Poikkeuksellinen julkisuus rangaistuksen kohtuullistamisperusteena

Poikkeuksellinen julkisuus rangaistuksen kohtuullistamisperusteena Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden laitos Pro gradu, oikeustaloustiede ja lainsäädäntötutkimus 24.5.2017 Tekijä: Taru Tykkyläinen, 234728 Ohjaajat: Anssi Keinänen ja Riitta Ahtonen

II Tiivistelmä ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tiedekunta Yksikkö Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Oikeustieteiden laitos Tekijä Taru Tykkyläinen Työn nimi Poikkeuksellinen julkisuus rangaistuksen kohtuullistamisperusteena Pääaine Työn laji Aika Sivuja Oikeustaloustiede Pro gradu 24.5.2017 X + 53 Tiivistelmä Rangaistuksen yleisperiaatteen perusteella annettavaa rangaistusta voidaan perustellusta syystä joko koventaa, lieventää tai kohtuullistaa yksittäiseen rikolliseen tekoon liittyviin, tapauskohtaisiin seikkoihin vedoten. Yksi mahdollisista kohtuullistamisperusteista on teon ja rikoksentekijän osakseen saama poikkeuksellinen julkisuus. Poikkeuksellinen julkisuutta voidaan soveltaa rangaistuksen kohtuullistamisperusteena rikoslain (RL, 39/1889) 6 luvun (515/2003) 7 :n 1 kohdan tarkoittamana muuna seurauksena. Lain esitöissä painotetaan, että kyseessä on poikkeussäännös, joka ei yleisesti ottaen tule sovellettavaksi rikoksen ja rikoksentekijän osakseen saaman säännönmukaisen julkisuuden perusteella. Julkisuuden on arvioitava nousseen kohtuuttomiin mittasuhteisiin ja aiheuttavan tuomittavalle vakavia seuraamuksia, jotta kohtuullistamisperuste tulisi sovellettavaksi. Tässä tutkielmassa poikkeuksellisen julkisuuden soveltamista rangaistuksen kohtuullistamisen perusteena tarkastellaan pääosin lainopillista sekä oikeustaloustieteellistä näkökulmaa hyödyntäen. Tutkielmassa selvitetään, millaiset oikeudelliset perusteet lainsäätäjä on tarjonnut poikkeuksellisen julkisuuden soveltamiseen kohtuullistamisperusteena sekä kuinka kyseiseen kohtuullistamisperusteeseen on suhtauduttu kansallisessa oikeuskäytännössä ja miten sen soveltamista tai soveltamatta jättämistä on tuomioistuinten ratkaisuissa perusteltu. Lainsäätäjän tahdonilmaisun sekä oikeuskäytännön valossa pyritään hahmottamaan linjauksia siitä, millainen julkisuus on siinä määrin poikkeuksellista, että sen perusteella tulisi kyseeseen alentaa rikoksentekijälle annettavaa rangaistusta. Tutkielman johtopäätöksinä todetaan, että poikkeuksellisen julkisuuden soveltumista rangaistuksen kohtuullistamisperusteena ei ole vielä täysin määritelty. Perustetta sivuavaa oikeuskäytäntöä on vielä toistaiseksi vähänlaisesti ja se on osin keskenään ristiriitaista. Yhtenäisen linjan aikaansaaminen sen arvioimisen suhteen, milloin julkisuus on poikkeuksellisen laajaa ja haitallista, olisikin ensisijaisen tärkeää eritoten syytettyjen tasapuolisen kohtelun näkökulmasta. Avainsanat kriminaalipolitiikka, rangaistuksen määrääminen, kohtuullistamisperuste, poikkeuksellinen julkisuus

III SISÄLLYS LÄHTEET... V LYHENTEET... X 1 JOHDANTO... 1 1.1 Tutkimusaiheen pohjustus... 1 1.2 Tutkimuskysymykset, -metodit sekä tutkimuksen rajaus... 2 1.3 Tutkielman rakenne... 5 2 RANGAISTUKSEN FUNKTIO JA OPTIMAALINEN MÄÄRÄ... 7 2.1 Rangaistus on rikoksen tekemisen hinta... 7 2.1.1 Rikosten sanktioimisen lähtökohdista... 7 2.1.2 Retribuutioteoriat... 9 2.1.3 Preventioteoriat... 10 2.2 Rangaistuksen mittaamisesta... 14 3 SANANVAPAUS, YKSITYISYYDEN SUOJA JA JULKISUUSPERIAATE... 17 3.1 Sananvapaus ja yksityisyyden suoja perusoikeuksina... 17 3.2 Julkisuusperiaate lainsäädännössä... 19 4 JOUKKOTIEDOTUSVÄLINEIDEN TEHTÄVÄ JA SÄÄNTELY... 23 4.1 Joukkotiedotusvälineiden rooli rikosten uutisoinnissa... 23 4.2 Joukkotiedotusvälineiden sääntely... 25 5 LAINSÄÄDÄNNÖLLINEN PERUSTE POIKKEUKSELLISEN JULKISUUDEN SOVELTAMISELLE RANGAISTUKSEN KOHTUULLISTAMISPERUSTEENA... 31 6 POIKKEUKSELLINEN JULKISUUS RANGAISTUKSEN KOHTUULLISTAMISPERUSTEENA OIKEUSKÄYTÄNNÖSSÄ... 35 6.1 Ennakkopäätökset... 35 6.2 Poikkeuksellisen julkisuuden soveltaminen kohtuullistamisperiaatteena alemmissa oikeusasteissa... 36 7 YHDISTÄVIÄ JA KOKOAVIA NÄKÖKULMIA POIKKEUKSELLISEN JULKISUUDEN SOVELTAMISESTA KOHTUULLISTAMISPERUSTEENA... 39 7.1 Julkisuuden ja siitä koituvan haitan arvioinnista... 39

IV 7.2 Kohtuullistamisen optimaalisesta määrästä... 46 7.3 Kohtuullistamisperusteen yleisestä hyväksyttävyydestä... 49 8 JOHTOPÄÄTÖKSET... 52

V LÄHTEET KIRJALLISUUS Ashworth, Andrew Horder, Jeremy: Principles of Criminal Law. Oxford University Press 2013. Becker, Gary S.: Crime and Punishment: An Economic Approach. Journal of Political Economy 2/1968, s. 169 217. Brown, Stephen E. Esbensen Finn-Aage Geis, Gilbert: Criminology. Explaining Crime and Its Context. Routledge 2015. Cooter, Robert: Prices and Sanctions. Columbia Law Review vol. 84, 1984, s. 1523 1560. Cooter, Robert Ulen, Thomas: Law & Economics. Pearson Education, Inc. 2012. Duff, R.A.: Punishment, Communication and Community. Oxford University Press 2001. Greene, Edward F. Boehm, Joshua L.: The Limits of Name-and-Shame in International Financial Regulation. Cornell Law Review 5/2012, s. 1083 1140. Hardaway, Robert Tumminello, Douglas B.: Pretrial Publicity in Criminal Cases of National Notoriety: Constructing a Remedy for the Remediless Wrong. American University Law Review 1/1996, s. 39 90. Heinonen, Olavi: Kriminaalipolitiikan päämäärät ja arvot. Teoksessa Heinonen, Olavi (toim.): Rikosoikeus. Juva 2002, s. 65 84. Hellman, Daryl A. Alper, Neil O.: Economics of Crime. Theory and Practice. Pearson Custom Publishing 2006. Hirvonen, Ari: Mitkä metodit? Opas oikeustieteen metodologiaan. Yleisen oikeustieteen julkaisuja 17. Helsinki 2011. [http://www.helsinki.fi/oikeustiede/tutkimus_ja_julkaisut/julkaisut/yleinen_oikeustie de/hirvonen_mitka_metodit.pdf] (11.4.2017) Kanniainen, Vesa Määttä, Kalle Timonen, Pekka: Coasen teoreema: esittely ja arviointi. Teoksessa Kanniainen, Vesa Määttä, Kalle (toim.): Näkökulmia oikeustaloustieteeseen. Tampere 1996, s. 11 45. Keinänen, Anssi: Tilastollinen analyysi rikostaloustieteessä. Teoria ja käytäntö. Joensuu 2004. Koskinen, Pekka: Rikosoikeuden perusteet. Helsinki 2008. Lahti, Raimo: Rikosoikeuden kokonaisuudistus ja seuraamusjärjestelmän kehittäminen. Lakimies 3/2004, s. 412 421. Laitinen, Ahti Aromaa, Kauko: Rikollisuus ja kriminologia. Tampere 2005.

