. Kadonnut/varastettu/tuhoutunut/pidätetty TIR-asiakirja 9.1. Tavaroineen * 9.2. Ilman tavaroita * 10. Kuljetukseen käytetty TIR-asiakirja 10.1. Lähtöpaikka: 10.2. Määräpaikka: 10.3. Viimeinen huostaanotto: 10.4Rekisterinumero (ajoneuvon ja perävaunun): 11. Käytetty TIR-asiakirja: 11.1 Päätökseen saattaminen varmennettiin varauksitta, leimaaja (aika, maa, tullitoimipaikka): 11.2. Päätökseen saattaminen varmennettiin varauksin, leimaaja (aika, maa, tullitoimipaikka): 11.3. Ei varmennettu (souche 2 -osaa ei leimattu): Matkan varrella * Määräpaikka * Maa: 12. Kuljetetun/varastetun tavaran kuvaus. (lisätiedot: kyllä * ei *) (Tuotteet, määrät, paino, muuta) 13. i. Katoaminen/varkaus/tuhoutuminen/pidätys havaittiin: 13.1. Vastaanottajan tiloissa: 13.2. Tullitoimipaikassa: 13.3. Kuljetuksen aikana, paikka: 13.4. Ajoneuvoa palautettaessa, paikka: 13.5. virallinen selonteko (poliisi, tulli, muu) päivämäärineen on liitteenä kyllä * ei * 14. Huomatuksia (lisätietoja: kyllä * ei *) Aika: Yhdistyksen leima (Yhdistys vahvistaa vain kenttien 1 6 tiedot) *Merkitse rastilla oikeat vahtoehdot. Haltijan virallinen allekirjoitus TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 27/41

OSA 9 TIR-ASIAKIRJAN PALAUTTAMINEN YHDISTYKSELLE TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN TARKISTUSLISTA Seuraavissa kolmessa tilanteessa TIR -asiakirjojen haltijan pitää: I. Kun TIR -asiakirja on varastettu, kadonnut tai tuhoutunut, käyttämättömänä ja yhä voimassa tai voimassaolon jo lakattua (a) ilmoittaa välittömästi mutta viimeistään samana päivänä kun kuljettaja palaa tukikohtaansa yhdistykselle faksilla (oheisen mallin mukaista lomaketta käyttäen) seuraavat asiat Täytettävien kohtien tarkistuslista Ilmoituksessa täytettävät kentät 1. haltijan nimi kenttä 2 2. TIR -asiakirjan numero kenttä 3 3. TIR -asiakirjan myöntämispäivä* kenttä 4 4. viimeinen voimassaolopäivä* kenttä 5 5. irroiteosien (volet) määrä* kenttä 6 6. varkaus-/katoamis-/tuhoutumisaika ja -paikka kenttä 7 7. TIR-asiakirja katosi, varastettiin vai tuhoutui kenttä 7.1 8. ilmoitus siitä, että TIR -asiakirja oli käyttämätön kenttä 8.2 9. TIR -asiakirja MHR/HVG kenttä 8.3 * yhdistys täyttää ja vahvistaa. (b) lähettää mahdollisimman pian asiakirjat välittäneelle yhdistykselle mahdolliset viralliset selonteot sekä lyhyt selostus katoamisolosuhteista sekä muut asiaan liittyvät asiakirjat. TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 28/41

