OHJAAJAKIRJE SYKSY 2015



Samankaltaiset tiedostot
SEURATIEDOTE KESÄKUU 2015

Organisaation uudistaminen Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011

Tunnelmallista Joulun aikaa ja Onnea tulevalle vuodelle toivottavat Tuija-Liisa ja Minna.

Nuorisoseuroilla on mahdollisuus ilmoittaa kesän tapahtumistaan Nuorisoseurat lehden kesänumerossa, joka ilmestyy

Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland

SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016

Olettehan valinneet seurallenne henkilön, joka hoitaa rekisterin päivittämisen!!

KUNNIAMERKILLÄ KIITOS OIKEAAN OSOITTEESEEN

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Harjun koulu, Harjun ja Kalkun koulutalot. lv

Syksyllä Jyväskylän avoin yliopisto Kirjoittamisen perusopinnot (30 op) Itä-Hämeen opisto Tekstihautomon työpajat (12 op)

Paja-veso Aittakorven koulu

Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen

KNoppi Itä-Suomi syksy 2013

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

Kallion musiikkikoulu

Yhteistä keskustelua moderoi kulttuurivaikuttaja, Nuori Kulttuuri -säätiön toiminnanjohtaja Panu Mäenpää.

Luovan toiminnan työtavat

Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle

NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE?

SYKSYN 2017 KOULUTUKSET

Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Sanna-Leena Mikkonen

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, KUHMOINEN (03)

Toimintasuunnitelma 2015

Saimaan Nuorisoseurat. Toimintasuunnitelma 2015

Toimintasuunnitelma 2016

OIKEIN HYVÄÄ ALKAVAA SYKSYÄ KAIKILLE! T: ETELÄ-HÄMEEN NUORISOSEUROJEN TOIMIHENKILÖT ja OPINTOKESKUS

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

MUKAVAT HETKET TÄRKEITÄ HYVINVOINNILLE

Suomen Kameraseurojen Liiton koulutukset syksyn 2014 aikana

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA

Kämmenniemen koulupolku

Luova lava lapsille -leirit. Kerhotoiminnan Opas. Suomen Nuorisoseurat ry

SISÄLLYS ESIPUHE OHJAAJAKIRJE

Sopimusomaishoitajien valmennus kuntien tehtäväksi alkaen > Ovet-valmennus

Juhannuskylän koulupolku

Toimintasuunnitelma 2019

Toimintasuunnitelma 2017

Valmentajakoulutuksen kokonaisuudistus

LASTEN TARINAT TOIMINNAN TUEKSI

LASTEN LIIKUNNAN OHJAAJAKOULUTUS

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Kokemuksia erilaisille oppijoille suunnattujen harrasteryhmien toiminnasta. Harrastajien ja heidän perheidensä tarpeiden ja toiveiden huomioiminen

MIELELLÄ ON VÄLIÄ! Nyyti vinkkaa: Mielellä on väliä!

Kämmenniemen koulupolku

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Takahuhdin koulu lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

VOIMISTELUKOULUKONSEPTI

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

Opas kurssin järjestämiseksi yhdessä KSL-opintokeskuksen kanssa

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv

CASE LASTEN JA NUORTEN ERITYISOHJAAJAN AMMATTITUTKINTO. Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy Paula Helakari ja Marja Keväjärvi

Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2018

Luontaishoitomenetelmä Tunnekehoterapiakoulutus. 3. vuosikurssi Alkaa Helsinki

Evantia 360 Teen Start -taulusto

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi

Toimintasuunnitelma 2016 LUONNOS KOMMENTOITAVAKSI

LIIKUNTAA OHJAAVILLE OHJAAJILLE SEKÄ LUOKANOPETTAJILLE

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lentävänniemen koulu lv

Psykodraamaa ja toiminnallista työotetta koulutusta kohtaamiseen

Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Lataa Muistot näkyviksi - Leonie Hohenthal-Antin. Lataa

Isonkyrön kunnan perusopetus

Tarinainstituutin. -koulutus

***************************************************************************

MAMU UUTISKIRJE. Uusia julkaisuja. Finn Lectura: Suomen mestari 1 CD. Näytekirjapyynnöt

