Asikkalan kunta HALLINTOSÄÄNTÖ Esitys Esitys 29.9.2014
ASIKKALAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 1. luku Yleiset määräykset 1 Soveltamisala Hallintosäännössä määrätään kunnan organisaatiosta, päätöksenteko- ja kokous- menettelystä sekä tilintarkastuksesta. Hallintosäännön ohella kunnan toimintaa ohjataan seuraavilla johtosäännöillä: valtuuston työjärjestys luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kunnan hallinnon järjestämisessä noudatetaan tämän hallintosäännön määräyksiä ellei toisin ole säädetty tai muussa säännössä määrätty. 2 Kunnan toiminta-ajatus Asikkalan vetovoimaisuudesta ja väestön hyvinvoinnista huolehtiminen. 3 Organisointi ja johtaminen Kunnan toiminnot jakaantuvat seuraaviin palvelualueisiin: konsernipalvelut koulutuspalvelut tekniset palvelut varhaiskasvatuspalvelut vapaa-aikapalvelut Kunnanjohtaja toimii organisaation päällikkönä. Palvelualuetta johtaa palvelualuejohtaja. Palvelualueiden välisen tehtäväjaon yksityiskohdista määrää kunnanhallitus. Palvelualuejohtajan samoin kuin hänen sijaisensa määrää kunnanhallitus.
2 Valtuusto jakaa palvelualueen tulosyksiköihin (valtuustoon nähden sitova talousarviotaso). Kunnanjohtaja määrittelee hallinnolliset esimiehet ja palvelualuejohtaja operatiiviset esimiehet. Kunnanjohtaja, palvelualuejohtajat ja muut kunnanjohtajan määräämät henkilöt muodostavat kunnan johtoryhmän, jonka tehtävänä on tukea ja kehittää kunnan kokonaisjohtamista. Kunnanhallituksen puheenjohtajalla ja henkilöstöjärjestöjen edustajalla on oikeus osallistua johtoryhmän kokouksiin. Lisäksi kunnan organisaatioon kuuluu yhteistyötoimikunta. 4 Toimielimet ja niiden kokoonpano Kunnanhallituksessa on seitsemän (7) jäsentä. Kunnanhallituksen jäsenet ja varajäsenet on valittava valtuutettujen keskuudesta. Kehittämislautakunnassa, koulutuslautakunnassa, tarkastuslautakunnassa, teknisessä lautakunnassa, vapaa-aikalautakunnassa ja ympäristölautakunnassa, on kussakin seitsemän (7) jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Varhaiskasvatusjohtokunnassa on kolme (3) jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Valtuusto valitsee toimielimen jäseniksi valituista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajat. Kunnanhallituksessa on kaksi (2) varapuheenjohtajaa ja muissa toimielimissä yksi (1). Kunnanhallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat sekä kunkin lautakunnan puheenjohtaja, lukuun ottamatta keskusvaalilautakuntaa, on valittava valtuutettujen keskuudesta. Kunnanhallituksen ja johtokunnan toimikausi on kaksi (2) vuotta. Lautakunnat valitaan valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. 5 Lautakunnan ja valiokunnan yleinen ratkaisuvalta Lautakunta ja johtokunta toimialallaan 1. vastaa toimintojensa kehittämisestä, koordinoinnista ja taloudellisuudesta; 2. päättää hankinnoista, sopimuksista, avustuksista ja saatavien poistamisesta ellei tässä säännöstä, talousarviosta tai sen täytäntöönpano-ohjeista muuta johdu;
3 3. päättää tehtäväalansa irtaimen omaisuuden hankkimisesta, jonka arvo on yli 20 000 euroa (alv 0 %) tai enemmän; 4. päättää palveluista ja muista suoritteista perittävistä maksuista valtuuston talousarviossa tai muutoin hyväksymien yleisten perusteiden mukaisesti; 5. vastaa valituksen tekemisestä; ja 6. päättää yhtä talousarviovuotta koskevista toimialansa EU-hankkeista. 6 Kunnanjohtajan, palvelualuejohtajan ja tulosyksikön esimiehen ratkaisuvalta Toimialallaan 1. kunnanjohtaja / palvelualuejohtaja päättää hankinnoista, saatavien ja irtaimiston poistoista ja sopimuksista, joiden arvo on enintään 50 000 euroa (alv 0 %); ja 2. tulosyksikön esimies päättää hankinnoista, saatavien ja irtaimen poistoista ja sopimuksista, joiden arvo on enintään 10 000 euroa (alv 0 %) talousarviomäärärahojen puitteissa. Palvelualuejohtaja voi delegoida kohdassa 1 määritellyn ratkaisuvallan edelleen. Enimmäismäärät eivät koske sisäisiä laskuja. Useilla peräkkäisillä päätöksillä ei saa kiertää tässä pykälässä määriteltyjä euromääriä. 7 Palvelualuejohtajan ja kunnanjohtajan oikeus viranhaltijapäätösten siirtämisestä käsiteltäväkseen Tässä säännössä tarkoitettujen viranhaltijapäätösten osalta on kunnanjohtajalla ja päätöksentekijän palvelualuejohtajalla oikeus siirtää käsiteltäväkseen ja ratkaistavakseen tehty päätös. Päätös asian siirtämisestä on tehtävä ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Palvelualuejohtajalla ei ole siirtooikeutta, mikäli kunnanjohtaja on käyttänyt siirto-oikeuttaan. Kunnanjohtajalla on siirto-oikeus myös palvelualuejohtajan käyttämään siirtopäätökseen.
