OPPILAAT JA OPETTAJAT Kun ihminen herää totuuden etsintään, on hänen ensimmäinen vakavampi ja samalla luonnollinen kysymyksensä: missä on pätevä opettaja? Teosofinen ja kristosofinen kirjallisuus puhuu henkisistä opettajista, joten sitä tietä asiat valkenevat. Siis tutkimaan. Ensi lukemalta voi teosofinen maailmankuva tuntua sekavalta siitäkin syystä, että samoista asioista on puhuttu niin monelta näkökulmalta. Saman tekijän kirjoissa esimerkiksi on samaa asiaa käsitelty kymmeniltä eri puolilta, mikä alussa näyttää tarpeettomalta. Jos totuus on yksi, niin luulisi riittävän, että se sanotaan, niinkuin se on ja sillä hyvä. Maailma ei kuitenkaan ole niin yksiniittinen kuin soisimme. Elämän polku on sangen mutkallinen. Siinä on koukeroita, jotka myöskin tuntuvat tarpeettomilta. Kuitenkin niitä on, sille emme mitään voi. Ja jokaisen mutkan takana laahustaa, vieläpä nukkuukin joku taivaltaja. Näistä tuskin löytyy kahta samankaltaista. Kun joku heistä herää kysymään elämänsä tarkoitusta, niin hän tietenkin lähtee pohtimaan asioita juuri siitä kohdasta missä hän herätessään on. Jos hän alkuinnoissaan yrittää ottaa kolmiloikan, niin hän kyllä hetken kuluttua huomaa, että lähtökohtaan sitä ensin on palattava. Siihen, missä oli herätessään. Koska siis olemme jokainen kaltaisemme ja kirjallisuus muotorikasta, niin jokaiselle voi totuus valjeta vähän eri kohdasta. Sananlaskukin sanoo, että yksi ihastuu äitiin ja toinen tyttäreen ja molemmat pääsevät näin purjehtimaan avioliiton satamaan. Samoin toinen voi ymmärtää ensin syysuhteen lain, toinen kehityksen, kolmas viihtyy siveysopin pa- 71
rissa... Mielessä on pidettävä, että ihminen tavallisesti on kovin minäkeskeinen olento. Siksi ehkä useimmille kajastaakin etsimisessään alussa jonkinlainen pyyde: tämä on arvokasta siksi, koska minä saan ymmärrykseni valaistukseen. Tällaisessa näkemyksessä ei tietenkään ole mitään ala-arvoista, sillä eihän ihminen pääse alkuunkaan, ellei hänen järkensä ja ymmärryksensä avaudu. On kuitenkin muistettava, ettei tässä ole minun saavutukseni kyseessä muuta kuin alussa. Se ei ole lopullinen tavoite. Luostarilaitokset pysähtyivät suureksi osaksi tähän, joten oman pyhyyden valmistaminen tuli pääasiaksi. Saman pyrkimyksen huomaamme päässeen myöskin teosofiseen ilmapiiriin. Joukko ihmisiä saattaa nauttia esim. seremonioitten aikaansaamista tunteiluista ja kuvitella, että se on hyvin kehittävää, tai valmistautua vastaanottamaan vuosisadan lopulla tulevaa lähettilästä uskossa, että hän opettaa juuri sitä, mitä odottaja tahtoo hänen opettavan. On kuitenkin muistettava, että juutalaisetkin odottivat messiastaan, mutta hän sanoikin odottajilleen: Te kyykäärmeitten sikiöt. Näitten ilmiöitten pohjavirityksenä on maallisen tai taivaallisen onnen tavoittelu. Ihmiskunta saa siinä sivussa tulla toimeen niin hyvin kuin osaa. Tällaisten asioitten keskellä pyörii aina ajatus opettajista. Niitäkin on monta, jos ajattelemme teosofista liikettä kokonaisuutena. Mistä löytää sen oikean? Tämä kysymys askarrutti ihmisiä jo Paavalin aikana kun hän puhuu, että toiset pitävät Paavalin puolta, toiset jonkun toisen. Onko mitään mittapuuta, millä voimme erottaa, sanokaamme, valhekristuksen oikeasta? Eräs meitä jokaista lähellä oleva mittapuu on tämä: tee toiselle ainoastaan sitä, mitä toivoisit itsellesi tehtävän. Jos joku opettaja opettaa esim. näin: ei pidä koskaan suuttua, mutta tappaminen on luvallista, niin hyväksyessäsi tämäntapaisen opetuksen, hyväksyt myös sen, että joku suuressa laupeudessaan ja rakkaudessaan painaisi hellästi tikarin