Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 136/2010/1 Dnro LSSAVI/323/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 15.12.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee uutta lihasikalatoimintaa Isonkyrön kunnan Tulisalon kylässä. Korkiamäki Group Oy Tapanintie 1 61410 YLISTARO ELÄINSUOJAN SIJAINTI JA TOIMINTA Rakennettava uusi lihasikala sijaitsee Isonkyrön kunnan Tulisalon kylässä tilalla Yli-Tulisalo, RN:o 10:55. Lihasikalaan tulee tilat yhteensä 2 904 lihasialle. LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA HAKEMUKSEN VIREILLETULO Toiminta on ympäristölupavelvollinen ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentin ja ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohdan 11 a mukaan, koska kyseessä on vähintään 210 lihasialle tarkoitettu eläinsuoja. Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin 11 a kohdan nojalla eläinsuojan ympäristölupa-asian ratkaisee aluehallintovirasto. Tämän päätöksen ympäristönsuojelulain mukaisena valvontaviranomaisena toimii Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Ympäristölupahakemus on tullut vireille Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoon 27.5.2010. TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO puh. 020 636 1060 Vaasan päätoimipaikka fax 06 317 4817 Wolffintie 35 kirjaamo.lansi@avi.fi PL 200, 65101 Vaasa www.avi.fi
2 Toiminnalla ei ole aiempaa ympäristölupaa. Toiminta sijaitsee hajaasutusalueella maa- ja metsätalousvaltaisella alueella. Alueella ei ole voimassa olevaa asema- tai yleiskaavaa. SIJAINTIPAIKKA JA SEN YMPÄRISTÖ ELÄINSUOJAN TOIMINTA Eläinsuoja sijaitsee Isonkyrön kunnan Tulisalon kylässä noin 5 km:n etäisyydellä Isonkyrön keskustasta luoteeseen. Sikalarakennuksen lähiympäristö on pelto- ja metsäaluetta. Lähimmät kaksi naapurin vapaa-ajan kiinteistöä sijaitsevat rakennettavasta sikalarakennuksesta noin 320 metrin etäisyydellä luoteeseen ja noin 350 metrin etäisyydellä lounaaseen. Lähimmät kolme naapurin vakituista asuinrakennusta sijaitsevat noin 490 metrin, noin 530 metrin ja noin 550 metrin etäisyydellä rakennettavasta sikalarakennuksesta lounaaseen. Muut naapurien asuinrakennukset sijaitsevat yli 700 metrin etäisyydellä rakennettavasta sikalarakennuksesta lounaaseen. Rakennettavan sikalarakennuksen sijaintipaikka ei sijaitse pohjavesialueella. Lähin I-luokan pohjavesialue, Kaurajärvi B:n pohjavesialue, sekä lähin II-luokan pohjavesialue, Perämurron pohjavesialue, sijaitsevat noin 12 km:n etäisyydellä rakennettavasta sikalarakennuksesta. Etäisyyttä Kyrönjokeen on noin 4 km. Käyttövesi eläinsuojan toimintaan tullaan hankkimaan Isonkyrön kunnan vesi- ja viemärilaitokselta. Eläintilat ja tuotanto Tilalle Yli-Tulisalo, RN:o 10:55, tullaan rakentamaan uusi lihasikalarakennus, jossa on tilat yhteensä 2 904 lihasialle. Porsaat tulevat sikalaan noin 28-30 kg:n painoisina. Keskimääräinen kasvatusaika on noin 105 päivää. Tuotettava lihamäärä tulee olemaan noin 850 800 kg/vuosi. Sikalan toimintaperiaatteena on osastokohtainen kertatäyttöisyys, jolloin rakennuksen jossain osassa on aina eläimiä sisällä ja jokin osa voi olla esimerkiksi pesussa tai remontissa. Lannan ja jätevesien varastointi Rakennettavan eläinsuojan lannankäsittely tapahtuu lietelannalla. Rakennettavan sikalarakennuksen yhteyteen rakennetaan uusi noin 6 237 m 3 :n lietesäiliö, jonka materiaali on lasiemaloitu teräs. Lietesäiliö täytetään alakautta. Hakemuksessa ei ole esitetty säiliön kattamista. Yhteensä tilalle tulee lietetilavuutta lietekuilujen (noin 690 m 3 ) kanssa noin 6 927 m 3. Eläinsuojan pesuvedet johdetaan lietesäiliöön. Sosiaalitilojen jätevedet johdetaan tiiviiseen umpisäiliöön.
3 Lannan ja jätevesien hyödyntäminen Jätteet Varastot Tilalla on käytettävissä peltoa lannanlevitykseen yhteensä noin 337 ha, josta omaa peltoa noin 61 ha, vuokrapeltoa noin 9 ha ja sopimuspeltoa noin 267 ha. Hakemuksen mukaan lannan levityspeltoa ei sijaitse pohjavesialueella. Lannan levityksestä noin 70 % tapahtuu keväällä ja kesällä viikkojen 16-26 aikana ja 30 % syksyllä viikkojen 31-41 aikana. Hakemuksen mukaan toiminnasta syntyvät kuolleet eläimet (noin 9 tonnia/vuosi) toimitetaan raatojen käsittelylaitokselle Honkajoki Oy:lle. Muut jätteet kuten muovit, paperit, pahvit ja loisteputket toimitetaan kunnalliseen jätteenkäsittelyyn. Tilalle tullaan hankkimaan kylmäkontti kuolleiden eläinten tilapäistä varastointia varten. Tilalle tullaan hankkimaan polttoainesäiliö, joka sijoitetaan sikalarakennuksen varastorakennukseen. Tilalla ei säilytetä muita polttoaineita tai öljytuotteita eikä kemikaaleja. Toiminnasta aiheutuva liikenne Toiminnasta aiheutuu liikennettä siten, että teuras-, välitys- ja rehuauto liikennöivät noin kerran viikossa, työntekijät päivittäin ja lisäksi tulee satunnaista huoltoajoa. Lietettä ajetaan pelloille kevään ja syksyn levitysviikkoina noin 300 kuormaa vuodessa. YMPÄRISTÖKUORMITUS JA SEN RAJOITTAMINEN Hakemuksen mukaan toiminnan ympäristövaikutukset ovat vähäiset, koska sijoituspaikkana oleva tontti on sikalalle sopiva. Rakennuspaikka sijaitsee syrjäisellä metsäalueella. Sijaintipaikan valinnassa on huomioitu tavoite vähentää kotieläintuotannon ympäristöpainetta asutuksen läheisyydessä. Rakennuspaikan valtailmavirrat ovat lännestä itään eli lähimmistä asuinrakennuksista poispäin. Lihasikoja ruokitaan sekä teollisilla että kotoisilla rehuilla. Ruokinta perustuu koneelliseen ja automatisoituun liemiruokintaan, mikä mahdollistaa hyvän rehuoptimoinnin ja lannan typpipitoisuuden kontrolloinnin. Hajuhaittojen ehkäisemiseksi ilmastoinnissa ja lannan käsittelyssä käytetään alan uusinta tekniikkaa; automaatti-ilmastointi, sumukastelujärjestelmä ja imulannanpoisto. Hakemuksen mukaan sikalassa syntyvien kaasujen poisto hallitaan automaattiohjatulla ilmastoinnilla niin, että eläintiloista poistettava ilmamäärä vastaa aina kulloistakin tarvetta ja katolle asennettavat hormit sekoittavat poistoilman riittävän ylhäällä oleviin kerroksiin. Lisäksi osastoihin
4 asennettava sumukastelujärjestelmä sitoo pölyä ja vähentää hajua sitovien pölypartikkeleiden leviämistä ympäristöön. Sama sumukastelujärjestelmä mahdollistaa alkuliotukset kasvatusparttioiden vaihtopesuissa ja näin pesussa tarvittava kokonaisvesimäärä vähenee. Lietteen käsittely perustuu imulannanpoistoon ja säiliön alatäyttöön. Näin toimien mahdolliset hajuhaitat rajoittuvat hakemuksen mukaan lähinnä lannanlevitysviikkoihin. Levitettävän lietteen ravinnepitoisuutta kontrolloidaan ruokinnan optimoinnilla ja lanta levitetään kasvien ravinteeksi kunkin pellon viljavuustilanne ja kasvin ravinnetarve huomioiden. TOIMINTAAN LIITTYVÄT RISKIT JA TOIMET HÄIRIÖTILANTEISSA Hakemuksen mukaan onnettomuus- ja toiminnalliset riskit aiheutuvat mahdollisesta laitehäiriöstä, murrosta sekä tulipalosta. Riskitekijöistä aiheutuvat haitat estetään ja minimoidaan varustamalla ruokinta- ja ilmastointilaitteet hälytystekniikalla niin, että häiriön sattuessa hälytyksen saanut henkilö ehtii paikalle mahdollisimman pian. Lisäksi ulko-ovet tehdään lukollisiksi ja sikalaan hankitaan tarvittava alkusammutuskalusto. Erillisen turvallisuussuunnitelman tarve harkitaan yhdessä pelastusviranomaisen kanssa. LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELY Lupahakemuksen täydennykset Ympäristölupahakemusta on täydennetty 11.8.2010. Lupahakemuksesta tiedottaminen Ympäristöluvan vireilläolosta on kuulutettu Isonkyrön kunnan sekä Länsija Sisä-Suomen aluehallintoviraston virallisilla ilmoitustauluilla 11.10.- 9.11.2010 välisenä aikana. Hakemusasiakirjat ovat olleet kuulutusaikana nähtävillä Isonkyrön kunnanvirastossa. Ympäristölupahakemuksen vireilläolosta on tiedotettu Pohjankyrö-lehdessä sekä lähetetty tieto eläinsuojan lähinaapureille hakemusasiakirjoihin liitettyjen tiedonantokirjelmien mukaisesti. Tarkastus Ympäristölupahakemuksen johdosta on suoritettu tarkastuskäynti 15.9.2010, jossa käytiin läpi mm. rakennettavan sikalarakennuksen sijaintia sekä rakennettavan lietesäiliön rakennetta ja tilavuutta. Tarkastuksesta laadittu muistio on liitetty hakemusasiakirjoihin. Lausunnot Lupahakemuksesta on pyydetty lausuntoa Isonkyrön kunnanhallitukselta ja ympäristönsuojeluviranomaiselta sekä Etelä-Pohjanmaan elinkeino-,
5 liikenne- ja ympäristökeskukselta. Lisäksi lausuntoa on pyydetty erikseen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeesta Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta sekä suunnitellun lietesäiliön soveltuvuudesta sian lietelannan varastointiin Maa- ja metsätalousministeriön maatalousosastolta. Isonkyrön kunnanhallitus ei ole antanut asiasta lausuntoa määräaikaan mennessä. Isonkyrön kunnan ympäristölautakunta toteaa lausunnossaan 2.11.2010, että esitetty toiminta ei aiheuta naapuruussuhteesta annetun lain 17 :n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Lautakunnalla ei ole huomautettavaa hakemuksesta. Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen elintarviketuotannon ympäristönsuojeluryhmä toteaa lausunnossaan 9.11.2010, että lähimmät naapurien asuin- tai vapaa-ajankäytössä olevat rakennukset sijaitsevat noin 300 ja 330 metrin etäisyydellä suunnitellusta rakennuspaikasta. Suositeltava vähimmäisetäisyys häiriintyvään kohteeseen on 2 904 eläinyksikön eläinsuojalta suotuisissa olosuhteissa noin 365 metriä, normaaleissa olosuhteissa noin 395 metriä ja vaativissa olosuhteissa noin 465 metriä. Eläinsuojan sijoituspaikka on maa- ja metsätalousvaltaista aluetta ja asutus ei sijaitse vallitsevien tuulensuuntien alapuolella. Asutuksen ja sikalan rakennuspaikan välillä on metsää. Koska suositeltavat etäisyysvaatimukset eivät sikalan ja lähimpien asuinrakennusten osalta täyty, tulisi sikalan etelä-lounaispuolella oleva metsäalue määrätä ainakin osittain suojametsäksi. Sikalaan tulee hakemuksen mukaisesti määrätä sumutuskastelujärjestelmä ja poistoilmahormien sijoittaminen katolle. Mikäli lähimmän naapurin ja sikalan väliselle alueelle ei ole mahdollista jättää suojametsää, tulisi lietesäiliö kattaa kiinteällä katteella. Lietekuiluihin tulisi asentaa lietteen jäähdytys. ELY-keskuksella ei ole muuta erityistä huomautettavaa lihasikojen kasvatustoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen johdosta. Ympäristölupa voidaan myöntää tavanomaisin lupamääräyksin. Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue toteaa päätöksessään 17.8.2010, että Korkiamäki Group Oy:n lihasikalatuotannon aloittamishankkeeseen ei tule soveltaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyä, koska hankkeesta ei aiheudu sellaisia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia, jotka ovat laajuudeltaan rinnasteisia YVA-lain 4 :n 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin. Maa- ja metsätalousministeriön maatalousosaston maaseudun kehittämisyksikkö toteaa lausunnossaan 9.8.2010, että kyseistä lietesäiliörakennetta ei ole ennakkohyväksytty maa- ja metsätalousministeriössä. Ennakkohyväksyntähakemusta ei ole myöskään jätetty maa- ja met-
6 sätalousministeriölle. Permastore/Harvestore on kuitenkin suuri ja hyvin tunnettu siilojen ja terässäiliöiden tuotemerkki. Ko. lietelantasäiliön osia ja rakenteita tehdään kansainvälisten ISO-standardien mukaan ja säilörehun ja tuoreviljan tornisiiloja vastaavalla rakenteella on pitkään ollut käytössä hyvällä kokemuksella Suomessakin. Lasiemaloitu teräslevyrakenne on erittäin kestävä eri sääolosuhteisiin sekä syövyttäville aineille. Jäätymisestä ei aiheudu ongelmia sen enempää kuin betonirakenteisissa säiliöissä. Lietteen sekoittaminen onnistuu hyvin pyöreän muodon ansiosta. Sian lietelantaa voidaan siis hyvin varastoida tällaisessa säiliössä. Maa- ja metsätalousministeriön maatalousosaston maaseudun kehittämisyksikkö ei vastusta tällaisen säiliön rakentamista edellyttäen, että säiliö rakennetaan valmistajan tai muun pätevän rakennesuunnittelijan piirustusten ja rakennusselostusten mukaan. Kunnan rakennusvalvonnan tehtäviin kuuluu vaatia, että rakennepiirustukset on tehty ja että pätevä työnjohtaja ohjaa rakennustyötä. Muistutukset ja mielipiteet Hakemuksen johdosta on jätetty yksi muistutus. A:n kuolinpesä toteaa muistutuksessaan 31.10.2010, että suunniteltu sikalahankkeen sijoittamispaikka sijaitsee koko kylää halkovan hieta-, sora- ja moreenikerroksen pohjoispäässä, josta pohjavesivalumat tulevat koko sora-alueelle. Alueella sijaitsee useampia lähteitä, joista muutamista otetaan vielä vettä. Kunnallisen vesihuollon rapautuminen näillä reuna-alueilla johtaa myös vääjäämättä omatoimiseen vesihuoltoon siirtymiseen lähivuosina. Muun muassa Tiehallinto on aikanaan kunnioittanut alueen vesivaroja soranotossaan eikä tietarpeisiin ole nostettu hietaa pohjaveteen asti. Muistuttajien mukaan on myös vaikea ymmärtää, miten sikalatoiminta voidaan sijoittaa noin 60 metriä leveään kaistaan ilman, että se merkittävästi haittaa ja rajoittaa viereisen lohkon peltoviljelyn kasvivalikoimaa. Perunan ja vihannesten viljely ja markkinointi ei helposti onnistu sikalan varjossa viljeltävillä lohkoilla. Lisäksi lohkojen välillä kulkeva tie on pääosin A:n kuolinpesän puolella, joka ei missään tapauksessa hyväksy tien käyttöä raskaalle sikalaliikenteelle, joten hakija joutuu joka tapauksessa rakentamaan uuden tien oman lohkonsa sisäpuolelle. Edelleen vähän matkaa suunnitellun sijaintipaikan pohjoispuolella kulkee vilkkaasti käytetty ulkoilureitti Hangasnevan alueelle, eikä sikalaympäristö istu kovin hyvin alueen luontoarvoja korostavaan konseptiin. Todennäköisesti tuleville sukupolville luontoarvot korostuvat sikalahankkeiden edelle.
7 Joka tapauksessa sikalaan rajoittuvat metsäalueet anotaan luonnonsuojelualueiksi, eikä hanketta ko. paikkaan ole syytä aloittaa ainakaan ennen tämän asian ratkaisua. Muistuttajissa herättää lisäksi ihmetystä, että Korkiamäki Group, jolla on omistuksessaan suurimmat peltoalueet varsin etäällä nyt suunnitellusta sijoituspaikasta, haluaa sijoittaa sikalan näin etäälle lannan loppusijoituspaikoista. Ei liene ympäristön kannalta yhdentekevää, miten pitkälle sikalalietettä kuljetetaan. Muistuttajat eivät halua sinällään estää sikalan perustamista, mutta toivovat, että sijaintipaikan arvioinnissa käytäisiin läpi myös vaihtoehtoiset sijaintipaikat, jotka ympäristöllisesti olisivat vähemmän haitallisia, esim. liitekarttaan punaisella ympyrällä merkitty alue. Muistuttajat toivovat, että em. perustelut johtavat jatkoharkintaan uuden sikalan paikasta. Naapuria olisi suotu kuultavan jo viranomaisten ympäristöauditoinnin yhteydessä. Hakijan kuuleminen ja vastine Hakijalle on kirjeellä 10.11.2010 annettu mahdollisuus antaa vastine annetuista lausunnoista ja jätetystä muistutuksesta. Hakija toteaa vastineessaan 22.11.2010, että A:n kuolinpesän kanssa yhteinen viljelystie on tien alkupäässä enemmän kuolinpesän puolella ja loppupää on enemmän hakijan puolella. Tarkoituksena on käyttää tätä tietä sikalalle asianmukaisella kunnostamisella ja ylläpidolla Korkiamäki Group Oy:n kustantamana. Toinen vaihtoehto on tehdä rajaojan rajan mukaisesti uusi tie ja levittää sitä hakijan puolelle. Tällöin A:n kuolinpesä vastaa yksin omasta kulustaan omalle palstalleen. Sikalan lähialueella on yksi talousvesikaivo Tuurala-Vöyri -tien länsipuolella noin 300 metrin etäisyydellä rakennettavasta sikalasta. Kaivon omistaja ei vastusta hanketta. Hakija on vastineen yhteydessä pyytänyt lausuntoa Tuuralan Kyläyhdistys Ry:ltä heidän ylläpitämästään ulkoilureitistä. Ulkoilureitti sijaitsee kyläyhdistyksen antaman lausunnon mukaan noin 600 metrin etäisyydellä rakennettavasta sikalarakennuksesta. Tuuralan Kyläyhdistys Ry toteaa lausuntonaan Korkiamäki Group Oy:n ympäristölupahakemuksesta, ettei kyläyhdistyksen ylläpitämälle Patikka-reitistölle ole haittaa rakennettavasta sikalarakennuksesta. Rakennettavaan sikalaan tulee lietekuilujen jäähdytys. Lietesäiliön kattaminen on hakijan mukaan suuri kustannuskysymys. Mikäli kate vaaditaan, joutuu hakija harkitsemaan kolmen perinteisen betonisen lietesäili-
8 ön rakentamista. Suunnitellussa säiliössä on varattu riittävästi sadevesivaraa. ALUEHALLINTOVIRASTON PÄÄTÖS Ratkaisu Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto myöntää Korkiamäki Group Oy:lle ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisen ympäristöluvan lihasikalatoiminnalle Isonkyrön kunnan Tulisalon kylään tilalle Yli-Tulisalo, RN:o 10:55 tähän päätökseen liitetyn asemapiirroksen (päivätty 13.1.2010) mukaisesti ja asemapiirroksen osoittamaan paikkaan. Ympäristölupa myönnetään enintään 2 904 lihasian pitämiselle. Vastaus yksilöityihin vaatimuksiin ja lausuntoihin Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on lupapäätöksessään ottanut huomioon hakemuksesta annetut lausunnot ja muistutuksessa esille tuotuja asioita lupamääräyksissä 1, 2 ja 3 ilmenevällä tavalla. Aluehallintovirasto toteaa muistutuksessa esille tuotuihin asioihin seuraavaa: Aluehallintovirasto katsoo, että lihasikalatoiminta ei annetut lupamääräykset ja suojaetäisyydet huomioon ottaen todennäköisesti aiheuta hajuhaitan muodossa terveyshaittaa, naapuruussuhteista annetun lain 17 :n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta tai ympäristönsuojelulaissa tarkoitettua merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa. Ympäristöluvan myöntäminen ei edellytä, että toiminta olisi täysin hajutonta tai haitatonta. Hajuhaittojen vähentämiseksi lupapäätöksessä on annettu määräykset mm. poistoilmahormien sijoittamisesta katolle sekä poistoilmahormien varustamisesta suihkuvirtaushatuin, lietesäiliön kattamisesta kelluvalla katteella ja täyttämisestä alakautta, lietteen pumppu-/pudotuskaivon kattamisesta betonikannella ja täyttämisestä alakautta, lietteen levityksestä ja multauksesta, lietekuilujen jäähdytysmenetelmän käyttöönotosta rakennettavassa sikalarakennuksessa, rakennettavan sikalarakennuksen sisäilman viilentämisestä ainakin kesäaikana sumukastelu-järjestelmällä sekä eläinten valkuaisruokinnan optimoinnista. Lisäksi on annettu määräys riittävän tiheän ja leveän näköesteen antavan suojapuustovyöhykkeen säilyttämisestä rakennettavan lihasikalarakennuksen etelä-, lounais- ja luoteispuolella sekä rakennettavan lietesäiliön luoteis- ja pohjoispuolella, tilan Yli-Tulisalo, RN:o 10:55, alueella. Muistutuksessa esille tuotu tien käyttöasian ratkaiseminen ei kuulu ympäristöluvassa huomioon otettaviin asioihin eikä aluehallintoviraston toimivaltaan.
9 Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston käytettävissä olevien paikkatietoaineistojen sekä valtion pohjavesitietokanta POVET:in mukaan kyseessä oleva lihasikalan sijoituspaikka ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella, eikä sikalan läheisyydessä sijaitse luokiteltuja pohjavesialueita eikä sikalan läheisyydessä ole yksityisiä talousvesikaivoja. Hakijan antamassa vastineessa on talousvesikaivojen osalta todettu, että alueella on yksi talousvesikaivo, joka sijaitsee noin 300 metrin etäisyydellä rakennettavasta sikalarakennuksesta. Suojaetäisyyden voidaan katsoa olevan riittävä siten, ettei sikalan toiminnasta aiheudu ympäristönsuojelulain 8 :ssä tarkoitettua pohjaveden pilaantumisen vaaraa edellyttäen, että annettuja lupamääräyksiä noudatetaan. Lupamääräyksessä 2 on lisäksi kielletty lietteen levitys luokitellulla pohjavesialueella sekä annettu määräys 30-100 metriä leveän lietteellä käsittelemättömän vyöhykkeen jättämisestä talousvesikaivojen ympärille. Aluehallintovirasto katsoo, lihasikalatoiminnasta aiheudu sellaista ympäristösuojelulain mukaista haittaa, joka vaikuttaisi läheisten peltolohkojen viljelyyn tai muistuttajan aikomuksiin liittää omistuksessaan olevia metsäalueita kestävän metsätalouden rahoituslain (544/2007) mukaisen määräaikaisen ympäristötukisopimuksen piiriin. Hakija on antamassaan vastineessa antanut selvityksen muistutuksessa mainitun ulkoilureitin sijainnista. Etäisyyttä rakennettavasta lihasikalasta kyseiselle ulkoilureitille on noin 600 metriä. Ympäristöministeriön kotieläintalouden ympäristönsuojeluohjeessa 29.6.2009 on esitetty uusien, talouskeskusten ulkopuolelle rakennettavien kotieläinsuojien vähimmäissuositusetäisyydet häiriintyvistä kohteista. Ohjeen mukaan uuden talouskeskuksen ulkopuolelle rakennettavan 2 904 lihasian sikalan vähimmäissuositusetäisyys häiriintyvästä kohteesta edellyttäisi normaali olosuhteissa vähintään 390 metrin etäisyyttä ja vaativissa olosuhteissa vähintään 470 metrin etäisyyttä. Suositellut vähimmäisetäisyydet täyttyvät hakemuksen mukaisella sijaintipaikalla sekä lähimpään naapurin vakituiseen asuinrakennukseen (noin 490 metriä) että kyseessä olevaan ulkoilureittiin. Suojaetäisyydet lähimpiin kahteen vapaa-ajan käytössä oleviin asuinrakennuksiin (noin 320 metriä ja noin 350 metriä) voidaan katsoa riittäviksi, mikäli annettuja lupamääräyksiä noudatetaan. Lupahakemuksen vireilläolosta on tiedotettu ja asianosaisia on kuultu ympäristönsuojelulain 37 :n edellyttämällä tavalla. Edellä mainitun sekä päätöksen perusteluissa mainittujen seikkojen perusteella aluehallintovirasto katsoo, että toiminnalle voidaan myöntää ympäristölupa.
10 LUPAMÄÄRÄYKSET 1. Eläinsuojan ja lietesäiliön rakenteet sekä lannan ja jätevesien varastointi Eläinsuojassa muodostuvat lietteet, pesu- ja jätevedet sekä sadevedet tulee varastoida vesitiivistä materiaalia olevassa lietesäiliössä siten, että niitä ei joudu ympäristöön. Lietteiden, pesu- ja jätevesien sekä sadevesien varastotilavuutta tulee olla vähintään 6 141 m 3. Lietelannan varastotilavuuteen voidaan laskea lietekuilujen (690 m 3 ) ja lietteen pumppukaivon tilavuus. Rakennettavan eläinsuojan pohjarakenteet, lietekuilut ja uusi lietteen pumppukaivo tulee rakentaa vesitiiviistä betonimateriaalista (vähintään K30-2 luokkaa) maa- ja metsätalousministeriön kyseisiä rakenteita koskevien rakentamisohjeiden mukaisesti. Tilalle tulee rakentaa hakemuksessa esitettyjen suunnitelmien mukaisesti uusi noin 6 237 m 3 :n lietesäiliö. Hakijan tulee varmistaa hyvissä ajoin ennen rakennustoimenpiteisiin ryhtymistä pätevältä rakennesuunnittelijalta ja kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta, että lietesäiliön rakenteet täyttävät vaadittavan lujuuden ja kestävyyden lietelannan varastoimiseksi. Lisäksi tulee varmistaa maaperän kantavuus lietesäiliön suunnitellulla rakennuspaikalla. Lietesäiliö tulee rakentaa valmistajan tai muun pätevän rakennesuunnittelijan piirustusten ja rakennusselostusten mukaan. Lietesäiliön ympärille säiliön pohjatason alapuolelle tulee asentaa salaojaputkistot, jotka johdetaan kahteen tarkkailukaivoon. Tarkkailukaivot tulee asentaa molemmin puolin lietesäiliötä ja niiden tulee olla sellaisia, että niistä saadaan tarvittaessa otettua vesinäytteet. Rakennettava lietesäiliö tulee varustaa riittävän tiheällä ja vähintään 1,5 metrin korkuisella suoja-aidalla maasta mitattuna maa- ja metsätalousministeriön rakentamismääräysten- ja ohjeiden mukaisesti, mikäli lietesäiliön reunojen korkeus on alle 1,5 metriä maasta mitattuna. Uuden lietesäiliön lastausalue tulee rakentaa tiivispohjaiseksi esim. betonista tai asfaltista. Rakennettava lietesäiliö tulee olla käyttövalmiina ennen rakennettavan lihasikalarakennuksen käyttöönottoa. Rakennettavan lihasikalarakennuksen sosiaalitilojen WC-vedet ja muut jätevedet tulee käsitellä jätevesiasetuksen (542/2003) mukaisesti esim. johtamalla ne erilliseen riittävän kokoiseen umpikaivoon. Umpikaivo tulee tyhjentää riittävin väliajoin ja jätevedet tulee toimittaa kunnan jätevedenpuhdistamolle tai muulle laitokselle, jolla on ympäristölupa vastaanottaa kyseisiä jätevesiä. Lietteen kuljetus- ja levityskaluston pesu tulee suorittaa siten, että pesuvedet otetaan talteen johtamalla ne lietesäiliöön tai muuhun erilliseen umpisäiliöön. Lietteen säilytystilat tulee tyhjentää perusteellisesti vuosittain ja samalla tulee tarkistaa niiden kunto mahdollisten vaurioiden havaitsemiseksi.
11 2. Lannan ja jätevesien hyödyntäminen Lietelanta sekä eläinsuojan pesu- ja jätevedet tulee hyödyntää hakemuksen mukaisesti pellolla lannoitteena. Lietettä sekä pesu- ja jätevettä voidaan toimittaa myös ympäristöluvan omaavaan laitokseen, jos ennen luovutusta esitetään valvontaviranomaiselle voimassa oleva luovutussopimus. Lietteen levitykseen soveltuvaa peltoa tulee jatkuvasti olla käytettävissä ympäristölupahakemuksen mukaiseen toimintaan vähintään 323 hehtaaria. Lietteen peltolevityksessä tulee noudattaa maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamista koskevan valtioneuvoston asetuksen (931/2000) määräyksiä. Levityksessä tulee huomioida myös maaperän viljavuus, viljeltävän kasvin ravinnetarve sekä lannan typpi- ja fosforipitoisuus. Lietteen kuormaus ja kuljetus tulee hoitaa tarkoitukseen suunniteltua tiivistä kalustoa käyttäen siten, että lantaa ei joudu ympäristöön, teille, ojiin, vesistöön tai pohjaveteen ja, ettei siitä aiheudu kohtuutonta haittaa tai rasitusta naapureille. Mikäli kuljetusreitille pääsee putoamaan lietettä, tulee kuljetukset keskeyttää ja likaantuneet alueet puhdistaa välittömästi. Lietteenlevitys on kielletty lumipeitteiseen, routaantuneeseen tai veden kyllästämään maahan. Lietteenlevitys on kielletty 15.10. - 15.4. välisenä aikana. Lietettä ei saa levittää nurmikasvuston pintaan 15.9 jälkeen. Lietteen käyttö toistuvasti kevättulvien alle jäävillä peltoalueilla on kielletty perustettavaa kasvustoa lukuun ottamatta 1.10. - 15.4. välisenä aikana. Lietteen käyttö on kielletty viisi metriä lähempänä vesistöä. Seuraavan viiden metrin leveydellä lietteen pintalevitys on kiellettyä, jos pellon kaltevuus ylittää kaksi prosenttia. Lietteen pintalevitys on kiellettyä pelloilla, jonka keskimääräinen kaltevuus ylittää 10 %. Pohjavesialueilla sijaitseville pelloille ei saa levittää lietelantaa, pesu- tai jätevesiä tai muutakaan nestemäistä orgaanista lannoitetta ellei toiminnanharjoittaja maaperätutkimusten tai muiden vastaavien luotettavien selvitysten perusteella osoita, että siitä ei aiheudu pohjavesien pilaantumisvaaraa. Talousvesikaivojen ympärille tulee jättää vähintään 30-100 metriä leveä lietteellä käsittelemätön vyöhyke. Kasvinsuojeluaineita käytettäessä tulee varmistaa, että tuotteet soveltuvat pohjavesialueen viljelyyn. Eläinsuojan pesu- ja jätevesien kuljetuksessa, käytössä ja levityksessä tulee noudattaa myös mitä edellä on lietteen kuljetuksesta, käytöstä ja levityksestä määrätty. Toiminnanharjoittajan tulee varmistaa, että lietteen vastaanottajat ovat tietoisia siitä, mitä lannan levityksestä on määrätty maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamista koskevassa asetuksessa.
3. Hajuhaittojen vähentäminen 12 Sikalarakennuksen yhteyteen rakennettava uusi noin 6 237 m 3 :n lietesäiliö tulee kattaa vähintään 10 cm:n vahvuisella kelluvalla katteella esim. turpeella, styrox-rouheella tai muulla vastaavalla materiaalilla. Kelluvan katteen pysyvyyttä tulee tarkkailla ja tarvittaessa sen pysyvyyttä koko lietepinnalla tulee varmistaa tuulisuojauksella tms. tavalla. Rakennettava uusi lietesäiliö ja uusi lietteen pumppukaivo tulee täyttää alakautta. Uusi lietteen pumppukaivo tulee kattaa betonikannella. Rakennettavan lihasikalarakennuksen sisäilman lämpötila on pyrittävä kesäaikana (toukokuusta elokuuhun) pitämään alhaisena käyttämällä tarvittaessa sumukastelujärjestelmää. Rakennettavan sikalarakennuksen lietekuiluihin tulee asentaa lämpöä keräävä jäähdytysputkisto, jolla lietekuiluissa oleva liete pidetään mahdollisimman viileänä. Lietekuiluissa oleva liete tulee pyrkiä jäähdyttämään alle +10 C lämpötilaan. Toiminnanharjoittajan tulee toimittaa tiedoksi tarkempi selvitys lietekuilujen jäähdytysmenetelmästä valvontaviranomaiselle vähintään 3 kuukautta ennen sen asentamista. Rakennettavan eläinsuojan poistoilmahormit tulee olla sijoitettuna eläinsuojan katolle. Poistoilmahormit tulee varustaa suihkuvirtaushatuin. Eläinten valkuaisruokinta tulee pyrkiä optimoimaan niin, että lietelantaan joutuvien typpiyhdisteiden määrä voidaan pitää mahdollisimman vähäisenä. Eläinsuojan sisätilojen yleisellä siisteydellä ja sisäilman lämpötilan mahdollisimman alhaisella tasolla on hajujen muodostuminen pyrittävä pitämään mahdollisimman vähäisenä. Sikalarakennuksen ja lietesäiliön ympäristö sekä kulkutiet on pidettävä hyvässä ja siistissä kunnossa. Lietelanta tulee mullata tai pelto tulee kyntää mahdollisimman pian, viimeistään vuorokauden kuluttua levityksestä. Sikalarakennuksesta noin 500 metrin etäisyydellä sijaitsevilla peltolohkoilla lietteen multaaminen tulee suorittaa neljän tunnin kuluessa levityksestä. Levitysajankohta tulee pyrkiä valitsemaan siten, että naapureille aiheutuva hajuhaitta olisi mahdollisimman vähäinen. Liete tulee levittää tyynellä säällä tai siten, että tuuliolosuhteet ovat naapureihin nähden suotuisat. Rakennettavan lihasikalarakennuksen etelä-, lounais- ja luoteispuolella sekä rakennettavan lietesäiliön luoteis- ja pohjoispuolella, tilan Yli- Tulisalo, RN:o 10:55, alueella, tulee säilyttää riittävän tiheä ja leveä näköesteen antava suojapuustovyöhyke. Suojapuustovyöhyke tulee säilyttää ja ylläpitää kaikissa tilanteissa riittävän tiheänä, leveänä ja korkeana näköesteen antavana suojapuustovyöhykkeenä. Suojapuustoa tulee uudistaa ja hoitaa niin, että se jatkuvasti säilyttää suojaavan vaikutuksensa. 4. Jätteet
13 Toiminnassa muodostuvien jätteiden, käytettävien kemikaalien ja rehujen varastointi on järjestettävä siten, ettei niiden varastoinnista aiheudu epäsiisteyttä, haju- tai terveyshaittaa tai maaperän tai pohjaveden pilaantumisvaaraa tai muuta haittaa tai vaaraa ympäristölle. Ongelmajätteet, kuten jäteöljyt, öljynsuodattimet, akut ja loisteputket tulee toimittaa luvan omaavaan ongelmajätteiden vastaanottopaikkaan. Paperit, pahvit, metallit, muovit, lasit ja muut hyötyjätteet tulee lajitella ja toimittaa ensisijaisesti kierrätykseen tai muuhun keräyspaikkaan kunnan jätehuoltomääräysten mukaisesti. Hyötykäyttöön kelpaamattomat tavanomaiset jätteet tulee toimittaa hyväksyttävään keräyspaikkaan kunnan jätehuoltomääräysten mukaisesti. 5. Eläinjätteet Eläinten ruhot ja muu toiminnassa syntyvä eläinjäte tulee toimittaa hakemuksen mukaisesti Honkajoki Oy:lle tai muuhun ympäristöluvan omaavaan laitokseen käsiteltäväksi. Ruhojen ja muun eläinjätteen pitkäaikaista varastointia tulee välttää ja lyhytaikainenkin varastointi tulee järjestää siten, että se ei aiheuta terveyshaittaa, hajuhaittaa taikka epäsiisteyttä. Eläinjätettä ei saa haudata. Ruhojen ja muun toiminnassa syntyvän eläinjätteen varastointi tulee tapahtua tiiviissä, jäähdytettävissä olevassa raatokontissa tai muussa vastaavassa ruhojen kylmäsäilytykseen tarkoitetussa paikassa. 6. Kemikaalien ja polttonesteiden varastointi Kemikaalien säilytykseen käytettävien säiliöiden tai astioiden tulee olla kannellisia ja niiden päällä tulee lukea mitä kemikaalia säiliö tai astia sisältää. Kemikaalit tulee säilyttää lukituissa tiloissa. Mikäli sikalarakennuksen yhteyteen tulee ulkotiloihin sijoitettavia maanpäällisiä polttonestesäiliöitä, tulee niiden olla kaksivaippaisia tai sijoitettuna suoja-altaaseen siten, että mahdolliset vuodot eivät pääse maaperään. Sadeveden pääsy suoja-altaaseen tulee estää katoksella tai muulla vastaavalla järjestelyllä tai suoja-altaat tulee varustaa öljynerotuskaivoon johtavalla tyhjennysputkella. Katoksen tulee olla tuulettuva. Polttonestesäiliöt tulee olla varustettuna ylitäytön estävällä järjestelmällä ja laponestolaitteella tai muilla vastaavilla laitteilla. Säiliöiden laitteet tulee lukita tankkausten väliaikoina ja säiliöt tulee pitää hyvässä kunnossa. Varastointipaikan läheisyyteen tulee varata riittävä määrä imeytysturvetta tai vastaavaa materiaalia mahdollisten öljyvuotojen imeyttämistä varten. Mahdollisista vuodoista tulee ilmoittaa välittömästi palo- ja pelastusviranomaisille. 7. Toiminnan tarkkailu ja raportointi
14 Lietesäiliön ja sen katteen, polttonestesäiliöiden ja jätehuoltotilojen kuntoa tulee tarkkailla riittävän usein. Mikäli rakenteissa tai laitteissa havaitaan vaurioita tai toimintaongelmia, jotka voivat johtaa päästöjen tai haittojen syntymiseen, on ne välittömästi korjattava. Lietelannasta tulee tehdä lanta-analyysi kokonaistypen, liukoisen typen ja liukoisen fosforin määrittämiseksi vähintään viiden vuoden välein. Eläinsuojan toiminnasta tulee pitää kirjaa. Toiminnanharjoittajan tulee raportoida toiminnastaan seuraavat vuositiedot: eläinten määrä toiminnassa muodostuva lietteen määrä (m 3 /vuosi) lietteen toimituspaikat tai vastaanottajat ja ajankohdat kuolleiden eläinten määrä (kpl/vuosi tai t/vuosi), toimituspaikat ja ajankohdat lanta-analyysin tulokset tiedot häiriötilanteista tai muista poikkeuksellisista tilanteista uudet tai muuttuneet lietteen levitykseen käytettävät peltoalat ja sopimukset Toimintaa koskevat tiedot (vuosiraportti) tulee vuosittain helmikuun loppuun mennessä lähettää Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen, ellei valvontaviranomainen toisin määrää. Vuosiraportti tulee ensisijaisesti laatia käyttämällä sähköistä ItellaTYVI - järjestelmää (www.tyvi.fi). 8. Muut määräykset ja toiminnan muutokset Toiminnanharjoittajan tulee olla riittävästi selvillä toimialansa erityisesti ympäristön kannalta parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymisestä ja varauduttava sen käyttöönottoon. Toiminnanharjoittajan tulee ilmoittaa eläinsuojan toiminnassa tapahtuvista olennaisista eläinmääriin, tuotantoon tai ympäristön pilaantumisriskiin liittyvistä muutoksista, toiminnan lopettamisesta tai toiminnanharjoittajan vaihtumisesta hyvissä ajoin ennen toimenpiteisiin ryhtymistä valvontaviranomaiselle. Mikäli toiminta muuttuu tai olennaisesti laajenee, on toiminnalle haettava uusi ympäristölupa.
15 9. Käyttöönottoilmoitus RATKAISUN PERUSTELUT Toiminnanharjoittajan tulee ilmoittaa valvontaviranomaiselle rakennettavan lihasikalarakennuksen ja uuden lietesäiliön käyttöönotosta viimeistään 30 vrk ennen toiminnan aloittamista. Luvan myöntämisen edellytykset Ympäristönsuojelulain 41 :n 1 momentin mukaan ympäristölupa myönnetään, jos toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset. Ympäristönsuojelulain 42 :n 1 momentin mukaan luvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa 1) terveyshaittaa, 2) merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, 3) ympäristönsuojelulain 7-9 :ssä kiellettyä seurausta, 4) erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella, tai 5) eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 :n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Pykälän 2 momentin mukaan toimintaa ei saa sijoittaa asemakaavan vastaisesti. Sijoittamisessa on lisäksi noudatettava, mitä 6 :ssä säädetään. Ympäristönsuojelulain 6 :n mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttava toiminta on mahdollisuuksien mukaan sijoitettava siten, ettei toiminnasta aiheudu pilaantumista tai sen vaaraa ja, että pilaantumista voidaan ehkäistä. Eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 :n 1 momentin mukaan muun muassa kiinteistöä tai rakennusta ei saa käyttää siten, että naapurille, lähistöllä asuvalle tai kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa hallitsevalle aiheutuu kohtuutonta rasitusta ympäristölle haitallisista aineista, kuten esimerkiksi pölystä, hajusta tai melusta. Saman lainkohdan toisen momentin mukaan on rasituksen kohtuuttomuutta arvioitaessa otettava huomioon paikalliset olosuhteet, rasituksen muu tavanomaisuus, rasituksen voimakkuus ja kesto, rasituksen syntymisen ajankohta sekä muut vastaavat seikat. Ympäristönsuojelulain 43 :n 1 momentin mukaan luvassa on annettava tarpeelliset määräykset pilaantumisen ehkäisemiseksi muun muassa päästöistä, niiden ehkäisemisestä ja muusta rajoittamisesta sekä päästöpaikan sijainnista, jätteistä sekä niiden synnyn ja haitallisuuden vähentämisestä. Ympäristönsuojelulain 46 :n 1 momentin mukaan luvassa on muun muassa annettava tarpeelliset määräykset toiminnan käyttötarkkailusta, päästöjen ja jätehuollon sekä toiminnan vaikutusten tarkkailusta.
16 Lupaharkinta ja ratkaisun perustelut Aluehallintovirasto myöntää ympäristöluvan, koska hakemuksen mukaisen eläinsuojan toiminta voidaan järjestää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimusten mukaisesti kun otetaan huomioon annetut lupamääräykset. Ottaen huomioon suojaetäisyydet rakennettavasta lihasikalarakennuksesta lähimpiin naapureiden vakituisiin asuinrakennuksiin ja lähimpiin kahteen vapaa-ajan käytössä oleviin naapureiden kiinteistöihin, eläinsuojan sijaintipaikan ympäristön ja eläinsuojan eläinmäärän, toiminta ei todennäköisesti aiheuta terveyshaittaa, naapuruussuhteista annetun lain 17 :n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta tai ympäristönsuojelulaissa tarkoitettua merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa. Eläinsuojatoiminta kyseisellä paikalla täyttää luvan myöntämisen edellytykset, mikäli annettuja lupamääräyksiä noudatetaan. Ympäristöluvan myöntäminen ei edellytä, että toiminta olisi täysin hajutonta tai haitatonta. Hajuhaittojen vähentämiseksi lupapäätöksessä on annettu määräykset mm. sikalarakennuksen yhteydessä olevan lietesäiliön ja pumppukaivon täyttämisestä alakautta, lietesäiliön kattamisesta vähintään 10 cm:n vahvuisella kelluvalla katteella esim. turpeella tai styrox-rouheella, lietteen pumppukaivon kattamisesta kiinteällä katteella, lietekuilujen jäähdytysmenetelmän käyttöönotosta rakennettavassa sikalarakennuksessa, rakennettavan sikalarakennuksen sisäilman viilentämisestä ainakin kesäaikana sumukastelujärjestelmällä, poistoilmahormien sijoittamisesta katolle ja varustamisesta suihkuvirtaushatuin sekä eläinten valkuaisruokinnan optimoinnista. Tutkimusten mukaan lietekuilujen jäähdytyksellä voidaan eläinsuojien hajupäästöjä vähentää noin 30 % tavanomaiseen sikalatoimintaan verrattuna. Ilmatieteen laitoksen tuulensuuntatilastojen (v.1971-2000) mukaan Kauhavan lentokentän meteorologisella havaintopaikalla tehtyjen mittaustulosten mukaan tuulee vuotuisesta ajasta pohjoisesta keskimäärin 12 %, koillisesta keskimäärin 9 %, idästä keskimäärin 9 %, kaakosta keskimäärin 12 %, etelästä keskimäärin 18 %, lounaasta keskimäärin 17 %, lännestä keskimäärin 9 % ja luoteesta keskimäärin 9 %. Lähimmät naapureiden vakituiset asuinrakennukset ja toinen lähimmistä naapureiden vapaa-ajan asunnoista eivät sijaitse vallitsevien tuulensuuntien alapuolella. Lupamääräysten perustelut Lannan varastointitilojen mitoituksesta on annettu määräykset valtioneuvoston asetuksessa (VNA 931/2000) maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta. Lietteen, pesu- ja jätevesien sekä sadevesien varastointitilavuuden tulee vastata 12 kuukauden laskennallista varastotilavuutta. Valtioneuvoston asetuksen maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta (931/2000) sekä
17 maa- ja metsätalousministeriön rakentamismääräykset ja -ohjeet (MMM- RMO-C4) mukaan lietteen varastotilojen sekä eläinsuojan pohjarakenteiden tulee olla vesitiivistä materiaalia suorien valumien estämiseksi. Määräys lietesäiliön rakenteiden lujuuden ja kestävyyden selvittämiseksi on annettu haitallisten ympäristövaikutusten ennaltaehkäisemiseksi. Määräys lietesäiliön ympärille asennettavasta salaojaputkistosta ja tarkkailukaivoista on annettu, jotta voidaan tarvittaessa varmistua lietesäiliön rakenteiden vesitiiveydestä. Maa- ja metsätalousministeriön rakentamismääräysten ja -ohjeiden (MMM-RMO C4) mukaan lietesäiliö tulee olla varustettuna riittävän tiheällä ja vähintään 1,5 metrin korkuisella suoja-aidalla maasta mitattuna, mikäli lietesäiliön reunojen korkeus on alle 1,5 metriä maasta mitattuna. Lietesäiliön vuosittaisella perusteellisella tyhjentämisellä varmistetaan varaston hyötytilavuuden säilyminen ja tyhjentämisen yhteydessä voidaan tarkastaa varaston rakenteiden kunto. Uuteen sikalarakennukseen tulevien sosiaalitilojen WC-vedet tulee käsitellä jätevesiasetuksen (542/2003) mukaisesti esim. johtamalla ne erilliseen umpikaivoon. Umpikaivosta jätevedet tulee toimittaa kunnan jätevedenpuhdistamolle tai muulle laitokselle, jolla on ympäristölupa vastaanottaa kyseisiä jätevesiä. (määräys 1) Vaatimus lannan levitykseen tarvittavasta peltopinta-alasta perustuu ympäristöministeriön ohjeeseen kotieläintalouden ympäristönsuojelusta (29.6.2009). Peltopinta-alatarve on vähintään yksi peltohehtaari 9 lihasikaa kohden. Toiminnanharjoittaja on esittänyt riittävästi peltoa lannan levitystä varten ylilannoituksen ja ravinteiden huuhtoutumisriskin ehkäisemiseksi. Lietteen levityksessä tulee ottaa huomioon valtioneuvoston asetuksen (931/2000) kasvilajikohtaiset enimmäislannoitusmäärät. Viljavuusanalyysiin, lannan ravinnesisältöön ja kasvin todelliseen ravinnetarpeeseen perustuvat levitysmäärät vähentävät ylilannoitusriskiä ja sen myötä ylimääräisten huuhtoutumiselle alttiiden ravinteiden määrää maassa. Vaikka toiminnanharjoittajalla ei ole hakemushetkellä pohjavesialueella peltoa, on aluehallintovirasto katsonut tarpeelliseksi antaa kyseiset määräykset, mikäli levitysaloissa myöhemmin tapahtuu muutoksia. Lietelantaa tai muita nestemäisiä orgaanisia lannoitteita ei saa käyttää lannoitteena luokitelluilla pohjavesialueilla pohjavesien pilaantumisriskin ehkäisemiseksi. (määräys 2) Määräys sikalarakennuksen yhteyteen rakennettavan uuden lietesäiliön ja uuden lietteen pumppukaivon täyttämisestä alakautta on annettu hajuja ammoniakkipäästöjen vähentämiseksi. Määräys lietesäiliön kattamisesta kelluvalla katteella sekä pumppukaivon kattamisesta kiinteällä katteella on tarpeen haju- ja ammoniakkipäästöjen vähentämiseksi.
18 Määräys lietekuilujen jäähdytysmenetelmän käyttöönotosta ja lietteen jäähdyttämisestä tavoitearvoon alle + 10 ºC rakennettavassa lihasikalarakennuksessa on tarpeen hajuhaittojen vähentämiseksi. Tutkimusten mukaan lietekuilujen jäähdytyksellä voidaan eläinsuojien hajupäästöjä vähentää noin 30 %. Hajuyhdisteiden muodostuminen ja niiden haihtuminen lietepinnalta on todettu olevan selvästi vähäisempää + 10 ºC:ssa kuin + 20 ºC:ssa. Käyttämällä kesäaikana sumukastelujärjestelmää sikalarakennuksen sisäilman viilentämiseen vähennetään ilmanvaihdon tarvetta ja hajuhaittaa. Eläinsuojan hajupäästöt laimenevat parhaiten, kun ilmanvaihdon poistohormit sijaitsevat eläinsuojan katolla. Rakennettavan sikalarakennuksen poistoilmahormit tulee varustaa suihkuvirtaushatuilla. Suihkuvirtaushattujen avulla voidaan poistoilma puhaltaa ylemmäksi, mikä tehostaa hajupäästöjen laimenemista. Tutkimusten mukaan eläinsuojan aiheuttamiin hajuhaittoihin vaikuttaa olennaisesti mm. rehujen valkuaispitoisuus, joten ruokinnan optimoinnilla voidaan välttää ylimääräisen valkuaisen antamista eläimille. Lietteen matalampi typpiyhdisteiden määrä voi jossain määrin alentaa mm. haihtumiselle alttiina olevien ammoniakkiyhdisteiden määrää. Lietteen sisältämien hajuhaittoja aiheuttavien kaasujen muodostumista voidaan vähentää myös pitämällä eläinsuoja viileänä sekä eläinsuojan, lietesäiliön ja pumppukaivon ympäristö hyvässä ja siistissä kunnossa. Määräys suojapuustovyöhykkeen säilyttämisestä ja ylläpitämisestä on tarpeen näköesteellisistä syistä. Lisäksi kapeallakin suojapuustovyöhykkeellä voi olla jonkin verran vaikutusta hajupäästöjen leviämisen estämisessä. (määräys 3) Jätehuoltoa koskevat määräykset on annettu, koska toiminnanharjoittaja on velvollinen huolehtimaan ongelmajätteiden ja muiden jätteiden ja kemikaalien asianmukaisesta varastoinnista sekä maaperän ja pinta- tai pohjavesien pilaantumisen estämisestä. Toiminnanharjoittajan on myös huolehdittava jätehuollon asianmukaisesta järjestämisestä, kuten ongelmajätteiden toimittamisesta asianmukaiseen käsittelyyn sekä hyötyjätteiden ja hyötykäyttöön kelpaamattomien jätteiden pitämisestä erillään muista jätteistä ja niiden toimittamisesta asianmukaiseen käsittelyyn. (määräys 4) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (1774/2002) mukaan eläinten ruhot ja muu eläinjäte on käsiteltävä eläinjätteen poltto- tai käsittelylaitoksessa. Eläinruhojen ja muun eläinjätteen varastointia ja käsittelyä koskeva määräys on annettu terveys-, ympäristö- ja hajuhaittojen ehkäisemiseksi. (määräys 5) Kemikaalien ja polttonesteiden varastointia koskeva määräys on annettu maaperän, pinta- ja pohjavesien pilaantumisriskin ehkäisemiseksi. (määräys 6)
19 Tarkkailemalla säännöllisesti lietesäiliörakenteita ja polttonestesäiliöiden kuntoa voidaan varmistua niiden tiiveydestä ja ryhtyä välittömästi toimenpiteisiin mahdollisten vuotojen ilmaannuttua. Toiminnasta on edellytetty pidettävän vuosittaista kirjanpitoa valvonnallisista syistä. (määräys 7) Toiminnanharjoittajan on oltava riittävästi tietoinen toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista. Toiminnan ja ympäristön kannalta paras käyttökelpoinen tekniikka kehittyy vähitellen ja sitä tulee ottaa käyttöön, jos päästöjä tai jätteitä voidaan parhaan käyttökelpoisen tekniikan vuoksi vähentää olennaisesti ilman kohtuuttomia kustannuksia. Ilmoituksella varmistetaan tiedonkulku valvontaviranomaiselle toiminnassa tapahtuvista muutoksista kuten laajentamisesta tai tuotantosuunnan muuttamisesta. Toiminnanharjoittajan on ilmoitettava myös muista valvonnan kannalta olennaisista muutoksista. Ilmoituksen perusteella viranomainen tarkastelee muutoksen vaikutuksia nykyisessä luvassa annettuihin määräyksiin ja arvioi onko lupaa tarpeen muuttaa. (määräys 8) Eläinsuojan toimintaa koskeva käyttöönottoilmoitus on määrätty valvonnallisista syistä. Ilmoitus voidaan tehdä joko kirjallisesti tai suullisesti. (määräys 9) LUVAN VOIMASSAOLO JA LUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMINEN Päätöksen voimassaolo Tämä lupapäätös on voimassa toistaiseksi. Mikäli toiminnassa tapahtuu päästöjä tai niiden vaikutuksia lisäävä tai muu ympäristön kannalta olennainen muutos, on toiminnalle haettava uutta ympäristölupaa. Tämä päätös on voimassa, kunnes uudesta lupahakemuksesta tehty päätös on lainvoimainen. Mikäli toimintaa tai sen aloittamisen kannalta olennaisia toimia ei ole aloitettu viiden vuoden kuluessa luvan lainvoimaiseksi tulosta, voi luvan myöntänyt toimivaltainen lupaviranomainen päättää luvan raukeamisesta. Lupamääräysten tarkistaminen Hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi on tehtävä 28.2.2021 mennessä. Hakemuslomake täytetään pääosin, kuten ympäristölupaa haettaessa. Hakemuksen liitteinä on esitettävä voimassa olevien säädösten edellyttämien selvitysten lisäksi toiminnan vuotta 2020 koskeva kirjanpito, viimeisin lanta-analyysi ja suunnitelma toiminnasta mahdollisesti aiheutuvien ympäristöhaittojen vähentämiseksi.
20 Lupaa ankaramman asetuksen noudattaminen Jos asetuksella annetaan ympäristönsuojelulain tai jätelain nojalla tämän lupapäätöksen määräyksiä ankarampia tai lupapäätöksestä poikkeavia säännöksiä päätöksen voimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta tämän päätöksen estämättä noudatettava. PÄÄTÖKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANO SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET Toimintaa ei saa aloittaa ennen kuin tämä päätös on lainvoimainen. Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 6-8, 28, 31, 35-38, 41-43, 45-46, 52-56, 58, 96-97, 100, 103 ja 105 Ympäristönsuojeluasetus (169/2000) 1, 5, 15-19, 21-22 ja 30 Laki eräistä naapuruussuhteista (26/1920) 17 Jätelaki (1072/93) 6, 15, 17, 19, 51 Jäteasetus (1390/1993) 3, 5 Valtioneuvoston asetus maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta (931/2000) LISÄKSI ON OTETTU HUOMIOON Maa- ja metsätalousministeriön rakentamismääräykset ja -ohjeet (MMM- RMO-C4) Ympäristöministeriön ohje kotieläintalouden ympäristönsuojelusta 1.7.2009 Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (542/2003) Paras käytettävissä oleva tekniikka kotieläintaloudessa (Suomen ympäristö 564) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden terveyssäännöistä (1774/2002) KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Käsittelymaksu 3 480 euroa. Lasku lähetetään myöhemmin valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta Joensuusta. Ympäristönsuojelulain 105 :n mukaan lupahakemuksen käsittelystä peritään maksu, jonka suuruutta määrättäessä noudatetaan, mitä valtion maksuperustelaissa (150/1992) ja sen nojalla annettavassa valtioneuvoston asetuksessa tai ympäristöministeriön asetuksessa säädetään. Maksu perustuu valtioneuvoston asetukseen aluehallintoviraston maksuista (1145/2009). Asetuksen liitteen maksutaulukon mukaan hakemuk-
21 sen mukaisen eläinsuojan lupahakemuksen käsittelystä perittävä maksu on 3 480 euroa. LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN MUUTOKSENHAKU Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto tiedottaa tästä päätöksestä julkisesti kuuluttamalla ympäristönsuojelulain 54 :n mukaisesti Isonkyrön kunnan ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston virallisella ilmoitustaululla sekä Pohjankyrö-lehdessä. Tähän päätökseen saa hakea muutosta ympäristönsuojelulain 96 :n mukaan valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Valitusosoitus on liitteenä. Ympäristöylitarkastaja Ympäristöylitarkastaja Maarit Vuorela Jenni Huttula JAKELU Päätös Hakijalle Tiedoksi Isonkyrön kunnanhallitus Isonkyrön ympäristölautakunta Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Maa- ja metsätalousministeriö, maatalousosasto, maaseudun kehittämisyksikkö Suomen ympäristökeskus Ilmoitus päätöksestä Asianosaiset, joille on annettu erikseen tieto ympäristölupahakemuksesta. LIITTEET Valitusosoitus Sijaintikartta Asemapiirros Huomautus: Verkkopalveluun vietäviin ympäristölupapäätöksiin sovelletaan ympäristöministeriön 29.4.2004 päivättyä ohjetta. Sen mukaan päätöksiä verkkopalvelussa julkaistaessa otetaan henkilötietolain (523/1999) tavoitteet yksityisyyden suojasta huomioon siten, että verkkopalveluun vietävistä päätöksistä poistetaan muistuttajana, mielipiteen ilmaisijana tai korvauksen saajana olevien yksityisten henkilöiden nimet. Korvausluettelon voi nimien muokkaamisen sijaan kokonaan jättää julkaistavasta päätöksestä pois. Tässä päätöksessä yllä tarkoitetut yksityisten henkilöiden nimet on korvattu kirjaimilla A, B, C jne. ja päätöksen lopussa olevan otsikon Ilmoitus päätöksestä alla oleva luettelo poistettu.