VI Lappi-Seppälä, Tapio: Rikollisuus ja kriminaalipolitiikka. Helsinki 2006. Rikosten seuraamukset. Helsinki 2000. Mallén, Agneta: Stirring Up Virtual Punishment: A Case of Citizen Journalism, Authenticity and Shaming. Journal of Scandinavian Studies in Criminology and Crime Prevention, vol. 17, 1/2016, s. 3 18. Manninen, Sami: Sananvapaus ja julkisuus. Teoksessa Hallberg ym. (toim.) Perusoikeudet. Juva 1999, s. 347 417. Meade, James E.: The Theory of Economic Externalities. The Control of Environmental Pollution and Similar Social Costs. Sijthoff 1973. Mäkinen, Katri: Syytön ja sillä sipuli? Nils Gustafssonin yksityisyyden ja kunnian suoja sekä iltapäivälehtien sananvapaus Bodominjärven murhaoikeudenkäynnin aikana vuonna 2005. Lapin yliopisto 2008. Määttä, Kalle: Oikeustaloustieteellinen näkökulma kotimaiseen lainvalmisteluun. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksia 242. Helsinki 2009. Oikeustaloustieteen perusteet. Helsinki 2006. Rikoksen uusiminen rangaistuksen koventamisperusteena voiko oikeustaloustieteestä olla apua rikoslain tulkinnassa? Edilex 11.9.2012. [www.edilex.fi] (10.5.2017) Sääntelyteoria pelkkää teoriaa vai sovelluksia? Teoksessa Lindfors, Heidi (toim.) Lainsäädäntöä vai muuta oikeudellista ohjailua? Helsinki 2005, s. 19 34. Määttä, Kalle Pihlajamäki, Heikki: Rikoksen hinta. Taloustieteellinen näkökulma rikosoikeushistoriaan. Helsinki 2003. Neuvonen, Riku: Sananvapaus, joukkoviestintä ja sääntely. Helsinki 2005. Nieminen, Hannu: Joukkoviestinnän ja sen julkisen sääntelyn perusteet. Teoksessa Kulla, Heikki (toim.) Viestintäoikeus. Vantaa 2002, s. 4 7. Ollila, Riitta: Sananvapaus. Pieksämäki 2004. Paasonen, Jyri Sutela, Mika: Rikollisuus- ja rangaistuslajit sosiaalisessa mediassa. Edita Publishing 2012. Posner, Richard A.: The Economic Theory of Criminal Law. Columbia Law Review 6/1985, s. 1193 1231. Rabin, Matthew: Psychology and Economics. Journal of Economic Literature 1/1998, s. 11 46.

VII Rasmusen, Eric: Stigma and Self Fulfilling Expectations of Criminality. The Journal of Law & Economics, vol. 39, 2/1996, s. 519 543. Shavell, Steven: Criminal Law and the Optimal Use of Nonmonetary Sanctions as a Deterrent. Columbia Law Review vol. 85, 1985, s. 1232 1262. Studebaker, Christina A. Penrod, Steven D.: Pretrial publicity and Its Influence on Juror Decision Making. Teoksessa Brewer, Neil Williams, Kipling D. (toim.): Psychology and Law: An Empirical Perspective. The Guilford Press 2005, s. 254 275. Tala, Jyrki: Lainvalmistelu ja sääntelyn vaihtoehdot. Helsinki 2012. Lakien laadinta ja vaikutukset. Helsinki 2005. Luottamus tuomioistuimiin mitä se on ja tarvitaanko sitä lisää? Lakimies 1/2002, s. 3 33. Tapani, Jussi Tolvanen, Matti: Rikosoikeus. Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano. Helsinki 2006. Tolonen, Hannu: Oikeuslähdeoppi. Vantaa 2003. Tolvanen, Matti: Johdatus kriminaalipolitiikan teoriaan. Joensuu 2005. Joukkotiedotus rikosprosessin ongelmana. Teoksessa Kortelainen, Sonja Koistinen, Jarmo (toim.): Tuomioistuimet tietoyhteiskunnassa. Joensuu 2012, s. 59 70. Rangaistusteoriat mitä ne ovat ja mihin niitä tarvitaan? Oikeus 4/2009, s. 358 379. Ulen, Thomas S.: Rational Choice Theory in Law and Economics. Teoksessa Bouckaert, Boudewijn De Geest, Gerritt (toim.): Encyclopedia of Law and Economics. Volume 1. The History and Methodology of Law and Economics. Edward Elgar Publishing 2000, s. 790 818. Viljanen, Veli-Pekka: Perusoikeuksien rajoittaminen. Teoksessa Hallberg ym. (toim.): Perusoikeudet. Helsinki 2011, s. 139 170. Virolainen, Jyrki Martikainen, Petri: Pro & Contra Tuomion perustelemisen keskeisiä kysymyksiä. Helsinki 2003. VIRALLISLÄHTEET HE 309/1993 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta.

VIII HE 30/1998 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta ja siihen liittyviksi laeiksi. HE 44/2002 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseksi. HE 13/2006 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Oikeusministeriö: Journalistit ja demokratia. Oikeusministeriön julkaisuja 5/2008. Oikeusministeriö: Turvallisesti yhdessä Kansallinen rikoksentorjuntaohjelma. Selvityksiä ja ohjeita 30/2016. INTERNET-LÄHTEET Iltalehden omat ohjeet rikollisen nimen julkaisemisesta. [http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015062419922446_uu.shtml] (15.5.2017) Journalistin ohjeet. [http://www.jsn.fi/journalistin_ohjeet] (15.3.2017) Julkisen sanan neuvoston periaatelausuma nimen julkaisemisesta rikosuutisissa. [http://www.jsn.fi/periaatelausumat/nimi-rikosuutisissa] (15.3.2017) Julkisen sanan neuvoston periaatelausuma yksityiselämästä. [http://www.jsn.fi/periaatelausumat/yksityiselama] (15.3.2017) Julkisen sanan neuvoston perussopimus. [http://www.jsn.fi/jsn/jsn-n-perussopimus] (15.3.2017) STT:n ohjeet nimen käytöstä tuomion jälkeen. [http://stt.fi/tyylikirja/nimiohje/nimen-kaytto/nimen-kaytto-tuomion-jalkeen] (15.3.2017) STT:n omat eettiset ohjeet. [http://stt.fi/tyylikirja/toimittajan-etiikka-ja-juridiikka] (16.5.2017) Ylen ohjelmatoiminnan ja sisältöjen eettiset ohjeet. [http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/01/11/ylen-ohjelmatoiminnan-ja-sisaltojen-eettisetohjeet] (16.5.2017) OIKEUSKÄYTÄNTÖ Euroopan ihmisoikeustuomioistuin Plon (Société) v. Ranska, 56148/00, 18.5.2004. Von Hannover v. Saksa, 59320/00, 24.6.2004.

