VARELYn rakennerahastohankkeiden tulokset ja vaikutukset

Samankaltaiset tiedostot
Ohjelmakausi : toteutuminen, tulokset ja vaikutukset sekä hankkeiden saattaminen päätökseen ja loppuraportointi

toteutuminen, tulokset ja vaikutukset sekä Hankeinfo Ravintola Liisanpuisto,Pori

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Ohjelmakauden EAKR ja ESR tilanne. Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI

LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA

OKM:n ohjeistus vuodelle 2019

LISÄYS ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖASIAKIRJAAN VUODELLE 2009

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012

ESR- ja EAKR-rahoituksen merkitys työllisyys- ja elinkeinopolitiikassa

Miten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu

Yrityksen kehittämisavustus pkyritysten kasvua vauhdittamassa missä ja milloin vaikuttavuutta?

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen rakennerahastohankkeiden tulokset ja vaikutukset ohjelmakaudella

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä

Erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen. Tilanne

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR TILANNEKATSAUS. Lapin MYR

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA

EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut?

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

EAKR- ja ESR-toimenpideohjelmien rooli Itämeristrategian toteuttamisessa

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus)

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla

Miten tukea haetaan? Hämeen ELY-keskus Valtteri Karhu

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Ajankohtaista EAKR-ohjelmasta. Eira Varis aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

TUEN MYÖNTÄMINEN RAKENNERAHASTOHANKKEISSA

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus

Keski-Suomen kasvuohjelma

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT

Uusi tulosohjausjärjestelmä, tulossuunnittelu ja strategiakausi Juha Levy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-kekus

EAKR -yritystuet

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

Lapin maakunnan yhteistyöasiakirja 2009 lisäresurssit

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä

INFOTILAISUUS PROJEKTIEN TOTEUTTAJILLE

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Rakennerahastokauden valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö

Rakennerahastokausi Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari , Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

ESR Rahoituksen hakeminen

EUROOPPA-PÄIVÄ

6Aika-strategian johtoryhmä

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu

Business as (un)usual rahoittajan näkökulma Ilmi Tikkanen

Mitä Itä-Suomi painottaa uudelle rakennerahastokaudelle? Vs. maakuntajohtaja Eira Varis Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä

TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019

Vaikuta vesiin Yhteistyötä vesien ja

ESR-haku Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus

Uudenmaan maakunnan elinvoimatoimialan valmistelun tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä ESR

Kestävää kasvua ja työtä

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0

6Aika-strategian ohjausryhmä

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani

Pohjois-Pohjanmaan EAKR-ohjelman katsaus Ohjelmakausi Pohjois-Pohjanmaan liitto - Aluekehitys

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0

Rakennerahastokausi elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä. Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto

EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin

Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Tehtävät ja organisaatio. Pori, syyskuu 2013 Ylijohtaja Marja Karvonen

Ympäristöalan projektirahoitus ja ajankohtaiset hankkeet

Otsikko Sivu. 33 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja Uusimaa-ohjelma 2.0:n toimeenpanosuunnitelman valmistelu syksyllä 2018

POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus

ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus

Mitä jatkossa? ESR-rahoituksen mahdollisuudet osallisuuden sekä työ- ja toimintakyvyn edistämisessä

Ajankohtaista alueuudistuksesta Uudellamaalla

Maaseudun kehittämisohjelma

Transkriptio:

VARELYn rakennerahastohankkeiden tulokset ja vaikutukset Ohjelmakausi 2007-2013 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (VARELY) Strategiayksikkö / johtava EU-koordinaattori Teija Nokka 14.3.2014

