Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: MUJEJÄRVELTÄ PUUKARILLE
|
|
- Juha-Pekka Järvinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: MUJEJÄRVELTÄ PUUKARILLE
2 MUJEJÄRVELTÄ PUUKARIIN SAATTEEKSI Kuljin luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitkät reitit Reiteistä Traileiksi -projektin toimeksiannosta kesän 2013 aikana, päivityksiä myöhemmin. Kokonaisuus on 500km yhtenäisen reitistön kuvaus Kainuun maakuntarajalta Ilomantsiin tai päinvastoin. Jotta tuttujen reittien kulkemiseen tulisi uutta mielenkiintoa, päätin tehdä niistä kunnolliset reittikuvaukset. Suomessa ei tällaisia kuvauksia ole juuri harrastettu, mutta maailmalla ne ovat erittäin yleisiä ja tarpeellisia. Suomalaisen retkeilijän kartanlukutaitoon voi luottaa. Mutta retkeilijöitä on monenlaisia. Kaiken kokeneet konkarit eivät näitä kuvauksia tarvitse, mutta jos joku saa näistä apua ja tukea suunnitelmilleen tai suunnistukseensa, olen saavuttanut tavoitteeni. Suomalaiset maastot ovat helppoja silloin, kun polut ovat selviä. Mutta kuten vaikkapa Alppien poluilla on usein kullanarvoista tietää, että polku nousee mäkeen leipomon takaa, on näilläkin reiteillä monta mahdollisuutta ohittaa huonosti merkitty käännös tai risteys Varsinkin, kun Karjalan kierros - retkeilykartoissa on polku merkitty peittävällä värillä, jonka alle jää epäselväksi esim. milloin polku kulkee metsäautotietä ja milloin poikkeaa siltä. retkeilykartta.fi tai maastokartat.fi antavat paremmat printit, mutta nekään eivät ole erehtymättömiä. Nämä kuvaukset on jaettu osiin ja kirjoitettu erikseen etelästä pohjoiseen ja pohjoisesta etelään. Yleensä oppaiden ongelma on reitin kuvaus vain toiseen suuntaan, vastakkainen suunta on näistä joskus vaikea tulkita. Vastakkaiseen suuntaan kulkevat kuvaukset eroavat sekä tekstin että kuvien osalta. Reitin tai sen osan yleiskuvauksen, vaikeusasteen ja eri kulkutavoille soveltuvuuden lisäksi viittaan linkeillä Metsähallituksen, kuntien, yrittäjien, historia- ym. sivustoihin, mutten toista niitä. Ennakkotutustuminen reittiin kannattaa aina! Näissä ei ole maisemakuvausta eikä tunnelmointia, vaan polun tekninen kuvaus, tärkeimpinä risteykset, poikkeamat, hankalat paikat, purojen ylitykset / kahluupaikat, jyrkät mäet, kivikot, märät paikat, pitkospuut. Jokaisesta merkittävästä polulla pysymiseen vaikuttavasta kohteesta on valokuva, useimmissa kulkusuuntaan, muttei aivan jokaisesta. Kuvat ovat vuodelta 2013 pääosin toukokuun puolivälin ja lokakuun alun välistä. Paikat voivat näyttää erilaisilta eri vuodenaikaan ja eri valaistuksissa. Tekstin ja kuvien asemointi sivuille noudattaa järjestystä: kuvatekstit yllä, kuvat kulkujärjestyksessä vasemmalta oikealle. Etäisyydet on mitattu kartalta. Askelmitalla tai GPS:llä ne saattavat poiketa. GPS-koordinaatit olen merkinnyt vain muutamiin vaikeimpiin paikkoihin. Jos koordinaatteja tarvitsee, ne voi hakea helposti, muuten kartanlukutaito kannattaa! Tämä kuvaus ei muutenkaan korvaa kartanlukutaitoa eivätkä taitoiset näitä ohjeita tarvitse. Olen kiitollinen huomautuksista ja kritiikistä totta kai kuvauksiin tai kuviin on uinut joku virhe. Amatöörin ilmaista työtä on helppo korjata ja parantaa. Eero Oura eero.oura(at)gmail.com
3 REITTI Reitistö Mujejärveltä Puukariin on 54km:n useiden reittien kokonaisuus, joka kulkee Pohjois-Karjalan pohjoisimmilla saloilla pistäytyen Kainuussa Hiidenportin kansallispuistossa. Peurajärven alue on helppokulkuinen, hyvin varusteltu, luonnonkaunis, hiekkarantoja ym. Sopii kaikilla kulkutavoilla kulkeville, myös talvella, erityisesti myös lapsiperheille. Hiidenportin kansallispuisto erityinen luontokohde, varsinainen Hiidenportti jää vain 2km piston päähän pitkästä reitistä ja on ehdottomasti käynnin arvoinen. Polut ovat hyväkuntoiset, merkinnät ja viitat kunnossa, mutta maasto on paikoin erittäin kivistä ja mäet jyrkkiä, eivätkä sovi kaikkein huonokuntoisimmille. Hyvät jalkineet ovat välttämättömät. Päiväreppu, vedet ovat varauksin juomakelpoisia. Saramon Jotos Mujejärveltä ja Talonpojan taival Hiidenportista Murtovaaraan ovat vähän kuljettuja asumattomilla taipaleilla kulkevia. Polku on paikoin epäselvä, kuitenkin maastoon kulunut, mutta merkinnät ovat ikivanhoja ja viitat pahimmillaan lahonneita. Vuokatti Trail Challenge -polkujuoksu Hiidenportista pohjoiseen on kuluttanut uraa ja järjestäjät ovat merkinneet reittiä. UKK-reitin risteyksestä Puukariin on juostu vain kerran, merkinnät ovat haalistuneempia ja polku edelleen ohut. Julkisia yhteyksiä ei ole. Julkisia yhteyksiä on Puukarin pysäkille, Rumoon tai Maanselälle Joensuu Kajaani tai Joensuu Oulu busseilta. Nurmeksesta on Mujejärvelle 44km. Valtimolta on Murtovaaraan hyvin opastettuja teitä pitkin 24km ja Hiidenportin Käärmesärkälle Peurajärvelle 30km. Palveluita ei ole. 1 autiotupa, 1 kota, 5 laavua, 2 tulipaikkaa, Peurajärvellä opastuskeskus (ei avoinna), siellä ekopiste, laavu, keittokatos, 5 tulipaikkaa, jotka kaikki eivät ole reitin varrella. Reitin kulkemiseen kuluu 3-5 päivää riippuen, haluaako tukeutua laavuihin vai telttailla. Osamatkat ja luokittelu: Mujejärvi Peurajärven Iso-Valkeinen 17km (4,5h) Iso-Valkeinen Hiidenportin Käärmesärkkä 13km (4h) Käärmesärkkä Allaslahti 14km (4h) Allaslahti Murtovaara 10km (2,5h) Murtovaara Puukarin pysäkki 18km /5h) keskivaativa helppo keskivaativa keskivaativa vaativa Luonto on joko retkeilyalueen komeita kankaita, kansallispuiston kapeita kivisiä harjuja, kivisiä kalliopolkuja tai vanhaa metsää. Molemmissa päissä talousmetsää, jota paikoin on käsitelty suunnistusta ja kulkemista haittaavan raskaasti. Pari paikkaa vaikeita, reittiselostus helpottaa, GPS:sta on apua. Merkintänä on oranssi maalimerkki, punamusta vyö tai punamustat viitat. Polkujuoksun merkkeinä muovitetut Vuokatti Trail Challenge kyltit ja erivärisiä kuitunauhoja ripustettuna vaihtelevin välein. Reitti kulkee asutuksesta syrjässä, metsäautoteitä on kuitenkin tiuhassa. Kulkijan on oltava omavarainen. Kännykän kuuluvuus kaikin paikoin ei ole varma. Retkeilyalueesta ja kansallispuistosta vastaa Metsähallitus. Saramon Jotoksen ja Talonpojan taipaleen ylläpito on lopetettu, mutta polkujuoksu pitää reittiä hengissä. Kuljettu touko- ja lokakuussa 2013, Puukarilta Hiidenportille uudestaan helatorstaina Eero Oura
4 MUJEJÄRVI PUUKARI pohjoiseen 900m päässä Mujejärven Uuron risteyksestä ja parkkipaikasta asfalttitietä ylämäkeen vasemmalle kääntyy hiekkatie oikealle taakse, Saramon jotos lähtee risteyksestä metsään. Risteyksessä on viitta pikitielle ja polun alussa jäkälöitynyt vino tolppa punamustalla vyöllä. Läheisessä männyssä haalistunut oranssi vyö ja täplä. Seuraavan tien risteyksessä on viitat Talaksentammi 5 ja Mujejärven tammi 9,5, käännös oikealle. Noin kilometrin kuluttua on tuore viitta vasemmalle pienelle uralle, joka muuttuu poluksi. Aikanaan polku tulee heinittyneen metsäautotien silmukkaan, jota jatkaa oikealle.
