Piensahojen puunkäyttötutkimukset muodostavat osan Suomen puunkäytön

Samankaltaiset tiedostot
Suomen piensahojen lukumäärä ja puunkäyttö vähentyivät merkittävästi viime vuosikymmenellä

Tiedotteeseen on koottu tiedot teollisuuden

Puukauppa, kesäkuu 2008

Puun käyttö 2013: Metsäteollisuus

Vuonna 1997 hankittiin tukkipuuta 25 miljoonaa kuutiometriä. Tästä 41 prosenttia eli 10 miljoonaa kuutiometriä kuljetettiin jalostettavaksi

Puukauppa, helmikuu 2010

Puukauppa, toukokuu 2012

Puukauppa, kesäkuu 2009

Puukauppa, helmikuu 2009

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta

Puupolttoaineiden kokonaiskäyttö. lämpö- ja voimalaitoksissa

Puukauppa, maaliskuu 2011

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013

Puukauppa, tammikuu 2009

Puukauppa on käynyt tänä syksynä ennätyksellisen vilkkaana. Syksyn puukauppa huipentui lokakuussa, jolloin metsäteollisuus osti yksityismetsistä

Puukauppa, marraskuu 2012

Puukauppa, elokuu 2009

Puukauppa, joulukuu 2013

TILASTO: Teollisuuspuun kauppa, joulukuu 2014

Puukauppa, tammikuu 2011

tämän vuoden raakapuun hintaodotuksista hidasti kevään puukauppaa. pysty- ja hankintakaupoilla

Puun ostot ja hinnat huhtikuu Kantohintojen nousu pysähtyi huhtikuussa. Päivitetyt tiedot metsätilaston taskujulkaisusta.

Puukauppa, joulukuu 2012

Yksityismetsien puukauppa kävi keskimääräistä vilkkaampana heinäkuussa.

ostomäärät ovat olleet keskimäärin 2,7 miljoonaa kuutiometriä.

maaliskuun ostomäärät ovat olleet keskimäärin 2,7 miljoonaa kuutiometriä.

Puukauppa kävi syyskuussa erittäin vilkkaana. Metsäteollisuuden viikoittaiset ostomäärät olivat 1,1 1,8 miljoonaa kuutiometriä.

Kantohintojen aleneminen edellisvuodesta. Reaalisesti pudotusta oli 4 prosenttia. nousivat ainoastaan Ahvenanmaalla

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2008

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen

Puukauppa, toukokuu 2008

METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014

Puukauppa, kesäkuu 2010

noin kymmenesosa. Koko vuoden kertymää painoi alkuvuoden hiljainen puukauppa, ja huonoista korjuukeleistä

VMI9 ja VMI10 maastotyövuodet

Puukauppa heinäkuu Puukauppa lähes pysähdyksissä heinäkuussa

Puun energiakäyttö 2007

Puukauppa. Lokakuu Puukauppa. hiljenemässä Puukaupan hiljeneminen näkyi lokakuussa kantohintojen 0 4 prosentin

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2007

Puukauppoja tehtiin vuoden alkuneljänneksellä

Puukauppa metsäkeskuksittain 2011

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008

Lahon aste Yhteensä Pysty- Maa- Yhteensä Pysty- Maa-

3 Tulokset. 3.1 Yleistä. 3.2 Havutukkien kulkuvirrat

Puukauppaa on käyty tasaista mutta verkkaista tahtia vuoden alkukuukausina.

