SUOMEN KULUTTAJALIITON TOIMINTAVUOSI 2005



Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS. SUOMEN KULUTTAJALIITTO ry

TOIMINTAKERTOMUS. SUOMEN KULUTTAJALIITTO ry

Suomen Kuluttajaliiton toimintavuosi 2007

TOIMINTAKERTOMUS. SUOMEN KULUTTAJALIITTO ry

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli asukkaan kaupungit

Palvelurakenneuudistuksesta & sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön uudistuksesta

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan

Puoluekokous : äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan.

Suomen Kuluttajaliitto

Suomen Kuluttajaliitto

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Suomen Kuluttajaliitto

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Kuntien yritysilmasto Helsingin seutukunta

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 10 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Todettiin, ettei kokous ollut päätösvaltainen.

Kuntien yritysilmasto Lappeenrannan seutukunta

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Kuntien yritysilmasto Helsinki Asiantuntija Jari Huovinen

Kuluttajaliitto-Konsumentförbundet/Työvaliokunta Pöytäkirja 1/2014

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009

Indeksitalo tutkimus

Kuntien yritysilmasto Vaasan seutukunta

Hallituksen kokous 3/2015

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu

Kuntien yritysilmasto Oulun seutukunta

Kuntien yritysilmasto Kuopion seutukunta

Kuntien yritysilmasto Lahden seutukunta

EK:n Kuntaranking Keskeiset tulokset

Vuosi 2012 Valmistautumista tulevaan

Kuntien yritysilmasto Jyväskylän seutukunta

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

Sovitut toimintatavat

Vuosi 2011 Muutosten vuosi

Tuomioistuinviraston perustaminen

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk)

HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

Indeksitalo 2017 Varsinais-Suomi

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet lukien

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

SISÄLLYS. Vuosikertomus

Puoluekokousedustajiin. EdustajiaErityistä Puoluekokousedustajat 2009 (päivitetty 20.4.)

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

Kirje Lausuntopyyntö HE luonnoksesta laiksi pelastustoimen järjestämisestä

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

Vihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa

Ihmisoikeuskeskus. Tehtävänä ihmisoikeuksien edistäminen

Lapin maahanmuuttotilastoja

Toimintaedellytysten turvaaja - uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

seminaari Varatoimitusjohtaja Kari Nenonen, Kuntaliitto

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

KT Yleiskirjeen 22/2008 liite 2

Toimintakertomus 2012

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Jakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019

Valiokunnan kokoonpano kaudella

TOIMILUVAT ANALOGISEN RADIOTOIMINNAN HARJOITTAMISEKSI Valtakunnallinen ja siihen rinnastettava toiminta

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttaminen 3D-kiinteistöjen käyttöönoton vuoksi

PÄÄMINISTERIN PARHAAT KÄYTÄNNÖT KILPAILU

RAUMAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

ENERGIAPOLLARI NEUVOO ENERGIA ASIOISSA

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A

Kuntoutusalan työ Tehyssä

HÄMEENKYRÖN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2017

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta /2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM

SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

SISÄLLYS. N:o 682. Laki. Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena

Luonnos hallituksen esitykseksi liikennekaareksi sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Rajapintojen käyttöönotto, kysely v. 2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Hoitotakuun toteutuminen terveyskeskuksissa (ei sisällä suun terveydenhuoltoa) Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, huhtikuu 2008

Alueelliset vastuumuseot 2020

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011

C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

KUNTIEN YRITYSILMASTO Selvitys kuntien ja seutukuntien yritysmyönteisyydestä

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

Kampanjan plussat ja miinukset Ylitarkastaja, jaostopäällikkö Annika Nurttila Pakkausmerkintäkampanjan päätösseminaari

Helsingin kaupungin opetusvirasto

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Kemi

TOIMINNALLISET ALUEET JA KASVUVYÖHYKKEET SUOMESSA (ToKaSu)

Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa. LIVE -verkottumistilaisuus Päivi Laitila, Motiva Oy

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 10, 11 osittain) jäs. Lars Erik Gästgivars /r (1 10, 11 osittain)

Transkriptio:

