Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteistyö. K Koulutuspäivä Pirjo Sinko Opetushallitus

Samankaltaiset tiedostot
Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) nojalla:

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 95/2005 vp. Hallituksen esitys laiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä. Asia. Valiokuntakäsittely.

Arvioinnilla kannustetaan opiskelijaa myönteisellä tavalla omien tavoitteittensa asettamiseen ja työskentelytapojensa tarkentamiseen.

OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN JA TUNNISTAMINEN AIKUISLUKIOISSA

MUUTOS AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEISIIN 2015

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta

Hyväksytyn kurssin arvosanaa voi yrittää korottaa yhden kerran. Uusimisvaihtoehdot ovat seuraavat:

Lausunto Työryhmä ehdotti, että tulevaisuudessa kokeiden tausta-aineistoihin voisi sisältyä myös materiaalia eri kielillä.

5. OPISKELIJAN OPPIMISEN ARVIOINTI. 5.1 Arvioinnin tavoitteet. 5.2 Opiskelijan kurssisuorituksen arviointi

7 OPISKELIJAN OPPIMISEN ARVIOINTI

Lausunto Työryhmä ehdotti, että tulevaisuudessa kokeiden tausta-aineistoihin voisi sisältyä myös materiaalia eri kielillä.

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta

Yhteiset tutkinnon osat

6. Opiskelijan oppimisen arviointi

LUKIOKOULUTUS JA SEN JÄRJESTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki/Utsjoki

Laki. ylioppilastutkinnosta. Ylioppilastutkinto

LUKIODIPLOMIN YLEISET SUORITUSOHJEET

LUKIODIPLOMIN YLEISET SUORITUSOHJEET

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M.Lahdenkauppi

ABI-INFO I. Älä muuta perustyylidiaa. Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio

Toisen kotimaisen kielen kokeilu perusopetuksessa huoltajan ja oppilaan näkökulmasta

YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö

LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS. Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara OPH

Voimassaoloaika NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN 2003 MUUTTAMINEN

12. Valinnaisuus perusopetuksessa

TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA

AMMATTILUKIOTOIMINTA TORNIOSSA Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa:

SÄÄDÖSKOKOELMA SISÄLLYS

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

YO-kokeet kevät 2019

Yhteiset tutkinnon osat

Opintotukilaki 5 a, 2 mom.

Todistuksiin ja niiden liitteisiin merkittävät tiedot ammatillisessa koulutuksessa

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta. Tilanne

Lausunto. 2.2 Työryhmä ehdotti, että tulevaisuudessa kokeiden tausta-aineistoihin voisi sisältyä myös materiaalia eri kielillä.

Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA

Abien vanhempainilta Tervetuloa!

OPISKELIJAN ARVIOINTIPERUSTEET. 1. Kurssisuorituksen arviointi

yle.fi/aihe/abitreenit

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta /47

VIERASKIELISET KOKELAAT

Mitä peruskoulun jälkeen?

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus

OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Lausunto Tämä vahvistaisi nykysuuntauksen jatkuvuuden. On syytä pyrkiä entistä enemmän kokonaisuuksien hallintaan myös opetuksessa.

TODISTUS AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN, 20 0V 40 OV. Opinnot Opintojen laajuus Arvosana

REAALIAINEIDEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET

ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA

Tietoa lukio-opinnoista. Syksy 2016

syksy 2016 Mitä tarkoittaa osaamisen tunnustaminen, OSTU?

YLIOPPILAS KEVÄT 2020

Uudistuneet yhteiset tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa Tuija Laukkanen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus

LAKI AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA HALLITUKSEN ESITYS ERITYISOPETUS JA VALMENTAVAT KOULUTUKSET

YO-info Pertti Tuomi rehtori. kerava.fi

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Asiantuntijalausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle Saana Ruotsala, rehtori Mattlidens gymnasium

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Gaudeamus igitur - ylioppilastutkinnon kehittäminen

Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja

Lausunto. On katsottava myös parhaillaan digitalisoituvan ylioppilastutkinnon jälkeiseen aikaan. Ehdotettu valinnaisuus tulee kuitenkin säilyttää.

MATEMATIIKAN DIGITAALISEN KOKEEN MÄÄRÄYKSET

Henkilökohtaistamisen prosessi

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

Sisältö Mitä muuta merkitään?

