VUOSIRAPORTTI VUODEN 2011 YMPÄRISTÖRIKOKSISTA SUOMESSA



Samankaltaiset tiedostot
Jätealan ympäristörikokset

YMPÄRISTÖRIKOSKATSAUS VUODELTA 2012

RAPORTTI VUOSIEN YMPÄRISTÖRIKOKSISTA SUOMESSA

Laki. pakkokeinolain 5 a luvun 3 ja 3 a :n muuttamisesta

Tämän lain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Lakia sovelletaan kaikkiin eläimiin.

Valtakunnalliset jätehuoltopäivät Tullin rikostorjunta/ talousrikostutkintayksikkö tyt Mikko Laaksonen

YMPÄRISTÖRIKOSKATSAUS VUODELTA 2013

POLAMK , Tampere

YMPÄRISTÖRIKOSKATSAUS VUODELTA 2014

Ympäristörikokset/Lokapojat; päästöt ja rikoshyöty

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2007 N:o Laki. N:o 628. kemikaalilain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 564/2015 Laki. rikoslain muuttamisesta

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puutavaran. puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta

Laki rikoslain muuttamisesta

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Lainvalmisteluosasto OM 3/41/ LUONNONSUOJELU- JA YMPÄRISTÖRIKOSSÄÄNNÖSTEN TARKISTAMISTA VALMISTELEVA TYÖRYHMÄ

ILMOITUSKYNNYS, SYYTEKYNNYS, TUOMITSEMISKYNNYS

III RIKOLLISUUSKONTROLLI

Vastaus Oikeusministeriön lausuntopyyntöön maahantulokiellon kriminalisointia koskevasta hallituksen esityksestä rikostorjunnan näkökulmasta

SISÄLLYS. N:o 748. Laki

Laki. rikoslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden törkeiden. lainsäädännöksi. Asia. Valiokuntakäsittely.

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 198/1996 vp. Laki. liiketoimintakiellosta annetun lain muuttamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä. määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta.

SISÄLLYS. N:o 236. Laki

LAPSET, NUORET JA PERHEET, LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISY MIKKELI

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

väkivaltainen ero Henkinen väkivalta, vaino ja -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet

Ympäristörikosten selvittämisen pullonkaulat ja syyttäjän rooli. Leila Suvantola VT, LLM, HTT, kihlakunnansyyttäjä

TYÖELÄKEVAKUUTUSMAKSUPETOS ESITUTKINNASSA

Keskusrikospoliisi POLAMK Suomen ja Euroopan ympäristörikostilanteesta. rikostarkastaja Janne Järvinen

Valvonnan kehittäminen ja maksullisuus Uudenmaan ELY-keskuksen kuntien neuvottelupäivä

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 373/2010 vp

Kalastuksenvalvontaa (ko?) Tuntuipa hyvältä löysinrantein 2014 ruuvia kiristettii Mitäpä sitten?

HARMAAN TALOUDEN JA TALOUSRIKOLLISUUDEN TORJUNTAKAMPANJA Pikamatka harmaaseen talouteen

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 53/2009 vp. Hallituksen esitys laeiksi kemikaalilain sekä rikoslain 44 luvun 1 :n ja 48 luvun 1 :n muuttamisesta.

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162

Vesilain vastainen rakentaminen Ympäristörikosten torjunnan koulutusohjelma

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoslain täydentämiseksi. arvopaperimarkkinarikoksia koskevilla säännöksillä.

Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 8/2001 vp). Nyt koolla oleva eduskunta on hyväksynyt seuraavat

Ympäristöuhat eivät pysähdy kansallisilla rajoilla

JÄTTEISIIN LIITTYVÄT KRIMINALISOINNIT. Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Rintala, Pohjanmaan syyttäjänvirasto Poliisiammattikorkeakoulu

YM:n valvontaohje Valvontaviranomaisten toimivalta ja yhteistyö

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi jätehuoltolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Laki. rikoslain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta /2015 Laki. rikoslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp

MARA-kysymyksiä. Else Peuranen MARA-koulutustilaisuus Pankkisali, ympäristöministeriö

Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän

EDUSKUNNAN VASTAUS 332/2010 vp. Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta

Rikoslaki /39 30 LUKU ( /769) Elinkeinorikoksista

EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp

Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

HE 82/2015 vp Hallituksen esitys laeiksi vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta ja luonnonsuojelulain ja metsästyslain muuttamisesta

Vieraslajiriskien hallinta - uutta lainsäädäntöä

Valtioneuvoston asetus PCB-laitteistojen käytön rajoittamisesta ja PCB-jätteen käsittelystä

Kehitysvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle

Laki. vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta. Lain tarkoitus

Poliisin menettely esitutkinnassa

LUVATON RAKENTAMINEN JA LUVATON KÄYTTÖTARKOITUS

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 47/2008 vp

Ref. Ares(2014) /07/2014

SÄÄDÖSKOKOELMA. 520/2015 Laki. lannoitevalmistelain muuttamisesta

Rikosuhridirektiivin vaikutukset Suomessa. Jaana Rossinen Rikosuhripäivystys Itä-Suomen aluejohtaja

Asiayhteydessä toisiinsa olevien rikosasioiden kirjaaminen

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HARMAAN TALOUDEN JA TALOUSRIKOLLISUUDEN TORJUNTAKAMPANJA Oppituntimateriaali

EDUSKUNNAN VASTAUS 264/2006 vp. Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta

Ohje syyttäjän varallaolosta poliisi rikosten tutkinnanjohtajana sekä pakkokeino- ja haastamisasioissa

Talousvaliokunnalle. Asia: HE 206/2017 vp, rangaistussäännöstä koskeva lisäselvitys

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp

SISÄLLYS. N:o 654. Laki. rikoslain muuttamisesta. Annettu Naantalissa 13 päivänä heinäkuuta 2001

Turvallisuusselvityslaki ja käytännön toimijat. Säätytalo Suojelupoliisin lausuntotoiminto, ylitarkastaja Astrid Geisor-Goman

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 364/2010 vp

Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta

Määräys varautumisesta kemikaalionnettomuuksiin

KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOM AINEN JA YMPÄRISTÖRIKOKSET

Tuomioiden huomioon ottaminen jäsenvaltioiden välillä uudessa rikosprosessissa *

Syyttäjälle ilmoitettavat rikosasiat, ilmoitusmenettely ja syyttäjän toimenpiteet

Laki. rikoslain muuttamisesta

Arviomuistio laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista lainsäädännön muutostarpeista

SISÄLLYS. N:o 778. Laki

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Ympäristönsuojeluviranomaisen delegoinnit Kittilän kunta. RakYmp ltk

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EV 6/2011 vp HE 6/2011 vp. (ETY) N:o 339/93 kumoamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 765/2008.

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en)

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 289/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi vastavuoroisen tunnustamisen. tunnustamisen periaatteen soveltamisesta

Laki. ajokorttilain muuttamisesta

Miehittämätöntä ilmailua koskeva lainsäädäntöhanke. lainsäädäntöjohtaja Hanna Nordström työryhmän puheenjohtaja Kuulemistilaisuus 2.10.

Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu. 2 Ympäristölautakunta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 27/2011 vp. Hallituksen esitys rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta

Laki. biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän Nagoyan pöytäkirjan täytäntöönpanosta. Lain tarkoitus

Trafin VAK-päivä Kihlakunnansyyttäjä Heikki Ylisirniö Itä-Suomen syyttäjänvirasto, Kuopio

Transkriptio:

VUOSIRAPORTTI VUODEN 2011 YMPÄRISTÖRIKOKSISTA SUOMESSA Suomen kansallinen ympäristörikosseurantaryhmä (20.11.2012)

1 Sisällysluettelo 1 Suomen kansallisen ympäristörikosseurantaryhmän perustaminen...2 2 Ympäristöön ja ympäristörikoksiin liittyviä uhkakuvia...2 2.1 Ympäristöön liittyviä uhkakuvia 2 2.2 Ympäristörikoksiin liittyviä uhkakuvia 4 3 Ympäristörikoksiin liittyvät kansainväliset sopimukset ja lainsäädäntö... 9 3.1 Ympäristörikoksia koskevat kansainväliset sopimukset 3.2 Euroopan unionin ympäristörikoslainsäädäntö 3.3 Suomen ympäristörikoslainsäädäntö 3.4 Lainsäädännön muutoksia 4 Valvonta... 4.1 Ympäristölainsäädännön valvonta 4.2 Rajavartiolaitos 4.3 Tullilaitos 4.4 Vaarallisten kemikaalien teollisen käsittelyn ja varastoinnin valvonta 4.5 Valvontaviranomaisten yhteistyö 5 Viranomaisten tietoon tulleet ympäristörikokset... 5.1 Ympäristörikosten käsittelyketjusta... 16 5.2 Esitutkintaviranomaisten tietoon tulleet ympäristörikokset... 17 5.3 Poliisin kansainvälinen virka- ja oikeusapu ympäristörikosasioissa... 21 5.4 Tullin tietoon tulleet ympäristörikokset... 22 5.5 Rajavartiolaitoksen havaitsemat öljypäästöt... 26 5.6 Ympäristörikosten määristä syyttäjillä ja tuomioistuimissa... 30 5.7 Ympäristörikosten rangaistuskäytäntö... 32 5.8 Oikeushenkilön rangaistusvastuu... 33 6 Julkisuudessa esiin tulleita ympäristön turmelemisia... 34 7 Viranomaisten toimialakatsaus... 7.1 Rajavartiolaitos 7.2 Poliisi 7.3 Tulli 7.4 Syyttäjälaitos 8 Ympäristörikostutkinnan koulutus USA:ssa... 9 Suositukset ja kehitysnäkymät... 44 Kansikuva: Rajavartiolaitos Liite 1: Rangaistukset rikoksittain 2005-2010 9 9 10 11 12 12 13 14 15 15 16 39 39 39 40 40 41

