Luonnonvarakeskuksen koordinoima suomalaisen maatiaiskanan in situ säilytysohjelma perustuu kasvattajaverkoston toimintaan. Maatiaiskanan säilyttäjät ovat yksityishenkilöitä, jotka ovat sitoutuneet ohjelman sääntöihin. Ohjelmassa pidetään yllä reilua kymmentä erillistä sukulinjaa. Maatiaiskanoja on noin 5 000 yksilöä. Kuvassa Piikkiön kannan kanoja. Kuva: Marjatta Sihvonen. 1270
KATSAUS Mervi Honkatukia Kuinka turvaamme kotieläintemme geneettisen rikkauden? Suomi on sitoutunut noudattamaan kansainvälistä biodiversiteettisopimusta biologisen moni muotoisuuden suojelusta ja luonnonvarojen kestävästä käytöstä. Sopimus koskee osaltaan myös kotieläinten geenivarojen säilyttämistä. Suomessa maa- ja metsätalouden geenivaroja säilytetään kansallisten geenivaraohjelmien avulla. Kansallisen eläingeenivaraohjelman tavoitteena on erityisesti säilyttää alkuperäisrotumme ja niiden geenivarat sekä kannustaa kotimaisten kotieläinrotujen kestävään käyttöön. Suojeluarvon lisäksi alkuperäisroduille voidaan määrittää taloudellinen, yhteiskunnallinen ja kulttuurihistoriallinen merkityksensä. Eläimemme ovat muovanneet ruokakulttuuriamme ja kuuluneet kiinteästi perinteiseen maaseudun kulttuurimaisemaan. S uomen eläingeenivaraohjelmaa koordinoi Luonnonvarakeskus (Luke). Se on maa- ja metsätalousministeriön alainen tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka syntyi tammikuussa 2015 kolmen luonnonvaraalan tutkimuslaitoksen (MTT, Metla ja RKTL) ja maa- ja metsätalouden tilastotuotannon (Tike) fuusion tuloksena. Yksi Luken tärkeistä tehtävistä on luonnonvarojen kestävän käytön edistäminen. Eläingeenivarojen säilytys toteutetaan in situ- ja ex situ toimenpiteinä. Ohjelman ensisijainen tarkoitus on säilyttää eläimiä niiden luontaisissa ympäristöissä, in situ. Geenipankkiin säilötyt sukusolut ja alkiot toimivat varmuusvarastona (ex situ), ja pakastettua geenipankkia tarvitaan nykyiseen säilytystoimintaan. Tiloilla tapahtuvan toiminnan lisäksi eläimiä säilytetään elävinä populaatioina, geeni pankkikarjoina luonnonvara-alan oppilaitoksissa ja yhdellä vankilatilalla. Alkuun geenivaratyön päämäärä oli pelastaa uhanalaiset kotieläinrotumme häviämästä sukupuuttoon. Nyt rinnalle on nostettu arvokkaiden geenivarojen hyötykäyttö, jolla voitaisiin vahvistaa geenivarojen säilymistä. Tähän geenivarojen hyötykäyttöön tähdätään sekä kansallisesti että Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) strategiassa maapallon kotieläinlajien ja -rotujen säilymiseksi monimuotoisina (1). Siksi myös Lukessa tehdään tutkimusta alkuperäisrotujemme geneettisen ainutlaatuisuuden selvittämiseksi ja erityis ominaisuuksien kartoittamiseksi (2). Uhka suomalaisten alkuperäisrotujen yltä ei ole täysin väistynyt, sillä ne edustavat vain murto-osaa suomalaisista kotieläimistä. Esimerkiksi suomenkarja edustaa vain noin 1 %:ia maamme lypsykarjasta (TIETOLAATIKKO). Alkuperäisrodun sukupuutto merkitsisi lajin geneettisen monimuotoisuuden