2. luku Palvelualuekohtaiset määräykset 4 8 Konsernipalvelut Konsernipalvelujen tehtävänä on vastata kunnan yleishallinnosta, valtuuston ja kunnanhallituksen asioiden valmistelusta ja täytäntöönpanosta, demokratiapalveluista, vaaleista, elinkeinotoimesta, maaseutuhallinnosta, taloudenhoidosta, kaavoituksesta sekä kunnan muista tehtävistä, joita tässä säännössä tai muualla ei ole määrätty jonkun muun palvelualueen tehtäväksi ja valvoa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä. Konsernipalvelut jakautuu seuraaviin tulosyksiköihin: yleishallinto demokratiapalvelut kaavoituspalvelut kehittämispalvelut maaseutuhallintopalvelut Kunnanhallitus 9 Kunnanhallituksen tehtävä Kunnanhallituksen tehtävänä on kuntalaissa säädetyn lisäksi valtuuston asettamien tavoitteiden puitteissa johtaa, valvoa ja arvioida kunnan hallintoa sekä vastata kuntataloudesta ja muiden yleisten toimintaedellytysten säilymisestä huolehtimalla toiminnan ja talouden suunnittelusta. Kunnanhallitus vastaa myös kunnan asuntoviranomaisena toimimisesta, kaavoituksesta sekä valvoo sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä. 10 Kunnanhallituksen ratkaisuvalta Kunnanhallitus muualla säädettyjen tai määrättyjen asioiden lisäksi päättää 1. kiinteän omaisuuden vuokralle antamisesta ja ottamisesta; 2. julkisista kuulutuksista annetussa laissa tarkoitetusta julkipanosta huolehtivan vastuunalaisen hoitajan sekä keskusarkiston vastuunalaisen hoitajan määräämisestä; 3. selityksen antamisesta valtuuston puolesta päätöstä koskevan valituksen johdosta, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätöstä ei ole kumottava;
5 4. yli vuoden kestävistä kunnan EU-hankkeista; ja 5. vaikutuksiltaan vähäisen asemakaavan muutoksen ja laajennuksen hyväksymisestä 6. kaavojen ajanmukaisuuden arviointi (MRL 60 ) Lisäksi kunnanhallitus päättää taikka määrää alaisensa viranhaltijan päättämään 7. teollisuus-, kerrostalo-, rivitalo- ja omakotitalotonttien sekä muiden rakennuspaikkojen myymisestä ja vuokraamisesta; 8. kunnan saatavien ja kunnalle tulevien suoritusten vakuuksien hyväksymisestä, valvomisesta, muuttamisesta ja vapauttamisesta, jollei toisin ole säädetty tai määrätty tai valtuuston päätöksestä muuta johdu; 9. vapautuksen tai lykkäyksen myöntämisestä kunnallisveron sekä kansaneläke- ja sairausvakuutusmaksun suorittamisesta, milloin se säädösten tai määräysten mukaan on sallittua; 10. vapautuksen tai lykkäyksen myöntämisestä kunnallisen maksun ja sille määrätyn viivästyskoron suorittamisesta, milloin se säädösten tai määräysten mukaan on sallittua; 11. vahingonkorvauksen myöntämisestä tapauksissa, joissa kunta on katsottava korvausvelvolliseksi; 12. maankäyttö- ja rakennuslain sekä asetuksen mukaan kunnan viranomaiselle kuuluvista tehtävistä lukuun ottamatta teknisen lautakunnan ja ympäristölautakunnan toimivaltaan siirrettyjä tehtäviä; 13. verotuslaissa, verotusmenettelylaissa, kiinteistöverolaissa ja verotushallintoasetuksessa kunnan viranomaiselle kuuluvista tehtävistä; 14. asuntoasioissa seuraavaa: - tekee vuosittain asuntolainaehdotuksen asuntorahastolle, - päättää eri lainalajeittaisesta myöntämisoikeuden käytöstä, - päättää vuokra-asuntoja koskevista talokohtaisista lainavarauksista - päättää kunnan myöntämien asunto- ja perusparannuslainojen ja avustusten myöntämisessä noudattavista perusteista ja hakijoiden asettamisesta keskinäiseen etuoikeusjärjestykseen. - päättää aravalain ja -asetuksen, aravavuokra-asuntojen ja aravavuokra-talojen käytöstä, luovutuksesta ja omaksilunastamisesta annetun lain, omistusasuntolainojen korkotuesta annetun lain ja asuntojen korjausavustuksista annetun lain nojalla kunnalle kuuluvista tehtävistä 11 Kunnanjohtajan tehtävät ja sijaisuudet Kunnanjohtajan tehtävänä on sen lisäksi, mitä muutoin on erikseen säädetty tai määrätty
6 1. johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, talouden hoitoa ja muuta toimintaa sekä valvoa valtuuston ja kunnanhallituksen päätösten täytäntöön panemista sekä 2. edustaa tai määrätä kunnan muu viranhaltija taikka kutsua luottamushenkilö edustamaan kuntaa neuvottelussa ja edustustilaisuuksissa sekä vastata niiden järjestämisestä, jollei kunnanhallitus toisin päätä Kunnanjohtajan esteellisenä tai poissa ollessa virkaa hoitaa hallintojohtaja tai kunnanhallituksen päätöksellä talousjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan joku muu johtava viranhaltija. Valtuusto voi kuitenkin, milloin kunnanjohtajan virka on avoinna tai poissaolo kestää kahta (2) kuukautta pitemmän ajan, ottaa virkaan väliaikaisen hoitajan. Kehittämislautakunta 12 Kehittämislautakunnan tehtävä Kehittämislautakunnan tehtävänä on edistää kunnan yleistä kehittymistä, kuntasuunnittelua, vastata kunnan markkinoinnista, elinkeinotoimesta ja matkailun kehittämistä, vastata kylien kehittämisestä, vapaa-ajanasukastoiminnasta sekä vastata yhteistoiminta-alueen maaseutuhallinnosta ja lautakunnan alaisen maaseutuyksikön viranhaltijat toimivat maaseutuelinkeino-viranomaisina yhteistoiminta-alueen kuntien alueella. Yksityisteitä koskevia asioita varten on tiejaosto, johon lautakunta nimeää toimikauttaan vastaavaksi ajaksi kolme (3) jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Lautakunta valitsee jäseniksi valituista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. 13 Kehittämislautakunnan ratkaisuvalta Lautakunta 1. vastaa osaltaan kunnan markkinoinnin, elinkeinotoiminnan, matkailun ja kylien kehittämisestä, vapaa-ajanasukastoiminnasta sekä kuntasuunnittelutoiminnasta 2. päättää avustuksen myöntämisestä yksityisen tien tienpitoon.
7 Tiejaosto Toimii yksityisistä teistä annetun lain ja -asetuksen tarkoittamana toimielimenä ja päättää kunnan, kunnanhallituksen tai tielautakunnan päätettäviksi määritellyt asiat. 14 Koulutuspalvelut Koulutuspalvelut käsittää kunnan perus- ja lukiokoulutuksen, muun koulutuksen, vapaan sivistystyön, kirjastotoimen sekä joukkoliikenteen. Koulutuspalvelut jakautuu seuraaviin tulosyksiköihin: yhtenäiskoulu Länsi-Asikkalan koulu Vesivehmaan koulu Kalkkisten palvelupiste kirjastopalvelu kansalaisopisto joukkoliikenne Koulutuslautakunta 15 Koulutuslautakunnan tehtävä Koulutuslautakunnan tehtävänä on turvata kasvatus- ja koulutuspalvelut, jotka mahdollistavat jatkuvan itsensä kehittämisen, henkisen kasvun ja ammatillisen osaamisen. Lautakunnan tehtäviin kuuluvat peruskoulu, lukio, vapaasivistystyö, kirjasto ja joukkoliikenne. 16 Koulutuslautakunnan ratkaisuvalta Koulutuslautakunnan tehtävänä on 1. toimia perusopetuslain ja asetuksen sekä lukiolain ja asetuksen tarkoittamana kunnan monijäsenisenä toimielimenä sekä huolehtia muissa säädöksissä perusopetukselle tai lukio-opetukselle määrätyistä tehtävistä;
8 2. toimia vapaan sivistystyön, ammatillisen koulutuksen, ammatillisen aikuiskoulutuksen, taiteen perusopetuksen ja kirjaston lakien ja asetusten tarkoittamana kunnan monijäsenisenä toimielimenä sekä huolehtia muissa säädöksissä näille aloille kunnalle säädetyistä tehtävistä 17 Kunnan koulupalvelut Kunnan koulupalveluihin kuuluvat valtuuston erikseen päättämät suomenkieliset peruskoulut ja lukio. Perusopetuksen 1-6 vuosiluokkien oppilaalla on oikeus käydä koulua huoltajan valitsemalla kunnan koululla. Kunta vastaa tällöin oppilaan kuljetuksesta vain lähimmälle tai kuljetuksen kannalta tarkoituksenmukaisimmalle koululle. 18 Vapaa-aikapalvelut Vapaa-aikapalvelut käsittää kunnan kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelut sekä koululaisten iltapäivätoiminnan. Vapaa-aikapalvelut jakautuu seuraaviin tulosyksiköihin: nuorisopalvelut liikuntapalvelut kulttuuripalvelut koululaisten iltapäivätoiminta Vapaa-aikalautakunta 19 Vapaa-aikalautakunnan tehtävä Vapaa-aikalautakunnan tehtävänä on tukea nuorten edellytyksiä elämäntilanteensa hallintaan parantamalla nuorten elinoloja ja luomalla edellytyksiä nuorten kansalaistoiminnalle, huolehtia kunnan nuoriso- ja liikuntapalvelujen kehittämisestä, iltapäivätoiminnan järjestämisestä, kunnan kulttuuripalvelujen ja hallinnonalansa museoiden ja laitosten kehittämisestä sekä näiden palvelujen tarjoamisesta kuntalaisille. Palvelualueen tehtäväkentässä korostetaan päihteettömyyttä, talkootyötä ja kansalaistoimintaa. Lautakunnan tehtäviin kuuluvat nuorisopalvelut, liikuntapalvelut, kulttuuripalvelut sekä koululaisten iltapäivätoiminta yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.
