1. Yleisen asevelvollisuuden vahvistaminen Helmikuussa julkaistu puolustusvoimauudistus on herättänyt runsasta keskustelua sekä itse prosessin että uudistuksen yksityiskohtien osalta. Pettymys ja turhautuminenkin eri puolilla maata on ollut oikeutettua ja ymmärrettävää. Arvatenkaan kovin suuria muutoksia esitykseen ei kuitenkaan ole odotettavissa, vaan puolustusvoimauudistuksen keskeiset palikat ovat nyt nähtävissä. Varuskuntien lakkauttamiset, henkilöstövähennykset ja sodan ajan joukkojen pienentäminen ovat ymmärrettävästi asioita, joista keskusteltu eniten. Kaiken karsinnan keskellä puolustusvoimauudistuksen yhteydessä on esille nostettu myönteistäkin. Reserviläisten kannalta yksi tärkeimmistä asioista on lupaus yleistä asevelvollisuutta vahvistavista toimenpiteistä. Tarkoituksena on parantaa koko ketjua kutsunnoista reserviläisten koulutukseen. Varusmieskoulutukseen tuleva 15 vuorokauden lyhennys on mahdollista toteuttaa ilman merkittävää koulutusvajetta, jos suunnitelmat simulaattorikoulutuksen lisäämisestä sekä erityisesti kouluttajien määrän kasvattamisesta toteutuvat. Kaikkiin koulutusjoukkueisiin on tarkoitus saada keskimäärin 2,5 kouluttajaa, kun luku nykyään on selvästi alle 2. Tämä toteutettaneen sekä kouluttajia lisäämällä että koulutusjoukkueiden kokoonpanoja pienentämällä. Nykyistä useampi kouluttaja mahdollistaa myös aikaisempaa yksilöllisemmän koulutuksen. Varusmiespalveluksen kehittäminen on tärkeää, mutta liian usein unohtuu, että valtaosa asevelvollisuudesta on reservissä oloaikaa. Puolustusvoimien esittämässä puolustusvoimauudistuksen ratkaisumallissa myös reserviläiskoulutukseen esitetään parannuksia. Tietojärjestelmäpalvelun kehittäminen, kertausharjoitusten laadun parantaminen sekä osaamisen ja vapaaehtoisuuden parempi hyödyntäminen ovat kaikki erittäin kannatettavia asioita. Ne kaikki ovat toimenpiteitä, joita RUL:kin on esittänyt toistuvasti viime vuosina, kun puhe on ollut reservin koulutuksen kehittämisestä. Reserviläiskoulutuksen kehittämistoimien listalta puuttuu kuitenkin yksi ratkaisevan tärkeä asia, ja sen mukana koko rakennelma voi romahtaa. Tehokkaampi varusmiespalvelus ja kertausharjoitusten laadun parantaminen eivät yhdessäkään vahvista yleistä asevelvollisuutta paljoakaan, jos meillä ole riittävästi kertausharjoituksia reserviläisille. Kertausharjoitusten laatukaan ei voi korvata sitä ammottavaa aukkoa, joka aiheutuu kertausharjoituksiin määrättyjen reserviläisten määrän romahtaessa vajaaseen 10 prosenttiin viime vuoden tasosta. Puolustusvoimien esittämässä mallissa koulutettavien reserviläisten määräksi vuonna 2015 arvioidaan 18.000. Hyvä, jos silloin päästään edes tuohon lukuun, mutta tämän vuoden 2.000 reserviläistä on luku, joka on ehdottomasti saatava moninkertaistettua jo ensi vuodeksi. Muuten liian moni sodan ajan joukkoihin sijoitettu reserviläinen jää kokonaan kertausharjoituskierron ulkopuolelle. Samalla liian moni ammattisotilas jää ilman ehdottomasti tarvitsemaansa