2 1 Suomen kansallisen ympäristörikosseurantaryhmän perustaminen Interpolin 23. 29.10.1996 pidetyn yleiskokouksen antaman päätöslauselman AGN/65/RES/25 johdosta Keskusrikospoliisin yhteyteen perustettiin 1.10.1997 kansallinen työryhmä, jonka tehtäviksi sovittiin mm. ympäristörikosten seuranta ja yhteistyön kehittäminen eri valvontaviranomaisten välillä. Työryhmä antaa myös vuosittain kertomuksen tilanteesta ympäristörikosten osalta Suomessa. Ryhmän puheenjohtajana toimii poliisiylitarkastaja Arto Hankilanoja Poliisihallituksesta ja sihteerinä rikoskemisti Niina Viitala Keskusrikospoliisista. Ryhmän jäseniä ovat poliisitarkastaja Matti Rinne Poliisihallituksesta, rikostarkastaja Janne Järvinen, Keskusrikospoliisista, hallitussihteeri Sini Pietilä Ympäristöministeriöstä, tulliylitarkastaja Heidi Happo Tullin rikostorjunnasta, valtionsyyttäjä Christian Lundqvist Valtakunnansyyttäjänvirastosta, rajavartioylitarkastaja Silja Hallenberg sisäasiainministeriön rajavartio-osastolta ja lakimies Satu Lyytikäinen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta. Työryhmän asiantuntijoina toimivat erikoissuunnittelija Kirsi Jauhiainen Talousrikostorjunnan tukiyksikköistä, kihlakunnansyyttäjä Heidi Nummela Itä-Uudenmaan syyttäjänvirastosta ja tutkija Mervi Salo Helsingin Yliopistosta. Ryhmä myös avustaa ja neuvoo Suomeen suuntautuvien oikeusapupyyntöjen osalta. Ryhmän jäsenet ovat tavoitettavissa parhaiten organisaatioidensa puhelinkeskusten kautta. Työryhmä on antanut vuosittaisen raportin 1997 alkaen. 2 Ympäristöön ja ympäristörikoksiin liittyviä uhkakuvia 2.1 Ympäristöön liittyviä uhkakuvia Ympäristöön liittyviä uhkakuvia on esitetty mm. valtioneuvoston 16.12.2010 antamassa periaatepäätöksessä yhteiskunnan turvallisuusstrategiasta. Siinä yhteiskunnan kannalta keskeisinä häiriötilanteina mainitaan mm.: - vesihuollon (ml. jätevesihuolto) häiriintyminen - jätehuollon häiriintyminen - vakava eläin- ja kasvitautiepidemia - eliöiden joukkokuolema - maa- tai vesialueen laaja-alainen saastuminen - myrsky tai tulva- ja pato-onnettomuus - vaarallisiin aineisiin (mm. kemialliset, biologiset ja säteilyä aiheuttavat aineet sekä räjähteet) liittyvä onnettomuus tai onnettomuusuhkia sekä kyseisten aineiden käyttöä vahingolliseen toimintaan, joilla tavoitellaan merkittävää fyysistä tai yhteiskunnallista vahinkoa tai tuhoa. Ympäristöuhkana voidaan pitää ympäristön muutosta, joka voi muodostua uhkaksi väestön terveydelle ja elinolosuhteille tuhoamalla taloudellisen toiminnan sekä maa- ja metsätalouden edellytyksiä, pilaamalla vesivaroja, vaarantamalla eliölajien ja -kantojen olemassaoloa sekä rappeuttamalla infrastruktuuria. Ympäristömuutoksia voivat olla käytännössä äkilliset ympäristöonnettomuudet tai hitaammin kehittyvä ympäristöuhka, kuten ympäristön vähittäinen pilaantuminen, jonka haitalliset muutokset ulottuvat syvälle ekosysteemien perustoimintoihin ja vahingot ovat usein huomattavan suuria. Ympäristöuhat voivat syntyä ensinnäkin luonnon ääri-ilmiöiden seurauksena. Todennäköisimpinä ääri-ilmiöinä Suomessa voidaan pitää myrskyjä, rankkasateita sekä ja äkillistä vedenpinnan nousua, joiden haittavaikutukset kohdistuvat etenkin kriittisen infrastruktuurin toimivuuteen ja jotka pahimmillaan voivat aiheuttaa ympäristökatastrofin,

3 jolla voi olla pysyviäkin vaikutuksia ympäristölle ja elinolosuhteille. Ympäristöuhat voivat syntyä myös inhimillisen toiminnan seurauksena. Esimerkkeinä tällaisesta toiminnasta voidaan maininta mm.: Teollisuuden suunnittelematon raaka-aineiden käyttö Maa-ainesten ja mineraalien hyödyntäminen Makeavesivarojen käyttö Metsävarojen hyödyntäminen Teollisuus- ja yhdyskuntajätteet Voimakeinojen käyttö valtioiden välillä Myös suuronnettomuuksista saattaa aiheutua laajaa tuhoa tai vaaraa ympäristölle. Pahimpina suuronnettomuuksien aiheuttajina teollisuudessa voidaan pitää vaarallisia aineita käsitteleviä laitoksia, kuten ydinvoimaloita ja suuronnettomuusriskin kannalta merkittäviä niin sanottuja Seveso-laitoksia. Onnettomuus näissä laitoksissa saattaa aiheuttaa säteily- tai kemikaalionnettomuuden, joka uhkaa välittömästi raakavesilähteitä ja ympäristöä. Radioaktiivisten aineiden ja muiden vaarallisten aineiden päästöt saattavat aiheuttaa mm. tiettyjen alueiden käytön pitkäaikaisia rajoituksia. Mahdollisina maailmanlaajuisina seurauksina mainitaan ilmastonmuutos, ilmakehän otsonikato, luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen, uusiutumattomien luonnonvarojen hupeneminen, makeavesivarojen niukkeneminen sekä maaperän eroosio. Mahdollisina alueellisina ja paikallisina seurauksina mainitaan vaikutukset Itämeren tilaan (rehevöityminen ja nopeasti kasvava laivaliikenne) sekä teollisen toiminnan puutteellinen jätehuollon seurauksena aiheutuvat pinta- ja pohjaveden sekä maaperän kohonneet raskasmetalli- ja kemikaalipitoisuudet. Kuva 1 Metallijätettä luonnossa (Suomen Ympäristökeskus)

2.2 Ympäristörikoksiin liittyviä uhkakuvia 4 Tilanne Suomessa Kansallisesta näkökulmasta katsottuna ympäristörikollisuuteen liittyvissä uhkakuvissa ei edellisten raporttien laatimisen jälkeen ole sinänsä tapahtunut muutoksia. KRP:ssä toteutettiin vuonna 2007 Suomen kansallisen ympäristörikosseurantatyöryhmän toimeksiannosta Lokki-projekti, jossa kartoitettiin ympäristörikollisuutta ja sen tuolloisia uhkakuvia Suomessa. Lokki-projektin yhteydessä lähetettiin yksityiskohtainen kysely kaikkiin Suomen kuntiin sekä ympäristökeskuksiin ympäristörikollisuuteen liittyen. Noin 200 palautettua vastausta osoittivat samojen ympäristöriskien ja uhkakuvien toistuvan pääsääntöisesti läpi koko valtakunnan: Roskaaminen ja jätehuoltoon liittyvät yksittäiset laiminlyönnit Rakennus- ja purkujätteen laiton hävittäminen Laittomat autopurkamot ja romunkerääjät Maatalouden lietteet ja niiden käsittely Maa-ainesten luvaton otto ja läjitys Ongelmajätteiden epäasiallinen varastointi ja käsittely Pohja- ja pintavesialueilla tapahtuva epäasiallinen toiminta Erityisesti vuoden 2011 osalta voidaan aiempien vuosiraporttien osalta esiintuoduista uhkakuvista ja niiden realisoitumisesta nostaa ilmiönä esiin sähkö- ja elektroniikkaromun (SER-jäte) ja niiden epäillyt laittomat kuljetukset. SER-jätteen merikonttikuljetuksista - erityisesti Afrikkaan ja Aasiaan - saatiin tietoa ulkomaisilta lainvalvontaviranomaisilta sekä mediasta jo 2000-luvun alkupuolelta lähtien. Suomessa on aina vuoteen 2011 saakka oltu tilanteessa, jossa SER-dumppauksia ei ole tullut esitutkintaan edes yksittäisinä tapauksina. Lainvalvontaviranomaisella on kyllä ollut asiayhteyteen liittyen ns. vihjetietoa, mutta varsinaisia rikostutkintalinjoja ei kuitenkaan ole avautunut. Erityisenä vaarana Suomessa on se, että ympäristörikollisuuskin leviää yhdeksi järjestäytyneen rikollisuuden toimintamuodoksi. Jalansija tälle uhkakuvalle on nähtävissä esimerkiksi rakennusurakoinnin suhteen. Jo nyt etenkin suurten kaupunkien rakennustoiminnassa on aktiivisia järjestäytyneitä rikollisryhmiä ja näiden tosiasiallisessa määräysvallassa toimivia yrityksiä. On varsin epätodennäköistä, että osana järjestäytynyttä rikollisuutta toimivat harmaan talouden yritykset myöskään hankkiutuisivat rakennuspurkujätteestä eroon muutoin kuin laittomin tavoin. Esimerkiksi konkurssin jälkeen on yleistä, että toimijat palaavat saman yritystoiminnan pariin aina uudelleen. Ympäristörikoksien osalta dumppauksiin syyllistyneet ovat saattaneet toimia jo vuosia tai vuosikymmeniä ympäristön kustannuksella. Tällainen toiminta on mahdollisesti ollut liiketoiminnan kannattavuuden kulmakivi koko yrittäjähistorian ajan. Erityisesti rakennus- ja maanrakennustoiminnan piirissä tapahtuva paljastava toiminta toisi ympäristörikosten lisäksi esiin myös muuta harmaan talouden rikollisuutta. Epäillyssä törkeässä ympäristön turmelemisessa paljastavan toiminnan harjoittaminen ns. epäkonventionaalisin keinoin olisi myös lainsäädännön puolesta hyvin mahdollista. Törkeä ympäristön turmeleminen on ns. ylitörkeä rikos, jonka rangaistusmaksimi on kuusi vuotta, mikä mahdollistaa jo kovempien pakkokeinojen käytön.