9 20 Vapaa-aikalautakunnan ratkaisuvalta Sen lisäksi mitä muualla on säädetty tai määrätty, lautakunta päättää tehtäväalaansa kuuluvien avustusten jaosta. 21 Varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspalvelut käsittää kunnan päivähoidon, lastenhoidon tuet ja esiopetuksen. Varhaiskasvatuspalvelut jakautuu seuraaviin tulosyksiköihin: päiväkodit perhepäivähoito esiopetus Varhaiskasvatusjohtokunta 22 Varhaiskasvatusjohtokunnan tehtävä Varhaiskasvatusjohtokunnan tehtävänä on vastata varhaiskasvatuspalveluista, jotka turvaavat tasapuolisesti ja paikallisten olosuhteiden edellyttämällä tavalla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen tarpeet eri ikäryhmissä. Johtokunnan tehtäviin kuuluvat varhaiskasvatus, lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuki sekä esiopetus. 23 Varhaiskasvatusjohtokunnan ratkaisuvalta Varhaiskasvatusjohtokunnan tehtävänä on 1. huolehtia säädöksissä esiopetukselle määrätyistä tehtävistä; 2. toimia sosiaalihuoltolain ja asetuksen tarkoittamana monijäsenisenä toimielimenä huolehtien lasten päivähoidosta annetussa laissa ja asetuksessa sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetussa laissa kunnalle säädetyistä tehtävistä
10 24 Tekniset palvelut Tekniset palvelut käsittää kunnan teknisen hallinnon, tukipalvelut kunnallistekniset palvelut, kiinteistöpalvelut, vesihuollon kehittämisen, liikenneväylät ja yleiset alueet sekä palo-, pelastus- ja suojelutyön, ympäristön kehittämisen, rakennusvalvonnan, maa-ainesten ottamisen sekä ympäristön hoito- ja suojelutehtävät. Tekniset palvelut jakautuu seuraaviin tulosyksiköihin: tekninen hallinto tukipalvelut kiinteistöt liikenneväylät ja yleiset alueet palo-, pelastus ja suojelutyö ympäristönsuojelu rakennusvalvonta ympäristöterveydenhuolto Tekninen lautakunta 25 Teknisen lautakunnan tehtävä Teknisen lautakunnan tehtävänä on tuottaa ja ylläpitää turvalliset ja viihtyisät yhdyskuntatekniset palvelut, tuottaa ja ylläpitää monipuoliset tukipalvelut sekä tuottaa, ylläpitää ja vuokrata kunnan tarvitsemat toimitilat taloudellisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Tekninen lautakunta vastaa kaikista kunnan kiinteistöistä ja vuokraa niitä sisäisille ja ulkoisille vuokralaisille, lukuun ottamatta tontteja. Lautakunnan vastuualueina ovat: - kunnan vastuulla oleva vesihuollon kehittäminen - jätepisteiden yllä- ja kunnossapito - tukipalvelut, - kiinteistöpalvelut, - toimitilojen suunnittelu, rakentaminen, rakennuttaminen ja ylläpito; - yhdyskuntatekninen suunnittelu, rakentaminen, rakennuttaminen sekä kunnossa- ja puhtaanapito pois lukien satama ja vesihuoltotoiminnot; - tietoliikenneinfrastruktuuri; - maa-alueiden ja metsien hoito sekä väliaikaiseen käyttöön luovuttaminen; - reitistöjen rakentaminen ja ylläpito; - liikuntapaikkojen yllä- ja kunnossapito
11 - palo- ja pelastustoimi; - väestönsuojelutehtävät ja öljyvahinkojen torjunta Tekninen lautakunta toimii jäljempänä mainittujen lakien tarkoittamana toimielimenä: - maankäyttö- ja rakennuslain 84, 85, 86, 89, 90 :ien osalta; - vesihuoltolaki kunnan järjestämisvastuun osalta - maantielaki ja -asetus; - kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanpidosta annettu laki; - tieliikennelaki; - maastoliikennelain 4, 14, 17 ja 20 :ien osalta - veneliikennelaki; - laki ajoneuvojen siirtämisestä; ja - ajoneuvoasetus. 26 Teknisen lautakunnan ratkaisuvalta Tekninen lautakunta 1. käyttää edellä mainituissa laeissa ja niiden nojalla annetuissa asetuksissa tai muissa määräyksissä kunnalle määrättyä ratkaisu- ja toimivaltaa; 2. päättää urakoitsijoiden valinnasta, urakkasopimuksista ja muista niihin liittyvistä sopimuksista siltä osin, kun niitä ei ole annettu sen alaisen viranhaltijan päätettäväksi; 3. päättää irtaimen kaluston myynnistä 4. päättää puun myynnistä ja kunnan omistamien metsien hoitotöiden toteuttamisesta; 5. päättää luvan myöntämisestä johtojen, kilpien ja muiden sellaisten laitteiden sijoittamisesta kunnan omistamille ja hallitsemille alueille ja rakennuksiin; ja 6. päättää teiden tai muun rakentamisen yhteydessä kaadetun puuston myynnistä sekä maa-ainesten myynnistä. 7. vastaa reitistöjen ja liikuntapaikkojen kunnossapidosta sekä hiihtoreitistöjen rakentamisesta 8. hyväksyy katusuunnitelmat ja liikennemerkkisuunnitelmat 9. päättää kunnan kiinteistöjen vuokraamisesta sisäisille ja ulkoisille vuokralaisille sekä määrittää vuokrat
12 Ympäristölautakunta 27 Ympäristölautakunnan tehtävä Ympäristölautakunta toimii jäljempänä tässä pykälässä mainittujen lakien tarkoittamana monijäsenisenä kunnallisena lupa- ja valvontaviranomaisena, kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta annetun lain 5 :n tarkoittamana kunnan ympäristöviranomaisena, maankäyttö- ja rakennuslain 21 :n tarkoittamana rakennusvalvontaviranomaisena ja maa-aineslain tarkoittamana maaainesoton lupa- ja valvontaviranomaisena. Lautakunnan vastuualueina ovat: - ympäristönsuojelulaki; - luonnonsuojelulaki; - maankäyttö- ja rakennuslaki pois lukien 60 ; - maa-aineslaki; - ulkoilulaki (leirintäalue); - vesilaki; - jätelaki: laillisuusvalvonta, siivoamisesta määrääminen 75 - maastoliikennelaki 9, 15, 21-23, 30 :n osalta 28 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta käyttää edellä mainituissa laeissa ja niiden nojalla annetuissa määräyksissä kunnalle määrättyä ratkaisu- ja toimivaltaa siltä osin kuin tehtävää ei tässä säännössä ole annettu toisen viranomaisen tehtäväksi.
