Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: PUUKARISTA MUJEJÄRVELLE
PUUKARISTA MUJEJÄRVELLE SAATTEEKSI Kuljin luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitkät reitit Reiteistä Traileiksi -projektin toimeksiannosta kesän 2013 aikana, päivityksiä myöhemmin. Kokonaisuus on 500km yhtenäisen reitistön kuvaus Kainuun maakuntarajalta Ilomantsiin tai päinvastoin. Jotta tuttujen reittien kulkemiseen tulisi uutta mielenkiintoa, päätin tehdä niistä kunnolliset reittikuvaukset. Suomessa ei tällaisia kuvauksia ole juuri harrastettu, mutta maailmalla ne ovat erittäin yleisiä ja tarpeellisia. Suomalaisen retkeilijän kartanlukutaitoon voi luottaa. Mutta retkeilijöitä on monenlaisia. Kaiken kokeneet konkarit eivät näitä kuvauksia tarvitse, mutta jos joku saa näistä apua ja tukea suunnitelmilleen tai suunnistukseensa, olen saavuttanut tavoitteeni. Suomalaiset maastot ovat helppoja silloin, kun polut ovat selviä. Mutta kuten vaikkapa Alppien poluilla on usein kullanarvoista tietää, että polku nousee mäkeen leipomon takaa, on näilläkin reiteillä monta mahdollisuutta ohittaa huonosti merkitty käännös tai risteys Varsinkin, kun Karjalan kierros - retkeilykartoissa on polku merkitty peittävällä värillä, jonka alle jää epäselväksi esim. milloin polku kulkee metsäautotietä ja milloin poikkeaa siltä. retkeilykartta.fi tai maastokartat.fi antavat paremmat printit, mutta nekään eivät ole erehtymättömiä. Nämä kuvaukset on jaettu osiin ja kirjoitettu erikseen etelästä pohjoiseen ja pohjoisesta etelään. Yleensä oppaiden ongelma on reitin kuvaus vain toiseen suuntaan, vastakkainen suunta on näistä joskus vaikea tulkita. Vastakkaiseen suuntaan kulkevat kuvaukset eroavat sekä tekstin että kuvien osalta. Reitin tai sen osan yleiskuvauksen, vaikeusasteen ja eri kulkutavoille soveltuvuuden lisäksi viittaan linkeillä Metsähallituksen, kuntien, yrittäjien, historia- ym. sivustoihin, mutten toista niitä. Ennakkotutustuminen reittiin kannattaa aina! Näissä ei ole maisemakuvausta eikä tunnelmointia, vaan polun tekninen kuvaus, tärkeimpinä risteykset, poikkeamat, hankalat paikat, purojen ylitykset / kahluupaikat, jyrkät mäet, kivikot, märät paikat, pitkospuut. Jokaisesta merkittävästä polulla pysymiseen vaikuttavasta kohteesta on valokuva, useimmissa kulkusuuntaan, muttei aivan jokaisesta. Kuvat ovat vuodelta 2013 pääosin toukokuun puolivälin ja lokakuun alun välistä. Paikat voivat näyttää erilaisilta eri vuodenaikaan ja eri valaistuksissa. Tekstin ja kuvien asemointi sivuille noudattaa järjestystä: kuvatekstit yllä, kuvat kulkujärjestyksessä vasemmalta oikealle. Etäisyydet on mitattu kartalta. Askelmitalla tai GPS:llä ne saattavat poiketa. GPS-koordinaatit olen merkinnyt vain muutamiin vaikeimpiin paikkoihin. Jos koordinaatteja tarvitsee, ne voi hakea helposti, muuten kartanlukutaito kannattaa! Tämä kuvaus ei muutenkaan korvaa kartanlukutaitoa eivätkä taitoiset näitä ohjeita tarvitse. Olen kiitollinen huomautuksista ja kritiikistä totta kai kuvauksiin tai kuviin on uinut joku virhe. Amatöörin ilmaista työtä on helppo korjata ja parantaa. Eero Oura eero.oura(at)gmail.com
