KOIRAT KAUPUNGISSA. Helsingin koirat 1997 ja 2016 VESA KESKINEN TYÖPAPEREITA :2 TYÖPAPEREITA ARBETSPAPPER WORKING PAPERS.

Samankaltaiset tiedostot
Pure Country Weavers - Koira-aiheiset tuotteet

Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2012

Tampereen yliopisto/circmi

Teksti Katariina Mäki. Lonkkavika on selvästi vähentynyt

Best Friend Puppy Show Kaikkien rotujen pentunäyttely. Marketan puisto, Espoo

Kennelliiton lonkkaindeksilaskentaan 11 uutta rotua

Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2010

Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2014

Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2015

Pysäköinti Pysäköintimaksu 6 Pysäköintilipukkeita myydään lipunmyyntikassoilta,

Koiria ei saa viedä halliin D. Turistikoirien tuonti näyttelyalueelle on kielletty.

Aikuiskoulutustutkimus 2006

Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2009

Koiramme-lehdet. 7-8/Heinäkuu (kannessa australianterrieri) 5/Toukokuu (kannessa espanjanvesikoira) 4/Huhtikuu (kannessa suursnautseri)

TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN

Suomen. Kennelliitto

Palkinnot Palkinnot ovat noudettavissa palkintojenjakopisteestä.

JALOSTUSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 2014

Agilitytoiminta osana koiraharrastustoimintaa

Pysäköinti Pysäköintimaksu 6 Pysäköintilipukkeita myydään lipunmyyntikassoilta,

Sisääntulo. Pysäköinti

Jenkki. Jenkki 2/2010. Jenkki 1/2010. Jenkki 4/2009. Jenkki on Amerikancockerspanielit ry rotujärjestön jäsenlehti.

Vastustettu jalostuksella jo 25 vuotta - väheneekö lonkkavika?

KEHÄ 3 TAPIO EEROLA 83 #sileäkarvainen collie 41 10:00 - urokset 20 - nartut 21 bolognese 8 12:30 coton de tuléar 26 maltankoira 4

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg

Koirarotujen välillä suuria eroja tyypillisessä käyttäytymisessätäytymisessä

TILASTOKATSAUS 4:2017

0(76b67<6.2,5$7 .$,..,$/.2,68'(67$ Metsästäjäin keskusjärjestö 2001 ENGLANNIN SETTERI BEAGLE ENGLANNIN SPRINGERSPANIELI

(TOIM.) JENNI VÄLINIEMI-LAURSON PEKKA BORG VESA KESKINEN YKSIN KAUPUNGISSA

Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla.

Vuoden cairn -voimassa asti

Dogwear Size Manual. Koiranvaatteiden kokotaulukko

01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Juha Rantala ja Marja Riihelä. Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina

TILASTOKATSAUS 5:2018

Sijoitus Nro Rotu Koiran nimi Omistaja

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2017

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2018

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2018

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi syyskuussa 2017

Toimintaympäristön seuranta ja alueelliset kuluttajakuvat. Jarmo Partanen

Helsingin Vinttikoirakerho ry VINTTIKOIRARADAN TOIMINTA JA TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2019

Tilastokatsaus 2:2014

Kaikissa kilpailuissa kilpailukautena on kalenterivuosi ja tuloksiin huomioidaan vain Suomessa saavutetut tulokset.

Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku

NORD-NÄYTTELYIDEN SÄÄNNÖT

Toimintaympäristön seuranta ja alueelliset kuluttajakuvat. Pekka Myrskylä

Toimintaympäristön seuranta ja alueelliset kuluttajakuvat. Jarmo Partanen

mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari.

TILASTOKATSAUS 3:2019

Tilastotietoa Oulusta VÄESTÖ JULKAISTU 2019

Keskustelupöytäkirjaan on kirjattu vain ne kaupunginvaltuuston esityslistan asiakohdat, joissa on käytetty puheenvuoro

Kotitalouksien kulutus 2012

TERVETULOA TUULOSEN RYHMÄNÄYTTELYIHIN

ONKO KOIRASI YLIPAINOINEN? TIETOA KOIRAN PAINONHALLINNASTA

Esitys Yorkshirenterrieri ry:n kevätkokoukseen

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Keeshondien JTO Mitä jäi käteen? Johdanto. Sukusiitosprosentti Suomen Keeshond ry. Outi Hälli

Yksityishenkilöiden tulot ja verot Helsingissä vuonna 2016

Sukulaisuussuhteesta sukusiitokseen

Suomen Ajokoirajärjestön jalostusneuvojan toimintaohje

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan Muutos Muutos

Kasvattajapäivät Rodun tilanne tulevaisuudessa?