kapenemista, kansallisen kulttuuriperinnön katoamista ja arvokkaan tutkimusaineiston menettämistä. Säilytystyö on pitkäjänteistä toimintaa, eikä siinä sallita taukoja kerran hävinneitä geenivaroja ei saada enää takaisin. Sisukkaat selviytyjät Suomessa on pidetty kotieläimiä noin 4 000 vuoden ajan. Karjanhoidon varhaisimmista vaiheista on saatu tietoa luulöytöjen perusteella (3). Myöhempiä vaiheita on selvitetty kartoittamalla kirkkotaidetta, tutkimalla käräjäoikeuk- 1271 Duodecim 2016;132:1271 6
KESÄNUMERO TIETOLAATIKKO. Suomen alkuperäisnaudat eli suomenkarja. Suomessa on ollut nautoja ainakin myöhäiseltä kivikaudelta lähtien eli lähes 4 000 vuotta. Varhaisimmista naudoista kehittyi suomalainen maatiaiskarja. Suunnitelmallinen jalostustoiminta aloitettiin itäsuomenkarjalla 1898, pohjoissuomenkarjalla 1905 ja länsisuomenkarjalla 1906. Rotujen kantakirjat yhdistettiin yhdeksi suomenkarjan kantakirjaksi vuonna 1948. Kaikki kolme rotua ovat luontaisesti sarvettomia eli nupoja, mutta nupoille vanhemmille voi syntyä sarvellinen vasikka, sillä nupouden aiheuttava geenimuoto (nupo- ja sarvigeeni sijaitsevat naudan kromosomissa 1) peittää sarvellisuutta aiheuttavan geenimuodon. Siksi pieni osa suomenkarjan lehmistä on sarvellisia. Suomenkarjan lehmiä on jäljellä noin 3 000, joista noin puolet on länsisuomenkarjaa, 900 itäsuomenkarjaa ja 600 pohjoissuomenkarjaa. Rodun lehmien maito soveltuu hyvin juuston ja muiden maitotaloustuotteiden jatkojalostukseen. Liha on osoittautunut laadukkaaksi, hienosyiseksi. Itäsuomenkarja. Eläimen kyljet ovat punaruskeat, selkä ja vatsa valkoiset. Tätä värityyppiä kutsutaan kyytöksi, joka onkin vakiintunut rodun toiseksi nimeksi. Pieni osuus itäsuomenkarjan eläimistä on kirjavaa värityyppiä. Luonteeltaan rodun eläimet ovat uteliaita, temperamenttisia ja ihmisystävällisiä. Rehustamisvaatimuksiltaan rotu on vaatimattomampi kuin nykyiset tuotantorodut. Vähimmillään kyyttöjä oli noin 40. Elävät geenipankkikarjat sijaitsevat Ahlmanin ammatti- ja aikuisopistolla Tampereella ja Kainuun ammattiopistolla Kajaanissa. Kyytön keskimääräinen maitotuotos vuodessa on hieman alle 4 000 kg. Maidossa on rasvaa yli 4 % ja valkuaista noin 3,5 %. Länsisuomenkarja on väritykseltään yleensä kauttaaltaan ruskeaa. Länsisuomenkarjalla on oma pieni jalostusohjelmansa. Se on suomenkarjaroduistamme hyvälypsyisin. Länsisuomenkarja tuottaa vuosittain keskimäärin hieman alle 7 000 kg maitoa, jossa on rasvaa lähes 4,4 % ja valkuaista 3,5 %. Pohjoissuomenkarja eli lapinlehmä on väritykseltään yleensä valkoista. Turpa ja korvat voivat olla mustat tai punaruskeat, ja kyljissäkin voi olla tummia täpliä. Valkean värin arveltiin suojaavan eläintä hyttysenpistoilta ja paarmanpuremilta. Rotu on luonteeltaan utelias ja rauhallinen, ja se oli vähällä hävitä kokonaan: säilytystoiminnan alussa lehmiä oli vain reilut 20. Lapinlehmän keskituotos yltää yli 5 000 maitokiloon vuodessa. Maidossa on rasvaa noin 4,4 % ja valkuaista 3,5 %. Elävä geenipankkikarja sijaitsee Pelson vankilatilalla Vaalassa. sien kirjanpitoa ja varhaisia veronkannon asiakirjoja Kansallis- ja maakunta-arkistoista. Karjatalouden aloittaminen on vaatinut ihmisten ja eläinten sopeutumista ympäristöönsä ja toistensa tarpeisiin. Alkuaikoina karjanomistajat huolehtivat kotieläimistään asettumalla asumaan alueille, joissa talvirehujen kerääminen oli mahdollista. Eläimet puolestaan sopeutuivat aluksi olemattomiin karjasuojiin ja niukkaan ruokintaan. Vain sitkeimmät selviytyivät, ja tämä karja loi perustan maatalousyhteiskuntamme kehitykselle. Tästä eläinaineksesta ja 1800-luvun lopulta aloitetusta johdonmukaisesta jalostustyöstä ovat saaneet alkunsa suomalaiset alkuperäisrodut. Maatalouden rakennemuutoksen myötä alkuperäisrodut ajautuivat sukupuuton partaalle tehokkaiden tuontirotujen tieltä. Monen suomalaisen alkuperäisrodun pelastustoimiin herättiin viime hetkellä 1980 90-lukujen taitteessa. Suojelutoimien ansiosta meillä on vielä alkuperäisrotuja: itäsuomalainen kyyttökarja, lapinlehmä, länsisuomenkarja, suomenhevonen, kolme lammasrotua, suomenvuohi ja maatiaiskana. Suojelutoimet ovat koskettaneet myös kotimaisia koirarotuja suomenpystykorvaa, karjalankarhukoiraa, porokoiraa ja suomenlapinkoiraa. Maatiaissikaa ei ennätetty pelastamaan. Sopimukset velvoittavat Suomi on sitoutunut vuonna 1992 Rio de Janeirossa solmittuun biodiversiteettisopimukseen, jonka tavoitteena oli säilyttää eliöiden ja elinympäristöjen monimuotoisuutta, suojella eläin- ja kasvilajeja ja vaalia luonnonvarojen kestävää käyttöä (4). Kotieläimet sisältyvät luonnonvarojen ja eliölajien monimuotoiseen säilytystavoitteeseen. Suomi on sopinut kansallisesti alkuperäisrotujen säilyttämisestä kansallisessa eläingeenivaraohjelmassa (5). Maa- ja metsätalouden geenivarojen säilytys toteutetaan kansallisten geenivaraohjelmien ( viljelyja puutarhakasvit, metsäpuut, kotieläimet ja kalat) mukaisesti, ja ohjelmien toteutumista valvoo maa- ja metsätalousministeriön asettama geenivaraneuvottelukunta. Luke koordinoi eläingeenivaraohjelman toteuttamista käytännössä (TAULUKKO). M. Honkatukia 1272
Geenivarat Kotieläinten geenivaroilla tarkoitetaan kesytettyjen lajien, rotujen ja yksilöiden välistä perinnöllistä vaihtelua, monimuotoisuutta (5). Eläingeenivaraohjelman päätavoitteena on pitää maamme kotieläingeenivarat elinvoimaisina ja ylläpitää alkutuotannossa hyödynnettävää biologista ja geneettistä monimuotoisuutta. Alkuperäisrotujen lukuisia erityisominaisuuksia pyritään hyödyntämään ohjelman puitteissa taloudellisesti kestävällä ja kannattavalla tavalla. Suojeluarvon lisäksi alkuperäisroduilla on taloudellinen, yhteiskunnallinen ja kulttuurihistoriallinen merkitys. Ennen 1950-luvulla alkanutta maaseudun rakennemuutosta eläimet olivat tiivisti läsnä omavaraistaloudessa. Eläinaineksemme on muovannut ruokakulttuuriamme: maito, liha ja munat kuuluvat nykyäänkin vahvasti