Kurinpitovaliokunnan päätös vastalauseasiassa /

Samankaltaiset tiedostot
VASTALAUSEPÄÄTÖS /

S-Kiekon joukkueenjohtajan Pasi Ylitalon vastine: En ole huomannut kyseistä asiaa. Olen ollut aina joukkueen kakkos- tai kolmosjojo

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

PÄÄTÖS KOOVEE ry

VASTALAUSEPÄÄTÖS

KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET ( )

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET ( )

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS

VASTALAUSEPÄÄTÖS

VASTALAUSEPÄÄTÖS

Seura B on tehnyt vastalauseen ko. ottelusta. Vastalause on tehty ja maksettu XX.XX.2014 mennessä kilpailusääntöjen määräämässä ajassa ja tavalla.

VASTALAUSEPÄÄTÖS

VASTALAUSEPÄÄTÖS

Leevi Jokilahti (s. 2000) on pelannut kauden aikana kahdessa eri ikäluokassa seuraavasti:

VASTALAUSEPÄÄTÖS

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS

VASTALAUSEPÄÄTÖS

VASTALAUSEPÄÄTÖS

Dopingrikkomuksia ovat Suomen antidopingsäännöstön mukaan:

VASTALAUSEPÄÄTÖS

Eteläinen Alue. Harrastekiekon sääntökirja

KILPAILUSÄÄNNÖT

Eteläinen Alue. Harrastekiekon sääntökirja

Kotkan jääkiekkoerotuomarit ry

Hei! Terveisiä. Toimin Seura A B2-joukkueen joukkueenjohtajana. Tapaamme tulevana viikonloppuna Kannonkosken Piispalassa.

3. Yksittäiset varoitukset aiheuttavat pelikieltoa portaittain seuraavasti:

Hei! Terveisiä. Toimin Seura A:n B2-joukkueen joukkueenjohtajana. Tapaamme tulevana viikonloppuna Kannonkosken Piispalassa.

VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2012

FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT

KILPAILUSÄÄNNÖT

Pelaajaluettelot nähtävissä osoitteessa

VALITUSVALIOKUNNAN PÄÄTÖS VALITUKSEEN NRO 25 /

TiTu / KIRJURI

KESKIMAAN ALUEPÄIVÄ. Kuortane Suomen Jääkiekkoliitto / Pirkka Antila 1

C2-D2 Final Four-turnaukset

FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT

Henkilö X on lähettänyt liiton nettisivujen kautta kysymyksen kilpailusäännöistä:

KURINPITOSÄÄNNÖT. (liittovaltuuston hyväksyttämät )

Rullakiekko 2017 Sarjatoiminta Eteläisen alueen sarjat

SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON RULLAKIEKON KILPAILUSÄÄNNÖT

Suomen Salibandyliitto ry TULOSPALVELUMÄÄRÄYKSET KAUDELLA

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT

VASTALAUSEPÄÄTÖS

KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET ( )

C2-D2 Final Four-turnaukset

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja

Ylialueellinen seurafoorumi.

Mitä merkitään pelaajalle pöytäkirjaan?

Tampereen Jääkiekkotuomarit

VASTALAUSEPÄÄTÖS

Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP Suomen Jääkiekkoliitto 1

RANGAISTUSMÄÄRÄYKSET Soveltamisala

SUOMEN KAUKALOPALLOLIITON RANGAISTUSSÄÄNNÖT

HELSINGIN KAUKALOPALLO RY:N RANGAISTUSSÄÄNNÖT KAUDELLE (voimassa )

Kaukalopallossa järjestetään vuosittain mestaruuskilpailut henkilökunnan A- ja B- sarjoissa ja ikämiessarjassa, yli 40 v.

NÄIN PELATAAN 2017 ETELÄ-LÄNSI -LIIGAT (ELL)

Sarjamanuaali. Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Turun piirin Vitosen, Kutosen ja Naisten Kolmosen ottelun järjestämiseen

PIIRIN SARJOJEN ERILLISMÄÄRÄYKSET

tuomari tuomitsee samalle pelaajalle toisen käytösrangaistuksen. Mitä merkitään pelaajalle #16 pöytäkirjaan ajassa 41:20?

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan.

