Jäsentiedote. Pentti Huovinen ja Heikki Ylikangas saivat Warelius-palkinnot. Syyskokous Helsingissä 23. 24.11.2012. Suomen tietokirjailijat ry 4/2012



Samankaltaiset tiedostot
PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

Kaksipäiväinen TIETOKIRJA.FI-tapahtuma

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Yleisten apurahojen hakuohjeet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä!

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet!

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no SÄÄNNÖT

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT

Seuran hallituksen päätös- ja toimivaltaisuuteen nähden noudatetaan seuran sääntöjen määräyksiä.

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

TIEDONJULKISTAMISEN APURAHAT:

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT

Aineopettajaliiton syysseminaari. Yleissivistävä koulutus ja tulevaisuuden Suomi. 13. marraskuuta 2010 Tikkurilan lukio, Valkoisenlähteentie 53 Vantaa

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: -----

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yritysyhdistysten tuet ja hakuohjeet 2019

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

Klubin viikkokirje on ilmestynyt

SOMAKISS ry:n säännöt

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT

Toimintakertomus 2012

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys

Tuula Mikkonen sihteeri

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Syyskokouksen hyväksymä (6) SUOMEN TIETOKIRJAILIJAT RY:n TOIMINTASUUNNITELMA Toiminta-ajatus

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

Uudessa työssään tietokirjallisuuden

HELSINGIN KEHITYSVAMMATUKI 57 RY:N SÄÄNNÖT

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Suomen tietokirjailijat ry:n Warelius-palkinnot

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa ja Merkitty yhdistysrekisteriin

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:N SYYSKUU 2017 TIEDOTUSLEHTI

Varsinainen liittokokous alkaa

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona?

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY.

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki.

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Yleisten apurahojen yhteiset hakuohjeet

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1

DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen.

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

Transkriptio:

Jäsentiedote 4/2012 Yhdistykseen 33 uutta jäsentä Kutsu syyskokoukseen Helsingissä 23. 24.11. Syksyn apurahat haettavana 28.9. asti Yhdistys tekee jäsentutkimukset syksyllä 2012 ja keväällä 2013 Pentti Huovinen ja Heikki Ylikangas saivat Warelius-palkinnot Toimittanut Katri Maasalo 11.8.2012 S uomen tietokirjailijat ry:n Wareliuspalkinnot on myönnetty professori, erikoislääkäri Pentti Huoviselle ja emeritusprofessori Heikki Ylikankaalle. Suuruudeltaan 12 000 euron palkinnot jaettiin Sastamalassa 28. ja 29. kesäkuuta. Pentti Huovinen (s. 1956, asuu Turussa) toimii Turun yliopiston bakteeriopin professorina sekä tutkimusprofessorina Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Hän on kirjoittanut mikrobiologian ja infektiotautien oppikirjoja sekä julkaissut useita lääketieteen ja mikrobien maailmaa kansanomaistavia tietokirjoja, kuten lastenkirjan Heippa täällä bakteeri!. Heikki Ylikangas (s. 1937, asuu Helsingissä) on tullut tunnetuksi kirjoistaan Härmän häjyt ja Kauhavan herra, Nuijasota, Käännekohdat Suomen historiassa sekä Tie Tampereelle. Teoksissa näkyvät hänen eteläpohjalainen taustansa sekä toimiminen oikeushistorian (1976 1992) ja Suomen historian (1992 2001) professorina Helsingin yliopistossa. Pentti Huoviselle palkinto luovuttiin yhdistyksen kesäpäivän ohjelmassa 28. kesäkuuta suomalaisen kirjan museossa Pukstaavissa. Heikki Ylikangas palkittiin Vanhan kirjallisuuden päivien avajaisissa 29. heinäkuuta. Palkinnot jakoivat Suomen tietokirjailijat ry:n puheenjohtaja Markku Löytönen, palkintolautakunnan puheenjohtaja Anna Kortelainen ja palkintolautakunnan jäsen Matti Leinonen. Warelius-palkinto myönnetään vuo- Pentti Huovinen Heikki Ylikangas ja palkintolautakunnan puheenjohtaja Anna Kortelainen. Syyskokous Helsingissä 23. 24.11.2012 jasentiedote_4_2012.indd 1 11.9.2012 18:37:39