REITTI Reitistö Puukarilta Mujejärvelle on 54km:n useiden reittien kokonaisuus, joka kulkee Pohjois-Karjalan pohjoisimmilla saloilla pistäytyen Kainuussa Hiidenportin kansallispuistossa. Peurajärven alue on helppokulkuinen, hyvin varusteltu, luonnonkaunis, hiekkarantoja ym. Sopii kaikilla kulkutavoilla kulkeville, myös talvella, erityisesti myös lapsiperheille. Hiidenportin kansallispuisto erityinen luontokohde, varsinainen Hiidenportti jää vain 2km piston päähän pitkästä reitistä ja on ehdottomasti käynnin arvoinen. Polut ovat hyväkuntoiset, merkinnät ja viitat kunnossa, mutta maasto on paikoin erittäin kivistä ja mäet jyrkkiä, eivätkä sovi kaikkein huonokuntoisimmille. Hyvät jalkineet ovat välttämättömät. Päiväreppu, vedet ovat varauksin juomakelpoisia. Saramon Jotos Mujejärveltä ja Talonpojan taival Hiidenportista Murtovaaraan ovat vähän kuljettuja asumattomilla taipaleilla kulkevia. Polku on paikoin epäselvä, kuitenkin maastoon kulunut, mutta merkinnät ovat ikivanhoja ja viitat pahimmillaan lahonneita. Vuokatti Trail Challenge -polkujuoksu Hiidenportista pohjoiseen on kuluttanut uraa ja järjestäjät ovat merkinneet reittiä. UKK-reitin risteyksestä Puukariin on juostu vain kerran, merkinnät ovat haalistuneempia ja polku edelleen ohut. Julkisia yhteyksiä ei ole. Julkisia yhteyksiä on Puukarin pysäkille, Rumoon tai Maanselälle Joensuu Kajaani tai Joensuu Oulu busseilta. Nurmeksesta on Mujejärvelle 44km. Valtimolta on Murtovaaraan hyvin opastettuja teitä pitkin 24km ja Hiidenportin Käärmesärkälle Peurajärvelle 30km. Palveluita ei ole. 1 autiotupa, 1 kota, 5 laavua, 2 tulipaikkaa, Peurajärvellä opastuskeskus (ei avoinna), siellä ekopiste, laavu, keittokatos, 5 tulipaikkaa, jotka kaikki eivät ole reitin varrella. Reitin kulkemiseen kuluu 3-5 päivää riippuen, haluaako tukeutua laavuihin vai telttailla. Osamatkat ja luokittelu: Mujejärvi Peurajärven Iso-Valkeinen 17km (4,5h) Iso-Valkeinen Hiidenportin Käärmesärkkä 13km (4h) Käärmesärkkä Allaslahti 14km (4h) Allaslahti Murtovaara 10km (2,5h) Murtovaara Puukarin pysäkki 18km /5h) keskivaativa helppo keskivaativa keskivaativa vaativa Luonto on joko retkeilyalueen komeita kankaita, kansallispuiston kapeita kivisiä harjuja, kivisiä kalliopolkuja tai vanhaa metsää. Molemmissa päissä talousmetsää, jota paikoin on käsitelty suunnistusta ja kulkemista haittaavan raskaasti. Pari paikkaa vaikeita, reittiselostus helpottaa, GPS:sta on apua. Merkintänä on oranssi maalimerkki, punamusta vyö tai punamustat viitat. Polkujuoksun merkkeinä muovitetut Vuokatti Trail Challenge kyltit ja erivärisiä kuitunauhoja ripustettuna vaihtelevin välein. Reitti kulkee asutuksesta syrjässä, metsäautoteitä on kuitenkin tiuhassa. Kulkijan on oltava omavarainen. Kännykän kuuluvuus kaikin paikoin ei ole varma. Retkeilyalueesta ja kansallispuistosta vastaa Metsähallitus. Saramon Jotoksen ja Talonpojan taipaleen ylläpito on lopetettu, mutta polkujuoksu pitää reittiä hengissä. Kuljettu touko- ja lokakuussa 2013, Puukarilta Hiidenportille uudestaan helatorstaina 2017. Eero Oura
PUUKARIN PYSÄKILTÄ MURTOVAARAAN, HIIDENPORTTIIN JA MUJEJÄRVELLE Puukarin pysäkki Kajaanintie 844 Valtimo, majatalo@puukarinpysakki.fi, 013 454 002 on Talonpojan taipaleen toinen lähtöpiste. Sen kohdalla on bussipysäkki. Siellä voi majoittua, ruokailla, kahvitella tai vain lähteä liikkeelle. Pysäkin risteyksen ja viittojen kohdalta lähtee heinittynyt tie kohti rantaa. Risteyksessä on punamusta merkki sekä 20m päässä viittoja, jotka osoittavat Hiidenportti 28, Autiojärvi 25, Murtovaara 18 sekä Peurajärven laavu 11. Rannassa on uusittu vetolautta, joka otetaan talveksi ylös ja lasketaan vesille kevättulvan laskettua (kuva tulvan aikaan toukokuun lopussa). Toisella rannalla kaatumaisillaan ja todennäköisesti kesällä pusikon peitossa oleva viitta osoittaa reitin jatkavan yläjuoksulle radan suuntaisesti, polkua ei ole.