3. luku Kunnan talous 13 29 Tulosyksikön tulostavoitteet Tulosyksikön sitovat toiminta- ja tulostavoitteet määritellään nettotasolla valtuuston hyväksymässä talousarviossa ja taloussuunnitelmassa. Muut tavoitteet määrittelee kunnanhallitus, lautakunta tai johtokunta alaisensa toiminnan osalta toimielimen päättämässä talousarvion käyttösuunnitelmassa. Tulosyksiköiden on 1. raportoitava valtuustolle sen asettamien sitovien toiminta- ja tulostavoitteiden toteutumisesta neljännesvuosittain (3/12, 6/12, 9/12) ja koko vuosi tilinpäätöksessä; ja 2. tehtävä toimintansa edellyttämät lupa- ja rahoitushakemukset, annettava valtionosuus- ja muiden viranomaisten edellyttämät selvitykset ja tilastotiedot sekä perittävä tulot ja suoritettava menot 30 Talousarvion täytäntöönpano Valtuusto hyväksyy talousarviossa tulosyksikölle tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot. Kunnanhallitus, lautakunta ja johtokunta hyväksyvät osaltaan talousarvioon perustuvat käyttösuunnitelmat. Palvelualuejohtaja seuraa ja ohjaa palvelualueen tulosyksiköiden talouden toteutumista. 31 Talousarvion muutokset Talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle viipymättä muutostarpeen ilmaannuttua ja viimeistään talousarviovuoden aikana. Tilinpäätöksen allekirjoittamisen jälkeen talousarvion muutosehdotusta ei voida valtuustolle tehdä. Määrärahan muutosesityksessä on selvitettävä myös muutoksen vaikutus toiminnallisiin tavoitteisiin ja tuloarvioihin. Vastaavasti toiminnallisia tavoitteita ja tuloarvioita koskevassa muutosesityksessä on selvitettävä muutoksen vaikutus määrärahoihin.
14 32 Omaisuuden myynti ja osto Kunnanhallitus päättää kiinteän omaisuuden myymisestä, ostamisesta ja vaihtamisesta noudattaen niitä ohjeita ja määräyksiä, joita valtuusto on talousarviossa tai muutoin mahdollisesti antanut. Osakkeiden ja osuuksien myynnissä kunnanhallitus voi siirtää toimivaltaansa edelleen muille toimielimille ja viranhaltijoille. 33 Poistosuunnitelman hyväksyminen Valtuusto hyväksyy poistosuunnitelmat. Kunnanhallitus vahvistaa poistolaskennan pohjaksi pienhankintarajan. 34 Rahatoimen hoitaminen Valtuusto päättää lainan ottamista ja antamista sekä sijoitustoimintaa koskevista periaatteista. Talousarvion ja taloussuunnitelman hyväksymisen yhteydessä valtuusto päättää antolainojen ja vieraan pääoman muutoksista. Muista rahoitukseen liittyvistä asioista päättää kunnanhallitus. 35 Muut taloutta koskevat määräykset ja ohjeet Kunnanhallitus antaa tarvittaessa tarkempia määräyksiä ja ohjeita talousarvion valmisteluun ja täytäntöönpanoon sekä muuhun talouteen ja taloudenhoitoon liittyvissä asioissa. 36 Riskienhallinta Kunnanhallitus vastaa riskienhallinnan toteuttamisesta ja päättää kunnan omaisuuden ja vastuiden vakuuttamisesta. 37 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. Ulkoinen valvonta järjestetään toimivasta johdosta riippumattomaksi. Ulkoisesta valvonnasta vastaavat tarkastuslautakunta ja tilintarkastaja kuntalain ja tämän säännön mukaisesti.
15 Sisäinen valvonta on johtamisen apuväline. Sisäisen valvonnan järjestämisestä vastaa kunnanhallitus. Talousjohtaja valvoo talousarvion noudattamista. Tarkastuslautakunta 38 Tarkastuslautakunnan tehtävät Sen lisäksi, mitä kuntalain 71 ja 75 :ssä säädetään, lautakunnan on 1. seurattava tilintarkastajan tarkastussuunnitelman toteutumista sekä muutoinkin seurattava tilintarkastajan tehtävien suorittamista ja tehtävä tarpeen mukaan esityksiä tilintarkastuksen kehittämiseksi; 2. huolehdittava siitä, että tilintarkastusta varten on tarpeelliset voimavarat, jotka mahdollistavat tilintarkastuksen suorittamisen hyvän tilintarkastustavan edellyttämässä laajuudessa; 3. tehtävä aloitteita ja esityksiä lautakunnan, tilintarkastajan ja sisäisen valvonnan tehtävien yhteen sovittamisesta mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla; ja 4. annettava valtuustolle vähintään viikkoa ennen tilintarkastuskertomuksen valtuustokäsittelyä arvionsa valtuuston asettamien sitovien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta edellisenä vuonna. Lautakunta esittää arvionsa myös tilintarkastuskertomuksessa tehdyistä muistutuksista sekä asianomaisten niistä antamista selityksistä ja kunnanhallituksen lausunnosta. Lautakunta esittää valtuustolle ehdotuksen toimenpiteistä, joihin lautakunnan valmistelu ja tilintarkastuskertomus antavat aihetta. 39 Tilintarkastaja Valtuusto valitsee tarkastuslautakuntaa kuultuaan enintään kuuden (6) tilikauden hallinnon ja talouden tarkastamista varten yhden JHTT-tilintarkastajan sekä yhden JHTT-varatilintarkastajan tai JHTT-yhteisön, joka määrää vastuunalaiseksi tilintarkastajaksi JHTT-tilintarkastajan. Tilintarkastaja voi ottaa tarkastuslautakunnalta toimeksiantoja lautakunnan käsiteltävien asioiden valmisteluun ja täytäntöönpanoon liittyvien tehtävien suorittamisesta, mikäli ne eivät ole ristiriidassa hyvän tilintarkastustavan kanssa. Tilintarkastaja ilmoittaa tarkastussuunnitelman toteutumisesta ja tarkastushavainnoistaan tarkastuslautakunnalle sen määräämällä tavalla. Kuntalain 73 :n 3 momentin tarkoittamat ilmoitukset tarkastuslautakunnalle tehdään kirjallisina lautakunnan puheenjohtajalle. Kunnanhallitukselle annettavat ilmoitukset tehdään kirjallisina kunnanhallituksen puheenjohtajalle ja kunnanjohtajalle.
