1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Sukupuolen ja mediakulttuurin monitieteisen tutkimuksen dosentuuri. 4 Musiikkikasvatuksen lehtorin virka

Samankaltaiset tiedostot
1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Yrittäjyys- ja johtajuustutkimuksen dosentuuri. 5 Ympäristöoikeuden professorin virka

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Lapin korkeakoulukirjaston toiminnan käynnistäminen

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Muotoilun semantiikan ja historian dosentuuri

Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n nojalla Lapin yliopiston johtosäännön.

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2009, ASIALISTA

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos. 6 Lapin yliopiston tilinpäätösasiakirjat vuodelta 2007

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2009, ASIALISTA

Johtosäännön 16 :n mukaan hallintoelin on päätösvaltainen kun läsnä on kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet muista jäsenistä.

+Hannu Mällinen +Markku Tarvainen asiantuntijajäsen

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

keskiviikko klo hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros).

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 2/

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Kasvatustieteen, erityisesti biologian didaktiikan dosentuuri. 5 Finanssioikeuden professorin virka

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous

Opetus ja tutkimusneuvosto Maire Syrjäkari Kokous 2/07

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Lapin yliopiston strategiset toimenpiteet vuosina ja perusvoimavarojen

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 08/2008;

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Kasvatustieteen, erityisesti opettajankoulutuksen lehtorin virka. 4 Mediakasvatuksen lehtorin virka

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Matematiikan didaktiikan lehtorin viran muuttaminen matematiikan didaktiikan yliopistonlehtorin viraksi

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö

Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n nojalla Lapin yliopiston johtosäännön.

Kokouksen 12 / 2009 asialista

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 6 Kasvatustieteiden hallintopäällikön määräaikainen virka

Opetus- ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi

2. Lapin yliopiston vuoden 2015 tasekirjan hyväksyminen ja allekirjoittaminen (ei julkinen)

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Muotoilun tutkimuksen professuuri. 4 Vertailevan yksityisoikeuden dosentuuri

tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit hallintojohtaja henkilöstöpäällikkö

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Julkisoikeuden, erityisesti lääkintäoikeuden lehtorin virka

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professorin virka

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 5 Velvoiteoikeuden professorin viran tehtävien hoito

Kasvatustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Julkishallinnon professori Jari Stenvallin virkavapaus. 5 Yliopistokollegion ja hallituksen valinta

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Matkailun kulttuurintutkimuksen professorin viran täyttö

Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 1/2011

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 3/ ASIALISTA

Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Opettajakoulutuksen, erityisesti matematiikan didaktiikan dosentuuri

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Sosiaalityön lehtorin määräaikaisen viran perustaminen

Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö

3. Toiminta ja taloussuunnitelma vuosille (Liite 1)

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Tutkimusprofessoreiden virkasopimus. 5 Tutkijan (A20) viran muuttaminen erikoistutkijan (A24) viraksi

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

Lapin yliopisto Taiteiden tiedekunta

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Mediakasvatuksen lehtorin viran muuttaminen yliopistonlehtorin viraksi

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Lapin yliopiston tasa-arvosuunnitelma vuosille

Päivitysvastuu: Hallintojohtaja. SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 8/2018 1

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

1/5. Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 7/2017 1

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

STRATEGIA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 2/2009, ASIALISTA

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Tietohallintopäällikön tehtävien hoito. 4 Avoimen yliopiston johtajan virkavapaus

5. Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelman hyväksyminen. Lapin yliopiston määrärahahaku korkeakoulujen hakijasuman purkua varten.

Ortodontian professorin tehtävä (32038 UEF): tehtäväseloste

Lastenpsykiatrian professorin/apulaisprofessorin (tenure track) osa-aikainen (50%) tehtävä: tehtäväntäyttöseloste

torstaina klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä, Laajakaista 3, talo B, osa C, 3. krs, F2018).

LAPIN YLIOPISTO UNIVERSITY OF LAPLAND PÖYTÄKIRJA

tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit hallintojohtaja henkilöstöpäällikkö

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Kokouksen 9 / 2011 asialista

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 10/05

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Kansainvälisen kauppa- ja sopimusoikeuden sekä Venäjä oikeuden dosentuuri

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet

Sisätautien professorin tehtävä (32073 UEF/vaati 8-10): tehtäväntäyttöseloste

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 4/2008, ASIALISTA

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 3/07

LAPIN YLIOPISTO. Oikeustieteiden tiedekunta

Kokouksen 5 / 2009 asialista

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Pohjoisen etnografian ja kulttuurin dosentuuri. 4 Kuvataidekasvatuksen professorin virka

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 10/2009, ASIALISTA

Sihteerinä ja pöytäkirjanpitäjänä Hallintopäällikkö Matti Pylvänäinen, ,

ASIALISTA: LAPIN YLIOPISTON UUDEN HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

LAPIN YLIOPISTO Oikeustieteiden tiedekunta

Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle lukien.

Jatkotutkinnon suorittaminen työn ohella työnantajan näkökulma

Paikka Uno Harva -sali, Assistentinkatu 7, 4. krs, huone 499

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Lapin yliopiston hallituksen kokoonpanon vahvistaminen. 3 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/2017 ASIALISTA

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 1/06

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Keuhkosairauksien professorin osa-aikainen (70%) tehtävä: tehtäväntäyttöseloste

Transkriptio:

PÖYTÄKIRJA HALLITUS 17.6.2009 Kokous 07/09 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Sukupuolen ja mediakulttuurin monitieteisen tutkimuksen dosentuuri 4 Musiikkikasvatuksen lehtorin virka 5 Musiikkiteknologian lehtorin virka 6 Vaatetusalan lehtorin, opetusalana vaatetuksen muotosuunnittelu, virka 7 Kuvataiteen lehtorin, opetusalana kuvataideilmaisun ja tutkimuksen vuorovaikutus, virka 8 Sosiaalityön professorin viran täytön päättyminen ja viran nimen muutos 9 Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin toiminnan käynnistäminen 10 Muut asiat

LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 17.6.2009 Hallitus Juhani Lillberg 341 2211 Kokous 7/09 Paikka: hallituksen kokoushuone Aika 17.6.2009 klo 13:00 Läsnä Jäsenet: Varajäsenet: +Mauri Ylä-Kotola (pj.) +Jukka Mäkelä (vpj.) -Paula Kankaanpää -Merja Kinnunen +Anneli Pohjola -Suvi Ronkainen +Terttu Utriainen -Heikki Huilaja +Raija Kivilahti +Leena Korkalainen -Tarja Orjasniemi +Henna Ahonen -Jussi Korpi +Mikko Heinikoski +Antti Määttä +Timo E.Korva -Markku Salomaa -Pentti Tieranta -Riitta Käyhkö 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus +Aini Linjakumpu -Timo Jokela -Soile Veijola -Rauno Halttunen -Petri Koikkalainen -Teuvo Piitsalo -Silja Nikula -Jyrki Paukku -Jouni Antero Metso -Harri Heikkilä -Liisa Ansala -Tomi Tuominen -Hannes Manninen -Johanna Ikäheimo -Outi Hyry-Honka -Markku Tarvainen Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen kokousta. Kokouskutsussa on mainittava käsiteltävät asiat. Saman johtosäännön 33 :n 4 momentin mukaan hallintoelin on päätösvaltainen, kun kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä. Esitys Päätös Todettaneen kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Todettiin. Pöytäkirjan vakuudeksi: Puheenjohtaja Mauri Ylä-Kotola Esittelijä Juhani Lillberg

LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 17.6.2009 Hallitus Juhani Lillberg 341 2211 Kokous 7/09 Paikka: hallituksen kokoushuone Aika 17.6.2009 klo 13:00 Läsnä Jäsenet: Varajäsenet: +Mauri Ylä-Kotola (pj.) +Jukka Mäkelä (vpj.) -Paula Kankaanpää -Merja Kinnunen +Anneli Pohjola -Suvi Ronkainen +Terttu Utriainen -Heikki Huilaja +Raija Kivilahti +Leena Korkalainen -Tarja Orjasniemi +Henna Ahonen -Jussi Korpi +Mikko Heinikoski +Antti Määttä +Timo E.Korva -Markku Salomaa -Pentti Tieranta -Riitta Käyhkö 2 Ilmoitusasiat +Aini Linjakumpu -Timo Jokela -Soile Veijola -Rauno Halttunen -Petri Koikkalainen -Teuvo Piitsalo -Silja Nikula -Jyrki Paukku -Jouni Antero Metso -Harri Heikkilä -Liisa Ansala -Tomi Tuominen -Hannes Manninen -Johanna Ikäheimo -Outi Hyry-Honka -Markku Tarvainen - Rehtorin katsaus - Muut ilmoitusasiat: - Teollisen muotoilun professori Veikko Kamunen jää eläkkeelle 1.11.2009 lukien - Erityispedagogiikan lehtori Tuula Matikainen jää eläkkeelle 1.9.2009 lukien. - Eduskunnan sivistysvaliokunta on antanut mietintönsä yliopistolakiuudistuksesta 10.6.2009. Yhteenveto mietinnöstä on liitteenä 1. Mietintö kokonaisuudessaan on luettavissa netistä osoitteesta: www.eduskunta.fi. - Tutkintomittari tammi-touko 2009, liite 2. Esitys Päätös Todettaneen. Todettiin. Lisäksi todettiin, että lehtori Mikko Pehkonen on eronnut virastaan 1.9.2009 lukien. Pöytäkirjan vakuudeksi: Puheenjohtaja Mauri Ylä-Kotola Esittelijä Juhani Lillberg

LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 17.6.2009 Hallitus Juhani Lillberg 341 2211 Kokous 7/09 Paikka: hallituksen kokoushuone Aika 17.6.2009 klo 13:00 Läsnä Jäsenet: Varajäsenet: +Mauri Ylä-Kotola (pj.) +Jukka Mäkelä (vpj.) -Paula Kankaanpää -Merja Kinnunen +Anneli Pohjola -Suvi Ronkainen +Terttu Utriainen -Heikki Huilaja +Raija Kivilahti +Leena Korkalainen -Tarja Orjasniemi +Henna Ahonen -Jussi Korpi +Mikko Heinikoski +Antti Määttä +Timo E.Korva -Markku Salomaa +Aini Linjakumpu -Timo Jokela -Soile Veijola -Rauno Halttunen -Petri Koikkalainen -Teuvo Piitsalo -Silja Nikula -Jyrki Paukku -Jouni Antero Metso -Harri Heikkilä -Liisa Ansala -Tomi Tuominen -Hannes Manninen -Johanna Ikäheimo -Pentti Tieranta -Outi Hyry-Honka -Riitta Käyhkö -Markku Tarvainen 3 Sukupuolten ja mediakulttuurin monitieteisen tutkimuksen dosentuuri FT Sanna Karkulehto on kirjeellään 6.11.2008 hakenut sukupuolen ja mediakulttuurin monitieteisen tutkimuksen dosentuuria Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnasta. Yliopistoasetuksen (115/98) 8 :n mukaan dosentiksi voidaan hakemuksesta nimittää henkilö, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tutkimustyöhön tai taiteelliseen työ- 1hön ja hyvä opetustaito. Hakijan tieteellisestä tai taiteellisesta pätevyydestä on hankittava lausunto vähintään kahdelta asiantuntijalta, jollei lausunnon hankkimista pidetä erityisestä syystä tarpeettomana. Hakijan on annettava julkinen opetusnäyte, jollei sitä erityisestä syystä pidetä tarpeettomana. Tiedekuntaneuvosto on kokouksessaan 16.12.2008 todennut, että FT Sanna Karkulehdon kiinnittäminen Lapin yliopistoon dosentuuriin on tarkoituksenmukaista ja vahvistanut dosentuurin nimeksi sukupuolen ja mediakulttuurin monitieteisen tutkimuksen. Samassa kokouksessa päätettiin pyytää lausunto Karkulehdon tieteellisestä pätevyydestä hakemaansa dosentuuriin dosentti, FT Susanna Paasoselta ja dosentti, YTT Iiris Ruoholta. Tiedekuntaneuvosto totesi saapuneet asiantuntijalausunnot kokouksessaan 28.4.2009

ja päätti kutsua FT Sanna Karkulehdon antamaan opetusnäytteen itse valitsemastaan dosentuurin alaan liittyvästä aiheesta tiedekuntaneuvoston kokouksen yhteydessä 26.5.2009. Karkulehto antoi hyväksytyn opetusnäytteen aiheesta Mediarepresentaatiot ja sukupuoli. Kokouksessaan 26.5.2009 kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto totesi, että FT Sanna Karkulehto täyttää kyseessä olevan dosentin virkaan vaadittavat kelpoisuusehdot ja päätti esittää, että hänet nimitetään sukupuolen ja mediakulttuurin monitieteisen tutkimuksen dosentin virkasuhteeseen. Liitteenä ovat Karkulahden hakemusasiakirjat ja asiantuntijalausunnot. Esitys Päätös Päätettäneen nimittää FT Sanna Karkulehto sukupuolen ja mediakulttuurin monitieteisen tutkimuksen dosentin virkasuhteeseen kasvatustieteiden tiedekuntaan. Esityksen mukaan. Pöytäkirjan vakuudeksi: Puheenjohtaja Mauri Ylä-Kotola Esittelijä Juhani Lillberg

LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 17.6.2009 Hallitus Mirja Väyrynen 341 2216 Kokous 7/09 Paikka: hallituksen kokoushuone Aika 17.6.2009 klo 13:00 Läsnä Jäsenet: Varajäsenet: +Mauri Ylä-Kotola (pj.) +Jukka Mäkelä (vpj.) -Paula Kankaanpää -Merja Kinnunen +Anneli Pohjola -Suvi Ronkainen +Terttu Utriainen -Heikki Huilaja +Raija Kivilahti +Leena Korkalainen -Tarja Orjasniemi +Henna Ahonen -Jussi Korpi +Mikko Heinikoski +Antti Määttä +Timo E.Korva -Markku Salomaa -Pentti Tieranta -Riitta Käyhkö 4 Musiikkikasvatuksen lehtorin virka +Aini Linjakumpu -Timo Jokela -Soile Veijola -Rauno Halttunen -Petri Koikkalainen -Teuvo Piitsalo -Silja Nikula -Jyrki Paukku -Jouni Antero Metso -Harri Heikkilä -Liisa Ansala -Tomi Tuominen -Hannes Manninen -Johanna Ikäheimo -Outi Hyry-Honka -Markku Tarvainen Lapin yliopiston hallitus on perustanut soiton lehtorin viran kasvatustieteiden tiedekuntaan 1.8.1979 lukien. Hallitus muutti viran musiikkikasvatuksen lehtoriksi 1.8.2008 lukien. Musiikkikasvatuksen lehtorin virka oli haettavana 24.3.3009 mennessä. Virkaa hakivat KM Eeva Huovinen, FM Lenita Hietanen, FT Kari Suoniemi, MuM Veli- Antti Koivuranta, FT Marja Mustakallio ja MuM Miika Snåre. Hakijoista MuM Veli-Antti Koivuranta ja MuM Miika Snåre ovat peruneet hakemuksensa 21.4.2009. Muiden hakijoiden nimikirjanotteet ja ansioluettelot ovat liitteenä 1. Täydelliset hakemusasiakirjat ovat kirjaamossa. Viran kelpoisuusvaatimukset ovat korkeakoulujen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista ja tehtävistä annetun asetuksen (309/1993, muut. 463/1998, muut. 1217/2000) mukaiset. Lehtorilta vaaditaan soveltuva, jatkotutkintona suoritettu lisensiaatin tutkinto tai soveltuva tohtorin tutkinto, hyvä opetustaito ja jos se on tärkeää tehtävän hoitamiselle, käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan. Virkaan voidaan kuitenkin katsoa kelpoiseksi ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö, joka on erittäin hyvin perehtynyt tehtäväalaan. Lehtorilta vaaditaan riittävä suomen kielen taito ja kyky ymmärtää ruotsin kieltä. Lisäksi opettajankoulutukseen kuuluvaa opetusharjoittelua ohjaavalta lehtorilta vaaditaan opetustyön teoreettinen ja käytännöllinen tuntemus.

Tiedekuntaneuvosto hyväksyi kokouksessaan 17.2.2009 musiikkikasvatuksen lehtorin viran virantäyttösuunnitelman, jonka mukaan virkaan valittavalta vaaditaan käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan ja viran tehtäviin kuuluu opetusharjoittelun ohjaus. Lehtoraattiin kuuluu kelpoisuusasetuksen 19 :n mukaiset opettajan tehtävät. Musiikkikasvatuksen lehtorin viran tehtäviin kuuluvat erityisesti soiton ja musiikin opetus opettajankoulutuksessa sekä kouluopetukseen painottuva ohjaamisen pedagogiikka. Tiedekuntaneuvosto asetti kokouksessaan 17.2.2009 virantäyttötyöryhmän, jonka tehtävänä on hakijoiden kokonaiskelpoisuuden arviointi. Työryhmään nimitettiin professori Kaarina Määttä (pj.), lehtori Paula Nikkilä-Rautajoki, lehtori Jukka Enbuska, opiskelija Tea Luukkonen sekä hallintopäällikkö Pia Satta- Hakso. Virantäyttötyöryhmän lausunto on liitteenä 2. Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto käsitteli asiaa kokouksessaan 26.5.2009 ja päätti esittää yliopiston hallitukselle, että se nimittäisi FM Lenita Hietasen musiikkikasvatuksen lehtorin virkaan 1.8.2009 alkaen. Esitys Päätös Päätettäneen nimittää FM Lenita Hietanen musiikkikasvatuksen lehtorin virkaan 1.8.2009 alkaen. Esityksen mukaan. Pöytäkirjan vakuudeksi: Puheenjohtaja Mauri Ylä-Kotola Esittelijä Mirja Väyrynen

LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 17.6.2009 Hallitus Mirja Väyrynen 341 2216 Kokous 7/09 Paikka: hallituksen kokoushuone Aika 17.6.2009 klo 13:00 Läsnä Jäsenet: Varajäsenet: +Mauri Ylä-Kotola (pj.) +Jukka Mäkelä (vpj.) -Paula Kankaanpää -Merja Kinnunen +Anneli Pohjola -Suvi Ronkainen +Terttu Utriainen -Heikki Huilaja +Raija Kivilahti +Leena Korkalainen -Tarja Orjasniemi +Henna Ahonen -Jussi Korpi +Mikko Heinikoski +Antti Määttä +Timo E.Korva -Markku Salomaa -Pentti Tieranta -Riitta Käyhkö 5 Musiikkiteknologian lehtorin virka +Aini Linjakumpu -Timo Jokela -Soile Veijola -Rauno Halttunen -Petri Koikkalainen -Teuvo Piitsalo -Silja Nikula -Jyrki Paukku -Jouni Antero Metso -Harri Heikkilä -Liisa Ansala -Tomi Tuominen -Hannes Manninen -Johanna Ikäheimo -Outi Hyry-Honka -Markku Tarvainen Lapin yliopiston hallitus on perustanut soiton lehtorin viran kasvatustieteiden tiedekuntaan 1.8.1991 lukien. Virka on muutettu musiikkiteknologian lehtorin viraksi 1.8.2008 lukien. Musiikkiteknologian lehtorin virka oli haettavana 24.3.3009 mennessä. Virkaa hakivat MuM Juha Ojala, MuM Tuomo Rönkkö ja TaM Vesa Tuisku. Nimikirjanotteet ja ansioluettelot ovat liitteenä 1. Täydelliset hakemusasiakirjat ovat kirjaamossa. Viran kelpoisuusvaatimukset ovat korkeakoulujen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista ja tehtävistä annetun asetuksen (309/1993, muut. 463/1998, muut. 1217/2000) mukaiset. Lehtorilta vaaditaan soveltuva, jatkotutkintona suoritettu lisensiaatin tutkinto tai soveltuva tohtorin tutkinto, hyvä opetustaito ja jos se on tärkeää tehtävän hoitamiselle, käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan. Virkaan voidaan kuitenkin katsoa kelpoiseksi ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö, joka on erittäin hyvin perehtynyt tehtäväalaan. Lehtorilta vaaditaan riittävä suomen kielen taito ja kyky ymmärtää ruotsin kieltä. Lehtoraattiin kuuluu kelpoisuusasetuksen 19 :n mukaiset opettajan tehtävät. Musiikkiteknologian lehtorin viran tehtävät suuntautuvat kasvatustieteiden tiedekunnan luokanopettajakoulutuksen ja taiteiden tiedekunnan audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelman opetukseen. Tehtäviin kuuluu musiikin opetus sekä erityisesti äänituotannon ja ääniteknologian opettaminen kasvatustieteiden ja taiteiden tiedekuntien opiskelijoille. Lehtori myös vastaa studioja äänitekniikan hallinnasta ja kehittämisestä yhteistyössä tiedekuntien kans-

sa. Musiikkiteknologian lehtorin virkaan vaaditaan tiedekuntaneuvoston 17.2.2009 hyväksymän virantäyttösuunnitelman mukaan käytännöllinen perehtyneisyys viran tehtäväalaan. Tiedekuntaneuvosto asetti kokouksessaan 17.2.2009 virantäyttötyöryhmän, jonka tehtävänä on hakijoiden kokonaiskelpoisuuden arviointi. Työryhmään nimitettiin professori Raimo Rajala (pj.), lehtori Jukka Enbuska, pt. tuntiopettaja Jari Mikkola, opiskelija Hanna-Kaisa Rautio sekä hallintopäällikkö Pia Satta- Hakso. Virantäyttötyöryhmän lausunto on liitteenä 2. Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto on käsitellyt asiaa kokouksessaan 14.5.2009 ja päättänyt esittää yliopiston hallitukselle, että se toteaisi musiikkiteknologian lehtorin viran virantäytön rauenneeksi, koska kukaan hakijoista ei täytä viran kelpoisuusehtoja. Esitys Päätös Päätettäneen todeta musiikkiteknologian lehtorin viran virantäyttö rauenneeksi, koska kukaan hakijoista ei täytä viran kelpoisuusehtoja. Esityksen mukaan. Pöytäkirjan vakuudeksi: Puheenjohtaja Mauri Ylä-Kotola Esittelijä Mirja Väyrynen

LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 17.6.2009 Hallitus Mirja Väyrynen 341 2216 Kokous 7/09 Paikka: hallituksen kokoushuone Aika 17.6.2009 klo 13:00 Läsnä Jäsenet: Varajäsenet: +Mauri Ylä-Kotola (pj.) +Jukka Mäkelä (vpj.) -Paula Kankaanpää -Merja Kinnunen +Anneli Pohjola -Suvi Ronkainen +Terttu Utriainen -Heikki Huilaja +Raija Kivilahti +Leena Korkalainen -Tarja Orjasniemi +Henna Ahonen -Jussi Korpi +Mikko Heinikoski +Antti Määttä +Timo E.Korva -Markku Salomaa +Aini Linjakumpu -Timo Jokela -Soile Veijola -Rauno Halttunen -Petri Koikkalainen -Teuvo Piitsalo -Silja Nikula -Jyrki Paukku -Jouni Antero Metso -Harri Heikkilä -Liisa Ansala -Tomi Tuominen -Hannes Manninen -Johanna Ikäheimo -Pentti Tieranta -Outi Hyry-Honka -Riitta Käyhkö -Markku Tarvainen 6 Vaatetusalan lehtorin, opetusalana vaatetuksen muotosuunnittelu, virka Vaatetusalan lehtorin virka on opetusministeriön 26.3.1996 tekemällä päätöksellä siirtynyt Rovaniemen taide- ja käsiteollisuusoppilaitoksesta Lapin yliopistoon. Vaatetusalan lehtorin virka on ollut haettavana 23.3.2009 mennessä. Määräaikana sitä hakivat KM Anna Alfthan, TaM Mervi Kukkohovi, TaM Päivi Rautajoki, TaM Mari Ruokanen ja TaM Tanja Räisänen. Hakijoiden nimikirjanotteet ja ansioluettelot ovat liitteenä 1. Täydelliset hakemusasiakirjat ovat kirjaamossa. Vaatetusalan lehtorin virkaan vaaditaan korkeakoulujen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista ja tehtävistä annetun asetuksen (309/93) 5 :n mukaan tehtävän hoitamisen edellyttämät taiteelliset ansiot ja riittävä opetustaito sekä käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan. Viran opetusalana on vaatetuksen muotosuunnittelu. Viran taiteellisiin ansioihin luetaan toiminta vaatetusalan opetustehtävissä, suoritetut alan tutkinnot, alan teoreettinen ja käytännöllinen tuntemus sekä muut alan ansiot (esim. menestyminen alan kilpailuissa tai toiminta kilpailujen juryissa). Viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää ylempää korkeakoulututkintoa. Viran käytännöllisen perehtyneisyyden vaatimus perustuu käsitykseen vaatetuksen muotosuunnittelusta sekä professiona että yliopiston oppiaineena. Käytännöllinen perehtyneisyys on osoitettavissa alan ammatillisilla, opetuksellisilla ja tutkimuksellisilla valmiuksilla.

