1. REHTORIN PUHEENVUORO LUKUVUODEN ALKAESSA

Samankaltaiset tiedostot
Euran yhteiskoulun lukuvuositiedote

PARKANON YHTENÄISKOULU

1. REHTORIN PUHEENVUORO LUKUVUODEN ALKAESSA

1. REHTORIN PUHEENVUORO LUKUVUODEN ALKAESSA

Kempeleen kunta Liite 1

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B

1. REHTORIN PUHEENVUORO LUKUVUODEN ALKAESSA

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017

Arviointi Isojoen Koulukolmiossa

12. Valinnaisuus perusopetuksessa

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

1. REHTORIN PUHEENVUORO LUKUVUODEN ALKAESSA

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS).

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

1. REHTORIN PUHEENVUORO LUKUVUODEN ALKAESSA

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Perusopetuslain muutos

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, :30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE

EURAN YHTEISKOULUN LUKUVUOSI- TIEDOTE

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

Luokanopettajan tilalle tulee useita aineenopettajia. Melkein kaikissa aineissa on eri opettaja.

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi

JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Opas on tarkoitus ottaa käyttöön lukuvuoden alusta. Sen menettelytapoihin perehdytään kouluissa jo kuluvan kevään aikana.

Savonlinnan normaalikoulu

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula.

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta /47

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Miten kurssit tehdään Eirassa?

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016

TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta Ryhmä 16X

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman

Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki Opetusneuvos Kristiina Ikonen

Yläkoulun valinnaiset opinnot

Tervetuloa Hatanpään kouluun!

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta.

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Pakilan yläasteen koulu

Yhteisiä asioita

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta.

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

Yläkoulujen lukkarityöpaja

YLI-MAARIAN KOULUN ESITTELYTILAISUUS

Savonlinnan normaalikoulu

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Kalkkisten koulu

SEINÄJOEN LYSEO. VALINNAISAINEET lk oppilaille

8. Oppilaan arviointi

Tulevien seiskojen opas

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

HINNERJOEN KOULUN TOIMINTAKULTTUURI

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN. Päivitys

POHJANKARTANON KOULU LISÄLUOKKAOPISKELIJAN HENKILÖKOHTAINEN OPPIMISSUUNNITELMA

KOSKEN SEUDUN YLÄASTE TYÖSUUNNITELMA

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998)

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen

Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta!

Transkriptio:

Euran yhteiskoulun lukuvuositiedote 2017-2018

1 SISÄLTÖ 1. REHTORIN PUHEENVUORO LUKUVUODEN ALKAESSA 2. KOULUN TOIMINTA-AJATUS 3. HALLINTO 4. KOULUN TAVAT 5. TYÖ- JA LOMA-AJAT 6. OPETTAJAT, PUHELINNUMEROT JA OPPIAINEET 7. LUOKAT, LUOKANVALVOJAT JA KOTILUOKAT 8. OPPIAINEIDEN LYHENTEET JA TUNTIMÄÄRÄT 9. LIIKUNTA 10. OPPILAANOHJAUS 11. OPPILASHUOLTORYHMÄ 12. TUKIOPETUS 13. ERITYISOPETUS 14. PARKKI 15. POISSAOLOT 16. MYÖHÄSTYMISET 17. KASVATUSKESKUSTELUT, JÄLKI-ISTUNNOT JA LAISKANLÄKSYT 18. OPPILAIDEN TERVEYDENHUOLTO 19. OPPILAIDEN JA HUOLTAJIEN PERHEPALVELUT 20. OPPILASKUNTA JA TUKIOPPILASTOIMINTA 21. KIRJASTO 22. KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ 23. WILMA 24. VANHEMPAINYHDISTYS 25. ARVIOINTI 26. EURAN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 27. EURAN YHTEISKOULUN OHJELMA LUKUVUONNA 2017-2018

2 1. REHTORIN PUHEENVUORO LUKUVUODEN ALKAESSA Euran ja Kiukaisten yläkoulut yhdistyivät 1.8.2017 Euran yhteiskouluksi. Koulussa on nyt vajaat 400 oppilasta ja opetushenkilöstöä 35 työskentelemässä heidän kanssaan. Noin puolet koulun oppilaista on koulukuljetuksessa. Kuljetusoppilaiden suuri määrä asettaa vaatimuksia mm. koulun piha-alueen liikennejärjestelyiden toimivuudelle. Euran yhteiskoulussa otettiin lukuvuoden alussa käyttöön 75 minuutin oppitunnit ja viisijaksojärjestelmä. Tuleva lukuvuosi tulee näyttämään, miten tämä järjestelmä pystytään muokkaamaan yläkoulun opetukseen parhaiten soveltuvaksi. Lukuvuoden alkaessa taito- ja taidesiiven peruskorjatut tilat saatiin koulun käyttöön. Peruskorjatussa osassa on myös viisi perusluokkaa, joihin on nyt sijoitettu biologia/maantiedon, matematiikan sekä opinto-ohjauksen opetusta. Luokat on pyritty koulussamme sijoittamaan niin, että yhteistyö aineryhmän eri opettajien kesken olisi mahdollisimman vaivatonta. Uudisosa, johon sijoittuvat musiikin ja kotitalouden opetus, valmistuu vielä vuoden 2017 puolella. Koulukeskuksen remontti siis jatkuu kuluvanakin lukuvuonna, joten oppilaiden on syytä välttää Koulutien käyttöä. Koulutie voi olla ajoittain hyvinkin vaarallinen, sillä rakentamisen tarvitsema raskas liikenne kulkee sitä kautta. Laadukkaan perusopetuksen tavoitteiden saavuttamiseksi koulussa pitää olla hyvä henki ja työskentelyilmapiiri. Opettajat osaavat asiansa ja ovat motivoituneita. Koulun tilat ja välineet ovat kunnossa. Uusi opetussuunnitelma edellyttää opetukselta mm. toiminnallisuutta ja mahdollisuutta ylittää oppiainerajat. Tästä syystä toivomme edelleen, että loputkin Euran yhteiskoulusta korjattaisiin vastaamaan nykyaikaisen opetuksen vaatimuksia. Tulevaisuudessa on kiinnitettävä huomiota erityisesti opetusryhmien kokoon eri oppiaineissa, jotta pystymme antamaan opetussuunnitelman mukaista opetusta. Muutostilanteet testaavat aina työyhteisön paineensietokykyä. Onnistunut selviytyminen muutoksesta ja vaikeuksien kääntäminen mahdollisuuksiksi vahvistavat työyhteisön ja koko koulun hyvää työilmapiiriä. Samalla ne luovat uskoa parempaan tulevaisuuteen. Näinä säästöjen ja leikkausten aikoina tulevaisuudenusko ei saa unohtua. Sen luomiseen tarvitsemme myös koulun ulkopuolisten yhteistyötahojen tukea ja apua. Haluamme tehdä vahvaa yhteistyötä vanhempien kanssa. Luokanvalvojilla on tässä tehtävässä erityisen keskeinen rooli. Kehitämme Wilma-käyttöliittymää vastaamaan yhä paremmin koulun ja kotien yhteydenpidon tarpeisiin. Tämä lukuvuositiedote jaetaan kaikille oppilaille tietopaketiksi koulun toiminnasta, ja se käydään läpi 7. luokan opinto-ohjauksen tunneilla. Koulumme kotisivuilta osoitteesta www.euranyhteiskoulu.fi löytyvät uusimmat tiedot koulun tapahtumista tämän lukuvuositiedotteen lisäksi. Toivotan kaikille oikein hyvää ja turvallista alkanutta työvuotta. Erityisesti haluan toivottaa uudet seitsemäsluokkalaiset tervetulleiksi opiskelemaan Euran yhteiskouluun. Yhteiskoulussa 6.9.2017 Aimo Mattila