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan Muutos Muutos

tilastoja Työikäiset eläkkeensaajat Helsingissä Työikäiset eläkkeensaajat yleisimmin eläkkeellä työkyvyttömyyden vuoksi

Saksanpaimenkoirien jalostuksen tilastokatsaus 2014

Agrian sairaus- ja kuolinsyytilastot kertovat tarkasti koirarotujen terveydestä

TILASTOKATSAUS 4:2015

Suuria eroja eri rotujen tehollisessa populaatiokoossa

Wuoden Westie -kilpailusarjojen säännöt, sivu 1/7

f Ä~~ àxüü xü à Üç cé~ttä áùùçç à

Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain

e~äì~íâç=âéååéäåéìîçà~âëá\=

Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen Vuoden 2014 voitokkain -kilpailu

Epileptiset kohtaukset

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN

VIRTA-tarkastuksesta ilmoittaminen

TILASTOKATSAUS 1:2016

PARAS NÄYTTELYKOIRA. 1. Mittelspitz, uros MUSTANPAIMENEN TANELI, 57 pist. Om. Erna Halttunen ja Anita Oinasmaa-Halttunen

SKL:n näyttelysääntöjä täydentävät ohjeet: Koiramäärä. 2 rodun erikoisnäyttely poikkeus, lupa SKL:lta

Kannustinloukuista eroon oikeudenmukaisesti

TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA

LINDORFFIN ASIAKKAIDEN HENKILÖKUVA VUOSINA 2001 JA 2010 Tutkimusraportti

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2010

Kiimingin Koiraharrastajat Ry

TILASTOKATSAUS 15:2016

Valtakirjojen tarkastus alkaa klo ja päättyy klo 11.45

SKYEN TERRIERI. Taivaallinen terrieri kirsusta hännänpäähän

Tilastokatsaus 11:2012

Päivitetty

Tuomariasiat N Ä Y T T E L Y T O I M I K U N T I E N K O U L U T U S Eija Kemiläinen

ryhmät Suomessa Jarmo Partanen

Aikuiskoulutustutkimus2006

Vaasan Kaverikoirien toiminta v. 2012

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S

OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2016

Tilastokatsaus 4:2014

HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN Pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä Helsingissä vuonna Suutarila Puistola.

Transkriptio:

VESA KESKINEN KOIRAT KAUPUNGISSA Helsingin koirat 1997 ja 2016 TYÖPAPEREITA 2017 Terttu Kukkonen Taru Jäppinen 2 pexels.com visualhunt.com visualhunt.com TYÖPAPEREITA ARBETSPAPPER 2017:2 WORKING PAPERS

KUVA Terttu Kukkonen SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Koira joka kymmenennessä helsinkiläistaloudessa... 4 3 Tyttö- vai poikakoiria?... 6 4 Yleisin koira on labradorinnoutaja ja sekarotuinen... 7 5 Joka neljännestä koirasta maksetaan veroa...10 6 Aluetietoja koirista... 12 7 Lopuksi... 15 Lähteet... 16 Taulukkoliite... 17

1 JOHDANTO Tein kaksikymmentä vuotta sitten artikkelin Helsingin koirista (Keskinen 1997, ks. http:// magg.io/xtuycg/1). ). Artikkeli perustui koiraveroaineistoon. Verotettavia koiria oli tuolloin lähes 19 000. Artikkeli on elänyt sitkeästi omaa elämäänsä sen tietoja on toivottu päivitettäväksi uusilla tiedoilla. Nyt asiaan vihdoin palataan muun muassa uusilla koiraverotiedoilla. Saamme muun muassa tietää, että olemme siirtyneen Onni-koira-aikaan. KUVAT Ylärivi: Petri Lindfors, Elisa Pulkkinen, Milla Jokela. Keskirivi: Elisa Pulkkinen, Mia Jokisalo, Elisa Pulkkinen, Sini Lindfors. Alarivi: Stina Högnabba, Petri Lindfors ja Elisa Pulkkinen. 3