kokemusta kertausharjoituksissa toimivista, motivoituneista reserviläisistä. Puolustusvoimilla on aito halu vahvistaa yleistä asevelvollisuutta. Ilman riittävää kertausharjoituskoulutusta tämä tavoite ei toteudu. Siksi reserviläiskoulutuksen kohdalle pitää uskaltaa kirjoittaa kertausharjoitusten laadun parantamisen rinnalle se, että kertausharjoituksia järjestetään riittävän monelle reserviläiselle. Ja tästä lupauksesta on pidettävä kiinni silloinkin kun puolustusbudjetti on tiukoilla. Kysymys on nimittäin yleisen asevelvollisuuden yhdestä keskeisimmästä tekijästä. 2. Toimintapäivä Toimintapäivä on viime vuoden Johtamispäivästä edelleen, Järjestötoimikunnan toimesta, kehitetty tapahtuma. Tarkoituksena on tarjota yksi, melkein valmis tapahtuma, toiminnan aktivoimiseksi, helpottamaan yhdistysten toimintaa. Järjestävä taho voi olla piiri, useampi yhdistys yhdessä tai yksi yhdistys. Toivottavasti järjestetään ainakin yksi Toimintapäivä kaikkien piirien alueella. Voi olla illan tai koko päivän tapahtuma, ainoastaan jäsenistölle suunnattu tai avoin yleisötapahtuma. Toimintapäivän voi järjestää joko jotos-tyylisenä rastien kiertämisenä, polkupyörämarssina, majalla paperilla pöydänääressä, ostoskeskuksessa avoimena yleisötapahtuma, MPK-kurssina, yhdessä paikallisen RES-yhdistyksen kanssa, yhdistettynä vanhaan toimivaan tapahtumaan Ilmoitukset Toimintapäivän järjestämisestä liiton toimistolle mielellään maaliskuun loppuun mennessä osoitteeseen jarjesto@rul.fi. Ilmoittakaa järjestäjän tiedot, arvio osallistujaja järjestäjämäärästä. Materiaali ilmoittautuneille yhdistyksille ja piireille lähetetään huhtikuun alussa Jos tapahtuma on myöhemmin loppuvuodesta, niin ilmoitus vähintään kuukautta ennen tapahtumaa. Liiton toimisto auttaa markkinoinnissa omissa kanavissaan, nettisivuilla ja facebookissa. 3. Jäsenhankintakilpailu RUL:n aktiivisin jäsenhankkija vuonna 2011 oli Markus Lassheikki Kirkkonummelta. Hänen ansiostaan liittoon tuli 17 uutta jäsentä. Vähintään kymmenen uutta jäsentä hankkivat myös Heikki Tolonen Oulusta, Veli-Matti Kesälahti Imatralta ja Jukka Sysilampi Seinäjoelta. Kaikki vähintään kolme uutta jäsentä hankkineet henkilöt palkitaan RUL:n juhlavuoden puukolla. Viime vuonna puukon itselleen hankki näin 25 henkilöä. Vuoden paras jäsenhankkija palkitaan lisäksi Maanpuolustusmyymälän lahjakortilla.
RUL-puukkojen saajat 2011 Uusia jäseniä Puukon numero 1964 Lassheikki Markus 17 1965 Tolonen Heikki 14 opiskelijajäsentä 1966 Kesälahti Veli-Matti 11 1967 Sysilampi Jukka 10 1968 Rantanen Marko 6 1969 Hämäläinen Kari 5 1970 Löfgren Kari 5 1971 Uusimäki Timo 5 1972 Karjanlahti Mika 4 1973 Linnanmäki Pekko 6 opiskelijajäsentä 1974 Nousiainen Jouko 5 1975 Minkkinen Martti 3 1976 Rentto Lassi 3 1977 Komulainen Risto 4 1978 Väliahde Sakari 3 1979 Karlsson Göran 3 1980 Turtianen Jaripekka 3 1981 Pelli Terho 3 1982 Uski Jorma 3 1983 Taivalmaa Tuomas 4 1984 Romppanen Matti 3 1985 Akkanen Pentti 3 1986 Lamberg Jaakko 3 1987 Haanpää Harri 3 1988 Kivi Jyrki 3 1989 Nikkinen Heikki 3 Jäsenhankintakilpailu 2012 Jäsenhankintakilpailu jatkuu alkaneena vuonna vanhoilla säännöillä, mutta uudella palkintoesineellä. Jäsenhankintakilpailussa huomioidaan jokainen vuoden 2012 aikana jäsenmaksunsa ensimmäistä kertaa maksanut uusi jäsen. Mukaan ei lasketa niitä henkilöitä, jotka ovat jo jäsenenä jossain toisessa Reserviupseeriliiton kerhossa. Jäsenhankintakilpailuun osallistuu jokainen kilpailuaikana liittoon saapunut, sähköinen tai paperinen ilmoitus uudesta jäsenestä, johon on selkeästi merkitty tieto siitä, kuka on jäsenhankkija. Tänä vuonna vähintään kolme uutta jäsentä, tai vaihtoehtoisesti kuusi uutta opiskelijajäsentä, hankkinut jäsenhankkija palkitaan Fiskarsin X5 -retkikirveellä, jossa on