Voi joko ylittää radan ja nousta maantielle takaoikealta kuusikon reunaa pitkin tai jatkaa valtaojan yli ja pienen levennyksen ohi. Ennen seuraavaa koivikkoa ratapenkalta laskee ruohottunut loiva huoltotien pohja. Sen kohdalla radan toisella puolen on tienpohja, jota voi käyttää parkkipaikkana. Virallinen polku könyää ylös radanvarresta viereisen mäen päällä. Pusikossa on aivan turha kulkea. Tien varressa on romahtamaisillaan oleva Talonpojan taival viitta osoittamassa vastakkaiselle puolen miehenkorkuista horsmaa kasvavaan pöheikköön. Tien toisella puolen on pieni puna-musta viitta sekä tuoreempi Vuokatti Trail Challenge - muovitettu viitta, joka haalistunee ja putoaa aikanaan pois. Tästä jatkuu polkujuoksun vähän käytetty ura. Reitti jatkuu ryteikön läpi, jossa kerrallaan näkyy vain pari haalistunutta punaista kuituliinaa (lisäsin katselmuskäynnillä muutamia.) Vasemmalle jää aukio, jonka oikeasta takanurkasta reitti on kartassa merkitty lähtemään. Reitti jatkaa siitä lähtevää heinittynyttä uraa.
Heiskasenaholla reitti poikkeaa pois traktoriuralta hyvin kuitunauhoilla merkittynä, mutta kesällä heinikon noustessa polku-ura saattaa erottua huonosti. Epävarma voi tarkistaa polun kulun GPS:ltä. Seuraavalle metsäautotielle tullessa Talonpojan taival -viitta osoittaa metsään, suunta tietä pitkin vasemmalle. Noin kilometrin tiekävelyn jälkeen tiessä on levike ja kääntöpaikka. Oikealle lähtee moottorikelkkauran pohja, jonka kohdalla on romahtanut viitta Talonpojan taival - ja Puukarin pysäkki -viitta. Nuolet osoittavat vääriin suuntiin, mutta parempi, että se on pystyssä. Ura tulee hakkuuaukolle, jossa reitti seuraa sen vasenta reunaa, jatkaa aukon halki ja jatkuu selvänä viivasuorana, mutta loppupäästä helposti pusikoituvana kulku-urana Halmetjärven tielle. Tielle tullessa on viitta Puukarin pysäkki 5. Suunta vasemmalle. 250m maantiekävelyn jälkeen viitta pusikossa osoittaa Murtovaaraan. Ylitetään silta, jonka jälkeen suoraan eteenpäin jatkuu pusikoitunut metsäkoneura, mutta reitti kääntyy heti sillan jälkeen vasemmalle. Seuraa merkkejä.