2005

SUOMEN KULUTTAJALIITON TOIMINTAVUOSI 2005 Kertomusvuosi oli Suomen Kuluttajaliiton juhlavuosi. Kesällä 2005 oli kulunut 15 vuotta siitä, kun liitto organisoitiin uudeksi kuluttajien etujärjestöksi. Tapahtuman kunniaksi julkaistiin Kuluttajan käsikirja ja Helsingissä pidettiin juhlaseminaari liiton luottamushenkilöille ja yhteistyökumppaneille. Syksyllä liitto järjesti erikseen tilaisuuden kuluttajayhdistysten jäsenille Siuntiossa. Kertomusvuonna valmistui Kestävän kehityksen kansallinen ohjelma. Siihen kirjattiin toimenpide-ehdotukset, joiden tarkoituksena on materiaalien ja energian käytön tehokkuuden lisääminen tuotteiden elinkaaren kaikissa vaiheissa. Suomen Kuluttajaliitto oli mukana ohjelman laadinnassa ja edistää omalta osaltaan sen toteutumista. Kauppa- ja teollisuusministeriön asettama Kaupan työryhmä sai mietintönsä valmiiksi kesäkuussa. Työryhmä käsitteli muun muassa paljon keskustelua synnyttäneitä vähittäiskaupan sääntelyn erityiskysymyksiä kuten aukioloaikoja, itsehoitolääkkeiden vähittäismyyntiä ja mietojen alkoholijuomien myyntiä. Johtopäätöksissään toimikunta ei esittänyt konkreettisia toimenpiteitä näihin kysymyksiin. Suomen Kuluttajaliitto otti jo kymmenisen vuotta sitten myönteisen kannan kaupan aukioloaikojen vapauttamiseen. Itsehoitolääkkeiden mahdollisista myyntipaikoista alettiin kertomusvuonna valmistaa jäsenselvitystä. Oikeusministerille luovutetussa Oikeusturva-asiain neuvottelukunnan kertomuksessa esiteltiin Suomen Kuluttajaliiton asumisasioiden neuvontaa. Neuvottelukunta totesi, että maassamme olisi järjestettävä budjettivaroin alueellisesti ja sosiaalisesti tasavertainen, maksuton asumisasioiden neuvontapalvelu käyttäen hyväksi kuluttajajärjestöjen asiantuntemusta. Loppuvuonna tuli ajankohtaiseksi kunnallisen kuluttajaneuvonnan tilanne maassamme. Neuvonnan järjestämisen pohtiminen kuului osana kunta- ja palvelurakenneuudistuksen niin sanottuun PARAS -hankkeeseen. Hankkeen puitteissa esitettiin, että kuluttajaneuvonta siirtyisi kuntien vastuulta valtion vastuulle. Suomen Kuluttajaliitto antoi asiasta lausunnon Suomen Kuntaliitolle ja oli kuultavana Kuluttaja-asiain neuvottelukunnassa. Liiton mielestä on tärkeintä, että kunnallisen kuluttajaneuvonnan voimavarat turvataan siten, että neuvonta on ajantasaista ja laadukasta. Sen tulee olla saatavilla tasa-arvoisesti maamme eri alueilla. Kunnallisen kuluttajaneuvonnan tulisi keskittyä perustehtävien hoitamiseen ja erityisosaaminen voitaisiin ostaa keskitetysti asiatuntijaorganisaatioilta kuten Suomen Kuluttajaliitolta, jolla on asiantuntemusta erityisesti asuntoasioissa. 2

KULUTTAJAN OIKEUDET Toimialueen tavoitteena oli taata kuluttajille kattava oikeusturva ja tehokkaasti toimiva oikeussuojajärjestelmä. Kertomusvuonna kuluttajan oikeudet -toimialueen työ painottui lainvalmisteluun ja neuvontaan. Ryhmäkannelainsäädännön valmistelutyöryhmä antoi työstään loppuraportin, jonka perusteella oikeusministeriö asetti työryhmän valmistelemaan asiasta hallituksen esitystä. Asunto-osakeyhtiölainsäädännön valmisteleminen eteni siten, että työryhmä antoi työstään keväällä väliraportin, jonka pohjalta työskentelyä jatkettiin syksyllä. Asuntokauppalain uudistustyö saatiin päätökseen ja uudistus tuli voimaan vuoden vaihteessa. Vakuutussopimuslain sekä valmismatkalainsäädännön uudistamistyö aloitettiin syyskaudella. Lainkäyttöön osallistuttiin edellisvuosien tapaan muun muassa kuluttajavalituslautakunnan jaostoissa sekä molempien osastojen täysistunnoissa, tietosuojalautakunnassa ja vakuutuslautakunnan jaostossa sekä täysistunnossa. Maksullista neuvontaa annettiin kuluttajille ja elinkeinonharjoittajille pääsääntöisesti tiistaista perjantaihin 09.00-12.00 ja loma-aikoina 10.00-12.00. Vihdin kunnan kanssa oli sopimus kuluttajaneuvonnan järjestämisestä Vihdin ja sen sopimuskuntien asukkaille. Hyvinkään kaupungin kanssa solmittiin kertomusvuoden syksyllä määräaikainen kuluttajaneuvontapalveluiden ostosopimus. Liiton jäsenille annettiin kuluttajaneuvontaa maksutta puhelimitse, kirjeitse, sähköpostin välityksellä sekä yhdistysten tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Maksullista neuvontaa ei toimintavuonna voitu markkinoida laajemmin. Erityisosaamista myytiin toimintavuoden aikana liiton sidosryhmille ja Työtehoseuran kanssa käynnistyi useampivuotinen koulutusprojekti. Jäsenille järjestettiin kuluttajakysymyksissä koulutusta paikallisyhdistysten järjestämissä tilaisuuksissa eri puolilla Suomea ja liiton toimintaseminaarissa syksyllä Siuntiossa. Kuluttajan käsikirjassa selvitettiin keskeisiä kuluttajansuojan kysymyksiä. Toimintavuoden aikana liitto antoi lausuntoja ja otti kantaa kuluttajien oikeusturvan parantamiseksi. Laajaa huomiota herättäneen Töölön matkatoimiston konkurssiasian yhteydessä Suomen Kuluttajaliitto vaati muutoksia valmismatkalakiin asiakkaiden oikeusturvan parantamiseksi. Ryhmäkannetta koskevassa kuulemistilaisuudessa liitto esitti kannattavansa soveltamisalaltaan yleistä mallia. Mikäli lain soveltamisalaa rajattaisiin tiettyihin asiaryhmiin, ryhmäkannelain tulisi koskea kuluttajansuojaa, ympäristövahinkoja ja sijoittajansuojaa koskevia riitoja. Suomen Kuluttajaliitto kiinnitti huomiota matkapuhelinten kauppaan liittyviin ongelmiin. Liitto muistutti, että myyjän 3

