JOULUAJAN KYSYMYKSET. Käyttöideoita

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JOULUAJAN KYSYMYKSET. Käyttöideoita"

Transkriptio

1 JOULUAJAN KYSYMYKSET Kortit juhlatunnelman herättelyä ja juhlan suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. Alussa on helppoja ja lopussa vaikeita kysymyksiä. Viimeisellä sivulla on tyhjiä kortteja uusia kysymyksiä varten. Valitse tarvitsemasi. Tulosta, leikkaa ja osallista. Kirsi Alastalo ja Kirsi Anthoni Käyttöideoita Kortit voi levittää pöydälle tai pitää kädessä viuhkana. Osallistujat nostavat joko oman tai yhteisen kortin. Anna tilaa keskustella aiheesta. Heränneitä ajatuksia voi käsitellä myös piirtämällä omalle tai yhteiselle isolle paperille. Keskustelua voi myös koota taululle kaikkien nähtäväksi. Osallistujat voivat valita vaikka pareittain 2 3 korttia ja jakaa ajatuksiaan. Tämän jälkeen he voivat tehdä yhdessä pienen joulutarinan tai valmistautua kertomaan muille toistensa jouluajatuksista. Korttien avulla voi suunnitella yhteistä joulunviettoa. Jouluajatusten jakamisen jälkeen juhlasta tai kodista voi tehdä osallistujien toiveiden mukaisen ja heidän omia perinteitään kunnioittavan.

2 Minusta joulun värejä ovat Minusta paras jouluruoka on Minusta paras joululeivonnainen on Minusta sää on jouluinen, kun

3 Minun mielestäni kaunein joulukukka on Jouluna minä pukeudun mieluiten Minulle tärkeä joulukoriste on Paras saamani joululahja on

4 Onnistunein antamani joululahja on Minusta joulusiivoukseen kuuluu Kun olin lapsi, haimme kuusen yleensä Joulupuuro maistuu parhaalta, kun

5 Minusta paras jouluinen juoma on Minusta jouluisia mausteita ovat Joulukorttiin kirjoitan yleensä toivotukseksi Minusta jouluaikaan kuuluva hedelmä on

6 Minusta paras tapa valmistaa kinkku on Minusta paras kotitekoinen joulumakeinen on Minusta oikea joulun tuoksu syntyy Minun joulukuuseeni on ripustettu yleensä

7 Minulle joulu merkitsee Jos syön jouluna liikaa, oloani helpottaa Minulle tärkein joulunajan pyhäpäivä on Minusta jouluun kuuluvia eläimiä ovat

8 Jos kirjoittaisin kirjeen joulupukille, toivoisin Jos joulukiire uhkaa, niin minusta paras tapa rauhoittua on Minun joulupöydässäni pitää olla ainakin Joulusaunaperinne merkitsee minulle

9 Joulukirkossa käyminen merkitsee minulle Lapsena minä tein joulukoristeita, jotka Tämän joululaulun tai virren minä haluan kuulla Tämän piparkakkuohjeen haluan jakaa

10 Minä uskoin joulupukkiin, kunnes Minä pidän joulukorteista, joiden aiheena on Lapsena minulle kerrottiin, että joulutontut Jouluaattoaamuna minulla on tapana syödä

11 Tämä joulukalenteri on jäänyt minun mieleeni Jouluevankeliumi merkitsee minulle Joulun pyhinä minulla on tapana käydä Lapsena me leikimme aina jouluna

12 Lapsena minusta paras joululaulu oli Minusta joulun odotukseen kuuluu Minä muistan koulun joulunäytelmän, jossa Tänä jouluna minä aion

13 Joulurauhanjulistuksen aikana minulla on tapana Minusta joulun tunnelman luovat Minulle tärkeitä jouluaskareita ovat Minusta koulun joulujuhlassa oli parasta

14 Koulun joululomalla minulla oli tapana Kun olin lapsi, niin joululahjojen jakaminen tapahtui Kun minä valitsen joulukuusen, niin tärkeää on Joulun pyhinä minä haluan tarjota vieraille

15 Kun olin lapsi, niin minusta oli jouluna tärkeää Minä muistan sen joulun, kun Minulle tärkeitä joulunajan perinteitä ovat Minä muistan sen tiernapoikaesityksen, kun

16 Kun valitsen joululahjoja, niin minulle on tärkeää Mielestäni joulun aikaa kuvaavia tunteita ovat Minulle joululahjojen antaminen merkitsee Tämän joululaulun sanomaa minä arvostan

17 Minä muistan sen joulurunon, jossa sanotaan Olen lukenut joulukertomuksen, jossa Joulukortin sanomassa minulle on tärkeää Minulla on unelma, että jouluna voisin

18

JOULUAJAN KYSYMYKSET FRÅGOR KRING JULEN

JOULUAJAN KYSYMYKSET FRÅGOR KRING JULEN JOULUAJAN KYSYMYKSET FRÅGOR KRING JULEN Kortit juhlatunnelman herättelyä ja juhlan suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. Alussa on helppoja ja lopussa

