HELSINGIN JA UUDENMAAN PIIRIN HALLITUS TIEDOTTAA PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS

Samankaltaiset tiedostot
HELSINGIN JA UUDENMAAN PIIRIN HALLITUS TIEDOTTAA PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS

HELSINGIN JA UUDENMAAN PIIRIN HALLITUS TIEDOTTAA Sivu 1 PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS

HELSINGIN JA UUDENMAAN PIIRIN HALLITUS TIEDOTTAA Sivu 1 PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS

Piirin hallitus päätti kokouksessaan käynnistää omarahoitteisen, kaksivuotisen osastojen kasvuprojektin.

HUOM! Kokouspäivän päätteeksi klo Porvoon osaston 70-vuotisjuhlat. katso kutsu tämän tiedotteen lopussa.

Vuoden 2018 talousarvio on ylijäämäinen väliaikaisen vastaanottokeskustoiminnan järjestämisen korvausten takia.

Tarjoamme kokousosanottajille lounaan klo välillä. Aamukahvia on mahdollista ostaa omalla kustannuksella Oodin kahviloista (1. ja 3. krs).

Asukkaita piirin keskuksissa on tällä hetkellä noin Paikkaluku kasvaa edelleen ja se tulee olemaan noin 3000.

Hallitus sai tiedoksi piirin välitilinpäätöksen kaudelta 1-6/2016. Piirin laskennallinen tulos (ja ennuste koko vuoden tuloksesta) on hyvä.

Vastaava esittelijä: Puheenjohtaja Pertti Torstila + pääsihteeri Kristiina Kumpula +

Helsingin ja Uudenmaan piirin hallitus piti ensimmäisen kokouksensa uudessa kokoonpanossa.

HELSINGIN JA UUDENMAAN PIIRIN HALLITUS TIEDOTTAA PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

Verohallinto Oikaisulautakunta PL TAMPERE. Jakelukohdassa mainitut kunnat. Jäsenen ehdottaminen verotuksen oikaisulautakuntaan

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS

Henkilötunnus Personbeteckning. Postinumero ja -toimipaikka Postnummer och -anstalt. Ammattinimike Yrkesbeteckning

HELSINGIN JA UUDENMAAN PIIRIN HALLITUS TIEDOTTAA PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS

Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä

SPR:N VARSINAIS-SUOMEN PIIRIN TYÖJÄRJESTYS JA SIIHEN SISÄLTYVÄ JOHTOSÄÄNTÖ

PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Hyvien yhteyksien solmukohdassa. I förbindelsernas knutpunkt

Eduskunnan puhemiehelle

Länsi-Suomen piiri TYÖSUUNNITELMA 2019 AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA

Vastaava esittelijä: 28-36, 42) Hannu Harri + Eija Karine (poissa kohta 39) + Irmeli Metsänen - Maria Pietikäinen - Markku Suokas + (etäyhteys)

Oma Punainen Risti. Vapaaehtoisten tietojärjestelmä. Viimeisin muokkaus

Eduskunnan puhemiehelle

Näin vaikutan yleiskokouksessa Helsingissä ILOA AUTTAMISESTA. Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus Otto-Ville Väätäinen

Varuboden-Osla tekee Paikallisesti hyvää, lisälahjoitus omalle alueelle Yhteensä noin tukea paikallisille toimijoille vuonna 2015

Vapaaehtoisjärjestöt viranomaisten tukena

Suomen Punainen Risti Tehtaankatu 1a, Helsinki

Eduskunnan puhemiehelle

Tervetuloa Kouluttajapäiville 2018!

Kaudella osastofoorumikummit ovat:

Mitä sääntömuutos käytännössä tarkoittaa?

