Hiki-Hockey 30 vuotta Juhlajulkaisu 2006-2007
Hiki-Hockey TTY, Sähkötalon kellari 33720 Tampere hiho@tut.fi http://www.students.tut.fi/~hiho
Onnea Hiki-Hockey, 30 vuotta! Alkaneella kaudella 2006-2007 vietämme Hiki-Hockeyssa juhlavuotta, sillä seuran perustamisesta on kulunut kunnioitettavat 30 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestämme kutsuvieraillemme juhlagaalan. Hiki-Hockey aloitti kahdeksannen kautensa Hämeen alueen IIIdivisioonassa. Etelä-lohkossa, jossa pelaamme, on 9 joukkuetta. Alkusarjan parhaimmat pääsevät karsimaan paikasta II-divisioonassa, kun loput pelaavat III-divisioonan alemman loppusarjan. Tämän kauden tavoitteemme on jälleen päästä karsimaan pelipaikasta II-divisioonaan. Osallistumme tällä kaudella myös PM-turnaukseen, joka järjestetään Ruotsin Linköpingissä maaliskuussa 2007. Poika on tarkoitus tuoda kotiin Tampereelle näyttävien ja vauhdikkaiden peliesitysten siivittämänä. Joukkueen kokoonpano on viime kaudesta muuttunut yhden kentällisen verran. Vaikka lähtijät olivat isossa roolissa viime kauden Hiki-Hockeyssa, ei joukkueen iskukyvyssä tälläkään kaudella ole moittimista. Iskukyvyn takaavat uudet Hiki-Hockeyn tulokkaat ja useamman vuoden, entistä kehittyneemmät, HiHo-soturit. Kautemme on alkanut puhtaasti neljällä voitolla maalieron ollessa huima 53-15. Toivotankin kaikki tervetulleiksi seuraamaan Hiki-Hockeyn kotiotteluita. Pääsylipun hinta ei lompakkoa rasita eikä peleistä maalintekojuhlaa, mojovia takapuolitaklauksia tai viuhuvia lämäreitä puutu. hokiterveisin Hiki-Hockeyn pj Jori Lehtikangas
Hiki-Hockeyn historiaa... Hiki-Hockeyn historia juontaa 30 vuoden taakse TTKK:n toimintaan. Korkeakoulu tuki opiskelija liikuntaa järjestämällä kurviluisteluvuoroja Koulukadun tekojäältä ja myöhemmin Hakametsästä. Koulu palkkasi liikuntaan assistentin jonka tehtävä oli lähinnä kiekkojen kantamien harjoituksiin. Tapani Tuominen toimi assistenttinä 75-78. Näillä vuoroilla alkoi 1975-76 käydä myös lukuisampi nippu entisiä juniori ja jopa liigapelureita. Niinpä syksyllä 1976 päätettiin perustaa joukkue, sille hankittiin pelipaidat ja pelattiin talven mittaan parikymmentä enemmän tai vähemmän virallista peliä. Näistä kaikista selvittiin voittajana, joten syntyi ajatus hakea parempia vastustajia Jääkiekkoliiton virallisista sarjoista. Tämä vaatii kuitenkin virallisen ry:n jotta se oli mahdollista. Samaan aikaan muita lajeja varten oltiin TTKK:lle perustamassa ry:tä lähinnä henkilökunnan toimesta. TTKK oli siihen aikaan vielä varsin pieni yhteisö joten jääkiekon liittyminen alajaostoksi HIKILIIKKUJAT Ry:n kävi luontevasti. Syksyllä 1977 aloitettiin siten sarjassa pelaaminen neljännessä divisioonassa. Talven mittaan ei vieläkään löytynyt voittajaa joten seurasi nousu heti kolmanteen divisioonaan. Keväällä 78 voitettiin kaikkien eikä vähiten omaksi yllätykseksi myös teknisten korkeakoulujen Pohjoismaiden mestaruus. Siitä alkaen toiminta on opiskelijoiden piirissä jatkunut, seuran nimi tosin modernisoitiin nykymuotoon 80-luvun alussa. Myös Korkeakoulu otti oppia Hiki-Hockeysta ja modernisoi nimensä TTY:ksi muutama vuosi sitten. Muutama vuosi sitten perustettiin JälkiHiki-Hockey valmistuneille mutta ei vielä ikämiesikäisille teekkareille. Tämän jälkeen on voitu pelata sisäistä hiki-turnausta, jonka on kyllä voittanut aina opiskelija joukkue. Keväällä 95 rakennettiin joukkue entisistä Hiki-Hockeyn pelureista vahvistettuna kaukoviisaasti muutamalla lääkärillä. Näin syntyi Hiki-Hockey Seniors, joka aloitti pelitoimet syksyllä 95 Jääkiekkoliiton ikämiessarjassa. HiHo perhe koostuu siis kolmesta upeasta joukkueesta, Hiki-Hockeystä, JälkiHiki-Hockeystä ja Hiki-Hockey Seriorsista. Jokaiseen elämäntilanteeseen löytyy oikea tiiminsä!