Lisätiedot

PÄÄSIÄIS- AJAN KYSYMYKSET FRÅGOR KRING PÅSKEN. Käyttöideoita

PÄÄSIÄIS- AJAN KYSYMYKSET FRÅGOR KRING PÅSKEN. Käyttöideoita PÄÄSIÄIS- AJAN KYSYMYKSET Kortit juhlatunnelman herättelyä ja juhlan suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. FRÅGOR KRING PÅSKEN Diskussionskort för

Lisätiedot

SOMMAR- FRÅGOR KESÄISET KYSYMYKSET. Käyttöideoita

SOMMAR- FRÅGOR KESÄISET KYSYMYKSET. Käyttöideoita KESÄISET KYSYMYKSET Keskustelukortit kesätunnelman herättelyä ja kesäkauden suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. Tulosta, leikkaa ja osallista. SOMMAR-

Lisätiedot

SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR

SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR Kaksikieliset keskustelukortit syystunnelman herättelyä ja syyskauden suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. Tulosta,

Lisätiedot

SYKSYISET. Käyttöideoita

SYKSYISET. Käyttöideoita SYKSYISET HÖSTKYSYMYKSET FRAGOR Keskustelukortit syystunnelman herättelyä ja syyskauden suunnittelua varten Diskussionskort för att väcka höststämning eller för att planera höstsäsongen Kysymykset liittyvät:

Lisätiedot

PÄÄSIÄINEN > 25.4.

PÄÄSIÄINEN > 25.4. KALENTERIJUHLAT UUSIVUOSI 1.1. Uutenavuotena paukutellaan raketteja ja valetaan tinaa, josta ennustetaan alkavaa vuotta. Tehdään leikkimielisiä uudenvuodenlupauksia. Perheet syövät kotona perheen tai ystävien

Lisätiedot

VÅRLIGA FRÅGOR KEVÄISET KYSYMYKSET. Käyttöideoita

VÅRLIGA FRÅGOR KEVÄISET KYSYMYKSET. Käyttöideoita KEVÄISET KYSYMYKSET Keskustelukortit kevättunnelman herättelyä ja kevätkauden suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. VÅRLIGA FRÅGOR Diskussionskort

Lisätiedot

TALVISET KYSYMYKSET VINTER- FRÅGOR. Käyttöideoita

TALVISET KYSYMYKSET VINTER- FRÅGOR. Käyttöideoita TALVISET KYSYMYKSET Keskustelukortit talvitunnelman herättelyä ja talvikauden suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. Tulosta, leikkaa ja osallista.

Lisätiedot

Mitä perinteitä uudenvuoden viettoon kuuluu kotimaassasi? Mitä tiedät suomalaisten joulunvietosta?

Mitä perinteitä uudenvuoden viettoon kuuluu kotimaassasi? Mitä tiedät suomalaisten joulunvietosta? 1 Mitä perinteitä uudenvuoden viettoon kuuluu Mitä tiedät suomalaisten joulunvietosta? Millaista ruokaa sinun kotimaassasi perinteisesti syödään jouluna? Mikä on ikimuistoisin joululahja, jonka olet saanut?

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

JOULUNAIKA TOP 3: JOULUKATTAUKSET. Kynttilät luovat tunnelmaa. Koristele koti koreaksi. Joulu ympäri maailmaa. Terveellisemmät.

JOULUNAIKA TOP 3: JOULUKATTAUKSET. Kynttilät luovat tunnelmaa. Koristele koti koreaksi. Joulu ympäri maailmaa. Terveellisemmät. JOULUNAIKA Koristele koti koreaksi Terveellisemmät Joulu ympäri maailmaa jouluruoat TOP 3: Kynttilät luovat tunnelmaa JOULUKATTAUKSET Pääkirjoitus: Mitä joulu sinulle merkitsee? 3 Yleistä: Joulu ympäri

Lisätiedot

Joulu on jo ovella...

Joulu on jo ovella... 1. Видеофильм «Рождество» Joulu on jo ovella... 2. Приветствие Добрый день, дорогие друзья! Добро пожаловать на наш праздник Рождества! Hyvää päivää, hyvät ystävämme. Tervetuloa Pikkujouluun! Мы рады видеть

Lisätiedot

Havusen Joulu

Havusen Joulu 1 Havusen Joulu 2016 2 Joulun halutuin yrityslahja Muista asiakasta tai omaa henkilökuntaa joululahjalla, jolla on todella merkitystä. Lahjakortti oikeuttaa noutamaan vapaavalintaisen (maks. 250 cm) joulukuusen

Lisätiedot

Havusen Joulu

Havusen Joulu 1 Havusen Joulu 2016 2 Joulun halutuin yrityslahja Muista asiakasta tai omaa henkilökuntaa joululahjalla, jolla on todella merkitystä. Lahjakortti oikeuttaa noutamaan vapaavalintaisen (maks. 250 cm) joulukuusen

Lisätiedot

Luciadagen. a) Etsi internetistä tietoa Lucian päivästä ja vastaa kysymyksiin suomeksi. 1. Milloin Lucianpäivää vietetään?