IX Korkein oikeus KKO:1997:81 KKO:2000:54 KKO:2001:96 KKO:2005:136 KKO:2006:44 KKO:2009:1 KKO:2010:19 KKO:2016:39 Hovioikeudet Helsingin HO 11.4.2016 R15/2115 Helsingin HO 6.7.2016 R15/2901 Rovaniemen HO 20.9.2005 t. 733 Käräjäoikeudet Helsingin KO 23.6.2015 R15/3083 Helsingin KO 9.10.2015 R15/6800 Pirkanmaan KO 20.9.2016 R16/4498

X LYHENTEET EIOS yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi HE hallituksen esitys HO hovioikeus HTJulkL laki oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa (381/2007) hyv. hyväksytty JSN Julkisen sanan neuvosto KKO korkein oikeus KO käräjäoikeus julkisuuslaki laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) PL Suomen perustuslaki (731/1999) RL rikoslaki (39/1889) sananvapauslaki laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä (460/2003) vp valtiopäivät yleisradiolaki laki Yleisradio Oy:stä (1380/1993) YTJulkL laki oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa (370/2007)

1 1 JOHDANTO 1.1 Tutkimusaiheen pohjustus Rikosten kirjo on laaja aina omaisuusrikoksista henkeen ja terveyteen kohdistuneisiin rikoksiin, seksuaalirikoksista talousrikoksiin ja liikennerikoksista rikoksiin oikeudenkäyttöä, viranomaista ja yleistä järjestystä vastaan sekä huumausaine- ja alkoholirikoksiin. Erityisesti tietyt rikostyypit, kuten henkirikokset, seksuaalirikokset ja talousrikokset, nousevat säännönmukaisesti julkisuuteen ja toisinaan myös rikoksentekijöitä riepotellaan otsikoissa hyvin värikkäin sanankääntein ja pitkän aikaa esitutkinnan ja oikeudenkäyntiprosessin aikana. Yksittäisiä, suurta yleistä kiinnostusta herättäviä rikostapauksia ja rikoksentekijöitä käsitellään mediassa tänä päivänä yhä näkyvämmin ja laajemmin. Teon kuvaukset ja epäiltyjen luonneanalyysit saattavat olla eri medioissa luettavissa ainoastaan parin tunnin kuluttua tapahtumista. Julkisuuteen tulevat tiedot lisääntyvät ja vankistuvat viimeistään oikeudenkäynnin alkaessa, jolloin rikospaikan tapahtumat ja rikoksentekijän edesottamukset joutuvat jälleen luupin alle. Aiheesta kirjoitettujen uutisten ja toimittajien kommenttien lisäksi kansalaiset käyvät rikoksista ja niiden tekijöistä keskusteluita kommenttiosioissa, sosiaalisessa mediassa ja foorumeilla. Tapaukseen liittyvän asiallisen yleisen keskustelun lomassa saatetaan heittää herjaaviakin kommentteja. Uutiset, kommentit ja muut kirjoitukset pysyvät internetissä tiedonhakijoiden saatavilla pitkiä aikoja. Jo rikoksesta epäiltyä saatetaan esitutkintavaiheessa parjata internetin keskustelupalstoilla nimellä mainiten, huhupuheiden tai muutoin hatarien käsitysten perusteella. Kielteinen julkisuus aiheuttaa rikoksentekijälle tai jo rikoksesta epäillylle suuria negatiivisia mainekustannuksia, joiden varsinaista mittasuhdetta hän ei välttämättä osannut rikokseen ryhtyessään aavistaakaan. 1 Rikosten ja rikostentekijöiden osakseen saama entistä laajempi mediahuomio niin perinteisten tiedotusvälineiden kuin sosiaalisen median kohdalla asettaa kysymyksen, milloin suuri julkisuus nousee rikoksentekijän kannalta kohtuuttomaksi ja missä määrin julkisuuden langettamaa stigmaa ja haittaa tulisi tuomioistuimessa annettavan rangaistuksen yhteydessä sovittaa rikoksentekijälle. 1 Mainekustannuksia ovat rikoksentekijän rangaistavasta teostaan ja mm. siitä seuraavasta julkisuudesta sekä rikosrekisteriotteesta kärsimät tavallisesti negatiiviset taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset. Niihin sisältyvät mm. työllistymisvaikeudet sekä sosiaalisen piirin rikoksentekijään kohdistama paheksunta ja hyljeksintä. Tarkemmin mm. Määttä 2006, s. 11 13.

2 Rikosoikeudellista seuraamusta voidaan kohtuullistaa rangaistavan teon ja rikoksentekijän osakseen saaman poikkeuksellisen julkisuuden perusteella rikoslain (RL, 39/1889) 6 luvun (515/2003) 7 :n 1 kohdan nojalla. 2 Julkisuutta arvioidaan tällöin rikoksen tekemisen epävirallisena seurauksena, joka vakiintuneen rangaistuskäytännön mukaisesti, ilman rangaistuksen kohtuullistamista, johtaisi rikoksentekijän kannalta kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen. 3 Julkisuuden määrän tai laadun tulee tällöin olla rikoksentekijän kannalta paitsi ennalta odottamatonta myös tuntuvan haitallista. 4 Lain esitöissä todetaan lisäksi erikseen, että kyseessä on kohtuullistamisperusteen osalta poikkeussäännös eikä esimerkiksi ainoastaan pelkkä rikoksentekijän teon hetkellä odotettavissa oleva säännönmukainen mediajulkisuus riitä yleensä lievennyksen perusteeksi. 5 Lainsäätäjä on kuitenkin muilta osin jättänyt tuomioistuimille laajan päätösvallan sen suhteen, millainen julkisuuden määrä tai laatu voidaan määritellä lainkohdan osoittamalla tavalla poikkeukselliseksi. 6 1.2 Tutkimuskysymykset, -metodit sekä tutkimuksen rajaus Pro gradu -tutkielmassani tutkin poikkeuksellisen julkisuuden soveltamista rangaistuksen kohtuullistamisperusteena sekä oikeustaloustieteellisen teoriapohjan, lainsäätäjän tahdonilmaisun että oikeuskäytännön valossa. Tavoitteenani on ensisijaisesti selvittää, mitkä teoreettiset ja oikeudelliset perusteet tukevat lain tarjoamaa mahdollisuutta kohtuullistaa rangaistusta poikkeuksellisen julkisuuden perusteella sekä kuinka kyseistä kohtuullistamisperustetta on kansallisessa oikeuskäytännössä tähän mennessä sovellettu. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: 1) Mitkä ovat oikeudelliset perusteet rangaistuksen kohtuullistamiselle poikkeuksellisen julkisuuden takia? Miten se on perusteltavissa rangaistuksen kohtuullistamisperusteena? 2) Kuinka poikkeuksellisen julkisuuden soveltamista rangaistuksen kohtuullistamisperusteena tai sen soveltamatta jättämistä on perusteltu kansallisessa oikeuskäytännössä? 2 HE 44/2002 vp, s. 199 200. 3 HE 44/2002 vp, s. 199. 4 HE 44/2002 vp, s. 200. 5 HE 44/2002 vp, s. 200. 6 HE 44/2002 vp, s. 200.

3 Näiden kysymysten valossa sekä lain valmisteluaineistossa tehtyihin linjauksiin ja olemassa olevaan kansalliseen oikeuskäytäntöön nojaten pohdin myös sitä, millä perustein julkisuutta voitaisiin pitää siinä määrin poikkeuksellisena, että sitä on perusteltua soveltaa rangaistuksen kohtuullistamisperusteena sekä minkä tyyppisestä julkisuudesta tällöin voi olla kyse ja kuinka sen tosiasiallista haitallisuutta rikoksentekijälle voidaan arvioida. Sivuan analyysissa osaltaan myös sitä, onko lainsäätäjä luonut lainsoveltajille optimaaliset edellytykset julkisuushaitan huomioimiseen rangaistuksen määrässä, mikäli tapauskohtainen harkinta niin edellyttää. Tutkimuksen aihe on perusteltu nykyhetkessä yhä useampien rikosten saadessa medianäkyvyyttä yhä aikaisemmassa vaiheessa tapauksen tutkintaa ja internetin mahdollistaman, muun muassa sosiaalisessa mediassa käydyn keskustelun saavuttaessa yhä suuremmat mittakaavat. Kuinka oikeusjärjestelmän tulisi vastata näihin kehityksen asettamiin haasteisiin ja millä perusteltavuudella esimerkiksi sosiaalisessa mediassa rikoksesta ja rikoksentekijästä käytyjen keskustelujen rikoksentekijälle aiheuttamaa haittaa tulisi sisällyttää osaksi tuomioistuinten langettamia rangaistuksia? Milloin julkisuus on siinä määrin poikkeuksellista, että rangaistuksen suuruutta arvioitaessa pitäisi ottaa huomioon myös julkisuudesta rikoksentekijälle koituneet haitat? Tapauskohtaiseen harkintaan perustuvan rangaistuksen koventamisen, lieventämisen ja kohtuullistamisen perusperiaatteista on kirjoitettu jonkin verran myös oikeustaloustieteelliset näkökulmat huomioiden. Esimerkiksi Kalle Määttä on arvioinut rikoksen uusimista rangaistuksen koventamisperusteena. 7 Nimenomaan poikkeuksellista julkisuutta rangaistuksen kohtuullistamisperusteena ei ole tutkittu tarkemmin, joskin esimerkiksi Matti Tolvanen sivuaa sitä artikkelissaan. 8 Tutkimusaiheeni yhteiskunnallisen merkityksellisyyden puolesta puhuu paitsi aiheesta olemassa olevan tutkimustiedon vähäisyys myös erityisesti kohtuullistamisperusteen yleisen hyväksyttävyyden problematiikka. Poikkeuksellista julkisuutta osakseen saavat rikokset ovat yleisesti ottaen vakavia ja esimerkiksi raakuudessaan tai muilta ominaisuuksiltaan tavanomaisesta poikkeavia, joten kansalaisten oikeustaju ei välttämättä riitä ymmärtämään, miksi tekijän teostaan saamaa rangaistusta tulisi lieventää rikoksesta käydyn julkisen keskustelun perusteella. Merkittävän mittavaa julkista keskuste- 7 Määttä 2012. 8 Tolvanen 2012.

