Asunto Oy Helsingin Hohto Strömsinlahdenpolku 11, 00820 Helsinki Urbaanin kylän keskellä
Kyläyhteisö kaupungissa Kirsikkapuiden puhjetessa kukkaan pidetään Roihuvuoressa hanami kirsikankukkajuhla. Iloinen puheensorina täyttää Kirsikkapuiston, kun kylälehti on jälleen kutsunut roihuvuorelaiset piknikille nauttimaan kevätpäivästä ja japanilaisesta kulttuurista. Koton soidessa voi uppoutua origameihin, kukkataiteeseen ja japanilaisiin tanssiesityksiin palkitun puiston viehkeässä ympäristössä. Roihuvuoren historia ulottuu aina viikinkiaikoihin asti, jolloin Roihuvuoressa oli vartiovuori ja Suomenlinnaa rakennettaessa tänne suunniteltiin maalinnoitusta. Pitkästä historiastaan huolimatta Roihuvuoresta muodostui asuinalue vasta sotien jälkeen, kun Helsingin asuntopulaan tarvittiin helpotusta. Arkkitehti Eero Korhonen suunnitteli alueen väljäksi ja maaston muotoja myötäileväksi. Tavoitteena oli luoda asuinympäristö, joka juurruttaa asukkaat itseensä. Suunnitelma onnistui. Vuoden kaupunginosaksi vuonna 2010 valittu Roihuvuori on urbaani kylä, jossa naapuria autetaan ja palvelut ovat mukavan lähellä. Viehkeät puistot, meren läheisyys ja alueen vehreys tuovat rauhaa, jollaisesta moni muu vain haaveilee. Keskustaan on loistavat yhteydet ja Siilitien metroasemalle reilun kilometrin kävelymatka. Roihuvuoren keskustassa Asunto Oy Helsingin Hohto sijaitsee Roihuvuoren parhaalla paikalla, aivan sen keskustassa. Alueen palvelut löydät kadun toiselta puolelta ja merenrantaan matkaa on alle kilometri. Hyvät yhteydet Liikenneyhteydet ovat erinomaiset, liikuitpa sitten omalla autolla tai julkisilla. Lähimmälle bussipysäkille on noin 100 metriä ja metroasemalle on kävellen noin 20 minuutin ja bussilla noin kymmenen minuutin matka. Mukava yhteisö Roihuvuoressa on helppo olla kuin kotonaan. Alueella toimii myös Roihuvuori-seura, joka kutsuu kaikki alueen asukkaat mukaan kehittämään yhteisöllisyyttä ja viihtyvyyttä. Aivan Roihuvuoren keskustaan rakennetaan Asunto Oy Helsingin Hohto, joka käsittää yhteensä 31 huoneistoa. Tässä on sinulle loistava mahdollisuus päästä asumaan halutulle alueelle, arvostettuun yhteisöön. 2 Havainnekuvat ovat taiteilijan näkemys kohteesta. 3 Tämä esite on laadittu yleisluontoisten tietojen antamiseksi. Esite perustuu toukokuussa 2017 käytössä olleisiin tietoihin.
Etäisyyksiä Helsingin Hohdosta: Lähikauppa... 300 m Metroasema... 1,5 km Itis... 2,2 km REDI (aukeaa 11/2018)... 5,5 km Helsingin keskusta... 9,5 km Koulu Siilitien metroasema Yhteistä tilaa sisällä ja ulkona Nuorisotalo Alepa Roihuvuoren koulu K-Market, Päiväkoti As. Oy Helsingin Hohto Päiväkoti Koulu Neste Uimaranta Tuhkimon leikkipuisto Venesatama Kirsikkapuisto Herttoniemen metroasema Tokmanni, Elixia, Lidl Helsingin Hohdossa on kuusi kerrosta ja se jakaa naapuritalojen kanssa yhteisen sisäpihan, josta löytyy niin oleskelutilaa aikuisille kuin leikkialue lapsille. Taloyhtiöön kuuluu myös kattava, asukkaiden ja naapuriyhtiö Loimun yhteisenä olohuoneena toimiva kerhohuone. Hohdon asukkailla on vastaavasti käyttöoikeus Loimun talopesulaan. Hohdon hallussa on myös 20 autopaikkaa yhteiskäyttöisessä autohallissa yhdessä Loimun kanssa. Autopaikat sijaitsevat kahdessa kerroksessa, joihin on kulku kahdella autohissillä. Autohalliin pääsee kätevästi myös sisäkautta hissillä, minkä ansiosta kengät pysyvät kuivina koiranilmallakin. Autohallipaikat myydään erillisinä osakkeina. Sisääntulokerroksessa on kerhohuone, saunatilat ja