Tampereen hiippakunnan esimiestyön kokous MITÄ TEKISIN, JOS EN ODOTTAISI - lähiesimiestiimit mukana rakennemurroksessa Tarinat murroksesta PUUSEPPÄ Sanotaan, että se oli käsityötä. Ei koneet siihen yksin pystyneet, ainakaan ennen. Luomaan kestävyyttä, ainutlaatuisuutta ja kauneutta, joka näkyy siinä mummolan kaappikellossa, ukin veneessä tai äidin kapiokirstussa. Ajattelen puun tuoksua, lastujen rapinaa ja karheita käsiä lämpimän vastahöylätyn puun pinnalla. Tunnen miten veri virtaa, lämpö puusta siirtyy käteni kautta yhteydeksi luontoon ja sitä kautta osallisuudeksi valtavaan maailmankaikkeuteen. Ihminen on osa luontoa. Ihmiselle on nähty tarpeelliseksi luoda kädet, joilla pystyy rakentamaan työkaluja. Ja ihminen on niitä rakentanut ja niillä rakentanut, kehittynyt ja kehittänyt maailmaan ympärillään. Käsistä ja käsityöstä on kaikki lähtenyt. Ei ole kukaan seppä syntyessään. Se on opittava, että on otettava mallia jo ennen tehneiltä, katsottava vieressä, kokeiltava ja kysyttävä. Oppiminenkin on käsityötä, käsituntumalla sitäkin on tehtävä. Kokemus syntyy kokeilemisesta, tekemisestä, epäonnistumisista ja onnistumisista. Tekeminen ja lopputulos liittyvät yhteen. Ei ole tulosta ilman tekemistä. Sinä sanot, mitä menneistä. Nyt on nyt ja turha haikailla jonnekin, mitä ei enää ole. Ikea puskee lipastoa markkinoille hintaa 49.90 ja lastulevyisen tv-tason saa tarjouksesta alle kahdellakympillä. Ei tässä enää ole varaa käsityöstä maksaa, ei se ole tässä ajassa kustannustehokasta. Otetaan se, mitä saadaan nopeasti ja halvalla. Ei ole aikaa odottaa tuoreen puun kuivumista. Eikä ole aikaa, eikä varsinkaan markkinoiden mielen mukaista tehdä mitään liian kestävää. Kvartaalitaloudelle riittää 4kk takuu. Kaikki on korvattavissa ja vaihdettavissa aina johonkin toiseen yhä uudelleen. Sitäkin kai kutsutaan jo kierrätykseksi. Mihin kädet sitten pitäisi laittaa, etteivät ole tiellä? Tarvitaanko kirkossa vielä käsiä? Mitä kirkossa pitäisi edelleen tehdä käsityönä? Murretaanko nyt kirkossa perustuksiin asti isoilla koneilla vai tehdäänkö saneerausrakentamista? Ja mitä oikein ollaan murtamassa ja mitä rakentamassa? Onko nyt kyse sisä- vai ulkoremontista? Olemmeko rakentaneet liian tiiviisti ja
antaneet kosteuden ja jopa homeen tehdä tuhojaan.. vai ovatko seinät liian hatarat ja heppoiset, joita jokainen sitten siirtelee mielensä mukaan ja kaikki palelevat, kun tulee pienikin myrsky tai hallanpoikanen? Tämä remontti tuntuu olevan hyvällä tavalla päättymätön. Siksi se pitänee tehdä isolla joukolla kutsuen kaikki sydämen, pään ja käden taito yhteen. Ja olisiko hyvä tehdä tätä käsityönä, koska pysyviä piirustuksia ei ole. Tämä rakennus elää, hengittää ja muotoutuu koko ajan. Jumalan poika oli puuseppä. Toivottavasti se kertoo Kristuksesta ja hänen kirkostaan edelleen jotakin merkittävää. Puuseppä tekee, rakentaa uutta ja korjaa vanhaa. Kristus suostuu murtumiseen, huutaa avuksi Isää ja kysyy Hänen tahtoaan. Kristuksen kädet on rikottu, Kristus on murtunut ja siitä murtumisesta versoo iankaikkisuus iankaikkisesti. Me seuraamme Kristusta, meillä on ehjät kädet mitä se tarkoittaa tänään? (Tarina: Airi Raitaranta) PATRUUNA Olen näkyjen mies! Vaikka seison yksinäni järven rannalla ja vaikka ympärilläni on vain synkkää metsää, näen itseni keskellä kukoistavaa yhteisöä. Yhteisön sydän on tehdas, jossa muovataan puuta erilaisiin tarkoituksiin. Eikä vain sitä puuta, joka joudutaan kaatamaan rakennettavan tehtaan alta vaan myös sitä puuta, jota kuljetetaan vesireittiä pitkin kymmenien kilometrien päästä. Tähän, juuri tähän tulee kasvamaan tuhansien kuutioiden puuvarasto. Tuohon uomaan rakennetaan uittotunneli, jota pitkin rungot saadaan kuljetetuksi järven rannasta tehtaan ammottavan oven sisäpuolelle. Puunrungot hakkaavat toisiaan vasten. Veden täytyy liikkua ja vedessä olevan puun! Mutta tarvitaan muutakin kuin rakenteet, tarvitaan muutakin kuin vettä, puuta ja energiaa. Ulkoisten toimintaedellytysten tulee olla valmiina tukemaan toimintaa mutta varsinaisesti näkyni ja unelmani toteuttavat ihmiset! Tänne tarvitaan kymmenien eri ammattien osaajia, tarvitaan satoja rakentajia, tarvitaan tukkimiehiä, tarvitaan muonittajia, tarvitaan päällysmiehiä, tarvitaan puualan ammattilaisia. Mutta mistäpä niitä tähän syrjäiseen kolkkaan saisi? Mistä löytyvät ne urheat, jotka uskaltavat irrottautua tutusta ja turvallisesta ja uskaltavat lähteä
