HAPPITERAPIAA IHOLLE! Happi on kaikelle elämälle välttämätöntä. Jatkuva hapen saanti on elintärkeää myös ihon soluille, jotta ne pystyvät tuottamaan aineenvaihduntaan tarvittavan energian sekä ylläpitämään ihon elinvoimaa. Ilman jatkuvaa hapen saantia, solut väsyvät nopeasti ja niihin kohdistuu ilmiö nimeltä hypoksi-stressi. Valitettavasti kaupunkien ilma on vähähappista ja oman haitallisen lisänsä tuovat ilman saasteet, raskasmetallit, tupakointi sekä mikrobien lisääntyminen kaikki nämä tukahduttavat ihoa. Tukahtumisesta ja stressistä johtuen ihosta tulee väsynyt ja se menettää energiaa, solujen patterit tyhjenevät hengästymiseen asti. Taistelussa hapen puutetta ja ilmansaasteita vastaan, laboratoriomme on kehittänyt BIOPURE-tuotesarjan, joka URBAANIIN IHON HOITOON suunniteltuna sarjana puhdistaa ihoa ja antaa sen jälleen hengittää. Laboratoriomme on valinnut 3 merkittävää aktiivista ainesosaa, joiden avulla aikaansaadaan HAPPITERAPIA, puhdistava SKIN DETOX, jota luonnehtii seuraavat toiminnot: 1/ SUPERHAPETUKSEN avulla aiomme: Aktivoida hengittävien molekyylien muodostusta Lisätä hapen kiertoa soluissa Antaa iholle paremman sietokyvyn vähähappista ympäristöä vastaan sekä Auttaa ihoa sietämään hypoksi-stressiä paremmin 2/ILMANSAASTEITA SIEPPAAVIA AINESOSIA JA ILMANSAATEIDEN TORJUNTAA vastaan aiomme: Stimuloida solujen puhdistautumisprosessia hyödyntämällä varsin ainutlaatuisia proteiineja, joka kykenevät magneetin tapaan sieppaamaan ilmansaasteet iholta. Tätä kutsutaan patch-charge-efektiksi. Uudelleen aktivoida luonnollisen puolustusmekanismin haitallisia molekyylejä, kuten ilman saasteita ja tupakansavua, vastaan. Suuresta molekyylipainosta johtuen, edellä mainitut proteiinit muodostavat iholle suojan ilmansaasteita vastaan. 3/ VAHVASTI ENERGISOIVAA VOIMAA! Iho ilman energiaa väsyy ja vanhenee nopeammin eikä enää pysty reagoimaan ihoon tunkeutuvia haitallisia molekyylejä vastaan. Aiomme: Uudelleen ladata solujen patterit Stimuloida ATP:n, solujen biologisen polttoaineen, muodostusta Auttaa soluja taistelussa ilmansaasteita ja ympäristön stressiä vastaan. TULOKSET: Tulokset ovat mielenkiintoisia, sillä 90% vapaaehtoisista testaajista kertoi ihon hengittävän paremmin, ihon olevan puhdas ja ihon sävyn parantuneen. Tuloksena silmin nähden terve, hehkuva, energinen ja säihkyvä iho! 2
HAPPI: MATKA ILMASTA SOLUILLE Keuhkot ovat kuin ylösalaisin oleva puu: henkitorvi on puun runko, josta lähtee oksia, joissa taasen on satoja miljoonia lehtiä, keuhkorakkuloita, pieniä säkkimäisiä anatomisia yksikköitä. Rintakehän suojaamien keuhkorakkuloiden pinta-ala avattuna on noin 70m2, minimaalisessa tilassa onkin maksimaalinen pinta-ala. Keuhkorakkuloissa tapahtuu kaasujen hapen tai hiilidioksidin vaihto hengitysilman ja veren välillä. Kun happi on päässyt vereen, se - liukenee plasmaan sekä - sitoutuu hemoglobiiniin Hengitysilman saapuminen ja poistuminen keuhkorakkuloista jokaisen hengityksen aikana ilmatiehyt keuhkorakkula keuhkorakkulasta vievä pikkulaskimo keuhkorakkulaan tuova valtimo osa hengitysjärjestelmää happirikkaan veren lähtö in O 2 and depleted in CO 2 Hemoglobiini on proteiini, joka kykenee sitomaan 4 happimolekyyliä. Hemoglobiinia löytyy veren punasoluista ja se kuljettaa 95% veressä olevasta hapesta. Capillary network kaasujen vaihto keuhkorakkulassa hiilidioksidipitoisen veren tulo in CO 2 and depleted in O 2 Hapen päästyä verenkiertoon, se muuttuu oksihemoglobiiniksi. Osa hemoglobiiniin sitoutuneesta hapesta imeytyy verisuonien ohuiden seinä mien läpi ympäröiviin soluihin Soluissa hapesta huolehtii sytoglobiini-proteiini, joka kuljettaa hapen solujen mitokondrioon. 3
MIKSI HAPPI ON ELINTÄRKEÄÄ? Happi on elintärkeää mitokondrioiden energian tuotannolle: 90% energiastamme tuleekin hapesta ja vain 10% ruoasta. Happi on mukana monissa kehon sisäisissä biokemiallisissa reaktioissa ja se osallistuu mm. proteiinien kuten kollageenin, elastiinin ja lihaskuitujen, luiden, DNA:n ja RNA:n muodostukseen. Happea on myös yhdistyneenä monissa molekyyleissä, suuri osa ihmisen kehon painosta, jopa 65%, on eritavoin sitoutunutta happea. Hapella on monia positiivisia vaikutuksia kehoomme: Se vahvistaa immuunijärjestelmää Se parantaa lihasten kestävyyttä Se parantaa keskittymiskykyä ja muistia Se laskee stressiä ja auttaa unen laadussa ONKIN TÄRKEÄÄ HENGITTÄÄ HAPPIRIKASTA ILMAA JA VÄLTTÄÄ ILMANSAASTEITA! Tieteellisissä tutkimuksissa on havaittu, että 1900-luvun alussa ilmakehä sisälsi 38%-44% happea. Tänä päivänä lisääntyneistä saasteista johtuen ilmakehän happipitoisuus on enää noin 20%. 4
