OKO OSUUSPANKKIEN KESKUSPANKKI OYJ Pörssitiedote 7.8.2003, klo 8.15 AURUM-KAUPPA PARANSI OKON TULOSTA OKO-konsernin tammi-kesäkuun liikevoitto 104 Me (47 Me). Tulosparannus selittyy Aurumin osakkeiden myyntivoitolla. Luottokanta kasvoi vuodessa 10 %, talletuskanta 3 % ja omaisuudenhoidon asiakasvarat 29 %. Rahoituskate pysyi ennallaan. Liikevoitto muodostuu vuonna 2003 selvästi edellisvuotista suuremmaksi. Toimitusjohtajan kommentit: "OKOn ensimmäinen vuosipuolisko oli haasteellinen: Irakin kriisi hermostutti sijoittajia, mikä näkyi hiljaiselona etenkin osakemarkkinoilla. Myös yritysten investointihalukkuus oli vähäistä. Matala korkotaso ja kireä hintakilpailu rasittivat puolestaan vähittäispankkitoiminnan kannattavuutta. Näihin olosuhteisiin nähden OKOn perusliiketoiminnan tulos oli mielestäni varsin tyydyttävä. Alkuvuoden tulosparannus selittyy pääosin myyntivoitolla, jonka OKO sai helmikuussa myydessään Henkivakuutusosakeyhtiö Aurumin osakkeita Osuuspankkikeskukselle. Olen järjestelyyn tyytyväinen, sillä kauppa tasapainotti OKOn sijoitussalkkua, ja kaupan jälkeen pankin tulos on vähemmän altis osakekurssien muutoksille. Ilahduttavaa alkuvuonna oli se, että markkina-asemamme yritysten pankkina näyttää vahvistuneen edelleen. Varallisuudenhoitopalvelujen myynti sujui niin ikään hyvin, mikä näkyy hallinnoitavien asiakasvarojen varsin ripeänä kasvuna. Pääkaupunkiseudun vähittäispankkitoiminnassa kehitys oli vakaata. Asuntolainojen korkomarginaalit ovat kuitenkin jo niin matalat, etteivät ne voi tästä alaspäin enää juurikaan liikkua. Myönteistä on, että ongelmaluotot ja luottotappiot ovat pysyneet edelleen hyvin alhaisella tasolla. Heinäkuun alussa luottoluokituslaitos Moody's korotti OKOn pitkien luottojen luokituksia. Korotus perustuu koko OP-ryhmän liiketoiminnan hyviin saavutuksiin ja vahvaan taloudelliseen asemaan. Talouden näkymät ovat sekä kansainvälisesti että kotimaassa vaisut, mikä heijastuu varovaisuutena sijoittajien, yritysten ja kotitalouksien toimintaan. Tästä huolimatta arvioin, ettei OKOn perusliiketoiminnan tulos juurikaan poikkea viimevuotisesta. Kustannusten hallinta korostuu tuloksenteossa entistäkin enemmän. Alkuvuoden myyntivoittojen ansiosta koko konsernin tulos muodostuu kuitenkin selvästi viimevuotista suuremmaksi." OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Mikael Silvennoinen 1
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 OKO-konsernin tammi-kesäkuun liikevoitto oli 104 miljoonaa euroa (47) 1. Helmikuussa OKO alensi omistustaan Henkivakuutusosakeyhtiö Aurumista 49,9 prosentista 15 prosenttiin. Järjestely paransi konsernin liikevoittoa 53 miljoonaa euroa. Vertailukaudella Aurumista yhdistellyn tuloksen heikentävä vaikutus oli 19 miljoonaa euroa. Toisaalta OKOn sijoitukset Pohjola-Yhtymä Oyj:n osakkeisiin paransivat tuolloin liikevoittoa 10 miljoonaa euroa. OKOn neljästä liiketoiminta-alueesta muodostuvan perusliiketoiminnan liikevoitto laski 55 miljoonaan euroon (61). Liikevoitto parani Yrityspankkitoiminnassa, mutta aleni muilla liiketoiminta-alueilla. Vuositasoiseksi muutettu oman pääoman tuotto oli 23,6 prosenttia (9,3). Osakekohtainen tulos oli 1,63 euroa (0,60). Vakavaraisuussuhde oli kesäkuun lopussa 11,4 prosenttia. Ensisijaisten omien varojen vakavaraisuussuhde oli 7,1 prosenttia. Luottokanta kasvoi katsausjaksolla 4 prosenttia ja vuodessa 10 prosenttia 7,0 miljardiin euroon. OKOn markkina-asema vahvistui yritysten rahoittajana. Yleisön talletuksissa vastaavat kasvuluvut olivat prosentti ja 3 prosenttia. Talletusten määrä oli 1,9 miljardia euroa. Omaisuudenhoidon hallinnoimat asiakasvarat olivat 7,3 miljardia euroa. Ne kasvoivat viime vuoden lopusta 20 prosenttia ja vuodessa 29 prosenttia. Näkymät Pankkien toimintaympäristö pysynee samankaltaisena kuin alkuvuonna, ja epävarmuus talouden kehityksestä jatkunee. OKOn perusliiketoiminnan liikevoitto muodostunee samantasoiseksi kuin vuonna 2002. Aurumin osakkeiden myynnin seurauksena konsernin liikevoitto muodostuu kuitenkin selvästi viimevuotista suuremmaksi. 1 Suluissa on vertailuluku vuodelta 2002. Tuloslaskelma- ja muiden kertymätyyppisten lukujen osalta vertailuna on tammikesäkuun 2002 luku. Tase- ja muiden poikkileikkaustyyppisten lukujen osalta vertailuna on edellisen tilinpäätösajankohdan luku (31.12.2002). 2
Avainluvut 1-6 2003 1-6 2002 1-12 2002 Pitkän aikavälin tavoitetaso Liikevoitto, Me 104 47 96 Kulujen osuus tuotoista, % 40 53 56 55 Oman pääoman tuotto (vuositasoinen), % 23,6 9,3 10,0 14,0 Koko pääoman tuotto (vuositasoinen), % 1,19 0,45 0,50 Tulos/osake, 1,63 0,60 1,34 Tulos/osake laimennettu, 1,57 0,57 1,28 30.6.2003 30.6.2002 31.12.2002 Vakavaraisuussuhde, % 11,4 12,5 11,1 Vakavaraisuussuhde ensisijaisilla omilla varoilla, % 7,1 7,2 7,0 7,0 Tase, mrd. 13,3 12,5 12,7 Luottokanta, mrd. 7,0 6,4 6,7 Asiakasvarat, mrd. *) 9,3 7,5 8,0 Henkilömäärä 1 188 1 182 1 093 *) Asiakasvarat = Talletukset ja omaisuudenhoidon hallinnoimat asiakasvarat OKO-konsernin tulos 2002 2003 M 1-3 4-6 7-9 10-12 1-3 4-6 Rahoituskate 39 41 41 41 40 40 Osinkotuotot 3 10 0 0 3 2 Palkkiotuotot (netto) 14 13 13 15 15 15 Arvopaperikaupan nettotuotot 7-10 -8-3 -5-2 Valuuttatoiminnan nettotuotot 2 2 2 2 2 2 Liiketoiminnan muut tuotot 4 5 4 5 64 6 Tuotot yhteensä 68 60 52 60 119 62 Kulut yhteensä (pl. palkkiokulut) 30 34 31 35 34 34 Luotto- ja takaustappiot 1-1 -3 1 0 0 Arvonalentumiset pysyviin vastaaviin kuuluvista arvopapereista - 0 0 0 4 0 Osuus pääomaosuusmenetelmällä yhdisteltyjen yritysten tuloksista 1-19 -6 7-5 1 Liikevoitto 38 8 17 32 76 28 Rahoituskate ja arvopaperikaupan nettotuotot Rahoituskate oli 80 miljoonaa euroa (79) ja saamistodistusten kaupan nettotappio 7 miljoonaa euroa (-8). (Arvopaperikaupan nettotuotot on eritelty tuloslaskelman liitteessä 2.) Treasury-toiminnan rahoituskate oli 19 miljoonaa euroa (21). Treasury-toiminnasta konsernin rahoituskatteeseen ja saamistodistusten kaupan nettotuottoihin kirjattu tulos oli yhteensä 11 miljoonaa euroa (14). Konsernin rahoituskate ilman Treasury-toiminnan rahoituskatetta oli 61 miljoonaa euroa (58). Osakekaupan nettotuotot olivat 0,1 miljoonaa euroa tappiolliset (5 voitolliset). Vertailukauden lukuun sisältyi 2 miljoonan euron tuotot Pohjolan osakkeista. 3
