Asunto Oy Oulun Satamakapteeni, 90520 Oulu Moderni kaupunkikoti meren äärellä ENNAKKO- MARKKI- NOINNISSA Taitelijijan näkemys
ARKKITEHDIN TERVEISET Aikanaan satamana toiminut Toppilansalmi on Oulun merellisintä aluetta. Asunto Oy Oulun Satamakapteeni sijoittuu Toppilansalmen pohjoisrannalle Möljän kortteliin, vanhan sataman merkittävimpien historiallisten maamerkkien väliselle alueelle. Asunto Oy Oulun Satamakapteenissa on asuntoja yksiöistä kattokerroksen isoon neliöön. Kaikki asunnot on suunniteltu huolellisesti toimiviksi ja tehokkaiksi, kiinnittäen huomiota erityisesti kalustettavuuteen ja valoisuuteen. Ikkunoista ja parvekkeilta aukeavat hyvät näkymät parhaisiin ilmansuuntiin ja Toppilansalmen merimaisemaan. Rakennuksen porrastuva hahmo ja päädyn suuret parvekkeet kurottavat kohti maisemaa. Suurempien asuntojen terassilasitetut parvekkeet ovat tilavia, muodoltaan ja mitoiltaan monipuolisesti kalustettavia. ienimpiä asuntoja avartavat ranskalaiset parvekkeet. Korttelin sisäosaan muodostuu suojaisa ja rauhallinen asukkaiden autoton ja kaikille yhteinen piha viheralueineen. Autopaikat on sijoitettu kätevästi pihan alle autohalliin, josta on kulku rakennusten porrashuoneisiin. 2 Taiteilijan näkemys
Onni asuu Toppilansalmessa Oulun Toppilansalmeen nousee lähivuosien aikana upea seitsemän kerrostalon kotikortteli. Ensimmäisenä rakennettava Oulun Satamakapteeni tuo kaupunkiin 68 uutta upeaa asuntoa monenlaisiin elämäntilanteisiin kompakteista yksiöistä saunallisiin perheasuntoihin. Toppilansalmi on näyttävä ja merellinen asuinpaikka. Se tarjoaa sujuvaa arkea viihtyisässä ja rauhallisessa asuinympäristössä veden äärellä. Möljän sillan ylitse pääset Nallikarin urheilupuistoon ja ulkoilureiteille sekä Hietasaareen. yöräteitä pitkin ajaen olet muutamassa minuutissa Torinrannassa. Viereisellä rantabulevardilla voit nauttia lämpimistä kesäilloista. Talvisaikaan pääset helposti meren jäälle hiihtämään kevätauringossa. Oulun Satamakapteenissa viihtyvät myös veneilijät ja kalastuksesta kiinnostuneet. Voit helposti lähteä päiväksi merelle kalastamaan tai muuten vain nauttimaan kesästä ja huviveneilystä. Kävelyetäisyydellä ovat kaupungin ylläpitämät Toppilansaaren ja Vaakunakylän venesatamat, joista sinulla on mahdollisuus varata paikka omalle purrellesi. 3
Elämän laatua kävelymatkan päässä palveluista Toppilansalmi on lyhyen kävelymatkan päässä Oulun keskustasta ja sen monipuolisista palveluista. Kaupat, päiväkodit, ja koulut ovat lähietäisyydellä. Alueella on helppo liikkua jalan tai pyörällä joka suuntaan. Vireässä ja jatkuvasti kehittyvässä kaupungissa vapaa-ajanviettomahdollisuudet ovat runsaat. Tapahtumia riittää niin kesällä kuin talvellakin. Olipa lajisi uinti, veneily, melonta, hiihto, retkiluistelu tai lenkkeily, löydät Toppilansalmen ja viereisen Nallikarin urheilupuiston alueelta monipuoliset puitteet liikuntaan ja ajanviettoon. Toppilansalmessa on helppo asua, harrastaa, opiskella ja tehdä töitä. 4
