Oikeustieteellinen tiedekunta
Ketterä ja tehokas oikeustieteellinen tiedekunta Tehtävämme on tarkastella yhteiskunnallisia ilmiöitä ja päätöksentekoa oikeustieteellisestä näkökulmasta aktiivisesti ja kriittisesti. Dekaani Jukka Mähönen on yksi tiedekunnan 20 professorista, osaamisaloinaan mm. yritysverotus, oikeustaloustiede ja yhtiöja arvopaperimarkkinaoikeus. Mähönen haluaa kannustaa oikeustieteilijöitä entistä tiiviimpään keskusteluun niin valtiovallan kuin liike-elämän edustajien kanssa.
Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta on nykyaikainen tutkimus- ja koulutusyhteisö. Uuden tutkimustiedon tuottaminen ja uusien osaajien kouluttaminen ovat tiedekunnan ydintehtäviä. Saman katon alla, tiedekunnan omassa rakennuksessa Caloniassa, vaikuttaa tiivis akateeminen yhteisö, jossa opiskelijoiden ja opettajien vuorovaikutus on helppoa ja mutkatonta. Laadukkuus ja laaja-alaisuus ohjaavat tiedekunnan opetus- ja tutkimustoimintaa. Tiedekunnan opettajat ja tutkijat osallistuvat myös aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikuttamiseen. Tiedekunnan toiminnan kehittämisessä yhteistyökumppaneilla ja tiedekunnan omilla kasvateilla, alumneilla, on ensisijaisen tärkeä merkitys. Perustettu 1960 Dekaani professori Jukka Mähönen Varadekaani professori Veli-Pekka Viljanen Opetuksen huippuyksikkö vuosina 1997 1998, koulutuksen laatuyksikkö vuosina 1999 2000, 2004 2006 ja 2007 2009
Haluttu ja arvostettu opiskelupaikka Oikeustapausharjoitukset ja käytännön kurssit innostavat ja motivoivat opinnoissa eteenpäin! Opiskelija Antti Vaajan (kuvassa oikealla) mukaan tiedekunnassa on vastattu hienosti käytännön työelämän tarpeisiin. Opiskelijoille järjestetään oikeustapauskilpailuja ja työharjoittelua sekä monitieteellistä, työelämään valmentavaa opetusta. Esimerkiksi Työelämän ja henkilöstöasioiden perusopintokokonaisuuteen (TYHE) oli keväällä 2010 yli kolme kertaa enemmän halukkaita kuin tarjolla olevia opiskelupaikkoja.
Turun oikeustieteellinen on suosittu ja arvostettu opiskelupaikka. Vuosittain vain reilut 10 % hakijoista voidaan hyväksyä tiedekunnan opiskelijoiksi. Tiedekunnassa annetaan tutkimukseen perustuvaa ja tuomarikelpoisuuden edellyttämää opetusta kaikilla keskeisillä oikeudenaloilla. Joka vuosi valmistuu yhteensä noin 200 uutta oikeusnotaaria, oikeustieteen maisteria sekä lisensiaattia ja tohtoria liike-elämän, oikeuslaitoksen ja tutkimuksen eri tehtäviin. Tiedekunta on tunnettu laadukkaasta opetuksesta ja osaavista, innostavista opettajistaan. Turun yliopiston vuoden opettajaksi on usein valittu oikeustieteen tiedekunnan edustaja, viimeksi vuonna 2010 oikeushistorian professori Lars Björne. 1 500 perus- ja jatkotutkinto-opiskelijaa 16 oppiainetta Tutkimus- ja opetushenkilökuntaa yhteensä noin 50, joista 20 professoria
Laaja-alaisen ja omaleimaisen tutkimuksen tekijä Olemme ylpeitä omasta julkaisutoiminnastamme. Panoksemme alan kirjallisuuteen ja julkaisuihin Suomessa on merkittävä. Siviilioikeuden professori Ari Saarnilehto (kuvassa oikealla) sekä erikoistutkija Mika Viljanen ja tutkijatohtori Mia Hoffrén ovat kaikki tehneet vahingonkorvausoikeuteen liittyvää tutkimusta ja julkaisseet alan artikkeleja ja kirjallisuutta. Saarnilehto näkee tiedekunnan tutkimuksen vahvuutena sen monipuolisuuden.