vastuulla olevien virheiden korjaamisesta ei saa kuluttajille aiheutua kustannuksia. Asumisasioiden neuvontaprojekti Vuonna 2003 alkanut asumisasioiden valtakunnallinen neuvontaprojekti jatkui kertomusvuonna. Hanketta tukivat Raha-automaattiyhdistys ja ympäristöministeriö. Kuluttajille annettiin neuvontaa puhelimitse paikallispuhelun hinnalla ja internetin välityksellä. Hankkeessa keskityttiin huoneenvuokrasuhteisiin liittyviin kysymyksiin sekä asunto-osakeyhtiön osakkaan ja yhtiön välisiin kiistoihin. Neuvonta kattoi myös asumisoikeuden haltijan ja asumisoikeusyhteisön väliset riidat. Huoneenvuokraasioissa neuvoja pyysivät sekä vuokralaiset että vuokranantajat. Asuntoosakeyhtiön sisäisissä kiistoissa yleisimpiä olivat epäselvyydet kunnossapitovastuun jakautumisesta esimerkiksi kosteusvaurioiden yhteydessä. Monet yhteydenotot liittyivät päätöksentekomenettelyyn ja yhtiöiden sisäiseen päätösvaltaan. Asumisasioiden neuvontaprojekti toi esiin epäkohtia, joihin myös saatiin parannusta. Tällaisia kysymyksiä olivat takuuvuokran takaisinmaksaminen vuokrasuhteen päätyttyä ja oikeus saada vuokranalennusta huoneiston remontin ajalta. 4

KULUTTAJAN TALOUS Toimialueen tehtävänä oli kuluttajien edunvalvonta siten, että markkinat ja julkiset palvelut toimivat kuluttajien parhaaksi. Seurannan kohteina olivat tavaroiden ja palvelujen hinnat, niihin sisältyvät verot ja maksut, kulutuksen ja ostovoiman kehitys, kilpailun toimivuus ja julkisten palvelujen saatavuus. Uudelleen nimetty kuluttajan talous toimintaryhmä piti joulukuussa järjestäytymiskokouksen, jossa teema-aiheena oli maksamisen kehitysnäkymät. Keskusteluissa, puhelimitse, sähkö- ja kirjepostin välityksellä vastattiin valtionhallinnon viranomaisten, sekä koti- että ulkomaisten toimittajien ja tutkijoiden ja liiton jäsenten esittämiin kuluttajien taloutta ja yhteiskunnallisia palveluja koskeviin kysymyksiin. Kuluttajien taloutta koskevia artikkeleita, numeroaineistoa ja kuvioita julkaistiin Kuluttajauutisissa. Kuluttajan käsikirjan yhden pääluvun aiheena oli kuluttajan talous. Hintakehitystä, euron käytöstä saatuja kokemuksia, sähkön hintoja ja markkinoita käsiteltiin liiton jäsenyhdistysten ja muiden kansalaisjärjestöjen järjestämissä yleisötapahtumissa. Viron Kuluttajaliiton yhteistyöseminaarissa Tallinnassa esitettiin kokemuksia euron käyttöönotosta. Viranomaisten lausuntopyyntöihin annettiin vastauksia koskien esityksiä laiksi tilatukijärjestelmän täytäntöönpanosta (Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta), EY:n komission vihreästä kirjasta energiatehokkuudesta, laiksi mittayksiköistä annetun lain muuttamisesta (kauppa- ja teollisuusministeriö) ja Taksiliiton taksimaksujen tarkistamisesta. Samoin annettiin lausunto Viestintäviraston maksuja selvittäneestä työryhmän raportista, Linja-autoliiton hakemuksesta sarjalipputaksan korottamiseksi, yhteiskunnallista merkitystä omaavien tapahtumien televisioinnista ja luonnoksesta hallituksen esityksestä taksiliikennelaiksi (liikenne- ja viestintäministeriö). Kantaa otettiin myös maaseutupoliittiseen kokonaisohjelmaan 2005-2008, valtioneuvoston maatalouspoliittiseen selontekoon (maa- ja metsätalousministeriö) sekä ehdotukseen kestävän kulutuksen ja tuotannon kansalliseksi ohjelmaksi (ympäristöministeriö). Kuluttajan talouteen liittyvät liiton julkilausumat koskivat lääkkeiden hintoja ja tukkuhintojen alennusten saamista myös kuluttajahintoihin, sekä kampanjaa Älä maksa lääkkeistäsi liikaa Rahanarvoista tietoa lääkevaihdosta. 5

Projektit Valtti tietosuora nuoren talouteen Edellisenä vuonna valmistuneet nuorten taloudenhoitoon opastavat Valttikotisivut saivat paljon myönteistä palautetta ja liitolle esitettiin toivomuksia saada ne myös ruotsin kielelle. Kertomusvuonna jätettiin opetusministeriölle rahoitushakemus asian toteutumiseksi.. Suuri osa Valtti-sivuilla julkaistuista tiedoista ilmestyi myös abiturienteille tarkoitetussa Abi-fakta kalenterissa. Kustannus Oy Maamerkin julkaisema kalenteri tarjoaa tukea ja käytännön vinkkejä opiskelijoiden abivuoteen sekä näkymiä tulevaisuuden opintoihin ja työelämään. Se jaetaan ilmaiseksi kaikille abiturienteille. Lasten talousneuvonta Kertomusvuonna tehtiin suunnitelma ja haettiin rahoitusta lapsille annettavaan talousneuvontaan. Lapset ovat yhä nuorempina kulutuspäätösten tekijöitä. Lasten talousneuvontaprojektin tavoitteeksi asetettiin, että kouluun tulevat lapset ohjattaisiin hallitun ja tiedostavan kuluttamisen pariin. Samalla lapset oppisivat perustelemaan omia toiveitaan ja asettamaan asioita arvojärjestykseen. Opetushallitus ja Suomen Pankkiyhdistys suhtautuivat hakemukseen myönteisesti, ja hanke päätettiin toteuttaa seuraavana vuonna. 6

