Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16 Tuulikki Miettinen Ylä-Savon ulkoilureittisuunnitelma KUOPIO 1999... POHJOIS-SAVON YMPÄRISTÖKESKUS
Monistus: Kuopion yliopiston painatuskeskus Kartat: Pohjois-Savon ympäristökeskus Maanmittauslaitos lupa nro 7/MYY/99 Taitto: Hilkka Koivisto Kuopio 1999 2 Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16
Alkusanat Ylä-Savo sijaitsee Savon, Kainuun ja Pohjois-Karjalan rajamailla ja sen luonnossa näkyy kaikille näille alueille tyypillisiä piirteitä. Alueen etelä- ja länsiosat kuuluvat Järvi-Suomen maisema-alueeseen, jonka luonnolle ominaisia piirteitä ovat runsaat vesistöt ja vaihteleva korkokuva. Itään ja pohjoiseen mentäessä maisema muuttuu jylhemmäksi ja osasta kunnista löytyy lähes erämaisia osia. Ylä-Savon luonnon monimuotoisuus luokin erinomaiset edellytykset ulkoilureittien rakentamiseen ja reiteille voi löytää kunnittain ja reiteittäin erilaisia teemoja. Seutukunnan matkailuvahvuudet perustuvat kulttuuri- ja maaseutumatkailuun. Keskeinen matkailun vetovoimatekijä on luonto, jonka tuotteellinen hyödyntäminen on kuitenkin vielä puutteellista. Alueen ulkoilureitistön kehittämisen tavoitteena onkin parantaa alueen matkailuyritysten toimintaedellytyksiä sekä luoda mahdollisuudet reitteihin tukeutuvien ohjelmapalvelujen tuottamiseen. Matkailuelinkeinon tukeminen ei kuitenkaan ole ainoa tavoite, vaan vähintään yhtä tärkeää on kehittää alueen omien asukkaiden liikkumismahdollisuuksia sekä ohjata luonnossa liikkujat luonnon- ja ympäristönsuojelun kannalta sopiville alueille. Ylä-Savon ulkoilureittien suunnittelu ja rakentaminen käynnistyi Iisalmen aloitteesta vuonna 1996. Suunnittelua ohjaamaan perustettiin työryhmä, jossa on ollut edustettuna Pohjois-Savon ympäristökeskuksen lisäksi Pohjois-Savon Liitto, Pohjois-Savon metsäkeskus ja kaikki alueen kunnat sekä moottorikelkkailijat ja yrittäjät. Teemoittain on kutsuttu mukaan myös muiden harrastemuotojen edustajia. Työryhmä on tutustunut muualla toteutettuihin reitteihin moottorikelkkasafarilla Nilsiän Tahkovuorella sekä patikkaretkellä Tiilikan kansallispuistossa. Työryhmän kokoonpano on liitteenä. Työryhmän puheenjohtajana on toiminut kaupungingeodeetti Juhani Räisänen Iisalmen kaupungista. Projektisihteerin tehtäviä ovat hoitaneet suunnittelutyön eri vaiheissa rakennusmestari Jorma Saukkonen ja diplomi-insinööri Tuulikki Miettinen. Ulkoilureitti on käsitteenä laaja ja reittien luokittelu aika vakiintumaton. Ulkoilureittien käyttömuotoja voivat olla vaikkapa patikointi, hiihto tai moottorikelkkailu, mutta myös veneily- ja melontareitit luetaan usein ulkoilureiteiksi. Tässä suunnitelmassa ulkoilureitti on kuitenkin rajattu koskemaan vain maalle sijoittuvia reittejä, sillä vesiretkeilyreiteistä tehdään oma suunnitelma. Suunnitelman sisällä ulkoilureitti -käsitettä on edelleen rajattu siten, että ulkoilureitti on tarkoitettu kaikkeen muuhun liikkumiseen paitsi