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA

Punainen Risti viranomaisten tukena

SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa syksy Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

2. Osaston rooli Punaisen Ristin edustajana paikkakunnalla

Silva. Malin Sjöholm. Pedagogisk ledare/pedagoginen ohjaaja

SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa kevät Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri

SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Henkilötunnus Personbeteckning. Postinumero ja -toimipaikka Postnummer och -anstalt. Ammattinimike Yrkesbeteckning

Johtosääntö

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA

Punaisen Ristin organisaatio ja päätöksenteko PUNAINEN RISTI TOIMII. Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus Johannes Wiehn

Työsuunnitelma Suomen Punainen Risti Turunmaan piiri ILOA AUTTAMISESTA

Vastaava esittelijä: Puheenjohtaja Pertti Torstila + pääsihteeri Kristiina Kumpula +

PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa

Suomen Punaisen Ristin piirien johtosääntö

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

KESKI-UUDENMAAN SOTE KUNTAYHTYMÄN HALLITUS

Valmiudessa. Valmiuden ja kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus

HANKITAAN ENSI VUONNA YHDESSÄ JÄSENIÄ JA PALJON. Jäsenhankintakampanja alkaa tammikuussa

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Vapaaehtoistoiminnan linjaus

Kokousaika: perjantai kello lauantai kello Vastaava esittelijä:

Hämeen VAPEPA-info ( )

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Yleiskokous on Suomen Punaisen Ristin ylin päättävä elin

Arkeologian valintakoe 2015

ILOA AUTTAMISESTA. Suomen Punaisen Ristin toimintalinjaus ILOA AUTTAMISESTA

Toimitusnumero/ Förrättningsnummer

Kokousaika: tiistai 7.5. klo perjantai klo Vastaava esittelijä:

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Tapahtumakalenteri 2015

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea.

Lataa Mervi-hirvi - Älgen Mervi - Markku Harju. Lataa

Maakuntauudistuksen valmistelu Pohjanmaalla

Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät

2. Varautuminen Punaisessa Ristissä ja valmiuden ylläpito

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki

Suomen Punaisen Ristin yleiskokous Turussa YLEISKOKOUKSESSA HYVÄKSYTYT PONNET JA HALLITUKSEN VASTAUKSET

Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys

TÄSSÄ JA NYT. Helsingin ja Uudenmaan piiri. Järjestötiedote 3/2016. Leena Koskela

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit

Omaishoitajien ensiapukoulutus tukemassa omaishoitoperheiden terveyttä

WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014

Työsuunnitelma Suomen Punainen Risti Turunmaan piiri Piirihallituksen hyväksymä esitys ILOA AUTTAMISESTA

VALITSIJAYHDISTYKSEN PERUSTAMISASIAKIRJA STIFTELSEURKUND FÖR VALMANSFÖRENING

Työsuunnitelma ja talousarvio Suomen Punainen Risti Helsingin ja Uudenmaan piiri ILOA AUTTAMISESTA

Kokousaika: perjantai klo 9 tutustumiskierros, klo kokous. Vastaava esittelijä:

Resultat från kundnöjdhetsenkäten / Asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia Stadsstyrelsens sektion för servicetjänster / Kaupunginhallituksen

Eduskunnan puhemiehelle

PoSoTe ICT tietohallinto ja tietojärjestelmä työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen


Eduskunnan puhemiehelle

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Ann-Mari Audas-Willman + Otto Kari + Sami Laitinen + Henri Backman + Outi Forsblom + Eija Karine + Katja Kuusela + Marju Pihlajamaa + Markku Suokas +


Hyvä viestintä innostaa jäsenyyteen ja toimintaan. Siru Aura

KAKSIKIELISTEN KIRJASTOJEN YHTEISTYÖ

Transkriptio:

PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS 5.9.2017 Piirin hallituksen syyskauden ensimmäisessä kokouksessa käytiin mm. piirin vuoden 2018 työsuunnitelman lähetekeskustelu ja päätettiin piirin koulutus- ja vapaaehtoistoiminnan uusien tilojen vuokraamisesta. Toiminnan suunnittelu vuodelle 2018 Punaisen Ristin toimintalinjaus vuosille 2018 2010 hyväksyttiin Helsingin yleiskokouksessa kesäkuussa. Toimintalinjaus painottuu vapaaehtoistoiminnan kasvuun ja osastojen toiminnan vahvistamiseen. Piirin työsuunnitelma pohjautuu yleiskokouksen hyväksymään toimintalinjaukseen. Hallitus kävi lähetekeskustelun ja antoi piiritoimistolle evästyksiä vuoden 2018 toiminnan suunnitteluun. Työsuunnitelmassa toivotaan huomioitavan mm. - Osastojen välisen yhteistyön kehittäminen, samoin Punaisen Ristin ja muiden järjestöjen välisen yhteistyön kehittäminen. - Toimintakulttuurin kehittäminen ja muuttaminen kaikilla järjestötasolla. - Viestinnän kehittäminen, erityisesti sosiaalisen median hyödyntäminen niin piirissä kuin osastoissa. - Uusien vapaaehtoisten, erityisesti nuorten saaminen mukaan toimintaan. - Koulutusten ja koulutusjärjestelmän kehittäminen. Keskustoimisto on tehnyt toimintalinjausta esittelevän videon. Video on esitetty alun perin yleiskokouksessa, ja sitä on jatkossa hyvä käyttää esimerkiksi osaston toimintaa esiteltäessä. https://www.youtube.com/watch?v=bu-fevl6yt4 (tekstitys ruotsiksi) Uudet tilat koulutus- ja vapaaehtoistoiminnalle Piiri ja vasta perustettu Punainen Risti Ensiapu Oy ovat etsineet kantakaupungin alueelta sopivaa tilaa, jossa voidaan toteuttaa yhtiön ensiapukoulutus ja piirin vapaaehtoistoiminnat (mukaan lukien Helsingin ystävävälitys ja Keski-Helsingin osasto). Tällainen tila on löytynyt osoitteesta Hietaniemenkatu 7, 00100 Helsinki. Punainen Risti Ensiapu Oy on tehnyt tilasta vuokrasopimuksen ja siinä on parhaillaan käynnissä remontti. Piirin hallitus päätti, että piiri solmii tilan käytöstä alivuokralaissopimuksen Punainen Risti Ensiapu Oy:n kanssa. Tilassa on neljä koulutus- ja kaksi kokoustilaa sekä toimistohuone ystävävälitykselle ja Keski-Helsingin osastolle. Koulutus- ja kokoustilat ovat piirin ja Ensiapu Oy:n yhteiskäytössä. Tilaan tulee lisäksi ensiapuyhtiön toimisto, varasto ja välinehuoltotilat. Muutto uusiin tiloihin tapahtuu syys-lokakuun vaihteessa. (Ks. kartta tilojen sijainnista tiedotteen viimeisellä sivulla.)

Postinumeroalue 00590 Postinumeroalue 00590 on tällä hetkellä Kallio-Käpylän toiminta-aluetta, mutta sijaitsee Laajasalossa. Kallio-Käpylän ja Laajasalon osastojen hallitukset ovat suostuneet osastojensa toiminta-alueen muuttamiseen siten, että postinumeroalue 00590 siirtyy Laajasalon toiminta-alueelle. Hallitus hyväksyi siirron. Valmiustoiminnan ohjausryhmän, sosiaalitoiminnan ohjausryhmän ja nuorisotoiminnan kehittämisryhmän kuulumiset Henkilöstöasioita Valmiustoiminnan ohjausryhmä ja nuorisotoiminnan kehittämisryhmä eivät vielä ole ehtineet kokoontua syyskauden aikana. Kesällä nuorisotoiminnan kehittämisryhmän alainen leirityöryhmä järjesti jo perinteeksi muodostuneen kesäleirin Meriharjun luontotalolla Vuosaaressa. Sosiaalitoiminnan ohjausryhmän kokous pidettiin elokuussa. Kokouksen asialistalla oli lähinnä syyskauden kokousten aikataulusta ja teemoista sopiminen sekä katsaus ystävävälitystoiminnan kehittämishankkeen edistymiseen ja keväällä alkaneeseen Tukikummi-hankkeeseen. Hankkeesta voi lukea tarkemmin Tässä ja Nyt lehdestä 4/2017. Valmiustoiminnan ohjausryhmän, sosiaalitoiminnan ohjausryhmän ja nuorisotoiminnan kehittämisryhmät on nimetty yleiskokouskaudeksi eli nykyisten ryhmien toimikausi päättyy 31.12.2017. Hallitus keskustelee syksyn aikana siitä, miten vapaaehtoisten osallistuminen toteutetaan tulevalla yleiskokouskaudella. Helsingin ja Uudenmaan piirillä oli elokuussa 234 työntekijää, joista kokoaikaisia oli 156 henkilöä. Työntekijöistä piiritoimistossa työskenteli 33 henkilöä, osaaikaisia ensiapukouluttajia oli 27 ja vastaanottotoiminnassa työskenteli 84 ja kotoutumispalveluissa 39 kokoaikaista henkilöä. Kahdessa viimeksi mainitussa työskenteli 51 osa-aikaista henkilöä. Punainen Risti Ensiapu Oy:n palvelukseen siirtyi 1.9. alkaen yhdeksän piirin kokoaikaista työntekijää. Osa-aikaisia työntekijöitä siirtyi 27, heistä 26 on ensiapukouluttajia ja yksi välinehuoltaja. Piiritoimiston esimiesten työnjakoja uudistettiin 1.9. lukien. Uudistuksessa on huomioitu piiritoimistolle jäävät tehtävät, joita aikaisemmin on hoitanut ensiapukoulutuksen henkilökunta. Esimiesten vastuualueet ovat alla olevan mukaiset, lisäksi jokaisella toimintamuodolla on vastaavat työntekijänsä. Petri Kaukiainen, toiminnanjohtaja - yleisjohto, talous, henkilöstö, hallinto Ari Hakala, järjestöpäällikkö, toiminnanjohtajan sijainen - resurssit, kumppanuudet, toimisto, työyhteisö (työterveys, työhyvinvointi, työsuojelu), tukipalvelut.

