S Y Y S K U U 2 0 1 3 Suomikoululainen Puheenjohtajan kuulumisia! Syksykö Teksasissa! Vaikea usko näillä helteillä, mutta kalenterin mukaan näin on. Suomi- koulun syyskausi on jo hyvässä vauhdissa, oppilaat ja vanhemmat ovat löytäneet kaiken kiireen keskeltä aikaa Suomi- koululle ja sen sanomalle, suomen kielen ylläpitämisen tärkeydelle. Monta uutta perhettä on tullut joukkoomme, ja uusia vapaaehtoisia toimintaamme mukaan. Syksyn jäsenkokouksessa saimme uuden webbarin Santeri Leskisen johtokuntaamme, mistä keväällä valitut vanhempainedustajamme Toni Sjö ja varapuheenjohtajamme Tuomo Keränen olivat sangen iloisia. Pitkästä aikaa koulumme johtokunnassa on useampi isä meidän äitien lisäksi päättämässä yhteisistä asioista, todella hieno juttu!! Tervetuloa kaikki uudet ja vanhat konkarit toimintaan mukaan! Syksyn aikana vietämme "Liikettä launtaihin - liikkuvat lapset" - teemapäivää Grapevine- lake'n rannalla, mistä tulee enempi tietoa lähempänä ajankohtaa. Hauskaa siellä ainakin on pienten urheilusuoritusten ja lättyjen syönnin ohessa. Ehkä jotain pientä yllätystäkin luvassa, joten ole kuulolla. Mukavia yhdessäolon hetkiä on tulossa, vedetään yhtä köyttä hyvillä mielin suomen kielellä. Näemme lauantaina, Pj. Leila Jäämuru
SUOMIKOULULAINEN SYYSKUU 2013 Ohjaajien kuulumiset Silmä, silmä, nenä suu...poski, poski ja leukaluu, Käsi, käsi, massu ja napa...jalka, jalka ja varpahat. Silmä, silmä, nenä ja suu - sinuun äiti/isä rakastuu! (silitellään samalla lorunmukaisia kohtia) Hei kaikki Suomikoululaiset ja vanhemmat! Olen Laura V- R ja siirryin kesän päätyttyä Pelleistä Rölleihin ohjaajaksi. Tämä syksy on alkanut oikein mukavasti ja etenkin Pelleistä mukana siirtyneet lapset käyvät tunnilla tosi reippaasti ensimmäisiä kertoja ilman vanhempia. Syksyn aikana seuraamme tuttua kaavaa, johon mahtuu lauluja, leikkejä, askartelua ja pelejä tunnin aiheeseen liittyen. Alkulauluna meillä on Jänis istui maassa ja loppulauluna Leipuri hiiva. Esittelyiden aikana lapset kirjoittavat itse nimensä taululle. Tunteihin on myös mahtunut pari 'tanssi/jumppahetkeä' niihin väleihin, jolloin takamukset eivät enää millään meinaa pysyä tuolilla tai lattialla. Näkemisiin koululla! Laura Siinä esimakua Palleroiden Suomikoulu - tunnin loruhetkestä. Palleroissa siis lorutellaan, lauletaan, leikitään ja justustellaan suomenkielellä. Palleroiden ohjaajana hääraään minä, Laura Gray yhdessä Puoli vuotiaan Noah vauvani kanssa. Olen 33- vuotias ja asustellut Texasin auringon alla kaksi vuotta. Liityin Suomikoulun vapaaehtoiskaartin melkeimpä heti muutettuani tänne DFW alueelle ja mukavaa on ollut! Aiemmin toimin Tex- lasten opena, mutta nyt tänä syksynä laulelen ja leikittelen siis Palleroiden parissa oman palleroni kanssa. Laura Heippa, Olen Suvi Salovaara ja olen toiminut ohjaajana Suomi- koulussa 3 vuotta. Aiemmin olen ollut ohjaajana Röllit- ryhmässä ja tänä syksynä siirryin ohjaajaksi 5,5-8- vuotiaiden lasten Aapelit- ryhmään. Aapeleiden kanssa tutustutaan lukemisen ja kirjoittamisen alkeisiin sekä rohkaistaan keskustelemaan suomen kielellä. Aurinkoista syksyä kaikille, Suvi 2
