Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta
Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu kirkon jäsen, joka täyttää 18 vuotta viimeistään 9.11.2014 on seurakunnan jäsen viimeistään 15.9.2014 antaa kirjallisen suostumuksen ehdokkaaksi asettumisesta. Ehdolle voi asettua oman seurakunnan seurakuntaneuvostoon ja/tai Helsingin seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon. Kuva: creativecommons.org
Asetu ehdolle ja tee kirkosta näköisesi. Mistä päätetään? Yhteinen kirkkovaltuusto on koko seurakuntayhtymän ylin päättävä elin. Se päättää muun muassa kirkollisveron suuruudesta, toiminta- ja taloussuunnitelmasta sekä kirkkojen rakentamisista ja korjaamisista sekä valitsee jäsenet yhteiseen kirkkoneuvostoon. Syksyn 2014 seurakuntavaaleissa valittava valtuusto päättää tulevalla nelivuotisella toimikaudellaan ainakin seuraavista linjauksista Kirkossa Helsingissä: Tulevaisuuden toiminnan painopisteiden valinta. Pääkaupunkiseudun yhteistyöhankkeet esimerkiksi viestinnässä, oppilaitostyössä ja vieraskielisessä työssä. Rakennushankkeet muuttuvassa kaupunkirakenteessa esimerkiksi kasvavilla Keski-Pasilan ja Östersundomin alueilla. Jakoperusteet lähetysjärjestöjen määrärahoille ja diakoniselle avulle.
Seurakuntaneuvostossa pääset päättämään Seurakuntaneuvosto johtaa paikallisseurakunnan toimintaa, edistää sen hengellistä elämää sekä päättää seurakunnan varojen käytöstä. Seuraavan neljän vuoden aikana Pitäjänmäen seurakunnan luottamushenkilöt päättävät seurakuntaneuvostossa muun muassa: henkilökunnan määrästä suhteessa määrärahoihin. toimenpiteistä kirkosta eroamisen patoamiseksi. Pyhäkouluun vai pyhää kouluun? Hymnejä vai hymiöitä? Riisiapua vai kriisiapua?
Näin asetut ehdolle Ehdokkaaksi pääset ehdokaslistalta. Voit (A) ottaa yhteyttä viime vaaleissa toimineen ehdokaslistan yhteyshenkilöön tai (B) perustaa oman listan. A. Ehdokaslistojen yhteyshenkilöt* Tulkaa kaikki -ehdokaslista "Helsingin Pitäjänmäen seurakunnassa aiomme edelliskertaiseen tapaan tuoda Tulkaa kaikki -otsikon alla esiin omia näkemyksiämme kirkosta ja sen yhteisten asioiden hoitamisesta. Listalle toivomme runsaasti myös uusia ehdokkaita mukaan toteuttamaan avoimuuden ja suvaitsevaisuuden nimissä Tulkaa kaikki -liikkeen mottoa 'Kristuksen kirkko on kaikille'." Yhteyshenkilöt: Anna Laine, anna.laine@iki.fi, p. 040 528 8653 ja Maija Kivimaa, maija.kivimaa@gmail.com Lisätietoja: tulkaakaikki.net/ohjelma Pitskun demarit ja sitoutumattomat -ehdokaslista "Sosialidemokraattiset ja sitoutumattomat ehdokkaamme toimivat kirkossa sen puolesta, että kynnys on matalalla erilaisten ihmisten tulla mukaan, seurakunnissa tehdään työtä lähellä ja kaukana olevien heikoimpien puolesta, tasa-arvo toteutuu ja ihmisten erilaisia elämänratkaisuja kunnioitetaan. Kirkon tulee edistää hyvän työn kriteerien toteutumista työelämässä sekä olla aktiivinen ympäristökysymyksissä. Meille kirkko on armon ja sovituksen sekä keskinäisen solidaarisuuden, suvaitsevaisuuden ja kunnioituksen edistäjä." Yhteyshenkilö: Pirjo Kivistö, p. 040 758 1109, pirjo.kivisto@gmail.com Lisätietoja: www.stadindemarit.fi Laki ja evankeliumi -ehdokaslista Yhteyshenkilö: Mikko Lahtiluoma, p. 0500 410 921 Pitäjänmäen seudun Kokoomus -ehdokaslista Listan ehdokkaat edustavat kokoomuslaisia arvoja. Yhteiskunnan perusyksikkö on koti ja perhe; näissä molemmissa toteutamme arjen kristillisyyttä. Oman uskonnon opetus antaa arvopohjan elämälle. Yhteyshenkilö: Juho Köntti, p. 050 522 8272, juho.kontti(at)suomi24.fi
Aktiiviseurakuntalaiset -ehdokaslista Vastuullisesti yhdessä uutta kohti - uskossa, toivossa ja rakkaudessa. "Kirkko elää parhaillaan suurta murrosvaihetta. Kirkosta eroaminen on viime vuosina kiihtynyt huolestuttaviin mittasuhteisiin. Tämä asettaa suuret vaatimukset sekä seurakuntien hengelliselle toiminnalle, että sen hallinnolle. Sen vuoksi kirkon on oltava avoin koti kaikille elämässä ja yhteiskunnassa paikkaansa etsiville. Lisääntyvä syrjäytyminen, sen ehkäisy sekä maahanmuuttajatyö vaativat diakoniatyöltä entistä enemmän. Seurakunnan hallinnossa on varauduttava niukkenevien taloudellisten resurssien järkevään ja oikeudenmukaiseen käyttöön ja pidettävä huoli siitä, että työntekijöiden asemasta huolehditaan ja että seurakunta on jatkossakin mielekäs työpaikka. Vapaaehtoistoimintaa on näissä oloissa kaikin tavoin rohkaistava ja edistettävä. Listalla olevat ehdokkaat sitoutuvat näihin tavoitteisiin ja haluavat tuoda kirkkoa lähelle ihmistä tinkimättä sen perustana olevasta sanomasta ja tavoitteesta, että mahdollisimman monet voisivat turvallisesti kohdata Vapahtajansa." Yhteyshenkilö: Jukka Tuominen, p. 050 344 3041, jukka.tuominen(at)elisanet.fi *) Ehdokaslistatiedot on laadittu 31.3.2014 tilanteen mukaan. Katso ajankohtaisin tieto: helsinginseurakunnat.fi/vaalit/pitajanmaki B. Oman ehdokaslistan perustaminen Jos et löydä listoista itsellesi sopivaa, voit perustaa oman listan. Listaa varten tarvitset ehdokkaita valitsijayhdistyksen, asiamiehen ja vara-asiamiehen selkeän ja informatiivisen nimen ehdokaslistalle sekä vaaliteeman. Seurakuntavaalit.fi -sivustolta löydät tarvittavat lomakkeet: valitsijayhdistyksen perustamisasiakirja valitsijayhdistyksen asiamiehen vakuutus valitsijayhdistyksen ehdokkaan suostumus ja vakuutus Lomakkeita saa myös seurakuntien kirkkoherranvirastoista. Ehdokasasettelu päättyy 15.9. kello 16.
Lisätietoa ehdokasasettelusta: helsinginseurakunnat.fi/vaalit ja seurakuntavaalit.fi