POHJOIS POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012

Samankaltaiset tiedostot
Hallitus voi lisätä tai vähentää toimihenkilöitä tarpeen mukaan.

TLY on BirdLife Suomen jäsenyhdistys. BirdLife Suomen edustajiston kokouksissa TLY:llä on viisi edustajaa.

PÄIJÄT-HÄMEEN LINTUTIETEELLINEN YHDISTYS RY 1

POHJOIS-POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

POHJOIS-POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA

POHJOIS-POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

POHJOIS-POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

POHJOIS POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

Päijät-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen jäsenkysely Sukupuoli. Asuinkunta

Tavoitteet ja alatavoitteet. Keskusjärjestön avaintoimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi

Ajankohtaisia suojeluasioita. Teemu Lehtiniemi BirdLife Suomi

Linnut ja soidensuojelu - lintuyhdistysten aineistot?

Yhdistyksen toiminnantarkastajina toimivat Jaakko Kettunen ja Raimo Hämäläinen.

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2017

Vuoden lintu hankkeita vuodesta 2000

HAILUODON KUNTA OULUN KAUPUNKI MERIALUEEN OSAYLEISKAAVA. Kaavaehdotuksen palaute

Kuva 1. Jäsenmäärän kehittyminen.

Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta ja IBA-verkoston päivitys

Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Helsingforstraktens Ornitologiska Förening Tringa r.y. TOIMINTASUUNNITELMA 2018

OLSY säännöt 2. Tarkoitus ja toimintamuodot: Yhdistyksen tarkoituksena on edistää luonnon- ja ympäristönsuojelua toiminta-alueellaan.

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Buumi ei ole ohitse! Se on alussa Lienee tavallisin kansalaisyhteydenoton aihe yhdistykseen

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa

POHJOIS POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA Edunvalvonta

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Kanta-Hämeen lintutieteellinen Toimintakertomus 1 / 5 yhdistys ry 2013

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Suomen luonnonsuojeluliiton yhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS 2017

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

Pj:ksi valittiin yhdistyksen pj ja sihteeriksi yhdistyksen sihteeri. 3 Kahden pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskijoiden valinta

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

MUUT SOIDENSUOJELUA EDISTÄVÄT TOIMENPITEET Alueidenkäytön suunnittelu

Yhdessä vahvempi Birdlife

POHJOIS-POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 JÄSENISTÖ HALLITUS. Vuosi 2017 oli PPLY:n 44. toimintavuosi.

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma 2008

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Yhdistyksen toiminnantarkastajina toimivat Jaakko Kettunen ja Raimo Hämäläinen.

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Valtioneuvoston asetuksella perustettavat YLI 100 HEHTAARIN KOKOISET LUONNONSUOJELUALUEET (LSA)

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Lataa Lähde linturetkelle! Lataa

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2014

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma Kilpisenkatu JYVÄSKYLÄ

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

Toimintasuunnitelma 2014

PPLY:n jäsenmäärän kehitys

Toimintasuunnitelma 2018

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Toimintasuunnitelma 2009

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Tiedottaminen, mediayhteydet ja sosiaalisen median hyödyntäminen

Turun Lintutieteellinen Yhdistys r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2009

Johdatus lintuharrastukseen ja Tuusulanjärven linnustoon. Juha Honkala

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, Tausta-aineisto

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Lintujen uhanalaisuus. Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen

Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry

Toimintasuunnitelma 2016

jsa

Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa

Luontojärjestöjen ja organisoituneiden harrastajien suotietomiten järkiaines. saataisiin ohjelmavalmistelun käyttöön?

Toimintasuunnitelma 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa

Muuttolintujen yhteisseurantaa ja yhteisvaikutusten arviointia Pohjois-Pohjanmaan suunnitelluilla tuulipuistoalueilla.

Kotoneva-Sikamäki, Parkano, Pirkanmaa

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Vuosittain tehdään useita matkoja ja retkiä. Tässä kuvassa ollaan Naantalin Kultarannassa.