4 lua syntyy tavanomaisesti nimenomaan tällaisten rajusti ihmisten paheksumien ja jopa kollektiivista turvallisuuden tunnetta järisyttävien rikostapausten ympärille. Tämän vuoksi onkin tärkeää paitsi tuoda esille teoriapohja kyseisen kohtuullistamisperusteen taustalla, tarkastella myös perusteen soveltamista oikeuskäytännössä erityisesti sen osalta, millaista argumentaatiota kohtuullistamisperusteen suhteen on käytetty. Aihe on myös erittäin ajankohtainen, sillä korkeimman oikeuden käsittelyyn on lähiaikoina tulossa kaksikin suurta yleistä kiinnostusta herättänyttä rikosasiaa, joissa vastaajat ovat vedonneet myös poikkeukselliseen julkisuuteen rangaistuksen kohtuullistamisperusteena. Korkein oikeus ei ole vielä kertaakaan päätynyt kohtuullistamaan rangaistusta poikkeuksellisen julkisuuden perusteella, vaikka alemmat oikeusasteet niin ovatkin omassa harkinnassaan päätyneet tekemään. Näiden suuren julkisen arvon saaneiden rikostapausten myötä myös poikkeuksellinen julkisuus rangaistuksen kohtuullistamisperusteena on noussut aikaisempaa laajempaan julkiseen keskusteluun, ja yleisesti on ihmetelty sitä, millaisissa tapauksissa kohtuullistamisperustetta on oikeutettua soveltaa. Tuomioistuinten ratkaisut kaipaisivatkin kipeästi yhtenäistä linjaa siitä, minkälaista julkisuutta ja minkälaisissa tapauksissa voidaan pitää poikkeuksellisena. Tutkimuksen keskeisin tutkimusmetodi on lainoppi eli oikeusdogmatiikka, sillä punaisena lankana tutkimuksessa on selvittää, mitä voimassa olevassa lainsäädännössä ja sen esitöissä säädetään poikkeuksellisesta julkisuudesta rangaistuksen kohtuullistamisperusteena sekä kuinka sitä on sovellettu oikeuskäytännössä. 9 Näiden lähteiden sekä oikeuskirjallisuuden avulla pyritään selvittämään oikeudelliset perusteet kyseiselle kohtuullistamisperusteelle. Huomionarvoista on, että koska poikkeuksellisesta julkisuutta ei itse lakitekstissä mainita erikseen ja suoraan kohtuullistamisperusteena, tutkimuksen keskeisimmiksi oikeuslähteiksi nousevat aiheen tarkastelun osalta pääasiassa heikosti velvoittavat oikeuslähteet eli lain esityöt ja oikeuskäytäntö. 10 Eritoten rangaistuksen kohtuullistamisen ja sen optimaalisen määrän punninnassa käytetään oikeustaloustieteellistä tutkimusmetodia. 11 Tutkimuksessa on myös sääntelyteoreettisia piirteitä muun muassa sen arvioinnin osalta, onko lainsäätäjä valinnut oikeanlaisen tavan säännellä poikkeuksellisen julkisuuden soveltuvuudesta koh- 9 Lainopista tutkimusmetodina tarkemmin mm. Hirvonen 2011, s. 36 52. 10 Oikeuslähteistä ja niiden jakautumisesta tarkemmin mm. Tolonen 2003, s. 22 27. 11 Oikeustaloustieteellisestä metodista tarkemmin mm. Määttä 2006.

5 tuullistamisperusteena, ja lisäksi siinä, mitkä ovat valitun sääntelytavan vaikutuksia lain implementoinnissa. 12 Rajaan tutkimukseni koskemaan poikkeuksellisen julkisuuden soveltamista rangaistuksen kohtuullistamisperusteena nimenomaan Suomen lainsäädännössä ja oikeuskäytännössä. Kansainvälistä oikeuskäytäntöä nostetaan esille siinä määrin, kun se on kansallisten linjausten selvittämiseksi tarpeen. Tämä rajaus tehdään, jotta tutkimus ei muodostu liian laajaksi ja siten pintapuoliseksi tarkasteluksi, ja toisaalta tiedostaen se, että kansainväliset sopimukset ja oikeuskäytäntö ohjaavat myös kansallista sääntelyä ja oikeuskäytännön linjauksia. 1.3 Tutkielman rakenne Tutkimusraporttini etenee seuraavanlaisesti. Johdannon jälkeen luvussa 2 avataan rikosoikeudellisten seuraamusten merkitystä ja tavoitteita muun muassa erilaisten rangaistusteorioiden valossa. Lisäksi rangaistusten funktiota tarkastellaan eritoten oikeustaloustieteellisestä näkökulmasta. Luvussa 2 käsitellään myös rangaistuksen mittaamisen periaatteita ja optimaalisen rangaistuksen määrää, jotka liittyvät olennaisesti myös rangaistuksen kohtuullistamisen määrän arviointiin. Tutkimuksen kannalta on oleellista huomioida myös, mistä rikosten ja rikoksentekijöiden osakseen saama julkisuushuomio johtuu. Tämän vuoksi luvussa 3 esitellään sananvapautta ja yksityisyyden suojaa perusoikeuksina. Rikosuutisoinnissa ja -kommentoinnissa nämä kaksi perusoikeutta joutuvat usein ristiriitaan. Luvussa 3 tarkastellaan myös julkisuusperiaatetta, joka ohjaa viranomaisten toiminnan julkisuutta ja siten myös rikosasioista tiedottamista. Luvussa 4 puolestaan käsitellään joukkotiedotusvälineiden roolia eritoten rikosasioista tiedottamisen suhteen sekä perinteisiä tiedotusvälineitä ja toimittajia koskevaa sääntelyä. Luvussa 5 pureudutaan tarkemmin poikkeukselliseen julkisuuteen rangaistuksen kohtuullistamisperusteena. Luvussa selvitetään, mitä rikoslaissa ja sen esitöissä kohtuullistamisperusteesta ja sen soveltamiskehyksestä säädetään ja analysoidaan lainsäätäjän tahtoa tämän tarkastelun valossa. Luvussa 6 puolestaan esitellään sellaista kansallista oikeuskäytäntöä, 12 Sääntelyteoriasta tarkemmin mm. Määttä 2005.

6 jossa on otettu kantaa julkisuuden soveltumiseen rangaistuksen kohtuullistamisen perusteena. Luvussa 7 eritellään ja analysoidaan kohtuullistamisperusteen käyttöä sekä aihetta koskevan lainsäädännön että aiemmin luvussa 6 esitellyn oikeuskäytännön linjausten määrittelemänä. Luku 8 puolestaan sisältää tutkimuksen annin kokoavat johtopäätökset.

