PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAOHJELMAN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA 2014-2015. Maakuntahallitus 16.9.2013 Maakunnan yhteistyöryhmä 23.9.2013



Samankaltaiset tiedostot
Muotoilemme elämäämme kestäväksi

Maakuntaohjelma. sisältää maakunnan mahdollisuuksiin, tarpeisiin ja erityispiirteisiin perustuvat kehittämisen tavoitteet,

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

Suurten kaupunkiseutujen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

Faktaa ja tavoitteita Päijät-Hämeestä Päijät-Hämeen liitto

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa

PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAOHJELMAN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA 2013

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Hämeen liiton rahoitus

Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto

Keski-Suomen kasvuohjelma

Rakennerahastokausi Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari , Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä

Tulossuunnittelu Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme

Kehittyvä Ääneseutu 2020

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI

SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU

MAASEUDUN KEHITTÄMISMAHDOLLISUUDET HÄMEESSÄ OHJELMAKAUDELLA

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski

Etelä-Karjalan maakuntaohjelma

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma

Kestävää kasvua ja työtä

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA


Keski-Suomen maakuntaohjelma

EU:n rakennerahastokausi

Yritysrahoitus ohjelmakaudella

Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät ELY-keskusten ja maakuntien liittojen tehtävät tulevaisuudessa

Cleantech-osaamisen kärjet ja kehittämistarpeet Lahden seudulla Lahti Science Day 2017 Mari Eronen

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!

Tampereen strategian lähtökohdat elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Eurooppa strategia. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu

Ohjelmakauden EAKR ja ESR tilanne. Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Keskustelu tulevaisuuden huippuosaamisesta Luova Suomi Taideyliopiston Sibeliusakatemian toimipiste. Luovaa osaamista - toimenpidekokonaisuus

OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella?

Päijät-Hämeen ilmasto- ja energiaohjelma. PAKETTI johtoryhmä Tapio Ojanen

NUORET, HYVINVOINTI JA POHJOIS-KARJALA. Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija

Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite. Pohjois-Suomen toimenpideohjelma EAKR

IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

TOTEUTTAMISSUUNNITELMA Päijät-Hämeen maakuntaohjelma. Maakuntahallitus

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6.

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012

PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa

EU:n tuleva ohjelmakausi Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

Uudenmaan painotukset EAKR-hakuun

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto

Yritysympäristöllä on merkitystä Lahti Business Region Kari Salmi

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

LYHYT KATSAUS ÄLYKKÄÄN ERIKOISTUMISEN POLKUUN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Etelä-Suomen yhteistoiminta-alueen maakuntahallitusten yhteiskokous 9.

Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma

ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Satakunnan maakuntaohjelma

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

EU:n tuleva rr-ohjelmakausi Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen

LISÄYS ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖASIAKIRJAAN VUODELLE 2009

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU

Rakennerahastokausi elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä. Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

Vipuvoimaa EU:lta hanketietoisku

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

Vähähiilinen maankäyttö ja kaavoitus Päijät- Hämeessä seminaari

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto

Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue

Elinvoiman palvelualue 2017 Toiminnan strategiset painopisteet Johtaja Teppo Rantanen

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö

Pohjois-Karjala kaikenikäisten kotimaakunta Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Kuntien nykyiset strategiat. UusiKunta Strategisen kehittämisen ja alueiden käytön toimikunta

Transkriptio:

PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAOHJELMAN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA 2014-2015 Maakuntahallitus 16.9.2013 Maakunnan yhteistyöryhmä 23.9.2013 PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO A206 * 2013

SISÄLLYS 1. JOHDANTO... 5 2. MAAKUNNAN KEHITYSNÄKYMÄT JA TAVOITTEET... 6 3. MAAKUNTAOHJELMAN TOTEUTTAMINEN 2012-2015... 9 3.1. Matalamman energiankulutuksen työ- ja elämäntavat...12 3.1.1. Enemmän omaa energiaa ja vähemmän päästöjä... 12 3.1.2. Enemmän sähköisiä mahdollisuuksia ja vähemmän turhaa liikennettä... 12 3.1.3. Enemmän julkista liikennettä ja vähemmän yksityisliikennettä... 12 3.1.4. Enemmän puhdasta ympäristöä ja vähemmän ympäristön rasitusta... 13 3.2. Vahva suurkaupunkikeskus ja monipuoliset mahdollisuudet...13 3.2.1. Enemmän mahdollisuuksia luovan potentiaalin kohtaamiseen ja vähemmän vajaakäyttöä... 13 3.2.2. Enemmän vetovoimaa ja vähemmän rajoja... 14 3.2.3. Enemmän tiivistämistä ja vähemmän asutuksen hajoamista... 14 3.2.4. Enemmän erikoistuneita kyliä ja vähemmän taantuvaa maaseutua... 15 3.3. Tuottava ja innostava toimintaympäristö...15 3.3.1. Enemmän osaamista ja vähemmän syrjäytymistä... 15 3.3.2. Enemmän erikoistumista, innovaatioita ja vähemmän massatuotantoa... 16 3.3.3. Enemmän tuottavuutta ja vähemmän työpanosta... 17 3.3.4. Enemmän terveyttä ja työuraa ja vähemmän uupumista... 17 3.4. Heinolan seudun erityispiirteitä...18 3.5. Lahden kaupunkiseutu lakkautettavien varuskuntaseutujen tukialueena...19 3.6. Tavoitteellinen aluerakenne...19 3.7. Vaikutusten arviointi...19 4. LAAJA-ALAISET TOTEUTTAVAT YHTEISHANKKEET... 21 4.1. Suomen ympäristökeskuksen, Keski-Suomen ja Päijät-Hämeen toimijoiden kanssa Päijänteen. kehittämisen yhteishanke...21 4.2. Yhteistoiminta-alueen (Kanta-Häme, Päijät-Häme ja Uusimaa) edistettäviä toimenpiteitä:...22 5. RAHOITUSTAULUKOT... 23 6. TOTEUTTAMINEN HALLINNONALOITTAIN... 24 6.1. Hämeen ELYn strategisia tavoitteita...24 6.2. Uudenmaan ELYn strategisia tavoitteita...26 6.3. Hallinnonaloittain erityispainotuksia 2014-2015...27 7. LIITTEET... 28 3

Hartola Sysmä Padasjoki Asikkala Heinola Hollola Hämeenkoski Lahti Nastola Kärkölä Orimattila PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO A206 * 2013 ISBN 978-951-637-211-5 ISSN 1237-6507 Kuvat: Päijät-Hämeen liitto, Jussi Mäkinen 4

1. JOHDANTO Päijät-Hämeen maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelma perustuu maakuntavaltuuston 7.6.2010 päättämään maakuntaohjelmaan vuosiksi 2011-2014. Päijät-Hämeen maakuntaohjelma on kansallisen aluepolitiikan lakisääteinen asiakirja. Työja elinkeinoministeriö (TEM) valmistelee ohjetta uusien maakuntaohjelmien valmistelusta siten, että maakuntavaltuustot käsittelevät ne vuoden 2014 kevätkaudella. Vuoden 2010 alusta lukien voimaan tullut laki alueiden kehittämisestä (1651/2009) ohjaa alueiden kehittämistä. Se sisältää säännökset alueiden kehittämisen tavoitteista, suunnittelujärjestelmään liittyvistä tehtävistä ja niitä hoitavista viranomaisista. Lain uudistusprosessi on käynnissä. Vastuu alueiden kehittämisestä on valtiolla ja kunnilla. Valtioneuvosto vahvistaa hallituskaudeksi lain tavoitteita tarkentavista valtakunnallisista alueiden kehittämistavoitteista, jotka ohjaavat eri ministeriöiden alueiden kehittämiseen vaikuttavia toimenpiteitä sekä maakuntien alueiden kehittämistyötä. Maakunnan liitot toimivat aluekehittämisviranomaisina maakunnissa. Maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelmassa esitetään maakuntaohjelman toteuttamisen painotukset ja toimintalinjat, suunnitelman maakuntaohjelman EU:n, valtion, kuntien ja yksityisestä rahoituksesta. Lisäksi toteuttamissuunnitelmasta ilmenee suunnitelma maakuntaohjelman ja erityisohjelmien keskeisten hankkeiden ja muiden toimenpiteiden toteuttamisen aikataulusta ja osallistuvista tahoista. Maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelman hyväksymisaikataulu sovitetaan yhteen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain 7 :n ja aluehallintovirastoista annetun lain 8 :n mukaisen strategisen ohjauksen aikataulun kanssa. Toteuttamissuunnitelmia voidaan tarvittaessa tarkistaa. Päijät-Hämeen toteuttamissuunnitelman valmistelusta on tiedotettu laajasti ja hanke-esityksiä on kartoitettu loppukevään ja kesän aikana 2013. Asioista on käyty keskusteluja kuntien, yhteistoiminta-alueen maakuntien, sidosryhmien ja mm. ELYkeskusten kanssa. Maakuntahallitus on käsitellyt toteuttamissuunnitelmaa 19.8.2013 ja 16.9.2013 kokouksissa ja hyväksynyt sen valtuuttaen toimiston tekemään teknisiä korjauksia ennen toimittamista ministeriöön. Maakunta-alue: Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä, Lahti, Nastola, Orimattila, Padasjoki, Sysmä Kehitysyhtiöt, kuntakonsernit ja yhtymät: Päijät-Hämeen koulutuskonserni, Lahden ammattikorkeakoulu, Koulutuskeskus Salpaus, Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä, Lahden tiede- ja yrityspuisto, Lahden seudun kehitys LADEC Oy Maakunnan yhteistyöryhmässä ja muutoin osallistuvat viranomaistahot ja alueorganisaatiot: Hämeen ELY-keskus, Uudenmaan ELY-keskus, Metsäkeskus Häme-Uusimaa, Finnvera Oyj, ProAgria Häme/Etelä-Suomi, MTK-Häme, Päijät-Hämeen Yrittäjät ry, Hämeen kauppakamari, Akava, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, SAK, STTK, Lahden yliopistokeskus Muut: Päijät-Hämeen kylät ry, toimintaryhmät Päijät-Hämeen maaseudun kehittämisyhdistys Etpähä ry ja Päijänne-Leader ry, Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry Yhteistoiminta-alue: Kanta-Häme, Päijät-Häme ja Uusimaa 5

2. MAAKUNNAN KEHITYSNÄKYMÄT JA TAVOITTEET Päijät-Hämeen aluetalouden tilanne 2013 on jatkunut epävakaana. Työttömyys on kasvanut. Teollisuuden viennin vaihtelu on ollut kausivaihtelun alaista, mutta alueen rakentaminen on jatkunut vilkkaana. Maailman ja Euroopan talouden epävakaus on pitänyt vuoden aikana lähitulevaisuuden kasvunäkymiä niukkana. Maakunnan yksi suurimpia haasteita on saada asukkailleen kilpailukykyinen osaaminen ja toimiva väestörakenne. Päijät- Hämeen liitto osallistui 2012 Uudenmaan liiton ja Uudenmaan ELY-keskuksen laatimaan skenaariotyöhön, jossa hahmoteltiin mahdollisia tulevaisuuden skenaariorakenteita. Skenaariotyötä jatkoi kolmen maakunnan yhteinen tulevaisuustyö, mikä loi pohjaa uudelle maakuntasuunnitelmalle ja maakuntaohjelmalle. Rakennemuutos alueella on jatkunut ja valtion toimet ovat vieneet alueen talouden kokonaistilannetta heikompaan suuntaan mm. Hennalan varuskunnan lakkauttamisen myötä. Erityisiä haasteita työmarkkinoilla tuovat koulutustakuu ja siihen vastaaminen ja nuorten syrjäytymisen ehkäisy ja toisen asteen koulutuspaikan turvaaminen kaikille alueen perusopetuksen päättäneille nuorille. Alueelta on vähennytty vuoden aikana toisen asteen koulutuspaikkoja ja ammattikorkeakoulutusta. Etenkin julkinen ja yksityinen terveydenhuollon sektori kohtaa mitoitusongelmia, jotta ammattitaitoisen työvoiman tarjonnan turvaaminen alueen elinkeinoelämän ja julkisen palvelutuotannon tarpeisiin tuli tyydytettyä. Päijät-Hämeessä koulutustason kehitys on ollut nousussa, mutta suhteellinen muutos ei riitä vuosiin tavoittamaan kansallista keskiarvoa. Metropolialueen ja pääkaupunkiseudun työssäkäyntialueen laajeneminen selittää Päijät-Hämeen koulutetun väestön jatkunutta muuttovoittoa ja koulutustason merkittävää parantumista kuolleisuuden lisäksi. Keskuskaupunki Lahti jatkaa strategista profiloitumista ympäristökaupunkina. Vahvaa osaamista on lisäksi muotoilu- ja innovaatiotoiminnan kehittämissä. Hyvinvointiin ja liikuntaan liittyvällä kehittämistyöllä ja liiketoimintamalleilla on edellisten lisäksi keskeinen rooli alueen kehittämistavoitteissa. Päijät-Hämeessä kesäkuun 2013 TE-toimistojen mittaama työttömyysaste oli 13,7 %, jossa oli nousua edellisestä vuodesta 1,6 prosenttiyksikköä. Päijät-Hämeen kunnissa työttömyysaste oli edellisvuotta korkeampi alueen kaikissa muissa kunnissa paitsi Sysmässä. Maakunnan matalimmat työttömyysasteet olivat Hämeenkoskella 8,2 %, Sysmässä 8,2 % ja Hartolassa 9,1 %, ja korkeimmat työttömyysasteet olivat Lahdessa 16,4 % ja Heinolassa 14,1 %. Päijät-Hämeessä asukkaiden keski-ikä nousee seuraavien vuosien aikana voimakkaasti. Työikäisen väestön väheneminen ja vanhusväestön kasvu heijastuu entistä merkittävämmin alueen talouteen. Työikäisen väestön väheneminen merkitsee työvoiman määrän vähenemistä ja hidastaa talouskasvua siinä vaiheessa, kun työllisyys jälleen paranee ja työvoiman kysyntä kasvaa tarjontaa suuremmaksi. Tilastokeskuksen uusimman väestöennusteen mukaan väestön ennustetaan kasvavan Päijät- Hämeessä noin 21 000 asukkaalla eli 10,6 prosentilla vuodesta 2010 vuoteen 2040. Saman aikaan mm. huoltosuhde muuttuu. Yli 65-vuotiaiden osuuden väestöstä arvioidaan nousevan nykyisestä 19 prosentista 27 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Työikäisten osuus väestöstä pienenee nykyisestä 66 prosentista 58 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Päijät-Hämeen virallinen väkiluku 31.12.2012 oli 202 548 henkilöä, joista miehiä oli 98 136 ja naisia 104 412. Väkiluku kasvoi maakunnassa vuoden 2011 aikana 312 henkilöllä (+0,2 %). Väestönkasvu johtui muuttovoitosta, sillä syntyneiden enemmyys oli negatiivista eli kuolleita oli enemmän kuin syntyneitä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Päijät-Hämeen väestönlisäys on ollut yli 4 460 henkilöä. Viime vuosikymmenen muuttovoiton tilastot osoittavat, että Päijät-Hämeeseen muutetaan viettämään eläkeaikaa, mutta myös työikäisten ikäryhmissä maakunta saa muuttovoittoa. Koulutustarjontaa etsivät opiskelijaikäiset 15 24 -vuotiaat muuttavat maakunnasta muualle ja alueen ammattikorkeakoulu saa yli puolet opiskelijoita alueen ulkopuolelta. Ulkopuolelta muuttaneiden opiskelijoiden jäämisprosentti alueelle on heikko. Suomen bruttokansantuotteen volyymi supistui Tilastokeskuksen tarkistettujen ennakkotietojen mukaan 0,8 prosenttia vuonna 2012 ja julkisen sektorin alijäämä kasvoi edellisestä vuodesta. 6

VUOSIKATE PROSENTTEINA POISTOISTA PÄIJÄT-HÄMEEN KUNNISSA VUOSINA 2011 JA 2012 Asikkala 86 109 Hartola Heinola -99 105 127 181 2012 2011 Hollola Hämeenkoski 25 32 8 133 Kärkölä Lahti -103 129 113 118 Nastola 89 233 Orimattila Padasjoki 138 110 111 341 Sysmä 615 835-300 -100 100 300 500 700 900 Lähde: Kuntaliitto, Kunnat Vähiten velkaa asukasta kohti on Sysmässä ja eniten Lahden kaupungilla. PHJ:N KAUTTA KULKEVAN YHDYSKUNTAJÄTTEEN HYÖDYNTÄMINEN 2006-2012 (kg/asukas) 450 400 350 Hyötykäyttöön kg/asukas Kaatopaikalle kg/asukas % Yhdyskuntajätteen hyödyntämisaste 89% 88% 39% 43% 54% 89% 91% 300 250 200 150 100 50 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 7

Maakunnassa materiaalitehokkuus on parantanut. Vuonna 2011 laadittu GPI-indikaattorin pilotointi antoi positiivisen kuvan maakunnan kehityksestä ja mm. yhdyskuntajätteen hyödyntämisaste on edelleen parantunut. Rakennerahasto-ohjelmien vaikuttavuus alueen työllisyyteen, tuottavuuteen ja kilpailukykyyn on ollut positiivista. EU-tuilla parannetaan osaamista, työllisyyttä ja kilpailukykyä. Tuilla erityisesti tuetaan pienten ja keskisuurten yritysten perustamista, kehittämistä, osaamista ja kasvua. Tukea suunnataan korkeatasoisiin yritystoimintaa edistäviin hankkeisiin, jotka parantavat yritysten kilpailukykyä pitkällä aikavälillä. Tukea kohdistetaan tuotannollisille aloille ja palvelualoille, jotka ovat talouden kasvun, työllisyyden, kilpailukyvyn ja tuottavuuskehityksen kannalta tärkeitä. TAULUKKO: MITTARIT MAAKUNTAOHJELMAN JA SEN TOTEUTTAMISSUUNNITELMAN SEURANTAAN www.verkkotietokeskus.fi 1. Koulutustaso 2006 Viimeisin tieto suunta 2014 Viimeisin tieto Korkea-asteen aloituspaikkojen määrä 1279 1146 + 2013 tutkinnon suorittaneiden osuus yli 15v täyttäneistä 60 64,7 + 2011 korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus 22 24,2 + 2011 koulutustasoindeksi (VKTM)* 277 300 + 2011 2. Työmarkkinatilanne 2006 Viimeisin tieto suunta 2014 Viimeisin tieto työvoiman määrä (1000 henkeä) 96 95 + 2011 työttömien määrä (1000 henkeä) 8 11-2012 työllisyysaste (15-64 v.) 67 67,4 + 2012 työttömyysaste 8,7 12,1-2012 työpaikkojen määrä 80984 78815 + 2010 3. Muuttoliike ja väestö 2006 Viimeisin tieto suunta 2014 Viimeisin tieto väestö 199235 202548 + 2012 nettomuutto, absoluuttinen 200 527 + 2012 luonnollinen väestönkasvu, abs 72-234 - 2012 huoltosuhde (ei työlliset/työlliset) 1,39 1,43-2011 4. Alueellinen BKT ja yrittäjyys 2006 Viimeisin tieto suunta 2014 Viimeisin tieto BKT/asukas 25563 27004 + 2010 liikevaihdon kehitys (1000 euroa) 8993 9683 + 2010 yritysten lukumäärä 10620 12260 + 2013 uudet yritykset 1219 997-2012 lopettaneet yritykset 884 900-2012 5. Kuntatalous 2006 Viimeisin tieto suunta 2014 Viimeisin tieto vuosikate e/as 314 253-2012 %vuosikate/poistot 147 96-2012 velka- ja konsernivelka e/as 2 089 3196 + 2012 tuloveroprosentti 18,97 20,04 + 2012 verotulot ja valtionosuudet e/as 3688 4909-2012 6. Hyvinvointi 2006 Viimeisin tieto suunta 2014 Viimeisin tieto keskitulo /as 21115 25079 + 2011 sairastuvuusindeksi ( suomi 100) 98,7 106,3 + 2010 toimeentulotuen saajat, absoluuttinen 13893 13990-2011 7. Ympäristö 2006 Viimeisin tieto suunta 2014 Viimeisin tieto kaatopaikalle jätteiden määrä (t) 80 503 34555-2012 kasvihuonekaasupäästöt kton CO2 ekv/asukas 91-2010 8

3. MAAKUNTAOHJELMAN TOTEUTTAMINEN 2012-2015 Päijät-Hämeen liitto on vuoden 2013 aikana osallistunut yhteistoiminta-alueen tulevaisuustyöhön ja käynnistänyt omaa maakuntaa laajemmin kattavan maakuntasuunnitelmatyön. Samaan aikaan on käynnissä maakuntakaavan ja uuden maakuntaohjelman laadinta. Lahden kaupunkiseutu laatii kasvusopimusta valtion ministeriöiden kanssa ja uutta EU-ohjelmakautta 2014-2020 rakennetaan vielä vuoden 2013 aikana ohjelmien tarkentamisen ja laadinnan osalta. Nykyisen maakuntaohjelman perusta on luotu vuonna 2009, kun Päijät-Hämeelle kuvattiin kolme erilaista fiktiivistä tulevaisuutta maakuntasuunnitelmatyössä: Päijät-Häme metropolialueen huoltajana, Päijät-Häme metropolin toisena kasvukeskuksena ja slow-ajatteluun perustuva tulevaisuus Hitaat päijäthämäläiset. Tietoisesti on valittu rooli, jossa Päijät-Häme on laajan metropolialueen toinen kasvukeskus. Tämä tarkoittaa, että alueiden merkitys korostuu ja Suomen aluerakenne kehittyy vahvasti moniin keskuksiin rakentuvana, jossa laajalla metropolialueella on kuitenkin tärkeä rooli koko kansantalouden kannalta. Päijät-Hämeen tulee rakentaa vahvaa osaamisperusteista ympäristöklusteria, muotoilua ja innovaatiotoimintaa alueen ja kansallisen kilpailukyvyn välineeksi. Maakunta profiloituu kärkiajattelun lisäksi hyvinvoinnin, asumisen, liikunnan ja vapaaajan maakunnaksi. Työ- ja elämäntapamuutokset tulevat olemaan välttämättömyyksiä. Suurkaupunkikeskuksen elinvoimaisuuden kasvu ja sen kuntaympäristön monet mahdollisuudet käytetään hyväksi kestävää hyvinvointia tuottavana toimintaympäristönä. Maakunnan visiota toteutetaan painottamalla voimia ympäristöosaamisen kokoamiseen, arjen palvelutuotannon ratkaisujen innovatiivisiin toteutusratkaisuihin ja muotoilun edistämiseen. Kestävän kehityksen mukainen menestyminen tuo lisää hyvinvointia palveluiden ja teollisuuden tuottamiseen asukkaiden hyvinvointia lisäten. Maakunnan uutta visiota ei ole vahvistettu käynnissä olevassa maakuntasuunnitelmatyössä ja lähtökohtana on ollut, että aikaisempi visio ja missio tuntuvat edelleen toimivilta. Keskeiseltä osin hankkeiden rahoitustarpeet löytyvät hanke-esityksinä liitteestä, johon on kirjattu laaja-alaisesti maakunnassa toteutettavia tai toteutukseen toivottuja hanke-ehdotuksia. Käynnistä olevista hankkeista löytyy lisäksi tietoja mm. EURA2007-hankejärjestelmästä ja Päijät-Hämeen hankerekisteristä. Osa hankkeista on käynnissä olevia, osa saa tukirahoitusta, osa ei toteudu ja osa rahoitetaan ilman valtion tukirahoista. VISIO Päijät-Häme on Itämeren alueen ympäristöosaamisen kokoaja, jossa arjen palveluiden, vapaa-ajan ja työn muotoilu mahdollistaa uudenlaisen erikoistumisen kansainvälisesti tuottavaan menestymiseen ja asukkaiden hyvinvointiin. Visio uusiutunee vuoden 2040 maakuntasuunnitelmatyössä! MISSIO MUOTOILEMME ELÄMÄÄMME KESTÄVÄKSI KILPAILUKYKY- JA ELINKEINOSTRATEGIA Osaamisen vahvistaminen - tuottava ja innostava toimintaympäristö Kestävän kehittymisen mahdollistaminen - matalamman energiakulutuksen työ- ja elämäntavat Profiilin vahvistuminen - vahva suurkaupunkikeskus ja monipuoliset mahdollisuudet Investoinneilla kilpailukykyä - tavoitteellinen aluerakenne 9

KESKEISET KÄRKIESITYKSET MAAKUNNAN ALUEKEHITYKSEN KANNALTA: Lahden kaupunkiseutu valmistelee kasvusopimusta valtion kanssa. Sopimus syntynee vuoden 2013 aikana ja sen valmistelussa esiin nousseet asiat ovat maakuntaohjelman mukaisia ja vaikuttavat toteuttamissuunnitelman valmisteluun ja sisältöihin. Maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelma painottaa seuraavia saatuja teemoja tai hanke-esityksiä toteuttamisen kärkeen vuosina 2014-2015. Lista toimii myös samalla maakunnan ja Lahden seutukunnan kannanottona valtion lisätalousarvioihin, elvytyshankkeisiin ja vuoden 2014 valtion talousarvion määrärahoihin. Lahden kaupunkiseudun kasvusopimus ja VT 12. Lahden kaupunkiseudun kunnat ja valtiokonserni käynnistävät VT 12 eteläisen kehätien suunnittelun 2013 ja edistävät kehätien toteutusta osana uutta liikennepoliittista ohjelmaa. Lahden eteläinen kehätie mahdollistaa kaupungin ydinkeskusta-alueen maankäytön kehittämisen sekä maakuntaa ja kansainvälistä liikennettä tukevan matkakeskuksen ja monipuolisen asemanseudun rakentamisen. Pohjaveden suojelun tila paranee oleellisesti, kun kauttakulkuliikenne siirtyy pois Salpakankaan ja Lahden runsailta ja hyvälaatuisilta pohjavesialueilta, jotka toimivat myös pääkaupunkiseudun varavetenä. Suunnitelmissa on maakuntalaisia ja kansainvälistä liikennettä tukevan matkakeskuksen rakentaminen ja asemanseudun suunnittelu. LVM, Liikennevirasto ja Uudenmaan ELY-keskus ovat mukana tavoitteen toteuttamisessa. Toteutusrahoitus Lahden eteläisen kehätien osalta: 31.10.77. Väyläverkon kehittäminen (siirto-määräraha 3 v), Tiesuunnitelman kustannus on 3,5 milj. euroa ja toteutuksen noin 127 milj. euroa. Lahden kaupunkiseudun kasvusopimuksen osana rakentuu mm. seuraavia asioita: Niemen osaamiskeskittymän toteutus, edelliseen liittyen osaamispohjan vahvistaminen ja profiloiminen, ympäristöosaaminen ja muotoilu kansainvälisessä kärjessä ja osana uutta Lahden yliopistokampusta ja FUAS-toimintaa, joukkoliikenteen pääkaupunkiseudun ja Lahden kaupunkiseudun välillä, kunnat laativat ja hyväksyvät vuoden 2015 loppuun mennessä yhteisen, Päijät-Hämeen maakuntakaavan (2008) ja kuntien yleiskaavojen MALPE toteuttamisohjelman, valtion tai valtionyhtiöiden tarpeista vapautuvat asuntotuotantoon tai elinkeinotoimintaan soveliaat maa-alueet luovutetaan kunnille kohtuulliseen hintaan (mm. Hennala, Hälvälä, asemanseutu Lahdessa). Hennan asuintalueet ja Tuuliharjan yritysalue, jossa on aloitusvaiheena kokoojakatuyhteys välille Tuuliharja-Vanha Lahdentie. Maankäyttö mahdollistaa myös poikkeuksellisen runsaasti tilaa vaativien toimintojen sijoittamisen. Alue liittyy Hennan puutarhakaupunkiin. Pistoraiteiden rakentaminen mahdollistaa yritysten raideliikenteen. Toteutusrahoitus Niemen osaamiskeskittymä ja kampusalue 1 500 000 euroa 31.30.63. Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen (siirtomääräraha 2014) 100 773 000 euroa, josta alueen tarve 2 milj. euroa. Hennan kokoajakatuyhteys 3,1 milj. euroa INKA-ohjelmaan liittyvät hanketoimet yhdessä Tampereen/Pirkanmaa ja Helsingin/Uusimaa akselin toimijoiden kesken (oletustilanne 19.8.2013): 1 Kysyntälähtöisten cleantech-ratkaisujen kaupallistaminen, 2 Teollisen muotoilun ekosysteemin vahvistaminen ja 3 Innovaatiomyönteisten hankintojen edelläkävijäkaupungit. Kytkentä TEKES-ohjelmiin. Toteutusrahoitus 30.20.42. Innovaatiokeskittymien kehittäminen (siirtomääräraha 2014) 10 300 000 euroa, josta alueen tarve noin 650 000 euroa vuodessa. Kimolan kanava -hanke on Heinolan seudun tulevia kärkihankkeita yhdessä Iitin kunnan ja Kouvolan kaupungin kanssa. Heinola seutu on yhdistänyt palvelumarkkinoinnin voimia mm. Heinola Resort -hankkeessa. Kanavan kunnat ovat sen toteuttamiseksi vuosina 2014 2015 sitoutuneet maksamaan 3 milj. euroa kustannuksista. Toteutuessaan hanke tulee lisäämään merkittävästi veneilyä ja muuta matkailua Päijänteen ja Kymenlaakson välillä. Hanke tulee toimimaan merkittävänä kehitysväylänä matkailuelinkeinon kehittämisessä Heinolan ja Päijänteen alueella. Toteutusrahoitus 31.10.77. Väyläverkon kehittäminen (siirtomääräraha 3 v), hyödyntämissuunnitelman kustannus on 0,5 milj. euroa ja toteutuksen noin 6 milj. euroa. 10

Vesihuolto ja pohjavedet tarvitsevat edelleen uusia ratkaisuja. Maakunnassa on edelleen tarve kehittää merkittävässä määrin vesihuoltoa ja pohjavesien suojelua. Mm. Heikkilän alueen vesihuoltohanke Hämeenkosken kunnassa 0,2 milj. euroa. Suurin yksittäinen pilottialue on kuitenkin Lahden Ranta-Kartanon uuden asuinalueen uudentyyppiset hulevesiratkaisut. Ranta-Kartanon alue toteutetaan ympäristölähtöisen, resurssitehokkaan rakentamisen sekä uusien asumis- ja liikenneratkaisujen edelläkävijäalueena (Lahden kaupunkiseudun kasvusopimus). Yleisten alueiden kehittämisen painopisteinä ovat hulevesijärjestelmien kehittäminen ja alueen liikennejärjestelyjen selkiyttäminen. Toteutusrahoitus on noin. 9 milj. euroa Ranta-Kartanon osalta. Laajakaista 2015 -tavoitteen mukaisia toimia on maakunnassa jatkettava valokuituun perustuvan laajakaistaverkon toteuttamisen edistämiseksi haja-asutusalueilla. Valokuituverkon toteuttamisen tarve, tilanne ja kustannukset vaihtelevat kunnittain. Toteutusrahoitus on esimerkiksi Padasjoen kunnan haja-asutusalueen rakentamis- ja liityntäkustannusten osalta on noin 5 milj. euroa. Nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden kehittämistoimintaan pitää löytää uusia toimintamalleja. Työ- ja elinkeinoministeriö on valinnut alueelta kuntaryppään kuntakokeiluun, jossa tavoitteena on pitkäaikaistyöttömien työllistymisen tukeminen ja työttömyyden vähentäminen. ja kokeilu kestää vuoden 2015 loppuun. Lisäksi Lahden seutu tekee ohjelmayhteistyötä Oulun kaupungin kanssa. Tavoitteena on löytää toimenpiteet ja kehittää työvoimapalvelumallia kaupunkiseutujen nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi. Työllisyysohjelmaan kytketään mukaan nuorisotakuun toteuttaminen, työllisyyskuntakokeilu ja rakennemuutostukialue -kokonaisuuksiin sisältyvät toimenpiteet. Toteutusrahoituksen tarve on Lahden osalta noin 5,3 milj. euroa. Oppilaitosten uudis- ja korjausrakentamiseen tulee lisätä resursseja. Päijät-Hämeen liitto on antanut 31.5.2013 seuraavansisältöisen kiireellisyysjärjestyksen vuosille 2014 2017, josta ohessa kuusi ensimmäistä: 1. Hartola. Hartolan yhtenäiskoulu, laajennus ja peruskorjaus 2. Lahti, Liipola-Kaikuharjun koulu, uudisrakennus 3. Heinola, Myllyojan koulu, peruskorjaus (kosteusvaurio) 4. Hollola, Kalliolan koulu, uudisrakennus (kosteusvaurio) 5. Lahti, Jalkarannan peruskoulu, uudisrakennus, yhteishanke 6. Orimattila, Järvikunnan koulun ja päiväkodin uudisrakennus Mikäli opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää lisämäärärahaa vuodelle 2013, esitetään että rahoitus kohdennetaan Lahden Liipola-Kaikuharjun koulun uudisrakennukseen ja Myllyojan koulun peruskorjaukseen. Hyvinvointi- ja terveysliikuntahankkeet mm. MM 2017 toimintaympäristö ja arjen liikunnan olosuhteet. Yhteistoiminta-alue (YTA Kanta-Häme, Päijät-Häme ja Uusimaa) on sopinut teemat paremman kilpailukyvyn puolesta. Teemoista rakentuu laajoja hankekokonaisuuksia, joilla alueellista, kansallista ja EU:n kilpailukykyä voidaan parantaa. Teemat: 1. luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen (vastuuliitto HL), 2. kestävä elämäntapa eri aluevyöhykkeillä (UL), 3. sujuvat ja älykkäät matka- ja kuljetusketjut (UL), 4. Cleantech -klusterin liiketoimintaohjelma (PHL) ja 5. Venäjän osaamisen ja liiketoiminnan ohjelma (UL) 11

Maakuntaohjelman toteuttaminen toimintalinjoittain 2012-2015 3.1. Matalamman energiankulutuksen työ- ja elämäntavat Maakunnan kokonaisuuden kehittämisen kriittisin ongelma on, että palvelujen ja tuotteiden tuottaminen edellyttää energian kulutusta ja aiheuttaa liikennettä. Eurooppalainen ja kansallinen tavoite on vähentää ilmastopäästöjä ja korvata tuontienergiaa kotimaisilla vaihtoehdoilla. Yritystoiminnassa ilmasto- ja energiapolitiikassa on kysymys kilpailukyvyn säilymisestä avoimilla markkinoilla. Ratkaistava on, että miten turvataan teollisuus- ja palvelutuotanto ja liikenteen toimintaedellytykset. Päijäthämäläiset tahtovat edelleen nauttia vapaan elämisen ja liikkumisen mahdollisuuksista eri liikennemuodoin ja kohtuuhintaisin energiakustannuksin. 3.1.1. Enemmän omaa energiaa ja vähemmän päästöjä Oman energian tuottamisessa ja ilmastomuutoksen hillinnässä maakunnalla on hyvät mahdollisuudet. Kivihiilen käyttöä vähennetään systemaattisesti ja on siirryttävä uusiutuvien energialähteiden käyttöön. Kierrätysmateriaalienergian käyttöä lisätään. Tutkimustoiminnan avulla voidaan vahvistaa paikallisia ratkaisuja ja tehdä myös avauksia teollisuuden ja kansainvälisen liiketoiminnan kehittämiseksi. Maakunnan runsaat metsät muodostavat luonnollisen hiilinielun. Keskeisiä toimenpiteitä ja hankkeita: Kuluttajien energianeuvonta Päijät-Hämeessä Uusien ohjaus-, kannustus- ja neuvontakeinojen kehittäminen uudis- ja korjausrakentamiseen Energiatehokkaat ja viihtyisät asuinympäristöt ja asuintalo Kestävä asuminen ja ympäristö, K-EASY hanke Hämeen uusituvan energian tulevaisuus hanke (HUE) 3.1.2. Enemmän sähköisiä mahdollisuuksia ja vähemmän turhaa liikennettä Maakunnan tietoliikenneverkkoa laajennetaan ohjelmakaudella. Tehokas laajakaistaverkosto luo valmistuttuaan mahdollisuudet uudenlaiseen sisältötuotantoon. Julkisorganisaatioilla on tällöin mahdollisuus palvelutuotannon huomattavaan parantamiseen ja lisäämiseen. Sähköisen sisältötuotannon osaamista on hyödynnettävä panostamalla uusiin avauksiin ja hyvien käytäntöjen levittämiseen. Maakunnassa tulee aktiivisesti jatkaa valokuituyhteyksien rakentamista. Keskeisiä toimenpiteitä ja hankkeita: Sähköisen asioinnin osaamiskeskuksen perustaminen (Kuntien Tiera Oy:n osaamiskeskus) Tieto- ja viestintätekniikan kehittäminen esi- ja peruskouluissa Päijät-Hämeen alueella Teknisen ja ympäristösektorin sähköisten palveluiden uudet toimintatavat Asikkalan, Padasjoen ja Orimattilan laajakaistahankkeet Logistiikka-hankekokonaisuus (LADEC) 3.1.3. Enemmän julkista liikennettä ja vähemmän yksityisliikennettä Päijät-Hämeen julkisen liikenteen toiminnallisuutta ja kustannustehokkuutta voidaan edelleen parantaa. Maankäytön suunnittelussa luodaan edellytykset taloudellisesti kannattavien reittien muodostumiseen. Seudullinen raideliikenne edellyttää tiiviiden asemanseutujen kaavoitusta. Joukkoliikenne-etuisuudet kaupunkiliikenteessä lisäävät myös kaupunkikeskustojen viihtyisyyttä ja vetovoimaa. Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelmassa on sovittu kärkitehtävät liikenteen kehittämisen osalta. Keskeisiä toimenpiteitä ja hankkeita: Vt 12, Lahden eteläinen kehätie ja välit Kouvola-Lahti-Hämeenlinna Liikennejärjestelmäsuunnitelman toteuttaminen 12

Matkakeskus Lahteen ja työvoiman liikkuvuuden edistäminen sekä HSL lippujärjestelmään liittymisen eri vaihtoehtojen selvittäminen ja tukeminen (Kasvusopimus) Kujalan liittymän alue ja Kujalan logistiikkakeskus Rantatien kevyen liikenteen väylä kirkonkylä - Kutajoki Nostavan kevyen liikenteen väylä Suopellon kevyen liikenteen väylän investointihanke 3.1.4. Enemmän puhdasta ympäristöä ja vähemmän ympäristön rasitusta Maakunnasta otettujen ja maakuntaan toimitettujen materiaalien kiertoastetta on nostettava. Käytöstä poistuva materiaali tai hukka palautetaan takaisin uusiutumaan luonnon kiertoon joko mikro-, paikallis- tai makrokokoluokan ratkaisuissa. Päijät-Hämeessä materiaalivirtojen raaka-aine jalostetaan uuteen käyttöön puhtaana energiana, aineina, materiaalina, maanparannusaineena tai ekologisen järjestelmän osana. Luonnonvarojen kulutusta pyritään vähentämään. Ohjelmakaudella toteutetaan Päijät-Hämeen vesihuoltosuunnitelmaa. Uusi rakentaminen on sijoitettava siten, että ympäristö ja maisema otetaan riittävästi huomioon. Keskeisiä toimenpiteitä ja hankkeita: Päijänne - Vesijärven LIFE-hanke (Biosfääriohjelman toteutus?) Hollolan, Lahden ja Nastolan lintuvesien kunnostushanke Vesihuoltohankkeet: Hennan eteläinen runkolinja ja Viiskivenharjun pohjavesitutkimukset Messilän lomakylän vesihuolto, siirtoviemäri Ali-Juhakkalan puhdistamolle Sopeutuva Häme - sektorikohtainen sopeutumisohjelma ilmastonmuutoksen vaikutuksiin Ympäristövastuulliset hiihtolajien mm-kisat 2017 Sysmän kunnan hulevesiselvitys Asemakaava-alueen massojen käytön optimointi Vihreä silta - kestävän luontosuhteen siirto sukupolvilta toiselle Kimolan kanavan vaikutukset Päijät-Hämeen alueen maankäytön, matkailuelinkeinon ja infran kehittämiseen 3.2. Vahva suurkaupunkikeskus ja monipuoliset mahdollisuudet Lahden kaupungin strategian mukaisesti Lahti profiloituu johtavana ympäristökaupunkina, jossa yhdistyy koko kaupungin kestävä kehittäminen vahvaan ympäristöosaamisen ja asemaan ympäristöliiketoiminnan keskuksena. Elinkeinorakenteen kehittämisessä kärkialoja ovat ympäristöliiketoiminta sekä muotoilu- ja kulttuuriosaamiseen perustuvat luovan talouden alat. Ympäristökaupunkina Lahti tarjoaa houkuttelevan kehittämisympäristön kotimaisille ja kansainvälisille yrityksille. Kärkialojen määrätietoisen kehittämisen ansiosta kaupunkiin syntyy runsaasti uusia työpaikkoja. Lahden tavoitteena on yli 1 %:n vuotuinen väestömäärän kasvu. Lahden kaupunkiseutu laatii vuoden 2013 aikana kasvusopimuksen valtion kanssa. Alueen kehittämisyhtiöiden uudelleenjärjestelyt on saatu loppuun ja tuloksena syntyi yksi yhtiö (LADEC), jossa mukana ovat täysipainoisesti Lahden kaupunkiseudun kunnat Lahti, Hollola, Nastola ja Orimattila ja matkailuun useamman kunnan yhtiö Lahti Region Oy. Heinolan seutu tiivistää yhteistyötä Heinola Resort toiminnan taustalla. 3.2.1. Enemmän mahdollisuuksia luovan potentiaalin kohtaamiseen ja vähemmän vajaakäyttöä Lahdessa on luovaa potentiaalia huippuosaamisen muodossa, mutta se ei ole riittävästi verkottunut tai sijoittunut synergisesti. Lahden asemanseudun alueesta voi muodostua Helsingin ja Pietarin luovan osaamisen kohtauspaikka ja laajemmin osaamisen ja elinkeinoelämän kohtausasema. Muotoiluun pohjaava liiketoiminta ja yrittäjyys sekä kulttuuri- ja vapaa-ajanpalvelut keskittyvät alueelle. Erikoistuvat kunta- ja kyläkeskukset voivat toimia myös kädentaitojen ja palveluiden kokoamispaikkoina. 13

Keskeisiä toimenpiteitä ja hankkeita: Innovaatiomyönteiset hankinnat ja strateginen hankintaohjelma Lahden kaupunkikeskustan kehittäminen Niemen kampusalue (Kasvusopimus) Tuuliharjan yritysalue, aloitusvaihe UH Lahti School of Urban Sustainability Kestävän ympäristön kaupunkilaboratorio ELITE 2 Kansainvälistä kilpailukykyä Lahden designekosysteemin elinkeinoelämää hyödyttävällä muotoiluosaamisella 3.2.2. Enemmän vetovoimaa ja vähemmän rajoja Kansainvälinen toiminta luo edellytyksiä taloudelliseen kasvuun. Viennin ja tuonnin prosessien kehittämi-nen luovat kustannussäästöjä ja uusia toimintamalleja. Nopeutuvat yhteydet maakunnasta eri suuntiin parantavat saavutettavuutta ja kasvattavat maakunnan vaikutusaluetta. Lahti toimii sähköisten ja rakennettujen verkostojen risteyksessä. Alueen rata- ja tieverkko mahdollistaa runsaasti sijoittumismahdollisuuksia asemien- ja valtateiden varrelle. Keskeisiä toimenpiteitä ja hankkeita: Lahden kaupungin palvelukonseptin toimenpiteiden toteuttaminen Asukkaiden osallisuuden kehittäminen SOTE-2015-toimenpidesuunnitelma Yritystoiminta-alueiden uudet maankäyttöratkaisut Mukkulan matkailualueen kehittäminen, Teivaan hotelli tai Messilän k.hotelli Hennalan alueen hankkeet (rakennemuutoshankkeet) Koulujen muutostyöt ja perusparannukset Hennan puutarhakaupunki, aloitusvaihe Keskustan kehittäminen (useita kuntia) Asumisen tutkimus- ja kehittämiskeskus LAHTI Nastolan nauhataajaman maankäytön optimointi Heinolan maankäytön tehostaminen - yhdyskuntarakenteen parantaminen 2013-2014 3.2.3. Enemmän tiivistämistä ja vähemmän asutuksen hajoamista Päijäthämäläisten julkisten ja kaupallisten palveluiden järjestäminen tulee järjestää entistä taloudellisemmin ekologisemmin ja sosiaalisesti kestävällä tavalla. Taajamien ja keskeisten kylien asukasmäärä kasvaa. Maaseudulla suositaan yhteisöllistä asumista kylissä yhdyskuntateknisen huollon ja palveluiden piirissä. Yksittäiset haja-asumisen asukkaat huolehtivat vesi-, jätevesi-, tietoliikenne- ja kuljetustarpeista talouskohtaisilla kestävillä ratkaisuilla. Keskeisiä toimenpiteitä ja hankkeita: Päijät-Hämeen seudullinen kirjasto- ja tietopalveluyhteistyö Ranta-Kartanon alue (Kasvukeskussopimus) Lahden Radanvarsi (Kasvusopimus) Koulujen ja päiväkotien perusparannukset (useita esityksiä) Ekoasuminen (Nastolan pilottikylä) 14

3.2.4. Enemmän erikoistuneita kyliä ja vähemmän taantuvaa maaseutua Päijät-Hämeessä on erityyppisiä kyliä, joilla on joko yksittäisinä kylinä itsenäistä vetovoimaa tai useammilla kylillä on mahdollisuus verkottua yhdessä tiettyjen aihepiirien ympärillä. Vapaa-ajan asutuksella on tärkeä merkitys maaseudun ja kylien elinvoimaisuudelle sekä uusien asukkaiden saamisessa maakuntaan viettämään täällä enemmän aikaa tai muuttamaan paikkakunnalle vakituisesti asumaan ympärivuotiseen käyttöön soveltuvilla alueilla. Päijät-Hämeen maaseudulla on tärkeä arvo metsätalouden, puun ja ruuantuottajana ja rooli vahvistuu tulevina vuosina. Lähialueruuan ja kuljetusketjujen lyhentämisen tarve tuo mahdollisuuksia ruokaraaka-aineiden lähijatkojalostukseen ja uusiin työpaikkoihin. Keskeisiä toimenpiteitä ja hankkeita: Ilola-Suopelto-Päijätsalon tiivis infrastruktuuri/kehitys- sekä investointihankkeita Hartolan arvokkaat luontokohteet ja perinnemaisemat Hämeen maaseutuohjelman toteuttaminen ja uuden aloittaminen Eteläisen Päijät-Hämeen toimintaryhmä ETPÄHÄ ry ja Päijänne-Leader ry toteuttavat maaseututoiminnan aktivointia ja hanketyön edistämistä myös uudella ohjelmakaudella Kestävä kylä avaimia muutoksiin on uudenlaisen paikallistoiminnan, kansalaisvaikuttamisen ja paikallisten palvelujen kehittämishanke, jonka toiminta-alueena on Kanta-Häme, Päijät-Häme ja Etelä-Savo. Hankkeen tavoitteet vahvistavat kylät-yhdistykset -kunta yhteistyötä sekä kansalaisyhteiskuntaa. Kussakin maakunnassa hanke koordinoi ja jalkauttaa maakunnallisen paikallisuutta vahvistavan kehittämisohjelman toteuttamista. Kestävä kehitys, yhteisöllisyys ja kumppanuus kulkevat mukana, kun hanke ohjaa kyliä ja paikallisyhteisöjä määrittelemään tulevaisuuden tavoitteitaan sekä löytämään ratkaisuja palvelujen turvaamiseksi. Vertaisverkostoissa toimiminen on hankkeen keskeinen toimintatapa, jolla innostetaan ja autetaan löytämään uudenlaisia ratkaisua paikalliseen toimintaan. 3.3. Tuottava ja innostava toimintaympäristö Päijät-Hämeen tulee jatkaa toimenpiteitä yksityisen ja julkisen sektorin tuottavuuden kehittämiseksi. Monet maakunnassa laaditut toimenpideohjelmat tähtäävät samaan tarkoitukseen, jossa taustalla on tosiasiana väestön ikääntyminen ja globaalissa kilpailussa selviytyminen. Maakunnassa on pakko tuottaa tavaroita ja palveluja entistä tehokkaammin. Maakunnassa tarvitaan kilpailukykyisten osaamisvalmiuksien parantamista eri koulutuksen asteilla, aktiivista TEKES-rahoituksen hyödyntämistä, ELY-keskusten kasvuyritystoimintaa, vientiä tukevia toimenpiteitä ja julkisella sektorilla tuottavuuden lisäämistä. 3.3.1. Enemmän osaamista ja vähemmän syrjäytymistä Päijät-Hämeessä yhteiskunnalliset muutokset ja työelämän muuttuvat osaamistarpeet edellyttävät panostusta aikuiskoulutukseen ja ohjauspalvelujen kehittämiseen. Maakunnassa luodaan verkostoituvaa yhteistyötä koulutuksen saatavuuden parantamiseksi. Maakunnassa on suuri tarve edistää työvoiman saatavuutta ja kohottaa työikäisen väestön osaamistasoa. Pitkän aikavälin työvoima- ja koulutustarpeiden ennakointi toteutetaan työvoima- ja koulutusorganisaatioiden kanssa yhteistyössä. Alueelle maahan muuttaneita tulee kytkeä entistä paremmin osaksi suomalaista yhteiskuntaa ja tuottavaa työperäistä toimintaa. Keskeisiä toimenpiteitä ja hankkeita: Oppimaan oppimisen taitojen edistäminen varhaiskasvatuksesta lukioon (Kasvusopimus) ASKE-Asumisen kehittämisen koulutusohjelma Opiskelijakaupunki Lahti driverina ja Niemen kampushankkeet Tulevaisuustyöskentely uusiutumisen ja ammatillisen kasvun mahdollistajana Opettajien työelämäjaksot osaamisperustaisuuden haltuunoton edistäjänä KOHTA AMIS -matkalla osaajaksi 15