KUN URBAANI SAASTUMINEN UHKAA IHOA Teollisuudenpäästöt, jotka otsonikerros muuttaa matalalla ilmakehässä hapettimiksi, koettelevat päivittäin muiden ulkoisten stressitekijöiden lisäksi city-ihmisten ihoa. Puhtaassa ilmakehässä solujen uusiutumisprosentti on noin 100%. Ilmakehässä, jonka hiilimonoksidi (CO) on saastuttanut, solujen uusiutumiskyky laskee keskimäärin 24% ja iho menettää hehkuaan, siitä tulee karhea, ryppyjä ilmestyy nopeammin ja ihon reagointikyky laskee merkittävästi. Rikkidioksidi, hiilimonoksidi, päästöjen pölyhiukkaset, tehtaiden päästöt, tupakansavu, lyijy, elohopea, otsooni. Klassisten saastuttajien lista urbaaneilla alueilla on valitettavan pitkä. Nämä saasteet eritoten raskasmetallit sitoutuvat ihoon sekoittumalla ihon luonnollisiin eritteisiin. Raskasmetallit lisäävät kehon tuottamien vapaiden radikaalien määrään. Nämä ovat ihosoluille haitallisia, ne kuivattavat ihoa ja nopeuttavat ihon vanhenemista. Raskasmetallit ovat metalli elementtejä, ja niistä kutsutaan RASKASMETALLEIKSI niiden suuren tiheyden vuoksi. Raskasmetallit koostuvat pääasiassa lyijystä, kadmiumista, elohopeasta, arseenista ja vähemmissä määrin kromista ja nikkelistä. Nämä metallit ovat äärimmäisen myrkyllisiä keholle koska ne sekä muuttavat, että estävät tärkeiden aineenvaihdunnallisten entsyymien toimintaa. Raskasmetallit eivät myöskään hajoa, vaan ne kertyvät elimistöömme. UV-valo aineenvaihdunta mitokondrio haittavaikutus ionisoiva säteily savukkeet RASKASMETALLIT KEHOSSAMME: Muuttavat solujen geneettistä koodia Tuottavat vapaita radikaaleja Neutraloivat kehon puhdistukseen tarvittavia aminohappoja Aiheuttavat allergioita Vahingoittavat hermosoluja tulehdus valkosolut ilmansaasteet 5
ILMANSAASTEET JA NIIDEN AIHEUTTAMAT VAHINGOT IHOLLE Otsooni ja typpioksidit aiheuttavat tulehduksellisia tiloja ja iho ärsyyntyy Hiilimonoksidi aiheuttaa hapen puutetta kudoksissa. Ihon aineenvaihdunta hidastuu ja ihosta tulee samea ja kuiva ja se vanhenee ennenaikaisesti Rikkidioksidi muuttaa ihon hydrolipidikalvoa ja tekee ihosta ärtyneen ja herkän Päästöjen hiukkaset aiheuttavat ihoärsytystä ja allergioita Ilmateitse leviävät myrkyt vähentävät myös ihon luonnollista puolustuskykyä. Myrk kyjä kerääntyy iholle ja iho tukahtuu. Nopeatempoinen city-elämä aiheuttaa fyysistä stressiä: hormonien heittely vähentää verenkiertoa Verenkierto-ongelmia kärjistää nopea ja pinnallinen hengitys, jolloin veri kuljettaa vähemmän happea eikä iho saa sitä tarpeeksi. Ja kun iho ei saa tarpeeksi happea, dermis alkaa rapistua ja iho vanheneminen nopeutuu. Hapella on tärkeä rooli ihon terveydelle: se on välttämätön, soluja suojaava ja säilyttävä tekijä. Happi osallistuu kollageenin ja elastiinin tuotantoon sekä myös haavojen paranemisen ja solujen uudistumisen prosessiin. Hapella on myös ratkaiseva rooli taistelussa ihon ennenaikaista vanhenemista vastaan, happi estää kollagenaasin, kollageenia hajottavan entsyymin, erittymistä. 6
VAPAAT RADIKAALIT, HYPOKSINEN STRESSI = NOPEUTUNUT SOLUJEN VANHEMINEN Vapailla radikaaleilla on monta lähdettä: Ulkoiset lähteet: saasteet, tupakointi, stressi, UV-valo. Esimerkiksi, ultravioletti valo muuttaa hapen dioksidiksi, joka kykenee vaikuttamaan kaikkiin solun osiin aiheuttaen ihon vanhenemista, mutta myös ihosyöpää. Sisäiset lähteet: aerobinen hengitys, eli mekanismi, jolla tuotamme energiaa. Mitokondriot kuluttavat vähittäin käyttämänsä hapen. Superoksidi anioni (o2-) 5% hapesta karkaa superoksidiradikaalin muodossa. Immuunipuolustuksen valkosolut käyttävät tätä radikaalia poistaakseen bakteereja ja viruksia. Elimistömme tuottaa tätä radikaalia jopa 2 kiloa joka vuosi. Vetyperoksidi (H2O2) on superoksidin hajoamistuote Hydroksiradikaalia (-OH) muodostuu solujen aineenvaihdunnan sivutuotteena kemiallisessa reaktiossa typen kanssa. Tämä on kaikista reaktiivisin radikaali. happimolekyyli energia vapaa radikaali Mitokondriot tuottavat energiaa, mutta, aivan kuten kasveilla, mitokondriot hukkaavat energiaa vapaiden radikaalien muodossa. Jos happivarastot eivät ole turvattuna, mitokondrioiden aktiivisuus vähenee ja vapaita radikaaleja muodostuu liikaa. happiatomi biologinen molekyyli vahingoittuneet molekyylit Liiallinen vapaiden radikaalien määrä aiheuttaa sarjan biokemiallisia reaktioita, jotka johtavat oksidatiiviseen stressiin. Vapaat radikaalit vahingoittavat solukalvoja suojaavia tyydyttämättömiä rasvahappoja. Solukalvot menettävät läpäisevyytensä ja joustavuutensa ja esimerkiksi hormonaalisten viestien ja hermoimpulssien välitys hidastuu. Suojautuakseen vapaiden radikaalien aiheuttamilta vahingoilta, solut ovat kehittäneet antioksidantteihin pohjautuvat puolustusjärjestelmän. 7
