Kaksipäiväiset opintopäivät pidettiin marraskuun lopulla Metropolia Ammattikorkeakoulussa, Työfysioterapeutti lehden toimitus



Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTALINJAT JA TOIMINTAOHJELMA 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTALINJAT JA TOIMINTAOHJELMA 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2015

Niska- ja yläraajaongelmat

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

Niska- ja yläraajaongelmat

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA

Työfysioterapeutin toiminnan laadun arviointi

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA Edunvalvonta

Palvelun nimi Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus ryhmässä. Palvelun nimi Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus yksilöllisesti

HOITOTYÖN STRATEGIA Työryhmä

HALLITUKSEN TEHTÄVÄT, ROOLI JA ASEMA. Yki Hytönen ja Aija Lehtonen

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

Toimintasuunnitelma 2018

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Kuntoutusalan työ Tehyssä

Sovitut toimintatavat

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018

Toimintakertomus 2012

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt

HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä

Vanhusneuvosto-seminaari, Hankasalmi YTM Tuula Telin. SATAKUNNAN VANHUSNEUVOSTO Satakunnan vanhusneuvostojen ja vanhusväestön äänitorvena

Niska- ja yläraajaongelmat

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen Eurosafety-messut

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla?

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla Liisa Salonen

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

AVOIMEN AMK: N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2019 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn ( )

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Vates-säätiö antaa tänäkin vuonna useita lausuntoja eri lakien valmistelutyöhön. Tutustu annettuihin lausuntoihin

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan.

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA FSA:n vuosikokous

STESOn toimintaa. STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma Kilpisenkatu JYVÄSKYLÄ

Yhteystiedot. Yritys tai organisaatio. Katuosoite. Kaupunki. Maa. Yhteyshenkilö. Tehtävä organisaatiossa. Sähköposti. Puhelinnumero.

Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo

JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ

VUOSIKERTOMUS vuodelta 2010 Vanhustyön osaajat ry

Hyvinvointia työstä UUTTA TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUA YRITTÄJILLE JA PIENILLE YRITYKSILLE. Helena Palmgren, kehittämispäällikkö, TkT, KM

Kokouksen esityslista

Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Klubisihteerin koulutus

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

Onko hanketyön tuloksista eväitä opetukseen terveysalalla?

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

J Y T R Y Satakunnan järjestöyhteistyöryhmä

POHJOIS-KARJALAN JÄRJESTÖASIAIN NEUVOTTELUKUNTA JANEn TOIMINTASUUNNITELMA 2019

Finland Toimintasuunnitelma (6) Toimintasuunnitelma. Finland

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

FINNSECURITY RY JÄSENKYSELY (7) Hallitus

Transkriptio:

taitto.indd 1 17.12.2008 18:06:58

Työfysioterapeutti 4/2008 sisällys 3 Tietotyön vaatimuksia aivoille 4 Mobiilin työn- ja työolojen kuormitustekijöiden arviointi 6 Toimintakertomus 2008 11 Tuloskortit 2009 16 Hallituksen yhteystiedot 17 Työfysioterapeutit vierailulla eduskunnassa 17 Hallitus tiedottaa 23 Mediakortti 2009 Pääkirjoitus Työfysioterapeutti lehden vuoden viimeinen numero on perinteisesti ollut opintopäivien ja yhdistyksen vuosikokouksen teemanumero. Kaksipäiväiset opintopäivät pidettiin marraskuun lopulla Metropolia Ammattikorkeakoulussa, Helsingissä. Opintopäivien teemana tänä vuonna oli Tavoitteena toimintakykyinen työntekijä. Monipuoliset ja kiitetyt sekä paljon keskustelua ja kysymyksiä herättäneet esitykset ovat nähtävissä tammi-helmikuussa Työfysioterapeutit ry:n uusituilla internet sivuilla jäsenille tarkoitetussa osiossa. Osallistujia opintopäivillä oli lähes 70, yhdistyksessä on vuoden 2008 lopussa noin 700 jäsentä eli lähes 10 % jäsenistöstä osallistui yhdistyksen järjestämään ammatilliseen koulutukseen. Yhdistyksen yhtenä tavoitteena on tarjota jäsenistölleen mielenkiintoista, ammatillista ja edullista koulutusta, tätä pyritään jatkossakin toteuttamaan. Näyttelytila sai kiitosta näytteilleasettajien puolelta ja näytteilleasettajat saivat kiitosta koulutuspäivien palautteissa osallistujilta. Tänä vuonna yhdistyksen vuosikokous pidettiin opintopäivien ensimmäisen päivän lopuksi tämä osoittautui huonoksi ratkaisuksi, hallituksen lisäksi vain kourallinen jäseniä jäi yhdistyksen vuosikokoukseen. Ensi vuonna palaamme järjestelyyn, jossa yhdistyksen syyskokous on opintopäivien lomassa. Tätä puoltavat suuri, toivottavasti kasvava, jäsenmäärämme sekä asemamme Suomen Fysioterapeutit ry:n jäsenyhdistyksenä. Yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2009 on päivitetty ensimmäistä kertaa tuloskorttimuotoon, joka toivottavasti tekee selkeämmäksi ja läpinäkyvämmäksi hallitustyöskentelyn. Tuloskorttia kehitetään tulevina vuosina. Ensi vuoden opintopäiviä odotellessa, mukavia lukuhetkiä sekä Työfysioterapeutti lehden että uusien internetsivujemme parissa toivottaa, Työfysioterapeutti lehden toimitus TYÖFYSIOTERAPEUTTI: TYÖFYSIOTERAPEUTIT Ry: Jäsenlehti: 4 krt vuodessa tai yhteistyössä muun työterveys- Julkaisija: Työfysioterapeutit Ry Perustettu: 1976 Koulutusta: 2 krt vuodessa henkilöstön kanssa. Varsinaisen Taitto: Mainostoimisto Hasardi Jäsenmäärä: 680 Varsinaiseksi jäseneksi hyväksy- jäsenen on oltava Suomen Fysio- Jäsenmaksu: 35e/vuosi tään fysioterapeutti, joka toimii terapeutit ry:n jäsen työterveyshuollossa taitto.indd 2 17.12.2008 18:06:59

