Lasten ja nuorten erityisohjauksen tutkintotoimikunnan pysyväisohjeet näyttötutkinnon järjestäjille (päivitetty 12/2011)

Samankaltaiset tiedostot
Toimikunta päättää aikaisemmin osoitetun osaamisen tunnustamisesta. (Näyttötutkintoopas 2015 s, 27)

Ohje näyttötutkintojen järjestämissopimuksen laadintaan

Arvioinnin suunnittelu

Karjatalouden tutkintotoimikunnan infopäivä liittyen seminologin ammattitutkinnon tutkinnon perusteiden uudistamiseen. 9.6.

Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta

Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta

Arvioinnin suunnittelu näyttötutkintojen

Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta

Näyttötutkintojen henkilökohtaistaminen ja arviointi

Ammatilliseen. koulutukseen. liittyvää sanastoa

Johtamisen tutkintotoimikunta

Pysyväisohje tutkintotoimikunta 8802 Päivitetty

Ohjeet tutkintojen järjestäjille

Seminaari tietojenkäsittelyn näyttötutkintojen järjestäjille

Ohjeet tutkinnon järjestäjälle

Näkövammaistaitojen ohjaajan ja/tai Puhevammaisten tulkin erikoisammattitutkintoa järjestäville oppilaitoksille

Turvallisuusalan perustutkinnon tutkintotilaisuuksien järjestäminen

Tutkintosuoritusten arviointi

Tutkintosuoritusten arviointi

Ohjeita tutkinnon järjestäjille

Ohjeet tutkinnon järjestäjälle

HIEROJAN TUTKINTOTOIMIKUNNAN KEHITTÄMISPÄIVÄ

Metsäalan tutkintotoimikunnat

Metsäalan tutkintotoimikuntien yhteiset käytännöt ammattitutkintojen järjestämisessä

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa

Pysyväisohjeet näyttötutkinnon järjestäjille, voimassa lähtien toistaiseksi MAATILATALOUDEN TUTKINTOTOIMIKUNTA, 8271

Henkilökohtaistaminen perhepäivähoitajan ammattitutkinnossa

Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi Markku Kokkonen Opetushallitus. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen

MITEN AMMATIN OSAAMISTA VOIDAAN

Ympäristöhuollon ja vesihuoltoalan tutkintotoimikuntien ohjeet ympäristöalan erikoisammattitutkinnon järjestämisestä

Arviointi näyttötutkinnossa. Päivitetty UB

Pysyväisohjeet näyttötutkinnon järjestäjille, voimassa lähtien toistaiseksi MAATILATALOUDEN TUTKINTOTOIMIKUNTA, 8271

Ympäristöhuollon ja vesihuoltoalan tutkintotoimikuntien ohjeet ympäristöalan erikoisammattitutkinnon järjestämisestä

Ajankohtaista näyttötutkinnoista. Markku Kokkonen Opetushallitus Lokakuu 2011

Ajankohtaista tutkintotoimikunta-asiaa ja näyttötutkintojen järjestämissopimusten uusiminen

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Lainsäädännön muutosten vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen

AMMATTIOPPILAITOKSET Metsäalan Näyttötutkinnoista vastaavat

Henkilökohtaistaminen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Laadukas arvionti. On jotakin paljon harvinaisempaa, jotakin arvokkaampaa kuin kyvykkyys. Se on kyky tunnistaa kyvykkyys.

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi Tutkintotoimikunnan uutisia

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus

Sosiaali ja terveysalan perustutkinnon, lähihoitaja tutkintotoimikunta

Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta

Tutkintotoimikuntien ajankohtaiset asiat

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon. Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym.

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, lähihoitajan tutkintotoimikunnan. Valtakunnallinen neuvottelupäivä Helsinki

OPAS NÄYTTÖTUTKINNON ARVIOINTIIN. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Lähihoitaja

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Tutkinnon suorittajan osaamisen arviointi tutkintotilaisuudessa. Työpaikkaohjaajakoulutus 3ov Oulun TOPPI

Yrittäjän ammattitutkinto. Ohje tutkinnon järjestäjälle

AIKUISTEN AMMATILLINEN NÄYTTÖTUTKINTO PÄHKINÄNKUORESSA

Yleistä Näyttötutkinnon järjestämisedellytykset Tiedotus, neuvonta ja ohjaus... 2

1. Yleistä Näyttötutkinnon järjestämisedellytykset Tiedotus, neuvonta ja ohjaus Tutkintosuoritusten arvioijat...

Näyttötutkinnon / tutkinnon osan suorittamisen henkilökohtaistaminen

Näyttötutkinnon arvioinnin opas

Ympäristöhuollon tutkintotoimikunta Hyväksytty toimikunnan kokouksessa , päivitetty

Työpaikkaohjaajakoulutus. Aikuisten näyttötutkinnot

Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi?

Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot

NÄYTTÖTUTKINTOJÄRJESTELMÄN PEREHDYTYS TUTKINNON JÄRJESTÄJILLE ALKAEN

Osaamisen arviointi näyttötutkinnoissa

Näyttötutkinnon suorittajan opas sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

PÖYTÄKIRJA 114. Kaarina Kurki Leena Peussa Tuula Karhumäki (pj ja siht) Poissa Kristiina Özyilmaz Irma Mikkola 1 Kokouksen avaus

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa

Ajankohtaista näyttötutkinnoista Kehitysvamma-alan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien kehittämispäivä

Välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä Välinehuollon tutkintotoimikunta ja välinehuoltoalan perustutkinto

HIEROJAN TUTKINTOJEN KEHITTÄMISPÄIVÄ AJANKOHTAISTA HIEROJAN TUTKINNOISSA

AIKUISTEN AMMATILLINEN NÄYTTÖTUTKINTO

NÄYTTÖTUTKINTOARVIOIJIEN PEREHDYTYSTILAISUUS

Näyttötutkinnon arvioijan opas

Välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä

YHTEISTYÖ TYÖELÄMÄN OSAAMISEN VARMISTAMISEKSI. Meriti Veki

NÄYTTÖTUTKINTOJEN JÄRJESTÄMISSOPIMUKSET JA -SOPIMUSTEN TEKEMINEN

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja

Näyttötutkinnossa osaamista osoitetaan ja arvioidaan tutkintotilaisuudessa tutkinnonsuorittajan henkilökohtaisen tutkintosuunnitelman mukaisesti

Järjestämisedellytysten arviointi, uusi järjestämissopimusohje ja uudet lomakkeet. Markku Kokkonen Koulutus- ja tutkintotoimikunnat Opetushallitus

Yhteistyö tutkinnon järjestäjän ja vankilan välillä. Näyttötutkintojen arviointi

TULEVIA KÄYTÄNTÖJÄ SIHTEERISTÖN NÄKÖKULMASTA

Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus

Näyttötutkinnon suorittaminen, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Näyttötutkinnon suorittaminen 2008

Arvioinnista ja osaamisen tunnustamisesta osana näyttötutkinnon henkilökohtaistamista

2007 AIKUISKOULUTUKSEN AJANKOHTAISIA ASIOITA

AMMATTIOPPILAITOKSET Metsäalan Näyttötutkinnoista vastaavat

Näyttötutkinnon arvioijan opas

TUTKINTOTOIMIKUNNAN YHTEISTYÖPÄIVÄ

Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen

KULJETUSALAN TUTKINTOTOIMIKUNTA (8244) NÄYTTÖJEN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMAA (NÄYTTÖSUUNNITELMAA) KOSKEVA OHJEISTUS

Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen 2016

Työpaikkaohjaaja. Tutkinnon suorittajan osaamisen arviointi tutkintotilaisuudessa. Mitä tarkoittavat.. Erilaisia tutkintoja.

Näyttötutkintojen järjestäminen ja tutkintotoimikuntien tehtävät

NÄYTTÖTUTKINNON ARVIOIJAKOULUTUS

Välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä

4 Tutkintotodistusten hyväksyminen ja kirjaaminen

Näyttötutkintojen järjestämisestä sopiminen

KOULUNKÄYNNIN TUKITEHTÄVIEN TUTKINTOTOIMIKUNTA Ajankohtaispäivät Soile Röppänen, tutkintotoimikunnan sihteeri

Transkriptio:

