1 Nordplus Junior, Nordplus Horisontal, Nordplus pohjoismaiset kielet ja Erasmus+ 11.9.2017 Nina Eskola, Iiris Kajas ja Sirkka Säikkälä Opetushallituksen kansainvälistymispalvelut
Kenelle? Nordplus Junior ja Erasmus+ Yleissivistävä koulutus Päiväkodeille Peruskouluille Lukioille Taiteen perusopetusta tarjoaville oppilaitoksille Yhteistyötahoille luokkahuoneen ulkopuolella Ammatilliset oppilaitoksille (Nordplus: myös oppisopimuskoulutus) Nordplus ohjelmaan osallistuvat Pohjoismaat, itsehallintoalueet Ahvenanmaa, Färsaaret, Grönlanti ja Baltian maat Erasmus+ -osallistujamaat ovat: EU-maat, Norja, Islanti, Liechtenstein, Turkki ja Makedonia Tuetaan aktiivista ja laaja-alaista oppimista. Koulut tekevät teemakohtaista yhteistyötä, koululuokat osallistuvat ja tapaavat toisiaan, tuetaan opettajavaihtoja sekä opettajien täydennyskoulutusta. Koulutusta kehitetään yhdessä! 11/09/2017 Opetushallitus 2
Perusopetuksen OPS Laaja-alainen osaa Perusopetuksen OPS Laaja-alainen osaaminen Erasmus+/Nordplus tavoitteita Sosiaalisen inkluusion ja maahanmuuttajat austaisten lasten integraation edistäminen, Koulun keskeyttämisen ehkäiseminen, Yhteistyötä koulutuksen, työelämän ja muiden toimijoiden välillä, varhaiskasvatus 8 toisistaan riippuvaista avaintaitoa, perustaidot, opettajat ja opettajankoulutus uuden teknologian mahdollisuudet, kieli- ja kulttuuritietoisuus, Eurooppa 2020 strategia, ET 2020, innovatiivisia opetusmenetelmiä, yhteistyö vanhempien kanssa Opetuksen laatu, luovuus ja uudistuminen, yhdenvertainen oppiminen, osallistava opetus, pohjoismaiset kielet sekä tieto ja tuntemus pohjoismaisista ja balttialaisista kielistä ja kulttuureista 11/09/2017 Opetushallitus 3
Lukion OPS Erasmus+/Nordplus tavoitteita Teknologia ja yhteiskunta Aktiivinen kansalaisuus, yrittäjyys ja työelämä Hyvinvointi ja turvallisuus merkitys työmarkkinoiden kannalta kansainvälistymistä oppilaitoksissa edistetään elinikäisen oppimisen globaalia ulottuvuutta Eurooppa 2020 strategia ET 2020 aktiivinen oppiminen tieteidenvälisiä lähestymistapoja lukumotivaation lisääminen yhteistyö vanhempien kanssa Aihekokonaisuudet Monilukutaito ja mediat Kulttuurien tuntemus ja kansainvälisyys Kestävä elämäntapa ja globaalivastuu Yhteistyötä koulutuksen, työelämän ja muiden toimijoiden välillä, parannetaan kielten opetusta edistetään kulttuurien tuntemusta, innovatiivisia opetusmenetelmiä Opetuksen laatu, luovuus ja uudistuminen, yhdenvertainen oppiminen, osallistava opetus, pohjoismaiset kielet, sekä tieto ja tuntemus pohjoismaisista ja balttialaisista kielistä ja kulttuureista Kaikki toiminta on OPSin mukaista 11/09/2017 Opetushallitus 4
11/09/2017 Opetushallitus 5
Päiväkodit yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa Nordplus Horisontal Nordic sounds: Inspiration for music and dance education from the Nordic countries Hankkeen tarkoituksena on kerätä perinteistä musiikkia, tanssia, lauluja, pelejä, riimejä ja tuutulauluja. Tavoitteena ovat Islannin, Suomen, Norjan, Ruotsin, Tanskan, Färsaarten, Grönlannin ja Saamenmaan kulttuurien ylläpitäminen, niiden esitteleminen muille osallistujamaille ja uusien luovien toimintatapojen kehittäminen. Hanke on yhteispohjoismainen ponnistus musiikkikasvatuksen hyväksi. On tärkeää ja arvokasta syventää kulttuurien ymmärrystä eri kulttuurien perinnehelmien kautta. Tarkoituksena myös tuottaa aineistoa Pohjoismaiden kulttuurien kasvavaan kiinnostukseen, aiheesta julkaistaan e-kirja 2017. Elisa Seppänen, Taidepäiväkoti Konsti ja Soili Perkiö, JaSeSoi ry 11/09/2017 Opetushallitus 6
