Rannantaikaa väki ry VUVSIKVKVUS 25.3.2017 PÖYTÄKIRJA Aika: 25.03.2017 klo 15.00-15.35 Paikka: Simonmäentie 18, Hamina Läsnä: Samuli Jääskeläinen, Mari Mäkelä, Seppo Vjala, Ilkka Ahmavaara ja Mervi Hyppänen 1. KVKVUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Mari Mäkelä avasi kokouksen. 2. KVKVUKSEN PUHEENJVHTAJAN, SIHTEERIN, ÄÄNTENLASKIJVIDEN JA PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Mari Mäkelä Kokouksen sihteeriksi valittiin Mervi Hyppänen Pöytäkirjan tarkastajaksi ja ääntenlaskijaksi valittiin Ilkka Ahmavaara 3. TVDETAAN KVKVUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kokouksesta oli ilmoitettu maaliskuun Rannantaikaa lehdessä. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi yhdistyksen sääntöjen 10. mukaan. 4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN TYÖJÄRJESTYKSEKSI Kokous hyväksyi esityslistan sellaisenaan. 5. TVIMINTAKERTVMUS VUVDELTA 2016 Kokouksen osallistujille esiteltiin edellisen vuoden toimintakertomus, joka hyväksyttiin sellaisenaan. 6. TILINPÄÄTÖS JA TVIMINNANTARKASTAJAN LAUSUNTV VUVDELTA 2016 Rahastonhoitaja esitteli yhdistyksen tilikertomusta vuodelta 2016 ja luki toiminnan tarkastaja Sirpa Jääskeläinen vuoden 2016 taloudenhoidosta ja hallinnosta antaman lausunnon. Vahvistettiin vuoden 2016 tilinpäätös. 7. TILI- JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN HALLITUKSELLE Tili- ja vuosikertomuksen sekä toiminnantarkastajan lausunnon perusteella myönnettiin hallitukselle yksimielisesti tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2016. 8. TVIMINTASUUNNITELMA VUVDELLE 2017 Yhdistyksen puheenjohtaja esitteli hallituksen laatiman esityksen yhdistyksen
toimintasuunnitelmaksi vuodelle 2017 ja se hyväksyttiin. 9. JÄSENMAKSUN SUURUUS Jäsenmaksuksi päätettiin 15 vuodelle 2017. 10. TALVUSARVIV VUVDELLE 2017 Laadittiin talousarvioehdotus vuodelle 2017. Talousarvio hyväksyttiin yksimielisesti ehdotetussa muodossa. 11. YHDISTYKSEN PUHEENJVHTAJAN VALINTA Puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Mari Mäkelä. 12. HALLITUKSEN JÄSENTEN VALINTA Jäseniksi valittiin yksimielisesti Mari Mäkelä, Seppo Vjala ja Samuli Jääskeläinen. Varajäseneksi valittiin Laila Poelman. 13. TVIMINNANTARKASTAJAN JA VARATVIMINNANTARKASTAJAN VALINTA Toiminnantarkastajaksi valittiin yksimielisesti Sirpa Jääskeläinen ja varatoiminnantarkastaja Ilkka Ahmavaara. 14. MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT Hyväksyttiin kaikki uudet jäsenet. 15. KVKVUKSEN PÄÄTTÄMINEN Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 15.35. puheenjohtaja Mari Mäkelä sihteeri Mervi Hyppänen pöytäkirjan tarkastaja Ilkka Ahmavaara LIITTEET Vuosikertomus Tilintarkastuskertomus Tilintarkastajan lausunto Toimintasuunnitelma Talousarvio