Metsäteollisuus osti lokakuussa puuta yksityismetsistä 4,5 miljoonaa kuutiometriä. Se on viidenneksen enemmän kuin vuosi sitten, mutta ei

Puukauppa, toukokuu 2009

Metsämaan omistus

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010

Jouni Bergroth Metsäntutkimuslaitos Antti Ihalainen Metsäntutkimuslaitos Jani Heikkilä Biowatti Oy

Puukauppa, heinäkuu 2009

Puukauppa Heinäkuu Kantohintojen nousu pysähtyi heinäkuussa

Puukauppa hiljeni marraskuussa tavallista. jakson jälkeen. Metsäteollisuus osti marraskuussa yksityismetsistä raakapuuta pysty- ja hankintakaupoilla

Puun energiakäyttö 2008

Puukauppa toukokuu Puun hintojen lasku pysähtynyt

Puukauppa toukokuu Puukauppa piristyi toukokuussa. kuusitukki ennätyshinnoissa

Maaluokka. Kasvupaikkatyyppi km 2

3881.b<77g. ja seurakuntien metsät sekä ne valtion metsät, jotka eivät ole Metsähallituksen hallinnassa.

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Savon metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella

Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain.

Metsämaan omistus 2009

Puun energiakäyttö 2009

Puukauppa tammikuu Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa

kuutiometriä, joka ylittää viime vuoden vastaavan jakson ostomäärän viidellä prosentilla. Puun hintojen lasku pysähtyi alkuvuodesta

Puukauppa Syyskuu Tukkipuun hinnat loivassa laskussa

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa elokuu Raakapuu. Metsäteollisuustuotteet. Metsäteollisuuden viennin arvo viisi prosenttia.

8 Puun käyttö. Metsätilastollinen vuosikirja

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella

Vahva korkeasuhdanne jatkui puumarkkinoilla. miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä

2 Tutkimusmenetelmä ja aineisto

Puun hintojen nousun vauhdittama puukauppa jatkui vilkkaana marraskuussa.

markkinatilanteen takia kuusitukin asema bruttokantorahojen tuottajana vahvistui entisestään ja oli 40 prosenttia.

9 PUUN KÄYTTÖ. Tilastoa puun käytöstä Suomessa jäsentävät jako teolliseen ja ei-teolliseen puun käyttöön, jako kotimaiseen raakapuuhun

massateollisuuden hake ja puru mukaan lukien, oli vuoden 2005 lopussa 11,2 miljoonaa kuutiometriä.

Metsämaan omistus 2010

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2007

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi Reaalisten kantohintojen lasku 3,4 prosenttia vuonna Pekka Ollonqvist 18.2.

puusta 44 prosenttia oli koivua. Raaka- ja jätepuuta vietiin tammikuussa ulkomaille 0,1 miljoonaa kuutiometriä. Vienti oli pääasiassa havupuuta.

Eteläsavolainen metsätalous pähkinänkuoressa

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2013

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Pirkanmaan metsäkeskuksen alueella

Metsäohjelman seuranta

Yksityismetsätalouden liiketulos 2012

Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, %

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Marraskuu Marraskuun hakkuut 6 miljoonaa kuutiometriä

Alue Pääryhmä Hakkuun ajankohta hakkuuvuosina 2) Hakkuutapa km 2 % puuntuotannon

Raakapuun käyttö 2010

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008

Metsäohjelman seuranta

Sahojen merkitys metsäteollisuudelle

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2008

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2013

388.$833$ -$ +$ Puukauppa

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa joulukuu Puun tuonti päätyi lähes ennätyslukemiin vuonna Metsäteollisuustuotteiden

Transkriptio:

