Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: UKK-REITTI pohjoisessa
|
|
- Teemu Niemi
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: UKK-REITTI pohjoisessa
2 UKK-REITTI VALTIMO - PUUKARI - MAANSELKÄ SAATTEEKSI Kuljin luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitkät reitit Reiteistä Traileiksi -projektin toimeksiannosta kesän 2013 aikana, tämän osuuden uudestaan Kokonaisuus on 500km yhtenäisen reitistön kuvaus Kainuun maakuntarajalta Ilomantsiin tai päinvastoin sekä muutama yhdyspolku. Jotta tuttujen reittien kulkemiseen tulisi uutta mielenkiintoa, päätin tehdä niistä kunnolliset reittikuvaukset. Suomessa ei tällaisia kuvauksia ole juuri harrastettu, mutta maailmalla ne ovat erittäin yleisiä ja tarpeellisia. Suomalaisen retkeilijän kartanlukutaitoon luotetaan ja voi luottaa. Mutta retkeilijöitä on monenlaisia. Kaiken kokeneet konkarit eivät näitä kuvauksia tarvitse, mutta jos joku saa näistä apua ja tukea suunnitelmilleen tai suunnistukseensa, olen saavuttanut tavoitteeni. Suomalaiset maastot ovat helppoja silloin, kun polut ovat selviä. Mutta kuten vaikkapa Alppien poluilla on usein kullanarvoista tietää, että polku nousee mäkeen leipomon takaa, on näilläkin reiteillä monta mahdollisuutta ohittaa huonosti merkitty käännös tai risteys Varsinkin, kun Karjalan kierros - retkeilykartoissa on polku merkitty peittävällä värillä, jonka alle jää epäselväksi esim. milloin polku kulkee metsäautotietä ja milloin poikkeaa siltä. tai maastokartat.fi antavat paremmat printit, mutta nekään eivät ole erehtymättömiä. Nämä kuvaukset on jaettu osiin ja kirjoitettu erikseen etelästä pohjoiseen ja pohjoisesta etelään. Yleensä oppaiden ongelma on reitin kuvaus vain toiseen suuntaan, vastakkainen suunta on näistä joskus vaikea tulkita. Vastakkaiseen suuntaan kulkevat kuvaukset eroavat sekä tekstin että kuvien osalta. Reitin tai sen osan yleiskuvauksen, vaikeusasteen ja eri kulkutavoille soveltuvuuden lisäksi viittaan linkeillä Metsähallituksen, kuntien, yrittäjien, historia- ym sivustoihin, mutten toista niitä. Ennakkotutustuminen reittiin kannattaa aina! Näissä ei ole maisemakuvausta eikä tunnelmointia, vaan polun tekninen kuvaus, tärkeimpinä risteykset, poikkeamat, hankalat paikat, purojen ylitykset / kahluupaikat, jyrkät mäet, kivikot, märät paikat, pitkospuut. Jokaisesta merkittävästä polulla pysymiseen vaikuttavasta kohteesta on valokuva, useimmissa kulkusuuntaan, muttei aivan jokaisesta. Kuvat ovat vuodelta 2013 pääosin toukokuun puolivälin ja lokakuun alun välistä. Paikat voivat näyttää erilaisilta eri vuodenaikaan ja eri valaistuksissa. Tekstin ja kuvien asemointi sivuille noudattaa järjestystä: kuvatekstit yllä, kuvat kulkujärjestyksessä vasemmalta oikealle. Etäisyydet on mitattu kartalta. Askelmitalla tai GPS:llä ne saattavat poiketa. GPS-koordinaatit olen merkinnyt vain muutamiin vaikeimpiin paikkoihin. Jos koordinaatteja tarvitsee, ne voi hakea helposti, muuten kartanlukutaito kannattaa! Tämä kuvaus ei muutenkaan korvaa kartanlukutaitoa eivätkä taitoiset näitä ohjeita tarvitse. Matkaan kuluva aika on laskettu 3,5km tuntivauhdille. Tupien, laavujen ja leiripaikkojen etäisyydet vaikuttavat todelliseen aikaan. Päivämatkat on arvioitu alle 8 tuntisiksi. Sekä Susitaipaleella Ilomantsissa että Karhunpolulla Lieksassa on käynnissä kehittämisprojektit. Nämä reittikuvaukset tullaan saattamaan ajan tasalle lähivuosina. Niitä tullaan päivittämään eikä niitä kannata tallentaa varmuuden vuoksi. Olen kiitollinen huomautuksista ja kritiikistä totta kai kuvauksiin tai kuviin on uinut joku virhe. Amatöörin ilmaista työtä on helppo korjata ja parantaa. Eero Oura eero.oura(at)gmail.com
3 REITTI: UKK-reitin 27km osa Puukarilta Maanselälle on osa Pohjois-Karjalan Itärajan retkeilyreittiä. Alkuperäinen UKK-reitti Kolilta on pohjoispäässä valitettavan huonossa kunnossa Nurmeksen kaupungin lopetettua sen huoltamisen. Etelässä Juuan osuus kirkonkylältä pohjoiseen on hyvässä kunnossa. Kolilta on yhteys erittäin suositun Herajärven kierroksen kautta Kolin polulle Kontiolahden Uuroon ja edelleen Jaamankankaan reittejä Joensuun keskustaan. Maanselältä reitti jatkuu Kainuun puolelle Uusi Itärajan reitti tulee Hiidenportin kansallispuiston kautta Murtovaaran talomuseolle, josta eteenpäin reitin kunto on kohtuullinen Vuokatti Trail Challenge - polkujuoksun merkintöjen ja käytön ansiosta. Tässä on kuvattu myös hyvässä kunnossa oleva ja Valtimon kunnan hoitama 10km osuus Valtimon keskustasta pitkälle reitille. Ei sen sijaan yhteyttä Nurmeksen suuntaan. Yhteyttä Maanselältä eteenpäin Kainuuseen ei ole tutkittu kulkemalla. Kuvattu osuus on hyvin saavutettavissa, julkisia yhteyksiä Valtimolle, Puukarin pysäkille, Rumoon tai Maanselälle Joensuu Kajaani tai Joensuu Oulu busseilta ( vuorokaudessa). Maakuntaraja ja risteys Maanselälle on 170km Joensuusta, 53km Nurmeksesta, 60km Kajaanista. Se on koko matkalta kolmen vuodenajan osaaville vaeltajille sopiva reitti. Kuljettavissa myös maastopyörillä ja hiihtäen. Molemmissa päissä on matkailuyrittäjien palvelut, matkan varrella varaustupa, laavu ja tulipaikka. Palveluista lisää: ja Etapit ja luokittelu: Valtimo Halmevaara 10km (3h) Puukarin pysäkki Rumo 17km (6h) Rumo Maanselkä (Maanselän etappi) 10km (3h) keskivaativa keskivaativa keskivaativa Maisemallisesti komein on pohjoisin osuus Kokkosärkällä, muu on talousmetsää, jota on paikoin käsitelty kulkemista ja suunnistusta haittaavan raskaasti. Polku on melko vähän kuljettu ja osin huonosti maastosta erottuva. Kulkijan on oltava omavarainen ja osattava lukea karttaa. Tämä kuvaus antaa vihjeitä edessä olevasta ja muutamalle pahimmalle paikalle ehdotuksen kiertotiestä. Merkintänä on vanha UKK-merkki: sininen maalimerkki. Valtimon kunta ylläpitää reittiä, Vuokatti Trail Challenge - polkujuoksun ylläpitäjät lisäävät omia merkintöjään. Kuljettu kesä-heinäkuussa 2013, uudestaan kesäkuussa Eero Oura
4 REITTISELOSTUS Valtimon kylällä reitille voi lähteä monesta kohdasta. Kylänraitilta polulle pääsee esim. ev.lut. hautuumaan läpi ja edelleen 6-tien yli. Valtimon koulukeskuksen kohdalla pohjoiseen mennessä ennen ja pohjoisesta tullessa jälkeen kylälle vievää liittymää on Valtimo infopiste. Tämän pohjoispäästä radan toisella puolen pääsee UKK-reitille ortodoksiselle kirkolle vievän Lokkiharjuntien viitan kohdalta. Jatka radanvartta 250m, vieressä kulkee purupolku/hiihtolatu, jolle vie useita yhdyskäytäviä. Käänny Y-risteyksessä ennen keltaista ortodoksista Pyhän Kolminaisuuden kappelia ja hautuumaata oikealle, seuraa sen aidan viertä etuoikealle. Tie kaartaa jyrkästi alaoikealle kohti uimarantaa, jatka purupolkua/hiihtoladun pohjaa kulkusuunnan merkin mukaisesti. Alamäestä tulee UKK-reitti Nurmeksen suunnasta. Reitti jatkuu hyvin puihin merkittynä pitkin hautuumaan aidan viertä ja hiekkatietä siitä ohi. Jatka selkeää tietä lammen ja järven välistä harjua, älä poikkea tienumero 70 punaiselle tuvalle.