ruokapöytäämme. Lisäksi eläimet ovat kuuluneet kiinteästi perinteiseen maaseudun kulttuurimaisemaan. Ympäristö muovaa eläviä geenipankkeja Pääosa säilytystyöstä tapahtuu in situ säilytyksenä eli eläinten luontaisessa elinympäristössä. Maatilatoimintaa harjoittaville korvataan säilytystoiminnasta aiheutuvia tulonmenetyksiä alku peräis rotujen kasvatustuen muodossa, josta 50 % tai 25 % maksetaan kansallisesti ja 50 % tai 75 % EU:sta. Kotieläinjalostusorganisaatiot ovat aktiivisesti mukana säilytystyössä ja hoitavat eläinten rekisteröintiin ja jalostustoimintaan liittyvät toimenpiteet. Luken asiantuntijat ovat olleet perustamassa säilytykseen keskittyneitä geenipankkikarjoja uhanalaiselle suomenkarjalle ja alkuperäislampaille. Kyytön eli itäsuomenkarjan geenipankkikarjat sijaitsevat Kainuun ammattiopistolla Seppälän opetusmaatilalla ja Tampereella Ahlmanin ammattiopistolla. Ahlmanilla on myös länsisuomenkarjaa. Pelson vankilassa sijaitsee lapinlehmän eli pohjoissuomenkarjan geenipankkikarja. Siellä kasvatetaan myös suomenlampaita ja kainuunharmaslampaita. Säilytystyötä tukevat alkuperäis rotujen parissa toimivat sidosryhmät, kuten Finnsheep ry, Maatiainen ry, Suomen TAULUKKO. Luonnonvarakeskuksen kansalliset yhteistyökumppanit kansallisen eläingeenivaraohjelman toteuttamisessa. Suomen Hippos ry (hevonen) Suomen Kennelliitto ja rotujärjestöt (koirarodut) ProAgria Keskusten Liitto (lammas ja vuohi) Suomen Mehiläishoitajien Liitto (mehi läinen) Faba ja VikingGenetics Finland (nauta) Paliskuntain yhdistys (poro) Suomen Siipikarjaliitto ry (kana) Työhevosseura ry, Suomen Lammasyhdistys ry ja Suomen Siipikarjaliitto ry. Pitkäaikaissäilytys nestetypessä Ex situ ohjelmalla tarkoitetaan muualla kuin eläimen alkuperäisellä paikalla tapahtuvaa säilytystoimintaa. Käytännössä tärkein ex situ menetelmä on sukusolujen ja alkioiden pakastussäilytys. Ex situ säilytyksen tarkoitus on tukea in situ ohjelmaa odottamattomien tilanteiden varalta ja turvata geenivarojen pitkäaikainen säilyttäminen. Pakastettu geenipankki mate riaali on tarkoitettu pitkäaikaiseen säilytykseen. Siihen joudutaan kuitenkin turvautumaan, jos elävien eläinten lukumäärä pienentyy merkittävästi tai jos rotua uhkaa sukusiitostaantuma. Pakastettua geenipankkia tarvitaan myös tautitilanteiden varalle korvaamaan mahdollisesti menetetyt eläimet. Alkuperäisrotujemme erityispiirteitä Säilytystyössä tähdätään geenivarojen suojeluun niiden hyötykäytön kautta: sen toteutumiseksi Lukessa on tehty pitkäjänteistä tutkimustyötä. Kokemustiedon perusteella alkuperäisroduillamme on tiedetty olevan erityisominaisuuksia. Uusimmat tutkimukset ovat antaneet viitteitä alkuperäisrotutuotteiden ravitsemuksellisista ja terveydellisistä hyödyistä. Maidon prosessointiominaisuuksien vertailu osoitti, että suomenkarjan maito on parempaa kuin valtarotujen (6). Kyyttökarjan maidon juustosaalis on 10 % suurempi, juuston 1273 Kuinka turvaamme kotieläintemme geneettisen rikkauden?