Toimintakertomustvuodeltat2016tRannantaikaatväkitry Yleistä Rannantaikaa -lehti julkaistiin neljä kertaa vuodessa. Maaliskuun numero 20 sivua, kesäkuun 32, syyskuun 24 ja joulukuun 16 sivua, yhteensä 92 sivua lehteä. Toukokuun numeron painos oli 530, syyskuun 180, muiden 200 kpl. Jouluextraa ei julkaistu. Toimintavuoden aikana yhdistyksen yli sadasta jäsenestä maksoi jäsenmaksunsa 67 taloutta. Mitään varsinaista jäsenhankintaa ei suoritettu. Lehden tilasi erikseen 4 taloutta. Lehden irtonumero myynti oli yhteensä noin 24 kpl. Lentopalloa pelattiin tiistaisin klo 18 Rantaituvan lentopallokentällä kesäajan. Talvella, kevällä ja syksyllä pelattiin Vilniemen Urheilutalolla sisätiloissa. Loppusyksystä pelit siirrettiin sunnuntaiksi klo 15:45. Lehden ja yhdistyksen internetsivuilla rantai.fi oli käyntejä vuoden aikana 7 956 kpl, kuukausikeskiarvon ollessa 663 käyntiä/kk. Keskimäärin 21 sivulla käyntiä päivittäin kuukaudessa. Eri IP osoitteista päivittäisiä kävijöitä oli yhteensä 4 711 käyttäjää, keskimäärin 13 kävijää päivässä, kuukaudessa 393. Vuonna 2016 seitsemän suosituinta sivua ja artikkelia olivat 1) Värjäysopas 28,14%, 2) Etusivu 9,49%, 3) Suomen säät ennen 60 lukua? 8,70%, 4) Susihavaintoja Klamilan seudulla 4,32%, 5) Rakilan historia 2,04%, 6) Ilmoitustaulu 1,89% ja 7) Kyläteatteri Marmut 1,50%. Internet kävijätilastoista on siivottu pois kaikki erilaiset hakukonerobotit ja sivuston ylläpitäjät, joten tilastomme kertovat todellisista kävijöistä sivuillamme. Koska useimmilla internetin käyttäjillä on dynaaminen, vaihtuva ip osoite (vaihtuu esim noin kuukauden välein), ei kävijäerittely tässä mielessä ole kovin tarkka, mutta suuntaa antava. Rantai.fi sivustolla on julkaistu kaikkiaan 83 artikkelia, 89 kiinteää tietosivua ja 83 tapahtumailmoitusta (ilmoitukset yhteistyössä Klamilan seudun kanssa, omia ilmoituksia 34). Vuoden 2016 aikana artikkeleita on kirjoitettu ja julkaistu 44 ja uusia kiinteitä sivuja luotu 2 kpl. Rantai.fi sivuston toiminnallisuutta, ulkoasua ja nopeutta kehitettiin merkittävässä määrin vuoden aikana ja laitettiin myös aluille rantaiportaalin rakentaminen suomalaiselle palvelimelle. Tammikuussa Ilkka aloitti tiiviin yhteistyön ohjaamalla Klamilan seutu ry:n Juhani Pyrhöstä heidän Kymenlaakson kyläportaalissa olevien websivujensa kehittämiseksi, sekä Timely-kalenterin synkkaamiseksi molempien yhdistysten sivujen kesken, prosessi johti korjauksiin myös Kyläportaalin jälkeenjääneissä ohjelmistopäivitysrutiineissa. Aloitettiin rantai.fi sivujen webhotellin siirtämisen selvitykset Englannissa sijaitsevasta Hostigerista jonnekin luotettavammin toimivaan palveluun. Siirto tehtiin lopulta Yhdysvaltoihin Utahissa sijaitsevalle Bluehostin palvelimelle onnistuneesti tammi-helmikuun vaihteessa. Sivustotistiikka: Pageviews 1.034, Days in Range 31, Average Daily Pageviews 33, From Search Results 24, Unique IPs 756 Suosituimmat artikkelit ja sivut: Suomen säät ennen 60 lukua? 63,64%, etusivu 8,03%, Värjäysopas 2,90%, Ilmoitustaulu 1,26%, Keskusteluilmasto lämpenee 1,06%, Sää nyt 0,97%, vuodenvaihteen-lampotilat-2008-alkaen 0,87% Sivustolla julkaistiin 4 uutta artikkelia