4. luku Henkilöstöasiat 16 40 Luvun määräysten soveltaminen Niistä virkasuhteeseen ja viranhaltijaan liittyvistä asioista, joista on säädetty kunnallisesta viranhaltijasta annetussa laissa (304/03) tai muussa laissa, päättää kunnanhallitus, ellei laissa ole toisin säädetty tai hallintosäännössä muuta määrätty. Mitä tässä säännössä on sanottu virkasuhteessa kuntaan olevasta henkilöstöstä, noudatetaan soveltuvin osin myös työsopimussuhteisen henkilöstön kohdalla. 41 Toimivalta viran perustamisessa ja lakkauttamisessa, virkasuhteen muuttamisessa työsuhteeksi sekä nimikemuutoksissa Kunnanhallitus päättää viran perustamisesta ja lakkauttamisesta. Virkasuhteen muuttamisesta työsuhteeksi päättää henkilöstövastavana talousjohtaja kuntalain säännösten mukaisesti. Virka- ja tehtävänimikemuutoksista päättää kunnanjohtaja ja palvelualuejohtaja, kun nimikemuutos ei aiheuta muutoksia palvelussuhteen ehtoihin. Opettajavirkojen nimikemuutoksista päättää koulutusjohtaja. 42 Viran haku Viran julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viranhaltija avoinna olevaan virkaan. Viran, johon valtuusto valitsee viranhaltijan, julistaa kuitenkin haettavaksi kunnanhallitus. Ilman hakumenettelyä täyttäminen Ilman hakumenettelyä voidaan henkilö ottaa virkasuhteeseen, kun kysymyksessä on 1. sijaisuus 2. avoinna olevaan virkasuhteeseen ottaminen määräajaksi 3. taloudellisista tai tuotannollisista syistä irtisanotun viranhaltijan ottaminen toiseen virkasuhteeseen 4. virkasuhteen tarjoaminen osa-aikaiselle viranhaltijalle (KvhL 22 ) 5. viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen (KvhL 24 tai muu laki)
17 6. muun työnantajan palveluksessa olevan henkilön ottaminen virkasuhteeseen lain tai sopimuksen nojalla tapahtuvan toiminnan siirtämisen yhteydessä 43 Henkilöstön kelpoisuusehdot Kunnanhallitus päättää henkilöstöltä vaadittavista kelpoisuusehdoista. Henkilöstöltä vaadittavasta kelpoisuudesta pidetään erillistä luetteloa, joka perustuu kunnanhallituksen päätöksiin. Päätös vaadittavasta kelpoisuudesta on tehtävä ennen viran haettavaksi ilmoittamista ja ennen työsuhteisen tehtävän täyttämisprosessin aloittamista. Virkasuhteeseen ottava viranomainen päättää henkilön ottamisesta määräaikaiseen virkasuhteeseen erityisistä kelpoisuusvaatimuksista riippumatta, jos siitä erikseen säädetään tai kunta erityisestä syystä yksittäistapauksessa niin päättää. (KvhL:n 6 :n 2 mom.) 44 Henkilöstövalinnat Valtuusto 1. täyttää kunnanjohtajan viran; Kunnanhallitus 2. vahvistaa valtuuston suorittaman ehdollisen virkavaalin; 3. täyttää hallintojohtajan, kaavoituspäällikön, kehittämispäällikön, koulutusjohtajan, talousjohtajan, teknisen johtajan, vapaa-aikajohtajan ja varhaiskasvatusjohtajan virat Kunnanjohtaja 4. vahvistaa kunnanhallituksen suorittaman ehdollisen virkavaalin; 5. täyttää suoraan alaisensa määräaikaiset virat ja toimet sekä tuntipalkkaiset työsuhteet talousarviomäärärahojen rajoissa Lautakunta ja valiokunta 6. täyttää alaisensa maaseutupäällikön, rakennustarkastajan, rehtorin, talouspäällikön ja ympäristönsuojelusihteerin virat Palvelualuejohtaja 7. vahvistaa lautakunnan tai valiokunnan suorittaman ehdollisen virkavaalin;
18 8. täyttää palvelualueensa avoimet virat ja toimet lukuun ottamatta 44 :n 3. ja 5. kohdissa mainittuja virkoja 9. vahvistaa suorittamansa ehdollisen virkavaalin; 10. täyttää määräaikaiset virat ja toimet sekä tuntipalkkaiset työsuhteet talousarviomäärärahojen rajoissa Palvelualuejohtaja voi siirtää edelleen alaisilleen toimivaltaansa täyttää määräaikaiset virat ja toimet sekä tuntipalkkaiset työsuhteet (kohta 10.) talousarviomäärärahojen rajoissa. Koeaika Kunnassa noudatetaan 4 kk:n koeaikaa. 45 Palkkaus Kunnanhallitus päättää henkilökunnan palkkauksesta, ellei päätösvaltaa ole delegoitu kunnan viranhaltijalle. Henkilökohtainen palkka/lisä Henkilökohtaisesta palkasta/lisästä päättää kunnanjohtaja palvelualuejohtajan esityksestä. 46 Viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen Viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 24 :ssä tarkoitetuissa tapauksissa päättää kunnanjohtaja, jos kyseessä on palvelualueelta toiselle siirtäminen tai palvelusaluejohtaja, jos molemmat virat kuuluvat samaan palvelualueeseen, lukuun ottamatta 44 :n 3. ja 5. kohdissa mainittuja virkoja. Työvoiman sisäinen käyttö Kunnanjohtaja päättää palvelualueiden välisestä työvoiman käytöstä. Palvelualuejohtaja päättää työvoiman käytöstä kyseisen palvelualueen tulosyksiköiden välillä. Palvelualuejohtaja ja tulosyksikön esimies päättää työvoiman käytöstä tulosyksikön sisällä.
19 Kuuleminen Ennen virkojen ja henkilöstön siirtoja on kuultava asianomaista henkilöä tai hänen valtuuttamaansa edustajaa. 47 Virka- ja työvapaa sekä muut palvelusuhteen ehdot Kunnanhallitus päättää kunnanjohtajan ja muun alaisensa henkilöstön osalta 1. virkavapaan myöntämisestä yli kuuden (6) kuukauden määräajaksi lukuun ottamatta tämän säännön 47 :n 3, 5, 8 ja 10 kohdissa lueteltuja tapauksia; 2. muun kuin 3 -kohdassa mainitun palkattoman virkavapaan myöntämisestä kunnanjohtajalle yli viiden (5) päivän ajaksi; Kunnanhallituksen puheenjohtaja päättää kunnanjohtajan osalta 3. virkavapaan myöntämisestä silloin, kun kunnanjohtajalla on siihen lain, asetuksen tai virkaehtosopimuksen mukaan ehdoton oikeus; 4. muun kuin 3-kohdassa mainitun palkattoman virkavapaan myöntämisestä kunnanjohtajalle enintään viideksi (5) päiväksi; 5. opintovapaalaissa tarkoitetun opintovapaan myöntämisestä; 6. kunnanjohtajan vuosiloman vahvistamisesta; ja 7. kunnanjohtajan yli kolme (3) päivää pidemmistä koulutustilaisuuksista tai seminaareista sekä tavanomaisesta poikkeavasta ja laajemmasta täydennyskoulutuksesta. Kunnanjohtaja päättää palvelualuejohtajien ja niiden viranhaltijoiden, joille hän 52 :n mukaan hyväksyy toimenkuvaukset, osalta 8. virkavapaan myöntämisestä silloin, kun henkilöllä on siihen lain, asetuksen tai virka- ja työehtosopimuksen mukaan ehdoton oikeus; 9. muun kuin 8-kohdassa mainitun palkattoman virkavapaan/työloman myöntämisestä enintään kuudeksi (6) kuukaudeksi; 10. opintovapaalaissa tarkoitetun opintovapaan myöntämisestä 11. virka- ja työehtosopimusten mukaisista palvelussuhteen ehdoista siltä osin, kuin ne eivät kuulu kunnanhallituksen päätettäväksi. Tässä ominaisuudessa hän päättää