moottorikelkkailuun. Jos reitillä saa liikkua myös moottorikelkalla, siitä on käytetty joko nimitystä monikäyttöreitti tai moottorikelkkareitti. Käsillä oleva suunnitelma on yleissuunnitelmatasoinen ja osin ohjeellinen, joten reittien linjauksissa voi tapahtua muutoksia. Suunnitelmassa esitetty reitistö sisällytetään alueelle parhaillaan laadittavaan seutukaavaan. Reittien jatkosuunnittelu ja käytännön toteutus on jo aloitettu työministeriön ja kuntien rahoituksen turvin ja sitä jatketaan samoilla periaatteilla vuoden 1999 loppuun saakka. Käytössä olevalla rahoituksella ei kuitenkaan ole mahdollista toteuttaa koko suunnitelmaa valmiiksi, vaan reittien rakentamiseen tarvitaan lisärahoitusta. Työryhmä kiittää kaikkia suunnittelussa mukana olleita tahoja. Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16 3
Sisällys Alkusanat... 3 Suunnitelman tausta ja tarkoitus... 7 Suunnittelun lähtökohdat... 8 2.1 Suunnittelualue... 8 2.1.1 Maantieteellinen ja liikenteellinen asema... 8 2.1.2 Luonnonolosuhteet... 8 2.2 Matkailupalvelut ja erilaiset vetovoimakohteet... 10 2.3 Luonnonsuojelualueet ja erilaisiin suojeluohjelmiin sisältyvät alueet... 12 2.4 Arvokkaat maisema-alueet, rakennettu kulttuuriympäristö sekä muinaismuistot... 12 2.5 Nykyinen reitistö... 14 2.6 Muut reittisuunnitelmat ja yhtymäkohdat kaavoitukseen... 15 Yleissuunnitelma... 16 3.1 Suunnitteluperiaatteita... 16 3.2 Menetelmät... 16 3.3 Esitys ulkoilureitistöksi... 17 3.3.1 Moottorikelkkareitit... 18 Reittilinja A: Siilinjärvi - Lapinlahti - Iisalmi - Vieremä - Kainuun reitit (141 km) 18 Reittilinja A.2: Koukunjoki - Vuolijoki (61 km)... 18 Reittilinja A.3: Nissilä - Pyhäntä (16 km)... 18 Reittilinja A.4: Matalalahti - Kauppilanmäki (8 km)... 18 Reittilinja B: Viitasaari - Keitele - Pielavesi - Maaninka - Siilinjärvi (114 km).. 19 Reittilinja B.2: Pielavesi - Lapinlahti - Varpaisjärvi - Tahko (99 km)... 20 Reittilinja B.3: Pörsämäki - Runni (35 km)... 20 Reittilinja C: Pyhäsalmi - Kiuruvesi - Iisalmi - Sonkajärvi - Pohjois-Karjalan reitit (142 km)...20 Reittilinja D: Varpaisjärvi - Sonkajärvi (52 km)... 20 Reittilinja E: Jyrkkä - Sukeva - Vuolijoki (55 km)... 20 Reittilinja F: Kiuruvesi - Salahmi (29 km)... 20 Reittilinja G: Pielavesi - Tervo (18 km)... 21 Reittilinja H: Pulkonkoski - Talluskylä (20 km)... 21 3.3.2 Hiihto-, patikka- ja vaellusreitit... 21 Paavon polku (141 km)... 21 Urkin poloku (25 + 15 km)... 22 Patikkareitti Paloisvuorelta Paavon polulle (20 km)... 22 Vaellusreitti Volokinpolku - Huuhkajan kierros (28 km + 24 km)... 22 Aarnikotkan polku (22 + 13 km)... 23 Patikkareitti Sukevalta Talaskankaalle (20 km)... 24 Soidinvuoren retkeilyreitti (8 km)... 25 Paulin taival ( 35 km)... 25 Patikointireitti Lahnasjärvien, Saukonlähteen ja Rillankiven ympäristöön (20-40 km)... 25 3.3.3 Ratsastus- ja maastopyöräily... 25 Koljonvirran kierros (36 km)... 25 4 Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16