Suomen Cheerleadingliitto ry

TEATTERILLISET MENETELMÄT TYÖNOHJAUKSEN VÄLINEENÄ: Kokemuksia Sopimusvuori Ry:stä ja Tredea Oy:stä

DYSLEKSIAVIIKKO

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE. HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe la

Friends-ohjelma Aseman Lapset ry. Workshop Tampere

6-16-vuotiaat tytöt voivat aloittaa toiminnan. Isosisko- ja Tyttöjen Tupatoimintaan tulee tyttöjä mukaan:

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

Mahtispalautteen antaminen

YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA

OPETUSSUUNNITELMA KANSANTANSSIN OHJAAJAKOULUTUKSEEN

Eloisa ikä -ohjelman esittely ja poimintoja hankkeista Vanhustyön vastuunkantajat Finlandia-talo

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

Toimintasuunnitelma 2018

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallisen kehittämishankkeen (SOSKU) hyviä käytäntöjä

Luova lava lapsille-leirit. Järjestäjän opas. Suomen Nuorisoseurat ry

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lamminpää koulu lv

LUOVIEN TYÖMENETELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) joulukuu 2014

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 9/2013

LUOVIEN TYÖMENETELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

Transkriptio:

OHJAAJAKIRJE SYKSY 2015

ESIPUHE Hyvää syksyä sinulle nuorisoseuran ohjaaja! Olemme taas koonneet tähän kirjeeseen ajankohtaisia vinkkejä ja kuulumisia kentältä, jotta sinun olisi helppo valita tarjonnastamme ne koulutukset ja tapaamiset, jotka sinun toimintaasi ohjaajana parhaiten tukisivat. Muista, että olet tärkeä. Tekemisen riemua syksyyn - tavataan koulutuksissa ja tapahtumissa! Uudellamaalla tapahtuu kaikenlaista mukavaa vuoden 2015 aikana. Kannattaa käydä tutustumassa www. uudenmaannuorisoseurat.fi sivustolle tasaisesti. Sivuilla on tulostettavana erilaisia materiaaleja mm. toimintavinkkejä nuorisoseurojen tapahtumiin toimintavinkkejä temppuratoihin luontopolkukortit vapaaehtoistyön opas Tykkathän meistä facebookissa! www.facebook.com/uudenmaannuorisoseurat Henkilöstömuutoksia on jälleen tapahtunut piiritoimistolla. Toiminnanohjaaja Kirsi Salo siirtyi kesällä toisiin tehtäviin ja toiminnanohjaajaksi valittiin yhteisöpedagogi Hanna Seppänen. Toiminnanjohtaja Iija Filen on opintovapaalla ja toiminnanjohtajana jatkaa Pirita Laiho. Viestintäassistentti Sanna Purhon työsopimus päättyy syyskuun puolessa välissä. Pyrimme saamaan Sanna tilalle henkilön, mutta aikataulu on vielä hieman epäselvä. Nuorisoseurat haluaa kiittää sinua antamastasi panoksesta nuorisoseuroille. Olet tärkeä lenkki verkossamme! Tekemisen riemua syksylle 2015 - tavataan koulutuksissa ja tapahtumissa! Pirita Laiho, toiminnanjohtaja Hanna Seppänen, toiminnanohjaaja 040-5587870 044-7203149 pirita.laiho@nuorisoseurat.fi hanna.seppanen@nuorisoseurat.fi