Marja-Leena Haavisto, työ- ja organisaatiopsykologian erikoispsykologi, VTT vaatimusten arvioinnin keinot vielä kehittymättömiä. Erityisesti ikääntyvillä saattaa olla vaikeuksia sopeutua tietotyön uusiin vaatimuksiin ja teknisiin muutoksiin. Seurauksena saattaa olla stressin, työuupumuksen, unihäiriöiden tai edellä mainittuihin liittyvien sairauksien kehittyminen. Tietotyön vaatimuksia aivoille: Miten niistä selvitään? Työelämässä on tapahtunut viimeisten vuosikymmenien aikana suuria rakenteellisia muutoksia. Nämä muutokset ovat vaikuttaneet työn vaatimusten muutoksiin. Useissa ns. tietotöissä ovat lisääntyneet älylliset eli kognitiiviset vaatimukset, mutta myös sosiaalisten taitojen vaatimukset ovat lisääntyneet samaan aikaan. Tietotöissä korostuu tiedon avulla uusien ideointi, suunnittelu ja hiljaisen tiedon käyttäminen. Usein myös tietotyötä tehdään tieto- ja viestintäteknologioiden välityksellä. Työelämän yleisten trendien mukaisesti töistä on tullut osittain ajasta ja paikasta riippumatonta, innovaatioita pitäisi tuottaa yhä nopeammin, työ on yhä monimutkaisempaa ja vaativampaa, kilpailu kovenee, organisaatioiden rakenteet muuttuvat, työsuhteet ja osaamisen vaatimukset ovat muuttuneet, tiimityö on lisääntynyt, työnjohtaminen on vähentynyt ja monikulttuurisuus on lisääntynyt. Edellisistä työelämän trendeistä johtuen työn tempo on nopeutunut, resurssit saattavat olla riittämättömiä, työn ja kodin rajat hämärtyvät ja työajat pitenevät. Työn suunnittelussa ja mitoittamisessa ei välttämättä ole huomioita edellä mainittuja nopeita muutoksia, vaan ihmisen sopeutumiskyky joutuu koetukselle kuormittumisen seurauksena. Vaikka työturvallisuuslaissa ja työterveyshuoltolaissa velvoitetaan työnkuormituksen arviointiin, on tietotyön kognitiivisten Stressiin ja työuupumukseen keskeisenä piirteenä liittyvä unettomuus heikentää myös suoraan toimintakykyä ja elämänlaatua. Työuupumus heikentää myös työstä palautumista. Työterveyslaitoksella kolmen vuoden välein kerättävän Työ- ja terveys uusimman (2006) tutkimuksen tulosten mukaan työikäinen väestö onkin alkanut yhä lisääntyvässä määrin valittamaan muistin ongelmia ja keskittymiskyvyn heikkenemistä. Naisista yli puolet ja miehistä hieman alle puolet tutkimukseen osallistuneista valittaa työnsä keskeytyvän melko usein tai jatkuvasti muiden väliin tulevien asioiden tai kiireellisempien asioiden takia. Muistiongelmat ovat lisääntyneet erityisesti nuoremmissa ikäluokissa. Kuitenkin pitäisi löytää työn tekemistä ja sen mielekkääksi kokemista lisääviä keinoja. Työn vaatimukset johtavat pahimmillaan työuupumukseen, mutta jos työn tekemistä kyetään tukemaan organisaation tasolla ja lähimmässä työyhteisössä, niin parhaimmillaan ihmiset sitoutuvat työhönsä ja kokevat jopa työn iloa. Viimeaikaisten tutkimusten perusteella työn tekemistä tukevien voimavaratekijöiden kehittämisellä voidaan edistää työn tekemisen myönteisiä puolia. 3 taitto.indd 3 17.12.2008 18:07:00

TYÖFYSIOTERAPEUTTI 4/2008 Hyrkkänen, Ursula Mobiilin työn työolojen ja työnkuormitustekijöiden arviointi Mobiililla työllä tarkoitetaan sähköisten viestintä- ja yhteistyövälineiden tukemaa liikkuvaa työtä. Mobiileja työntekijöitä ovat paljon liikkuvat työntekijät, jotka käyttävät työssään viestintä- ja yhteistyöteknologiaa (Hyrkkänen & Vartiainen 2005, 27; Gareis, Lilischkis & Mentrup 2006, 51-54). Jos työntekijä on poissa päätyöpaikaltaan yli kymmenen tuntia viikossa, hänen katsotaan kuuluvan paljon liikkuvien työntekijöiden luokaan (Gareis ym. 2006, 45-54). Aiemmin tehdyissä tutkimuksissa on todettu liikkuvan työn lisääntyneen paljon sekä Euroopassa että muualla maailmassa (esim. Vartiainen ym. 2005). Mobiilissa työssä työntekijät työskentelevät erilaisissa työympäristöissä, kuten kodeissaan, primaarityöyhteisöissä, kulkuvälineissä, sekundaarisilla työpaikoilla (oman yrityksen muissa työpisteissä, asiakkaiden tiloissa) sekä matkalla ollessaan erilaisissa vapaa-ajan tiloissa (hotellihuoneissa, kahviloissa). Tämän vuoksi mobiilin työn määreisiin yhdistetään monipaikkainen työ (Gareis, Kordey & Müller 2006). Perinteisten työmuotojen kohdalla työterveyshuollon toiminnan lähtökohdaksi on koottu paljon empiirisiä ja selkeitä havaintoja, joiden pohjalta on kehitetty arviointimenetelmiä työntekijöiden työstä, sen kuormittavuudesta ja työoloista sekä kuormitusvaikutuksista. Mobiilin työskentelyn lisääntyminen ja työpaikan laajentuminen kotiympäristöön, autoihin, juniin, lentokoneisiin ja kentille, eri organisaatioiden ja maiden työtiloihin ja tehdashalleihin on vaikuttanut siten, että suora työolojen havaitseminen on käynyt käy mahdottomaksi ja monet käytössä olevat työolojen ja työkuormituksen arviointimenetelmät ovat menettäneet osuvuuttaan. Lisäksi voidaan kysyä, miten virtuaalityön työtiloja tulisi kyetä arviomaan riittävätkö valaistusvoimakkuuksien, merkkikokojen ja työasentojen arvioinnin 4 taitto.indd 4 17.12.2008 18:07:01