Futsalin sarjamanuaali

TOIMITSIJAOPAS (muokattu E-junnukiekolle sopivaksi)

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 1 / 14 KURINPITOVALIOKUNNAN SÄHKÖPOSTIKOKOUS 1 / 14

SJL TOIMITSIJAKYSYMYKSET(50) 2008

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.

Sarjamanuaali. Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Länsi-Suomen piirin aikuisten sarjoihin (Kolmosessa ja Nelosessa omat erilliset sarjamanuaali)

Futis-Liigan ottelut pelataan Suomen Palloliiton Kaikki Pelaa -sääntöjä noudattaen, seuraavin poikkeuksin ja lisäyksin:

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella

Kauden lopputurnaukset D1 ja D2 sarjoissa (päivitetty pelaamistapa Etelän D2 AA lohkojen osalta)

Rankaisuvaltaa käyttävät näissä kurinpitosäännöissä mainituissa rikkomuksissa seuraavat toimielimet:

Aktia- Kultakiekko Turnaus MYYRMÄEN JÄÄHALLI

Futis-Liigan ottelut pelataan Suomen Palloliiton Kaikki Pelaa -sääntöjä noudattaen, seuraavin täsmennyksin, poikkeuksin ja lisäyksin:

Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta.

TURNAUSSÄÄNNÖT Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

POHJOIS-SUOMEN PESIS RY:N SARJOISSA 2016 NOUDATETAAN PPL:N KILPAILUSÄÄNTÖJEN LISÄKSI SEURAAVIA MÄÄRÄYKSIÄ JA OHJEITA

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt

JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN

TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015

KURINPITOSÄÄNNÖT (7) liittokokouksen hyväksymä Suomen Koripalloliiton (jäljempänä liitto) kurinpitosääntöjen alaisia ovat

Materiaalit sivustolta löytyy mm. peli-, kilpailu- ja rangaistussäännöt sekä tyhjä pöytäkirjapohja.

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry KURINPITOMÄÄRÄYKSET

Hallisarja Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C

HELSINGIN KAUKALOPALLO RY uusipäivitys Sarjat alkavat syyskuun alussa ja loppuvat mestaruusturnaukseen huhtikuun lopussa.

SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT

Palkintosummat sekä liigasta jaettavien ranking-pisteiden määrä löytyvät Kilpailukausi dokumentista.

Seuran tulee aina käyttää ensisijaisesti saavuttamansa korkeimman sarjatasonsa pelioikeus.

8. Iso rangaistus ja siihen liittyvä rangaistus merkitään minuuttimääräisesti

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET

Lopullinen sarjajako sekä sarjasysteemi selviää ilmoittautumisen päätyttyä.

Transkriptio:

Kurinpitovaliokunnan päätös vastalauseasiassa 7.3.2017 47 / 2016-17 HC Ässät Pori Oy A-nuoret Ilves Hockey Oy A-nuoret 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt HC Ässät Pori Oy:n (jälj. Ässät) 7.3.2017 tekemän vastalauseen liittyen Ilves Hockey Oy:n (jälj. Ilves) Nuorten SM-Liigajoukkueessa pelaavan pelaajan Miska Kukkosen edustusoikeuteen 7.3.2017 pelatussa Nuorten SM-Liigaottelussa Ässät - Ilves. Tapauksesta on tutkittu seuraavat asiakirjat: Ässien tekemä vastalause 7.3.2017 Ässät - Ilves (7.3.2017) Nuorten SM-Liigaottelun pöytäkirja Pöytäkirjat Nuorten SM-Liigaotteluista HIFK Ilves 1.10.2016 ja Lukko Ilves 4.3.2017 Ilveksen vastine Vastalauseen sisältö VASTALAUSE ILVEKSEN PELAAJASTA Miska Kukkonen Ottelun jälkeen ilmeni, että Ilves on peluuttanut ottelussa edustuskelvotonta pelaajaa eli Miska Kukkosta. Kukkosen kymppitili on täyttynyt Raumalla lauantaina 4.3.2017 ottelussa Lukko-Ilves. Tilanne on tarkastettu liiton sivuilta pelin jälkeen. Vaadimme asian pikaista käsittelyä. Liitteenä ottelupöytäkirja ja maksukuitti vastalauseesta 2. Tapahtumista on todettu seuraavaa: Nuorten SM-Liigaottelun HIFK Ilves (1.10.2016) pöytäkirjan mukaan Ilveksen pelaaja Miska Kukkoselle on määrätty ottelussa 10 minuutin käytösrangaistus. Nuorten SM- Liigaottelun Lukko - Ilves (4.3.2017) ottelun pöytäkirjan mukaan Miska Kukkoselle on määrätty ottelussa 10 minuutin käytösrangaistus. Nuorten SM-Liigaottelun Ässät Ilves (7.3.2017) pöytäkirjan mukaan Miska Kukkonen on ollut merkattuna Ilveksen kokoonpanoon ja myös pelannut edellä mainitussa ottelussa.