7 2 RANGAISTUKSEN FUNKTIO JA OPTIMAALINEN MÄÄRÄ 2.1 Rangaistus on rikoksen tekemisen hinta 2.1.1 Rikosten sanktioimisen lähtökohdista Sekä talous- että oikeustieteilijät ovat nimenneet kriminaalipolitiikan kärkitavoitteeksi rikollisuudesta yhteiskunnalle aiheutuvien kustannusten minimoimisen. 13 Rikollisuudesta koituu yhteiskuntaan mittavia taloudellisia vaikutuksia. Toisin sanoen taloustieteellisesti tarkasteltuna rikos aiheuttaa negatiivisia ulkoisvaikutuksia eli ulkoishaittoja. 14 Ensinnäkään rikolliset eivät rikollisilla teoillaan luo uutta lisäarvoa yhteiskuntaan vaan jakavat jo olemassa olevaa varallisuutta uudelleen, mikä ei ole taloustieteellisesti katsottuna tehokasta. Lisäksi kuluttajilla, yrittäjillä ja yhteiskunnalla uppoaa rikollisuudelta suojautumiseen resursseja, jotka nämä rikosten torjunnan sijaan voisivat muuten sijoittaa tehokkaampaan, yhteiskuntaan lisäarvoa tuottavaan käyttöön. Huomattavaa on, että rikosaste vaikuttaa merkittävästi ihmisten kokemukseen siitä, kuinka paljon heidän pitäisi laittaa resursseja rikollisia vastaan suojautumiseen. Nimenomaan rikoksilta suojautumisen kustannusten muodossa rikollisuus tuo eritoten ulkoiskustannuksia, etenkin ellei rikoksia sanktioitaisi mitenkään. 15 Taloustieteellisestä näkökulmasta julkisvallan ylläpitämää rikosoikeusjärjestelmää voidaankin perustella muun muassa sillä, että näin ollen turvallisuuden kokemuksen säilyttäminen yhteiskunnassa tulee alenevien yksikkökustannusten vuoksi kokonaistaloudellisesti edullisemmaksi kuin jos jokainen kansalainen huolehtisi itse henkilökohtaisesti omasta suojautumisestaan rikoksia vastaan. 16 Rikollisuuden kokonaiskustannuksiin sisältyvät yhtä lailla niin rikosten torjuntakustannukset kuin jo toteutuneista rikoksista sekä niiden seuraamuksista yhteiskuntaan aiheutuneet kustannukset. 17 Esimerkiksi henkeen ja terveyteen kohdistuneiden rikosten kustannukset uhrille voivat muodostua sairaanhoitokuluista ja psyykkisistä kustannuksista 18, mahdolli- 13 Määttä Pihlajamäki 2003, s. 49 50. 14 Ulkoisvaikutukset voidaan jaotella positiivisiin ja negatiivisiin ulkoisvaikutuksiin. Positiivisilla ulkoisvaikutuksilla eli ulkoishyödyillä tarkoitetaan sellaisia ulkopuolisille aiheutuvia hyötyjä, joita nämä eivät joudu maksamaan. Negatiivisilla ulkoisvaikutuksilla eli ulkoishaitoilla taas tarkoitetaan sellaisia ulkopuolisille lankeavia haittoja, joista nämä eivät saa kompensaatiota. Ulkoisvaikutuksista tarkemmin mm. Meade 1973 ja kotimaisen lainsäädännön kannalta erityisesti Määttä 2009, s. 20 26. 15 Becker 1968, s. 171. 16 Tällöin puhutaan niin kutsutuista suurtuotannon eduista. Määttä Pihlajamäki 2003, s. 83. 17 Cooter Ulen 2012, s. 455. 18 Psyykkisiä kustannuksia voivat olla esimerkiksi kärsimys ja rikoksen uhriksi joutumisen myötä lisääntynyt pelko.

8 sesti menetetystä työtulosta sekä muista vaihtoehtoiskustannuksista rikosteon seurauksista toipumisajalta, oikeudenkäyntikuluista sekä oletettavasti ikävän kokemuksen myötä entisestään kohoavista rikoksentorjuntakustannuksista, mihin lisätään vielä yhteiskunnan kannalta uhrin menetetty työpanos sekä seuraamusjärjestelmän ja oikeuslaitoksen kustannukset. 19 Rikoksista rankaisemisen ja rikollisen toiminnan ehkäisemisen voidaan siten katsoa olevan perusteltua siihen pisteeseen saakka, kun rikosten ehkäisemisen rajahyödyt ja rajakustannukset ovat yhtä suuret. 20 Oikeustaloustieteellisen ihanteen mukaan tällöin yhteiskunnassa tehtäisiin optimaalinen määrä rikoksia. 21 Tämän enempää ei rikollisuuden ehkäisemiseen ja torjumiseen kannata sijoittaa, koska tällöin muun muassa valvontaan uppoavat kustannukset kasvaisivat huimasti ja ylittäisivät tällaisella kriminaalipolitiikalla saavutettavan hyödyn. 22 Toisaalta taas mitä vahingollisemmasta yksittäisestä rikoksesta on kyse, sitä korkeammat rajakustannukset sen selvittämiseksi ovat taloustieteellisesti perusteltavissa. 23 Rikoksia yhteiskunnassa pyritään ehkäisemään erinäisin keinoin. Rikoksia voidaan ensinnäkin torjua vähentämällä tilaisuuksia rikolliselle käyttäytymiselle muun muassa sähköisillä lukitus- ja valvontajärjestelmillä sekä teknisillä keinoilla kuten suojalasituksella. Osa rikosten torjuntaa on myös asuinympäristöjen ja muiden julkisten paikkojen suunnitteleminen siten, että syntyy paljon luonnollista valvontaa ja esimerkiksi jalankulkuväylät ja alikulkutunnelit on valaistu niin hyvin, että mahdollisille rikoksentekijöille ei jää piilopaikkoja. 24 Tilannetorjunnalla vaikeutetaan rikosten tekemistä tai pyritään ainakin minimoimaan rikollisella toiminnalla saavutettavat hyödyt. 25 Lisäksi voidaan yrittää vaikuttaa potentiaalisiin rikoksentekijöihin esimerkiksi syrjäytymisvaarassa olevia nuoria tukemalla sekä esimerkiksi paikallisyhteisön, kuten tietyn kaupunginosan, asukkaita osallistamalla ja ympäristön turvallisuutta yhdessä kehittämällä. Tällaista kutsutaan sosiaaliseksi tai yhteisöpohjaiseksi rikoksentorjunnaksi. 26 Nämä torjuntakeinot jäävät ulkopuolelle rikosoikeuden pii- 19 Sen sijaan taloustieteilijät eivät katso esimerkiksi esinevarkauksien olevan niinkään haitallisia, koska tavara ei sinänsä katoa yhteiskunnasta tai menetä käyttökelpoisuuttaan Toki rikoksen uhrille menetys on negatiivinen, minkä lisäksi rikos voi aiheuttaa kustannuksia muun muassa tulevilta rikoksilta suojautumisen muodossa. Tarkemmin mm. Hellman Alper 2006, s. 39. 20 Hellman Alper 2006, s. 90 91. 21 Cooter Ulen 2012, s. 454. 22 Hellman Alper 2006, s. 86. Nollatoleranssista mm. Tolvanen 2005, s. 32 33. 23 Määttä Pihlajamäki 2003, s. 68 70. 24 Kansallinen rikoksentorjuntaohjelma 2016, s. 11. 25 Tolvanen 2005, s. 32. 26 Laitinen Aromaa 2005, s. 105 106.

9 ristä, johon sen sijaan kuuluvat muun muassa valvonnan lisääminen sekä muut kiinnijäämisriskin lisäämiseen pyrkivät keinot. 27 Kriminaalipolitiikan tavoite on paitsi ennaltaehkäistä rikoksia myös pyrkiä turvaamaan sekä yksilön että yhteiskunnan tärkeiksi koettuja etuja eli oikeushyviä niiden loukkaamiselta. 28 Perinteisiä oikeushyviä ovat perusoikeudet kuten sananvapaus ja yksityiselämän suoja. Näiden suojeleminen katsotaan yhteiskunnallisesti niin tärkeäksi, että valtiovallan sallitaan puuttuvan ihmisten vapauteen ja elämään oikeushyvien suojelemisen tarkoituksessa. Rikos on laissa rangaistavaksi säädetty teko, josta langetetaan tekijälle oikeudellinen seuraamus, rangaistus. Rangaistus sisältää aina moitteen lain rikkomisesta. Se merkitsee myös jonkinlaisen kielteisen kokemuksen tai jopa kärsimyksen aiheuttamista rikoksen tehneelle yksilölle. 29 Rangaistuksen tarpeellisuutta ja rikosoikeudellisen järjestelmän oikeutusta laajemmin perustellaan useiden teorioiden avulla. Legaliteettiperiaate nojautuukin rangaistusteorioihin, jotka ovat teorioita rikosoikeuden käytön perusteista. Perinteisesti rangaistusteoriat voidaan jakaa kahteen pääryhmään: retribuutio- eli sovitusteorioihin ja preventio- eli estävyysteorioihin. Retribuutioteoriat etsivät oikeutusta rangaistukselle jo tehdystä teosta ja tekijää rangaistaan, koska tämä on teollaan osoittanut ansaitsevansa rangaistuksen. Retribuutioteorioissa huomio kiinnitetäänkin menneeseen ja jo tapahtuneeseen, moitittavaan tekoon. 30 Preventioteoriat puolestaan suuntaavat huomionsa tulevaisuuteen. Niissä rangaistuksen tarvetta perustellaan tulevan rikollisuuden ehkäisemisellä. 31 2.1.2 Retribuutioteoriat Retribuutioteorian mukaan oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi rangaistuksen on oltava oikeassa suhteessa rikoksen törkeyteen. 32 Kristillisille tausta-arvoille pohjautuvan sovituksen ideana on, että rikos on sovitettava ja että rankaiseminen perustuu nimenomaan siihen eikä rangaistuksella tavoitella muuta, esimerkiksi preventiivistä vaikutusta. 33 Rikoksenteki- 27 Tolvanen 2005, s. 32 33. 28 Kriminaalipolitiikan tavoitteita erittelee mm. Tolvanen 2005, s. 126 ja laajemmin Heinonen 2002. 29 Lappi-Seppälä 2006, s. 88. 30 Tolvanen 2005, s. 78. 31 Lappi-Seppälä 2000, s. 15 25. 32 Määttä Pihlajamäki 2003, s. 78. 33 Tolvanen 2005, s. 77.

10 jä hyvittää tekonsa rangaistuksella ja yhteiskunta taas ilmaisee rangaistuksen välityksellä paheksuntaa rikoksentekijää ja hänen tekoaan kohtaan. 34 Esimerkiksi retribuutioteoriaan pohjaavan Duffin näkemyksen mukaan rankaisemisen tarkoituksena ovat katumus, uudistuminen ja sovitus. 35 Duffin sovitusopissa on olennaista rikoksesta epäiltyyn kohdistuva kommunikaatio: toiminnan paheksunta ei johda mihinkään tulokseen, ellei tekijää saada ymmärtämään tekonsa moitittavuutta ja siitä seuraavaa yhteiskunnan moitetta. Duffin mukaan teon moitittavuuden mukaisesti mitoitettu rangaistus toimii takeena sille, että tekijän katumus on todellista ja kestävää. 36 Uudistumisella hän viittaa siihen, että katumuksen myötä rikoksentekijän tulisi aidosti haluta muuttua ja pyrkiä välttämään vastaavaa moitittavaa toimintaa tulevaisuudessa. Rangaistuksen kolmantena osana Duff pitää sovitusta, jonka ydintekijä on vapaaehtoinen anteeksipyyntö. Teon moitittavuuden mukaan kärsittävää rangaistusta puolestaan voidaan pitää muodollisena anteeksipyyntönä, joka hyvittää teon mutta ei testaa tekijän halua pyytää anteeksi. 37 2.1.3 Preventioteoriat Preventioteoriat puolestaan korostavat tavoitetta ehkäistä ei-toivottavaa toimintaa yhteiskunnassa. Niissä huomio kiinnitetään siihen, miten rangaistuksella voidaan vaikuttaa (1) yhteiskuntaan ja (2) rikoksentekijään itseensä. Rangaistuksella tulisi täten aina olla vähintään joko yleisestävä tai erityisestävä funktio. 38 Yleisestävyys tarkoittaa, että rangaistuksilla pyritään vaikuttamaan yhteiskunnassa siten, että rikoksia tehtäisiin kaiken kaikkiaan vähemmän. Erityisestävyys puolestaan edellyttää rangaistuksella pyrittävän siihen, että kyseinen tuomittu rikoksentekijä ei uusisi rikostaan tai ryhtyisi myöskään muihin uusiin rikoksiin. 39 Peloteteoria eli negatiivinen yleispreventioteoria pohjautuu pelotevaikutuksen luomiseen ja sen vaikutukseen siinä vaiheessa, kun rationaalinen yksilö harkitsee rikoksen toteuttamista. Pelotevaikutus luodaan pääasiassa tehdystä rikoksesta odotettavissa olevan rangaistuksen 34 Määttä Pihlajamäki 2003, s. 77. 35 Duff 2001, s. 108. 36 Duff 2001, s. 108 109. 37 Duff 2001, s. 110. 38 Koskinen 2008, s. 7. 39 Tolvanen 2005, s. 107 108.

11 ankaruudella sekä arvioitavissa olevalla kiinnijäämisen todennäköisyydellä. 40 Pelotevaikutuksen periaatteellinen idea on taivuttaa potentiaalinen rikoksentekijä toimimaan yhteiskunnalle suopealla, normin edellyttämällä tavalla, vastoin alkuperäistä tahtoaan. 41 Ajatellaan, että rikoksen tekemisestä asetetun rangaistuksen muodossa ilmenevä moite ja kärsimys saa hänet toimimaan toisin kuin hän muuten tekisi. 42 Taloustieteellinen lähestymistapa edustaa nimenomaan peloteteoreettista näkökulmaa. Kuten todettua, kriminaalipolitiikan päätavoite on rikollisuudesta aiheutuvien kustannusten minimointi ja taloustieteessä kiinnitetään nimenomaan huomiota sellaisiin positiivisiin ja negatiivisiin kannustimiin, joiden avulla voidaan vaikuttaa yksilöiden käyttäytymiseen yhteiskunnan kannalta suopeaan suuntaan. Kuten aiemmin tuotiin esille, rikollisuus tuottaa yhteiskuntaan tehokkuustappiota, joten rangaistus asetetaan negatiiviseksi kannustimeksi rikolliseen toimintaan osallistumiselle. Taloustieteellisesti tarkasteltuna rangaistus asetetaan täten ikään kuin hinnaksi yhteiskunnallisesti epätoivottavasta käyttäytymisestä. 43 Hinta puolestaan ohjaa yksilöiden markkinakäyttäytymistä eli mitä korkeammaksi rangaistus asetetaan, sitä vähemmän rationaaliset yksilöt tekevät rikoksia. 44 Taloustiede lähteekin siitä, että rikosoikeudella pitäisi olla ohjaava funktio siten, että sillä pyritään vaikuttamaan ihmisten käyttäytymiseen ennakoivasti ja nimenomaan rikollista käyttäytymistä ehkäisevästi. 45 Oikeustaloustieteellisessä tarkastelussa lähtökohtana on rationaalisen valinnan teoria. 46 Rikollista käyttäytymistä selittävän taloustieteellisen perusmallin mukaan oletetaan, että henkilö punnitsee valintatilanteissa omaa odotettua hyötyään, tavoitellen itselleen mahdollisimman suurta hyötyä. Eli jos henkilö rikosta harkitessaan odottaa saavansa rikollisesta toiminnasta suuremman nettohyödyn kuin rikoksettomasta toiminnasta, valitsee hän ryhtyä rikokseen. 47 40 Määttä Pihlajamäki 2003, s. 78. 41 Tolvanen 2009, s. 359. 42 Tolvanen 2009, s. 359. 43 Tapani Tolvanen 2006, s. 7. Cooter 1984 puolestaan suhtautuu hyvin kriittisesti näkemykseen, että rangaistus on kielletystä teosta maksettava hinta. 44 Määttä Pihlajamäki 2003, s. 50. 45 Määttä Pihlajamäki 2003, s. 49 50. 46 Rationaalisen valinnan teoriasta tarkemmin mm. Ulen 2000. 47 Hellmann Alper 2006, s. 53 54.