ELINTARVIKKEET JA RAVITSEMUS Aihealueen keskeisenä tavoitteena oli kuluttajien luottamuksen säilyttäminen elintarvikkeisiin. Toimintavuoden pääasiallisina sisältöinä olivat elintarvikkeiden turvallisuus sekä laatustrategiatyö. Pakkausmerkintöjen lukutaitokampanja jatkui edelleen. Toimintavuoden aikana palkittiin HK Ruokatalo Oyj Vuoden kuluttajateko -maininnalla valmisruokien pakkausmerkintöjen uudistamisesta. Uudistetuista merkinnöistä kuluttaja näkee selkeästi terveellisen valinnan kannalta olennaiset tiedot. Toimintavuoden aikana liitto jatkoi yhteistyötä Suomen Elintarviketyöläisten Liiton kanssa Lähiruokaseminaareissa, joissa pohdittiin lähiruoan kilpailukykyä ja ruoan alkuperän jäljitettävyyden tärkeyttä. Lähiruokahankkeeseen liittyi vuonna 2004 aloitettu Valmistusmaa esiin kampanja. Suomen Elintarviketyöläisten Liiton edustajat luovuttivat noin 120 000 kuluttajan allekirjoittaman vaatimuksen pakollisesta valmistusmaan ilmoittamisesta elintarvikkeiden pakkausmerkinnöissä EU:n terveys- ja kuluttajasuojaosaston edustajille Brysselissä lokakuussa. Suomen Kuluttajaliitto oli ollut mukana allekirjoitusten kerääjänä. Maa- ja metsätalousministeriön toimeenpanema laaja kuluttajille suunnattu Laatuketju varmasti hyvää kampanja jatkui. Kampanja oli näkyvästi esillä Farmari-maatalousmessuilla Tampereella heinäkuun lopulla sekä lehtimainonnassa. Suomen Kuluttajaliitto oli esillä julisteissa ja lehtimainonnassa. Liitto oli jälleen vuonna 2005 mukana Arktiset Aromit ry:n MiniMoi -korttikampanjassa. Kampanjaa varten painatettiin maa- ja metsätalousministeriön tuella ilmaisjakeluun Luonnosta Sinulle nimisiä postikortteja. Korttien kuva-aiheina olivat kertomusvuoden nimikkosieni, marja ja yrtti. Aikaisempien vuosien tapaan liitto osallistui elintarvikelainsäädännön valmisteluun ja elintarvikeketjun keskeisiin työryhmiin ja neuvottelukuntiin. Näistä tärkeimmät olivat elintarviketalouden kansallinen laatustrategia hanke, elintarvikeneuvottelukunta, ravitsemusneuvottelukunta, biotekniikan neuvottelukunta sekä maa- ja metsätalousministeriön maatalous- ja elintarvikejaosto. Toimintavuoden aikana käynnistyi lisäksi maa- ja metsätalousministeriön tuotantoeläinten hyvinvointistrategian valmistelu. Edelleen tehtävänä oli neuvoa ja kouluttaa kuluttajia. Kuluttajan käsikirjaan valmistettiin elintarvikkeita koskeva luku. 7

Kannanotoissaan liitto kiinnitti Euroopan komission ja Euroopan oikeusasiamiehen huomiota kuluttajien aitoon kuulemiseen. Liitto totesi, ettei kansalaisille järjestetty keväällä 2005 todellista vaikuttamismahdollisuutta muuntogeenisten elintarvikkeiden ja rehujen markkinoille hyväksymismenettelyssä. Suomessa Biotekniikan neuvottelukunta on laatinut esimerkillisen muistion siitä, miten kansalaisia tulisi kuulla geenitekniikan kysymyksissä. Maa- ja metsätalousministeriölle antamassaan lausunnossa liitto kiinnitti huomiota alkutuotannon hygieniavaatimuksiin kuluttajien terveyden turvaamiseksi ja luottamuksen säilyttämiseksi suomalaiseen elintarvikeketjuun. 8

YMPÄRISTÖ JA EETTISET VALINNAT Tavoitteena oli, että kuluttajat ymmärtävät valintojensa vaikutukset ympäristöön ja ihmisten sosiaalisiin oloihin ja että he yksilöinä ja yhteisöinä käyttävät omaa markkinavoimaansa kestävien valintojen hyväksi. Kertomusvuonna Suomen Kuluttajaliitto aktivoi nuoria ottamaan eettiset ja ympäristönäkökohdat huomioon kulutusvalinnoissaan. Yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun Kestävän kehityksen koulutusohjelman kanssa liitto suunnitteli kertomusvuonna Kestävä kotimaanmatkailu hankkeen. Hankkeen tavoitteena oli julkaista internetpeli ja siihen liittyvä opaskirjanen, joiden avulla voitaisiin lisätä kuluttajien tietoisuutta kestävästä kotimaanmatkailusta ja vaikuttaa heidän kulutusvalintoihinsa. Vuoden 2005 aikana hankkeesta valmistui esiselvitys Turun ammattikorkeakoulun kahden opiskelijan opinnäytteenä. Hankkeelle muodostettiin ohjausryhmä, johon tuli mukaan asiantuntijoita matkailun, ympäristöasioiden ja koulutuksen alalta. Hanketta koskevat apuraha-anomukset lähetettiin kertomusvuoden aikana ympäristöministeriöön ja muille tahoille. Kuluttajan käsikirjaan toimitettiin ympäristöä ja eettisiä kysymyksiä koskeva luku. 9