5 "Jäte on kultaa" ("Waste is Gold") on sanonta, joka erityisesti Italiassa on käynyt todeksi järjestäytyneen rikollisuuden suhteesta erityisen laajamittaiseen haitalliseen ongelmajätteiden dumppausrikollisuuteen. Vaikka Suomessa ei ole näköpiirissä vastaavanlaisia "suuremman maailman uhkakuvia", ainekset ympäristörikollisuuden vakavoitumiselle ovat etenkin suurissa taajamissa ja kaupungeissa jo olemassa. Kansallisesta näkökulmasta voidaan ympäristörikollisuuteen liittyvänä uhkakuvana pitää myös harvinaisten eliö- tai eläinlajien laitonta keräilyä ja maastavientiä. Tällaisissa tapauksissa Suomen on aiemmin ensisijaisesti nähty palvelevan kauttakuljetusmaana erityisesti Jäämeren alueelta laittomasti keräiltyjen lintujen ja niiden munien kuljetuksessa. Suomalaisten Aasian lomamatkailun lisääntymisen myötä on syytä olettaa, että myös harvinaisten eliö- ja eläinlajien laiton maahantuonti tulee lisääntymään. Ympäristön pilaantumista aiheuttavaan toimintaan liittyy useimmiten taloudellisen hyödyn tavoittelu. Laittoman toiminnan harjoittaja haluaa säästää esimerkiksi jätehuoltokustannuksissa tai ympäristönsuojeluinvestoinneissa, jolloin ympäristön pilaantuminen on vain yksi toiminnan vaikutus. Laittomalla toiminnalla voi olla vaikutuksia myös esimerkiksi elinkeinoelämään siten, että laittomasti toimivilla on paremmat mahdollisuudet saada voittoa liiketoiminnastaan kuin niillä, jotka noudattavat lainsäädäntöä. Kilpailu vääristyy. Taloudellinen laskukausi saattaa lisätä ongelmia myös tällä alueella. Suomessa tilastoitujen ympäristörikosten ja erityisesti törkeiden ympäristörikosten lukumäärä on vähäisempi kuin muissa Pohjoismaissa. Vähäisempi ilmitullut ympäristörikollisuus ei kuitenkaan tarkoittane sitä, että Suomessa tehtäisiin muita vähemmän ympäristörikoksia. Eräänä ympäristörikollisuuteen liittyvänä uhkakuvana voidaan pitää sitä, ettei ympäristörikostorjuntaviranomaisilla ole riittävää kykyä valvoa, paljastaa ja tutkia ympäristörikoksia. Koska Suomessa ei juurikaan ole paljastavaa ympäristörikostorjuntaa, voidaan poliisin toimintaa pitää jälkipainotteisena, kun rikostorjunnan tehokkaimmillaan tulisi kohdistua erityisesti reaaliajassa tapahtuvien rikosten paljastamiseen ja tutkintaan. Ympäristöviranomaisen resurssit näyttävät olevan rajalliset tehokkaalle ympäristötarkastusja lupavalvontatoiminnalle. Poliisin voimavarojen rajallisuus reaaliaikaiseen ympäristörikostutkintaan vaikeuttaa merkittävissä määrin myös rikoshyödyn takaisinsaantia. Mikäli tutkintatoimet laahaavat vuosia perässä esimerkiksi läjitys- tai dumppaustyyppisissä ympäristörikoksissa, ovat rikoksesta epäillyt mitä todennäköisimmin jo onnistuneet kätkemään/käyttämään saamansa rikoshyödyn. Mainitulla seikalla on erityistä merkitystä varsinaisen ympäristörikostapahtumapaikkojen, esimerkiksi läjitettyjen maa-alueiden ennallistamisessa. Näissä tapauksissa ennallistamiskuluriski on vaarassa jäädä yhteiskunnan vastuulle. Jos ympäristörikosten tekijät onnistuvat kätkemään ja käyttämään saamansa merkittävänkin rikoshyödyn, on yhdessä ympäristörikosten lievähköksi ymmärrettävän rangaistuskäytännön kanssa nähtävissä mahdolliseksi uhkakuvaksi ympäristörikollisuuden yleistymisen ja niiden erityisen haitallisuuden ja vakavuuden suhteen. Viimeisimmässä 19.1.2012 hyväksytyssä harmaan talouden ja talousrikollisuuden toimintaohjelmassa (Valtioneuvoston periaatepäätös hallituksen toimintaohjelmaksi harmaan talouden ja talousrikollisuuden vähentämiseksi vuosina 2012 2015) on nyt tuotu esiin myös ympäristörikostorjunta ja sen tehostaminen.

Tilanne naapurimaissamme 6 Erityisesti Itämeren alueen yhteistyön (Baltic Sea Task Force'n ympäristörikostyöryhmä) kautta on aiemmin saatu merkittävää tietoa siitä, minkä tyyppisiä uhkakuvia ympäristörikollisuuteen lähialueillamme liittyy. Kyseinen yhteistyön muoto on valitettavasti käytännössä lähes kokonaan kuihtunut aiemmin aktiivisen Norjan luovuttua muutama vuosi sitten ympäristörikosseurantatyöryhmän toiminnan järjestämisestä. Nykyisin lähialuerikollisuutemme tilannekuva syntyy suorien yhteyksien sekä tiedotusvälineiden kautta saatujen tietojen perusteella. Naapurimaidemme tilanteesta vähiten tietoa on saatu Venäjän ympäristörikollisuustilanteesta. Ruotsi Ruotsissa vuosittain tilastoitujen ympäristörikosten määrä on noin 4 000 5 000 tapausta. Vuonna 2011 Ruotsissa tilastoituja ympäristörikoksia oli n. 5 700 tapausta ja vuonna 2010 n. 4 200 tapausta, eli tilastoitujen ympäristörikosten lukumäärä on Ruotsissa vuodessa kasvanut reilusti yli 30 %. Suomen lainsäädäntöä vastaavia ympäristön turmelemisia ja törkeitä ympäristörikoksia oli yhteensä 1 728 tapausta (vuonna 2010 niitä oli 1134 kappaletta). (Lähde: Vuoden 2011 rikoslakitilasto rikoslain 29 luvun osalta, Brottsförebyggande rådet, www.bra.se) Ote Ruotsin rikostorjuntaneuvoston kotisivulta (http://www.bra.se/bra/brott-- statistik/miljobrott.html) koskien ympäristörikollisuutta: Ympäristörikoksia tapahtuu monilla eri alueilla - metsästyksestä ja kalastuksesta laivojen jätöksiin. Sen vuoksi ei ole mitään yhtenäistä määritelmää. Suurin osa ympäristölainsäädännöstä on koottuna ympäristökaareen. Vuonna 2011 ilmoitettiin noin 5 700 ympäristökaaressa tarkoitettua rikosta - lisäystä edellisvuodesta 36 %. Ympäristörikoksia ovat maan, ilman tai veden saastuttaminen tai muu sellainen ympäristöön vaikuttaminen, joka voi vahingoittaa eläimiä ja kasveja tai ihmisten terveyttä. Tavallisimmat ilmoitetut ja syytteeseen johtaneet ympäristökaaririkokset ovat ympäristörikos (esimerkiksi saastuttamiset tai haitat), luvaton ympäristötoiminta (lupa tiettyyn toimintaan puuttuu tai toimintaehdot ylitetään) sekä roskaaminen. Useimmat näistä rikoksista epäillyt ovat keski-ikäisiä miehiä. Paljastuneet rikokset tapahtuvat pääasiassa elinkeinotoiminnassa. Ympäristörikoksista ilmoittavat ovat usein viranomaisia Kaikkeen toimintaan, jonka arvioidaan muodostavan riskin ympäristölle, tarvitaan valvontaviranomaisen lupa. Luvassa asetetaan vaatimuksia, jotka toimintaa harjoittavan on täytettävä, ja usein juuri nämä vaatimukset ovat lähtökohtana ympäristörikosepäilyille. Mitä vähemmän ilmoituksia tehdään, sitä useammat ympäristörikokset eivät koskaan paljastu. Ympäristörikoksella ei useinkaan ole selvää uhria, niin kuin ryöstössä tai pahoinpitelyssä. Sen vuoksi nämä rikokset paljastuvat pääasiassa viranomaisten tarkastus- ja valvontatoimien yhteydessä. Tämä tarkoittaa, että tarkastusten lisääminen näkyy suoraan rikostilastoissa.