Lekon polku (24 km)... 26 Ratsastusreitti Koljonvirta - Runni - Hingunniemi (44 km)... 27 Ratsastusreitti Runni - Salahmi (32 km)... 27 Ratsastusreitti Hingunniemi -Salahmi (42 km)... 27 3.3.4 Jatkosuunnittelua vaativat reitit... 27 Reittien mitoitus, rakenteet ja varusteet... 28 4.1 Reittien mitat ja linjauksen suunnittelu... 28 Moottorikelkkareitit... 28 Ulkoilureitit...28 4.2 Reittirakenteet... 30 Reittien pintarakenne... 30 Liikkumista helpottavat rakenteet... 30 Puupinnoitetut polunosat ja pitkospuut... 31 Sillat... 31 Portaat ja luiskat... 32 4.3 Reittien opasteet ja merkintä... 32 Opastaulut... 33 Opastusviitat ja paikanmerkit... 33 Reittimerkit...34 Viranomaismerkit... 35 Tarkempia ohjeita liikennemerkkien käytöstä moottorikelkkareiteillä (numerointi tieliikenneasetuksen mukainen ellei toisin mainita)... 36 4.4 Liitännäisalueet... 36 Reittien perustaminen... 40 5.1 Sopimus maanomistajan kanssa... 40 5.2 Ulkoilulain mukainen menettely... 40 5.3 Maastoliikennelain mukainen menettely... 40 5.4 Suositus reittien perustamisessa käytettäväksi menettelyksi... 41 Reittien toteuttaminen, kunnossapito ja markkinointi... 43 Ympäristövaikutukset... 45 7.1 Luonnonsuojelu... 45 7.2 Maaperän kuluminen... 45 7. 3 Melu... 47 7.4 Muut vaikutukset... 48 Kirjallisuutta... 49 Liite 2. Työryhmän kokoonpano... 51 Lausunnonantajat... 51 Liite 3. Ylä-Savon luonnonsuojelualueet, vahvistettuihin suojeluohjelmiin sisältyvät alueet ja Natura 2000 esityksen kohteet sekä vahvistettujen seutukaavojen suojelualuevaraukset... 52 Liite 4. Ylä- Savon kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti arvokkaat kohteet sekä valtakunnallisesti arvokkaat esihistorialliset suojelukohteet... 55 Liite 8/1 Paavon polun reittiselostus......... 68 Liite 8/2 Volokinpolun reittiselostus... 70 Liite 8/3 Aarnikotkan polun reittiselostus......... 72 Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16 5
6 Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16
Suunnitelman tausta ja tarkoitus 1 Ulkoilureittihankeen tarkoituksena on rakentaa alueelle eri kuntakeskuksia ja taajamia yhdistävä runkoreitistö, jota voivat hyödyntää moottorikelkkailijat, ratsastajat, maastopyöräilijät, patikoijat ja hiihtäjät. Moottorikelkkailu ohjataan pääsääntöisesti eri urille kuin muut käyttömuodot, vaikkakin osaa kelkkareiteistä voivat kesäaikana käyttää esimerkiksi maastopyöräilijät. Reitit on suunniteltu nauhamaisesti yhdistämään eri kuntakeskuksia toisiinsa siten, että ne kulkevat erilaisten maisemakokonaisuuksien, luontoja kulttuurikohteiden sekä matkailu- ja majoitusliikkeiden kautta. Reittien linjauksessa käytetään mahdollisuuksien mukaan hyväksi jo olemassa olevia polkuja ja kulku-uria. Reittien varrelle rakennetaan erilaisia tauko-, levähdysja yöpymispaikkoja. Ulkoilureitit ovat keskeinen osa luonnossa liikkujan peruspalveluja. Reitistön rakentamisen tavoitteena onkin parantaa alueen väestön ulkoilumahdollisuuksia sekä tukea