Virantäyttösuunnitelman mukaan vaatetusalan lehtorin viran opetustehtävät suuntautuvat muotosuunnittelun perusopetukseen ja virtuaaliopetuksen kehittämiseen. Opetusalaan liittyy merkittävästi tietokoneavusteista opetusta, jonka hallinta on välttämätöntä kehitettäessä koulutusalan tutkimusta sekä siihen perustuvaa opetusta vaatetuksen opiskelijoiden perusopetuksessa, opintoprojekteissa ja jatkokoulutuksessa. Vaatetusalan opetuksessa käytetään 2D kaavoitus- ja 3D visualisointiohjelmia. Viran tehtäviin sisältyy myös perustutkintojen opinnäytetöiden ohjaaminen sekä ajankohtaisia laitostehtäviä. Tiedekuntaneuvosto asetti 11.12.2008 vaatetusalan lehtorin virantäyttöä varten työryhmän ja nimesi siihen jäseniksi dekaani Timo Jokelan, professori (ma) Marjatta Heikkilä-Rastaan, opiskelija Sirpa Tienvieren ja hallintopäällikkö Kaisa Kankaan. Virantäyttötyöryhmän lausunto on liitteenä 2. Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto on käsitellyt asiaa kokouksessaan 10.6.2009 ja päättänyt esittää yliopiston hallitukselle, että TaM Päivi Rautajoki nimitettäisiin vaatetusalan lehtorin, opetusalana vaatetuksen muotosuunnittelu, virkaan 1.8.2009 lukien. Esitys Päätettäneen nimittää TaM Päivi Rautajoki vaatetusalan lehtorin, opetusalana vaatetuksen muotosuunnittelu, virkaan 1.8.2009 lukien. Päätös Esityksen mukaan. Pöytäkirjan vakuudeksi: Puheenjohtaja Mauri Ylä-Kotola Esittelijä Mirja Väyrynen

LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 17.6.2009 Hallitus Mirja Väyrynen 341 2216 Kokous 7/09 Paikka: hallituksen kokoushuone Aika 17.6.2009 klo 13:00 Läsnä Jäsenet: Varajäsenet: +Mauri Ylä-Kotola (pj.) +Jukka Mäkelä (vpj.) -Paula Kankaanpää -Merja Kinnunen +Anneli Pohjola -Suvi Ronkainen +Terttu Utriainen -Heikki Huilaja +Raija Kivilahti +Leena Korkalainen -Tarja Orjasniemi +Henna Ahonen -Jussi Korpi +Mikko Heinikoski +Antti Määttä +Timo E.Korva -Markku Salomaa +Aini Linjakumpu -Timo Jokela -Soile Veijola -Rauno Halttunen -Petri Koikkalainen -Teuvo Piitsalo -Silja Nikula -Jyrki Paukku -Jouni Antero Metso -Harri Heikkilä -Liisa Ansala -Tomi Tuominen -Hannes Manninen -Johanna Ikäheimo -Pentti Tieranta -Outi Hyry-Honka -Riitta Käyhkö -Markku Tarvainen 7 Kuvataiteen lehtorin, opetusalana kuvataideilmaisun ja tutkimuksen vuorovaikutus, virka Kuvaamataidon lehtorin virka on opetusministeriön 26.3.1996 tekemällä päätöksellä siirtynyt Rovaniemen taide- ja käsiteollisuusoppilaitoksesta Lapin yliopistoon. Yliopiston rehtorin päätöksellä 30.6.1999 viran nimike muutettiin kuvataiteen lehtoriksi ja opetusalaksi vahvistettiin piirustus ja maalaus. Kuvataiteen lehtorin virka on ollut haettavana 23.3.2009 mennessä. Määräaikana sitä hakivat TaM Maija Esko, TaM Henri Hagman, TaT Anne Keskitalo, FT Asta Kuusinen, TaK Carita Majava-Seikkula, Permin valtiollisen pedagogisen korkeakoulun loppututkinnon suorittanut Olga Markova-Orell, TaM Eva- Johanna Mäkinen, TaT, KuM Juha Saitajoki, TaK Annika Silvennoinen ja KuT Jyrki Siukonen. Hakijoiden nimikirjanotteet ja ansioluettelot ovat liitteenä 1. Täydelliset hakemusasiakirjat ovat kirjaamossa. Tiedekuntaneuvosto käsitteli 11.12.2008 virkaan liittyvän virantäyttösuunnitelman, jonka yhteydessä viran opetusala muutettiin kuvataideilmaisun ja tutkimuksen vuorovaikutukseksi. Samalla virkaan vahvistettiin korkeakoulujen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista ja tehtävistä annetun asetuksen (309/93) 5 :n sijasta tieteelliseen tehtävään vaadittava 3 :n mukainen kelpoisuus. Kuvataiteen lehtorin virkaan vaaditaan kelpoisuusasetuksen (308/93)mukaan soveltuva, jatkotutkintona suoritettu lisensiaatin tutkinto tai soveltuva tohtorin tutkinto, hyvä ja käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan.

Käytännöllinen perehtyneisyys on osoitettavissa alan tutkimus- ja julkaisutoiminnan lisäksi oman kuvataiteellisen toiminnan kautta. Viran opetustehtävänä on kuvataiteen opetus, erityisesti piirustus ja maalaus sekä kuvataideproduktioiden ohjaus. Opetustehtävät sijoittuvat perus-, aine- ja syventäviin opintoihin Tiedekuntaneuvosto asetti 11.12.2008 kuvataiteen lehtorin virantäyttöä varten työryhmän ja nimesi siihen jäseniksi dekaani Timo Jokelan, professori Juhani Tuomisen (varalle lehtori Tom Engblomin), opiskelija Joonas Mikolan ja hallintopäällikkö Kaisa Kankaan. Työryhmää täydennettiin tiedekuntaneuvoston kokouksessa 12.3.2009 nimeämällä siihen professori Marja Tuominen. Virantäyttötyöryhmän lausunto on liitteenä 2. Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto on käsitellyt asiaa kokouksessaan 10.6.2009 ja päättänyt esittää yliopiston hallitukselle, että KuT, dosentti Jyrki Siukonen nimitettäisiin kuvataiteen, opetusalana kuvataideilmaisun ja tutkimuksen vuorovaikutus, virkaan 1.8.2009 lukien. Esitys Päätös Päätettäneen nimittää KuT, dosentti Jyrki Siukonen kuvataiteen lehtorin, opetusalana kuvataideilmaisun ja tutkimuksen vuorovaikutus, virkaan 1.8.2009 lukien. Esityksen mukaan. Pöytäkirjan vakuudeksi: Puheenjohtaja Mauri Ylä-Kotola Esittelijä Mirja Väyrynen

LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 17.6.2009 Hallitus Juhani Lillberg 341 2211 Kokous 7/09 Paikka: hallituksen kokoushuone Aika 17.6.2009 klo 13:00 Läsnä Jäsenet: Varajäsenet: +Mauri Ylä-Kotola (pj.) +Jukka Mäkelä (vpj.) -Paula Kankaanpää -Merja Kinnunen +Anneli Pohjola -Suvi Ronkainen +Terttu Utriainen -Heikki Huilaja +Raija Kivilahti +Leena Korkalainen -Tarja Orjasniemi +Henna Ahonen -Jussi Korpi +Mikko Heinikoski +Antti Määttä +Timo E.Korva -Markku Salomaa +Aini Linjakumpu -Timo Jokela -Soile Veijola -Rauno Halttunen -Petri Koikkalainen -Teuvo Piitsalo -Silja Nikula -Jyrki Paukku -Jouni Antero Metso -Harri Heikkilä -Liisa Ansala -Tomi Tuominen -Hannes Manninen -Johanna Ikäheimo -Pentti Tieranta -Outi Hyry-Honka -Riitta Käyhkö -Markku Tarvainen 8 Sosiaalityön professorin viran täytön päättyminen ja viran nimen muutos Yhteiskuntatieteiden tiedekuntaan on hallituksen päätöksellä 18.12.2009 perustettu sosiaalityön professorin (Social work related to welfare issues) virka. Virka perustettiin määräaikaisena (1.1.2009 31.12.2013) Barents Cross Border University -maisteriohjelmaa varten. Virka oli tarkoitus täyttää kutsusta ilmoittautumismenettelyä käyttäen. Määräaikaan mennessä halukkuutensa kutsuttavaksi virkaan ilmoittivat dosentti Heikki Hiilamo, YTT Tarja Orjasniemi ja Dr. Simona Staciu. Esitys 1 Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston asettama virantäyttötyöryhmä arvioi virkaan ilmoittautuneiden kelpoisuutta ja totesi liitteenä olevassa lausunnossaan, että kukaan ilmoittautuneista ei omaa kutsumismenettelyn edellyttämää kiistatonta pätevyyttä kyseisellä tavalla määriteltyyn professuuriin eikä siten ole perusteita kutsumismenettelyn käyttämiseen viran täyttämisessä. Professuuri tarvitaan maisteriohjelmaa varten jo syksyllä 2009 ja virantäyttötyöryhmän esitys oli, että samalla kun todetaan virantäyttö rauenneeksi, muutetaan viran ala yleisempään muotoon sosiaalityön professorin viraksi. Tiedekuntaneuvosto on kokouksessaan 11.6.2009 tehnyt virantäyttötyöryhmän esittämät päätökset ja tehnyt yliopiston rehtorille uuden esityksen virantäyttöselosteeksi. Todettaneen tiedekuntaneuvoston esityksen mukaisesti sosiaalityön professorin (Social work related to welfare issues) virantäyttö ilmoittautumismenettelyllä päättyneeksi.

Hallitus 7/09, asia 8, Esitys 2 Päätös 1 Päätös 2 Päätettäneen muuttaa avoinna oleva hyvinvointipalveluihin suuntautuva sosiaalityön professorin (Social work related to welfare issues) määräaikainen virka sosiaalityön professorin viraksi. Esityksen mukaan. Esityksen mukaan. Pöytäkirjan vakuudeksi: Puheenjohtaja Mauri Ylä-Kotola Esittelijä Juhani Lillberg

LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 17.2009 Hallitus Juhani Lillberg 341 2211 Kokous 7/09 Paikka: hallituksen kokoushuone Aika 17.6.2009 klo 13:00 Läsnä Jäsenet: Varajäsenet: +Mauri Ylä-Kotola (pj.) +Jukka Mäkelä (vpj.) -Paula Kankaanpää -Merja Kinnunen +Aini Linjakumpu +Anneli Pohjola -Timo Jokela -Suvi Ronkainen -Soile Veijola +Terttu Utriainen -Rauno Halttunen -Heikki Huilaja -Petri Koikkalainen +Raija Kivilahti -Teuvo Piitsalo +Leena Korkalainen -Silja Nikula -Tarja Orjasniemi -Jyrki Paukku +Henna Ahonen -Jouni Antero Metso -Jussi Korpi -Harri Heikkilä +Mikko Heinikoski -Liisa Ansala +Antti Määttä -Tomi Tuominen +Timo E.Korva -Hannes Manninen -Markku Salomaa -Johanna Ikäheimo -Pentti Tieranta -Outi Hyry-Honka -Riitta Käyhkö -Markku Tarvainen 9 Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin toiminnan käynnistäminen Lapin korkeakoulukonserni teki loppuvuodesta 2007 päätöksen matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin valmistelun käynnistämisestä. Perustamissuunnitelman linjausten mukaisesti instituutin valmisteluun osallistuivat Lapin yliopisto (yhteiskuntatieteiden tiedekunnan, 31.12.2009 asti, matkailun ja liiketoiminnan tiedekunnan matkailututkimuksen oppiaine), Rovaniemen ammattikorkeakoulu (matkailu-, ravitsemis- ja talousala) ja Lapin ammattiopisto (matkailu-, ravitsemis- ja talousala). Valmistelu on edennyt suunnitelman mukaisesti ja tavoitteeksi on asetettu, että instituutti aloittaa toimintansa 1.8.2009. Laajapohjaisen valmistelun pohjalta Lapin korkeakoulukonsernin strategiaryhmä päätti kokouksessaan 27.5.2009 esittää oppilaitosten päättäville elimille Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin perustamissopimuksen (luonnos liitteenä 1) ja johtosäännön hyväksymistä (luonnos liitteenä 2). Esitys Päätös Päätettäneen hyväksyä Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin perustamissopimus ja johtosääntö liitteiden mukaisina. Hyväksyttiin. Hyväksyessään Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituuttia koskevan sopimuksen ja johtosäännön hallitus totesi, että matkailututkimuksen oppiaine kuuluu 31.12.2009 saakka matkailun ja liiketoiminnan tiedekuntaan ja sen mukaisesti matkailun ja liiketoiminnan tiedekunnan dekaani 31.12.2009 saakka edustaa yliopistoa instituutin johtokunnassa. Pöytäkirjan vakuudeksi: Puheenjohtaja Mauri Ylä-Kotola Esittelijä Juhani Lillberg