3 2. EURAN YHTEISKOULUN TOIMINTA-AJATUS Euran yhteiskoulussa on turvallista opiskella. Erilaisille oppijoille otolliset olosuhteet järjestetään eri tukimuotojen avulla. Oppilaita ohjataan omatoimisuuteen, vastuuntuntoon ja hyviin tapoihin. Peruskoulun päättävillä oppilailla on riittävät tiedot ja taidot seuraavaa opiskelupaikkaa varten, ja näin he löytävät paikkansa yhteiskunnassa. Koulussa on avoin ja myönteinen ilmapiiri ja hyvä yhteistyön henki. Se näkyy myös kodin ja koulun yhteistyössä. Opetuksessa otetaan huomioon ympäröivä yhteiskunta, esimerkiksi hyödynnetään paikallishistoriaa ja perinnettä. Oppilaita kasvatetaan suvaitsemaan erilaisuutta eri muodoissa, esimerkiksi eri kulttuureja. Kansainvälisyyskasvatuksen lisäksi tärkeitä ovat ympäristö- ja kuluttajakasvatus. Euran kunnan kotisivuilta löytyy koko kuntaa koskevia kasvatus- ja opetuspalveluiden linjauksia.

4 3. HALLINTO Osoite Euran yhteiskoulu Savikontie 11 27510 EURA Kanslia 044 422 4752 Rehtori 044 422 4751 Opettajainhuone 044 422 4750 Opinto-ohjaaja 044 422 4764 Terveydenhoitaja 044 422 4172 Erityisopetus 044 422 4755 ja 044 422 4794 Ruokala 044 422 4037 Talonmies 044 422 4892 Pienryhmä 044 422 4756 Parkkiluokka 044 422 4781 Sähköposti euran.yhteiskoulu@eura.fi Kotisivut www.euranyhteiskoulu.fi Rehtori Aimo Mattila 044 422 4751 aimo.mattila@eura.fi Vararehtori Marjo Lampi 044 422 4753 marjo.lampi@eura.fi Koulusihteeri Leena Ranta 044 422 4752 leena.ranta@eura.fi Kanslia on avoinna päivittäin klo 9.00-15.00 Ruokala Outi Tuomikanta, ruokapalveluvastaava 044 422 4037 Anne Fyhr, kokki Eva Toivola, kokki Taina Lehto, ruokapalvelutyöntekijä Marja Manneroos, ruokapalvelutyöntekijä Kiinteistönhuolto Vesa Haapasalo, talonmies 044 422 4892 varalla Joni Krekula Siivous 044 422 4908 Marika Makkonen Teija Mikkola Piia Nurmi Satu Raittinen Marianne Saarinen Anne Virtanen

5 Sivistyslautakunta 2017 2021 Jäsen Ari Reunanen, pj Hannele Henriksson Susanna Kunnas Tero Setälä Jussi Kalli, vpj Manu Puttonen Virve Vuohijoki Sirpa Rostedt Vesa Koski kunnanhallituksen edustaja Varajäsen Ville Helander Terhi Salonen Virpi Nurmi Kimmo Mieskoski Kalle Virta Tapani Keränen Marjut Lähteenmäki Veikko Julin Veera Filppula Päivi Kyllönen Kasvatus ja opetuspalvelut Teija Vuohijoki, sivistystoimenjohtaja puh. 044 422 4450 4. KOULUN TAVAT Euran yhteiskoulussa on siirrytty jaksojärjestelmään ja 75 minuutin oppitunteihin sivistyslautakunnan päätöksellä lukuvuoden 2017 2018 alusta alkaen. Lukuvuodessa on viisi jaksoa, joiden pituus on n. 37 koulupäivää. Joka jaksolle on oma lukujärjestyksensä. Oppiaineet opiskellaan kursseittain. Yksi vuosiviikkotunti vastaa yhtä kurssia. Jos oppiainetta on jakson aikana kolme tuntia viikossa, kurssi päättyy jakson päättyessä. Oppiaineen kurssi voi olla myös hajautettu, jolloin kurssia opiskellaan useammassa jaksossa. Oppiaineet arvioidaan kursseittain. Jaksot ovat seuraavat: 1. jakso 10.8. 29.9.2017 2. jakso 2.10. 28.11.2017 3. jakso 29.11.2017 2.2.2018 4. jakso 5.2. 6.4.2018 5. jakso 9.4. 2.6.2018 Koulupäivän aikataulu on seuraava: 1. tunti klo 8.45 10.00 2. tunti klo 10.00 12.00 9. lk oppitunti klo 10.00 10.30 ruokailu klo 10.30 11.00 oppitunti klo 11.00 11.45 välitunti klo 11.45 12.00 8. lk välitunti klo 10.00 10.15 oppitunti klo 10.15 11.00

6 ruokailu klo 11.00 11.30 oppitunti klo 11.30 12.00 7. lk välitunti klo 10.00 10.15 oppitunti klo 10.15 11.30 ruokailu klo 11.30 12.00 3. tunti klo 12.00 13.15 välitunti klo 13.15 13.30 4. tunti klo 13.30 14.45 Liikuntatunnit saattavat aiheuttaa muutoksia ruokailuaikoihin. Päivänavaus kuunnellaan luokissa keskusradiosta. Oppilaiden aamunavausvuoro on perjantaisin, seurakunnan joka toisena keskiviikkona. Oppitunnit alkavat täsmällisesti työjärjestyksessä mainittuina aikoina. Luokkaan mennessä istuudutaan vasta opettajan luvalla. Opettaja ilmoittaa oppitunnin päättymisestä. Luokissa ei olla ulkojalkineissa teknisen työn tiloja lukuunottamatta. Oppitunnilla pyydetään puheenvuoro viitaten. Välitunnit vietetään välituntialueella. Koulun alueelta saa koulupäivän aikana poistua vain opettajan luvalla. Välitunneilla voidaan sadesäällä olla sisällä valvojien luvalla, samoin kovalla pakkasella. Pyörille on varattu telineet ja mopoille omat paikkansa, joissa niitä säilytetään. Pyörät ja mopot on syytä lukita. Koulu ja kunta eivät vastaa koulussa sattuneesta esinevahingosta tai varkaudesta. Mopoautot pysäköidään Koulutieltä kunnanvarastoon vievälle alueelle ohjeiden mukaan. Koulukuljetusten järjestelyistä vastaa hallinto- ja talouspäällikkö. Koulukuljetusopas on koulun kotisivuilla, ja sen saa tarvittaessa myös koulun kansliasta. Maksuttomaan kuljetukseen on oikeus niillä oppilailla, joiden koulumatka on yli 5 km. Linja-autoista noustaan ja niihin mennään koulun pihalta eikä lähibussipysäkeiltä. Kotitalouden opetus järjestetään toistaiseksi koulukeskuksen yhteydessä olevassa moduulissa ja musiikinopetus lukion tiloissa. Remontin valmistuttua opetus siirtyy uusiin luokkatiloihin. Sosiaali- ja terveysministeriön esityksestä valtioneuvosto on antanut 15.6.2006 asetuksen (475/2006) nuorille työntekijöille erityisen haitallisista ja vaarallisista töistä. Peruskoulussa em. asetus koskee erityisesti teknisen työn opetusta sekä fysiikan ja kemian harjoitustöitä. Tähän perustuen koulumme 7. luokan oppilaat eivät käytä käsityötunneilla pyörösahaa, katkaisupyörösahaa ja oikohöylää. Valinnaisessa teknisessä työssä 8. ja 9. luokalla näitä koneita käytetään opetuksen sitä vaatiessa. Euran kunnan opetussuunnitelmassa asiasta on kerrottu tarkemmin. 5. TYÖ- JA LOMA-AJAT Lukuvuonna 2017 2018 on 188 koulupäivää. Syyslukukausi alkaa 10.8.2017 ja päättyy 22.12.2017. Syysloma on 23. 27.10.2017. Itsenäisyyspäivä 6.12.2017 on vapaapäivä. Kevätlukukausi alkaa 8.1.2018 ja päättyy 2.6.2018. Talvilomaa vietetään 19. 23.2.2018. Pääsiäisloma on 30.3. 2.4.2018. Kodin ja koulun päivä järjestetään 14.4.2018. Vappu 1.5.2018, helatorstai 10.5.2018 ja sen jälkeinen perjantai 11.5. ovat vapaapäiviä.

