NUORISO LEADER PROJEKTIT 2015

Samankaltaiset tiedostot
HELSINGIN UIMARIT URHEILULLISTEN ELÄMÄNTAPOJEN EDISTÄMINEN SEURASSA

Savitaipaleen koulut ovat Liikuttavia kouluja! Timo Mikkola. Liikunnan lehtori / liikuntatoimenohjaaja

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille

Lielahden koulupolku

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.

Salon Palloilijat ry seurayhteistyötä koulujen ja päiväkotien kanssa

Meidän koulumme on Liikkuva koulu

NUORISO LEADER PROJEKTIT 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Opetus-ja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyn 2019 tulokset

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Tesoman koulupolku. Tesoma - Lamminpää. lv

Kämmenniemen koulupolku

Kämmenniemen koulupolku

Sammontalo. Koululaiset

Kaupunkikokousehdotukset 2012, Pöllönkankaan koulu 1-6 lk. - Beyblade -areena luokkaan (22 ) - Uudet pulpetit luokkaan (4000 ) 2A

LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS 2018:

Ekotuunausta Simonkylän koulussa. Etelä-Suomen Liikkuva koulu -seminaari

Juhannuskylän koulupolku

Linnainmaan koulupolku

Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan. Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut

RUHA WOLLEY ry seurana.

Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset

Veromäen koulun tsemppisvälkät. Carolina Rautell Markus Humaloja

Liikkuva opisto -hankkeet

LAHJAKAS OPPILAS HAASTAA KERHONOHJAAJAN

Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus

Oulun seudun Leadertoimintaryhmä. JoMMa ry

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv

MATKALLA HYVÄÄN VAPAA-AIKAAN

KOULULAISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn vastaukset

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Kysely esikoululaisille ja alakoululaisille Vastaajien kokonaismäärä: 276

OPS Kohti uudenlaista koulua

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON

Isonkyrön kunnan perusopetus

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN LUOKAN VALINNAISAINEISTA. 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen

VUOSIKATSAUS AJALLE

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla

KEHITTÄMISOHJELMA Kylä: Enon kirkonkylä

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

AAMUNAVAUKSEN TEEMA: LIIKUNTA RAVINTO LEPO MUU, MIKÄ? AIHE: KESTO: VIIKON HAASTE (huomioi valitsemanne teema): AAMUNAVAUKSEEN TARVITTAVAT VÄLINEET:

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

TORNIONLAAKSON SEUTUKUNTA

RAHA EI RATKAISE. Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT

TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit

Arvot ja visio. KuPS ry Kuopion Palloseura ry

YhteisöLeader (päivitetty )

Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä. Elisa Männistö

Ajankohtaista Liikkuvasta opiskelusta

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

THL KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOKSIA 8-9. lk Utajärvi

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala. lv

KIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius

Koulun nimi: Kunnaksen koulu

LAPSET JA LIIKUNTA. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman avausseminaari Teemu Japisson

Todettiin päätösvaltaiseksi. Pöytäkirja tarkastetaan. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin. Satu Salonen Minna Pudas

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA

TAVOITTAAKO KIRJASTO NUORET?

b) Seuran/yhdistyksen/yhteisön kokonaisbudjetti kaudelle, jolle avustusta haetaan: 3 000

Oulun Liikkuvat koulut. Susanna Hellsten Kai Lotvonen

Miksi harrastaminen kannattaa. Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke

Vaikuttaja-päivän 2018 ennakkotehtävä peruskouluille. KAIKKI MUKANA kaveritaidot kunniaan Päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosrauha

Nuorisotutkimus 2008

OLS Jalkapallo. OLS Kaupunkisarja

Liikkuva koulu Kohti pysyvää muutosta? Tekemällä oppii! seminaari Vantaa

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Liikkuva-koulu. Liikkuva koulu -toiminta aloitettiin syksyllä 2013

ILOA JA LIIKETTÄ! SUPERISTI HAUSKAA! LIIKUNTAPASSI. Oma nimi. Suomen Olympiakomitea

Koulujen liikkumissuunnitelmat, HSL:n kummikouluohjelma ja Matkakummi

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

Kämmenniemen koulupolku

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn - Pispala. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lielahden koulu lv

Vihdin kunnankirjaston ohjelmatarjotin

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa

Perustiedot selvityksestä

Lasten parlamenttimalleja Liisa Korppi

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

Liikkuva amis jaksaa painaa!