Muut tuotot Palkkiokuluilla oikaistut palkkiotuotot kasvoivat 14 prosenttia 30 miljoonaan euroon (27) lähinnä antolainauksesta, maksuliikkeestä ja arvopapereiden liikkeeseenlaskusta kertyneiden palkkioiden ansiosta. Palkkiotuotot arvopapereiden välityksestä ja omaisuudenhoidosta sen sijaan alenivat vaikeilla markkinoilla. (Tuloslaskelman liite 1.) Liiketoiminnan muut tuotot olivat 69 miljoonaa euroa (9). Kasvu johtui Aurumin osakkeiden myyntivoitosta. (Tuloslaskelman liite 3.) Kulut Kulut ilman palkkiokuluja kasvoivat 6 prosenttia 68 miljoonaan euroon (64). Hallintokulut kasvoivat 7 prosenttia 50 miljoonan euroon. Tästä runsas puolet oli henkilöstökuluja. Ne kasvoivat 13 prosenttia, mikä johtui henkilömäärän, palkkojen ja henkilösivukulujen noususta. Konserniyhtiöiden palveluksessa oli katsauskauden aikana keskimäärin 1 145 henkilöä, mikä oli 3 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. (Muut hallintokulut kuin henkilöstökulut on eritelty tuloslaskelman liitteessä 4 ja liiketoiminnan muut kulut liitteessä 6.) Luottotappiot ja arvonalentumiset Uusia luotto- ja takaustappioita sekä luottotappiovarauksia kirjattiin 1,1 miljoonaa euroa (5,3). Luottotappiopalautusten ja purettujen luottotappiovarausten yhteismäärä oli 0,7 miljoonaa euroa (5,3). Luotto- ja takaustappioiden nettomääräinen tulosvaikutus oli 0,4 miljoonaa euroa (0). (Tuloslaskelman liite 7.) OKO omistaa 19 prosenttia kiinteistösijoitusyhtiö Oy Realinvest Ab:n osakkeista. Realinvest teetti kiinteistöomaisuudestaan arviot, ja teki niiden perusteella kirjanpidossaan arvonalennukset. OKO puolestaan alensi ensimmäisellä vuosineljänneksellä omistamiensa Realinvestin osakkeiden arvoa 4 miljoonaa euroa vastaamaan paremmin osuuttaan yhtiön omaisuuden arvosta. Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista Osuus pääomaosuusmenetelmällä yhdisteltyjen yritysten tuloksista oli 4 miljoonaa euroa negatiivinen (-18). Osakkuusyhtiö Aurumista ennen osakkeiden myyntiä yhdistelty tammikuun tulos oli 6 miljoonaa euroa tappiollinen (-19). Osuus OP-Kotipankki Oyj:n tuloksesta oli 0,9 miljoona euroa (0,5) ja muiden osakkuusyhtiöiden tuloksista yhteensä 1,2 miljoona euroa (1,0). Liikevoitto Konsernin liikevoitto nousi 104 miljoonaan euroon (47). Tulosta paransi helmikuussa toteutettu Aurumin osakkeiden myynti. Järjestely paransi konsernin liikevoittoa 53 miljoonaa euroa. Tuloslaskelmassa 59 miljoonan euron myyntivoitto kirjattiin liiketoiminnan muihin tuottoihin. Tammikuun ajalta Aurumista yhdistelty tulososuus oli 6 miljoonaa euroa negatiivinen ja se kirjattiin tuloslaskelman erään "Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista". Kaupan jälkeen Aurum ei ole enää OKOn osakkuusyhtiö, 4
joten yhtiötä ei ole tammikuun jälkeen yhdistelty konsernin tilinpäätökseen. Vertailukaudella OKOn sijoitukset Pohjolan osakkeisiin paransivat liikevoittoa 10 miljoonaa euroa. Vuositasoiseksi muutettu oman pääoman tuotto oli 23,6 prosenttia (9,3) ja osakekohtainen tulos 1,63 euroa (0,60). Kulujen suhde tuottoihin oli 40 prosenttia (53). Ilman Aurumin osakkeiden myynnin vaikutusta kulujen suhde tuottoihin oli 58 prosenttia ja oman pääoman tuotto 11,1 prosenttia. OKOn pitkän aikavälin tavoitetaso kulu-tuottosuhteelle on 55 prosenttia ja oman pääoman tuotolle 14 prosenttia. Tase Kesäkuun lopussa taseen loppusumma oli 13,3 miljardia euroa (12,7). Luotonanto Luottokanta leasingkohteet mukaan lukien kasvoi alkuvuonna 4 prosenttia 7,0 miljardiin euroon. Yrityspankkitoiminnassa luottokanta kasvoi 3 prosenttia ja Vähittäispankkitoiminnassa 7 prosenttia. Luottokannan osuus taseesta oli 53 prosenttia. Luottoriskiasema pysyi hyvänä. Järjestämättömien ja nollakorkoisten saamisten määrä oli kesäkuun lopussa 22 miljoonaa euroa (16). Niiden osuus luotto- ja takauskannasta oli 0,3 prosenttia (0,2). Saamisia pienentäviä luottotappiovarauksia oli 23 miljoonaa euroa (27). Saamiset luottolaitoksilta - pääosin osuuspankeilta kasvoivat 2,0 miljardiin euroon (1,8). Osuuspankkisaamiset lisääntyivät alkuvuonna 0,3 miljardia euroa. Luottolaitossaamisten osuus taseesta oli 15 prosenttia. Rahoitus Yleisön talletusten määrä pysyi lähes vuodenvaihteen tasolla eli 1,9 miljardissa eurossa. Niiden osuus konsernin taseesta oli 15 prosenttia. Velat luottolaitoksille ja keskuspankeille vähenivät katsauskaudella 3,9 miljardiin euroon (4,2). Valtaosa näistä veloista oli osuuspankkien OKOon tekemiä talletuksia. Velat luottolaitoksille ja keskuspankeille muodostivat 29 prosenttia taseesta. Yleiseen liikkeeseen laskettujen velkakirjojen määrä kasvoi katsauskaudella 0,8 miljardia euroa. Joukkovelkakirjojen osuus lisäyksestä oli vajaat 0,7 miljardia euroa ja sijoitustodistusten 0,2 miljardia euroa. Näiden velkojen osuus taseesta oli 37 prosenttia. Taseen ulkopuoliset erät Takausten ja muiden taseen ulkopuolisten sitoumusten määrä kasvoi alkuvuonna 3,5 miljardiin euroon (3,2), mikä johtui pääosin käyttämättömien luottojärjestelyjen määrän kasvusta 2,0 miljardiin euroon (1,6). Takausten ja takuuvastuiden määrä aleni 1,0 miljardiin euroon (1,2). Johdannaissopimusten luottovasta-arvo kasvoi alkuvuonna 142 miljoonaan euroon (121). 5