2 KOIRA JOKA KYMMENENNESSÄ HELSINKILÄISTALOUDESSA Vuonna 2015 Suomen Kennelliiton rekisterissä oli 26 000 helsinkiläistä koiraa (Vesalainen 2017). Rekisteripoiminnassa ovat mukana enintään 10-vuotiaat koirat. Kymmenen vuotta on laskennallinen koiran eliniän keskiarvo. Rekisterissä voi olla mukana joitakin jo kuolleita koiria, sillä koirien kuolemasta ei juuri ilmoiteta Kennelliitolle. Osa koirista elää toki pidemmän aikaa kuin kymmenen vuotta. Vuonna 1997 Helsingin koiraverorekisterin 18 900 koirasta joka seitsemäs (15 prosenttia) oli sekarotuinen. Vuoden 2015 koiraverokoirista seropeja ( sekarotuinen piski ) oli saman verran eli 14 prosenttia (1 080 kpl). Suomen Kennelliiton ja Helsingin koiraverotietojen perusteella voidaan arvioida, että Helsingissä on noin 30 000 koiraa (26 000 rotukoiraa + 15 prosenttia sekarotuista). Tämä tarkoittaa sitä, että Helsingissä koira on noin joka kymmenessä taloudessa (9,3 %). Vuonna 1997 Helsingissä arvioitiin olevan noin 23 000 koiraa (Keskinen 1997, 13), joten tuolloin koira oli hieman harvemmassa taloudessa kuin nyt. Vaikka koiran onkin vain joka kymmenennessä helsinkiläistaloudessa, on koirien määrä kasvanut suhteellisesti enemmän kuin kaupungin väkiluku (vrt. taulukko 5). Tämä selittyy sillä, että nykyään joka neljännessä (23,6 %) koirakotitaloudessa on kaksi koiraa (ks. taulukko 1). Suomen Kennelliiton tilastojen mukaan Suomessa on rekisteröity viime vuosina noin 46 000 rotukoiraa vuosittain (Rotujen rekisteröinnit 2016). Kansainvälinen koiranjalostusliitto (FCI) on hyväksynyt 358 eri rotua, joista Suomessa on noin 320. Lähes jokaisella rodulla on kuvattuna rotuyhdistysten tekemä rotumääritelmä, joka kuvaa rodun ihanneyksilöä niin ulkomuodoltaan kuin käyttäytymiseltään. Vuonna 2000 rekisteröitiin reilu 33 000 uutta rotukoiraa, joten kasvu on ollut melkoista. Suomessa on tällä hetkellä noin 500 000 rotukoiraa. Koiria on kuitenkin enemmän, sillä sekarotuiset eivät sisälly lukuun. Sekarotuinen tai rekisteröimätön koira voidaan kuitenkin ilmoittaa Kennelliiton tunnistusmerkintä- ja omistajarekisteriin (FIX-rekisteri). Koiraharrastuksen lisääntymisen myötä myös ulkomaisia koiria tuodaan yhä enemmän Suomeen jalostuskäyttöön. Tilastokeskuksen vuoden 2012 kulutustutkimuksen mukaan Suomessa oli 630 000 koiraa. Vuoden 2016 kulutustutkimuksen ennakkotietojen perusteella määrä oli jo 800 000 (Autoilevien. 2016). Tähän lukuun pitää kuitenkin suhtautua varauksella, sillä tiedot perustuivat kulutustutkimuksen alkuvuoden 2016 vastauksiin, joten aineiston koko ei ollut kovin suuri. Suomessa on 2,6 miljoonaa kotitaloutta. Jos koirien määrä on tuo 800 000, koira löytyy noin joka kolmannesta taloudesta (30 prosenttia). Vuonna 1997 koira oli joka neljännessä taloudessa (Keskinen 1997, 16). Sekä Kennelliiton tiedoissa, että Helsingin koiraverorekisterissä on se puute, että niistä ei saa selville sitä, kuinka monella on yksi koira ja kuinka monella useampi. Siksipä Helsingin ja Vantaa yhteiseen ympäristöasennetutkimukseen liitettiin kysymys talouksissa olevien koirien määrästä. 4

Taulukko 1. Koirien määrä Helsingissä ja Vantalla keväällä 2017 Onko taloudessa koiria Helsinki Vantaa Ei 86,5 79,9 On 13,5 20,1 % 100 100 N= 944 543 Lähde: Ympäristöasennetutkimus (Hirvonen 2017) % Rekisteritietojen pohjilta tehty arvio, että Helsingissä on koira joka 10. taloudessa, saa vahvistusta tuoreesta kyselytutkimuksesta. Vantaalla koira on jonkin verran yleisempi kuin Helsingissä. Helsingissä noin joka neljännellä (23,6 %) koiran omistajasta on kaksi koiraa. Sitä useampi koira löytyy hyvin harvalta. Vantaalla koira- ja useampikoiraisia talouksia on enemmän kuin Helsingissä. KUVA Stina Högnabba 5