Luciadagen. a) Etsi internetistä tietoa Lucian päivästä ja vastaa kysymyksiin suomeksi. 1. Milloin Lucianpäivää vietetään? Luciadagen a) Etsi internetistä tietoa Lucian päivästä ja vastaa kysymyksiin suomeksi. 1. Milloin Lucianpäivää vietetään? 2. Mistä maasta alunperin katolinen Lucian päivän vietto on lähtöisin? 3. Ketkä

Lisätiedot

Joulun halutuin yrityslahja

Joulun halutuin yrityslahja Havusen Joulu 2016 Joulun halutuin yrityslahja Muista asiakasta tai omaa henkilökuntaa joululahjalla, jolla on todella merkitystä. Lahjakortti oikeuttaa noutamaan vapaavalintaisen (maks. 250 cm) joulukuusen

Lisätiedot

Klassikkotuotekortit. Maistuva muistipeli. Muistipelistä helppo tai vaikea. Klassikkoherkkupäivä. Makumuistelua

Klassikkotuotekortit. Maistuva muistipeli. Muistipelistä helppo tai vaikea. Klassikkoherkkupäivä. Makumuistelua Klassikkotuotekortit RyhmäRenki Kirsi Alastalo 2018 Maistuva muistipeli Ryhmä jakautuu kahteen joukkueeseen. Ensimmäinen joukkue istuu pöydän toisella puolella ja toinen joukkue vastapäätä. Jaa korttiparit

Lisätiedot

Adventti on odotuksen aikaa

Adventti on odotuksen aikaa KERTSI 3/2012 Tässä Kertsi -lehdessä kerrotaan 7 13-vuotiaille ja heidän perheilleen järjestettävistä joulunajan tapahtumista, kerhoista ja kursseista talvella Pakilan seurakunnassa. Kertsi-lehti varhaisnuorisotyö

Lisätiedot

Vaihtoehtoiset KAUNIIT JOULUISET KODIT. Kauniit kodit JOULUHERKUT MITÄ LAHJAKSI? JOULULAHJAVINKIT JOKA KUKKAROLLE 5,90

Vaihtoehtoiset KAUNIIT JOULUISET KODIT. Kauniit kodit JOULUHERKUT MITÄ LAHJAKSI? JOULULAHJAVINKIT JOKA KUKKAROLLE 5,90 Kauniit kodit 5,90 Marraskuu 2015 KaritaTykka: Aito ruoka kuuluujouluun TEE ITSE JOULUN HELPOT KORISTEET KIERRÄTÄ & TUUNAA JOULUHERKUT H Vaihtoehtoiset MITÄ LAHJAKSI? JOULULAHJAVINKIT JOKA KUKKAROLLE KAUNIIT

Lisätiedot

Teksti Jaana Mertama Kuvat Ulla-Maija Hänninen

Teksti Jaana Mertama Kuvat Ulla-Maija Hänninen KOTI Joulu saapuu Porvooseen Porvoolaisen Röhrin perheen koti on saanut jo jouluisia mausteita ja uunista tulvii odotettujen leivonnaisten tuoksu. Puhtaan valkoinen lumi on peittänyt nostalgisen pihapiirin

Lisätiedot

Joulu saapuu Ydinkeskustaan

Joulu saapuu Ydinkeskustaan Joulu saapuu Ydinkeskustaan Kaupunkikeskustan Joulunavaus 21.11.2015 klo 11-13 Kouvolan keskustassa Jouluvalot ja joulukuuset ilmestyvät Kävelykadulle luomaan lämmintä jouluista tunnelmaa. Tapahtuma alkaa

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

<<<<<<< Taianomainen talvinen ennustus

<<<<<<< Taianomainen talvinen ennustus Taianomainen talvinen ennustus Ennustukset sopivat hyvin iloisen mielialan nostattamiseksi esimerkiksi ryhmän kokoontumisen lopuksi, kauden ensimmäiselle tai viimeiselle tapaamiskerralle sekä juhliin.

Lisätiedot

Mathias IESK senior. Uudenvuoden vietto Suomessa ja Ruotsissa

Mathias IESK senior. Uudenvuoden vietto Suomessa ja Ruotsissa Mathias IESK senior Uudenvuoden vietto Suomessa ja Ruotsissa Suomessa vietetään uutta vuotta monella tavalla. Usein vietetään valamalla tinaa, paukuttelemalla raketteja, juomalla ja syömällä herkkuja esim.

Lisätiedot

Suomalainen joulu 2008

Suomalainen joulu 2008 Miten tutkimus tehtiin? Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy Suomalaisen Työn Liiton toimeksiannosta. Tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen internet-paneelissa 7.10. 9.10.2008 välisenä aikana.

Lisätiedot

JOULUISET LAULUPÄHKINÄT. Kysymykset ja vastaukset

JOULUISET LAULUPÄHKINÄT. Kysymykset ja vastaukset JOULUISET LAULUPÄHKINÄT Kysymykset ja vastaukset Mikä säe kuuluu lauluun? 1 No, onkos tullut kesä a. Namusia ripustettu ompi kuusen oksilla. b. Eikö taakka paina selkää? Käypä tänne, emme pelkää! c. Kun

Lisätiedot

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä.