5 Polku laskeutuu isommalle hiekkatielle, paikalla on UKK-viitta / sininen täplä. Tältä reitti eroaa 200m päässä etuvasemmalle seuraavan talon kohdalla. Paikalla on kelkkareitin ristiviitta ja seuraavassa puussa haalea UKK-reitin sininen täplä. Muutaman 10m päässä tämä oikopolku tulee hiekkateiden risteykseen, josta jatketaan samansuuntaisesti kohti Ylä- Valtimolle menevän tien ylitystä. Reitti ylittää tien suoraviivaisesti, jatkaa Aholantietä Y-risteyksen oikean puolesta haaraa. Molemmin puolin on tienviitoissa tuoreet siniset vyöt. 50m päässä reitti eroaa postilaatikoiden kohdalla entistä pienemmälle hiekkatielle Y-risteyksen oikeaa haaraa numeroviitan kohdalla, puhelinpylväässä on reittimerkki. Hetken päästä talonumero 31-kyltti on pystytetty UKK-viittaan, reitti jatkuu oikealle alamäkeen nurmettunutta tilustietä.
6 Tie nousee viljelysten välistä pienelle mäelle ja loppuu suorakulmaisesti autiotalon pihaan. Reitti jatkuu niityn viertä vasemmalle ja hieman taakse metsään painuvalle kelkkauralle (ristiviitat). Ura on tullut viljelysten viertä toista reunaa. Aikanaan maastossa hyvin erottuva ja selkeä polku tulee hiekoittuneelle tilustielle, kääntyy alamäkeen oikealle UKKviitan suuntaan. 150m jälkeen Y-risteyksessä polku jatkaa hyvin merkittynä suoraan, kun tie jatkaa etuvasemmalle. Ennen metsäautotietä on Y-risteys, jossa sininen viitta osoittaa oikealle haaralle ja taakse, vasemmalla on moottorikelkoille tie -varoitus. Polku nousee metsäautotielle, jatkuu siitä vasemmalle 50m ylämäkeen viittojen kohdalla moottorikelkkauraa pitkin oikealle.
7 Ura tulee tielle sen oikealle kääntyvässä mutkassa. Moottorikelkkaura jatkuu suoraan eteenpäin, UKK-reitti tietä pitkin oikealle. Reitti poikkeaa pitkän tietaipaleen jälkeen viitan kohdalla polulle, joka johtaa sakeassa kuusikossa olevalle laavulle (karttaan merkitty vain tulipaikka). Tulisija, jätehuolto, puuvaja 2017 tyhjä, vaikka Valtimon kunta muuten huoltaakin reittiä hyvin. Viitat UKK-maja 17km, Tavikoski 13km, Valtimo 5km. Aikanaan polku tulee metsäautoteiden T-risteykseen viitan kohdalla, jatkaa suoraan T:n kantaa pohjoiseen. Reitti nousee mäelle, jossa reitti jatkaa merkitsemättömänä pusikkoituneena urana metsäautotien päästä.
8 Koneura heikkenee välillä, muuttaa poluksi, kunnes seuraavaa autiotaloa lähestyttäessä muuttuu jälleen ruohottuneeksi uraksi. Seuraavaksi tullaan autiotalon pihaan, jolle tulevaa tietä jatketaan. Sitä edeltävien metsittyneiden viljelysten kohdalla polku häviää, suunta entinen. Lisäsin muutaman kuitunauhan. Aikanaan tullaan kesäasuntona olevan Varpuvaaran pihapiiriin, sitä ennen ohitetaan riimuveräjä. Veräjän jälkeen käännytään oikealle hiekkatielle ylämäkeen, josta UKK-reitti kääntyy pian merkkien kohdalla ruohottuneelle metsäkoneuralle vasemmalle. Kartta ei tunne tätä reittiä. Sulkee melko huonosti havaittavana, mutta suoraviivaisena, metsittymässä olevan hakkuuaukean läpi, lisäsin muutaman kuitunauhan.
9 Polku tulee metsäautotielle sinisellä täpläviitalla merkityssä kohdassa. Y-risteyksen vasen vähemmän kuljettu haara johtaa oikeaan suuntaan. Tie nousee vahvasti pusikoituneena lähes umpeen kasvavana korkealle Halmevaaralle, kunnes kohtaa Talonpojan taipaleen ja Vuokatti Trail Challenge polut, kääntyy niiden viitoilla alamäkeen vasemmalle. 20m alempana näkyy suuressa kuusessa vanha punavalkea-musta vyö sekä sininen täplä. Tästä eteenpäin polku on juoksutapahtuman vuoksi käytetympi, paremmin maastoon kulunut sekä kuitunauhoilla ja muoviviitoilla merkitty. Tietä eteen- ylöspäin on risteys, josta pääsee jatkamaan Talonpojan taivalta kohti Murtovaaraa ja Hiidenportin kansallispuistoa, tai yhtenäistä polkuverkostoa Ilomantsiin saakka. Halmevaaran alapuolella on lyhyet pitkokset ja polkujuoksun risteys, jossa on viitta: lyhyt reitti 75, pitkä reitti 110. Pohjoiseen juoksureitti jatkuu pitkin UKKreittiä. Tästä on mahdollista jatkaa Puukarin pysäkille, jonne polku on paljon vähemmän kuljettu ja polkujuoksu on mennyt siitä vain kerran. Polku on maastossa huonommin erottuva ja kuitunauhat ovat haalistuneempi, mutta vielä helatorstaina 2017 niitä oli runsaasti. Tarkempi reittikuvaus Murtovaara Puukari. Melkoisen tiheikön jälkeen reitti ylittää Halmepuron sillan ja jatkaa korkean ruohikon alla olevalla uralla kohti kauempana häämöittävää vaaleaa autiotalon seinää. Ei jatku sinne vaan (polkujuoksun 69km viitan kohdalla) kääntyy vasemmalle päätyäkseen nauhojen ohjaamana Halmejärven tielle.