retkeily- reitteihin liittyvää yritystoimintaa. Reitistön rakentamisen myötä lisääntyvä matkailu- ja luontopalvelujen kysyntä vaatii alalle eri alan asiantuntijoita ja yritystoimintaa ja vaikutukset kohdistuvat positiivisesti koko alueen elinkeinotoimintaan. Reittejä rakentamalla ja varustamalla vähennetään lisääntyvän liikkumisen mukanaan tuomaa luonnon roskaantumista ja kulumista ohjaamalla reitit alueille, joiden kulutuskestävyys on riittävä. Reitistön varrelle rakennettavien opasteiden avulla voidaan myös valistaa käyttäjiä luonnossa liikkumisessa sekä esimerkiksi jätteiden oikeaan käsittelyyn liittyvissä asioissa. Suunnitelmassa ei käsitellä vesiretkeily- ja melontareittejä eikä myöskään veneilyreittejä ja rantautumispaikkoja, koska näistä molemmista tehdään oma suunnitelma. Tiedossa olevat veneilyä ja melontaa varten suunnitellut ja rakennetut taukopaikat on kuitenkin otettu huomioon reittilinjauksia suunniteltaessa. Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16 7
Suunnittelun lähtökohdat 2 2.1 Suunnittelualue 2.1.1 Maantieteellinen ja liikenteellinen asema Suunnittelualue käsittää Ylä-Savon seutukunnan, jonka taloudellinen ja hallinnollinen keskus on Iisalmen kaupunki. Muut suunnittelualueelle sijoittuvat kunnat ovat Maaninka, Pielavesi, Keitele, Lapinlahti, Vieremä, Sonkajärvi ja Varpaisjärvi sekä Kiuruveden kaupunki. Alueen väkiluku oli vuoden 1996 alussa 70 349 asukasta, josta noin kolmannes asui Iisalmessa. Alue kuuluu Itä-Suomen lääniin ja Pohjois-Savon maakuntaan. Suunnittelualueen pinta-ala on 8554 km2, josta vesistöä on reilut 11 %. Eniten vesistöä on alueen eteläosissa Keiteleen, Pielaveden ja Maaningan kuntien alueella. Latvavesille päin mentäessä vesistöjen suhteellinen osuus pienenee samalla kun vesistöt muuttuvat pienialaisemmiksi ja pirstaleisemmiksi ja korkeuserot kasvavat. Ylä-Savon liikenteellinen sijainti on hyvä. Tieverkon rungon muodostaa alueen halki pohjois-eteläsuunnassa kulkeva valtatie 5 sekä valtatie 27 Iisalmesta Kalajoelle. Valtatieverkkoa täydentävät mm. kantatie 77, ns. Sininen Tie Maaningan, Pielaveden ja Keiteleen poikki ja kantatie 19 Iisalmesta Pulkkilaan. Savon ratana tunnettu rautatie Helsingistä Kuopion kautta Kajaaniin kulkee myös alueen halki samoin kuin Iisalmi - Ylivieska rata. Lähin reittiliikennelentokenttä on Kuopion Rissalassa, jonne on Iisalmesta matkaa noin 80 km. 2.1.2 Luonnonolosuhteet Ylä-Savon luonnonolosuhteet vaihtelevat eteläosien järvirikkaista kulttuurimaisemista pohjoisen kuohuviin koskiin ja komeisiin metsiin, löytyypä alueelta paikoin erämaisiakin osia. Luontonsa ja maisemiensa puolesta Ylä-Savo tarjoaa hyvät edellytykset luontoon tukeutuvien palvelujen kehittämiseen. Perustietoja Ylä-Savon kunnista asukasluku pinta-ala vesipinta-ala v. 1996 km 2 km 2 % Iisalmi 23 994 873 109 12,5 Kiuruvesi 10 993 1427 91 6,4 Keitele 3 162 578 96 16,6 Lapinlahti 8 033 714 98 13,7 Maaninka 4 084 467 109 23,3 Pielavesi 6 437 1406 256 18,2 Sonkajärvi 5 638 1577 104 6,6 Varpaisjärvi 3 383 533 49 9,2 Vieremä 4 625 979 47 4,8 Yhteensä 70 349 8554 959 11,2 8 Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16