7 6. OPETTAJAT, PUHELINNUMEROT JA OPPIAINEET Mattila, Aimo 044 422 4751 OP Airola, Arja 044 422 4757 MA, FY, KE Gustafsson, Saija 044 422 4794 ELA Haakana, Pirkko-Liisa 044 422 4755 ELA Heikkilä, Kirsi 044 422 4777 BI, GE, TT, KE Heinonen, Vesa 044 422 4761 RUB, ENA Hasa-Katila, Susanna 044 422 4774 UE, HI, YH Ilvonen, Antto 044 422 4778 MU Junkkala, Kaisa 044 422 4770 AI, KU Korteniemi, Harri 044 422 4796 TN, LI Kuuttila, Kirsi 044 422 4754 LI Kytövuori, Tuula 044 422 4792 ENA Lampi, Marjo 044 422 4753 AI Lehtonen, Miamari 044 422 4763 ENA, RAB Leván, Heini 044 422 4764 OP Lääperi, Minna 044 422 4765 HI, YH, UE, KP Marjamäki, Anne-Mari 044 422 4775 TS Marjanen, Päivi 044 422 4776 KO Matikainen, Riikka 044 422 4762 MA, AT Mäkelä, Marianne 044 422 4766 MA, FY, KE, AT Mäkilä, Jari 044 422 4800 RUB, SAB Nieminen, Terhi 044 422 4759 MA, FY, KE Nummela, Virva 044 422 4767 YH, HI, UE Paassilta, Erik 044 422 4768 MA, FY, KE, AT Penttilä, Atte 044 422 4769 TN Pruel-Santanen, Regina 044 422 4806 OP Puosi-Koivisto, Elina 044 422 4760 AI Rinne, Auli 044 422 4797 KU Soininen, Riitta 044 422 4772 BI, GE, TT Säätelä, Jouko 044 422 4758 LI Uitto, Pirjo 044 422 4773 KO Varjonen, Seppo 044 422 4793 BI, GE, TE, LU Välimaa, Juuso 044 422 4756 ELU KOULUNKÄYNTIOHJAAJAT Pulkka, Tarja 044 422 4781 Jussila, Heidi 044 422 4780 VIRKAVAPAALLA Ruponen, Seija

8 7. LUOKAT, LUOKANVALVOJAT JA KOTILUOKAT Luokanvalvoja Pojat Tytöt Yht Kotiluokka 7A Lehtonen Miamari 8 10 18 04 7B Marjamäki Anne-Mari 9 11 20 Tekstiilityö 7C Junkkala Kaisa 9 12 21 Kirjasto 7D Ilvonen Antto 9 11 20 Musiikki 7E Kuuttila Kirsi 9 12 21 03 7F Puosi-Koivisto Elina 8 11 19 06 7G Nieminen Terhi 9 11 20 13 61 78 139 8 Elu Juuso Välimaa 4 0 4 Pienl. 8A Heinonen Vesa 9 9 18 02 8B Mäkilä Jari 9 13 22 01 8C Matikainen Riikka 9 13 22 11 8D Soininen Riitta 10 11 21 BG 2 8E Leván Heini 9 12 21 15 8F Nummela Virva 10 12 22 09 60 70 130 9 Elu Juuso Välimaa 1 1 2 Pienl. 9A Heikkilä Kirsi 9 9 18 MM 9B Varjonen Seppo 11 9 20 BG1 9C Lampi Marjo 9 11 20 05 9D Mäkelä Marianne 10 11 21 14 9E Marjanen Päivi 11 9 20 Kotitalous 2 62 60 122 183 208 391

9 8. OPPIAINEIDEN LYHENTEET JA TUNTIMÄÄRÄT EURAN YHTEISKOULUN TUNTIJAKO 1.8.2005 ALKAEN, NYKYISET 8. JA 9. LUOKAT 7 8 9 Yht. AI Äidinkieli ja kirjallisuus 3 3 3 9 ENA A1-kieli englanti 2 3 3 8 RUB B1-kieli ruotsi 2 2 2 6 MA Matematiikka 3,5 3,5 3 10 BI Biologia 1 1 2 4 GE Maantieto 1 1 1 3 FY Fysiikka 1 1,5 1 3,5 KE Kemia 1 1,5 1 3,5 TT Terveystieto 1 1 1 3 UE Uskonto 1 1 1 3 HI Historia 2 2-4 YH Yhteiskuntaoppi - - 3 3 MU Musiikki 1 - - 1 KU Kuvataide 2 - - 2 TN/TS Käsityö 3 - - 3 LP/LT Liikunta 2 2 2 6 KO Kotitalous 3 - - 3 OP Oppilaanohjaus 0,5 0,5 1 2 Valinnaiset aineet - 7 6 13 Yhteensä 30 30 30 Valinnaiset aineet B2-kieli saksa 2 / 3 2 B2-kieli ranska 2 / 3 2 Musiikki 2 / 3 2 Kuvataide 2 / 3 2 Käsityö tekninen työ 2 / 3 2

10 Käsityö tekstiilityö 2 / 3 2 Liikunta 2 / 3 2 Kotitalous 2 / 3 2 Kaupalliset aineet/ taloustaito 2 / 3 2 Maa- ja metsätalous sekä puutarhanhoito/luontokurssi 2 / 3 2 Tietotekniikka 2 / 3 2 Euran ja Kiukaisten yhteiskoulujen tuntijaot on yhdenmukaistettu opetushallituksen ohjeiden mukaisesti lukuvuoden 2017 2018 alusta alkaen. EURAN YHTEISKOULUN TUNTIJAKO 1.8.2017 ALKAEN, NYKYISET 7. LUOKAT 7. 8. 9. yht. AI Äidinkieli ja kirjallisuus 3 4 3 10 ENA A1-kieli englanti 2 2 3 7 RUB B1-kieli ruotsi 1 2 1 4 MA Matematiikka 3 4 4 11 BI Biologia 1 1 2 4 GE Maantieto 1 1 1 3 FY Fysiikka 1 1 1,5 3,5 KE Kemia 1 1 1,5 3,5 TT Terveystieto 1,5 1,5 3 UE Uskonto ja elämänkatsomustieto 1 1 1 3 HI Historia 2 2 4 YH Yhteiskuntaoppi 3 3 MU Musiikki 2 2 KU Kuvataide 2 2 TN/TS Käsityö 3 3 LP/LT Liikunta 2 3 2 7 KO Kotitalous 3 3 OP Oppilaanohjaus 0,5 0,5 1 2 Taito- ja taideaineet valinnainen 2 2 4 Valinnaiset aineet 4 4 8 Yhteensä 30 30 30