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)

KÄSITYÖN TILANNE SUOMESSA - AJATUKSIA HARRASTUKSESTA JA KÄSITÖIDEN ARVOSTUKSESTA

Robottikerhon suunnitelma syksylle 2015

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

Lintu Sininen. Karjaan yhteiskoulun ja Karjaan lukion kouluruokala

Koululaiset toivovat lisää harrastetunteja ja omatoimista harrastamista koulupäivän yhteyteen

RAKKAUDELLA PORILAISILLE HYVINVOINTIRAHA 2018 RAKKAUDELLA PORILAISILLE NUORILLE VAIKUTTAVUUSINVESTOINTI 2018

Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT. Vastaajien kokonaismäärä: 29

RUB4.1 MPA (13, Semi Laine abeista ollut jo ÄI9.1 MMP (16)

Transkriptio:

NUORISO LEADER PROJEKTIT 2015 KUKA MISSÄ MITÄ TUKI Aloitteleva 4H-yritys järjestää 387 euroa lapsille erilaisia kesäleirejä 4H-yritys lupaus: Leiritoimintaa kesälle 2015 Haapajärven lukion oppilaskunnan hallitus: lukiosta virtaa. Haapaveden opiston kulttuuritoimikunta: kulttuuria, kulttuuria! Mankilan nuoret: Mankilan disco. Tikipeli: Lukuinnon metsästäjät. Möyn nömmäävät kanat: Palloillaan välitunnilla, keskitytään oppitunnilla. Nuorisobändi Restless Crew Siikalatva Siikalatva Oppilaiden yhteiseen tilaan hankitaan biljardipöytä ja järjestetään avaustilaisuus, jossa kerrotaan Nuoriso Leaderin mahdollisuuksista. Kulttuuritoimikunta hankkii kannettavan tietokoneen ja siihen tarvittavat ohjelmistot erilaisten julkaisujen tuottamiseen. Tavoitteena on saada nuoret innostumaan kylätoiminnasta järjestämällä disco kylätalolle. Nuoret suunnittelevat ja toteuttavat itse lautapelin, joka innostaa lukemaan kirjoja. Koululla ei ole palloja, joten hankitaan sellaiset oppilaiden yhteiseen käyttöön. Halutaan kehittää bänditoimintaa hankkimalla äänentoistolaitteet Paljupojat Pyhäntä Halutaan yhteistä hyödyllistä tekemistä paljuprojektin merkeissä. Hankitaan materiaalit. Koposperän nuoret: Koposperän Idolssit 4H- yhdistys Luovat Näpit Pyhännän koulun oppilaskunta: Aktiviteettia koulun välitunneille Pyhäntä Halutaan hankkia videotykki ja valkokangas kulttuuriharrastamista varten. Kylällä on entuudestaan karaokelaitteet. Nuoret haluavat kehittyä lisää musiikin, elokuvien ja teatterin merkeissä. Nuoret haluavat työllistyä järjestämällä toimintaa alueen lapsille kesälomansa ajan. Rahaa tarvitaan materiaaleihin ja lasten välipaloihin. Oppilaat haluavat mieluisaa tekemistä välitunneille. Tarkoituksena on hankkia pingispöytä koulun tiloihin. 377 euroa 495 euroa Niementien Niementieläiset nuoret

kolhoosi Haapajärven nuorisovaltuusto: Paranna reaktiota, nopeutta ja tarkkuutta yhdessä kaverin kanssa! Photoboyz: Luontoon kuvaamaan Pyhäntä haluavat hankkia yhteiselle pelikentälle urheiluvälineitä, jotta kaikki asukkaat voisivat harrastaa kodin läheisyydessä. Halutaan hankkia uusi pingispöytä vanhan, rikkoutuneen tilalle Nuorisotalo Stolleen. Nuoret haluavat hankkia kameran tarvikkeineen tukemaan valokuvaharrastusta. He perustavat blogin, jossa kuvien avulla on tarkoitus innostaa muita luontoharrastuksen pariin. Pingiskerho Siikalatva Nuoret haluavat hankkia koulun tiloihin lisää pingispöytiä, jotta voitaisiin pitää pingiskerhoa. Pingis on kovassa suosiossa eikä pöytiä riitä kaikille halukkaille. Eräukot Nuoret haluavat hankkia 2kpl riistakameroita metsästysharrastuksensa tueksi. The cannonpalss: Salil eka salil vika n liikkuvat nuoret: Ylös, ulos ja kentälle! Katvalan kesäkahvila Peltoniemen pelaajat: Kaikki peliin! Frosteruksen koulun 9lk: Pyttipannua ja lapsille iloa: Saviselän pihakiekkomokelle kamppeet! Nuoret haluavat perustaa kuntosalin nuorisotalon tiloihin. Hankitaan penkki ja painot. Ryhmä nuoria haluaa jatkaa palloiluharrastusta kesällä. Haetaan tukea palloiluvälineisiin. Nuoret haluavat kokeilla yrittäjyyttä ja perustavat heinäkuun ajaksi kahvilan n Katvalaan. Hankitaan jalkapallomaalit ja pingispöytä Peltoniemen tilan alueelle yhteiseen käyttöön vakituisille ja kesälomaasukeille. Luokka osallistuu Lasten maatalousnäyttelyyn. He myyvät pyttipannua sekä pukeutuvat eri hahmoiksi ja viihdyttävät lapsia. Rahaa tarvitaan raaka-aineisiin. Pelimiehet Ryhmä innokkaita pelaajia haluaisi harrastaa mutta ei ole välineitä. Tarvitaan katukiekko 468 euroa 270 euroa 250 euroa