SUOMIKOULULAINEN SYYSKUU 2013 Ohjaajien kuulumiset Moi, Olen Sari Rautapää, Lukutoukat- ryhmän opettaja. Tämä on toinen lukukauteni Lukutoukat ryhmän opettajana ja olen innoissani opettamassa puheliasta ja aktiivista luokkaa. Syksyllä meillä on luvassa suomen kielen ja kulttuurin opiskelua monessa muodossa kiitos oppikirjojen ja muiden uusien materiaalien, joihin tunneilla tulemme tutustumaan. Minun perheeseeni kuuluu mies, Jarkko ja kolme lasta. Kuusi- ja neljä - vuotiaat tytöt Sigrid ja Astrid ja kaksivuotias poika Robert. Vapaa- ajallani urheilen mielelläni, käyn Fitness boot campissa ja juoksen. Luen myös paljon, erityisesti suomalaista kirjallisuutta. Minut voi tavata myös Suomikirkolla, jossa aloitan kerhotätinä ja kirkkoneuvoston jäsenenä. Hei, olen tämän syksyn Pellet - ope Hannele. Olen perheineni (mies ja kolme Suomi- koululaistyttöä) asunut Dallasin liepeillä nelisen vuotta. Tunneilla mukanani on nuorin neitosemme Aava. Suomi- koulun lisäksi harrastan lukemista sekä leikekirjan tekoa. Yritän myös pitää hieman kuntoani yllä käymällä boot campilla. On ihanaa nähdä tunneilla paljon pieniä iloisia koululaisia, joilla toivottavasti on kiva syksy leikkien ja laulujen parissa. Hannele Sari 3
SUOMIKOULULAINEN SYYSKUU 2013 Ohjaajat ja ryhmät syksy 2013 Pallerot klo 10.15 10.45 Pellet klo 10.15 11.00 Röllit klo 10.00 11.30 Aapelit klo 10.00 11.30 Lukutoukat klo 10.00-11.30 Apuohjaajat: Mesi Autio Tami Autio Sakari Hirvilampi Vilma Jäämuru Oskari Pirhonen Laura Gray Hannele Tyni Laura Välilä- Ross Suvi Salovaara Sari Rautapää Koulupäivät ja aiheet syksy 2013 7.9. Kesä Suomessa 21.9. Suomalaisia lastenlauluja 5.10. Suomalainen luonto 19.10. Liikuntapäivä 2.11. Suomalaiset Sankarit 16.11. Suomalaiset ruuat 23.11. Suomen uutiset 7.12. Itsenäisyyspäiväjuhla 4
SUOMIKOULULAINEN SYYSKUU 2013 USKO JA YMMÄRTÄMINEN Aion tehdä uskontunnustuksen: monet uskontoon liittyvät asiat ovat minulle vaikeita ymmärtää. Annetut selitykset eivät välttämättä auta, vaan saattavat jopa sotkea asioita. Esimerkiksi Martti Lutherin ajatus sakramentaalisesta unionista ei helpota ehtoollisen ymmärtämistä. Khalkedonin konsiilin määrittelemä kaksiluonto-oppi ei auta ymmärtämään miten Kristuksen inhimillinen ja jumalallinen luonto suhtautuvat toisiinsa. Puhe Pyhästä Hengestä on aina ollut minulle vaikeata. Jumalan ja Jeesuksen käsittää, mutta miten on kolminaisuusoppi ja Pyhä Henki? Jos olet itse joskus ollut ymmälläsi samoista uskontoon liittyvistä asioista, et ole yksin. Olet varmasti pohtinut monia samanlaisia asioita ja etsinyt vastauksia, aivan niin kuin minäkin. Kun oma ymmärrys ei riitä, sitten kysytään. Vuosien varrella olen kysynyt monelta piispalta, miten esimerkiksi kaksiluonto-oppi pitäisi ymmärtää. Sen olennainen ajatus on, että Kristuksessa inhimillinen ja jumalallinen luonto ovat niin lujasti sitoutuneet yhteen, ettei niitä voi mitenkään erottaa. Samalla ne ovat niin erillään, ettei niitä voi mitenkään sekoittaa. Keksittyään tämän, kirkkoisät julistivat löytäneensä aidon pyhän paradoksin. "Paradoksi" tarkoittaa kirjaimellisesti "uskomisen tuolla puolen". Mutta miten voin uskoa jotakin sellaista, jota