11 9. LIIKUNTA 2017-2018 Liikunta-asuna tulee olla keliin ja liikuntatilaan sopiva liikunnallinen, joustava vaatetus. Liikunta-asuun kuuluvat myös lajiin soveltuvat jalkineet. Ulkotunneilla lenkkarit ja sisäliikuntatunneilla suositellaan käytettäväksi sisäpelikenkiä. Mikäli sisäkenkiä ei ole, liikutaan avojaloin. Oppilaan tulee osallistua kaikkiin koulussa opetettaviin liikuntalajeihin. Ulkoliikuntatunneille ja urheilutalolla pidettäville tunneille siirtyminen sekä vaatteiden vaihto tapahtuvat välitunnin aikana. Siirtyminen liikuntatunneille tapahtuu liikennesääntöjä noudattaen, kadunylitykset tehdään suojatien tai alikulkutunnelin kautta. Uintitunneilla opettajaa odotetaan urheilutalon pääovien edessä. Urheilukentällä tytöillä on käytössä pukuhuone 3 ja pojilla numero 4. Urheilutaloon käynti suoritetaan takaovesta. Kengät jätetään tuulikaappiin ja käytetään pukuhuoneita 1 (pojat) ja 2 (tytöt). Pyyhe ja vaihtovaatteet kuuluvat jokaisen liikuntatunnin varusteisiin, koska tunnin jälkeen käydään suihkussa. Suihkeena käytettävien deodoranttien ja hiuskiinteiden käyttö on pukuhuoneissa kielletty, koska ne aiheuttavat joillekin oppilaille astmaattisia oireita. Koulu ei vastaa pukuhuoneisiin jätetyistä arvotavaroista eikä ulkotelineisiin jätetyistä liikuntavarusteista (esim. sukset). Suksia varten koululla on lukollinen säilytystila. Turvallisuussyistä purkan syöminen liikuntatunneilla on kiellettyä. Kohenna kuntoasi myös omalla ajallasi, sillä koulun liikuntatunnit eivät siihen yksin riitä. Opastusta ja ohjeita kotiharjoitteluun saat liikuntatunneilla ja erikseen opettajan kanssa neuvotellen. Jaksotukseen siirtymisen johdosta tarkkaa koko lukuvuoden kattavaa liikuntasuunnitelmaa ei pystytä syksyllä antamaan. Alustava liikuntasuunnitelma lähetetään wilman kautta koteihin ja suunnitelma täsmentyy jakso kerrallaan. Liikuntatunnit täsmentyvät tarkemmin siis jaksoittain liikuntakurssin edetessä ja liikuntatuntien sisällöistä ilmoitetaan oppilaille wilmalla ja/tai edellisellä liikuntatunnilla suullisesti. Liikunnassa 8 ja 9-luokilla (vanha ops) arvioidaan oppilaan tietoja, taitoja ja liikunta-asennetta. 7-luokilla (uusi ops) arviointi perustuu fyysisen, sosiaalisen ja psyykkisen toimintakyvyn tavoitteisiin. Arvioinnin kohteina ovat oppiminen ja työskentely. Mikäli lapsellanne on jokin liikuntaa rajoittava tekijä, asiasta tulee lähettää tieto etukäteen häntä opettavalle liikunnanopettajalle. Ensisijainen väylä on Wilma-viesti, mutta meidät tavoittaa myös puhelimitse. Viestistä tulee ilmetä, miltä osin liikkuminen on rajoittunut (esim. ei voi juosta ja hyppiä), jotta voimme antaa kyseiselle oppilaalle sovellettuja liikuntatehtäviä. Tällainen oppilas voidaan siis määrätä esim. kävelylenkille, tekemään lihaskuntoa, tuomaroimaan tms. Mikäli sairaus taikka vamma vaatii useamman kuin kahden liikuntatunnin poissaolon/sovelletun tehtävän suorittamisen, tulee oppilaan toimittaa opettajalle lääkärintodistus. Mikäli oppilas on estynyt siirtymään liikuntapaikoille (esim. liikkuu kepeillä), hänen tulee mennä parkkiin. Tällaisesta opettajalle toimitetaan aina lääkärintodistus. Mikäli liikunnan esteenä on jokin psyykkinen seikka, asiaa hoidetaan aina kouluterveydenhoitaja Johanna Toivosen kautta. Jokaisen oppilaan on syytä tallentaa liikunnanopettajien työkännykkänumerot omaan kännykkäänsä. Iloa ja reippautta liikuntaan! tv. Kirsi Kuuttila (044 422 4754), Jouko Säätelä (044 422 4758) & Harri Korteniemi (044 422 4796)

12 10. OPPILAANOHJAUS Oppilaat saavat koko yläkoulun ajan oppilaanohjausta sekä luokkatunneilla että henkilökohtaisesti. 7. luokalla pääpaino on koulutyöhön ja uuteen kouluun opastamisessa sekä 8. ja 9. luokilla opiskeltavien valinnaisaineiden valinnan suorittamisessa. 8. luokalla perehdytään opiskelutaitoihin, päätöksentekotaitoihin, ammatteihin, työelämään ja koulutusmahdollisuuksiin. 9. luokalla keskitytään tulevaisuuden suunnitteluun, jatko-opintomahdollisuuksiin ja niihin hakeutumiseen sekä työelämätietouteen. Työelämään tutustuminen (TET) on kaikilla luokka-asteilla. Heini Leván ja Regina Pruel-Santanen: 8. ja 9. luokkien oppitunnit ja henkilökohtainen ohjaus Aimo Mattila: 7. luokkien oppitunnit ja henkilökohtainen ohjaus 11. OPPILASHUOLTORYHMÄ Opetusuunnitelman mukaisesti oppilashuollon Euran kuntakohtaisena koordinaatioryhmänä on Lasten ja nuorten hyvinvointiryhmä. Koulukohtainen oppilashuoltoryhmä (KOR) kokoontuu kaksi kertaa lukuvuodessa. Koulukohtaisessa oppilashuoltoryhmässä ovat koulun, vanhempainyhdistyksen ja oppilaskunnan edustajat. Tämä ryhmä asettaa tavoitteita ja suuntaviivoja sekä tarkastelee niiden toteutumista vuosittain. Oppilasasioita ei tässä ryhmässä käsitellä. Yksittäisen oppilaan koulunkäyntiin liittyvät asiat käsitellään oppilaskohtaisessa oppilashuoltoryhmässä (MAR). Oppilashuoltoryhmään kuuluvat erityisopettaja, rehtori, opinto-ohjaaja, kouluterveydenhoitaja, koululääkäri, sosiaalityöntekijöitä, koulupsykologi, perheneuvonnan psykologi ja sosiaalityöntekijä, koulupoliisi sekä luokanvalvoja. Ryhmän kokoonpano vaihtelee käsiteltävien asioiden laajuuden mukaan. Oppilaan asioiden käsittely on aina luottamuksellista. Tarvittaessa huoltaja kutsutaan kokoukseen. Huoltajalla on aina halutessaan oikeus osallistua oppilashuoltoryhmän kokoukseen lastaan koskevien asioiden osalta. Lisätietoja ryhmän toiminnasta saa rehtorilta ja erityisopettajalta. 12. TUKIOPETUS Oppilaalla on oikeus saada tukiopetusta. Tukiopetus on tarkoitettu täydentämään luokkaopetusta, silloin kun se ei poissaolon tai muun syyn takia riitä. Tukiopetuksessa oppilaalla on mahdollisuus saada normaalia luokkaopetusta yksilöllisempää opetusta. Tukiopetustuokio sijoitetaan pääsääntöisesti muiden oppituntien ulkopuolelle. Lomamatkojen takia ei oppilaalle järjestetä tukiopetusta.