5 Ensimmäinen ja vähemmän käytetty metsäautotie oikealle ei ole viitoitettu, ainoastaan hento oranssi vyö nuoressa männyssä. Talaksen kodalle merkitty polku eroaa selvänä ajourana oikealle, merkintöinä kaksi oranssipäistä tolppaa, muuttuu 60m päässä poluksi. Polku on paljon kuljettu Talasjärvellä on kota, tulipaikka, puuvaja, WC ja viitat Matopurolle ja Uuron kuruun Talasjoen sillan ylityksen jälkeen on viitat Iso Valkeinen 9 ja 15 Tammikänppä. Polku tulee hiekkatielle, jossa 150 jälkeen on jyrkkä käännös takaoikealle. Ensimmäisessä risteyksessä on tuore viitta, jälkimmäisessä vanha (kuvassa auton takana)
6 2km metsätaipaleen jälkeen pisteessä N63 49,580, E029 17,188 tullaan aivan uudelle raskaasti rakennetulle metsäautotielle, jota ei ole kartoissa. Sitä vasemmalle pääsee T-risteyksessä kääntymään vanhemmalle metsäautotielle jälleen vasemmalle. Polkukin on, mutta se erkanee täysin huomaamattomana vasemmalle ja päätyy aivan teiden risteyksen lähelle. Seuraava maantiekävely on pitkä. Ensin tullaan T-risteykseen, jossa on taaksepäin osoittava viitta ja riistan ruokintapaikka. Käännös ajetumpaa tietä oikealle. Ohitetaan ensin vasemmalle, sitten oikealle kääntyvät urat. Matopurolla on viitat Iso Valkeinen 3, Talasjärvi 3 sekä sivuun WC:n ja tulipaikan viitat. Nämä ovat varjoisassa, kosteassa notkelmassa jääneet täysin käyttämättä. Mehtovaaran Hyrinän Erän metsästysmajalta päästään vihdoin kääntymään sivuun teiltä, toki aluksi umpeenpusikoituneelle vanhalle tienpohjalle. Paikalla on viitta. retkikartta.fi näyttää aivan toisen reitin Matovaaran laen kautta.
7 Polku poikkeaa ylhäällä uralta täysin huomaamattomasti 150m ennen tien loppua. Yhtään merkkiä ei ole näkyvissä, penkassa on vain pieni kuluma ja hento polku metsään. Ensimmäinen merkki on 25m päässä. Polun nähtävyys on Kärnäkivi: kärjellään seisova 5-metrinen kivi. Tämän jälkeen tullaan vahvaa polkua Peurajärven retkeilyalueelle, jossa tien ylityksessä on viitat Mäntyjärvelle, Kärnäkivelle ja Kourukoski 11. Tie ylitetään ja jatketaan hiekkatietä. Ohitetaan Ison Valkeisen kierrolle ja toiseen suuntaan Kärnäkivelle ohjaava viitta Peurajärvestä enemmän Polku poikkeaa tiestä sillan jälkeen kulkeakseen Mäntyjärven laavulle rantoja pitkin. Laavu, puuvaja ja WC vähän matkan päässä kaivo, sekä erinomainen länteen antava hiekkaranta. Viitat Mäntyjärven kierrolle sekä Hiidenporttiin Mäntyjärven pohjoispuolta pitkin sekä Iso Valkeisen kierto 6
8 Mäntyjärven voi kiertää Mäntyjärven kiertoa molempiin suuntiin. Pääosin polku kulkee aivan rantaviivaa. Etelänpuolinen käy välillä tiellä ylittämässä sillan. Merkinnät oransseilla vöillä ja polku on maastossa selvä. Länsipäässä polut yhtyvät kohdassa, jossa on viitat Mäntyjärven kierto 7 sekä Hiidenportti Tien lähellä jokirantaan merkityllä tulipaikalla on kaivo, muttei nuotiokehää, puita eikä muutakaan varustelua. Polku tulee tielle lähellä Peurajärven ulkoilualueelle osoittavaa maantieviittaa. Sen jälkeen ylitetään silta ja käännytään oikealle Hiidenportin kansallispuiston parkkipaikalle. Parkkipaikan risteyksessä on viitta sekä Peurajärvelle että Hiidenporttiin. Opastustaulu, WC ja ekopiste sekä viitat Palolampi 11, Hiidenportti 9, Porttilampi 8,8, Kitulanlampi 6,6, Iso Oravijärvi 6,3 ja Pitkäportti 3. Puistossa ollaan uusimassa viittoja. Helatorstaina 2017 viitat olivat vielä asentamatta. Kansallispuistosta enemmän esim.
9 Käärmesärkän ja koko Hiidenportin polut ovat erittäin kivisiä ja normaalia hidaskulkuisempia. Pitkäportin tulipaikka on komealla paikalla kalliolla lammen yläpuolella. Nuotiokehä, pöytäryhmä, puuvaja ja WC sekä viitat Hiidenportti 6,4, Kitulanlampi 3,6 ja Käärmesärkkä 3,0 Risteyksessä Isolle Oravijärvelle, jossa on viitat sen lisäksi Palolampi 5,6, Käärmesärkkä 5,6, Hiidenportti 4,0, Porttilampi 3,4, Pitkäportti 2,5 sekä Kitulanlampi 1,2 Kitulanlammen laavulle laskeudutaan risteyksestä, jossa viitat osoittavat Pitkä-Portti 3,5, Urpolampi 4,4, Käärmesärkkä 6,6 sekä Iso Oravijärvi 2,0. Sillan toisella puolen on komeassa niemennenässä Kitulanlammen laavu, puuvaja, ruokapöytä, WC. Laavulla on viitat Palolampi 4,5, Hiidenportti 2,8 ja Porttilampi 2,3. Lammen voi kiertää kahta puolta, reittikuvaus menee lännen kautta. Itäisemmältä on polkujen risteys Urpovaaran parkkipaikalle. Lammen päässä on risteys, jossa viitat osoittavat UKK-reitille, Urpovaara 4,3, Kitulanlampi 0,6, Hiidenportti 2,1, Palolampi 4,0 sekä Porttilampi 1,7
10 Seuraavassa risteyksessä Palolammen polku jatkuu suoraan, viitat Hiidenportti, Palolampi 3,4, Käärmesärkkä 7,8 ja Kitulanlampi 1,2 Reitti jatkuu vasemmalle viittojen Allaslahti 5,7 ja Kovasinvaara 2,9. Seuraavassa risteyksessä viitat näyttävät Kitulanlampi 1,8, Palolampi 2,9, Käärmesärkkä 8,5 ja Kovasinvaara 2,1 sekä takavasemmalle alamäkeen Allaslahti 5,0 kohti Allaslahden laavua. Hiidenportin kivisten polkujen jälkeen on Portinsalo tasaista ja helppoa astua. 5 kilometrin matka kansallispuiston rajalle ja Mallaslahden laavulle on yksinäistä korpea ilman poikkeamia. Allaslahden laavulla on laavu, nuotiokehä, pöytäryhmä, puuvaja ja WC. Viitat näyttävät eteenpäin UKK-reittiä, Murtovaara 10 ja Talonpojan taivalta sekä Palolampi 7,9, Kovasinvaara 7,2, Kitulanlampi 6,9 ja Hiidenportti 6,4 Laavulta lähdettäessä on hakkuuaukon reunalla pieni Hiidenportti -viitta. Autiojärven rantaan tulee pusikoituneelta metsäautotieltä kalastajien polku. Kohdassa, jossa polku kulkee lähimpänä Autiojärven rantaa, on ylimääräinen Talonpojan taival -viitta. Seuraavilla hakkuuaukoilla on jätetty merkkipuiden tyvitukkeja pystyyn.