Höyrymyllyntie Terva- Toppilan koulu itkänmöljantie Tervahovintie Koskelantie Asunto Oy Oulun Satamakapteeni Siilotie Meklarintie Siilotie Siilotie itkänmöljantie Nallikari Toppilansaarentie Hietasaarentie Bertel Jungin tie Holstinsalmentie Sijaintikartta on viitteellinen. ALVELT K-supermarket Toppila n. 500 m J. T. Marttila Oy n. 800 m Sale Tuira n. 900 m Alakoulut: Oulun kaupunki Terva-Toppilan koulu n. 1 km Oulun kristillinen koulu n. 1,3 km KAAT TERVEYDEN- HOITO Oulun kaupunki Tuiran terveysasema n. 1 km Oulun kaupunki Kaijonharjun terveysasema n. 3,7 km Oulun kaupunki Rajakylän terveysasema n. 4 km Kontinkankaan hyvinvointikeskus n. 4 km KOLT LIIKNTA- AIKAT Yläkoulut: Oulun kaupunki Merikosken koulu n. 1,6 km Oulun kaupunki Merikosken lukio n. 1,6 km Oulun lyseon lukio n. 2,3 km Oulun kaupunki Castrenin urheilukeskus n. 1 km Nallisport Nallikari-Tennis Oy n. 1,1 km Nallisport Oy n. 1,1 km Oulun Kiipeilykeskus Oy n. 1,5 km AIVAKODIT äiväkoti Touhula Lipporanta n. 400 m Oulun kaupunki Kisakentän päiväkoti n. 800 m Montessori-Leikkikoulu yramidi Ky n. 900 m äiväkoti Eväsreppu n. 1 km JLKINEN LIIKENNE Lähin bussipysäkki: E 400 m Hietasaari 800 m Linja-autot 4A, 15, 20, 26 5
Tee makusi mukainen koti Rakennamme kotikortteliisi 8-kerroksisen Asunto Oy Oulun Satamakapteenin, joka on suunniteltu sinulle viihtyisäksi kodiksi. ohjaratkaisut sopivat moneen makuun. Olohuoneeseen yhdistyvä keittiö tuo lisää tilaa oleskeluun. Ikkunoista ja parvekkeilta aukeavat hyvät näkymät parhaisiin ilmansuuntiin ja Toppilansalmen merimaisemaan. Kodissasi on tilaa, ilmavuutta ja valoa. Moderni koti on suunniteltu sinulle, joka vaadit kodiltasi viihtyisyyttä ja arjen toimivuutta. Suorastaan luksusta on vesikiertoinen lattialämmitys, joten koti ilman pattereita tuo sisustajalle paljon uusia mahdollisuuksia. Kaikissa asunnoissa on sekä huoneistokohtainen kylmän ja lämpimän vedenmittaus että koneellinen tulo-poisto-ilmanvaihto lämmön talteenotolla. Yhtiössä näkyvät myös kaapelikanavat. Asunnot varustetaan lisäksi datakaapeloinnilla laajakaistayhteyksiä varten. Taitelijijan näkemys Viimeistelemme sisustuksenkin huolella. Löydät meiltä kattavan valikoiman trendikkäitä sisustusmateriaalivaihtoehtoja, joista voit valita mm. mieleisesi laatat, lattiamateriaalin, työtasojen pinnat, kaapistojen ovet ja vetimet. Voit esittää myös yksilöllisiä toiveita omasta kodistasi. Kerro meille tyylisi ja toiveesi kiintokalusteista, kodinkoneista, väreistä ja materiaaleista. Kerro toiveesi riittävän ajoissa, niin me toteutamme ne. Taitelijijan näkemys 6
ASNTOYHTIÖ Asunto Oy Oulun Satamakapteeni, 90520 Oulu Kohde muodostuu Toppilan kaupunginosaan sijoittuvasta yhdestä kahdeksankerroksisesta kerrostalosta, jossa on yhteensä 68 asuntoa. Autopaikat on sijoitettu autohalliin pihakannen alle asemapiirustuksen mukaisesti. Autopaikat myydään erillisinä osakkeina. TONTIN TIEDOT Kunta Oulu Tontin pinta-ala: 9784 m 2 Tontti: Oulun kaupunki Asuntojen lukumäärä: 68 Huoneistoala: 2811 m 2 YLEISET TILAT Tekniset tilat, huoneistojen irtainvarastot ja väestönsuoja