Teknologiateollisuuden sähköalan työntekijöiden työehtosopimuksen pääkohdat Yleistä Tällä sopimuskierroksella ei ollut suuria rahoja jaossa, mutta neuvotteluissa sovittiin ehkä merkittävimmät muutokset sopimukseen vuosikymmeniin. Uudistimme paljon erimielisyyttä aiheuttaneen työehtosopimuksen soveltamisalaa koskevan määräyksen ja sovimme koko työehtosopimuksen rakenteen ja ulkoasun muuttamisesta. Toivomme, että kutsutte liiton edustajia syksyn ja tulevan vuoden aikana ammattiosastojen ja työhuonekuntien kokouksiin. Liiton edustajat selvittävät uutta soveltamisalamääräystä ja sen käyttöönottoa muiden uudistusten lisäksi. Soveltamisalamääräyksen jalkauttaminen edellyttää ensi vuonna paljon työpaikkakäyntejä, joilla yhdessä sopijapuolen kanssa selvitämme sähköalan töitä. Jäsentemme asiantuntemus sähköalan töistä tulee vaikuttamaan merkittävästi sopimusalan myönteiseen kehittymiseen. Työehtosopimuksen sisällön uudistaminen Teknologiateollisuus ry ja Sähköalojen ammattiliitto ry käynnistävät välittömästi keskinäisen työehtosopimuksensa rakenteen ja ulkoasun kehittämisprojektin, jonka tavoitteena on työehtosopimuksen rakenteen ja kielellisen asun selkeyttäminen, lyhentäminen ja yksinkertaistaminen sekä ulkoasun kehittäminen. Uudistuksella ei muuteta työehtosopimuksen sisältöä tai vakiintuneita tulkintoja. Työehtosopimus tullaan saattamaan rakenteeltaan ja ulkoasultaan soveltuvin osin pääalan työehtosopimusta vastaavaksi. Samasanaiseksi tarkoitettu työehtosopimuksen sisältö siirretään sellaisenaan pääalan sopimuksesta teknologiateollisuuden sähköalan työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen osaksi. Työehtosopimusneuvotteluissa sovitut tekstimuutokset pohjautuvat vanhaan sopimusrakenteeseen ja ne tullaan sisällyttämään edellä tarkoitettuun uuteen layout-versioon. Sopimuskausi 1.11.2013 31.10.2016 Palkankorotukset Palkkaratkaisusta neuvotellaan aiemman käytännön mukaisesti paikallisesti ja mikäli niissä ei saavuteta ratkaisua, palkkoja korotetaan yleiskorotuksella seuraavasti 1.3.2014 yleiskorotus 12 senttiä/tunti tai 20 euroa/kuukausi Mikäli työllisyys- ja kasvusopimus ei toteudu maksetaan ensi vuodelle sovitun palkankorotuksen lisäksi 100 euron kertaerä 1.1.2014 tietyin edellytyksin. Liitot voivat neuvotella sopimuskauden 2.
ja 3. vuoden palkantarkistuksista tai niissä noudatettavasta neuvottelumenettelystä 31.3.2014 mennessä Taulukkopalkat Taulukkopalkoissa kulmalukua korotetaan suhteet säilyttäen 8 senttiä tai 14 euroa vuonna 2014 ja 7 senttiä tai 12 euroa vuonna 2015 Palkkataulukot 1.3.2014 alkaen snt/t euroa/kk TVR1 869 1515 TVR2 912 1591 TVR3 958 1670 TVR4 1006 1754 TVR5 1056 1841 TVR6 1109 1934 TVR7 1165 2030 TVR8 1223 2132 TVR9 1284 2238 Karkean ryhmittelyn työkohtaisten palkkojen ala- ja ylärajat 869 ja 1165 senttiä/tunti tai 1515 ja 2030 euroa/kuukausi 1.3.2015 yleiskorotus 0,4 prosenttia Työkohtaiset palkat 1.3.2015 alkaen snt/t euroa/kk TVR1 876 1527 TVR2 920 1603 TVR3 966 1684 TVR4 1014 1768 TVR5 1065 1856 TVR6 1118 1949 TVR7 1174 2046 TVR8 1233 2149 TVR9 1294 2256 Karkean ryhmittelyn työkohtaisten palkkojen ala- ja ylärajat 876 ja 1174 senttiä/tunti tai 1527 ja 2046 euroa/kuukausi Vuoden 2016 osalta keskusjärjestöt neuvottelevat 15.6.2015 mennessä.