3 TYTTÖ- VAI POIKAKOIRIA? Helsingin koiraverorekisterissä on tieto koiran nimestä. Kun näitä nimiä verrattiin Väestörekisterikeskuksen naisten (6 652 kpl) ja miesten (5 098 kpl) nimiin, saatiin selville, että 7 900 rekisterikoirasta 32 prosenttia on uroksia (tai koiralla on ainakin miehen nimi) ja 35 prosenttia tyttökoiria. Lähes yhtä paljon (29 prosenttia) oli sellaisia koiria, joilla oli jokin muu kuin maskuliini- tai feminiininimi eli perinteinen koiran nimi [Laku (31 kpl), Pepi (19), Zorro (18), Nappi, Piki, Chili, Mini, Nipsu]. Lisäksi 257 koiralla (3 %) oli sellainen nimi, joka on käytössä sekä miehillä että naisilla. Tyypillisimmillään tällaisia nimiä ovat luonnonilmiöitä kuvaavat nimet kuten Pyry, Lumi, Ruska ja Tuisku. Ohessa koiraverorekisterin 20 yleisintä koiran nimeä. Nimien laajaa kirjoa kuvastaa se, että 2 000 koiralla (26 prosentilla) ei ole kaimaa niillä on ainutkertainen nimi. Taulukko 2. Yleisimmät koirien nimet Helsingin koiraverorekisterissä 2015 (N=7 877) Nimi Lukumäärä Nimi Lukumäärä Onni 66 Roope 41 Topi 53 Viivi 41 Vili 51 Minni 40 Sulo 50 Ronja 40 Bella 44 Helmi 38 Elli 44 Emma 37 Luna 43 Eetu 34 Peppi 43 Siiri 33 Leevi 42 Max 32 Nelli 42 Otto 32 Koirille annetaan enenevässä määrin ihmisten nimiä. Tämä selittyy sillä, että koira on yhä nykyään enemmän perheenjäsen. Pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että Onni-nimi oli suosituin pojan nimi Suomessa vuonna 2016 (Suosituimmat nimet 2016). KUVA Elisa Pulkkinen 6

4 YLEISIN KOIRA ON LABRADORINNOUTAJA JA SEKAROTUINEN Suomen Kennelliiton tilastojen mukaan Helsingin ehdottomasti yleisin rotukoira on labradorinnoutaja (Vesalainen 2017). Suomen suositummista roduista kuusi kymmenestä on samoja kuin Helsingissä (liitetaulukko 2). Muualla Suomessa (maaseudulla) hyötykoirat ja metsästyskoirat ovat yleisempiä kuin pääkaupungissa. Tällaisia ovat muun muassa suomenajokoira ja harmaa norjanhirvikoira. Helsingin suosituimmat koirat ovat olleet 2000-luvulla pitkälti samoja (liitetaulukko 3). Uudeksi muotikoiraksi on noussut sympaattinen mutta ei niin terve ranskanbulldoggi 1. Se on nyt Iso-Britannian kolmanneksi suosituin koirarotu. (Williams 2017, liitetaulukko 4). 1 Ranskanbulldoggi esiintyy monissa tv- ja lehtimainoksissa ja mm. tv-sarjassa Californication. Kuvassa Don Johnson Big Band. Julkkiksilla kuten Lady Gaga ja David Bechaham on ranskis. 7

Taulukko 3. Helsingin suosituimmat koirarodut vuonna 2015 Suomen Kennelliitossa (N=26 000) Järjestysnumero Koirarotu Lukumäärä 1 Labradorinnoutaja 1 207 2 Chihuahua, lyhytkarvainen 659 3 Jackrussellinterrieri 650 4 Kultainennoutaja 638 5 Shetlanninlammaskoira 560 6 Suomenlapinkoira 530 7 Staffordshirenbullterrieri 517 8 Ranskanbulldoggi 475 9 Chihuahua, pitkäkarvainen 462 10 Saksanpaimenkoira 448 Suosituimpien koirien listaus aiheuttaa monesti hallaa suosituille roduille. Pentujen määrä lisääntyy usein huomattavasti ja kasvatuksessa laiminlyödään terveysvaatimuksia ja sukusiitosprosentteja. Koirien terveyteen kiinnitetään nykyään entistä enemmän huomiota ja usealla rodulla on jo käytössä ns. PEVISA-ohjelma, joka tarkoittaa, että jalostukseen käytettävien koirien tulee täyttää tiettyjä terveystutkimusvaatimuksia. Kennelien määrä kasvanut huimasti Koirankasvattajien määrät (kennelien nimet) ovat lisääntyneet huimasti viime vuosina. Royalcanin nettisivuston hakukone antaa 2 126 kennelnimeä. Kennelnimen pystyy anomaan kuka vaan, joka on ensin suorittanut Kennelliiton kasvattajakurssin. http://www.royalcanin.fi/kasvattajat/ kasvattajat/kennelit-ja-kissalat KUVA Milla Jokela Kennelliiton tilastot eivät kerro koko totuutta siitä, millaisia koiria Helsingissä on, sillä kuten edellä todettiin, sekarotuiset puuttuvat listauksista. Helsingin koiraveroaineisto vuodelta 2015 osoittaa, että Helsingin ehdottomasti yleisin koirarotu on sekarotuinen 2. Näin oli myös vuonna 1997. Kennelliiton ja Helsingin koiraveroaineiston kymmenestä yleisimmästä koirasta puolet on samoja rotuja. 2 Helsingin koiraverorekisterissä sekarotuisista käytetään termiä monirotuiset (1 037 kpl). Näiden lisäksi rekisterissä on 17 sekarotuista ja 26 seropia eli sekarotuisia on siten yhteensä 1080. 8

