Hallituksen esitys verotusmenettelyn ja veronkannon uudistamisesta Keskeiset ongelmat kuntien kannalta
Esityksen keskeiset ongelmat kuntien kannalta Veronsaajan muutoksenhakuajan lyhentäminen» Kiinteistöverotuksen erityispiirteet on huomioitava muutoksenhakuajassa Verovelvollisen vahingoksi tehtävän oikaisun määräajan lyhentäminen ongelmallinen kiinteistöverotuksen ja yhteisöverotuksen osalta Kunnilla tulee säilyttää oikeus esittää jäseniä niihin verotuksen oikaisulautakuntiin joissa käsitellään kuntien verotuloja 2
Veronsaajien muutoksenhaku aikaa esitetään lyhennettäväksi Esityksessä muutoksenhakuaika 4 kuukautta verotuksen päättymisestä» Nykyisin vuosi verotuksen päättymistä seuraavan vuoden alusta» Määräajan laskemisajankohdan muutokselle ei perusteita» Lyhentää kunnilla erityisesti kiinteistöverotuksen muutoksenhakuaikaa 1 v 4kk -> 4 kk» Kiinteistövero eroaa muista verolajeista Kunta ainut veronsaaja Verohallinto ei harjoita siltä osin erillistä verotarkastustoimintaa Kiinteistötietojen oikeellisuuden (ja siten kiinteistöverotuksen) valvonta jää siten pitkälti kuntien vastuulle ja on työlästä Verohallinto ei käytännössä tee takautuvia oikaisuja verovelvollisen vahingoksi kuntien korjaamien tietojen perusteella Esitetty 4 kuukauden muutoksenhakuaika on aivan liian lyhyt kiinteistöverotuksen erityispiirteet huomioiden 3
Verovelvollisen vahingoksi tehtävän oikaisun määräajan lyhentäminen Esityksessä ehdotetaan määräajan lyhentämistä 5 vuodesta 3 vuoteen Ehdotus on veronsaajan kannalta ongelmallinen yhteisöveron ja kiinteistöveron osalta Yhteisöveroa kertyi vuonna 2015 verovuodelta 2010 tai aiemmilta verovuosilta yhteensä 103 milj. Tänä vuonna yhteisöveroa on kertynyt verovuodelta 2011 tai sitä aiemmilta verovuosilta 80 milj. 15 % yhteisöjen oikaisuvaatimuksista tulee vireille kolmannen vuoden jälkeen Yksittäiset oikaisut saattavat olla kymmeniä miljoonia euroja Määräaikaa ei tule lyhentää Kysymys on verolainsäädännön noudattamisesta, oikeudenmukaisuuden toteutumisesta ja verojen maksun jakautumisesta oikeudenmukaisesti veronmaksajien kesken. 4
Verovelvollisen vahingoksi tehtävän oikaisun määräajan lyhentäminen Hallituksen esityksellä 6/2012 muutettiin kiinteistöverovelvollisen tiedonantovelvollisuutta ja muutos vaikutti myös kiinteistöverotuksessa sovellettaviin muutoksenhakuaikoihin Hallituksen esityksellä 76/2013 kunnille säädettiin kiinteistöverotietojen osalta aiempaa laajempi tiedonsaantioikeus kiinteistötietoja sisältävien kunnan rekisterien ylläpitoa ja veronsaajien oikeudenvalvontaa varten Kunnissa on kasvavaa kiinnostusta kiinteistöverotuksen tietojen läpikäyntiin ja tietojen korjaamiseen Esitetyt muutokset eivät tue aiempien lakimuutosten aloittamaa kehitystä vaan muuttaa tilannetta huonompaan suuntaa 5
Oikaisulautakunnan jäsenten nimittäminen Esityksessä esitetään uuden jaoston perustamista oikaisulautakuntaan Esityksessä ehdotetaan jaoston kokoonpanoksi puheenjohtajaa ja 2 jäsentä joista toinen on Verohallinnon ja toinen veronmaksajia edustavan järjestön ehdottama Jaosto käsittelisi pääsääntöisesti valtion verotuksen asioita, mutta voisi käsitellä myös asioita joissa veronsaajana on kunta Kuntien tulee saada ehdottaa jäseniä kaikkiin jaostoihin joissa voidaan käsitellä kuntien veroja 6
Muutos ehdotuksemme esitykseen 1. Veronsaajien muutoksenhaku aikaa ei tule lyhentää nykyisestä ja muutoksenhakuajan laskenta tulisi aloittaa verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta kuten nykyisin 2. Verovelvollisen vahingoksi tehtävän oikaisun määräaikaa ei tulisi lyhentää 3. Kuntien tulee saada jatkossakin ehdottaa jäseniä kaikkiin verotuksen oikaisulautakunnan jaostoihin joissa voidaan käsitellä kuntien veroja 7