10 Reitti jatkuu suoraan tien yli 430 -viitan kohdalta. Ylityksestä taaksepäin on Elomäen Erän Mäntykankaan kota, jota voi käyttää esim. sateen sattuessa. Punaisen talon kohdalla tie kääntyy sen pihaan, UKK-reitti jatkuu heinikkoitunutta talotietä pitkin oikealle. Oikealle kääntyy pihatie, sen jälkeen tie on katkaistu suurilla kivenlohkareilla ja kuopilla. Näiden takana alkaa metsäautotie silmukastaan. Tullaan samansuuntaiselle vasemmalle kaartavalle käytetymmälle metsäautotielle, UKK-reitti jatkaa suoraan. Tien varrella pienellä mäellä keskellä ei-mitään melko epäviihtyisällä paikalla on laavu. Mistäpä sinne olisi puita riittänyt.
11 Tullaan neljän tien risteykseen, jossa on UKK-reitin viittoja peräti kaksin kappalein. Reitti jatkuu oikealle ja pienen matkan päässä sekä UKK-reitin että polkujuoksun viitoilta metsään vasemmalle. Polku laskeutuu alas kosteikkoon, jossa kahdesti käytynä on molemmilla kerroilla ollut ennätysmäärä hyttysiä ja paarmoja. Kosteikon jälkeen polku nousee vanhalle asuinpaikalle, jossa kohtaa melko tuoreen metsäkoneuran, jota jatkaa etuvasemmalle. Tätä seurataan 25m, jonka jälkeen jatka suoraan kohti edessä näkyvää metsäautotien päätesilmukkaa. UKK-reitti jatkuu heti sen toisella puolella parin haalean vaaleansinisen merkin mukaan. Ryteikköistä metsäkoneuraa seurataan vain 100m, jonka jälkeen se ei jatka taloa kohti vaan kääntyy huomaamattomasti vasemmalle kohti koivikkoista entistä. Kartta ei tunne Nikaran autiotaloa. Varsinkin alussa polku on melko hento. Jos joskus, nyt on GPS:n esiin kaivamisen aika. Kompassilla ja kartalla suunnistettaessa on huomattava perussuunnan vaihtuvan 90 kohti luodetta. Aikanaan polku tulee metsäautotielle, jota jatkaa alamäkeen vasemmalle.
12 Mäen alla on metsäautotien päätesilmukka, sen vasemmasta reunasta lähtevän uran merkkinä on keskimääräistä tuoreempi UKK-viitta. Valitse oikeanpuoleinen kulutetumpi ura. Tavimäen juurella metsäkoneura kääntyy oikealle UKK-reitin jatkaessa suoraan. Paikalla on polkujuoksun viitat sekä pystyyn jätetty kanto, jossa kenties joskus on ollut maalattu vyö. Polku on aika vähän kuljettu, mutta juhannusviikolla 2017 savessa oli tuoreet kanssakulkijan jäljet. Tavimäen ylityksen jälkeen polku laskeutuu Hierinmyllyn taukopaikalle, jossa on entisöity mylly, nuotiokehä, puuvaja, WC ja jäteastia sekä viitat Muuranmäki 13km, UKK-maja 4km sekä UKK-reitille. Telttapaikkoja vähänlaisesti.
13 Taukopaikan jälkeen reitti ylittää sillan, jatkaa pitkoksia talotien risteykseen, jossa viitta osoittaa taaksepäin Myllylle. Tämä yhtyy 15m päässä tiehen, jossa on viitat Hierinmylly, Tavikoski, siitä oikealle. Mäen päällä seuraava maitolaituri on nimeltään Lopotti, risteyksestä vasemmalle. Postilaatikon pylväässä on sininen kärki ja tien toisella puolen polkujuoksun viitta. Reitti poikkeaa metsään huonossa kunnossa olevan UKKviitan kohdalla, polkujuoksun merkit selventävät tilannetta. Osuuden pitkospuiden varoitetaan olevan huonossa kunnossa. Sitä ne ovatkin. Matkan varrella ylitetään muutama syvä märkään maahan painunut Moto-ura. Selkäsuon länsireunassa reitti nousee kuiville maille vanhalle koneuralle. Viimeiseltä hakkuuaukealta alas laskeuduttaessa Koivulehdon tilan näkyessä oikealla, reitti ei jatkakaan metsäkoneuraa, vaan huomaamattomasti suoraan taimikon halki kahden edessä näkyvän rakennuksen oikealta puolen.
14 Reitti kulkee pitkin keltaisen talon punaisen navetan viertä ja jatkaa pusikoitumassa olevan viljelyksen viertä, jonka reunassa sukeltaa uudelleen metsään. Polku muuttuu yhä vahvemmaksi metsäkoneuraksi, ylittää melko pitkän taipaleen jälkeen metsäautotien siirtymällä 15m vasemmalle etelään, jossa poikkeaa uudelle uralle. Siitä 40m päässä viitan osoittamassa kohdassa etuoikealle polulle. Lyhyen kangasmetsätaipaleen jälkeen tullaan lukitulle UKK-majalle, pihassa on tauon pitoon sopiva pöytäryhmä ja nuotiokehä sekä viitat Maanselkä 11km, Kokkoharjun laavu 5km, toiseen suuntaan Valtimo 22km, Tavikoski 4km
15 Punaisten parakkien kohdalla reitti ei jatka sinisten muovikeppien linjaa vaan jatkaa tietä. Männynrungoissa on selvät siniset vyöt. Metsäautotielle tultaessa sama ura jatkuisi suoraan, mutta reitti kääntyy tietä pitkin vasemmalle kuivalle hakkuuaukealle. Sen reunaan on jätetty merkkipuiksi 1,5-metrisiä kantoja, mutta kaarna ja maali ovat pudonneet niistä aikoja sitten pois. Tullaan tien päätysilmukkaan, josta hennompi kärrytie jatkaa samansuuntaisena. Tämänkin tien päätysilmukka tulee nopeasti vastaan, polku jatkaa metsään sen oikeanpuoleisesta haarasta. Polku ylittää Saarijoen, jonka jälkeen putkahtaa hiekkakuopille, jatkaa niiden vasenta reunaa heinittynyttä tietä pitkin. Tie nousee maantielle, jossa viitan kohdalla kääntyy alamäkeen 50m vasemmalle ja uudestaan viitan kohdalla oikealle. Polku nousee harjun päälle, jossa yhtyy metsäkoneuraan. Merkit pylväissä. Kartassa reitti kulkee toisin.
16 Metsäkoneurien risteyksessä on tolpassa sininen täplä. Siitä seuraavan tolpan jälkeen polku kääntyy melko huomaamattomana vasemmalle tiheään taimikkoon. Jälki on selvä, mutta merkit melko huomaamattomat. Polku tulee koivikoitumassa olevan hakkuuaukean reunaan, laskee vasemmalle alas, ylittää ojan ja jatkaa metsään. Korkeassa aluskasvillisuudessa polku erottuu huonosti ja kuitunauhaa oli käytetty kitsaasti. Suuntana alhaalla selvä aukko metsässä. Reitti tulee metsäpolulta tielle UKK-viitan kohdalla, jatkaa hiekkatietä / Matokorventietä vasemmalle, seuraavasta risteyksestä viitan kohdalta vasemmalle alamäkeen ja viitan kohdalla oikealle metsään. Ei jatka selkeän tuntuista tienpohjaa suoraan vaan pudottautuu heti oikealle suon laitaan. Hyvät tuoreet merkinnät.