Taulukko 4. Helsingin suosituimmat koirarodut koiraverorekisterissä 2015 (N=7 775) Koirarotu Lukumäärä 1. Sekarotuinen 1 080 2. Labradorinnoutaja 320 3. Jackrussellinterrieri 220 4. Kultainennoutaja 215 5. Kääpiönautseri 175 6. Chihuahua 147 7. Suomenlapinkoira 143 8. Shetlanninlammaskoira 139 9. Cairnterrieri 137 10. Kääpiövillakoira 133 Vuoden 1997 tilanteeseen verrattuna (liitetaulukko 3) suosikkikoirat ovat pitkälti vaihtuneet. Kolme rotua on kuitenkin pysynyt uskollisesti mukana; sekarotuinen, labradorinnoutaja ja kultainennoutaja. KUVAT Pixabay 9

5 JOKA NELJÄNNESTÄ KOIRASTA MAKSETAAN VEROA Koiraveron maksamisessa on tapahtunut paljon kahdessa vuosikymmenessä. Helsingin väkimäärä on kasvanut viidenneksellä, mutta koiraveroa maksavien määrä on romahtanut (taulukko 5 ja liitetaulukko 5). Helsingissä on noin 30 000 koiraa. Tämä tarkoittaa sitä, että helsinkiläisistä koirista vain joka neljännestä (23 %) maksettiin koiraveroa vuonna 2016. Vuonna 1997 arvioitiin, että joka viides helsinkiläiskoira oli ilman veromerkkiä (Keskinen 1997, 13). Koiraverosta vapautettuja opas- ja poliisikoiria sekä väestönsuojelutehtäviin koulutettuja rauniokoiria Helsingissä oli vuonna 2015 vajaa 50 (liitetaulukko 5). Taulukko 5. Helsingin väestönkasvu, koirien määrä ja koiraveroa maksavien määrä 1997 ja 2016 1997 2016 Muutos, lkm Muutos, % Asuntokuntia 265 300 321 400 56 100 21,1 Väestö 532 000 635 200 103 200 19,4 Koiraverorekisterissä koiria 18 835 6 925-11 910-63,2 Koiria yhteensä, n. 23 000 30 000 7 000 30,4 Vuoden 2016 koiraveroa laskutettiin 6 925 koirasta, eli vähennystä vuoteen 2015 oli lähes tuhat koiraa (liitetaulukko 1). Vuodesta 2010 vuoteen 2016 verotettavien koirien määrä on vähentynyt 3 700:lla. Vuoden 2016 koiraveron tuotto on noin 330 000 euroa (6 600*50 ). Suomen yli 300 kunnasta enää vain kaksi, Helsinki ja Tampere perivät koiraveroa. Tampereella on arvioitu olevan 20 000 koiraa, joista vain 3 000:sta (15 %) maksetaan veroa. Kaupungin kassaa vero kerryttää noin 100 000 eurolla vuosittain. (Ilkka 2016). Suomen Kennelliiton tavoite on poistaa koiraverolaki Suomesta (Koiraveron maksaminen 2013). Syitä on monia: Koiraveron maksua on vaikea valvoa. Koiraveron maksua perustellaan mm. koirapuistojen tuomilla menoilla 3. Peruste on erikoinen, sillä muutkin harrastukset kuten hiihtoladut ja lenkkipolut tuovat kunnille kuluja. Kennelliitto toivoisikin painotettavan koirien terveyshyötyjä: harrastus lisää ihmisten ulkoilua ja voi näin vähentää terveysmenoja. Helsingissä koiraveroa perustellaan koirien aiheuttamilla puhtaanapitokustannuksilla (ks. tietolaatikko). Koiran jätöksiä puhdistetaan kuitenkin samanaikaisesti kadunvarsista ja muualta kuin muitakin ihmisten jättämiä roskia, eli harvemmin kaupungin puhtaanapito kohdistuu pelkästään koiran jätöksiin. Suurin osa vastuullisista koiranomistajista kerää koiran jätökset, ja näillä perusteilla verotus kohdistuu myös niihin jotka asianmukaisesti hoitavat jätökset roskiin. Koiraveron maksajien vähäisyys voi liittyä puhtaasti tietämättömyyteen. Ensikoiran hankkijalle ei välttämättä tule edes mieleen, että on olemassa koiravero. Ilmoitus koiraveron maksamisesta julkaistaan virallisena ilmoituksena mm. Helsingin Sanomissa (HS 31.1.2017, Tiedotukset, Kuulutukset) ja kaupungin nettisivuilla. 10 3 Vuonna 1997 Helsingissä oli 67 koirapuistoa (Keskinen 1997, 14). Nyt niitä on 89 eli 20 vuodessa uusia koirapuistoja on rakennettu 11 kpl. (https://tassutkartalla.fi/palvelut/helsinki/koirapuisto/)