MATKAILUALAN TUTKIMUS- JA KOULUTUSINSTITUUTTI 15.5.09 (Luonnos) S O P I M U S Lapin yliopisto ja Rovaniemen koulutuskuntayhtymä (Rovaniemen ammattikorkeakoulu ja Lapin ammattiopisto) (osapuolet) perustavat tällä sopimuksella 1.8.2009 toimintansa aloittavan yhteisen Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin. Yhteistyöstä Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymän, Saamelaisalueen koulutuskeskuksen, Itä-Lapin oppimiskeskuksen, Lapin Urheiluopiston ja Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskuksen kanssa sovitaan erikseen. Instituutin nimi Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti. Instituutin englanninkielinen nimi on Lapland Institute for Tourism Research and Education. Tehtävä Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti on luova tutkimus-, oppimis- ja osaamisyhteisö, joka perustuu yliopiston, ammattikorkeakoulun ja ammattiopiston yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen. Instituutin tehtävä on: (1) matkailualan tutkimus (2) matkailualan kehittäminen (3) tutkimukseen perustuva matkailun yliopistokoulutus (4) työelämän ja sen kehittämisen vaatimuksiin sekä tutkimukseen perustuva matkailualan ammattikorkeakoulutus (5) työelämälähtöinen matkailu-, ravitsemis- ja talousalan toisen asteen ammatillinen koulutus sekä työelämän kehittäminen Instituutti tarjoaa yrityspuistomaisen ympäristön matkailu- ja elämysteollisuuden toimijoille. Instituutin asema Instituuttiin kuuluvat Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan matkailututkimuksen oppiaine, Rovaniemen ammattikorkeakoulun matkailu-, ravitsemis- ja talousala sekä Lapin ammattiopiston matkailu-, ravitsemis- ja talousala. Lapin yliopisto, Rovaniemen ammattikorkeakoulu ja Lapin ammattiopisto ottavat instituutin opiskelijat ja antavat instituutin opiskelijoille tutkinnot koulutusorganisaatioiden omien sisäisten säädösten ja määräysten mukaisesti. Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti Postiosoite: PL 122, 96101 ROVANIEMI Käyntiosoite: Yliopistonkatu 8, A-siipi, 1. kerros Puh. 016 341 341 (vaihde) Sähköposti: etunimi.sukunimi@ulapland.fi Faksi: 016 341 2802

Hallinto Instituutin hallinnosta ja johtamisesta vastaavat johtokunta, johtaja ja johtoryhmä. Hallintoelinten tehtävistä ja nimittämisestä säännellään johtosäännössä. Valtakunnallista ja alueellista matkailualan palvelutehtävää varten instituutilla on elinkeinoelämän neuvottelukunta. Tieteellistä tutkimusta ja tutkijakoulutusta varten instituutilla on kansainvälinen tieteellinen neuvottelukunta. Päätösvalta Johtokunta käyttää instituutin päätösvaltaa osapuolten yhdessä antamien valtuuksien puitteissa ja johtaja johtokunnan määrittelemän tehtävän mukaisesti siten kuin johtosäännössä määrätään. Henkilöstö Instituutin henkilöstö on palvelusuhteessa Lapin yliopistoon tai Rovaniemen koulutuskuntayhtymään (Rovaniemen ammattikorkeakouluun tai Lapin ammattiopistoon). Talous Instituutin operatiivisen toiminnan rahoituksesta (koulutus, tutkimus) osapuolet vastaavat jokainen oman toimintansa osalta. Instituutin yhteisistä toiminnoista ja niiden rahoittamisesta osapuolet sopivat yhdessä. Johtokunta päättää määrärahan käytöstä vuosittain laadittavan käyttösuunnitelman mukaisesti. Tilat Instituutti toimii koulutuskuntayhtymän tiloissa Viirinkankaalla sekä verkostona muualla Lapissa matkailualan koulutusta ja kehittämistä tarjoavissa yksiköissä. Lapin ammattiopiston ja muiden yhteistyökumppaneiden matkailualan toiminta sijoittuu Viirinkankaalle soveltuvin osin, mikä määritellään erillisin sopimuksin. Johtosääntö Instituutin toiminnasta, johdosta, hallinnosta ja päätöksenteosta määrätään tarkemmin osapuolten vahvistamassa johtosäännössä. Päiväys Lapin yliopisto Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Mauri Ylä-Kotola Rehtori Arto Ylitalo Johtaja Juhani Lillberg Pentti Tieranta Taisto Arkko Hallintojohtaja Rehtori Rehtori

Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtosääntö 15.5.2009 (LUONNOS) 1. Tehtävä ja tavoitteet Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti on luova tutkimus-, oppimis- ja osaamisyhteisö, joka perustuu yliopiston, ammattikorkeakoulun ja ammattiopiston yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen. Instituutin tehtävä on: (1) matkailualan tutkimus (2) matkailualan kehittäminen (3) tutkimukseen perustuva matkailun yliopistokoulutus (4) työelämän ja sen kehittämisen vaatimuksiin sekä tutkimukseen perustuva matkailualan ammattikorkeakoulutus (5) työelämälähtöinen matkailu-, ravitsemis- ja talousalan toisen asteen ammatillinen koulutus sekä työelämän kehittäminen. Instituutti tarjoaa houkuttelevan yrityspuistomaisen ympäristön matkailu- ja elämysteollisuuden toimijoille. Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti on kansainvälinen, korkeatasoista, valtakunnallisesti vaikuttavaa ja alueellisesti ylivoimaista matkailualan tutkimusta tekevä sekä koulutusta ja kehittämispalveluja tarjoava yksikkö. 2. Instituutin asema Instituuttiin kuuluvat Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan matkailututkimuksen oppiaine, Rovaniemen ammattikorkeakoulun matkailu-, ravitsemis- ja talousala sekä Lapin ammattiopiston matkailu-, ravitsemis- ja talousala. Lapin yliopisto, Rovaniemen ammattikorkeakoulu ja Lapin ammattiopisto ottavat instituutin opiskelijat ja antavat instituutin opiskelijoille tutkinnot koulutusorganisaatioiden omien sisäisten säädösten ja määräysten mukaisesti. Matkailualan tutkimuksen, t&k-toiminnan ja koulutuksen kehittämisestä vastaavat Lapin yliopisto, Rovaniemen ammattikorkeakoulu ja Lapin ammattiopisto omien säädöstensä pohjalta. Instituutin henkilöstön työnantajina ovat Lapin yliopisto tai Rovaniemen koulutuskuntayhtymä. Työnantajien edustajia ovat Lapin yliopiston, Rovaniemen ammattikorkeakoulun ja Lapin ammattiopiston rehtorit. 3. Hallinto Instituutin hallinnosta ja johtamisesta vastaavat johtokunta, johtaja ja johtoryhmä. 4. Johtokunnan kokoonpano ja valinta Johtokuntaan kuuluvat Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaani, Rovaniemen ammattikorkeakoulun palvelualojen toimialajohtaja, Lapin ammattiopiston toimialajohtaja sekä instituutin henkilöstön (1) ja opiskelijoiden edustaja (1). Jokaisella johtokunnan jäsenellä on nimetty henkilökohtainen varajäsen. Johtokunnan esittelijänä toimii instituutin johtaja. Johtokunnassa henkilöstöjäsenen toimikausi on kaksi vuotta ja opiskelijajäsenen toimikausi yksi vuosi. Henkilöstö- ja opiskelijajäsenyydet ovat kiertävät. Oppilaitosten rehtorit yhdessä nimittävät johtokunnan jäsenet ja heidän varajäsenensä sekä johtokunnan puheenjohtajan. Henkilöstön ja opiskelijoiden edustajat nimitetään opiskelijajärjestöjen ja henkilöstön 1