sittain tietokirjailijalle, jolla on laaja ja korkealaatuinen tietoteostuotanto tai jolla on ollut merkittävä vaikutus suomalaiseen tietokirjallisuuteen. Wareliuspalkinto on yhdistyksen merkittävin tunnustus. :n palkintoperustelut ovat kokonaisuudessaan seuraavat: Professori Pentti Huovinen on tietokirjailijana jokaisen suomalaisen omalääkäri, sillä hän on julkaissut mittavan määrän kansantajuista tietoa terveydestä ja sairauksista, erityisesti infektiotaudeista. Kyselytutkimusten mukaan monet lääkärit pitävät ongelmallisena sitä, että potilas saattaa tulla vastaanotolle internetin keskustelupalstalta löydetyn, valmiin diagnoosin kanssa. Julkaisemalla luotettavaa, tutkittua ja ymmärrettävää tietoa Pentti Huovinen on ollut potilaan kritisoimisen sijasta tarjoamassa hyvää ja asiallista vaihtoehtoa. On kaikkien etu, että maallikot ovat kiinnostuneita terveydestä ja sairastamisen ennaltaehkäisystä ja sairauden mahdollisesti koetellessa sen hoitamisesta ja parantamisesta. Juuri tätä Huovinen on työllään ollut merkittävästi edistämässä, sillä hänen teoksensa edistävät maallikon ja potilaan tietoisuutta. Maallikoillekin tarjoutuu mahdollisuus hyvään yleissivistykseen lääketieteestä. Hyvän lääketieteellisen tietokirjan lukeminen ja sen korkeaan laatuun perehtyminen ehkäisee jo sinällään vääriä käsityksiä ja tarpeettomia pelkoja, sillä asiatekstiin perehdyttyään maallikko ei enää niin helposti kallista korvaansa hölynpölylle. Pentti Huovinen kirjoittaa, esitelmöi ja kolumnoi aktiivisesti, ja osoittaa siten, että sanaseppo lääkäri voi toteuttaa yhteiskuntavastuutaan ja noudattaa Hippokrateen valaa myös kansanomaistamalla lääketiedettä. Lisäksi Huovisella on kutsumus kirjoittaa lapsille. Hänen teoksensa Heippa täällä bakteeri! (2007) kertoo bakteereista niin monipuolisesti ja eloisasti, että aikuinen lukee mielellään lapsensa olan yli. Arkiset ilmiöt saavat nasevat selityksensä ja taustansa ilman vanhanaikaista pelottelua tai valistussaarnaa. Kuten Huovinen lastenkirjassaan kirjoittaa: "Ihmisessä on satoja ellei tuhansia erilaisia bakteereja. Niistä voi löytyä mitä ihmeellisimpiä asioita. Siksi tarvitaan tutkijoita, jotka jaksavat katsoa mikroskooppiin ja tutkia kaikkia bakteereita ja viruksia laboratoriossa" ja palkintolautakunta jatkaa: "sekä kirjoittaa niistä meille". Emeritusprofessori Heikki Ylikangas on yksi Suomen tunnetuimpia ja luetuimpia historioitsijoita, joka tutkii ja kirjoittaa ainutlaatuisen vaikuttavalla tavalla. Ylikankaalla on ollut rohkeutta tarttua kipeisiin ja poleemisiin aiheisiin, kuten sisällissotaan, talvisodan rauhantekoon ja jatkosodan loppuvaiheisiin. Hän on tutkinut niitä pelkäämättä kovaäänisiäkään intressiryhmiä ja niiden painostusta ja julkaissut tutkimustuloksensa loisteliaasti kirjoitettuina teoksina. Hän ei pyri liehakoimaan lukijan käsityksiä, vaan ottaa lukijan mukaan päättelyketjuihin. Ylikangas argumentoi avoimesti ja vakuuttavasti lukijoilleen tai kuten hän tietokirjallisuutta seuraavia ja lukevia suomalaisia kauniisti kutsuu, "suurelle lukevalle yleisölle". Rankastakin aiheesta sukeutuu älyä ja tunteita stimuloiva lukunautinto. Ylikankaalla on kyky tehdä oikeutta historian draamalle sekä suuressa yhteisöllisessä että pienessä yksittäisen ihmisen mittakaavassa, ja se antaa hänen teoksilleen erityistä koskettavuutta ja unohtumattomuutta. Tie Tampereelle (1993) on tietokirjallisuuden klassikko, jossa tutkija onnistuu kirjoittamaan sekä järjellä että sydämellä. Myös Ylikankaan teokset suomalaisesta rikos- ja oikeushistoriasta ovat hyvä osoitus siitä, että mitä enemmän tiedämme menneestä, sitä paremmin saatamme ymmärtää nykypäivää. Ylikankaan näkemys Suomen historiasta on osa suomalaista yhteiskunnallista keskustelua. Tietokirjailijana Ylikangas on myös eräänlainen omatunto, joka muistuttaa, että historioitsijalla on tärkeämpiäkin tehtäviä kuin pohtia, miten päin istua norsunluutornissaan. Ylikangas näyttää tuotannollaan, miten historiateos voi käsitellä eettis-poliittisia kysymyksiä ja miten se voi toimia yhteiskunnallisena vaikuttajana. Lähikirjastojen puolesta! Lähikirjastot ovat uhan alla. Niitä lakkautetaan yksi toisensa jälkeen. Kuntien säästöpäätökset ja kuntaliitokset uhkaavat kulttuurimme kivijalkaa kattavaa kirjastoverkkoa. Kauhuesimerkki on Lahti, jossa on jo tehty periaatepäätös lähikirjastojen muuttamisesta kevyiksi kirjastopisteiksi monitoimitiloihin, täysin vastoin kaupunkilaisten toiveita ja tarpeita. Kirjastojen tuhoaminen on pysäytettävä ennen kuin on liian myöhäistä, ja sen vuoksi olemme perustaneet valtakunnallisen Lähikirjastojen puolesta -yhdistyksen. Yhdistys on riippumaton ja epäpoliittinen kansalaisjärjestö. Yhdistyksen tarkoituksena on lähikirjastojen kulttuurisen, sosiaalisen ja yhteisöllisen merkityksen esille tuominen ja lähikirjastojen toimintaedellytysten turvaaminen ja parantaminen. Erityistarkoituksena yhdistyksen toiminnassa on lähikirjastojen työn arvon tunnustaminen sellaisten lasten, nuorten ja vanhusten elämälle, jotka ovat suurimmassa vaarassa syrjäytyä yhteiskunnan ulkopuolelle. Yhdistyksen kunniajäseniksi on kutsuttu akateemikko Kirsi Kunnas, valtioneuvos Riitta Uosukainen, professori Laila Hirvisaari, professori Heikki A. Reenpää, opetusneuvos Antti Henttonen ja kirjailija Claes Andersson. Yhdistykseen voit liittyä lähettämällä ao. osoitteeseen yhteystietonsa ja tiedon siitä, saako nimeä käyttää julkisesti yhdistyksen kampanjassa. Jäsenmaksu on 20 euroa henkilöjäseneltä ja 50 euroa yhteisöjäseneltä. Lähikirjastojen puolesta ry Veikko Sonninen Laiturikatu 3 B 19, 15140 Lahti p. 050 5480539, lahikirjastojenpuolesta@gmail.com 2 :n jäsentiedote 4/2012 jasentiedote_4_2012.indd 2 11.9.2012 18:37:39