17 Polku tulee vedenpuhdistamolle, jossa jatkaa lyhyen matkaa tietä ennen kuin poikkeaa hyvin merkittynä vasemmalle kohti Kokkoharjun laella kulkevaa pitkää komeaa polkua. Laskeutuu aikanaan tien viereen Kokkosärkän hyväkuntoiselle laavulle (laavu, tulikehä, puuvaja, jätehuolto). Sen takana viitta Maanselkä 6km, UKK-maja 5km. Pohjoisemmassa polku käy kahdesti harjun alla tiellä, poikkeaa molemmilla kerroilla nopeasti takaisin ylös.
18 Lopulta polku laskee harjulta ja alla kulkeneen tien päätysilmukasta lähtee polku eteenpäin kohti matalia maita. Paikalla on polkujuoksun viittoja sekä Sotinkentän historiasta kertova info-taulu. Lähimännyssä on haalistunut sininen täplä. Aikanaan polku tulee komeiden kivikasojen läpi sorakuopan tielle ja kääntyy vasemmalle. Paikalla on sekä UKK-reitin että polkujuoksun viitat. Rautatien sivuamisen jälkeen tie haaraantuu kahdeksi, vasemman puoleinen on kuivempi, tiet yhtyvät kohta. Kuljettuaan pitkään rautatien viertä tie tulee maanteiden risteykseen, jossa on viittoja Saukko 14, Maanselkä 2 sekä UKK-reitin viitat UKK-maja 11km, Kokkoharjun laavu 6km. Virallinen UKK-reitti jatkaa radan oikeaa = idän puolta hyvin merkittynä suoraan. Polkujuoksu on opastettu radan yli ja toisella puolen radan huoltotietä pitkin.
19 Tien kääntyessä oikealle rajakivelle -viitan mukaan uudenuutukaiset ja hyväkuntoiset UKK-merkit ohjaavat siihen suuntaan. Rajakiven tulipaikalla on jopa puita, teltanala on etsittävä tien toiselta puolen. Puuvaja, jätehuolto sekä Sotkamon kunnan 2012 tekemä UKK-reitin pohjoisen jatkon kartta. Tien toiselta puolen jatkuu polku Maanselän entiselle rautatieasemalle, sen vierestä radan ja huoltotien yli metsään tuoreiden merkintöjen mukaan. Sotkamon puoleisesta reitistä ei ole kuvausta. Maanselän etapille reitti tulee sen lammen etelärannan penkereelle, josta edelleen rakennusten ohi info-taululle. Hyvät palvelut. Jatkoreitti kohti Vuokattia ylittää 250m päässä valtatien 6, josta on bussiyhteys Joensuun ja Kajaanin suuntiin.
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: UKK-REITTI pohjoisessa
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: UKK-REITTI pohjoisessa UKK-REITTI MAANSELKÄ PUUKARI - VALTIMO SAATTEEKSI Kuljin luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitkät reitit Reiteistä Traileiksi -projektin
retkeilyreitit: Kolinpolun reittiseloste etelästä pohjoiseen
retkeilyreitit: Kolinpolun reittiseloste etelästä pohjoiseen SAATTEEKSI Olen kulkenut luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitempiä polkuja Reiteistä Traileiksi -projektin toimeksiannosta kesien 2013-14 aikana.
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: PUUKARISTA MUJEJÄRVELLE
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: PUUKARISTA MUJEJÄRVELLE PUUKARISTA MUJEJÄRVELLE SAATTEEKSI Kuljin luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitkät reitit Reiteistä Traileiksi -projektin toimeksiannosta
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: MUJEJÄRVELTÄ PUUKARILLE
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: MUJEJÄRVELTÄ PUUKARILLE MUJEJÄRVELTÄ PUUKARIIN SAATTEEKSI Kuljin luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitkät reitit Reiteistä Traileiksi -projektin toimeksiannosta
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: TAITAJAN TAIVAL Petkeljärveltä
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: TAITAJAN TAIVAL Petkeljärveltä Mekrijärvelle TAITAJAN TAIVAL PETKELJÄRVELTÄ MEKRIJÄRVELLE SAATTEEKSI Kuljin luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitkät reitit Reiteistä
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: AITTOKOSKELTA MUJEJÄRVELLE
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: AITTOKOSKELTA MUJEJÄRVELLE AITTOKOSKI MUJEJÄRVI = KOIVUJOEN POLKU ja MUJEJÄRVEN ALUE etelästä pohjoiseen SAATTEEKSI Kuljin luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitkät
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: MUJEJÄRVELTÄ AITTOKOSKELLE
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: MUJEJÄRVELTÄ AITTOKOSKELLE MUJEJÄRVI - AITTOKOSKI pohjoisesta etelään SAATTEEKSI Kuljin luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitkät reitit Reiteistä Traileiksi -projektin
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: KARHUNPOLKU2 Teljosta Ruunaalle
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: KARHUNPOLKU2 Teljosta Ruunaalle KARHUNPOLUN POHJOINEN OSA pohjoisesta etelään TELJOSTA RUUNAALLE SAATTEEKSI Kuljin luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitkät reitit
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: SUSITAIVAL Möhköstä Patvinsuolle
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: SUSITAIVAL Möhköstä Patvinsuolle SUSITAIVAL etelästä pohjoiseen MÖHKÖSTÄ PETKELJÄRVELLE SAATTEEKSI Kuljin luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitkät reitit Reiteistä
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreittien luokittelu
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreittien luokittelu Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreittien luokittelu Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Joensuu 2013 Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreittien luokittelu
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: SUSITAIVAL Patvinsuolta Möhköön
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: SUSITAIVAL Patvinsuolta Möhköön SUSITAIVAL pohjoisesta etelään PATVINSUOLTA MÖHKÖÖN SAATTEEKSI Kuljin luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitkät reitit Reiteistä
Reittiopas. Härkätie Hämeenlinnasta Turkuun. Rauno Huikari
Reittiopas Härkätie Hämeenlinnasta Turkuun Rauno Huikari Alkusanat Reittioppaan tarkoituksena on esittää ymmärrettävässä ja helposti luettavassa muodossa Hämeen Härkätien reitti valmistusajankohdan kartoilla.
DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI
DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI Lopen sininen retkeilyreitti 3 km Lopen sininen reitti lähtee Tauluntien varressa olevalta pysäköintialueelta. Reitti kulkee aluksi kapeaa polkua pitkin mäntymetsikön
Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta
Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Kaikki ykköset 3, 5, 7 ja 10km radoilla oli lyhyemmät ykköset (56 ja 53). 9, 12 ja 15km radoilla pidemmät (62 ja 67). Lyhyillä ykkösillä oli
DIGITRAIL ESTEETTÖMYYSKARTOITUS TAMMELA
DIGITRAIL ESTEETTÖMYYSKARTOITUS TAMMELA TAMMELAN SININEN REITTI 4 KM Tammelan sininen reitti alkaa Hämeen luontokeskuksen pihalta. Polun alku on melko leveä, mutta sen alussa on heti jyrkkä ylämäki, jota
Firmaliiga Högbacka
Firmaliiga 16.5.2017 Högbacka Analyysi reittihärvelipiirrosten pohjalta A-rata 3-4: Pitkä väli, jossa oli useita eri reitinvalintavaihtoehtoja. Haasteita oli rastilta lähdössä ja toteutuksen sujuvuudessa.