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015

Sukeltajaliittoa tarvitaan, jotta

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma 2018

Maisema-alueet maankäytössä

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

SANGINJOEN METSÄLINNUSTON KEHITYS

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 3. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET

Korkeimmalle hallinto-oikeudelle

Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit)

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Ojitettujen soiden ennallistaminen

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Suojelutietopaketti , Tampere. Yhdessä lintujen puolesta

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Toimintasuunnitelma 2019

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Transkriptio:

Pohjois Pohjanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry PL 3000 90014 OULUN YLIOPISTO POHJOIS POHJANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012 YLEISTÄ Pohjois Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen tarkoituksena ovat toimialueensa lintuharrastajien yhteen saattaminen sekä lintujen ja niiden elinympäristöjen suojelun sekä lintuharrastuksen ja tutkimuksen edistäminen. Yhdistys toimii myös yleisemmin luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen ja kestävän kehityksen puolesta. Jäsenmäärää pyritään kasvattamaan jakamalla tietoa lintuharrastuksesta ja yhdistyksestä sekä tarjoamalla linnuista kiinnostuneille monipuolisia mahdollisuuksia harrastuksensa aloittamiseen. Yhdistyksen toimintamuotoja ovat mm. kuukausikokoukset, retket, lintuhavaintojen kokoaminen, vuosikirjan julkaiseminen, retkikummitoiminta sekä lausuntojen antaminen. Yhdistyksen toiminnassa ja tapahtumissa noudatetaan BirdLife Suomen Harrasta huomaavaisesti havainnointiohjetta. HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT Hallitus kokoontuu kerran kuukaudessa syys toukokuussa ja erikseen niin tarvittaessa. Hallituksen apuna toimivat BirdLife Suomen liittokokousedustajat, Aureolan toimitusneuvosto, suojelutoimikunta, IBA/MAALI toimikunta, havaintotoimikunta, ohjelmatoimikunta, pullapiiri, rallitoimikunta, retkikummitoimikunta, aluerariteettikomitea ja Tiira ryhmä. Muita toimihenkilöitä ovat BirdLife aluevastaava, petolintuvastaava, jäsensihteeri, havaintoarkistonhoitaja, rahastonhoitaja, ruokintapaikkavastaava, www vastaavat, pönttömestari, sekä linnustonseurantavastaavat. Hallitus voi lisätä tai vähentää toimihenkilöitä tarpeen mukaan. YHTEISTYÖ MUIDEN JÄRJESTÖJEN KANSSA PPLY jatkaa yhteistyötä muiden Pohjois Pohjanmaan lintu ja luontoharrastusyhdistysten kanssa. Läheisimpiä yhteistyökumppaneita ovat Kuusamon lintukerho, Oulun luonnonsuojeluyhdistys, Pohjois Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ja Luonto Liiton Pohjois Suomen piiri. Yhteistyötä Raahen seudun lintuharrastajien (Surnia), Muhoksen Lintuharrastajien, Oulaisten lintuharrastajien ja Taivalkosken lintuharrastajien kanssa pyritään tiivistämään. Yhdistys toimii yhteistyössä myös valtakunnallisten luontojärjestöjen kuten Suomen luonnonsuojeluliiton ja PPLY:n kattojärjestö BirdLife Suomen kanssa. JULKAISUTOIMINTA Vuoden 2011 aikana julkaistaan Aureolan 33. ja 34. vuosikerrat. Jäsentiedotteita julkaistaan tarpeen mukaan. Yhdistys jatkaa julkaisujensa markkinointia.