avuksi kootut ohjeet, vai tulisiko hyvinvoinnin asiantuntijoiden kyetä analysoimaan nykyistä monipuolisemmin virtuaalitilojen työoloja ja kuormitustekijöitä. Työsuojelurahaston rahoittamassa mobiilin työn työoljen ja työkuormituksen arviointia tarkastelevassa tutkimuksessa selvitettiin Miten olemassa olevat työoloja ja työkuormitusta arvioivat menetelmät tavoittavat mobiilin työn ilmiöitä ja palvelevat niiden arvioinnissa? Mitkä ovat työterveyshuollon toimintakäytännöt arvioida mobiilin työn työoloja ja kuormitustekijöitä? Miten arviointimenetelmiä ja niiden osatekijöitä tulee kehittää niin, että ne tavoittavat pätevästi mobiilin työntekijän kohtaamat työolot ja työkuormitusta aiheuttavat tekijät? Tutkimuksellisena viitekehyksenä toimi kehittävä työntutkimus. Ensimmäiseen kysymykseen vastaamiseksi arvioitiin 44 Työterveyslaitoksen työterveyshuollon toimijoille osoittamaa työolojen ja työkuormituksen arviointimenetelmää suhteessa tunnettuihin mobiilin työn kompleksisuustekijöihin. Toiseksi kartoitettiin kahden erilaisen työterveyshuollon käyttämiä mobiilin työn työolojen ja työkuormituksen arviointimenettelyitä. Kolmanneksi työterveyshuollon toimijoista koottiin asiantuntijafoorumi, joka laati vaatimusmäärittelyn mobiilin työn työolojen ja työkuormituksen arviointimenetelmälle. Menetelmien arviointi osoitti, että olemassa olevista arviointimenetelmistä ei mikään sellaisenaan suuntautunut mobiilin työn piireiden arviointiin, mutta monissa olemassa olevissa arviointimenetelmissä oli kuitenkin sisällöllisiä piirteitä, joita voitaisiin kehittää joidenkin kompleksisuustekijöiden arviointiin. Työterveyshuollon toimijoiden haastattelut osoittivat, että työterveyshuollon arjessa työolojen ja työkuormituksen arvioinnissa sovellettiin vain joitakin saatavilla olevista menetelmistä. Niistä työterveyshuollon toimijat käyttivät enimmäkseen työpaikkaselvitykseen ja riskien arviointiin suunnattuja ohjeita. Arviointia toteutettiin yhteistyössä työsuojeluhenkilöstön kanssa. Työpaikkaselvitysten ja riskien arvioin yhteydessä toteutettiin työterveyshuollon tai HR:n kehittämiä kyselyitä. Työoloja ja työkuormitusta selvitettiin myös haastattelemalla työntekijää terveystarkastusten tai muiden vastaanottokäyntien yhteydessä. Asiantuntija-areenakokouksissa työterveyshuollon ammattilaiset määrittelivät kolme uutta mobiilin työn työolojen ja työkuormituksen arviointimenetelmän kehittämiskokonaisuutta: Tietyn matkustusmäärän ylittäville (yli 100 matkapäivää vuodessa) tulisi kehittää mobiili kartoitusmenetelmä, joka selvittäisi työn ja työolojen riskitekijöiden ilmenemistä. Riskitekijöiden arvioinnissa on tärkeää, että menetelmään valitut arvioitavat asiat perustuvat epidemiologiseen evidenssiin ts. on olemassa osoitettua näyttöä (evidence based) arvioitavan tekijän vaikutuksesta terveyteen (terveyden ja hyvinvoinnin vähenemiseen). Oireilevien työntekijöiden työolojen ja työkuormituksen arviointiin tulisi kehittää arviointimenetelmä, jota työterveyshuollon toimijat voisivat käyttää mobiilin työn työoloihin ja työkuormitukseen liittyvien tekijöiden arvioinnissa ja korjaamisessa. Arvioinnin tehtävä on tukea ja edistää työntekijän hyvinvoinnin palautumista. Paljon liikkuvien työntekijöiden, joilla matkustaminen rikkoo normaalia vuorokausirytmiä, terveystarkastuksia tulisi kehittää. Nyt mm. yötyötä koskien toteutetaan lakisääteisiä terveystarkastuksia. Työntekijät, joilla runsas matkustaminen rikkoo normaalin vuorokausirytmin ja aiheuttaa matkustamisöitä, tulisi saada samalla tavoin lakisääteisten terveystarkastusten kohteiksi. Terveystarkastusten yhteydessä voidaan mm. hyvällä haastattelumenetelmällä kartoittaa työntekijän työoloja ja työkuormitusta. 5 taitto.indd 5 17.12.2008 18:07:01

TYÖFYSIOTERAPEUTTI 4/2008 Toimintakertomus 2008 Työfysioterapeutit ry toimii työterveyshuollossa työskentelevien fysioterapeuttien ammatillisena yhdyselimenä. Se toimii työfysioterapeuttien ammattitiedon ja -taidon kehittämiseksi sekä edistää osaltaan työfysioterapeuttien asemaa ja työfysioterapian tunnettavuutta. Yhdistyksen y-tunnus on 1533588-2 ja yhdistysrekisterinumero on 137.447. Vuosi 2008 oli Työfysioterapeutit ry:n 32. toimintavuosi. Jäseniä yhdistyksessä on 702, joista 631 varsinaista ja 71 kannatusjäsentä. Kuluneen toimikauden aikana uusia jäseniä yhdistykseen liittyi 38 varsinaista jäsentä ja 22 kannatusjäsentä. 3 kannatusjäsentä vaihtoi jäsenmuotonsa varsinaiseksi jäseneksi kaikkien, kun kaikki varsinaisen jäsenyyden kriteerit täyttyivät. Eronneita oli 30 ja yhdistyksestä erotettiin maksamattoman jäsenmaksun takia 19 henkilöä. Yhdistyksen nimi on ruotsiksi Föreningen för Företagsfysioterapeuter i Finland ja englanniksi suositellaan käytettävän The Association of Finnish Physiotherapists in Occupational Safety and Health. Työfysioterapeuttien ammattipätevyyden ja roolin tarkentamista on jatkettu vuonna 2008. Vuonna 2003 aloittaman Sosiaali- ja terveysministeriön Työterveyshuollon neuvottelukunnan koulutusjaoston toimikausi jatkuu vuoden 2008 loppuun. Työfysioterapeutit ry:n edustajana on ollut yhdistyksen koulutusvastaava Leena Noronen. Koulutusjaoston tehtävänä on valmistella, koordinoida ja seurata työterveyshuoltolainsäädännön edellyttämän työterveyshuollon ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden koulutuksen kehittämiseen liittyviä asioita. Koulutusjaosto järjesti yhteistyössä Työterveyslaitoksen kanssa kesäkuussa 2005 ensimmäisen ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden roolia ja moniammatillisuutta käsittelevän kutsuseminaarin, jonka jälkeen asian tiimoilta on järjestetty vuosittain jatkoseminaareja. Työterveyshuollon koulutuksen hyvät käytännöt - seminaariin 26.8.2008 osallistui Hanna Nummila. Työterveyshuollon neuvottelukunnan koulutusjaostossa on läpikäyty työterveyshuoltoon pätevöittävän koulutuksen tulevaisuuden näkymiä. Työterveyslaitoksen koulutus tullaan muuttamaan lääkäreiden, hoitajien fysioterapeuttien ja psykologien yhteiseksi koulutukseksi. Toistaiseksi fysioterapeuteilla pidetään eriytyvä työfysioterapian osio. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon koulutus fysioterapeuteille ja työterveyshoitajille alkoi syksyllä 2008. Suomen Fysioterapeuttien liittohallitus on hyväksynyt 8.3.2008 kokouksessaan työfysioterapian uudeksi erikoisasiantuntijanimikealueeksi. Työfysioterapeuttien erikoisasiantuntijanimikettä voivat liiton jäsenet hakea jatkossa vuosittain huhti- ja lokakuussa. Nimikkeen myöntämismenettelyssä noudatetaan Suomen fysioterapeuttien laatimaa erikoisasiantuntijakriteeristöä. Yhdistyksen vuosikokous vuonna 2006 hyväksyi yhdistyksen muuttamisen liiton erikoisalayhdistyksestä jäsenyhdistykseksi. Liiton hallitus on hyväksynyt yhdistyksen hakemuksen ja se käsitellään Edustajiston kokouksessa 29.11.2008. Yhdistyksen jäsenillä oli mahdollisuus tavata kansanedustaja, työfysioterapeutti, Arja Karhuvaara eduskuntavierailulla lokakuussa. Vilkkaassa keskustelussa nostettiin esiin mm. huoli siitä, miten työfysioterapeutin asiantuntijuus ja työllistyminen varmistetaan työterveyshuolloissa tulevaisuudessa. Käynnin jälkeen hallitus teki Arja Karhuvaaran pyynnöstä koosteen lain kohdista, jotka hankaloittavat työfysioterapeutin toimintaa. 6 taitto.indd 6 17.12.2008 18:07:01