20 - lisä-, yli-, lauantai- ja sunnuntaitöistä sekä varalla olosta; - päivystysvapaista; - vuosilomista ja tehtävien hoitamisesta vuosilomien aikana; - viranhoidon edellyttämästä ammatti- ja täydennyskoulutuksesta tai uudelleenkoulutuksesta sekä - oman auton käyttöoikeudesta virka-ajoissa. Lautakunta ja johtokunta 12. päättää alaisensa henkilöstön virkavapaan myöntämisestä yli kuuden (6) kuukauden määräajaksi lukuun ottamatta tämän säännön 47 :n 13 ja 15 kohdissa lueteltuja tapauksia; Palvelualuejohtaja 13. päättää virkavapaan myöntämisestä palvelualueen henkilöstölle silloin, kun henkilöllä on siihen lain, asetuksen, virka- ja työehtosopimuksen mukaan ehdoton oikeus; 14. päättää muun kuin 13-kohdassa mainitun palkattoman virkavapaan myöntämisestä palvelualueen henkilöstölle enintään kuudeksi (6) kuukaudeksi; 15. päättää opintovapaalaissa tarkoitetun opintovapaan myöntämisestä palvelualueen henkilöstölle; 16. päättää palvelualueen henkilöstön virka- ja työehtosopimusten mukaisista palvelussuhteen ehdoista siltä osin, kuin ne eivät kuulu kunnanhallituksen, lautakunnan tai valiokunnan ratkaisuvaltaan. Tässä ominaisuudessa päättää palvelualueen henkilöstölle osalta - lisä-, yli-, lauantai- ja sunnuntaitöistä sekä varalla olosta; - päivystysvapaista; - vuosilomista ja tehtävien hoitamisesta vuosilomien aikana; - viranhoidon edellyttämästä ammatti- ja täydennyskoulutuksesta tai uudelleenkoulutuksesta sekä - oman auton käyttöoikeudesta virka-ajoissa. Palvelualuejohtaja voi siirtää toimivaltaansa virka- ja työvapaan sekä muiden palvelusuhteen ehtojen osalta edelleen alaisilleen esimiehille päättää suoranaisten alaistensa osalta tämän pykälän kohtien 13. 16. osalta. 48 Oikeus terveydentilaa koskeviin tietoihin Kunnanjohtajalla, palvelualuejohtajalla ja tulosyksikön esimiehellä on oikeus yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain (759/2004) 5 :n mukaisten terveydentilaa koskevien tietojen käsittelyyn.
21 49 Sivutoimilupa ja -ilmoitus Sivutoimilupa: Kunnanhallitus, lautakunta ja johtokunta päättää alaisensa henkilöstön sivutoimiluvan myöntämisestä sekä sivutoimen vastaanottamisen ja pitämisen kieltämisestä. Sivutoimi-ilmoitus: Sivutoimi-ilmoitukset tehdään kunnanjohtajalle tai palvelualuejohtajalle, jotka voivat laissa säädetyin edellytyksin kieltää tällaisen sivutoimen vastaanottamisen tai pitämisen. Sivutoimi-ilmoituksen hyväksymisestä tehdään merkintä päätöspöytäkirjaan. Sivutoimella tarkoitetaan virkaa, työtä ja pysyväisluonteista tehtävää, joista viranhaltijalla on oikeus kieltäytyä, sekä ammatin, elinkeinon ja liikkeen harjoittamista. Ilman työnantajan lupaa (sivutoimilupa), viranhaltija ei saa ottaa vastaan eikä pitää sellaista sivutointa, joka edellyttää työajan käyttämistä sivutoimeen kuuluvien tehtävien hoitamiseen. Sivutoimi-ilmoitus on tehtävä, jos sivutoimi ei edellytä työajan käyttämistä. Työnantaja voi laissa säädetyin edellytyksin kieltää tällaisen sivutoimen vastaanottamisen ja pitämisen. (KvhL 18 ) (Työsopimuslaki 3, Kilpaileva toiminta) 50 Virantoimituksesta pidättäminen Viranhaltijan virantoimituksesta pidättämisestä päättää kunnanhallitus, lautakunta tai johtokunta omien alaistensa osalta. Ennen toimielimen kokousta voi viranhaltijan virantoimituksesta pidättämisestä päättää väliaikaisesti kunnanjohtaja tai ao. palvelualuejohtaja alaistensa osalta. Kunnanjohtajan virantoimituksesta pidättämisestä päättää valtuusto. Ennen valtuuston kokousta voi kunnanjohtajan virantoimituksesta pidättämisestä päättää väliaikaisesti valtuuston puheenjohtaja. Kuuleminen Ennen kuin virantoimituksesta pidättämisestä tehdään päätös, viranhaltijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi. 51 Palvelussuhteen päättyminen ja lomauttaminen Viranhaltijan ja työntekijän 1. palvelussuhteen päättymisestä ja lomauttamisesta päättää se viranomainen. joka valitsee viranhaltijan tai ottaa työntekijän työsopimussuhteeseen; 2. eron myöntämisestä päättää hänen hallinnollinen esimiehensä.
22 52 Yleinen osio Virka- tai työsuhteeseen tuleva henkilöstö otetaan kunnan palvelukseen riippumatta siitä, mikä toimiala on palvelussuhteen alkaessa henkilön ensimmäinen sijoituspaikka. Kunnanhallitus päättää 1. virka- ja työehtosopimusten täytäntöönpanosta ja koko henkilöstöä koskevien virka- ja työehtosopimusten harkinnanvaraisten määräysten täytäntöön panemisesta ja soveltamisesta sekä kunnan viranhaltijain neuvotteluoikeudesta annetun lain tai pääsopimuksen mukaisten neuvottelujen käymisestä, palveluaikaan perustuvien palkanosien myöntämisestä ja vuosilomaoikeuksista; 2. paikallisen virka- ja työehtosopimuksen tekemisestä ja Kunnallisen työmarkkinalaitoksen suostumuksella yksittäistapauksessa tehdystä viranhaltijan palkkaussopimuksesta. Tehtäväkuvaukset Tehtävänkuvauksessa määritellään henkilön asema vastuualueella sekä hänen tehtävänsä. Tehtävänkuvauksen valmistelee lähin esimies yhteistyössä viranhaltijan/ työntekijän kanssa. Tehtävänkuvaukset tarkistetaan kehityskeskustelun yhteydessä vuosittain sekä aina henkilömuutosten ja tehtävämuutosten yhteydessä. Tehtävänkuvauksen hyväksyy - kunnanhallitus kunnanjohtajan osalta - kunnanjohtaja palvelualuejohtajien, kaavoituspäällikön, kehittämispäällikön ja talousjohtajan osalta - palvelualuejohtaja palvelualueen henkilöstön osalta
5. luku Kokousmenettely 23 53 Määräysten soveltaminen Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta kunnan toimielimissä sekä soveltuvin osin toimitus- ja katselmusmiesten kokouksissa. 54 Kokousaika ja -paikka Toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja sovitussa paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. 55 Kokouksen koollekutsuminen Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolooikeus tai -velvollisuus, vähintään viittä (5) päivää ennen kokousta. Kiireellisissä tapauksissa kokous voidaan pitää edellä 1 momentissa tarkoitettua määräaikaa lyhyemmällä ajalla, mikäli kokouksesta saadaan tieto kaikille jäsenille tai näiden henkilökohtaisille varajäsenille. Myös milloin kaikki jäsenet ovat paikalla, kokous voidaan pitää kokouskutsua lähettämättä. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat (asialista). Esityslista asiaselostuksineen ja esittelijän päätösehdotuksineen lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. 56 Jatkokokous Jos kokousasioita ei ole saatu siinä kokouksessa käsitellyksi, asiat voidaan siirtää jatkokokoukseen, johon ei tarvitse antaa eri kutsua. Kokouksesta poissa olleille on kuitenkin pyrittävä antamaan tieto jatkokokouksesta.