Listaa koirien ja muidenkin lemmikkieläinten hyödyistä voidaan jatkaa: lemmikkieläimet lisäävät ihmisten hyvinvointia muutenkin kuin liikunnan muodossa (vrt. lapset ja allergioihin siedätys, yksinäiset ihmiset ja lemmikit, sairaaloiden ja vanhainkotien terapiakoirat). Lemmikkielän edesauttaa lasten empatiakyvyn kehittymistä. Koiraharrastus on myös sosiaalista toimintaa. Koira madaltaa kynnystä alkaa keskustella kadulla tai koirapuistoissa ventovieraiden kanssa. Koiraseurojen toiminnassa on mukana kymmeniä tuhansia ihmisiä vuosittain. Koiravero Laki koiraverosta on peräisin 1800-luvulta. Tuolloin lain avulla pyrittiin estämään rabieksen eli vesikauhun leviäminen. Laki on jäänne 150 vuoden takaa. Koiraveron periminen tuli kunnille vapaaehtoiseksi vuonna 1979, minkä myötä muut kunnat paitsi Helsinki ja Tampere luopuivat verosta. Koiravero on Helsingissä 50 euroa koiralta vuodessa, Tampereella 34 euroa. Koiraveron suuruus on Helsingissä ollut pitkään sama, vuonna 1997 se oli 300 markkaa. Koiravero kerätään takautuvasti. Helsingin vuoden 2016 vero pitää maksaa toukokuun loppuun 2017 mennessä. Koiraveron poistoa on yritetty Helsingissä usein, viimeksi 18 valtuutetun aloitteella kaupunginvaltuustossa 3.5.2017. Aloite hylättiin esittelijän perusteluin: Koiraverosta kerätyt verotulot ovat osa kaupungin veropohjaa, ja näin ollen kerätyillä koiraveroilla on voitu osaltaan kattaa puhtaanapidosta aiheutuvia kustannuksia. Kun koirien jätöksistä aiheutuvia puhtaanapitokustannuksia katetaan koiranomistajilta kerättävällä verolla, kohdentuvat kustannukset niitä aiheuttavalle taholle. Koiraverosta kaupungille kertyvä tuotto on kaupungin saamista eri veromuodoista pienin. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa ei ole perusteltua luopua tästäkään veromuodosta. Kaupunginvaltuusto, 10 / 03.05.2017 KUVA Milla Jokela 11

6 ALUETIETOJA KOIRISTA Vuoden 1997 tarkastelu koirista alueittain (Keskinen 1997) oli mitä ilmeisemmin ensimmäinen laatuaan. Vuonna 2013 Helsingin Sanomien Nyt-liite esitteli Helsingin koirakantaa postinumeroalueittain viiden suosituimman koirarodun osalta (Grönholm, Pietarinen 2013, 4). Oman asuinalueen ykkösrodun pystyi hakemaan lehden hakukoneesta. Nämä tiedot oli saatu Suomen Kennelliitolta. Tässä artikkelissa oli tarkoitus katsoa miten Kennelliiton 26 00 helsinkiläiskoiraa + koiraverorekisterin 1080 sekarotuista sijoittuvat Helsingin kartalle. Kennelliitto ei tietoja kuitenkaan luovuttanut edes pelkästään koirien määrästä alueittain. Oheinen kartta on tehty oletuksella, että kaikki Helsingin koirat sijoittuvat Helsingin eri alueille samalla tavalla kuin vuoden 2015 koiraverorekisterikoirat (N=7 800). Vähiten koirakotitalouksia on kantakaupungissa, eniten kaupungin reunoilla. Havaitaan myös, että sekä koirataloudet että rotu- ja sekarotuiset koirat sijoittuvat kartalle hyvin samalla tavalla kuin vuonna 1997 (Keskinen 1997, 15-15), http://magg.io/xtuycg/1). Kartta 1. Koirakotitaloudet Helsingin postinumeroalueilla 2015 (arvio) Helsingin kaupunkimittausosasto 2017 Koiratalouksien osuus, % 0,3-9,6 9,7-18,6 18,7-27,9 KARTTA Elisa Pulkkinen 12