VALTAKUNNALLISET UUTISET Nuorisoseurakokous Tampereella 2.-4.10.2015 Nuorisoseurakokous on järjestömme eduskunta. Se on niin sanottu ylin päättävä elin eli tekee järjestön tärkeimmät päätökset. Nuorisoseurakokous järjestetään joka 3. vuosi ja tänä vuonna on sen aika. Nuorisoseurakokous järjestetään 2.-4.10.2015 Tampereella. Kokous valitsee liitolle valtuuston puheenjohtajineen sekä hyväksyy nuorisoseuraliikkeen kolmivuotisohjelman 2016 18. http://www.nuorisoseurat.fi/nuorisoseurakokous Uusi kerhomateriaali kasattu Ota vinkit käyttöön sellaisenaan, poimi palanen tai sovella Lastenkulttuurin osaamisverkoston kokoama Kerho-ohjelmisto syksylle 2015 on julkaistu. Aineisto sisältää 13 kerran valmiit tuntisuunnitelmat nuorisoseurojen kerhotoimintaan. Voit myös poimia palasia aineistosta hyödynnettäväksi omassa kerhossasi tai soveltaa leikkejä ja pelejä omaan käyttöösi. Tutustu nyt! http://bit.ly/1iibktj VALTAKUNNALLISET TAPAHTUMAT JA KOULUTUKSET Tanssimania kutsuu Tampereelle 1.-4.102015 Tanssimania on uuden kansantanssin koulutus- ja konserttitapahtuma. Tarjolla on tänäkin vuonna ryhmäkohtaista sparrausta, ohjelmistokoulutusta ja erilaisia virikekursseja: mm. valoa varpaisiin ja SampoFolkJam. Nuoret kokoontuvat samaan aikaan myös Dääns-leirille ja näyttävät taitonsa sunnuntain konsertissa. Lavalla nähdään viikonloppuna myös kevään Tanssimyllen parhaimmat ja mielenkiintoisimmat ryhmät mm. Sorokoska, Kirjavat, Kimurantti, Livakat, Polokkarit ja Siepakat. Perjantain Tanhujalostamossa on mahdollisuus myös puida kansantanssin nykytilaa ja tulevaisuutta. Ilmoittaudu mukaan nyt! www.sottiisi.net Ohjaajakoulutusta joka lähtöön tarjolla syksyn aikana Olemme koonneet ohjaajasivustollemme KNoppi-koulutukset, kansantanssin, teatterin ja sirkuksen ohjaajakoulutukset sekä erilaiset virikekurssit, joita on syksyn aikana tarjolla joko nuorisoseuroilla tai läheisillä yhteistyökumppaneillamme. Valitse itsellesi sopivimmat tai tee uusi aluevaltaus ja ilmoittaudu mukaan! http://www.nuorisoseurat.fi/ohjaajakoulutus-0

OHJAAJA KOULUTUKSET Viikonlopussa ehtii oppia paljon! KNoppi-ohjaajakoulutus Nuorisoseurojen perusohjaajakoulutuksia järjestetään tänäkin vuonna ympäri Suomea. Koulutuksia on tarjolla ainakin seuraavilla alueilla: Lappi, Keski-Suomi, Itä-Suomi, Etelä-Pohjanmaa, Uusimaa. KNoppi koulutus Aika: 27.11.2015-29.11.2015, toinen jakso 22.-24.1.2016 Paikka: Munkkivuoren Nuorisotalo, Helsinki, toinen jakso Lahti. Hinta: 150, sis. Koulutus, majoitus ja ruoka Ilmoittaudu: 13.11. mennessä, www.uudenmaannuorisoseurat.fi Lisätiedot: pirita.laiho@nuorisoseurat.fi Knoppi-koulutus on perusohjaajakoulutus nuorille ohjaajiksi haluaville tai jo ohjaajina toimiville ohjaajille. Se antaa valmiuden lasten ja nuorten kerhojen pitämiseen ja ohjaajana toimimiseen. Koulutus keskittyy perustietoihin ja taitoihin sekä tarjoaa eväitä ohjaajaharjoittelulle sekä lajikohtaiseen ohjaajakoulutukseen osallistumiselle. Koulutuksen alaikäraja on 13-vuotta. Knoppi Pro koulutus KnoppiPro koulutus on perusohjaajakoulutus aikuisille ohjaajiksi haluaville tai jo ohjaajina toimiville ohjaajille. Se antaa valmiuden lasten ja nuorten kerhojen pitämiseen ja ohjaajana toimimiseen. Koulutus räätälöidään aina ryhmän toiveiden mukaan. Koulutuksen kesto on 8-12 tuntia, eli sen voi järjestää yhtenä päivänä tai vaikka parina iltana. Jos seurassanne on siis innokkaita äitejä, isiä tai haluatte muuten vaan ohjaajaporukalla miettiä seuranne lasten/nuorten harrastustoimintaa, olkaa rohkeasti yhteydessä. Koulutus on seuralle maksutonta. Pienin ryhmäkoko on 4 henkilöä. Pohjana käytetään valmista kerhomateriaalia, jonka ohjaajat saavat mukaansa. Lisätietoa: pirita.laiho@nuorisoseurat.fi Vauvasirkusvirikekurssi Aika: 17.-18.10.2015 Paikka: Munkkivuoren nuorisotalo, Helsinki Hinta: 100 (90 Nuorisoseurojen jäsen), sis. opetus ja ruoka Ilmoittaudu: 9.10. mennessä, www.uudenmaannuorisoseurat.fi Lisätiedot: pirita.laiho@nuorisoseurat.fi Koulutuksessa tutustutaan vauvasirkuksen menetelmiin ja harjoituksiin 4kk-2,5v kanssa työskenneltäessä, mutta suurin osa harjoituksista soveltuu myös esim. 3-5-vuotiaille. Koulutus järjestetään molempina päivinä järjestetään 10-15.30. Mukaan mahtuu maksimissaan 15 osallistujaa. Vauvasirkus on vauvan ja vanhemman/vanhempien yhteinen harrastus, jossa temppuilun, tasapainoilun ja pariakrobatian keinoin annetaan hauskasti ja helposti vauvalle aistivirikkeitä ja vahvistetaan lapsi-vanhempi-suhdetta. Koulutuksessa tutustutaan välineisiin ja opetellaan otteita ja liikkeitä nuken avulla. Ota siis vauvanukke ja rennot vaatteet mukaasi! Kouluttajana toimii sirkusopettaja ja vauvasirkuksen vetäjä Katja Ranta-Penttilä. Koulutus sopii hyvin myös vanhempi-lapsiliikunta- tai musiikkiryhmien vetäjille.