laseroituna liiton logo. Kymmenestä uudesta jäsenestä, tai vaihtoehtoisesti kahdestakymmenestä uudesta opiskelijajäsenestä, jäsenhankkija palkitaan puolustusvoimien M/05 varsikengillä. Eniten uusia jäseniä vuoden aikana hankkinut henkilö palkitaan myöhemmin ilmoitettavalla tavalla. Lisäksi Reserviupseeriliitto palkitsee vuonna 2012 jäsenhankinnassa kunnostuneita yhdistyksiään ja piirejään rahapalkinnoin samalla tavalla kuin aiemminkin. Vuoden 2010 alussa aloitettiin uusimuotoinen jäsenhankintakilpailu. Vähintään kolme uutta jäsentä hankkineet jäsenhankkijat palkitaan kilpailussa RUL:n juhlapuukolla. Eniten uusia jäseniä vuoden aikana hankkinut henkilö palkitaan lisäksi erikseen. Vuoden loppuun mennessä juhlapuukon oli aktiivisella jäsenhankinnalla itselleen ansainnut 25 henkilöä. Eniten uusia jäseniä, 17, hankki vuoden aikana Markus Lassheikki Kirkkonummelta. 4. Kannustepalkkiot Kannustepalkkiona yhdistyksille ja piireille jaettiin vuoden 2011 toiminnan perusteella yhteensä 16.000 euroa, josta toimintapalkkioina jaettiin 9.700 euroa ja jäsenhankintapalkkioina 6.300 euroa. Määräaikaan mennessä liittoon saapui 265 toimintalomaketta eli 10 edellistä vuotta vähemmän. Vuoden 2011 toiminnassa painotettiin mm. johtamispäivän järjestämistä, koulutusta, yhteistoimintaa toisten kerhojen kanssa, vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta ja liikuntatoimintaa. Toimintapalkkiot jaettiin kahteen osuuteen: noin puolet kokonaissummasta eli 5.000 euroa jaettiin pistepalkkiona liiton 20 eniten pisteitä saavuttaneelle yhdistykselle, jokaiselle 250 euroa. Toinen puolikas, 4.700 euroa, jaettiin sarjapalkkiona jokaisen sarjan viidelle parhaimmalle yhdistykselle sarjassa edustetun jäsenmäärän suhteessa. Yhdistyksen sarjapalkkion suuruus määräytyi edelleen saavutetun pistemäärän mukaisesti. Pistepalkkion (liiton 20 eniten pisteitä saavuttanutta yhdistystä) saivat seuraavat yhdistykset: Yhdistys Sarja Jäsenmäärä Toimintapisteet Salon Seudun Reserviupseerit ry A 353 539 Jyväskylän Reserviupseerit ry A 432 511 Kempeleen Reserviupseerikerho ry B 97 505 Järvenpään Reserviupseerikerho ry A 303 504 Tikkakosken Reserviupseerit ry B 131 453
Seinäjoen Reserviupseerikerho ry A 270 380 Hattulan-Tyrvännön Reserviupseerikerho ry C 54 375 Tikkurilan Reserviupseerikerho ry A 217 374 Kouvolan Reserviupseerikerho ry A 270 371 Vaasan Reserviupseerikerho ry A 208 353 Iisalmen Reserviupseerikerho ry A 152 348 Kangasalan Reserviupseerikerho ry A 264 348 Rovaniemen Reserviupseerit ry A 238 342 Toijalan Seudun Reserviupseerikerho ry B 133 326 Kurikan Reserviupseerikerho ry B 96 313 Lahden Reserviupseerikerho ry A 267 310 Tammelan Reserviupseerit ry C 45 308 Voikkaan Reserviupseerikerho ry C 51 297 Jyväskylän Akateemiset Reservinupseerit ry A 188 295 Joensuun Reserviupseerit ry A 298 292 Sarjassaan viisi eniten pisteitä saaneet yhdistykset (palkkio suhteutettu jäsenmäärään): Yhdistys Sarja Jäsenmäärä Pisteet Kannustepalkkio Salon Seudun Reserviupseerit ry A 353 539 395 Jyväskylän Reserviupseerit A 432 511 375 Järvenpään Reserviupseerikerho A 303 504 370 Seinäjoen Reserviupseerikerho A 270 380 280 Tikkurilan Reserviupseerikerho A 217 374 275 Kempeleen Reserviupseerikerho ry B 97 505 370 Tikkakosken Reserviupseerit ry B 131 453 330 Toijalan Seudun Reserviupseerikerho ry B 133 326 240 Kurikan Reserviupseerikerho ry B 96 313 230 Kuhmon Reserviupseerikerho ry B 106 272 200 Hattulan-Tyrvännön Reserviupseerikerho ry C 54 375 300