Vakavaraisuus Konsernin vakavaraisuussuhde oli 11,4 prosenttia. Ensisijaisten omien varojen suhde riskipainotettuihin sitoumuksiin oli 7,1 prosenttia. Pitkän aikavälin tavoitetaso on 7,0 prosenttia. Riskipainotetut sitoumukset kasvoivat katsauskaudella 5 prosenttia. Ensisijaisten omien varojen määrä lisääntyi 39 miljoonaa euroa. Niihin on sisällytetty katsauskauden voitto, josta on vähennetty pitkän aikavälin tavoitteeksi asetettu 50 prosentin osinko-osuus. M 30.6.2003 30.6.2002 31.12.2002 Omat varat Ensisijaiset 601 544 561 Toissijaiset 373 428 366 Vähennykset *) -13-30 -33 Yhteensä 961 942 894 Riskipainotetut saamiset, sijoitukset ja taseen ulkopuoliset sitoumukset 8 417 7 527 8 039 Vakavaraisuussuhde, % 11,4 12,5 11,1 Vakavaraisuussuhde ensisijaisilla omilla varoilla, % 7,1 7,2 7,0 *) Rahoitustarkastuksen antaman Luottolaitoslain 75 :n 5 momentin mukaisen poikkeusluvan perusteella omista varoista ei ole vähennetty seuraaviin OKO Venture Capital Oy:n hallinnoimiin pääomarahastoihin tehtyjä 8 miljoonan euron sijoituksia: Promotion Equity I Ky, Promotion Capital I Ky, Promotion Rahasto II Ky ja Promotion Bridge I Ky. OP-ryhmän vakavaraisuussuhde oli 15,3 prosenttia (15,2). Moody's korotti OKOn luottokelpoisuusluokituksia Heinäkuussa luottoluokituslaitos Moody's korotti OKOn pitkien luottojen luokituksen Aa3:sta Aa2:een ja financial strength -luokituksen B:stä B+:aan. Moody'sin mukaan korotus perustuu siihen, että OP-ryhmän saavutukset ja talouden perusta ovat olleet johdonmukaisesti vahvat siitä huolimatta, että toimintaympäristö on ollut vaikea ja kilpailu kovaa. Tämän jälkeen OKOn kansainvälisiltä luokituslaitoksilta saamat luokitukset ovat seuraavat: Luokituslaitos Lyhytaikainen varainhankinta Pitkäaikainen varainhankinta Standard & Poor's A-1 A+ Moody's Investors Service P-1 Aa2 Fitch Ratings F1+ AA- Konsernirakenteen muutos OKOn täysin omistama tytäryhtiö OKO Venture Capital Oy on yhdistelty OKOn konsernitilinpäätökseen vuoden alusta lähtien. 6
Osakepääoma ja osakkeenomistajat Vuoden 1999 optio-ohjelman mukaisilla A-optioilla merkittiin vuoden 2002 viimeisen neljänneksen aikana yhteensä 414 830 A-osaketta. Nämä osakkeet merkittiin kaupparekisteriin 17.1.2003. Tammi-huhtikuussa merkityt 118 550 osaketta merkittiin kaupparekisteriin 16.5.2003. Osakkeen merkintähinta oli 7,92 euroa 7.4.2003 asti ja sen jälkeen 7,17 euroa. Rekisteröinnit kasvattivat OKOn osakepääomaa 2,2 miljoonaa euroa 198,7 miljoonaan euroon. Ylikurssirahastoon kirjattiin lisäksi 1,9 miljoonaa euroa. OKOn yhtiöjärjestykseen sisältyvän muuntolausekkeen perusteella 3 740 K-osaketta muunnettiin helmikuussa samaksi määräksi A-osakkeita. Kesäkuun lopussa Helsingin Pörssissä noteerattavien A-osakkeiden määrä oli 36 155 742. Niiden osuus kaikista osakkeista oli 76,5 prosenttia ja äänistä 39,5 prosenttia. Kesäkuun lopussa OKOlla oli noin 25 000 osakkeenomistajaa. Suurin osakkeenomistaja oli Osuuspankkikeskus Osk, jonka osuus OKOn osakkeista oli 40,8 prosenttia ja äänistä 57,3 prosenttia. Hallinto OKOn 3.4.2003 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen. Hallintoneuvoston ja johtokunnan jäsenille ja varajäsenille sekä toimitusjohtajalle myönnettiin vastuuvapaus. Osinkoa päätettiin pankin johtokunnan ehdotuksen mukaisesti jakaa 0,75 euroa kullekin A-osakkeelle ja 0,70 euroa kullekin K-osakkeelle. Varsinainen yhtiökokous valitsi uudet hallintoneuvoston jäsenet yhtiöjärjestyksen mukaisesti. Hallintoneuvosto valitsi samana päivänä pitämässään järjestäytymiskokouksessa puheenjohtajakseen uudelleen Seppo Penttisen ja varapuheenjohtajakseen niin ikään uudelleen Paavo Haapakosken. Varsinaisiksi tilintarkastajiksi tilikaudeksi 2003 valittiin KHT-yhteisö KPMG Wideri Oy Ab ja KHT Raimo Saarikivi. Johtokunnalle myönnetty valtuutus Varsinainen yhtiökokous valtuutti OKOn johtokunnan yhden vuoden ajaksi yhtiökokouksesta lukien päättämään osakepääoman korottamisesta yhdellä tai useammalla uusmerkinnällä, yhden tai useamman vaihtovelkakirjalainan ottamisesta ja/tai optio-oikeuksien antamisesta siten, että uusmerkinnässä merkittävien, vaihtovelkakirjoja vastaan annettavien ja optio-oikeuksien nojalla merkittävien uusien osakkeiden tulee olla A-sarjan osakkeita ja niiden yhteenlaskettu lukumäärä saa olla yhteensä enintään 9 miljoonaa kappaletta ja pankin osakepääomaa voidaan korottaa yhteensä enintään 37 851 390,54 eurolla. Valtuutus käsittää myös oikeuden poiketa osakkeenomistajille kuuluvasta etuoikeudesta merkitä uusia osakkeita, vaihtovelkakirjoja ja optio-oikeuksia. Osakkeenomistajalle kuuluvasta merkintäetuoikeudesta voidaan poiketa vain yritys- ja yhteistoimintajärjestelyjen yhteydessä, jos siihen on pankin kannalta painava taloudellinen syy. Päätöstä ei saa kuitenkaan tehdä pankin lähipiirin hyväksi. Voimassaolevat käyttämättömät valtuutukset voivat korotusten yhteismäärältä ja annettujen osakkeiden 7
yhteenlasketulta äänimäärältä vastata enintään viidesosaa yhtiökokouksen valtuutuspäätöksen ja johtokunnan korotuspäätöksen ajankohtana rekisteröidystä osakepääomasta ja osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä. Johtokunta on oikeutettu valtuutuksen nojalla päättämään merkintähinnan määrittämisperusteista, merkintähinnasta ja muista merkintäehdoista sekä vaihtovelkakirjalainan tai optio-oikeuksien ehdoista. Johtokunta on oikeutettu myös päättämään, että uusmerkinnässä annettavia osakkeita, vaihtovelkakirjalainaa tai optio-oikeuksia voidaan merkitä apporttiomaisuutta vastaan, käyttämällä kuittausoikeutta tai muutoin tietyin ehdoin. Yhtiökokouksen 21.3.2002 johtokunnalle antama valtuutus peruutettiin käyttämättömänä. Yhteisvastuu Osuuspankkilain mukaan OP-ryhmää valvotaan konsolidoidusti, ja ryhmän keskusyhteisö Osuuspankkikeskus Osk ja sen jäsenpankit (ml. OKO) vastaavat viime kädessä toistensa sitoumuksista ja veloista. Näkymät Pankkien toimintaympäristö pysynee samankaltaisena kuin alkuvuonna, ja epävarmuus talouden kehityksestä jatkunee. OKOn perusliiketoiminnan liikevoitto muodostunee samantasoiseksi kuin vuonna 2002. Aurumin osakkeiden myynnin seurauksena konsernin liikevoitto muodostuu kuitenkin selvästi viimevuotista suuremmaksi. 8