Teatteritoimijoiden tapaaminen Aika: 10.10.2015 klo 13-17 Paikka: Hannusali, Lahti Hinta: maksuton Ilmoittaudu: 4.10. mennessä, www.uudenmaannuorisoseurat.fi Lisätiedot: pirita.laiho@nuorisoseurat.fi, 040 558 7870 tai hannu.nipuli@nuorisoseurat.fi, 050 468 6388 Tapaamisessa tutustutaan seudun muihin toimijoihin ja kartoitetaan koulutuksen tarvetta sekä yhteistyön mahdollisuuksia. Jos olet: harrastajateatteriaktiivi, harrastajateatteritoiminnasta kiinnostunut toimija tai harrastajien kanssa työtä tekevä ammattilainen, tule mukaan kuulolle ja esittämään toivomuksia. KANSANTANSSIN OHJAAJAKOULUTUKSET Kansantanssin ohjaajakoulutuksen valinnaiset kurssit Lasten ja varhaisnuorten ohjaaminen ja ohjelmistosuunnittelu Aika: 24.10.2015 klo 10-17.45 Paikka: Taivallahden koulu, Helsinki Hinta: 55 Ilmoittaudu: 8.10. mennessä, http://bit.ly/1fuhk6t Lisätiedot: Kouluttajana tanssinopettaja (amk) Jutta Wrangen Kurssilta saat valmiuksia, materiaalia ja ideoita kansantanssin ohjaamiseen lapsille ja varhaisnuorille. Opit myös suunnittelemaan ikäryhmälle soveltuvia ohjelmistoja. Nuorten ja aikuisten ohjaaminen ja ohjelmistosuunnittelu Aika: 15.11. Klo 10-17.45 Paikka: Taivallahden koulu, Helsinki Hinta: 55 Ilmoittaudu: 29.10. mennessä, http://bit.ly/1ur8gzx Lisätiedot: kouluttajana tanssinopettaja (amk) Katariina Hiukka Kurssilta saat valmiuksia, materiaalia ja ideoita kansantanssin ohjaamiseen nuorille ja aikuisille. Opit myös suunnittelemaan ikäryhmälle soveltuvia ohjelmistoja. Kansantanssi näyttämöllä Aika: 28.11. Klo 10-17.45 Paikka: Taivallahden koulu, Helsinki Hinta: 55 Ilmoittaudu: 12.11. mennessä, http://bit.ly/1n9f04f Lisätiedot: http://www.nuorisoseurat.fi/kansantanssin-ohjaajakoulutus Tällä kurssilla opit kansantanssin näyttämölle viemisen perusperiaatteita, dramaturgian merkitystä tanssissa ja koreografian tekemisen perusteita. Kurssilla kouluttajana ja innostajana alan huippuosaaja Reetta-Kaisa Iles!