Pääkirjoitus Muuttuva tietoympäristömme ja tietokirja Tapamme hahmottaa tietoympäristöämme ja ottaa vastaan ympäristöstämme tulvivia viestejä sekä tapamme hankkia tietoa käyttöömme ovat muuttuneet varsin perusteellisesti viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Kysymyksessä on ennen kaikkea tietoympäristömme siirtyminen digitaaliseen muotoon ja pesiytyminen internetmaailman loputtomiin kerroksiin miljoonille palvelimille ympäri maailman. On myös helppo nähdä, kuinka postmoderni aikamme on kiihdyttänyt elämän rytmiä erityisesti tietoympäristön hallinnan osalta. Internetmaailma ja sen kautta saapuvat viestit ja muu tieto napataan käyttöön mobiililaitteella ajasta ja paikasta riippumatta. Myös tietoympäristömme visuaalisuus on lisääntynyt nopeasti, mikä näkyy kaikissa medioissa perinteisestä sanomalehdestä alkaen. Ajankäytöstämme kilpaillaan kaikin mahdollisin keinoin, olivatpa kysymyksessä työympäristöön tai vapaa-aikaan liittyvät viestit. Sähköpostiin odotetaan vastausta melkein saman tien, kun muinaisen kirjemaailman aikaan henkilökohtaisen viestinnän rytmi oli suorastaan uneliaan verkkainen. Myös tietoympäristöstämme meihin kohdistuva aktiivinen ja passiivinen viestintä on moninkertaistunut vuosien kuluessa. Ei liene millään tavalla liioiteltua sanoa, että tietokirja joutuu kilpailemaan lukijan ajankäytöstä aivan eri tavoin kuin vielä parikymmentä vuotta sitten. Myös tietokirjan kehitys heijastelee tietoympäristömme ja työtapojemme muuttumista. Kuvia, taulukoita, karttoja ja väriä käytetään monin tavoin, ja kirjasta tehdään katsetta houkutteleva kaikin keinoin. Toisaalta tietokirjojen graafisen ilmeen monipuolistumisen seuraus on ollut yhä pienemmäksi käynyt leipätekstin osuus. Tietokirjan sisällöllinen ja rakenteellinen muuttuminen on siten pienin askelin edennyt kehityskulku, joka heijastelee lukijoiden muuttuneita toimintatapoja ja tiedon saatavuuteen ja käytettävyyteen kohdistuvia odotuksia. Lukija haluaa, että tietokirja palvelee nopeasti ja vaivattomasti ja soveltuu hyvinkin erilaisiin lukutottumuksiin. Edellä kuvattuun nojaten painettujen kirjojen elinkaaren päättymistä on aina silloin tällöin ennustettu. Minä en tällaiseen usko, päinvastoin. Vaikka Suomi on globaalisti tarkasteltuna mitättömän pieni kieli-, kulttuuri- ja markkina-alue, kirja on kaikesta huolimatta säilyttänyt suosionsa suomalaisten ajankäytössä. Tätä todistavat myös vuoden 2011 myyntitilastot. Suomessa ilmestyy vuosittain noin 6 500 painettujen tietokirjaa. Tämä on 80 prosenttia kaikesta Suomessa julkaistusta painetusta kirjallisuudesta. Varsin iso luku, verrattiinpa sitä väkilukuun suhteutettuna mihin tahansa maahan. Lisäksi e-kirjoja, verkkojulkaisuja ja online-julkaisuja ilmestyy useita satoja, ellei jopa tuhat vuodessa. Kirja on olomuodostaan riippumatta pääsääntöisesti laatujärjestelmän tuote. Tietokirjan kirjoittaja, toimittaja ja kustantaja ovat laadusta huolehtivia toimijoita, ja tämä seikka on hyvä pitää mielessä. Tiedolla on aina tekijänsä mediasta riippumatta. Markku Löytönen puheenjohtaja PS. Syksyllä 2012 tietokirjailijailtoja ei järjestetä Villa Kiven remontin takia. uudet jäsenet Yhdistykseen 33 uutta jäsentä :n hallitus hyväksyi kokouksessaan 6. elokuuta yhdistyksen jäseniksi 33 hakijaa. Yhdistyksessä on nyt 2 856 jäsentä. Kaisa Broner-Bauer, TkT, professori, arkkitehti SAFA (Helsinki) Kirsti Ekonen, FT, tutkija (Helsinki) Jarmo Elovaara, professori emeritus (Helsinki) Susan Eriksson, tutkija (Helsinki) Seikko Eskola, professori emeritus (Helsinki) Elina Hiltunen, KTT, DI, futuristi (Espoo) Juha Hiltunen, tutkija, dosentti (Turku) Kristine Järnefelt, KT, elto Arto Kallioniemi, TT, KM (Helsinki) Tuomas Kaseva, toimittaja (Helsinki) Tero Kauppinen, CEO, liikkeenjohdon konsultti (Helsinki) Jari Keinänen, FM, lehtori (Tampere) Seppo Keränen, VTT (Kokemäki) Tarja Koffert, ylihoitaja (Turku) Simo Kohonen, vapaa toimittajavalokuvaaja (Lahti) Antti Kolu, YTK (Jyväskylä) Pekka Makkonen, TaT (Joensuu) Katri Merikallio, toimittaja (Helsinki) Juha Meriläinen, tutkijatohtori (Vantaa) Aulikki Mäkinen, TT, kirkkoherra (Kuopio) Harri Nyman, FT (Helsinki) Ritva Parviainen, maajohtaja, fysioterapeutti (Maputo, Mosambik) Reijo Punnonen, professori emeritus (Turku) Viljami Puustinen, FM (Helsinki) Jyrki Reunanen, VTT (Helsinki) Hanna Saarinen, apulaisrehtori, opettaja (Kouvola) Pirkko-Liisa Schulman, arkkitehti (Helsinki) Mikko Taatila, TM (Helsinki) Juhani Tarkkonen, FT (Oulu) Tauno Tiusanen, professori emeritus (Lahti) Timo Toivonen, professori emeritus (Turku) Eeva-Leena Vaahtio, YTT (Luvia) Kirsi Vainio-Korhonen, professori (Helsinki) :n jäsentiedote 4/2012 3 jasentiedote_4_2012.indd 3 11.9.2012 18:37:39