11 Suojärveltä tuleva joki ylitetään korkeaa siltaa pitkin. Alue on matalaa ja tulvaherkkää: helatorstaina 2017 kaikki oli veden vallassa, sillalle joutui kahlaamaan polvisyvyisessä tulvavedessä. Autiotammen laavu on tien varressa, sen hakkuuraiskion välissä, varustuksena vain puuvaja. Viitat osoittavat Talonpojan taipaleelle, Autiojärvi, Murtovaara 7 sekä Hiidenportti 13 Sillan toisella puolen on moninkertaiset viitat ja maalaukset osoittamassa Murtovaara 7. Sillan alla oli 2013 komea majavainsinöörin työnäyte, helatorstaina 2017 tulva oli vienyt sen mennessään.
12 Seuraava 1,75km osuus on vaikea maastollisesti ja suunnistuksellisesti. Varsinkin ensimmäinen märkä monien ojien halkoma raiskio, jossa kunnon ja oikean uran löytäminen on tarkkaa puuhaa. Pohjoispäässä on jätetty runkojen tyviä pystyyn, mutta etelämmässä polku ei ole merkitty, perussuunta on koko ajan sama: kohti metsän nurkkaa, jossa polku siirtyy metsän puolelle. Seuraava suo-osuus on märkyyteen taipuvainen, helatorstaina 2017 pientenkin ojien sillat olivat veden alla. Sen jälkeisellä aukkohakkuulla on jätetty 2-metriset kannot polun merkiksi. Seuraavalla metsäautotiellä on lyhyt siirtymä hyväkuntoista tietä pitkin, selvät viitat. Sivakkajärven tulipaikalla on tulikehä, pöytäryhmä ja puuvaja sekä viitat Murtovaara 5 ja Autiojärvi 2.
13 Kanasenvaaran laella on polun suorakulmaisen mutkan kohdalla punamusta viitta. Vaaran toisella puolen polku tulee huomaamattomasti metsäautotielle, merkkinä vain kivikasa. Käännös oikealle alamäkeen. Ala- ja ylämäkien jälkeen T-risteyksestä polku jatkuu suoraan pitkin hakkuuaukean reunaa, paikalla on punamusta viitta. Nimettömän mäen ylityksen jälkeen tullaan uudestaan tielle Y-risteyksessä, josta reitti jatkuu suoraan tietä alamäkeen. Paikalla on vain polkujuoksun kuitunauhoha. 400m jälkeen ennen seuraavaa metsäautoteiden risteystä polku oikaisee vasemmalle punamustan ja polkujuoksun merkkien kohdalla. Tulee kohta T-risteykseen, josta jatkaa suoraan yli. Paikalla on viitta. Lyhyen tiepätkän jälkeen alkaa vielä lyhyemmäksi jäävä metsäkoneura, jolta polku poikkeaa vasemmalle. Sen jälkeen pitkä metsätaival. Sen aikana polku ylittää hakkuuaukion, jossa merkeiksi on jätetty 2-metriset kannot.
14 Ennen Murtovaaralle nousua on viitta Murtolampi 3,2, polku sinne on erittäin hento, lampi siintää metsän läpi. Murtovaaralle noustessa on keskellä metsää viitat Tammimaja 1, Murtovaara 500m ja Murtolampi 200m. Talomuseolle tullessa on ennen porttia infotaulu ja leveä polku karsikkopetäjälle. Pihapiiri on tutustumisen arvoinen. Museoon kannattaa tutustua etukäteen esim. Museo oli 2013 auki heinäkuussa ke-su 11-19, muulloin tilauksesta. Tiedustelut Heikki Ovaskainen puh , majatalo Puukarin pysäkki. Päärakennuksen oikealta puolelta vie leveä polku Murtojärven rantaan laavulle, hirsipöytä, puuvaja. Tie pois menee riihen ohi huoltotienä, museoalueella ei ole polun merkintöjä, punamusta vyö heti aidan takana osoittaa reittiä. Talonpojan taipaleen polku kohti Puukarin pysäkkiä lähtee alamäestä portin ulkopuolelta. Alku on takavasemmalta tulevaa lyhyttä ylijäreää metsäautotietä, museon alapuolisessa rinteessäkin on hakattu.
15 TALONPOJAN TAIVAL PUUKARIN PYSÄKILLE Viitoilta Puukarin pysäkki 18, Peurajärven laavu 11, Talonpojan taival polku lähtee lyhyen harvennusraiskion läpi, laskeutuu tienpenkalta, ylittää sammaloituneen koneuran ja painuu metsään. Seuraavalla 800m taipaleella on paljon ja osin huonokuntoisia pitkospuita. Tien toisella puolen on hakattu eivätkä Hiidenporttia kohti osoittaneet viitat ole välttyneet Moto-kuskin riehunnalta. LEIRIYTYMISMAHDOLLISUUS 200m päässä alamäkeen vasemmalle on hyväkuntoinen, hyvin varustettu autiotupa Tammitupa (bonuksena sauna). Sitä ennen oikealle osoittaa viitta kohti Murtojärven laavua, jonne pääsee myös talomuseon pihasta polkua WC:n ohi. SAAPUMINEN PARKKIPAIKALTA. Murtovaaran talomuseon parkkipaikan takareunalla on talomuseon viitta sekä toisessa taulussa runonpätkä. Polku ylittää sillan ja tammen ennen saapumista hyväkuntoiselle ja hyvin varustetulle autiotuvalle Tammituvalle. Oikeasta reunasta lähtee ylijäreä metsäautotie, joka vie samaan suuntaan.
16 POLKU JATKUU Pitkospuilta tullaan metsäautotielle, jossa on pelkät polkujuoksun merkit ohjaavat kääntymään oikealle. Risteyksessä on Valtimon ammattiopiston eräpolun loukkuja. T-risteykseen tultaessa Kolivaaran viitta osoittaa taaksepäin, käännös oikealle. Ohitetaan vasemmalle kääntyvä metsäautotie, risteyksessä on punamusta viitta osoittamassa suoraan. Risteyksessä 400m päässä on viitat Kolinlammelle ja Salmivaaraan sekä polkujuoksun merkkejä, käännös vasemmalle. Edessä metsikön takana näkyy Koivujärvi. 600m päässä sillan ylityksen jälkeen tullaan tien kääntöpaikalle, oikealle länteen jatkuu pistotie. Reitti jatkuu vasemmalle, metsästysmajan tapainen pyöröhirsinen rakennus jää vasemmalle. Murtovaara ja polkujuoksuviitan kohdalla reitti kääntyy hakkuuaukiolle, joka on erinomaisen hankala suunnistettava. Monin paikoin polku ei erotu lainkaan ja polkujuoksumerkinnöissäkin on ollut huono katkeileva materiaali. Joitain haalistuneita punamustia vöitä on 2-metrisiksi jätetyissä kannoissa, jotka erottuvat hyvin kaikkina vuodenaikoina. Katselmointikäynnillä lisäsin punaista kuitunauhaa pahimpiin paikkoihin. Maasto on toki selväpiirteinen, mutta alusta hankala. Nyt viimeistään kannattaa kaivaa GPS esiin toivottavasti virtaa on. Toivottavasti polkujuoksun järjestäjät parantavat merkintöjään tai juoksijat kuluttavat pohjaan selkeämmän polun. Ensimmäiset kaksi 2-metristä kantoa, joissa toisessa on punamusta vyö, ohjaavat alkuun.