Liikunnan Käypä hoito työryhmä pyysi arvioita suosituksesta ja kommentteja antoivat Johanna Jussila ja Johanna Koroma. YHDISTYKSEN HALLINTO Hallitus kokoontui toimikauden aikana 10 kertaa, joista yksi kokoontuminen oli viikonlopun mittainen työseminaari Loviisassa Huvila Ruhtinaassa. Lisäksi hallituksen jäsenet ovat kokoontuneet eri asioiden tiimoilta pienryhminä. Hallituksen jäsenet Johanna Koroma, puheenjohtaja Hanna Nummila, sihteeri, vars. jäsen Merja Blomqvist, varapj, varajäsen Aija Moilanen, liiton yhdyshenkilö, vars. jäsen (e) Arnikki Bogdanoff, varajäsen (e) Sari Linna, varajäsen Leena Noronen, koulutusvast. vars. jäsen (e) Tuija Siitonen, varajäsen, rahastonhoitaja (e) Virpi Suikki, varsinainen jäsen(e) Johanna Jussila, varajäsen(e) Yhdistyksen kirjanpidosta ja tilinpäätöksestä on vastannut kirjanpitotoimisto Controller Oy/ Katja Heinonen. Tilintarkastajina toimivat Katri Haukka-Aromaa ja Marianne Kyrklund. Maarit Laine, yrittäjäyhdyshenkilö, vars. jäsen Yhdistyksen jäsenrekisteriä on hoitanut Hanna Nummila. Hallitus laati yhdistyksen jäsenrekisterin käytöstä rekisteriselosteen, joka tullaan laittamaan yhdistyksen nettisivuille. TIEDOTTAMINEN Yhdistyksen lehti Kotisivut Yhdistyksen Työfysioterapeuttilehti ilmestyi painetussa muodossa 4 kertaa vuodessa. Lehden ISSN numero on 1456 9922. Lehden toimituksen muodostivat Merja Blomqvist, Arnikki Bogdanoff, Johanna Jussila, Taina Lehtomäki ja Teija Saari. Lehden taitosta on vastannut Janne Wargelin / Mainostoimisto Hasardi. Yhdistyksen kotisivut löytyvät osoitteesta www.tyofysioterapeutit. fi. Kotisivujen tarkoitus on yhdistyksen ja työfysioterapian tunnetuksi tekeminen. Sivuilta löytyvät mm. yhdistyksen yhteystiedot, yhdistyksen jäsenhakemuslomake ja hallituksen jäsenten tiedot. Yhdistyksen nettisivuja ollaan uudistamassa, ja sivuille 7 taitto.indd 7 17.12.2008 18:07:01

TYÖFYSIOTERAPEUTTI 4/2008 Toimintakertomus 2008 rakennetaan käyttäjätunnuksilla avautuva Intranet-osio. Sivujen ylläpidosta on vastannut Janne Wargelin ja hallituksen yhdyshenkilöinä ovat toimineet Merja Blomqvist ja Johanna Jussila. versioina. Jäsenet voivat edelleen tilata esitteitä hallituksen sihteeriltä postikulujen hinnalla oman toimintansa markkinointiin. Muu tiedottaminen Jäsenistölle on lähetetty postitse lehti, yhdistyksen järjestämien koulutuksien tiedotteet sekä vuosikokouskutsu. Pikaisia tiedotteita ja muistutuksia on lähetetty myös sähköpostitse. Hallitus on uudistanut Työfysioterapeutit ry:n esitteen jäsenistön käyttöön. Esitettä tullaan painamaan myös ruotsin- ja englanninkielisinä Tietoa Työfysioterapeutit ry:n jäsenyydestä ja toiminnasta toimitettiin uusille jäsenille saatekirjeen yhteydessä. KOULUTUS JA KOULUTUKSEEN OSALLISTUMINEN Yhdistyksen syysopintopäivät järjestettiin marraskuussa Tampereella Pirkanmaan ammattikorkeakoulun tiloissa. Päiville osallistui 87 työfysioterapeuttia. Opintopäivien teema oli Kuormituksesta kevennykseen Keväällä Hyvinkään Rantasipissä järjestettyille Työterveys- ja työturvallisuusalan neuvottelupäiville (TTP päivät) osallistui hallituksen jäseniä. Yhdistyksen ständi oli päivillä näkyvillä. TTP-päivien suunnittelutyöryhmässä yhdistystä edusti Sinikka Riikonen. Yhdistys järjesti 12.4.2008 yrittäjille suunnatun koulutuspäivän Helsingissä. Koulutus nähtiin hyvin tarpeelliseksi, koska yhä useampi työfysioterapeutti toimii yrittäjänä. Koulutuksen yhteydessä selviteltiin myös tarvetta mentorointiin. Yhdistyksen lokakuulle suunnittelema mentori-aktori-koulutukseen ei kuitenkaan ilmoittautunut riittävästi osallistujia. Yrittäjätapaamisia päätettiin järjestää vuosittain, ja ensimmäinen olikin jo 12.6.2008 Iskun tiloissa Helsingissä. Yhdistyksen jäsenille järjestettiin yhteistyössä Suomen Ergonomiayhdistyksen kanssa Ergonomian asiantuntijuus-seminaari Helsingissä 28.5.2008. Yhdyshenkilönä toimi Johanna Koroma. Seminaariin osallistui kymmeniä yhdistyksen jäseniä. Tavoitteena oli luoda katsaus ergonomian opintoja tuottaviin tahoihin ja koulutussisältöihin. Seminaarissa läpikäytiin euroergonomin nimikevaatimukset. Seminaarin tuloksena perustettiin työryhmä, joka pohtii työterveyshuollossa toimivien ergonomian asiantuntijoiden pätevyyskriteerejä. Johanna Koroma on työryhmässä. 8 taitto.indd 8 17.12.2008 18:07:01