24 57 Varajäsenen kutsuminen Toimielimen jäsenen, joka on estynyt saapumasta kokoukseen, on hyvissä ajoin kutsuttava varajäsen sijaansa. Milloin jäsen on esteellinen käsittelemään jotakin asiaa kokouksessa tai esteen vuoksi ei voi osallistua jonkin asian käsittelyyn, hän voi kutsua varajäsenen kokoukseen sitä asiaa käsittelemään. Myös puheenjohtaja, esittelijä tai toimielimen sihteeri voi toimittaa kutsun varajäsenelle. 58 Kokouksen pitäminen Avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden. Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä. Toimielin voi päättää ottaa käsiteltäväksi sellaisenkin asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. 59 Kokouksen johtaminen Puheenjohtajan tehtävänä on johtaa asioiden käsittelyä sekä pitää huolta järjestyksestä toimielimen kokouksessa. Annettuaan varoituksen puheenjohtaja saa määrätä poistettavaksi henkilön, joka käyttäytyy sopimattomasti. Jos syntyy epäjärjestys, puheenjohtajan on keskeytettävä tai lopetettava kokous. 60 Tilapäinen puheenjohtaja Jos sekä puheenjohtaja että varapuheenjohtajat ovat poissa tai esteellisiä jossakin asiassa, valitaan kokousta tai asian käsittelyä varten tilapäinen puheenjohtaja iältään vanhimman läsnä olevan jäsenen johdolla. 61 Esittely Kunnan toimielimien kokouksissa asiat päätetään kunnan viranhaltijan esittelystä.
25 Esittely sisältää perusteellisen, asiaan liittyviin tosiseikkoihin ja oikeusnormeihin perustuvan ehdotuksen sekä taloudellisten vaikutusten arvioinnin. Esittelijän ehdotus on käsittelyn pohjana (pohjaehdotus). Jos esittelijä on muuttanut esityslistalla olevaa ehdotustaan ennen kuin toimielin on tehnyt päätöksensä asiasta, pohjaehdotus on muutettu ehdotus. Jos ehdotus on peruutettu, asia on poistettava esityslistalta, jollei toimielin toisin päätä. Esittelijän on tuotava viivytyksettä vireille tullut asia toimielimen käsiteltäväksi. Kunnan toimielimet nimeävät itselleen esittelijän ja varaesittelijän. Mikäli toimielimelle nimetään useampia esittelijöitä, on samalla määriteltävä kullekin esittelijälle kuuluvat asiat. Kunnanhallituksen puheenjohtaja esittelee kunnanjohtajaan liittyvät asiat. Toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia ratkaistaan puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Esittelijän on annettava toimielimelle tieto vireillä olevista toimielimen päätösvaltaan kuuluvista asioista. 62 Sihteerin tehtävät Kunnan toimielimet nimeävät itselleen sihteerin, joka vastaa esityslistojen lähettämisestä ja pöytäkirjan asianmukaisesta laatimisesta määräajassa. 63 Läsnäolo- ja puheoikeus Toimielimen sihteeriksi ja esittelijäksi nimetyillä henkilöillä sekä tarkastuslautakunnan kokouksessa tilintarkastajalla on läsnäolo- ja puheoikeus toimielimen kokouksissa. Mikäli toimielimellä on useampia esittelijöitä, heillä kaikilla on oikeus olla läsnä koko kokouksen ajan. Kunnan eri toimielinten, ei kuitenkaan tarkastuslautakunnan, keskusvaalilautakunnan ja vaalilautakunnan, kokouksissa on jäsenten lisäksi läsnäolo- ja puheoikeus - kunnanhallituksen kokouksessa valtuuston puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajilla - muun toimielimen kokouksessa kunnanhallituksen puheenjohtajalla, kunnanjohtajalla sekä palvelualuejohtajalla kyseisen palvelualueen toimielinten kokouksissa - kehittämislautakunnan, koulutuslautakunnan, teknisen lautakunnan, vapaa-aikalautakunnan ja ympäristölautakunnan kokouksessa nuoriso-
26 valtuuston keskuudestaan valitsemalla 15 vuotta täyttäneellä edustajalla. Kunnanhallitus voi nimetä keskuudestaan edustajansa kunnan muihin toimielimiin. Edustajille nimetään henkilökohtainen varaedustaja. Edustajalla on kokouksissa puhevalta, mutta ei äänioikeutta. Muiden kuin edellä mainittujen henkilöiden läsnäolosta ja puheoikeudesta päättää asianomainen toimielin. Lisäksi puheenjohtaja tai toimielin voi yksittäisessä asiassa kutsua kokoukseensa asiantuntijoita tai kuulla asianosaista henkilökohtaisesti. 64 Päätöksentekojärjestys Kunnan toimielimessä asian esittelyn jälkeen on varattava tilaisuus keskustella asiasta. 65 Esteellisyyden toteaminen Esteellisen henkilön on ilmoitettava esteellisyydestään. Toimielimen puheenjohtajan on tarvittaessa saatettava jäsenen tai muun läsnäoloon oikeutetun henkilön esteellisyys toimielimen ratkaistavaksi. 66 Äänestys ja vaalit Äänestyksestä ja vaalin toimittamisesta on soveltuvin osin voimassa, mitä valtuuston työjärjestyksessä määrätään. 67 Pöytäkirjan laatiminen, tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen Sihteeri laatii pöytäkirjan puheenjohtajan hyväksymässä muodossa. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Kunkin kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä pöytäkirjantarkastusta seuraavana perjantaina kunnanviraston aukioloajan. Mikäli ko. päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto, pöytäkirja pidetään nähtävänä seuraavana työpäivänä.
27 Toimielimen pöytäkirjaan merkitään: 1. järjestäytymistietoina: - toimielimen nimi - kokouksen alkamis- ja päättymisaika sekä kokouspaikka - läsnä ja poissa olleet ja missä ominaisuudessa kukin on ollut läsnä - kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. asian käsittelytietoina: - asiaotsikko - selostus asiasta - päätösehdotus - esteellisyys - tehdyt ehdotukset ja onko niitä kannatettu - äänestykset: äänestystapa, äänestysjärjestys, äänestysesitys sekä äänes-tyksen tulos sekä selvitys siitä, mitä esitystä kukin jäsen on äänestyksessä kannattanut - vaalit: vaalitapa ja vaalin tulos - päätöksen toteaminen - eriävä mielipide 3. laillisuustietoina: - oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus - puheenjohtajan allekirjoitus - pöytäkirjanpitäjän varmennus - merkintä pöytäkirjan tarkastuksesta - merkintä nähtävänäpidosta, mikäli pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä. Pöytäkirjaan liitettävissä oikaisuvaatimusohjeissa annetaan tarpeelliset ohjeet oikaisuvaatimuksen tekemiseksi. Pöytäkirjaan liitettävässä valitusosoituksessa on mainittava valitusviranomainen, valitusaika ja mitä valituskirjaan on liitettävä. Päätökseen, josta ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä valitusta, on liitettävä tästä ilmoitus ja samalla mainittava, mihin lain tai asetuksen kohtaan kielto perustuu. Mitä edellä on määrätty, noudatetaan soveltuvin osin viranhaltijan ja luottamushenkilön tekemiin päätöksiin. Alle 10 000 euron hankinnoista ei tarvitse tehdä erillistä pöytäkirjapäätöstä, vaan laskussa oleva hyväksymismerkintä korvaa pöytäkirjan.