Helmikuussa Työryhmän kokouksia Rantaituvalla Ahmavaara-Pyrhösen kesken internetsivujen parissa. Klamilan sivujen muokattavuutta parannettiin mm. pyytämällä uusia WP-lisäosia Kykyportaalilta. Perehdyttiin CSS koodiin. Rantai.fi sivuston siirto Yhdysvaltoihin Bluehostin palvelintilaan Utahissa saatiin helmikuun alkupäivinä päätökseen onnistuneesti. Lehden maaliskuun numero meni painoon maananaina 29.2. Sivuston statistiikkaa: Pageviews 438, Days in Range 29, Average Daily Pageviews 15, From Search Results 103, Unique IPs 278 Suosituimmat artikkelit ja sivut: Suomalainen rasismi 18,26%, Etusivu 13,70%, tapahtuma/lastenleffoja-vilniemella/ 11,87%, Värjäysopas 6,16%, Maaliskuun numero on painovalmis 4,11%, Suomen paras kotiseutukirja ja erityisen hyvin korjattu seurantalo? 3,20%, Ennakkoluulot ja rasismi, sama asia? 3,20% Sivustolla julkaistiin 7 uutta artikkelia Maaliskuussa Rannantaikaa 1/2016 maaliskuu ilmestyi. Rannantaikaa väki ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 6.3.2016 klo 15:00 Rantaituvalla, Simonmäentie 18. Ilkka Ahmavaaran palkkatukityö päättyi eikä tilalle löytynyt uutta työllistettävää. Rantai-Klamila työryhmä jatkoi työtään. Laadittiin, tulostettiin omalla koneella ja postitettiin jäsenmaksukortit. Sivuston statistiikkaa: Pageviews 795, Days in Range 31, Average Daily Pageviews 25, From Search Results 162, Unique IPs 465. Suosituimmat artikkelit ja sivut: Susihavaintoja Klamilan seudulla 34,34%, Etusivu 9,69%, Värjäysopas 6,54%, Pyötsaarentie aurattu 6,29%, Huurteista iloa Mäntsälän avannolla 4,91%, /category/blogit/uutiset/ 3,27%, pulinaboksi 2,64% Sivustolla julkaistiin 5 uutta artikkelia Huhtikuussa Rantai-Klamila työryhmä jatkoi työtään. Saatiin Kymenlaakson kyläportaalin valinnaiseksi teemaksi myös Graphene, jolla mm. rantai.fi sivusto on tehty. Lentopallo siirtyi Vilniemen urheilutalolta Rantaituvan nurmikentälle 25.4. alkaen Sivuston statistiikkaa: Pageviews 461, Days in Range 30, Average Daily Pageviews 15, From Search Results 166, Unique IPs 247 Suosituimmat artikkelit ja sivut: Värjäysopas 18,44%, Etusivu 12,36%, Susihavaintoja Klamilan seudulla 12,15%, Valistuksen henki 2000 luvulla 4,12%, Kouluun mieluummin kauas kuin lähelle 2,39%, Suomen säät ennen 60 lukua? 2,39%, Sää nyt 2,17% Sivustolla julkaistiin 5 uutta artikkelia Toukokuussa Rantai-Klamila työryhmä selvitteli kalenterin synkkaamisen ongelmia. 29.5 Rannantaikaa lehden kesäkuun numero meni painoon. Lentopalloa tiistaisin. Kati Forknallin palkkatukityö päättyi eikä tilalle löytynyt uutta työllistettävää. Tehtiin ravintolapäivän Villen Kuppilan juliste ja painettiin A3 ja A5 kokoon muutamia. Sivuston statistiikkaa: Pageviews 468, Days in Range 31, Average Daily Pageviews 15, From Search Results 196, Unique IPs 253 Suosituimmat artikkelit ja sivut: Värjäysopas 26,28%, Etusivu 13,68%, Klamilan olutsillan Vappujuhla 7,48%, tapahtuma/retki-laukkovuorelle/ 3,63%, Ilmoitustaulu 2,99%, Yhteystiedot 1,92%, Lehtiarkisto 1,50%, Haminan itäisten rantakylien ympäristökartta valmistunut 1,50% Sivustolla julkaistiin 5 uutta artikkelia Kesäkuussa Rannantaikaa 2/2016 kesäkuu ilmestyi. Rantai-Klamila työryhmä selvitteli kalenterin synkkaamisen ristiriitaa. Sivustojen ristiin päivityksestä syntynyt haitallinen luuppi saatiin poistettua viimein kategorisoimalla kummankin sivuston omat ilmoitukset eri kategoriaan. Järjestelmän ansiosta myös vanhat ilmoitukset alkoivat pysymään kalenterissa.