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä. Levin Joulu 2015 Jouluruokailuja, joulutori, jouluisia ohjelmia, useita erilaisia ohjattuja aktiviteetteja, pukin vierailuja huoneistoon, laskettelua, kelkkailua, hiihtokoulua, hiihtoa, kauneimpia joululauluja.

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Suomalainen joulu 2012. 1.11.2012 Taloustutkimus Oy

Suomalainen joulu 2012. 1.11.2012 Taloustutkimus Oy Suomalainen joulu 202..202 Taloustutkimus Oy JOHDANTO Tämä tutkimuksen on toteuttanut Taloustutkimus Oy Suomalaisen Työn Liiton toimeksiannosta. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää suomalaisten jouluun

Lisätiedot

Osallistu kilpailuun Kesän 2017 parhaalle tapahtumalle nimi?

Osallistu kilpailuun Kesän 2017 parhaalle tapahtumalle nimi? Osallistu kilpailuun Kesän 2017 parhaalle tapahtumalle nimi? Kesäkuussa 2017 Lappeenrannassa nähdään ja koetaan sirkusta, kansantanssia ja teatteria lasten ja nuorten esittämänä, kun Nurtsi-nuorisosirkusfestivaali,

Lisätiedot

Joulun halutuin yrityslahja

Joulun halutuin yrityslahja Joulun halutuin yrityslahja JOULUN HALUTUIN YRITYSLAHJA Muista asiakasta tai omaa henkilökuntaa joululahjalla, jolla on todella merkitystä. Lahjakortti oikeuttaa noutamaan vapaavalintaisen (maks. 250 cm)

Lisätiedot

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,

Lisätiedot

OSTA 3, MAKSA 2. Just Desserts. Herkullisia tuoksuja ja tuotteita PartyLitelta joka makuun! Just Desserts -Tuikkivalajitelma 10/2014

OSTA 3, MAKSA 2. Just Desserts. Herkullisia tuoksuja ja tuotteita PartyLitelta joka makuun! Just Desserts -Tuikkivalajitelma 10/2014 EMÄNNÄT/ISÄNNÄT & ASIAKKAAT 10/2014 Just Desserts OSTA 3, MAKSA 2 Just Desserts -Tuikkivalajitelma saatavilla vain lokakuussa! Herkullisia tuoksuja ja tuotteita PartyLitelta joka makuun! ASIAKKAILLE Just

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

^Jr A. Joulukuusikauppa. uudufuuiiifiauppcm io uuade&ta 797C. ifedutehtd

^Jr A. Joulukuusikauppa. uudufuuiiifiauppcm io uuade&ta 797C. ifedutehtd 0 > I OB V1 ^Jr A > * ' I# > LJ 9 Joulukuusikauppa ifedutehtd ^ uudufuuiiifiauppcm io uuade&ta 797C Joulun paras yrityslahja Helppo ja mukava joululahja yrityksenne työntekijöille ja asiakkaille? Kotimainen

Lisätiedot

Lasten joulukirkot. Lasten joululahjaverkko

Lasten joulukirkot. Lasten joululahjaverkko Lasten joulukirkot kaikille alle kouluikäisille hoitajineen ja perheineen. ma-ti 9.-10.12. klo 9 ja kirkossa ke-to 11.-12.12. klo 9 ja Asolan seurakuntatalossa pe 13.12. klo 9 Päiväkummun seurakuntatalossa

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto, Joulututkimus 2013, tekijä: Kopla Helsinki

Suomalaisen Työn Liitto, Joulututkimus 2013, tekijä: Kopla Helsinki Joulututkimus Metodit Kopla Juttutuvat (ryhmäkeskustelu verkossa) 1 kpl Otos n=10 20-65-vuotiaita ympäri Suomea Keskustelun kesto oli 1,5 tuntia per ryhmä. Osallistujat osallistuivat keskusteluun omalta

Lisätiedot

Paremman vanhuuden puolesta

Paremman vanhuuden puolesta Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Paremman vanhuuden puolesta Joulu on lämpimien ajatusten aikaa "Sydämeeni joulun teen" sanotaan joululaulussa. Lämmin ja hyvä joulumieli syntyy monesta

Lisätiedot

Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa.

Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa. Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa. Kehität taitojasi jatkuvasti. Osaat keskittyä yhteen asiaan. Kuljet rohkeasti

Lisätiedot

JOULUMAA Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy; Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa

JOULUMAA Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy; Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa JOULUMAA Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy; Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa Itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa Joulumaa on muutakin

Lisätiedot

ILOLANSANOMAT. Ilolansalon harrastuksia monenlaisia tule mukaan Sinäkin, katso viikkoohjelmasta! PALVELUKESKUS ILOLANSALON ASUKASTIEDOTE JOULUKUU 2015

ILOLANSANOMAT. Ilolansalon harrastuksia monenlaisia tule mukaan Sinäkin, katso viikkoohjelmasta! PALVELUKESKUS ILOLANSALON ASUKASTIEDOTE JOULUKUU 2015 ILOLANSANOMAT ASUKASKYSELY JAETTU JOKAISELLE ODOTAMME VASTAUKSIANNE 11.12. mennessä, jos tarvitset täyttöapua, soita keskusnumeroon 300. Kyselyn palautus infossa olevaan vihreään palautelaatikkoon. KIITOS!