28 68 Kunnanhallituksen, lautakunnan ja johtokunnanotto-oikeus Asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi päättää lautakunta, sen puheenjohtaja tai lautakunnan esittelijä. Asian ottamisesta johtokunnan käsiteltäväksi päättää johtokunta, sen puheenjohtaja tai johtokunnan esittelijä. 69 Ottokelpoisen päätöksen ilmoittaminen Lautakunnan ja johtokunnan on ilmoitettava kunnanhallitukselle viimeistään neljän (4) päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta päätöksensä sellaisissa asioissa, jotka voidaan ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei saa kuitenkaan ottaa: 1. lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita; eikä 2. yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita. Muun kunnanhallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava kunnanhallitukselle, lautakunnan alaisen viranomaisen ao. lautakunnalle, johtokunnan alaisen viranomaisen ao. johtokunnalle ja palvelualuejohtajan alaisen henkilöstön palvelualuejohtajalle päätöksensä sellaisissa asioissa, jotka voidaan ottaa toimielimen käsiteltäväksi. Ilmoitus on tehtävä kunnanhallituksen puheenjohtajalle, kunnanhallituksen esittelijälle, toimielimen puheenjohtajalle ja toimielimen esittelijälle oikaisuvaatimusaikana sekä siinä toimielimen kokouksessa, joka kahden (2) arkipäivän kuluttua päätöksen tekemisestä ensiksi pidetään. Henkilöstöpäätöksistä vakinaisen henkilöstön valintaa, palvelussuhteen purkamista, vähintään vuoden pituista määräaikaista palvelussuhdetta ja irtisanomista koskevat päätökset on ilmoitettava toimielimelle. Kunnanhallitus voi antaa kaikkia kunnan viranomaisia koskevia määräyksiä siitä, millaisissa asioissa tehdyt päätökset on ilmoitettava toimielimelle. 70 Päätösvallan edelleen siirto Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä tai johtosääntöön perustuvalla päätöksellä siirretyn tahi säädösperusteisen toimi-
29 vallan siirtämisestä alaiselleen viranomaiselle. Ratkaisuvallan siirtämispäätöksistä on pidettävä ajan tasalla olevaa luetteloa. Päätös siirretyn päätösvallan peruuttamisesta kumoaa alemmalla tasolla tehdyt samaa päätösvaltaa koskevat siirtopäätökset. Päätösvallan edelleen siirtoa koskevat päätökset on toimitettava kunnanhallitukselle tiedoksi neljän (4) päivän kuluessa päätöksen tekemisestä ja kunnanhallituksen on annettava valtuustolle tiedoksi yhteenveto siirtämispäätöksistä vuosittain helmikuun loppuun mennessä. 71 Asian valmistelujärjestys Asiat valmistellaan pääsäännön mukaan suoraan sille toimielimelle, jolla on päätösvalta kyseisessä asiassa. Mikäli asian luonne sitä edellyttää, on yksittäisiä kyliä tai asuntoalueita koskevissa asioissa ennen päätöksentekoa annettava kyseistä aluetta edustavalle toimielimelle, kylätoimikunnalle tai asukasyhdistykselle tilaisuus antaa lausunto asiasta.
6. luku Muut määräykset 30 72 Asiakirjojen allekirjoittaminen Valtuuston ja kunnanhallituksen päätöksiin perustuvat sopimukset, sitoumukset, toimituskirjat, kirjelmät ja muut asiakirjat allekirjoittaa kunnanjohtaja yksin tai kunnanhallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja yhdessä hallintojohtajan kanssa, jollei kunnanhallitus ole yksittäistapauksessa päättänyt toisin. Muiden toimielimien päätöksiin perustuvat sopimukset, sitoumukset, toimituskirjat, kirjelmät ja muut asiakirjat allekirjoittaa palvelualuejohtaja tai esittelijä yksin tai puheenjohtaja taikka varapuheenjohtaja yhdessä kyseessä olevan toimielimen valtuuttaman viranhaltijan kanssa, jollei toimielin ole yksittäistapauksessa päättänyt toisin. Siirrettyyn päätösvaltaan kuuluviin päätöksiin perustuvat sopimukset, sitoumukset, toimituskirjat, kirjelmät ja muut asiakirjat allekirjoittaa päätöksen tehnyt viranhaltija. Pöytäkirjanotteen todistaa oikeaksi pöytäkirjanpitäjä, arkistonhoitaja tai asianomaisen toimielimen tähän valtuuttama henkilö. Valmistelua koskevat asiakirjat allekirjoittaa asian valmistelija. 73 Asiakirjojen lunastus Asiakirjoista on suoritettava lunastusta sen mukaan kuin valtuusto erikseen päättää. Lunastusta ei peritä silloin, kun - päätös pöytäkirjanotteella annetaan tiedoksi asianosaiselle, ellei päätös koske lupaa tai muuta hyväksymistä, joka lain mukaan on haettava johonkin toimenpiteeseen tai sen suorittamatta jättämiseen; tai - asiakirja annetaan oman kunnan tai kuntayhtymän luottamushenkilölle hänen tarvitessaan asiakirjaa luottamustoimen hoidossa - laissa tai sopimuksessa edellytetään asiakirjan antamista korvauksetta.
31 74 Asiakirjojen ja tietojen luovuttaminen Asiakirjan antamisesta päättää se toimielin, jonka hallussa asiakirja on. Toimielinten tulee nimetä ne viranhaltijat, jotka antavat tiedon asiakirjan sisällöstä. Tieto on annettava mahdollisimman pian ja pääsäännön mukaan kuitenkin viimeistään viikon kuluessa pyynnön esittämisestä. Asiakirjan ja tiedon antamisessa tulee muutoin noudattaa viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/99). 75 Tiedottaminen Kunnan tiedottaminen on avointa ja julkisuusmyönteistä. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta. Ei-julkisenkaan tiedon antamista ei saa evätä ilman asiallista perustetta eikä enempää kuin on tarpeellista. Kunnan tiedottamista johtaa kunnanhallitus, joka hyväksyy yleiset ohjeet kunnan tiedottamisen periaatteista ja päättää tiedottamisesta vastaavista viranhaltijoista. 76 Kunnan asukkaiden aloitteet Kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyistä kunnan toimintaa koskevista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun. Kunnanhallituksen, lautakunnan ja johtokunnan tehtäväalueella tehdyistä aloitteista on vastaavasti esitettävä tiedot kunnanhallitukselle, lautakunnalle ja johtokunnalle niiden päättämällä tavalla. Jos aloite vaatii erityistä valmistelua, sen viranomaisen, jonka käsiteltäväksi aloite kuuluu, on ilmoitettava aloitteen tekijälle kahden (2) viikon kuluessa aloitteen tekemisestä sen arvioitu käsittelyaika ja keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä.
7. luku Voimaantulomääräykset 32 Tarkemmat määräykset tämän johtosäännön soveltamisesta antaa kunnanhallitus. Tämä hallintosääntö tulee voimaan 1. päivänä tammikuuta 2015. Tämä hallintosääntö kumoaa voimaan tulleessaan valtuuston 10.12.2012 hyväksymän hallintosäännön siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.