Kutsu syyskokoukseen Helsingissä 23. 24.11. :n sääntömääräinen syyskokous pidetään lauantaina 24. marraskuuta klo 10.00 alkaen Helsingin yliopistomuseon Arppeanumin auditoriossa (os. Snellmaninkatu 3) Kruununhaassa. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen 6. pykälässä mainitut asiat. Kokouksessa valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle, vahvistetaan uusi toimintasuunnitelma ja jäsenmaksujen 2013 suuruudet sekä päätetään tulo- ja menoarviosta. Vuosikokouksen esitelmän Miten minusta tuli tietokirjailija pitää Warelius-palkinnolla kesällä palkittu professori Heikki Ylikangas. Kokouksen päätteeksi noin klo 13.00 alkaen on lounas ravintola Pianossa (os. Rauhankatu 15). Syyskokouspäivien ohjelma alkaa perjantaina 23. marraskuuta klo 18.00 Kansallisarkistossa (os. Rauhankatu 17). Ohjelmassa on Kotkien varjot Suomi vuonna 1812 -näyttely, jonka esittelee pääjohtaja, valtionarkistonhoitaja Jussi Nuorteva. Illan päätteeksi Kansallisarkiston tiloissa on tarjoilua. Kokouksen ohjelma ja tarjoilut ovat jäsenille ilmaisia. Syyskokoukseen ilmoittaudutaan maanantaihin 12. marraskuuta mennessä toimistoon yhdistyksen verkkosivujen (www.suomentietokirjailijat.fi) kautta tai puhelimitse (p. 09 4542 250). Kokouspaperit lähetetään kaikille syyskokoukseen ilmoittautuneille viikolla 46. Syyskokoukseen lauantaina 24. marraskuuta osallistuvien jäsenten matkakuluja tuetaan edullisimman julkisen kulkuneuvon (Matkahuollon taulukko) mukaan 15 euron omavastuun ylittävältä osalta. Matkalaskulomakkeen voi tulostaa yhdistyksen verkkosivuilta tai tilata toimistosta. Syyskokouksessa käydään hallituksen jäsenten vaali 2013 2015 Ilmoittaudu ehdokkaaksi 19. lokakuuta mennessä :n kevätkokouksen valitsema vaalivaliokunta piti järjestäytymiskokouksensa 10. syyskuuta. Valiokunnan puheenjohtajaksi valittiin Paula Havaste ja varapuheenjohtajaksi Pekka Visuri. Valiokunta sopi menettelytavoista, joilla halukkaat voivat ilmoittautua ehdokkaiksi yhdistyksen hallituksen vaaliin ja joilla ehdokkaat voivat esittäytyä jäsenistölle. Hallituksen jäsenten toimikausi on kolme vuotta eli seuraava kausi on 2013 2015. Enimmäisaika on yhteensä yhdeksän vuotta. Nyt erovuorossa ovat hallituksen jäsenet Paavo Ahonen, Jaakko Heinimäki ja Tuula Merisuo-Storm. Ahonen ja Merisuo-Storm ovat olleet hallituksessa kuusi vuotta ja Heinimäki kolme vuotta. Kaikki kolme voivat siis asettua sääntöjen mukaan ehdokkaaksi. Yhdistyksen hallituksessa on puheenjohtaja ja yhdeksän jäsentä. Hallitus kokoontuu kuusi kertaa vuodessa. Kokoukset järjestetään Helsingissä. Hallitus muun muassa hyväksyy yhdistyksen uudet jäsenet ja päättää apurahoista sekä hoitaa yhdistyksen asioita. Hallituksen jäsenille maksetaan kokouspalkkio ja matkakulut korvataan. Yhdistyksen varsinainen jäsen voi asettua ennakkoon ehdokkaaksi ilmoittamalla siitä kirjallisesti yhdistykselle (toimisto@ suomentietokirjailijat.fi) perjantaihin 19. lokakuuta mennessä. Kirjallisen ilmoittautumisen liitteenä ehdokkaita pyydetään lähettämään itsestään enintään liuskan mittainen esittely ja valokuva. Ehdokkaat esitellään yhdistyksen verkkosivuilla perjantaista 9. marraskuuta alkaen sekä kokousaineistossa, joka postitetaan syyskokoukseen ilmoittautuneille jäsenille viikolla 46. Vaalivaliokunta valmistelee kokouksessaan 30. lokakuuta esityksensä, jossa ovat kaikkien vaalikelpoisten ehdokkaiden omat esittelyt sekä valiokunnan suositukset perusteluineen. Vaalivaliokunnan puheenjohtaja esittelee suositukset syyskokouksessa. Syyskokous, jossa hallituksen jäsenten vaali suoritetaan, pidetään Helsingissä lauantaina 24. marraskuuta. Ehdokas voi käyttää syyskokouksessa esittely- tai linjapuheenvuoron, jonka jälkeen ehdokkaalle voidaan esittää kysymyksiä. Syyskokouksen osanottajat voivat myös käyttää kannatuspuheenvuoroja, jotka jakaa syyskokouksen puheenjohtaja. Ehdokkuusasioissa voitte ottaa yhteyttä vaalivaliokuntaan sähköpostitse. Vaalivaliokunnan jäsenet: Paula Havaste paula.havaste@heureka.fi Jussi Jalonen jussi.jalonen@uta.fi Juhani Lokki juhani.lokki@helsinki.fi Antti Pekola antti.pekola@dnainternet.net Leena Rossi leena.rossi@utu.fi Pekka Visuri pekka.visuri@kolumbus.fi 4 :n jäsentiedote 4/2012 jasentiedote_4_2012.indd 4 11.9.2012 18:37:39