rakennetaan kellarikerrokseen. ASEMAKAAVA Lisätietoja ympäristöstä ja kaavoituksesta antaa Oulun kaupunki. ARVIOIT VALMISTMINEN: Kesä-/ heinäkuu 2018 ENERGIALOKKA: C ARKKITEHTISNNITTEL Arkkitehtitoimisto Kanttia 2 Oy HONEISTOLETTELO 1. kerros 1h+kt 23,0 m 2 1h+kt 23,5 m 2 1h+kt 27,5 m 2 1h+kt 28,0 m 2 2h+kt 32,5 m 2 2h+kt 34,0 m 2 2h+kt 36,0 m 2 2h+kt 40,5 m 2 2h+kt+s 42,5 m 2 2h+kt+s 49,5 m 2 2. kerros 1h+kt 230, m 2 1h+kt 23,5 m 2 1h+kt 28,0 m 2 2h+kt 32,5 m 2 2h+kt 34,0 m 2 2h+kt 40,5 m 2 2h+kt+s 49,5 m 2 3h+kt+s 60,5 m 2 3h+kt+s 80,0 m 2 3. kerros 1h+kt 22,5 m 2 1h+kt 23,0 m 2 1h+kt 28,0 m 2 2h+kt 32,5 m 2 2h+kt 34,0 m 2 2h+kt 40,5 m 2 2h+kt+s 49,5 m 2 3h+kt+s 60,5 m 2 3h+kt+s 80,0 m 2 4. kerros 1h+kt 22,5 m 2 1h+kt 23,0 m 2 1h+kt 28,0 m 2 2h+kt 32,5 m 2 1h+kt 34,0 m 2 2h+kt 40,5 m 2 2h+kt+s 49,5 m 2 3h+kt+s 60,5 m 2 3h+kt+s 80,0 m 2 5. kerros 1h+kt 22,5 m 2 1h+kt 23,0 m 2 1h+kt 28,0 m 2 2h+kt 32,5 m 2 2h+kt 34,0 m 2 2h+kt 40,5 m 2 2h+kt+s 49,5 m 2 3h+kt+s 60,5 m 2 3h+kt+s 79,5 m 2 6. kerros 1h+kt 22,5 m 2 1h+kt 23,0 m 2 1h+kt 28,0 m 2 2h+kt 32,5 m 2 2h+kt 34,0 m 2 2h+kt 40,5 m 2 2h+kt+s 49,5 m 2 3h+kt+s 60,5 m 2 3h+kt+s 79,5 m 2 7. kerros 1h+kt 22,5 m 2 1h+kt 23,0 m 2 1h+kt 28,0 m 2 2h+kt 32,5 m 2 2h+kt 34,0 m 2 2h+kt 40,5 m 2 2h+kt+s 49,0 m 2 3h+kt+s 60,5 m 2 3h+kt+s 79,5 m 2 8. kerros 2h+kt 40,5 m 2 2h+kt+s 56,5 m 2 2h+kt+s 57,0 m 2 4h+kt+s 105,0 m 2 7
Helppoa ja mukavaa asumista IIRSTSMERKKIEN SELITYKSET Suihku sekoittajalla Suihkuseinä WC-istuin WC-allas K Ilmanvaihtokone, varaus Hyllykaappi Y=pyykkikaappi =siivouskaappi Tankokaappi JK Jääkaappipakastin JK K Jääkaappi akastinkaappi Keittiöallas ja sekoittajahana AK Astianpesukone tason alla Liesi Sisäkaton alaslasku tai kotelo 8
JK AK OY OLN SATAMAKATEENI OHJAIIRROS K K 22,5 m 2 1H+KT ASNNOT A20 3.KRS A29 4.KRS A38 5.KRS A47 6.KRS A56 7.KRS JK JK AK h/kt K AS OY OLN SATAMAKATEENI oh/kt AK K 1h+kt 22,5 m 2 1h+kt A20 1h+kt A29 1h+kt A38 1h+kt A47 1h+kt A56 3. kerros 4. kerros 5. kerros 6. kerros 7. kerros JK 1h+kt 22,5 m 2 23,0 m 2 1H+KT ASNTO A7 1.KRS oh/kt AK K 1h+kt 23,0 m 2 1h+kt A7 1. kerros IIRSTSMERKINNÄT suihku sekoittajalla suihkuseinä Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin. K ilmanvaihtokone, varaus hyllykaappi Y = pyykkikaappi = siivouskaappi 0 1 2 3 4 5 MITTAKAAVA 9 1h+kt 23,0 m 2 1h+kt A7 1. kerros
JK AK AS OY OLN SATAMAKATEENI OHJAIIRROS K 23,0 m 2 1H+KT h/kt ASNTO A11 2.KRS JK AK JK K AS OY OLN SATAMAKATEENI rveke h/kt 1h+kt 23,0 m 2 1h+kt A11 2. kerros K AK IIRSTSMERKINNÄT suihku sekoittajalla suihkuseinä 23,0 m 2 1H+KT ASNNOT A24 3.KRS A33 4.KRS A42 5.KRS A51 6.KRS A60 7.KRS K JK JK K AK ilmanvaihtokone, varaus hyllykaappi Y = pyykkikaappi = siivouskaappi tankokaappi jääkaappipakastin jääkaappi pakastinkaappi keittiöallas ja sekoittajahana astianpesukone tason alla avattava lasitus h/kt JK AK 1h+kt 23,0 m 2 1h+kt A11 2. kerros K liesi 1h+kt 23,0 m 2 1h+kt A24 1h+kt A33 1h+kt A42 1h+kt A51 1h+kt A60 sisäkaton alaslasku tai kotelo IIRSTSMERKINNÄT 3. kerros 4. kerros 5. kerros 6. kerros 7. kerros suihku sekoittajalla suihkuseinä 1 m 5 m 10 K ilmanvaihtokone, varaus hyllykaappi Y = pyykkikaappi = siivouskaappi 1h+kt 23,0 m 2