lastenvaunuvarasto. Ulkoiluväline- ja irtaimistovarastot löytyvät kellarikerroksesta. Päiväkoti Pajalahden koulu Viljelyspalstat Omassa kylässä kaikki on lähellä Palvelut lähellä Roihuvuoresta löydät ravintoloita moneen makuun, kirjaston, kouluja ja useamman päiväkodin. Erikoisliikkeet ja suuremmat marketit löytyvät naapurialueilta: Lanternan sisustuskauppakeskus on Itäväylän toisella puolen, Herttoniemen monipuoliset palvelut ja ostosmahdollisuudet ovat aivan vieressä. Itäkeskukseenkin pääset bussilla kuudessa minuutissa. Helsingin uusin ja modernein kauppakeskus REDI aukeaa Kalasatamaan vuoden 2018 lopussa. 4 Monipuoliset harrastusmahdollisuudet Roihuvuoren harrastusmahdollisuudet ovat virkistävän monipuolisia. Veneilystä kiinnostuneet arvostavat alueen venesatamaa, josta matka voi jatkua lähilahtiin tai avomerelle. Marjaniemen uimarantaan on kävelymatka, samoin ryhmäpuutarhaan. Penkkiurheilija voi lähteä kannustamaan Roihuvuoren Roihua, joka pelaa ykköspesistä Roihuvuoren paikallisella kentällä. Tai miltä kuulostaisi kasvimaa lähellä vesistöä, melkein kotinurkillasi? 5
Asunto Oy Helsingin Hohto HUONEISTOJAKAUMA tyyppi pinta-ala m² kpl 1H+KT 35,0 2 1H+KT 36,0 6 2H+KT 49,0 2 3H+KT 65,5 5 3H+KT 67,5 6 3H+KT+S 69,5 6 4H+KT+S 84,0 4 yht. 31 Kerrospohja 1. kerros Koteja yksineläjälle tai isollekin perheelle Helsingin Hohdosta löytyy koteja moninaisiin tarpeisiin ja elämänvaiheisiin 35 m 2 yksiöstä 84 m 2 neljään huoneeseen. Keittiöiden varustelutasoon kuuluvat kalusteuuni, keraaminen liesitaso ja astianpesukone. 4h asunnoissa, sekä 69,5 m 2 kolmioissa on oma sauna, muut asukkaat voivat halutessaan varata saunavuoron taloyhtiön yhteissaunasta. Kaikissa vähintään kahden huoneen asunnoissa on joko parveke tai pihaterassi, 67,5 m² kolmioissa on puolestaan sekä parveke/terassi että ranskalainen parveke. Yksiöissä on ranskalainenparveke. Kerrospohja 2.-4. kerros Helsingin Hohto tarjoaa omaa rauhaa lähellä kaupungin sykettä. Tutustu Hohdon monipuolisiin pohjaratkaisuihin ja valitse sinulle sopivin. Kun varaat omasi pian, pääset vaikuttamaan uuden kotisi pintaratkaisuihin! Omassa kodissa voi asua vailla huolta huomisesta. Koti tuo elämään jatkuvuutta olemalla rauhallinen turvasatama työmaailman tietotulvassa, sivussa maailmanmenon moottoriteiltä. Tai sitten se on tekemisen keskiössä, uusien ajatusten kehto ja ideavirran pulppuava lähde. Vai onko se molempia? Täällä sinä voit rakentaa kodillesi oman tarinasi. 6 7
Asunto Oy Helsingin Hohto Kerrospohja Asunto Oy Helsingin Hohto Kellarikerrokset 5.-6. kerros Kellarikerrokset 1H+KT 35,0m 2 Kerros 5 A24 Kerros 6 A30 8 9
1H+KT 36,0m 2 Kerros 1 A2 Kerros 2 A6 Kerros 3 A11 Kerros 4 A16 Kerros 5 A21 Kerros 6 A27 3H+KT 65,5m 2 Kerros 2 A9 Kerros 3 A14 Kerros 4 A19 Kerros 5 A25 Kerros 6 A31 2H+KT 49,0m 2 Kerros 5 A23 Kerros 6 A29 3H+KT 67,5m 2 Kerros 1 A1 10 11
3H+KT 67,5m 2 Kerros 2 A5 Kerros 3 A10 Kerros 4 A15 Kerros 5 A20 Kerros 6 A26 4H+KT+S 84,0m 2 Kerros 1 A4 3H+KT+S 69,5m 2 Kerros 1 A3 Kerros 2 A7 Kerros 3 A12 Kerros 4 A17 Kerros 5 A22 Kerros 6 A28 4H+KT+S 84,0m 2 Kerros 2 A8 Kerros 3 A13 Kerros 4 A18 12 13