Lasten ja nuorten erityisohjauksen tutkintotoimikunnan pysyväisohjeet näyttötutkinnon järjestäjille (päivitetty 12/2011) Järjestämissuunnitelma Yksinkertaisinta on laatia järjestämissuunnitelma OPH:n näyttötutkinto-oppaan 2011 ohjeiden mukaisesti (s. 41-51). Noudattamalla oppaassa olevan mallin jäsentelyä sekä vastaamalla esitettyihin kysymyksiin saatte aikaiseksi jäntevän ja vertailukelpoisen hakemuksen. Tästä ohjeesta löytyy lisäksi toimikunnan linjaamia ohjeita tai määräyksiä. Asiakirjojen käsittely toimikunnassa Hakemus (järjestämissuunnitelma, asiakirjamallit ja arvioijaluettelo) tulee toimittaa suoraan toimikunnan jokaiselle jäsenelle sähköpostina kaksi (2) viikkoa ennen kokousta. Pyrimme olemaan joustavia, mutta em. aikaa noudattamalla varmistat hakemuksenne jouhevan käsittelyn. Toimikunnan yhteystiedot saat sihteeriltä: http://www.oph.fi/tutkintotoimikunnat/vapaa-aika_ja_nuorisotyo Toimikunta pyytää tarvittaessa lisäselvityksiä tai tarkennuksia hakemusasiakirjoihin. Hakemus hyväksytään, kun järjestämissuunnitelma on laadittu tutkinnon perusteiden pohjalta, Näyttötutkinto-oppaan mallin ja toimikunnan pysyväisohjeiden mukaisesti järjestämisen edellytykset ovat kunnossa arvioijaluettelo on toimikunnan ohjeiden mukainen Kun toimikunta on hyväksynyt järjestämissuunnitelman, oppilaitos toimittaa järjestämissopimuksen liitteineen toimikunnan sihteerille. Järjestämissopimus Järjestämissopimus laaditaan Opetushallituksen ohjeen ja mallin mukaisesti (Näyttötutkintojen järjestämissopimukset 2006, ohje2/440/2006). Lisäksi on huomioitava tämä ohje. Järjestämissopimukset solmitaan määräaikaisiksi. Nykyiset ovat voimassa 31.7.2012 asti. Järjestämissopimuksen allekirjoittaa toimikunnan puheenjohtaja. Noudatettavat asiakirjat Näyttötutkinnon perusteet, Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto 2003 (OPH:n määräys 39/011/2003) Henkilökohtaistamismääräys 2006 (43/011/2006) Todistukset näyttötutkinnoista (56/011/2009) Näyttötutkintojen järjestämissopimukset 2006 (ohje 2/440/2006) Näyttötutkinto-opas (OPH 2007) 2(4)

Muutokset vastuuhenkilöitä koskeviin tietoihin toimitetaan tutkintotoimikunnalle viimeistään 1 kk kuluessa muutoksesta. Muut muutokset järjestämissuunnitelmaan toimitetaan 3 kk kuluessa. Muut ohjeet Arvioijaluettelo Arvioijalla tulee olla hyvä ammattitaito alalta ja vähintään 5 vuoden kokemus lasten ja nuorten kanssa työskentelystä. Yhden arvioijista tulee olla näyttötutkintomestari. Perusteena on Opetushallituksen ohje (Näyttötutkinto-opas 2011 s. 18), jonka mukaisesti ammattitaitovaatimukset on määritelty siten, että henkilö, jolla on alan peruskoulutus tai sitä vastaavat tiedot ja lisäksi täydentäviä sekä syventäviä opintoja ja noin kolmen vuoden työkokemus, pystyy todennäköisesti suoriutumaan ko. ammattitutkinnosta. Lähdemme siitä, että arvioijan täytyy olla arvioitavaansa kokeneempi. Arvioijien tulee edustaa kattavasti sekä lapsi- että nuorisotyön näkökulmaa ja niin, että kolmikantainen (työnantaja, työntekijä ja opettaja) arviointi on aidosti mahdollista. Työnantaja-arvioijan tulee tehtävänsä puolesta toimia työnantajan edustajana eli hän käyttää työnantajan oikeuksia ja velvollisuuksia. Arvioijaluettelo tulee olla järjestämissuunnitelman liitteenä. Lisäksi tutkinnon järjestäjän pitää toimittaa toimintavuosittain toimikunnan sihteerille päivitetty arvioijaluettelo elokuun loppuun mennessä. Tutkintotilaisuuksien (näytöt) yhteenvedot Tutkintotilaisuuksien yhteenvedot (näyttöyhteenveto, näytön suorittajat, hylätyt näytön antajat) tulee toimittaa toimintavuosittain toimikunnan sihteerille elokuun loppuun mennessä. Hylätyt tutkintosuoritukset perusteluineen toimitetaan em. poiketen heti! Toimikunnan lomakkeet löytyvät kotisivuilta osoitteesta: www.oph.fi (koulutus ja tutkinnot ammattikoulutus tutkintotoimikunnat vapaa-aika ja nuorisotyö) Maksut Toimikunnan tulee huolehtia maksujen kohtuullisuudesta suoraan työelämästä tulevien tutkinnon suorittajien suorittamismahdollisuuksien turvaamiseksi. Kohtuullinen maksu määritellään sopimuskaudeksi. Lisäksi toimikunta edellyttää että järjestämissopimuksessa ilmoitettuun maksuun sisältyy yksi ilmainen uusinta. Todiste tutkintomaksun suorittamisesta tulee toimittaa sihteerille ennen kuin todistus voidaan hyväksyä. Oppilaitos voi koostaa samalle lomakkeelle useamman suorittajan maksun.