Tuoreita Nordplus Junior esimerkkejä Going solar Lappeenrannan Lyseon lukio ja Halmstad Sannarpsgymnasiet (SE) Period: Aug 2016 - Aug 2018 Allocation: 17 360 EUR We aim to broaden students awareness of sustainable development and practical ways to enhance it. During the project, students would install solar panels together with local universities, thus creating concrete results at their schools Leva i Norden Merenojan koulu (FI) Härkävehmaan koulu (FI) Skanor skola (SE) Vonsild skole Kolding (DK) Grammar School of Nordic Languages (LV), Liljeborgsskolan 7-9 (SE) Period: Aug 2016 - Jul 2018 Allocation: 41 555 EUR - Bl.a. små undersökningar om länderna, skolorna, presentationer via bloggar och skype, filmer i youtube. Eleverna samlar en ordbok på fyra språk (svenska, danska, lettiska och finska). Språket är skandinaviska, som eleverna uppmuntras att använda i både tal och skrift. 11/09/2017 Opetushallitus 7
Nordplus uutisia Avattu twitter tili: https://twitter.com/wearenordplus Uusi käsikirja 2018 (rakenne ja ulkoasu) Uusi logo (marraskuusta 2017) Seuraa www.norplusonline.org Valmistelevien vierailujen haku käynnissä 2.10.2017 asti! 11/09/2017 Opetushallitus 8
11/09/2017 Opetushallitus 9
Uutta Nordplus ohjelmakaudelle 2018-2021 Uusi ohjelmakausi yleiset muutokset Ohjelmat ovat edelleen toimivia ja organisaatiot joustavia. Pieniä rakenteellisia muutoksia ehdotettu, lähinnä liittyen organisointiin ja Nordplus Pohjolan kielet ohjelmaan. Hakuaika muuttuu: jatkossa vuosittain 1. helmikuuta (ennen 1. maaliskuuta) Valmistelevien vierailujen hakuaika päättyy edelleen 1. lokakuuta, 2.10.2017. EU säännökset valtionavusta (de minimis) otettu käyttöön (jo vuodesta 2017) Ohjelmakohtaiset tavoitteet poistetaan, yleiset tavoitteet säilyvät Poliittisia priorisointeja ei aseteta 11/09/2017 Opetushallitus 10
Nordplus Junior Liikkuvuutta, yhteistyöhankkeita ja verkostoja kouluopetukselle Tavoitteet ja kohderyhmät Tavoitteena vahvistaa ja kehittää kouluyhteistyötä ja luoda verkostoja ja kumppanuuksia koulujen välillä Pohjoismaissa ja Baltiassa. Tukea osallistuvien maiden opetuksen laatua, luovuutta ja uudistumista Levittää ja hyödyntää tuloksia. Kohderyhmiä ovat oppilaat, opettajat ja muu opetushenkilöstö: Päiväkodeissa Peruskouluissa Lukioissa Ammatillisissa oppilaitoksissa/ oppisopimuskoulutuksessa Taiteen perusopetuksessa 11/09/2017 Opetushallitus 11
Nordplus Junior -yhteistyömuotoja Liikkuvuus (vähintään 2 maata, 1-3 vuotta) Verkosto (vähintään 3 maata, 1-3 vuotta) A Valmistelevat vierailut (1 5 päivää) (vuoden sisällä) - Verkostojen perustaminen kokouksineen B C D E Opettajien ja muun opetushenkilöstön liikkuvuus (1 viikko 1 vuosi) (1-vuotisia hankkeita) Luokkavaihdot (1 viikko 3 viikkoa) 1-3 vuotta Oppilasvaihto (vuoden sisällä) Harjoittelu (1 viikko 1 vuosi), 1-3 vuotta - Tuki kattaa kaikkien matkat (tukisummat vaihtelevat maasta riippuen - + 150 maan sisäiseen matkaan jos edestakainen matka yli 500 km. Ks. käsikirja). - Opettajille tukea elinkustannuksiin 355 euroa/viikko. - Verkoston hallinto kokouksineen - Tiedotustoiminta - Tulosten hyödyntäminen ja levittäminen - Verkostotuki kattaa 75 % kokonaiskustannuksista Yhteistyöhankkeet (vähintään 3 maata, 1-3 vuotta) Kehittämishanke mukaan lukien opetussuunnitelmien kehittäminen Tulosten hyödyntäminen ja levittäminen - Hanketuki kattaa 75 % kokonaiskustannuksista - Mikäli matkakulut jäävät tukea pienemmäksi, voi jäljelle jäävää tukea käyttää muihin hankkeesta aiheutuviin kustannuksiin. 11/09/2017 Opetushallitus 12