13 13. ERITYISOPETUS Erityisopetusta antavat erityisopettajat Pirkko-Liisa Haakana ja Saija Gustafsson. Alakoulussa erityisopetusta saanut oppilas jatkaa tarvittaessa erityisopetuksessa myös yläkoulussa. Oppimis- tai sopeutumisvaikeuksien ilmetessä oppilasta pyritään auttamaan myös erityisopetuksen keinoin. Oppiainetta yksilöllisen opetussuunnitelman mukaan opiskelevia oppilaita opettaa erityisopettaja. Koulussamme toimii myös erityisopetuksen pienluokka, jota opettaa erityisopettaja Juuso Välimaa. Pienluokkaan otetaan eri syistä tuen tarpeessa olevia oppilaita joko vakituisesti tai määräajaksi. Oppilaat opiskelevat yleisen opetussuunnitelman mukaan mutta saavat henkilökohtaista tukea. Pienluokassa on koulunkäyntiohjaajana Heidi Jussila. 14. PARKKI Parkin toimintaperiaatteena on turvata suuren enemmistön häiriötön opiskelu. Oppituntia häiritsevä oppilas siirretään opiskelemaan lopputunnin ajaksi parkkiin, jota hoitaa koulunkäyntiohjaaja Tarja Pulkka. Parkin päivittäinen toiminta-aika on klo 8.50 14.45. Parkkia käytetään myös pienempien ryhmien opetuksessa sekä samanaikais- ja tukiopetuksessa. Sairauden takia kokeesta poissa olleet oppilaat suorittavat kokeensa jälkikäteen tavallisesti parkissa. 15. POISSAOLOT Oppilaan huoltaja ilmoittaa sairaudesta tai muusta pätevästä syystä johtuvasta poissaolosta luokanvalvojalle ensi tilassa. Jos oppilas sairastuu kesken koulupäivän, hän pyytää luvan kotiiinlähtöön terveydenhoitajalta tai luokanvalvojalta. Luokanvalvoja voi myöntää luvan poissaoloon koulusta pätevästä syystä enintään kolmeksi päiväksi. Rehtori voi myöntää oppilaalle hyväksyttävästä syystä luvan pitempään poissaoloon. Poissaoloanomus tehdään hyvissä ajoin, ja kaavakkeita tarkoitusta varten saa kansliasta tai koulun kotisivuilta. Aineenopettajat antavat oppilaalle poissaolon aikaiset tehtävät, ja huoltaja valvoo tehtävien suorittamista. 16. MYÖHÄSTYMISET Oppilaiden oppitunneilta myöhästymiset kirjataan Wilmaan. Neljästä myöhästymisestä lukukauden aikana seuraa jälki-istunto. Luokanvalvojan harkinnan mukaan asia voidaan ottaa esim. oppilashuoltoryhmän käsittelyyn. 17. KASVATUSKESKUSTELUT, JÄLKI-ISTUNNOT JA LAISKANLÄKSYT Ensisijainen oppilaan ojennuskeino peruskoulussa on kasvatuskeskustelu. Siinä opettaja ja oppilas keskustelevat oppilaan toiminnasta. Tarkoituksena on saada oppilas pohtimaan omaa toimintaansa ja

14 välttämään jatkossa ei-toivottua käyttäytymistä. Kasvatuskeskustelut kirjataan Wilman tuntimerkintöihin ja kasvatuskeskustelulomakkeeseen. Jos kasvatuskeskustelu ei ole riittävä rangaistus, oppilas määrätään jälki-istuntoon. Jälki-istunto kirjataan Wilman tuntimerkintöihin ja jälki-istuntolomakkeeseen. Toistuvat jälki-istunnot aiheuttavat myös muita toimenpiteitä. Jälki-istunnot suoritetaan torstaisin klo 14.50 alkaen. Jos oppilas jättää tehtävänsä tekemättä, hänet voidaan määrätä ns. laiskanläksylle. Laiskanläksyt suoritetaan maanantaisin klo 14.50 alkaen, ja niiden tekemistä valvoo opettaja. Laiskanläksy kirjataan Wilmaan tuntimerkintöihin. 18. OPPILAIDEN TERVEYDENHUOLTO Kouluterveydenhuollon tavoitteena on edistää jokaisen koululaisen mahdollisimman tervettä kasvua ja kehitystä sekä siten luoda perusta terveelle aikuisuudelle. Kouluterveydenhuollon työmuotoja ovat mm. terveystarkastukset, terveyskasvatus sekä tapaturmien ja sairauksien ensiapu, hoito, ohjaus ja neuvonta. Terveydenhoitajana toimii Johanna Toivonen. Terveydenhoitaja on oppilaan luottamushenkilö, jonka puoleen voi kääntyä kaikissa terveyttä ja kehitystä koskevissa sekä mieltä askarruttavissa asioissa, myös ehkäisyasioissa. Tarvittaessa terveydenhoitaja ohjaa jatkotutkimuksiin lääkärille, optikolle jne. Terveydenhoitaja on tavattavissa koululla joka päivä ja hänet tavoittaa puhelimitse numerosta 044 422 4172. Sairasvastaanotto on joka aamu klo 8 9. Silloin voi hoitaa liikuntavapautusasiat, rokotukset, haavojen hoidot jne. Muulloin terveydenhoitajalle tullaan ajanvarauksella. Terveystarkastukset tehdään oppituntien aikana. Terveydenhoitajan suorittama terveystarkastus on yksilöllinen oppilaan kehityksen seurantatarkastus. Terveystarkastusten sisältö on seuraava: 7. luokalla pituus, paino, näkö, värinäkö, ryhti, Hb, RR häkämittaus ja terveyskyselylomake 8. luokalla pituus, paino, näkö, kuulo, Hb, RR, terveyskysely 9. luokalla pituus, paino, näkö, kuulo, hemoglobiini, häkämittaus, ryhti, verenpaine ja terveyskyselylomake. Lisäksi oppilaalle tehdään koululääkärin tarkastus ennen kuin hän täyttää 15 vuotta. Sen yhteydessä saa nuorison terveystodistuksen neljänä kappaleena. Se on voimassa 5 vuotta ja käy todistukseksi terveydentilasta esim. ajokorttia varten. HAMMASHOITO Oppilaille suoritetaan yksilöllisen tarpeen mukaan suun ja hampaiden tarkastus ja sen perusteella tarpeelliseksi katsottu hammashoito. Erityinen huomio kiinnitetään niihin oppilaisiin, joilla riski sairastua hammassairauksiin on suuri.