17 Ennen Jokijärven jokea reitti pistäytyy Moto-uralla, josta heti erkanee selkeästi punamustin maalauksin ja polkujuoksun kuituliinoin merkityssä kohdassa vasemmalle. Ylimmäiseen Jokijärveen laskevan joen silta on huono. Toukokuun lopussa 2017 se oli kaksi nuljuvaa lankkua polvisyvyisessä virtaavassa vedessä, jota kaikki seurueen jäsenet eivät suostuneet ylittämään. Kiertomatka ei ole pitkä. Ylimmäisen Jokijärven rannalta polku nousee oikealle kallioille, joilla se on Moton jälkien alla sekava ja huonosti merkitty. Tässä kohdassa on oltava tarkkana, polkua ei paikoin erota ja merkinnät ovat huonot, vaikka niitäå arviointikäynnillä lisäsin. Yleiskompassisuunnasta pidettävä tarkka huoli tai kaivettava esiin GPS jos joskus. Aikanaan polku laskee kallioilta oikealta alhaalta tulevalle metsäkoneuralle, joka tulee metsäautotielle, jonka ylittää suoraviivaisesti, jatkuu polkuna. Muutaman kymmenen metrin jälkeen polku kipuaa metsäautotielle, jota jatkaa alamäkeen vasemmalle. Paikalla on Karjalan kierroksen ja polkujuoksun viitat. Ohitetaan Ylimmäisen Jokijärven mökeille vievä A,B,C-kyltillä varustettu tie. Kuusijärven pohjoispäässä T-risteyksessä on kyltti 382, vanha jo jäkälöitynyt Karjalan kierroksen viitta ja polkujuoksun merkkejä. Reitti jatkaa tietä oikealle.
18 Reitti poikkeaa tieltä 321-viitan kohdalla pienen sorastetun levennyksen kohdalla, punamusta viitta 90 kulmassa ja polkujuoksun viitta. Jatkuu pienen levennyksen läpi polkuna kohdatakseen takaoikealta tulevan metsäkoneuran. Metsäkoneura häviää hakkuuaukean reunassa. Sen kesällä heinittyessä polku saattaa erottua huonosti, mutta polkujuoksua varten on lyöty seipäitä merkiksi. Peurajärven rannalla olevalle erämökille vie polku, laavulle vie Y- risteyksen vasen haara. 700m päässä on Peurajärven laavu, puuvaja, WC, juomavesi järvestä. Telttapaikkoja hyvin rajallisesti. Viitat Puukarin pysäkki 11 ja Murtovaara 7 Laavulta polku jatkaa mäkeen, 1,5km jälkeen tullaan mökkitielle, jossa käännös oikealle, kartassa liittymä on merkitty hieman toisella tavallsa. 20m jälkeen polulle vasemmalle alas rantaan. Rannasta noustessa takaoikealta tulee toinen järveä kiertävä polku, jatketaan vasemmalle.
19 Tullaan Halmevaaran tilatielle, jossa käännös oikealle. Heti seuraavassa mutkassa ennen Halmevaaran taloa polku kääntyy viitoittamattomana, mutta puihin hyvin merkittynä ensin kärrytielle vasemmalle ja 15m jälkeen poluksi oikealle. Juomalammen päässä toinen polku jatkuu rantaa etelään, Talonpojan taival nousee punamustien ja polkujuoksun viittojen kohdalla ylämäkeen. Metsäautotien silmukan tyvessä ylitetään tie suoraviivaisesti. Vanhalla Karjalan kierroksen ja tuoreilla polkujuoksun viitoilla merkityssä polkujen Y-risteyksessä suunta vasemmalle. Poikkeama pienemmälle polulle oikealle ensin hieman kuivemmille mailla ja sitten suolle on melko huomaamaton, mutta polkujuoksun viitta ja kuitunauhat sekä vanha Karjalan kierroksen punamusta vyö ohjaavat oikealle. Ylämäkeen noustessa tullaan vanhalle metsäautotielle, jossa polkujuoksun viitta ohjaa kääntymään vasemmalle ylämäkeen. Siellä tulee Y-risteyksessä vasemmalta toinen haara, ohitetaan pieni (perinne)peltotilkku.
20 Pienen alamäen jälkeen risteyksessä on vain polkujuoksun viittoja ja runsaasti kuitunauhaa. Käännös oikealle ylämäkeen. Metsäautotieltä poiketaan hieman ennen sen loppumista vasemmalle kohti Kiuruvaaran lakea, josta alas on 100m alamäki. Paikalla on vain polkujuoksun merkinnät. Vaaralta laskeuduttaessa poiketaan lyhyt pätkä metsäautotietä vasemmalle, jatko alamäkeen oikealle. Merkinnät ovat ikivanhat mustavalkoiset viitat sekä tuoreet polkujuoksun viitat. Halmevaaran alapuolella on lyhyet pitkokset ja polkujuoksun risteys, jossa on viitta: lyhyt reitti 75, pitkä reitti 110. Pohjoiseen juoksureitti jatkuu pitkin UKKreittiä. Tästä eteenpäin Puukarin pysäkin suuntaan polku on paljon vähemmän kuljettu ja polkujuoksu on mennyt siitä vain kerran. Polku on maastossa huonommin erottuva ja kuitunauhat ovat haalistuneempi, mutta vielä helatorstaina 2017 niitä oli runsaasti.
21 Reitti kulkee heinikkoituneena puroa seuraillen, kääntyy vasemmalle, ylittää sillan ja kääntyy Halmetjärven tietä vasemmalle Murtovaara -viitan kohdalla. 250m maantiekävelyn jälkeen reitti kääntyy työkoneuralle Puukarin pysäkki 5 viitan kohdalla. Ura on alussa pusikoituvaa sorttia, vaikka onkin myös moottorikelkkaura. Viivasuora ura tulee aikanaan erikoisen rumaksi jätetylle hakkuuaukolle, kulkee sen poikki ja oikeaa reunaa ennen kuin sukeltaa uudestaan metsään. Metsäautotielle tullessa on Talonpojan taipaleen ja Puukarin pysäkin viitat pystyynnoston jälkeen nuolet osoittavat väärään suuntaan. Tiellä on levike ja kääntöpaikka, suunta vasemmalle kohti länttä. Tieltä polku poikkeaa oikealle metsään melko huomaamattomana Talonpojan taival- ja polkujuoksuviittojen kohdalla. Polku on vähän kuljettu, mutta erottuu maastossa, kesällä heinikon noustessa saattaa peittyä. Paikoin on oltava tarkkana, mutta haalistuneita punaisia kuitunauhoja oli vielä 2017 polkujuoksun jäljiltä tiuhassa. Heiskasenaholla polku yhtyy ruohottuneeseen takavasemmalta tulevaan traktoriuraan.
22 Tiepohjan lopussa oikealle jää aukko, (virallinen polku jatkuu pusikon läpi alamäkeen vasemmalle harvakseltaan haalistuneilla kuituliinoilla merkittynä). Aukon läpi voi jatkaa ja kääntyä vasemmalle alamäkeen. Pusikon läpi tullaan tielle, jossa polkujuoksun viitta osoittaa taaksepäin. Vastakkaisella puolen on harmaantunut luhistumaisillaan oleva Talonpojan taival -viitta. Rantaan ja radalle osoittavalta Talonpojan taival -viitalta jatketaan 30m alamäkeen ruohottuneelle pistotielle, josta pääsee radan yli ja rantaan laskeutuvaa umpeen kasvanutta huoltotietä pitkin. Rannassa ei ole polkua, lautalle on matkaa 400m. Jos ei halua rypeä pusikossa, voi jatkaa tietä samat 400m ja laskeutua metsikön viertä radan yli rantaan Välijoen lomat opasteen kohdalta.
23 Rannassa on uusittu vetolautta, joka otetaan talveksi ylös ja lasketaan vesille kevättulvan laskettua (kuva tulvan aikaan toukokuun lopussa). Lauttarannasta noustaan kärrytiellä kohti kuutostietä. Ennen sitä on viitat Hiidenportti 28, Autiojärvi 25, Murtovaara 18 ja Peurajärven laavu 11. Kuutostien vastakkaisella puolella on Puukarin pysäkki Kajaanintie 844 Valtimo, on Talonpojan taipaleen toinen lähtö- tai päätepiste. Sen kohdalla on bussipysäkki. Siellä voi majoittua, ruokailla, kahvitella tai vain lähteä liikkeelle.
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: PUUKARISTA MUJEJÄRVELLE
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: PUUKARISTA MUJEJÄRVELLE PUUKARISTA MUJEJÄRVELLE SAATTEEKSI Kuljin luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitkät reitit Reiteistä Traileiksi -projektin toimeksiannosta
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: UKK-REITTI pohjoisessa
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: UKK-REITTI pohjoisessa UKK-REITTI MAANSELKÄ PUUKARI - VALTIMO SAATTEEKSI Kuljin luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitkät reitit Reiteistä Traileiksi -projektin
retkeilyreitit: Kolinpolun reittiseloste etelästä pohjoiseen
retkeilyreitit: Kolinpolun reittiseloste etelästä pohjoiseen SAATTEEKSI Olen kulkenut luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitempiä polkuja Reiteistä Traileiksi -projektin toimeksiannosta kesien 2013-14 aikana.