Nordplus Horisontal 2018 Mahdollistaa rajat ylittävän yhteistyön eri koulutustasojen ja sektoreiden välillä. (myös järjestöt, yhdistykset, organisaatiot, yritykset) Ohjelmassa edistetään innovatiivisia, perinteiset aihepiirit ylittäviä hankkeita, maiden välistä elinikäiseen oppimiseen liittyvää yhteistyötä sekä innovatiivisia kielihankkeita. Yhteistyökumppaneita kolmesta eri maasta. Omaa tai muuta rahoitusta edellytetään 50% (voi koostua työajasta) Nordplus Horisontal -ohjelman vuosibudjetti on n. 1 miljoonaa. Hakuaika päättyy 1.2.2018 11/09/2017 Opetushallitus 13
Nordplus Horisontal-ohjelmassa tuetaan mm.: työpajoja, seminaareja ja konferensseja selvityksiä, tutkimuksia ja tilastohankkeita hankkeita, joissa hyödynnetään koulutusalan tutkimustuloksia kielten opiskeluun, opetus- ja käännösmateriaaliin liittyvää innovatiivista materiaalituotantoa Nordplus Horisontal uusien kurssimoduulien kehittämistä uusien oppimis- ja opetusmenetelmien avulla julkaisuja, tulosten levitystä ja kokemuksenvaihtoa koulutuksen alalta Nordplus Aikuiskoulutus Nordplus Korkeakoulutus Nordplus Junior 11/09/2017 Opetushallitus 14
Nordplus Pohjolan kielet Vuosi 2018 tuo parannuksia ohjelmasääntöihin Nordplus Pohjoismaiset kielet -ohjelman tavoitteena on vahvistaa kielten ymmärtämistä sekä lisätä kiinnostusta pohjoismaisia kieliä, kulttuureita ja elinolosuhteita kohtaan. Erityisesti halutaan vahvistaa naapurikielten (tanska, norja ja ruotsi) ymmärtämistä. Ohjelmassa vahvistetaan kohderyhmään kuuluvien toisen pohjoismaisen kielen ymmärtämistä. Tuetaan myös uusille pohjoismaalaisille, kuten pakolaiset ja maahanmuuttajat, suunnattua kielten opetuksen kehittämistä. Osallistuvia maita ovat Islanti, Latvia, Liettua, Norja, Ruotsi, Suomi, Tanska, Viro sekä Färsaaret, Grönlanti, Ahvenanmaa ja saamelainen kielialue Hankkeissa tulee olla vähintään kahden maan yhteistyötä (aikaisemmin kolme) Hakemuksen voi kirjoittaa skandinaavisella kielellä tai englanniksi Kuva: Norden.org/Johannes Jansson Oma vastuu osuus 25 % 11/09/2017 Opetushallitus 15
Ohjelmassa tuetaan esim. seuraavaa: opetusmenetelmät yhteiset opetussuunnitelmat tiedotustoiminta tutkimushankkeet konferenssit kurssit sanakirja- ja terminologiatyö julkaisut kieliteknologiset hankkeet Kuva: Mauricio Pavez Nordplus opetusmateriaalin kehittäminen ja julkaiseminen 11/09/2017 Opetushallitus 16
ERASMUS+ -ohjelma 17
Yleissivistävä koulutus mahdollisuudet kouluille ja muille toimijoille Avaintoimi Toimintotyyppi Toiminta KA1: Oppimiseen liittyvä liikkuvuus KA2: Innovointia ja hyvien käytäntöjen vaihtoa edistävä yhteistyö Yleissivistävän koulutuksen opetushenkilöstön ja koulun kehittämistoimintaan osallistuvan henkilöstön liikkuvuus Strategiset kumppanuushankkeet: Yleissivistävä toimija Koulu Koulu Koulut Koulut Muu toimija Koulu Muu kuin yl.siv. Sektori Vuoden 2018 hakuun voi tulla muutoksia! IT support platforms Opetusjakso ulkomailla 2 pv-2 kk Ammatillinen kehittyminen ulkomailla 2 pv-2 kk Yhteistyö, hanketapaamiset, tulokset Lyhyet oppilasryhmävaihdot 5 pv-2 kk Koulutukset opetushenkilöstölle 3 pv-2 kk Pitkä oppilasvaihto (yli 2 kk) Opettaminen ulkomailla (yli 2 kk) Muut etwinnig