Lisätiedot

Puhetta elämästä -kortit

Puhetta elämästä -kortit Puhetta elämästä -kortit Palliatiivisen talon Puhetta elämästä -kortit Pelin kulku Kortteja voi nostaa yksi kerrallaan satunnaisesti tai voi valita käyttöön pelkästään tietyn kategorian kortit. Kukin osallistuja

Lisätiedot

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Tuotteita käyttävistä ihmisistä on tullut parempia mainoksia, kuin perinteisistä medioista Miksi näin on? 3

Lisätiedot

Terveys: s. 30 Piristystä kaamokseen s. 13 Näin selviät syysmasennuksesta s. 12 Kysy terveydestä

Terveys: s. 30 Piristystä kaamokseen s. 13 Näin selviät syysmasennuksesta s. 12 Kysy terveydestä Muoti: s. 14 Joulun kuumimmat trendit s. 9 Pukeudu kuin JLo s. 15 Pikkujoulujen paras tyyli Kauneus: s. 20 Nutturat arkeen ja juhlaan s. 25 Testi: Mikä tuoksu sopii sinulle? s. 10 Vertailussa ripsarit,

Lisätiedot

Millainen olo sinulle tulee saunassa?

Millainen olo sinulle tulee saunassa? Millainen olo sinulle tulee saunassa? hyvä rauhallinen rento nälkäinen lämmin virkeä huono kiireinen kireä janoinen viluinen väsynyt CC Kirsi Alastalo 2016 Sauna-tekstiin liittyviä kysymyksiä Jos keskustelua

Lisätiedot

Joulun aika Rekolan seurakunnassa

Joulun aika Rekolan seurakunnassa Joulun aika 2017 Rekolan seurakunnassa Joulunajan aukiolo- ja päivystysaikoja Diakoniapäivystys 5.12. 4.1. vain Rekolan kirkolla tiistaisin klo 9 11, Asolan seurakuntatalolla torstaisin klo 9 11. Puhelinpäivystys

Lisätiedot

UNELMAPELIN KYSYMYSKORTIT

UNELMAPELIN KYSYMYSKORTIT UNELMAPELIN KYSYMYSKORTIT UNELMAPELIN VALMISTELU Tulosta kortit paperille tai kartongille. Leikkaa irti viivoja pitkin. Laminoi paperille tulostetut kortit. Pelaamista helpottaa, kun kortit ovat järjestyksessä.

Lisätiedot

Odotusaika. Hyvät vanhemmat

Odotusaika. Hyvät vanhemmat Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhtstoiminta-alue Janakkalan neuvola Odotusaika Hyvät vanhemmat Lapsen odotus ja syntyminen ovat suuria ilonaihta. Ne tuovat kuitenkin myös uusia haastta perheelämään

Lisätiedot

Joulun halutuin yrityslahja

Joulun halutuin yrityslahja Joulun halutuin yrityslahja JOULUN HALUTUIN YRITYSLAHJA Muista asiakasta tai omaa henkilökuntaa joululahjalla, jolla on todella merkitystä. Lahjakortti oikeuttaa noutamaan vapaavalintaisen (maks. 250 cm)

Lisätiedot

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Karstulan kunta/sivistystoimi 8.4.2008 1. TAVOITTEET Yrittäjyyskasvatuksen tavoitteena on kasvattaa lapsista ja nuorista aktiivisia, osallistuvia, vastuuta kantavia

Lisätiedot

Mainiot matkailukysymykset

Mainiot matkailukysymykset Mainiot matkailukysymykset Tulosta, leikkaa suikaleiksi, valitse parhaat, keksi uusia ja pyydä osallistujia nappaamaan Mainio matkailukysymys. Kannusta keskustelemaan matkailuaiheesta ja aiheen vierestä.

Lisätiedot

<<<<<<< Taikahatun taikoma ennustus

<<<<<<< Taikahatun taikoma ennustus Taikahatun taikoma ennustus Ennustukset sopivat hyvin iloisen mielialan nostattamiseksi esimerkiksi ryhmän kokoontumisen lopuksi, kauden ensimmäiselle tai viimeiselle tapaamiskerralle sekä juhliin. Varsinkin

Lisätiedot

Akseli Herlevi: Pidän perinteistä.

Akseli Herlevi: Pidän perinteistä. Akseli Herlevi: Pidän perinteistä. Pääkirjoitus s. 4 PÄÄRUOKIA 8. Makoisa joulupöytä 15. Reseptejä loistavaan joulupöytään 16. Perinteinen joulupuuro JOULUHERKKUJA JA RESEPTEJÄ 17. Makoisia joulutorttuja

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Millainen on kamalin kottero, jonka kyydissä olet ollut? Oletko käynyt kauppa-autossa tai jäätelöautolla? Mikä auto on sinusta klassikko?