Liiketoiminta-alueet OKOn liiketoiminta-alueet ovat Yrityspankkitoiminta, Investointipankkitoiminta, Vähittäispankkitoiminta sekä Keskuspankkitoiminta ja varainhallinta. Ne tuotot, kulut, sijoitukset ja pääomat, joita ei kohdisteta liiketoiminta-alueisiin, on yhdistelty Konsernihallinnoksi (entinen Muu toiminta). Liiketoiminta-alueiden tulokset on laskettu kohdistamalla palkkiokuluilla oikaistut tuotot ja kulut kyseiselle liiketoiminnalle. Kullekin liiketoiminta-alueelle on kohdistettu omaa pääomaa 7 prosenttia alueen riskipainotetuista sitoumuksista. Omasta pääomasta liiketoiminta-alueille kohdistamaton osuus on kohdennettu Konsernihallintoon. Investointipankkitoiminnan omana pääomana on kuitenkin käytetty Opstock Oy:n taseen mukaista omaa pääomaa. Liiketoiminta-alue Liikevoitto, M Oman pääoman tuotto (12 kuukauden liukuva), % 1-6/2003 1-6/2002 6/2003 6/2002 Yrityspankkitoiminta 28,4 24,1 10,9 10,7 Investointipankkitoiminta 1,9 3,1 35,3 31,1 Vähittäispankkitoiminta 11,7 12,4 18,9 22,9 Keskuspankkitoiminta ja varainhallinta 12,8 21,5 17,0 27,7 Konsernihallinto 48,9-14,3 - - Yhteensä 103,7 46,8 17,5 11,1 9
Yrityspankkitoiminta Yrityspankki tarjoaa yritys- ja yhteisöasiakkaille rahoitus- ja kassanhallintapalveluja sekä raha-, valuutta- ja velkapääomamarkkinapalveluja. Rahoituspalveluina myönnetään luottoja, takauksia sekä saatava- ja kohdevakuudellista rahoitusta, järjestetään rahoitusta velkapääomamarkkinoilta sekä harjoitetaan pääomasijoitustoimintaa. Yrityspankkitoimintaa harjoittavat OKO ja OKO Venture Capital Oy (OVC), joka on kuluvan vuoden alusta yhdistelty konsernitilinpäätökseen. Liiketoiminnan tulos 2002 2003 M 1-3 4-6 7-9 10-12 1-3 4-6 Rahoituskate 18 19 20 20 19 19 Palkkiotuotot (netto) 5 5 5 6 7 8 Arvopaperikaupan nettotuotot -2-4 -5-2 -3-2 Valuuttatoiminnan nettotuotot 1 1 2 2 2 1 Muut tuotot 0 2 0 1 0 1 Tuotot yhteensä 23 23 22 26 25 27 Henkilöstökulut 4 4 5 5 5 5 Muut kulut 5 7 5 6 6 7 Kulut yhteensä 9 11 10 11 11 11 Luottotappiot ja arvonalentumiset 1 0-2 0 0 0 Liikevoitto 13 12 15 15 14 15 Oman pääoman tuotto (12 kuukauden liukuva), % 10,9 10,7 10,6 10,7 10,7 10,9 1-12 1-6 Kulujen osuus tuotoista, % 47 46 31.3. 30.6. 30.9. 31.12. 31.3. 30.6. Henkilömäärä 359 383 369 363 371 391 Riskipainotetut sitoumukset, M 4 940 5 101 5 271 5 512 5 417 5 618 Luottokanta, M 4 282 4 410 4 433 4 682 4 734 4 833 Luotot ja takaukset, M 5 115 5 306 5 352 5 631 5 671 5 783 Järjestämättömät ja 0-korkoiset saamiset, M 12 11 12 8 9 13 Järjestämättömien ja 0-korkoisten saamisten osuus luotoista ja takauksista, % 0,22 0,21 0,23 0,14 0,16 0,22 Liikevoitto nousi 28 miljoonaan euroon (24). Tulosta paransi erityisesti palkkiotuottojen tuntuva kasvu. Markkina-asema vahvistui Yrityspankkitoiminnan luottokanta kasvoi vuodenvaihteesta 3 prosenttia ja vuodessa lähes 10 prosenttia. Rahoitusyhtiötuotteiden luottokanta kasvoi alkuvuonna 7 prosenttia ja yhteisöluotot 5 prosenttia. Yritysluottojen määrä oli yhtä suuri kuin vuodenvaihteessa. Yritysasiakkaille järjestettiin alkuvuonna uutta rahoitusta yli 0,7 miljardia euroa. OKOn markkina-aseman arvioidaan vahvistuneen ensimmäisellä vuosipuoliskolla niin yritysluotoissa kuin rahoitusyhtiötuotteissakin. Riskiasema oli edelleen hyvä ja luottotappioiden tulosvaikutus hyvin vähäinen. 10
Velkaemissioissa hyvä alkuvuosi OKO toimi tammi-kesäkuussa pääjärjestäjänä kahdessa pääomalainassa ja kahdessa joukkolainaemissiossa, joilla hankittiin asiakkaille varoja yhteensä 85 miljoonaa euroa. Kun Suomen valtio laski toukokuussa liikkeeseen 5 miljardin euron syndikoidun viitelainan, OKO oli yksi neljästä pääjärjestäjästä ja syndikaatin ainoa pohjoismainen pankki. Katsauskaudella asiakkaiden merkittäväksi laskettiin liikkeeseen osakeindeksiin sidottu joukkovelkakirjalaina. Rahamarkkinatuotteiden, joukkovelkakirjalainojen ja valuuttatuotteiden kaupankäynnin volyymi oli yhtä suuri kuin vuotta aikaisemmin eli 64 miljardia euroa. Pääomasijoitustoimintaa laajennettiin OVC:n uuteen Promotion Equity rahastokokonaisuuteen perustettiin maalishuhtikuussa neljä alueellista ja yksi valtakunnallinen pääomarahasto. Niiden yhteenlaskettu pääoma on 32 miljoonaa euroa. Uusi rahastokokonaisuus keskittyy pienten ja keskisuurten yritysten omistusjärjestelyihin ja kasvun rahoitukseen. Maksuliike kasvoi Lähteviä ja saapuvia maksuliiketapahtumia välitettiin 51 miljoonaa kappaletta eli 29 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Tapahtumien huomattavaan kasvuun vaikutti muun muassa se, että OKO on hoitanut osaa valtion maksuliikkeestä viime vuoden syyskuusta lähtien. Maksuliikkeen palkkiotuotot kasvoivat lähes neljänneksen. Tukholman konttori lakkautettiin Tammikuussa tehdyn päätöksen mukaisesti Tukholman sivukonttori lakkautettiin kesäkuun lopussa. Nykyisin OKO tarjoaa OP-ryhmän yritysasiakkaille yhteistyössä ruotsalaisen FöreningsSparbankenin kanssa entistäkin laadukkaammat pankkipalvelut Ruotsissa. Tulosnäkymät myönteiset Yrityspankkitoiminnan koko vuoden liikevoitto muodostuu paremmaksi kuin viime vuonna, mikäli yleinen suhdannetilanne ei olennaisesti heikkene nykyisestä. 11