Erasmus+ KA1 pähkinänkuoressa Opetushenkilöstön täydennyskoulutus (KA1) Hankkeessa vain Suomi Hanke voi alkaa 1.6.-31.12. Hakuaika päättyi ennakkotiedon mukaan helmikuun alussa 2018 Vuodessa noin 100 hanketta joissa 800 osallistujaa Hyväksymisprosentti noin 63-80% Keskimääräinen tuki 14.000 11/09/2017 19
Miksi? Tarve? Mitä saatu? Pöllönkankaan koulu ala- ja yläkoulu tuki 13.700 hankeaika 24 kk 7 opettajaa Jokainen kurssilainen kirjasi kokemuksiaan jaettavaksi muiden kanssa. Mobiililaitteiden käyttäjiksi Kielitaitoa tarvitaan Aidosti yhtenäinen oppimispolku Uusia tuttavuuksia ja kontakteja Yksin opiskelusta yhteistoiminnallisuuteen http://pollonkangas.wixsite.com/erasmus Itsearviointi ennen ja jälkeen Tulokset innostavia ja muutos selvä Uusia tietoteknisiä sovelluksia aktiiviseen käyttöön Kieli elää ja muuttuu nykyään nopeasti - taidon päivittäminen Tietokoneet ja ipadit arkisessa käytössä opetuksessa, ei ylimääräisenä lisänä Oppilaat jo hyötyneet opettajien uusista taidoista opetuksen monipuolistuessa 11/09/2017 Opetushallitus 20
Lisää Erasmus+ KA1 blogeja Inarin kunta (konsortio): https://peda.net/inari/inarin-kunna-koulut/ivalon-lukio/ /om Sodankylän kunta (konsortio): https://peda.net/sodan /koulujensivut/etwinning/erasmus/yhk Ylitornion yhteiskoulun lukio: http://maitabbi.blogspot.fi/ Tornion yhteislyseon lukio: https://peda.net/tornio/tyl/hjp/erasmus Sydän-Laukaan koulu: https://peda.net/laukaa/sk/projektit/erasmus-ka12 Myllylän koulu: https://peda.net/ /perusk /pl/mkl/erasmusluonnos/ekl/blogi2 Godby högstadieskola (på svenska): http://erasmusonetoone.postach.io Oulunkylän yhteiskoulu: http://suski.pictures.fi/ /TAP-SWIPE-PINCH+Erasmus++KA-1+t / ja http://suski.pictures.fi/ /EDpuzzle,+Socrative,+MindMup+ja / Vaskivuoren lukio: https://vaskivuorierasmus.wordpress.com/ Joutsan yhtenäiskoulu: https://peda.net/joutsa/smile/om 11/09/2017 Opetushallitus 21
KA1 Opetushenkilöstön täydennyskoulutus http://www.cimo.fi/ohjelmat/erasmusplus/yleissivistavalle_koulutukselle/avaintoimi_1_liikkuvuus HAKU PÄÄTÖS JA HANKETOIMINTA hankkeen kesto 12-24 kk koulutukset 2 pv 2 kk hakemuksen tekee koulu tai kunnan sivistystoimi (konsortio) PIC-numero vaaditaan päätökset toukokuussa hankesopimuksen allekirjoitus hankekoulutus verkossa toukokuussa ja syksyllä Helsingissä hankehallinto tehdään komission Mobility Tool+ -alustalla koordinaattori hallinnoi osallistujien raportointi hankeseuranta loppuraportti 11/09/2017 Opetushallitus 22
KA1 Opetushenkilöstön täydennyskoulutus Yksikkökustannukset (unit cost) Miten tuki määräytyy? Yksikkökustannus 2017 (unit cost) Matkatuki linnuntietä organisaatioiden välillä http://ec.europa.eu/programmes/erasmusplus/tools/distance_en.htm Jos kotimaan todelliset matkakulut yli 225 Yksilötuki (oleskelukulutuki) Organisaatiotuki Etäisyystaulukko / liikkuva hlö 0-99 km = 20 /hlö 3000-3999 = 530 /hlö 100-499km = 180 /hlö 4000-7999 = 820 /hlö 500-1999 km = 275 /hlö 8000- =1300 /hlö 2000-2999 km = 360 /hlö 180 /liikkuva henkilö Perusteltava hakulomakkeessa Maa / liikkuva hlö päiväkohtainen yksikkösumma euromääräistä vaihtelua välillä 42 96 min. 2 pv ja max. 2 kk 1 kpl / liikkuva hlö 1 100 hlö: 350 /hlö >100 hlö: 200 /hlö Kurssimaksu 70 / pv (max. 10 pv) Erityistuki Poikkeus: todelliset lisäkulut 11/09/2017 Opetushallitus 23