Heidi Juslin-Sandin, ohjelmapäällikkö - valmius- ja ensiaputoiminta, ystävätoiminta, keräystoiminta Tapani Tulkki, kehittämispäällikkö - kasvuhanke, osastotuki, kotouttamista tukeva toiminta, nuorisotoiminta, koulutus Talous- ja sijoitustoiminnan katsaus Jäsenmäärä 1.9.2017 Hallitus sai tiedoksi talous- ja sijoitustoiminnan katsauksen ajalta 1.1. 31.7.2017. Piirin tulos oli alkuvuonna ylijäämäinen. Helsingin ja Uudenmaan piirin osastojen yhteenlaskettu jäsenmäärä 30.6. oli 20 716 jäsentä. Uusia jäseniä osastoihin on liittynyt yhteensä 741 henkilöä, mutta 1 362 vuosijäsentä ei ole vielä maksanut jäsenmaksuaan vuonna 2017. Vastaanottokeskus- ja kotoutumispalvelutoiminta Hangon ja Evitskogin vastaanottokeskusten sulkemista valmistellaan tiiviisti, Evitskog suljetaan 13.11. ja Hanko 31.12. Piiri sijoittui keväällä neljänneksi Maahanmuuttoviraston järjestämässä vastaanottotoiminnan puitehankinnan kilpailutuksessa koskien Uuttamaata ja pääsi mukaan ryhmään, jolla on oikeus osallistua ns. kevennettyyn kilpailutukseen. Puitehankinnan toinen kierros käynnistyi syyskuun alussa. Syksyllä järjestetään lisäksi puitehankinnan kilpailutus koskien alaikäisten vastaanottotoimintaa. Kilpailutus tulee koskemaan koko maata, joka on jaettu kuuteen alueeseen. Jokaisella alueella ainakin yksi Punaisen Ristin piiri on ilmoittanut kiinnostuksestaan osallistua kilpailutukseen. Kilpailutuksen aikataulu ja säännöt eivät vielä ole tiedossa. Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu Yleiskokous ja Gimis Valmiuspäällikkö Jarmo Hollstein antoi katsauksen Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toiminnasta Uudellamaalla. Vapepalla on ollut Uudellamaalla kuluvana vuonna 57 hälytystehtävää. OHTO-järjestelmään on tähän mennessä kirjautunut piirin alueella 1 075 käyttäjää. Koko maassa rekisteröityneitä auttajia on lähes 7 600. Punaisen Ristin yleiskokous järjestettiin 10.-11.6. Helsingissä Finlandia-talossa ja yleiskokouksen iltajuhla Musiikkitalossa. Kokous onnistui hyvin, erityisesti kokouspaikkaan oltiin tyytyväisiä. Piiristä yleiskokoukseen osallistui 40 osastoa, joilla oli yhteensä 104 edustajaa. Lisäksi kokoukseen osallistui HUPin virallinen edustaja eli piiristä oli kokouksessa 105 äänivaltaista edustajaa. Yleiskokoukseen osallistui kaikkiaan yli 1000 henkilöä: äänivaltaisia edustajia, tarkkailijoita ja Punaisen Ristin henkilökuntaa.