Lisät Erillisiä lisiä korotetaan 1,1 prosenttia 1.3.2014 * Tilapäinen poikkeama työskentelyolosuhteissa 57 snt/t * Poikkeuksellinen haitta tai hankaluus 43 snt/t * Vuorotyö, ilta- ja yötyö iltavuoro 115 snt/t yövuoro 211 snt/t * Keskeytymättömän ja jatkuvan vuorotyön lisä 211 snt/t Luottamusmiehen ja valtuutetun ansiomenetyskorvauksia korotetaan 1.3.2014 lukien 5 prosenttia. Sähköalan pääluottamusmiehen korvaustaulukkoon lisättiin kaksi uutta porrasta. Taulukon alkuun porras 5-9 työntekijää ja loppuun porras 150- työntekijää. Edustettujen työntekijöiden lukumäärä Korvaus/kk 28.2.2014 asti Korvaus/kk 1.3.2014 alkaen 5-9 - 50 10-19 70 74 20-49 77 81 50-99 84 88 100-149 101 106 150-101 125 Tekstimuutokset Työehtosopimuksen soveltamisala Soveltamisalaa koskeva määräys uudistettiin kokonaan. Vanha soveltamisalamääräys erillisine liitteineen ja tulkintoineen muodostui kokonaisuutena epäselväksi eikä määräyksen sisällöstä ja soveltamisesta oltu yksimielisiä työnantajapuolen kanssa. Uuden soveltamisalanmääräyksen käyttöönottoon liittyy kolmikantainen pöytäkirja, jonka allekirjoittajana on Sähköliiton ja Teknologiateollisuuden lisäksi myös Metalliliitto. Muutos on näiltäkin osin hyvin merkittävä ja turvaa sähköalantyöntekijöiden työehtosopimuksen tulevaisuuden teknologiateollisuudessa. Uuden soveltamisalamääräyksen käyttöönotosta sovitaan siirtymäkauden vuoden 2014 aikana ja uusi määräys astuu voimaan 1.1.2015. Käyttöönotto tapahtuu käytännössä työryhmätyönä, jossa selvitetään Teknologiateollisuus ry:n jäsenyrityksissä tehtävä sähköalan työ ja arvioidaan sitä uuden soveltamisalamääräyksen ja siihen liittyvän pöytäkirjan pohjalta. Työehtosopimusneuvotteluissa ei käsitelty mahdollisia yritystason muutoksia koskien työehtosopimuksen soveltamista. Mahdolliset muutokset selviävät siirtymäkauden aikana työryhmätyön tuloksena.
Hälytysluontoinen työ ja varallaolo 15 :n momentti 1:n loppuun lisättiin uusi kappale. Tarkoituksena ehkäistä tilanteita, joissa hätätyötä teetetään ilman lain mukaisia perusteita. Asia käsitellään tarkemmin myös työryhmässä. Tämä muutos sisältyy vain sähköalan työehtosopimukseen. Kun työnantaja teettää sähköalan työntekijällä työaikalain 21 :n tarkoittamaa hätätyötä, työnantajan tulee pyytää sähköalan pääluottamusmieheltä lausunto liitettäväksi lainmukaiseen työsuojeluviranomaiselle toimitettavaan kirjalliseen ilmoitukseen hätätyön syystä, laajuudesta ja todennäköisestä kestosta. Työsuojeluviranomainen hyödyntää lausuntoa ratkaistessaan, onko sen syytä ryhtyä toimenpiteisiin ilmoituksen perusteella. Sairausajan palkan maksaminen Paikallisesti voidaan sopia, että enintään kolmen vuorokauden sairauspoissaolosta riittää työntekijän oma ilmoitus. Asiasta tulee sopia kirjallisesti työpaikalla pääluottamusmiehen kanssa. Menettelyä sovelletaan vain työntekijän omiin sairauspoissaoloihin. Palvelusvuosilisän vaihtaminen vapaaseen Työnantaja ja 58 vuotta täyttänyt työntekijä voivat vuosittain kirjallisesti sopia, että ansaittu palvelusvuosilisä tai sen osa vaihdetaan vastaavaan vapaaseen. Ajankohdasta ja menettelytavoista vapaan pitämisessä sopivat työntekijä ja työnantaja. Työuran pidentäminen Työnantaja ja 58 vuotta täyttänyt työntekijä käyvät keskustelun niistä mahdollisista toimenpiteistä, jotka tukevat ikääntyneen työntekijän työssä jatkamista. Äitiys- ja isyysvapaa Työntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut vähintään kuusi kuukautta ennen isyysvapaan alkamista, maksetaan hänen isyysvapaansa ajalta keskituntiansion mukaista palkkaa enintään kuuden arkipäivän pituisen kalenterijakson työtuntijärjestelmän mukaisilta työpäiviltä. Nykyisin isyysvapaan palkka maksetaan vain ensimmäisen isyysvapaajakson osalta Paikallinen sopiminen Kolmanneksi viimeinen kappale muotoon: Sopimus on solmittava kirjallisena, jos jompikumpi sopijapuoli sitä pyytää. Luottamusmiehen kanssa tehtävät paikalliset sopimukset on pyrittävä aina tekemään kirjallisina.