12 Mikäli potentiaalisen rikoksentekijän teostaan kokema riski, eli odotetun rangaistuksen arvo painotettuna rangaistuksen todennäköisyydellä, on suurempi kuin rikoksentekijän rikoksesta odottamansa hyöty, hän pidättäytyy tekemästä rikosta. 48 Yksilön päätöksentekoon liittyvää punnintaa voidaan havainnollistaa seuraavan yhtälön tapaisesti: EU = pu(y f) + (1 p)u(y), jossa EU = henkilön rikoksesta odottama hyöty, p = kiinnijäämistodennäköisyys, f = rangaistuksen arvo, U = hyötyfunktio ja Y = rikoksella saavutettu tuotto 49. 50 Mikäli yksilön rikoksen tekemisestä saatavakseen arvioima odotettu hyöty jää positiivisen puolelle, riskineutraali yksilö ryhtyy rikokseen. Mikäli taas odotettu hyöty jää alle nollaan, riskineutraali yksilö rationaalisen valinnan teorian pohjalta pidättäytyy rikoksen tekemisestä. Erityisesti verrattain pieneksi jäävän odotetun hyödyn laskelman kohdalla korostuu yksilön riskinottohalukkuus. Olennaista on nimenomaan, että kyseessä on henkilön oma, subjektiivinen näkemys hänelle tietyn rikoksen tekemisestä saavutettavissa olevasta hyödyn määrästä. 51 Pelotevaikutusta voidaan siten lisätä yksinkertaisimmillaan rikosoikeudellisen seuraamuksen määrää korottamalla tai kiinnijäämisen todennäköisyyttä parantamalla. 52 Rikoksen suorittamisen kustannuksia voivat mahdollisen rangaistuksen ohella olla muun muassa teosta koituvat psyykkiset haitat, tekovälineiden hankintakustannukset sekä aika vaihtoehtoiskustannuksena, mikä saattaa vaikuttaa osaltaan rikoksentekijän harkinnan lopputulokseen. 48 Shavell 1985, s. 1203. 49 Rikoksella saavutetun helposti mitattavissa olevan tuoton ohella rikoksentekijä saattaa kokea psyykkistä hyötyä teostaan, esimerkiksi jännitystä ja jopa mielihyvää. 50 Määttä 2006, s. 187. 51 Esimerkiksi tapauksessa KKO 2010:19 korkein oikeus päätyi arvioimaan, kuinka todennäköisenä syytetty itse piti rangaistavan teon syntymistä tapahtumahetkellä. 52 Hellmann Alper 2006, s. 54 56.

13 Peloteteoriaa kritisoidaan toisinaan siitä, että rikolliset eivät yleensä punnitse teosta itselleen koituvia hyötyjä ja haittoja valitessaan laillisen ja laittoman toiminnan välillä, vaan he toimivat usein olosuhteissa, joissa etuja ja haittoja ei tietoisesti etukäteen vertailla. 53 Pelotevaikutus toimii kuitenkin eritasoisesti tehokkaasti eri tilanteissa ja erilaisten potentiaalisten rikoksentekijöiden kohdalla. 54 Esimerkiksi talousrikosta harkitseva saattaa tehdä hyvinkin järjestelmällisiä hyöty- ja haittalaskelmia ja päättää tekoon ryhtymisestä rationaalisen valinnan teoriaa mukaillen. Korkeassa sosiaalisessa asemassa olevalla on yleisesti ottaen enemmän aikaa ja tietoa tekonsa vaikutusten arviointiin. Hänellä voidaan olettaa myös olevan enemmän menetettävää muun muassa mainekustannusten osalta rikoksen tielle lähtiessään, mikä on omiaan lisäämään punninnan tarvetta. 55 Pelotevaikutusta voidaan pitää erityisen tehokkaana sellaisten yksilöiden kohdalla, joiden itsekontrolli on keskimääräisellä tasolla. 56 Korkean itsekontrollin omaavan henkilön voidaan olettaa useammin pysyttelevän kaidalla tiellä, jolloin pelotevaikutus ei ole hänen kohdallaan merkityksellinen. Alhaisella itsekontrollilla varustetun henkilön voidaan puolestaan katsoa useammin viittaavan kintaalla rangaistuksen uhalle ja tapauskohtaiselle hyötyanalyysille. 57 Erityispreventiivisiä teorioita edustavat rehabilitaatioteoria sekä eristämisteoria. Rehabilitaatioteoria tähtää rikoksentekijän sopeuttamiseen takaisin yhteiskuntaan rangaistuksen kärsimisen jälkeen. 58 Teorian mukaan vankeusaika on otollinen ajankohta kouluttaa rikoksentekijää ja huolehtia muutoinkin hänen sopeuttamisestaan takaisin yhteiskuntaan rangaistuksen täytäntöönpanoajan jälkeen. Eristämisteoria puolestaan puoltaa rikoksentekijän eristämistä esimerkiksi vankilaan. 59 Teorian mukaan tämä on tehokas keino ehkäistä uusiin rikoksiin syyllistyminen kyseisen rikoksentekijän kohdalla. 60 Nämä kaksi teoriaa on huomioitu myös lainsäädännössä. Vankeuslain (767/2005) 1 luvun 2 :ssä todetaan vankeuden täytäntöönpanon tavoitteeksi lisätä vangin valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan edis- 53 Tolvanen 2009, s. 359. 54 Tosin vaikka suljettaisi pois se sora-ajatus, että rikoksentekijä ei läheskään arvioi tekonsa seurauksia riittävällä mielenkiinnolla ja tietopohjalla, rajoittuneen rationaalisuuden mukaisesti yksilö ei myöskään aina toimi laskelmiensa mukaisesti. Rajoitetusta rationaalisuudesta tarkemmin mm. Rabin 1998. 55 Tolvanen 2005, s. 87 88. 56 Tolvanen 2009, s. 360. 57 Tolvanen 2009, s. 359 360. 58 Määttä Pihlajamäki 2003, s. 78 79. 59 Eristämisteoria koskee ehdottoman vankeusrangaistuksen lisäksi myös kuolemantuomiota, joka on äärimmäinen tapa eristää tuomittu rikoksentekijä yhteiskunnasta ja näin estää hänen syyllistymisensä uusiin rikoksiin. 60 Määttä Pihlajamäki 2003, s. 79.

14 tämällä vangin elämänhallintaa ja sijoittumista yhteiskuntaan (rehabilitaatioteoria) sekä estää rikosten tekeminen rangaistusaikana (eristämisteoria). 2.2 Rangaistuksen mittaamisesta Edellisessä alaluvussa on selvitetty rikoksista rankaisemisen perusteita sekä erilaisia teorioita rikosoikeudellisen järjestelmän ja rangaistusten taustalla. Ne kaikki johtavat siihen kiistämättömään johtopäätökseen, että rangaistuksilla on tärkeä kriminaalipoliittinen funktio. Mutta kuinka suuri määrättävän rangaistuksen pitäisi olla ollakseen yhtä aikaa tehokas ja oikeudenmukainen? Rangaistuksen mittaamisperiaatteet voidaan jakaa oikeudenmukaisuus- ja tarkoituksenmukaisuusperiaatteisiin. 61 Oikeudenmukaisuusperiaate edellyttää, että rangaistusta mitatessa otetaan huomioon rangaistusten suhteellisuus, yhdenvertaisuus ja kohtuus. Tarkoituksenmukaisuusperiaatteessa puolestaan tulee huomioitavaksi rangaistuksen yleis- ja erityisestävyys. Rikoslain 6 luvun 3 :n 1 momentin mukaan rangaistusta määrätessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Suhteellisuusperiaatteen mukaan rangaistus on mitattava siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen (RL 6 luku 4 ). Rikoksesta tuomittavan kokonaissanktion ankaruuden voidaan katsoa muodostuvan neljästä eri tekijästä: 1) rangaistuslaji, 2) rangaistuksen ankaruus, 3) turvaamistoimenpiteet ja 4) muut seuraamukset. 62 Rikoksentekijän kärsimät mainekustannukset, joihin tutkimuksen aihe olennaisesti kietoutuu, lukeutuvat muihin seurauksiin. Ne voidaan jakaa taloudellisiin mainekustannuksiin ja 61 Lappi-Seppälä 2000, s. 312 322. 62 Keinänen 2004, s. 159 160.