en ensinnäkin voi mitenkään ymmärtää ja toiseksi, josta jo ajatuksen laatijat sanoivat, että se on uskomisen tuolla puolen? Yksikään piispa ei ole kyennyt tätä selittämään. Ehkä vika ei olekaan meidän ymmärryksessämme vaan ihmisten laatimissa ajatuksissa? Toisaalta on myös paljon sellaisia uskonnollisia selityksiä, jotka auttavat ymmärtämään. Olen viime aikoina miettinyt paljon 800-luvulla eläneen teologin ja filosofin Johannes Scotus Eriugenan (n. 800 - n. 877) nimissä kulkevaa kuvausta siitä, mitä Jumala on: "Emme tiedä, mitä Jumala on. Jumala itse ei tiedä, mitä hän on koska hän on ei-mitään. Kirjaimellisesti, Jumala ei ole koska hän on kaiken olemisen ulkopuolella." Tällaista teologiaa kutsutaan apofaattiseksi tai negatiiviseksi teologiaksi. Siinä ei määritellä, mitä jokin on vaan pikemminkin todetaan, mitä jokin ei ole. Koska Jumala on luonut kaiken, mm. itse olemisen, silloin Jumala on olemisen ulkopuolella eikä hänen voida sanoa "olevan" niin kuin muut luodut olennot tai asiat. Jumala jää meille täysin käsittämättömäksi koska emme voi kuvitella mitään sellaista, mikä on luomakunnan ulkopuolella. Tiedämme siis Jumalasta sen, ettemme voi millään tavoin käsittää häntä. 5
SUOMIKOULULAINEN SYYSKUU 2013 Juutalainen filosofi Maimonides (1135-1204) totesi vieläkin selvemmin, että olemme ymmärtäneet käsitteen "Jumala" oikein sillloin, kun sana "Jumala" ei tuo yhtään mitään mieleemme. Mutta kuka meistä pystyy tähän? Dallasin Suomikirkon pastori Jarmo Tarkki Tervetuloa kuulemaan näistä ja monista muista uskoomme liittyvistä asioista Dallasin Suomikirkolle. Kaikki tapahtumat pidetään: Faith Lutheran Church 6000 Morris Road Flower Mound, TX 75028 Syksyn ohjelma: 20.10.2013 Yhteinen messu ja lounas Faith Lutheran -kirkon kanssa sunnuntaina, klo 10-13 (Huom! aika) 15.12.2013 Joulumessu klo 15:00 22.12.2013 Kauneimmat joululaulut klo 18:30 Lisätietoja www.finnishlutheran.org 6
SUOMIKOULULAINEN SYYSKUU 2013 Hyvää syntymäpäivää kaikille syyskuun sankareille J Vilma Jäämuru 25.9. 15v. Kirjaston kuulumisia Nyt on kirjastolla kirjoja mitä lainailla, yli 300 uutta kirjaa niiden yli 3000 entisten lisäksi, huikeaa!! Uutuudet on lainattavissa sitä mukaa kun keretään järjestelmään laittamaan. Tule kirjastolle lainaileen ja ostoksille maanantaisin, keskiviikkoisin, perjantaisin klo 11-13 ja Suomi- koulun päivinä klo 10-12 (www.suomi- koulu.com). Tervetuloa kirjastolle, - Kirjastoväki-
Suomi-koulun johtokunta sekä ohjaajat syksyllä Puheenjohtaja Leila Jäämuru iltaleila@verizon.net Varapuheenjohtaja Tuomo Keränen tuomokeranen12@gmail.com Rahastonhoitaja Helena Tiainen htiainen@tx.rr.com Pallerot Laura Gray laura.emilia.gray@gmail.com Pellet Hannele Tyni tyni.hannele@gmail.com Röllit Laura Välilä-Ross Laura_valila@hotmail.com Sihteeri Nina Pirhonen nina.pirhonen@verizon.net Vanhempain edustaja Toni Sjö toni.sjo@gmail.com Ohjaajien edustaja Laura Gray laura.emilia.gray@gmail.com Webmaster Santeri Leskinen santeri@leximia.com Suomi-koululainen Katariina Keränen katariina.keranen@gmail.com Aapelit Suvi Salovaara suvi.salovaara@gmail.com Lukutoukat Sari Rautapää sari.rautapaa@gmail.com