Lainopillista tutkimusta tehdään kaikissa tiedekunnan oppiaineissa. Käynnissä on myös lukuisia kansallisesti tai kansainvälisesti rahoitettuja tutkimusprojekteja. Näistä osa on puhtaasti oikeustieteellisiä tutkimuksia, osa taas poikkitieteellisiä tutkimushankkeita yhteistyössä muiden tiedekuntien, yliopistojen tai yhteistyökumppanien kanssa. Tiedekunnan tutkijat osallistuvat asiantuntijoina ajankohtaiseen kansalliseen keskusteluun mediassa, lainvalmistelussa ja oikeustieteellisessä kirjallisuudessa. Tiedekunnan julkaisusarjoissa käsitellään ajankohtaisia teemoja ja kysymyksiä esimerkiksi urheiluoikeudesta, immateriaalioikeudesta sekä vero- ja hallintooikeudesta. Tiedekunnan tutkijat kommentoivat oikeuskäytäntöä kuudesti vuodessa julkaistavassa Oikeustieto-lehdessä. Jatko-opiskelijoita kaikissa oppiaineissa 3 6 väitöskirjaa vuodessa 5 Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimusprojektia 6 julkaisusarjaa, 12 muuta julkaisua vuonna 2010 Oikeustapauskokoelma Suomen hovioikeuksien tapauksista vuodesta 1991
Kansainvälinen näkökulma oikeuteen ja lainkäyttöön Staff members in the Faculty of Law are not only extremely qualified but also very friendly and ready to assist. The University offers the best of Nordic countries! Islantilainen Magnea Lily Fridgeirsdottir opiskelee vaihto-opiskelijana oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Magnea oli vertaillut eri vaihtoehtoja Pohjoismaissa ja valinnut Turun monipuolisimman ja mielenkiintoisimman kurssitarjonnan perusteella. Lukuvuonna 2009 2010 tiedekunnassa oli tarjolla 36 englanninkielistä kurssia.
Sekä opetus että tutkimus tiedekunnassa kansainvälistyy nopeassa tahdissa. Turku Law Schoolin englanninkielinen kurssitarjonta suomalaisille ja kansainvälisille opiskelijoille kattaa sekä julkis- että siviilioikeuden. Monimuotoinen opiskelu antaa valmiudet sekä tieteelliseen tutkimukseen että käytännön työtehtäviin. Usean vaihto-ohjelman kautta tiedekunnan opiskelijoilla on myös mahdollisuus suorittaa oikeustieteellisiä opintoja noin 50 eri yliopistossa Pohjoismaissa, Euroopassa ja USA:ssa. Kansainvälisessä tutkimusyhteistyössä tiedekunnan vahvuusalueita ovat konstitutionalismi eli perus- ja ihmisoikeuksien tutkimus sekä innovaatiot ja yritysoikeus. Myös immateriaalioikeuden ja viestintäoikeuden tutkimus on vahvassa nousussa. Tiedekunta julkaisee englanninkielistä refereejulkaisua Nordic Journal of Commercial Law (NJCL). Julkaisu ilmestyy kaksi kertaa vuodessa osoitteessa www.njcl.utu.fi. Turku Law School -yhteistyö Åbo Akademin kanssa vuodesta 1993 Juridisen viestinnän opintokokonaisuudet viidellä eri kielellä Uusi kaksivuotinen englanninkielinen maisteriohjelma Law and Information Society käynnistyy vuonna 2011 European Post-Graduate Summer Schoolin perustajajäsen
Palvelua, kontakteja ja koulutusta koko uran ajan Meiltä löytyy kätevästi ja helposti alan uusin oppi ja tieto! Kirjastonhoitaja Mika Sarlin (kuvassa oikealla) kertoo, että Calonian kirjasto on paitsi opiskelijoiden ja henkilökunnan myös alumnien ja kaupunkilaisten ahkerassa käytössä. Kirjastosta löytyy mm. lehtiä yli 10 000 vuosikertaa ja monografioita 37 000. Käyntejä kirjastossa on vuositasolla yli 65 000.
Oikeustieteellisen tiedekunnan tavoitteena on jatkuva ja katkeamaton vuorovaikutus ja yhteistyö tiedekunnan kasvattien, alumnien kanssa. Tiedekunta tarjoaa tiedekunnasta valmistuneille tehokasta työelämän tarpeisiin räätälöityä lisä- ja täydennyskoulutusta. Elinikäiseen oppimiseen panostetaan myös osallistumalla avoimen yliopiston opiskelutarjontaan. Tiedekunta järjestää joka kevät alumneille Tiedekunnan päivän ja alumnikontakteja hyödynnetään myös opiskelussa, jatko-koulutuksessa ja tutkimuksessa. Alumnit toimivat esimerkiksi valmistuvassa olevien opiskelijoiden mentoreina. Lakimiesliiton teettämän kansallisen tutkimuksen mukaan vuonna 2004 2006 juristeiksi valmistuneista 98 % työllistyi, ja 85 % oli koulutustaan vastaavissa töissä. Räätälöityä täydennyskoulutusta lakimiehille, tuomareille ja muille virkamiehille vuodesta 1993 75 kurssipäivää ja yli 2 000 kurssitettavaa (2009) Oikeustieteen opetusta ja kursseja avoimessa yliopistossa Aktiivinen alumniyhdistys Senilex 10 vuotta vuonna 2010
www.law.utu.fi Puh. 02 333 5502