Suomen piensahat 1998 Toimittajat: Esa Ylitalo Aarre Peltola Irma Kulju 14.4.2 523 Piensahat vähentyneet selvästi Piensahojen puunkäyttötutkimukset muodostavat osan Suomen puunkäytön kokonaismäärän selvittämistä. Säännöllisiä tilastotietoja piensahojen toiminnasta ei vuosittain kerätä, vaan näiden sahojen puunkäyttö, lukumäärä ja muu toiminta joudutaan kartoittamaan määrävälein tehtävillä erillisillä tutkimuksilla (kuva 1). Piensahoihin kuuluvat pienten paikallisten myyntisahojen lisäksi mm. maatilojen kotitarvesahat ja sahauspalveluja myyvät vuokra- eli rahtisahat. Raakapuuta piensaha käyttää alle 1 kuutiometriä vuosittain. Vuonna 1998 Suomessa oli 2 374 toimintakuntoista piensahaa, joista 2 88 sahasi raakapuuta tarkasteltuna aikana (taulukko 1, kuva 2). Raakapuuta piensahat käyttivät yhteensä 1,9 miljoonaa kuutiometriä. Edelliseen tutkimukseen (Siekkinen ja Pajuoja 1992) verrattuna piensahojen lukumäärä väheni vuodesta 199 noin 1 8 sahalla (44 %) ja niiden käyttämä raakapuu lähes,6 miljoonaa kuutiometriä (23 %) (taulukko 2). Eniten vähenivät pienet, alle 1 kuutiometriä raakapuuta käyttäneet sahat, sen sijaan yli 4 kuutiometriä sahanneiden sahojen lukumäärä ja raakapuun käyttö kasvoivat. Syinä piensahojen vähenemiseen ovat lähinnä sahureiden ikääntyminen sekä kaluston vanheneminen ja käytöstä poistuminen. Uusia sahoja hankitaan vain puhtaasti ammattimaista käyttöä varten. Maatalouden ja sen liitännäiselinkeinojen harjoittajien väheneminen sekä yleinen muuttoliike maaseudulta ovat 199- luvulla osaltaan vaikuttaneet myös piensahojen vähenemiseen. Jäljelle ovat jääneet voimakkaammin ammattimaiseen sahaustoimintaan ja muuhun puunjalostukseen suuntautuneet yritykset. Toisaalta edellisen piensahatutkimuksen perusjoukon kartoitusmenetelmä saattoi löytää nyt käytettyä perusteellisemmin hyvin vähäistä ja kotitarveluonteista sahausta harjoittaneet piensahat. Piensahojen raakapuun käyttö kattoi 7 prosenttia koko sahateollisuuden kotimaisen raakapuun käytöstä vuonna 1998 (taulukko 3). Piensahojen osuus sahateollisuuden puunkäytöstä oli suurin Etelä- Savon, Pohjois-Pohjanmaan sekä Lapin metsäkeskusten alueilla. Eniten piensahat käyttivät mäntytukkia, kaikkiaan lähes miljoona kuutiometriä eli 49 prosenttia sahatusta raakapuusta (taulukko 4). Kuusitukkia käytettiin seuraavaksi eniten (38 %). Pikkutukkien osuus sahauksesta oli todennäköisesti ilmoitettua (7 %) suurempi, sillä sahat eivät aina kyenneet erottelemaan tätä puutavaralajia varsinaisista tukeista. Sekä koivutukkien (4 %) että muiden puulajien (3 %, lähinnä leppä ja haapa) käyttö oli vähäistä. Yli puolet sahauksesta oli vuokrasahausta, kaikkiaan,96 miljoonaa kuutiometriä raakapuuta (taulukko 5). Ostetun raakapuun osuus oli 44 prosenttia, josta merkittävin osa hankittiin metsänhoitoyhdistysten kautta. Loppu raakapuu saatiin omasta metsästä (6 %).