JÄSENYHTEISTYÖ Tavoitteena oli, että liitto palvelee erityisesti omia jäseniään niin, että jäsenyydestä on todellista hyötyä. Erityyppisille jäsenyyksille tuli laatia omat jäsenstrategiat. Suomen Kuluttajaliiton jäsenmäärä ei toimintavuonna 2005 kasvanut merkittävästi. Jäseninä oli 66 kuluttajayhdistystä ja 11 valtakunnallista jäsenjärjestöä. Lisäksi liittoon tuli joitakin kymmeniä uusia henkilöjäseniä. Kuluttajayhdistykset toimivat aktiivisesti ja monipuolisesti eri puolilla Suomea. Tapahtumien aiheina olivat asukasillat, joissa käsiteltiin asukkaan oikeuksia ja velvollisuuksia. Muita teemoja olivat vakuutukset, geenitekniikka, jätemaksut ja jätehuolto, hoitotakuu, energian hinta ja julkiset palvelut. Pääkaupunkiseudulla toimivat kuluttajayhdistykset jatkoivat alueensa terveydenhoitopalvelujen asiakasarviointia hoitotakuun astuttua voimaan. Yhdistykset kokoontuivat neljä kertaa ja järjestivät eduskunnassa 15.03. kuluttajien oikeuksien päivänä seminaarin hoitotakuusta. Seminaari oli samalla Suomen Potilasasiamiehet ry:n 10-vuotisjuhlaseminaari. Suomen Kuluttajaliitto piti kuluttajayhdistysjäseniinsä yhteyttä yhdistyskirjein, joita toimitettiin kolme toimintavuoden aikana. Lisäksi tiedotuskanavana toimi liiton lehti Kuluttajauutiset. Kaikille jäsenille lähetettiin jäsenkirje heti vuoden alussa yhdessä jäsenlaskun kanssa. Kuluttajaneuvontaa omille jäsenille annettiin vuoden aikana kuluttajansuoja-asioissa ja asumiskysymyksissä. Yhteinen toimintaseminaari jäsenille ja liiton alueyhdyshenkilöille järjestettiin 8. - 9.10.2005 Siuntiossa. Seminaari oli samalla myös Suomen Kuluttajaliiton 15- vuotisjuhla omille jäsenilleen. Toimintavuonna 2005 aloitettiin jäsenhankinta- ja palvelusuunnitelmien laatiminen eri jäsenyysmuodoille. Suunnitelmaa kutsuttiin laatimaan myös liiton aktiivit nuoret kuluttajajäsenet. Suunnitelman lopullinen muoto jäi järjestötoimintaryhmän ja hallituksen käsiteltäväksi seuraavana vuonna. Liiton hallitus nimesi marraskuun kokouksessaan toimintaryhmät eri kuluttajatoiminnan osa-alueille vuosille 2005 2007. Järjestötoiminnan lisäksi toimintaryhmät perustettiin kuluttajan talouden, kuluttajan oikeuksien, elintarvikkeiden ja ravitsemuksen sekä asuntoasioiden toiminta-alueille. 10

YHTEISTYÖ EUROOPAN UNIONIN ALUEELLA Suomen Kuluttajaliiton tavoitteena oli, että parhaiden maiden kuluttajansuojan taso säilyy Euroopan unionissa. Lähtökohtana oli vaikuttaa asioihin jo kansallisessa valmisteluvaiheessa. Liiton suurten hankkeiden ja henkilöstön vähyyden vuoksi osallistuminen Euroopan unionin tasoiseen toimintaan jäi kertomusvuonna tavallista vähäisemmäksi. Siitä huolehti lähinnä kuluttajatahojen eurooppalainen kattojärjestö Euroopan kuluttajaliitto BEUC (Bureau Européen des Unions de Consommateurs). Suomen Kuluttajaliitto edusti suomalaisia kuluttaja- ja neuvontajärjestöjä Euroopan komission yhteydessä toimivassa kuluttajaryhmässä (European Consultative Consumer Group ECCG). Kokousten asialistoilla olivat kertomusvuonna muun muassa elintarvikkeiden päällysmerkinnät, finanssipalvelut, mainonnan itsesäätely, postipalvelut ja reilu kauppa. Neljä kertaa kokoontuneen neuvoa-antavan kuluttajaryhmän esityslistalla olevat asiat käsiteltiin ennen komitean kokousta suomalaisessa taustaryhmässä. Siihen kuuluivat seuraavat järjestöt: Kuluttajat-Konsumenterna ry, Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry, Marthaförbundet, Marttaliitto ry ja Näkövammaisten Keskusliitto ry. Yhteistoiminta Viron Kuluttajaliiton (Eesti Tarbijakaitse Liit) kanssa jatkui ulkoasiainministeriön rahoituksella. Kesäkuussa järjestettiin Tallinnassa seminaari. Käsiteltäviä aiheita olivat Viron valmentautuminen talous- ja rahaliittoon, nuorten talouskysymykset, reilu kauppa ja järjestöjen yhteistyö. Suomen Kuluttajaliiton edustaja osallistui kutsuvieraana, alustajana ja panelistina Slovenian kuluttajaliiton (Zveza Potrošnikov Slovenije) järjestämään 15-vuotisjuhlaseminaariin Kuluttajat ja euro. Tilaisuuden aiheena oli Slovenian valmistautuminen euron käyttöönottoon ja muiden maiden kokemukset euroon siirtymisestä. 11