Tammelan Reserviupseerit ry C 45 308 245 Voikkaan Reserviupseerikerho ry C 51 297 235 Klaukkalan Reserviupseerit C 56 251 200 Kannuksen Reserviupseerikerho C 34 249 200 Ristijärven Reserviupseerikerho ry D 25 233 145 Paltamon Reserviupseerikerho ry D 24 146 90 Rautjärven Reserviupseerikerho ry D 28 137 85 Ylitornion Reserviupseerit ry D 25 133 80 Vesannon Reserviupseerikerho ry D 27 115 70 Jäsenhankintapalkkiot Jäsenhankintakilpailun tulokset ratkaistiin liiton jäsenrekisteristä saatujen jäsenmäärien perusteella. Ratkaisevaa oli maksaneiden jäsenten määrän kasvu. Palkkion saaminen edellyttää lisäksi toimintalomakkeen palautusta. Suomen Reserviupseeriliiton jäsenmäärä kasvoi vuonna 2010 yhteensä 144 jäsenellä. Liiton virallisessa jäsenmäärässä ovat mukana vain ne jäsenet, jotka ovat suorittaneet jäsenmaksuvelvoitteensa päättyneeltä toimintavuodelta. Varsinais-Suomi. Jäsenmäärä kasvoi kaikkiaan 124:ssä liiton 324:stä jäsenyhdistyksessä. Yhdistyksistä jäsenmääräänsä kasvatti absoluuttisesti eniten Turun Reserviupseerit, 24 uutta jäsentä. Se sai 400 euron palkkion. Sarjoittain suhteellisesti eniten jäsenmääräänsä kasvattaneet yhdistykset saivat 200 euron palkkion. Laskennassa on huomioitu, jos yhdistykseen on vuoden aikana siirretty toisen, lakkautetun yhdistyksen jäseniä. Tämä lisäys on kilpailussa vähennetty yhdistyksen jäsenmäärästä. Vuoden lopussa liitossa oli 27.408 maksanutta jäsentä. Suhteellisesti eniten jäsenmääräänsä eli 2,97 % kasvatti Keski-Pohjanmaan reserviupseeripiiri. Piiri sai 500 euron palkkion. Muut jäsenmääräänsä kasvattaneet 11 piiriä saivat 200 euron jäsenhankintapalkkion. Nämä ovat Etelä-Karjala, Etelä-Pohjanmaa, Helsinki, Kainuu, Keski-Suomi, ORUP, Pirkanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Suur-Savo, Uusimaa ja SARJA A, yli 150 jäsentä: o Helsingfors Svenska (+11,59 %) o JARU (+ 9.94 %) o Seinäjoki (+9,31 %) o Hyvinkää (+4,32 %) SARJA B, 60 149 jäsentä o Kirkkonummi (+19,09 %) o Ilmajoki (+14,29 %)
o Kokkola (+7,81 %) o Kempele (+ 7,78 %) SARJA C, 30 59 jäsentä o Ristiina (+31,25 %) o Viitasaari (+19,05 %) o Puolanka (+15,15 %) o Kärkölä (12,50 %) SARJA D, alle 30 jäsentä o Sipoo (76,92 %) o Åbolands (+ 50,00 %) o Hirvensalmi (+ 33,33 %) o Puumala (25,00 %) 5. Prosenttiammunta Prosenttiammunnan tarkoituksena on aktivoida koko jäsenistöä säännölliseen ampumaharrastukseen. Prosenttiammunnassa kilpailevat RUL:n yhdistykset ja piirit keskenään vuosittain suurimmasta suhteellisesta osanotosta jäsenmääräänsä nähden. Tulos lasketaan 1.1. 31.12. välisenä aikana järjestetyistä mainittujen liittojen, piirien tai kerhojen valvotuista kilpailuista, ampumaharjoituksista, koulutus- ja koetilaisuuksista. Kultakin osallistuneelta yhdistyksen jäseneltä merkitään yksi ampumasuoritus vuodessa. Liittotulos: 13,7 % (v.2010: 14,4 %, v.2009: 12,7 %) Piirit: 1. Päijät-Hämeen Reserviupseeripiiri ry 33,7 % (200 ) 2. Kainuun Reserviupseeripiiri ry 33,3 % (100 ) 3. Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiiri ry 29,3 % (100 ) Yhdistykset: Sarja A 1. Salon Seudun Reserviupseerit ry 64,9 % (100 ) 2. Tikkurilan Reserviupseerikerho ry 50,7 % (50 ) 3. Kangasalan Reserviupseerikerho ry 42,8 % (50 ) Sarja B 1. Elimäen Reserviupseerikerho ry 76,2 % (100 )