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

YO-INFO K2018 ilmoittautuminen ja aikataulut. rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

AJANKOHTAISET KOULUTUSUUTISET. Erja Vihervaara IOYn päivillä

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

AIKUISTEN PERUSOPETUKSEN JA LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN 2004 MUUTTAMINEN

Ylioppilastutkinto. Älä muuta perustyylidiaa

Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta /2015 Laki. ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4)

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus

YLIOPPILASTUTKINTO. Mitä, Missä, Milloin.

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta /2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Opiskelijan arviointi ja todistukset ammattistartissa

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Abien vanhempainilta Tervetuloa

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen

Lausunto kahden tutkinnon opiskelijat eivät enää voi kirjoittaa neljää ainetta. on ensin selvitettävä, miten heidän kanssaan tehdään

OPS-uudistus alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen

Valtioneuvoston asetus

OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS).

Muutokset opiskelijavalinnoissa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden näkökulmasta

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ

Ammatillisen koulutuksen reformi

Transkriptio:

Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteistyö K Koulutuspäivä 29.10.2009 Pirjo Sinko Opetushallitus

Yo-esseen aihe syksy 2009: Ammatillisen koulutuksen vetovoima on kasvanut. Miksi? Pohdi ilmiön syitä. Abien tunnelmia: Monissa esseissä lukio maalataan surkeaksi, pysähtyneeksi, pölyttyneeksi, heikosti varustelluksi ja voimia kysyväksi, stressaavaksi paikaksi verrattuna ammattikoulujen dynaamiseen ja helppoon menoon! Amiksessa paikat kiiltelevät uutuuttaan ja opiskelijoita kuullaan herkällä korvalla, rahaa on ja uusia koulutuslinjoja syntyy. Ja koulusta tullaan valmiina ammattimiehinä, jotka revitään koulun penkiltä ja joille liksa juoksee.

Uusi yhteistyömuoto äidinkielessä: puheviestintätaitojen päättökoe Koe on yhteinen kaikille toisen asteen opiskelijoille eli lukiossa ja 2. asteen ammatillisessa koulutuksessa Koe on kaksiosainen: esiintymis- ja ryhmäviestintätehtävä Sekä esiintymistaitojen että ryhmätaitojen tasokuvaukset on laadittu taitoalueittain eritellysti 2009 tarja.valkonen@jyu.fi 3

Esiintymiskoe Ohjeena valmistaa 5 8 minuutin puheenvuoro = oma perusteltu näkemys valitusta aiheesta. Tavoitteena puhua aiheesta sitä kommentoiden ja arvioiden. Tehtävä edellyttää tiedon kokoamista = mahd. luotettavan ja käyttökelpoisen tiedon kokoamista kaikista mahdollisista tietolähteistä sekä aiheesta riippuen omien kokemusten esittelyä. Esityksen tukena voi käyttää muistiinpanoja ja havaintovälineitä/esitysgrafiikkaa. 2009 tarja.valkonen@jyu.fi 4

Puhvi-kokeen ryhmäkoe Keskustelu, jossa 3-5 osallistujaa Valmisteluaikaa 15 min. + keskusteluaikaa 15 min. Keskustelulle ei valita puheenjohtajaa tai sihteeriä Ryhmä organisoituu haluamallaan tavalla Tilanteessa ei ole yleisöä 2009 tarja.valkonen@jyu.fi 5

Yhteistyötä Puhvi-kokeessa yhteiset koulutustilaisuudet yhteiset kriteerit, otettu huomioon uudessa ammatillisen koulutuksen äidinkielen opsissa Esiintymistehtävää muutettiin ammatillisen koulutuksen ja työelämän tarpeita paremmin vastaavaksi Ryhmäviestintätehtävän keskusteluaiheissa huomioon ammatillisen koulutuksen tarpeet yhteistyötä kokeen suorittamisessa käytännössä (opettajat ja oppilaat voivat liikku Lisää tietoa: www.edu.fi/lukio/aidinkieli

Koulutus ja tutkimus 2007-2012 Kehittämissuunnitelma (OPM) Jatketaan ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteistyötä opintotarjonnan, opinto-ohjelmien ja koulutustarjonnan suunnittelussa ja toteuttamisessa. Yleinen jatko-opintokelpoisuus yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin laajennetaan tarkoituksenmukaisella tavalla koskemaan ammatti- ja erikoisammattitutkinnon suorittaneita. Tuetaan lukioiden verkostoitumista sekä ammatillisen koulutuksen ja lukioiden alueellista yhteistyötä koulutuksen saavutettavuuden varmistamiseksi.