keskelle tuntematonta? Mistä löytyvät ne, jotka ovat valmiit laittamaan tulevaisuuden toivonsa minun varaani? Mutta jos he uskaltavat ja he lähtevät, niin minä lupaan pitää heistä huolta! Jos he antavat elämänsä minun näkyni toteuttamiseen, minä puolestani toteutan heidän unelmansa! Minä perustan tähän niemeen koulun, jossa työntekijäni lapset saavat opetella lukemaan ja kirjoittamaan. Ja vielä enemmän, minä valitsen parhaat ammattinsa osaajat jakamaan oppiaan muille. Isät, äidit ja heidän lapsensa saavat oppia ammatin, joka takaa heille toimeentulon. Mutta tämä ei vielä riitä: Ihmiset eivät tule, ellei heillä ole asuntoja. Kesällä vielä voisi asua vaikka teltassa, mutta talvella tarvitaan suojaa ja lämmintä. Minä annan tuleville tontin ja rahalainan asunnon rakentamista varten. Maksakoot sitten työllään vuosien saatossa. Ja vielä yhden asian minä teen, minä hankin tänne lääkärin ja sairaanhoitajan. Kun väki on tervettä, silloin työ maittaa ja yhteisömme kukoistaa. Miksi teen tämän kaiken? Teen sen siksi, että minulla on näky näky siitä miten tämä rantaseutu muuttuu eläväksi ja tuottavaksi. Mutta teen tämän kaiken myös sen tähden, että näystäni ei tule totta ilman ihmisiä. Tarvitsen niitä, jotka ovat valmiit muodostamaan tänne tehtaan seudulle uuden yhteisön. Tarvitsen heitä, jotka ovat ylpeitä saadessaan kuulua tehdaslaisiin. Tarvitsen heitä, jotka ovat valmiita kutsumaan uuteen yhteisöönsä ja tehtaalleni uutta väkeä. Joukkomme voi olla aluksi pieni, mutta se kasvaa näkyni toteutuessa. Uskon, että on olemassa heitä, jotka tietävät tarvitsevansa minua minä tiedän jo nyt tarvitsevani heitä. Minä kuulun heille ja he kuuluvat minulle! Autamme kaikki tavalla tai toisella toisiamme. Tarpeittemme tulee yhdistyä, jotta näyistä ja unelmista voi tulla totta! Olen siis näkyjen mies! Tiedän, että muutos tulee vääjäämättä. Toisille muutos on uhka, toisille se on mahdollisuus. Onko muutoksen aika nyt vai myöhemmin sen tulevat vuodet näyttävät! Tänään kyselen sitä, mistä voin löytää sanat, joilla voin kertoa toisille näystäni ja muutoksen välttämättömyydestä? Mistä löydän sen kielen, jota tarvitsemani ihmiset ymmärtävät? Mistä löytyy se silta, joka yhdistää meidät ihmisinä ja muutoksen tekijöinä? (Tarina: Seppo Jarva) TAITEILIJA
Alussa ei ollut mitään. Vain tyhjyys ja pimeys. Kunnes valo halkaisi pimeyden. Luoja oli työssä! On oltava tyhjää tilaa, jotta uusi voi syntyä. Me olemme tottuneet kuulemaan... >vapaasanainen linkitys kerrottuihin kertomuksiin> Mikään ei ole sen tuskallisempaa, kuin tyhjä tila, silloin, kun sen pitäisi täyttyä. Kädet tekevät työtä, mieli odottaa kuin ihmettä. Odottaa ja odottaa. Ehkä on päästävä ulos. Juoksemaan, pakkasaurinkoon kävelemään, tyhjentämään tiskikonetta, viikkaamaan pyykkejä, hakkaamaan halkoja, tuijottamaan takkatulta jotta ajatukset saisivat tilaa. Kun ei tarvitse ajatella. Tehdä vain tai olla. Tyhjä tila saa täyttyä, kuin itsekseen. Luovuutta ei voi käskeä. Se ei taivu muottiin ja ahdistuu tiukoista raja-aidoista. Luovuus liukuu pois. Tai leijuu lähellä silloin, kun sitä vähiten osaa odottaa. Luova työtoveri aloittaa keskeltä. Jättää alkuliturgiat väliin. Alkaa luoda sanoillaan kuvaa, puhuu käsillään, piirtää valkotaulun täyteen viivoja, palloja ja koukeroita. Tai on hiljaa, ei sano mitään. Silloinkaan, kun olisi vuoro. Miettii tai pohtii omiaan. Olemme Sibelius-talossa. Jean Sibeliuksesta kerrotaan, että hän ryömi lapsena äitinsä soittaessa pianon alle ja yhdisteli mielessään säveliä räsymaton värikkäisiin raitoihin, keksien samalla tarinoita satujen haltijoista. Aikuisena, tuo sama Sibelius tuhosi polttamalla kokonaisen sinfonian. Omansa. Vuosien työn tuloksen. Sinfonia, jota valmistelleessaan hän oli kirjoittanut vaimolleen: "Teoksestani tulee ihana. Sen loppuunsaattaminen tuntuu vain kestävän niin kauan. Mutta eihän tässä ole mitään kiirettä", koki karun lopun. Vanhenevan taiteilijan itsekritiikki ei kestänyt.
Luovuus vaatii uhrinsa. Uusi ei synny, ellei sille ole tilaa. Täyteen ahdettuun ei mahdu. Alkaa ahdistaa. Tyhjä tila on luotava, vaikka se vaatisi vanhan tuhoamista. (Tarina Satu Reinikainen)