Näin työvaatepalvelumme toimii Ohjeita työvaateyhteyshenkilölle
Näin työvaatepalvelumme toimii Lindström huolehtii yrityksenne kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti työpaikkanne työvaatepalvelusta. Pyydämme teitä ystävällisesti tutustumaan tämän esitteen ohjeisiin. Asiakasnumero Jokaisella asiakkaalla ja asiakkaan toimituspisteellä on oma asiakasnumero. Asiakasnumero löytyy työvaatekaapeista, vaatteen koodilapusta sekä laskusta. Asiointi kanssamme nopeutuu kun käytätte asiakasnumeroa. Sovitusten ja muutosompeluiden tekeminen Sovitusten yhteydessä määritellään myös vaatteisiin tarvittavat mittamuutokset henkilön mittojen mukaisesti, esimerkiksi lahkeiden lyhennys. Mittatilausvaatteiden tilaaminen Mikäli sovituksessa ilmenee, ettei varastoitavasta kokolajitelmasta löydy käyttäjälle sopivankokoista vaatetta, hänelle voidaan tehdä mittatilausvaatteita hänen mittojensa mukaan. Mittatilausvaatteita tilataan käyttäjän kiintiöön vähintään kaksi kappaletta yli työn asettaman vaatetarpeen. Mittatilausvaatteiden toimitusaika on noin kaksi kuukautta. Lisätilauksista sovitaan asiakkaan kanssa erikseen, minimimäärä on kolme kappaletta. Henkilökohtainen tunnus Työvaatteet merkitään henkilökohtaisella tunnuksella. Tunnus voi olla maksimissaan kuuden merkin mittainen ja se voi sisältää sekä kirjaimia että numeroita. Kaappipalveluun kuuluvissa vaatteissa kaapin ja lokeron numero toimivat tunnuksena (esim. 1-5 kaappi 1, lokero 5). Käyttäjäryhmät Jokaisen vaatteen koodilappuun on merkitty käyttäjäryhmä: 8 Vaatteissa sallitaan vain vähän kulumista ja vain saumojen korjauksia (vaativa taso) 7 Vaatteissa sallitaan pieniä korjauksia, vähän kulumista ja tahroja (normaali taso) 6 Vaatteissa sallitaan paikkauksia, tahroja ja kulumista (raskas käyttö) 2
Viikoittaiset työvaatetoimitukset Toimitamme puhtaat työvaatteet kerran viikossa sovittuna viikonpäivänä sovittuun paikkaan. Samalla noudamme myös pesuun tulevat työvaatteet. Arkipyhäviikkojen mahdollisista toimituspäivien muutoksista ilmoitamme erikseen. Käytettyjä tekstiilejä varten on erivärisiä säkkejä - vihreä kangassäkki työvaatteille - ruskea kangassäkki keittiö- ja ravintolatekstiileille - punainen kangassäkki kemiallisesti vaarallisia aineita sisältävälle pyykille - keltainen kangassäkki infektiopyykille (pakattuna ensin sulavasaumaiseen muovipussiin) - Yrityksen omat tekstiilit -muovisäkki (punaisella painatuksella) yrityksenne omien tekstiilien pesettämiseen - Käytöstä poistuvat työvaatteet -muovisäkki (sinisellä painatuksella) palautettaville työvaatteille. Työvaatteiden lähettäminen pesuun - Säkit tulee sulkea huolellisesti. Jokaisessa säkissä/rullakossa on kuljetuksen reittilappu. - Huolehtikaa, että pesuun lähtevät työvaatteet on jätetty viimeistään työviikon päätteeksi keräilykaappiin tai säkkitelineeseen, josta palveluedustamme noutaa pesuun lähtevät tekstiilit. - Jos pesetätte vuokravaatteiden ohella yrityksenne omistamia tekstiilejä, käyttäkää niille varattua muovisäkkiä. Sopikaa asiasta asiakaspalvelumme kanssa ennen ensimmäistä lähetystä. Jos säkit, rullakot tai vaateripustintelineet ovat loppuneet, pyytäkää palveluedustajalta lisää tai jättäkää tarviketilaus tekstiilien jättöpaikkaan. Tyhjät vaateripustimet palautetaan telineessä. Käytöstä poistettavien työvaatteiden palauttaminen Työvaatteet tulee palauttaa mikäli työvaatteen käyttäjän työsuhde päättyy tai työvaatekoko muuttuu. Palautuksia varten käytössä on oma sinitunnuksinen muovisäkki, jossa on teksti Käytöstä poistuvat työvaatteet. Muista vuokravaatteita koskevista muutoksista sovitaan aina