Eurooppalainen kehittämissuunnitelma (EDP) OPS Uudet tiedot ja taidot Koulutustarve Hanketoiminta EDP 11/09/2017 Opetushallitus 24
Eurooppalaisen kehittämissuunnitelman pohjalta tehdään hakemus ja hankevaiheet DESCRIPTION OF THE PROJECT PREPARATION FOLLOW-UP PARTICIPANTS' PROFILE MAIN ACTIVITIES BUDGET Learning Outcomes ACTIVITIES' DETAILS PROJECT SUMMARY 11/09/2017 Opetushallitus 25
KA1 Hakemukset arviointikriteerit Maksimi on 100 p alle 60 p hakemukset hylätään Alin hyväksytty pistemäärä määräytyy budjetin riittävyyden mukaan Jos jostain alle 50% pistemäärästä hylkäys 11/09/2017 Opetushallitus 26
KA1 Laadukas hanketyö Käytännön hankehallinnointi Eurooppalainen kehittämissuunnitelma Tarpeet Osallistujien valinta Koulutuspaikan valinta Valmistautuminen Taitojen käyttöön ottaminen Arviointi ja mentorointi Tunnustaminen Hanke Muutos Tarve Levitys 11/09/2017 Opetushallitus 27
KA1 Kansainvälinen selvitys: opettajan Erasmus+ -täydennyskoulutuksesta hyötyy koko koulu Maat: LT, FI, PL, DE, EE Koulukulttuurin muutos Kv-toiminta Ilmapiiri Selvitys osoitteessa: www.cimo.fi/palvelut/tutkimus- _ja_selvitystoiminta/erasmusplus_ vaikutukset Vanhemmat Koulun kehittyminen Opetuksen laatu Oppilaat Mielenkiintoisempia oppitunteja 11/09/2017 Opetushallitus 28
11/09/2017 Opetushallitus 29
11/09/2017 Opetushallitus 30
School Education Gateway portaalista voit löytää täydennyskoulutuskurssin (KA1) www.schooleducationgateway.eu Sopivan ulkomaisen kurssin valitseminen opettajalle -opas etsiä job shadowing kohdekoulun (KA1) etsiä tai ilmoittaa partnerihaun KA2 kumppanuushankkeeseen ilmoittaa koulusi job shadowing opettajan vastaanottolistalle ilmoittaa koulusi opettajaksi opiskelevan Erasmus+ -harjoittelijan vastaanottolistalle mainostaa järjestämääsi kurssia löydät käyttökelpoisia materiaaleja, joita on laadittu EU:n toimielimissä ja EU:n rahoittamissa hankkeissa esim. Kulttuurienvälisen osaamisen kehittäminen osana koulujen vaihtovierailuja uutuutena ilmaiset verkkokurssit! Huom! Portaali toimii kirjautumattakin mutta kirjautumalla saat kaikki toiminnallisuudet käyttöösi 11/09/2017 Opetushallitus 31
School Education Gateway Verkkokurssit Eri teemoja www.schooleducationgateway.eu/en/pub/teacher_academy.htm - kurssien laatu on valvottua - kursseja on toiminnassa, tehtynä ja uusia on tulossa - Competences for 21st Century Schools Rerun 13.11.2017-17.12.2017 - Erasmus+ funding opportunities for schools 30.10.2017-06.12.2017 - Introducing Project-Based Learning in your Classroom Rerun 16.10.2017-12.11.2017 - Effective Parental Engagement for Student Learning 25.09.2017-01.11.2017 - Moving to Maths 2.0 Rerun 18.09.2017-22.10.2017 - Useita kursseja on päättynyt mutta materiaali on vielä saatavilla Osallistujia on tuhansia yhdellä kurssilla (erilaisia ryhmäytymisiä) Viikkotyömäärä vaihtelee välillä 4-2 h Moduuleja 3 6 viikon aikana 11/09/2017 Opetushallitus 32
Erasmus kouluissa Erasmus in Schools Kutsu kansainvälinen vieras kouluusi Erasmus kouluissa -ohjelma tarjoaa suomalaisille päiväkodeille, peruskouluille, lukioille ja toisen asteen ammatillisille oppilaitoksille mahdollisuuden kutsua ulkomaalainen Erasmus-, vaihto- tai tutkintoopiskelija oppitunneille tuomaan kansainvälisyyttä opetukseen. Nämä kouluvierailut tarjoavat suomalaisten koulujen oppilaille tilaisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan. Lisätietoa: ErasmusKouluissa@oph.fi www.cimo.fi/ohjelmat/erasmus_kouluissa 11/09/2017 Opetushallitus 33