KESÄNUMERO Eläingeenivaraohjelmalla on viisi keskeistä tavoitetta. Kuvat Kirsti Hassinen ja Mervi Honkatukia. rakenne kiinteämpi ja juustojen kypsyminen nopeampaa kuin valtarotujen, ayrshire- ja holsteinlehmien maidon. Samoin on saatu viitteitä siitä, että alkuperäisrotujen maidon sisältämä omegarasvahappojen osuus noudattaa lievästi paremmin nykyisiä ravitsemussuosituksia kuin valtarotujen. Kyytön lihaa on pidetty erityisen maukkaana ja mureana. Väite on vihdoin saamassa vah vis tus ta kokeellisestakin tutkimuksesta. Ensimmäisten tulosten perusteella sen liha on mureampaa ja aistinvaraisesti arvioituna parempaa kuin tutkimuksessa mukana olleiden muiden rotujen. Samoin suomenkarjan lihan rasvahappokoostumuksen todettiin sisältävän enemmän pehmeitä rasvoja kuin valtarotujen ja lihakarjarodun (Heli Lindeberg, henkilökohtainen tiedonanto). Tutkimuksen perusteella suomenkarjalla on laatuun liittyvää kilpailuetua jopa lihantuotantoon jalostettuun pihvikarjaan verrattuna. Maidon- ja lihantuotannon lisäksi alkuperäisrotuja on hyödynnetty maisemanhoidossa ja hyvinvointipalveluissa (7). Alkuperäisrodut sopivat laiduntamiseen ja perinnebiotooppien ylläpitoon hyvin, sillä ne vaativat vähemmän lisä rehua. Laiduntavien eläimien koetaan lisäävät maiseman miellyttävyyttä (8). M. Honkatukia 1274
Pelson vankilatilalla on merkittävä rooli uhanalaisen lapinlehmän pelastamisessa. Vankilatila yllä pitää lapinlehmän ainoaa elävää geenipankkia. Geenivaratyö on osa vankilatilan maataloutta, jota harjoitetaan luomutuotantona. Kuva: Mervi Honkatukia. Erityisominaisuudet vientivaltteina Roduistamme löytyy lukuisia haluttuja erityisominaisuuksia, joilla on kysyntää myös maail malla. Esimerkiksi suomenlammas on yksi maailman hedelmällisimmistä lammasroduista suomenlammas karitsoi ja hoitaa kerralla jopa neljä tai viisi karitsaa, kun useimmat lammas rodut saavat kerralla yhden tai korkeintaan kaksi karitsaa. Suomenlampaita onkin viety noin 40 maahan uusien lammasrotujen kehittämiseksi ja hedelmällisyyden parantamiseksi. Näitä hedelmällisyyttä sääteleviä tekijöitä tutkitaan meneillään olevassa lampaiden hedelmällisyysominaisuuksien genomiikkaa tarkastelevassa hankkeessa. Myös suomalaisen maatiaiskanan erityisominaisuudet ovat herättäneet kiinnostusta ulkomailla. Kokemustiedon mukaan maatiaiskanamme on hyvin vastustuskykyinen taudinaiheuttajia vastaan. Tuoreista tutkimustuloksista onkin paljastunut, että maatiaiskanamme tautienvastustuskykyyn liittyvä kudosantigeenialue on poikkeuksellisen muuntautuva (9). Maatiaiskanalta löytyy geenivariantteja, jotka puuttuvat kaupallisilta tuotantolinjoilta. Lopuksi Huolimatta määrätietoisista ponnisteluista alku peräisrotujen säilyttämiseksi luokitellaan useiden alkuperäisrotujemme tila edelleen uhanlaiseksi (kyyttö, lapinlehmä, kainuunharmaslammas ja ahvenanmaanlammas) taikka haavoittuvaksi (suomenhevonen ja länsisuomenkarja). Parhaimmassakin tapauksessa suo ma lais ten alkuperäisrotujen tila voidaan määritellä epävarmaksi (suomenlammas, suomenvuohi). Alkuperäisrodun sukupuutto merkitsisi lajin geneettisen monimuotoisuuden kapenemista. Sen lisäksi mukana menetettäisiin mittaamaton määrä kansallisen kulttuuriperintöä, arvokkaasta tutkimusaineistosta puhumattakaan. Huolehtimalla kotieläintemme monimuotoisuudesta turvaamme tarvittavien geenivarojen saatavuuden osaltamme tulevien 1275 Kuinka turvaamme kotieläintemme geneettisen rikkauden?
KESÄNUMERO sukupolvien maataloustuottajille, jalostukselle ja tutkimuksen tarpeisiin. Valtaosa maailmanlaajuisesta ruoantuotannosta perustuu lukumäärältään vähäisten ja keskenään samantyyppisten rotujen käyttöön. Tämä kiihdyttää paikallisten kotieläinrotujen sukupuuttoon ajautumista, eritoten kehittyvissä maissa. Nykyiset valtarodut eivät sisällä kaikkea sitä geneettistä variaatioita, jota tarvitaan tulevaisuuden muuttuvissa tuotanto-olosuhteissa. MERVI HONKATUKIA, vanhempi tutkija, FT, tiimiesimies Luonnonvarakeskus, vihreä teknologia, eläingeenivarat ja alkiotutkimus SIDONNAISUUDET Ei sidonnaisuuksia KIRJALLISUUTTA 1. Scherf BD, Pilling D, toim. The second report on the state of the world s animal genetic resources for food and agriculture. Rooma: FAO Commission on Genetic Resources for Food and Agriculture Assessments 2015. http://www.fao.org/3/ai4787e/index.html. 2. Tietoa luonnonvaroista geenivarat [verkkosivu]. Luonnonvarakeskus LUKE. https://www.luke.fi/tietoa-luonnonvaroista/geenivarat/. 3. Bläuer A. Voita, villaa ja vetoeläimiä: karjan ja karjanhoidon varhainen historia Suomessa. Karhunhammas 17. Turun yliopisto 2015. 4. Convention on biological diversity. Yhdistyneet kansakunnat 1992. https://www. cbd.int/doc/legal/cbd-en.pdf. 5. Eläingeenivaratyöryhmä. Suomen kansallinen eläingeenivaraohjelma. Maa- ja metsätalousministeriö 2004. https:// portal.mtt.fi/portal/page/portal/www/ Tietopaketit/Elaingeenivarat/944B6F165 A0F454FE040A8C0023C6BFB. 6. Lönngren T. Suomalaisten maatiaisnautarotujen maidon koostumus- ja juoksettumisominaisuudet. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto 2011. 7. Karja M, Lilja T, toim. Alkuperäisrotujen säilyttämisen taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset lähtökohdat. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus 2007. http://www.mtt.fi/met/pdf/met106.pdf. 8. Pouta E, Grammatikopoulou I, Hurme T, Soini K, Uusitalo M. Assessing the quality of agricultural landscape change with multiple dimensions. Land 2014;3:598 616. 9. Fulton J, Berres M, Kantanen J, Honkatukia M. MHC variability in Finnish landrace chickens [posteriabstrakti]. New Orleans: Poultry Science Association annual meeting 11. 14.7.2016. SUMMARY How can we guarantee the genetic richness of our domestic animals? Finland has committed to follow the international biodiversity agreement, which among other things also applies to the preservation of genetic resources of domestic animals. In Finland, the preservation of genetic resources within agriculture and forestry is implemented through programs on national gene resources. The particular aim of the Finnish National Animal Genetic Resources Program is to preserve our original breeds and gene resources thereof and encourage a sustainable use of the domestic breeds. In addition to the protective value, an economic, social and cultural historical significance can be assigned to the original breeds. M. Honkatukia 1276