OSA 9 TIR-ASIAKIRJAN PALAUTTAMINEN YHDISTYKSELLE II. Kun TIR -asiakirja on varastettu, kadonnut tai tuhoutunut tai joutunut kolmannen osapuolen haltuun ja se on jo haltijan käyttämä (täyttämä) riippumatta siitä, onko TIR -asiakirja päättöleimattu vai ei (a) ilmoittaa välittömästi mutta viimeistään samana päivänä kun kuljettaja palaa tukikohtaansa yhdistykselle faksilla (oheisen mallin mukaista lomaketta käyttäen) seuraavat asiat Täytettävien kohtien tarkistuslista Ilmoituksessa täytettävät kentät 1. haltijan nimi kenttä 2 2. TIR -asiakirjan numero kenttä 3 3. TIR -asiakirjan myöntämispäivä* kenttä 4 4. viimeinen voimassaolopäivä* kenttä 5 5. irroiteosien (volet) määrä* kenttä 6 6. varkaus-/katoamis-/tuhoutumisaika ja -paikka kenttä 7 7. TIR -asiakirja katosi, varastettiin, tuhoutui vai joutui kolmannen osapuolen haltuun kenttä 7.1 8. ilmoitus siitä, että TIR -asiakirja oli käytetty kenttä 8.1 9. TIR -asiakirja MHR/HVG kenttä 8.3 10. TIR -asiakirja katosi, varastettiin, tuhoutui tai joutui kolmannen osapuolen haltuun tavaroitta kenttä 9.2 11. tieto siitä milloin TIR-asiakirja käytetään kuljetukseen Kentät 10, 10.1, 10.2, 10.3, 10.4 12. TIR -asiakirja on/ei ole tulliviranomaisten päättöleimaama Kentät 11, 11.1, 11.2, 11.3 13. yhteenveto kuljetetuista tavaroista kenttä 12 14. TIR -asiakirjan pidättäjän nimi ja osoite Kentät 13, 13.1, 13.2, 13.3, 13.4, 13.5 * yhdistys täyttää ja vahvistaa. (b) lähettää mahdollisimman pian yhdistykselle mahdolliset viralliset selonteot sekä lyhyt selostus katoamisolosuhteista sekä muut asiaan liittyvät asiakirjat (CMR, laskut jne.). TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 29/41

OSA 9 TIR-ASIAKIRJAN PALAUTTAMINEN YHDISTYKSELLE III. Kun sen hallussa ollut TIR -asiakirja on varastettu, kadonnut, tuhoutunut tai otettu haltuun samanaikaisesti kuljetettujen tavaroiden kanssa (a) ilmoittaa välittömästi mutta viimeistään samana päivänä kun kuljettaja palaa tukikohtaansa yhdistykselle faksilla (oheisen mallin mukaista lomaketta käyttäen) seuraavat asiat Täytettävien kohtien tarkistuslista Ilmoituksessa täytettävät kentät 1. haltijan nimi kenttä 2 2. TIR -asiakirjan numero kenttä 3 3. TIR -asiakirjan myöntämispäivä* kenttä 4 4. viimeinen voimassaolopäivä* kenttä 5 5. irroiteosien (volet) määrä* kenttä 6 6. varkaus-/katoamis-/tuhoutumisaika ja -paikka kenttä 7 7. TIR -asiakirja katosi, varastettiin, tuhoutui vai joutui kolmannen osapuolen haltuun kenttä 7.1 8. ilmoitus siitä, että TIR-asiakirja oli käytetty ja katosi, varastettiin, tuhoutui tai joutui kolmannen osapuolen haltuun tavaroineen kenttä 8.1 kenttä 9.1 9. TIR -asiakirja MHR/HVG kenttä 8.3 10. tieto siitä milloin TIR -asiakirja käytetään kuljetukseen Kentät 10, 10.1, 10.2, 10.3, 10.4 11. TIR -asiakirja on/ei ole tulliviranomaisten päättöleimaama Kentät 11, 11.1, 11.2, 11.3 12. yhteenveto kuljetetuista/varastetuista tavaroista kenttä 12 * yhdistys täyttää ja vahvistaa. (b) lähettää mahdollisimman pian yhdistykselle mahdolliset viralliset selonteot, kaikki käytettävissä olevat viralliset asiakirjat sekä lyhyt selostus varkausolosuhteista. - lähettää tiedot vakuutuksesta (CMR). - odottaa yhdistyksen ohjeita tai suosituksia. TIR-ASIAKIRJAN HALTIJAN KÄSIKIRJA SKAL Sivu 30/41