Millainen on kamalin kottero, jonka kyydissä olet ollut? Oletko käynyt kauppa-autossa tai jäätelöautolla? Mikä auto on sinusta klassikko? AUTOILUKYSYMYKSET Autoilijoille ja pelkääjän paikalla istujille Kaikki kysymykset sopivat autoilijoille, ajokortittomille sopivissa kysymyksissä on Kleinbus-kuva. Tulosta, leikkaa suikaleiksi, pidä kädessä

Lisätiedot

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten Syyskuun tervehdys Sää suosi syyskuussa ulkoilua. Tämä mahdollisti sen, että pystyimme olemaan paljon ulkona leikkien ja pelaten. Tutustuttiin lähiluontoon

Lisätiedot

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2015 KALLAVEDEN KIRKKO (Rauhalahdentie 21) su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

Lisätiedot

Näin käytät GROW-kortteja

Näin käytät GROW-kortteja Mikä on GROW? GROW-korttipeli perustuu Graham Alexanderin, Alan Finen ja John Whitmoren kehittämään GROWmalliin, jossa erilaisia pulmatilanteita ja haasteita käsitellään valmentajan kysymysten avulla ratkaisukeskeisesti.

Lisätiedot

sovitus Tiituksen Satu-kertomuksesta ja Marjatta Kurenniemen Joulukuusen koristeita - kertomuksesta.

sovitus Tiituksen Satu-kertomuksesta ja Marjatta Kurenniemen Joulukuusen koristeita - kertomuksesta. Näytelmä Joulusatu : sovitus Tiituksen Satu-kertomuksesta ja Marjatta Kurenniemen Joulukuusen koristeita - kertomuksesta. Laatinut: Jaroslava Novikova Opetuskommentit: 1. Kyseessä on draamaa. Esitimme

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

SUOMALAINEN TAPAKULTTUURI JUHLAPÄIVÄT PERHEJUHLAT KÄYTTÄYTYMINEN

SUOMALAINEN TAPAKULTTUURI JUHLAPÄIVÄT PERHEJUHLAT KÄYTTÄYTYMINEN SUOMALAINEN TAPAKULTTUURI JUHLAPÄIVÄT PERHEJUHLAT KÄYTTÄYTYMINEN UUSIVUOSI 1.1. Uutenavuotena paukutellaan raketteja ja valetaan tinaa, josta ennustetaan alkavaa vuotta. Tehdään leikkimielisiä uudenvuodenlupauksia.

Lisätiedot

t5 Viidestoista kappale KertovlauseenvastikeI Seppo sanoi ' Pekan oletrln kotona = ett Pekka on kotona : Min luulin Heikki Me, kertoi hnen asu,1rp Tampereella nn'hn asuu Tampereella : Leenan ia Matin rakentavn

Lisätiedot

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA Joulunajan viikko-ohjelma on voimassa 23.12.2011 8.1.2012 PERJANTAI 23.12. / 30.12. / 6.1. 12:00 MOOTTORIKELKKASAFARI ERÄMAAHAN Nauti ulkoilmaelämästä moottorikelkkasafarilla luonnon sydämeen. Reittimme

Lisätiedot

RYHMÄYTYMINEN JA RYHMÄYTYMISHARJOITUKSIA

RYHMÄYTYMINEN JA RYHMÄYTYMISHARJOITUKSIA RYHMÄYTYMINEN JA RYHMÄYTYMISHARJOITUKSIA RYHMÄYTYMISPROSESSI RYHMÄYTYMINEN ON TÄRKEÄÄ, KOSKA tunne ryhmään kuulumisesta on tärkeä kokemus ja onnistuneet kokemukset luokkaryhmässä luovat pohjan hyväksynnän

Lisätiedot

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia 1/5 KIT -uutiskirje 2/2014 Täysi tohina päällä Kehitysvammaiset ihmiset töihin (KIT) projektissa kevät on ollut touhua täynnä: Tutkimuksessa on kerätty aineistoa ja saatu ensimmäisiä tuloksia. Työvalmentajarengas

Lisätiedot

Katajaisten Joulut. Kuvat ja tekstit Toivo Hoffrén

Katajaisten Joulut. Kuvat ja tekstit Toivo Hoffrén Katajaisten Joulut Kuvat ja tekstit Toivo Hoffrén Marraskuun viimeinen torstai käynnistettiin Joulun juhliminen Katajaisilla. Ensimmäisinä pöytään astuivat Västerås Summer Meet työntekijät. Seuraavana

Lisätiedot

CHRISTMAS SALE! 29,00 RAJOITETTU ERÄ VALOA TALVEEN. Toimitetaan valmiissa joululahjapakkauksessa! TARJOUS TARJOUSHINTA TUOTENRO:

CHRISTMAS SALE! 29,00 RAJOITETTU ERÄ VALOA TALVEEN. Toimitetaan valmiissa joululahjapakkauksessa! TARJOUS TARJOUSHINTA TUOTENRO: 29,00 OVH. 40 / ALV 0 % VALOA TALVEEN Sea Glasbrukin kauniin värisiä lasikulhoja voi käyttää moneen tarkoitukseen. Pienet kulhot sopivat esim. kynttilälyhdyiksi ja isosta kulhosta voi tarjoilla vaikka

Lisätiedot

Levin Joulu 2014. Tervetuloa viettämään joulua Leville!