Vajaan 500m päässä polku tulee Y-risteykseen, jossa on Vuokatti Trail Challengen uudet viitat: lyhyt reitti 75, pitkä reitti 110. Pohjoiseen juoksureitti jatkuu pitkin UKK-reittiä. Tästä eteenpäin reitti on merkitty puihin punamustilla vöillä ja/tai että sinisillä täplillä, molemmat haalistuneita. Polkujuoksun kuitunauhat ovat sinisiä tai punaisia. Alku lähtee mäkeen pitkospuita pitkin. Halmevaaran rinteessä polku vahvistuu ja erottuu maastossa hyvin. Merkinnät ovat selkeät. 800m päässä poiketaan metsäautotiellä lyhyt pätkä vasemmalle, jatko ylämäkeen oikealle. Merkinnät ovat ikivanhat mustavalkoiset viitat sekä tuoreet polkujuoksun viitat. Kiuruvaaran laki on 100m lähtötasoa korkeammalla. Kohta sen jälkeen tullaan metsäautotielle, jota jatketaan vasemmalle alamäkeen. Seuraavassakaan risteyksessä ei ole kuin polkujuoksun merkintöjä ja runsaasti kuitunauhaa. Käännös vasemmalle ylämäkeen. Tie ohittaa pienen mäen päällä perinnepeltotilkun, jonka jälkeen viitattomassa Y-risteyksessä jatketaan vasenta haaraa.
270m päässä reiluhkon alamäen jälkeen vasemmalle kääntyvässä mutkassa polku poikkeaa tieuralta alamäkeen oikealle. Viittaa ei ole, mutta paljon polkujuoksun kuitunauhaa ja puissa mustapunaisia vöitä. Seuraa suo-osuus, jossa käännytään oikealta tulevalle vahvemmalle polulle, risteyksessä on vain polkujuoksun nauhoja. Kahden polun Y-risteyksessä on vanhat punamustat Karjalan kierroksen ja polkujuoksun viitat, reitti jatkuu oikeaa haaraa pitkin. Metsäautotien silmukan tyvessä ylitetään tie suoraviivaisesti. Juomalammen rantaan laskeuduttaessa polku lähtee sen punamustien ja polkujuoksun viittojen kohdalla rantaa pitkin vasemmalle. Ennen Halmevaaran tilan tilustietä ylitetään kohtisuoraan polku. Tilustiellä käännytään oikealle. Tien kaartaessa kohta oikealle, reitti kääntyy metsään ojan yli vasemmalle. Kuitunauhoja ja punamusta männynympärys.
Peurajärven tullessa polkujen risteyksessä näkyviin, valitaan rantaan laskeutuva haara oikealle. Puissa on hyvät merkinnät. Rannasta noustaan töyräs, jonka jälkeen tullaan mökkitielle. Tätä 20m oikealle ja poikkeama vasemmalle. Polku on kartassa lähtevän tieltä loivemmassa kulmassa. 1,5km päässä on Peurajärven laavu, puuvaja, WC, juomavesi järvestä. Telttapaikkoja hyvin rajallisesti. Viitat Puukarin pysäkki 11 ja Murtovaara 7 Polku jatkuu pohjoiseen vieressä olevan erämajan oikeaa puolta kohti hakkuuaukeaa. Mökiltä tulee tähän yhtyvä polku. Seuraavan hakkuuaukean kesällä heinittyessä polku saattaa erottua huonosti, mutta polkujuoksua varten on lyöty seipäitä merkiksi. Aukean toisella puolen alkaa metsäkoneura. Juuri ennen tuloaan Peurakankaan tielle reitti oikaisee melko huomaamattomasti oikealle pienelle levennykselle, josta 321-viitan kohdalta jatkuu tietä oikealle.