7 Aikaisempina vuosina ympäristörikollisuuden tilastoinnissa on esiintynyt puutteita. Uusi järjestelmä antaa paremman kuvan ilmoitettujen rikosten todellisesta määrästä. Lähimaistamme Ruotsin resursointi ympäristörikollisuuden torjuntaan on kaikkein korkeimmalla tasolla. Ruotsissa koulutettuja ympäristörikostutkijoita on noin 70 ja ympäristörikoksiin erikoistuneita tutkinnanjohtajasyyttäjiä noin 20. Lisäksi Rikspolisenin rahanpesuyksikön alaisuudessa toimii erillinen asiantuntijaryhmä vastuualueenaan ympäristörikokset. Lokki-projektin kautta saadun tiedon mukaan tyypillisin ympäristörikosten uhkakuva Ruotsissa liittyy roskaamiseen ylipäänsä, romuautojen sekä sähkö- ja elektroniikkaromun luvattomaan vientiin ulkomaille sekä metsästysrikoksiin. Ruotsin tilastoitujen ympäristörikosten määrä (n. 5 700) on huomattavasti suurempi kuin Suomessa. Erityisesti törkeiksi luokiteltujen ympäristörikosten määrä Ruotsissa oli vuonna 2011 edellä mainittu 1 728 tapausta, kun niiden määrä Suomessa on ollut 5-10 tapausta vuosittain. Ympäristörikokset ovat todellista piilorikollisuutta ja kuten Ruotsin rikostorjuntaneuvoston kotisivuilla onkin todettu, on (vuonna 2010) vain 5 prosenttia tapauksista kyetty selvittämään siten, että epäilty tekijä on saatu osoitettua tapaukseen (http://www.bra.se/bra/bra-inenglish/home/crime-and-statistics/environmental-crime.html). Norja Vastaavasti Norjassa tilastoitiin vuonna 2011 kaikkiaan 2 741 ympäristörikosta ja vuonna 2010 tilastoitiin yhteensä 2 669 ympäristörikosta (Lähde Norjan valtiollinen tilastokeskus www.ssb.no). Norjassa ympäristörikostorjunnan valtakunnallinen asiantuntijayksikkö toimii valtakunnallisen talous- ja ympäristörikostorjuntayksikön (Okokrim) alaisuudessa (www.okokrim.no). Tämän lisäksi erillisen ympäristörikoskoulutuksen saaneet rikostutkijat suorittavat ympäristörikosten tutkintaa myös paikallisissa poliisipiireissä. Viro Viron tilanteesta voidaan todeta siellä tapahtuneen ympäristörikosten torjunnassa ja tutkinnassa merkittää kehitystä vuoden 2011 aikana. Viron ympäristötarkastusvirasto (Keskkonnainspektsioon, www.kki.ee) on 1.9.2011 lähtien toiminut keskitettynä vastuuviranomaisena ympäristörikkomusten osalta. Lisäksi virasto on tällöin samalla saanut myös täydet esitutkintavaltuudet ja viraston palvelukseen on palkattu rikostutkijoiksi mm. entisiä poliisin rikostutkijoita. Varsinaisten ympäristörikosten rekisteröity määrä Virossa on varsin vähäinen, kuten alla olevasta taulukosta voidaan todeta:

Rikosnimike 2008 2009 2010 354 Puiden tai pensaiden vahingoittaminen ja tuhoaminen 3 1 0 356 Puiden tai pensaiden laiton hakkuu 14 9 12 357 Suojeltavan luontokohteen suojeluvaatimusten rikkominen 2 0 0 361 Luonnon eläinkannan vahingoittaminen 4 2 2 363 Toimiminen ilman luonnon käyttö- tai saastelupaa 4 3 10 364 Ympäristön saastuttaminen 2 0 0 367 Vaarallisten kemikaalien ja jätteiden käsittelymääräysten rikkominen 6 5 3 Yhteensä 32 19 27 Taulukko 1 Ympäristörikokset Virossa vuosina 2008-2010 (Lähde: www.just.ee) 8 Tämän lisäksi Viron ympäristötarkastusviraston kotisivulta on nähtävissä myös Virossa hallinnollisesti käsiteltyjen ympäristörikkomusten tilastot sekä hallinnolliset sakot ja maksut, joita hallinnollisissa tapauksissa on asetettu. Hallinnollisesti käsiteltyjä ympäristörikkomuksia Virossa on viime vuosina tilastoitu noin sata erillistä tapausta (http://www.kki.ee/download/201/legal%20offences%20by%20field,%202007-2009.xls) Viron ympäristörikostorjunnan ja erityisesti -tutkinnan voidaan vuonna 2011 katsoa ottaneen merkittävän askeleen eteenpäin, kun Viroon perustettiin omat erikoistuneet ympäristörikostutkijoiden virat. Ympäristörikosuhat muualla ulkomailla Kansainvälisesti tietoa ympäristörikollisuuden uhkakuvista on kerännyt Interpol, jonka alaisuuteen perustettiin Ympäristörikosten vastainen komitea vuonna 1992 (Environmental Crime Committee). Kyseinen komitea on perustanut kaksi työryhmää, joista toinen keskittyy ns. villieläinrikoksiin (Wildlife Working Group) ja joista toinen on varsinainen ympäristörikostyöryhmä (Pollution Crime Working Group). Ympäristörikostyöryhmä on jakautunut mm. seuraaviin alatyöryhmiin, joiden kautta harjoitetaan yhteistyötä ja tietojenvaihtoa jäsenvaltioiden välillä: Climate Change Crime and Corruption Operational Task Force Project Clean Seas Project on Exportation of Electronic Waste Kyseisen työryhmän johtopäätös oli, että ympäristörikoksiin puuttumiseksi tarvitaan lisää yhteistyötä, tietojen vaihtoa, yhteisiä operaatioita, yhteistä koulutusta sekä asennemuutosta, jotta kansalliset lainkäyttöelimet suhtautuisivat ympäristörikoksiin niiden edellyttämällä vakavuudella. Interpolin pysyvän ympäristörikostoiminnon yhteydessä on erillinen tietopankki, jonne kerätään tiedot erilaisten jätteiden maastavientirikoksista, joita tehdään organisoidusti ja ammattimaisesti. Syyskuussa 2010 järjestettiin Interpolin 7:s ympäristörikoskomitean yleiskokous. Kokoukseen osallistui noin 200 delegaattia noin 50 Interpolin jäsenmaasta. Kokouksessa käsiteltiin runsaasti ajankohtaisia ympäristö- ja luonnonvararikollisuuden uhkakuvia niin jälkiteollistuneiden länsimaiden kuin myös etenkin Afrikan, Aasian ja Etelä-Amerikan maiden näkökulmista.

Salametsästyksen ja laittoman metsänhakkuun ohella esille voidaan nostaa luonnonvararikollisuuden näkökulmasta erityisesti ryöstökalastus valtamerillä. Erityisenä ympäristökysymyksiin liittyvänä tapauksena oli esillä myös päästökauppaan liittyvät ns. karusellikierrätystyyppiset petokset, jotka sinänsä eivät ole varsinaisia ympäristörikoksia. Lisätietoja kansainväliseen ympäristörikollisuuteen liittyvistä uhkakuvista ja lainvalvontaviranomaisten yhteistyöstä on löydettävissä esimerkiksi juuri Interpolin kotisivuilta ja ympäristörikoskomitean alasivuilta http://www.interpol.int/crimeareas/environmental-crime/environmental-crime. 9 3 Ympäristörikoksiin liittyvät kansainväliset sopimukset ja lainsäädäntö 3.1 Ympäristörikoksia koskevat kansainväliset sopimukset Suomi on sitoutunut useisiin ympäristöä ja energiaa koskeviin kansainvälisiin sopimuksiin. Sopimukset käsittelevät muun muassa ilman- ja vesiensuojelua, luonnonvarojen hyödyntämistä ja suojelua, jätteitä, kasvistoa ja eläimistöä, energiaa sekä avaruutta. Esimerkkeinä monenvälisistä sopimuksista mainittakoon kansainvälinen yleissopimus vaarallisten jätteiden maan rajan ylittävien siirtojen ja käsittelyn valvontaa koskeva Baselin yleissopimus (Basel 22.3.1989, SopS 44-45/1992), villieläimistön ja -kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskeva yleissopimus (CITES), (Washington 3.3.1973, SopS 44-45/1976), vuoden 1973 kansainvälinen yleissopimus aluksista aiheutuvan meren pilaantumisen ehkäisemisestä (MARPOL) (Lontoo 2.11.1973, SopS 51/1983) sekä Etelämannerta koskevaan sopimukseen liittyvä ympäristönsuojelupöytäkirja (Madrid 4.10.1991, SopS 5/1998). Uhanalaisten luonnonvaraisten eläinten ja kasvien kauppaa sääntelevässä CITES - yleissopimuksessa on mukana 166 jäsenmaata, ja sääntelyn piirissä on noin 22 000 kasvilajia ja runsaat 6 000 eläinlajia, joista noin tuhannen lajin kauppa on täysin kiellettyä ja muiden lajien kauppa on luvanvaraista. EU:n yhteistä CITES -lainsäädäntöä on noudatettu vuodesta 1984 lähtien ja uudistettuna vuodesta 1997 lähtien. Neuvoston ja komission CITES -asetukset säätelevät jäsenmaiden välisen kaupan lisäksi jäsenmaiden sisäistä kauppaa. Tuontisäännökset ovat yleissopimusta tiukempia ja sääntelyn piirissä on enemmän lajeja kuin sopimuksen lajiliitteessä. Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) meriympäristönsuojelukomitea hyväksyi lokakuussa 2008 MARPOL -sopimuksen ilmansuojeluliitteen uudistamisen. Uusilla säännöillä rajoitetaan alusliikenteen tavanomaisia typenoksidi ja rikkidioksidipäästöjä ilmakehään ja niiden laskeumia mereen. Laivapolttoaineen rikkipitoisuus laskee muun muassa Itämerellä 1.5 prosentista 1,0 prosenttiin 1.7.2010 alkaen sekä 0,1 prosenttiin 1.1.2015 alkaen. Ahvenanmaan osalta on huomattava, että kansainväliset sopimukset, joihin Suomi sitoutuu, eivät ilman Ahvenanmaan maakuntapäivien hyväksyntää tule automaattisesti voimaan maakunnassa niiltä osin, kun sopimus koskee maakunnan toimivaltaan kuuluvia asioita. 3.2 Euroopan unionin ympäristörikoslainsäädäntö Merkittävä osa Suomen ympäristölainsäädännöstä on nykyisin peräisin Euroopan unionista. Koska suurin osa unionin säädöksistä annetaan direktiiveinä, ne on saatettava kansallisesti