Liikunnalliset nuoret aktiivit: ulkoliikuntavälineet kuntoon! Frosteruksen koulun oppilaskunnan hallitus: terveellinen aamupala Miekkapirtin valtijat: Miekkapirtistä paras paikka patikoijille! SaagaBooks Ny: Äänikirjaprojekti BedegeNy: Betoni Design Geometry Kalteva NY: Materiaali ja työvälinehankinnat varusteita, erityisesti maalivahdille. Toiminnan tavoitteena on erityisesti liikkuminen. Varusteiden käyttö kouluaikoina aikoina ja kerhoissa vapaata. Idea sai alkunsa pihaurheiluvälineiden huonosta kunnosta. Hankitaan koululle nuorisokeihäs, kuula, sählymailoja/katukiekkomailoja, palloja ja jalkapalloja, tennismailoja, tennispalloja, beach-lentopallo (kenttä on), hyppynaruja, twist-kuminauha, pesäpalloja, uudet jalkapallomaalit Aconilta. Oppilaskunta haluaa tarjota oppilaskuntaa kuuluville 5-9 luokkalaisille terveellisen aamupalan. Hankitaan 191 oppilaalle aamupalatarvikkeita. Lisäksi tarvitaan kertakäyttöastioita ja servettejä. Oppilaskunnan hallitus valmistaa aamupalan ennen koulun alkua. Oppilaat tulevat aamupalalle koulun alkaessa. Ryhmä nuoria haluaa parantaa suositun luontoreitistön varrella sijaitsevan taukopaikan viihtyisyyttä ja käyttöastetta. Hankitaan kamina ja istuinpuut. Ryhmä tekee, tuottaa ja myy 1000 kappaleen erän englantia opettavia äänikirjoja lukuvuoden aikana. Tukea tarvitaan materiaalikustannuksiin. Yritys Bedege (betoni design geometry) valmistaa design sisustustuotteita, jotka ovat valmistettu pääosin betonista. Hankerahaa käytettäisiin ensisijaisesti tämän vuoden ensimmäisen yrittäjävuoden projekteihin, mm. Tuotekehittelyyn, yritysvierailuihin, materiaaleihin ja markkinointiin. Ny valmistaa roskakatoksia ja O.K.T. A desing tuotteita myyntiin. Nuoriso Leader tukea 250 euroa 315 euroa 495 euroa 279 euroa

Puustalgia Ny:Valmistamme ja myymme puisia potkupyöriä Haapaveden Opiston kulttuuritoimikunta: Kirjamessut! Martinmäen koulun oppilaskunta: PElaava, LEIkkivä, kiva koulu - PELEIL! 4Hsäbärit:Turvallista liikuntaa yhdessä! Musifistit: Musifistien äänitys Kalajan kerhotilat kuntoon: Kerhotilat kuntoon! haetaan materiaalihankintoihin. NY valmistaa puisia potkupyöriä myyntiin. Tukea haetaan materiaalikustannuksiin. Teemana on nuorten, erityisesti poikien lukuharrastuksen edistäminen. Kirjastoalan opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat messut. Paikalle kutsutaan muun muassa kirjailijoita, kustannusyhtiöiden edustajia ja kulttuurialan ihmisiä. Tukea haetaan mainostamiseen, ilmoituksiin ja tarjoiluiden hankkimiseen. Idea sai alkunsa oppilaskunnan hallituksen toiveesta saada koululle pöytäpelejä, lisätä koulun viihtyisyyttä ja sen kautta motivaatiota koulunkäyntiin. Tavoitteena on saada oppilaat liikkumaan enemmän myös erilaisten pöytäpelien avulla ja luoda koululla olevaa ympäristöä mukavammaksi. Tukea haetaan koululla olevaan pingispöytään verkkoon, mailoihin ja palloihin sekä pöytäjalkapallo- ja ilmakiekkopeleihin. Projektin tavoitteena on uusia 4H-kerholaisten ahkerassa käytössä olleet maalivahdinvarusteet. Lisäksi hankitaan ensiaputarvikkeita ja tuomarivälineitä. Ryhmän jäsenet ovat jo pitkään soittaneet erinäisiä soittimia harrastusmielessä. Eräänä päivänä he saivat idean, että äänitettäisiin levyjä ja soittoja omaksi, sukulaisten ja ystävien iloksi Lisäksi äänitetään laulua ja ääniefektejä.tukea haetaan äänitysvälineisiin. Äänitykset on tarkoitus toteuttaa n kirkossa. Kalajan koululla kerho pidetään erillisessä kirjastorakennuksessa. Käytössä on kotikeittiö ja askartelutila. Keittiössä ei ole valmiina mitään 472,5 euroa 477 euroa 495euroa

leipomisvälineitä ja kuitenkin joka viikko valmistetaan kerhossa välipala. Kerhonohjaajat tuovat välineet mukana joka kerta. Olisi helpompaa, jos perusleivontavälineet olisivat valmiina kerhotiloissa. Tukea haetaan keittiövälineisiin.