Kuusijärven pohjoispäässä on risteys, josta reitti jatkuu metsäautotietä vasemmalle. Paikalla on osoitenumero 382, ikivanha Karjalan kierroksen jäkälöitynyt viitta sekä polkujuoksun viitta. Onpa koivussa punainen maalattu vyökin. Ohitetaan Ylimmäisen Jokijärven mökeille vievä A,B,C-kyltillä varustettu tie. Polku kääntyy tieltä oikealle pienen mäen päällä penkalta alas. Paikalla on Karjalan kierroksen ja polkujuoksun viitat. Muutaman kymmenen metrin jälkeen polku ylittää metsäautotien suoraviivaisesti, jatkuu toisella puolen metsäkoneurana. Pian ura laskee vasemmalle painanteeseen, kun polku nousee kalliolle ylös. Seuraavilla kallioilla reitti on sekava Moto-urien ja kallioiden seassa kunnes polku laskeutuu Ylimmäisen Jokijärven rantapusikoihin. Paikoin polku häviää ja joutuu kulkemana umpimaastoa. Tässä kohdassa on oltava tarkkana, yleiskompassisuunnasta on pidettävä tarkka huoli tai kaivettava esiin GPS jos joskus. Ylimmäiseen Jokijärveen laskevan joen silta on huono. Toukokuun lopussa 2017 se oli kaksi nuljuvaa lankkua polvisyvyisessä virtaavassa vedessä, jota kaikki seurueen jäsenet eivät suostuneet ylittämään. Kiertomatka ei ole pitkä. Sillan jälkeen polku kiipeää kallioille, jossa tulee aikanaan Moto-uralle, kääntyy hetken päästä ylämäkeen oikealle huonosti merkittynä. Seuraava Kolminaisen rantaan rajautuva hakkuualue on koko polun hankalin suunnistettava. Monin paikoin polku ei erotu lainkaan ja polkujuoksumerkinnöissäkin on ollut huono katkeileva materiaali. Joitain haalistuneita punamustia vöitä on 2-metrisiksi jätetyissä kannoissa, jotka erottuvat hyvin kaikkina vuodenaikoina. Katselmointikäynnillä lisäsin punaista kuitunauhaa pahimpiin paikkoihin. Maasto on toki selväpiirteinen, mutta alusta hankala. Nyt viimeistään kannattaa kaivaa GPS esiin toivottavasti virtaa on. Toivottavasti polkujuoksun järjestäjät parantavat merkintöjään tai juoksijat kuluttavat pohjaan selkeämmän polun. Reitti tulee aikanaan metsäautotielle Murtovaaran ja polkujuoksuviittojen kohdalla, jatkaa oikealle.
400m jälkeen tullaan metsäautotien kääntöpaikalle, josta jatkuu pisto vasemmalle kohti länttä. Jatketaan suoraan, metsästysmajan tapainen pyöröhirsinen rakennus jää oikealle. 600m päässä seuraavassa risteyksessä on viitat Salmivaaraan ja Kolinlammelle sekä polkujuoksun merkkejä, käännös oikealle. Ohitetaan oikealle kääntyvä metsäautotie, risteyksessä on punamusta viitta osoittamassa suoraan. Seuraavassa risteyksessä 500m päässä Kolivaaran mustapunainen viitta ohjaa kääntymään vasemmalle. 400m päässä ennen jyrkkää ylämäkeä ja tien levikettä reitti kääntyy pitkospuille vasemmalle. Paikalla on vain mäntyyn naulattu sininen ristiviitta sekä polkujuoksun merkkejä. Seuraavalla 800m taipaleella on paljon ja osin huonokuntoisia pitkospuita. Metsätaipaleelta Murtovaaran tietä lähestyttäessä oli alkukesällä 2017 mahdollisia hakkuita enteileviä Moto-jälkiä. Polku ylittää vanhan sammaloituneen uran juuri ennen nousemistaan Murtovaaran tielle ja nousee harvennetun raiskion läpi viitoille Puukarin pysäkki 18, Peurajärven laavu 11, Talonpojan taival. Tien toisella puolen on hakattu eivätkä Hiidenporttia kohti osoittaneet viitat ole välttyneet Moto-kuskin riehunnalta.
200m päässä alamäkeen vasemmalle on hyväkuntoinen, hyvin varustettu autiotupa Tammitupa (bonuksena sauna). Sitä ennen oikealle osoittaa viitta kohti Murtojärven laavua, jonne pääsee myös talomuseon pihasta polkua WC:n ohi. Heti tämän jälkeen Y-risteyksessä uusi järeä metsäautotie vie parkkipaikalle, oikea vanha haara autiotuvalle. Tie jatkuu edelleen sillan ja tammen yli parkkipaikalle, jota voi käyttää Talonpojan taipaleen aloitus- tai lopetuspaikkana. SAAPUMINEN PARKKIPAIKALTA. Murtovaaran talomuseon parkkipaikan takareunalla on talomuseon viitta sekä toisessa taulussa runonpätkä. Polku ylittää sillan ja tammen ennen saapumista hyväkuntoiselle ja hyvin varustetulle autiotuvalle Tammituvalle. Oikeasta reunasta lähtee ylijäreä metsäautotie, joka vie samaan suuntaan. Parkkipaikalta ja autiotuvalta museolle noustessa on kuljettava pätkä ylijäreää metsäautotietä viittojen yläpuolella on valittava merkitsemätön vasen haara, joka johtaa talomuseon aidalle ja portille.