SOLUT VASTAAVAT ANTI-RADIKAALEILLA Soluilla on luonnollisia keinoja suojautua vapaiden radikaalien hyökkäystä vastaan: Korjaamalla taukoamatta vahingoittuneet mitokondriot Tuottamalla antioksidanttimolekyylejä Näitä ovat antioksidanttimolekyylejä ovat superoksidi dismutaasi (SOD)- perheeseen kuuluvat metalloproteiinit sekä katalaasi ja glutationiperoksidaasi. Nämä entsyymit kykenevät neutraloimaan ja eliminoimaan vapaiden radikaalien aiheuttamia vahinkoja kehossa. Antioksidantti-ilmiö on hienostunut prosessi. Siihen kuuluu erityyppisiä superoksidismutaaseja riippuen hyökkäyksen kohteena olevista soluista. Keholla onkin varsin laaja valikoima erikoistuneita antioksidanttimolekyylejä. Ne sijaitsevat joko mitokondriossa, solujen sytolissa tai solujen ulkopuolisessa välitilassa. Muodostaakseen näitä entsyymejä, keho tarvitsee mineraalisuoloja kuten: Sinkki ja kuparipohjaisia superoksididismutaaseja Mangaanipohjaisia superoksididismutaaseja Neutraloimaan superoksidiradikaaleja muuttamalla ne typpiperoksidiksi Rautapohjainen katalaasi Seleenipohjainen glutationiperoksidaasi Neutraloimaan typpiperoksidin muuttamalla sen vedeksi ja hapeksi Ilmansaasteet, erityisesti raskasmetallit, kiihdyttävät vapaiden radikaalien muodostusta ja tekevät kehon luonnollisesta puolustusmekanismista tehottoman. tuma CROSS-SECTION OF A CELL solukalvo vapaat radikaalit tumajyvänen vahingoittunut solukalvo Mitochondrion vapaat radikaalit vapaat radikaalit DNA vapaat radikaalit 8
VAPAIDEN RADIKAALIEN KAAPPAUS Kaikissa tumallissa soluissa on mitokondrioita, pieniä generaattoreita, jotka muuttavat hapen ja glukoosin energiaksi. Tämän reaktion yhteydessä mitokondriot luovat erittäin reaktiivisia elementtejä kuten vapaita radikaaleja. happi O 2 Vapaat radikaalit kohdistavat hyökkäyksensä proteiineihin, lipideihin, soluihin sekä mitokondrion DNAn. Vapaiden radikaalien hyökkäystä voi estää kahlitsemalla ne antioksidanttien avulla. mitokondrio glukoosi 2 3 hengitysketju Energia 4 antioksidantti vapaat radikaalit Solu TUMA Heavy metals indeed bind to specific sites of anchorage reserved for the respective minerals, preventing many 1 DNA solu biochemical reactions and the formation of different enzymes: superoxide dismutase, catalase, glutathione. mitokondrio TUMA solujen proteiinit Ankkuroituessaan soluihin raskasmetallit estävät sekä mineraalien kiinnittymisen, että biokemiallisia reaktioita ja entsyymien kuten superoksididismutaasin, katalaasin ja glutationin muodostusta. Luonnollisen antioksidanttien tuotanto vähenee, eivätkä solut enää kykene suojautumaan vapaiden radikaalien hyökkäyksiltä. Noidankehä on alkanut. Puolustusjärjestelmä ei enää pysty kelatoimaan eli neutraloimaan raskasmetalleja. Kelaatio, kreikan sanasta khélé koura, on prosessi, jossa orgaaninen substanssi taikka kelatoiva agentti sitoutuu mineraaleihin tai ionisoituihin metalleihin kuten rautaan, kalsiumiin, lyijyyn, kupariin jne. Prosessin lopputuloksena syntyvät yhdisteet ovat vapaita, ei-aktiivisia, myrkyttömiä, liukenevia ja helposti eliminoitavissa. Kaikki nämä biokemialliset ketjureaktiot hidastavat solujen aineenvaihduntaa, lisäävät vapaiden radikaalien tuotantoa ja häiritsevät mitoosia kiihdyttäen solujen vanhenemista. n BIOPURE-tuotesarja, todellinen happiterapia iholle, tarjoaa ratkaisun urbaaniin ihonhoitoon taistelemalla syvävaikutteisesti ilmansaasteita vastaan. Ihosta tulee puhdas ja se voi jälleen hengittää. 9
adenosiini fosfaatti ryhmä ATP- SOLUJEN ENERGIANTUOTTAJA Solut saavat energiansa sokereiden, lipidien ja proteiinien aineenvaihdunnan kautta jotta ne voivat syntetisoida ATP:ta (adenosiinitrifosfaatti) mitokondriossa. Nämä ovat solujen voimalaitoksia. ATP, yleismaailmallinen solujen polttoaine, osallistuu kaikkiin solujen sisäisiin biosynteeseihin ja ainesosien siirtymiseen sekä solujen kalvoilla että solun ja sen ympäristön välillä. Solu pystyy näin paremmin hyödyntämään ravinteita sekä eliminoimaan kuonaaineita. riboosi Jotta ymmärtäisimme ATP:n tärkeyden, päivittäin käytettävä ja kierrätettävä määrä ATP:ta vastaa noin 75% ihmisen painosta. Ihmiskeho ei juurikaan varastoi ATP:ta, itse asiassa koko kehossa sitä on vain 75grammaa, joka vastaa 52 sekunnin tarvetta. ATP:n jatkuvan tuotannon varmistaminen onkin äärimmäisen tärkeää. ATP muodostuu pääasiassa pyruvaatista sekä rasvahapoista, joita hyödynnetään mitokondrioiden hengityksessä. pyruvaattia on palorypälehapon ionimuoto, jota syntyy elimistön solujen sytosolissa, kun glukoosi hajoaa glykolyysissä. rasvahappoja saadaan suoraan ruoasta Nämä kaksi molekyyliä läpäisevät tiensä mitokondrioon, missä ne muuttuvat asetyylikoentsyymi A:ksi. Ne myös läpäisevät Krebsin syklin, monivaiheisen kemiallisen prosessin, jossa ravintoaineista peräisin olevat hiiliatomit hapettuvat hiilidioksidiksi ja molekyylien sisältämät vedyt siirtyvät elekotronisiirtäjäkoentsyymeille. Prosessissa vapautuu energiaa ja nämä entsyymit mahdollistavat ATP:n synteesin. Tässä vaiheessa happi on välttämätöntä, sillä se houkuttaa elektroneja ja muuntaa ne vedeksi. Hengitysketju voi näin alkaa ja johtaa H+ ionien muodostumiseen. Nämä ovat välttämättömiä ATP syntaasille, entsyymille, joka vastaa ATP:n muodostumiseen ADP:sta ja fosfaatista. Koska keho ei varastoi ATP:ta, jatkuva hapensaanti on tärkeää, sillä se mahdollistaa ATP:n jatkuvan tuotannon. mitokondrion soluenergia pyruvaatti rasvahapot asetyylikoentsyymi A Krebsin sykli atp syntaasi 10