Suunnittelualue Vieremä Kiuruvesi Sonkajärvi Iisalmi Keitele Pielavesi Lapinlahti Maaninka Alue jakautuu kahdelle päävesistöalueelle. Suurin osa alueesta kuuluu Vuoksen vesistön Iisalmen reittiin, mutta osa läntisistä alueista (mm. Keitele ja Pielavesi sekä Kiuruveden eteläosat) kuuluvat Kymijoen vesistön Rautalammin reittiin. Kansallisvedeksi nimetty Rautalammin reitti on tunnettu puhtaista, kirkkaista vesistään kun taas Iisalmen reitin vedet ovat matalia, tummia ja ravinteikkaita. Ylä-Savo kuuluu kahteen maisemamaakuntaan: Itäiseen Järvi-Suomeen sekä Suomen selkään. Pohjoisessa ja idässä alkaa näkyä myös Vaara- Varpaisjärvi Pohjois-Savo Kuopio Suomaisema Volokin polun varrelta. Sonkajärven kunta Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16 9
Tuulikki Miettinen Uuranlahti Sonkajärvellä. Karjalan piirteitä. Suurin osa seutukunnasta kuuluu Pohjois-Savon järviseutuun, jolle tyypillistä on suurten järvenselkien lisäksi ruhjelaaksojen muovaama vaihteleva ja jyrkkäpiirteinen korkokuva. Metsiä on paljon ja valtapuuna on yleisemmin kuusi. Metsän maisemakuvassa on vielä havaittavissa kaskitalouden vaikutukset. Pohjoisessa soiden runsaus on huomattava ja maisemaa halkovat lukuisat joet koskineen. Viljavia ja laajahkoja savikoita on mm. Maaningan, Lapinlahden ja Iisalmen alueilla, josta viljelyyn soveltuvat maat jatkuvat aina Vieremälle ja Sonkajärvelle saakka. Näillä alueilla viljelymaisemat ovat hallitsevia. Kylät ovat sijoittuneet vesireittien varsille ja solmukohtiin. Tyypillistä ja perinteisintä asutusta edustaa ns. vaara- ja mäkiasutus, jossa talot peltoineen on sijoitettu ilmasto-olosuhteiltaan edullisten mäkien laelle. Pielavesi ja Keitele kuuluvat Keski-Suomen järviseutuun, jota luonnehtii laajojen järvialtaiden ja polveilevien vesireittien sekä kumpuilevien moreenimaiden luoteesta kaakkoon suuntautunut sokkelo. Asutus ja viljelmät sijaitsevat usein rantojen tuntumassa. Vieremän ja Kiuruveden luoteisosat kuuluvat Suomenselän vedenjakajalle. Alueelle tyypillisiä piirteitä ovat pienehköjen järvien ohella useat suolampareet sekä suomaiden halki luikertelevat ruskeavetiset purot ja latvajoet. Soita on huomattavan paljon, jopa puolet maa-alasta. Asutus on harvaa ja kylät pieniä. 2.2 Matkailupalvelut ja erilaiset vetovoimakohteet Pohjois-Savon matkailullisia vetovoimatekijöitä ovat maiseman ja luonnonympäristön ohella alueen pitkä historia. Ylä-Savon seutukunnan matkailulliset vahvuudet perustuvat kulttuuri- ja maaseutumatkailuun, joiden lisäksi seutukunta on tunnettu Iisalmen vuosittaisista Olut-festivaaleista. Teemamatkailussa vahvuuksia ovat vesi- ja metsäelementin lisäksi kulttuurin, taiteen ja ortodoksisuuden suomat mahdollisuudet. Seuraavassa on esitetty lyhyt kuvaus kunkin alueen kunnan matkailupalveluista ja -vahvuuksista. Kuvaus perustuu pääasiassa Tuija Heikkisen v. 10 Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16
