Lerpake Jouluspecial 2012
Arkihuolesi kaikki heitä, nyt on aika juhlia! Vaikka lumi tuntuu tätä Lerpaketta tehdessä kaukaiselta haaveelta, joulu todellakin tulla jolokuttellee jostain tuolta pimeydestä. Pitelet käsissäsi uunituoretta Lerpaketta, jonka on taas koko Hallitus yhteisesti pusertanut ilmoille enemmän tai vähemmän kanssaopiskelijoiden kustannuksella. Hallitustamme yhdistää välillä erittäin huonotkin jutut ja kyseenalainen huumori. Toivomme kuitenkin tämän vihkosen tuovan hymyn sinunkin huulillesi ja auttavan virittäytymään pikkujoulutunnelmaan! Kulunut vuosi on antanut meille Hallitukselle valtavasti, paljon uutta on keksitty kuitenkaan vanhoja perinteitä unohtamatta. Paljon on töitä paiskittu, ja nyt saamme viimein mekin hengähtää - toiset tosin vain hetkiseksi. Uusi hallitus astuu saappaisiin mukavana sekoituksena uutta ja vanhaa. Ensi vuodestakin tulee varmasti mahtava! Nyt kuitenkin joululoma lähenee, joten jokainen saa unohtaa esseet ja ressit toviksi. Muista siis ottaa rennosti: syö, nuku, naura, laula, NAUTI! Niin me ainakin aiotaan tehdä! Kuluneesta vuodesta kiittäen ja Ihanaa Joulua toivottaen Hallitus, eli Tiia, Pauliina, Jenni, Karoliina, Henna, Iida, Laura, Elli-Noora ja Jonni
Arvoisat lukijat, nyt on taas tullut se aika vuodesta ko on aika tehhä pientä summasummaarumia. Lapikasvuoteen on mahtunu paljon; tunteiden kirjoa, taistelua ja onnistumisia. Lähin luostaamaan Lapikasta vähän sekavasta tilanteesta, mutta pakka on haalittu kasaan ja tästä on hyvä jatkaa toiselle puheenjohtajakaudelle. Lapikkaan eteen on kuluneen vuoden aikana kulunut monia öitä, päiviä ja kirosanoja. Paljon ollaan kokeiltu, paljon on jääny vielä kokeilematta. Onneksi on aikaa kokeilla ja yrittää! Kuluneena vuonna Lapikas on kehittynyt monipuolisemmaksi, tai ainakin siihen on pyritty. Olemma toimineet yhteistyössä mm. SPRn ja Lapsiasiantoimiston kanssa, valitettavasti kovin huonolla menestyksellä. Toisaalta, ideat ovat kypsyneet ja uuden toteutusyrityksen aika on taas keväällä. Tässä vaiheessa heitänkin palloa teille, lukijat, ottakaa koppi! Hyödyntäkää mahdollisuudet osallistua, vaikka ihan mielenkiinnon vuoksi. Met koitamma saaha teille kosketusta tulevaan ammattiin, eli auttaa teitä oppimaan lisää ja koulutuksen ulkopuolisia tärkeitä asioita. Meillä on ollut polte kehittää Lapikkaasta jokaiselle hyödyllinen ainejärjestö, ja uskon, että tässä vielä onnistutaan! Olemma painineet raha-asioiden kans tässä aina vain kalliimmassa maailmassa, mutta onneksi meillä on ollu rahkeita vähän (mutta vain vähän) kasvattaa Lapikkaan kirstun kokoa. Raha ei ratkaise, mutta antaa enempi mahdollisuuksia toteuttaa. On ollut ilo huomata, että yhessä tekemällä onnistuu! Myös monen muun asian kanssa on tarvinnu painia, mutta toiset asiat onki sujuneet aivan tanssien. Ihana on ollu nähhä, miten ideat ja huolet nousee esille, meitä kiinnostaa loppujen lopuksi kaikkia ja aina löytyy se, joka laittaa pyörät pyörimään. Kiitos siittä! Muistakaa, että suunsa aukaisemalla varmistaa asioiden etenemisen. Vuojen ehottomiin kohokohtiin kuuluun Lapikkaan Vappu Promit, jossa nähtiin tämän loistavan kansankynttiläjoukon potentiaali. Meitä oli siellä niin monta, jotka toivat tapahtumaan oman