esityksestä. Johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Johtokunta voi tarvittaessa kuulla asiantuntijoita ja päättää pysyvien asiantuntijoiden kutsumisesta. Johtokunta kokoontuu säännöllisesti puheenjohtajan kutsumana. Kokouskutsu on toimitettava joko sähköisesti tai kirjallisesti. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat (asialista). Kokous on päätösvaltainen silloin kun puheenjohtaja ja vähintään puolet jäsenistä on paikalla. 5. Johtokunnan tehtävät Johtokunnan tehtävänä on: 1) tehdä esitys Instituutin toiminnan strategisista linjauksista yliopistolle, ammattikorkeakoululle ja ammattiopistolle (oppilaitokset) 2) koordinoida esitykset oppilaitoksille instituutin tulossopimukseksi ja talousarvioksi 3) koordinoida esitykset korkeakouluille tutkintoon johtavien koulutusten opetussuunnitelmiksi ennen opetussuunnitelmia koskevaa päätöksentekoa korkeakouluissa ja antaa lausunto toisen asteen ammatillisen koulutuksen opetuksen toteutussuunnitelmista 4) koordinoida esitykset korkeakouluille avoimen opetuksen opetussuunnitelmiksi ennen opetussuunnitelmia koskevaa päätöksentekoa korkeakouluissa sekä antaa lausunto toisen asteen ammatillisen koulutuksen opetuksen toteutussuunnitelmista 5) koordinoida ja vastata Lapin korkeakoulujen innovaatio-ohjelman elämysten, matkailun ja kulttuurin Lappi osion toteutuksesta yhdessä kulttuuri-instituutin kanssa 6) antaa instituutilta pyydettyjä lausuntoja ja esityksiä 7) vahvistaa instituutin sisäinen työjärjestys 8) tehdä oppilaitosten rehtoreille esitys instituutin johtajan ottamisesta 9) päättää oppilaitosten matkailun ja elämystuotannon hanke-esityksistä 10) tehdä oppilaitosten rehtoreille esitys instituutin henkilöstösuunnitelmaksi 11) tehdä oppilaitosten rehtoreille esitys instituutin neuvottelukuntien tehtävistä ja kokoonpanosta 12) hoitaa muut oppilaitosten rehtorien yhdessä johtokunnalle osoittamat tehtävät. 6. Johtaja Rehtorit yhdessä nimittävät instituutin johtajan johtokunnan esityksestä. 7. Johtajan tehtävät Instituutin johtajan tehtävänä on: - vastata instituutin operatiivisesta johtamisesta ja toiminnasta - vastata instituutin strategioiden toteuttamisesta ja muutosesitysten valmistelusta - koordinoida instituutin muodostavien tutkimus- ja koulutusyksiköiden yhteistoimintaa - huolehtia johtokunnan päätösten valmistelusta - vastata instituutin ulkoisesta ja sisäisestä viestinnästä ja markkinoinnista - kehittää instituutin toimintaa ja verkostoja - hoitaa muut johtokunnan johtajalle osoittamat tehtävät. 8. Johtoryhmän kokoonpano Johtoryhmään kuuluvat instituutin johtaja, Lapin yliopiston matkailututkimuksen ympärille muodostuvan oppiainekokonaisuuden edustaja, Rovaniemen ammattikorkeakoulun matkailualan koulutuksen edustaja sekä Lapin ammattiopiston matkailualan koulutuksen edustaja. 9. Johtoryhmän tehtävät Johtoryhmän tehtävä on vastata yhdessä johtajan kanssa instituutin sisällöllisestä toiminnasta ja sen kehittämisestä. 2

10. Neuvottelukunnat Valtakunnallista ja alueellista matkailualan palvelutehtävää varten instituutilla on elinkeinoelämän neuvottelukunta. Tieteellistä tutkimusta ja tutkijakoulutusta varten instituutilla on kansainvälinen tieteellinen neuvottelukunta. Neuvottelukuntien toimikausi on kolme vuotta. 11. Voimaantulo Sopijaosapuolten XX.XX.2009 allekirjoittaman perustamissopimuksen lisäksi instituutin toimintaa säännellään tällä johtosäännöllä, johtokunnan päätöksillä sekä kunkin osapuolen instituuttia koskevilla omilla säädöksillä ja päätöksillä. Tämä johtosääntö tulee voimaan 1.8.2009. Ennen johtosäännön voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. 3

LAPIN YLIOPISTO Hallitus PÖYTÄKIRJA 17.6.2009 Kokous 7/09 Paikka: hallituksen kokoushuone Aika 17.6.2009 klo 13:00 Läsnä Jäsenet: Varajäsenet: +Mauri Ylä-Kotola (pj.) +Jukka Mäkelä (vpj.) -Paula Kankaanpää -Merja Kinnunen +Anneli Pohjola -Suvi Ronkainen +Terttu Utriainen -Heikki Huilaja +Raija Kivilahti +Leena Korkalainen -Tarja Orjasniemi +Henna Ahonen -Jussi Korpi +Mikko Heinikoski +Antti Määttä +Timo E.Korva -Markku Salomaa -Pentti Tieranta -Riitta Käyhkö 10 Muut asiat +Aini Linjakumpu -Timo Jokela -Soile Veijola -Rauno Halttunen -Petri Koikkalainen -Teuvo Piitsalo -Silja Nikula -Jyrki Paukku -Jouni Antero Metso -Harri Heikkilä -Liisa Ansala -Tomi Tuominen -Hannes Manninen -Johanna Ikäheimo -Outi Hyry-Honka -Markku Tarvainen Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kiireellisessä tapauksessa hallintoelin voi läsnä olevien jäsenten yksimielisellä päätöksellä ottaa käsiteltäväkseen asian, jota ei ole kokouskutsussa mainittu. Muita asioita ei ollut.