PHYTOVITYL: SOLUJEN ATP:n UUDELLEENMUOKKAUS A C B Mn Zn Cu Fe PHYTOVITYL on GMO-vapaasta maissista saatava kasviuute, joka osallistuu solujen aineenvaihduntaan. Pääraaka-aineet ovat: myo-inositolin johdannainen fytaatti-ionin muodossa hivenaineita ( rauta, kupari, sinkki, mangaani) sokereita typpipitoisia aineita (peptidejä, aminohappoja) B-vitamiineja (B1, B2, B3, B5 jne.) Ainesosat, jotka lisäävät solujensisäisen ATP:n tuotantoa ovat: Fytaatit: nämä luovuttavat fosfaatteja ja ne sitoutuvat AMP:n tai ADP:n muodostaen korkea-energiapitoisia sidoksia. Fytaatit luovuttavat myös hivenaineita, jotka ovat mukana lukuisissa entsymaattisissa reaktioissa. Lisäksi, fytaatit neutraloivat raskasmetalleja Proteiinit ja sokerit: solut hajottavat proteiineja ja sokereita jotka ovat ATP:n muodostukselle välttämätön energianlähde B-vitamiinit ovat välttämättömiä solujen aineenvaihdunnalle: o B1 vitamiinilla on tärkeä rooli hiilihydraattien energiaaineenvaihdunnassa o B2 vitamiini mahdollistaa kahden rasvahappojen katabolismiin sekä hapettumisen-vähentämisen reaktioissa tarvittavat koentsyymin muuntumisen, jotta ATP muodostuu. B2 vitamiinia tarvitaan myös glutationin, kehon puhdis tajan, muodostumiseen. o B3 on kahden energiaa tuottavan sekö DNA:ta korjaavan koentsyymin esiaste. o B5 vitamiinia sen sijaan on tärkeä osa koentsyyymi A:ta energia aineenvaihdunta reaktioiden muissa vaiheissa. PHOVITYL vaikuttaa ihon fysiologisen vanhenemisen prosessiin edistämällä ja säilyttämällä ihosolujen energiaa. In Vitro arviointi PHYTOVITYLin tehokkuudesta solujen sisäisen ATP:n muodostuksessa. 0,4 0,3 0,2 0,1 0 Femtomoles/Cell Control PHYTOVITYL Epidermiksen solujen viljely ja ATPn tuotanto PHYTOVITYL lisäsi solujen sisäisen ATP:n s tuotantoa 144 %. Näin solujen aineenvaihdunta on nopeutunut ja solut pystyvät paremmin suojautumaan vapaita radikaaleja vastaan. - 11
PHYTOVITYL: SOLU-ATP:n UUDISTAMINEN PHYTOVITYLin tehokkuus antiradikaalina In Vitro arvioinnissa PHYTOVITYLin sisältämät fytaatit mahdollistavat tehokkuuden antiradikaalina. Fytiinihappo kaappaa rautaionin ja estää muuttumisen hydroksiradikaaliksi. Kokeen aikana: arvioitiin lipidien peroksidaatiota solukalvon arakidonihapossa, jota tuottaa hydroksiradikaaleja tuottava järjestelmä arvioitiin PHYTOVITYLin kykyä estää malodialdehydin tuotanto Arakidonihappo: solukalvon monityydyttynyt rasvahappo, joka on erittäin herkkä oksidaatiolle ja näin vapaiden radikaalien kohde Malondialdehyli (MDA): arakidonihapon hajoamistuote hydroksiradikaalien hyökkäyksen jäljiltä 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 % of protection 1h 4h 7h 100% 96% 94% Control PHYTOVITYL 2% PHYTOVITYLin tehokkuus osoitettiin suhteessa MDA:n määrään monityydyttyneiden rasvahappojen hajoamisprosessissa. Johtuen antioksidanttisesta vaikutuksestaan, PHYTOVITYL estää lipidien peroksidaation. PHYTOVITYL kykenee ylläpitämään sytoplamisten solukalvojen yhtenäisyyttä ja edistämään solujen aineenvaihduntaan liittyvää välttämätöntä vaihdantaa. 50 40 30 20 10 0 PHYTOVITYL:in ilmansaasteita torjuvan vaikutuksen In vitro arviointi Testi korostaa PHYTOVITYLin kykyä neutraloida raskasmetalleja kuten kadmiumia. Testissä määriteltiin solujen elinvoimaisuutta ja solujen jakautumista mitokondrion dehydrogenaasin aktiivisuuden kautta. Tätä entsyymiä löytyy vain aineenvaihdunnaltaan aktiivisista, elävistä soluista. PHYTOVITYLin suojaava vaikutus verrattuna fytiinihappoon 17% PHYTOVITYL PHYTOVITYL 0,01% Fytiinihappo 0,05% 0,0003% 6% 47% PHYTOVITYL Fytiinihappo 0,1% 0,0015% 13% Fytiinihappo 0,003% Testi osoittaa PHYTOVI- TYLin olevan tehokkaampi neutraloimaan kadmiumia verrattuna fytiinihappoon. PHYTOVITYL suojelee ihoa raskasmetallien aiheuttamia vaurioita vastaan ja ehkäisee ihon ennenaikaista vanhenemista. 12
PHYTOVITYL: SOLU-ATP:n UUDISTAMINEN In vivo testi Testi suoritettiin yli 40-vuotiaille naisille, jotka käyttivät tuotetta kahdesti päivässä 20 päivän ajan. Ilmerypyistä tehtiin silikonimuotit ennen ja jälkeen kokeen. Osaa ilmerypyistä hoidettiin PHYTOVITYLia sisältävällä voiteella, osaa placebovoiteella. -5-15 Number of microrelief furrows Depth of moderate wrinkles -6,2% Depth of deep wrinkles -12,1% Ihon pinnan juonteet vähenivät 59 % -25-35 -59% Rypyt silenivät: 6,2% keskisyvissä rypyissä 12.1% syvissä rypyissä -45-55 % of variation Testi osoittaa PHYTOVITYLin tehokkuuden energisoivana, ilmansaasteilta suojaavana ja anti-aging tuotteena. 13