15 Hammashoitoajat ja niiden muutokset ilmoitetaan oppilaalle tai huoltajalle tekstiviestinä tai soittamalla. Oppilas saa hammashoidossa käynnistä todistuksen, joka palautetaan tunnin pitäjälle tai luokanvalvojalle. Peruuttamaton hammashoitokäynti maksaa yli 15-vuotiaalle 51,40 maksuasetuksen mukaisesti. KOULUTAPATURMAT JA ENSIAPU Kunta on vakuuttanut oppilaat tapaturmien varalta. Koulussa tai koulumatkalla tapahtuneesta tapaturmasta tulee ilmoittaa opettajalle tai luokanvalvojalle sekä aina myös koulun kansliaan, jotta jokaisesta tapaturmasta tulee tehtyä tapaturmailmoitus. Ilmoitukseen tulee myös huoltajan allekirjoitus, jos tapaturmasta seuraa enemmän kuin yksi terveyskeskuskäynti. Ensiavun oppilas saa koulussa tai terveyskeskuksessa. Jatkohoitoon lähettämisestä vastaa terveyskeskus, joten terveyskeskuksen ulkopuoliseen hoitoon ei tule omatoimisesti hakeutua. 19. OPPILAIDEN JA HUOLTAJIEN PERHEPALVELUT Perhepalvelut on tarkoitettu lapsille, nuorille ja perheille erilaisissa elämäntilanteissa. Perhepalveluista saat tarvittaessa apua sosiaalityöntekijältä, kuraattorilta, psykologilta tai muilta ammattilaisilta. Ongelmatilanteissa ota yhteyttä lapsesi luokanvalvojaan tai koulun terveydenhoitajaan Johanna Toivoseen (puh. 044 422 4172). Opiskeluhuollon kuraattori- ja psykologipalvelut ovat kaikkien oppilaiden käytettävissä. Toiminta tapahtuu yhteistyössä oppilaiden, perheiden, koulun henkilökunnan ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Vastaavan koulukuraattorin Jutta Mäntylä-Salon tavoittaa puhelinnumerosta 044 422 4820. 20. OPPILASKUNTA JA TUKIOPPILASTOIMINTA Koulussa toimii oppilaskunta ja sen valitsema hallitus. Hallitus edustaa oppilaskuntaa koulussa ja toimii oppilaiden edun ja viihtyvyyden puolesta. Hallituksen jäsenet valitaan oppilaskunnan vaaleissa. Koulussa toimii myös tukioppilaskerho. Se on tarkoitetu kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisille. Tukioppilastoiminnan tavoitteena on lisätä koulun työrauhaa ja yhteistä viihtyvyyttä ja turvallisuutta. Kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaiset tukioppilaat toimivat seitsemäsluokkalaisten kummeina helpottaen siirtymistä alakoulusta yläkouluun. Oppilaskunnan ohjaava opettaja on Susanna Hasa-Katila ja tukioppilaiden ohjaaja Riitta Soininen. 21. KIRJASTO Kaikilla vuosiluokilla on kirjastovälitunti kerran viikossa. Ajat ilmoitetaan kirjaston ilmoitustaululla. Kirjastoa hoitaa Anne-Mari Marjamäki.

16 22. KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ Mutkattomat ja avoimet suhteet kodin ja koulun välillä auttavat lasta parhaiten sopeutumaan kouluyhteisön jäseneksi. Luokanvalvoja on oppilaan tukihenkilö koulussa. Koulu järjestää oppilaiden vanhemmille vanhempainiltoja. Vanhempainiltojen aikataulu on tiedotteen takakannessa. Koulussamme toimii vireä vanhempainyhdistys, jonka toimintaan toivomme mahdollisimman monen vanhemman osallistuvan. Vanhempainyhdistyksen toiminta on kodin ja koulun välistä yhteistyötä parhaimmillaan. Koulunkäyntiin liittyvissä asioissa voitte aina ottaa yhteyttä kouluun: luokanvalvojaan, terveydenhoitajaan, rehtoriin tai aineenopettajaan. Myös koulusta otetaan mahdollisimman nopeasti yhteyttä kotiin, mikäli aihetta ilmenee. 23. WILMA Wilma on käyttöliittymä, joka on tarkoitettu helpottamaan kodin ja koulun välistä yhteistyötä ja tietojen vaihtoa. Wilman tiedot perustuvat koulussamme käytössä oleviin Kurre-lukujärjestysohjelmaan ja Primushallinto-ohjelmaan. Wilmassa on mm. oppilaiden työjärjestykset, tietoja poissaoloista, kokeiden ajankohdista ja koealueista. Wilmassa on helppo myös lähettää viesti opettajalle tai luokanvalvojalle. Kokeitten arvosanat merkitään Wilmaan, joten oppilaan ei tarvitse tuoda huoltajan allekirjoittamaa koetta opettajalle, ellei sitä erikseen pyydetä. Oppilaat saavat omat tunnukset Wilmaan ja huoltajat omansa, ja niitä käytetään koko peruskoulun ajan. Tunnukset tulee pitää erillään, sillä kaikilla ryhmillä on omat oikeutensa. Kehitämme Wilman käyttöä koko ajan, joten oppilaan ja huoltajan/huoltajien tunnusten pitäminen erillään on toiminnan lähtökohta. Toivomme kaikkien käyttävän säännöllisesti Wilmaa, mikäli se suinkin on mahdollista. 24. VANHEMPAINYHDISTYS Vanhempainyhdistys on tarkoitettu kaikille koulumme oppilaiden vanhemmille. Se on perustettu vuonna 1997 ja on Suomen Vanhempainliiton jäsen. Liitto järjestää vanhemmille koulutusta ja luentotilaisuuksia sekä informaatiota koulun ja kodin väliseen yhteistyöhön. Vanhempainyhdistyksen toimintaan ovat perinteisesti kuuluneet Savuton koulu -kampanja ja erilaiset luennot. Yhdistyksen vuosikokous on syyskuussa, ja kokouskutsut siihen lähetetään koteihin oppilaiden mukana.

17 25. ARVIOINTI Perusopetuksessa oppilasarviointia ohjaa perusopetuslaki ja sen 22. pykälä: Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään oppilaan edellytyksiä itsearviointiin. Oppilaan oppimista, työskentelyä ja käyttäytymistä tulee arvioida monipuolisesti. Euran yhteiskoulussa oppilas etenee vuosiluokkiin jaetun oppimäärän mukaisesti. Vuosiluokan oppimäärät ja tarkemmat arviointikriteerit on määritelty opetussuunnitelmassa. Koska oppiaineet opiskellaan kursseittain, ne myös arvioidaan kursseittain. Jakson aikana ja lopussa päättyneiden kurssien arvosanat näkyvät Wilmassa noin kolme viikkoa jakson päättymisen jälkeen. Toisen jakson jälkeen oppilas saa paperisen jaksotulosteen, jossa näkyvät siihen mennessä suoritettujen kurssien arvosanat ja arvio käyttäytymisestä. Tämä jaksotuloste palautetaan luokanvalvojalle huoltajan allekirjoittamana. Lukuvuoden päättyessä oppilas saa lukuvuositodistuksen, jossa on yksi arvosana joka oppiaineesta. Tämä arvosana on keskiarvo kurssiarvosanoista. Jos keskiarvo on arvosanojen puoliväli, opettaja päättää, kumman arvosanan oppilas saa. Päättöarvosana ei määräydy kurssien keskiarvona vaan painottuu opiskelun loppuvaiheeseen kunkin aineen opetussuunnitelmassa määrätyllä tavalla. KÄYTTÄYTYMISEN ARVIOINTI Oppilas saa numeerisen arvion käyttäytymisestään toisen jakson jälkeen ja lukuvuositodistuksessa. Käyttäytymisen arvioinnissa seurataan oppilaan käyttäytymistä koko lukuvuoden ajan, ja tarvittaessa palautetta annetaan välittömästi. OPPIAINEIDEN ARVIOINTI LUKUVUODEN AIKANA Oppiaineet arvioidaan numeroin. Sanallista arviointia voidaan antaa todistuksen liitteenä. Lukukausien aikana oppilas ja hänen huoltajansa saavat tietoja arvioinnista todistuksissa, vapaamuotoisissa tiedotteissa ja suullisesti. Toisen jakson jälkeen oppilas saa paperisen jaksotulosteen ja kevätlukukauden lopussa lukuvuositodistuken, jossa on arvosanat kaikista suoritetuista aineista. Jos oppilas saa kurssista hylätyn arvosanan, hänellä on mahdollisuus korottaa se kurssin päätyttyä. Mikäli uusinnastakin tulee hylätty arvosana, se jää kurssiarvosanaksi. Jos lukuvuosiarvioinnista on tulossa hylätty arvosana, oppilas saa ns. nelosvaroituksen. ARVIOINNIN KÄYTÄNNÖN PERIAATTEET JA TUKITOIMET LUOKALLE JÄÄMISEN ESTÄMISEKSI Mikäli oppilas on saanut hylätyn arvosanan, hänellä on oikeus saada tukiopetusta voidakseen parantaa menestystään ko. aineessa. Hänelle varataan mahdollisuus lukuvuoden aikana osoittaa erillisellä kokeella tai muunlaisella näytöllä saavuttaneensa oppiaineessa hyväksyttyyn arvosanaan vaadittavat tiedot ja taidot. Nämä hänen on mahdollista osoittaa myös kesällä yleisenä kuulustelupäivänä. Tukitoimet luokalle jäämisen estämiseksi: - aineenopettajan henkilökohtainen ohjaus ja motivointi - yhteistyö kodin kanssa, kodin keinot - eriyttäminen luokassa ja muut pedagogiset keinot - tukiopetus - laaja-alainen erityisopetus