Juhannuksena järjestettiin Juhannuslentopallopeli Rantaituvan nurmikentällä Ilkka Ahmavaaran ja Kati Forknall aloittivat työtoiminnan yhdistyksen palveluksessa. Katin työpisteenä oli Paussi-kioski. Lentopalloa pelattiin tiistaisin. Haminan itäisten rantakylien ympäristökartasta otettiin lisäpainoksia Rantaituvalla ja toimitettiin Klamilan kylätuvalle ja Paussi-kioskille myyntiin. Sääaseman tuulimittari vaihdettiin uuteen vanhan hajottua, tuulimittauksiin seurasi kahden viikon katkos. Painettiin Risto Vuorimiehen valokuvanäyttelyn julisteita. Sivuston statistiikkaa: Pageviews 634, Days in Range 30, Average Daily Pageviews 21, From Search Results 357, Unique IPs 359 Suosituimmat artikkelit ja sivut: Värjäysopas 40,69%, Etusivu 7,26%, Ilmoitustaulu 2,68%, Rakilan historia 2,37%, Risto Vuorimiehen valokuvia Mäntlahdessa 2,21%, Yhteystiedot 1,58%, Sää nyt 1,58% Sivustolla julkaistiin 4 uutta artikkelia Heinäkuussa Rantai Klamila työryhmä jatkoi työskentelyä. Kalenterin synkkauksessa ilmeni vielä epäselvyyksiä, jotka saatiin korjattua. Suunniteltiin ja painettiin Risto Vuorimiehen valokuvanäyttelyn esite Paussi kioskin Galleria Kymen Kultaan. Laadittiin ja painettiin Rantaituvan Lentopallon julisteita kylien ilmoitustauluille Lentopalloa pelattiin tiistaisin. Avattiin ei julkinen koesivusto.org sivusto suomalaisella Shellit palvelimella ja ryhdyttiin kehittämään portaalirakennetta, ns. multisite WordPressiä. Koesivustolla aloitettiin myös muita WordPress kokeita myös rantai.fi toiminnallisuuden ja ulkoasun kehittämiseksi. Sivuston statistiikkaa: Pageviews 799, Days in Range 31, Average Daily Pageviews 25, From Search Results 411, Unique IPs 410, Suosituimmat artikkelit ja sivut: Värjäysopas 31,29%, Etusivu 10,01%, Kyläteatteri Marmut 8,64%, Ilmoitustaulu 4,88%, Rakilan historia 2,13%, Risto Vuorimiehen valokuvia Mäntlahdessa 1,88%, Yhteystiedot 1,63% Sivustolla julkaistiin 1 uusi artikkel1 Elokuussa Rannantaikaa 3/2016 numero meni painoon viimeinen päivä. Lentopalloa pelattiin tiistaisin. Sivuston statistiikkaa: Pageviews 873, Days in Range 31, Average Daily Pageviews 28, From Search Results 529, Unique IPs 519 Suosituimmat artikkelit ja sivut: Värjäysopas 49,37%, Etusivu 8,93%, Palvelut saapuvat kyliin 1,95%, Rannantaikaa syksyn numero on mennyt painoon 1,95%, Rakilan historia 1,49%, Paikalliskartat 1,26%, Kyläteatteri Marmut 1,15%, Pistoolikivet 1,15% Sivustolla julkaistiin 2 uutta artikkelia Syyskuussa Rannantaikaa 3/2016 syyskuu ilmestyi. Siirrettiin lentopallopelit Vilniemen Urheilutalolle. Sivuston statistiikkaa: Pageviews 964, Days in Range 30, Average Daily Pageviews 32, From Search Results 616, Unique IPs 577 Suosituimmat artikkelit ja sivut: Värjäysopas 56,95%, Etusivu 5,91%, category/blogit/uutiset/ 2,28%, Rakilan historia 1,87%, category/uutiset/page/2/ 1,56%, Mäntlahden historia 1,35%, Pistoolikivet 1,24% Sivustolla julkaistiin 2 uutta artikkelia Lokakuussa Haminan kaupungin kumppanuusohjeman laadinta alkoi ja siihen osallistuttiin aktiivisesti. Sivuston statistiikkaa: Pageviews 531, Days in Range 31, Average Daily Pageviews 17, From Search Results 330, Unique IPs 344 Suosituimmat artikkelit ja sivut: Värjäysopas 45,76%, Etusivu 8,10%, Rakilan historia 3,39%, Huurteista iloa Mäntsälän avannolla 2,45%, Tiedote Rannantaikaa lehden tekijöille 2,26%, Mäntlahden historia 1,88%, Hiidenkirnu Rakilassa 1,69% Sivustolla julkaistiin 2 uutta artikkelia