1997 tekemään erillisselvitykseen luonnon vetovoimatekijöistä ja matkailupalveluista Alueen matkailullinen keskus on Iisalmi, joka tarjoaa kaikki kaupungin palvelut, luontomuseon, evakkokeskuksen ja monipuoliset liikuntapaikat. Kaupungin tuntumassa olevalta Koljonvirran ja Mansikkaniemen alueelta löytyy sekä kulttuuritarjontaa ja historiallisia muistomerkkejä että matkailupalveluja, kuten seutukunnan suurin leirintäalue ja korkeatasoinen ratsastustalli. Runnin alueella noin 20 km Iisalmesta länteen on myös monenlaista nähtävää ja matkailutarjontaa, kuten Runnin terveyskylpylä ja terveyslähde, joka lienee yksi maamme vanhimpia käytössä olevia, Neulatammen suihkupato ja kahvila sen kupeessa sekä rakenteilla oleva luonnonmukainen seikkailupuisto. Keiteleen matkailulliset vahvuudet löytyvät vesistöistä ja luonnosta. Luontonähtävyyksistä mainittakoon kirkasvetinen Saukonlähde, Pahkamäen otsatupsu sekä Lahnasjärvien lintujärvet, joiden alueelle on rakennettu retkeilijöitä varten helppokulkuisia polustoja, lintutorneja, nuotiopaikkoja sekä varaustupa ja sauna. Rakennettua kulttuurimaisemaa edustaa Keiteleen kirkonkylä, joka on rantanäkymiensä osalta säilyttänyt perinteisen mittakaavan. Kiuruvesi on yksi Euroopan suurimpia maitokaupunkeja ja se tähtää Suomen luomupääkaupungiksi vuoteen 2005. Matkailullisia vahvuuksia ovat mm. maatilamatkailu, kotieläimet sekä ratsastus, jota voi harrastaa esimerkiksi Hingunniemen ratsastuskeskuksessa. Juusto, taide ja kulttuuri ovat Lapinlahden matkailuvahvuuksia. Kunnassa sijaitsee Väisälänmäen kulttuurimaisema, joka on myös valittu yhdeksi valtakunnan 17 kansallismaisemasta ainoana koko maakunnassa. Väisäsänmäellä on noin 3 km pitkä kulttuuri- ja luontopolku, jonka varrella olevasta näköalatornista voit ihailla mahtavia järvimaisemia. Maaninka on suunnittelualueen vesistörikkain kunta ja vesistöistä löytyvät myös monet kunnan matkailulliset vahvuudet, kuten Viannankoski, kunnan lukuisat kanavat sekä vuonomainen Tuovilanlahti. Nähtävyyksistä mainittakoon Korkeakoski, joka on Suomen korkein vapaana virtaava koski, sekä Pirunpesä, luolamainen halkeama Tuovilanlahden rantakalliossa. Maaningalla on myös merkittäviä lintujärviä. Pielavesi tunnetaan valtakunnallisesti UKK:n synnyinpitäjänä ja erityisesti syntymäkoti Lepikon torppa on matkailijoiden suuren mielenkiinnon kohteena. Kunnan parasta tarjontaa luonnossa liikkujille ovat vesistöt. Pielavedellä sijaitsee venekansan Nordtop, Päijänne-Keitele-Kansallisvesi venereitin pohjoisin päätepiste, josta löytyy monipuoliset satamapalvelut. Hyviä kalastuskohteita löytyy ympäri kuntaa. Sonkajärven kunta on nimetty Ylä-Savon erämatkailukunnaksi, koska sen luonto soveltuu loistavasti metsissä, soilla, järvillä ja joilla liikkuville matkailijoille. Koskenlaskuun