Y OLN SATAMAKATEENI OHJAIIRROS JK 23,5 m 2 1H+KT AK K h/kt ASNNOT A4 1.KRS A15 2.KRS 1h+kt 23,5 m 2 1h+kt A4 1h+kt A15 1. kerros 2. kerros AS OY OLN SATAMAKATEENI AK JK K Y h/kt K 1h+kt 23,5 m 2 27,5 m 2 1H+KT AK JK h/kt Y ASNTO A6 1.KRS 1h+kt 27,5 m 2 1h+kt A6 1. kerros IIRSTSMERKINNÄT suihku sekoittajalla suihkuseinä K ilmanvaihtokone, varaus hyllykaappi Y = pyykkikaappi = siivouskaappi Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin. tankokaappi 0 1 2 3 4 5 MITTAKAAVA 1h+kt 27,5 m 2 1h+kt A6 1. kerros 11 JK jääkaappipakastin
JK AK OHJAIIRROS 40,7 m 2 AS OY OLN SATAMAKATEENI alkovi 28,0 m 2 1H+KT ASNNOT A10 1.KRS A19 2.KRS A28 3.KRS A37 4.KRS A46 5.KRS A55 6.KRS A64 7.KRS K Y JK AK K AS OY OLN SATAMAKATEENI e oh/kt AK K 1h+kt 28,0 m 2 4,0 m 1h+kt 2 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt 1h+kt A10 A19 A28 A37 A46 A55 A64 1. kerros 2. kerros 3. kerros 4. kerros 5. kerros 6. kerros 7. kerros 32,5 m 2 2H+KT K 1h+kt 28,0 m 2 4,0 m 2 Y ASNNOT A3 1.KRS A14 2.KRS A23 3.KRS A32 4.KRS A41 5.KRS A50 6.KRS A59 7.KRS oh/kt AK JK K JK 2h+kt 32,5 m 2 2h+kt A3 2h+kt A14 2h+kt A23 2h+kt A32 2h+kt A41 2h+kt A50 2h+kt A59 IIRSTSMERKINNÄT suihku sekoittajalla suihkuseinä 1. kerros 2. kerros 3. kerros 4. kerros 5. kerros 6. kerros 7. kerros 12 K ilmanvaihtokone, varaus 1 m 5 m
suihkuseinä ilmanvaihtokone, varaus OHJAIIRROS hyllykaappi Y = pyykkikaappi = siivouskaappi 34,0 m 2 tankokaappi jääkaappipakastin jääkaappi pakastinkaappi 2H+KT ASNNOT A1 1.KRS A12 2.KRS A21 3.KRS A39 5.KRS A48 6.KRS A57 7.KRS keittiöallas ja sekoittajahana astianpesukone tason alla liesi sisäkaton alaslasku tai kotelo JK AK JK AK oh/kt alkovi 2h+kt 34,0 m 2 2h+kt A1 2h+kt A12 2h+kt A21 2h+kt A39 2h+kt A48 2h+kt A57 oh/kt 1. kerros 2. kerros 3. kerros 5. kerros 6. kerros 7. kerros K K AS OY OLN SATAMAKATEENI STSMERKINNÄT suihku sekoittajalla suihkuseinä ilmanvaihtokone, 34,0 varaus m 2 hyllykaappi Y = pyykkikaappi = siivouskaappi tankokaappi jääkaappipakastin jääkaappi pakastinkaappi 1H+KT ASNTO A30 4.KRS AK JK 1h+kt 34,0 m 2 1h+kt A30 4. kerros 2h+kt 34,0 m 2 oh/kt 2h+kt 2h+kt 2h+kt A39 A48 A57 5. kerros 6. kerros 7. kerros keittiöallas ja sekoittajahana astianpesukone tason alla alkovi liesi sisäkaton alaslasku tai kotelo K IIRSTSMERKINNÄT Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin. suihku sekoittajalla suihkuseinä 0 1 2 3 4 5 MITTAKAAVA 13
OHJAIIRROS 23,0 m 2 AK K 3,5 m 2 36,0 m 2 2H+KT JK AK K ASNTO A8 1.KRS oh/kt kerros AS OY OLN SATAMAKATEENI 5 m 40,5 m 2 2H+KT oh/kt JK AK 2h+kt 36,0 m 2 ASNNOT A2 1.KRS A13 2.KRS A22 3.KRS A31 4.KRS A40 5.KRS A49 6.KRS A58 7.KRS 9,0 m 2 K Y kerros kerros kerros kerros kerros kerros kerros IIRSTSMERKINNÄT suihku sekoittajalla suihkuseinä 5 m 14 K ilmanvaihtokone, varaus hyllykaappi Y = pyykkikaappi = siivouskaappi 2h+kt 40,5 m 2 2h+kt A2 1. kerros