APURAHAT Syksyn apurahat haettavana 28.9. asti julistaa haettavaksi apurahoja luovaan kirjalliseen työskentelyyn oppi- ja tietokirjailijoille, jotka ovat toimittaneet Kopiostovaltakirjan :lle. Apurahat rahoitetaan Kopioston perimillä tekijänoikeuskorvauksilla. Allekirjoitettuun hakemukseen on liitettävä selkeä työsuunnitelma. Apurahan saannin edellytys on, että hakija on tehnyt selvityksen yhdistykseltä aiemmin saamistaan apurahoista. Suomi on Frankfurtin kirjamessujen teemamaana vuonna 2014. Yhdistys tukee mielellään apurahalla sellaisten hankkeiden luovaa kirjoitustyötä, jotka sopivat julkaistavaksi myös muilla kuin suomen kielellä ja joita voitaisiin esitellä Frankfurtissa 2014. Hankkeisiin haetaan apurahaa normaalisti yhdistyksen syksyn ja kevään apurahahauissa. Hakemuksen on oltava yhdistyksen toimistossa (os. Hallituskatu 2 B, 3. krs, 00170 Helsinki) viimeistään perjantaina 28.9.2012 klo 16.00. Viimeisen hakupäivän Suomen postileima hyväksytään. Lomake on tulostettavissa yhdistyksen verkkosivuilla tai tilattavissa yhdistyksen toimistosta. Lomakkeet ja hakuohjeet: www.suomentietokirjailijat.fi tai puh. 09 4542 250 tai toimisto@suomentietokirjailijat.fi. Koneen Säätiön apurahat haussa 30.9. asti Koneen Säätiön jakaa apurahoja tutkimukseen ja tietokirjoittamiseen. Apurahojen haku päättyy 30. syyskuuta. Koneen Säätiö tukee humanistista, yhteiskuntatieteellistä ja ympäristöntutkimusta sekä taiteellista tutkimusta. Rahoitusta voidaan myöntää myös taiteen ja kulttuurin hankkeille. Kaikissa apurahamyönnöissä otetaan huomioon Koneen Säätiön kieliohjelman (2012 2016) painotukset. Kieliohjelman tarkoituksena on suomen, Suomen vähemmistökielten ja suomalais-ugrilaisten vähemmistökielten dokumentointi, analyysi ja tukeminen. www.koneensaatio.fi Selkokirjallisuuden tuki haussa 30.9. asti Selkokirjallisuuden julkaisemiseksi jaetaan vuosittain avustuksia ja apurahoja. Apurahaa voi hakea kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Seuraava hakuaika päättyy 30. syyskuuta. Avustuksia ja apurahoja jaetaan selkokirjojen kustantajille, kirjoittajille tai mukauttajille ja kuvittajille. HUOM! Turun kirjamessuilla (5. 7.10.) Selkokeskuksen osastolla (A 87) voit kokeilla asiantuntijan opastuksella, miten teksti taipuu selkokieliseen muotoon. Voit myös tutustua selkokirjoihin ja saada lisätietoa selkokirjallisuuden valtiontuesta. Suomen tietokirjailijat ry:n jäsenet voivat ostaa osastolta Hannu Virtasen Selkokirjan käsikirjaa alennuksella hintaan 19 euroa (norm. 29 euroa). www.selkokeskus.fi Opettaja, hae tietokirjastipendiä kovalle lukijalle! Onko opiskelijallasi jokin erityisala, josta hän tietää paljon? Pitääkö oppilaasi upeita esitelmiä? Onko lukiolaisella tai ammattiin opiskelevalla loistavat yleistiedot? Kysy 9.-luokkalaisilta, lukiolaisilta ja ammattioppilaitosten opiskelijoilta, mistä he ovat tietonsa ammentaneet. Jos vastaus on "tietokirjoista", heille kannattaa hakea tietokirjastipendiä. Lauri Jäntin säätiö ja Suomen tietokirjailijat ry jakavat sadan euron suuruisia stipendejä peruskoulun päättöluokan oppilaille ja toisen asteen opiskelijoille. Myönnetyt stipendit jaetaan kevätjuhlassa. Kevään 2013 stipendien hakuaika päättyy perjantaina 19. huhtikuuta 2013. Stipendiä haetaan Suomen tietokirjailijat ry:n verkkosivuilla (www.suomentietokirjailijat.fi) olevalla lomakkeella. Voit myös tutustua tietokirjallisuuden lajeihin samoilla sivuilla. HUOM. Vain sellaiset hakemukset voidaan ottaa huomioon, joissa on nimetty oppilaan lukemia tietokirjoja (vähintään kirjoittaja ja teoksen nimi). Stipendit toimitetaan kouluille viikolla 19. Lisätietoja: Claes von Heiroth, hallituksen puheenjohtaja, Lauri Jäntin säätiö, claes.vonheiroth@heirothcapital.fi, p. 040 561 3516 ja Jukka-Pekka Pietiäinen, toiminnanjohtaja,, jukkapekka.pietiainen@suomentietokirjailijat. fi, p. 050 543 9891 Muista myös Säätiöpalvelu, jonka verkkosivuilta löydät parhaillaan haettavana olevat apurahat www.saatiopalvelu.fi :n jäsentiedote 4/2012 5 jasentiedote_4_2012.indd 5 11.9.2012 18:37:39