Todistukset 3(4) Todistuksista on annettu Opetushallituksen määräys (56/011/2009). Viitaten em. määräykseen Opetushallitus ohjeistaa: "todistuksissa ei tule näkyä määräyksessä mainittujen tunnisteiden lisäksi muita (esim. todistuspaperissa olevat logot) tutkintotoimikunnan tai tutkinnon järjestäjän tunnisteita." (OPH:n tiedote 1/2008) Näyttötutkinto-opas ohjeistaa (s. 36), että todistus on ulkoasultaan arvokas, arkistokelpoinen ja kestää pitkääkin säilytystä. Tutkintotoimikunta haluaa yhdenmukaistaa todistukset ja sitä kautta nostaa ammattitutkinnon arvostusta. Gemalton (entinen Setec) todistuspohja, löytyy mm. oheisen linkin kautta: http://www.gemalto.fi/fileadmin/pdf_files/osakekirjat_ja_tutkintodistukset/tutkintotod.hakulomake2008c.pdf Näyttötutkinnon järjestäjä toimittaa edustajansa (rehtori tms.) allekirjoittamat tutkintotoimikunnan kokouspäivälle päivätyt todistukset toimikunnan sihteerille viimeistään viikkoa ennen toimikunnan kokousta. Mukaan tulee liittää tieto suoritetusta tutkintomaksusta sekä palautuskuori (osoitetietoineen). Nimet lähetetään etukäteen sihteerille sähköpostilla! Näyttötutkinnon järjestäjän tulee ottaa kopio allekirjoitetusta todistuksesta arkistointia varten. Mikäli tutkinnon suorittanut hävittää tms. alkuperäisen todistuksen, tutkintotoimikunta ei allekirjoita uutta todistusta vaan tutkinnon suorittaneelle toimitetaan kopio näyttötutkinnon järjestäjän arkistoimasta tutkintotodistuksen kopioista. Tutkintotilaisuuksista ilmoittaminen Tutkintotoimikunnan tehtävänä on mm. vastata näyttötutkintojen järjestämisestä, valvomisesta ja kehittämisestä (näyttötutkinto-opas 2011 s.66). Osana laadun varmistamista näyttötutkinnon järjestäjällä on velvollisuus ilmoittaa toimikunnalle tutkintotilaisuuksien ajankohdat hyvissä ajoin etukäteen. Toimikunnan jäsenet ottavat yhteyttä, mikäli tulevat seuraamaan tutkintotilaisuutta. Moodle Toimikunnan ja näyttötutkinnon järjestäjien yhteinen työkalu internetissä. Tunnukset saa Ritva Huhtiselta (etunimi.sukunimi@seurakuntaopisto.fi). Optiman käyttäjätunnukset ovat työn alla Opetushallituksessa eli emme valitettavasti vielä pysty tätä työkalua käyttämään! Sihteeri ilmoittaa yhteistyötahoille heti kun asia etenee. Tunnistaminen ja tunnustaminen Toimikunta käsittelee vain tutkinnon osan (esim. Moniammatillinen työ) tai koko tutkinnon suorituksia hakeutumisvaiheen henkilökohtaistamisessa tarkoitetussa osaamisen tunnistamisprosessissa. Kolmikannan yhteinen tunnustamisesitys on syytä tehdä heti hakeutumisvaiheen henkilökohtaistamista koskevien asiakirjojen laatimisen yhteydessä. Toimikunta luottaa kolmikantaiseen perusteltuun esitykseen. Esityksen liitteenä tulee olla tutkinnonsuorittajan kirjallinen itsearviointi, jolla suorittaja perustelee osaamistaan suhteessa tutkinnon perusteisiin. Muita asiakirjaliitteitä ei tarvita, mutta esityksessä on syytä luettelomaisesti mainita asiakirjat, joihin perustuen kolmikanta on osaamisen tunnistanut. Toimikunta pyytää tarvittaessa lisätietoja.

4(4) Tutkinnon perusteissa on määritelty ammattitaidon osoittamistapojen ja tutkintosuorituksen arvioinnin yleiset perusteet (1 Luku 3 ). Arvioinnin painopisteen tulee olla tekemisessä ja työssä toimimisessa. Erilaisten arviointimenetelmien (mm. havainnoinnit, haastattelut, kyselyt, aiemmin osoitettu osaaminen) käyttöä on perusteltava toimikunnalle suhteessa ammattitaitovaatimuksiin ja arviointikriteereihin. Perusteita mietittäessä on syytä muistaa, että vaikka joissakin muissa ammattitutkinnoissa on vastaavia perusteita, tulee osaamista verrata Lasten ja nuorten erityisohjaajan tutkinnon perusteisiin. On huomioitava sekä lapsiin että nuoriin kohdistuva osaaminen. Samoin tietojen tulee olla ajantasaisia mm. keskeiset lainsäädännöt (uusi lastensuojelulaki, nuorisolaki). Todennäköisesti ei ole mahdollista hyödyntää muiden ammattitutkintojen osia sellaisenaan. Kyseessä on henkilökohtaistaminen ja jokainen tunnistaminen /tunnustamisesitys on arvioitava tapauskohtaisesti omana kokonaisuutena. Nuoret tutkinnon suorittajat Ammattitutkinnossa perusteet on määritelty siten, että henkilö, jolla on alan peruskoulutus tai sitä vastaavat tiedot ja lisäksi täydentäviä sekä syventäviä opintoja ja noin kolmen vuoden työkokemus, pystyy todennäköisesti suoriutumaan ko. ammattitutkinnosta (näyttötutkintoopas 2011 s.18). Tutkinnon järjestäjän on henkilökohtaistamisen yhteydessä tarkasteltava huolellisesti em. kriteereitä nuorten suorittajien kohdalla. Tutkintotilaisuudet, joihin osallistuu useampi tutkinnon suorittaja (ryhmänäyttö) Tutkintotilaisuuksien järjestäjän on huolehdittava, että tutkintotilaisuuksissa, joihin osallistuu useampi tutkinnon suorittaja, tutkintotilaisuuksien henkilökohtaistaminen toteutuu. Jokainen henkilökohtaistetaan erikseen. Tutkintotilaisuuksissa tulee näkyä tutkinnon suorittajan oma suunnittelu ja toteutus. Tutkintotilaisuuksiin liittyvä kolmikantainen arviointikeskustelunajankohta tulee sopia jo suunnitteluvaiheessa, ja se tulee pitää mahdollisimman pian työelämässä tapahtuvan osaamisen osoittamisen jälkeen. Kolmikantaisen arviointikeskustelun ei tarvitse olla samana päivänä kuin työelämässä osoitetun osaamisen liittyvät tilaisuudet. Kolmikantainen arviointi Kolmikannan (työnantaja, työntekijä ja opettaja) ei tarvitse olla koko tutkintotilaisuuden (näytön) ajan läsnä, mutta lopun arviointikeskustelussa kyllä. Tätä läsnäoloa ei voi korvata valtakirjalla. Kolmikanta tekee yhteisen arviointiesityksen tutkintotoimikunnalle. Näyttötutkinnon järjestäjän ja työelämän arvioijien tulee miettiä valmiiksi mitä mahdollisen esteen syntyessä tehdään. Voiko keskustelua siirtää? Onko varalla ketään? Osallistuuko estynyt puhelimella tai videolla? Hyvän yhteistyön terveisin Lasten ja nuorten erityisohjauksen tutkintotoimikunta