2 Piensahat tuottivat sahatavaraa kaikkiaan,95 miljoonaa kuutiometriä eli noin 8 % sahatavaran tilastoidusta tuotannosta vuonna 1998. Piensahauksen käyttösuhde oli keskimäärin 1,99 eli yhden sahatavarakuution tuottamiseen käytettiin noin kaksi kuutiometriä raakapuuta. Suurimmalle osalle piensahoista (8 %) sahaus oli sivutoimista. Eniten sahausta harjoitettiin maa- ja metsätalouden sivuelinkeinona (44 %). Noin kolmannes piensahoista (32 %) jalosti sahatavaraa höyläämällä. Muuta jatkojalostusta (ks. keskeiset käsitteet) harjoitettiin selvästi vähemmän. Piensahoja koskeva tutkimusraportti ilmestyy Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja -sarjassa kesällä 2. Edellinen piensahatutkimus: Siekkinen, V. & Pajuoja, H. 1992. Suomen piensahat 199. Metsäntutkimuslaitos. Folia Forestalia 784. 19 s. Metsäkeskukset Ahvenanmaa 1 Rannikko 1a Etelärannikko 1b Pohjanmaa 2 Lounais-Suomi 3 Häme-Uusimaa 4 Kymi 5 Pirkanmaa 6 Etelä-Savo 7 Etelä-Pohjanmaa 8 Keski-Suomi 9 Pohjois-Savo 1 Pohjois-Karjala 11 Kainuu 12 Pohjois-Pohjanmaa 13 Lappi Etelä- Suomi Pohjois- Suomi 13 12 1b 7 8 5 2 3 1a Taulukkoluettelo Taulukko 1. Piensahojen lukumäärä, raakapuun käyttö ja sahatavaran tuotanto sahan puunkäytön kokoluokan mukaan vuonna 1998 Taulukko 2. Piensahojen lukumäärä, raakapuun käyttö ja sahatavaran tuotanto sahan puunkäytön kokoluokan mukaan vuosina 199 ja 1998 Taulukko 3. Sahojen lukumäärä ja raakapuun käyttö sekä piensahojen osuus sahateollisuuden raakapuun käytöstä metsäkeskuksittain 1998 Taulukko 4. Piensahojen käyttämän raakapuun jakautuminen puu- ja puutavaralajeihin Taulukko 5. Piensahojen käyttämän raakapuun alkuperä ja määrä vuonna 1998 Taulukoissa käytetyt symbolit - ei mitään ilmoitettavaa. loogisesti mahdoton esitettäväksi.. tietoa ei ole saatu 9 6 4 11 1

3 3 puunkäyttö, milj. m³ piensahoja, 1 kpl 15 Leveä pylväs - sahojen puunkäyttö Kapea pylväs - sahojen lukumäärä 2 1 1 5 *1955 1965 **1967 1972 198 199 1998 * Vuoden 1955 luvut eivät sisällä kotitarvesahoja ** Vuonna 1967 vain raakapuun käytön välilaskenta Kuva 1. Piensahojen puunkäyttö ja lukumäärä eri piensahatutkimusten mukaan puunkäyttö, 1 m³ 6 piensahoja, kpl 15 Leveä pylväs - sahojen puunkäyttö Kapea pylväs - sahojen lukumäärä 4 1 2 5 <m³<1 1<m³<2 2<m³<3 3<m³<4 4<m³<5 5<m³<6 6<m³<7 7<m³<8 8<m³<9 9<m³<1 Kuva 2. Piensahojen puunkäyttö ja lukumäärä sahojen puunkäytön kokoluokan mukaan vuonna 1998

4 Taulukko 1. Piensahojen lukumäärä, raakapuun käyttö ja sahatavaran tuotanto sahan puunkäytön kokoluokan mukaan vuonna 1998 Puunkäytön kokoluokka, m³ Ei sahausta <m³<5 5 m³<1 1 m³<2 2 m³<4 4 m³ 1 Yhteensä Sahoja, kpl 286 1 29 369 48 192 9 2 374 Osuus, % 12 43 16 17 8 4 1 Puunkäyttö, 1 m³ - 165 245 55 438 53 1 91 Osuus, % - 9 13 29 23 26 1 Puunkäyttö keski- - 161 665 1 347 2 279 5 585 91 ¹ määrin, m³ Sahatavaran tuotanto, - 83 125 277 222 247 954 1 m³ Osuus, % - 9 13 29 23 26 1 Käyttösuhde. 1.98 1.97 1.98 1.97 2.4 1.99 ¹ vain toimivat sahat Taulukko 2. Piensahojen lukumäärä, raakapuun käyttö ja sahatavaran tuotanto sahan puunkäytön kokoluokan mukaan vuosina 199 ¹ ja 1998 Ei sahausta <m³<1 1 m³<4 4 m³ 1 Yhteensä Sahoja, kpl 1998 286 1 398 6 9 2 374 199 33 2 94 86 72 4 22 Osuus, % 1998 12 59 25 4 1 199 8 7 2 2 1 Ero 1998 199, kpl -44-1 542-26 18-1 828 Ero 1998 199, % -13-52 -3 25-44 Puunkäyttö, 1 m³ 1998-411 987 53 1 91 199-619 1 388 468 2 475 Osuus, % 1998-22 52 26 1 199-25 56 19 1 Ero 1998 199, m³ - -28-41 35-574 Ero 1998 199, % - -34-29 7-23 Puunkäyttö keski- 1998-294 1 645 5 585 91 ² määrin, m³ 199-211 1 614 6 5 639 ² Ero 1998 199, m³ - 83 31-915 271 Ero 1998 199, % - 4 2-14 42 Sahatavaran tuotanto, 1998-28 499 247 954 1 m³ 199 -...... 1 237 Osuus, % 1998-22 52 26 1 199 -...... 1 Ero 1998 199, m³ -...... -283 Ero 1998 199, % -...... -23 Käyttösuhde 1998. 1.97 1.98 2.4 1.99 199....... 2. ¹ Siekkinen & Pajuoja 1992 ² vain toimivat sahat Puunkäytön kokoluokka, m³