10 voimaan joko lailla tai valtioneuvoston asetuksella. Direktiivit ovat yleensä luonteeltaan niin sanottuja minimidirektiivejä, jolloin kansallisesti voidaan säätää myös direktiiviä tiukemmasta suojelun tasosta. Unionilainsäädännön ja erityisesti ympäristölainsäädännön tehokkuutta vesittävänä on nähty muun muassa rangaistusten ja rangaistusasteikkojen suuri vaihtelu maasta toiseen. Rangaistuksia ei voida yleisesti pitää riittävinä, kun ne suhteutetaan rikosten vakavuuteen ja aiheutettujen vahinkojen suuruuteen. Koska jäsenvaltiot eivät ole rikossanktioiden osalta samalla viivalla, on Eurooppaan muodostunut eritasoisia järjestelmiä, jotka eivät ole yhdenmukaisia kaikille eurooppalaisille ja jotka ovat omiaan siirtämään rikollisuutta niihin osiin Eurooppaa, jossa sääntely ja valvonta eivät ole tehokkainta mahdollista. Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat 19.11.2008 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/99/EY ympäristönsuojelusta rikosoikeudellisin keinoin eli ns. ympäristörikosdirektiivin. Direktiivin tavoitteena on taata jäsenvaltioissa ympäristönsuojelun korkea taso säätämällä vähimmäisvaatimukset vakavien ympäristöä vahingoittavien tekojen rangaistavuudesta. Direktiivin säätämisen taustalla on ollut huoli ympäristörikosten lisääntymisestä ja niiden vaikutuksista, jotka ulottuvat yhä useammin niiden valtion rajojen ulkopuolelle, joissa rikokset tehdään. Kotimainen lainsäädäntö vastasi jo aikaisemminkin melko hyvin direktiivin vaatimuksiin. Direktiivin edellyttämät muutokset on täytäntöönpantu kansallisesti pääosin 25.12.2010 voimaantulleilla lainmuutoksilla (HE 157/2010 vp) sekä eräiltä metsästysrikoksia koskevilta osin myös lainmuutoksella 232/2011 (HE 221/2010). Nämä direktiivin täytäntöönpanon myötä tehdyt lainsäädännön muutokset liittyvät mm. oikeushenkilön rangaistusvastuun alan laajentamiseen, rikoslain 48 luvun 1 :n ympäristön turmelemiseen ja rikoslain 48 a luvun 5 :n luonnonsuojelurikokseen. Oikeusministeriö selvitti ja valmisteli esitetyt muutokset (OMML 31/2010). 3.3 Suomen ympäristörikoslainsäädäntö Ympäristörikoksista säädetään sekä rikoslaissa että monessa ympäristöä koskevassa erityislaissa. Rangaistusarvoltaan vakavimmat, vankeusuhkaiset tekomuodot on koottu rikoslain (RL) 48 lukuun. Rangaistusasteikot vaihtelevat teon vakavuuden mukaan sakosta enintään kuuteen vuoteen vankeutta. Sijainti rikoslaissa korostaa tekojen moitittavuutta. Rikoslain ulkopuolissa, varsinaisessa ympäristölainsäädännössä esimerkiksi jätelaissa, vesilaissa, luonnonsuojelulaissa ja ympäristönsuojelulaissa on lukuisia erilaisia ympäristöä koskevia rikkomuksia, joista voidaan tuomita vain sakkoa. RL 48 luvun ympäristörikoksiin sovelletaan myös oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskevia RL 9 luvun säännöksiä yhteisösakosta. RL 48a luvun luonnonvararikokset ovat läheistä sukua ympäristörikoksille. Ne ovat sellaisia metsästykseen, kalastukseen ja metsään käsittelyyn liittyviä tekoja, joista voidaan tuomita myös vankeuteen. Yhteisösakko ei näissä asioissa ole mahdollinen. Vähäisemmistä rikkomuksista säädetään metsästyslaissa, kalastuslaissa ja metsälaissa. Todettakoon myös, että menettämisseuraamuksia koskevia säännöksiä sovelletaan lisäksi ympäristö- ja luonnonvararikoksiin. Samoin laiton hyöty tulee niissäkin tuomita valtiolle menetetyksi. Kyse voi silloin olla esim. laittomalla menettelyllä säästettyjen jätteenkäsittelykustannusten korvaamisesta.

3.4 Lainsäädännön muutoksia 11 Rikoslain 48a luvun luonnonvararikoksiin on lisätty uusi 1a törkeästä metsästysrikoksesta, joka tuli voimaan 1.4.2011. Törkeästä metsästysrikoksesta tuomitaan, jos rikos on tehty erityisen raa'alla tai julmalla tavalla tai rikoksen kohteena on ollut suuri määrä riistaeläimiä. Lisäksi törkeänä pidetään rikosta, jolla tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä tai joka on tehty erityisen suunnitelmallisesti. Metsästysrikos arvioidaan törkeäksi myös siinä tapauksessa, että laittomasti on tapettu ahma, ilves, karhu, metsäpeura, saukko tai susi taikka vahingoitettu sellaista. Edellytyksenä törkeästä metsästysrikoksesta tuomitsemiselle on lisäksi aina, että teko on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Rangaistus on vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta vankeutta. Lakiin on otettu myös uusi 4a törkeästä laittoman saaliin kätkemisestä. Seuraamus törkeästä teosta on sakkoa tai enintään kolme vuotta vankeutta. Perusmuotoisen laittoman saaliin kätkemisen enimmäisrangaistus nousi nykyisestä kuudesta kuukaudesta yhteen vuoteen vankeutta. Laittoman saaliin kätkeminen käsittää muun muassa saaliin kuljettamisen, välittämisen tai myymisen. Törkeästä metsästysrikoksesta tuomittava määrätään aina metsästyskieltoon, ellei ole erityisen painavia syitä jättää kieltoa määräämättä. Metsästyskielto törkeästä teosta on kestoltaan vähintään kolmen ja enintään kymmenen vuoden pituinen. Ympäristörikoksiksi (ainakin ympäristöavainsyyttäjien tehtäväalueeseen kuuluviksi) katsotaan myös rikoslain 17 luvun eläinsuojelurikospykälien vastaiset menettelyt. Eläinsuojelurikoksia koskevia säännöksiä on uudistettu 1.3.2011 voimaantulleella lailla, jonka merkittävin uudistus oli törkeää eläinsuojelurikosta koskevan 14a :n säätäminen. Törkeä eläinsuojelurikos on kyseessä, jos rikos on tehty erityisen raa'alla tai julmalla tavalla, rikoksen kohteena on huomattavan suuri määrä eläimiä tai sillä tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä. Teon tulee lisäksi olla kokonaisuutena arvostellen törkeä. Rangaistus on vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta vankeutta. Törkeästä eläinsuojelurikoksesta tuomittu määrätään samalla eläintenpitokieltoon. Tuomioistuin voisi kuitenkin jättää kiellon määräämättä, jos siihen on erityisiä perusteita. Eläintenpitokiellon sisältöön tuli myös joitain muutoksia. Lisäksi säädettiin eläintenpitokieltorekisteristä. Uusi jäteverolaki tuli voimaan 1.1.2011. Uuden jäteverolain keskeisenä tavoitteena on veropohjan laajentaminen: jäteveron tasoa korotettiin aikaisemmasta 30 eurosta 40 euroon tonnilta jätettä, joka toimitetaan kaatopaikalle vuoden 2011 alun jälkeen ja 50 euroon tonnilta jätettä, joka toimitetaan kaatopaikalle vuodesta 2013 lähtien. Jätevero muuttui koskemaan niitä kaatopaikalle toimitettavia jätteitä, joiden hyötykäyttö on teknisesti ja ympäristöperusteisesti mahdollista. Veron piiriin kuuluvat sekä yleiset että yksityiset kaatopaikat. Jäteveron verovelvollisuutta koskevia säännöksiä on selkeytetty. Verovelvollinen on edelleen kaatopaikan pitäjä ja vero kohdistuu edelleen vain jätteen kaatopaikkakäsittelyyn muu jätteiden käsittely, kuten jätteenpoltto tai käsittely ongelmajätelaitoksissa, jää edelleen lain soveltamisalan ulkopuolelle. Kaatopaikkana ei pidetä myöskään alle kolme vuotta kestävää jätteen väliaikaista varastointipaikkaa, maankaatopaikkaa eikä jätteiden kompostointi- tai hyödyntämisaluetta, edellyttäen, että tällainen alue on eroteltu selvästi kaatopaikasta. Verovelvollisuuden syntymisen kannalta on oleellista, milloin jätteiden sijoittamisessa katsotaan olevan kyse kaatopaikan pitämisestä. Kaatopaikan pitäjällä tarkoitetaan sitä, joka kulloinkin vastaa kaatopaikasta. Kaatopaikan pitäjä on kaatopaikkaa koskevan ympäristöluvan haltija tai jos luvan hakeminen on laiminlyöty, sen hakemiseen velvollinen. Sellainen jätteen sijoittaminen luontoon, joka ei ole ympäristöluvanvaraista kaatopaikkatoimintaa, ei synnyttä myöskään velvollisuutta maksaa jäteveroa.