PURISOFT: SUOJAA ILMANSAASTEILTA Vahvistaakseen BIOPURE-tuotesarjan suojaavaa vaikutusta iholla, on luonut uuden aktiivisen ainesosa, PURISOFT:n joka on bioteknologian avulla piparminttupuun siemenistä uutettu peptidi. Piparminttupuuta, Moringa Oliferaa, joka on Intialaisten perinnekasvi, on käytetty perinteisessä lääketieteessä johtuen sen parantavista ja antiseptisista ominaisuuksista. Se sisältää A-, C- ja B-vitamiineja, rautaa, kalsiumia, sinkkiä ja seleeniä. Murskatut siemenet ovat myös tunnettuja siitä, että ne kykenevät puhdistamaan vesistöjen saastunutta vettä. Piparminttupuun siemenet luovuttavat positiivisesti varautuneita proteiineja, jotka houkuttavat negatiivisesti varautuneita saasteita. PURISOFT kaappaa iholta saasteet ja raskasmetallit magneetin tavoin neutraloiden PATCH- CHARGE efektin avulla. PURISOFT eliminoin kaikki ympäristöstä peräisin olevat mikropartikkelit, jotka tukahduttavat ihoa samalla aktivoiden ihon puolustusjärjestelmää. 150 140 Solusuoja raskasmetalleja vastaan: In vitro tehokkuustesti Testissä arvioitiin PURISOFTIN kykyä suojata fibroblasteja saasteiden aiheuttamaa stressiä vastaan. Testissä elohopeaa ja kadmiumia käytetään ympäristön saasteina. Ihon elinvoimaa arvioidaan mittaamalla solujen proteiineja. Proteiiniaste % vastaan kontrolli 130 120 110 100 80 60 40 20 100 156 92 78 77 100 180 104 103 102 5 7 11 17 33 12 25 21 25 37 Kuvaajat: Kontrolli FCS (vasikansikiöseerumi) 1% Purisoft 0,03% Purisfot 1% Purisoft 0.3% 0 Kontrolli ilman elohopeaa Elohopea 75µM Kontrolli ilman kadmiumia Kadmium 100µM Testi osoittaa, että PURISOFT sekä imee itseensä että neutraloi ilmansaasteita ja on näin erinomainen ilmansaasteilta suojaava aktiivinen ainesosa. 14
PURISOFT: SUOJAA ILMANSAASTEILTA Solusuojaa tupakansavua vastaan: In Vitro Testi Tupakansavu valittiin tähän testiin, koska se sisältää valtavan määrän myrkkyjä ja saasteita. Tämä saasteista aiheutuva stressi aiheuttaa HSP 27 (Heat shock proteins, lämpöshokkiproteiini) proteiinin, solujen sisäisen suojajärjestelmän, erittymisen. HSP 27 proteiinin tuotanto alkaa suojareaktiona mille tahansa tilanteelle, joka uhkaa solujen selviytymistä kuten: Lämpötilan nousu Altistuminen raskasmetalleille taikka kemiallisille agenteille kuten otsonille. Hapenpuute Testissä HSP 27 proteiinia käytettiin stressin määrän markkerina. Ei stressiä Tupakan savu Tupakan savu Ei hoidettu alue Ei hoidettu alue hoidettu +3% PURISOFT illa Tämän tupakansavun aiheuttaman saastestressin aikana voitiin havaita, että HSP 27 määrä oli merkittävästi noussut. Kun iholle levitettiin PURISOFTia sisältävää vesipohjaista geeliä, HSP 27 määrä laski huomattavasti, stressaamattoman ihon tasolle. Testissä huomattiin myös, että fibrobastien elinvoimaisuus: Kolminkertaistui johtuen kadmiumin neutraloinnista Kuusinkertaistui johtuen elohopean neutraloinnista Tämä selittyy PURISOFTin ilman saasteiden suojaavalla vaikutuksella, PURISOFT imee saasteita itseensä sekä neutraloi niitä. 15
PURISOFT: SUOJAA ILMANSAASTEILTA Ihon puhdistus-tehokkuus In vitro testissä Ihoa liattiin hiilen avulla. Tämän jälkeen osalle ihoa levitettiin PURISOFTia sisältävää voidetta ja osalle placebo-voidetta. Ihon videomikroskopia 1. Hiilen levityksen jälkeen/suojaava vaikutus saasteita vastaan 2. Vesipesun jälkeen / pinnallinen puhdistus vaikutus 3. Kuorinnan jälkeen / syväpuhdistava vaikutus Tulokset osoittivat PURISOFTin olevan tehokas ihonpuhdistaja sen poistaessa tukahtuneelta iholta jopa mikropartikkeleita. PURISOFT, piparminttupuun proteiinin ominaisuuksien ansioista: Suojaa ihoa ilmansaasteilta Puhdistaa ihoa Estää ilmansaasteita kiinnittymästä ihoon. 16
OXYGESKIN: IHON HAPENSAANNIN DYNAMIIKKA Koko olemassaolomme riippuu hapesta. Hapen vähentyminen, hapen puute eli hypoksia, aiheuttaa yleisen fysiologisen reaktion, jolla keho yrittää kompensoida puutosta. Punasolujen hemoglobiini kuljettaa happea solujen mitokondrioihin energian tuotantoa varten. Koska iho ei kykene varastoimaan happea, se on täysin riippuvainen hapen tulon ja haihtumisen monimutkaisesta prosessista. Kaikki poikkeamat tasapainosta aiheuttavat kudoksien hapen puutteen. Kiitos sisäänrakennetun happisensorijärjestelmän, iho kykenee reagoimaan nopeasti hapen puutteeseen. Hapen puutteen aikana erittyy normaalia enemmän HIF1-alfa (Hypoxia Inducible Factor) proteiinia. Tämä proteiini koordinoi erinäisiä toimia kompensoidakseen puuttuvan hapen sekä tuottaakseen soluille niiden tarvitseman energian. Näinpä koko kehon hapenotto kasvaa ja sen kuljetusta nopeutetaan myös solutasolla. Globiinit joista nimenomaan sytoglobiinit- joita erittyy hypoksistressin aikana, sallivat solujen välisen hapen diffuusion, jolloin happi kaapataan hemoglobiinilta ja toimitetaan suoraan solun mitokondrioon. Sytoglobiinia löytyy fibroblasteista, sytoplasmasta sekä solujen tumasta. Sen lisäksi, että sytoglobiini toimii