Erasmus+ KA2 pähkinänkuoressa Strateginen kumppanuushanke (KA2) Hankkeessa monta maata Hanke voi alkaa 1.9.-31.12. Hakuaika päättyy ennakkotiedon mukaan maaliskuussa 2018 Vuodessa noin 100 hanketta joissa 2000 osallistujaa Hyväksymisprosentti noin 24-50 % Keskimääräinen tuki 25 000 11/09/2017 34
Miksi? Tarve? Mitä saatu? Kallion lukion Erasmus+ KA2 -hanke tuki: 63.305 hankeaika: 24 kk 25 opiskelijaa 2 opettajaa Mobiililaitteet Mobiiliopetus Pelillisyys Opiskelijat keskeisessä roolissa Myös opiskelijat luovat aktiviteetteja Historia, arkkitehtuuri ja taide Kielitaito http://discover2cities.blogspot.fi/ Opettajien tvt-taidot Opiskelijat todella motivoituneita ja aktiivisia Opiskelijat työskentelivät itsenäisesti opettajien seuratessa etänä (ipad) Opiskelijoiden luovuus, innovaatio, kielitaito ja itseohjautuvuus kehittyi 11/09/2017 Opetushallitus 35
KA2 Strateginen kumppanuushanke www.cimo.fi/ohjelmat/erasmusplus/yleissivistavalle_koulutukselle/avaintoimi_2_strategiset_kumppanuushankkeet HAKU Hankkeen kesto 12-36 kk Erilaisia yhteistyömuotoja Hakemuksen tekee partneriryhmästä se, jolla on siihen parhaat resurssit Mukana voi olla esim. koulu, sivistystoimi, Koti ja koulu yhdistykset, Suomen vanhempain liitto ry, OKL, Suomen opintoohjaajat ry, nuorisotoimi, yleissivistävät oppilaitokset ja korkeakoulut jne. PÄÄTÖS JA HANKETOIMINTA Päätökset heinä-elokuussa Hankesopimuksen allekirjoitus Hankekoulutusta aloittaville hankkeille verkossa ja Helsingissä/Oulussa syys-lokakuussa Hankkeiden seuranta ja raportointi tehdään komission Mobility Tool+ -alustalla Hankkeeseen osallistuvat tahot riippuvat hankkeen aiheesta ja kehitettävästä asiasta PIC-numero vaaditaan 36
38 Kumppanuushanketyypit yleissivistävälle koulutukselle KA201 School education Yleissivistävän koulutuksen hanke Hankkeessa voi olla mukana monenlaisia toimijoita, kytkös aina yleissivistävän koulutuksen kehittämiseen Koulujen välinen/koulutussektoreiden välinen/muu yleissivistävän koulutuksen hanke Koko budjettipaletti käytössä, ei rajoituksia liikkuvuuksissa Koordinaattori vastaa koko hanketuesta: sopimukset partnerien kanssa Min. 3 maata ja 3 organisaatiota. Osallistujia ei rajattu, mutta max 10:lle tukea hankehallintoon. Hakulomakkeessa Development of Innovation TAI Exchanges of Practices (2017) KA219 Schools Only Koulujen välinen hanke Hankkeessa mukana vain kouluja (päiväkoti, esiopetus, peruskoulu, lukio, taiteen perusopetus, ammatillinen yl.siv.aineet) Ei palkkatukea (intellectual outputs) tai levitystilaisuuksia (multiplier events) Jokaiselle osallistuvalle koululle sopimus omasta kansallisesta Erasmus+ toimistosta. Min. 2 maata ja 2 koulua. Enintään 10 koulua. Hyvien käytäntöjen vaihto. Hakulomakkeessa Exchanges of Practices (2017)
