SPORT PÄIJÄT-HÄME Visiona on tehdä maakunnasta urheilijan polun edelläkävijä Suomessa Simo Tarvonen 01.09.16
HUY:n toimenpiteet vuodelle 2016 Urheiluakatemiaohjelma 1. Tehostamme urheilijan päivittäisharjoittelun valmennusprosesseja akatemioissa Valmentaja- ja asiantuntijayhteisöjen rakentaminen ja osaamisen lisääminen Osallistuva asiantuntijatyö Harjoitteluolosuhteiden kehittäminen 2. Johdamme valtakunnallisten akatemioiden ja valmennuskeskusten roolitusta Valmennuskeskusten ja akatemioiden yhteinen visio Urhean rakentaminen kohti valtakunnallista olympiavalmennuskeskusta Painopisteakatemioiden keskinäinen roolitus Akatemioiden valtakunnallisten ja paikallisten lajikategorioiden toteuttaminen 3. Vahvistamme yläkoulutoiminnan valtakunnallisia malleja ja urheilukoulutason rakentumista Urheiluyläkoulujen määrän kasvattaminen Toiminnan laadun kasvattaminen Yhteistyö Liikkuva koulu ohjelman kanssa 4. Rakennamme ja toteutamme suomalaisen kaksoisuramallin (DC) ratkaisut yhdessä verkoston osaajien ja yhteistyökumppaneiden kanssa 5. Vaikutamme valtakunnallisten toisen asteen urheiluoppilaitosten lupien uudelleen organisointiin osana huippu-urheiluverkostoa siten, että urheilu-ura ohjaa opiskeluprosessia
Päivittäisvalmennus Osaava ammattivalmentaja. Treenikaveri maailman huipulta. Laji- ja oheisharjoitteluolosuhteet koulun ja kodin vieressä. Opiskelut urheilulukiossa monilajisessa urheilijayhteisössä. Seiväshyppääjä Wilma Murron arki
Nuorten Olympiavalmentaja ohjelma Noin 80 ammattivalmentajaa Työnkuvassa vähintään 80 % valmennusta Valmentajan tulee olla vahvasti sidoksissa lajinsa valmennusjärjestelmään Yleisvalmennus NOV:it
Osaamisen jatkuva kehittäminen Työskentelen joka päivä eri lajien valmentajien yhteisössä, jossa opitaan toisilta ja jaetaan omia kokemuksia. Yritetään olla joka päivä parempia ja nostetaan yhdessä koko yhteisön tasoa. Hanno Möttölä, koripallovalmentaja
Valmentajien osaamisen kehittäminen ja valmentajayhteisöt Reilut kymmenen toimivaa valmentajayhteisöä eri puolilla Suomea Akatemiavalmentajia noin 550 joista aktiivisesti valmentajayhteisöissä mukana vajaa 200 valmentajaa Oman osaamisen jakaminen ja muilta oppiminen Yhdessä tekeminen Ammatillisen identiteetin vahvistaminen
Osallistuva asiantuntijuus Hieronta. Fysioterapia. Opinto-ohjaus. Lääkäripalvelut. Ravintovalmennus. Psyykkinen valmennus. Valmentajan työn tuki. Asiantuntijat osana arjen harjoittelua. Harjoittelusalissa ja lähellä. Rytmisen voimistelun maajoukkueen arki
Urheiluakatemioiden ja valmennuskeskusten yhteinen visio Valitut akatemiat ja valmennuskeskukset muodostavat kokonaisuuden ja toimivat yhteisen toimintasuunnitelman ja resurssin alaisuudessa. Kokonaisuutta ohjaa ja koordinoi Suomen Olympiakomitean huippuurheiluyksikkö.
Urheiluakatemiat, Urheiluopistot ja liik.lääketieteenkeskukset
Jokaisen toimintaympäristön osalta ratkaistavia asioita ovat muun muassa Eri toimijoiden roolit, tavoitteet ja tehtävät Mitä toimenpiteitä ja missä urheilijan polun vaiheessa Mitkä lajit ja millä painotuksella Erityispiirteet ja osaaminen Kaksoisuraratkaisut Resurssit
Lajien valmentautumisen toimintaympäristöt Valtakunnalliset painopistelajit 1- ja 2-kategorian lajit ja niiden valtakunnalliset toimintaympäristöt Laji HUY Urheiluakatemia Valmennuskeskus / Urheiluopisto Paikalliset painopistelajit Laji Urheiluakatemia Urheiluopisto
Urheiluakatemioiden yläkoulut Urheiluyläkoulu Koulutuksenjärjestäjän painotuskoulu Urheiluluokka liikuntaa ja urheilua 10 h/vk Täyttää kansalliset urheilukoulukriteerit Mahdollisesti lisäksi liikuntaluokka liikuntaa ja urheilua 6 h/vk Liikuntapainotteinen koulu Koulutuksenjärjestäjän painotuskoulu Liikuntaluokka, liikuntaa ja urheilua 6 h/vk Liikuntalähikoulu Lähikoulu oppilaat omalta oppilaaksiottoalueelta Urheiluakatemialuokat 6 h/vk Yläkoululeiritys Urheiluakatemian Leiritysmalli Akatemia ja valmennuskeskus järjestävät yhteistyössä 7.-9. luokat 4-6 leiriä / vuosi
Sisällöt Yläkoulutoiminta koulu- ja leirimallissa pohjautuu Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelman asiantuntijaryhmän keväällä 2016 määrittelemiin sisältösuosituksiin. Sisältösuositusten tärkeimpinä taustamateriaaleina on käytetty Valintavaiheen asiantuntijatyötä (2014), Liikunnan uutta OPS 2016 (2014) ja Lasten ja nuorten hyvä harjoittelu -kirjaa (2015).
Yläkouluvalmennuksen oppisisällöt http://www.sport.fi/huippuurheilu/urheiluakatemiat/ylakoulutoiminta
Tavoitteena menestyksekäs huippuurheilu-ura sekä hallittu siirtyminen uran jälkeiseen elämään Urheilija ja valmentaja Valmennus ja valmennuksen asiantuntijapalvelut Kaksoisurapalvelut
Kaksoisura Opiskelu auttaa menestymään myös urheilussa. Kyse ei ole vain opiskelun ja urheilun yhteensovittamisesta, vaan elämän kokonaisuudesta. Hyvinvoivalla urheilijalla on mahdollisuus menestyä. Kristiina Mäkelä, vuoden opiskelijaurheilija
SUOMALAINEN KAKSOISURAMALLI Kansallisen toimintamallin kehittäminen ja toteutus Toisen asteen jälkeiset jatko-opinnot Urheilu-uran ja työelämän yhteensovittaminen Urasiirtymä (Exit-vaihe urheilusta) Opintososiaaliset edut ja tuet ADECCO -yhteistyö Perusaste tapahtuu yläkoulutoiminnan kautta Toinen aste ammatillisten oppilaitosten ja urheilulukioiden kehitystyön tukeminen Kansainväliset verkostot (TWIN European network of National Leads in Dual Career ja EAS)
KIITOS MIELENKIINNOSTA!