happisensorina, se myös suojaa soluja reaktiivisia happimuotoja (ROS) vastaan, se estää entsyymaattisia reaktioita ja sillä on myös tärkeä rooli kollageenin muodostuksessa. Kysy vastata ja sopeutua hypoksistressiin vähenee iän myötä ja tämä näkyy solujen aineenvaihdunnan hidastumisena sekä epidermiksen ja dermiksen surkastumisena johtaen ennenaikaiseen vanhenemiseen. Tutkimuslaboratoriomme kehittämä OXYGESKIN, aktiivisen vesikrassista uutetun, arabinogalaktaaneja sisältämän ainesosa. OXYGESKIN: Lisää kapasiteettia vastata hypoksistressiin normalisoimalla HIF1-alfan tuotantoa, avainasemassa solujen kyky sopeutua alhaisempiin happimääriin Tukee hapen kulkua soluissa lisäämällä sytoglobiin määrää hapen puute O 2 siepparit OXYGESKIN Vaste ja sopeutuminen hapen puutteeseen O 2 HIF-1 α : keskeinen hapenpuutteeseen reagoiva tekijä Aineenvaihdunnallinen sopeutuminen Lisäys hapen kulussa soluissa sytoglobiini suojaa soluja stressiä vastaan 17
0,350 0,300 0,250 0,200 0,150 0,100 0,050 0,000 Amount of HIF-1 OXYGESKIN, IHON HAPEN SAANNIN DYNAMIIKKAA α / actin (UA) 0,291 Control NORMAL FIBROBLASTS +92% 0,17l Control 0,290 TEHOKKUUSTESTI 1 0,328 OXYGESKIN 0,1% OXYGESKIN 0,25% AGED FIBROBLASTS Testissä mitattiin OXYGESKINin tehokkuutta HIF1-alfa tuotantoon normaaleilla ja ikääntyneillä fibroblasteilla hypoksian aikana. Voitiin havaita, että HIF1-alfan tuotanto kontrolliryhmän ikääntyneillä fibroblasteilla on vähentynyt huomattavasti -41%. OXYGESHIN palauttaa HIF1-alfan muodostuksen ikääntyneissä fibroblasteissa normaalien fibroblastien tasolle. Testissä havaittiin 92% lisäys HIF1-alfan tuotannossa, joka sallii fibroblastien puolustaa itseään tehokkaasti hypoksiaa vastaan ja jatkaa kuitujen tuotantoa ylläpitääkseen ihon kuntoa. TEHOKKUUS TESTI 2 Testissä mitattiin sytoglobiinin muodostusta ikääntyneissä fibroblasteissa. OXYGESKIN lisää sytoglobiinin tuotantoa 52% ja edistää hapen kuljetusta soluihin. Tämä auttaa nopeuttamaan ATP:n tuotantoa, mikä on ratkaisevaa solujen elinvoimalle. IN VIVO TESTI 18% 16% 14% 12% 10% 8% 6% 4% 2% 0 Variation/Placebo +10,8% Skin texture +16,1% Radiance +18,2% +18,2% Pink colour Healthy glow effect Testiin osallistui 40 vapaaehtoista, iältään 52+/- 9 vuotta. Vapaaehtoiset käyttivät kaksi kertaa päivässä 28 päivän ajan kasvoilla voidetta, joka sisälsi OXYGESKI- Nia. Edistää ihokudosten hapen saantia Kompensoi puutosta vastineen hypoksistressiin Stimuloi hapen kulkua soluilla Näin kasvonpiirteet pehmenivät ja ihosta tuli tasainen ja hehkuva. 18
BIOPURE KASVOHOITO, KÄYTTÖOHJE AMMATTILAISILLE I N D I K A A T I O T HAPPEA LISÄÄVÄ, PUHDISTAVA HOITO Lisää ihon happipitoisuutta solutasolla kaappaa ilmansaasteita patch-charge efektin avulla suojaa ilmansaasteilta neutraloi myrkyllisiä ainesosia parantaa hypoksistressin sietokykyä. 1 PUHDISTUS: Puhdista kasvot ja kaula DETOXIFYING MILK (E847) puhdistusmaidolla ja viimeistele OXYGENATING LOTION (E848) kasvovedellä. 2 3 4 KUORINTA: Riippuen asiakkaan ihon kunnosta, kuori käyttämällä joko DERMA-SCRUB (E605), GOMMAXX (E37) tai DERMA GUM (E37) kuorintaa. Suorita kuorinta pyörivin liikkein poistaaksesi kuolleet ihosolut. Puhdista iho kostealla sienellä ja viimeistele OXYGENATING LOTION (E848) kasvovedellä. SEERUMI: Levitä OXYGEN SERUM (E850) ampullin sisältö kokonaisuudessaan karvoille ja kaulalle kevyesti sivellen parantaaksesi imeytymistä. HIERONTA: Hiero kevyesti kasvot ja kaula käyttämällä REOXYGEN INTENSE (E855) hierontavoidetta 5 HAPPEA LISÄÄVÄ NAAMIO: Tyhjennä 1 pussi MASK TOXINE-CAPTOR (E853) kulhoon ja sekoita ACTI-DETOX LOTION (E(% ) kanssa. Levitä ohut kerros naamiota suoraan kasvoille ja kaulalle siveltimen avulla. Aseta 2 BIOPTIC SOOTING LOTION (E234) kostutettua puuvillavanutyynyä silmille. Aseta kasvojen ja kaulan päälle harso ja varmista, että se kiinnittyy kunnolla ihoon. Vedä hellävaroin ylöspäin luodaksesi kasvojen kohottavan vaikutuksen. Levitä toinen, paksumpi kerros naamiota kasvoille ja kaulalle. Anna vaikuttaa 20 minuuttia. Poista harso varone. Puhdista kasvot ja kaula kostealla sienellä käyttäen OXYGENATING LOTION (E848) kasvovettä. 6 7 SEERUMI: Levitä OXYMATT SERUM (E851) ampulli kokonaisuudessaan kasvoille ja kaulalle. HIERONTA: Hiero kevyesti käyttämällä ihotyypistä riippuen joko HYDRA SOFT (E856) tai HYRDA MATT (E857) kosteusvoidetta. HOIDON KESTO = 1h 15 min HOITOSARJA= 6 kertaa HOITOJEN TIHEYS: kerran viikossa 19