5 Taulukko 3. Sahojen lukumäärä ja raakapuun käyttö sekä piensahojen osuus sahateollisuuden raakapuun käytöstä metsäkeskuksittain 1998 Toimineet Sahateollisuuden Piensahojen Piensahojen osuus Teollisuussahat ¹, piensahat, raakapuun käyttö ², raakapuun sahateollisuuden Metsäkeskus kpl kpl 1 m³ käyttö, 1 m³ raakapuun käytöstä, % Ahvenanmaa 1.. 1.... 1 Rannikko 5 149 1 584 7 4.4 Etelärannikko 2 47 498 34 6.8 Pohjanmaa 3 12 1 86 36 3.3 2 Lounais-Suomi 14 28 3 5 261 8.6 3 Häme-Uusimaa 15 266 2 89 193 6.7 4 Kymi 14 138 3 73 17 2.9 5 Pirkanmaa 13 178 3 35 142 4.2 6 Etelä-Savo 11 127 879 138 15.7 7 Etelä-Pohjanmaa 16 287 1 541 195 12.7 8 Keski-Suomi 11 12 1 212 124 1.2 9 Pohjois-Savo 12 128 2 559 128 5. 1 Pohjois-Karjala 8 16 2 55 13 4.1 11 Kainuu 5 48 1 141 49 4.3 12 Pohjois-Pohjanmaa 14 216 1 66 233 14.1 13 Lappi 12 134 1 18 159 13.4 Yhteensä 151 2 88 27 263 1 91 7. ¹ sahalaitosten lukumäärä ² kokonaiskäyttö laskettu Raakapuun käyttö Suomessa 1998 (teollisuussahat, Metsätilastotiedote 489) -selvityksen sekä vuoden 1998 piensahatutkimuksen perusteella Taulukko 4. Piensahojen käyttämän raakapuun jakautuminen puu- ja puutavaralajeihin Puu- ja puutavaralaji Käyttö, 1 m³ Osuus, % Mänty, josta 1 1 53 Mäntytukit 929 49 Mäntypikkutukit 81 4 Kuusi, josta 77 4 Kuusitukit 717 38 Kuusipikkutukit 52 3 Koivu, josta 74 4 Koivutukit 71 4 Koivupikkutukit 3 Muut puulajit ¹ 48 3 Yhteensä 1 91 1 Taulukko 5. Piensahojen käyttämän raakapuun alkuperä ja määrä vuonna 1998 Käyttö, Osuus, Alkuperä 1 m³ % Ostettu raakapuu, josta 833 44 - pysty- ja hankintakaupat 278 15 - metsänhoitoyhdistysten toimitukset 357 19 - ostettu toisilta yrityksiltä 168 9 - tuontipuu 31 2 Asiakkaan puu (vuokra- eli rahtisahaus) 961 51 Omasta metsästä 16 6 Yhteensä 1 91 1 ¹ Lähinnä leppä, haapa, lehtikuusi, kelopuu sekä sekalaiset lehtipuut