HiHon pelaajien seuraleikkejä: Tarvitaan kaksi pelaajaa ja kaappi. Toinen menee kaappiin ja toinen yrittää arvata, kumpi siellä on. Miksi HiHon pukukopit ovat niin siistejä? -Niillä on kolme imuria. Mitä eroa on HiHon hyökkääjillä ja hauella? -Hauki saa verkot heilumaan. Kuinka saa HiHon pelaajan hulluksi? -Pistää sen pyöreeseen huoneeseen ja sanoo, että nurkan takana on laatikollinen mustaamakkaraa.
I-G Oy
Arttu Foppa Kriikku #1 Maalivahti s.1979 pit: 186 cm paino: 90 kg Mikki-Hiiristä laivan sviitteihin. Tällä miehellä on aina suuret linjat hallussa! Antti Force Voima Maalivahti s.1985 pit: 183 cm paino: 66,6 kg Vienyt ykkösmoken paikan, kun Foppa keskittyy olennaiseen. Kamat on kasvanu vastuun myötä. Juha Perttu Eloranta Puolustaja s.1984 pit: 173 cm paino: 70 kg Puntti nousee ja luistin liikkuu... eiku miten se ny menikään?? Mikko Asta Järvinen #4 Puolustaja s.1984 pit: 190 cm paino: 92 kg Kun on kova ja tarkka lämäri niin ei tarvi enää olla mikään Pavel Bure! Oki Kumi Ala-Poikela #5 Puolustaja s.1980 pit: 186 cm paino: 106 kg Lapin oma poika on ollut kateissa koko alkukauden. Lieneekö naisten tekosia?!? Eemeli Taikuri Tinkanen Puolustaja s.1985 pit: 188 cm paino: 83 kg Täyttää Tyllin isoja saappaita joukkueen ainoana pelaajana, joka taklaa. Onnistunutkin jo...
Geotesti suunnittelee tulevaisuudelle pitävän perustan Insinööritoimisto Geotesti Oy Satakunnankatu 23, 33210 Tampere puh. 0207 911 611, fax 0207 911 612 e-mail geotesti@geotesti.fi
Pertti Latino Hytönen #8 Hyökkääjä s.1981 pit: 175 cm paino: 92 kg Latino-heat! Osti tälle kaudelle uudet polvet ja meno on ollut sen mukaista. Jori Pikku-Oki Lehtikangas #9 Puolustaja s.1984 pit: 178 cm paino: 87 kg Puhis ja pahis aina vuorotellen, mutta ei koskaan samanaikaisesti. Kimmo Vopski Kujamäki #10 Puolustaja s.1978 pit: 191 cm paino: 68 kg Ylipäävalmentaja jo ties kuinka monetta kautta, jääkö HiHo-perhe tämän kauden jälkeen??? Mikko Kossu Koskela #11 Hyökkääjä s.1982 pit: 180 cm paino: 78 kg kät: Right Joukkueen fyysikko, nauttii valtavista peliminuuteista ja elää maaleista! Joose Hymy Kreutzer #12 Hyökkääjä s.1979 pit: 187 cm paino: 88 kg Tohtorilla tuntuu joka päivä olevan kiire laitoksen perjantaipullalle. Sami Soiro Virtanen #14 Hyökkääjä s.1982 pit: 188 cm paino: 92 kg Eläintarhan oikee laita. Samin ja aurajuuston väliin ei oo MITÄÄN asiaa, vai mitä VT!
Niko Simo Skyttä #15 Hyökkääjä s.1982 pit: 175 cm paino: 70 kg Eläintarhan kapellimestari. Hän päättää koska syödään ja koska painitaan. Sakari TuTo Nurmi # Hyökkääjä s. 1986 pit: 182 cm paino: 75 kg Tulee Turusta välillä pelimiehiäkin. Ai niin, kävihän Vopski ja Artokin hiljan turussa... Timo Possu Tukiainen #16 Hyökkääjä s.1983 pit: 180 cm paino: 88 kg RÖH RÖH! Mää oon eläintarhan possu! Possun löytää vapaa-aikana koirankopista. Anssi Rankku Lehtonen #17 Hyökkääjä s.1982 pit: 188 cm paino: 88 kg Käyttää kentällä apuna lujuuslaskentaa ja dynamiikkaa. Hyväksyy jäähyn, mutta ei syytä!! Arto Legenda Manninen #18 Puolustaja s.1981 pit: 175 cm paino: 76 kg Otti ylipäävalmentajan häissä harvian logon vasempaan persposkeen. HiHon Rookie-vastaava Mikko VT Tylli #19 Hyökkääjä s.1982 pit: 179 cm paino: 85 kg Viihtyy nykyisin enemmän maalissa kuin muualla. Toimii myös huoltajana ja ATK-vastaavana.