Investointipankkitoiminta OKOn investointipankkitoiminta on keskitetty Opstock Oy:hyn, joka tarjoaa yksityis- ja yhteisösijoittajille yksilöllistä varallisuudenhoitoa ja arvopaperinvälitystä. Lisäksi Opstock tekee sijoitustutkimusta, järjestää osakepohjaista rahoitusta ja toimii neuvonantajana yritysjärjestelyissä. Yksityisasiakkaille Opstock tarjoaa yhteistyössä osuuspankkien ja Okopankin kanssa korkeatasoista, asiakaskohtaisesti räätälöityä pankki- ja varallisuudenhoitopalvelua. Liiketoiminnan tulos 2002 2003 M 1-3 4-6 7-9 10-12 1-3 4-6 Tuotot 5 4 4 5 5 4 Henkilöstökulut 2 2 2 2 2 2 Muut kulut 1 1 1 2 2 1 Kulut 3 3 3 4 3 3 Liikevoitto 2 1 1 2 1 1 Oman pääoman tuotto (12 kuukauden liukuva), % 36,3 42,5 35,3 1-12 1-6 Kulujen osuus tuotoista, % 74 81 31.3. 30.6. 30.9. 31.12 31.3. 30.6. Henkilömäärä 122 132 123 122 123 125 Välitettyjen osakekauppojen arvo, M 943 2 566 3 260 3 744 570 982 Hallinnoitavien asiakasvarojen määrä, M 5 743 5 661 5 490 6 104 6 722 7 325 Epävarmat talousnäkymät vähensivät sijoittajien aktiivisuutta ja heikensivät siten Investointipankkitoiminnan liikevoittoa. Hallinnoitavat asiakasvarat kasvoivat Vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta Opstockin hallinnoima yksityis- ja yhteisöasiakkaiden varallisuus kasvoi katsauskaudella 20 prosenttia. Hallinnoitujen OPrahastojen pääomat lisääntyivät 32 prosenttia, kun kaikkien Suomeen rekisteröityjen rahastojen yhteenlaskettu kasvu oli 26 prosenttia. Arvostettu omaisuudenhoitaja Taloustutkimus selvitti alkuvuonna varainhoitopalveluja tarjoavien yritysten tunnettuutta ja arvostusta kotimaisten yhteisösijoittajien keskuudessa. Tutkimuksessa Opstock Omaisuudenhoito ja OP-Rahastoyhtiö saivat toimialan 27 yrityksestä parhaan yleisarvosanan. 12
Rahastojen markkinaosuus nousi OP-ryhmä perusti katsauskaudella kolme uutta sijoitusrahastoa, joiden sijoituksia Opstock hoitaa. Uudet rahastot ovat OP-Arvo Osake, OP-Kasvu Osake ja OP-Cash Treasury. Niiden yhteenlaskettu rahastokanta oli kesäkuun lopussa 361 miljoonaa euroa. Rahastosijoittamisen suosio jatkui vahvana koko katsauskauden. Uusia sijoituksia Suomeen rekisteröityihin rahastoihin kertyi 3,6 miljardia euroa. Opstockin hallinnoimat lyhyen koron rahastot kasvoivat 590 miljoonaa euroa. OP-Euro- ja uusi OP-Cash Treasury keräsivät pääosan sijoituksista. OP-ryhmän markkinaosuus lyhyistä korkorahastoista kasvoi 17 prosenttiin (14) ja kaikkien OP-sijoitusrahastojen markkinaosuus 14,8 prosenttiin (14,3). Suomeen rekisteröityjen rahastojen rahastokohtaisissa tuottovertailuissa OPsijoitusrahastoista menestyivät parhaiten indeksirahastot Opstock Finland Bond Index ja Opstock Euro Bond Index, jotka sijoittuivat kolmen vuoden vertailussa ensimmäiseksi ja kolmanneksi, sekä yhdistelmärahasto OP-Tuotto, joka sijoittui toiseksi. Osakevälitys väheni Epävarmat talousnäkymät heikensivät sijoittajien aktiivisuutta, mikä vähensi Opstockin välittämien kauppojen määrää. Se oli 11 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin. Välitettyjen kauppojen arvo aleni puolestaan 62 prosenttia. Opstockin markkinaosuus Helsingin Pörssissä välitettyjen kauppojen lukumäärästä oli 4 prosenttia. Kotitalouksien osakekaupat vähenivät 21 prosenttia noin 67 000 kappaleeseen. Verkkopalvelun kautta tuli 71 prosenttia toimeksiannoista. Opstock jatkoi merkittäviä investointeja osakevälityksessä hyödynnettäviin tietoteknisiin järjestelmiin, jotka tehostavat prosesseja ja parantavat asiakaspalvelua. Corporate Financen tuotot lähes ennallaan Opstock Corporate Finance toimi katsauskaudella järjestäjänä kahdessa vaihto- ja lunastustarjouksessa. Lisäksi se toimi neuvonantajana yritysjärjestelyissä. Corporate Financen ensimmäisen vuosipuoliskon nettopalkkiot olivat lähes samalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin. Tulosnäkymät epävarmat Jos epävarmuus talouden kehityksestä jatkuu, Investointipankkitoiminnan liikevoitto jää edellisvuotista pienemmäksi. 13
Vähittäispankkitoiminta OKOssa vähittäispankkitoimintaa harjoittaa Okopankki Oyj, joka palvelee pääkaupunkiseudun henkilöasiakkaita sekä pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Okopankki tarjoaa asiakkaille kattavat rahoitus-, varallisuudenhoito- ja maksuliikepalvelut. Liiketoiminnan tulos 2002 2003 M 1-3 4-6 7-9 10-12 1-3 4-6 Rahoituskate 13 13 14 14 13 13 Palkkiotuotot (netto) 3 4 4 4 4 4 Muut tuotot 0 1 2 0 1 1 Tuotot yhteensä 17 18 19 18 18 17 Henkilöstökulut 4 5 4 5 5 5 Muut kulut 6 7 7 7 7 7 Kulut yhteensä 10 12 11 12 11 12 Luottotappiot ja arvonalentumiset 0 0 0 1 0 0 Liikevoitto 6 6 8 6 6 5 Oman pääoman tuotto (12 kuukauden liukuva), % 24,5 22,9 22,6 20,9 20,7 18,9 1-12 1-6 Kulujen osuus tuotoista, % 64 68 31.3. 30.6. 30.9. 31.12. 31.3. 30.6. Henkilömäärä 490 535 511 485 517 542 Riskipainotetut sitoumukset, M 1 238 1 304 1 345 1 365 1 398 1 449 Luottokanta, M 1 772 1 886 1 943 1 996 2 065 2 138 Talletuskanta, M 1 516 1 564 1 510 1 556 1 504 1 550 Järjestämättömät ja 0-korkoiset saamiset, M 8 9 10 7 9 9 Järjestämättömien ja 0-korkoisten saamisten osuus luotoista ja takauksista, % 0,45 0,48 0,48 0,35 0,44 0,43 Asiakkaiden määrä, tuhatta 253 255 257 259 259 260 Liikevoitto jäi vajaat miljoona euroa vertailukautta heikommaksi. Palkkiotuottoja kertyi enemmän kuin vuotta aikaisemmin, mutta alhainen korkotaso ja kireä hintakilpailu alensivat rahoituskatetta. Kulut lisääntyivät liiketoiminnan kasvun myötä. Palveluverkko laajeni Helmikuussa Okopankki avasi uuden konttorin Munkkivuoreen. Konttori palvelee yksityisasiakkaita päivittäisiin raha-asioihin, luotonantoon ja varallisuudenhoitoon liittyvissä asioissa. Pankilla oli kesäkuun lopussa yhteensä 22 konttoria ja 6 palvelupistettä. Okopankki hankki alkuvuonna uusia asiakkaita yli 7 000. Vuodessa asiakasmäärä kasvoi 2 prosenttia. Verkkopalvelusopimukset lisääntyivät vuodessa 4 prosenttia 90 000:een. Luottokanta kasvoi voimakkaasti Luottokanta kasvoi katsauskaudella 7 prosenttia ja asuntoluottokanta 10 prosenttia. Vuodessa luottokannan kasvu oli 13 prosenttia. Kaikkien Suomessa toimivien 14