Kuva: Veikko Hahmo. Suomi100v. LUONTOHELMIKOHDE Pirkkalassa TAAPORINVUORI- KURIKKAKALLIO
Kuva: Veikko Hahmo Suomi100v. LUONTOHELMIKOHDE Pirkkalassa TAAPORINVUORI- KURIKKAKALLIO Retkelle lännestä Mistä retkelle: Kuntakeskusta, Takamaa, Vähäjärvi Kävellen kohti Takamaata ja moottoritien alikulun
Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma
Kauppi-Niihaman vertaissuunnittelu, kevät 2019 Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma Pirkanmaan polkujuoksu ry / Tampere Trail Running Jarkko Bamberg & Manu Humppi Kauppi-Niihaman polkuverkosto
retkeilyreitit: Jaaman kierroksen reittiseloste
retkeilyreitit: Jaaman kierroksen reittiseloste SAATTEEKSI Olen kulkenut luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitempiä polkuja Reiteistä Traileiksi -projektin toimeksiannosta kesien 2013-14 aikana. Jotta tuttujen
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: KARHUNPOLKU2 Ruunaalta Teljoon
Pohjois-Karjalan itärajan retkeilyreitti: KARHUNPOLKU2 Ruunaalta Teljoon KARHUNPOLUN POHJOINEN OSA etelästä pohjoiseen RUUNAALTA TELJOON SAATTEEKSI Kuljin luokittelemassa Pohjois-Karjalan pitkät reitit
Syötteen PSM-tempon yleisopastus ja reittikuvaukset
1 Syötteen PSM-tempon yleisopastus ja reittikuvaukset Lähtö/maalialueen vieressä on isot sorapintaiset paikoitusalueet. Kilpailulähtöjen ollessa käynnissä lämmittely teillä ajaen onnistuu ainoastaan Syötekyläntiellä
KAIKKI REITIT MERKITTY REITTI
KAIKKI REITIT MERKITTY REITTI Reitit on merkitty maastoon keltaisella värillä. Polku on helppoa ja soveltuu näin ollen myös vähemmän maastopyöräilykokemusta omaaville. Reittiopasteet sijaitsevat leirintäalueella
REILA reittimerkintöjen turvallisuus, pilottialueena Lappi 2015-2018
Sisältö Merkissä väri: teemat, maastokartta, kestävyys, Viitat Paikka Mitä: symbolein Etäisyys, km Suunta Paikan nimi (Kohde) Saavutettavuus/esteettömyys/vaativuus Etäisyys Yksinkertaistettu Ulkomaalaisten
Halloween hike 2015 reittiohje
Halloween hike 2015 reittiohje Lähtöpaikka on Tarvaalan kalamajan piha-alueella. Muista ehdottomasti leimata itsesi lähteneeksi LÄHTÖ-rastilla! Jos keskeytät ja pääset omin avuin pois maastosta niin leimaa
VÄYLÄ 1 Par 3 100 m -5 m
VÄYLÄ 1 100 m -5 m Alamäkiväylä, joka taittuu n. 60 metrin päässä vasemmalle. Loppu 40 m tasamaalla. Onnistuneella avausheitolla on mahdollista päästä korille. VÄYLÄ 2 Par 4 171 m -6 m Väylän alku heitetään
Väliväylä Kannuskoski - Pyötsiä 9 km
Kannuskoski - Pyötsiä 9 km Sulunkoski, niva / I- N 60 57.179' E 27 09.474' (WGS84) Kivisessä koskessa on oikeassa reunassa oleva suora ja kapea kivetön ränni. Kyykoski, I N 60 57.221' E 27 09.632' (WGS84)
Lapinlahti Alapitkän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009
1 Lapinlahti Alapitkän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Lapinlahden kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Kirveen löytöpaikka...
Luontoreittien esteettömyyskartoitus
Luontoreittien esteettömyyskartoitus Evo, Hämeenlinna Evon alue on yksi Etelä-Suomen suurimmista metsäalueista. Evon retkeilyalueella kulkijan käytössä on yhteensä noin 8500 hehtaarin suuruinen alue, jossa
Suolijärvi: Reittikartta
Suolijärvi: Reittikartta Juoksureitin rajat määrittyvät koko matkalla ulkoilureitin reunojen mukaan. Jumi 55 Kataja (kävelytien pohjoispuolella sisäkaarteessa käännyttäessä sähkölinjalle) Pirkan Hölkän
Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012
Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012 FT Samuel Vaneeckhout TAUSTA Muinaisjäännösselvityksen tavoitteena oli selvittää muinaisjäännösrekisteriin kuuluvia kohteita UPM:n
LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22
LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 Rakennukset, kulttuurihistoria Korpelan tilan entisessä talouskeskuksessa sijaitsevat asuinrakennus,
Ohjeita 2015 www.fillarirastit.com Hiiltomiehet. VERSIO 1 (2015) http://www.fillarirastit.com/ohjeet/pyorasuunnistus.
Ohjeita 2015 www.fillarirastit.com Hiiltomiehet Kuva: Jari Yli-Hietanen Muutamia pyöräsuunnistuksen erityisjuttuja Polkukuvaus, kertoo polun ajettavuuden Mitä yhtenäisempi viiva sitä nopeampi sitä on ajaa
ELÄMÄN POLULLA -kortit
1 ELÄMÄN POLULLA -kortit 34 kpl Näissä kuvissa on erilaisia maisemia, joiden läpi kulkee polku tai tie. Tunnelmat ja näkymät vaihtelevat. On helppokulkuisia teitä ja haastavampia. On tyynnyttävää, tylsää,
Pelkosenniemi, Pyhätunturi. Uhriharju ja Pyhänkasteenlampi
Pelkosenniemi, Pyhätunturi Uhriharju ja Pyhänkasteenlampi Kohteen tarkastus Pirjo Rautiainen Metsähallitus Lapin Luontopalvelut PL 8016 96101 Rovaniemi pirj o.rautiainen@metsa.fi 040 5081673 JOHDANTO Pyhä-Luoston
Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006
1 Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006 Timo Jussila Kustantaja: Pihtiputaan kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Maastokarttaote... 3 Kartoitus... 3 Maasto...