osuutensa! Fuksiaisissa nähtiin taas lissää uutta potentiaalia, mahtavaa heittäytymistä ja sen, että jokainen varmasti oli tullu oikeaan joukkoon! Unohtamatta vastikään vietettyjä vuosijuhlia, joka keräsi kokoon uuempia ja vanhempia opiskelijoita ja jossa meillä kaikilla oli varmasti mukavaa! Meillä on ollu aivan mahtava joukko tekemässä näitä asioita ja kehittämässä meän toimintaa eteenpäin. KIITOS iki-ihanille hallituslaisille. Kiitokset kuuluu myös jokaiselle Lapikkaalle, jokaiselle joka on johonkin osallistunut, jotakin ideoinut tai vaikkapa antanut palautetta jostain. Kaikki lasketaan. Lapikasta ei tee 10 henkeä, vaan me kaikki yhessä. Tämä on meän juttu. Piämmä sen jatkossakin niin! Kaikkia lapikkaita kiittäen, Tiia puheenjohtaja
LAPIKKAAN HALLITUS 2013 ESITTÄYTYY... Heipparallaa! Mie olen Tiia, Lapikkaan pj, jo toista kautta. Tällä hetkellä töissä lastenhoitajana, opiskellaan sitten ko keritään, mutta Lapikasta en hylkää. Hullu muoriska Enontekiöltä. Ei kait muuta, moi! Hei, olen Pauliina. Näin siinä sitten kävi, että one more year. Ensi vuonna jätän kulttuurin tuoreempiin käsiin ja keskityn kenties enemmän hallinnollisiin hommiin jatkaen Tiian uskollisena vpj:na. Erityistaidot: suomen kielioppi, biisien sanojen analysointi, tyhjännauraminen, lapikaslaisten ruoka-aineallergioiden ulkoa osaaminen.
Nimi on Jenni ja tästä starttaa tämän tytön kolmas vuosi Lapikkaan hallituksessa. Tähän asti on tullut hoidettua parin vuoden verran ainejärjestömme koso- ja SOOL-asioita, eikä kipinä tunnu sammuvan. Myös huonot ja härskit jutut kuuluu omaan repertuaariin. Innolla uuteen kauteen osittain tuoreen porukan kanssa! Kolmas vuosi toden sanoo Täällä huutelee Karoliina, suunnitelmista huolimatta toista vuotta menossa mukana (hups). Totuus on kuitenkin se, että viime vuosi oli niin huippu ettei näitä hommia vielä raaskinut jättää. Edellinen kausi pyörähti kulttuurin merkeissä, mutta tänä vuonna ajattelin keskittyä johonkin muuhun. Erilaisissa kirjoitushommissa ja sanataituroinnissa olen elementissäni. Rakkauentäyteistä pikkujoulua!
Heissulivei rakkaat Lapikaslaiset. Oon Iida Kaijansinkko, kolmasluokkalainen yliopistossa ja tokaluokkalainen hallituksessa. Tällä hetkellä tuntuu, että vuosi on mennyt aivan liian nopeasti, joten pakkohan se oli jatkaa. Viime vuoden pyörin siis kulttuurivastaavan hommissa. Toivon, että tulevanakin kautena saan ainakin osittain jatkaa samojen juttujen parissa, mutta uudetkin haasteet vähän houkuttelis.. Uskon, että meillä on taas tosi hyvä porukka kasassa, ja ootan innolla et mitä kaikkea keksitään teidän päänmenoksi! Hellurei ja hellät tunteet! Oon Huovisen Henna ja sihteerinä tottunu naputtaan. Ikää mulle on kertyny 23 vuotta ja opiskelen tällä hetkellä kolmatta vuotta. Hallituksessa oon ollu kuluvalla kaudella mukana ja tää on ollu niiiiin antoisaa hommaa, että innolla odotan ens vuotta ja uutta hallitusporukkaa. Tulevassa hallituksessa haluaisin toimia kulttuurivastaavana, sillä sivusta seuranneena niillä tuntuu olevan aina aika hauskaa! Huippuja pikkareita kaikille!