Marraskuussa Elisa sanoi irti internetliittymän vedoten Soneran aikeisiin purkaa kuparilangat pois. Tutkittiin valokuidun hankkimista, mutta Elisan esittämän 300 kuukausimaksu oli liian korkea. Soneralta saatiin toimiva mobiiliyhteys. Rannantaikaa 4/2017 numero meni painoon viimeinen päivä. Laadittiin kaksi postikorttia painettavaksi Klamilan Seutu ry:n postikorttiprojektissa Sivuston statistiikkaa: Pageviews 521, Days in Range 30, Average Daily Pageviews 17, From Search Results 208, Unique IPs 237 Suosituimmat artikkelit ja sivut: Värjäysopas 19,39%, Etusivu 10,56%, Rakilan historia 3,65%, Elisa mukana digiloikassa, tosin väärään suuntaan. 3,45%, Mervi Hyppänen 3,26%, Ilmoitustaulu 2,69%, Rannantaikaa 4/2016 sisällysluettelo 2,69% Sivustolla julkaistiin 3 uutta artikkelia Joulukuussa Rannantaikaa 4/2016 joulukuu ilmestyi. Uuden vuoden aattona tehtiin yhteisötaidetta Mäntlahden kylänrantaan, syntyi 80 ulkotulen valoteos. Postikortit tulivat kirjapainosta. Sivuston statistiikkaa: Pageviews 438, Days in Range 31, Average Daily Pageviews 14, From Search Results 221, Unique IPs 266 Suosituimmat artikkelit ja sivut: Värjäysopas 20,55%, Etusivu 12,56%, Rakilan historia 11,87%, Valoa pimeään 3,65%, Yhteisötaidetta ja uuden vuoden vastaanottoa 3,20%, Mäntlahden historia 2,97%, Koulufarssia haminalaisittain 2,51% Sivustolla julkaistiin 6 uutta artikkelia
Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Rannantaikaa väki ry Yleistä Niin elävän kuin lo tapahtuneenkin historian tallentaminen la tuominen yleiseen tietoisuuteen on yhdistyksen merkityksellisin tehtävä. Tiedon välittäminen on myös ihmisten välisen vuorovaikutuksen välineiden kehittämistä, yhteyksien luomista aikalaisille heitä kiinnostavien asioiden käsittelyyn la myös tietolen taltiointia myöhemmille sukupolville. Yhdistys latkaa nellännesvuosittain ilmestyvän Rannantaikaa lehden lulkaisemista, sekä ulkoilmaluhlien la muiden tapahtumien lärlestämistä vuonna 2016 siltä osin, kuin resurssit riittävät. Lehden ilmestymisen turvaamisen lisäksi latketaan Rantaituvan resurssien (Pagodi la patapuisto kesällä, sali talvella) kehittämistä tilaisuuksien la tapahtumien pitopaikkana yhteistyössä alueen muiden yhdistysten la toimiloiden kanssa. Rannantaikaa lehteä lulkaistaan entiseen tapaan nellä kertaa vuodessa sivumäärältään lulkaistavaksi saadun aineiston kokoisena. Julkaistaan täydennetty painos Pientä värläysopasta, los markkinatilanne näyttä otolliselta. Tehdään tunnetuksi ikivanhaa tapaa värlätä villalankola luonnonkasveilla la sienillä lärlestämällä villanvärläyspäiviä Rantaituvan patapuistossa. Järlestetään patapuistossa maalien keittoa tarvittaessa Järlestetään lentopallon peluuta kesäksi (kentän kunnostus talkoot toukokesäkuussa), sekä talvella Vilniemen seurantalolla. Järlestetään karaokeiltola Järlestetään ulkoilmaelokuvien esityksiä mahdollisuuksien mukaan. Järlestetään Lasten päivä heinäkuussa, mahdollisesti konserttela aikuisille la nuorisolle, sekä mahdollisesti Uuden Vuoden vastaanottoluhla asianmukaisena alankohtana. Jatketaan luonto la palvelukartan Haminan itäisten rantakylien la Klamilan alueelta lulkaisemista. Haetaan Googlelta avustusta Liikuntapuistikon perustamiseen Hyötispisteelle. Jatketaan inernetsivuston kehittämistä myös portaaliksi.
Talousarvio vuodelle 2017 Rannantaikaa väki ry Toiminta rahoitetaan jäsenmaksuilla, toimintaavustuksilla, apurahoilla, lahjoituksilla, sekä julkaisuista saaduilla myyntituloilla. MENOT Lehti 1900 Kulukorvauksia 100 Materiaalikulut 200 Värjäysopas 600 Värjäyspäivät 0 Tapahtumien järjestäminen 0 Muut julkaisut 0 oantaituvan ylläpito 100 Internet kulut 550 Menot Yht 3450 TULOT Jäsenmaksut 1 050 Lehden tulot 900 Kirjat 300 Työtoiminnan tulot 1 000 Värjäyspäivät 0 Tapahtumien tuotot 0 Apurahat 0 Julkaisutoiminta 200 Tulot yht 3450