HCR 2013 Kaupunkimittausosasto, Helsinki 019/2013
HCR 2013 Kaupunkimittausosasto, Helsinki 019/2013 Course measurement data sheet Course name: HCR tarkistusmittaus Date: 19.5.2013 Measurer: Kari Ristanen Time: 15:18 start 18:25 end Temperature: 22 20
SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi
SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi 17.1.2013 Willitys tmi Marjo Lindberg Sisältö Selvitysalueen sijainti 3 Yleistä 3 Menetelmät 3 Sysivuoren luonto, yleistä 3 Kartta 4 Kuvaukset Sysivuoren luonnosta
HANKESUUNNITELMA Lieksan itärajan retkeilyreitin kunnostaminen
HANKESUUNNITELMA Lieksan itärajan retkeilyreitin kunnostaminen Carelian Eastpoint ry 1 / 5 Hakija Carelian Eastpoint ry, y-tunnus 2008398-2 Osoite: Tiensuuntie 26 B, 81720 Lieksa Puh. 0400 671 053 / Niilo
s(2] co DD ED FD GD l r-l -40_4_T"l-6--, D vuokrattu, ks huomautukset ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS 1 Tarkastuslöydöt: -
~~~~~~~~~~~~~ ~~~~~~~~~~- ~~-~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~ ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS 1 1 Tunnistetiedot Kunta: Lappi lnventointinumero: ~~~~~~~--~~~~ Alue: Kaukola Luokka: I Nimi: Luukas Ajoitus: Kivikausi
HANKESUUNNITELMA Lieksan itärajan retkeilyreitin kehittämishanke. Carelian Eastpoint ry
HANKESUUNNITELMA Lieksan itärajan retkeilyreitin kehittämishanke Carelian Eastpoint ry Hakija Carelian Eastpoint ry, y-tunnus 2008398-2 Osoite: Tiensuuntie 26 B, 81720 Lieksa Puh. 0400 671 053 / Niilo
VUOKATTI TRAIL CHALLENGE 2017
VUOKATTI TRAIL CHALLENGE 2017 OSALLISTUJAOHJEET (päivitetty 3.8.2017) KISAKANSLIA puh. 044-5325920 Kisakanslia on avoinna pe klo 10-21, lauantaina klo 03.30-04.30 ja klo 07.00-24.00 sekä sunnuntaina klo
Tapio Nikkari Elisenvaara nykyisin
Tapio Nikkari Elisenvaara nykyisin Vietin elämäni ensimmäisen vuosikymmenen Elisenvaaran asemanseudulla. Ensimmäisessä osassa kerroin Elisenvaaran kylästä ja lapsuuteni maisemista ennen sotia. Toisessa
Peuran Polku. Kunnostusarvio
Peuran Polku Kunnostusarvio 26.10.2018 Peuranpolku Peuran polku on 115 km:n mittainen retkeilyreitistö Pohjois-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa Suomenselän vedenjakajalla. Kulkeminen on vapaata ja merkitty
Pohjois-Espoon ratsastuspolut Kiti Santamala
Pohjois-Espoon ratsastuspolut 29.08.2018 2 Sijainti Pohjois-Espoo kartat.espoo.fi/ 3 Sijainti Pohjois-Espoo Oittaa Nupuri Röylä Reitti kulkee pääsääntöisesti Bodom-järven ympärillä ja sen varrella asustelee
Ratatarkastusraportti
Radan tiedot Radan nimi Mansikin motocrossrata Radan omistaja / käyttäjä Karkkilan moottorikerho Ry Osoite Puhdistamontie 5, Karkkila Sijainti Karkkila Puhelinnumero / fax / e-mail Kai Mustonen 0405398392,
Rautalammin kunta Kirkonkylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014. Aura OK
Rautalammin kunta Kirkonkylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014 Samuel Vaneeckhout Aura OK Työn suorittaja: FT Samuel Vaneeckhout (Osuuskunta Aura) Työn tilaaja: Rautalammin kunta Kenttätyöajankohta:
Agilityä lyhtyjen loisteessa! Tuomarina: Anders Virtanen. Lauantai-illan hämärtyessä 1lk ja maksit3. Sunnuntaina minit ja medit3 sekä 2lk
Agilityä lyhtyjen loisteessa! Tuomarina: Anders Virtanen Lauantai-illan hämärtyessä 1lk ja maksit3 3.-4.9.2016 Tervetuloa Nokialle kesäkauden päättäviin agilitykisoihin. Muista ottaa mukaan kilpailukirja
ALAVUS Alavuden pohjoisosan järvien rantaosayleiskaava-alueiden
1 ALAVUS Alavuden pohjoisosan järvien rantaosayleiskaava-alueiden muinaisjäännösinventoinnin täydennys 2007 Timo Jussila Kustantaja: Alavuden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Taipaleenjärvi...
Turvalliset ja asiakaslähtöiset reittimerkinnät - ohjeistus. REILA, kuntakokoukset, syksy 2016
Turvalliset ja asiakaslähtöiset reittimerkinnät - ohjeistus REILA, kuntakokoukset, syksy 2016 Ohjeistuksen runko Alustava sisällys Opastekokonaisuuden muodostaa: Opastetaulut: reittien lähtöpisteissä sekä
Riihimäki Herajoki 110 kv voimajohtoreitin välillä Karoliinan sähköasema - Herajoki muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa
1 Riihimäki Herajoki 110 kv voimajohtoreitin välillä Karoliinan sähköasema - Herajoki muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Ramboll 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta...
Toimitus nro (12) Dnro MMLm/16390/33/2012
Toimitus nro 2012-425396 1 (12) HALTUUNOTTOKATSELMUKSEN PÖYTÄKIRJA Kohde: Kantatien nro 68 liikenneturvallisuuden parantaminen, liittymäjärjestelyt välillä Vieresjoki - Kivipuro, Lappajärvi Lyhennykset:
MÖKILLE SAMMALNIEMEEN
MÖKILLE SAMMALNIEMEEN Lähde kaupungin kiireestä Sammalniemen luontoon viettämään unohtumaton loma! Raision Seudun Lasten Tuen mökki on avoinna ympärivuoden, mökki sijaitsee Juupajoella Sammalniemen leirikeskuksen
Tervetuloa Nokialle! Kiitos ilmoittautumisestasi syksyn agilitykilpailuun! Tuomareina toimii: Esa Muotka lauantaina ja Kari Jalonen sunnuntaina
Tervetuloa Nokialle! Nokian Palveuskoiraharrastajat ry 9.-10.9.2017 Konstintie 20, Nokia Kiitos ilmoittautumisestasi syksyn agilitykilpailuun! Tuomareina toimii: Esa Muotka lauantaina ja Kari Jalonen sunnuntaina
Helsingin yliopisto, Kumpulan kasvitieteellinen puutarha, Gumtäkt botaniska trädgård
Helsingin yliopisto, Kumpulan kasvitieteellinen puutarha, Gumtäkt botaniska trädgård Sijainti: Helsinki Omistaja: Helsingin yliopisto Aukioloajat: Kumpulan kasvitieteellinen puutarha on avoinna toukokuusta
KANGASALAN LAMMINRAHKAN LIITO-ORAVIEN KULKUYHTEYKSIEN PUUSTON TARKASTELU
KANGASALAN LAMMINRAHKAN LIITO-ORAVIEN KULKUYHTEYKSIEN PUUSTON TARKASTELU Lamminrahkan eteläosan asemakaavaehdotuksen, kaava nro 785 (11.12.2018) liito-oravan kulkuyhteyksien (1-6) nykytilanne tarkistettiin
Väylä 1 - Ei niin helppo startti
Väylä 1 - Ei niin helppo startti Kiinteän radan väylä 1 hieman pidennettynä. Edelleen aika lyhyt, mutta haastava heitto ylämäkeen. Heittopaikka kulkureitillä suoraan normaalin tiin takana. Heittopaikka
Pohjois-Karjalan tuulivoimaselvitys lisa alueet, pa ivitetty
Merja Paakkari 21.12.2012 1(17) Pohjois-Karjalan tuulivoimaselvitys lisa alueet, pa ivitetty 21.12.2012 Kunta Alue Tuulisuus/ tuuliatlas [m/s] Nurmes Juuka Lieksa Lieksa/ Nurmes Lieksa Kontiolahti Panjavaara
6,1 km 8,75. Haikolan talo oikealla. Rautatien ylitys
1 Kyltti Höljäkkä 6 kohti Höljäkkää. Tie muuttuu sorasta asfaltiksi (tie nro 5261). Oikealle Kohtavaarantie Tie muuttuu soraksi 12 NURMES 470 m Hyvärilä 2 6,1 Haikolan talo 8,75 Rautatien ylitys 17,6 Tie
PISTOHIEKAN MUINAISJÄÄNNÖKSET
1 PISTOHIEKAN MUINAISJÄÄNNÖKSET Timo Jussila, Mikroliitti Oy (email: Mikroliitti@dlc.fi, p: 0400-530057) Tutkimukset tehty vuosina 1994-1995 Puumalan kunnan kustannuksella, Puumalan muinaisjäännösten merkinnän
Sulkava, Lohilahti Kohdenumero Tupa,kk,makuualkovi + parvi, 49,0 m²/63,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.