12 Jäteverotuksen toimittamisesta ja sen valvonnasta huolehtii edelleen Tullilaitos. Kaatopaikan pitäjän on tehtävä ennen kaatopaikkatoiminnan aloittamista kirjallinen ilmoitus tulliviranomaiselle verovelvolliseksi rekisteröitymistä varten. 4 Valvonta 4.1 Ympäristölainsäädännön valvonta Ympäristölakien valvonta Suomessa kuuluu pääsääntöisesti alueelliselle elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) sekä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisille. ELY-keskuksen ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen toimivalta valvonta-asioissa on osittain päällekkäistä. Myös Suomen ympäristökeskuksella ja Tukesilla on tiettyjä valvontatehtäviä. Valvontaviranomaisella on havaitessaan lainvastaisen tilan velvollisuus ryhtyä toimiin tilanteen saattamiseksi lailliseksi. Valvontaviranomainen toimii valvonta-asioissa ko. valvottavan lain ja hallintolain säännösten mukaisesti. Mahdollisia tapoja edetä valvontaasiassa ovat mm. selvityspyyntö, tarkastus (tarkastuspöytäkirja mahdollisine kehotuksineen), kehotus ja hallintopakkomääräys. ELY-keskukselle kuuluu ympäristönsuojelulain, luonnonsuojelulain, vesilain ja jätelain lupaja valvontatehtäviä. ELY-keskuksen yleisenä tehtävänä on edistää ympäristönsuojelua, valvoa yleistä etua ympäristö- ja vesiasioissa sekä kantaa ja vastata tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa. Tehtävistä on säädetty elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetussa laissa (897/2009). Vesilain ja ympäristönsuojelulain mukaan ELY-keskus on asianomistaja ympäristörikosasioissa, jos yleistä etua on loukattu. Ympäristönsuojelulaissa sekä ympäristönsuojelun erityislainsäädännössä on kunnille määrätty keskeisiä lupa- ja valvontatehtäviä. Kunnissa ympäristölainsäädännön mukaisista lupa- ja valvontatehtävistä vastaa kunnanvaltuuston asettama ympäristösuojeluviranomainen, joka usein on kunnan ympäristölautakunta ja joka voi toimia myös usean kunnan yhteisenä viranomaisena. Suomen ympäristökeskus toimii lupa- ja valvontaviranomaisena kansainvälisissä jätteenkuljetusasioissa sekä eräissä kemikaalilain mukaisissa ympäristönsuojeluun liittyvissä tehtävissä. Suomen ympäristökeskus hoitaa myös uhanalaisten eläin- ja kasvilajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen (CITES), sekä valaiden ja hylkeiden suojelua koskevan lain mukaisista lupa-asioista ja vastaa alusten laittomien öljypäästöjen valvonnasta sekä ympäristövahinkojen torjuntatehtävästä. Vuoden 2011 alusta kemikaalilain mukaiset kemikaalien tuotevalvontatehtävät keskitettiin Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes). Muutoksen seurauksena myös kemikaalilain valvonta on tehostunut. Lisäksi 2011 alkaneen kemikaalilain kokonaisuudistuksen yhteydessä kemikaalien markkinavalvontaa on tarkoitus keskittää ja siirtää mm. kunnan kemikaalivalvontaviranomaisen tehtävät Tukesille. Eri lakien mukaisten tehtävien hoitamisen kehittämisen ja ohjaamisen ohella ympäristöministeriö voi antaa valvontaviranomaisille tarkempia valvontaohjeita ympäristönsuojelulain nojalla. Ympäristöministeriö on antanut ensisijaisesti alueellisille ympäristökeskuksille suunnatun ympäristölupien valvontaa koskevan ohjeen. Ohje tuli voimaan 25.11.2005 ja sen uudistaminen aloitettiin vuonna 2011.

13 Myös vuonna 2006 ilmestynyttä opasta Ympäristölainsäädännön laillisuusvalvonta erityisesti ympäristönsuojelulain näkökulmasta (Suomen ympäristö 11/2006) koskeva uudistustyö alkoi syksyllä 2011. 4.2 Rajavartiolaitos Rajavartiolaitos on muiden lakisääteisten tehtäviensä ohella toimivaltainen ympäristörikosten ja luonnonvararikosten esitutkinnassa. Rajavartiolaitos valvoo muun muassa metsästyslain (615/1993), kalastuslain (286/1982) luonnonsuojelulain (1096/1996), ympäristönsuojelulain (86/2000), muinaismuistolain (295/1963) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) noudattamista. Käytännössä Rajavartiolaitos suorittaa pääosin luonnonvararikosten esitutkintaa ja niiden osalta lähinnä metsästys- ja kalastusrikosten sekä edellä mainittujen aineellisten Rajavartiolaitoksen valvontavastuulla olevien lakien mukaisten rikkomusluontoisten tekojen tutkintaa. Vuoden 2011 alusta lukien Rajavartiolaitos on suorittanut myös alusöljypäästöjen esitutkinnan merialueella. Rajavartiolaitoksen esitutkintaan saapuneiden ympäristö- ja luonnonvararikosten määrä on pysytellyt edellisen vuoden tasolla. Vuonna 2010 Rajavartiolaitoksen esitutkintaan saapui yhteensä 243 ja vuonna 2011 yhteensä 238 ympäristö- ja luonnonvararikosta tai rikkomusta. Rajavartiolaitoksessa tutkintaan tulleet rikokset ovat olleet tyypillisesti niitä, jotka paljastuvat Rajavartiolaitoksen rajanylityspaikkojen ulkopuolella suorittaman rajojen valvonnan yhteydessä. Rajavartiolaitoksella on erittäin hyvät edellytykset ympäristöön liittyvän valvonnan suorittamiseen, koska valvontatoimintaa tehdään niin maalla, merellä kuin ilmassakin ja käytössä on asianmukainen kalusto tehtävien suorittamista varten. Ympäristörikoksia tulee Rajavartiolaitoksen tietoon myös sivullisten ilmoitusten perusteella. Rajavartiolaitoksen puuttumiskynnys ympäristörikoksiin on matala. Kaikkiin Rajavartiolaitoksen tietoon tulleisiin ympäristörikoksiin puututaan ja oman toimivallan piiriin kuuluvat tapaukset pyritään tutkimaan itse. Rajavartiolaitoksen tietoon tulleiden oman toimivallan ulkopuolelle jäävien rikosten osalta tehdään ilmoitus toimivaltaiselle esitutkintaviranomaiselle. Rajavartiolaitos voi myös poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen yhteistoiminnasta annetun lain (687/2009) 2 2 momentin nojalla suorittaa poliisin tai tullin tehtäväalueeseen kuuluvaan kiireellisen rikostorjuntaan liittyvän toimenpiteen näiden puolesta käyttäen omia säädettyjä toimivaltuuksiaan, jos toimenpidettä ei voida viivyttää. Toimenpiteestä ilmoitetaan ilman aiheetonta viivytystä toimivaltaiselle esitutkintaviranomaiselle. Edellä mainittujen esitutkintaviranomaisten yhteistoimintaa koskevalla lailla turvataan viranomaisten toiminnan joutuisuus sekä niille säädettyjen tehtävien tehokas suorittaminen. Rajavartiolaitos ja poliisi ovat myös muodostaneet yhteisiä tutkintaryhmiä erityisesti metsästysrikosten tutkinnan tehostamiseksi. Rajavartiolaitos suorittaa öljypäästöjen valvontaa merialueilla sekä osallistuu onnettomuustilanteissa öljyntorjuntaan. Öljypäästövalvonnan tavoitteena on Suomen merialueilla havaittujen päästöjen osalta laittoman toiminnan keskeyttäminen, torjuntatoimenpiteiden aloittaminen, hallinnollisen öljypäästömaksututkinnan turvaaminen sekä asiassa suoritettavan esitutkinnan turvaaminen. Valvontaa suoritetaan Rajavartiolaitoksen ilma-aluksilla, Dornier-lentokoneilla ja helikoptereilla, merialueilla päivittäin. Partiot lennetään kattavasti Suomen merialueilla ja talousvyöhykkeellä. Lisäksi lentovalvontaa on sovitettu yhteen sekä Ruotsin että Viron viranomaisten kanssa ja valvontaa suoritetaan osin myös edellä mainittujen maiden merialueilla. Dornier-lentokoneet on varustettu erityisesti öljypäästöjen valvontaan soveltuvalla laitteistolla.