TUTKIMUSTOIMINTA JA PROJEKTIT PPLY osallistuu resurssiensa mukaan BirdLife Suomen vuoden laji projektiin, jonka kohteena vuonna 2012 on mustakurkku uikku sekä valtakunnalliseen Maakunnallisesti tärkeät lintualueet eli MAALI hankkeeseen. Lisäksi jatkamme vuonna 2011 aloitettua kuoviprojektia. Yhdistys tekee linnustoselvityksiä konsulttitöinä työvoimaresurssien ja hallituksen harkinnan mukaan. Lisäksi yhdistys järjestää turvetuotannon uhkaamien soiden linnustokartoituksia omia lausuntojaan varten. KOULUTUSTOIMINTA Lintuharrastuksen alkutaipaleella oleville järjestetään retkikummitoiminnan yhteydessä opastusta. Oulun kansalaisopistolla järjestetään resurssien salliessa keväällä lintukurssi. Harkinnan mukaan järjestetään myös muita kurssitapahtumia, kuten kurssi lintujen äänistä. Tauvon lintuasemalla järjestetään toukokuussa lasten lintuleiri. Sopivien yhteistyökumppaneiden löytyessä perustetaan lasten lintukerho. RETKIKUMMITOIMINTA Aloittaville ja kokeneemmillekin harrastajille tarjotaan mahdollisuus osallistua opastettuun retkitoimintaan. Opastettuja linturetkiä järjestetään osallistujien kiinnostuksen mukaan retkien painopisteen ollessa keväällä ja Oulussa. Suurelle yleisölle suunnattuja lintuharrastustapahtumia ovat BirdLife Suomen organisoima Pihabongaus 28. 29.1., kevätmuutontarkkailu 21.4., hanhiretki 29.4., Tornien Taisto 5.5. sekä syysmuutontarkkailu Euro Bird Watch päivänä 6.10. Retkitoimintaa koordinoi retkikoordinaattori. Järjestetään mm. seuraavat retket: 0 2 kertaa kuukaudessa sunnuntaisin klo 12 lintukävely (saa myös pyöräillä) Oulujoen suistossa. huhti lokakuussa 0 2 kertaa kuukaudessa, kevääseen painottuen, iltaisin tai viikonloppuisin linturetkiä Liminganlahden ja Hailuodon lintutorneille kimppakyydein. Mahdollisesti myös pöllö ja yölaulajaretket samalla tavalla. 21.4. Kevätmuutontarkkailu 29.4. Hanhiretki Liminkaan ja Tyrnävälle polkupyörillä ja bussilla. Järjestetään yhdessä OLSYn kanssa. Keväällä tai kesällä jäsenretki kotimaan kohteeseen, bussilla (tai junalla jos lähtijöitä on vähän). Mahdollisuus ottaa polkupyörät mukaan. Linturetki Tauvon lintuasemalle Rengastusretki Kempeleenlahdelle Kahlaajaretki Hailuotoon heinäkuun lopulla Kurkiretki Muhokselle Syksyllä jäsenretki (rariretki) Iin Ulkokrunniin Lintu/sieniretki Sanginjoelle

6 7.10. Euro Bird Watch viikonloppuna syysmuutontarkkailu 13.10. OLSYn joutsenretki Hailuotoon TALKOOT PPLY jatkaa loppukesällä ja syksyllä rantojenhoitotalkoita Pohjois Pohjanmaan ympäristökeskuksen ja Oulun kaupungin toimeksiannoista. Yhdistyksen omia linnunpönttötalkoita järjestetään tarpeen mukaan. LINTURALLIT Rallitoimikunta järjestää linturalleja seuraavasti: Tammiralli 1. 31.10., Kevätralli 26. 27.5., Syötteen kansallispuiston kesäralli 30.6. 1.7., Hailuodon syysralli 29.9. ja Talviralli 1.12. PPLY osallistuu omalla ainakin yhdellä joukkueella BirdLife Suomen Tornien Taistoon 5.5.2012. Talviralliin järjestetään mahdollisuus aloitteleville rallaajille opastettuun retkeilyyn. Lisäksi yhdistyksen alueella järjestetään 8.9. Raahen seudun lintuharrastajat Surnia ry:n syysralli. TIEDOTUS Ajankohtaisista yhdistysasioista tiedotetaan neljä kertaa vuodessa ilmestyvässä BirdLife Suomen Tiiralehdessä. Yhdistyksen toiminnasta tiedotetaan paikallisille lehdille, radiolle ja tv:lle ensisijaisesti yleisötapahtumien yhteydessä. Yhdistyksen tiedottamisessa ja markkinoinnissa käytetään ensisijaisesti www sivuja, PPLY:n sähköpostilistaa ja myös valtakunnallista lintuverkkoa. Yhdistyksellä on ilmoitustaulu Oulun yliopiston biologian laitoksella. Vuoden aikana pyritään lähettämään ainakin yksi jäsenkirje. TALOUS Suurin menoerä on Aureolan vuosikerran painatus sekä päätoimittajan ja taittajan palkkakulut. Yhdistyksen menot katetaan jäsenmaksuilla sekä talkoiden, mahdollisten konsulttitöiden ja havaintojen myynnin, yhdistyksen tuotemyynnin sekä kuukausikokousten kahvi ja pullamyynnin tuloilla. Vuonna 2012 osoitetaan aiempaa enemmän rahaa suojelua tukevaan toimintaan. JÄSENHANKINTA BirdLife Suomen asettaman tavoitteen mukaisesti myös PPLY pyrkii kasvattamaan jäsenmääräänsä. Lintukurssilaisille sekä yleisötilaisuuksiin osallistuville jaetaan yhdistysesitteitä ja Tiira lehtiä. LINTUJEN JA NIIDEN ELINYMPÄRISTÖJEN SUOJELU Suojelutoimikunta seuraa aktiivisesti PPLY:n toimialueella käynnissä olevia lintuihin ja niiden elinympäristöihin vaikuttavia hankkeita. Toimikunta valmistelee näitä koskevia lausuntoja ja pyrkii vaikuttamaan hankkeisiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Keskeisessä osassa ovat ympäristö vaikutusten arvioinnin (YVA) alaiset hankkeet, mutta myös esimerkiksi ympäristölupaprosessissa olevia hankkeita pyritään keskeisimmiltä osin kommentoimaan.