3. Ilveksen (joukkueenjohtaja Timo Peltomaa) vastine 7.3.2017 Vastine koskien Miska Kukkosta. Miska Kukkonen on ollut loukkaantuneena joulukuusta asti ja pelasi ensimmäisen pelinsä Lauantaina 5.3 Lukkoa vastaan. Jossa sai selästä taklaamisesta 10min. Rangaistuksen. Ei ulosajoa. Pelasi tänään seitsemäntenä puolustajana peliaika 9,48min. Ei tehoja. Oltaisiin peluutettu pelaajaa B junioreissa, mutta kun säännöt eivät sitä salli.päävalmenta Sami Hirvonen tiedusteli juuri kyseisen pelaajan pelikelpoisuutta B-junioreissa 6.3 Pirkka Antilalta. Poika kuuluu ikäkautensa maajoukkueeseen joten ajatelimme tässä pelaajan parasta. Minä joukkueenjohtajana en muistanut tätä aikaisempaa kymppiä ja pelaajakaan sitä ei muistanut silloin kun sai tämän uuden kympin. Pelaaja muisti vasta tänään pelin jälkeen kun kysyttiin onko saanut muita kymppejä tällä kaudella. Kukkosen pelillinen panos tänään ei auttanut joukkuetta voittoon vaan päin vastoin saldona oli -1 Jos Ässät tiesivät tämän kymppitilin täyttyneen jo ennen peliä en ymmärrä miksi he eivät fair play hengessä siitä meille ilmoittaneet? Olisimme helposti voineet poistaa kyseisen pelaajan kokoonpanosta. Vastaisuuden varalle olisi hyvä jos järjestelmä ei sallisi edustuskelvottomien pelaajien syöttämistä ottelu kokoonpanoon. Myöskään liiton tilastot eivät näytä kymppitilin täyttymistä. Mikäli tästä tulee sanktioita otan asiassa täyden vastuun. 4. Päätös Ässät on tehnyt vastalauseen koskien pelaajan edustusoikeutta em. otteluissa. Vastalause on tehty ja maksettu kilpailusääntöjen määräämässä ajassa ja tavalla. Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta toteaa, että edustuskelvottomuuksia voi syntyä monella eri tapaa (pelipassit, pelioikeus, edustusoikeus, pelikiellot yms.). SJL:n voimassa olevien kilpailusääntöjen mukaan: 7.5. Ottelupöytäkirja Virallisissa otteluissa sekä harjoitusotteluissa on tehtävä pöytäkirja. Pöytäkirjaan laitettavien pelaajien pelaajaluettelo on vahvistettava ennen ottelua molempien joukkueenjohtajien sekä ottelupöytäkirja ottelun jälkeen erotuomareiden ja pöytäkirjanpitäjän allekirjoituksella. Ottelupöytäkirjassa/pelaajaluettelossa joukkueen

kokoonpanon allekirjoituksellaan vahvistavalla henkilöllä on oltava voimassaoleva SJL:n pelipassi, ja hän vahvistaa allekirjoituksellaan, että pöytäkirjaan/pelaajaluetteloon merkityt pelaajat ovat edustuskelpoisia kyseisessä ottelussa. Pöytäkirjasta on annettava kopiot molemmille joukkueille. Kotijoukkue/seura säilyttää alkuperäisen pöytäkirjan ja on velvollinen toimittamaan sen sarjan järjestäjälle pyydettäessä. Ottelupöytäkirja on täytettävä tarkasti ja siihen on merkittävä pelaajat (max. 19 kenttäpelaajaa ja 2 maalivahtia), joukkueen toimihenkilöt sekä täytettävä kaikki ottelutapahtumia koskevat merkinnät sekä maalivahtien torjunnat. Tämän lisäksi Mestiksessä, Nuorten SM-Liigassa ja niiden karsinnoissa on tehtävä lisäksi sarjan järjestäjän määräämät muut tilastot. Pelaajan katsotaan pelanneen sellaisessa ottelussa, jonka pöytäkirjaan hänet on merkitty. 10.5. Kurinpitomenettelyssä määrättävät rangaistukset Kurinpitomenettelyssä määrättäviä rangaistuksia ovat: a) huomautus b) varoitus c) taloudellinen sanktio (kurinpitosakko), Nuorten SM-Liigassa ja Mestiksessä enintään 4.000 euroa, muissa sarjoissa enintään 1.000 euroa. d) pelikielto (pelaajat) tai toimintakielto (joukkueen toimihenkilöt, erotuomarit ja toimitsijat) joko tietyksi ottelumääräksi kuluvan ja seuraavan kauden aikana (enintään 50 ottelua), tai määräajaksi (enintään viisi vuotta), doping-tapauksissa peli- tai toimintakielto voidaan määrätä ainaiseksi. e) erottaminen joko määräajaksi tai ainaiseksi. f) otteluiden tuomitseminen hävityksi, uusintaottelun määrääminen, pistevähennys tai joukkueen sulkeminen sarjasta 10.9. Rangaistusten määrääminen ja kärsiminen Peli- ja toimintakiellot päätetään kärsittäväksi seuraavissa otteluissa samassa sarjassa jossa pelatusta ottelusta pelikielto määrättiin. Harjoitusotteluissa tulleet erikseen määrätyt peli- ja toimintakiellot kärsitään sarjaotteluissa. Peli- ja toimintakiellot koskevat aina kaikkia sarjaotteluita kaikissa ikäluokissa ja sarjoissa kunnes peli- tai toimintakielto on kärsitty. Kurinpitäjä voi päättää, onko pelaaja pelikelpoinen pelikiellon aikana olevissa harjoitusotteluissa. Pelikiellot voivat koskea myös maaotteluita. Sinä päivänä kun pelaaja / toimihenkilö on peli- / toimintakiellossa, ei hän voi pelata / toimia toimihenkilönä missään muussa joukkueessa samana päivänä vaikka peli- / toimintakielto päättyisikin jonkun ottelun päätyttyä. Mikäli joukkueella, jonka pelissä

kärsii pelikieltonsa, on pelikiellon kärsimisen jälkeen samana päivänä toinen tai useampi peli (turnausmuotoinen pelaaminen), saa pelaaja pelata samassa joukkueessa pelikiellon päättymisen jälkeen. -------------------------------------------------- Mikäli peli- tai toimintakiellossa oleva pelaaja tai toimihenkilö ei noudata hänelle määrättyä rangaistusta aiheuttaa se välittömästi lisärangaistuksen sekä ko. pelaajalle tai toimihenkilölle että seuralle. 10.14. Käyttäytymisrangaistusten kertyminen (10 ja 20 min) 1. Käyttäytymisrangaistusten kertymä (= kymppitili ) Kaikista käyttäytymisrangaistuksista pidetään yllä käyttäytymisrangaistusten kertymää. Kertymästä huolehtii rangaistun pelaajan / toimihenkilön joukkueenjohtaja. Seura on vastuussa siitä, että ottelupöytäkirjaan merkityt pelaajat ovat edustuskelpoisia (eivät pelikiellossa) ja että pelaaja-aitiossa toimivat toimihenkilöt eivät ole toimintakiellossa. 2. Pelirangaistukset Pelirangaistus (pöytäkirjamerkintä 20 min.) lasketaan yhdeksi käyttäytymisrangaistukseksi edellyttäen, että sarjan järjestäjä ei määrää tapauksesta lisärangaistusta tai että sitä ei ole tuomittu ottelun päätyttyä josta seuraa automaattinen yhden ottelun peli- tai toimintakielto. 3. Pelikiellon määräytyminen Saman pelaajan / toimihenkilön samassa joukkueessa kauden aikana sarjaotteluissa saaman kahden käyttäytymisrangaistuksen seurauksena on yhden ottelun peli- / toimintakielto. Neljäs käyttäytymisrangaistus aiheuttaa kahden ottelun peli-/toimintakiellon, kuudes neljän ottelun peli-/toimintakiellon ja niin edelleen kahden ottelun välein kertautuvana. Mikäli pelaaja tai toimihenkilö vaihtaa seuraa, käyttäytymisrangaistusten kertymä seuraa pelaajan / toimihenkilön mukana uuteen seuraan ja on voimassa siinä joukkueessa jossa aloittaa pelaamisen tai toimihenkilönä toimimisen uudessa seurassaan. Kertymä pelikielto 2 x 1 ott 4 x 2 ott 6 x 4 ott

8 x 8 ott jne Kurinpitovaliokunta toteaa, että edellä esitetyn perusteella Miska Kukkosen olisi tullut kärsiä kahden käyttäytymisrangaistuksen seurauksena aiheutunut pelikielto ottelussa Ässät Ilves (7.3.2017). Näin hän on ollut edustuskelvoton kyseisessä ottelussa. Kukkonen on ollut edustuskelvoton niin kauan kunnes kilpailusääntöjen mukainen pelikielto on kärsitty. Ässien vastalause hyväksytään ja vastalausemaksu palautetaan. Kilpailusääntöjen mukaan käytösrangaistusten kertymästä huolehtii rangaistun pelaajan / toimihenkilön joukkueenjohtaja. Seura on vastuussa siitä, että ottelupöytäkirjaan merkityt pelaajat ovat edustuskelpoisia (eivät pelikiellossa) ja että pelaaja-aitiossa toimivat toimihenkilöt eivät ole toimintakiellossa. Kurinpitovaliokunta katsoo, että joukkueiden toimihenkilöiden tulisi tuntea kilpailusäännöt näiltä osin. Arvioitaessa rangaistusta tulee ensisijaisesti arvioida rikkeen vakavuutta. Pelaajien peluuttamien ilman edustusoikeutta on vakavimpia edustusoikeusrikkomuksia ja niihin tulee suhtautua vakavasti. Yleinen käytäntö tapauksissa, joissa ottelussa peluutetaan edustuskelvotonta pelaajaa, on tuomita joukkue häviämään ottelunsa kilpailusääntöjen 10.5. kohdassa tarkoitetulla tavalla. Ottelun Ässät - Ilves (7.3.2017) lopputulos 3 4 muutetaan lopputulokseksi 5 0. Ilveksen pelaaja Miska Kukkonen kärsii käyttäytymisrangaistuksista seuraavan pelikiellon kilpailusääntöjen mukaisesti Ilveksen seuraavassa ottelussa (villi kortti - kierroksen ensimmäinen ottelu). Tämän lisäksi Kukkoselle määrätään yhden (1) ottelun lisäpelikielto alkuperäisen pelikiellon noudattamatta jättämisestä jonka Kukkonen kärsii villi kortti -kierroksen toisessa osaottelussa. Päätöksen edustuskelvottoman pelaajan kokoonpanoon laittamisesta tehneelle Timo Peltomaalle määrätään yhden (1) ottelun peli- ja toimintakielto. Ilvekselle määrätään 500 euron sakko edustuskelvottoman pelaajan peluuttamisesta ja valvonnan puutteesta. Samalla kurinpitovaliokunta toteaa, ettei tässä tehty päätös sido kurinpitovaliokuntaa mihinkään mahdollisiin tuleviin samankaltaisista tapauksista tehtäviin päätöksiin. Tästä päätöksestä on valitusoikeus Suomen Jääkiekkoliiton valitusvaliokunnalle seitsemän (7) vuorokauden kuluessa kurinpitopäätöksen antamisesta. SJL:n

liittohallituksen päätöksen mukaisesti valituksen käsittelymaksu (seuralla 500 euroa ja yksityishenkilöllä 200 euroa) palautetaan mikä valitus aiheuttaa muutoksia päätökseen. Valitusmaksu on suoritettava Suomen Jääkiekkoliiton tilille Danske Bank FI20 8000 1602 1002 25 ja kuitti maksetusta maksusta on liitettävä valitukseen. Valitusvaliokunta käsittelee valitukset kahden viikon kuluessa niiden saapumisesta liittoon, ellei asianosaisten kuuleminen tai muu erityinen syy edellytä pidempää käsittelyaikaa. Valituksen tekeminen ei keskeytä tämän päätöksen toimeenpanoa vaan seurojen on toimittava tämän päätöksen mukaisesti mahdollisesta valituksesta huolimatta. SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO RY Antti Aine Kurinpitovaliokunnan puheenjohtaja Juho Melaluoto Kurinpitovaliokunnan sihteeri