Rakennerahastovarojen sidonta- ja maksatustiedot 31.12.2013: Ohjelma Etelä-Suomen EAKR Sidottu valtuus ( ) Sidottu (%) Sitomaton valtuus ( ) Sidottu ja sitomaton valtuus yhteensä ( ) Maksettu ( ) Maksettu (%) Rahoitetut hankkeet (kpl) 2 443 904 80,05 609 073 3 052 977 308 304 12,62 14 1 Suljetut hankkeet (kpl) Länsi-Suomen EAKR 5 182 515 96,88 166 811 5 349 326 3 420 640 66,00 48 18 Central Baltic Interreg IV A 1 636 933 100,00 0 1 636 933 1 149 200 70,20 18 5 Manner- Suomen ESR (ao) 29 401 648 94,74 1 632 975 31 034 623 23 139 308 78,70 73 28 Manner- Suomen ESR (vk) 29 110 785 95,01 1 529 312 30 640 097 23 781 823 81,69 24 2 YHT. 67 775 785 94,51 3 938 171 71 713 956 51 799 275 76,43 177 54 Em. lisäksi yritystukea myönnetty 10,98 M yhteensä 123 hankkeelle. 14.3.2014 2

Selvitystyöstä: Käynnistyi keskikesällä 2013 Tekijät Tempo Economics Oy ja Owal Group Oy Ohjausryhmä: Kirsi Kärpijoki, Teija Nokka, Esa Lindqvist, Timo Mäkelä, Harri Haarikko, Pekka Puurunen, Jyrki Lammila, Carola Bryggman, Anne Savola, Ilona Malo ja Jaana Hernelahti sekä Minna Koivukangas, Pekka Stenfors ja Mika Villa Selvitettäviä asioita: Ovatko hankkeet saavuttaneet asetettuja yleisiä ja erityisiä tavoitteita: projektisuunnitelmat, ohjelmat, ELYn strategia, maakuntaohjelmat? Minkälaisia tuloksia / vaikutuksia hankkeilla on saatu aikaan ja minkälaiset kehittämistoimenpiteet ovat tarpeellisia? Minkälaiset hankkeet ovat onnistuneet hyvin (ml. OT-hankkeet)? Ovatko tulokset järkevässä suhteessa käytettyihin panostuksiin? Tuottaako raportointi ja seuranta riittävästi ja luotettavaa tietoa hankkeiden tuloksista ja vaikutuksista? Loppuraportti valmistui helmikuussa 2014 14.3.2014 3

Hankkeiden rahoituksen jakautuminen rakennerahastoohjelmittain sekä hanketoteuttajien mukaan: EAKR Etelä- Suomen suuralueosio 4 % EAKR Länsi- Suomen suuralueosio 7 % Yritystuet (EAKR Etelä-Suomen suuralueosio) 14 % ESR Etelä- Suomen alueosio 35 % Yhdistykset ja säätiöt 7 % Yliopistot ja ammattikorkea -koulut 11 % Muu valtionhallinto 1 % Varsinais- Suomen ELYkeskus 10 % Varsinais- Suomen liitto 1 % Central Baltic Interreg IV A 2 % ESR Valtakunnallinen osio 38 % Kaupungit, kunnat, kuntayhtymät 26 % Yritykset 44 % Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 14.3.2014 4

Selvitystyön hankekorit: Työllisyyden edistäminen (10+3) Maahanmuuttajien työllistyminen (10) Nuorten työllistyminen (14) Työhyvinvointi (10) Uudet työpaikat 209 Uudet yritykset 7 Suorat tulokset ja vaikutukset Välilliset vaikutukset Yrittäjyys (8) Yritysten kehittäminen ja kansainvälistyminen (15) Meriteollisuus 4 Uudet työpaikat 4069 Uudet yritykset 3027 Suorat tulokset ja vaikutukset Välilliset vaikutukset Työllisyysperusteiset investoinnit (15) Uudet työpaikat 31 Uudet yritykset 1 Suorat tulokset ja vaikutukset Välilliset vaikutukset Koulutuksen kehittä-inen (12) Uudet työpaikat 0 Uudet yritykset 0 Suorat tulokset ja vaikutukset Välilliset vaikutukset Kulttuuri - ja luovat alat (5) (11) Uudet työpaikat 0 Uudet yritykset 0 Uudet työpaikat 12 Uudet yritykset 8 Suorat tulokset ja vaikutukset Välilliset vaikutukset Kulttuuriympäristöt (7) Luonnon monimuotoisuus ja luonnonsuojelu (7) Luontomatkailu ja luonnon virkistyskäyttö (7) Uudet työpaikat 26 Uudet yritykset 0 Suorat tulokset ja vaikutukset Välilliset vaikutukset Vesien hoito ja vesien suojelu (19) Ympäristökasvat us (6) Ympäristön suojelu (6) Uudet työpaikat 6 Uudet yritykset 0 Suorat tulokset ja vaikutukset Välilliset vaikutukset tl1: yritystuet (108) tl2:toimintaympäristötuki (17) Suorat tulokset ja vaikutukset Välilliset vaikutukset Rakennerahastotoiminnan kokonaismerkitys merkitys ja lisäarvo alueille Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 14.3.2014 5