15 sosiaalisiin mainekustannuksiin. 63 Taloudellisia mainekustannuksia ovat muun muassa palkkatulojen pieneneminen, työnsaantimahdollisuuksien heikkeneminen tai yrityksen laskenut osakekurssi tai muutoin heikompi kannattavuus. Sosiaalisia mainekustannuksia ovat sukulaisten, ystävien ja muiden läheisten piirissä tapahtuma maineen menetys sekä uusien ihmissuhteiden solmimisen mahdollinen hankaloituminen. 64 Oikeustaloustieteessä pidetään myös tärkeänä rajapelotevaikutuksen ylläpitämistä. Rajapelotevaikutus toimii eräänlaisena rangaistusjärjestelmän kulmakivenä. Se niiden kahden oletuksen varaan, että (1) mitä törkeämpään rikokseen tekijä on syyllistynyt, sitä ankarampi on rangaistuksen rikoksesta oltava ja (2) tämä rangaistuksen vaiheittainen ankaroituminen on omiaan luomaan rikoksentekijälle kannustin pidättäytyä teon hetkellä syyllistymästä törkeämpään tekomuotoon, jolloin hänet kiinni jäädessään näin ollen tuomittaisiin lievemmän tekomuodon mukaisesti ja lievempään rangaistukseen. 65 Esimerkiksi ryöstöön syyllistyvällä ei ilman rangaistusjärjestelmässä sovellettua rajapelotevaikutusta olisi kannustinta olla surmaamatta ryöstön uhriaan, mikäli ryöstöstä ja ryöstömurhasta seuraisi samansuuruinen seuraamus. 66 Ylipäätään rikosoikeudessa lähdetään siitä, että rangaistuksen on oltava suhteessa teon törkeyteen, mikä tukee myös rajapelotevaikutuksen ylläpitämistä. Taloustieteellisesti tarkasteltuna rangaistusta määrätessä olennaista on rangaistuksen odotusarvo. Kuten aiemmin todettu, rationaalisen valinnan teoriaan pohjautuvan näkemyksen mukaan henkilö ei tee rikosta, mikäli siitä odotettavissa oleva haitta, eli yksinkertaistaen kiinnijäämisen todennäköisyys kerrottuna rangaistuksen suuruudella, on suurempi kuin rikoksella saavutettava hyöty. Näin ollen optimaalinen rangaistus tulisi asettaa sellaiselle tasolle, että se on suurempi kuin teosta aiheutuva odotettu haitta, jotta rangaistuskäytännöllä olisi tosiasiallinen preventiivinen funktio. 67 Käytännössä optimaalisen suuruisen rangaistuksen mittaaminen ja määrääminen on äärimmäisen ongelmallista ja hankalaa, johtuen eritoten rikoksentekijän ja rangaistukseen tuomitsevan tahon välillä ilmenevästä epäsymmetrisen informaation 63 Rasmusen 1995, s. 520. 64 Mainekustannukset voivat joissain tapauksissa ja joidenkin tekijöiden kohdalla olla myös positiiviset, esimerkiksi rikollisjengeissä. 65 Määttä Pihlajamäki 2003, s. 146 147. 66 Posner 1985, s. 1207 1211. 67 Tarkemmin mm. Shavell 1985.

16 ongelmasta. 68 Rangaistuksen määrääjä ei voi tarkasti tietää esimerkiksi rikoksentekijän rikollisesta teostaan kokemaa hyötyä tai tämän teosta odottaman haitan suuruutta. 68 Epäsymmetrisestä informaatiosta ja sen problematiikasta tarkemmin mm. Kanniainen Määttä Timonen 1996, s. 56.

17 3 SANANVAPAUS, YKSITYISYYDEN SUOJA JA JULKISUUSPERI- AATE 3.1 Sananvapaus ja yksityisyyden suoja perusoikeuksina Journalistinen työ, kuten julkinen keskustelu yleensäkin, tukeutuu vahvasti sananvapauteen. Sananvapautta pidetään demokraattisen yhteiskunnan peruspilarina ja keskeisenä vapausoikeutena. Sellaisena sananvapaus on myös kirjattu yleissopimuksen ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi (EIOS, SopS 18 19/1990) 10 artiklaan sekä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen ja siihen liittyvän valinnaisen pöytäkirjan yksilövalituksista (KP-sopimus, SopS 7 8/1976) 19 artiklaan. EIOS:n 10 artiklan 1. kappaleessa todetaan: Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta. Tämä artikla ei estä valtioita tekemästä radio-, televisio- ja elokuvayhtiöitä luvanvaraisiksi. Sananvapaus on kirjattu myös Suomen perustuslain (PL, 731/1999) 2 luvun 12 :ään: Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia. Täten sananvapauden tulkintaa ohjaakin perusoikeusmyönteinen laintulkinta sekä perustuslain etusija, joten tuomioistuinten on ristiriitatilanteissa myönnettävä perustuslaille etusija. 69 Sananvapaus luo yksilölle oikeuden osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, arvostella havaitsemiaan yhteiskunnallisia epäkohtia, saada tietoa tärkeiksi kokemistaan asioista sekä vaikuttaa yhtä kaikki elinympäristöönsä ja ympäröivään yhteiskuntaan. 70 Perusoikeuden ydinalueella käsitetään sellaiset perusoikeuteen liittyvät ehdottomat oikeudet ja vapaudet, joita ei voida rajoittaa tavallisella lainsäädännöllä. Ydinaluetta suojaa niin kutsuttu koskemattomuuden vaatimus, sillä jos perusoikeuden ydinalue poistettaisiin, muuttuisi perusoikeus itsessään merkityksettömäksi. 71 Sananvapauden kohdalla tämä ydinalue suojaa erito- 69 Ollila 2004, s. 40. 70 Neuvonen 2005, s. 60. 71 Ollila 2004, s. 53.

18 ten yhteiskunnallista ja poliittista keskustelua ja tiedonvälitystä, mutta sananvapauskaan ei ole rajoittamaton vapausoikeus, sillä myös muilla perusoikeuksilla on omat ydinalueensa, joita ei puolestaan voi poistaa sananvapauden nojalla. 72 Tämän tutkimuksen kannalta erityisen merkittävä tällainen perusoikeus on yksityiselämän suoja. Lain sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä (sananvapauslaki, 460/2003) 1 luvun 1 :n 2 momenttiin on erikseen kirjattu, että kyseistä lakia sovellettaessa ei saa puuttua viestintään enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa. Kuitenkin vaikka sananvapaus onkin laajasti turvattu perusoikeus, siihenkin liittyy tiettyjä rajoituksia. Esimerkiksi EIOS:n 10 artiklan 2. kappaleessa todetaan seuraavat mahdollisuudet rajoittaa sananvapautta: Koska näiden vapauksien käyttöön liittyy velvollisuuksia ja vastuuta, se voidaan asettaa sellaisten muodollisuuksien, ehtojen, rajoitusten ja rangaistusten alaiseksi, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen turvallisuuden, alueellisen koskemattomuuden tai yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi, luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi, tai tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistamiseksi. Suomen lainsäädännön kohdalla nämä sananvapauden rajoitusperusteet osoitetaan pääasiassa rikoslaissa. Rajoituksiin palataan tarkemmin luvussa 4.2 käsiteltäessä sananvapauden sääntelyä ja sen merkitystä journalistisessa työssä, jossa sananvapaus erityisesti ja tämän tutkimuksen kannalta relevantisti soveltuu. Kuten todettu, sananvapautta rajoittaa osaltaan toinen perusoikeus, yksityisyyden suoja. Siitä säännellään EIOS:n 8 artiklassa seuraavanlaisesti: Jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. Perustuslain 2 luvun 10 :n 1 momentissa puolestaan säädetään vastaavanlaisesti: Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Lain esitöissä todetaan, että yksityiselämän suojan perustana on yksilön oikeus elää omaa elämäänsä ilman viranomaisten tai muiden ulkopuolisten tahojen mielivaltaista tai aiheetonta puuttumista hänen yksityiselämäänsä. 73 Esitöissä todetaan lisäksi, että yksityiselämän piirin tarkka määritteleminen on vaikeaa. Siihen kuuluu muun muassa yksilön oi- 72 Manninen 1999, s. 409 410. 73 HE 309/1999 vp, s. 53.