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: UKK-REITTI pohjoisessa
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: UKK-REITTI pohjoisessa UKK-REITTI VALTIMO - PUUKARI - MAANSELKÄ SAATTEEKSI Kuljin luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitkät reitit Reiteistä Traileiksi -projektin
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreittien luokittelu
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreittien luokittelu Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreittien luokittelu Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Joensuu 2013 Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreittien luokittelu
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: AITTOKOSKELTA MUJEJÄRVELLE
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: AITTOKOSKELTA MUJEJÄRVELLE AITTOKOSKI MUJEJÄRVI = KOIVUJOEN POLKU ja MUJEJÄRVEN ALUE etelästä pohjoiseen SAATTEEKSI Kuljin luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitkät
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: TAITAJAN TAIVAL Petkeljärveltä
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: TAITAJAN TAIVAL Petkeljärveltä Mekrijärvelle TAITAJAN TAIVAL PETKELJÄRVELTÄ MEKRIJÄRVELLE SAATTEEKSI Kuljin luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitkät reitit Reiteistä
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: KARHUNPOLKU2 Teljosta Ruunaalle
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: KARHUNPOLKU2 Teljosta Ruunaalle KARHUNPOLUN POHJOINEN OSA pohjoisesta etelään TELJOSTA RUUNAALLE SAATTEEKSI Kuljin luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitkät reitit
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: MUJEJÄRVELTÄ AITTOKOSKELLE
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: MUJEJÄRVELTÄ AITTOKOSKELLE MUJEJÄRVI - AITTOKOSKI pohjoisesta etelään SAATTEEKSI Kuljin luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitkät reitit Reiteistä Traileiksi -projektin
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: SUSITAIVAL Möhköstä Patvinsuolle
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: SUSITAIVAL Möhköstä Patvinsuolle SUSITAIVAL etelästä pohjoiseen MÖHKÖSTÄ PETKELJÄRVELLE SAATTEEKSI Kuljin luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitkät reitit Reiteistä
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: SUSITAIVAL Patvinsuolta Möhköön
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: SUSITAIVAL Patvinsuolta Möhköön SUSITAIVAL pohjoisesta etelään PATVINSUOLTA MÖHKÖÖN SAATTEEKSI Kuljin luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitkät reitit Reiteistä
DIGITRAIL ESTEETTÖMYYSKARTOITUS TAMMELA
DIGITRAIL ESTEETTÖMYYSKARTOITUS TAMMELA TAMMELAN SININEN REITTI 4 KM Tammelan sininen reitti alkaa Hämeen luontokeskuksen pihalta. Polun alku on melko leveä, mutta sen alussa on heti jyrkkä ylämäki, jota
DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI
DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI Lopen sininen retkeilyreitti 3 km Lopen sininen reitti lähtee Tauluntien varressa olevalta pysäköintialueelta. Reitti kulkee aluksi kapeaa polkua pitkin mäntymetsikön
Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta
Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Kaikki ykköset 3, 5, 7 ja 10km radoilla oli lyhyemmät ykköset (56 ja 53). 9, 12 ja 15km radoilla pidemmät (62 ja 67). Lyhyillä ykkösillä oli
Firmaliiga Högbacka
Firmaliiga 16.5.2017 Högbacka Analyysi reittihärvelipiirrosten pohjalta A-rata 3-4: Pitkä väli, jossa oli useita eri reitinvalintavaihtoehtoja. Haasteita oli rastilta lähdössä ja toteutuksen sujuvuudessa.
Reittiopas. Härkätie Hämeenlinnasta Turkuun. Rauno Huikari
Reittiopas Härkätie Hämeenlinnasta Turkuun Rauno Huikari Alkusanat Reittioppaan tarkoituksena on esittää ymmärrettävässä ja helposti luettavassa muodossa Hämeen Härkätien reitti valmistusajankohdan kartoilla.
MÖKILLE SAMMALNIEMEEN
MÖKILLE SAMMALNIEMEEN Lähde kaupungin kiireestä Sammalniemen luontoon viettämään unohtumaton loma! Raision Seudun Lasten Tuen mökki on avoinna ympärivuoden, mökki sijaitsee Juupajoella Sammalniemen leirikeskuksen
Syötteen PSM-tempon yleisopastus ja reittikuvaukset
1 Syötteen PSM-tempon yleisopastus ja reittikuvaukset Lähtö/maalialueen vieressä on isot sorapintaiset paikoitusalueet. Kilpailulähtöjen ollessa käynnissä lämmittely teillä ajaen onnistuu ainoastaan Syötekyläntiellä
Kuva: Veikko Hahmo. Suomi100v. LUONTOHELMIKOHDE Pirkkalassa TAAPORINVUORI- KURIKKAKALLIO
Kuva: Veikko Hahmo Suomi100v. LUONTOHELMIKOHDE Pirkkalassa TAAPORINVUORI- KURIKKAKALLIO Retkelle lännestä Mistä retkelle: Kuntakeskusta, Takamaa, Vähäjärvi Kävellen kohti Takamaata ja moottoritien alikulun
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: KARHUNPOLKU2 Ruunaalta Teljoon
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: KARHUNPOLKU2 Ruunaalta Teljoon KARHUNPOLUN POHJOINEN OSA etelästä pohjoiseen RUUNAALTA TELJOON SAATTEEKSI Kuljin luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitkät reitit
Joensuu Run 2017 reitit
Joensuu Run 2017 reitit Pitkällisen suunnittelun ja pähkimisen päätteeksi olemme saaneet vihdoin ja viimein reitit hyvin lähelle sitä muotoa kuin ne tulevat tapahtumassa olemaan. Kevät ei ihan vielä ole
Väliväylä Kannuskoski - Pyötsiä 9 km
Kannuskoski - Pyötsiä 9 km Sulunkoski, niva / I- N 60 57.179' E 27 09.474' (WGS84) Kivisessä koskessa on oikeassa reunassa oleva suora ja kapea kivetön ränni. Kyykoski, I N 60 57.221' E 27 09.632' (WGS84)
Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma
Kauppi-Niihaman vertaissuunnittelu, kevät 2019 Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma Pirkanmaan polkujuoksu ry / Tampere Trail Running Jarkko Bamberg & Manu Humppi Kauppi-Niihaman polkuverkosto
Luontoreittien esteettömyyskartoitus
Luontoreittien esteettömyyskartoitus Evo, Hämeenlinna Evon alue on yksi Etelä-Suomen suurimmista metsäalueista. Evon retkeilyalueella kulkijan käytössä on yhteensä noin 8500 hehtaarin suuruinen alue, jossa
KAIKKI REITIT MERKITTY REITTI
KAIKKI REITIT MERKITTY REITTI Reitit on merkitty maastoon keltaisella värillä. Polku on helppoa ja soveltuu näin ollen myös vähemmän maastopyöräilykokemusta omaaville. Reittiopasteet sijaitsevat leirintäalueella
Koivusaaren luontopolku
KARTTAESITE Koivusaaren luontopolku 100 m Koivusaaren luontopolku sijaitsee Ounasjoen suistosaaressa, 2,3 km Rovaniemen keskustasta pohjoiseen. Pitkos tetun ja helppokulkuisen polun pituus on 2,5 km. Opasteet
Halloween hike 2015 reittiohje
Halloween hike 2015 reittiohje Lähtöpaikka on Tarvaalan kalamajan piha-alueella. Muista ehdottomasti leimata itsesi lähteneeksi LÄHTÖ-rastilla! Jos keskeytät ja pääset omin avuin pois maastosta niin leimaa
Pelkosenniemi, Pyhätunturi. Uhriharju ja Pyhänkasteenlampi
Pelkosenniemi, Pyhätunturi Uhriharju ja Pyhänkasteenlampi Kohteen tarkastus Pirjo Rautiainen Metsähallitus Lapin Luontopalvelut PL 8016 96101 Rovaniemi pirj o.rautiainen@metsa.fi 040 5081673 JOHDANTO Pyhä-Luoston
Kytäjä-Usmi Ulkoilualue
Kytäjä-Usmi Ulkoilualue 1 Tervetuloa Kytäjä-Usmi ulkoilualueelle Kytäjä-Usmi ulkoilualueen luonto ja alueella sijaitsevat retki kohteet tarjovata loistavat mahdollisuudet lenkkeilyyn, pyöräilyyn, grillaukseen,
Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012
Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012 FT Samuel Vaneeckhout TAUSTA Muinaisjäännösselvityksen tavoitteena oli selvittää muinaisjäännösrekisteriin kuuluvia kohteita UPM:n
Kisaopas. Triathlonin SM-pikamatka ja perusmatkan. kuntosarja. 14.6.2014 Nurmijärvi. Hyvinkään Pyöräilijät
Kisaopas Triathlonin SM-pikamatka ja perusmatkan kuntosarja 14.6.2014 Nurmijärvi Hyvinkään Pyöräilijät Saapuminen Parkkipaikan osoite on Kotorannantie 49, 05250 Kiljava. Alla olevassa kartassa ovat suositellut
Matkan hinta (meno-paluu) määräytyy osallistujamäärän mukaan. 20 henkeä n. 250, jos 40, niin lähempänä 100.