Keskeisiä vaikutuksia hankekoreittain: Kori 1: Työllisyys ja työhyvinvointi Työllistymistä ja työhyvinvointia edistävien tuki- ja ohjaustoimintojen prosessien tehostuminen Työttömien ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden osaamisen kehittyminen, aktivoituminen ja työllistymismahdollisuuksien paraneminen Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aktivoituminen sekä koulutuksen / työpaikan löytyminen ja tulevaisuuden suunnitelman muotoutuminen Koulutuksen, valmennuksen ja siihen liittyvän osaamisen kehittyminen työelämälähtöisemmäksi sekä työmarkkinoiden tarpeita vastaavaksi 14.3.2014 6

Keskeisiä vaikutuksia hankekoreittain: Kori 2: Elinkeinot Liiketoimintaosaamisen paraneminen Uudet kumppanuusverkostot ja yrityksen parantunut asema verkostossa Yritysten uudistumiskyvyn ja innovointiaktiivisuuden lisääntyminen Uudet yritykset (noin 3 000 yritystä)* Uudet työpaikat (noin 4 000 uutta työpaikkaa)* Kori 3: Työllisyysperusteiset investoinnit Alueiden saavutettavuuden turvaaminen ja paraneminen Alueiden elinvoimaisuuden lisääntyminen Työllisyysvaikutuksia vasta pidemmällä aikajänteellä * EURA 2007 järjestelmän seurantatietojen mukaan. 14.3.2014 7

Keskeisiä vaikutuksia hankekoreittain: Kori 4: Koulutus Työelämän osaamistarpeita vastaavan koulutuksen kehittyminen opetuksessa Opettajien, viranomaisten ja työantajien tiiviimpi verkostoituminen ja tiedon vaihto Kori 5: Kulttuuri ja luovat alat Luovien alojen koulutuksen muovautuminen lähemmin työelämän tarpeita vastaavaksi Kori 6: Energiatehokkuus Uusien energiamuotojen osaamisen lisääntyminen ja aktivoituminen Jätteiden ja materiaalien hyöty- ja uusiokäytön uudet tavat 14.3.2014 8

Keskeisiä vaikutuksia hankekoreittain: Kori 7: Ympäristön käyttö Ympäristön tilan parantuminen Luonnonsuojelun suunnitelmallisuuden lisääntyminen Tietoisuus tarvittavista toimenpiteistä lisääntyy Kori 8: Ympäristön suojelu Käytännön muutokset fyysisessä toimintaympäristössä Luonnonsuojelun suunnitelmallisuuden lisääntyminen Luontoon ja vesistöihin liittyvän osaamisen kehittyminen Kori 9: Yritystuet ja yritysten toimintaympäristön kehittäminen Yritysten tuotantoprosessien tehostuminen Yritysten oman investointihalukkuuden kasvu Uudet ja säilytetyt yritykset ja työpaikat 14.3.2014 9

Selvitystyön johtopäätöksiä: Hyviä hanketason tuloksia: työllisyyden hoidossa yritysten uusien liiketoimintamahdollisuuksien synnyttämisessä koulutuksen kehittämisessä ympäristön suojelussa Kehittämishankkeiden rahoituksen additionaliteetti* on suuri (noin 80 %) Yritystuilla on ollut positiivinen vaikutus yrityksen liiketoimintaan, mutta rahoituksen vuotovaikutus** on suuri Rahoituksella vaikutusta hankkeiden toteutusaikatauluun ja/tai laatuun *Hanketta ei olisi toteutettu ilman EU-rahoitusta. ** Hanke olisi toteutettu ilmankin EU-rahoitusta. 14.3.2014 10

Selvitystyön johtopäätöksiä: Oman tuotannon hankkeiden etuina: Kehittämistyön pitkäjänteisyys ja laaja-alaisuus Alueelliset erityistarpeet Dynaaminen reagointi, esim. rakennemuutos Kestävää kehitystä ei hankkeissa useinkaan tunnisteta Hankkeissa toteutettu vahvasti kestävään kehitykseen liittyviä tavoitteita Rakennemuutokseen sopeutumista on tuettu monipuolisesti Rakennerahastotoiminnalla alueellisesti lisäarvoa tuottava vaikutus: kehittämistyön lisäresurssi ja/tai uudentyyppisten menetelmien, palveluiden ja ratkaisujen mahdollistaminen Hyvien hankkeiden tunnuspiirteitä: Asiakaslähtöisyys => Tarpeiden kartoitus ennalta Oikea ajoitus => Ennakointitieto toimintaympäristöstä, proaktiivisuus, joustavuus Projektiorganisaation sitoutuminen => projektiosaaminen, verkostosuhteet, sitoutuminen sekä toteutukseen että tulosten levittämiseen Vertaisoppiminen => Toiset hankkeet, katto- tai koordinaatiohankkeet 11

Selvitystyön johtopäätöksiä: Suuressa osassa rakennerahasto-ohjelmien toimintalinjoista hankkeiden tulokset tukivat painotetusti tiettyjä toimintalinjojen tavoitteita Rakennerahastotoiminta on tukenut maakuntaohjelmien toteutusta varsin hyvin Rakennerahastotoiminta on tukenut vahvasti VARELYn strategista tulossopimusta 14.3.2014 12

Hankkeilla edistetty maakuntaohjelmien tavoitteita: Varsinais-Suomen maakuntaohjelma 2005-2008 (ohjelman käynnistysvaihe) Varsinais-Suomen maakuntaohjelman tarkistus 2009-2010 Varsinais-Suomen maakuntaohjelma 2011-2014 Satakunnan maakuntaohjelma 2011 2014 ( ja 2007-2010) Osaamisella ja luovuudella varmistetaan maakunnan kilpailukyky Elinkeinoelämän kehittämisellä turvataan maakunnan menestyminen Tarkistuksen yhteydessä täydennettiin maakuntaohjelmaa vuosina 2009-2010 toteutettujen konkreettisempien toimenpiteiden kautta. Maakuntaohjelma 2011-2014 jakautuu kolmeen toimintalinjaan: 1. Osaaminen ja elinkeinot, 2. Vetovoimainen toimintaympäristö ja hallittu ilmastonmuutos 2011-2014 maakuntaohjelman painopisteet olivat: 1. Osaava satakunta 2. Saavutettava Satakunta 3. Energinen ja hyvinvoiva Satakunta Varsinais-Suomesta merkittävä Itämeren keskus 3. Hyvinvointi ja turvallisuus. Vuoden 2007-2010 painopisteitä olivat: Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto Lisätään aktiivisia toimenpiteitä hyvinvoinnin turvaamiseksi. Edellä mainittujen painopistealueiden lisäksi ohjelmalla on yli 50 yksilöidympää tavoitetta/toimenpidettä. Edellä esitetyissä toimintalinjoissa ohjelmassa on määritelty 48 yksilöityä tavoitetta. Yritystoiminta, innovaatiot ja osaaminen ja kilpailukykyisen elinja toimintaympäristön kehittäminen.

Hankkeilla edistetty VARELYn strategioita: Tulossopimus 2010-2011 Tulossopimus 2012-2015 Hankekorit kpl/ % /hankekori Alueellisen kilpailukyvyn ja väestön hyvinvoinnin kehittäminen 25,30 % Alueen elinvoimaisuus 23,50 % Työllisyys ja työhyvinvointi 47/47 (100 %) Elinkeinot 27/28 (96,4 %) Työllisyysperusteiset investoinnit 14/15 (93,3 %) Ilmaston muutoksen hillintä ja kestävän kehityksen edistäminen 13,50 % Elinkeinoelämän menestystekijät 55,30 % Koulutus 11/12 (91,6 %) Energiatehokkuus 8/11 (72,7 %) ELY-keskuksen toiminnan käynnistäminen N/A Väestön hyvinvointi 38,80 % Kulttuuri ja luovat alat 5/5 (100 %) Ympäristön käyttö 20/21 (95,2 %) Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 14.3.2014 14

Selvitystyön suosituksia: Alueen aluekehittäjien välistä yhteistä hankkeiden aktivoinnin, painopisteiden määrittämisen ja tulosten levittämisen mallia tulisi vahvistaa tulevalla ohjelmakaudella olemassa olevia tai suunniteltuja yhteistyörakenteita hyödyntäen. Tämä tarkoittaa yhtenäisen alueen kehittämisen mallin luomista sekä alueen olemassa olevien verkostorakenteiden ja kumppanuusalustojen entistä parempaa huomioimista. Tulosten käyttöönoton ja leviämisen edistämiseksi hankevalinnoissa tulee suosia hankkeita, jotka perustuvat tunnistettuihin asiakastarpeisiin ja joissa hankkeen tavoitteet ja toimenpiteet on määritelty yhdessä asiakkaiden kanssa. Asiakkaiden tai hyödynsaajien mukaan ottaminen hankesuunnitteluvaiheessa tule olla minimivaatimus. Osan suositus 1:n toteuttamista tulisi alueen rahoittajien laatia yhteinen hankkeiden keskeisten tulosten seuranta- ja arviointikäytäntö, joka helpottaa hankekokonaisuuden tuloksista keskustelua ja rahoituksen suuntaamista. 14.3.2014 15

Selvitystyön suosituksia: Tulevan ohjelmakauden erityispiirteitä, kuten vähähiilisyys-tavoitetta, tulee avata alueen maakuntien toimijoiden näkökulmasta. Tämä tarkoittaa vähähiilisyys-tavoitteen auki kirjoittamista sekä tulevalla ohjelmakaudella maakunnallisesti tärkeiden hankkeiden kirjoittamista vähähiilisyys-tavoitteen näkökulmasta. Yritystukien osalta tulisi jatkossa keskittyä yritysten kehittämisavustusten osalta erityisesti aloittavien yritysten sekä kasvua hakevien yritysten tukemiseen. Painopistettä tulisi keskittää yhä enemmän aineettomiin investointeihin, kuten liiketoimintaosaamisen kehittämiseen tähtääviin toimenpiteisiin, investointiavustusten sijaan. Hankkeiden suunnitteluvaiheen sekä hankkeiden välisen vuorovaikutuksen lisäämiseen tulisi panostaa enemmän tulevalla ohjelmakaudella. Tämä tarkoittaa asiakkaiden mukaan ottamista hankesuunnitteluun sekä rahoittajan toteuttamaa tietoista työtä hankkeiden verkottamiseksi. 14.3.2014 16

Selvitystyön suosituksia: Kestävän kehityksen teemaa tulee painottaa tulevalla ohjelmakaudella hankkeiden suunnittelussa ja raportoinnissa. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi kestävän kehityksen tavoitteiden avaamisen edellyttämistä hankesuunnittelu- ja raportointivaiheissa sekä näihin tavoitteisiin liittyvän tietoisuuden lisäämistä hankkeille kohdennetulla viestinnällä. 14.3.2014 17

Tulosten levittäminen: Selvitystyön loppuraportti löytyy ELY-keskuksen www-sivuilta (viikolla 12): www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi > Julkaisut tai EUrahoitus Laaditaan tiedote, ppt.-esitys ja juttu uutiskirjeeseen 2/2014 Kerrotaan tuloksista ja jaetaan painettua raporttia: V-S hankeryhmä 14.3. Satakunnan MYRS 28.3. ja MYR 9.4. Varsinais-Suomen MYRS 15.4. ja MYR 28.4. VARELYn esimiesfoorumi 5.5. Lähetetään em. aineistot myös VARELYn hanketoteuttajille sekä keskeisille sidosryhmille sähköisesti Kiitos!!! Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 14.3.2014 18