TEATTERIN OHJAAJAKOULUTUKSET Liikkeestä sanaksi - fyysinen kirjoittaminen -työpaja Aika: 17.10.2015 klo 10-16 Paikka: Hannusali, Rautatienkatu 3, sisäpiha, Lahti Hinta: 65, sis. kahvi/tee Ilmoittaudu: 7.10. mennessä, http://bit.ly/1exwu7s Lisätiedot: eija.majonen@kansalaisfoorumi.fi, 040-7389884 Fyysinen kirjoittaminen on kehollinen tapa tuottaa tekstiä. Tarkasti mietittyjen fyysisten harjoitteiden avulla vähenee paine tekstin keksimiseen ja vapautuu energiaa luovuudelle. Kun kehoa on herätelty ja hengästytetty, aukeaa usein puroja, joista pulppuaa uudenlaista lausetta, tuntematonta rytmiä, oivalluksia ja suodattamattomia sanoja. Fyysinen kirjoittaminen sopii monenlaisille ihmisille. Se toimii niille, jotka eivät ole kirjoittamisen kanssa paljoakaan tekemisessä sekä tottuneille kirjoittajille ja kirjoittamisen ammattilaisille. Harjoitukset antavat kirjoittajalle lisää työkaluja tuottaa erilaista ja erimuotoista tekstiä sekä uusia ideoita ja näkökulmia. Kehollisuuden kautta lähestyminen tuo avun niin ammatikseen kirjoittaville, jotka kärsivät kirjoittamisen lukoista tai ideapulasta kuin myös aloitteleville kirjoittajille, joita voi rajoittaa esim. kokemukset kouluaikojen äidinkielen tunneista tai kirjoittamisen pelko. Työpajaa vetää Tiina Tanskanen-Paavola, teatteri-ilmaisun ohjaaja, fyysisen kirjoittamisen menetelmän kehittäjä. Mukaan työpajaan tarvitset kirjoitusvälineet, liikkumiseen sopivat vaatteet, juomapullo sekä annos avointa mieltä. Voimaa muistoista - luovan muistelutyön koulutus Aika: 21.11.-22.11.2015 klo 10-17 molempina päivinä Paikka: Hannusali, Rautatienkatu 3, sisäpiha, Lahti Hinta: 85, sis. Voimaa muistoista -oppimisohjelman (pdf) Ilmoittaudu: 6.11. mennessä, http://bit.ly/1l43kod Lisätiedot: eija.majoinen@kansalaisfoorumi ja 040-7389884. Kurssin pituus on 16 opintotuntia. Kurssilla perehdyt luovan muistelutyön perusteisiin ja erilaisiin toiminnallisiin harjoituksiin mm. muistorasiatyöskentely, sadutus, esinemuistelu ja valokuvamuistelu. Työskentely on toiminnallista, yhteisöllisen oppimisen periaatteita toteuttava ja se tarjoaa uudenlaisia työmenetelmiä ja hyviä käytäntöjä luovaan muistelutyöhön. Kurssi on sopiva sinulle, joka olet toiminta- tai harrastusryhmän ohjaaja tai vetäjä tai olet muuten kiinnostunut elämänkerrallisesta muistelusta tai identiteettityöstä. Myös sosiaali-, terveys- ja nuorisoalan ammattilaiset voivat saada oivallisen toiminnallisen välineen työnsä tueksi. Luova muistelutyö soveltuu kaikille ikäryhmille ja sitä voidaan toteuttaa erilaisissa toimintaympäristöissä ja erilaisten ryhmien kanssa mm. eri-ikäisten harrastus- ja toimintaryhmissä, seniori- ja vanhustyön ryhmissä, sosiaalityön ja terveystyön osana, maahanmuuttajatyön osana, osana yhdistyksen toimintaa - teemallinen muistelusessio pohjaksi esimerkiksi tulevalle näytelmälle, konsertille tai yhdistyksen historiikkitietojen keräämiselle.