Ammatillinen koulutus Jos koulutus järjestetään säännöllisen työajan ulkopuolella, maksetaan koulutuksen ajalta henkilökohtaisen aikapalkan suuruinen korvaus. Työvoiman vähentämisjärjestys Työnantajan on viimeksi irtisanottava tai lomautettava niitä työntekijöitä, jotka ovat yrityksen toiminnalle ammattitaitonsa sekä muiden kykyjensä kannalta tärkeitä ja saman työnantajan työssä osan työkyvystään menettäneitä. Lisäksi työnantajan tulee kiinnittää huomiota työsuhteen kestoaikaan ja työntekijän huoltovelvollisuuden määrään. Vuokratyömääräykset Vuokratyötä koskevat määräykset uudistettiin. Käyttäjäyrityksen on annettava tiedot noudatettavista keskeisistä työehdoista kirjallisesti vuokrayritykselle, jotta vuokratyöntekijän keskeiset työehdot voitaisiin määrittää käyttäjäyrityksessä sovellettavien periaatteiden mukaisesti. Vuokratyövoiman käytön vuoksi ei saa lomauttaa tai irtisanoa omaa henkilöstöä ja keskeytettävä aloitetut lomautukset ennen kuin voi ottaa vuokrahenkilöitä. Vuokratyöntekijöitä voidaan edelleen käyttää, vaikka omia on lomautettuna töissä, joita ei käyttäjäyrityksessä normaalisti teetetä omalla henkilöstöllä. Käyttäjäyritys ei saa tuotannollisten tai taloudellisten syiden tai toiminnan uudelleenjärjestelystä johtuneista syistä korvata omaa henkilöstöä vuokrahenkilöillä Mikäli irtisanomisten jälkeen on kulunut vähemmän kuin 6 kuukautta voi työnantaja käyttää vuokratyövoimaa ainoastaan silloin, jos työnantajan toimintaedellytyksissä on tapahtunut ennakoimattomia muutoksia. Näistä muutoksista tulee antaa selvitys pääluottamusmiehelle. Pääluottamusmies voi edustaa vuokratyöntekijöitä työsuhteeseen liittyvissä erimielisyysasioissa heidän niin halutessaan. Työnantajan on edelleenkin ilmoitettava vuokratyövoiman käytöstä pääluottamusmiehelle ja työsuojeluvaltuutetulle. Uudet määräykset ovat voimassa sopimuskauden loppuun. Niiden toimivuutta seurataan. Liitot valmistelevat tiiviin oppaan vuokratyövoiman käytöstä.
Työryhmät Seuraavat työryhmät perustettiin - koulutustyöryhmä - henkilöedustuksen toimivuus - työpaikkakohtaiset kokeilut - työehtojen määräytymisen järjestelmä - työehtosopimuksen edustavuus - palkkamääräyksien kehittäminen - työaikakysymykset - huolto- ja kunnossapitotyöryhmä Keskipalkka Sähköliitto keskusteli keskipalkka-asiasta työehtosopimusneuvotteluiden aikana Teknologiateollisuuden aloitteesta. Todettiin myös, että keskipalkkaan siirtyminen edellyttää sopimista erillisten ja paikallisesti sovittujen lisien kompensoimista. Sähköliitto jätti varauman olla hyväksymättä keskipalkkaa, vaikka Metalliliitto ja Teknologiateollisuus löytäisivätkin asiasta yhteisymmärryksen. Metalliliitto ja Teknologiateollisuus kirjasivat keskinäiseen työehtosopimukseensa sitovamman tekstin. Keskipalkkaan siirrytään vuoden 2016 alusta, mikäli kompensaatioista erillisiin lisiin sovitaan 31.10.2014 mennessä. Sähköliiton osalta seurataan tilanteen kehittymistä