rintaasi. Pääasiahan on, ettei hän tee sitä vihassa. Tämän suuntaisessa opetuksessa näkyy oikea Pukinsorkka isolla kirjaimella. Oikea moraali, sellainen, jota ovat esittäneet ihmiskunnan viisaimmat ja joka puhtaimpana esiintyy Vuorisaarnassa, ei ole kaksinaamaista. Ei siinä hellitä murhaa teeskennellyn suuttumattomuuden varjolla, ei irstailua ulkokultaisella puhtaudella. Valhetta ja petosta ei peitellä sillä, että ollaan näennäisesti vannomatta... Vuorisaarnan moraali on päinvastoin todellisuutta: tappamattomuus kuuluu kristitylle ilman varauksia, se on vähin vaatimus. Mutta siihen sisältyvää moraalia voidaan syventää siten, että lakataan suuttumasta. Toiselta puolen on hyvä muistaa, että jos suuttunut ihminen tekee tapon, tapahtuu se eläimellisessä luonnon tilassa. Mutta jos hän hillitsee tahtonsa voimalla vihansa ja siitä huolimatta tekee 72
murhan, on se harkittua julmuutta. Siinä on jo helvetin voimat pelissä. Ja kuitenkin on teosofisenkin liikkeen yhteydessä opetettu tämäntapaistakin moraalia. Onko ihme, jos ajatteleva ihminen kysyy: missä on totuus? Toinen, mittapuuksi kelpaava opetus on: onko opettajan esittämä moraali alusta loppuun yhtäpitävää? Vai vaihtaako hän manttelia kuten ihminen kesä- ja talvitakkia, tarpeen mukaan? Esimerkiksi näin: Vuorisaarnan moraali on suurta ja jaloa, tehtävämme on puhua siitä jatkuvasti: mutta nyt on sota; vihollinen uhkaa maata, eikä meillä ole aikaa askarrella sellaisten asiain parissa; Vuorisaarna joutaa nyt syrjään toistaiseksi; ensin on saatava vihollisesta voitto, siis tapettava laumoittain ihmisiä; sen jälkeen voidaan Vuorisaarnakin ottaa hyllyltä... Siis rauhan aikana toista, sodan syttyessä toista. Vuorisaarnan moraali on kotoisin Suuren Elämän syvänteistä. Sitä ei ole kukaan keksinyt. On vain ihmiskielellä esitetty määrättyjä kosmoksen lakeja. Nämä lait ovat ajattelevalle ihmiselle yhtä käsitettäviä kuin sekin, että kivi painaa, tai että ukkosilmalla salama iskee. Jokainen voi suuremmitta ponnistuksitta tällaiset asiat käsittää. Mutta ne eivät olleet ihmisten tiedossa ennen kuin ne esitettiin, yhtä vähän kuin painolaista tiedettiin ennen sen keksimistä, vaikka se oli vaikuttanut maailman alusta asti. Tai että salaman todettiin olevan sähköä. Voimme siis sanoa, että oikea moraali on yhtä suoraa kuin fyysilliset luonnon lait ja yhtä vääjäämätöntä, kuin nämä ovat toiminnassaan. Metafysiikka on toisen luontoista. Se on verrattavissa tieteellisen tutkimustyön saavutuksiin. Niinpä eri tiedemiehet voivat olla painolain olemuksesta eri mieltä, jos he erilaisten tutkimusmenetelmien avulla ovat tulleet erilaisiin tuloksiin. Samoin käsitettiin sähkön virtaavan positiivisesta navasta negatiiviseen, kunnes elektrooniputki paljasti, että sähköinen suihku sinkoaakin katodista anodiin, siis päinvastoin. Lieneekö viimeinen toteamus tässä? On siis käsitettävissä, että kun on kysymyksessä ylifyysilliset seikat, näkymättömät maailmat, luomispäivät, rotujen vaiheet... niin näiden selityksissä saattaa esiintyä ristiriitoja. Eri tutkijat katselevat ilmiöitä kykyjensä mukaan eri näkökulmista. Pekka Ervastkin huomauttaa, etteivät nämä ole autuuden asioita ja että ne selviävät lopullisesti vasta kun itse osaa niitä tutkia ja tutkimuksiaan vertaa ennen tehtyihin tutkimuksiin. Moraali on toisen luontoista. Opettajia etsiessämme voimme heti kiinnittää huomiomme moraaliin. Liitän tähän oman kokemukseni: Pekka Ervastin Vuorisaarnaan pohjautuva moraali pysyy muuttumattomana hänen kirjallisuutensa sarjassa alusta loppuun. Siinä ei tule sivuhyppyjä. Eikä hän vaikeuksien edessä heitä Vuorisaarnaa syrjään, tai pistä sitä hyllylle odottamaan parempaa 73