14 Kuva 2 Rajavartijat työssään (J-P Lumilahti, Rajavartiolaitos). 4.3 Tullilaitos Suomen tullin rooli ympäristönsuojelussa kytkeytyy pääasiassa erilaisten tuonti- ja vientirajoitusten valvonnan kautta toteutettavaan ympäristönsuojeluun. Tuonti- ja vientirajoituksia on säädetty joko EU-asetuksilla tai kansallisilla laeilla ja asetuksilla. Rajoitusten taustalla ovat yleisen järjestyksen ja turvallisuuden sekä ihmisten terveyden turvaamisen ohella ympäristönsuojelulliset näkökohdat. Ympäristönsuojelu ilmenee eri tavoin tuonti- ja vientirajoituksissa. Esimerkiksi jätteiden kuljetuksia sekä ydinaineita ja radioaktiivisia aineita koskevat rajoitukset on säädetty suojelemaan koko maailman ympäristöä. Myös otsonikerrosta tuhoavia aineita koskevien tuonti- ja vientirajoitusten valvonnan tarkoituksena on suojella otsonikerrosta kaikkialla maailmassa. Uhanalaisten kasvi- ja eläinlajien tuonnin, viennin ja kauttakuljetuksen valvonta Uhanalaisten kasvilajien ja niistä saatavien tuotteiden, jotka on tarkemmin määritelty CITES -sopimuksen (villieläimistön ja -kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskeva yleissopimus (CITES), Washington 3.3.1973) liiteosissa, tuonti, vienti ja kauttakuljetus ovat luvanvaraista. Valtaosa ns. CITES -tuotteista tuodaan Euroopan unioniin kolmansista maista, joten tuontirajoituksella suojellaan näiden maiden ympäristöä ja luonnon monimuotoisuutta. CITES -vientirajoituksella taas suojellaan ympäristöä EU:n sisällä, vaikka suurin osa uhanalaisten kasvien ja eläinten kaupasta suuntautuukin kehitysmaista teollisuusmaihin. Suomessa Tullilaitoksen tehtävänä on valvoa edellä mainitun CITES -sopimuksen mukaisten uhanalaisten kasvi- ja eläinlajien kansainvälistä kauppaa koskevien määräysten noudattamista. CITES -tavaroiden vähäistä takavarikkomäärää Suomessa voidaan selittää

15 Suomen maantieteellisellä sijainnilla sekä sillä tosiasialla, ettei eksoottisten eläinten pito lemmikkieläimenä ole täällä muodikasta. Vaarallisten aineiden, säteilevien kuljetusten ja jätteiden kuljetusten valvonta Tullilaitoksen tehtäviin kuuluu myös vaarallisten aineiden sekä kansainvälisten jätteiden kuljetuksien valvonta. Tullilaitos on järjestänyt vaarallisten aineiden tiekuljetuksiin ja ADRkuljetuksiin kohdistettavia tehotarkastuksia, joiden lisäksi se on osallistunut Suomen ympäristökeskuksen EU/ETA -laajuisiin jätteensiirtojen valvontaoperaatioihin. Suomen rajavalvonta on Euroopan huippuluokkaa, ja erilaisia valvontajärjestelmiä on kehitetty viime vuosina merkittävästi. Jäteveron kantaminen Tullilla on myös merkittävä verotuksellinen rooli ympäristönsuojelun alueella, sillä tulli kantaa jäteverolain mukaisesti jäteveroa kaatopaikalle toimitetusta jätteestä. Viime vuosina on paljastunut useita tapauksia, joissa jätteitä on läjitetty joko käytöstä poistetuille tai täysin laittomille kaatopaikoille antamatta tästä toiminnasta minkäänlaisia veroilmoituksia Tullille. Jäteverokysymykset ovat kuitenkin tällaisissa tapauksissa muodostuneet hyvin haasteellisiksi. Laitonta kaatopaikkaa ei nimittäin olekaan pidetty usein verotuksellisessa mielessä kaatopaikkana ja jonne läjittämisestä voitaisiin siten kantaa jätevero. Tällaisessa tulkinnallisessa tilanteessa veropetostutkintakin on tullut siten käytännössä usein poissuljetuksi. Laittomasta toiminnasta koitunut kustannussäästö on kuitenkin mahdollista takavarikoida rikoshyötynä mahdollisen ympäristörikostutkinnan yhteydessä. Uusi jäteverolaki (1126/2010) tuli voimaan 1.1.2011, mutta tilanne laittomien kaatopaikkojen jäteverottamisen osalta näyttää olevan edelleen ongelmallinen. 4.4 Vaarallisten kemikaalien teollisen käsittelyn ja varastoinnin valvonta Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) tehtävänä on teknisen turvallisuuden ylläpitämiseksi mm. valvoa, tarkastaa ja myöntää luvat laajamittaista vaarallisten kemikaalien teollista käsittelyä varten. Tukes suorittaa onnettomustutkintaa ja kerää tiedot toimialalla tapahtuneista onnettomuus- ja vahinkotapauksista sekä vaaratilanteista vaurio- ja onnettomuusekisteriin (VARO). Vaarallisten kemikaalien vähäisen teollisen käsittelyn ja varastoinnin tehtävät keskittyvät kemikaalilain mukaisiin valvontatehtäviin. 4.5 Valvontaviranomaisten yhteistyö ELY-keskukset ja kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset tekevät säännöllistä valvontayhteistyötä, koska ko. viranomaisten tehtävät ovat samankaltaisia ja osin päällekkäisiä. Myös ympäristönsuojeluasetuksen 29 edellyttää, että valvontaviranomaisten on oltava keskenään riittävässä yhteistyössä. Yhteistyötä on kuitenkin syytä edelleen kehittää ja työnjakoa selkiyttää. Tämä on tärkeää erityisesti resurssien oikean kohdentamisenkin vuoksi. Ympäristöviranomaiset, poliisi, Rajavartiolaitos, tullilaitos ja pelastusviranomaiset tekevät yhteistyötä ympäristöasioissa tapauskohtaisesti. Yhteistyötä on syytä edelleen kehittää mm. molemminpuolisia virka-aputilanteita ajatellen. Vuosina 2011 ja 2012 tullin tutkittavina on ollut laajempia luonnonsuojelurikosten sarjoja. Näiden tapausten tutkinnan yhteydessä on selkeästi korostunut viranomaisyhteistyön tarve

16 Ympäristöministeriön, Suomen ympäristökeskuksen, ELY keskusten ja tullin kesken. Tätä yhteistyötä tullaan jatkossa tiivistämään ja kehittämään. YM:n, SYKEn ja ELY keskuksien kaksinainen rooli sekä lupaviranomaisena että asiantuntijana kytkeytyy kulloinkin tutkittavana olevan rikoksen eri vaiheisiin useissa kohdissa. Tullin selkeä rooli taas on tuoda esitutkinnan, syyttäjäyhteistyön ja kansainvälisen tutkintayhteistyön osaaminen tähän ketjuun. Tämän vuoksi säännöllisen tietojenvaihdon ja koulutusyhteistyön kehittäminen on tarpeellista erityisesti koska kansainväliset rikollisuusilmiöt näkyvät Suomessa entistä nopeammin. 5 Viranomaisten tietoon tulleet ympäristörikokset 5.1 Ympäristörikosten käsittelyketjusta Kaikki ympäristörikokset eivät tule viranomaisten tietoon tai lainkäytön piiriin. Vain osa ympäristörikoksista ilmoitetaan poliisille. Mitä haitallisemman ja näkyvämmän ympäristöllisen seurauksen aiheutumisesta on kysymys, sitä suuremmalla todennäköisyydellä asia saatetaan myös poliisin tietoon ja esitutkintaan. Huomaamatta jäävät usein sellaiset rikokset, joista ei näy ulkoista päästöä tai joista ei saada muuta konkreettista havaintoa. Laitos voi kuitenkin toimia ympäristölainsäädännön vastaisesti esim. kiertämällä luvanvaraisuussäännöksiä tai "ajamalla" laitosta luvanvastaisesti ja saamalla täten taloudellista hyötyä. Tieto poliisille voi tulla pääasiassa kolmea eri kautta, useimmiten yksityiseltä kansalaiselta, melko usein valvontaviranomaisen, kunnallisen tai valtiollisen, ilmoituksena sekä toisinaan myös poliisin omana havaintona esimerkiksi tavanomaisen valvonnan yhteydessä. Valvontaviranomaisen tulee pääsääntöisesti tehdä ilmoitus toimialallaan havaitsemastaan rikollisesta menettelystä. Ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse tehdä silloin, jos rikos on vähäinen ja jos sillä ole loukattu yleistä etua. Poliisin on toimitettava ilmoitetussa asiassa esitutkinta, jos on syytä epäillä, että rikos on tehty. Esitutkinnan toimittaa yleensä tapahtumapaikan poliisilaitos, mutta asian laadun niin vaatiessa tutkintatoimet voidaan siirtää Keskusrikospoliisin suoritettavaksi. Ympäristörikokset edellyttävät lähes aina esitutkintaviranomaisen ennakkoilmoitusta syyttäjälle ja tämän osallistumista asian esitutkintaan. Myös Tulli- ja Rajavartiolaitos suorittavat ympäristörikosasioissa esitutkintaa. Poliisin tietoon tulleista ympäristörikoksista noin kolmannes selvitetään. Aina esimerkiksi jätteitä maastoon jättänyttä henkilöä ei pystytä saamaan selville. Rikoksen selvittyä asia toimitetaan syyttäjän syyteharkintaan. Syyttäjä päättää ensin siitä, onko joku syyllistynyt asiassa rikokseen, eli löytyvätkö todennäköiset syyt syytteen nostamiseen esimerkiksi näytön riittävyyden kannalta. Syyttäjä ratkaisee myös sen, mistä rikoksesta asiassa on kysymys, jolloin poliisin tätä koskeva arvio saattaa syyteharkintavaiheessa muuttua. Mikäli syyttäjä toteaa jonkun henkilön syyllistyneen rikokseen, hän päättää seuraavaksi onko syyte nostettava vai onko asiassa tehtävä jollakin laissa erikseen mainitulla perusteella syyttämättäjättämispäätös. Jos syyte nostetaan, asia käsitellään paikallisessa käräjäoikeudessa (KO) ja mahdollisen muutoksenhaun johdosta edelleen hovioikeudessa (HO) sekä joskus harvoin myös korkeimmassa oikeudessa (KKO).