voi tutustua esimerkiksi Nurmijoen 25 kilometrin pituisella koskireitillä ja erävaellukseen 30 km pituisella Volokinpolulla. Molemmat alkavat Jyrkkäkoskelta, jossa on museoviraston entisöimä ruukkialue. Puhdas erämainen luonto on myös Varpaisjärven matkailuvahvuuksia. Kunnan alueella vuorottelevat metsäiset harjut ja vaarat yhdessä suolaikkujen ja järvenselkien kanssa. Ykkösvetovoimakohteita ovat Tiilikanjoen kanjonialue, jonka seinämät kohoavat paikoin jopa 40 m korkeuteen, sekä Älänteen hiekkarannat. Kunnan luoteiskulmassa on noin 5 ha alueella oleva geologisesti harvinainen rotkomuodostelma Helvetin kattila. Vieremä on Savon pohjoisin kunta. Vaaramaisemat ja Ylä-Savon komeimmat harjut ovat alueen luontoa parhaimmillaan ja niihin voi tutustua esimerkiksi Talaskankaan ja Hällämönharjun luontopoluilla. Ratsastusta voi harrastaa Salahmin kartanon alueelle sijoittuvalla ratsastustallilla ja melontaa esimerkiksi Murennusjoella. Vuoksen vesistön venereitin pohjoisin piste on kirkonkylän rannassa. Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16 11
Tuulimylly Leppälahdessa Paavon polun varrella. 2.3 Luonnonsuojelualueet ja erilaisiin suojeluohjelmiin sisältyvät alueet Ylä-Savon alueella on lukuisia rauhoitettuja luonnonsuojelualueita sekä erilaisiin suojeluohjelmiin sisältyviä suojelualuevarauksia. Nämä kohteet samoin kuin vahvistettujen seutukaavojen suojelualuevaraukset on esitetty yleiskartalla sekä liitteessä 3 olevassa taulukossa. Luonnonsuojelualueet on yleensä merkitty maastoon ja mikäli jokamiehenoikeuksia on rajoitettu, rauhoitusmääräykset on esitetty kilvillä. Suojelualuevarauksia sen sijaan ei ole merkitty maastoon ja niillä on voimassa normaalit jokamiehenoikeudet. Suurin rauhoitettu alue on Vieremän, Sonkajärven ja Vuolijoen kuntien alueelle sijoittuva Talaskankaan luonnonsuojelualue (pinta-ala 3500 ha), joka rauhoitettiin lailla vuonna 1994 paljon julkisuutta saaneiden kiistojen jälkeen. Muut viralliset luonnonsuojelualueet ovat pääasiassa varsin pienialaisia muutaman hehtaarin suuruisia kohteita, jotka on rauhoitettu erilaisilla hallinnollisilla päätöksillä. Kohteiden suojelutavoite vaihtelee erikoisesta luonnonmuodostumasta tai tietyn eliölajin suojelukohteesta laajempaan luonnonympäristöjen ja niiden eliölajien suojeluun. Joillakin kohteilla on myös historiallista, maisemallista ja virkistyskäyttösekä opetuksellista arvoa. Suojeluohjelmiin sisältyvät aluevaraukset ovat yleensä laajempia kokonaisuuksia, joiden suojelutavoite selviää ohjelmasta. Natura 2000 -verkoston tarkoituksena on turvata EU:n luontodirektiivissä mainittujen luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen sekä lintudirektiivissä tarkoitettujen linnustolajien suojelu. Suurin osa Natura-kohteista sisältyy jo aiempiin suojeluohjelmiin. Koskiensuojelulailla suojeltuja kohteita ovat Nurmijoki, Keyrityn-Puntinjoki sekä Tiilikanjoki. Eetu Lipponen 2.4 Arvokkaat