Kesän bussimatka Lappiin Lähtö Imatralta pe 21.7.2017 Paluu Lemmenjoelta la 29.7.2017 Reitti: Imatra-Joensuu-Kajaani-Pudasjärvi-Rovaniemi-Sodankylä-Kiilopää- Saariselkä-Inari-Lemmenjoki ja takaisin. (Vaihtoehtoinen
retkeilyreitit: Jaaman kierroksen reittiseloste
retkeilyreitit: Jaaman kierroksen reittiseloste SAATTEEKSI Olen kulkenut luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitempiä polkuja Reiteistä Traileiksi -projektin toimeksiannosta kesien 2013-14 aikana. Jotta tuttujen
Suolijärvi: Reittikartta
Suolijärvi: Reittikartta Juoksureitin rajat määrittyvät koko matkalla ulkoilureitin reunojen mukaan. Jumi 55 Kataja (kävelytien pohjoispuolella sisäkaarteessa käännyttäessä sähkölinjalle) Pirkan Hölkän
Peuran Polku. Kunnostusarvio
Peuran Polku Kunnostusarvio 26.10.2018 Peuranpolku Peuran polku on 115 km:n mittainen retkeilyreitistö Pohjois-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa Suomenselän vedenjakajalla. Kulkeminen on vapaata ja merkitty
VÄYLÄ 1 Par 3 100 m -5 m
VÄYLÄ 1 100 m -5 m Alamäkiväylä, joka taittuu n. 60 metrin päässä vasemmalle. Loppu 40 m tasamaalla. Onnistuneella avausheitolla on mahdollista päästä korille. VÄYLÄ 2 Par 4 171 m -6 m Väylän alku heitetään
Hyviä käytänteitä yhdenvertaisuuden parantamiseksi luontokohteilla
Hyvät käytänteet 1 (6) Hyviä käytänteitä yhdenvertaisuuden parantamiseksi luontokohteilla Ennakkotieto Yhdenvertaisen luontoliikunnan edistämisessä ennakkotieto on äärimmäisen tärkeässä asemassa. Luontokohteesta
KUOPIO Viitaniemen ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2018
1 KUOPIO Viitaniemen ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2018 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Inventointi...
Ojennusvaara merkkipuu MH-tunnus: 97328
Ojennusvaara merkkipuu MH-tunnus: 97328 Kohdetyyppi: 7 Kulttipaikat Haltija: 181 Metsätalous Länsi-Lappi Ajoitus: 7116 Uusi aika Ylläpitäjä: 181 Metsätalous Länsi-Lappi Rakentamisvuosi: Kunta: 614 POSIO
Pohjois-Karjalan tuulivoimaselvitys lisa alueet, pa ivitetty
Merja Paakkari 21.12.2012 1(17) Pohjois-Karjalan tuulivoimaselvitys lisa alueet, pa ivitetty 21.12.2012 Kunta Alue Tuulisuus/ tuuliatlas [m/s] Nurmes Juuka Lieksa Lieksa/ Nurmes Lieksa Kontiolahti Panjavaara
Piste 1. Kävelijä jättää ajoneuvonsa vanhan muurin viereen. Jotakin hyvin arvokasta on paketoitu.
Piste 1. Kävelijä jättää ajoneuvonsa vanhan muurin viereen. Jotakin hyvin arvokasta on paketoitu. Kävelijä oikaisee paketoidun rakennuksen ohi vastapäisen muurin portille. Ripille kävellessään hän repäisi
HANKESUUNNITELMA Lieksan itärajan retkeilyreitin kunnostaminen
HANKESUUNNITELMA Lieksan itärajan retkeilyreitin kunnostaminen Carelian Eastpoint ry 1 / 5 Hakija Carelian Eastpoint ry, y-tunnus 2008398-2 Osoite: Tiensuuntie 26 B, 81720 Lieksa Puh. 0400 671 053 / Niilo
Kytäjä-Usmi Ulkoilualue
Kytäjä-Usmi Ulkoilualue Tervetuloa Kytäjä-Usmi ulkoilualueelle Hyvinkäällä sijaitsevan Kytäjä-Usmi ulkoilualueen luonto ja alueella sijaitsevat retki kohteet. Tarjoavat loistavat mahdollisuudet lenkkeilyyn,
Ulkoilua Kuolimon äärellä!
Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja
MK 1. LÄHTÖ: Huolto suoritetaan Heinolan2ellä noin 300m ennen lähtöä. Huomioikaa muut 2ellä liikkujat.
MK 1 Huolto suoritetaan Heinolan2ellä noin 300m ennen lähtöä. Huomioikaa muut 2ellä liikkujat. Takki huolto suoritetaan Heinolan2en sekä Rutalahden2en risteysalueella, noin 500 MK maalista eteenpäin. Huom!
Aulanko. Matkailija rautatieasemalta Aulankoon. Tuukka Virtanen
Aulanko Matkailija rautatieasemalta Aulankoon Tuukka Virtanen Hämeenlinnan rautatieasema Hämeenlinnan rautatieasemalla pysähtyy päivittäin noin parisenkymmentä Helsingin ja Tampereen välillä kulkevaa lähi-
ELÄMÄN POLULLA -kortit
1 ELÄMÄN POLULLA -kortit 34 kpl Näissä kuvissa on erilaisia maisemia, joiden läpi kulkee polku tai tie. Tunnelmat ja näkymät vaihtelevat. On helppokulkuisia teitä ja haastavampia. On tyynnyttävää, tylsää,
Agilityä lyhtyjen loisteessa! Tuomarina: Anders Virtanen. Lauantai-illan hämärtyessä 1lk ja maksit3. Sunnuntaina minit ja medit3 sekä 2lk
Agilityä lyhtyjen loisteessa! Tuomarina: Anders Virtanen Lauantai-illan hämärtyessä 1lk ja maksit3 3.-4.9.2016 Tervetuloa Nokialle kesäkauden päättäviin agilitykisoihin. Muista ottaa mukaan kilpailukirja
Nurmijärven golfkentän korjaussuunnitelma. Visio 2020. Tilander Golf Design Oy, 2008
Nurmijärven golfkentän korjaussuunnitelma Visio 2020 Tilander Golf Design Oy, 2008 Seuraavilla sivuilla on esitetty järjestyksessä kaikki Nurmijärven Golfkeskuksen reiät ja niille tehtävät korjaus-/muutosehdotukset.
Helsingin yliopisto, Kumpulan kasvitieteellinen puutarha, Gumtäkt botaniska trädgård
Helsingin yliopisto, Kumpulan kasvitieteellinen puutarha, Gumtäkt botaniska trädgård Sijainti: Helsinki Omistaja: Helsingin yliopisto Aukioloajat: Kumpulan kasvitieteellinen puutarha on avoinna toukokuusta
Koskikaltiojoen suu (länsi) /1-;p 01 0311- 3844 03 SUOJANPERÄ x= 7691 52-3, y= 3543 641~ z= n. 120 Inari ) t_/ Suojanperä. 14 f' Of o.