Koko yleiskokousviikon Kansalaistorilla oli yleisölle avoin tapahtuma Gimis. Tapahtumassa oli mukana 165 vapaaehtoista, joilta on kerätty palautetta järjestelyistä. Eniten positiivista palautetta vapaaehtoisilta saivat käytännön järjestelyt (ruokailut, vapaaehtoisten organisointi, yleinen vapaaehtoisten huomioon ottaminen). Eniten kritiikkiä herätti tapahtuman mainonta, jota pidettiin yleisesti riittämättömänä ja suurimpana syynä suhteellisen vähäiseen kävijämäärään. Punainen Risti Ensiapu Oy Keskustoimisto ja 11 piiriä (Ålands distrikt on mukana sopimuksellisesti, mutta ei osakkaana) perustivat uuden ensiapukoulutusyhtiön 9.6.2017. Vastuu ensiapukoulutuksen järjestämisestä siirtyi yhtiölle 1.9.2017. Piiristä Ensiapu Oy:lle siirtyi yleisölle ja yrityksille suunnattu ensiapukoulutus. Osastoille ja vapaaehtoisille kohdistettu ensiapukoulutus (mm. ensiapuryhmät) jää edelleen piirin toiminnaksi. * * * Lisätietoja: Petri Kaukiainen, petri.kaukiainen@redcross.fi Tiedotteen laati: Tuula Korhonen, tuula.korhonen@redcross.fi SVENSK RESUMÉ Arbetsfördelningen för distriktsbyråns förmän Arbetsfördelningen för dem som arbetar i förmansposition vid distriktsbyrån har förnyats från och med den 1.9. I samband med omorganiseringen har man tagit i beaktande de uppgifter och ansvarsområden som tidigare skötts av första hjälpen-utbildningsavdelningens personal, men som nu kommer att skötas av distriktsbyråns personal. Förmännens ansvarsområden är följande. Tillika kommer varje verksamhetsområde att ha anställda som ansvarar för det området. Petri Kaukiainen, verksamhetsledare - allmänt ledningsansvar, ekonomi, personal, administration Ari Hakala, organisationschef, vikarie för verksamhetsledaren - resurser, samarbetspartners, byrån, arbetsgemenskapen (arbetshälsovård, arbetsvälmående, arbetarskydd), stödfunktioner. Heidi Juslin-Sandin, programchef - Beredskaps- och första hjälpen-verksamhet, vänverksamhet, insamlingsverksamhet Tapani Tulkki, utvecklingschef - avdelningarnas tillväxtprojekt, avdelningsstöd, integrationsstödjande verksamhet, ungdomsverksamhet, utbildning

Koulutus- ja vapaaehtoistoiminnan tilat Piirin koulutus- ja vapaaehtoistoiminnan tilat siirtyvät lokakuun alussa uuteen osoitteeseen. Uusi tila sijaitsee Hietaniemenkadulla muutaman minuutin kävelymatkan päässä nykyisistä tiloista. Sisäänkäynti tiloihin tapahtuu Lapuankadun ja Perhonkadun kulmasta (sama sisäänkäynti kuin Keskisuomalaisen Osakunnan tiloihin). Tilat sijaitsevat 5. kerroksessa. Portti ja alaovi avautuvat ovikoodilla, jonka saa tarvittaessa piiritoimistosta Helena Heinoselta (sähköposti helena.heinonen@punainenristi.fi) tai Helena Holm-Cüzdanilta (sähköposti helena.holm-cuzdan.punainenristi.fi). Nya utrymmen för utbildning och frivilligverksamhet Från och med början av oktober kommer distriktets utrymmen för frivilligverksamhet, vänförmedling och utbildning att flytta till en ny adress. De nya utrymmena finns på några minuters gångavstånd från de nuvarande utrymmena. Ingången till huset ligger i hörnet av Lappogatan och Perhogatan (samma ingång som Keskisuomalainen Osakunta använder). De nya utrymmena ligger på 5:e våningen. För att komma in genom porten och sedan in i trapphuset behöver du en dörrkod. Koden får du genom att kontakta Helena Heinonen (e-post helena.heinonen@rodakorset.fi) eller Helena Holm-Cüzdan (e-post helena.holm-cuzdan@rodakorset.fi) på distriktsbyrån. KOULUTUS- JA VAPAAEHTOISTOIMINNAN TILAT PIIRITOIMISTO