2. Tikkakosken Reserviupseerit ry 70,2 % (50 ) 3. Ähtärin Reserviupseerit ry 67,5 % (50 ) Sarja C 1. Voikkaan Reserviupseerikerho ry 100 % (100 ) 2. Tammelan Reserviupseerit ry 82,2 % (50 ) 3. Virolahden ja Miehikkälän Res.ups.kerho ry 77,3 % (50 ) Sarja D 1. Hirvensalmen Reserviupseerikerho ry 100,0 % (100 ) 1. Joroisten Reserviupseerikerho ry 100,0 % (100 ) 1. Kortesjärven Reserviupseerikerho ry 100,0 % (100 ) 6. Uudet nettisivut ja toimintalomakkeen uudistaminen Liiton uudet sivut ovat olleet jo jonkin aikaa julkaistuna. Niille on tullut uutta sisältöä ja uusia toimintoja. Uusimpana Tiedostopankki, josta löytyy mm. liiton Kuvagalleria. Tiedostopankissa on myös osalle uusia yhdistyssivuja varten luotu omia kansioitaan joissa ei vielä näy juuri mitään. Tätä puolta vielä hiukan kehitetään. Tiedostopankin Tiedostoista löytyy mm. lomakkeita ja mitali asioita. Ja Viestinnästä löytyy liiton logoja, graafinen ohjeistus ja Powerpoint-pohja. Liiton sivujen alalaidassa olevaan Jäsenjärjestöt kenttään käy ainoastaan uudet tunnukset. Millään vanhoilla tunnuksilla ei pääse siitä eteenpäin. Uudet tunnukset tullaan tekemään myöhemmin kaikille yhdistyksille, tästä tullaan tiedottamaan myöhemmin. Niitä tarvitaan uusille nettisivuille ja uuteen toimintalomakkeeseen. Uutta nettisivupohjaa voi nyt tiedustella liiton toimistolta. Uuden sivupohjan tunnuksiin tarvitaan yhdistyksen, tai sivun tulevan ylläpitäjän, sähköpostiosoite. Sivujen tunnus tullaan rakentamaan tämän ympärille. Ne yhdistykset, jotka haluavat uuden sivupohjan, varautukaa siirtämään vanhoilta sivuilta materiaali itse uusille sivuille. Mutta uusi sivupohja on helppo tehdä ja ylläpitää. Nyt rohkeasti uudistamaan sivuja tai tekemään ihan uutena yhdistykselle sivut. Kannattaa käydä katsomassa Ylitornion sivuja, jotka pilotointivaiheessa tehtiin, käytännössä ilman mitään lisäapua yhdistykselle. www.rul.fi/ylitornio Toimintalomake tullaan uudistamaan kokonaan tämän kevään aikana. Toiminnallisuutta pyritään parantamaan ja ulkoasu muuttuu kokonaan. Lomakkeesta tehdään oikeasti jatkuvasti päivitettävä ja raportointia pyritään saada helpommaksi. Mutta nyt pitäkää vielä kalentereissa, tai tukkimiehen kirjanpidolla,
ylhäällä mitä toimintaa alkuvuonna on ja tulee olemaan, uuden lomakkeen aukeaminen julkaistaan sitten, kun se on valmis. Ja lomakkeelle tullaan luomaan uudet tunnukset, jotka tullaan myöhemmin ilmoittamaan yhdistyksille. Lisätietoja näistä voi kysyä liiton toimistolta järjestösihteeri Saku Liehulta jarjesto@rul.fi, puh (09) 4056 2053. Liittymällä fb:n tykkääjäksi ja twitterin seuraajaksi saat nopeasti tietoa liiton ajankohtaisista asioista. RUL verkossa: Nettisivut: www.rul.fi Facebook: www.facebook.com/reserviupseeriliitto Twitter: http://twitter.com/reserviupseeri 7. Ampumaratatietojen kartoitus 2012 Ammuntaa harrastavien järjestöjen yhteenliittymä, Ampumaharrastusfoorumi, suorittaa kevään aikana ampumaratatietojen kartoituksen. Kartoituksella on tarkoitus selvittää Suomen ampumaratojen tarkat sijaintitiedot, sekä nykytila. Hankkeessa on yhteistyökumppanina Jyväskylän yliopiston liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnan hallinnoima ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama LIPAS-projekti. http://www.liikuntapaikat.fi/ Tiedot tullaan keräämään maaliskuussa nettikyselyllä. Linkki tähän kyselyyn lähetetään sähköpostitse kaikille radoista vastaaville henkilöille. Nämä yhteyshenkilöt kerätään olemassa olevista rekistereistä, virallisista lähteistä sekä jäsenjärjestöillä olevista tiedoista. Myös alueneuvottelukuntien tietotaidolla on tässä keskeinen rooli. Yksi kyselyn suurimmista haasteista on tavoittaa kattava osa ampumaradoista vastaavista henkilöistä. Jos teille, tai tuntemallenne henkilölle, ei ole maaliskuun loppuun mennessä saapunut sähköpostilinkkiä kyselyyn vaikka ampumaradasta vastaattekin, olkaa yhteydessä Timoon. Kyselyyn voi tarvittaessa vastata myös paperiversiona. Kyselyssä kysytään ampumaradan nimitiedot, yhteystiedot, tekniset tiedot, joitain ympäristötietoja ja lisätietoja. Kyselyyn vastaaminen vie noin 10 minuuttia. Tällä hetkellä tiedot ampumaradoista ovat sirpaloituneet useisiin rekistereihin, eikä konsensusta edes olemassa olevien ratojen määrästä ole. Projektin tärkeyttä ei siis liene liioiteltua korostaa. LIPAS-projekti käyttää kyselyn tuottamia tietoja päivittääkseen liikuntapaikkarekisterinsä ampumaratojen suhteen ajan tasalle. Tämä palvelee kaikkia ammunnan harrastajia. Kaikille ampumaharrastusfoorumin jäsenjärjestöille toimitetaan koonti projektista ja sen tuloksista. Kaikkiin ampumaratakartoitukseen liittyviin kysymyksiin vastaa projektisihteeri Timo Koski, timo.o.koski (ät) gmail.com, puh. 0400 485 309. 8. Liikunta Kesäyön marssi 9.6. Kesäyön marssi on kaikille sopiva kävelytapahtuma, joka tänä vuonna järjestetään Santahaminassa lauantaina 9.6. klo 12.00
alkaen. Marssimatkat ovat joukkueille ja yksittäiset marssijoille 40, 32, 24, 16 tai 8 kilometriä. Perheiden matkat 10 tai 5 kilometriä. Marssiin voivat osallistua tällä kertaa vain etukäteen ilmoittautuneet Suomen kansalaiset, koska marssi järjestetään sotilasalueella. Lisätiedot ja ilmoittautuminen netissä: http://kesayonmarssi.fi/ Kevään ja kesän liikuntatapahtumat Kevään monipuolisista liikunta- ja ammuntatapahtumista saa parhaiten tietoa RESUL:n nettisivuilta http://www.resul.fi 9. YROW / Sotilasmoniottelu haku vuonna 2012 Haku on päällä CIOR kesäkongressiin Tanskaan heinäelokuun vaihteeseen. Tapahtumaan voi osallistua kuka tahansa liiton jäsen. Nuoret alle 30-vuotiaat upseerit voivat hakea YROW-osallistujiksi. Alustava aikataulu kongressille on 29.7.- 3.8.2012. Lisätietoja YROW-hausta löytyy liiton sivuilta kohdasta Reserviupseeriliitto-Kansainvälisyys-YROW, mm täytettävä hakulomake. Lomake on palautettava täytettynä liiton toimistolle viimeistään 30.4.2012. Ja kaikki muut liiton jäsenet, iästä riippumatta, voivat pätevöityä lähtemään sotilas-5-ottelujoukkueeseen. Tällä puolelle pätevöityminen vaatii tosin pientä urheilullista panosta 25. - 27.5. Lahdessa järjestettävässä karsintakilpailussa, jonka tulosten perusteella kisaan lähtevä joukkue päätetään. Lisätietoja löytyy liiton nettisivuilta kohdasta Reserviupseeriliitto-Toiminta-Liikunta. Lisäksi liiton sivuille päivitetään harjoitusajankohdat kevään mittaan. Nyt uusilla kyvyillä on oiva mahdollisuus lähteä kisailemaan, koska Pohjoismaiset maastomestaruuskisat ratkotaan samalla kertaa, ja näin ollen Tanskaan tullaan lähettämään kaksi joukkuetta, entisen yhden sijaan. Kilpailu järjestetään 27.7. - 3.8.2012. Molempiin tapahtumiin haku- ja ilmoittautumisaika päättyy 30.4.2012. Lisätietoja näistä voi kysyä liiton toimistolta järjestösihteeri Saku Liehulta jarjesto@rul.fi, puh (09) 4056 2053. Liitto korvaa jäsenilleen koti- ja ulkomaan matkustuskulut ko. tapahtumissa. 