Tuen tyyppi Hankkeen hallinnointi ja toteutus (Project Management and Implementation) Hankekokoukset (Transnational Project Meetings) Oppimis-, opetus ja koulutustoiminnot (Learning/teaching/training activities) Oppilasvaihto: 5 pv -12kk Opettajien koulutus: 3 pv-12kk (työpaikkavaihto) Mitä tuki kattaa Koordinaattori 500 / kuukausi Partneri 250 / kuukausi Yksikkökustannus / osallistuja 100-1999 km = 575 / osallistuja 2000 km tai enemmän = 760 / osallistuja Yksikkökustannus: 1) Matkat/osallistuja: 20,180,275,360, 530,820 1300 matkan pituudesta riippuen + mahdolliset kulut kotimaassa 2) Oleskelu/osallistuja: pituudesta ja roolista riippuen esim. opettaja 100 /päivä (3-14 pv) oppilas 55 /päivä (5-14pv) Erityistuki (Special needs support) Kattaa 100 % todellisista suoraan hankkeeseen liittyvistä lisäkustannuksista, jotka koituvat erityistukea tarvitsevan osallistujan erityistarpeista (esim. avustava henkilö, erityistarpeet majoituksessa ja matkustamisessa, tarvittavat välineet, viittomakielen tulkit jne.) Poikkeukselliset kustannukset (Exceptional costs) Immateriaaliset tuotokset (vain KA201) (=hankkeen tuotokset tai tulokset) (Intellectual outputs) Tulostenlevitystilaisuudet (vain KA201) (Multiplier events) Alihankinta: 75 % todellisista kuluista, enintään 50 000 Yksikkökustannus/päivä tehtävänkuvan ja maan mukaan, esim. Suomi: johto = 280 / työpäivä suunnittelu = 214 / työpäivä tekninen = 162 / työpäivä hallinto = 131 / työpäivä Yksikkökustannus / osallistuja 39
KA2 Strategiset kumppanuushankkeet Tavoitteiden ja kokoonpanon mukaan: Innovaatioita tukevat hankkeet (KA201) Kehitetään tuotteita ja/tai levitetään jo olemassa olevia tuotteita ja/tai ideoita (voi hakea palkkatukea) Hyvien käytäntöjen vaihtoa tukevat hankkeet (KA201, KA219) Vahvistetaan ja kehitetään verkostoja, vaihdetaan ideoita, käytäntöjä ja/tai menetelmiä sekä parannetaan valmiuksia toimia kansainvälisesti (ei voi hakea palkkatukea). Tuki oppimisja koulutustoimintaan (Learning/teaching/training activities) rajattu: enintään 100 henkilöä/hanke. 40
41 Hankkeiden tavoitteena Eurooppalaisen kehitystoiminnan, innovaatioiden ja verkostoitumisen tukeminen Positiiviset ja pitkäkestoiset vaikutukset osallistuvissa organisaatioissa ja henkilöissä sekä vaikutukset järjestelmätasolla. Painopistealueet yleissivistävän koulutuksen hankkeille (School Education): Opettajuuden kehittäminen Perustaitojen kehittäminen (matematiikka, luonnontieteet sekä luku- ja kirjoitustaito) Koulun keskeyttämisen vähentäminen (Early School Leaving) ja heikommassa asemassa olevien tukeminen Varhaiskasvatus Jokainen hanke toteuttaa jotain ohjelman painopistealuetta, joko horisontaalista tai sektorikohtaista
42 Kumppanuushanke on Joustava tarve- ja tavoitelähtöinen Prosessiorientoitunut, hyvät käytännöt ja kokemusten vaihto Tuoteorientoitunut lopputuotteet ovat muiden hyödynnettävissä Tuottaa, toteuttaa ja siirtää uusia ja konkreettisia tuloksia niin organisaatio-, paikallis- kuin aluetasolle Yhteys kunnan ja koulun strategioihin Tuloksia levitetään ja hyödynnetään tehokkaasti Jatkuvuus rahoituskauden päätyttyä Ovat eri kokoisia ja tyyppisiä riippuen hankkeen tavoitteista, mukana olevista organisaatioista, odotetuista vaikutuksista jne. (hankkeet myös arvioidaan suhteessa lähtökohtiin)
43 Rahoitusta saaneet hankkeet Tarpeesta kumpuavia ja selkeät tavoitteet Kirjoitettu huomioiden kaikki hakijat hakemus tehdään yhteistyössä partnereiden kanssa Tuloksilla vaikutusta kuviteltua vaikutusta osattu kuvata, missä pyritään saamaan aikaan muutosta? innovatiivisuus Selkeitä ja konkreettisia esimerkkejä siitä miten hanketyötä voi viedä omaan työhön Tuloksia voidaan mitata ja arvioida Tehdään jotain hakijalle uudella/toisella tavalla Hinta vs. Hyöty: Realistisuus ja kustannustehokkuus Ei pelkkiä liikkuvuusjaksoja, liikkuvuuksien tarkoitus on tukea hankkeen päämäärän saavuttamista.