VALMISBETONIT Betonimassan pumppaus Puhelin 02071 55750, fax 02071 55751 Mäkirinteentie 38, 36220 Kangasala Puhelin 02071 55766, fax 02017 55767 Telinetie 19, 33880 Lempäälä w w w. f o r s s a n b e t o n i. f i
Oliver Dippi Schärer #20 Hyökkääjä s.1981 pit: 180 cm paino: 85 kg kät: Right Olli on Olli vaikka voissa paistais!!! Erkka Rahis Kiviaho #21 Hyökkääjä s.1984 pit: 181 cm paino: 77 kg Rahis, ra?his, vt rahis, erkka, vt puhis. Teemu Luigi Toivonen #22 Hyökkääjä s.1982 pit: 174 cm paino: 75 kg Kaikki suuri on selvää ja taustalla. New York oli ja meni. Jarlaako se darla?!? Joonas Coyote Suves Hyökkääjä s.1980 pit: 187 cm paino: 85 kg Hojootti vaihtoi kaukalon jäät alppien jäätiköiksi! Juha Fortuna Jaakamo Hyökkääjä s. 1986 pit: 182,5 cm paino: 85 kg Yksi HiHon tulevaisuuden lupauksista. Niin ja ketäs ne muut onkaan?!? Jaakko Ormiskangas Puolustaja s. 1987 pit: 187 cm paino: 80 kg Puukkojunkkari Kauhavalta. Me ei millää moralla pistetä.
Ville Ninja Mäkinen #31 Maalivahti valm. s.1982 pit: 155 cm paino: 95 kg Joukkueen toisiks hauskin jätkä. Toimii myös stigan vartijana ja ninjana. Vesa shamaani Kananen Fysiikka valm. s.1981 pit: 171 cm paino: 69 kg Joukkueen fysiikkavalmentaja, joka pystyy hoitamaan myös psyykkisen puolen... Jussi Liima Hannula Puolustaja s. 1983 pit: 177 cm paino: 85 kg Pitkän linjan rookie, jonka lavasta kiekko irtoo jos liima pettää. Joukkueen äitihahmo ja kauneuskuningatar! :) Kaisa KK Kurenniemi Maalivahti s. Ei kerrota pit: Ei tätäkään paino: Eikä tätä Hiki-Hockeyn sarjaohjelma syksyllä 2006
Anatoli Tarasovin kymmenen kultaista sääntöä Herkulliset kuviot sekä reilut taklaukset ovat Hiki-Hockeyn tavaramerkki. Vuosien saatossa valmentajat ovat käyttäneet Anatoli Tarasovin kiekko-ohjeita apuna valmentamisessa. Nämä voidaan tiivistää kymmeneen kultaiseen sääntöön: 1. Luistelu 2. Lähtönopeus 3. Vauhdin lisääminen 4. Tekniikkaluistelu 5. Monipuolisuus 6. Mailatekniikka 7. Syöttöpeli 8. Ampumatekniikka 9. Kiekon riisto 10. Taklaus ja laukauksen peittäminen Sen pitää olla vaivatonta, mutta voimakasta. Kaikista asennoista ja kaikkiin suuntiin ja hyvällä tasapainolla. Yhtäkkiä, Kaikkiin suuntiin ja ilman ennakkovaroitusta. Kaarteet, pyörähdykset ja käännökset. Suunnanmuutokset takaperin-luistelusta etuperinluisteluun ja päinvastoin. Kaarreluistelu. Takaperinluistelu. Kaiken pitää tapahtua yhtä hyvin niin vasemmalta kuin oikealta. Kääntää, kaartaa, pysähtyä, luistella takaperin, taklata, katkaista, ampua ja syöttää yhtä hyvin rystyja kämmenpuolelta. Kevyet, nopeat liikkeet. Kevyt kiekonkäsittely. Mailan hallinta yhtä hyvä sekä vasemmalla, että oikealla puolella. Nopeat ja peitetyt syötöt, jotka on helppo ottaa vastaan. Syöttöjen vastaanotot. Nopeat ja arvaamattomat laukaukset. Matalat ja arvaamattomat laukaukset. Nopeat ja odottamattomat riistot. Riiston jälkeen kiekon hallinta. Molemmat vaativat rohkeutta ja hyvää koordinaatiota sekä nopeuttaja päättäväisyyttä. www.students.tut.fi/~hiho
Miksi HiHo on parempi kuin vakituinen tyttöystävä / vaimo? 1. HiHo ei suutu jos unohtaa syntymäpäivän. 2. HiHo ei rajoita illanviettoa. 3. HiHon pariin olet tervetullut huonoimpinakin aamuina. 4. HiHo on aina valmis / ei ole päänsärkyä. 5. HiHo ei ole mustasukkainen. 6. HiHon kanssa ei tarvitse teeskennellä.
Varattu
Juvenes-Print Kiinnostaako kiekkoilu huipputasolla? Jos vastasit kyllä, ota yhteyttä ositteeseen hiho@tut.fi tai tule tekemään try out sopimus toimistollemme Sähkötalon kellariin. HiHo Tranining Camp pidetään joka maanantai, keskiviikko ja perjantai kello 12.00-13.15 Hervannan jäähallissa (kenttä 1) sekä tiistaisin klo 18.00-19.00 Bommarissa (kenttä 2) Lisätietoa: http://www.students.tut.fi/~hiho
TUOTTAVUUS KÄYTTÖVARMUUS ALHAISET KÄYTTÖKUSTANNUKSET