TARKASTUSRAPORTTI FM Tiina Äikäs tarkasti seuraavat kohteet Pohjois-, Itä- ja tunturi-lapin alueella 2.7.- 12.7.2007 osana väitöskirjaansa liittyviä kenttätöitä. Apuna kenttätöissä oli fil. yo Siiri Tolonen.
SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi
SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi 17.1.2013 Willitys tmi Marjo Lindberg Sisältö Selvitysalueen sijainti 3 Yleistä 3 Menetelmät 3 Sysivuoren luonto, yleistä 3 Kartta 4 Kuvaukset Sysivuoren luonnosta
Kutveleen kanavan tiesuunnittelualueen muinaisjäännösinventointi Taipalsaaren ja Ruokolahden kunnissa syksyllä 2000
Kutveleen kanavan tiesuunnittelualueen muinaisjäännösinventointi Taipalsaaren ja Ruokolahden kunnissa syksyllä 2000 Timo Jussila Kustantaja: Kaakkois-Suomen tiepiiri 2 Kutveleen kanavan tiesuunnittelualueen
HANKESUUNNITELMA Lieksan itärajan retkeilyreitin kehittämishanke. Carelian Eastpoint ry
HANKESUUNNITELMA Lieksan itärajan retkeilyreitin kehittämishanke Carelian Eastpoint ry Hakija Carelian Eastpoint ry, y-tunnus 2008398-2 Osoite: Tiensuuntie 26 B, 81720 Lieksa Puh. 0400 671 053 / Niilo
Ylöjärvi Kyrönlahti Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011
1 Ylöjärvi Kyrönlahti Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kuvia... 4 Kartat...
ENONKOSKI Käkötaipale-Valkeislahti Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi v Timo Jussila Hannu Poutiainen
1 ENONKOSKI Käkötaipale-Valkeislahti Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi v. 2011 Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: UPM / Sulkavan Palvelut Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot...
RUSKAVAELLUS KEMIHAARAAN
RUSKAVAELLUS KEMIHAARAAN 11.-18.9. 2017 Maanantai 11.9. Salo Savukoski, 1250 km, Joulumuorin tupa jossa majoitus mökeissä. Tiistai 12.9. Savukoski Kemihaara, n. 110 km, aamupala Samperin Savotassa. Kemihaara
Tammela Pääjärvi Haukilammi Mäkilän ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila
1 Tammela Pääjärvi Haukilammi Mäkilän ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Tilaaja: Ympäristösuunnittelu Oy / UPM-Kymmene Oyj 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3
TRIUVARE AJO-OHJEET JA PYSÄKÖINTI
12.9.2014 1(7) TRIUVARE AJO-OHJEET JA PYSÄKÖINTI Käyntisoite Takojankatu 1c B 13 33540 Tampere Sisäänkäynti Tursonkadun puolelta sisäpihan kautta Pysäköinti - Punaisella merkityillä kaduilla maksuton pysäköinti
VUOKATTI TRAIL CHALLENGE 2017
VUOKATTI TRAIL CHALLENGE 2017 OSALLISTUJAOHJEET (päivitetty 3.8.2017) KISAKANSLIA puh. 044-5325920 Kisakanslia on avoinna pe klo 10-21, lauantaina klo 03.30-04.30 ja klo 07.00-24.00 sekä sunnuntaina klo
Pohjois-Espoon ratsastuspolut Kiti Santamala
Pohjois-Espoon ratsastuspolut 29.08.2018 2 Sijainti Pohjois-Espoo kartat.espoo.fi/ 3 Sijainti Pohjois-Espoo Oittaa Nupuri Röylä Reitti kulkee pääsääntöisesti Bodom-järven ympärillä ja sen varrella asustelee
REILA reittimerkintöjen turvallisuus, pilottialueena Lappi 2015-2018
Sisältö Merkissä väri: teemat, maastokartta, kestävyys, Viitat Paikka Mitä: symbolein Etäisyys, km Suunta Paikan nimi (Kohde) Saavutettavuus/esteettömyys/vaativuus Etäisyys Yksinkertaistettu Ulkomaalaisten
Havaintoja suorituksista. Esimerkit: Kainuun Rastiviikko Puolanka 2016 KLL Kajaani 2016 Havaintoja ja kokemuksia Kainuun Rastiviikoilta v.
RASTIREITTI (RR) Havaintoja suorituksista Kuinka erilaiset suunnistustehtävät toimivat Millaisia reitinvalintoja tehtiin Missä oikaistaan, missä mennään siimaria Taustatietoa ratamestareiden avuksi Esimerkit:
Rata F / L-1 Kanneltie kasin pihalle
Rata F / L-1 Kanneltie kasin pihalle B on nopeampi kunhan K- pisteestä osaa heti siirtyä Kanneltielle lumikasaa kiertäen. Ei A:kaan ole huono valinta eikä kisa vielä tähän ratkennut Rata F / 1-2 Asemalle
5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti
5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti Korkeakoskenhaaran ja Koivukoskenhaaran haarautumiskohdassa on laaja kulttuurikeskittymä vanhoilla kylätonteilla sijaitsevine kylineen ja vanhoine peltoineen. Joen niemekkeet
Nähtävilläoloaika 6. - 19.7.2011, piirrokset 29866_1 ja 29866_2 sekä selostus
HELSINGIN POLKUPYÖRÄILIJÄT RY MUISTUTUS PL 81 00531 HELSINKI pj@hepo.fi 19.7.2011 www.hepo.fi Helsingin kaupunki, Kirjaamo Yleisten töiden lautakunta PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI MUISTUTUS NORDENSKIOLDINKADUN
Rata A / L-1 Kanneltie kasin pihalle
Rata A / L-1 Kanneltie kasin pihalle B on nopeampi kunhan K- pisteestä osaa siirtyä lumikasaa kiertäen Kanneltielle. Jos valitset A:n, on osattava kulkea talon päädystä - reitti jää helposti lumikasojen
Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998
Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998 Vuonna 1998 Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi keskittyi Änättijärven rantoihin. Kyseessä oli jatko vuonna 1987 alkaneelle inventointityölle.
Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006
1 Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006 Timo Jussila Kustantaja: Pihtiputaan kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Maastokarttaote... 3 Kartoitus... 3 Maasto...
Turvalliset ja asiakaslähtöiset reittimerkinnät - ohjeistus. REILA, kuntakokoukset, syksy 2016
Turvalliset ja asiakaslähtöiset reittimerkinnät - ohjeistus REILA, kuntakokoukset, syksy 2016 Ohjeistuksen runko Alustava sisällys Opastekokonaisuuden muodostaa: Opastetaulut: reittien lähtöpisteissä sekä
NORDENSKIOLDINKADUN KATUSUUNNITELMA (piirrokset 29866_1 ja 29866_2)
HELSINGIN POLKUPYÖRÄILIJÄT RY MUISTUTUS PL 81 00531 HELSINKI pj@hepo.fi 23.6.2011 www.hepo.fi Epävirallinen muistutus alueen katu- ja liikennesuunnittelijoille Helmer Berndtson Kaisa Lahti Marek Salermo
Hämeenlinna Etu-Hätilän kivääriampumarata
Hämeenlinna 2.12.2017 Etu-Hätilän kivääriampumarata Kansallinen partioajo 3 henkisin joukkuein 1 = Avoin (kuskin luokitus vapaa) 2 = B (partiossa vähintään 1 B-luokan kuski, ei A- kuskeja) 3 = C (partiossa
Reittianalyysi Osakilpailu 4 Rauma, Tarvonsaari. RTM Anni Heikkonen & Henrik Väisänen
Reittianalyysi Osakilpailu 4 Rauma, Tarvonsaari 28.12.2014 RTM Anni Heikkonen & Henrik Väisänen K-1 Punainen reitti on hieman pidempi, mutta lähtö seuraavalle rastille on sujuvampi Sininen reitti on hieman
Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m
Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.