OHJAIIRROS JK 40,5 m 2 2H+KT ASNTO A66 8.KRS JK oh/kt AK K Y kt 10,0 m 2 AK kerros AS OY OLN SATAMAKATEENI 5 m 42,5 m 2 2H+KT+S ASNTO A9 1.KRS Y K s 2h+kt 40,5 m 2, kerros JK AK oh/kt 5 m IIRSTSMERKINNÄT Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin. suihku sekoittajalla suihkuseinä 0 1 2 3 4 5 MITTAKAAVA 15
suihkuseinä ilmanvaihtokone, varaus OHJAIIRROS hyllykaappi Y = pyykkikaappi = siivouskaappi 49,0 m 2 tankokaappi 2h+kt+s 49,0 m 2 2h+kt+s A61 7. kerros jääkaappipakastin jääkaappi pakastinkaappi 2H+KT+S ASNTO A61 7.KRS keittiöallas ja sekoittajahana astianpesukone tason alla liesi JK AK s oh/kt K sisäkaton alaslasku tai kotelo Y 2h+kt+s 49,0 m 2 16
suihkuseinä ilmanvaihtokone, varaus OHJAIIRROS hyllykaappi Y = pyykkikaappi = siivouskaappi 49,5 m 2 tankokaappi jääkaappipakastin jääkaappi 2H+KT+S 2h+kt+s 49,5 m 2 2h+kt+s A5 2h+kt+s A16 2h+kt+s A25 2h+kt+s A34 2h+kt+s A43 2h+kt+s A52 1. kerros 2. kerros 3. kerros 4. kerros 5. kerros 6. kerros pakastinkaappi ASNNOT A5 1.KRS A16 2.KRS A25 3.KRS A34 4.KRS A43 5.KRS A52 6.KRS keittiöallas ja sekoittajahana astianpesukone tason alla liesi JK AK s alakatto EI30 oh/kt porrash 40,7 m 2 K sisäkaton alaslasku tai kotelo Y K khh 4,0 m 2 2h+kt+s 49,5 m 2 Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin. 0 1 2 3 4 5 MITTAKAAVA 17
suihkuseinä ilmanvaihtokone, varaus OHJAIIRROS hyllykaappi Y = pyykkikaappi = siivouskaappi tankokaappi 2h+kt+s 56,5 m 2 2h+kt+s A67 8. kerros 56,5 m 2 jääkaappipakastin jääkaappi pakastinkaappi 2H+KT+S ASNTO A67 8.KRS keittiöallas ja sekoittajahana astianpesukone tason alla liesi sisäkaton alaslasku tai kotelo JK kt AK vh oh K s 2h+kt+s 56,5 m 2 18
suihkuseinä vh ilmanvaihtokone, varaus OHJAIIRROS hyllykaappi Y = pyykkikaappi = siivouskaappi 57,0 m 2 tankokaappi 2h+kt+s 57,0 m 2 2h+kt+s A65 8. kerros jääkaappipakastin jääkaappi pakastinkaappi 2H+KT+S ASNTO A65 8.KRS keittiöallas ja sekoittajahana astianpesukone tason alla liesi sisäkaton alaslasku tai kotelo oh/kt AK JK s K vh 2h+kt+s 57,0 m 2 Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin. 0 1 2 3 4 5 MITTAKAAVA 19
uihkuseinä c-istuin c-allas lmanvaihtokone, varaus yykinpesukoneelle ja uivausrummulle OHJAIIRROS yllykaappi Y = pyykkikaappi K = siivouskaappi 60,5 m 2 ankokaappi ääkaappipakastin ääkaappi 3H+KT+S 3h+kt+s 60,5 m 2 3h+kt+s A18 3h+kt+s A27 3h+kt+s A36 3h+kt+s A45 3h+kt+s A54 3h+kt+s A63 2. kerros 3. kerros 4. kerros 5. kerros 6. kerros 7. kerros akastinkaappi ASNNOT A18 2.KRS A27 3.KRS A36 4.KRS A45 5.KRS A54 6.KRS A63 7.KRS eittiöallas ja sekoittajahana stianpesukone tason alla iesi isäkaton alaslasku tai kotelo K Y, K JK AK s /kirjasto oh/kt 3h+kt+s 60,5 m 2 20
suihkuseinä ilmanvaihtokone, varaus OHJAIIRROS hyllykaappi Y = pyykkikaappi = siivouskaappi 79,5 m 2 tankokaappi jääkaappipakastin jääkaappi 3H+KT+S 3h+kt+s 79,5 m 2 3h+kt+s A44 3h+kt+s A53 3h+kt+s A62 5. kerros 6. kerros 7. kerros pakastinkaappi ASNNOT A44 5.KRS A53 6.KRS A62 7.KRS keittiöallas ja sekoittajahana astianpesukone tason alla K khh liesi sisäkaton alaslasku tai kotelo 1 m Y 5 m vh/wc varaus AK JK K kt s oh /kirjasto 3h+kt+s 79,5 m 2 Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin. 0 1 2 3 4 5 MITTAKAAVA 21