VIESTINTÄ JA JULKISUUS Viestinnän avulla Suomen Kuluttajaliiton tuli kertoa tavoitteistaan ja keskeisistä kuluttajan asemaan vaikuttavista muutoksista. Viestinnän tuli palvella kuluttajia ja tavoittaa yhteiskunnan päätöksentekijät. Internet-kotisivujen tarkoituksena oli tehdä liiton toiminta tunnetuksi myös laajoille ihmisryhmille. Liiton lehti Kuluttajauutiset ilmestyi kertomusvuonna neljä kertaa. Lehden aiheita olivat euron vaikutukset kuluttajahintoihin, uudet ravitsemussuositukset, ympäristö- ja eettiset kysymykset, kemikaalit, hoitotakuu, lääkekysymykset ja tietoyhteiskuntaan liittyvät asiat. Lehti välitti myös Suomen Kuluttajaliiton 15-vuotisjuhlan tapahtumat. Oman juhlan lisäksi tapahtumien lähtökohtana oli Suomen jäsenyys Euroopan unionissa. Vuonna 2005 oli kulunut kymmenen vuotta siitä, kun Suomi liittyi EU:n jäseneksi. Seminaarissa puhuneen Euroopan komission Kuluttaja- ja terveysasiain pääosaston varapääjohtaja Jaana Husu-Kallion aihe oli Suomalaisesta kuluttajasta eurooppalaiseksi kuluttajaksi. Husu-Kallio totesi kuluttajajärjestöjen olevan avainasemassa saatettaessa EU:n lainsäädäntöä, markkinavalvontaa ja tiedotusta toimivaksi. Muita tilaisuuden puhujia olivat oikeusministeri Johannes Koskinen, Kuluttajaviraston ylijohtaja Marita Wilska ja Euroopan komission Suomen edustuston apulaispäällikkö Paavo Mäkinen. Seminaariin osallistui yli sata Suomen Kuluttajaliiton jäsentä, luottamushenkilöä ja yhteistyökumppania. Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä eduskunnan talousvaliokunnan kanssa eduskunnassa. Juhlapäivänä julkaistuun Kuluttajan käsikirjaan oli koottu perustiedot keskeisistä kuluttajakysymyksistä. Kirja tarkoituksena oli palvella kuluttaja-asioiden tietolähteenä kuluttajia, asiantuntijoita, opiskelijoita ja yrittäjä. Kertomusvuonna jaettiin vuoden 2004 Kuluttajateko tunnustuspalkinnot. Paikallistoiminnan palkinnon saivat Kotkan Seudun Kuluttajayhdistys uusiokäytöstä kertovan Älä heitä pois näyttelyn järjestämisestä ja Pirkkalan Kuluttajat aktiivisesta toiminnastaan. Yleisen sarjan palkinto myönnettiin HK Ruokatalo Oyj:lle pakkausmerkintöjen selkeästä luettavuudesta. Julkisuusseurannan mukaan Suomen Kuluttajaliiton kannanotoista, kampanjoista ja tapahtumista kerrottiin suomalaisessa mediassa 753 kertaa kertomusvuoden aikana. Näistä painettujen viestimien yhteislevikki oli yli 32 miljoonaa kappaletta. Eniten keskustelua synnytti Älä maksa lääkkeistäsi liikaa kampanja. Muita paljon huomiota saaneita asioita olivat ryhmäkanne ja matkatoimistojen asiakkaiden oikeusturvaan liittyvät kannanotot. 12

HENKILÖSTÖ JA HALLINTO Tavoitteena oli että jäsenistön ohella liiton merkittävin voimavara on osaava, motivoitunut ja yhteistyöhön sitoutunut henkilöstö ja hallinto. Liiton tehtävänä oli varmistaa näiden voimavarojen riittävyys ja ammattitaito. Kertomusvuonna liiton hallitus seurasi asetettuja tavoitteita puolivuosittain suoritettavan arvion avulla. Toimihenkilöiden tavoitteita seurattiin pääsihteerin ja toimihenkilöiden välisissä tavoitekeskusteluissa. Kertomusvuonna aloitettiin toiminnan vaatiman ammattitaidon arviointi suhteessa henkilöstön osaamiseen ja palkkaukseen. Henkilöstön osaamista ja työssä jaksamista tuettiin koulutuksen ja liikunnan avulla. TALOUS Suomen Kuluttajaliiton liittokokous asetti 27.11.2004 liittokokouskauden 2005 2007 tavoitteeksi liiton vakavaraisuuden kasvattamisen lisäämällä oman osaamisen myyntiä sekä yhteisö- ja henkilöjäsenmäärää. Taloudellista kasvua edellytettiin syntyvän kuluttajapalveluiden myynnistä ja jäsenmaksutuotoista. Liiton jäsenmaksutuotot tilivuonna olivat 20 721,10 euroa, kun ne vuonna 2004 olivat olleet 16 402,85 euroa. Kuluttajapalveluiden myynti tilivuonna oli 30 242,30 euroa. Vuonna 2004 ne olivat olleet 24 090,73 euroa. Vuonna 2005 liitto ei lisännyt yhteisö- eikä henkilöjäsenmääräänsä. Kertomusvuoden tulos oli ylijäämäinen 19 626,74 euroa. Oma pääoma 31.12.2005 oli 69 311,77 euroa. 13

LIITTEET 14

SUOMEN KULUTTAJALIITTO RY:N HALLITUS Puheenjohtaja Susanna Rahkonen, Espoo Varapuheenjohtajat Kauko Vaari, Joensuu Outi Lohi, Ranua Hallituksen muut jäsenet Maiju Boenisch, Turun Kuluttajayhdistys ry Åbo Konsumentföreningen rf Keijo Jokinen, Pirkkalan Kuluttajat ry Eevaliisa Kemppinen-Älli, Porin Seudun Kuluttajayhdistys ry Aimo Mikkonen, Helsingin Kuluttajat ry Tuula Nironen, Kotkan Seudun Kuluttajayhdistys ry Eeva-Kaarina Nissilä, Pohjois-Kymen Kuluttajayhdistys ry Janne Ronkainen, Siltasaaren Kuluttajat ry Jussi Sallila, Helsingin Kuluttajat ry Hannele Ugur, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry Aino Vainionpää, Merenkurkun Kuluttajat ry Kvarkens Konsumenter rf Yleisvarajäsenet Raimo Martti, Napapiirin Kuluttajayhdistys ry Raija Marttila, Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry Manna Torvinen, Koivukylä-Rekolan Kuluttajayhdistys ry Margareta Blundin, Merenkurkun Kuluttajat ry Kvarkens Konsumenter rf Timo Mikkilä, Helsingin Kuluttajat ry Rolf Runonen, Kuopion Kuluttajat ry Heli Tynkynniemi, Kotien Puolesta Keskusliitto ry Liisa Uurtimo, Merenkurkun Kuluttajat ry Kvarkens Konsumenter rf Aulikki Muikku, Itä-Savon Kuluttajat ry Matti Mykkänen, Napapiirin Kuluttajayhdistys ry Mikko Mäntynen, Karjaan Seudun Kuluttajat ry Karisnejdens Konsumenter rf Eija Lahdensuo, Merenkurkun Kuluttajat ry Kvarkens Konsumenter rf 15