Julkisivut Rakennustapaseloste 26.3.2017 Julkisivu länteen Julkisivu itään Julkisivu pohjoiseen Julkisivu etelään Rakennuskohde: Asunto Oy Helsingin Hohto Strömsinlahdenpolku 11, 00820 Helsinki Asuntoyhtiö ja tontti Rakennus on yksiportainen kerrostalo, jossa on kuusi kerrosta, 31 huoneistoa ja 20 autopaikkaa. Asunto Oy Helsingin Hohto sijaitsee Helsingin kaupungin Herttoniemen kaupunginosassa kaupungin vuokratontilla, kiinteistötunnus 91-43-233-7. Yhtiö liittyy kunnallistekniikkaan. Kaavoitus Alueella on vahvistettu asemakaava. Lisätietoja: Helsingin kaupunki puh. (09) 310 1673. Rakenteet ja julkisivut Rakennus on betonirunkoinen ja perustettu maanvaraisesti. Alapohjat ovat laattarakenteiset, väli- ja yläpohja ovat ontelolaattarakenteisia. Rakennuksen ulkoseinät ovat betonielementtejä, joiden ulkopinta on toteutettu pääosin rapattuna ja osin tiililaattapintaisena sekä osin metalliverhottuna tai na julkisivupiirustusten mukaisesti. Sokkelit ovat betonipintaisia. Rakennuksen vesikatto on tasakatto, jonka katteena on kumibitumikermi. Parvekkeet Parvekkeiden parvekelaatat ovat teräsbetonia. Parvekkeiden kaiteet toteutetaan pohja- ja julkisivukuvien mukaisesti. Parvekkeet on varustettu lasitusvarauksella. Kaikissa kahden huoneen ja sitä suuremmissa asunnoissa on joko parveke tai pihaterassi pohja- ja julkisivukuvien mukaisesti. Yksiöissä on ranskalainen parveke. Osassa asuntoja on parvekkeen lisäksi myös ranskalainen parveke. Ovet ja ikkunat Asuntojen ikkunat ovat kolmilasisia sisään aukeavia puuikkunoita, joiden uloin puite ja ulkokarmin pinta on kestävyyden varmistamiseksi polttoa alumiinia. Ikkunoissa on sälekaihtimet vakiona. Parvekeovet ovat lasiaukollisia puuovia, joiden ulkopinta on alumiiniverhoiltu ja poltto kuten ikkunoissa. Ranskalaiset parvekkeet on toteutettu avautuvin ikkunoin, joiden alaosa on palolasi-ikkuna. Asuntojen kerrostaso-ovet ovat yksilehtiset. Huoneistojen väliovet ovat tehdasvalmisteisia valkoisia laakaovia, ovikarmit ja karmilistat ovat puuta. Saunan ovi on kokolasiovi. Väliseinät Huoneistoja rajaavat seinät ovat betoniseiniä. Asunnon sisäiset kevyet väliseinät ovat metallirankaisia kipsilevyseiniä. Pesuhuoneet ja saunat ovat tehdasvalmisteisia Parmarine Oy:n valmistamia kylpyhuone-elementtejä. Lattiat Asuinhuoneissa on lautaparketti. Parkettia ei asenneta kiintokalusteiden alle. Pesuhuoneen ja saunan lattioissa on keraamiset laatat. Kalusteet ja varusteet Asuntojen kalusteet tehdään kalustetoimittajan keit-tiö-, komero- ja kylpyhuonekaavioiden mukaisesti. Keittiöiden kiinteät kalusteet ovat tehdasvalmisteisia standardikalusteita maalatulla mdf-ovella, HR4. Kalusterungot ovat väriltään valkoiset. Keittiön pesualtaat ovat työpöytään upotettuja 1- tai 1½ -altaisia valutustasolla, ruostumatonta terästä. Työpöytätasot ovat laminaattipintaiset. Muut komerokalusteet ovat valkoisella kalusterungolla ja maalatulla mdf-ovella lukuun ottamatta eteisen avonaulakkoa. Kylpyhuoneissa on suihkuseinät pohjakuvien mukaisesti. Saunan lauteet ovat kuusipuuta. Koneet ja laitteet Keittiöiden kodinkoneina on 60 cm leveä kalusteuuni ja keraaminen keittotaso, liesikupu ja 60 cm leveä astianpesukone. Yksiöissä ja kaksioissa on yksi jääpakastinkaappiyhdistelmä, 3h+kt+s -asunnoissa on yksi jääpakastinkaappiyhdistelmä, jonka lisäksi on tilavaraus (hyllykaappi) toiselle kylmälaitteelle. 