talletuspankkien yhteenlaskettu luottokanta kasvoi tammi-toukokuussa 4 prosenttia. Okopankista nostettiin ensimmäisellä vuosipuoliskolla uusia luottoja 0,5 miljardia euroa, eli 14 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Järjestämättömien ja nollakorkoisten saamisten osuus luotoista ja takauksista pysyi edelleen vähäisenä. Sijoitusrahasto- ja vakuutussäästäminen vahvassa kasvussa Sijoitusrahasto- ja vakuutussäästöjen määrä kasvoi edelleen voimakkaasti. Okopankki välitti Henkivakuutusosakeyhtiö Aurumin vakuutuksia 31 miljoonan euron arvosta (23). Rahastomerkintöjen ja -lunastusten nettomäärä oli 96 miljoonaa euroa (40). Välitettyjen rahastosijoitusten ja henkivakuutusten markkina-arvo oli kesäkuun lopussa 0,5 miljardia euroa, eli 42 prosenttia suurempi kuin vuodenvaihteessa. Okopankin talletuskanta pysyi lähes vuodenvaihteen tasolla. Kaikkien Suomessa toimivien talletuspankkien yhteenlaskettu talletuskanta laski tammi-toukokuussa vajaat 2 prosenttia. Tulos heikkenee edellisvuodesta Matala korkotaso ja kireä hintakilpailu heikentävät rahoituskatetta, minkä johdosta Vähittäispankkitoiminnan koko vuoden liikevoitto jää alemmaksi kuin vuonna 2002. 15
Keskuspankkitoiminta ja varainhallinta Keskuspankkitoiminta ja varainhallinta vastaa OP-ryhmän keskusrahalaitostehtävistä, OKOn pitkäaikaisesta varainhankinnasta sekä korko-, osake- ja kiinteistösijoitustoiminnasta. Lisäksi se tarjoaa osuuspankeille raha-, valuutta- ja pääomamarkkinapalvelut. Se vastaa myös OP-ryhmän pankki- ja sijoittajasuhteista sekä ulkomaisesta varainhankinnasta. Liiketoiminnan tulos 2002 2003 M 1-3 4-6 7-9 10-12 1-3 4-6 Rahoituskate 8 9 8 9 8 8 Osinkotuotot 3 1 0 0 3 1 Palkkiotuotot (netto) 0 0 0 0 0 0 Arvopaperikaupan nettotuotot 2-1 -5-1 -3-1 Valuuttatoiminnan nettotuotot 0 1 0 0 0 0 Muut tuotot 4 4 4 4 4 4 Tuotot yhteensä 18 14 8 13 13 13 Henkilöstökulut 1 1 1 2 1 1 Muut kulut 4 4 4 3 3 3 Kulut yhteensä 4 5 5 5 5 5 Luottotappiot ja arvonalentumiset 0 0 0 0 4 0 Liikevoitto 13 8 3 8 4 9 Oman pääoman tuotto (12 kuukauden liukuva), % 28,1 27,7 25,6 25,5 16,7 17,0 1-12 1-6 Kulujen osuus tuotoista, % 39 37 31.3. 30.6. 30.9. 31.12. 31.3. 30.6. Henkilömäärä 84 90 83 82 82 87 Riskipainotetut sitoumukset, M 1 447 1 398 1 510 1 517 1 403 1 429 Saamiset osuuspankeilta, M 1 095 1 184 1 254 1 306 1 588 1 634 Osuuspankkien vähimmäis- ja kassavarantotalletukset, M 1 982 2 040 2 044 2 083 2 128 2 141 Osuuspankkien muut talletukset, M 1 061 996 1 127 1 118 899 871 Kiinteistöomistuksiin sitoutunut pääoma, M 188 186 184 182 181 180 Vuokrattavissa oleviin kiinteistöomistuksiin sitoutunut pääoma, M 143 143 142 140 139 139 Vuokrattavissa olevien kiinteistöomistusten nettotuotto, % 7,3 7,1 7,0 7,1 7,0 7,2 Vuokrattavissa olevien tilojen vajaakäyttöaste, % 9 12 13 12 11 9 Liikevoitto oli selvästi vertailukautta pienempi, mikä johtui sijoitustoiminnan tuottojen vähenemisestä vaikeilla markkinoilla ja kiinteistösijoitusyhtiö Realinvestin osakkeiden 4 miljoonan euron arvonalennuksesta. Kulut pysyivät vertailukauden tasolla. Osuuspankkien rahoitustarve kasvoi Osuuspankit tarvitsivat katsauskaudella rahoitusta OKOsta selvästi aiempaa enemmän, koska niiden luotonanto kasvoi talletuksia nopeammin. Tämän johdosta OKOn nettovelka osuuspankeille väheni 0,5 miljardia euroa 1,4 miljardiin euroon. 16
Sijoitustoiminnan tuotot laskivat Osakesijoitusten nettotuotot olivat 3 miljoonaa euroa (5). Osinkotuottoja kertyi 4 miljoonaa euroa (4). Noteerattujen osakkeiden kirjaamattomat hinnannousut olivat kesäkuun lopussa 3 miljoonaa euroa (3). Korkosijoitustoiminnan nettotuotot olivat 8 miljoonaa euroa (9). Kiinteistöomaisuuden määrä, rakenne ja tuottotaso pysyivät vuodenvaihteeseen verrattuna ennallaan. Kiinteistöomaisuuden käyttöaste parani jonkin verran. OKOn joukkovelkakirjalainoilla hyvä kysyntä Yleiseen liikkeeseen laskettujen velkakirjojen määrä nousi 4,8 miljardiin euroon (4,1). Pankki laski tammikuussa liikkeeseen 400 miljoonan euron ja kesäkuussa 300 miljoonan euron joukkovelkakirjalainat, jotka ylimerkittiin. Euro Commercial Paper -ohjelman puitteissa liikkeeseen laskettujen velkakirjojen ja OKOn sijoitustodistusten yhteismäärä oli vuodenvaihteen tasolla. Tulos edellisvuoden tasoiseksi Liiketoiminta-alueen koko vuoden liikevoitto muodostunee samantasoiseksi kuin viime vuonna. Arvio perustuu oletukseen, ettei korko- ja osakemarkkinoilla tapahdu loppuvuonna odottamattomia muutoksia. 17
Konsernihallinto Konsernihallintoon (ent. Muu toiminta) yhdistellään liiketoiminta-alueille kohdistamattomat tuotot ja kulut sekä sijoitukset ja pääomat. Sijoituksiin sisältyvät muun muassa Henkivakuutusosakeyhtiö Aurumin ja OP-Kotipankki Oyj:n osakkeet. Liiketoiminnan tulos 2002 2003 M 1-3 4-6 7-9 10-12 1-3 4-6 Rahoituskate -1-1 -1-2 0 0 Muut tuotot 8-17 -7 6 54 1 Tuotot yhteensä 7-18 -8 5 54 1 Kulut 3 3 3 3 3 3 Luottotappiot ja arvonalentumiset 0-1 0 0 0 0 Liikevoitto 5-19 -10 2 51-2 31.3. 30.6. 30.9. 31.12. 31.3. 30.6. Henkilömäärä 40 42 41 41 40 42 Liikevoitto parani merkittävästi vuotta aikaisemmasta. Helmikuussa toteutettu Aurumin osakkeiden myynti paransi Konsernihallinnon tulosta 53 miljoonaa euroa. Vertailukaudella sijoitukset Pohjolan osakkeisiin paransivat tulosta 10 miljoonaa euroa. Konsernihallinnon kulut olivat vakaat. OP-Kotipankista konserniin yhdistelty tulososuus nousi 0,9 miljoonaan euroon (0,5). Tulosnäkymät vakaat Aurumin osakkeista saatu myyntivoitto kasvatti Konsernihallinnon tulosta ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Konsernihallinnon liikevoitto muodostuu merkittävästi suuremmaksi kuin vertailukaudella. 18