maisemaalueet, rakennettu kulttuuriympäristö sekä muinaismuistot Ympäristöministeriön asettaman maisema-aluetyöryhmän mietinnössä (Ympäristöministeriö 1996) on esitetty kaksi valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta Ylä-Savossa, nimittäin Väisälänmäki ja Maanikajärven kulttuurimaisemat. Kansallismaisemaksikin valittu Väisälänmäki on erittäin edustava Pohjois-Savon järviseudun mäkikylä. Maaninkajärven kulttuurimaisemat taas edustavat Pohjois-Savon järviseudulle tyypillisiä rantakyliä. Maisema on 12 Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16
Väisälänmäki Maaningalla. Merja Hyttinen parhaimmillaan Haatalan ja Halolan ympäristössä, jossa viljelykset viettävät loivasti rantaan. Museoviraston ja ympäristöministeriön toimesta laaditussa valtakunnallisesti merkittävien kulttuuriympäristöjen luettelossa (Museovirasto, ympäristöministeriö 1993) on lukuisa joukko Ylä-Savoon sijoittuvia kohteita. Kohteet on lueteltu liitteessä 4 ja ne on merkitty yleiskarttaan joko aluemerkinnällä tai nähtävyysmerkillä. Pistemäiset kohteet (esim. yksittäiset rakennukset) on merkitty kartalle vain, jos ne sijaitsevat suunnitelmaan sisältyvien reittien läheisyydessä. Kirkonkyliin sijoittuvia kohteita ei ole merkitty kartoille. Seuraavassa on esitelty lyhyesti joitakin selvityksessä mainittuja laajempia kulttuuriympäristöjä. Iisalmen arvokkaita kulttuurimaisemia ovat Koljonvirran ja Runnin kylpylä -alueiden ohella Iimäen kylän mäkiasutus sekä Peltosalmen kulttuurimaisema. Iimäen kylä sijoittuu vanhalle kaskikulttuurialueelle, jonka perinteisesti avoimia maisemia peltojen metsitys on osittain sulkenut. Peltosalmella taas on säilynyt edustavaa viljelysmaisemaa ja perinteistä rakennuskantaa. Kiuruvedellä Koskenjoen varrella on alueelle harvinaista jokivarsiasutusta, joukossa joitakin 1700- ja 1800-luvuilta peräisin olevia rakennuksia. Säviän kulttuurimaisema Pielavedellä koostuu viime vuosisadan lopulla rakennetusta avokanavasta sekä samalta ajalta peräisin olevasta kääntösillasta ja siltavahdin asuinrakennuksesta. Kulvemäen kylä Sonkajärvellä edustaa seudulle tyypillistä mäkiasutusta kun taas Korpisen kylä Varpaisjärvellä on järven rannalle sijoittuva omaleimainen kokonaisuus. Hällämönharjun tuntumaan Rotimojärven rannalle sijoittuva Nissilän kylä on säilyttänyt perinteisen ilmeensä. Edellä mainituista selvityksistä puuttuvista kohteista mainittakoon Konolanmäen kylän maisema-alue Vieremällä sekä Vaaraslahden seutu, jonka maisemat ovat nimensä mukaisesti vaaramaisen jylhiä. Kuntien rakennuskulttuuri- ja luontoinventoinneista ja vastaavista selvityksistä löytyy myös monia arvokkaita rakennuksia ja kulttuuriympäristöjä, joita kannattaa hyödyntää reittien tarkemmassa suunnittelussa ja markkinoinnissa. Kiinteitä esihistoriallisia muinaisjäännöksiä, kuten Suomusjärven kulttuurin ja kampakeraamisen ajan asuinpaikkoja sekä lapinraunioita on Ylä-Savon alueelta inventoitu noin 150 kappaletta. