Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) 66 Asianro 2741/01.01.01/2015 Oikaisuvaatimus terveysjohtajan tekemästä palveluesimiehen valintaa koskevasta päätöksestä Taustaa Terveydenhuollon palvelualueella terveydenhoidon palveluissa oli haettavana 18.2.2015 26.3.2015 kello 12.00 mennessä palveluesimiehen vakinainen tehtävä. Tehtävää haki 21 henkilöä. Haastatteluun kutsuttiin 11 hakijaa. Kelpoisuusehtona tehtävään edellytettiin korkeakoulututkintoa tai opistoasteen tutkintoa sekä johtamisopintoja ja riittävää kokemusta esimiestyöstä. Lisäksi edellytettiin terveydenhuollon ammattihenkilöstöstä annetun lain (559/1994) mukaista laillistusta. Haastatteluissa esitettiin kaikille kutsutuille etukäteen valmistellut samansisältöiset kysymykset. Haastattelussa tiedusteltiin hakijoilta mm. hakijan hoitotyön kehittämisosaamista, tietoteknistä osaamista ja henkilöstöjohtamistaitoja. Terveysjohtaja päätti 23.4.2015 :ssä 29, että terveydenhoidon palvelujen palveluesimiehen vakinaiseen tehtävään valitaan Kirsi Könönen (YAMK) ja varalle Sanna Niinimäki ((TtM). Perustelujen mukaan Kirsi Könösellä on vahva esimiestyöhön soveltuva koulutus ja kokemus ja lisäksi hän menestyi haastattelussa erinomaisesti. Oikaisuvaatimus Anne Röppänen on tehnyt terveysjohtajan 23.4.2015 päätöksestä (2741/2015, henkilöstöasiat 29 ) oikaisuvaatimuksen perusturva ja terveyslautakunnalle. Oikaisuvaatimus on tehty säädetyssä määräajassa. Anne Röppänen toteaa oikaisuvaatimuksessa, että tehtävä oli ensin haettavana sisäisesti ja laitettiin sen jälkeen vielä ulkoiseen hakuun. Tehtävään valittiin apulaisosastonhoitaja Kirsi Könönen kaupungin ulkopuolelta. Sama menettely toistui myös varalle valitun kohdalla. Röppänen vaatii päätökseen oikaisua, koska hän täyttää tehtävän kelpoisuusehdot ja hän olisi kertomansa mukaan ollut jo kaupungin sisäisessä haussa tehtävään soveltuva ja pätevä. Anne Röppäsellä on tehtävään vaadittava terveydenhoitajan opistoasteen ammattitutkinto sekä johtamisen erikoisammattitutkinto. Röppänen kertoo toimineensa terveydenhoitajana Kuopion kaupungilla vuodesta 1997. Lisäksi hän toteaa, että hänelle on kertynyt lähiesimieskokemusta lähes viisi vuotta terveydenhoidon palveluissa määräaikaisena apulaisosastonhoitajan ja palveluesimiehen tehtävissä sekä vakituisessa vastaavan terveydenhoitajan tehtävässä tammikuusta 2013 lähtien. Lähiesimiehen tehtävät ovat olleet palveluesimiehen tehtävää vastaavia tehtäviä. Röppänen kertoo hoitaneensa puoli vuotta kyseessä olevaa palveluesimiehen avointa tehtävää oman työn ohella ja kokee suoriutuneensa siitä erittäin hyvin.
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 2 (2) Oikaisuvaatimuksen tekijä perustelee vaatimustaan sillä, että Kuopion kaupungin henkilöstöohjelman 2012-2015 mukaan sisäinen liikkuvuus on ensisijainen tapa täyttää avoimeksi tulevat tehtävät. Tämä toimintatapa mahdollistaa henkilöstön etenemisen työuralla. Myös kaupungin työantajapalvelun laatiman henkilöstön sisäisestä liikkuvuudesta annetun ohjeen (yhteistyötoimikunta 18.2.2015, 1310/01.01.01.01/2015) mukaan uralla etenemistä edistetään sisäisellä liikkuvuudella. Se toteutetaan järjestämällä avoimeksi tulevien tehtävien tai virkojen hoito tarjoamalla niitä työnjohdollisesti kaupungin palveluksessa oleville. Sisäisessä liikkuvuudessa tehtävään halukkaat ilmoittautuvat avoimeen tehtävään. Palvelukseen ottava valitsee ilmoittautuneista tehtävään soveltuvan ja kelpoisuusvaatimukset täyttävän työntekijän. Röppänen kertoo, että hän haluaa edetä työuralla ja hän on kouluttautunut esimiestehtäviin suorittamalla johtamisen erikoisammattitutkinnon ja osallistumalla aktiivisesti erilaisiin kaupungin järjestämiin esimiesvalmennuksiin sekä muihin koulutuksiin. Vastine oikaisuvaatimukseen Kuopion kaupungin kaupunginvaltuuston 2.5.2012 :ssä 38 hyväksytyn henkilöstöohjelman 2012 2015 mukaan sisäinen liikkuvuus on aina ensisijainen tapa täyttää avoimeksi tulevat tehtävät. Tällä toimintatavalla kohdennetaan osaamista organisaation kannalta oikein, toteutetaan henkilöstön mahdollisuuksia edetä työurallaan ja pyritään pidentämään niiden työuria, jotka eivät enää esim. sairauden vuoksi pysty jatkamaan nykyisessä tehtävässään. Sisäinen liikkuvuus toteutetaan rekrytointipalvelun kautta siten, että jokainen työntekijä voi ilmoittaa halukkuutensa siirtyä toisiin tehtäviin. Ulkoisella rekrytoinnilla korvataan poistuvaa osaamista tai hankitaan uutta osaamista tilanteessa, jossa sisäiseen täyttöön tai tehtäväkiertoon tai oman työntekijän kouluttamiseen ei ole mahdollisuuksia. Ohjelman mukaan kilpailu osaavasta työvoimasta kiristyy tulevaisuudessa. Kuopion kaupunki on houkutteleva työnantaja ja onnistuneella rekrytoinnilla saadaan palkattua ammattitaitoista henkilöstöä. Työnantajapalvelun laatiman ja yhteistyötoimikunnassa 18.2.2015 yhteistoiminnallisesti käsitellyn henkilöstön sisäisestä liikkuvuudesta annetun ohjeen mukaan sisäisellä liikkuvuudella tarkoitetaan kaupungin palveluksessa olevan henkilön siirtymistä pysyvästi tai määräajaksi toiseen tehtävään tai hoitamaan sijaisuutta, avointa tehtävää tai tekemään työtään tai uutta työtä toiseen yksikköön kokoaikaisesti tai osa-aikaisesti. Ohjeen mukaan työnantajan täytyy toteuttaa sisäisellä liikkuvuudella ensisijaisesti työnantajavelvoitteitaan. Vasta sen jälkeen, kun palvelukseen ottava viranomainen on varmistunut, että avoimeen tehtävään ei ole tarjolla etuoikeutettuja, voidaan tehtävä laittaa sisäisesti haettavaksi koko henkilöstölle tai ulkoiseen hakuun. Ohjeessa on kattava luettelo etuoikeutetuista. Ellei etuoikeutettuja ole, työnantaja toteuttaa laissa säädettyä yleisvelvoitettaan eli työnantaja edistää työntekijän mahdollisuuksia kehittyä kykyjensä mukaan työurallaan etenemiseksi. Uralla etenemistä edistetään sisäisellä liikkuvuudella, jonka piirissä on koko henkilöstö. Se toteutetaan järjestämällä avoimeksi tulevien tehtävien tai virkojen hoito tarjoamalla niitä työnjohdollisesti kaupungin palveluksessa oleville. Avoimeksi tullut tehtävä ilmoitetaan sisäisesti haettavaksi rekrytointipalveluun. Sisäisessä liikkuvuudessa tehtävään halukkaat ilmoittautuvat avoimeen tehtävään. Palvelukseen ottava valitsee ilmoittautuneista tehtävään soveltuvan ja kelpoisuusvaatimukset täyttävän työntekijän. Kuten henkilöstöohjelmasta havaitaan, ulkoinen rekrytointi ei ole kiellettyä Kuopion kaupungissa. Ulkoisella rekrytoinnilla varmistetaan ammattitaitoi-
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 3 (3) sen henkilökunnan saaminen kaupungin palvelukseen ja hankitaan palvelualueille uutta osaamista. Myöskään sisäisestä liikkuvuudesta annettu ohje ei kiellä ulkoista rekrytointia. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei kuulu etuoikeutettujen henkilöiden piiriin. Tehtävä oli aluksi sisäisesti haettavana rekrytointipalveluksessa 18.2. 24.2.2015 (7 pv). Hakijoita oli 7. Tehtävä päätettiin laittaa ulkoiseen hakuun, koska hakijoiden määrä oli pieni eikä hakijoilla ollut riittävästi laaja-alaista kehittämisosaamista. Hakuilmoituksen mukaan palveluesimies vastaa yhdessä palvelupäällikön ja apulaisylilääkärin kanssa neuvolatyön kehittämisestä, laadusta, talouden suunnittelusta ja toteutuksesta sekä arvioinnista. Uusiutuvan toimintaympäristön haltuunotto ja toimintakäytänteiden muutosten jalkauttaminen neuvoloihin koko kaupungin alueella kuuluu palveluesimiehen tehtäviin. Palveluverkoston muutokset ja henkilöstön runsas vaihtuvuus lisäävät henkilöstön kanssa tehtävän tiiviin yhteistyön ja perehdytyksen tarvetta. Palveluesimiehen vastuulle kuuluu myös työntekijöiden työhyvinvoinnin sekä asiakas- ja työturvallisuuden edistäminen ja kehittäminen. Valinnassa painotettiin tehtävän hoidon kannalta: koulutusta, työkokemusta ja kehittämisosaamista sekä kuinka hyvin henkilö menestyi haastattelussa. Työnantajan laatiman ansiovertailun mukaan tehtävään valittu Kirsi Könönen on koulutukseltaan terveydenhoitaja (YAMK). Esimieskokemusta hänellä on noin 2 vuotta. Varalle valittu Sanna Niinimäki on koulutukseltaan TtM, terveydenhoitaja. Hänelle on esimieskokemusta reilu vuosi. Anne Röppänen on koulutukseltaan terveydenhoitaja ja hän on suorittanut JET-tutkinnon. Hän on toiminut vastaavana terveydenhoitajana terveydenhoitoyksikössä 2 vuotta 2 kk, määräaikaisena palveluesimiehenä 2 vuotta 2 kk ja apulaisosastonhoitajana 11 kk. Kaikilla edellä mainituilla henkilöillä on muodollinen kelpoisuus avoinna olevaan tehtävään. Esimiestyökokemuksen pituudella ei ole oikaisuvaatimuksen tekijän ja valittujen välillä niin suurta eroa, että sillä olisi suuri merkitys valinnan näkökulmasta. Sen sijaan hakuilmoituksessa todetuilla vaatimuksilla ja haastattelussa esille tulleilla seikoilla oli suuri merkitys valinnan kannalta. Kokonaisvaltainen, laaja kehittämisnäkemys ja innostuneisuus tulivat parhaiten esille tehtävään valitulla Kirsi Könösellä. Varalle valitulla Sanna Niinimäellä oli myös mm. laaja-alainen näkemys lapsiperheiden terveyden edistämisestä ja hyvä kehittävä työote. Haastatteluryhmä oli yksimielinen valinnasta. Terveysjohtajan päätös ei ole kuntalain, työsopimuslain, kaupungin johtosääntöjen, henkilöstöohjelman ja sisäisestä liikkuvuudesta annetun ohjeen tai muutoinkaan lain vastainen, koska Röppäsellä ja muillakaan ei ole etua ja oikeutta saada palveluesimiehen tehtävää Kuopion kaupungista. Työntekijän valinta on kaupungin vapaassa harkinnassa, eikä terveysjohtaja ole käyttänyt hänelle kuuluvaa harkintavaltaa väärin. Kunnallishallinnossa ansioituneisuutta ei voida mitata yksinomaan koulutuksen ja työkokemuksen perusteella. Kelpoisuuteen kuuluu täsmällisesti määrätty eli muodollinen kelpoisuus ja lisäksi epämääräisempi sopivuus tehtävään. Sopivuudella tarkoitetaan henkilöltä muodollisen kelpoisuusvaatimusten lisäksi vaadittavia henkilökohtaisia ominaisuuksia, jotka tekevät hänet tehtävään soveliaaksi. Työntekijällä on siis oltava sellainen taito ja kyky kuin tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää. Terveydenhoitajat toimivat palveluammatissa ja työntekijältä vaaditaan muodollisen kelpoisuuden lisäksi mm. vuorovaikutustaitoja ja yhteistyökykyisyyttä. Nämä ovat henkilökohtaisia
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 4 (4) ominaisuuksia, jotka tekevät työntekijän tehtävään soveliaaksi. Kokonaisharkinnan perusteella terveysjohtaja päätti valita palveluesimiehen tehtävään Kirsi Könösen ja varalle Sanna Niinimäen. Terveysjohtajan päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen ei ole ylittänyt toimivaltaa, eikä päätös ole muutoinkaan lainvastainen. Terveysjohtaja ei ole myöskään käyttänyt hänelle kuuluvaa harkintavaltaa väärin. Oikaisuvaatimus on esityslistan liitteenä. Oikaisuvaatimuksen tekijä on liittänyt vaatimuksensa liitteeksi ansioluettelon, JET-koulutuksen arvioinnin ja selvityksen hallinnon työnjaosta, jotka ovat nähtävillä kokouksessa. Esitys Henkilöstö- ja hallintopäällikkö Terttu Ruotsalainen Edellä olevan perusteella esitän, että perusturva- ja terveyslautakunta päättää hylätä Anne Röppäsen tekemän oikaisuvaatimuksen. Liitteet 9 2741/2015 oikaisuvaatimus Valmistelija Terttu Ruotsalainen puh. 044 7183100 etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Palvelualuejohtaja Markku Tervahauta hyväksyy henkilöstö- ja hallintopäällikön esityksen. Päätös hyväksyi yksimielisesti palvelualuejohtajan ehdotuksen.
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 5 (5)