nimetyn asiakasvastaavan kanssa. Lisätilausten tekeminen Työvaatelisäykset teette kätevimmin elindströmin kautta. Voitte myös soittaa lisätilauksenne asiakaspalveluun. Ilmoittakaa tilauksen yhteydessä asiakasnumero, tuote, koko, henkilökohtainen tunnus/kaappinumero, määrä ja henkilönimi. Lisätilaukset toimitetaan kahden viikon kuluessa tilauksesta. Lisätilauksena toimitetuista vaatteista peritään kappalekohtainen käyttöönottomaksu. Veloitusperuste ja laskutus Työvaatteiden laskutus perustuu kierrossa olevaan vaatemäärään eli kiintiöön. Vaatteiden lisätilaukset kasvattavat kiintiötä ja palautukset pienentävät sitä. Laskutusjakso on neljä (4) viikkoa. 3
Kaappipalvelu Palveluedustajamme käy yrityksessänne joka viikko sovittuna päivänä tuomassa jokaisen omaan kaappilokeroon edellisellä viikolla huoltoon toimitetut vaatteet puhtaina ja huollettuina valmiina käyttöön. Samalla hän ottaa mukaansa pesuun ja huoltoon lähtevät vaatteet keräilykaapista. Kaappipalvelu toimii parhaiten kun palveluedustajan tuomat puhtaat työvaatteet siirretään omasta kaappilokerosta henkilökohtaiseen pukukaappiin/pukuhuoneeseen. Näin vapautuu tilaa uusille puhtaille työvaatteille ja palveluedustajan työ helpottuu kun lokeroissa on tilaa. Kaappeja on saatavilla 5 tai 10 lokeroisina sekä keräilykaappeja pesuun lähteville työvaatteille. Yhden kaapin koko on 186 x 46 x 38 cm. Jokaisella työntekijällä on oma lukittava lokero. Yrityksenne työvaateyhteyshenkilöllä on käytössään yleisavain. Yhteydenpito Lindströmiin Asiakasneuvojamme on palveluksessanne kaikissa tilanteissa. Voitte tehdä lisätilauksia ja antaa palautetta elindströmin kautta, puhelimella tai sähköpostitse. Henkilökohtainen vaatemäärä Henkilökohtainen vaatemäärä määräytyy kunkin työntekijän työtehtävien ja puhtaiden vaatteiden viikkotarpeen mukaisesti. Vaihtoja viikossa Käytössä Kaapissa Pesussa Vaatetarve/viikko 1 3 2 5 3 7 5 11 4
elindström elindström on Lindströmin verkkopalvelu, joka mahdollistaa tuotevalikoiman selaamisen, tilausten tekemisen ja työvaate- ja henkilönsuojainpalvelun hallinnan kätevästi yhdessä paikassa. elindströmistä löydät kuvat ja yksityiskohtaiset tiedot kaikista sopimukseenne kuuluvista tuotteistanne kuin myös tarjolla olevista vuokra- ja myyntituotteistamme, jolloin tuotteiden valitseminen ja tilaaminen on todella vaivatonta. elindströmissä pystyt hallinnoimaan palveluasi; tekemään tilauksia ja käyttäjälisäyksiä, päivittää yhteyshenkilötietoja, seuraamaan raportteja sekä antamaan palautetta. Saatte raportit vaatteiden käyttäjä-/vaatemääristä ja tilauksista, sekä henkilöluettelon joka kertoo asiakasnumerollenne kuuluvien työvaatteiden määrät ja koot henkilö- ja tuotetasolla. Saat täyden hyödyn Lindströmin palveluratkaisuista ottamalla käyttöön elindström verkkopalvelun. Asiakaspalvelumme kertoo palvelusta ja sen mahdollisuuksista mielellään lisää. Auki joka päivä, ympäri vuorokauden - www.lindstrom.fi 5
Tekstiilipalveluyritys Lindström vahvistaa asiakkaidensa yrityskuvaa. Palvelumme helpottaa asiakkaan arkea ja on kokonaiskustannuksiltaan markkinoiden edullisin. Toimimme vastuullisesti ja olemme arvostettu työnantaja. Suomessa tarjoamme: - Työvaatepalvelut - Ravintolatekstiilipalvelut - Teollisuuspyyhepalvelut - Mattopalvelut - Henkilönsuojainpalvelut - Hygieniapalvelut Työvaatepalvelut Yritysilmettä parantavia työpukeutumisen kokonaisratkaisuja. Räätälöidyt palveluratkaisut joilla säästät aikaa ja vaivaa. Vastuullista kumppanuutta. Lindström Oy, PL 29, 00581 Helsinki, p. 020 111 600, f. 020 111 601, etunimi.sukunimi@lindstrom.fi, www.lindstrom.fi 12/2013