YHTEISTYÖ Liitto piti erikoisalayhdistyksien neuvottelupäivän, jossa yhdistystä edustivat Aija Moilanen ja Hanna Nummila. Koska useampi erikoisala on siirtynyt liiton jäsenyhdistykseksi, katsottiin tarpeelliseksi järjestää tulevaisuudessa yhteinen neuvottelupäivä erikoisala- ja jäsenyhdistyksille. WCPT:n kongressissa 2007 selvitettiin halukkuutta perustaa työfysioterapia-yhdistys WCPT:n alaisuuteen. Koordinaattoriksi lupautui Dr Rose Boucaut Australiasta. Työfysioterapeutit ry:n vuosikokous 2007 päätti yhdistyksen liittymisestä kansainväliseen työfysioterapeuttien verkostoon. Liiton puheenjohtaja Maarit Keskinen allekirjoitti muodollisen liiton tuen yhdistyksen hakeutuessa WCPT:n alayhdistykseksi. Työfysioterapeutit ry kannatti alayhdistyksen nimeksi International Federation Of Physiotherapists in Occupational Health (IFPOH). Hakemus laitettiin liitosta eteenpäin määräaikaan mennessä. Johanna Koroma ja Leena Noronen toimivat yhdistyksen yhteyshenkilöitä. Yhdistyksen edustaja on kutsuttu mukaan Suomen TYKY-verkostoon, www.ttl.fi/internet/partner/stv. Verkosto on ENWHP:n (European Network for Workplace Health Promotion) kansallisella tasolla toimiva asiantuntijaorganisaatioista koostuva yhteistyöfoorumi. Suomen TY- KY-verkoston tarkoitus on välittää, koota, ylläpitää ja tuottaa tietoa laaja-alaisesta TYKY-toiminnasta Suomessa. Yhdistystä edusti ENWHP: ssä Johanna Koroma. Yhdistys on jäsenenä myös Suomen TULE ry:ssä, www.suomentule.fi. Suomen Tule ry toimii tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja -vammojen ehkäisemiseksi, tule-sairaiden ja -vammaisten henkilöiden hoitoonpääsyn helpottamiseksi, riittävien palvelujen saamiseksi toimintakyvyn ja kunnon ylläpitämiseksi. Se keskittyy toimialallaan tule-sairaiden ja vammaisten henkilöiden sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä heidän työ- ja liikkumisolojensa kehittämiseen. Se sovittaa jäsenyhteisönsä näkökulmia yhteen ja vaikuttaa yhteistoiminnassa syntyneellä tiedolla ja kokemuksella sekä yhteiskunnan päättäjiin että yleiseen mielipiteeseen. Kansallinen tule-ohjelma julkaistiin kuluvan vuoden aikana. Yhdistystä Suomen TULE ry:ssä edusti Tuija Siitonen. Sinikka Riikonen ja Liisa Rosqvist toimivat Suomen Työnäköseuran hallituksessa työfysioterapeuttien edustajina. Seuran tarkoituksena on edistää työnäkölääketieteeseen pohjautuen näkemiseen ja näönsuojeluun liittyvää tutkimusta ja sen soveltamista käytäntöön, lisätä ja levittää aihealueeseen liittyvää tietoutta sekä vaalia hyvää yhteisymmärrystä alalla työskentelevien keskuudessa. ENSHPO (European Network for Safety and Health Practitioner Organisations, www.tyotapaturmaohjelma.fi/hankkeet/ohjelmat/index_8. htm) on eurooppalainen työturvallisuus- ja työterveysorganisaatioiden muodostama verkosto, joka on perustettu vuonna 2001. ENSHPO toimii foorumina, jonka avulla voidaan vaihtaa tietoja, kokemuksia ja hyviä käytäntöjä eurooppalaisten organisaatioiden välillä. ENSHPO:ssa on edustettuna 14 maata ja useita niissä toimivia työturvallisuus- ja työterveysorganisaatioita. ENSHPO:n Suomen foorumin toiminnassa on ollut muutaman vuoden tauko ja se käynnistettiin kuluneella kaudella uudelleen. Suomen toimintaa koordinoi Työterveyslaitos. Yhteistyötä eri ammattiryhmien välillä pyritään lisäämään. Työturvallisuuskeskuksen edustajana toimii Päivi Rauramo ja Merja Blomqvist toimii yhdistyksen edustajana. Työpaikkaliikunnan hyvät käytännöt ohjelman ohjausryhmässä on mm. työterveyshuollon ja työturvallisuuden tutkimuslaitoksia, työterveyshuollon henkilöstöyhdistysten edustajia, työterveyshuoltopalveluiden tuottajien sekä yritysten edustajia. Ohjelman tavoitteena on työikäisten terveyden edistäminen ja liikunnan lisääminen. Merja Holtari- Leino on yhdistyksen edustajana ohjaus- ja kehittämisryhmässä. Tuula Nurmiluoto toimi Työympäristömitalityöryhmän puheenjohtajana, ja Aila Weckströmin lopetettua 9 taitto.indd 9 17.12.2008 18:07:02

TYÖFYSIOTERAPEUTTI 4/2008 Toimintakertomus 2008 Maarit Laine jatkoi uutena varajäsenenä. Työympäristömitaleja voi anoa koko vuoden ja niitä myönnetään neljä kertaa vuodessa. Tulevaisuudessa tehtäviä anomuksia varten hallitus toivoo jäsenistöltä ehdotuksia, jotta saadaan huomioitua eri puolilla Suomea työskentelevät ansioituneet työfysioterapeutit. APURAHAT Yhdistyksen stipendirahastosta myönnettiin 1000 Leena Noroselle ICOH 2009 Occupational Health Congress osallistumismaksuun HUOMIONOSOITUKSET Leena Noroselle on myönnetty yhdistyksen anoma Työympäristömitali. Ansiomitali myönnetään henkilölle hänen työpaikallaan tekemästään ansiokkaasta työstä työympäristön hyväksi. Johanna Koroma vei yhdistyksen onnittelut 100-vuotisen Fysioterapiakoulutuksen juhlaan. Samoin hän toimitti yhdistyksen onnittelut 25-vuotiaalle Suomen Työnäköseuralle. MUUTA Isku tarjosi yhdistyksen Uudenmaan alueen jäsenille luento- ja virkistäytymisillan tiloissaan. Koulutusta keväällä 2009 Koulutuskalenteri 2009 on ilmestynyt. Tilaa omasi! s-posti: puhelin: Katso lisää netistä! ukkinstituutti.fi - - Terveyskunnon testaajakoulutukset: - 10 taitto.indd 10 17.12.2008 18:07:02