aikaa. J. R. Hannulan kirjallinen tuotanto seuraa kiinteästi hänen vanavedessään. Mitä tulee siveysopin ja metafysiikan rinnakkaispätevyyteen eri okkultistien opetuksissa, voimme ajatella seuraavaa: Painolaista puheen ollen ajattelemme fyysikkoa, joka pitää painovoimaa suuressa arvossa esimerkiksi siitä syystä, että se pitää tallukset lujasti kiinni maan kamarassa. Tämän seikan arvokkuudesta hän on kirjoitellut paksuja nidoksia ja saanut yleistä tunnustusta. Mutta sitten puhkeaa sota. Jos nyt arvon fyysikkomme hätääntyy ja selittää, että painovoima onkin tässä tilanteessa pahasta, koska se vetää vihollisen pommit niskaamme, niin että se pitääkin nyt sodan ajaksi kumota ja asettaa hyllylle odottamaan parempia aitoja niin heti hoksaamme hänen puhuvan älyttömyyksiä. Kosto hän noin selvässä asiassa heitti täysvoltin, on syytä epäillä koko tallukkateorian olevan hölynpölyä. Kaikki muutkin selitykset menettävät arvokkuutensa, jos niiden peruskallio luhistuu. Samaa voimme sanoa henkisiin liikkeisiin lukeutuvista opettajista. Ellei moraalinen pohja kestä koetuksia, ovat muutkin opetukset vähemmän arvokkaita. H. P. Blavatskyn, Pekka Ervastin ja J. R. Hannulan opetukset tähdentävät, että okkultisten opetusten pätevyys on suorassa suhteessa ihmisen ja Jumalan väliseen suhteeseen, siis moraaliin. Näissä asioissa Pekka Ervastin tulkitsema Vuorisaarna on ehdoton auktoriteetti. Henkisiksi opettajiksi ja valistajiksi pätevät lopullisesti vain Valkoisen Koulun mestarit, koska heillä on ihmisyysmoraali perustanaan. Mitä tästä asiasta sanoo Pekka Ervast, lainaamme Tietäjästä v. 1912 sivulta 310, Toimittajalta : Pääsy Mestarien luo riippuu ihmisestä itsestään. Vaikka ihmisellä on opettajiakin, riippuu viime kädessä kuitenkin hänestä itsestään, pääseekö hän Mestarein kouluun. Ja Mestarein koulu on todellinen s a l a i n e n k o u l u. Tämä salainen koulu on näkymättömässä maailmassa. Siinä käynti tapahtuu salassa. Kaikki ulkonaiset salaiset koulut ja pyrkimiset ja ponnistukset ovat vain valmistavaa laatua. Varsinainen henkinen opetus annetaan salaisessa maailmassa. Missä se salainen maailma on? Joka paikassa. Ja kuinka ihminen siihen astuu? Oman sydämensä kautta ja läpi. Tie Mestarein luo on kerta toisensa perästä julistettu maailmalle. Se ei ole mikään salassa pidetty asia. Päinvastoin jokainen sen voi kuulla ja käsittää. Vaikeus ei ole käsittämisessä vaan käymisessä. Sillä mikä tie Mestarein luo on? Se on vapaaehtoinen, vaikuttimiltaan epäitsekäs työ ihmiskunnan hyväksi. Palvelkaa ihmisiä, rakastakaa toisianne! Tehkää omasta elämästänne yksi pitkä työskentely totuuden ja oikeuden, kauneuden ja hyvyyden puolesta ihmisille iloksi ja hyödyksi! Työskennelkää puhtaista vaikuttimista, ei kunnian, ei kiitoksen, ei maallisen eikä taivaallisen palkan 74
odotuksesta! Kun ihminen niin elää ja niin tekee, hän suurin askelin lähenee Mestarein salaista koulua. S i l l ä s i i h e n k o u - l u u n o t e t a a n o p p i l a i k s i a i n o a s t a a n i h m i s t e n a u t t a j i a. (Harv. V. L.) Ja edelleen: Etsikää meitä Teosofisen Seuran kautta, on eräs Mestari sanonut. Tässä on teoso- teille ohjelma anettu: tehkää paraimman kykynne mukaan teosofista työtä, emmekä me Mestarit ole kiittämättömiä. [Ihmiskunta tarvitsee meidän päivinämme teosofiaa, sen pitää tutustua teosofisiin oppeihin. Mikä työ siis tällä hetkellä on varmempaa työtä ihmisten hyväksi kuin työ teosofisten aatteiden puolesta. V. L. 1950: 90 93. 75