10. Tukea yhdistyksille ja piireille Yhdistysten projektituki on tarkoitettu sellaisten poikkeuksellisten merkittävien toimintojen, erillisprojektien tai hankintojen rahoittamiseen, joita yhdistykset tai piirit eivät omilla voimavaroillaan kykene rahoittamaan. Hankkeen pitää tukea yhdistyksen varsinaista toimintaa. Tukea voidaan myöntää projekteihin, jotka kehittävät jäsenhankintaa, jäsenaktiivisuutta tai toimintaa. Esimerkkejä tällaisesta toiminnasta ovat mm. erilaiset kertaluontoiset toimintatapahtumat, ase-, koulutusmateriaali-, majoitus-, esitetai muut hankinnat sekä toimitilojen korjaaminen tai rakentaminen. Tukea myönnetään vain osalle toiminnon tai hankinnan kokonaisbudjettia. Yhdistyksille ja piireille suunnattua projektitukea on alkaneenakin vuonna jaossa 22.000 euroa.
RUL:ssa projektitukihakemukset käsittelee taloustoimikunta neljä kertaa vuodessa. Projektituen hakemisaikataulu, huomatkaa muuttuneet päivämäärät syksyllä: vuoden toinen jako: hakemusten oltava liitossa 15.5. vuoden kolmas jako: hakemusten oltava liitossa 31.8. vuoden neljäs jako: hakemusten oltava liitossa 20.10. 11. Jäsenrekisteriasiaa 11.1. Rahanjaot ja jäsenmaksut Vuoden 2012 ensimmäinen rahanjako tehtiin viikolla 11. Seuraavan kerran piireille ja yhdistyksille tilitetään rahaa viikolla 24. Vuoden ensimmäinen karhumaksu maksamattomille jäsenille lähetetään huhti- toukokuun vaihteessa. Maksamattomille jäsenille lähetetään vielä maaliskuun Reserviläinen. RUL ei peri jäsenmaksua nuorilta jäseniltään sinä vuonna, kun he kotiutuvat varusmiespalveluksesta. 11.2. Uudet jäsenet Kiertokirjeen liitteenä on myös lista uusista jäsenistä 3.2. - 21.3.2012. Yhdistykset ja piirit voivat seurata uusien jäsenten tilannetta joustavasti nettirekisterin avulla. 11.3. Nettirekisteri Jäsenhankinta ja huolto on yksi liiton tämän vuoden toiminnan painopisteistä. Jäsenmäärän seuraamisen kannalta nettijäsenrekisteri on toimiva työkalu. Yhdistysten ja piirien kannattaa seurata säännöllisesti erityisesti seuraavia listoja: Maksaneet jäsenet Uudet jäsenet kuluvalta vuodelta (kaikkiin tällä listalla oleviin kannattaa olla suoraan ja pikaisesti yhteydessä ja kertoa yhdistyksen toiminnasta ja tapahtumista) Laskuttamattomat jäsenet (tässä listassa pitäisi olla vain alle kaksi kuukautta sitten liittyneitä jäseniä sekä niitä vänrikkejä / aliluutnantteja, jotka ovat kotiutuneet palveluksesta kuluvana vuonna) Laskutetut, mutta maksamattomat jäsenet (näiden jäsenten osalta jäsenmaksu on siis rästissä, ensimmäinen karhulasku lähtee maksamattomille jäsenille huhti- toukokuun alussa). Lisäksi nettijäsenrekisterin avulla yhdistykset voivat tehdä jäsentensä tietoihin päivityksiä. Nettirekisterin kautta on myös helppoa lähettää sähköpostia jäsenille. Nettirekisteri toimii yhdistyskohtaisten tunnuksien avulla, jotka voi tilata tunnukset itselleen liiton jäsenrekisteristä jäsensihteeri Virpi Kukkoselta, 09 40562011, jasenasiat@rul.fi. Käyttäjätunnus ja salasana luovutetaan vain yhdistyksen jäsenrekisteriin merkitylle puheenjohtajalle, varapuheenjohtajalle, sihteerille tai yhteyshenkilölle. 11.4. Nettirekisteri nyt myös jäsenten käytössä Yhdistysten käytössä on veloituksetta internetin kautta toimiva jäsenrekisteri. Yhdistykset voivat netin kautta selata omaa