SUOMEN KULUTTAJALIITON HALLITUKSEN NIMEÄMÄT TOIMINTARYHMÄT Työvaliokunta Järjestötoimintaryhmä Kuluttajan oikeudet Kuluttajan talous Elintarvikkeet ja ravitsemus Projektiryhmä: asumisasiat SUOMEN KULUTTAJALIITON HENKILÖKUNTA Aarnio Reija hallintopäällikkö Ahlholm Anitta kuluttajaneuvoja 08.09.2005 Leino Tero projektitoimihenkilö Lustig Helena toimitussihteeri, Kuluttajauutiset Luukko Martti ekonomisti Pessi Paula projektityöntekijä Rajasuo Marketta sihteeriharjoittelija 01.01.-30.11.2005 Sario Tuula johtava lakimies Sucksdorff Jyri opiskelijaharjoittelija 01.05.-31.07.2005 Syrjälä Lasse mikrotukihenkilö Tainio Riitta elintarvike- ja ravitsemusasiantuntija Tommola Marja opiskelijaharjoittelija 01.06.-31.08.2005 Turunen Sinikka pääsihteeri Villa Sirpa taloussihteeri SUOMEN KULUTTAJALIITON TILINTARKASTAJAT KHT Osmo Immonen ja Tilintarkastusrengas Oy Varatilintarkastaja KHT Tom Turja 16

SUOMEN KULUTTAJALIITON JÄSENYHDISTYKSET Espoon valppaat kuluttajat ry Etelä-Savon ay-kuluttajat ry Finlandssvenska Konsumenter rf Forssan Seudun Kuluttajayhdistys ry Helsingin Kuluttajat ry Helsingin yliopiston kuluttajayhdistys HYLKY ry Hyvinkään Kuluttajapuntari ry Hämeenlinnan Seudun Kuluttajayhdistys ry Iisalmen Kuluttajat ry Imatran Seudun Kuluttajakamari ry Itä-Savon kuluttajat ry Yhdistyksen nimi Itä-Uudenmaan kuluttajayhdistys ry Östra-Nylands konsumentförening rf Jokilaakson ekopihit ry Jyvässeudun Kuluttajakompassi ry Kaakonkulman kuluttajayhdistys ry Karjaanseudun kuluttajat ry Karisnejdens konsumenter rf Keski-Uudenmaan kuluttajat ry K-M-V-Alueen Kuluttajat ry Koivukylä-Rekolan Kuluttajayhdistys ry - 23.11.2005 Kolikonvartijat ry Myntväktarna rf Korson Linkki ry -23.11.2005 Korso Koivukylän Linkki 24.11.2005 - Kotkan Seudun Kuluttajayhdistys ry Kuluttajaluotain ry Kuluttajayhdistys Hyvä Arki ry Kuluttajayhdistys KaasuMittari ry Kuluttajayhdistys Kaktus ry Kuluttajayhdistys Suomen Potilasasiamiehet ry Konsumentförening Patientombudsmännen i Finland rf Kuninkaantien Kuluttajat ry Kuopion Kuluttajat ry Laajasalon hyvä arkipäivä ry Lahden Seudun Kuluttajat ry Lappeenrannan seudun kuluttajayhdistys ry Lohjan Seudun Kuluttajat ry Lopen Kuluttajayhdistys ry Länsi-Lapin Kuluttajat ry Merenkurkun Kuluttajat ry Kvarkens Konsumenter rf Mikkelin seudun kuluttajat ry Naantali-Raision Kuluttajayhdistys ry Napapiirin Kuluttajayhdistys ry Nokian Kuluttajayhdistys ry Nuorten kuluttajayhdistys Nulkki ry Kotipaikka Espoo Mikkeli Forssa Hyvinkää Hämeenlinna Iisalmi Imatra Savonlinna Loviisa Jämsä Jyväskylä Hamina Karjaa Järvenpää Mänttä Vantaa Karkkila Vantaa Kotka Järvenpää Espoo Klaukkala Kuopio Lahti Lappeenranta Lohja Loppi Simo Vaasa Ristiina Naantali Rovaniemi Nokia 17

Oulun Kuluttajat ry Pirkkalan Kuluttajat ry Pohjois-Kymen Kuluttajayhdistys ry Porin Seudun Kuluttajayhdistys ry Pääkaupunkiseudun Kuluttajat ry Huvudstadsregionens Konsumenter rf Raahen Kuluttajayhdistys Majakka ry Rauman Seudun Kuluttajayhdistys ry Riihimäen Seudun Kuluttajat ry Salon Seudun Kuluttajat ry Siltasaaren kuluttajat ry Siuntion kuluttajayhdistys ry Sjundeå konsumentförening rf Sodankylän kuluttajayhdistys ry Susirajan tarkat ry Tampereen Kuluttajayhdistys ry Tasavallan Tarkat ry Tikkurilan kuluttajayhdistys ry 14.09.2005 Turun Kuluttajayhdistys ry Åbo Konsumenförening rf Tuusulan Kuluttajat ry Uudenmaan Kuluttajayhdistys ry Vahtoojat ry Vakka-Suomen Kuluttajat ry Vammalan Kuluttajatutka ry Vihdin Tarkkamarkka ry Viisaat Kuluttajat ry Ääneseudun Kuluttajat ry Oulu Pirkkala Kouvola Pori Raahe Rauma Riihimäki Salo Siuntio Sodankylä Joensuu Tampere Vantaa Turku Tuusula Vantaa Varkaus Uusikaupunki Vammala Vihti Kokkola Äänekoski MUUT SUOMEN KULUTTAJALIITON JÄSENET: Agronomiliitto ry Akava ry Eläkkeensaajien keskusliitto EKL ry Kotien Puolesta Keskusliitto Ry Pieni- ja Isokenkäiset ry Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry Suomen Elämäntapaliitto ry Suomen Potilasliitto ry Toimihenkilöunioni TU ry Työtehoseura TTS ry 18