Arvokas monikulttuurinen työyhteisö Tietoa, taitoa, designia -täydennyskoulutusohjelma esi- ja alkuopettajille EMIEPI- Enchancing migrants, Ecomimic participation and Inclusion -hanke Asiakasasiantuntijuus ja -kohtaaminen lapsiperheiden palveluissa Nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen (Kasvusopimus) Osaamisympäristön suuria investointihankkeita 2014-2015: Niemen kampusalue 3.3.2. Enemmän erikoistumista, innovaatioita ja vähemmän massatuotantoa Päivitetyssä (strategiaseminaari 16.9.2011) kilpailukyky- ja elinkeinostrategiassa Lahden alueen visioksi vuoteen 2015 asetetaan olla Suomen ympäristötehokkain ja yritysystävällisin kasvukeskus. Nämä tavoitteet soveltuvat myös koko maakunnan kehittämisen elinkeinopolitiikan kärkitavoitteiksi. Samansuuntaisesti toimivat myös osaamiskeskusohjelma ja sitä seuraava uusi Innovatiiviset kaupungit -ohjelma (INKA) joka on valmisteilla. Ohjelman painopiste on suurilla kaupunkiseuduilla, jotka haastetaan luomaan uudenlaisia osaamiseen pohjautuvia liiketoiminnan kehitysympäristöjä ja edelläkävijämarkkinoita. Vuonna 2014 käynnistyvän ohjelman haku on ollut kaksivaiheinen. Keskeisiä toimenpiteitä ja hankkeita päivitetään kilpailukyky- ja elinkeinostrategian toimenpideohjelmista: Ympäristö ja muotoiluosaamiseen pohjautuva kasvu 1. Maailmanluokan ympäristöosaamisen ja -liiketoiminnan keskittymä 2. Euroopan innovatiivisin alue teollisuuden ja palvelujen uudistamisessa ympäristötehokkaiden ratkaisujen avulla 3. Suomen kiinnostavin teollisen muotoilunkeskittymä Uusiutumiskykyinen innovaatioympäristö ja uudet kasvualat 1. Kasvua tukeva innovaatioympäristö ja käytäntölähtöinen innovaatio-osaaminen 2. Kansallinen edelläkävijä uusien osaamisintensiivisten kasvuyritysten synnyttämisessä 3. Terveysliikunnan osaaminen ja liiketoiminta uutena kasvualana Yritysystävällinen toimintaympäristö 1. Suomen yritysystävällisin päätöksentekokulttuuri ja palvelutarjonta tukevat Lahden seudun kehittymistä Suomen kiinnostavimmaksi liiketoimintaympäristöksi 2. Vastataan elinkeinoelämän kehittyviin ja muuttuviin työvoimatarpeisiin Vetovoimainen kasvukeskus metropolialueella 1. Lahdenseutu on Suomen johtavien suurten kasvukeskusten joukossa 2. Lahdenseutu kehittyy osana metropolialuetta 3. Lahdenseutu on kansainvälisesti verkostoitunut ja tunnetaan innostavana sekä vetovoimaisena kasvukeskuksena Keskeisiä toimenpiteitä ja hankkeita: Edelläkävijämarkkinoiden (EKM) kehittäminen (Kasvusopimus) Erikoistuneen liiketoiminnan kehittäminen sekä olemassa olevan elinkeinorakenteen uudistaminen kärkiosaamisalojen avulla (Kasvusopimus) Problemo Cleantech-perusteista kilpailukykyä ja liiketoimintaa Elite 2 16

PuuRi Nastolan Yrityspuiston kehittäminen vielä rakentumattomilta osin Innovaatioita toiminnan rajapinnoilta - tiedon sekä osaamisen tuottamisen ja välittämisen foorumit Päijät-Hämeessä Luovan yritystoiminnan kasvuohjelma Kora - Korjausrakentamisen osaamiskeskus Heinolaan Jatkuvampi toimintamalli osaamistarpeiden ennakointiin 3.3.3. Enemmän tuottavuutta ja vähemmän työpanosta Päijät-Hämeessä yksityisellä ja kuntasektorilla tuottavuuden jatkuva parantaminen on keskeinen keino turvata palvelujen saanti työvoiman tarjonnan kääntyessä väestön ikääntymisen vuoksi laskuun. Samalla yksityisen ja julkisten toiminnan ja palveluiden laadulle asetetut vaatimukset kasvavat. Tieto- ja viestintäteknologian tehokas käyttö tukee verkostorakenteiden hyödyntämistä. Keskeisiä toimenpiteitä ja hankkeita: Future City Demonstrator kehitysympäristö Päijät-Hämeen kunnallisten sivistyspalveluiden laadunhallinta osana kuntien tuottavuustoimia Materiaali- ja energiatehokkuudesta potkua pk-yritysten kehittämiseen Zero Waste - arvoa tuottava ja vastuullinen liiketoiminta Tiimipohjainen uusien kasvuyritysten kehittämis- ja kiihdyttämömalli Grow Lahti (Rakennemuutos-/tukialuehanke) Käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan kasvumalli EUBIC (European University-Business Innovation Cooperation) Kuntayhteistyön tuki -hanke 3.3.4. Enemmän terveyttä ja työuraa ja vähemmän uupumista Päijät-Häme on julistautunut liikunnan megamaakunnaksi, jossa kuntakentän tuottavuutta ja asukkaiden hyvinvointia tukemaan on laadittu mm. terveysliikunnan strategia. Asukkaiden hyvinvoinnin tukeminen liikuntapalveluiden kehittämisellä ja terveysliikuntaa edistämällä on kirjattu aikaisempaan maakuntastrategiaan. Tavoitteena on asukkaiden hyvinvoinnin kehitys valtakunnallista keskiarvoa paremmin ja alueen imagon nostaminen liikunnan ja hyvinvoinnin keskuksena. Keskeisiä toimenpiteitä ja hankkeita: Seudullinen kuntouttavan työllisyystoiminnan ja välityömarkkinoiden kehittäminen (Kasvusopimus) Työn Kipinä (Työllisyyden kuntakokeilu) Ikääntyvien terveysliikunnasta maakunnallinen pysyvä käytäntö Aili-hanke Lahden kaupunginsairaalan osastojen perusparannukset, muutostyöt sekä laajennuksen suunnittelu Urheilukeskuksen kisarakenteet Koivukodon laajennus Hyvinvoinnin innovaatio-ohjelma Vanhempana vahvemmaksi Työpalvelun yhteistyöverkoston, toimintamallin ja toiminnan kehittäminen - TYPA Muistisairaiden hyvinvointia lisäävien palveluiden asiakaslähtöinen muotoilu 17

Rakennusten kuntoarviot, kuntotutkimukset ja rakennusten PTS:t sekä kiinteistönhoidon kehittäminen Rallia! -hanke - ravitsemusta & liikuntaa amikseen! Tehostetun palveluasumisen rakennus - tarpeellinen energiatehokas, inhimillinen investointi Parasta perheille Hyvinvointitoimialan ja terveysliikunnan liiketoiminnan kehittäminen ja kansainvälistäminen Ikääntyvien asukkaiden asumismahdollisuuksien kehittäminen Terveysviestinnän kehittäminen (Liikettä! -hankkeen osaprojekti) Ikihyvä Päijät-Häme Tikutus Viva-terveysliikunnan tutkijayhteisö Sosiaaligerontologian professuuri Lähiö lapsiperheiden kokemana Aesthetics of Everyday SIALP-Socially Innovative Approaches in Local Policies Kulttuuri liikuttaa Sanataide työelämän laadun ja hyvinvoinnin edistäjänä Muotoillut ratkaisut - case Lahti School, Niemen kampus Ikästrategia Terveysviestinnän hanke Journalistisen työn uudet näkymät Sosiaalisesti kestävä työelämä, SOKET Meanings of interaction in different social, cultural and institutional contexts of ageing Terveys, toimeentulo ja hyvinvointi. Kolmen kohortin kymmenvuotisseurantaan perustuva tutki-muskokonaisuus Tiedolla johtaminen ikääntyvien palveluiden kehittämisessä Ikääntyminen myönteisenä asiana, Ageing as a positive phenomenon enriching interaction! Heinola Resort 2012-2014 Hyvinvointimatkailuverkostoista kansainvälistymistä Laajoja investointihankkeita: Päijät-Hämeen keskussairaalan kehittäminen Lahden kaupungin SOTE 2015- toimenpidesuunnitelma ja investoinnit 3.4. Heinolan seudun erityispiirteitä Heinola uudistaa elinkeinostrategiaa ja yhdistää toimia Hartolan ja Sysmän kanssa mm. Heinola Resort -hankkeessa. Heinolan uusi visio painottaa, että Heinolan seutu on 2020 laajan metropolialueen johtava vapaa-ajan, matkailukeskus, joka tarjoaa innovatiivisia vapaa-ajan palveluja yhdistämällä monipuoliset asumisen ja majoittumisen muodot, tapahtumat, liikunta ja hyvinvointipalvelut, kulttuuripalvelut sekä erilaisia harrastamiseen liittyviä sisältöjä. Strategiatyö on kesken toteuttamissuunnitelman laadinnan aikana. 18

3.5. Lahden kaupunkiseutu lakkautettavien varuskuntaseutujen tukialueena Hallitus päätti nimetä Lahden kaupunkiseudun lakkautettavien varuskuntaseutujen tukialueeksi. Puolustusministeriö päätti vuoden 2012 alussa lakkauttaa kuusi varuskuntaa vuosien 2013 tai 2014 aikana. Hennalassa toiminta lakkaa vuoden 2014 aikana. Tukialueeseen liittyen on käynnistetty kaksi hanketta Grow Lahti elinkeinoelämän kilpailukyvyn parantamiseksi ja rakennemuutoshanke Hennalan alueen suunnittelua varten. 3.6. Tavoitteellinen aluerakenne Maakunnan kehittäminen 225 000 asukasta varten tapahtuu alueella, jota palvelevan tavoitteellisen aluerakenteen ytimessä ovat hyvän palvelutason omaavat kaupunkikylät ja kirkonkylät sekä vireät maaseutukylät. Aluerakenteen maakuntasuunnitelmaa yksityiskohtaisempi tarkastelu tapahtuu käynnissä olevan maakuntakaavan valmistelun yhteydessä. Voimassa olevan maakuntasuunnitelman (aluesuunnittelun maakuntakaava ja aluekehitys) seurantaraportti julkaistiin vuodenvaihteessa. 3.7. Vaikutusten arviointi Maakuntaohjelman vaikutusten arviointi on laadittu kevään 2010 aikana. Toteuttamissuunnitelmaa laadittaessa on tehty vähäisiä tarkennuksia arvioinnissa. Ympäristöön kohdistuvat vaikutukset konkretisoituvat maakuntaohjelmaa toteuttavissa hankkeissa. Kaikella toiminnalla, jolla on tuotantoa lisäävä vaikutus, on myös ekologisia vaikutuksia. Oleellista onkin, miten huonoja tai vältettäviä vaikutuksia voidaan vähentää. Tavoitteilla, jotka keskittyvät lähinnä maakunnan henkisen ja sosiaalisen pääoman kasvattamiseen, ei ole välttämättä konkreettisia vaikutuksia ympäristöön. Maakunnan tavoitteena on hyvä ympäristön tilan säilyttäminen. Maakunnassa on pilotoitu GPI-indikaattori, mutta jatkuvuutta asiaan ei ole vielä saatu ratkaistua. Kuva: Hollolan Kiikunlähde, Jussi Mäkinen, 2013 19