Turun kirjamessut 5. 7.10. Tee lipputilauksesi 24. syyskuuta mennessä Turun 21. kansainväliset kirjamessut järjestetään Turun messukeskuksessa 5. 7. lokakuuta. Tapahtuman teemat ovat Espanja ja Rauma. Kirjamessujen yhteydessä ovat mm. Tiedemessut ja Turun Ruokamessut. Yhdistyksellä on kirjamessuilla oma osastonsa (A 48). Seilaa ja selaa selkeillä sivuilla -näyttelyn ovat toteuttaneet Lounais-Suomen alueen tietokirjailijat. Lauantaina 6. lokakuuta osastolla on mahdollista tavata yhdistyksen lakimiestä Mari Wallgrenia, jolle voi varata myös henkilökohtaisia keskusteluaikoja sekä yhdistyksen tiedottajaa Anne Rutasta. Samana päivänä yhdistyksellä on ohjelmaa ruokamessujen ja tiedemessujen lavalla. www.kirjamessut.fi Lauantai 6. lokakuuta: Ruokamessut, Puustelli-lava (C-halli) Haastattelijana Aki Wahlman klo 12.00 12.30 Kemisti ja keittiömestari keittiössä omenapiirakan synty: Anu Hopia ja Tatu Lehtovaara klo 15.00 15.30 Sienimetsästä risottoon: Tatu Lehtovaara klo 14.15 15.45 Terveellistä ruokaa: Pirjo Saarnia Tiedemessut, Tieto-lava (B-halli) TIETOKIRJA.FI Tietokirjaraati klo 14 15 Jäsenet: Paula Havaste, Anu Hopia, Hannu Salmi ja Keijo Virtanen. Puheenjohtaja: Pirjo Hiidenmaa. Yhdistyksen jäsenet voivat tilata lippuja (enintään 2 kpl/jäsen) Turun kirjamessuille maanantaihin 24. syyskuuta mennessä yhdistyksen verkkosivujen kautta tai sähköpostitse (toimisto@suomentietokirjailijat.fi) tai puhelimitse (p. 09 4542 250). Tilaajan on ilmoitettava osoite, mihin liput lähetetään. Varaa samalla keskusteluaikasi lakimiehen kanssa. Lippuja hankitaan vain ennakkoon tilattu määrä ja ne tilataan kerralla. Määräajan jälkeen tulleita tilauksia ei valitettavasti voida ottaa vastaan. Pääsylippu tulee annettuun osoitteeseen postitse viimeistään tiistaina 2. lokakuuta. Liput ovat jäsenille maksuttomia. Edun arvo on 14/28 euroa. Helsingin kirjamessut 25. 28.10. Tee lipputilauksesi 12. lokakuuta mennessä Helsingin kirjamessut järjestetään Helsingin messukeskuksessa 25. 28. lokakuuta. Messujen teemamaa on Unkari, jonka ohjelman painopisteinä ovat mm. maiden väliset kulttuurisuhteet, molemmissa maissa tunnetun valokuvaajan ja kääntäjän István Ráczin elämäntyö, tutkijoiden yhteistyö kansatieteen alalla sekä lasten- ja nuortenkirjat. Lauantaina 27. lokakuuta yhdistys jakaa Tietokirjailijapalkinnot ja järjestää tietokirjaraadin, jossa tuoreita teoksia arvioivat Minna Lindgrenin johdolla Heikki Haapavaara, Holle Holopainen, Lasse Lehtinen ja Anna-Stina Nykänen. Tietokirjailijapalkinto myönnetään yhdistyksen jäsenelle tai työryhmälle tunnustukseksi laajasta ja ansiokkaasta tietoteostuotannosta. Palkintoja jaetaan vuodessa useita. Viime vuonna Tietokirjailijapalkinnon saivat professori emeritus Paavo Castrén, FL Helena Honka- Hallila, FM Satu Itkonen, professori Veli-Pekka Lehtola ja dokumentaristi Juha Taskinen. Äidinkielen opettajain liiton kanssa yhdistys toteuttaa Suunnista kirjaan -tapahtuman, joka tuo messuille 5 000 pääkaupunkiseudun 8. 10.-luokan oppilasta ja toisen asteen opiskelijaa. Tapahtuma järjestetään Tietokirjallisuuden edistämiskeskuksen tuella. :n ohjelma lauantaina 27. lokakuuta: Eino Leino -lava klo 12.30 13.00 Tietokirjailijapalkintojen jakaminen Kullervo-auditorio klo 15.00 16.00 TIETOKIRJA.FI: Tietokirjaraati Jäsenet: Heikki Haapavaara, Holle Holopainen, Lasse Lehtinen ja Anna- Stina Nykänen. Puheenjohtaja: Minna Lindgren. Yhdistyksen jäsenet voivat tilata lippuja (enintään 2 kpl/jäsen) Helsingin kirjamessuille perjantaihin 12. lokakuuta mennessä yhdistyksen toimistosta verkkosivujen kautta tai sähköpostitse (toimisto@suomentietokirjailijat.fi) tai puhelimitse (p. 09 4542 250). Tilaajan on ilmoitettava osoite, mihin liput lähetetään. Lippuja hankitaan vain ennakkoon tilattu määrä ja ne tilataan kerralla. Määräajan jälkeen tulleita tilauksia ei valitettavasti voida ottaa vastaan. Pääsylippu tulee annettuun osoitteeseen postitse viimeistään tiistaina 23. lokakuuta. Liput ovat jäsenille maksuttomia. Edun arvo on 15/30 euroa. Helsingin kirjamessut on Suomen suurin kirja-alan tapahtuma, ja ne järjestetään nyt kahdettatoista kertaa. Viime vuonna nelipäiväinen tapahtuma keräsi 80 800 kävijää. www.helsinginkirjamessut.fi Hallituskatu 2 B, 3. krs, 00170 Helsinki puhelin 09 4542 250 faksi 09 4542 2551 toimisto@suomentietokirjailijat.fi www.suomentietokirjailijat.fi jasentiedote_4_2012.indd 6 11.9.2012 18:37:41