Levin Joulu 2014. Tervetuloa viettämään joulua Leville! Levin Joulu 2014 Jouluruokailuja, joulutori, jouluisia ohjelmia, useita erilaisia ohjattuja aktiviteetteja, pukin vierailuja huoneistoon, laskettelua, kelkkailua, hiihtokoulua, hiihtoa, kauneimpia joululauluja.

Lisätiedot

Juontajan opas. Sisällys

Juontajan opas. Sisällys Juontajan opas Tämä opas on tarkoitettu avuksi teille, jotka luotsaatte Suomen Lähetysseuran ja seurakuntien yhteisen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden alusta loppuun. Aivan ensimmäiseksi Suomen Lähetysseurassa

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 11/2015

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 11/2015 KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 11/2015 Kouvolan Ydinkeskusta ry I Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola I 044 311 8250, 044 311 8251 I toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi Toiminnanjohtaja Marja-Leena

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

tulistelupaikka. Ahvenlampi sijaitsee Hotelli Luostotunturin kupeessa Revontulikappeli päivittäin klo 7-22.

tulistelupaikka. Ahvenlampi sijaitsee Hotelli Luostotunturin kupeessa Revontulikappeli päivittäin klo 7-22. PYHÄ-LUOSTOLLA TAPAHTUU 23.12.2013 12.1.2014 KÄYNTIKOHTEET: Ametistikaivos, Lampivaara avoinna: o Päivittäin klo 12-14. opastetut vierailut klo 12 ja 14 (englanniksi ja suomeksi). Suljettu 24. 25.12. o

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

Joulu TIKKURILAN SEURAKUNNASSA.

Joulu TIKKURILAN SEURAKUNNASSA. Joulu TIKKURILAN SEURAKUNNASSA 2015 www.tikkurilanseurakunta.fi Suuri ilo kaikille kansoille Kirkas valo leimahti pimeyden keskelle. Älkää pelätkö. Minä ilmoitan teille ilosanoman. Nämä olivat enkelin

Lisätiedot

Gigantin joulukysely 2015 Tätä kuuluu suomalaiseen jouluun ja vuoden 2015 toivelahjat.

Gigantin joulukysely 2015 Tätä kuuluu suomalaiseen jouluun ja vuoden 2015 toivelahjat. Gigantin joulukysely 2015 Tätä kuuluu suomalaiseen jouluun ja vuoden 2015 toivelahjat. Kyselyn toteutus Gigantti toteutti verkkokyselyn jouluun liittyvistä toiveista ja mieltymyksistä. Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Liite 3 LA1. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1.

Liite 3 LA1. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1. Liite 3 LA1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Osallistut narkolepsiaa sairastavien lasten sopeutumisvalmennuskurssille.

Lisätiedot

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa.

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. www.acravintolat.fi ARTS & CRAFTS RESTAURANTS OY:N ASIAKKAAT VOIVAT NAUTTIA NYKYAJAN MUKAVUUKSISTA MENNEEN AJAN HENGESSÄ. www.acravintolat.fi

Lisätiedot

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset Suhdetyö Vertikaaliset suhteet aikuiset Vaakasuuntaiset suhteet lapset Muutamia käsitteitä Syrjintä Halventaminen Kiusaaminen Ahdistelu Yhdenvertaisen kohtelun suunnitelma Edistä lasten yhdenmukaisia oikeuksia

Lisätiedot

Kiitollisuuspäiväkirjani

Kiitollisuuspäiväkirjani Kiitollisuuspäiväkirjani Nim Lu k Päiväkirjan suunnittelu ja toteutus 08 Viitottu Rakkaus viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Kiitollisuuspäiväkirjan täyttöhjeita Voit tulostaa tätä sivua myös

Lisätiedot

KULTASIIPI 2015-2016

KULTASIIPI 2015-2016 Syksy KULTASIIPI 2015-2016 Elokuussa kultasiivessä alkoivat uuden toimintakauden touhut. Työntekijöinä ryhmässä oli Kirsi Vuori, Pia Granqvist ja Johanna Partinen. Vanhoja konkareita Kirsin lisäksi oli

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUS-SUUN NITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUS-SUUN NITELMA Ranua varhaiskasvatus 1 LAPSEN VARHAISKASVATUS-SUUN NITELMA Nimi Syntymäaika Hoitopaikka Päiväys Mahdollinen varahoitopaikka Ranua varhaiskasvatus 2 YHTEYSTIEDOT Lapsen yhteystiedot Nimi henkilötunnus

Lisätiedot

(LAPSI-VASU) LAPSEN NIMI

(LAPSI-VASU) LAPSEN NIMI (LAPSI-VASU) LAPSEN NIMI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Laadukasta päivähoitoa on perheen ja päivähoidon yhteinen sopimus, johon tarvitaan perheen asiantuntemus omasta lapsesta sekä päivähoitohenkilöstön