E837 DETOXIFYING MILK Tukahtuneelle iholle KOSMETOLOGISET VAIKUTUKSET / KÄYTTÖOHJE Puhdistaa tukahtuneelta iholta meikin, epäpuhtaudet sekä ilmansaasteet Levitä pudistusmaito karvoille ja kaulalle sormenpäiden avuilla, poista OXYGENATI- ON LOTION-kasvovedellä PHYTOVITYL: energishoiva, ilmansaasteilta torjuva anti-aging ainesosa PURISOFT: ihoa puhdistava, ilmansaasteilta suojaava ainesosa KOOSTUMUS SAATAVUUS E847 OXYGESKIN: edistää ihon hapensaantia KEHÄKUKKAÖLJY: pehmentää, rauhoittaa ja suojaa ihoa Kuluttajat: 250ml pullo ref E837 Ammattikäyttö: 500ml pullo ref E847 E838 OXYGENATING LOTION Tukahtuneelle iholle KOSMETOLOGISET VAIKUTUKSET / KÄYTTÖOHJE Täydentää ja viimeistelee puhdistuksen, rauhoittaa urbaanin stressin vahingoittamaa ihoa. Valmistelee ihoa muille ihonhoitotuotteille DETOXIFYING MILK-puhdistusmaidon käytön jälkeen, levitä kasvoille pumpulivanutyynyn avulla. PHYTOVITYL: energisoiva, ilmansaasteilta torjuva anti-aging ainesosa PURISOFT: ihoa puhdistava, ilmansaasteilta suojaava ainesosa OXYGESKIN: edistää ihon hapensaantia KOOSTUMUS SAATAVUUS E848 KEHÄKUKKAÖLJY: pehmentää, rauhoittaa ja suojaa ihoa SALVIAUUTE: tulehduksia estävä antioksidantti MINTTUÖLJY: antiseptinen ja kiinteyttävä öljy Kuluttajat: 250ml pullo ref E838 Ammattikäyttö: 500ml pullo ref E848 20
E839 PHYT OXYGEN FOAM Puhdistusvaahto tukahtuneelle iholle KOSMETOLOGISET VAIKUTUKSET / KÄYTTÖOHJE Vaahtoava puhdistusaine, joka puhdistaa epäpuhtaiden kuivattamatta ihoa Ravista ennen käyttöä. Annostele kädelle pieni määrä vaahtoa. Hiero kasvoille sormenpäillä. Huuhtele huolella. KOOSTUMUS PHYTOVITYL: energisoiva, ilmansaasteilta torjuva anti-aging ainesosa PURISOFT: ihoa puhdistava, ilmansaasteilta suojaava ainesosa OXYGESKIN: edistää ihon hapensaantia EVERMAT: talintuotantoa tasapainottaa ainesosa MAITOHAPPO: tasapainottaa ihon PH:ta, kuorii iholta raskasmetalleja, kosteuttaa SAATAVUUS Kuluttajat: 150ml pumppupullo ref E839 Ammattikäyttö: ei saatavilla E840 DETOX GUM Hellävarainen kuorinta-aine KOSMETOLOGISET VAIKUTUKSET / KÄYTTÖOHJE Kaoliinia sisältävä kuorinta-aine kuorii ja puhdistaa ihoa Levitä paksu kerros puhdistetulle iholle. Anna kuivua. Hiero kuivunutta kuorintaainetta sormenpäillä, kunnes se on hilseillyt pois kokonaan. Huuhtele tämän jälkeen vedellä. Käytä 1-2 kertaa viikossa. PHYTOVITYL: energisoiva, ilmansaasteilta torjuva anti-aging ainesosa PURISOFT: ihoa puhdistava, ilmansaasteilta suojaava ainesosa OXYGESKIN: edistää ihon hapensaantia KAOLIINI: puhdistava valkoinen savi SALVIAUUTE: tulehduksia estävä antioksidantti Kuluttajat: 50ml tuubi ref E840 KOOSTUMUS SAATAVUUS HEVOSKASTANJAUUTE: suojaava, tulehduksia estävä ainesosa KORTEUUTE: mineraalisuoloja sisältävä, parantava ja puhdistava ainesosa ORAPIHJALAUUTE: Suojaava antiradikaalinen ainesosa MENTTOLI: virkistävä, antiseptinen ainesosa Ammattikäyttö: ei saatavilla 21
E846 DETOX MAXX Ilmansaasteita poistava naamio KOSMETOLOGISET VAIKUTUKSET / KÄYTTÖOHJE Puhdistettua savea ja eteerisiä öljyjä sisältävä, puhdistava naamio imee iholta ilmansaasteita ja epäpuhtauksia Levitä puhdistetulle iholle paksu kerros naamiota ja anna vaikutta 15 minuuttia. Huuhtele pois vedellä ja viimeistele OXYNATING LOTION-kasvovedellä PURISOFT: ihoa puhdistava, ilmansaasteilta suojaava ainesosa OXYGESKIN: edistää ihon hapensaantia IIRISUUTE: parantava, uudistava, tulehduksia estävä ainesosa TAKIAISUUTE: rauhoittava, ihohuokosia supistava, tulehduksia estävä ainesosa SALVIAUUTE: tulehduksia estävä antioksidantti KOOSTUMUS SAATAVUUS ROSMARIINIÖLJY: parantava, stimuloiva eteerinen öljy LAVENTELIÖLJY: rentouttava, rauhoittava, antiseptinen eteerinen öljy KURJENPOLVIÖLJY: ihohuokosia supistava, parantava, tulehduksia estävä eteerinen öljy PETITGRAINÖLJY: parantava, stimuloiva ja puhdistava eteerinen öljy Kuluttajat 50ml tuubi ref E846 Ammattikäyttö: ei saatavilla E842 OXYGEL Kosteuttava, tasapainottava geeli KOSMETOLOGISET VAIKUTUKSET / KÄYTTÖOHJE Raikastava ja virkistävä geeli uudistaa sameaa ja väsynyttä ihoa Levitä aamuin ja/tai illoin OXYGEN SERUM (E841) käytön jälkeen KOOSTUMUS PHYTOVITYL: energisoiva, ilmansaasteilta torjuva anti-aging ainesosa PURISOFT: ihoa puhdistava, ilmansaasteilta suojaava ainesosa OXYGESKIN: edistää ihon hapensaantia FUCOGEL: kosteuttava, hydroskooppinen ainesosa SEAMOLIENT: Hawaijilta peräisin olevan punaisen merilevän kosteutta uute INDINYL: kasvivaihtoehto hyaluronihapolle. Kosteuttaa välittömästä ja pitkäkestoinen (jopa 24 tuntia.) ZINCIDONE: Sinkin ja L-pyrrolidoni karboksyylihapon yhdistelmä, joka tasapainottaa talineritystä, edistää solujen erilaistumista sekä parantaa SAATAVUUS Kuluttajat: 50ml purkki. Ref E843 Ammattikäyttö: ei saatavilla 22