Sinut on kutsuttu Yhdistys tekee jäsentutkimukset syksyllä 2012 ja keväällä 2013 teettää syksyn 2012 ja kevään 2013 aikana kaksi tärkeää jäsentutkimusta. Jäseniltä toivotaan laajaa osallistumista, sillä kattavalla tutkimuksella pystytään kehittämään yhdistyksen toimintaa ja tukemaan edunvalvontaa. Ensimmäinen, syyskuussa 2012 toteutettava jäsentutkimus on samankaltainen kuin vuonna 2004 julkaistu selvitys. Sen toteuttavat VTM, KM Mira Kalalahti, joka teki edellisenkin jäsentutkimuksen, sekä VTM Tommi Wallenius Helsingin yliopistosta. Maaliskuussa 2013 selvitetään tietokirjailijoiden taloudellista asemaa. Kyselyn toteuttavat KTM Mikko Grönlund ja VTM Veijo Pönni Turun yliopistosta. He ovat tehneet vastaavan tutkimuksen muun muassa Suomen Kirjailijaliitolle. Syksyn tutkimuksessa esitetään kysymyksiä julkaisemisesta, kokemuksista kustannussopimuksista ja kustantajista sekä lyhyesti tietokirjailijan työskentelytavasta ja -ajasta. Omat kokonaisuutensa ovat kysymykset järjestäytymisestä. Jäseniltä toivotaan myös mielipiteitä :n toiminnasta. Kysymyksiin vastataan sähköisellä lomakkeella, johon jäsenille lähetetään linkki sähköpostitse. Niille, joiden sähköpostiosoitetta ei ole yhdistyksen jäsenrekisterissä tai joiden sähköpostiosoite ei toimi, kysely lähetetään postitse. Vastausaikaa on kaksi viikkoa eli 17. syyskuuta 1. lokakuuta. Kaikille kyselyyn osallistuneille lähetetään kiitokseksi Suomen tietokirjailijat ry:n logolla varustettu muistitikku. Yksittäisten vastaajien tietoja käsitellään kummassakin tutkimuksessa luottamuksellisesti. Tutkimusten tulokset julkaistaan yhdistyksen 30-vuotisjuhlassa 16. toukokuuta 2013. Muista päivittää yhteystietosi täyttää 30 vuotta keväällä 2013 Mikäli et ole saanut yhdistyksen toimistosta sähköpostia, ilmoita osoitteesi. Tiedotamme sähköpostitse muun muassa eri järjestäjien koulutustilaisuuksista. Muista myös ilmoittaa, jos muut yhteystietosi muuttuvat. Lähetä viesti osoitteeseen toimisto@ suomentietokirjailijat.fi tai soita numeroon 09 4542 250. Kevätkokous järjestetään yksipäiväisenä Vantaalla juhlii 30-vuotistaivaltaan Finlandiatalossa torstaina 16. toukokuuta 2013. Yhdistyksen hallitus päätti kokouksessaan 6. syyskuuta, että 30-vuotisjuhlan vuoksi yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään yksipäiväisenä. Kokous järjestetään lauantaina 16. maaliskuuta 2013 Tiedekeskus Heurekassa Vantaan Tikkurilassa. Molempien tapahtumien ohjelmat julkistetaan myöhemmin. Tietokirjailijan oppaan kolmas laitos julkaistaan verkossa Oppaasta Tietokirjailijan eväät tekijänoikeus, sopimukset, apurahat julkaistaan kolmas, uudistettu laitos yhdistyksen verkkosivuilla syksyn aikana. Opas ilmestyi ensimmäisen kerran 2008 ja toinen, korjattu painos 2010. Opas on jaettu jäsenille jäsenetuna ja molemmat painokset on nyt loppu. Kolmannessa laitoksessa on päivitettyä tietoa muun muassa palkkiosuosituksista, apurahojen ja sivutulojen verotuksesta sekä lainauskorvauksesta. Lisäksi oppaassa on päivitettyä asiaa tekijänoikeudesta sekä uudet suositukset kustannussopimusta varten. Kirjan tekijä, Suomen tietokirjailijat ry:n jäsen YTM Heikki Jokinen on työskennellyt vapaana toimittajana vuodesta 1986. Hän on Suomen freelance-journalistit ry:n puheenjohtaja sekä Euroopan journalistiliiton (EFJ) tekijänoikeus-asiantuntijaryhmän sekä Kopioston hallituksen jäsen. Apurahajärjestelmiin Jokinen on perehtynyt Valtion muotoilutoimikunnan jäsenenä sekä useissa muissa apurahoja jakavissa elimissä eri järjestöissä, säätiöissä ja valtion taidehallinnossa. Toimistossa uusi lakimies ja tiedottaja Yhdistyksen toisena lakimiehenä on 1. elokuuta aloittanut OTM Niko Laukkonen. Hänen toimenkuvaansa kuuluvat muiden muassa jäsenten neuvonta kustannussopimus- ja tekijänoikeusasioissa sekä laajamittaisempi edunvalvonta oikeudellisissa asioissa. Hän on yhdistyksen koulutustyöryhmän jäsen. Tiedottajan sijaisena aloittaa FM Anne Rutanen 17. syyskuuta. Hän sijaistaa Katri Maasaloa, joka on vuorotteluvapaalla 15. syyskuuta 2012 8. syyskuuta 2013. :n jäsentiedote 4/2012 7 jasentiedote_4_2012.indd 7 11.9.2012 18:37:41