TULOSKORTTI: Järjestötoiminta 2009 Näkökulma Strategiset linjaukset/teemat Käytännön toteutus Strategiset mittarit Tavoitetaso 2009 Jäsenyys 1. Jäsenhankinta 1. Toimitetaan pätevöitymiskoulutuksesta valmistuville yhdistyksen esite ja jäsenhakemus 1. Saadaan vuosittaiset koulutuspaikat selville 1. Työterveyshuoltoon hakeutuvat liittyisivät jäseniksi 2. Jäsenyyden vahvistaminen 2.1. Jäsenkysely, tietojen päivitys 2.1. Rekisteritietojen päivitys 2.1. Työterveyshuollossa pysyvät yhdistyksen jäseninä 2.2. Alueellisten verkostojen käynnistämisen tukeminen 2.2. Toimivat alueelliset verkostot 2.2. Toiminnan käynnistyminen usealla alueella Yhdistyksen ja liiton välinen yhteistyö 1. Yhdyshenkilöverkostojen toiminnan arviointi ja kehittäminen 1.1. Yhdistyksellä liiton yhdyshenkilö 1.1. Neuvottelupäiville osallistumisen ja hyödyn arviointi yhdistyksen kannalta 1.1. Tapaamisiin osallistuu yhdyshenkilö tai muu hallituksen edustaja 1.2. Liiton jäsenyhdistysten puheenjohtajien tapaaminen 1.2 Puheenjohtajatapaamiseen osallistuminen ja hyödyn arviointi 1.2. Puheenjohtaja osallistuu tapaamiseen 2. Fysioterapian aseman edistäminen 2. Tehdään yhteistyötä lausuntojen ja kommenttien antamisessa erikoisalakohtaisesti 2. Hyödyn arviointi saatujen lausuntojen/ palautteiden perusteella 2. Kirjatut lausunnot ja muistiot, hyödyn arviointi kerran vuodessa 3. Yrittäjäyhdyshenkilö ja yrittäjäjäsenet 3.1. Yhdistyksellä nimetty yrittäjäyhdyshenkilö 3.1. Jäsenkyselyssä selvitetään yrittäjäjäsenet 3.1. Yhdistyksen yrittäjämäärä selviää 3.2. Alueellisen verkoston luonti. 3.2. Verkostotapaamisten käynnistäminen 3.2. Kattavan verkoston luonti 3.3. Nettisivujen yrittäjäosion kehittäminen 3.3. Toteutuneet sivut 3.3. Uusien sivujen päivitys Yhteistyö muiden järjestöjen ja sidosryhmien kanssa 1. Suomen Tyky-verkosto 2. Suomen Tule ry 3. Suomen Työnäköseura 4. ENSHPO 5. Työpaikkaliikunnan hyvät käytännöt ohjaus- ja kehittämisryhmä 1.-6. Yhdyshenkilöt raportoivat toiminnasta 1.-6. Yhdyshenkilöt toimittavat lyhyen kirjallisen raportin kokouksien päätöksistä ja tekevät lyhyen koosteen toimintakertomusta varten 1.-6. Työfysioterapeuttien näkyvyys 6. Työympäristömitalityöryhmä 11 taitto.indd 11 17.12.2008 18:07:03

TYÖFYSIOTERAPEUTTI 4/2008 TULOSKORTTI: Fysioterapian aseman edistäminen 2009 Näkökulma Strategiset linjaukset/teemat Käytännön toteutus Strategiset mittarit Tavoitetaso 2009 Työfysioterapeuttien ammattipätevyys ja rooli 1. STM:n TTH:n neuvottelukunnan koulutusjaosto 1. Yhdistyksellä on edustaja koulutusjaostossa 1.-2. Yhdyshenkilöt toimittavat lyhyen kirjallisen raportin kokouksien päätöksistä ja tekevät lyhyen koosteen toimintakertomusta varten 1.-2. Työfysioterapeuttien näkyvyys ja moniammatillisen yhteistyön edistäminen työterveyshuollossa 2. Asiantuntijaryhmä ergonomiapätevyyden määrittämiseksi 2. Yhdistyksellä on edustus asiantuntijuutta määrittelevässä työryhmässä Erikoisasiantuntijanimike 1. Työfysioterapian erikoisasiantuntijanimikkeen tunnetuksi tekeminen 1. Kriteerit ja hakuohjeet yhdistyksen nettisivuilla 1. Uusien nimikkeen saajien määrän seuraaminen 1. Jäsenistö hakee nimikettä Työn vaativuuden arviointi 1. Tiedotetaan liitossa kehitteillä olevasta mallista 1. Ohjataan jäseniä tutustumaan liiton kotisivuille 2-09 julkaistavaan malliin Työfysioterapeutin työn sisällön ja asiakasmäärien mitoitus 1. Jäsenistön nykytilan kartoitus Lainsäädäntö 1. Työterveyshuoltolaki 1. Seurataan lain vaikutuksia työfysioterapeutin työssä ja niistä tiedottaminen liittoon ja päättäville tahoille 1. Jäsenkysely 1. Vastauksien koostaminen ja tulostaminen osviittamateriaaliksi 1. Lain tulkintaan liittyvien työfysioterapeuttien työtä hankaloittavien asioiden väheneminen 1. 100 %:n vastaukset jäsenkyselyyn. 1. Palaute jäsenistöltä Jäsenpalvelu 1. Jäsenpalvelu 1.1. Sähköpostipalvelu jäsenille 1.1. Yhteydenottoihin vastataan viikon kuluessa 1.1. Jäsenpalvelu toteutuu 100 % 1.2. Ajankohtaiset asiat nettisivuille 1.2. Verkkotiedote luettavissa jäsensivuilla 1.2. Yhteenvedot ajankohtaisista asioista 2. Tiedotus yrittäjäjäsenille 2.1. Sähköpostipalvelu jäsenille 2.1. Yhteydenottoihin vastataan viikon kuluessa 2.1. Jäsenpalvelu toteutuu 100 % 2.2. Verkkosivujen Yrittäjyys-osio 2.2. Jäsensivuille täydennetään yrittäjätietoa 2.2. Sivujen päivitys tarpeen mukaan 3. Eettisyys fysioterapiassa 3. Tiedotetaan liiton eettisten ohjeiden päivityksestä 12 taitto.indd 12 17.12.2008 18:07:03