KAARINAN SYYSMARATON
KAARINAN SYYSMARATON 22.10.2016 Mittausraportti Mittauspäivä: 20.10.2016, klo 18:00 19:30 Olosuhteet: Mittaaja: Avustajat: +5 C, pilvistä Jari Tomppo Janne Klasila, Tuomo Sibakov, Jaakko Uotila Kaarinan
Janakkala Kyöstilänharju ja Puurokorvenmäki muinaisjäännösinventointi 2011
1 Janakkala Kyöstilänharju ja Puurokorvenmäki muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: Insinööritoimisto Matti Jokinen 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Kartat... 4
Väylä 1 - Ei niin helppo startti
Väylä 1 - Ei niin helppo startti Kiinteän radan väylä 1 hieman pidennettynä. Edelleen aika lyhyt, mutta haastava heitto ylämäkeen. Heittopaikka kulkureitillä suoraan normaalin tiin takana. Heittopaikka
KAUPPI-NIIHAMA LUONTO IHMISILLE JA ELÄIMILLE
KAUPPI-NIIHAMA LUONTO IHMISILLE JA ELÄIMILLE HEVOSREITIT Tampereen ratsastusseura ry on tehnyt yhteistyötä Koilliskulkijoiden ja maastopyöräilijöiden kanssa Kauppi-Niihama vertaissuunnittelutyössä. HIILINIELU
HELVETINJÄRVEN KANSALLISPUISTON KÄVIJÄKYSELY VASTAUKSIA 576, JOISTA 182 ANNETTU PAPERILOMAKKEELLA
HELVETINJÄRVEN KANSALLISPUISTON KÄVIJÄKYSELY 3.7.-5.8.2018 VASTAUKSIA 576, JOISTA 182 ANNETTU PAPERILOMAKKEELLA Mistä maasta olet kotoisin? N=576 SUOMI RUOTSI VIRO SAKSA ITALIA NORJA TANSKA RANSKA ENGLANTI
ULKOILMATAPAHTUMA SULKAVUOREN JA VIHILAHDEN ALUEILLA
KUTSU ULKOILMATAPAHTUMA SULKAVUOREN JA VIHILAHDEN ALUEILLA 17.5.2016 Tampereen kaupungin maankäyttö ja Tampereen keskuspuhdistamo Oy järjestävät yhteistyössä ulkoilmatapahtuman tulevan keskuspuhdistamon
JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS
JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS Manu Vihtonen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke 2009 53 9 VEPSÄNJOEN KARTOITETUT KOSKET JA TOIMENPIDESUOSITUKSET 9.1 Ilvolankoski Vepsänjoen
PISTOHIEKAN MUINAISJÄÄNNÖKSET
1 PISTOHIEKAN MUINAISJÄÄNNÖKSET Timo Jussila, Mikroliitti Oy (email: Mikroliitti@dlc.fi, p: 0400-530057) Tutkimukset tehty vuosina 1994-1995 Puumalan kunnan kustannuksella, Puumalan muinaisjäännösten merkinnän
Tervetuloa agilitykisoihin Nokialle ! Paras ysäriasu palkitaan jälleen! Huom! Taustamusiikkina legendaarisimmat ysärihitit!
Tervetuloa agilitykisoihin Nokialle 25.-26.5.2019! Kiitos ilmoittautumisestasi ysäriteemaisiin agilitykisoihimme. Viikonlopun tuomarina toimii Anne Viitanen. Luokkajärjestys lauantaille 1ABC ja 3CBA (SL,L).
Suomussalmen Kellojärven kaava-alueen kiinteistön 29:1 kortteleiden 10 ja 11 inventointi
Liite 1 raporttiin (raportit eriteltynä) Suomussalmen Kellojärven kaava-alueen kiinteistön 29:1 kortteleiden 10 ja 11 inventointi 1. Perustiedot Inventointialue: Suomussalmen Kellojärven kaava-alueen kiinteistön
Rantaraitin kehittäminen Taustat
Yhdyskuntatekniikka Sivu 1 / 5 Taustat Tekniset palvelut toteuttivat omalle henkilökunnalle ja nuorisovaltuustolle kyselyn, jossa teemoina olivat kulttuuri, lapset ja nuoret, liikunta sekä ympäristö ja
LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22
LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 Rakennukset, kulttuurihistoria Korpelan tilan entisessä talouskeskuksessa sijaitsevat asuinrakennus,
HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006
HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 NEVA järjesti matkan Alppien parhaimmistoon kuuluvalle murtomaahiihtoalueelle Itävallan Ramsauhun 20 hengen voimin 25.2. - 4.3.2006. Kokemukset olivat todella hyvät. Majoituimme
Beat 1 Rostad ja Sanden
Beat 1 Rostad ja Sanden Rostad. Oikea ranta. Rostad on kalastusalueen ylin pooli ja on pituudeltaan noin 500 metriä. Se on luonteeltaan hitaasti virtaavaa syvää nivaa kosken yläpuolella. Täällä ranta on
3. RETKIKOHTEET JA -REITIT KERKKOON LUONNOSSA
Kuva: Kerkkoon uimaranta Porvoonjoen rannalla on juuri kunnostettu ja vilkkaassa käytössä. 3. RETKIKOHTEET JA -REITIT KERKKOON LUONNOSSA Luontotyöryhmä mietti ensin, millainen luonto kasveine ja eläimineen
Väylä 1 - Ei niin helppo startti
Väylä 1 - Ei niin helppo startti Kiinteän radan väylä 1 hieman pidennettynä. Edelleen aika lyhyt, mutta haastava heitto ylämäkeen. Heittopaikka kulkureitillä suoraan normaalin tiin takana. Viime vuodesta
ALAVUS Alavuden pohjoisosan järvien rantaosayleiskaava-alueiden
1 ALAVUS Alavuden pohjoisosan järvien rantaosayleiskaava-alueiden muinaisjäännösinventoinnin täydennys 2007 Timo Jussila Kustantaja: Alavuden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Taipaleenjärvi...
TEKNINEN OPAS: BIKE WEEKEND MARATHON 25.7.2015
TEKNINEN OPAS: BIKE WEEKEND MARATHON 25.7.2015 KILPAILUTOIMISTO Kilpailutoimisto on avoinna Lahden Urheilukeskuksen piha- alueella lauantaina klo 8 alkaen. Puhelin kilpailutoimistoon: 0405687059 / Juho
LAPPEENRANTA Ruoholampi 3 (Muntero) asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006
1 LAPPEENRANTA Ruoholampi 3 (Muntero) asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila Kustantaja: Lappeenrannan kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Maastokartta, tutkimusalue,
Kuva: Usko Juntunen. Mistä polku löytyy?
Kuva: Usko Juntunen Mistä polku löytyy? Mistä reittitarjonta löytyy? Kuntien tiedotus ulkoilupaikoista ja reiteistä? Valtakunnallinen tieto maastopyöräilymahdollisuuksista? Kartat ja reittisovellukset
MYYNTIESITE. Pellaslaakson pientalokortteli
MYYNTIESITE Pellaslaakson pientalokortteli Kulttuurimaisemaa ja arvokkaita luontokohteita Pellaslaakso on vanhaa espoolaista kulttuurimaisemaa, jonka poikki kulkee historiallinen Kuninkaantie. Maiseman
Lempäälä Sääksjärvi Kipinäaidan inventointi 2010.
1 Lempäälä Sääksjärvi Kipinäaidan inventointi 2010. Hannu Poutiainen Tapani Rosted Timo Sepänmaa Kustantaja: Lempäälän kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartat... 3 Vanhat kartat...
Rautavaara Lapinjärvi ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2013
1 Rautavaara Lapinjärvi ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: UPM-Kymmene Oyj 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta...
Keski-Suomen tuulivoimaselvitys lisa alueet
Merja Paakkari 16.11.2011 1(19) Keski-Suomen tuulivoimaselvitys lisa alueet Kunta Alue Tuulisuus/ tuuliatlas [m/s] Tuulisuus 100m/ WAsP [m/s] Vuosituotanto 100m / WAsP [GWh] Tuulipuiston maksimikoko [MW]
Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen
Maastoon matalalla kynnyksellä Tiiina Riikonen PyöräPolku hanke 2014-2015 Hanke keskittyi maastopyöräilyyn luontoympäristössä. Maastopyöräily on monipuolinen laji. Kuntoliikuntana, ulkoiluna, retkeilynä
Alikulkutunnelin eteläpään puolella opastaulun takana P: 6684299 I: 359550 11 Heinästie x Heinästie 42. Autotallin ovessa. P: 6683517 I: 363468
Mahoton 170 7 Vikträsk x Tien ja ojan risteys ja niiden vieressä olevan männyn takana rasti P: 6674726 I: 348054 8 Stora Bladträsk x Tien ja luonnonsuojelualueen risteys: Tien länsipuolella tolppa, jossa