jäsenlistaansa, seurata jäsenmaksukertymän kehittymistä ja tarvittaessa myös tulostaa listat itselleen. Nettirekisteri toimii yhdistyskohtaisten tunnuksien avulla, jotka voi tilata tunnukset itselleen liiton toimistosta. Käyttäjätunnus ja salasana luovutetaan vain yhdistyksen jäsenrekisteriin merkitylle puheenjohtajalle, varapuheenjohtajalle, sihteerille tai yhteyshenkilölle. Jäsenrekisterin kehittäminen jatkuu. Jokainen jäsen voi nyt tarkistaa nettijäsenrekisteristä omat henkilötietonsa sekä tarvittaessa täydentää niitä esim. sähköpostiosoitteellaan tai nykyisellä sotilasarvollaan. Kirjautuminen rekisteriin tapahtuu oman liiton nettisivujen kautta käyttämällä tunnuksena jäsennumeroa ja salasanana postinumeroa. Ensimmäisen kirjautumisen yhteydessä salasanan joutuu vaihtamaan. Oman jäsennumeron löytää esim. jäsenkortista tai jäsenmaksulaskusta. Internetistä jokainen jäsen näkee omat henkilö- ja jäsentietonsa sekä mm. sotilasarvon, jonka osalta rekisterissä on asianomaisen jäsenen tai hänen yhdistyksensä liittoon viimeksi toimittama tieto. Virheelliset tai vanhentuneet tiedot voi jäsen itse korjata rekisteriin. Huomioitavaa, että tiedot eivät päivity heti, vaan ne vielä hyväksytään toimistolla. https://secure.yap.fi/easiointi/reservil%c3%a4isj%c3%a4rje st%c3%b6t/login.aspx Rekisterin avaamisen yhteydessä myös RUL:n nettisivuilla oleva liittymislomake muuttui hieman. Kun jäseneksi liittyvä on antanut henkilötietonsa tätä kautta, ne siirtyvät suoraan jäsenrekisterin tietokantaan ja samalla asianomainen yhdistys tai kerho saa sähköpostilla tiedon liittyvästä jäsenestä. Käsittelyaikaa on 30 vuorokautta, jonka jälkeen asianomaiselle henkilölle lähetetään jäsenmaksulasku jos yhdistys tai kerho ei tänä aikana hylkää jäsenhakemusta. Toimiakseen järjestelmä edellyttää, että yhdistysten ja kerhojen luottamushenkilötiedot ovat jäsenrekisterissä ajan tasalla ja, että heidän henkilötietoihinsa on merkitty myös sähköpostiosoitteet. 11.5. Ampuma- ja senioriturva nyt myös netistä Reserviläisen ampuma- ja senioriturvan on aiemmin voinut hankkia jäsenrekisteristä tilatulla laskukaavakkeella, jonka saamiseen on mennyt muutama päivä. Turvan on astunut voimaan maksupäivää seuraavan vuorokauden alkaessa. Nyt tämä viive poistuu, sillä jatkossa turvan voi tilata ja maksaa suoraan internetissä. Ampuma- tai senioriturvan voi hankkia kirjautumalla edellä kuvatulla tavalla jäsenrekisteriin, jossa turvan voi tilata ja saman tien maksaa omassa nettipankissa. Maksu onnistuu vain jos myös jäsenmaksu on maksettu. Tämänkin voi hoitaa saman tien netissä. Internetissä maksettu ampuma- tai senioriturva astuu voimaan vuorokauden vaihtuessa.
SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO ry Puheenjohtaja Kapteeni Mika Hannula Jakelu: Jäsenyhdistykset, piirien puheenjohtajat ja toiminnanjohtajat, piirilehtien yhteyshenkilöt, liittovaltuusto, liittohallitus, liiton neuvottelukunta, koulutustoimikunta, RES, MPKL, MPK. Toiminnanjohtaja Majuri Janne Kosonen Liitteet: Tilitysraportit, uudet jäsenet listat