TULOSKORTTI: Kansainvälinen yhteistyö 2009 Näkökulma Strategiset linjaukset/teemat Käytännön toteutus Strategiset mittarit Tavoitetaso 2009 Kansainvälinen verkottuminen 1. WCPT:n alajärjestön perustaminen 1. Nimetty yhdistyksen yhdyshenkilöt 1. Asian käsittely WCPT:ssä edistyy 1. Verkoston muodostuminen 5. TYÖFYSIOTERAPIAN TUTKIMUS, KOULUTUS JA KEHITTÄMINEN 2009 2011 Yhdistyksen toiminta edistää työfysioterapeuttien asiantuntijuutta. Mentorointitoimintaa jatketaan ja jäseniä tuetaan erikoisasiantuntija-nimikkeen saavuttamiseksi. Työfysioterapeutteja kannustetaan tekemään tutkimustyötä työterveyshuollon alueella. TULOSKORTTI: Koulutussuunnitelma 2009 Näkökulma Strategiset linjaukset/teemat Käytännön toteutus Strategiset mittarit Tavoitetaso 2009 Koulutuspolitiikka 1. Työterveyshuoltoon pätevöittävän koulutus ja sen muutosten seuranta 1. STM:n TTH:n neuvottelukunnan koulutusjaoksessa yhdistyksen edustaja, muutoksista tiedottaminen 1. Tietojen ajantasaisuus 1. Tietojen ajantasaisuus Koulutustilaisuudet 2. Koulutuspolitiikan linjaukset 1. Syysopintopäivät 2. Koulutuspaikkojen selvittäminen (amk ja ttl) 1. Järjestetään kaksipäiväisinä marraskuussa 2. Tieto koulutuspaikoista ja valmistuneista 1.-3. Osallistujamäärä ja koulutuspalautteet 2. Tieto koulutuspaikoista ja valmistuneista 1.-3. Ohjelman kiinnostavuus ja ajankohtaisuus 2. Yrittäjäkoulutus 2. Selvitetään alueellinen tarve 3. TTP-päivät 3. Järjestetään kaksipäiväisinä maaliskuussa Mentorointi 1. Hanke käynnistyy 1. Tarvekartoitus jäsenkyselyllä 1. Vastauksien saaminen 1. Hankkeen tarvevastaavuus Ammattikorkeakoulut ja yliopistot 1. Opinnäytetyöt ja väitöskirjat 1. Yhteyden luominen kouluihin opinnäytetöiden referoimiseksi lehteen 1. Tieto opinnäytetöiden aiheista 1. Työterveyshuoltoa käsittelevien töiden saanti lehtiartikkeiksi 13 taitto.indd 13 17.12.2008 18:07:03

TYÖFYSIOTERAPEUTTI 4/2008 TULOSKORTTI: Viestintä 2009 Näkökulma Strategiset linjaukset/teemat Käytännön toteutus Strategiset mittarit Tavoitetaso 2009 Verkkoviestintä 1. Nettisivut 1.1. Avoimet sivut 1.2. Jäsensivut 1.1.- 1.2. Kävijämäärien seuranta 1.1. Kävijämäärien kasvu 1.2. Sujuva, helposti löytyvä viestityskanava 2. Ajantasaisuus 2. Sivujen päivittäminen 2. Toteutuminen suunnitelman mukaan 2. Sivujen päivitys tarpeen mukaan 3. Nettisivut ruotsiksi 3. Sivujen kääntäminen ruotsiksi 3. Käännöksen toteutuminen 3. Toimintavuoden aikana käännös tehty Markkinointiviestintä 1. Jäsenyyden vahvistaminen 1. Jäsensivut, jäsenkyselyssä sisältötoiveiden kartoitus 1.1. Jäsenten kokema hyöty 1.1. Luodaan sivut jäsenistön tarpeisiin 2. Yhteistyötahojen järjestämät tilaisuudet 2. Avustaminen tilaisuusmarkkinoinnin kohdentamisessa 2. Osallistumismäärä 2. Yhteistyö työtä tukevien tahojen kanssa 3. Uusien jäsenten liittyminen 3. Tietoa jäsenyydestä 3. Koulutettujen löytyminen 3. Alalle hakeutuvien liittyminen yhdistykseen 4. Esitteet 4. Painettu suomen-, ruotsin- ja englanninkielisiä esitteitä 5. Messut ja näyttelyt 5. Lääkäripäivien näyttelyyn osallistuminen 4. Esitteitä halukkaille 5. Näyttelyn toteutuminen 4. Saatavuustieto ja esitteiden käyttökelpoisuus 5.Työfysioterapian tunnettuus, näkyvyys Työfysioterapeutti - lehti 1. Ilmestyy 4 krt vuodessa, teemanumeroita 1. Hyödynnetään verkostoja ja lukijoiden ideoita artikkeleiden suunnittelussa 1. Monipuoliset ja ajankohtaiset sisällöt 1. Lehden ilmestyminen suunnitelman mukaan 2. Kiinnostavuus ja palvelevuus 2. Lukijatutkimus jäsenkyselyyn 2. Toive paperisesta / sähköisestä lehdestä 2. Tarpeiden selvittäminen Graafisen ilmeen uudistaminen 1. Nettisivut 1. Toteutetaan uusi graafinen ilme verkkoviestinnässä 1. Uudistunut graafinen ilme nettisivuilla 1. Uudistunut ilme toteutunut 14 taitto.indd 14 17.12.2008 18:07:04