Hei, Olen Elli-Noora, tuleva toisen kauden hallituslainen. Opiskelen nyt toista vuotta teidän lapikaslaisten ympäröimänä. Tykkään koirista, kavereista, matkustelusta sekä tietenkin opiskelusta Helliä tunteita! Hei, mie olen Eevi. Hain hallitukseen, koska olen kiinnostunut järjestöhommista. Sitä paitsi mitä muuta olisin voinut tehdä, kun Lapikkaan hallituksen jäsenistä koostuvan hullunkurisen sakin, Lapikkaan kerman, riveihin liittyminen houkutteli minua niin kovasti. Ja jee nyt kun pääsin, odotan innolla tulevaa ja varmasti tapahtumarikasta vuotta.
Eetu tässä terve! Olen lähtöisin Rovaniemeltä, mutta olen harhaillut suuren osan elämästäni Tampereen lähiympäristössä. Iltani kuluvat kynttilän valossa miettien elämän suuria kysymyksiä ja kansakuntamme tulevaisuutta. Apuna elämän suurien kysymysten purkamiseksi toimii aikamme suuret kirjailijat ja säveltäjät, elokuvat, kulinaaristen nautintojen luominen sekä kuntosali. Olen tuore opiskelija ja odotan mitä hallituspaikka tuo tullessaan. Olen Elisa Nälkämaasta ja minun hallitustarina on, että Hirvikarissa Henna ja Iida kysy että lähenhän ens vuojeksi hallitukseen mukkaan ja menin sanomaan että joo :D
KÄÄK juorut!!!!! - Lapikkaan vuosijuhlia juhlittiin railakkaasti Lähteentien pirtillä 10.11. Mukana juhlivat vieraamme eivät kuitenkaan pysyneet Lapikaslaisessa menossa mukana. Useat silminnäkijät ovat todistaneet arkkivihollisemme Artiklan puheenjohtajan sekä uinahtaneen pirtin portaille että harjoittaneen norjan kielen taitojaan naistenhuoneessa. Shit happens if you try to party like Lapikas! - Vuosijuhlissa nähtiin myös uunituoreita hallituslaisia läheisissä tunnelmissa. Huhu kertoo, että tulevan hallituksemme ainut uros on hämmentänyt lusikallaan myös vanhempien hallituskonkareiden soppia. Maltti on valttia E, eihän vuosi ole vielä edes alkanut! Ja tytöt, what can I say. sharing is caring. - Jo perinteeksi muodostunut ManDay otti niskalenkkiotteen perustajastaan K. Linhdholmista kuten myös sitä viettäneistä Lapikasmiehistä. Toimituksen korviin kantautuneiden huhujen mukaan itse pääjehu jätti leikin kesken jo edellisenä iltana. Toisten miesten käytöksestä päätellen ManDayn motto taitaa olla miehisen ylistyksen sijaan itsensä naurunalaiseksi saattaminen.