OKO-konsernin tuloslaskelma Milj. e 1-6/03 1-6/02 Muutos-% 1-12/02 Korkotuotot 220 246-11 497 Leasingkate 5 5-2 11 Korkokulut 146 172-15 347 Rahoituskate 80 79 0 161 Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista 5 13-61 13 Palkkiotuotot (Liite 1) 37 34 7 69 Palkkiokulut (Liite 1) 6 7-17 14 Arvopaperikaupan nettotuotot (Liite 2) -8-3 -14 Valuuttatoiminnan nettotuotot (Liite 2) 4 3 11 7 Liiketoiminnan muut tuotot (Liite 3) 69 9 19 Henkilöstökulut 27 24 13 53 Muut hallintokulut (Liite 4) 23 22 1 43 Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä (Liite 5) 5 5 0 11 Liiketoiminnan muut kulut (Liite 6) 13 13 2 23 Luotto- ja takaustappiot (Liite 7) 0 0-2 Pysyviin vastaaviin kuuluvien arvopapereiden arvonalentumiset 4 0 0 Osuus pääomaosuusmenetelmällä yhdisteltyjen yritysten voitosta tai tappiosta -4-18 77-17 Liikevoitto 104 47 96 Satunnaiset tuotot - - - Satunnaiset kulut - - - Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 104 47 96 Tuloverot 27 19 44 33 Vähemmistön osuus tilikauden voitosta tai tappiosta 0 0-38 1 Tilikauden voitto 77 28 62 Tunnusluvut 1-6/03 1-6/02 1-12/02 Tulos/ osake (EPS), 1,63 0,60 1,34 Tulos/ osake (EPS) laimennettu, 1,57 0,57 1,28 Oma pääoma/ osake, 14,35 12,74 13,56 Oman pääoman tuotto (ROE), % 23,6 9,3 10,0 Koko pääoman tuotto (ROA), % 1,19 0,45 0,50 Kulujen osuus tuotoista, % 40 53 56 Henkilöstö keskimäärin 1 145 1 115 1 117 Välitilinpäätösten tunnuslukujen laskennassa veroina on otettu huomioon katsauskauden tulosta vastaava vero 19
Tunnuslukujen laskentakaavat Tulos/ osake (EPS) Liikevoitto miinus vähemmistöosuus tilikauden tuloksesta miinus verot jaettuna osakkeiden osakeantioikaistulla lukumäärällä keskimäärin tilikauden aikana. Tulos/ osake (EPS) laimennettu Nimittäjä on osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin tilikauden aikana plus se määrä osakkeita, joka saadaan, mikäli kaikki optiot vaihdetaan osakkeiksi. Summasta vähennetään kaikkien optioiden vaihdolla saatavien osakkeiden lukumäärä kerrottuna osakkeen merkintähinnalla ja jaettuna osakkeen katsauskauden keskikurssilla. Oma pääoma/ osake Oma pääoma sekä vapaaehtoiset varaukset ja poistoero lykätyllä verovelalla ja vähemmistöosuudella vähennettynä tilikauden lopussa jaettuna osakkeiden osakeantioikaistulla lukumäärällä tilikauden lopussa. Oman pääoma tuotto (ROE) Vuositasoiseksi muutettu liikevoitto miinus verot jaettuna kauden alun ja lopun keskiarvoisella oman pääoman, vähemmistöosuuden sekä lykätyllä verovelalla vähennettyjen vapaaehtoisten varausten ja poistoeron yhteismäärällä. Koko pääoman tuotto (ROA) Vuositasoiseksi muutettu liikevoitto miinus verot jaettuna kauden alun ja lopun keskiarvoisella taseen loppusummalla. Kulujen osuus tuotoista, % Tuloslaskelman palkkiokulujen, hallintokulujen, poistojen ja liiketoiminnan muiden kulujen summa jaettuna rahoituskatteen, tuottojen oman pääoman ehtoisista sijoituksista, palkkiotuottojen, arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuottojen sekä liiketoiminnan muiden tuottojen summalla. Liitteet 1) Nettopalkkiotuotot Milj. 1-6/03 1-6/02 Muutos-% 1-12/02 Antolainauksesta 7,2 5,4 33 11,8 Maksuliikkeestä 7,5 5,8 29 12,7 Arvopapereiden välityksestä 4,4 6,0-27 11,5 Arvopapereiden liikkeeseenlaskusta 1,5-0,2 0,9 Omaisuudenhoidosta 4,7 5,5-15 9,2 Takauksista 2,3 2,1 12 4,4 Muut palkkiotuotot 2,8 2,0 39 4,4 Palkkiotuotot ja -kulut, netto 30,5 26,7 14 54,8 2) Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot Milj. 1-6/03 1-6/02 Muutos-% 1-12/02 Saamistodistusten kaupan nettotuotot -7,5-7,5 1-17,4 Osakkeiden ja osuuksien kaupan nettotuotot -0,1 4,9 3,5 Valuuttatoiminnan nettotuotot 3,6 3,2 11 7,5 Yhteensä -4,0 0,6-6,5 20
3) Liiketoiminnan muut tuotot Milj. 1-6/03 1-6/02 Muutos-% 1-12/02 Vuokra- ja osinkotuotot kiinteistöistä ja kiinteistöyhteisöistä 6,9 7,0-2 13,7 Kiinteistöjen ja kiinteistöyhteisöjen osakkeiden ja osuuksien luovutusvoitot 0,5 0,2 1,0 Muut tuotot 61,6 1,8 3,9 Yhteensä 68,9 9,1 18,6 4) Muut hallintokulut Milj. 1-6/03 1-6/02 Muutos-% 1-12/02 Toimistokulut 4,0 4,0 0 7,7 Atk-kulut 11,3 10,7 5 21,6 Yhteyskulut 1,6 1,7-4 3,3 Markkinointikulut 3,1 3,2-5 5,8 Muut hallinnon kulut 2,6 2,6-2 5,1 Yhteensä 22,5 22,3 1 43,5 5) Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä Milj. 1-6/03 1-6/02 Muutos-% 1-12/02 Suunnitelman mukaiset poistot 5,2 5,1 2 10,8 Arvonalentumiset - - - Arvonalentumisten palautukset -0,3-0,2 47-0,2 Yhteensä 4,9 4,9 0 10,6 6) Liiketoiminnan muut kulut Milj. 1-6/03 1-6/02 Muutos-% 1-12/02 Vuokrakulut 3,9 3,6 8 7,3 Kulut kiinteistöistä ja kiinteistöyhteisöistä 3,6 3,7-3 6,5 Kiinteistöjen ja kiinteistöyhteisöjen osakkeiden ja osuuksien luovutustappiot 0,1 0,0 0,1 Muut kulut 5,3 5,3 0 9,4 Yhteensä 12,8 12,6 2 23,3 7) Luotto- ja takaustappiot Milj. 1-6/03 1-6/02 Muutos-% 1-12/02 Tilikauden aikana toteutuneet luottotappiot yhteensä 4,3 2,0 4,1 Tilikauden aikana toteutuneet luottotappiot, joista on aikaisemmin tehty luottotappiovaraus -4,0-1,1-2,9 Palautukset aikaisemmin toteutuneista luottotappioista -0,4-1,6-78 -3,1 Tilikauden aikana tehdyt kohdistetut luottotappiovaraukset 0,8 4,3-80 4,6 Kohdistettujen luottotappiovarausten peruutukset tilikauden aikana -0,4-3,6-89 -4,6 Tilinpäätökseen kirjatut luotto- ja takaustappiot 0,4 0,0-1,9 21