TULOSKORTTI: Yhdistyksen strateginen johtaminen, Hallinto ja talous 2009 Näkökulma Strategiset linjaukset/teemat Käytännön toteutus Strategiset mittarit Tavoitetaso 2009 Hallitus 1. Hallituksen jäsenet edustavat jäsenistön eri sektoreita 1. Valitaan vuosikokouksessa jäsenistöä hyvin edustava hallitus 1. Hallituksen toiminta tukee jäsenistön tarpeita 1. Laaja edustuksellisuus 2. Kokoukset 2. Kokouksia 10 vuodessa, joista yksi viikonlopun työseminaari 2. Kokousmäärä vastaa asioiden hoitotarvetta 2. Hallitus hoitaa sääntömääräiset tehtävänsä 3. Työ- ja vastuujako 3. Hallitus järjestäytyy 1. kokouksessa 1-09 3. Työ- ja vastuujaon päivittäminen ja tiedottaminen jäsenille ja virallisille tahoille 3. Välitön tiedottaminen työnjaosta, toimiva työnjako 4. Lausunnot pyydetyistä asioista 4. Lausuntojen valmistelu 4. Vastaaminen määräaikaan mennessä 4. Kannanottoihin vastaaminen 100 % 5. Toiminnan arviointi 5. Hallitus arvioi tuloskorttien tavoitetason ja tekee koosteanalyysin 5. Vastuualueiden toiminnan arviointi 2 krt vuodessa 5. Kaikki tavoitetason alle jäävät osa-alueet siirretään suoraan kehittämiskohteiksi Edustajisto 1. Edustajiston jäsenet, määritellään yhdistyksen edustajien määrä 1. Valitaan vuosikokouksessa edustajiston jäsenet 1. Laaja edustuksellisuus 1. Laaja edustuksellisuus Yhdistyksen arkistot 1. Arkistojen läpikäynti 1. Läpikäydään arkistot ja scannataan tärkeät asiakirjat sähköiseen muotoon 1. Arkisto sähköiseen muotoon tulevan kauden aikana 1. Suunnitelman toteutuminen Talous 1. Jäsenmaksu 1. Taloudellisten toimintaedellytysten arviointi 1. Talousarvioraportit hallituksen kokouksissa 1. Jäsenmaksut kattavat 60 % yhdistyksen toiminnasta 2. Jäsenyhdistyksen velvoitteet liittoon 2. Toimintakertomuksen ja taseen toimittaminen liittoon 31.5.2009 mennessä 2. Toteuma aikataulussa 2. Jäsenmaksupalautteiden toteutuminen 3. Stipendirahasto 3. Rahaston kartuttaminen ja stipendien jakaminen 3. Hakemusajasta tiedottaminen 3. Jäsenistön hankkeiden tukeminen 15 taitto.indd 15 17.12.2008 18:07:04

TYÖFYSIOTERAPEUTTI 4/2008 Hallituksen yhteystiedot Hallituksen puheenjohtaja Johanna Jussila Vastaava työfysioterapeutti Fysioterapian koordinaattori Diacor terveyspalvelut Oy Porkkalankatu 22 A 00180 Helsinki p. 050 438 9575 johanna.jussila@diacor.fi Hallituksen jäsenet: Leena Noronen Lehtori, Fysioterapian koulutusohjelma Hyvinvointi ja toimintakyky Metropolia ammattikorkeakoulu Oy PL 4031 00079 Metropolia p. 020 783 5824 leena.noronen@metropolia.fi Sari Linna fysioterapeutti Invalidiliiton Käpylän kuntoutuskeskus Nordenskiöldinkatu 18 b 00250 Helsinki p. 09 77707366 sari.linna@invalidiliitto.fi Helena Nieminen Työfysioterapeutti Tampereen Työterveys ry p. 03-25639 303 helena.nieminen@ttry.net Merja Blomqvist Työfysioterapeutti S- Työterveyspalvelut, Kilo Karantie 2 PL 103 02631 Espoo p. 010 76 80844 p. 050 388 3250 merja.blomqvist@sok.fi Maarit Laine Työfysioterapeutti, toimitusjohtaja Terveyskunto Oy Kuunkehrä 2 A 02210 Espoo p. 050 66248 maarit.laine@terveyskunto.fi Sari Poutanen Työfysioterapeutti Kiipulasäätiö / Kiipulan kuntoutuskeskus PL 13 14201 Turenki p. 03 6852 240 p.050 5200 493 sari.poutanen@kiipula.fi Virpi Suikki Työfysioterapeutti Lahden työterveys Hollolankatu 2 15 110 Lahti p. 03 8755639 virpi.suikki@lahti.fi Arnikki Bogdanoff Työfysioterapeutti RighMove p. 050 3076567 arnikki.bogdanoff@kolumbus.fi Aija Moilanen Työfysioterapeutti, kouluttaja ARvire Ky, Teollisuuskatu 1 53600 LAPPEENRANTA p. 040 720 5232 aija.moilanen@arvire.inet.fi www.arvire.fi Hanna Nummila Yleisradio, työterveyshuolto PL 55, 00024 Yleisradio (09) 1480 4929 hanna.nummila@yle.fi 16 taitto.indd 16 17.12.2008 18:07:06

Työfysioterapeutit vierailulla Eduskunnassa Maarit Laine suudessa. Arja Karhuvaara kertoi omasta työstään kansanedustajana ja työfysioterapeuttina sekä toi esille myös tulevaisuuden haasteita mm. vajaakuntoisten työllistymiseen/ työssä selviämiseen liittyen. Tapaamisen tiimoilta yhdistyksen hallitus toimitti Arja Karhuvaaralle kirjelmän työterveyshuoltolain muutoksiin ja sen vaikutuksiin liittyen. Työfysioterapeutit ry järjesti 2.10.2008 jäsenilleen mahdollisuuden tavata kansanedustaja Arja Karhuvaara sekä vierailla Eduskunnassa. Vierailuun osallistui n. 20 työfysioterapeuttia. Vierailun aikana meille esiteltiin myös Eduskunnan toimintaa ja tiloja. Tärkein anti oli toki mahdollisuus keskustella Arja Karhuvaaran kanssa alaamme ja ammattikuntaamme kiinnostavista ja koskettavista aiheista. Erityisesti esille nousi kysymys työfysioterapeuttien asiantuntijuuden ja työllistymisen takaamisesta työterveyshuollossa myös tulevai- Kiitokset Arjalle vierailumahdollisuudesta ja kaikille tilaisuuteen osallistuneille aktiivisuudesta! Arja toivotti vastaisuudessakin yhteydenotot tervetulleiksi ja yhdistyksemme puolelta vuoropuhelu jatkuu. Arja Karhuvaaran yhteystiedot: arja.karhuvaara@eduskunta.fi http://www.arjakarhuvaara.net Vierailusta Eduskuntaan kirjoitti yrittäjäyhdyshenkilö Maarit Laine. 17 taitto.indd 17 17.12.2008 18:07:06

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta! TYÖFYSIOTERAPEUTIT Ry www.tyofysioterapeutit.fi taitto.indd 18 17.12.2008 18:08:56

taitto.indd 19 17.12.2008 18:09:36

taitto.indd 20 17.12.2008 18:10:31

taitto.indd 21 17.12.2008 18:10:50

taitto.indd 22 17.12.2008 18:12:10

taitto.indd 23 17.12.2008 18:12:45

taitto.indd 24 17.12.2008 18:12:45