Pihapiiri on tutustumisen arvoinen. Museoon kannattaa tutustua etukäteen esim. http://fi.wikipedia.org/wiki/murtovaaran_talomuseo Museo oli 2013 auki heinäkuussa ke-su 11-19, muulloin tilauksesta. Tiedustelut Heikki Ovaskainen puh 013 454 002, majatalo Puukarin pysäkki. Päärakennuksen oikealta puolelta WC:n ohi vie leveä polku Murtojärven rantaan laavulle, hirsipöytä, puuvaja. Tie pois menee riihen ohi huoltotienä, museoalueella ei ole polun merkintöjä, punamusta vyö heti aidan takana osoittaa reittiä.
MURTOVAARA MUJEJÄRVI etelään Pihapiiristä jatkuu paljon kuljettu polku saunan ohi portille, jonka takana on infotaulu ja karsikkopetäjä. ½ km päässä on keskellä metsää viitat Tammimaja 1, Murtovaara 500m ja Murtolampi 200m Polku kulkee hakkuuaukon poikki, merkeiksi on jätetty 2-metriset kannot. 1,8km metsätaipaleen jälkeen polku laskeutuu metsäautotien päähän, hieman ennen sitä on tultu metsäkoneen uralle. Parinsadan metrin päässä T-risteyksessä polku jatkuu metsään suoraan yli, paikalla on viitta. 150m jälkeen tullaan metsäautotielle, jota reitti jatkaa oikealle. Paikalla on polkujuoksun ja Karjalan kierroksen punamustat viitat. Tien noustessa kohti Autiovaaraa / Kanasenvaaraa Y-risteyksessä polku jatkaa suoraan metsään. Paikalla on vain polkujuoksun kuitunauhoja. Ensimmäisen vaaran laelta polku laskeutuu metsäautoteiden T-risteykseen, josta jatketaan suoraan läpi tietä pitkin. Paikalla on polkujuoksun merkkejä ja Karjalan kierroksen punamusta pikkuviitta.
Kanasenvaaran päällä polku erkanee tieltä huomaamattomasti suorakulmaisesti vasemmalle, merkkinä vain pieni kivilatomus kalliolla pusikon takana, mutta runsaasti polkujuoksun merkkejä. Metsän puolella on haalistunut punamusta vyö katkenneessa näreessä. Vaaran laella on polun suorakulmaisen mutkan kohdalla punamusta viitta. Sivakkajärven tulipaikalla on tulikehä, pöytäryhmä ja puuvaja. puuvaja sekä viitat Murtovaara 5 ja Autiojärvi 2. Seuraavalla metsäautotiellä on lyhyt siirtymä hyväkuntoista tietä pitkin, selvät viitat. Seuraava 1,75km osuus on vaikea maastollisesti ja suunnistuksellisesti. Ensin ojan yli viitan ja merkkien kohdalla, laajalle hakkuuaukolle, jossa polku on heikko, muutamia runkojen tyviä jätetty pystyyn merkeiksi.
Sitten pitkä suo-osuus, jonka jälkeen märkä monien ojien halkoma raiskio, jossa kunnon ja oikean uran löytäminen on tarkkaa puuhaa. Tielle tullaan moninkertaisten viittojen kohdalla, taakse näyttää Murtovaara 7. Sillan alla oli 2013 komea majavan pato, 2017 tulvassa se oli huuhtoutunut pois. Sillan toisella puolella Autiotammen laavu on tien varressa, varustuksena vain puuvaja. Viitat osoittavat Talonpojan taipaleelle, Autiojärvi, Murtovaara 7 sekä Hiidenportti 13 Suojärveltä tuleva joki ylitetään korkeaa siltaa pitkin. Alue on matalaa ja tulvaherkkää: helatorstaina 2017 kaikki oli veden vallassa, sillalle joutui kahlaamaan polvisyvyisessä tulvavedessä.
Seuraavilla hakkuuaukoilla on jätetty merkkipuiden tyvitukkeja pystyyn. Kohdassa, jossa polku kulkee lähimpänä Autiojärven rantaa, on ylimääräinen Talonpojan taival -viitta Autiojärven rantaan tulee pusikoituneelta metsäautotieltä kalastajien polku Hieman ennen Allaslahden laavulle tuloa on hakkuuaukon jälkeen pieni Hiidenportti -viitta. Allaslahden laavulla on myös nuotiokehä, pöytäryhmä, puuvaja ja WC. Viitat näyttävät UKK-reittiä, Murtovaara 10 ja Talonpojan taivalta sekä Palolampi 7,9, Kovasinvaara 7,2, Kitulanlampi 6,9 ja Hiidenportti 6,4
Laavulta alkaa Hiidenportin kansallispuisto, jossa seuraavalla Portinsalon pitkällä metsätaipaleella ei ole poikkeamia, 5km korpi. Sen jälkeen noustaan särkän laelle, risteyksessä Palolammen polku jatkuu suoraan, viitan Kitulanlampi 1,2 mukaan käännös takaoikealle. Muut viitat osoittavat Palolampi 2,9, Käärmesärkkä 8,5 ja Kovasinvaara 2,1 sekä taaksepäin Allaslahti 5,0. Seuraavasta risteyksestä Hiidenportti, Palolampi 3,4, Käärmesärkkä 7,8 ja Kitulanlampi 1,2, Allaslahti 5,7 ja Kovasinvaara 2,9 jatketaan kohti Kitulanlammen laavua. Kansallispuistosta enemmän esim. http://www.luontoon.fi/retkikohteet/kansallispuistot/hiidenportti/sivut/default.aspx Puistossa ollaan uusimassa viittoja, 2017 helatorstaina viitat olivat vielä asentamatta. Lammen voi kiertää kahta puolta, reittikuvaus menee lännen kautta. Itäisemmältä on polkujen risteys Urpovaaran parkkipaikalle. Lammen päässä on risteys, jossa viitat osoittavat UKK-reitille, Urpovaara 4,3, Kitulanlampi 0,6, Hiidenportti 2,1, Palolampi 4,0 sekä Porttilampi 1,7. Laavulle pääsee sekä suoraan, että Urpovaaran viitan mukaan, josta laavulle pääsee sillan yli. Kitulanlammen laavulla on puuvaja, ruokapöytä, WC ja viitat Palolampi 4,5, Hiidenportti 2,8 ja Porttilampi 2,3
Sillan ylityksen jälkeen noustaan risteykseen, jossa viitat osoittavat Pitkä-Portti 3,5, Urpolampi 4,4, Käärmesärkkä 6,6 sekä Iso Oravijärvi 2,0 Risteyksessä Isolle Oravijärvelle, jossa on viitat sen lisäksi Palolampi 5,6, Käärmesärkkä 5,6, Hiidenportti 4,0, Porttilampi 3,4, Pitkäportti 2,5 skeä Kitulanlampi 1,2 Pitkäportin tulipaikka on komealla paikalla kalliolla lammen yläpuolella. Nuotiokehä, pöytäryhmä, puuvaja ja WC sekä viitat Hiidenportti 6,4, Kitulanlampi 3,6 ja Käärmesärkkä 3,0 Käärmesärkän parkkipaikalla on opastustaulu, WC ja ekopiste sekä viitat Palolampi 11, Hiidenportti 9, Porttilampi 8,8, Kitulanlampi 6,6, Iso Oravijärvi 6,3 ja Pitkäportti 3.