Kartta 2. Rotukoirien osuus koiraverokoirista postinumeroittain 2015 (N=7 764) Helsingin kaupunkimittausosasto 2017 Rotukoirien osuus, % 70,0-79,9 80,0-89,9 90,0-100 KARTTA Elisa Pulkkinen Näyttelytoimintaa ja muita koiratapahtumia Suomessa järjestetään Englannin jälkeen suurimmat koiranäyttelyt koko maailmassa. Näyttelyitä on vuodessa 300, niistä 40 on kansainvälisiä. Koiranäyttely on suomalaisten yleisin koiraharrastus. Näyttelykäyntejä kirjataan vuodessa noin 200 000. Suomen Kennelliitossa on 150 00 jäsentä. Nykyään matkatoimistot järjestävät bussimatkoja eri puolelle Eurooppaa erilaisiin koiranäyttelyihin (kts. http://www.kingtours.net/dog.htm) http://www.kennelliitto.fi/koiraharrastukset/koiranayttelyt Kesäisin Helsingissä järjestetään viikoittain useita match show tapahtumia, jotka ovat näyttelytreenejä koirille ja joissa koirayhdistykset keräävät rahaa omaan toimintansa ylläpitämiseen. (koirat.com) KUVAT Mia Jokisalo ja 2 x Elisa Pulkkinen 13

Uusia koiraharrastuksia Uudentyyppisiä koiraharrastuksia syntyy tasaista vauhtia. Koirien kanssa harrastetaan esimerkiksi koiratanssia ja Rally-tokoa, joista on viime vuosina tullut myös kilpailulajeja. Rally-tokon tavoitteena on ohjaajan ja koiran välinen yhteistyö sekä opettaa ohjaajalle hyvää koiran käsittelytaitoa. Myös etsijäkoiria koulutetaan ja esimerkiksi hajutunnistekurssit ovat kasvavassa suosiossa. Koirahoitolat ja erilaiset koirien hyvinvointipalvelut lisääntyvät, ja koirille on myös esimerkiksi Itä-Helsingissä oma koirauimala, josta voi vuokrata altaan käyttöönsä ohjaajan kanssa tai ilman. ISTU KUVA Pixabay KUVA Mia Jokisalo KUVA Elisa Pulkkinen ETSI KUVA Milla Jokela 14

7 LOPUKSI Tässä työpaperissa on käsitelty muutaman näkökulman kautta ihmisten parasta ystävää, koiraa. Paperissa on jäänyt vähäiselle huomiolle muun muassa helsinkiläisten koiraseurojen volyymi ja kuvaukset koko koiraharrastusmaailmasta. Koirien ympärillä liikkuva raha on jäänyt kokonaan käsittelemättä. Koiriin satsataan monella tapaa. Joka tapauksessa koira ja muukin lemmikkieläin lisää ihmisen hyvinvointia. Toivottavasti joku kiinnostuu tämän työpaperin innoittamana tutkimaan lisää koirien merkitystä nykymaailmassa. KUVA Pixabay 15

LÄHTEET Autoilevien kotitalouksien osuus vakiintunut, lemmikkien omistaminen lisääntyy (2016). Tilastokeskus. Kotitalouksien kulutus 2016. Julkaistu: 3.11.2016. http://tilastokeskus.fi/til/ ktutk/2016/ktutk_2016_2016-11-03_tie_001_fi.html?ad=notify Grönholm, Pauliina & Pietarinen Eetu (2013). Chihuahuat kipittävät Kalliossa, kiinanharjakoirat Myllypurossa. Helsingin Sanomat, Nyt-liite 22.11.2013. Hirvonen, Jukka: Helsingin ja Vantaan ympäristöasennetutkimuksen (N=1521) ennakkotieto 2.6.2017. Tutkimusraportti ympäristöasenteista julkaistaan vuoden 2017 syksyllä. Ilkka, Sakari: Tampereella 20 000 koiraa, vain 3 000:sta maksetaan veroa: Moni ei tiedä, että veroa pitää maksaa. Aamulehti 23.7.2106. https://www.aamulehti.fi/kotimaa/ tampereella-20-000-koiraa-vain-3-000sta-maksetaan-veroa-moni-ei-tieda-etta-veroapitaa-maksaa-23806164/ Jääskeläinen, Sini: Tietoja Helsingin koiraveron maksamisesta. Helsingin kaupunki, taloushallintopalvelut. Sähköpostia 9.1.2017, 3.5.2017 ja 6.6.2017. Kaupunginvaltuusto 10 / 03.05.2017. 12. Valtuutettu Mari Rantasen aloite koiraveron poistamisesta. http://www.hel.fi/static/public/hela/kaupunginvaltuusto/suomi/ Esitys/2017/Kanslia_2017-05-03_Kvsto_10_El/46669322-F219-CD38-97EF- 5BAE95100004/Valtuutettu_Mari_Rantasen_aloite_koiraveron_poista.html Keskinen, Vesa: Hau hau siellä ja hau hau täällä. Helsingin koirat alueittain, Kvartti 2/1997, s. 12-18. http://magg.io/xtuycg/1 Koiraveron maksaminen ei jaksa enää kiinnostaa. YLE uutiset 26.11.2013. http://yle.fi/ uutiset/3-6951913 Lilja, Esa: Suomessa on jo melkein miljoona koiraa, ja tukkajumala Morgan on näyttelykoirista kaunein. Helsingin Sanomat 27.11.2016 http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000004883317. html Suomen Kennelliitto: Rotujen rekisteröinnit 2005-2016. http://www.kennelliitto.fi/koirat/ rotujen-rekisteroinnit-2005-2016 Suosituimmat nimet 2016. https://lapsennimi.com/2017/03/suosituimmat-nimet-2016/ Vesalainen, Kati (2017). Tietoja Helsingin koirista. Suomen Kennelliitto. Erillistulosteita. Williams, Zoe (2017). Britain s most popular dogs? I have a bone to pick with the top 10. The Guardian 13.2.2017. https://www.theguardian.com/lifeandstyle/2017/feb/13/ britains-most-popular-dog-french-bulldog-top-breed?utm_source=esp&utm_ medium=email&utm_campaign=gu+today+main+new+h+categories&utm_term=2131 54&subid=21334432&CMP=EMCNEWEML6619I2 16