Lisätiedot

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA Sanasto ja lämmittely ALIAS: valitse listasta sana ja selitä se. Muut arvaavat. MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 11/2016 MARRASKUU

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 11/2016 MARRASKUU KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 11/2016 MARRASKUU Kouvolan Ydinkeskusta ry Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044 311 8251 s posti. toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi

Lisätiedot

Joulun aika Rekolan seurakunnassa

Joulun aika Rekolan seurakunnassa Joulun aika 2016 Rekolan seurakunnassa Poika asioille Vanhempani lähettivät minut lapsena kauppaan jo ennen kuin osasin laskea rahoja. Jännitin, mutta olin samalla ylpeä, kun olin jo niin iso. Muistan

Lisätiedot

Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat

Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista kestävämmät. Jos tulostimesi ottaa vastaan paksumpaa paperia

Lisätiedot

<<<<<<< Kepeä kesäinen ennustus

<<<<<<< Kepeä kesäinen ennustus Kepeä kesäinen ennustus Ennustukset sopivat hyvin iloisen mielialan nostattamiseksi esimerkiksi ryhmän kokoontumisen lopuksi, kauden ensimmäiselle tai viimeiselle tapaamiskerralle sekä juhliin. Varsinkin

Lisätiedot

Pikkuisten Mindfulness-kortit

Pikkuisten Mindfulness-kortit Pikkuisten Mindfulness-kortit Leikkaa kortit irti. Taita poikkiviivan kohdalta sanallinen ohje kuvan taakse. Laminoi kortiksi. Kortteja voi käyttää kahdella eri tapaa. Silmät voi sulkea ja kuvitella tilanteen

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2012 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 2.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu

Lisätiedot

MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa

MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa Huopalahden kirkon kellot kutsuvat Joulun viettoon 2018 1 2 MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa I adventttisunnuntai 2.12. messu klo 10 Mari Silin, Miika Kolari, Hanna Autio; Lähde-kuoro. Tule aloittamaan

Lisätiedot

NuoVo demovalmennus 12.8.

NuoVo demovalmennus 12.8. NuoVo demovalmennus 12.8. NuoVo - tapa toimia toisin! Oletteko kuullut kenestäkään, joka esittelee valmennusmenetelmiään julkisessa demovalmennuksessa? Me emme olleet kuulleet ja siksi päätimme kokeilla,

Lisätiedot

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1 kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää

Lisätiedot

Kun verbi on passiivissa, emme tiedä, kuka tekee. Idea on, että tekijä on joku tai jotkut ihmiset.

Kun verbi on passiivissa, emme tiedä, kuka tekee. Idea on, että tekijä on joku tai jotkut ihmiset. PASSIIVIN PREESENS Missä tarvitsen? Kun verbi on passiivissa, emme tiedä, kuka tekee. Idea on, että tekijä on joku tai jotkut ihmiset. Muodostus Verbityyppi 1:!!!Passiivia käytetään myös puhekielessä me-pronominin

Lisätiedot

Herra, sinun Jumalasi, iloitsee SINUSTA!

Herra, sinun Jumalasi, iloitsee SINUSTA! Herra, sinun Jumalasi, iloitsee SINUSTA! Meillä jokaisella on kokemusta siitä ilosta, jota koemme läheisistä ihmisistä; perheenjäseniä tai ystäviä ja työtovereita, joiden kanssa saamme jakaa aikaamme ja

Lisätiedot

SYKSYLLÄ 2018 JULKAISTUT TUOTTEET. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu, ,

SYKSYLLÄ 2018 JULKAISTUT TUOTTEET. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu, , SYKSYLLÄ 2018 JULKAISTUT TUOTTEET KIRJAT KIRJA JA ÄÄNITE ÄÄNIKIRJAT NUOTTIVIHKO ÄÄNITTEET LEHTI JA ÄÄNILEHTI UUSI KIRJA PINJA JA PAULUS Taina Pyysaari Kuv. Liisa Seppänen ILMESTYNYT 18.11.2018 HINTA 18

Lisätiedot

Pikkujouluiloa! Tip tap pikkujouluihin

Pikkujouluiloa! Tip tap pikkujouluihin Pikkujouluiloa! Tip tap pikkujouluihin Puutarhanaiset ry:n pikkujoulu pidettiin joulukuun 4. päivänä. Juhlapaikkana oli tunnelmallinen Maikki Friberg -koti Bulevardilla. Tilaisuus alkoi kello 17.30 glögillä

Lisätiedot

Imatra. Kylpylä Spa. ilon pisaroita

Imatra. Kylpylä Spa. ilon pisaroita Hinnasto 1.5.08 31.1.09 Imatra Kylpylä Spa ilon pisaroita 1 Huonehinnat Huonehinnat arkisin 1hh 2hh Studiohuone 92,00 124,00 Standardihuone 98,00 136,00 Promenadihuone 103,00 146,00 viikonloppuisin 1 hh

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo TOIMINTAKALENTERI JOULUKUU 2017 Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 2.12.2017 klo:12.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset Hallin Palvelutalo

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot