Vuosikertomus 28 Tietoa ja markkinakommentit 28 Korkorahasto ODIN MoneyMarket EUR Tammikuu 29 Markkinakatsaus Alfred Berg Kapitalforvaltning AS:Itä KORKOTASON MUUTOKSET EUROOPASSA VUONNA 28 Vuonna 28 epävarmuus kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla lisääntyi, ja sillä oli suuri vaikutus reaalitalouteen. Tästä johtuen tilannetta kuvataan pahimmaksi talouskriisiksi sitten 3-luvun. Epävarmuus saavutti huippunsa ensimmäisellä vuosipuoliskolla, jolloin maailman suurimpiin investointipankkeihin kuuluva Bear Stearns ajautui likviditeettikriisiin ja toinen suuri investointipankki JP Morgan osti sen. Tilanne huononi edelleen toisella vuosipuoliskolla, jolloin vielä yksi suurista investointipankeista, Lehman Brothers, meni vararikkoon. Tämä johti likviditeetin katoamiseen kansainvälisestä pankkijärjestelmästä ja rahamarkkinakorot nousivat dramaattisesti. Lisäksi makroindikaattorit heikkenivät huomattavasti ja sekä inflaatio- että kasvunäkymät huononivat. Yhdysvaltain viranomaiset tarjosivat pelastuspaketteja rahoitusjärjestelmän vakauttamiseksi ja luhistuvien asuntomarkkinoiden tukemiseksi. Lisäksi Yhdysvaltain keskuspankki laski ohjauskorkoa vuoden aikana seitsemän kertaa yhteensä 4, 4,25 prosenttiyksikköä. Korkomarkkinoiden liikkeet olivat vuoden 28 aikana voimakkaita. Yhdysvalloissa pitkät korot nousivat ensimmäisellä vuosipuoliskolla, mutta putosivat selvästi toisella vuosipuoliskolla. Lyhyet rahamarkkinakorot laskivat ensimmäisten kuukausien aikana, mutta nousivat 2, prosenttiyksikköä alle kuukaudessa Lehmanin konkurssin yhteydessä ja laskivat sen jälkeen taas voimakkaasti. Euroalueen taloudessa on tapahtunut selkeä muutos. Teknisesti katsoen alue on taantumassa, sillä vuonna 28 kasvu oli negatiivista sekä toisella että kolmannella neljänneksellä. Korkea inflaatio ja laskevat asuntojen hinnat ovat osaltaan alentaneet kulutusta. Tämä yhdessä supistuneen viennin kanssa heikentää kasvua. Saksalainen suhdannebarometri IFO on alimmalla tasolla yli 25 vuoteen. Viranomaiset useissa maissa ovat ryhtyneet laajoihin toimenpiteisiin rahoitusmarkkinoiden vakauttamiseksi ja rahoituslaitosten turvaamiseksi. Heinäkuussa Euroopan keskuspankki nosti ohjauskorkoa 4, prosentista 4,25 prosenttiin sen pysyttyä muuttumattomana kesäkuusta 27 lähtien. Keskuspankki keskittyi tuolloin korkeaan inflaatioon. Syksyn kuluessa inflaatio laski selkeästi 2,1 prosenttiin. Tämän ja heikentyneiden kasvunäkymien seurauksena keskuspankki leikkasi korkoa yhteensä 1,75 prosenttiyksikköä 2,5 prosenttiin toisen vuosipuoliskon aikana. Euroalueella muutokset olivat loppujen lopuksi hieman vähäisempiä, mutta lähes samaa tasoa kuin Yhdysvalloissa. Kymmenen vuoden valtionkorot ovat vuoden aikana laskeneet yhteensä 1,4 prosenttiyksikköä. Lyhyet korot eivät nousseet yhtä dramaattisesti kuin Yhdysvaltain rahamarkkinakorot syyskuussa, mutta ovat sittemmin tulleet voimakkaasti alas. 6. 5.5 5. 4.5 4. 3.5 3. 2.5 2. 1.5 1..5. 6. 5.5 5. 4.5 4. 3.5 3. 2.5 2. 1.5 1..5. 6. 5.75 5.5 5.25 5. 4.75 4.5 4.25 4. 3.75 3.5 3.25 3. USA Lyhyet korot EU 4 5 6 7 8 Lähde: Reuters EcoWin 1-vuoden korot USA Ohjauskorot USA 4 5 6 7 8 Lähde: Reuters EcoWin EU EU 4 5 6 7 8 Lähde: Reuters EcoWin
ODIN Moneymarket EUR ODIN Moneymarket EUR on perustamisestaan 11.2.28 alkaen tuottanut 2,3 prosenttia. Rahaston indeksin vertailuduraatio on,25 vuotta. Rahoituskriisi on vuoden 28 aikana vaikuttanut voimakkaasti sekä luottospreadeihin että valtion- ja swapkorkojen eroon. Tämä on vaikuttanut tuottoon negatiivisesti. Korkeat luottospreadit antavat korkean jatkuvan tuoton. Vertailuindeksi on pankkien kolmen kuukauden viitekorko. Tuotto jää vertailuindeksiä vähäisemmäksi, koska rahastossa on paljon valtion velkakirjoja. Hallituksen toimintakertomus vuodelta 28 ODIN Forvaltning on ulkoistanut korkorahastojen hallinnan Alfred Berg Kapitalforvaltning AS:lle. Tällainen ulkoistaminen noudattaa 8.7.22 annettua määräystä nro 798 rahastoyhtiöiden oikeudesta käyttää sijoitusrahastotehtäviin asiamiestä (ulkoistaminen). Kyseisen määräyksen nojalla ODIN Forvaltning AS on lähettänyt Kredittilsynetille ilmoituksen ulkoistamissopimuksesta. Ulkoistaminen koskee seuraavia toimintoja: Sijoituspäätökset, rahoitusinstrumenttien ostaminen ja myyminen rahaston sääntöjen sekä rahastolain mukaisesti Arvopaperikaupan tilitys Rahastojen osuuskohtaisten kurssien päivittäinen arvonmääritys ODIN MoneyMarket EUR sijoittaa korkoa tuottaviin arvopapereihin, rahamarkkinainstrumentteihin ja obligaatioihin, joilla on ETA-maiden tai tämän alueen kuntien tai rahalaitosten takaus. Vuoden 28 lopussa ODIN Forvaltning AS:n hallinnoitavat varat olivat: Salkunhoitajat valvovat jatkuvasti sijoitussalkkujen duraatiota markkinakorkojen muutosten hyödyntämiseksi. Rahaston luotto- ja korkoriski on alhainen. Liikkeeseenlaskijat tekevät säännöllisesti analyyseja luottoriskin arvioimiseksi. Päivittäiset raportit johdolle ja salkunhoitajalle varmistavat, että sijoitussalkut noudattavat sisäisiä ja ulkoisia sääntöjä. Rahasto voi sääntöjen mukaan solmia johdannaissopimuksia. Rahasto hyödyntää johdannaisia salkun duraation säätelyyn, valuuttariskin minimoimiseen ja korkokysymyksiä koskeviin aktiivisiin kannanottoihin. Johdannaiskaupan seurauksena rahaston riski pysyy ennallaan. ODIN MoneyMarket EUR Rahaston modifioitu duraatio on alle,33. Keskimääräinen korkosidosaika on alle 12 päivää. Minkään arvopaperin korkosidosaika ei saa olla pidempi kuin yksi vuosi. Sijoitussalkun lyhyen korkosidosajan vuoksi markkinakorkojen muutokset aiheuttavat sijoitussalkussa rajallisia arvonmuutoksia. Rahaston keskimääräinen duraatio lähenee ajan myötä vertailuindeksiä, joka on Nordea 3 Month Money Market Index. Rahasto on Norjan Verdipapirfondenes Forening -sijoitusrahastoyhdistyksen vaatimusten mukaisesti luokiteltavissa matalan riskiprofiilin rahamarkkinarahastoksi, koska sijoitussalkun sisällöstä alle 25 % on sijoitettu kelluviin korko-obligaatioihin, joiden juoksuaika on 1 3 vuotta, eikä sijoituksia tehdä kelluviin korko-obligaatioihin, joiden juoksuaika on yli 3 vuotta. NOK Rahasto 55 mill. ODIN MoneyMarket EUR Nordea Bank Norge ASA toimii rahaston säilytyspankkina. Taloudellinen riski ja riskinhallinta Modifioitu duraatio tarkoittaa rahaston arvossa tapahtuvaa prosentuaalista muutosta markkinakoron muuttuessa prosenttiyksikön. Mitä suurempi duraatio on, sitä alttiimpia rahaston arvo ja tuotto ovat muutoksille. Rahaston duraatio vuoden mittaan: Alhaisimmillaan Korkeimmillaan Keskimäärin 31.12.8 Tavoitteena on pieni luottoriski. Rahalaitosten liikkeelle laskemien korkoa tuottavien arvopapereiden luottokelpoisuuden muutokset saattavat vaikuttaa rahaston tuottoon. Lunastukset ajanjakson kuluessa Rahastosta ei ole tehty vuoden aikana poikkeuksellisen suuria lunastuksia, jotka olisivat vaikuttaneet osuuksien arvoon. Rahastoyhtiön merkintä- ja lunastusmenettelyt varmistavat, että osuuksien omistajia kohdellaan tasa-arvoisesti. Suurin rahastossa tapahtunut lunastus vuoden 28 aikana: Rahasto % ODIN MoneyMarket EUR 1,81% ODIN MoneyMarket EUR,15,25,19,23 Toiminnan jatkuvuus ODIN Forvaltning AS vastaa kaikista rahaston hallinnointiin liittyvistä toiminnoista. Rahastolla ei ole palkattua henkilöstöä. Rahaston kirjanpito vastaa jatkuvan hallinnoinnin vaatimuksia.
Rahastoyhtiön ODIN Forvaltning AS:n taloudellinen tila ja rahoitus lepäävät terveellä pohjalla. Arvon kehittyminen Rahaston sijoitukset, luottoriski ja duraatio ovat vuoden mittaan muuttuneet erilaiseksi kuin vertailuindeksi. Siksi rahaston tuotto poikkeaa vertailuindeksin tuotosta. Tuotto 11.2.28-31.12.28 ODIN Money Market EUR Benchmark Ero Alusta 11.2.28 2,32% 4,92% -2,6% Benchmark: Nordea 3 Month Money Market Index Vuositulos ja voitonjako Rahaston tiedot ODIN MoneyMarket EUR -rahaston vuosituotto 1 944 Norjan kruunua jaettiin seuraavasti: Voitonjako osuudenomistajille: Oman pääoman lisäys: Jaettu summa: NOK NOK NOK 4 959 5 985 1 944 ODIN MoneyMarket EUR Korkoherkkyys 31.12.28 Korkoherkkyys 3.6.28 Yield 31.12.28 *) Yield 3.6.28 *),17,16 3,8% 4,14% *) Yield laskettuna rahaston salkun odotettuna tuottona, josta on vähennetty hallinnointipalkkio edellyttäen, että korkotaso ja markkinatilanne pysyvät muuttumattomina. Todellinen tuotto voi muodostua yieldiä korkeammaksi tai matalammaksi. Oslossa tammikuun 23. pnä 29 ODIN Forvaltning AS:n hallitus Eldar Mathisen Harald Elgaaen Tore Haarberg Hallituksen (allekirj.) (allekirj.) puheenjohtaja (allekirj.) Marianne E. Johnsen Rita Lekang Rolf Aarsheim (allekirj.) (allekirj.) (allekirj.) Leif Ola Rød Toim.joht.(allekirj.)
Käsitteet ja määritelmät Hallinnoitavat varat Rahaston arvopapereiden yhteenlaskettu markkina-arvo, pankkitalletukset sekä lyhytaikaisten saatavien ja velkojen summa. Peruskurssi (NAV, Net Asset Value) Hallinnoitavat varat jaettuna osuuksien lukumäärällä. Benchmark Rahaston vertailuindeksi (vertailuarvo). Riskiluokat Arvopaperit ovat jaettu luottoriskin mukaan 5:een riskiluokkaan. Luokan 1 luottoriski on pienin ja luokan 5 suurin. Riskiluokka 1: Valtio ja valtiontakaamat Riskiluokka 2: Valtionyhtiöt Riskiluokka 3: Kaupungit ja kunnat Riskiluokka 4: Pankit ja rahalaitokset Riskiluokka 5: Yritykset Ero Kertoo rahaston ja sen vertailuindeksin tuottoeron tiettynä ajanjaksona. Korkoherkkyys Rahaston arvossa tapahtuvaa muutos markkinakoron muuttuessa yhdellä prosentilla. Mitä suurempi korkoherkkyys on, sitä alttiimpia rahaston arvo ja tuotto ovat muutoksille. Liitetiedot Liite 1: Periaatteet - Rahoitusinstrumentit Kaikki rahoitusinstrumentit eli obligaatiot, lainatodistukset ja johdannaiset on arvostettu todelliseen arvoonsa (markkinaarvoon). - Todellisen arvon vahvistaminen Rahaston rahoitusinstrumenttien todelliset arvot vahvistetaan jokaisena pörssipäivänä kello 16. Reutersin toimittamien vaihtokurssien perusteella. Jos rahoitusinstrumenteilla ei käydä kauppaa jatkuvasti, rahastoyhtiö laskee niille arvot päivittäin rahoitusinstrumenttien suhteen likvideihin markkinahintoihin ja korkoihin nähden. Tämä arvonmääritys perustuu rahastoyhtiön kokemukseen ja parhaaseen tietämykseen. - Transaktiokustannukset Rahoitusinstrumenttien ostamisesta aiheutuvat transaktiokustannukset sisältyvät hintaan. - Voitonjako osuudenomistajille Rahaston verolliset tuotot ja kustannukset (realisoituneet rahoitusinstrumenttien kurssivoitot ja -tappiot, korkotulot ja -menot sekä hallintapalkkio) lasketaan 31.12. sekä jaetaan 15. 31.12. rahaston uusina osuuksina, ellei osuudenomistaja ole antanut muita ohjeita. Jaetut uudet osuudet kirjataan rahaston omaksi pääomaksi. Käteisenä osuudenomistajille maksettava voitonjako kirjataan tilinpäätökseen velaksi. - Hankintakustannukset Kun rahasto myy rahoitusinstrumentteja, kurssivoitot tai -tappiot lasketaan myytyjen rahoitusinstrumenttien keskimääräisen hankintahinnan perusteella. Liite 2: Johdannaiset Rahastossa ei ole ollut johdannaisia kuluneen vuoden tai tilinpäätöshetken aikana. Liite 4: Kiertonopeus Rahastojen kiertonopeus kuvaa rahoitusinstrumenttien ostamista rahastoon ja myymistä siitä tietyn ajanjakson kuluessa. Hidas kiertonopeus on osoitus vähäisemmästä kaupankäynnistä kuin suuri kiertonopeus. Kiertonopeus lasketaan kaikkien rahoitusinstrumenttien ostojen ja myyntien summasta, joka jaetaan kahdella sekä keskimääräisellä hallittavan pääoman määrällä tilivuoden aikana. Rahaston kiertonopeus vuonna 28: Rahasto ODIN MoneyMarket EUR Liite 5/6 - Provisiokulut/kustannukset Rahasto on saanut tuottoja suurista nettomerkinnöistä ja -lunastuksista. Liite 7: Hallinnointipalkkio Hallinnointipalkkio lasketaan päivittäin rahaston hallinnoimasta pääomasta rahaston vastaavan pääoman päivittäisen hinnoittelun perusteella. Palkkio maksetaan kuukausittain rahastoyhtiölle. Rahaston hallinnointipalkkio: Rahasto ODIN MoneyMarket EUR Vuotuinen hallinnointipalkkio Liite 8: Muut kulut Muita kuluja ovat säilytysyhteisöön tallennettujen rahoitusinstrumenttien toimituskustannukset. _,4% p.a. Liite 3 - Rahoitusriski Rahaston vuositilinpäätökseen kuuluva tase perustuu rahaston markkina-arvoon vuoden viimeisenä pörssipäivänä Norjan kruunuissa. Rahasto on korkorahasto, joten se on toimintansa aikana alttiina korko- ja luottotappioriskille. Korko ja luottotappioriskien hallitseminen on kuvattu vuosikertomuksessa sivulla 2.
ODIN MoneyMarket EUR Tilinpäätös TULOSLASKELMA Liite Tall i tusen 28 A. SALKUN TUOTOT JA KULUT 1. Korkotuotot 2. Osinkotuotot 3. Voitto/tappio realisoinnin yhteydessä 4. Nettomuutos realisoimattomat kurssivoitot/kurssitappiot 5. Muut salkun tuotot ja kulut I. SALKUN TULOS B. HALLINNOINTIPALKKIOT JA KULUT 6. Osuuksien merkintä- ja lunastuspalkkiot 7. Osuuksien merkintä- ja lunastuskulut 8. Hoitopalkkio rahastoyhtiölle 9. Muut tuotot 1. Muut kulut II. HALLINTOTULOS III. TULOS ENNEN VEROJA 11. Verot IV. TILIKAUDEN TULOS Tilikauden tuloksen käyttö 1. Osuudenomistajille vuoden aikana maksettu netto 2. Varattu maksettavaksi osuudenomistajille 3. Siirretty ansaittuun omaan pääomaan/siirretty ansaitusta omasta pääomasta KAIKKI LUVUT NORJAN KRUUNUISSA 1 1 721 2 523 6 49 798 11 92-142 1-6 -148 1 944 1 944 4 959 5 985 Liite 9: Oma pääoma Oma pääoma 31.12.27 Merkinnät 28 Lunastukset 28 Jako osuudenomistajille 28 Vuoden 28 tulos siirrettynä omaan pääomaan Oma pääoma 31.12.28 Liite 1 - Rahasto-osuudet Ennen jakamista liikkeelle lasketut osuudet Jakamisen jälkeen liikkeelle lasketut osuudet Peruskurssi jaettaessa osinkoa Peruskurssi osingon jakamisen jälkeen Lunastuskurssi jaettaessa osinkoa Lunastuskurssi osingon jakamisen jälkeen 81 237 731-32 292 245 5 984 77 54 93 193 Pr. 31.12.28 55 155,672 26 176,3793 12,316 93,21 12,316 93,21 Peruskurssilla tarkoitetaan rahastojen hallintopääoma jaettuna annettujen osuuksien mukaan. Osuudenomistajille ei koidu muita lunastuskuluja. Suurempien osuudenomistajien kanssa ei ole sovittu erikseen arvopaperirahaston lunastusvelvollisuuden rajoittamisesta. Rahasto ei ole vuoden aikana vastaanottanut lunastuksia, jotka olisivat vaikuttaneet osuuden arvoon. Tase Liite 28.12.31 A. VASTAAVAA I. Rahaston arvopaperisalkku 1. Obligaatiot 2. Korkotodistukset II. Saamiset 1. Ansaitut, ei saatuja tuottoja 2. Muut saamiset III. Pankkitalletukset VASTAAVAA YHTEENSÄ B. OMA PÄÄOMA I. Maksettu oma pääoma 1. Nimellinen osuuspääoma 2. Ylikurssi/kurssierotappio II. Ansaittu oma pääoma OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ C. VELAT I. Varattu jaettavaksi osuudenomistajille II. Muut velat VELAT YHTEENSÄ VELAT JA OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ 11 5 457 11 11 579 4 3 98 54 949 54 46-1 474 1 944 54 93 19 19 54 949 Liite 11: Rahaston salkku Rahaston arvopaperisalkku 31.12.28 Arvopaperi Kuponki Nimellisarvo Hankintahinta Markkinaarvo 31.12.8 Markkinaarvo sis. korot 31.12.8 Markkinaarvo sis. korot 31.12.8 Osuussalkusta Koron - tarkistusajankohta 1) 1) Koskee ainoastaan vaihtuvakorkoisia obligaatioita. Keskimääräinen efektiivinen korko on salkun jokaisesta yksittäisestä arvopaperista duraatiokorjattu arvopainotettu keskiarvo. Eräpäivä EUR % nimellisarvosta arvosta Riskiluokka 1: Valtio ja valtiontakaamat NOK EUR DE1141448 Deutschland, Rep. 3.25% 4/9 3,25 51 12,37% 1,56% 5 16 525 9,3% - 17.4.29 FR571432 France Gvt. 4.% 98/9 4, 1 1,5% 1,58% 1 57 1 33 18,31% - 25.4.29 15 163 1 558 27,6% Riskiluokka 4: Pankit ja rahalaitoksetr XS38291211 Bank of Scotland 8/1 FRN 5,22 2 99,83% 99,63% 1 952 21 3,55% 18.2.29 18.8.21 XS3581871 Credit Agricole Lnd 4/1 FRN 5,94 15 99,95% 99,8% 1 476 152 2,69% 15.1.29 15.4.21 XS357334779 Credit Suisse Ldn 8/1 FRN 5,95 15 99,85% 99,65% 1 475 152 2,69% 8.1.29 8.4.21 XS25586859 Danske Bank A/S FRN 6/9 3,86 5 99,86% 1,4% 488 5,89% 2.3.29 2.6.29 XS276911533 Danske Bank FRN 6/9 3,9 45 1,83% 99,87% 4 389 451 7,99% 1.3.29 1.12.29 XS268433835 Deutsche Bank 6/9 FRN 5,2 45 1,9% 99,78% 4 376 45 7,97% 21.3.29 21.9.29 XS193277364 DNB NOR BANK ASA 24/29 3,94 185 11,4% 99,96% 1 86 186 3,29% 3.3.29 3.6.29 XS272472969 Fin-Danish FRN 9 5,9 25 98,94% 99,2% 2 43 25 4,42% 3.2.29 3.11.29 XS253298136 IRISH NATIONALWIDE IRNWID FLOAT 4,35 4 99,48% 99,67% 3 91 41 7,1% 18.2.29 18.5.29 XS36587923 Nordea Bank 5/1 FRN 4,34 25 99,94% 99,21% 2 424 249 4,41% 27.2.29 27.5.21 XS232117266 Santander INTL FRN 5/9 5,1 25 99,76% 99,36% 2 442 251 4,45% 21.1.29 21.1.29 XS366327715 Skandinaviska Enskilda 5/1 FRN 4,35 15 1,5% 99,14% 1 453 149 2,65% 28.2.29 28.5.21 XS38273272 Société Generale 8/11 FRN 4,97 2 99,92% 99,18% 1 942 2 3,54% 18.2.29 18.8.211 XS2348216 Sparebanken Nord FRN 5/1 5,12 15 14,29% 97,92% 1 439 148 2,62% 15.2.29 15.11.21 XS32856265 Svenske Handelsbanken FRN 9 4,9 15 1,39% 99,81% 1 469 151 2,67% 31.1.29 31.1.29 XS361494262 SWEDBANK 5/1 FRN 5,4 5 15,% 98,8% 485 5,88% 6.2.29 6.5.21 XS279724545 Swedbank SwedaFloat 12/9 5,2 2 99,58% 98,8% 1 927 198 3,51% 3.2.29 3.11.29 35 874 3 686 65,31% Salkku yhteensä 51 37 5 243 92,91%
Tilintarkastuskertomus Olemme tarkastaneet rahaston tilinpäätöksen vuodelta 28, ja se osoittaa seuraavan tuloksen: - ODIN MoneyMarket EUR NOK 1 944 Olemme myös tarkastaneet vuosikertomuksessa mainitut tilinpäätöstiedot, jatkuvan toiminnan edellytykset ja voitonjakoehdotuksen. Tilinpäätös käsittää tuloslaskelman, taseen ja liitetiedot. Tilinpäätös on laadittu kirjanpitolain ja hyvän norjalaisen tilintarkastustavan mukaisesti. Tilinpäätöksen ja vuosikertomuksen ovat antaneet rahastoyhtiön hallitus ja toimitusjohtaja. Tehtävämme on antaa lausunto tilinpäätöksestä ja muista seikoista huomioonottaen tilintarkastajalain asettamat vaatimukset. Olemme suorittaneet tilintarkastuksen Norjan lain ja määräysten mukaan sekä noudattaen hyvää tilintarkastustapaa, joka käsittää Norjan tilintarkastajayhdistyksen asettamat tilintarkastusstandardit. Tilintarkastusstandardi vaatii, että suunnittelemme ja suoritamme tilintarkastuksen saavuttaaksemme riittävän varmuuden siitä, ettei tilinpäätös sisällä oleellista väärää tietoa. Tilintarkastus käsittää niiden aineistosta valittujen osien tarkastuksen, jotka ovat pohjana tilinpäätöksen tiedoille, käytettyjen arvostusperiaatteiden ja oleellisten tilitysestimointien arvioinnin, sekä vuositilityksen sisällön ja esittämistavan arvioinnin. Siinä määrin kuin hyvän tilitarkastajatavan noudattaminen vaatii, käsittää tilintarkastus myös rahaston salkunhoidon, laskentajärjestelmän ja sisäisen valvonnan tarkastamista. Mielestämme tilintarkastuksemme antaa riittävän pohjan lausunnollemme. Lausuntonamme esitämme, että - tilinpäätös on annettu voimassaolevien arvopaperirahastoa koskevien lakien ja määräysten mukaan ja osoittaa rahasto oikean taloudellisen tilan 31.12.28 ja tilivuoden tuloks yhtäpitävyyden Norjan hyvän laskentatavan mukaan. - johto on täyttänyt velvollisuutensa ja hoitanut rekisteröinnin ja tilitystietojen dokumentoinnin huolellisesti ja havainnollisesti lain ja hyvän kirjanpitotavan mukaan. - vuosikertomuksessa mainitut tilinpäätöstiedot, jatkuvan toiminnan edellytykset ja ehdotus jakokelpoisten varojen käsittelystä ovat johdonmukaisia tilinpäätöksen kanssa sekä lain ja määräysten mukaisia. Oslossa, 23. tammikuuta 29 PricewaterhouseCoopers AS Petra Liset valtuutettu tilintarkastaja Tämä on käännös norjalaisesta alkuperäistekstistä ja ainoastaan informaatiotarkoitukseen. ODIN Forvaltningin työntekijät voivat omaan lukuun tehdä sijoituksia eri tyyppisiin sjioitusinstrumentteihin. Tämä tarkoittaa, että ODIN Forvaltningin työntekijät voivat omistaa tässä vuosikertomuksessa mainittujen yhtiöiden osakkeita ja arvopapereita sekä osuuksia ODINin rahastoissa. Työntekijöiden oman kaupan tulee noudattaa ODIN Forvaltningin asettamaa sisäistä säännöstöä, joka on laadittu vastaamaan arvopaperikaupasta asetettua lainsäädäntöä sekä Verdipapirfondenes Foreningin (Sijoitusrahastoyhdistys) suosituksia.
Kutsu vaalikokoukseen Sijoitusrahastojen ODIN Norden, ODIN Norden II, ODIN Finland, ODIN Norge, ODIN Norge II, ODIN Sverige, ODIN Sverige II, ODIN Europa, ODIN Europa II, ODIN Europa SMB, ODIN Global, ODIN Global SMB, ODIN Maritim, ODIN Offshore, ODIN Kiinteistö, ODIN Robur Øst-Europa, ODIN Templeton Emerging Markets, SpareBank 1 Pengemarked, ODIN Pengemarked, ODIN Kort Obligasjon, ODIN Obligasjon, ODIN MoneyMarket EUR ja ODIN Penningmarknad SEK vaalikokous on tulossa. Aika: Tiistaina 17. päivänä maaliskuuta 29, klo 18.. Plats: Oslo Konserthus, Paikka: Oslo Konserthus, Lille Sal, Munkedamsveien 14, sisäänkäynti Ruseløkkveien Käsiteltävänä olevat asiat: 1) Kokouskutsun hyväksyminen 2) Kahden osuudenomistajan valitseminen pöytäkirjan tarkistajiksi 3) Osuusomistajien edustajan valinta ODIN Forvaltning AS:n hallitukseen 4) Muut esille tulevat asiat Asia, jonka osuudenomistaja haluaa käsiteltäväksi vaalikokouksessa, on toimitettava kirjallisesti ODIN Forvaltning AS:n hallitukselle viimeistään viikkoa ennen vaalikokousta. Edustajien vaalia lukuun ottamatta vaalikokous ei voi tehdä rahastoa tai hallintoyhtiötä sitovia päätöksiä. Oslo, tammikuun 23. päivänä 29 ODIN Forvaltning AS, hallitus Osallistumisesta pyydetään kirjallista ilmoitusta yhtiölle ennen maaliskuun 6. päivää 29 Palautusosoite: ODIN Forvaltning AS, Postboks 1771 Vika, N-122 Oslo NORGE Attn: Kundeservice Fax: +47 22 1 2 1 E-mail: kundeservice@odinfond.no
Rahastomerkintä Ennen ensimmäistä merkintää pyydämme teitä täyttämään ja palauttamaan ODIN merkintälomakkeen sekä asiakastietolomakkeen asiakaspalveluumme. Lomakkeet ovat tulostettavissa kotisivuiltamme www.odin.fi tai tilattavissa asiakaspalvelustamme puh. 1 551 412. Perustuen rahastoyhtiöitä koskevaan asiakkaiden tunnistamisesta annettuun lainsäädäntöön, uusien asiakkaiden on toimitettava myös kopio henkilöllisyystodistuksesta asiakaspalveluumme. ODIN MoneyMarket EUR minimimerkintä 1 euroa. Merkintätili Nordea: 17453-78289 ODIN Forvaltning AS. Dronning Mauds gate 11, N-25 Oslo, P.O. Box 1771 Vika, N-122 Oslo Puhelin: +47 22 1 2 3 Fax: +47 22 1 2 1 E-mail: kundeservice@odinfond.no Internet address: www.odinfond.no Y-tunnus: NO 957486 657 Yritys on SpareBank 1 Gruppen AS:n kokonaan omistama tytäryhtiö ODIN Fonder, branch to ODIN Forvaltning AS, Norway. Stureplan 13, S-III 45 Stockholm. Puhelin: +46 8 47 14 Fax: +46 8 47 14 66 E-mail: kontakt@odinfond.no Internet address: www.odinfonder.se Y-tunnus: 51642-844 ODIN Rahastot, Eteläinen Hesperiankatu 1 Fin-1 Helsinki Puhelin: 1 551 412 Fax: 1 551 416 E-mail: odin@rahastotori.fi www.odin.fi Y-tunnus: 1546367-3