JOULUKUUN TÄHTITYT POIKA Prinsessat ja prinssit linnoissaan, ovat hekin tänään innoissaan. A. ALAHÄIVÄLÄ Kotipaikka: Suomen Kauhu, Kemi Lempiruoka: Selän alla yön muhinut kylmä hampurilainen Motto: Oho, lipsahti. Harrastukset: Roolileikit, paskojen iskurepliikkien kokeileminen käytännössä, opiskelutoverien matoille sammuminen, sunnuntaimasentelu
Vuosijuhlamuistelot Kymmenes marraskuuta kaksnollakakstoista, siitä muutama viikko on vasta, kokoonnuttiin juhlimaan Lapikasta, ja juhlaa et varmaan oo nähnyt moista. Oli pöytiin katettu juhlavat liinat, jokaiselle oma paikka tiedäthän, vierestä hyvän ystävän, ja edessä shottilaseissa viinat. Puheen piti Tiia, Lapikkaan pomo, ja tervehdyksiä vieraat tuotti, hallituksen porukkaa juotti. Juontajina Teemu ja muuan homo. Ruokana nautittiin ihanaa lohta, viiniä maistuvaa pulloittain riitti, menusta väki kovasti kiitti. Ohjelma alkoikin sitten kohta. Tuttu Juttu oli illan show. Riikka ja Jussi, Merja ja Peksi, kinky-cornerissa aiheena seksi. Pirtin täytti nauru ja hyvä flow. Tanssittajana ei toiminut deejii: Lapikas Houseband parastaan laittoi, kaikille livemusiikki maittoi. Pirtin portaille sammui Artiklan peejii. Lopulta joku huusi: tilatkaa taksi! Kohti Tinkeä porukka lähti, Abba-bändi oli ison puolen tähti. Osalla tais jopa käydä flaksi. Ensi vuodelle on korkea rima, juhlat yhtä ihanat jos meinataan saada. Silloin sinäkin kanssamme viiniä kaada: on hyvät paardit aina paremmat kuin hima!
Pikkujoulugalluppi Maria Ylitalo, 2. vuosikurssi Moi Maria! Joko pikkujoulukausi on aloitettu, vai ovatko Lapikkaan juhlat vuoden ensimmäiset? -Lapikkaan juhlat on vuoden ensimmäiset, tästä se pikkujoulukausi lähtee. Mitkä asiat kuuluvat mielestäsi pikkujouluihin? Pitäisikö kulua enemmän puuroa vai vahvaa glögiä? - Ehdottomasti vahva glögi, joululaulut, tonttulakit ja hyvä mieli! Mitä muistat viime vuoden Lapikkaan pikkujouluista? Jos et ollut paikalla, mitä kuvittelisit Lapikkaan juhlista löytyvän? - En ollut viime vuonna paikalla. Sinisiä haalareita ja yhteislaulua..? Millaisia pikkujouluterveisiä haluaisit lähettää lukijoille? - Lystiä pikkujoulukautta!
Paula Rissanen, 2. vuosikurssi Heippa Paula! Pikkujoulukausi lähestyy! Joko olet maistellut pipareita ja nautiskellut glögiä? - Yksi paketti pipareita on jo onnistuneesti kaverin kanssa tuhottu. Glögikauden aloitusta olen kuitenki tietoisesti yrittäny lykätä litkimällä teetä, koska joulun eka glögimukillinen vaatii oikean tilanteen ja tunnetilan. Suunnitelman mukaan se olisi Lapikkaan pikkujouluissa. Mitä muistat Lapikkaan viime vuoden pikkujouluista? - Ensimmäisenä tulee mieleen erääseen onnettomaan kaktukseen kohdistunut pitkäaikaistutkimus tuikun avulla. :D Olihan siellä myös antaumuksella vedettyjä esityksiä, tyylikkäimmät niistä kärsän kanssa, hyvää tunnelmaa ja laulua. Toivoisin lisäksi vielä joskus kohtaavani yhtä mahtavan Lapikas piparin kuin silloin. Millaiset olisivat unelmapikkujoulusi? - Hyvä tunnelma ja hienot ihmiset niin kaikki toimii! Kunhan on glögiä. Ja kynttilöitä. Eikä liian kylmä. Olisiko sinulla pikkujouluterveisiä lukijoille? - Toivotan kaikille hyvin pientä joulua. ^^ Saanko vielä toivoa? Hyvä, kiitos. Joulustani tulisi hyvin pieni, jos kuulisin oikeanlaisen jatkon tähän:" Happy llama, sad llama..."
Milla Nahkala, 2. vuosikurssi Hei Milla! Kuinkas on pikkujoulukausi lähtenyt käyntiin? - Hyvin on lähteny käyntiin, ihanien ihimisten kans! Vaikkaki nuo työt välillä meinaa vähä haitata.. :) Onneksi suurin osa tonttuiluista on vielä eesäpäin! Millaisista asioista onnistuneet pikkujouluilut koostuvat? - No tietenkin tärkeintä on hyvä seura, sen avulla onnistuu varmasti jokanen pikkujoulu! Ei se hyvä ruokakaan tietenkää pahitteeksi oo..! Joululaulut on kans iha ehottomat, niitten laulamista pittää vaa vähä tilanteen mukkaan miettiä ;) Yksinkertasesti se, että ne on viettäjien näköset, turha stressi ja höslääminen poies. Millaisia odotuksia sinulla on tämän vuoden Lapikkaan pikkujouluista? - Tietenki ootan, että pääseekö tän vuojen fuksit lähellekää meijjän viime vuoden esityksiä.. Lapikkaan pikkujouluissa on parasta se mahtava paikka ja sen tunnelma, toivottavasti se on sitä tänäki vuonna! Olisiko sinulla juhlaan sopivia terveisiä lukijoille? - Moon kuullu, jotta kannattaa pistää kartemummaa pellille ja pelti kuumaa uunii. Sitte vaa kasteloo villasukan tolulla ja viskoo sen sohovan alle, nii johan o samantien joulutunnelma valamis. Haisoo iha pullalta ja pirttiki puhtaalta. Ei tarvi kuurata lattiaa polovet ruvella eikä paistaa julumaa pullataikinaa aamukolomee. Ressitöntä ja mukavaa joulun odotusta!
Lapikas pikkujoulutunnelmissa Jenni Moilanen Ellin vitsi-corner Opettaja kysyi oppilaalta: Mikä aikamuoto on kyseessä jos, sanon minä olen kaunis? Oppilas vastaa: Ehdottomasti mennyt.
PIKKUTUHMAJOULUHOROSKOOPPI Mitä mielesi janoaa tänä jouluna? Pienesti tuhma jouluhoroskooppi paljastaa joulunajan yllätyskäänteet. Näillä neuvoilla mielesi on pian täynnä kirkkautta. Jousimies 23.11-21.12 Tai jos leikkiin tahdot tulla, kahta hauskempaa on sulla.. Jouluna tahdot leikkiä muuallakin kuin kuusen alla. Muista valita leikkiseurasi tarkkaan, ettei loppiaisena tarvitse harmiteltua mitä tuli tehtyä ja kenen kanssa. Tätä sinä janoat: Rajua roolileikkiä Kauris 22.12-19.1 Kun yhtä puhdas itse olla voisin.. Olet viimeaikoina ollut villillä tuulella suuntaan jos toiseen. Joulu voisikin toimia sinulle eräänlaisena puhdistusrituaalina. Älä silti huoli, uusi vuosi tuo taas mukanaan uusia täyttymyksiä. Tätä sinä janoat: Uusia aistimuksia Vesimies 20.1-19.2 Kulkuset, kulkuset, riemuin helkkäilee.. Olet ehkä ollut jo pitkään yksinäinen. Tänä jouluna kuulet kulkusten kilinän jo ennen kolmatta adventtia. Älä epäröi tarttua hetkeen täysin rinnoin! Tätä sinä janoat: Nälän tyydytystä
Kalat 20.2-20.3 Nyt sitä saa, nyt sitä saa.. Olet vihdoin löytänyt jotain, mitä olet jo pitkään etsinyt. Pidä kiinni aarteestasi ja anna hänenkin nauttia sinusta. Erityisesti joulunaikaan tulet tarvitsemaan jakajaa konvehtirasiallesi. Tätä sinä janoat: Terhakkaa touhua Oinas 21.3-19.4 On ryijyn alla lämmin, kun lunta tuiskuttaa.. Sinun ei tarvitse palella tänä jouluna. Kyse ei ole joulahjaksi toivomastasi huovasta, vaan jostain paljon paremmasta. Jätä huoletta villasukat nurkkaan! Tätä sinä janoat: Kuumaa kohinaa Härkä 20.4-20.5 Täs on teille muistiaiset, pienet joulumaistiaiset Olet jo kauan halunnut kokeilla uusia reseptejäsi. Joulun pyhät ovat otollinen aika kaikenlaiselle kokeilulle. Älä jännitä turhaan vaan anna mennä! Tätä sinä janoat: Uutta näkökulmaa Kaksoset 21.5-20.6 Kuinka toiveet toteutuu ja on niin satumaista Kauan toivomasi asia on lähellä tapahtua. Älä tyydy enää pelkkään haaveiluun, vaan tartu härkää sarvista. Joulun ihme ei ole enää pelkkää legendaa. Tätä sinä janoat: Valoa pimeään Rapu 21.6-22.7 Tässä tuomme sulle mettä, vilpoisaa kuin lähdevettä On tainnut mesi maistua ja piparit ovat unohtuneet paistua. Keskity siis olennaiseen, kai maistelet mieluummin hyvässä seurassa piparia kuin kumoat yksin glögipulloja. Tätä sinä janoat: Pikku piristystä
Leijona 23.7-22.8 Namusia ripustettu ompi kuusen oksilla.. Tänä jouluna saat houkuteltua yhden jos toisenkin makeannälkäisen luoksesi. Laita siis parhaat namusi esille, vastalahjaksi saatat saada jotain räjähdyttävän ihanaa. Tätä janoat: Hidasta huumaa Neitsyt 23.8-22.9 Ah', tää kaikki hurmaa ja huumaapi pään Olet tainnut olla liikaa nautinnon lumoissa. Ota pääsi pois makuuhuoneesta ennen pikkujoulukautta, sillä uusia tonttuja on jo liikkeellä. Ja he tietävät, että olet ollut kilttinä Tätä sinä janoat: Yllätyskäännettä Vaaka 23.9-23.10 Tulkoon rakkaus ihmisrintaan.. Joulusi saa täyttymyksen juuri ennen aattoa. Kohtaat suuren tulemisen, ja siitä onkin iloa loppiaiseen saakka. Nauti tästä ajasta, sillä myöhemmin tulet vastaavaa tuskin kokemaan. Tätä sinä janoat: Pitkitettyä nautintoa Skorpioni 24.10-22.11 Tule tänne, riemulla ota siemen multa Tänä jouluna siemeniä kylvetään lähettyvilläsi enemmän kuin koskaan. Muista kuitenkin valita sekä kylväjät että niittäjät tarkoin. Huono istutus ei pitkälle kanna. Tätä sinä janoat: Kiihkeää kiusoittelua
POPPAMIES Ekin jäätyä eläkkeelle, olen ottanut vastuulleni tämän palstan. En halunnut jättää teitä ajelehtimaan ajatuksienne kanssa. Edelleen voitte lähettää kysymyksiä Lerpakkeen toimitukseen, nyt kysymykset voivat olla miltä tahansa elämän osaalueelta. Rakkaudella, Poppamies Dear Poppari, Olen fuksipoika enkä uskalla käydä yliopistobileissä, sillä vanhat opiskelijaleidit hyökkäävät aina kimppuuni. Miten saan rajoitettua tätä tyttöjen innokkuutta? Minulle riittäisi vain yksi, mutta saan tekstiviestejä kymmenistä numeroista päivittäin. Nimimerkki: sexy(kö)fuxi Hyvä sexy(kö)fuxi, viestisi kertoo todellisesta ongelmasta. On hankalaa olla haluttu, toki vanhojen opiskelijaleidien piirittämäksi joutuminen on vielä hankalampaa. Olet ilmeisesti kovin kiinnostava ja myös hyvännäköinen, saadessasi tälläistä huomiota. Ole huoleti, sinulla tuntuu olevan asiat kuitenkin ihan mallillaan. Ota toinen numero käyttöösi, ja käytä vanhaa silloin kun seura kiinnostaa. Muista, että joskus voi olla helpointa vain kertoa heille totuus. * * *
Olen sinkku. Auta. Nimimerkki: Vanha leidi Hyvä Vanha leidi, koitahan rauhoittua. Aikasi koittaa vielä. Tiedän, että olet malttamaton, varsinkin jos edellisestä kerrastasi on jo melkein vuosi. Olet siis missanut tämän syksyn fuksit, mutta vielä voi onnistaa, onhan nyt pikkujoulut! Muihin vuosiluokkiin en välttämättä enää panostaisi, eiköhän ne oo jo nähty. Kaikkea hyvää toivottaen, Poppamies. * * * Poppuri hei, Kaikilla naispuolisilla sinkkuystävilläni alkaa olla koirat. Miespuolinen ystäväni kuitenkin sanoi, että koira karkoittaa viimeisetkin kosijat. Minä olen yksinäinen, enkä oikeastaan edes välitä koirista. Mikä neuvoksi? Nimimerkki: Not so into animals Hei Not so into animals, sinuna en juoksisi vielä eläinkauppaan. Voi olla, että muut ystäväsi ovat hankkineet koiran epätoivoisena kaivaten lenkkiä ja rapsutettavaa. Miespuolinen ystäväsi on oikeilla jäljillä, ethän halua aamulla joutua keräämään koirasi kakkaläjiä - juuri silloin kun edellisen illan saalis on nukkumassa vieressäsi. Jos et edes pidä koirista, et todellakaan halua sitoutua siihen, ettet voi lähteä jatkoille tai juhlia pidemmän kaavan mukaan, koska "koirani ovat olleet jo 6 tuntia yksin kotona." Pus och kräm, Poppis. * * *
LOOK-A-LIKE CORNER Etsi samikset!
TULKOON JOULU Niityllä lunta, hiljaiset kadut, taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus. Muistojen virta, lapsuuden sadut. Sanoma joulun on uusi mahdollisuus. Joulu on taas, riemuitkaa nyt. Lapsi on meille tänä yönä syntynyt. Tulkoon toivo kansoille maan, pääsköön vangit vankiloistaan. Uskon siemen nouskoon pintaan, olkoon rauha loppumaton. Joulu on taas, kulkuset soi. Jossakin äiti lasta seimeen kapaloi. Tulkoon juhla todellinen, tulkoon Jeesus Herraksi sen. Tulkoon rakkaus ihmisrintaan, silloin joulu luonamme on. Tahtoisin päästä paimenten mukaan, unohtaa kiireen ja melun rasittavan. Aamu kun koitti, tiesikö kukaan, tuo yksi joulu sai muuttaa historian. Joulu on taas, riemuitkaa nyt.. Ikuisen joulun, jos tahdot löytää, sydämes avaa ja kohtaat Vapahtajan. Et löydä juhlaa, et joulupöytää, löydät vain seimen ja tallin koruttoman. Joulu on taas, riemuitkaa nyt. SYLVIAN JOULULAULU Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan, Joulu joutui jo rintoihinkin. Ja kuuset ne kirkkaasti luo loistoaan Jo pirtteihin pienoisihin. Mutt' ylhäällä orressa vielä on vain Se häkki, mi sulkee mun sirkuttajain. Ja vaiennut vaikerrus on vankilan. Oi, murheita muistaa ken vois laulajan? Miss' sypressit tuoksuu nyt talvellakin, Istun oksalla uljaimman puun. Miss' siintääpi veet, viini on vaahtovin Ja sää aina kuin toukokuun. Ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään, Ah', tää kaikki hurmaa ja huumaapi pään. Ja laulelmat lempeesti lehdoissa soi, Sen runsaammat riemut ken kertoilla voi! Sä tähdistä kirkkain nyt loisteesi luo Sinne Suomeeni kaukaisehen! Ja sitten kun sammuu sun tuikkeesi tuo, Sä siunaa se maa muistojen! Sen vertaista toista en mistään mä saa, On armain ja kallein mull' ain' Suomenmaa! Ja kiitosta sen laulu soi Sylvian, Ja soi aina lauluista sointuisimman.