18 - mahdolliset erityisopetukseen siirrot: psykologisen testauksen perusteella yksilölliset oppiaineet ja hojks:n laatiminen (henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma) tai sosiaalisen kartoituksen pohjalta siirto erityisopetuksen pienryhmään VUOSILUOKALTA SIIRTÄMINEN, HYLÄTYN ARVOSANAN VAIKUTUS VUOSILUOKALTA SIIRTÄMISEEN Oppilas, joka on saanut vuosiluokan oppimäärään sisältyvissä eri oppiaineissa vähintään välttäviä tietoja tai taitoja osoittavat arvosanat, siirtyy seuraavalle vuosiluokalle. Mikäli oppilas ei ole hyväksytysti suorittanut oppiaineita lukuvuoden aikana, hänen siirtymisensä vuosiluokalta on ehdollinen. Mikäli oppilas osoittaa erillisessä kokeessa hallitsevansa ehdollisessa päätöksessä edellytetyt tiedot ja taidot, hän siirtyy seuraavalle luokalle. Ehtolaiskuulustelu järjestetään kesäkuussa. Oppilas voidaan jättää vuosiluokalle, jos hänen vuosiluokan suorituksensa yhdessä tai useammassa oppiaineessa on hylätty ja arvioidaan, ettei hän selviä seuraavan vuosiluokan opinnoista. Hänet voidaan jättää vuosiluokalle myös yleisen koulumenestyksen vuoksi, vaikka hänellä ei ole hylättyjä suorituksia. Mikäli oppilas jätetään vuosiluokalle yleisen koulumenestyksen vuoksi, on hänen huoltajaansa kuultava ennen päätöksen tekoa. Oppilas voidaan jättää vuosiluokalle myös huoltajan pyynnöstä. Vuosiluokalle jääneen oppilaan suoritukset raukeavat. PÄÄTTÖARVOSANAN MÄÄRÄYTYMINEN Päättöarvosana määräytyy oppilaan edistymisen mukaan painottuen viimeisten vuosien opiskeluun. Kunkin oppiaineen opetussuunnitelmassa on ohjeet päättöarvosanan muodostumisesta. Päättöarvosana ei siis ole suoraan oppiaineen kurssiarvosanojen keskiarvo. Niissä aineissa, joissa perusoppimäärä on suoritettu jo 7. tai 8. luokilla, on lukuvuositodistuksen arvosana päättöarvosana. Uuden opetussuunnitelman mukaan oppilaan jatkaessa kyseisen aineen opiskelua valinnaisaineena päättöarviointi annetaan yhdeksännellä luokalla. Tämä käyntäntö koskee nykyisiä seitsemäsluokkalaisia. Mikäli oppilas on keskeyttänyt valinnaisaineen opiskelun, merkitään päättötodistukseen opiskeltu vuosiviikkotuntimäärä ja arvosanaksi osallistunut. ARVIOINNIN UUSIMINEN JA OIKAISU HUOLTAJAN PYYNNÖSTÄ Saatuaan tiedon arvioinnista oppilaan huoltaja voi kahden kuukauden kuluessa pyytää opinnoissa etenemistä ja vuosiluokalle jättämistä koskevan päätöksen tai päättöarvioinnin uusimista. Pyyntö tehdään rehtorille. Päätös uudesta arvioinnista valitusosoituksineen annetaan huoltajalle. OPPILAAN ITSEARVIOINTI Itsearvioinnin tarkoituksena on oman ja ryhmän toiminnan kehittäminen. Oppiaineissa oppilaille annetaan mahdollisuus itsearviointiin ja palautteen antamiseen. Luokanvalvojan varteissa arvioidaan ryhmän toimintaa opiskelu- ja kasvuympäristönä kiinnittämällä huomiota siihen, kuinka luokkatovereita kohdellaan ja kuinka erilaiset yksilöt otetaan ryhmän jäseniksi. KOULUN ITSEARVIOINTI Euran yhteiskoulussa toteutetaan jatkuvaa toiminnallista itsearviointia. Sen tavoitteena on koulun työn ja toimintatapojen kehittäminen sekä työviihtyvyyteen vaikuttaminen. Oppilailta ja huoltajilta pyydetään arviointia koulun toiminnasta perusopetuksen päättyessä.

19 26. EURAN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS Järjestyssääntöjen tarkoitus on lakien ja muiden sääntöjen ohella taata jokaiselle perusoikeudet. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisella kouluyhteisön jäsenellä on oikeus kokea olonsa turvatuksi oikeus työskennellä rauhassa oikeus henkilökohtaisen omaisuuden suojaan 2. MISSÄ JA MILLOIN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT OVAT VOIMASSA Nämä järjestyssäännöt ovat voimassa koulun alueella, koulun käyttämillä alueilla ja koulumatkoilla sekä koulun järjestämissä tilaisuuksissa koulussa ja koulun ulkopuolella. 3. KOULUN ALUE JA KOULUN KÄYTTÄMÄ ALUE Koulun alue on koulun tontti rakennuksineen. Koulun käyttämiä alueita ovat koulun tontin ulkopuolella olevat muut opetustilat ja alueet, kuten esim. urheilutalo, kentät, hiihto-, suunnistus- ja retkeilymaastot ja -reitit sekä niihin johtavat tiet. 4. KOULUMATKAT Koulumatkoilla noudatan liikennesääntöjä ja hyviä tapoja. Omat kulkuneuvot sijoitan niille varatuille paikoille. Lukitsen moponi tai polkupyöräni, sillä koulu ja kunta eivät vastaa koulussa sattuneesta esinevahingosta tai varkaudesta. En aja koulun pihalla luvatta moottoriajoneuvolla. 5. OPPITUNNIT Oppitunnit alkavat ja päättyvät työjärjestyksessä ilmoitettuna aikana. Opettaja päättää tunnin. Sekä opettajille että oppilaille tulee taata työrauha oppituntien aikana, mikä tarkoittaa mm. sitä, että kännykkäni on äänettömänä laukussa/repussa oppitunnin ajan. Voin myös jättää kännykkäni säilytettäväksi opettajanpöydälle. Ulkovaatteet, kengät ja päähineet jätän niille osoitetuille paikoille. En syö enkä juo oppitunnilla ilman opettajan lupaa, enkä käytä puhelinta tai muita elektroniikkalaitteita opetuksen aikana ilman lupaa. Puhelimen tai tietokoneen käytössä seuraan opettajan antamia ohjeita, enkä käytä niitä muihin tarkoituksiin. Kouluvilppi (lunttaaminen, kuiskaaminen tms.) on ehdottomasti kiellettyä. En kopioi tekstiä tai kuvia luvatta, niiden lähdettä ilmaisematta. 6. VÄLITUNNIT Välitunnit vietän ulkona välituntialueella. Kovalla sateella tai erittäin kovalla pakkasella voin valvojan luvalla olla sisällä sen luokan lähistöllä, jossa seuraava tuntini on. Menen välitunnille viivyttelemättä. En poistu koulun alueelta kesken työpäivän ilman lupaa. En oleskele WC:ssä tarpeettomasti. En heittele tai potki kiviä, lumipalloja tms. En kiusaa oppilastovereita. Tapaturman tai muun häiriön sattuessa välitunnilla ilmoitan siitä välittömästi esim. välituntivalvojalle. 7. RUOKAILU Ruokailu tapahtuu rauhallisesti hyviä ruokailutapoja noudattaen: En käytä kännykkää ruokalassa. Siirryn ruokailuun rauhallisesti ohjeita noudattaen. Ruokajonossa en töni enkä muutenkaan häiritse muita. Ruokaillessani ja ruokalasta poistuttaessani noudatan hyviä tapoja ja annettuja ohjeita. 8. KOULUN SISÄINEN LIIKENNE Kuljen käytävillä rauhallisesti kävellen. Vältän turhaa liikkumista sisällä. Laukkuja ja muita varusteita kuljetan ja säilytän ohjeiden mukaan.