SUOMEN KULUTTAJALIITON EDUSTUKSET Elin Asettaja Asunto-osakeyhtiölainsäädännön uudistamistyöryhmä Biotekniikan neuvottelukunta OM STM Consumers International - Elintarvikeryhmä CI Elintarvikeneuvottelukunta Asiantuntijatyöryhmät: - Bioteknologia - Elintarvikevalvonta - Kontaminantit - Pakkausmerkinnät - Ravitsemus Elintarviketalouden kansallinen laatustrategia - Kuluttajatutkimushankkeiden ohjausryhmä - Laatujohtoryhmä - Tuotantotapatyöryhmä - Viestintä - Yhteistyöryhmä MMM EU-asioiden komitea, laaja kokoonpano - Kilpailukykyjaosto - Kuluttaja-asiain jaosto - Maatalous- ja elintarvikejaosto MMM - Terveysjaosto STM - Ulkosuhdejaosto UM - Viestintäjaosto LVM EU-kuluttajaneuvonnan toimintaa koordinoiva neuvottelukunta Euroopan kuluttajaliitto - Elintarvikeryhmä - Yleiskokous Eurooppa-valtuuskunta European Consultative Consumer Group ECCG European Consumer Law Group ECLG FATURE Euroopan lentomatkustajien edustajien liitto Helsingin kaupunginhallitus BEUC Eurooppalainen Suomi ry Euroopan komissio Euroopan komissio Air Transport Users Council 19

Finfood - Hyvää Suomesta, johtoryhmä Finfood LUOMU, johtoryhmä Finfood Suomen Ruokatieto ry: hallitus Jätealan yhteistyöryhmä Finfood - Suomen Ruokatieto ry Finfood - Suomen Ruokatieto ry Finfood - Suomen Ruokatieto ry YM Kansainvälisen kuluttajan oikeuksien päivän toimikunta Kansainvälisen sijoitustoiminnan ja monikansallisten yritysten neuvottelukunta Kaupan työryhmä Kestävien tuotanto- ja kulutustapojen edistämisen kansallista ohjelmaa valmisteleva toimikunta Kuluttaja-asiain neuvottelukunta - Neuvottelukunnan työjaos Kuluttajapoliittisen ohjelman toteutumista seuraava johtoryhmä Kuluttajavalituslautakunta - Asuntokauppajaostot I-III - Jaostot I-V, VII-X - Yleinen osasto, täysistunto YM ja Kuluttajien vakuutustoimiston hallitus Lastenhoitotarvikekomitea Keskuskauppakamarin liiketapalautakunta Kuluttajien vakuutustoimisto SFS Keskuskauppakamari Luomututkimusohjelman ohjausryhmä Luonnonmukaisen elintarviketuotannon yhteistyöryhmä Luottolainsäädännön uudistamistyöryhmä Maksullisten puhelinpalveluiden eettinen lautakunta MAPEL Markkinaoikeus Metrologian neuvottelukunta - Metrologian neuvottelukunnan vakausjaosto MTK:n kuluttajatoimintaryhmä Nuoret ja velka -tutkimuksen taustaryhmä Oikeusturva-asiain neuvottelukunta MMM MMM OM Teleforum ry OM MMM OM Reilun kaupan edistämisyhdistyksen vuosikokous Ryhmäkanteen selvitystyöryhmä Standardisoimisasioiden kuluttajaneuvottelukunta STAKU Suomen 4h-liiton kotitaloustoimikunta Suomen kestävän kehityksen toimikunta Sähköturvallisuuden neuvottelukunta Reilun kaupan edistämisyhdistys ry OM SFS Suomen 4h-liitto YM 20

Talous- ja velkaneuvonnan seurantatyöryhmä Televisiomaksuneuvottelukunta Terveydenhuollon menetelmien arvioinnin neuvottelukunta FinOHTA Tietosuojalautakunta VIVI STAKES OM Tietoyhteiskuntaneuvosto - Tietoyhteiskuntaneuvoston kansalaisten tietoyhteiskuntavalmiuksien kehittämisjaosto Tivik -tilanneohjautuvat ja personoidut viestintäpalvelut, johtoryhmä Tuotanto- ja kulutustapojen muutoksen edistämisen toimikunta - Kansallinen ohjelma Tuotantoeläinten hyvinvointistrategia Tuoteturvallisuusasiain neuvottelukunta Kotitalous- ja kuluttajatoimikunta Vakuutuslautakunta - III-jaosto - Täysistunto VN VTT MMM TTS Kuluttajien vakuutustoimisto Valmismatka-asiain neuvottelukunta Valtion ravitsemusneuvottelukunta Velkahallintatyöryhmän kontaktiverkosto Veronmaksajain keskusliiton hallitus MMM OM Veronmaksajain Keskusliitto Ympäristöklusterin Ekotehokas yhteiskunta -tutkimusohjelman johtoryhmä Ympäristömerkinnän johtoryhmä Ympäristömerkintälautakunta Ympäristövakuutuksen neuvottelukunta YM SFS Ympäristövakuutuskeskus 21

22