JOULUMAA Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy; Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa Itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä Joulumaasta kuvitellaan paljon kaikenlaista Kuinka toiveet toteutuu ja on niin satumaista Voi, jos jostain saada voisin suuren puurokauhan Sillä antaa tahtoisin mä maailmalle rauhan Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä Joulumaa, jos jokaiselta löytyy sydämestä Joulumaasta uskoo moni onnen löytävänsä Mutta sepä kätkeytyy tai narraa etsijänsä Onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha Itsestään on löydettävä ihmisen vain rauha VARPUNEN JOULUAAMUNA Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa, Järven aalto jäätynyt talvipakkasessa. Varpunen pienoinen, syönyt kesäeinehen, Järven aalto jäätynyt talvi pakkasessa. Pienen pirtin portailla oli tyttökulta: Tule, varpu, riemulla, ota siemen multa! Joulu on, koditon varpuseni onneton, Tule tänne riemulla, ota siemen multa! Tytön luo nyt riemuiten lensi varpukulta: Kiitollisna siemenen otan kyllä sulta. Palkita Jumala tahtoo kerran sinua. Kiitollisna siemenen otan kyllä sulta! En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta, Olen pieni veljesi, tulin taivahasta. Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen, Pieni sai sun veljesi enkeleitten maasta. Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen, Pieni sai sun veljesi enkeleitten maasta.
SYDÄMEENI JOULUN TEEN On jouluyö, sen hiljaisuutta yksin kuuntelen Ja sanaton on sydämeni kieli. Vain tähdet öistä avaruutta pukee loistaen Ja ikuisuutta kaipaa avoin mieli. Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen. On jouluyö ja lumihuntuun pukeutunut maa, Kuin yhtä puhdas itse olla voisin. Se ajatukset joulun tuntuun virittymään saa Kuin harras sävel sisälläni soisi. Näin sydämeeni joulun teen On jouluyö, sen syvä rauha leijuu sisimpään Kuin oisin osa suurta kaikkeutta. Vain kynttilät ja kultanauhat loistaa hämärään, Vaan mieleni on täynnä kirkkautta. Näin sydämeeni joulun teen JOULUPUU ON RAKENNETTU Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella. Namusia ripustettu ompi kuusen oksilla. Kuusen pienet kynttiläiset valaisevat kauniisti. Ympärillä lapsukaiset laulelevat sulosti. Kiitos sulle, Jeesuksemme, kallis Vapahtajamme, kun sä tulit vieraaksemme, paras joululahjamme.
It's beginning to look a lot like Christmas Ev'rywhere you go; Take a look in the five and ten glistening once again With candy canes and silver lanes aglow. It's beginning to look a lot like Christmas Toys in ev'ry store But the prettiest sight to see is the holly that will be On your own front door. A pair of hopalong boots and a pistol that shoots Is the wish of Barney and Ben; Dolls that will talk and will go for a walk Is the hope of Janice and Jen; And Mom and Dad can hardly wait for school to start again. It's beginning to look a lot like Christmas Ev'rywhere you go; There's a tree in the Grand Hotel, one in the park as well, The sturdy kind that doesn't mind the snow. It's beginning to look a lot like Christmas; Soon the bells will start, And the thing that will make them ring is the carol that you sing Right within your heart. Johnny Mathis - It's Beginning to Look a Lot Like Christmas