TAVOITE 1 TAVOITE 2 TAVOITE 3 Matalamman energiankulutuksen työ- ja elämäntavat Ympäristövaikutukset Toimenpiteiden tukema suunta on vahvasti ympäristömyönteinen. Energian säästöä edistävien toimien ohella uusiutuvan energian tuotannon edistäminen on yksi Suomen kansallisen ilmastostrategian ja kestävän kehityksen ohjelman tavoitteista. Mittavilla liikennehankkeilla voi olla kielteisiä vaikutuksia luontoon ja asumisviihtyvyyteen. Toisten asumisviihtyvyys voi parantua. Yhdyskunta- ja aluerakenteelliset vaikutukset Useissa alueen kaupungeista ja kuntataajamista tiivistetään asutusta ja edistetään joukkoliikennettä. Haja-asutusalueen asumisen ja yrittämisen edellytykset voivat osin parantua osin heikentyä. Sosiaaliset vaikutukset Kulutustottumuksien muutos koskee kaikkia väestöryhmiä. Joukkoliikennettä ja sähköisiä palveluja parantavat ratkaisut tukevat vähävaraisempia maakuntalaisia. Kulttuuriset vaikutukset Elämäntapamuutokset luovat mahdollisuuksia luovien alojen lähipalvelujen tuotteistamiselle. Talousvaikutukset Ilmastomuutoksen toimenpiteet vahvistavat kilpailukykyä, joskin myös osaltaan lisäävät kustannuksia mm. energian hinnan noustessa. Yrittäjyys ja elinkeinovaikutukset Energiatehokkuus ja sähköiset palvelut luovat uusia mahdollisuuksia yrittäjyydelle alueella. Maaseutuvaikutukset Ilmasto- ja energiahaasteet luovat maaseudulle mahdollisuuksia. Sähköisten palveluiden ja saavutettavuuden ongelmia poistetaan. Vahva suurkaupunkikeskus ja monipuoliset mahdollisuudet Lahden kaupunki on strategiassaan asettanut tavoitteekseen olla kokonaisvaltainen kestävän kehityksen kaupunki ja ilmastotyön edelläkävijä (Green City -ohjelma). Maaseudulla mm. vesihuoltotoimenpiteet parantavat ympäristön säilymistä. Suurilla rakennushankkeilla voi olla kielteisiä vaikutuksia luontoon. Kaavoituksen tulee olla sopusoinnussa ilmasto- ja energiapolitiikan tavoitteiden kanssa. Kaupunkiasutuksen tiivistämiseen ja hajaasutuksen hallintaan kiinnitetään huomiota. Kaupunkikeskuksissa voidaan tuottaa tehokkaammin palveluja sosiaalisten haittojen ehkäisyyn. Maahanmuuttajien palvelut voidaan järjestää maakunnallisesti keskitetysti Lahdessa. Keskuksissa ja maaseututaajamissa on hyvät edellytykset kulttuuritoiminnan aktivoinnissa ja sen monipuolistamisessa. Kuntakeskuksissa säilyy elinkeinotoiminta kilpailukykyisenä ja maaseudulla erikoistuminen tuottaa uusia mahdollisuuksia. Alueen profiloituminen ympäristöteknologiaan, muotoiluun, käytäntölähtöiseen innovaatiotoimintaan ja liikuntaan parantaa alueen yrittäjyyden edellytyksiä ja elinkeinovaikutuksia ja mahdollistaa strategian mukaisen kasvukeskusroolin vahvistamisen. Päijät-Hämeessä kehitetään maaseudun erityyppisiä kyliä, joilla mahdollisuus erikoistua kylän vetovoimatekijöiden mukaisesti. Tuottava ja innostava toimintaympäristö Alueen kärkenä oleva ympäristöosaamisen kehittäminen tukee ympäristötietoisuuden kehittymistä ja parantaa toimintaympäristön vetovoimaa. Ohjelma tukee uusien ratkaisumallien pilotointia mm. asumisen ja elinkeinotoiminnan sijoittumisen osalta. Syrjäytymisen ehkäisyssä rakennetaan toimenpiteitä koko ihmisen elinkaaren jaksolle. Syrjäytymisen ehkäisemiseksi on tärkeää varhainen puuttuminen ongelmiin Terveysliikunta ja luovat alat nousevat maakunnassa suurempaan roolin ja tuottavat enemmän lisäarvoa. Tuottavuuden nostamista tapahtuu jokaisella sektorilla. Terveyttä parantavat tavat ehkäisevät kustannusten jyrkkää kasvua sosiaali- ja terveysmenoissa väestön ikääntyessä. Yleinen osaamisen ja menestyvä yritys- ja julkisen sektorin toiminta mahdollistaa alueen työllisyyden ylläpidon. Julkisen sektorin avaaminen luo yrittäjyyttä. Terveysliikunta voi tuoda maaseutualueille uusia yrittämisen mahdollisuuksia. Seuranta Seurantaa tehdään maakuntasuunnitelman laadinnassa kehitetyn mittariston ja sen arvioinnin avulla ohjelmakauden aikana. Päijät-Hämeen liitto on ollut mukana GPI-indikaattorin pilotissa, jossa arvioidaan monipuolisesti ympäristö-, sosiaaliset- ja hyvinvointimittarit ja niistä johdettu synteettinen GPI-indikaattori. Mittariston jatkokehittämisestä on ollut keskustelua mm. ely-keskuksen kanssa. 20

4. LAAJA-ALAISET TOTEUTTAVAT YHTEISHANKKEET Laaja-alaiset yhteistoimet Päijät-Hämeen on vahvasti mukana vaikuttamassa uuden aluepolitiikan sisältöihin vuoden 2013 jälkeen. Maakunnan toimijat etsivät kumppanuuksia kansallisista ja kansainvälisistä verkostoista maakunnan kehittämisen kärkien tueksi. Päijät-Hämeen liitto ylläpitää yhteistoiminta-alueen lisäksi yllä hyviä maakuntasuhteita naapurimaakuntiin. Kymenlaakson, Pirkanmaan ja Uudenmaan suuntiin on tiivistä sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyötä. Keski-Suomen kanssa jatketaan Päijänteeseen liittyviä kehittämistoimia. EU-rahoitus- ja ohjelmapolitiikkaa vuoden 2013 jälkeen rakennettaan yhteistyössä ministeriöiden ja alueiden valmistelussa. EAKR ja ESR: 1. pk-yritysten kilpailukyvyn edistäminen (EAKR) 2. uusimman tiedon ja osaamisen hyödyntäminen (EAKR) 3. vähähiilisen talouden edistäminen (EAKR) 4. alueellisen saavutettavuuden parantaminen (EAKR, vain Itä- ja Pohjois-Suomessa) 5. työllisyyden ja työvoiman liikkuvuuden parantaminen (ESR 6. koulutuksen, ammattitaidon ja elinikäisen oppimisen kehittäminen (ESR) 7. sekä sosiaalisen osallisuuden lisääminen ja köyhyyden torjunta (ESR) 4.1. Suomen ympäristökeskuksen, Keski-Suomen ja Päijät-Hämeen toimijoiden kanssa Päijänteen kehittämisen yhteishanke Päijänteeseen liittyvä LIFE +-hanke kokoaa yhteen Päijänteen alueen toimijoita ja siinä tarkastellaan mm. Päijännettä ja Vesijärveä vesivarojen käytön ja hoidon, elinkeinojen (mm. luontomatkailu, kalastus) ja aluetalouden kestävän kehittämisen kannalta. Hankkeesta ei ole EU:n tukipäätöstä. Kuva: Päijänteeltä, Jussi Mäkinen, 2013 21