Kontaktiseminaarit ja valmistelevat vierailut www.cimo.fi/ohjelmat/erasmusplus/yleissivistavalle_koulutukselle/avaintoimi_2_strategiset_kumppanuushankkeet/valmistelevat_vierailut_ja_kontaktiseminaarit Valmistelevat vierailut Peruskoulut ja lukiot (ei koske valtion oppilaitoksia), jotka suunnittelevat uutta yleissivistävän koulutuksen eurooppalaista kumppanuushanketta (KA2), voivat hakea valmistelevan vierailun apurahaa. Apurahaa myönnetään matka- ja oleskelukuluihin Vierailu tehdään aina ennen KA2- hankehakemuksen jättämistä Haku päätty 9.10.2017 Kontaktiseminaarit Koulut ja muut yleissivistävän koulutuksen organisaatiot voivat hakea Järjestetään pääosin syksyisin. Ei yhtä tiettyä hakuaikaa/hakuaikoja, tulevat hakuun pitkin vuotta. Tarkemmat tiedot ilmoitetaan verkkosivulla sekä Comenius-sähköpostilistan kautta Tällä hetkellä haettavana oleva kontaktiseminaari: Aihe: KA101 - Consortium - newcomers Aika: 28.11.-1.12.2017 Paikka: Bergen, Norja Hakuaika päättyy: 15.10.2017 Hakuilmoitus, hakuohje ja hakulomake 11/09/2017 Opetushallitus 45
Lisätietoa ja yhteystiedot
Apulaisopettaja kouluun Koulu voi vastaanottaa apulaisopettajan Korkeakouluopiskelija saa Erasmus+ harjoittelutuen omasta yliopistostaan Koulut voivat tarjota harjoittelupaikkaa opiskelijoille Entinen Comenius-apulaisopettajaharjoittelu on nyt osa korkea-asteen liikkuvuutta Kirjautumalla voit lisätä koulusi tiedot http://www.schooleducationgateway.eu/fi/pub/ tools/mobility.cfm http://erasmusintern.org/ 11/09/2017 Opetushallitus 47
Erasmus+ Project Results Platform http://ec.europa.eu/programmes/erasmus-plus/projects/ 11/09/2017 48
Ohjeita koulujen suunnitelmalliseen kansainvälistymiseen - video https://youtu.be/7mbm3rg6_wy 11/09/2017 Opetushallitus 49
Instagram: Erasmusplusfinland #ILoveErasmusPlus #ErasmusPlus 11/09/2017 Opetushallitus 50
Jo 470 000 opettajaa mukana! etwinning Helppo väline kansainväistymiseen Yhteistyötä verkon kautta yli rajojen Mukana EU ja naapureita, yhteensä 41 maata Opettaja itse päättää aikataulun, sisällön ja yhteistyön muodon Ei kustannuksia, ei raportointia Rekisteröidy mukaan: www.etwinning.net
Tervetuloa osallistumaan vuoden 2017 KansainväliSYYSpäiville! Ilmoittaudu viimeistään 15.9.2017. Suomesta maailmalla osaaminen syntyy yhdessä Päivillä on mukana monia kiinnostavia alan asiantuntijoita. Aiheesta Suomesta maailmalla alustaa Helsingin Sanomien toimittaja Saska Saarikoski. Tarjolla on 10 ajankohtaista vapaavalintaista työpajaa, joista voit valita kaksi sinulle mieleisintä. Seminaari on osa Suomi 100 -juhlavuoden tapahtumia, ja osallistujille maksuton. Ohjelma (pdf) Ilmoittautuminen Lisätietoa: www.cimo.fi/kansainvalisyyspaivat ja kvpaivat2017@hel.fi 11/09/2017 Opetushallitus 52
Kiitos! Tulevat hakuinfot: www.cimo.fi/ajankohtaista/yleissivistava_koulutus/101/1/ yleissivistavan_koulutuksen_infot_2017 Yleissivistävän ja aikuiskoulutuksen ryhmä: Yhteystiedot: http://bit.ly/2chitxh comenius@oph.fi Liity Comenius -sähköpostilistalle: https://lists.cimo.fi/mailman/listinfo/comenius Tykkää meistä Facebookissa: Kansainvälisyyttä kouluille