suihkuseinä ilmanvaihtokone, varaus OHJAIIRROS hyllykaappi Y = pyykkikaappi = siivouskaappi 80,0 m 2 tankokaappi jääkaappipakastin jääkaappi 3H+KT+S 3h+kt+s 80,0 m 2 3h+kt+s A17 3h+kt+s A26 3h+kt+s A35 2. kerros 3. kerros 4. kerros pakastinkaappi ASNNOT A17 2.KRS A26 3.KRS A35 4.KRS keittiöallas ja sekoittajahana astianpesukone tason alla K liesi sisäkaton alaslasku tai kotelo khh 1 m 5 m Y vh/wc varaus AK JK K kt s oh /kirjasto 3h+kt+s 80,0 m 2 22
suihkuseinä ilmanvaihtokone, varaus OHJAIIRROS hyllykaappi Y = pyykkikaappi = siivouskaappi tankokaappi 4h+kt+s 105,0 m 2 4h+kt+s A68 8. kerros 105,0 m 2 jääkaappipakastin jääkaappi pakastinkaappi 4H+KT+S ASNTO A68 8.KRS keittiöallas ja sekoittajahana astianpesukone tason alla liesi vh wc/khh K sisäkaton alaslasku tai kotelo Y s AK JK kirjasto oh kt K takka mahdollisuus Rakennuttaja pidättää oikeuden suunnitelmamuutoksiin. 0 1 2 3 4 5 MITTAKAAVA 4h+kt+s 105,0 m 2 23
Rakennustapaseloste RAKENNOHDE Asunto Oy Oulun Satamakapteeni Kohde muodostuu yhdestä kahdeksankerroksisesta kerrostalosta, jossa on yhteensä 68 asuntoa. Autopaikat on sijoitettu autohalliin pihakannen alle asemapiirustuksen mukaisesti. Leikki-, viher- ja liikennealueet sekä jätehuoltopiste tehdään asemapiirustuksen mukaisesti. Tekniset tilat ja väestönsuoja rakennetaan kellarikerrokseen. Jokaisella huoneistolla on oma irtainvarasto. Huoneistoissa on vesikiertoinen lattialämmitys. Kohde sijaitsee Oulussa, Toppilan kaupunginosassa. Osoite on, 90520 Oulu. Yhtiö rakentuu vuokratontille. ERSTKSET erustukset tehdään teräsbetonirakenteisina rakennesuunnitelmien mukaisesti. ALAOHJA JA VÄLIOHJA Alapohja on maanvarainen betonilaatta ja välipohja betonirakenteinen. Ala- ja välipohjat toteutetaan rakennepiirustusten mukaisesti. JLKISIVT lkoseinien pääasiallinen pintamateriaali on puhtaaksimuurattu tiiliverhous. Muut täydentävät materiaalit tehdään julkisivupiirustusten mukaisesti. 24
YLÄOHJA JA VESIKATE Kantavana yläpohjana on paikalla valettu teräsbetonilaatta tai ontelolaatat, sekä ristikkorakenteet lämmöneristyksineen. Vesikatteena on huopakate. VÄLISEINÄT Huoneistojen väliset ja asuntojen sisäpuoliset seinät ovat puu- tai teräsrankaisia kipsilevyseiniä tai kantavia betoniseiniä. esuhuoneiden seinät vesieristetään. IKKNAT JA ARVEKEOVET Ikkunat ovat sisään avautuvia puualumiini-ikkunoita, joissa on valkoiset sälekaihtimet. arvekeovet ovat sälekaihtimilla varustettuja lasiaukollisia ovia. lkopuoliset osat käsitellään värisuunnitelman mukaisesti. OVET Väliovet ovat valkoisia tehdasmaalattuja laakaovia. Huoneistojen sisäänkäyntiovet ovat tehdastekoisia kerrostaso-ovia. Saunoissa on kokolasiovi. ARVEKKEET Asuntojen parvekkeet toteutetaan pohjapiirustusten ja julkisivupiirustusten mukaisesti. arvekevarustukseen sisältyy pistorasia. arvekkeilla on teräksinen kaide ja täyskorkea lasitus. LATTIAÄÄLLYSTEET Keittiöissä, olohuoneissa, eteisissä, makuuhuoneissa ja vaatehuoneissa on laminaattilattia, joka on valittavissa eri malleista. esuhuoneissa, wc-tiloissa, kodinhoitohuoneissa ja saunoissa on lattialaatoitus, jonka väri on myös valittavissa. SISÄSEINÄT esuhuoneiden kaikki seinät, wc-tilojen kalusteseinä, sekä keittiöiden ja kodinhoitohuoneiden kalustevälit laatoitetaan seinälaatalla. Saunojen puupaneeliseinät on käsitelty saunasuojalla. Asuntojen betoni- ja kipsilevyseinät tasoitetaan sekä maalataan maalaussuunnitelman ja huonekorttien mukaisesti. SISÄKATOT Saunojen ja pesuhuoneiden puupaneelikatot on käsitelty saunasuojalla. Sisäkatot sekä alaslaskuihin tulevat kipsilevykatot ruiskutasoitetaan tai maalataan valkoisiksi. KALSTEET Asunnoissa on tehdasvalmisteiset Topi-Keittiön kalusteet erillisen kalustesuunnitelman mukaisesti. Kalusteissa on useita väri- ja ovi vaihtoehtoja. Wc-altaiden yläpuolelle asennetaan peili tai peilikaappi ja alapuolelle allaskaappi. 25
VARSTEET Asunnoissa on verhokiskot. esuhuoneissa on erillinen kattovalaisin ja suihkuseinä pohjakuvan mukaisesti. esuhuoneiden, wc-tilojen ja kodinhoitohuoneiden varusteena ovat pyyhekoukut sekä paperitelineet. Saunojen lauteet ovat tervaleppää. Saunojen valaistus toteutetaan led-valoilla. KONEET JA LAITTEET Asunnoissa on pohjakuvien mukaisesti Siemensin erillinen kalusteuuni ja keraaminen keittotaso, astianpesukone ja varaus mikroaaltouunille, sekä jääkaappi ja pakastin tai yhdistelmäkaappi. Kodinkoneet ovat väriltään valkoisia. esuhuoneissa on tilavaraus. Saunoissa on sähkökiuas. HISSI Kerrostalo varustetaan yhdellä konehuoneettomalla asuintalohissillä. IHA Tontin yhteiset oleskelualueet, istutukset, nurmialueet ja pihakäytävät, sekä pihan varusteet toteutetaan asemapiirustuksen mukaisesti. TALOTEKNIIKKA Asuinrakennukset liitetään Oulun Energian kaukolämpöverkostoon. Rakennukseen hankitaan kiinteistökohtainen kaapeli tv-järjestelmä. Rakennuksessa on huoneistokohtainen koneellinen, lämmöntalteenotolla varustettu tulo- ja poistoilmanvaihto, huoneistokohtainen vedenmittaus (kylmä- ja lämminvesi) ja vedenkulutusta pienentävät wc-istuimet. Rakennukseen rakennetaan laajakaistajohdotus, joka mahdollistaa huoneistokohtaisen internetliittymän oton. Kerrostalon pääsisäänkäynnin ovi on varustettu koodilukolla. HOMATKSET Tämä esite on laadittu ennakkomarkkinointivaiheessa ja myyjä varaa oikeuden muuttaa siinä annettuja tietoja. Asuntokaupan sisältö ja ehdot täsmennetään lopullisissa myyntiasiakirjoissa. erspektiivikuvan tarkoitus on havainnollistaa kohteen ulkonäköä. Se ei ole suunnitelma-asiakirja ja saattaa yksityiskohdiltaan ja väreiltään poiketa lopullisesta rakennuksesta. Asunnoissa saattaa esiintyä vähäisiä alaslaskuja ja kotelointeja, joita ei ole merkitty esittelypiirustuksiin. Kalusteiden ja hormien mitoitus tarkistetaan työmaalla, ja niiden mitat saattavat vähäisessä määrin muuttua suunnitellusta. Mahdollista lasitusta ei ole suunniteltu kaikilta osiltaan vesi- ja ilmatiiviiksi rakenteeksi. iirustuksissa katkoviivalla esitetyt kalusteet ovat varauksia ja ne eivät sisälly asunnon hintaan. Myyjällä on oikeus vaihtaa kauppanimikkeillä mainittuja tuotteita toisen valmistajan vastaaviin tuotteisiin. RAKENTAJA Rakennusliike Lapti Oy, ohjois-suomi Voudintie 4 90400 OL Oulussa 9.3.2017 Tämä esite on laadittu ennakkomarkkinointivaiheessa ja perustuu tilanteeseen 3/2017. idätämme oikeuden muuttaa tämän esitteen tietoja, piirustuksia ja/tai materiaalitoimittajia. Ostajan on tutustuttava myyntiasiakirjoihin ja vahvistettuihin suunnitelmiin ennen kauppakirjan allekirjoittamista. Asuntojen markkinoinnista annetun asetuksen nro 130/2001 mukainen esite on nähtävissä Laptin asuntomyynnissä ja esittelyissä. Tämän esitteen piirustukset ja havainnekuvat ovat taiteilijan näkemyksiä ennen lopullisten suunnitelmien valmistumista ja voivat poiketa yksityiskohdiltaan toteutuvasta. Esitteen värit ja mitat eivät välttämättä vastaa todellisuutta painoteknisistä syistä johtuen. Tämän esitteessä käytetyt kuvat ovat Laptin ja eri materiaalitoimittajien kuvapankeista. 26
Lapti-kodit. Sinulle huolella rakennettu. Rakennamme asunnot huolella eri elämäntilanteissa oleville ihmisille kodiksi, joten arjen toimivuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. Rakentamamme kodit edustavat korkeaa kotimaista laatua, joissa on otettu huomioon rakentamisen ekologisuus ja energiatehokkuus. Myytävät asunnot ovat ulkoasultaan hyvin aikaa kestäviä ja ympäristöön istuvia. Lapti-kodissa hyvä sijainti yhdistyy viihtyvyyteen ja toimivaan asumiseen. Laatujärjestelmämme takaa, että uusi kotisi valmistuu ajallaan. Jo rakennusvaiheessa voit vaikuttaa tulevan kotisi sisustukseen valitsemalla laajasta valikoimastamme sinulle mieleiset materiaalit sekä tilaamalla halutessasi muutostöitä. Lopputuloksena on yksityiskohtia myöten toiveidesi mukainen koti. SIJOITS- ASNNOT Lapti +sijoitusasunnot on kokonaispalvelu, joka kokoaa kaikki tuottavan asuntosijoittamisen elementit samaan osoitteeseen. Lapti +sijoitusasunnot -palveluun sisältyy vuokraasumiseen sopiva, Laptin huolella rakentama huoneisto, hyvä sijainti vetovoimaisissa kasvukeskuksissa eri puolella Suomea ja yhteistyökumppaniemme kautta luotettava vuokravälitys sekä kattava rahoituspaketti. Asuntosijoittajaksi ryhtyminen on nyt todella helppoa. Lue lisää lapti.fi/asuntosijoittaminen ja ilmoittaudu avainsijoittajaksi. Saat tietoa ensimmäisten joukossa ennakkomarkkinointiin tulevista asuntoyhtiöistämme. Timo ekkarinen Toimitusjohtaja 27
Katso lisää Asunto Oy Oulun Satamakapteenista www.lapti.fi/oulunsatamakapteeni HALATKO TIETOJA MYÖS MISTA YHTIÖISTÄMME? KYSY LISÄÄ, KERROMME MIELELLÄMME! JANNE KARHMAA Myyntipäällikkö, Asuntomyynti uh. 0400 602 533 janne.karhumaa@lapti.fi RISTO KOELA Asuntomyyjä, LKV uh. 0400 250 180 risto.koskela@lapti.fi AKI KÄMÄRÄINEN Asuntomyyjä uh. 040 620 2325 aki.kamarainen@lapti.fi RAKENNSLIIKE LATI OY/OL ASNTOMYYNTI: VODINTIE 4 90400 OL HELIN 020 785 5500 ASIAKASALVEL@LATI.FI