TAULUKKOLIITE Taulukko 1. Suomen suosituimmat rodut ja niiden rekisteröintimäärät vuonna 2016 Suosituimmat rodut Lukumäärä Labradorinnoutaja 2 032 Suomenajokoira 1 584 Jämtlanninpystykorva 1 322 Suomenlapinkoira 1 281 Saksanpaimenkoira 1 273 Kultainennoutaja 1 193 Harmaa norjanhirvikoira 921 Shetlanninlammaskoira 918 Jackrussellinterrieri 876 Kääpiösnautseri 762 Taulukko 2. Helsingin vuosina 2002-2012 syntyneet rotukoirat Syntyneet rotukoirat, 2002-2012 Lukumäärä Labradorinnoutaja 1 218 Kultainennoutaja 793 Saksanpaimenkoira 678 Cavalier kingcharlesinspanieli 620 Jackrussellinterrieri 619 Suomenlapinkoira 597 Chihuahua, lyhytkarvainen 582 Shetlanninlammaskoira 563 Staffordshirenbullterrieri 510 Valkoinen länsiylämaanterrieri 478 17

Taulukko 3. Helsingin suosituimmat koirarodut koiraverorekisterissä vuoden 1997 alussa (N=18 835) Suosituimmat koirarodut Lukumäärä Sekarotuinen 2 809 Saksanpaimenkoira 1 219 Kultainennoutaja 932 Labratorinnoutaja 909 Cockerspanieli 577 Cavalier kingcharlesinspanieli 454 Mäyräkoira, karkeakarvainen 429 Welsh corgi cardigan 370 Tiibetinspanieli 360 Rottweiler 349 Taulukko 4. Iso-Britannian suosituimmat koirarodut ja rekisteröintimäärät 2016 Suosituimmat koirarodut Lukumäärä Retriever (Labrador) 33 856 Spaniel (Cocker) 21 854 French Bulldog 21 470 Pug (mopsi) 10 408 Spaniel (English Springer) 9 827 Bulldog 7 785 German Shepherd Dog 7 751 Retriever (Golden) 7 232 Miniature Schnauzer 5 437 Border Terrier 5 150 Lähde. The Guardian 13.2.2017 Taulukko 5. Verotettavien koirien määrä Helsingissä 2008-2016* Verotettavien koirien määrä Helsingissä 2008-2016 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 Koiraveroa veloitettiin kpl koirasta 11 280 10 689 10 400 9 628 8 897 8 566 7 910 6 925 Verosta hyvitettyjä koiria* 535 495 349 641 569 517 387 Verosta hyvitettyjä koiria, % 4,7 4,6 3,4 6,7 6,4 6,0 4,9 Koiraveroa maksaneita koiria 12 320 10 745 10 189 10 051 8 987 8 328 8 049 7 523 *Kuolleita tai verosta vapautettuja koiria. Vuonna 2015 verosta vapautettuja oli 49 kpl. 18

visualhunt.com TIEDUSTELUT Vesa Keskinen, p. 09 310 36296 etunimi.sukunimi@hel.fi KARTAT Elisa Pulkkinen KUVIOT JA TAITTO Pirjo Lindfors KANSI Tarja Sundström-Alku JULKAISIJA Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia, kaupunkitutkimus ja -tilastot PL 5500 (Siltasaarenkatu 18 20 A) 00099 Helsingin kaupunki PUHELIN 09 310 1612 INTERNET WWW.HEL.FI/KAUPUNKITIETO ISSN 2489-477X (verkkojulkaisu) 4