KOVA LAKI Kustannussopimus on osiensa summa Kustannussopimus on vapaamuotoinen sopimus, jolla tekijä luovuttaa kustantajalle oikeuden julkaista ja saattaa yleisön saataviin sopimuksen kohteena olevan teoksen. Sopimusten sisältö, muoto ja laajuus vaihtelevat huomattavasti eri kustantajien ja teosten välillä. Kustannussopimus on yksinkertaisimmillaan pelkistetty yhden sivun mittainen dokumentti. Sopimuskokonaisuus voi kuitenkin myös muodostua monesta eri osasta: kustannussopimuksesta, yleisistä sopimusehdoista ja sopimuksen liitteistä. Tekijänoikeuslain kustannussopimussäännökset ovat ns. tahdonvaltaisia eli niistä voidaan sopia toisin joko kustannussopimuksessa tai yleisissä sopimusehdoissa. Sopimukset ovat ensisijaisia suhteessa tekijänoikeuslain kustannussopimussäännöksiin. Kustannussopimus: Varsinainen kustannussopimus on usein melko lyhyt dokumentti. Sisällölle ja muodolle ei ole lainsäädännössä asetettu tarkkoja vaatimuksia. Kustannussopimuksessa ei välttämättä ole sovittu mitään esimerkiksi tekijänpalkkion tilitysaikataulusta, kilpailukiellosta tai oikeuksien palautumisesta. Näihin kysymyksiin sovelletaan silloin joko yleisiä sopimusehtoja tai mikäli sellaisia ei ole, tekijänoikeuslain kustannussopimuksia koskevia säännöksiä. Yleiset sopimusehdot: Erityisesti suuremmat kustantamot ovat ottaneet käyttöön yleisiä sopimusehtoja. Ne sisältävät kaikkiin kustannussopimussuhteisiin yleisesti sovellettavia ehtoja, usein hyvinkin laajasti ja tarkasti. Vaikka varsinaisessa kustannussopimuksessa ei olisi esimerkiksi kilpailukieltolauseketta, yleisissä sopimusehdoissa on saatettu määritellä tiukka kilpailukielto. Vain tutustumalla yleisiin sopimusehtoihin huolellisesti, voit saada kokonaiskuvan oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Kustannussopimuksella on mahdollista sopia jostain asiasta yleisistä sopimusehdoista poikkeavasti. Sopimukseen tulee tällöin ottaa nimenomainen ehto, ettei tiettyä yleisten sopimusehtojen määräystä noudateta. Mikäli kustannussopimuksessa ei ole mitään mainintaa tietystä asiasta, yleiset sopimusehdot tulevat sovellettaviksi. Mikäli myöskään yleisissä sopimusehdoissa ei ole määräystä tästä asiasta, tekijänoikeuslain kustannussopimussäännökset tulevat sovellettaviksi. Sopimuksen liitteet: Kustannussopimusta saatetaan tarkentaa ja täydentää erilaisilla liitteillä. Liitteissä voidaan sopia tarkemmin esimerkiksi kuvituksesta, teoksen laajuudesta ja käytettävästä tiedostomuodosta tai markkinointisuunnitelmasta. Kustannussopimuksen liitteet muodostavat osan varsinaista kustannussopimusta ja ovat ensisijaisia yleisiin sopimusehtoihin ja tekijänoikeuslain säännöksiin nähden. Sopimusneuvontaa saat yhdistyksen lakimiehiltä: Kustannussopimuksessa sovitaan tekijän kannalta merkittävistä asioista, joten kaikki sopimuksen ehdot tulee lukea tarkasti ennen sopimuksen allekirjoittamista. Kannattaa muistaa, että sopimusehtojen muuttaminen jälkikäteen on hyvin hankalaa, jollei mahdotonta. Mikäli et ymmärrä jotain sopimusehtoa, pyydä kustantajaa selventämään ehdon sisältö. Yhdistyksen jäsenenä voit myös halutessasi toimittaa kustannussopimuksesi yhdistyksen lakimiehille kommentoitavaksi ja kysyä neuvoa kustannussopimuksiin liittyvissä asioissa. TUUMANTUPA Tee varauksesi keväälle 30.11. mennessä Kevään 2013 sesonkiviikoille (26.1. 4.5.) Tuumantuvalle on tehtävä varaukset 30. marraskuuta mennessä toimiston kautta. Mikäli suosituimmilla viikoilla on useita varaajia, vuokraaja ratkaistaan arvalla. Syyskauden suosituimpien lomaviikkojen varaukset on arvottu. Mahdolliset peruutusviikot näkyvät varauskalenterissa (Jäsenyys > Lapinmaja ja residenssit > Varauskalenteri). Tuumantuvan viikkovuokra on helmi-, maalis- ja huhtikuussa sekä elo- ja syyskuussa 250 euroa, muina aikoina 130 euroa. Hintaan sisältyy loppusiivous. Mökkiä voivat vuokrata vain yhdistyksen jäsenet omaan henkilökohtaiseen käyttöön. Mökille ei valitettavasti saa viedä lemmikkieläimiä. Varaukset: verkkosivujen kautta (muut kuin sesonkiviikot) tai puhelimitse tai sähköpostitse (järjestösihteeri Eija Tiihonen, puh. 09 4542 250, toimisto@suomentietokirjailijat.fi). Syksyn apurahojen viimeinen hakupäivä 28.9. Turun kirjamessut 5. 7.10. Helsingin kirjamessut 25. 28.10. Syyskokous Helsingissä 23. 24.11. Hallituksen kokoukset 9.10., 29.11. Seuraava jäsentiedote 5/2012 ilmestyy lokakuun puolivälissä. Hallituskatu 2 B, 3. krs, 00170 Helsinki puhelin 09 4542 250 faksi 09 4542 2551 toimisto@suomentietokirjailijat.fi www.suomentietokirjailijat.fi jasentiedote_4_2012.indd 8 11.9.2012 18:37:41