Kurssin kouluttajana on Pirjo Saloranta. Pirjo on ohjaustoiminnan artenomi/sosionomi amk ja ammatillinen opettaja. Hän on toiminut luovan ilmaisun opettajana sekä viriketoiminnan ohjaajana. Pirjo on käynyt luovan muistelutyön kouluttajakoulutuksen ja ollut suunnittelemassa Kansalaisfoorumin luovan muistelutyön konseptia. Valoa varpaissa -yhteisöllistä musisointi Aika: 26.9.2015 klo 10-17 Paikka: Hannusali, Rautatienkatu 3, sisäpiha, Lahti Hinta: 65, sis. Valoa varpaissa - yhteisöllisen musisoinnin virikkeitä ohjaajille -opas (pdf) Ilmoittaudu: 18.9. mennessä, http://bit.ly/1n256o7 Lisätiedot: eija.majoinen@kansalaisfoorumi ja 040-7389884. Kurssilla perehdyt yhteisöllisen musisoinnin oppimistyyliin, opit eri kohderyhmille sopivia matalan kynnyksen työtapoja monipuolisten yhteisöllisten musisointihetkien rakennusaineeksi ja saat runsaasti virikkeitä ja harjoitteita musiikin, teatterin ja muiden taidealojen soveltamisesta yhteisöllisessä musisoinnissa. Yhteisöllinen musisointi on hyvin käytännönläheistä ja toiminnallista tekemistä ja se soveltuu erilaisille kohderyhmille ja sen mukaansatempaava työskentely tuottaa osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunteen. Yhteisöllisen musisoinnin tavoitteena on musisoinnin energian ja ilon kokeminen ilman suoristuspaineita ja että kukin voi osallistua siihen omista lähtökohdistaan. Kurssin kouluttajana on Tiina Tanskanen-Paavola. Tiina on teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) ja on käynyt Valoa varpaissa kouluttajakoulutuksen ja ollut suunnittelemassa Kansalaisfoorumin yhteisöllisen musisoinnin konseptia. MUUTA Paavo Väyrysen rahaston tunnustuspalkinto Paavo Väyrysen rahaston tunnustuspalkinto myönnetään jälleen 3.10.2015 valtakunnallisessa Nuorisoseurakokouksessa Tampereella. Tunnustuspalkinto myönnetään lausunta-, puhe-, teatteri- tai kansantanssiharrastuksessaan menestyneelle nuorisoseuralaiselle. Palkinto on nuorten suomalaisten taiteilijoiden grafiikkaa. Palkinnon saajia voi olla yksi tai useampia. Rahaston pääoman muodostaa Paavo Väyrysen 50-vuotispäivän yhteydessä 2.9.1995 suoritetun keräyksen tuotto. Palkinnon saajia voi esittää 28.8.-15.9. välisenä aikana http://www.nuorisoseurat.fi/palkinto OHJAUSVINKIT Salainen ystävä Seistään isossa piirissä. Jokainen valitsee mielessään itselleen salaisen ystävän. Kun kaikki ovat valinneet, on tarkoitus kiertää ystävä kolme kertaa ympäri ohjaajan merkistä ja palata sitten omalle paikalle. Salaisen ystävän voi valita seuraavilla tavoilla esim. henkilö, jolla on jotain samaa kuin sinulla; henkilö, jolla ei ole mitään samaa kuin sinulla; henkilö, jolla on saman väriset sukat kuin sinulla Kaverin ympäri voidaan mennä eri askelilla, tai niin ettei henkilö arvaa, että häntä kierretään.

UUDENMAAN NUORISOSEURAT HALUAA TOIVOTTAA KAIKILLE OIKEIN LOISTAVAA SYKSYÄ 2015