Mielenvireys ry:n Jäsentiedote 4/2017 Vuosi on kääntynyt kohti loppua. Loppuvuoteen kuuluu kuitenkin vielä ryhmiä ja muuta toimintaa sekä juhlia, kuten itsenäisyyspäivä ja joulu. Molempia juhlimme myös Mielenvireydessä. Itsenäisyyspäivä on tänä vuonna tarkoitettu vapaaehtoisille. Suomi täyttää 100 vuotta, joten juhla on aivan erityinen. Ensi vuoden strategia ja toimintasuunnitelma ovat loppusuoralla. Vuoteen 2018 mahtuu uutta ja vanhaa. Toivottavasti jäsenet osallistuvat innokkaasti tarjontaan, jota Mielenvireydessä järjestetään. Tosiasiahan on, että ilman osallistujia ei ole toimintaa eikä ilman toimintaa ole osallistujia. Marraskuussa vietetään valtakunnallista mielenterveysviikkoa, jonka teema on "työ mielessä". Viikko alkaa 19.11 sunnuntaina. Oulun tuomiokirkko seurakunta on nimennyt tuon päivän Mielenvireyden kirkkopyhäksi. Jumalanpalvelus alkaa kello 10.00. Teatteriesitys Miljoona hyvää syytä on Aleksinkulmassa samana päivänä ja illalla vielä Mielenvireydessä järjestetään tilaisuus itsemurhan tehneiden läheisille. Viikkoon mahtuu monenlaista lavis-lavatanssijumpasta elävään kirjastoon, joten jokaiselle löytyy varmasti mieluista ohjelmaa. Joulukuussa on jäsenistöllä mahdollisuus käyttää valtaansa: vuosikokous. Silloin hyväksytään ne toiminnalliset ja taloudelliset raamit, joiden puitteissa ensi vuosi toimitaan. Silloin tehdään myös henkilövalintoja. Yhdistykselle valitaan puheenjohtaja sekä kaksi vaihtovuorossa olevaa hallituksen jäsentä seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Toivottavasti jäsenet tulevat suurella joukolla tekemään vastuullisia valintoja ja päätöksiä. Näemme vielä monien kanssa loppuvuoden aikana, mutta toivotan kuitenkin jo hyvää ja aktiivista marras- ja joulukuuta sekä ihanaa joulunodotusta. Puheenjohtaja Sirpa Ahola-Laurila
TAPAHTUMAT ATK- OHJAUSTA Luovin opiskelijat opastavat tietokoneen tai puhelimen käytössä omalle laitteellesi. Kysy lisätietoja Mielenvireydestä p. 041 548 5177/ Hanna tai 041 454 8261/ Aija TALOUSTUKIHENKILÖ Onko sinulla tai läheiselläsi rahahuolia? Onko päässyt kertymään rästejä ja velkoja? Mielenvireydessä on Takuusäätiön kouluttama taloustukihenkilö, joka auttaa sinua selvittämään taloudellista tilannetta ja hakemaan apua. Ota yhteys Mielenvireyteen p. 041 548 5177/ Hanna ILTAKAHVILA Aika: keskiviikkoisin klo 14.00-18.00 Iltakahvilaan ovat tervetulleita kaikki yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneet vaihtamaan kuulumisia tai vaikkapa vain pistäytymään MAKSUTTOMALLA kahvikupposella. PVM AIHE 1.11 Bingo klo 14.00, esiintymässä Esa Räihä klo 15.00 8.11 Luento liikalihavuuden merkityksestä, Sirpa Hyyrönmäki ravitsemusterapeutti klo 14.00. 15.11 Alkoholi ja alkoholismi, Anja Jakkula klo 14.00. 22.11 Karaokea ja makkaranpaistoa 29.11 Jouluaskartelua ja torttukahvit 6.12 ITSENÄISYYSPÄIVÄ, EI ILTAKAHVILAA 13.12 Kinkkubingo ja joululauluja Seuraa kotisivuilta ja Kalevan tapahtumakalenterista iltakahvilan tapahtumista. AAMUPUURO Aika: perjantaisin klo 9.00-10.00 Tervetuloa nauttimaan aamupuurosta ja toistemme seurasta. Mielenvireys tarjoaa aamupuuron voisilmällä. Tule yksin tai yhdessä ystäväsi kanssa.
MIELENVIREYS AVOINNA VIIKONLOPPUNA KERRAN KUUKAUDESSA Aika: lauantai- sunnuntai 4.-5.11 ja 2.-3.12.2017, klo 11.00-14.00. Lauantaina kokoontuu avoin keskusteluryhmä klo 11.00. Tervetuloa mukaan. KULTTUURIKESKIVIIKKO Aika: keskiviikko 8.11.2017, lähtö Mielenvireydestä klo 11.00 Paikka: Pohjois-pohjanmaan museo Hinta: 1,5 Lähde mukaan tutustumaan Pohjois-Pohjanmaan museoon. Ilmoittautumiset ja maksut Mielenvireyteen 6.11.2017 mennessä. KULTTUURIKESKIVIIKKO Aika: keskiviikko 15.11.2017, lähtö Mielenvireydestä klo 11.00 Paikka: Tietomaa Hinta: 4 Lähde mukaan vierailemaan Tietomaahan ja katsomaan 3D- jättielokuva Perhosten lento. Ilmoittautumiset ja maksut Mielenvireyteen 13.11.2017 mennessä. HEVOSENHOITOA JA RATSASTUSTA Aika: maanantai 27.11.2017, kokoontuminen Mielenvireyteen klo 12.00. Paikka: Turkan ratsurinne Hinta: 10 sisältää ratsastusta, hevosenhoitoa ja kimppakyydin Lähde mukaan tutustumaan hevostilalle Sanginsuuhun, Turkan ratsurinteelle. Sinulla on mahdollisuus päästä tutustumaan hevosiin, ratsastaa ja hoitaa hevosia. Ilmoittautumiset ja maksut Mielenvireyteen 20.11.2017 mennessä. VERENPAINEEN JA VERENSOKERIN MITTAUS Aika: keskiviikko 29.11.2017, klo 11.00-14.00 Paikka: Mielenvireyden kohtaamispaikka, 5.kerros Mielenvireyden jäsenille mittaus on maksuton. Ilmoittautumiset Mielenvireyteen.
RYTKE ARVIOINTI- JA KOULUTUSPÄIVÄT LUOTTAMUSHENKILÖILLE JA VAPAAEHTOISTOIMIJOILLE Aika: torstai- perjantai 30.11-1.12.2017 Paikka: Rokua Healt & Spa Hotel Koulutuspäivät ovat luottamushenkilöille ja vapaaehtoistoimijoille maksuttomat. Lisätietoa myöhemmin. JÄSENKLUBI Aika: maanantai 4.12.2017, klo 13.00-15.00 Paikka: Mielenvireyden kohtaamispaikka, 5.kerros Arvioidaan yhdessä kulunutta vuotta. Ilmoittautumiset Mielenvireyteen tarjoilujen vuoksi 29.11.2017 mennessä. Tervetuloa mukaan. JOOGA KOKEILUA Aika: tiistai 5.12 ja 12.12.2017, klo 15.00-16.00 Paikka: Valve, tanssisali 3, Hallituskatu 7 Hinta: 4 Tunneillani tehdään lempeää hathajoogaa, joka vahvistaa ja notkistaa kehoasi ja rauhoittaa mieltä tehokkaasti. Tunneilla venytetään kehoa tutkivassa, omaa kokemusta kunnioittavassa ilmapiirissä. Voit olla ihan aloittelija, sillä jooga on kaikille sopivaa ja helppo oppia sekä sopii kaiken ikäisille. Tunneilla kiinnitetään huomiota läsnäolon harjoittamiseen ja hengitykseen ja tunneille kuuluukin aina alku- ja loppurentoutukset, joista saatkin loppupäivääsi mukaan ihanan rentoutumisen ja rauhoittumisen tunteen. Jooga on ihana keino rauhoittua arjessa ja samalla tehdä lempeitä venytyksiä keholle ja samalla mieli tyyntyy ja rauhoittuu. Tervetuloa tutustelemaan joogaan :) Ryhmää ohjaa Heli Heikkinen ryhmäliikunnan ohjaaja ja kokonaisvaltainen joogaohjaaja sekä mindfulness-tunnetaitovalmentaja. VAPAAEHTOISTEN VERTAISTAPAAMINEN Aika: tiistai 28.11.2017, klo 13.30 Paikka: Mielenvireyden ryhmätila, 2.kerros Mielenvireyden vapaaehtoisilla on mahdollisuus jakaa kokemuksia vapaaehtoistoimijana olemisesta Mielenvireydessä ja tavata toisiaan. Tapaamisessa mukana vapaaehtoisvastaava Henna Kassinen. Ilmoittautumiset Mielenvireyteen 23.11.2017 mennessä.
ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLA VAPAAEHTOISTOIMIJOILLE Aika: keskiviikko 6.12.2017, klo 14.00-16.00 Paikka: Mielenvireys ry, Isokatu 41 A 25, 5.kerros. Yhdistyksen vuoden teema on vaikuttavampaa vapaaehtoistoimintaa, joten Itsenäisyyspäivän juhlaan kutsuvuorossa ovat tänä vuonna Mielenvireydessä toimivat vapaaehtoiset. Ilmoittautumiset Mielenvireyteen 4.12.2017 mennessä. Pukeuduthan tilaisuuden mukaisesti. KUTSU JÄSENISTÖLLE Mielenvireys ry:n Vuosikokoukseen Mielenvireyden sääntömääräinen vuosikokous Aika: tiistai 12.12.2017, klo. 12.00 Paikka: Mielenvireyden toimitiloissa Isokatu 41 A 25, 5.kerros, Oulu. Syyskokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Olethan suorittanut jäsenmaksun? Tervetuloa Kahvitarjoilu Mielenvireys ry:n hallitus MIELENVIREYDEN PERINTEINEN JOULUJUHLA Aika: sunnuntai 17.12.2017, klo 12.00-14.00 Paikka: Aleksinkulma, Aleksanterinkatu 9 Hinta: jäsenille 3, vapaaehtoisille maksuton Mielenvireyden jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita viettämään tunnelmallista joulujuhlaa. Ken lahjan tuo hän lahjan saa lahjan. (hinta max 3 ) Lippuja voit lunastaa ennakkoon Mielenvireyden toimistolta. RYHMÄNOHJAAJILLE Aika: maanantai 18.12.2017 klo 10.00 Teemme yhteenvedot syyskauden ryhmistä ja suunnittelemme ryhmätoiminnan kevätkautta 2018.
TULE MEILLE VAPAAEHTOISEKSI Voit osallistua silloin kun sinulle sopii. Saat tuen, perehdytyksen ja koulutuksen tehtävääsi. Saat osallistua vapaaehtoisille järjestettäviin virkistystapahtumiin. Voit itse määritellä, kuinka pitkän ajan olet käytettävissä. Kesto voi olla muutamasta tunnista vuoteen. Voit toimia vapaaehtoisena esimerkiksi kohtaamispaikan päivystäjänä, ryhmänohjaajana, leipomistehtävissä, esiintyvänä taiteilijana, apuna erilaisissa tapahtumissa, yhdistyksen esittelijöinä tai oman kiinnostuksen mukaisessa tehtävässä. Ota rohkeasti yhteyttä ja kerro mitä annettavaa sinulla olisi meille. Ota yhteyttä Hanna Kosonen p. 041 5485 177 tai hanna.mielenvireys@gmail.com Tervetuloa mukaan vapaaehtoistoimintaan. KURSSIT MIELEKÄS ARKI Tule mukaan Mielekäs arki -kurssillemme! Kurssin pääaiheena on ahdistus ja sen hallinta. Lisäksi keskitymme unen sekä rentoutumisen merkitykseen arjessa, keskustelemme muista arkeen liittyvistä asioista ja pohdimme yhdessä, mitä mielekkääseen arkeen kuuluu. Tavoitteena on luoda keskustelua aiheista sekä tiedon antamisen lisäksi tehdä jotain mukavaa yhdessä esimerkiksi askartelun merkeissä. Kurssin ovat suunnitelleet opinnäytetyöprojektina kaksi 3. vuoden sairaanhoitajaopiskelijaa Oulun ammattikorkeakoulusta. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Mielenvireyden kanssa. Info kurssista ma 13.11. klo 12. Kurssille otetaan 8 osallistujaa ja kurssi toteutetaan kahtena päivänä: To 7.12 klo 11-13 To 14.12 klo 11-13 Ilmoittautumiset Mielenvireyteen. Arki koskettaa meitä kaikkia, joten lämpimästi tervetuloa kurssille! Terveisin sairaanhoitaja opiskelijat Mila ja Noora
YSTÄVÄKOULUTUS Aika: keskiviikko 13.12.2017, klo 10.00-14.00 Paikka: Mielenvireyden ryhmätila, 2.kerros Koulutuksessa saat tietoja ja taitoja, joiden avulla osaat toimia vapaaehtoisena ystävänä/ vertaistukihenkilönä. Vertaistukihenkilö osaa tukea oikealla tavalla ja kuunnella ymmärtäen, tärkeintä on olla läsnä. Sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin antaa aikaasi sen verran kuin haluat. Koulutus ei sido sinua toimimaan. Ilmoittautumiset Mielenvireyteen 11.12.2017 mennessä. Mielenvireys joulutauolla 22.12.2017-5.1.2018 Mielenvireys siirtyy sähköiseen tiedottamiseen vuoden alusta 2018. Mikäli käytössäsi on sähköpostiosoite ilmoita osoite toimistolle p.041 5485177 tai hanna.mielenvireys@gmail.com niin saat jäsentiedotteet sähköisesti. Tiedotteen löydät myös Mielenvireyden kotisivuilta www.mielenvireys.fi LISÄTIETOJA JA MAHDOLLISET MUUTOKSET, KOTISIVUILLA JA FACEBOOK. YHTEYSTIEDOT Mielenvireys ry p 041 454 8261/Aija Isokatu 41 A 25, 5.kerros p 041 548 5177/Hanna 90100 Oulu sähköposti: mielenvireys@gmail.com Avoinna MA- TO 10.00-15.00 KE 10.00-18.00 PE 9.00-13.00 kotisivut: www.mielenvireys.fi TILINUMERO: Danske Bank FI31 8000 1901 1402 60