Koulutus ja tutkimus 2007-2012 Kehittämissuunnitelma (OPM) Osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseksi tehostetaan toimia valmistumisen nopeuttamiseksi, koulutuksen työelämävastaavuuden vahvistamiseksi ja ilman ammatillista koulutusta jäävien osuuden vähentämiseksi.

Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ohjelma Lukion tehtävää yleissivistävänä ja jatko-opintoihin valmistavana väylänä vahvistetaan. Ammatillinen koulutus tarjoaa vahvan ammatillisen osaamisen sekä jatko-opintokelpoisuuden. Lukioverkkoa kehitetään hyvä saavutettavuus turvaten. Erilaiset järjestämis- ja ylläpitomallit mahdollistetaan. Lisätään lukioiden välistä sekä toisen asteen sisäistä yhteistyötä ja verkostomaista toimintatapaa. Uutta teknologiaa käytetään laajasti ja etälukion toimintamahdollisuuksia parannetaan. Lukio-opinnot suoritetaan pääsääntöisesti kolmessa vuodessa. Tätä tavoitetta edistetään panostamalla

Säädöstausta Lukiolaki 21.8.1998/629, 5 Laki ammatillisesta koulutuksesta 21.8.1998/630 10 Yhteistyö ja koulutuksen hankkiminen "Koulutuksen järjestäjän tulee olla yhteistyössä alueella toimivien lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja muun koulutuksen järjestäjien kanssa."

Opetussuunnitelma Lukiolaki 11 Opetussuunnitelma tulee laatia siten, että se antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilöllisiin opintoja koskeviin valintoihin tarvittaessa myös muiden koulutuksen järjestäjien antamaa opetusta hyväksi käyttäen. Laki ammatillisesta koulutuksesta 14 Opetussuunnitelma tulee laatia siten, että se antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilöllisiin opintoja koskeviin valintoihin tarvittaessa myös muiden ammatillisen koulutuksen ja muun koulutuksen järjestäjien antamaa opetusta hyväksi käyttäen.

2. asteen yhteistyö lukion kannalta saatavaa on mutta miksi lukio hyödyntänyt mahdollisuutta vähemmän? Lukion opiskelijoille lisämahdollisuuksia - laajentaa kurssivalikoimaa, lisätä yksilöllisiä valinnanmahdollisuuksia, suorittaa ammatillisia opintoja tai ammatillinen perustutkinto - rakentaa suhdetta työelämään - laajentaa (pienten) lukioiden opintotarjontaa Lukiopalveluille uusia asiakkaita - Lukiokurssien hyöty erityisesti yo-kirjoitusten näkökulmasta; toisenlaiset opiskelijat tuovat uutta näkökulmaa, asiakaslähtöisyyttä Ohjaa seudulliseen ja virtuaaliseen yhteistyöhön, resurssien säästö

Opintojen hyväksilukeminen LL 629/1998 "Opiskelijalla on oikeus lukea hyväkseen lukion oppimäärään muualla suoritetut opinnot, jotka ovat tavoitteiltaan ja keskeiseltä sisällöltään lukion opetussuunnitelman mukaisia." "Päätös muualla suoritettavien opintojen hyväksilukemisesta tulee sitä erikseen pyydettäessä tehdä ennen mainittujen opintojen aloittamista."

Opintojen hyväksilukeminen Lukion opetussuunnitelman perusteet 2003 "Sen lisäksi, mitä lukiolaissa on säädetty, tulee opintojen hyväksilukemisella välttää opintojen päällekkäisyyttä ja lyhentää opiskeluaikaa. Luettaessa opiskelijalle hyväksi opintoja muista oppilaitoksista pitäydytään suoritusoppilaitoksen antamaan arviointiin. Jos kyseessä on lukion opetussuunnitelmassa numeroin arvioitava kurssi, sen arvosana muutetaan lukion arvosana-asteikolle seuraavan vastaavuusasteikon mukaisesti: " Jos lukio ei voi päätellä kumpaa lukion arvosanaa toisessa oppilaitoksessa suoritettu kurssi vastaa, on vastaavuus määriteltävä opiskelijan eduksi.

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2003 - hyväksilukeminen kuten aikaisemmin - ulkomaiset opinnot voidaan lukea pakollisiksi, syventäviksi tai soveltaviksi kursseiksi - voidaan edellyttää lisänäyttöjä - pidättäydytään suoritusoppilaitoksen arviointiin - vastaavuus määritellään opiskelijan eduksi

Opiskelijan oppimisen arviointi Lukioasetus 810/1998 "Edellä 1 momentissa tarkoitettu arvostelu annetaan numeroin tai muulla opetussuunnitelmassa määrätyllä tavalla. Numeroarvostelussa käytetään asteikkoa 4 10. Arvosana 5 osoittaa välttäviä, 6 kohtalaisia, 7 tyydyttäviä, 8 hyviä, 9 kiitettäviä ja 10 erinomaisia tietoja ja taitoja. Hylätty suoritus merkitään arvosanalla 4.... " Lukion opetussuunnitelman perusteet 2003 "Kunkin oppiaineen pakolliset ja opetussuunnitelman perusteissa määritellyt valtakunnalliset syventävät kurssit arvioidaan numeroin."

Vastaavuusasteikko asteikko 1-5 lukioasteikko asteikko 1-3 hylätty 4 (hylätty) hylätty 1 5 (välttävä) 1 2 6 (kohtalainen) 1 3 7 (tyydyttävä) 2 4 8 (hyvä) 2 5 9 (kiitettävä) 10 (erinomainen) 3

Ylioppilastutkinnossa arvosanajakauma Suhteellinen arvostelu <--> Kriteeripohjainen arvostelu

Tuntijako Asetus 810/1998 "Opinnot katsotaan päätoimisiksi, kun niiden oppimäärän mukainen laajuus on vähintään 75 kurssia. 18 vuotta täyttäneen opiskelijan katsotaan aloittaneen opintonsa alle 18-vuotiaana, jos hän jatkaa saman tai muun koulutuksen järjestäjän opetuksessa alle 18- vuotiaana aloittamiaan lukioopintoja, eivätkä opinnot ole olleet keskeytyneenä vähintään vuoden ajan."

Tuntijako Asetus 856/2006 "Koulutuksen järjestäjä päättää aikuisille tarkoitettuun lukiokoulutukseen ottamisen perusteista. Alle 18-vuotias hakija saadaan ottaa tässä momentissa tarkoitettuun koulutukseen kuitenkin ainoastaan hakijaan liittyvästä erityisestä syystä. Koulutuksen järjestäjä päättää lukiolain 20 :n tarkoitettujen aineopiskelijoiden ottamisen perusteista."

Opiskelijan oppimisen arviointi Lukioasetus 810/1998 "Opetusta eri oppiaineissa ja opinto-ohjausta annetaan keskimäärin 38 tuntia kestävinä kursseina. Opiskelijalle vapaaehtoiset opinnot voivat olla kestoltaan edellä mainittua lyhyempiä tai pitempiä. Lukion oppimäärä sisältää vähintään 75 kurssia.... "

Todistukset Lukioasetus 810/1998 "Lukion koko oppimäärän suorittaneelle opiskelijalle annetaan päättötodistus. Kesken lukion oppimäärän suorittamista eroavalle opiskelijalle annetaan erotodistus, johon merkitään arvostelu suoritetuista opinnoista. Yhden tai useamman aineen oppimäärän suorittaneelle annetaan todistus oppimäärän suorittamisesta."

Todistukset Lukion opetussuunnitelman perusteet 2003 "Lukion päättötodistukseen ja todistukseen oppimäärän suorittamisesta merkitään opiskelijan opiskelemat oppiaineet, niissä suoritettujen kurssien määrä sekä kunkin oppiaineen arvosana sanallisesti ja numeroin (esimerkiksi: kiitettävä...9) tai merkintä oppiaineen hyväksytystä suorittamisesta (suoritettu). "

Todistukset Lukion opetussuunnitelman perusteet 2003 "Päättötodistukseen ja todistukseen oppimäärän suorittamisesta kuuluu myös kohta lisätietoja. Tähän kohtaan merkitään päättötodistuksen liitteenä annettavat ja sitä täydentävät todistukset erillisistä näytöistä kuten esimerkiksi suoritetut lukiodiplomit, suullisen kielitaidon kokeet sekä erittely muissa oppilaitoksissa suoritetuista lukion oppimäärään kuuluneista opinnoista, jotka eivät ole mukana oppiaineiden oppimäärien yhteydessä."

Ylioppilastutkinto LL 766/2004 "Ylioppilastutkintoon kuuluu vähintään neljä koetta. Tutkintoon osallistuvan on suoritettava äidinkielessä ja kirjallisuudessa järjestettävä koe sekä valintansa mukaan kolme koetta ryhmästä, johon kuuluvat toisessa kotimaisessa kielessä, yhdessä vieraassa kielessä, matematiikassa ja reaaliaineissa järjestettävä koe. Näiden kokeiden lisäksi tutkintoon osallistuva voi suorittaa yhden tai useamman ylimääräisen kokeen. Ylioppilastutkinnon suorittaminen tuottaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden korkeakouluihin."

Ylioppilastutkinto LL 766/2004 "Henkilöllä on ammatillisen tutkinnon perusteella oikeus osallistua ylioppilastutkintoon ja siihen kuuluviin kokeisiin ilman lisäopintoja, jos ammatillinen tutkinto on edellyttänyt vähintään kahden ja puolen vuoden opintoja. "

Ylioppilastutkinto Laki 766/2004 " edellä tarkoitettua lyhyemmän, kuitenkin vähintään kaksivuotisen perusopetuksen tai sitä vastaavalle aikaisemmalle oppimäärälle perustuvan tutkinnon tai opinnot sekä.lautakunnan määräämät lisäopinnot. Edellä mainittua tutkintoa suorittava opiskelija voi osallistua ylioppilastutkintoon ollessaan vielä opiskelijana asianomaiseen tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Opiskelija voi osallistua tutkintoon aikaisintaan suoritettuaan puolentoista vuoden laajuiset opinnot."

Ylioppilastutkinto YTL:n määräys "Jos kokelas on suorittanut kaksivuotisen ammatillisen perustutkinnon, joka perustuu perusopetuksen oppimäärään, häneltä vaaditaan, että hän on opiskellut vähintään kaksi pakollista lukiokurssia niissä oppiaineissa, joiden kokeisiin hän haluaa osallistua. Jos oppiaineessa ei ole kahta pakollista lukiokurssia, edellytetään vähintään kahden lukiokurssin opiskelua kyseessä olevassa oppiaineessa."

Ylioppilastutkinto YTL:n määräys "Kaksivuotisten perusopetuksen oppimäärään perustuvien saman alan ammatillisten perusopintojen perusteella tutkintoon tai sen kokeisiin osallistuvalle henkilölle lautakunta määrää hakemuksesta vaadittavat lisäopinnot. Oppisopimuskoulutuksen suorittaneen henkilön on pyydettävä lautakuntaa määräämään lisäopinnot, jotka ovat vähintään samat kuin kahden vuoden opintoja edellyttäneen ammatillisen tutkinnon suorittaneelta vaadittavat lisäopinnot."

Ylioppilastutkinto Asetus 915/2005 Ylioppilastutkintoon kuuluvien kokeiden tehtävät laaditaan lukiolain (629/1998) 18 :n 1 momentissa ja jäljempänä 2 :ssä mainituissa oppiaineissa niiden kurssien oppimäärien mukaan, joista lukiolain 10 :n 1 momentin nojalla säädetään lukiokoulutuksen tuntijaon mukaisina pakollisina kursseina ja syventävinä opintoina tarjottavina kursseina.

Ylioppilastutkinto Laki 766/2004 "Ylioppilastutkintolautakunnan päätökseen haetaan muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeudelle. Ylioppilastutkintolautakunnan päätökseen, jolla koesuoritus on arvosteltu, ei saa hakea muutosta valittamalla. Ylioppilastutkintolautakunnan päätökseen, jolla koesuoritus on arvosteltu, saa hakea lautakunnalta tarkistusarvostelua. Hakemuksen voi tehdä kokelas, alle 18-vuotiaan kokelaan huoltaja tai koesuorituksen valmistavasti arvostellut opettaja. Tarkistusarvostelun tulokseen ei saa hakea muutosta valittamalla."

Ammatillisen koulutuksen opiskelijamäärät yo-tutkinnossa Kokelaslaji 3: ammatillisen tutkinnon tai ammatillisia opintoja suorittanut, koko tutkintoa suorittava Keväällä 2009: 1495 opiskelijaa, Syksy 2009 1122 opiskelijaa Vuonna 2009 yhteensä 2601 opiskelijaa (2,8 %), joista naisia 61,4 % Nousevaa ja laskevaa trendiä, suurin määrä vuonna 2005 Kokelaslaji 10: lukio-opintoja ja ammatillisia opintoja suorittanut Kevät 2009: opiskelijoita 886, syksyllä 532, yht. 1447, Määrä vuonna 2005 pienimmillään 66 opiskelijaa, sen jälkeen raju nousu, naisia 57,4 %