OKO-konsernin tase Milj. 30.6.2003 30.6.2002 Muutos-% 31.12.2002 Käteiset varat 597 438 36 83 Keskuspankkirahoitukseen oikeuttavat saamistodistukset 1 833 2 102-13 2 107 Saamiset luottolaitoksilta 2 028 1 503 35 1 816 Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä 6 767 6 193 9 6 490 Leasingkohteet 269 240 12 256 Saamistodistukset 1 170 1 322-11 1 138 Osakkeet ja osuudet 85 70 22 76 Osakkeet ja osuudet omistusyhteysyrityksissä 21 61-65 62 Osakkeet ja osuudet samaan konserniin kuuluvissa yrityksissä 11 10 12 11 Konserniliikearvo 0 0-79 0 Muut aineettomat hyödykkeet 13 13-2 13 Aineelliset hyödykkeet 163 168-3 166 Muut varat 271 300-9 392 Siirtosaamiset ja maksetut ennakot 80 90-11 98 Vastaavaa yhteensä 13 309 12 509 6 12 709 Velat luottolaitoksille ja keskuspankeille 3 858 4 280-10 4 152 Velat yleisölle ja julkisyhteisöille 2 468 2 608-5 2 659 Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat 4 903 3 763 30 4 145 Muut velat 857 601 42 639 Siirtovelat ja saadut ennakot 126 129-2 61 Pakolliset varaukset 0 0 0 Velat, joilla on huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla 380 503-24 379 Laskennalliset verovelat 39 27 43 39 Vähemmistön osuus pääomasta 1 2-8 2 Osakepääoma 199 196 196 Osakeanti 0-3 Ylikurssirahasto 2 0 0 Arvonkorotusrahasto 25 25 25 Muut sidotut rahastot 204 204 204 Vapaat rahastot 23 23 23 Edellisten tilikausien voitto 145 118 118 Tilikauden voitto (tappio) 77 28 62 Oma pääoma yhteensä 676 595 14 633 Vastattavaa yhteensä 13 309 12 509 6 12 709 22
Taseen ulkopuoliset sitoumukset Milj. 30.6.2003 30.6.2002 Muutos-% 31.12.2002 Asiakkaan puolesta kolmannen hyväksi annetut sitoumukset Takaukset ja pantit 1 122 1 121 0 1 192 Asiakkaan hyväksi annetut peruuttamattomat sitoumukset 2 407 1 740 38 2 015 Yhteensä 3 529 2 861 23 3 207 Omasta ja muiden puolesta vakuudeksi annettu omaisuus sekä velat ja sitoumukset, joiden vakuudeksi ne on annettu Milj. 30.6.2003 30.6.2002 Muutos-% 31.12.2002 Oman velan ja sitoumusten vakuudeksi annettu omaisuus Pantit 1 046 1 207-13 943 Muut 14 15-5 14 Velat, joiden vakuudeksi omaisuuserät on annettu Velat luottolaitoksille ja keskuspankeille 500 721-31 601 Velat yleisölle ja julkisyhteisöille 247 110 148 Samaan konserniin kuuluvan yrityksen puolesta annetut vakuudet Pantit - - - Kiinnitykset - 5 - Muiden puolesta annetut vakuudet Pantit 1 19-96 1 Kiinnitykset 7 7 0 7 Taseen ulkopuoliset sitoumukset Milj. 30.6.2003 30.6.2002 Muutos-% 31.12.2002 Takaukset 318 485-34 464 tytäryhtiöiden puolesta - 0 - Takuuvastuut 724 601 21 688 tytäryhtiöiden puolesta 14 14 0 14 osakkuusyhtiöiden puolesta 2 2 15 2 Käyttämättömät luottojärjestelyt 2 016 1 351 49 1 619 tytäryhtiöille 20 48-58 40 osakkuusyhtiöille - 2 - Muut sitoumukset 471 425 11 436 Annetut sitoumukset yhteensä 3 529 2 861 23 3 207 Tytäryhtiöille tai niiden puolesta annetut sitoumukset yhteensä 34 62-45 54 Osakkuusyhtiöille tai niiden puolesta annetut sitoumukset yhteensä 2 3-36 2 23
Omaisuuden myymisestä ja ostamisesta asiakkaan lukuun syntyneet myyntisaamiset ja ostovelat Milj. 30.6.2003 30.6.2002 Muutos-% 31.12.2002 Myyntisaamiset 21 15 38 45 Ostovelat 30 18 64 60 OKO-konsernin johdannaissopimukset Milj. 30.6.2003 30.6.2002 Muutos-% 31.12.2002 Kohde-etuuksien arvot Termiinisopimukset 967 779 24 3 157 Optiosopimukset Ostetut 20 20 20 Asetetut 20 20 20 Koronvaihtosopimukset 11 155 8 445 32 15 646 Korkojohdannaiset yhteensä 12 162 9 264 31 18 842 Termiinisopimukset 943 589 60 600 Optiosopimukset Ostetut 9 - - Asetetut 10 - - Koron- ja valuutanvaihtosopimukset - - - Valuuttajohdannaiset yhteensä 962 589 63 600 Osakejohdannaiset 19-7 Muut johdannaiset - - - Yhteensä 13 144 9 854 33 19 449 Sopimusten luottovasta-arvot Korkojohdannaiset 105 59 77 88 Valuuttajohdannaiset 33 30 9 32 Muut johdannaiset 4-1 Yhteensä 142 89 58 121 Muut vastuusitoumukset ja vastuut OKOn sitoumukset pääomasijoitusrahastoihin 30.6.2003 olivat 19,2 miljoonaa euroa. Edellä mainitut sitoumukset sisältyvät kohtaan "Taseen ulkopuoliset sitoumukset". 24
Taloudellinen informaatio 2003 OKO-konsernin osavuosikatsaus tammi-syyskuulta julkaistaan 30.10.2003. Osavuosikatsaus on laadittu Rahoitustarkastuksen ohjeen "Ohje julkisen kaupankäynnin kohteena olevan luottolaitoksen osavuosikatsauksesta" (18/410/98) mukaan poiketen valtiovarainministeriön päätöksestä, joka koskee arvopaperin liikkeeseenlaskijan säännöllistä tiedonantovelvollisuutta. Kirjanpitolautakunta on antanut toimialakohtaisen poikkeusluvan (2002/538) noudattaa mainittua Rahoitustarkastuksen ohjetta. Helsingissä 7. päivänä elokuuta 2003 OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Johtokunta ja toimitusjohtaja 25
Lausunto OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj:n osavuosikatsauksen 1.1.- 30.6.2003 yleisluonteisesta tarkastuksesta OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj:n johtokunnalle Olemme tarkastaneet yleisluonteisesti OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj:n osavuosikatsauksen kaudelta 1.1.-30.6.2003. Johtokunta ja toimitusjohtaja ovat laatineet arvopaperimarkkinalain 2 luvun 5 :ssä tarkoitetun osavuosikatsauksen. Suorittamamme yleisluonteisen tarkastuksen perusteella annamme yhtiön johtokunnan pyynnöstä arvopaperimarkkinalain 2 luvun 5 :n 2 momentin mukaisen lausunnon osavuosikatsauksesta. Yleisluonteinen tarkastus on suoritettu KHT-yhdistyksen yleisluonteista tarkastusta koskevan suosituksen mukaisesti. Yleisluonteinen tarkastus on tässä yhteydessä suunniteltu ja toteutettu kohtuullisen varmuuden saavuttamiseksi siitä, ettei osavuosikatsaus sisällä olennaisia virheitä tai puutteita. Yleisluonteinen tarkastuksemme rajoittui pääasiallisesti yhtiön henkilökunnalle tehtyihin tiedusteluihin ja analyyttisiin tarkastustoimenpiteisiin antaen siten tilintarkastusta alemman tasoisen varmuuden. Emme ole suorittaneet tilintarkastusta emmekä sen vuoksi anna tilintarkastuskertomusta. Yleisluonteisen tarkastuksen perusteella tietoomme ei ole tullut seikkoja, jotka antaisivat aihetta olettaa, ettei osavuosikatsausta olennaisilta osin olisi laadittu sen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti ja ettei se antaisi arvopaperimarkkinalaissa tarkoitetulla tavalla oikeaa ja riittävää kuvaa OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj konsernin toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Helsingissä 7. elokuuta 2003 KPMG WIDERI OY AB Hannu Niilekselä KHT Raimo Saarikivi KHT 26