VAASKIVI JA PSYKOANALYYSI Juhani Ihanus 21.9.2012 Helsinki, SKS (T. Vaaskiven 100-vuotisjuhlaseminaari)
T. Vaaskivi (1912 1942) ja hänen teoksiaan (Sillanpää-elämäkerta, 1937 ja kulttuurikriittinen Huomispäivän varjo, 1938)
PSYKOANALYYSI 1920- JA 1930-LUVULLA SUOMESSA Keskustelu psa:sta alkoi vähitellen lisääntyä ja tavoittaa myös suomenkielistä (vielä varsin vähäistä) yleisöä Psa:n keskeisin varhainen uranuurtaja Suomessa on lääkäri Yrjö Kulovesi (1887 1943) Kulovesi oli kahdesti Wienissä: 1) 2 kk 1924, keskeytynyt koulutusanalyysi Eduard Hitschmannin kanssa; 2) 2 ½ kk 1925, tapasi mm. Freudin, oli Paul Federnin koulutusanalyysissa, hyväksyttiin myöhemmin Wienin psykoanalyyttisen yhdistyksen jäseneksi Kulovesi julkaisi teoksen Psykoanalyysi 1933 Kulovesi arvosteli rankasti Vaaskiveä asiantuntemattomaksi puoskariksi ja köykäiseksi kansantajuistajaksi
KULTTUURISIA JA AKATEEMISIA KOSKETUSKOHTIA Filosofit Rolf Lagerborg, Eino Kaila ja Erik Ahlman ottivat jossakin määrin huomioon psa:n akateemisessa opetuksessaan ja julkaisuissaan. Kaila yhdisteli Persoonallisuus-teoksessaan (1934) kriittisesti psykodynaamisia näkemyksiä hahmopsykologiaan. Vaaskivi (1938) mainitsi Kailan teoksen, joka oli viitannut suuntaa monille ajatuskuluilleni Sekä Kaila että Ahlman olivat Kulovettä suopeampia Vaaskiven psa-kiinnostuksen suhteen. Kaila (1937) mainitsi V:n edustavan harvinaista henkistä impressiivisyyttä ja ekspressiivisyyttä, joskin tämän viehtymys hätkähdyttämiseen kieli vain korkealuokkaisesta journalistiikasta. Ahlmanin kirje V:lle (7.7.1937; SKS:n Kirjallisuusarkisto 688:3:1): suurta lukeneisuutta niin suurta, etteivät minun tietoni riitä kirjassa [Vaistojen kapina] esitetyn aineksen hallitsemiseen
Eino Kaila (1890 1958) Erik Ahlman (1892 1952)
Rolf Lagerborg (1874 1959), varhainen psykoanalyysin esittelijä Suomessa, kääntyi 1920-luvun lopulla behaviorismin kannattajaksi
VAASKIVEN KOSKETUSKOHTIA PSA:IIN Varhaiskypsä Tatu Vahlsten (v:sta 1935 Vaaskivi) tutustui jo 1920-luvun loppupuolella filosofiaan, mytologiaan, mystiikkaan ja kulttuurihistoriaan. Psykologiaan, psykiatriaan ja etenkin psa:iin Vaaskivi syventyi v:sta 1934 lähtien Varhainen julkaisematon käsikirjoitus Psychopathologische Dokumente (1935) Henkilökohtaiset motiivit ja kulttuurianalyysi yhdistyivät Psykoanalyysista vaikutteita saanut kirjallisuuskritiikki (esim. Uuno Kailas -artikkeli 1935: lapsuuden traumat, Narkissos-myytti; Freud-essee 1936; Eino Railoon kohdistunut teilaus 1937) F. E. Sillanpään psykobiografia (1937): alkuelämykset, agorafobia, vulgaarifreudilaisuus, sauna katarttisena tilana; sepitetty harvinaisella intomielellä (Anttila 1947, 19) Kulttuurikriittistet teokset Vaistojen kapina (1937) ja Huomispäivän varjo (1938) Psa:n mytologisointi sensaatiomaisesti ja apokalyptisesti: modernin ihmisen ja länsimaisen sivilisaation kriisi
VAASKIVEN KOSKETUSKOHTIA PSA:IIN Psa Vaaskivelle pikemmin vitalistinen myytti ja maailmankatsomus kuin psykologinen teoria tai psykoterapiamenetelmä Kaunokirjallisuudesta (Gide, Huxley, D. H. Lawrence) esimerkkejä teemoista, jotka valaisivat yksilöllisen onnenvaatimuksen ja ympäristön asettamien velvoitusten vihlovaa ristiriitaa vaistojen kapinaa hengen kuolemanympyrässä, välittömyyden ja kulttuurin vastakohtaa (Huomispäivän varjo, s. 356) Kaksoisvolyymin psykoanalyyttinen ajatus- ja aatesisältö ei erityisen omintakeinen eikä innovatiivinen; puutteellisia teoreettisia hahmotelmia; esteettinen tyylittely sekä kulttuurikritiikin ja kulttuurifantasian yhdistely Vaaskiven ominta aluetta
VAASKIVEN KOSKETUSKOHTIA PSA:IIN Vaaskivi ei pitänyt itseään psa:n tieteellisenä arvioijana vaan laajojen kulttuurianalyysien luonnostelijana (esikuvina mm. Spengler, Friedell, Klages, Stefan Zweig, Ortega y Gasset, Bergson, Künkel, Keyserling, Groddeck ja Olavi Paavolainen) Vaaskivi suuntautui lopulta romaanikirjailijaksi, ystävystyi häntä aiemmin arvostelleiden teologien (Yrjö J. E. Alasen ja Eino Sormusen) kanssa sekä vieraantui Freudin teorioista. Hänellä oli tunnonvaivojakin pelätessään saastuttaneensa lukijainkin mielikuvitusta Freudin opinkappaleilla (Putaala 1948, 233) Lähdeteos: Juhani Ihanus (1994) Vietit vai henki. Psykoanalyysin varhaisvaiheet Suomessa. Helsinki: Yliopistopaino. (Ks. Lähdeviitteet tästä teoksesta.)