5.2 Esitutkintaviranomaisten tietoon tulleet ympäristörikokset 17 Ympäristörikoksia koskevat rangaistussäännökset on koottu rikoslakiin siltä osin kun teosta voi seurata vankeusrangaistus. Lievempiä rangaistussäännöksiä on kuitenkin useissa muissa laeissa. Tämä vaikuttaa ympäristörikosten seurantaan kuin myös se mitkä rikokset on katsottava ympäristörikoksiksi. Lainsäädännössämme on säädetty rangaistaviksi useita tekoja, jotka tavalla tai toisella sivuavat myös ympäristöasioita. Kaikkia ympäristöön tavalla tai toisella liittyviä rikoksia on siksi vaikea kattavasti ottaa seurannassa huomioon. Esitutkintaviranomaisten tietoon tulleet ympäristörikokset esitellään tässä raportissa lakikohtaisesti. Kyseisiä esitutkintaviranomaisia ovat Poliisi, Rajavartio- ja Tullilaitos. Lakitekstit on löydettävissä esimerkiksi internetin kautta sivulta www.finlex.fi. Esitutkintaviranomaisten tilastot perustuvat siihen, millä rikosnimikkeellä tapausta on tutkittu esitutkintavaiheessa. Jos asia etenee syyteharkintaan ja tuomioistuinkäsittelyyn, rikosnimike voi muuttua. Nämä tilastot heijastavat ensisijaisesti tutkintapalvelujen kysyntää. Ympäristön tilasta ja ympäristöön kohdistuvista uhista kyseiset tilastot eivät kerro juuri mitään. Rikoslaki Rikoslain 48 luvussa on säädetty ympäristörikoksista. Nämä ovat ympäristön turmeleminen, törkeä ympäristön turmeleminen, ympäristörikkomus, tuottamuksellinen ympäristön turmeleminen, luonnonsuojelurikos ja rakennussuojelurikos. Rikosten rangaistusuhka on vähintään sakkoa ja maksimirangaistukset vaihtelevat kuudesta kuukaudesta kuuteen vuoteen vankeutta. Törkeässä ympäristön turmelemisessa vähimmäisrangaistus on neljä kuukautta vankeutta. Rikoslain ympäristörikokset 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 Ympäristön turmeleminen RL 48:1 131 148 148 194 189 181 177 Törkeä ympäristön turmeleminen RL 48:2 1 2 2 5 11 7 8 Ympäristörikkomus RL 48:3 258 206 239 240 241 210 209 Tuottamuksellinen ympäristön turmeleminen RL 48:4 2 6 6 6 8 6 7 Luonnonsuojelurikos RL 48:5 34 35 53 59 60 52 41 Rakennussuojelurikos RL 48:6 3 1 1 1 6 4 2 Yhteensä 429 398 449 505 515 460 444 Taulukko 2 Esitutkintaviranomaisten kirjaamat rikoslain ympäristörikokset 2005 2011 Ympäristön turmeleminen ja ympäristörikkomus muodostavat valtaosan poliisille ilmoitettujen rikoslain ympäristörikosten määrästä. Ympäristön turmelemisesta on kyse silloin, kun ympäristöön tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta esimerkiksi saatetaan, päästetään tai jätetään esine tai aine siten, että teko on omiaan aiheuttamaan ympäristön pilaantumista tai roskaantumista tai vaaraa terveydelle. Ympäristörikkomuksesta on kyse kun mainitunlainen teko on kokonaisuutena arvostellen vähäinen. Poliisiasiain tietojärjestelmään on vuoden 2011 osalta kirjattu kaikkiaan 8 törkeää ympäristön turmeleminen rikosta. Näistä rikosasioista voidaan tässä julkiseksi tarkoitetussa raportissa tuoda esiin seuraavia perustietoja: 1. Uudenmaan alueella on kirjattu rikosilmoitus, törkeästä ympäristön turmelemisesta joka asiallisesti liittyy aiemmin aloitettuun törkeän ympäristörikoksen esitutkintaan.

2. Päijät-Hämeen poliisilaitos on kirjannut rikosilmoituksen asiassa, jossa ilmeisimmin ns. polttoainevarkaissa ollut/olleet henkilöt olivat jättäneet viljakuivurin yhteydessä olleen polttoöljysäiliön valumaan 1-luokan pohjavesialueella. Maahan oli valunut noin 3000 litraa polttoöljyä. (http://yle.fi/uutiset/nastolan_oljyvuodon_torjunta_jatkuu/5348698) 3. Uudellamaalla epäillään kuorma-autoilijan saattaneen vuosien ajan maankaatopaikalle kuuluvaa jätemaata maastoon. 4. Satakunnassa kirjattiin ilmoitus törkeästä ympäristön turmelemisesta joessa olleen öljyn vuoksi. Ilmoituksen mukaan öljyä olisi ilmennyt myös muina vuosina. 5. Pirkanmaalla olivat ns. polttoainevarkaat katkoneet kaivinkoneen tankin letkuja, anastaneet polttoainetta ja jättäneet tankin polttoöljyn valumaan maahan. 6. Varsinais-Suomessa epäillään maatalousyrittäjän luvatta kuljettaneen pelloille lantaa ja jättäneen rikkoutuneen lantalan korjaamatta, mitä kautta epäillään läheisen vesistön mm. rehevöityneen toiminnan/laiminlyöntien vuoksi. 7. Oulussa havaittiin toukokuussa 2011 erään yrityksen pihamaalla ainetta, jonka todettiin olevan myrkyllistä kemikaalia, jota oli tyhjennetty yrityksen takapihalle kaksi n. 1000 litran muovisäiliötä. http://www.polamk.fi/poliisi/oulu/home.nsf/tiedote/23.5.2011 8. Keskusrikospoliisi aloitti toukokuussa 2011 tutkinnan epäillystä törkeästä ympäristön turmelemisesta/ympäristön turmelemisesta liittyen maanrakennusalanyritykseen toimintaan Päijät-Hämeessä. Asiasta on ollut myös mediassa artikkeleita. 18 Kuva 3 Poliisin teknistä tutkintaa maanottoalueella (Viitala).

19 Rikoslain 48a luvussa on säädetty luonnonvararikoksista. Luonnonvararikoksia ovat metsästysrikos, kalastusrikos, metsärikos ja laittoman saaliin kätkeminen. Luvussa on myös säädetty metsästyskiellosta, joka voidaan määrätä vähintään yhdeksi ja enintään viideksi vuodeksi. Tuomituista metsästyskieltojen määrästä ei kuitenkaan ole saatavilla tilastoja poliisin järjestelmistä, koska kyse on rikoksen seuraamuksesta. Rikoslain luonnonvararikokset 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 Metsästysrikos RL 48a: 1 251 300 251 252 309 253 266 Kalastusrikos RL 48a: 2 9 14 0 13 7 11 33 Metsärikos RL 48a: 3 9 6 4 6 6 7 4 Laittoman saaliin kätkeminen RL 48a: 4 3 13 2 4 4 6 2 Yhteensä 272 333 257 275 326 277 305 Taulukko 3 Esitutkintaviranomaisten kirjaamat luonnonvararikokset 2005 2011. Metsästysrikos muodostaa vuodesta toiseen noin 90 % rikoslain luonnonvararikoksista. Metsästysrikoksesta on kyse, kun joku tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta oikeudettomasti esimerkiksi metsästää kiellettyä pyyntivälinettä tai -menetelmää käyttäen tai metsästää vastoin metsästyksestä annettuja säännöksiä tai aiheuttaa metsästäessään vaaraa tai vahinkoa ihmiselle tai toisen omaisuudelle. Rikoslain 44 luvun terveyttä ja turvallisuutta vaarantaviin rikoksiin sisältyy rikoksia, joilla voi olla huomattavia vaikeutuksia myös ympäristöön. Säännösten suojeluobjektina on kuitenkin ihmisen henki ja terveys sekä omaisuus. Ympäristön osalta tulee sovellettavaksi rikoslain edellä mainitut muut rangaistussäännökset. Rikoslain terveyttä ja turvallisuutta vaarantavia rikoksia 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 Terveysrikos RL 44:1 7 6 6 3 4 5 2 Lääkerikos RL 44:5 461 453 548 802 851 908 1007 Geenitekniikkarikos RL 44:9 (ei saatavissa) Ydinenergian käyttörikos RL 44:10 (ei saatavissa) Räjähderikos RL 44: 11 131 130 116 118 140 134 124 Varomaton käsittely RL 44:12 373 527 483 439 436 426 372 Vaarallisten aineiden kuljetusrikos RL 44:13 18 17 19 11 12 34 20 Yhteensä 990 1133 1172 1373 1443 1507 1525 Taulukko 4 Esitutkintaviranomaisten kirjaamia rikoslain 44 luvun terveyttä ja turvallisuutta vaarantavia rikoksia 2005 2011. Terveysrikokseen voi syyllistyä esimerkiksi jos tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta torjunta-ainelain, tuoteturvallisuuslain, kemikaalilain, terveydensuojelulain, elintarvikelain tai eläimistä saatavien elintarvikkeiden elintarvikehygieniasta annetun lain vastaisesti valmistaa, käsittelee, tuo tai tahallaan yrittää tuoda maahan, pitää hallussaan, varastoi, kuljettaa, pitää myynnissä, välittää tai luovuttaa tavaraa tai ainetta siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen hengelle tai terveydelle. Rangaistusuhka on sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta. Lääkerikos on vastaavantyyppinen kuin terveysrikos, mutta rangaistusuhka on ankarampi: sakkoa tai vankeutta korkeintaan yksi vuosi. Geenitekniikkarikos ja ydinenergian käyttörikos eivät ole ajankohtaistuneet vielä kertaankaan. Räjähderikoksessa kyse on vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain tai sen nojalla annettujen säännösten rikkomisesta. Rangaistusuhka on sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Varomattoman käsittelyyn voi syyllistyä käyttämällä, käsittelemällä tai säilyttämällä esimerkiksi ampuma-asetta, tulta tai räjähdettä taikka terveydelle tai ympäristölle vaarallista