Toimikunta osallistuu maakuntaa koskeviin suunnittelu ja strategiahankkeisiin, joista keskeisimmät ovat vuonna 2012 Pohjois Pohjanmaan ja Länsi Kainuun suostrategia sekä Pohjois Pohjanmaan maakuntakaavan uudistaminen. Myös alemman tason kaavoitusprosesseja seurataan ja tarvittaessa kommentoidaan. Yhdistys tekee tiivistä yhteistyötä luonnonsuojelujärjestöjen ja alan viranomaisten, etenkin Metsähallituksen Pohjanmaan Kainuun luontopalveluiden ja Pohjois Pohjanmaan elinkeino liikenne ja ympäristökeskuksen kanssa. Myös yhteistyötä Suomen Riistakeskuksen kanssa pyritään vahvistamaan. PPLY seuraa vuoden 2012 aikana yhdessä BirdLife Suomen kanssa Riistakeskuksen myöntämien rauhoittamattomia lajeja koskevien metsästyslain mukaisten poikkeuslupapäätösten kehitystä ja pyrkii vaikuttamaan niihin linjaa tiukentavasti. Vuoden 2012 aikana kiinnitetään erityistä huomiota myös metsästysrauhoitusalueiden toimivuuteen niin yhdistyksen alueella kuin valtakunnallisestikin Linnustonsuojelussa edistetään alkavalla toimikaudella etenkin seuraavia hankkeita: 1. Vuonna 2012 päättyvällä Maakunnallisesti tärkeät lintualueet hankkeessa pyritään arkistohavaintojen ja maastokartoitusten avulla selvittämään maakunnan arvokkaimmat lintualueet maankäytön suunnittelun tueksi. IBA ja FINIBA alueiden seurantaa jatketaan ja pyritään edistämään suojeluohjelmien ulkopuolisten IBA ja FINIBA alueiden suojelua. 2. Yhdistys edistää Oulussa Sanginjoen ulkometsän suojelua yhdessä muiden paikallisten luontojärjestöjen kanssa. Pitemmän aikavälin tavoitteena on kansallispuiston perustaminen Sanginjoelle. Lisäksi yhdistys pyrkii vaikuttamaan kaupungin metsien hoidon suunnitteluun. 3. Tarvittaessa järjestetään toukokuussa tapahtuma, jossa kartoitetaan turvetuotannon uhkaamien soiden linnustoa. 4. Laaditaan lausuntoja kaavoituksesta kunnille ja linnustoon vaikuttavien hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinneista yhteysviranomaiselle. Esitetään kirjallisia mielipiteitä ympäristölupahakemuksista aluehallintovirastolle. Tarvittaessa valitetaan kaavoista tai myönnetyistä ympäristöluvista oikeusasteisiin yhdessä luonnonsuojelupiirin kanssa. 5. Uhanalaisten lintujen suojelua edistetään osallistumalla seurantaryhmien, suojelutoimikuntien tai työryhmien, erityisesti Oulun kaupungin rantakenttätyöryhmän, toimintaan. Lisäksi yhdistys tai sen jäsenet osallistuvat lajien populaatiotutkimuksiin. Erityisiä kohdelajeja ovat rantakurvi, etelänsuosirri, lapinsirri, kiljuhanhi, lapasotka, maa ja merikotka sekä muuttohaukka. 6. Yhdistys harkitsee ennallistamishankkeiden aloittamista/niihin osallistumista ojitetuilla soilla ja tuotannosta poistuneilla turvesoilla. 7. Alueellisesti uhanalaisten lajien kannankehityksen ja esiintymisalueiden seurantaa edistetään. YLEISÖTILAISUUDET Vuoden aikana järjestetään yhdeksän kuukausikokousta, joihin hankitaan laadukasta ja monipuolista ohjelmaa. Keväällä järjestetään Krunni aiheinen seminaari.

MUU TOIMINTA Lintujen talviruokintapaikan ylläpitoa jatketaan Oulun Hietasaaressa. Yhdistys osallistuu BirdLife Suomen liittokokouksiin ja muihin mahdollisiin lintuharrastusta koskeviin valtakunnallisiin tapahtumiin.