Vapaa-ajan asunto Sulkava, Lohilahti Kohdenumero 602213 Tupa,kk,makuualkovi + parvi, 49,0 m²/63,0 m² Kov. 2001 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 120 000,00 Lohiniementie, Louhela. Kaunis ja viihtyisä vapaa-ajan
RAJANKUVAUS Suomen tasavallan ja Venäjän federaation välisestä valtakunnanrajasta
Liite Pöytäkirjaan Suomen tasavallan hallituksen ja Venäjän federaation hallituksen välillä Suomen ja Venäjän välisen valtakunnanrajan kulun kuvauksesta RAJANKUVAUS Suomen tasavallan ja Venäjän federaation
Saarijärvi Rajalan teollisuusalueen ja Rajalantien eteläpuolisen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi Timo Jussila
1 Saarijärvi Rajalan teollisuusalueen ja Rajalantien eteläpuolisen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2007-2008 Timo Jussila Kustantaja: Saarijärven kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2
Joensuu Run 2017 reitit
Joensuu Run 2017 reitit Pitkällisen suunnittelun ja pähkimisen päätteeksi olemme saaneet vihdoin ja viimein reitit hyvin lähelle sitä muotoa kuin ne tulevat tapahtumassa olemaan. Kevät ei ihan vielä ole
Liite 2 raporttiin. (raportit eriteltyinä) Suomussalmen Kiantajärven Saukkojärven tervahautakohteen tarkastus
Liite 2 raporttiin. (raportit eriteltyinä) Suomussalmen Kiantajärven Saukkojärven tervahautakohteen tarkastus 1. Perustiedot Inventointialue: Kiantajärven Saukkojärven tervahaudan tarkastuspaikka sijaitsee
KARHUNPOLKU. Pituus. Kartta. Reitti
KARHUNPOLKU Karhunpolun vaellusreitti sijaitsee Lieksassa, Pohjois-Karjalassa. Se on osa laajaa Karjalan Kierros -reitistöä. Karhunpolku seuraa itäistä rajaamme, osittain myös melontareittiemme rantoja,
401 Avoin alue, helppokulkuinen 402 Puoliavoin alue, helppokulkuinen
Kasvillisuus Kasvillisuuden kuvaaminen on tärkeätä, koska se vaikuttaa suunnistajan kulkunopeuteen ja kartanlukuun. Kulkukelpoisuus riippuu metsän rakenteesta (puulaji ja tiheys) sekä maapohjan laadusta
Väylä 1 - Ei niin helppo startti
Väylä 1 - Ei niin helppo startti Kiinteän radan väylä 1 hieman pidennettynä. Edelleen aika lyhyt, mutta haastava heitto ylämäkeen. Heittopaikka kulkureitillä suoraan normaalin tiin takana. Viime vuodesta
Lahden Golf 3.0 Peruskorjaus ja laajennus
Lahden Golf 3.0 Peruskorjaus ja laajennus Tilannekatsaus ja esittely kevätkokoukselle 11.04.2013 11.04.2013 Kevätkokous 2013 1 Lahden Golf 3.0 Taustat ja perusteet Kenttä on peruskorjausiässä. Kentällä
Rihtausohje. J.Puhakka
Rihtausohje Pyörän vanteen pinnoitus (rihtaus) on aikaa vievä toimenpide, joka vaatii kärsivällisyyttä tekijältään. Tässä on ohje, joka toivottavasti helpottaa osaltaan työn onnistumista. J.Puhakka 1 Pinnat
KUOPIO Viitaniemen ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2018
1 KUOPIO Viitaniemen ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2018 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Inventointi...
Aulanko. Matkailija rautatieasemalta Aulankoon. Tuukka Virtanen
Aulanko Matkailija rautatieasemalta Aulankoon Tuukka Virtanen Hämeenlinnan rautatieasema Hämeenlinnan rautatieasemalla pysähtyy päivittäin noin parisenkymmentä Helsingin ja Tampereen välillä kulkevaa lähi-
Salon retkeily ja luontomatkailukohteiden sidosryhmäkyselyn tulokset
Salon retkeily ja luontomatkailukohteiden sidosryhmäkyselyn tulokset Salon retkeily ja luontomatkailukohteiden sidosryhmäkysely (2. 23.5.2017) toteutettiin osana Salon kaupungin retkeily ja luontomatkailukohteiden
WSC7 analysointia. 24.2.2013 Vanha-Ulvila
WSC7 analysointia 24.2.2013 Vanha-Ulvila Rastiväli 1 Lyhin valinta on sininen Sininen vai Punainen: sininen voi olla pari sekuntia nopeampi. Kesällä keltainen oikaistaisiin katkoviivalla merkittyä reittiä
Löytökohta kuvan keskellä. Asuinpaikan maastoa itään.
10 HÄMEENKYRÖ 69 PITKÄSUO Mjtunnus: Rauh.lk: 2 Ajoitus: Laji: kivikautinen: myöhäisneoliittinen asuinpaikka Koordin: N: 6835 696 E: 310 434 Z: 139 ±1 m X: 6833 500 Y: 2469 682 P: 6838 564 I: 3310 528 Tutkijat:
Alikulkutunnelin eteläpään puolella opastaulun takana P: 6684299 I: 359550 11 Heinästie x Heinästie 42. Autotallin ovessa. P: 6683517 I: 363468
Mahoton 170 7 Vikträsk x Tien ja ojan risteys ja niiden vieressä olevan männyn takana rasti P: 6674726 I: 348054 8 Stora Bladträsk x Tien ja luonnonsuojelualueen risteys: Tien länsipuolella tolppa, jossa
PARTIONIEMI VUOKRAAJAN OPAS
PARTIONIEMI VUOKRAAJAN OPAS Sisältö 1. Tervetuloa 2. Turvallisuus 2.1. Päärakennus 2.2. Keittiörakennus 2.3. Sauna 2.4. Muut rakennukset/alueet 3. Alueen kartta 4. Järjestyssäännöt 5. Siivous ja roskat
3. RETKIKOHTEET JA -REITIT KERKKOON LUONNOSSA
Kuva: Kerkkoon uimaranta Porvoonjoen rannalla on juuri kunnostettu ja vilkkaassa käytössä. 3. RETKIKOHTEET JA -REITIT KERKKOON LUONNOSSA Luontotyöryhmä mietti ensin, millainen luonto kasveine ja eläimineen
Kontiolahti Kulho Pohjavesikaivojen ja vesijohtolinjan muinaisjäännösinventointi 2014
1 Kontiolahti Kulho Pohjavesikaivojen ja vesijohtolinjan muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Joensuun Vesi 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Inventointi...
Visualisointiraportti
HAFMEX GROUP Visualisointiraportti Pohjois-Karjalan tuulivoimaselvitys Merja Paakkari, Hafmex Oy 28.8.2013 Tähän raporttiin on koottu Pohjois-Karjalan tuulivoimaselvityksen lisäalueiden kuvasovitteet.
Laukaa Kirkonkylän Kylmäniemen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009
1 Laukaa Kirkonkylän Kylmäniemen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Laukaan kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3
KUORTANE Mäyryn kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi. Timo Jussila. * ~~I!Qf!!T!!.fll. Kustantaja: Kuortaneen kunta
KUORTANE Mäyryn kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila * ~~I!Qf!!T!!.fll _L--..._ ARKEOLOGISET TUTKIMUKSET ~ TAIDOLLA VUODESTA 1988 Kustantaja: Kuortaneen kunta 2 Sisältö: Perustiedot....
Reittianalyysi Osakilpailu 4 Rauma, Tarvonsaari. RTM Anni Heikkonen & Henrik Väisänen
Reittianalyysi Osakilpailu 4 Rauma, Tarvonsaari 28.12.2014 RTM Anni Heikkonen & Henrik Väisänen K-1 Punainen reitti on hieman pidempi, mutta lähtö seuraavalle rastille on sujuvampi Sininen reitti on hieman
Lapua Keskustaajaman ympäristön osayleiskaava-alueen 5 Ruha ja alueen 2 Keskustaajaman eteläosan muinaisjäännösten täydennysinventointi 2010
1 Lapua Keskustaajaman ympäristön osayleiskaava-alueen 5 Ruha ja alueen 2 Keskustaajaman eteläosan muinaisjäännösten täydennysinventointi 2010 ESIRAPORTTI Timo Jussila Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Kustantaja:
Lempäälä Maisenranta, tila 2:11 koekuopitus 2011
1 Lempäälä Maisenranta, tila 2:11 koekuopitus 2011 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Muistokivi Oy M. Kaila 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Tutkimus... 3 Tutkimuskartat... 5 Vanhat kartat...
TERVEISIÄ TARVAALASTA
TERVEISIÄ TARVAALASTA TIESITKÖ, ETTÄ TARVAALA ON MAAKUNNALLISESTI ARVOKASTA MAISEMA- ALUETTA. TARVAALASSA ON MYÖS VALTAKUNNALLISESTI ARVOKASTA RAKENNUSPERINNETTÄ. NO NIIN, ASIAAN! eli hieman taustaa Sotilasvirkata-losta
Hoidon periaatteet ja yksityiskohdat
TOISPUOLISENPUISTON JA SILAPUISTON HOITOSUUNNITELMA Yleistä Suunnitelma käsittää Raudikonkujan ja Raudikonkadun välisen sekä Silakadun ja Hussankadun väliset puistoalueet. Yleisellä tasolla suunnitelman
Vesilahti Koskenkylän ympäristön osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventoinnin v. 2011 osuus: vanha tielinja Timo Jussila
1 Vesilahti Koskenkylän ympäristön osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventoinnin v. 2011 osuus: vanha tielinja Timo Jussila Kustantaja: Vesilahden kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Vanha tielinja...
PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA
Liite 16 PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA VT 7 MELUALUEEN LEVEYS 6.10.2005 SUUNNITTELUKESKUS OY RAPORTTI Turku / M. Sairanen VT 7, melualueen leveys 6.10.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. LASKENNAN
Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998
Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998 Vuonna 1998 Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi keskittyi Änättijärven rantoihin. Kyseessä oli jatko vuonna 1987 alkaneelle inventointityölle.
D Vuokrattu, ks huomautukset ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS. 1 T arkastuslöydöt: 1-II. Tunnistetiedot. Sijaintitiedot
~~~~~~~~~~~~~ ~~~~~~~~~~~~~ ~~~~~~~~~~~~~ ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS 1 1 Tunnistetiedot Kunta: Kiukainen lnventointinumero: Alue: Panelia Luokka: Nimi: Raakkuunjärvi Ajoitus: pronssikausi 1-II Kohteen
Määrlahden historiallinen käyttö
Ulrika Rosendahl, Loviisan kaupungin museo 27.5.2019 Määrlahden historiallinen käyttö Loviisan Määrlahden kaupunginosa, eli Loviisan lahden itäpuoli, näyttäytyy historiallisessa kartta-aineistossa asumattomana
Algoritmit 1. Luento 8 Ke Timo Männikkö
Algoritmit 1 Luento 8 Ke 1.2.2017 Timo Männikkö Luento 8 Järjestetty binääripuu Solmujen läpikäynti Binääripuun korkeus Binääripuun tasapainottaminen Graafit ja verkot Verkon lyhimmät polut Fordin ja Fulkersonin
Kisaopas. Triathlonin SM-pikamatka ja perusmatkan. kuntosarja. 14.6.2014 Nurmijärvi. Hyvinkään Pyöräilijät
Kisaopas Triathlonin SM-pikamatka ja perusmatkan kuntosarja 14.6.2014 Nurmijärvi Hyvinkään Pyöräilijät Saapuminen Parkkipaikan osoite on Kotorannantie 49, 05250 Kiljava. Alla olevassa kartassa ovat suositellut
Mänttä-Vilppula Kolho-Uitonsalmi viemärilinjauksen arkeologinen inventointi 2012
1 Mänttä-Vilppula Kolho-Uitonsalmi viemärilinjauksen arkeologinen inventointi 2012 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Mänttä-Vilppulan kaupunki Kansikuva: vas. T. Sepänmaa tutkii koekuoppaa linjauksen
Kaikille avoin, jokamiesluokan Maisema-Triathlon Hämeenkyrössä 26.7.2015 klo 12.00.
Kaikille avoin, jokamiesluokan Maisema-Triathlon Hämeenkyrössä 26.7.2015 klo 12.00. Kilpailukeskus: Laitilan sillan pielessä, ent. Meijerin tontilla, os. Trossitie Sarjat ja matkat: Miehet yleinen, Naiset
Ojennusvaara merkkipuu MH-tunnus: 97328
Ojennusvaara merkkipuu MH-tunnus: 97328 Kohdetyyppi: 7 Kulttipaikat Haltija: 181 Metsätalous Länsi-Lappi Ajoitus: 7116 Uusi aika Ylläpitäjä: 181 Metsätalous Länsi-Lappi Rakentamisvuosi: Kunta: 614 POSIO
Keski-Suomen tuulivoimaselvitys lisa alueet
Merja Paakkari 16.11.2011 1(19) Keski-Suomen tuulivoimaselvitys lisa alueet Kunta Alue Tuulisuus/ tuuliatlas [m/s] Tuulisuus 100m/ WAsP [m/s] Vuosituotanto 100m / WAsP [GWh] Tuulipuiston maksimikoko [MW]
Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m
Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.
Navigointi/suunnistus
Navigointi/suunnistus Aiheita Kartan ja kompassin käyttö Mittakaavat Koordinaatistot Karttapohjoinen/neulapohjoinen Auringon avulla suunnistaminen GPS:n käyttö Reitin/jäljen luonti tietokoneella Reittipisteet
Vähäjoki KAARINA. TURKU Linnankatu. Vanhalinna. Ravattula. Loukinainen. 1 km. Halistenkoski. Halistentie. Koroisten muinaismuistoalue.
km alistenkoski Vähäjoki Koroisten muinaismuistoalue alistentie Liedon Vanhalinna Vierasvenesatama Turun Linna Saaristomeren melontareitti, Sininen Reitti TURKU Linnankatu Puutarhakatu Puistokatu Aninkaistenkatu