Parkkipaikalta jatketaan tietä vasemmalle, ylitetään silta ja 50m päässä käännytään oikealle sammaloituneelle hiekkatielle Peurajärven retkeilyalueelle ja sen merkitylle tulipaikalle. 20m päässä on metsän puolella viitta osoittamassa Peurajärvelle, puissa on merkit, mutta polkua ei ole muodostunut. Kulku on pikkutietä pitkin tulipaikalle, josta polku lähtee eteenpäin. Peurajärvestä enemmän http://www.luontoon.fi/retkikohteet/muutalueet/peurajarvi/sivut/default.aspx Jokirantaan merkityllä tulipaikalla on kaivo, muttei nuotiokehää, puita eikä muutakaan varustelua. Mäntyjärven voi kiertää sekä pohjois- että eteläkautta, Y-risteyksessä on viitat Mäntyjärven kierto 7 sekä Hiidenportti. Pääosin polku kulkee aivan rantaviivaa, etelänpuolinen käy välillä tiellä ylittämässä sillan. Merkinnät oransseilla vöillä ja polku on maastossa selvä. Itäpäässä on laavu, puuvaja ja WC vähän matkan päässä kaivo, sekä erinomainen länteen antava hiekkaranta. Viitat Mäntyjärven kierrolle sekä Hiidenporttiin Mäntyjärven pohjoispuolta pitkin sekä Iso Valkeisen kierto 6
Polku jatkaa viitan mukaan vahvana kohti edessä näkyvää Mäntyjärvenlahtea, kulkee sen rantoja pitkin ennen tuloa aikanaan hiekkatielle ja ylittää sillan. Ohitetaan Ison Valkeisen kierrolle ja toiseen suuntaan Kärnäkivelle ohjaava viitta. Tullaan T-risteykseen, jonka toisella puolella silta vie ojan yli. Risteyksessä on viitta Kärnäkivi 0,8, oikealle Kourukoski 11 ja taakse Mäntyjärvi. Polun nähtävyys on Kärnäkivi: kärjellään seisova 5-metrinen kivi. Kíveltä johtaa hento polku eteenpäin, se yhtyy aikanaan pusikkoituneeseen vanhaan tienpohjaan. Mehtovaaran Hyrinän Erän metsästysmajalta reitti kääntyy viitan mukaan soratietä vasemmalle. Tiekävely on pitkä.
Matopurolla on viitat Iso Valkeinen 3, Talasjärvi 3 sekä sivuun WC:n ja tulipaikan viitat. Nämä ovat varjoisassa, kosteassa notkelmassa jääneet täysin käyttämättä. Tämän jälkeen ohitetaan ensin oikealle, sitten vasemmalle kääntyvät urat. Metsäautotien kääntöpaikalta jatkuu tie, isompi tie vasemmalle on viitoitettu Saramon jotokseksi, risteyksessä on riistan ruokintapaikka. Pitkän maantiekävelyn jälkeen on tienpenkalla tuore viitta. Se tulee 100m päässä risteävälle uudelle karttoihin merkitsemättömälle metsäautotielle huomaamattomasti tie on rakennettu polun päälle. Poikkeaminen tältä uudelta tieltä on vielä huomaamattomampi: pisteessä N63 49,580, E029 17,188 vasemmalle kääntyvässä mutkassa erottuu polun pohja, muttei yhtään merkkiä, ensimmäinen on 20m päässä nuoressa männyssä ristikkäin kaadettujen 3 koivun kohdalla. Tullaan hiekkatielle, sen mutkassa, josta reitti jatkuu takavasemmalle, 150m päässä polku erkanee tuoreen viitan kohdalla metsään oikealle.
Ennen Talasjoen ylitystä on viitat Iso Valkeinen 9 ja 15 Tammikänppä, kohta näiden jälkeen tullaan Talasjärven kodalle. Talasjärvellä on kota, tulipaikka, puuvaja, WC ja viitat Matopurolle ja Uuron kuruun. Polku jatkaa puuvajan vierestä ja on paljon kuljettu. 60m ennen tielle tuloa, polku muuttuu lyhyeksi ruohottuneeksi tienpohjaksi. Metsäautotielle tullessa käännös vasemmalle, oranssipäiset tolpat merkkinä. Tullaan vahvemmalle metsäautotielle, josta käännytään vasemmalle. Viittaa ei ole, ainoastaan hento oranssi vyö nuoressa männyssä. Vasemmalla metsäautotien päässä on silmukka, jonka vasemmasta tyvestä polku jatkaa. Aikanaan tullaan uudestaan metsäautotielle, risteyksessä on viitta.
Polku erkanee viitan kohdalla, risteyksessä on viitat Talaksentammi 5 ja Mujejärven tammi 9,5 Polku tulee Nurmeksen Kuhmon tielle hiekkatien risteyksessä. Viitta näyttää vasemmalle alamäkeen 900m päähän Uuron reitin alkuun.