E844 HYDRA SOFT Kosteuttava voide KOSMETOLOGISET VAIKUTUKSET / KÄYTTÖOHJE E856 Ihoa kosteuttava, nestetasapainoa ylläpitävä voide. Kirkastaa ihoa ja häivyttää väsymyksen merkkejä Käytä aamuin ja/tai illoin OXYGEN SERUM E841 jälkeen PHYTOVITYL: energisoiva, ilmansaasteilta torjuva anti-aging ainesosa PURISOFT: ihoa puhdistava, ilmansaasteilta suojaava ainesosa OXYGESKIN: edistää ihon hapensaantia KOOSTUMUS SAATAVUUS FUCOGEL: kosteuttava, hydroskooppinen ainesosa KEHÄKUKKAÖLJY: pehmentää, rauhoittaa ja suojaa ihoa Kuluttajat: 50ml purkki ref E844 Ammattikäyttö: 200 ml tuubi. Ref 856 E843 HYDRA MATT Kosteuttava, mattapintaiseksi tekevä voide KOSMETOLOGISET VAIKUTUKSET / KÄYTTÖOHJE Rasvaton voide tasapainottaa talin tuotantoa ja supistaa ihohuokosia. Iho pysyy mattapintaisena koko päivän. Levitä pieni määrä kasvoille ja hiero. Ks. Ammatilaisten käyttöohje. Levitä aamuin ja/tai illoin OXYGEN SERUM E841 jälkeen SAATAVUUS E857 PURISOFT: ihoa puhdistava, ilmansaasteilta suojaava ainesosa OXYGESKIN: edistää ihon hapensaantia EVERMAT: talintuotantoa tasapainottaa ainesosa ZINCIDONE: Sinkin ja L-pyrrolidoni karboksyylihapon yhdistelmä, joka tasapainottaa talineritystä, edistää solujen erilaistumista sekä parantaa SALISYYLIHAPPO: tulehduksia estävä, antibakteerinen ainesosa PRESENTATION Kuluttajat: 50ml purkki ref E843 Ammattikäyttö: 200 ml tuubi, ref E 857 23
E845 REOXYGEN INTENSE Biostimuloiva voide KOSMETOLOGISET VAIKUTUKSET / KÄYTTÖOHJE Edistää solujen hengitystä ja uudistaa tukahtunutta, sameaa ja herkkää ihoa. Sen runsas koostumus sisältää ravitsevia ja uudistavia ainesosia, jotka palauttavat ihon hehkun ja tekevät kuivasta ihosta pehmeän Hiero kevyesti. Ks. Ammattilaisen käyttöohje Käytä aamuin ja/tai illoin OXYGEN SERUM E841 jälkeen. PHYTOVITYL: energisoiva, ilmansaasteilta torjuva anti-aging ainesosa PURISOFT: ihoa puhdistava, ilmansaasteilta suojaava ainesosa OXYGESKIN: edistää ihon hapensaantia PHYLDERM: aminohappoja ja hivenaineita sisältävä soijauute, joka edistää solujen hapenottokykyä ja energian tuotantoa. KOOSTUMUS E855 Stimuloin solujen uusiutumista. Uudistaa lisäämällä kollageenin ja elastiinin tuotantoa. ACEROLA-KIRSIKKAUUTE: C-vitamiinia, beetakaroteenia ja hivenaineita kuten kaliumia, magnesiumia, kalsiumia, fosfaattia ja natriumia sisältävä uute, joka taistelee vapaita radikaaleja vastaa ja stimuloi kollageenin tuotantoa. Kuluttajat: 50ml purkki ref E854 SAATAVUUS Ammattikäyttö: 200ml tuubi ref E855 E841 SERUM OXYGEN Solujen happiseerumi KOSMETOLOGISET VAIKUTUKSET / KÄYTTÖOHJE Raikas seerumi edesauttaa solujen hengittämistä ja uudistaa tukahtunutta, sameaa ja herkkää ihoa. Iho voi jälleen hengittää vapaasti. Levitä muutama tippa aamuin ja/tai illoin puhdistetulle iholle ennen kosteusvoidetta KOOSTUMUS SAATAVUUS E850 HYTOVITYL: energisoiva, ilmansaasteilta torjuva anti-aging ainesosa PURISOFT: ihoa puhdistava, ilmansaasteilta suojaava ainesosa OXYGESKIN: edistää ihon hapensaantia ASPARLYNE: L-lysiini aminohapon aspartaatti, joka edistää solujen aineenvaihduntaa, aktivoi ATP:tä, vähentää oksidatiivista stressiä, parantaa verenkiertoa sekä tekee väsyneestä ihosta energisen. DETOXYL: Shea-hedelmäuute, joka poistaa raskasmetalleja ja taistelee vapaita radikaaleja vastaan. Kuluttajat: 30ml pumppupullo ref E 841 Ammattikäyttö: 3ml ampulli x6 ref E850, Laatikossa ref E849 24
SERUM OXYMAT Detox-seerumi KOSMETOLOGISET VAIKUTUKSET / KÄYTTÖOHJE KOOSTUMUS E851 Patch-charge efektillä ilmansaasteita kaappaava seerumi. Neutraloin myrkyllisiä hiukkasia, puhdistaa ihoa. Annostele seerumi ja hiero kevyesti. Ks. ammattilaisten käyttöohje PURISOFT: ihoa puhdistava, ilmansaasteilta suojaava ainesosa EVERMAT: talintuotantoa tasapainottaa ainesosa PHYCOSACCHARIDE AC: talin tuotantoa tasapainottava, antibakteerinen ja parantava ainesosa SALVIAUUTE: tulehduksia estävä antioksidantti Kuluttajat: ei saatavilla SAATAVUUS Ammattikäyttö: 3ml ampulli x 6 ref E851 laatikossa ref E849 MASK TOXINE-CAPTOR Ilmansaasteita poistava naamio KOSMETOLOGISET VAIKUTUKSET / KÄYTTÖOHJE E853 Puhdasta savea sisältävä naamio imee ja poistaa epäpuhtauksia ja tekee ihosta energisen Sekoita 1 pussi TOXINE-CAPTOR MASK (E853) kulhossa ACTI-DETOX LOTION E854 kanssa. Ks. ammattilaisen käyttöohje KAOLIINI: puhdistava valkoinen savi RIISIJAUHE: hellävarainen kuoriva ainesosa, joka pehmentää, kosteuttaa, lisää ihon täyteläisyyttä ja taistelee vapaita radikaaleja vastaan. KOOSTUMUS SAATAVUUS GOJIMARJAUUTE: uudistava, antioksidanttinen, anti-aging ainesosa PIIMAA: puhdistaa ja poistaa kuona-aineita Kuluttajat: ei saatavilla Ammattikäyttö: 26,4g pussi x 6 ref E853 DETOXYGEN MASK-laatikossa ref E852 25
LOTION ACTI-DETOX Ilmansaasteita poistava, happipitoinen lotion KOSMETOLOGISET VAIKUTUKSET / KÄYTTÖOHJE KOOSTUMUS SAATAVUUS E854 Monia aktiivisia ainesosia sisältävä antioksidanttinen ACTI-DETOX LOTION rauhoittaa ja uudistaa ihoa. Sekoita 1 pussi TOXINE-CAPTOR MASK (E853) kulhossa ACTI-DETOX LOTION E854 kanssa. Ks. ammattilaisen käyttöohje KURKUMAUUTE: tulehduksia estävä antioksidantti, joka stimuloi ihon immuunijärjestelmää. Sisältää rautaa ja mangaania. VALKOINEN TEE-UUTE: flavonoideja sisältävä antioksidantti OXYGESKIN: edistää ihon hapensaantia VILLIORVOKKIUUTE: E-vitamiinia sisältävä antioksidantti, joka kosteuttaa, rauhoittaa ja parantaa ihoa. 26