4h+kt+s -asunnoissa on kaksi kylmälaitetta. Pesuhuoneissa on liitännät ja tilavaraukset pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle. Saunat on varustettu sähkökiukaalla. Antenni- ja puhelinjärjestelmät Yhtiö liitetään kaapeli-tv-järjestelmään. Asunnoissa on laajakaistainen tietoliikennekaapelointi, joka mahdollistaa kiinteän internetliittymän. Talotekniikka - Lämmityksenä on termostaatein ohjattava vesikiertoinen patterilämmitys, joka on liitetty kaukolämpöverkostoon. - Asunnoissa on koneellinen lämmöntalteenotolla varustettu keskitetty tulo-poistoilmanvaihto. - Pesuhuoneissa ja saunoissa on mukavuuslattialämmitys sähköllä, joka on kytketty asunnon sähkökeskukseen. - Huoneistokohtainen kylmän ja lämpimän veden mittaus (etäluettava). - Yhtiön porrashuoneiden ulko-ovissa on gsm-ohjattu ovien avausjärjestelmä. Yhteiset piha-alueet, autopaikat ja muut yhteiskäytössä olevat tilat Piha-alueet ja istutukset tehdään erillisen suunnitelman mukaan. Asuntoyhtiöillä on yhteiskäytössä oleva piha-alue tontin sisäpihalla. Yhtiön hallussa on 20 autopaikkaa yhteiskäyttöisessä autohallissa ja ne sijaitsevat kahdessa kerroksessa, joihin on yhteys kahdella autohissillä. Autohallipaikat myydään erillisinä osakkeina. Kaikille autopaikoille on mahdollista asentaa pistorasia sähköauton puolihidasta latausta varten. Latauspaikkojen sähkönkulutukselle asennetaan autopaikkakohtainen mittaus. Yhtiö voi myös laatia käyttö- ja teknisluontoisia rasite- ja yhteiskäyttösopimuksia tulevan naapuriyhtiön (As. Oy Helsingin Tulisuontie 1) kanssa. Yhtiölle laaditaan myös hallinnanjakosopimus Asunto Oy Helsingin Loimun kanssa, joka sijaitsee samalla tontilla. Seinät Asuinhuoneiden seinät maalataan. Maalausta ei uloteta kiintokalusteiden taakse. Keittiön työpöytien ja yläkaapistojen väli laatoitetaan. Pesuhuoneiden seinissä on keraamiset laatat. Saunojen seinät paneloidaan. Katot Asuinhuoneiden betonikatot ruiskutasoitetaan ja alaslaskut sekä koteloinnit tasoitetaan ja maalataan. Kylpyhuone-elementtien kattona on pinnoitettu levy. Saunojen katot on paneloitu. Huonetilojen päällysteet tila lattia ET parketti OH parketti KT parketti MH parketti SAUNA laatoitettu KH laatoitettu ERILLIS-WC laatoitettu seinät paneloitu laatoitettu, pesualtaan tausta laatoitettu katto /roisketas. roisketasoitus /roisketas. roisketasoitus paneloitu pinnoitettu levy Asunto Oy Helsingin Hohdon ja Asunto Oy Helsingin Loimun yhteiset jätetilat (syväkeräyssäiliöinä) sijaitsevat tontin koillisosassa. Yhtiölle kuuluvat tilat Yhtiön 1. kerroksessa sijaitsevat lastenvaunuvarasto, kerhohuone ja talosauna. Kellarikerroksessa sijaitsevat kuivaushuone, ulkoiluvälinevarasto, talovarasto, siivouskomero, tekniset tilat, väestönsuoja ja huoneistokohtaiset lämpimät irtaimistovarastot (1 kpl/asunto). Asunto Oy Helsingin Loimu -nimisellä yhtiöllä on pysyvä rinnakkainen käyttöoikeus Asunto Oy Helsingin Hohdon välittömään hallintaan jäävään kerhotilaan. Vastaavasti Asunto Oy Helsingin Hohto saa käyttöoikeuden Asunto Oy Helsingin Loimun talopesulaan. Tämä rakennustapaselostus on ohjeellinen ja perustuu laatimisajankohdan suunnitelmiin. Ostajan on tutustuttava lopullisiin myyntiasiakirjoihin kauppakirjan allekirjoituksen yhteydessä. 14 15
Pohjola Rakennus Oy Uusimaa Televisiokatu 4, 00240 Helsinki Vaihde 020 775 9600 pohjola@pohjolarakennus.fi www.pohjolarakennus.fi Pohjola Rakennus on suomalainen perheyritys. Meillä on yli 28 vuoden tietämys siitä, mitä asiakkaamme kotiaan valitessaan arvostavat. Näitä koteja olemme rakentaneet jo yli 10 000. Rakentamiimme asuntoihin valitaan laadukkaiksi ja kestäviksi todetut tekniset ratkaisut sekä materiaalit. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla ja pohjaratkaisut suunnitellaan ammattitaidolla. Kun haet kohtuuhintaista, laadukasta kotia, käänny meidän puoleemme! Korkein luottoluokitus Bisnode 2017 Suomen parhaat työpaikat 2017 Finland 05/2017 Mainio Oy