20 9. POISSAOLOT, NIIDEN TARKKAILU JA POISSAOLOLUVAT Oppitunnilta en ole poissa ilman hyväksyttävää syytä. Huoltajan on ilmoitettava luokanvalvojalle oppilaan poissaolosta ensitilassa. Luokanvalvoja voi huoltajan pyynnöstä myöntää pätevästä syystä oppilaalle luvan poissaoloon koulusta korkeintaan kolmeksi päiväksi. Pitemmäksi ajaksi luvan myöntää rehtori. Pyyntö on esitettävä kirjallisena ja huoltajan allekirjoittamana. Rehtori tai luokanvalvoja antaa luvan myönnettyään minulle lomakkeen, johon merkitään poissaolotunteja korvaavat tehtävät. Minulla on velvollisuus kysyä korvaavat tehtävät opettajilta, joiden tunneilta olen poissa muun kuin sairauden, terveyteen liittyvien vastaanottokäyntien tai muun koulutyön takia. Kouluun palattuani näytän oma-aloitteisesti tehtävät kullekin opettajalle ja saan niistä kuittauksen. Kun kaikki korvaavat tehtävät on kuitattu, toimitan lomakkeen viipymättä luokanvalvojan nähtäväksi. 10. YHTEINEN JA HENKILÖKOHTAINEN OMAISUUS, YMPÄRISTÖN SUOJELU Käsittelen huolellisesti koulun omaisuutta. En vahingoita yhteistä tai toisen omaisuutta. Jos hajotan muiden omaisuutta, korvaan vahingot. En ota tai lainaa luvatta toisen tavaroita. En roskaa tai likaa. En vahingoita koulun pihan istutuksia. Jos likaan tai sotken kouluympäristöä, minulla on velvollisuus siivota sotkut. Jos vahinko tapahtuu, ilmoitan siitä heti välituntivalvojalle, opettajalle tai rehtorille. 11. TUPAKOINTI, NUUSKA, PÄIHTEET, HUUMEET JA ENERGIAJUOMAT Tupakan, sähkötupakan, nuuskan, päihteiden, huumeiden ja energiajuomien käyttö ja hallussapito on kielletty kaikissa niissä tilanteissa, joissa koulun järjestyssäännöt ovat voimassa. (Katso kohdat 2 ja 3) 12. KOULUN VAPAA-AJANTOIMINTA Koulun järjestämässä tai koulun tiloissa järjestettävässä vapaa-ajantoiminnassa ovat voimassa koulun järjestyssäännöt. 13. MITÄ TAPAHTUU, JOS OPPILAS EI NOUDATA JÄRJESTYSSÄÄNTÖJÄ Oppilasta, joka ei noudata koulun järjestystä ja käyttäytyy sopimattomasti, voidaan ojentaa kurinpitotoimenpiteillä, joka ovat: poistaminen luokasta kasvatuskeskustelu enintään kahden tunnin jälki-istunto rehtorin kirjallinen varoitus Opettajalla tai rehtorilla on oikeus tarkastaa oppilaan tavarat ja ottaa tarvittaessa haltuunsa häiritsevät tai vaaralliset esineet tai aineet. Oppilaan, joka ei ole muilla koulun kurinpitokeinoilla ojennettavissa, voi koulutuslautakunta erottaa perusopetuslain 36 :n mukaisesti. Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan jättää kouluun enintään tunnin ajaksi kerrallaan suorittamaan tehtäviä. Kaikista kurinpitotoimenpiteistä annetaan tieto huoltajalle. Rikkomukset aiheuttavat myös muita oppilashuollollisia toimenpiteitä ja yhteydenottoja. 14. MUUT ASIAT Kerron opettajalle, jos minua kiusataan tai havaitsen jotakin muuta kiusattavan. Pukeudun tilanteisiin sopivalla ja asianmukaisella tavalla. Pukeutumiseni ei loukkaa toisia, eikä ole liian paljastavaa tai hyvien tapojen vastaista. Käyttäydyn asiallisesti ja noudatan yleisiä hyviä tapoja. Käytän asiallista kieltä, en kiroile. Niissä asioissa, joita ei järjestyssäännöissä erikseen mainita, noudatetaan perusopetusta koskevia säännöksiä ja määräyksiä. Opettajakunta voi näiden järjestyssääntöjen pohjalta tehdä tarkentavia määräyksiä tarkoituksenmukaisen koulutyön järjestämiseksi.

Oppilas on aiheuttamastaan vahingosta korvausvelvollinen vahingonkorvauslain mukaan myös alle 15- vuotiaana. Koulun alueella on kameravalvonta. Näitä järjestyssääntöjä voidaan tarvittaessa muuttaa säädetyssä järjestyksessä. 21

22 27. EURAN YHTEISKOULUN OHJELMA LUKUVUONNA 2017-2018 10.8. Syyslukukausi alkaa 23. ja 24.8. Koulukuvaus 23.8. Koulurauhan julistus 7.9. Syksyn liikuntailtapäivä 8.9. Oppilaskunnan hallituksen vaalit 20.9. 7. lk:n vanhempainilta 5.10. 8. lk:n vanhempainilta 10.10. 9. luokkien vanhempainilta ammatillisesta koulutuksesta 12.10. 9. luokkien vanhempainilta lukiokoulutuksesta 23. 27.10. SYYSLOMA 6. 10.11. TET I 9. lk 13. 17.11. TET II 9. lk 22.11. Sataedun 9-päivä Kokemäellä ammatillista jatkokoulutusta suunnitteleville 21.12. Syyslukukauden päätös 22.12. 7.1. JOULULOMA 8.1.2018 Kevätlukukausi alkaa 16.1. WinNovan 9-päivä Raumalla ammatillista jatkokoulutusta suunnitteleville 16.1. Vanhempainilta valinnaisaineista 7. luokille ja vanhemmille 18.1. Kaikille yhdeksäsluokkalaisille yhteinen vanhempainilta yhteishausta 15. 19.1. TET I 8. lk 22. 26.1. TET II 8. lk 19. 23.2. TALVILOMA 19.3. 6. lk:n vanhempainilta 30.3. 2.4. PÄÄSIÄISLOMA 5.4. Sataedun 8-päivä kahdeksasluokkalaisille 14.4. Kodin ja koulun päivä (lauantai) 1.5. Vapaapäivä (vappu) 10.5. Vapaapäivä (helatorstai) 11.5. Vapaapäivä 1.6. Kevätkirkko 2.6. Lukuvuoden päätöstilaisuus (lauantai) 14.6. Hylätyn arvosanan korottamistilaisuus klo 10.00 koulun kirjastossa Opinto-ohjaajat koululla kesäkuussa yhteisvalinnan tulosten aikaan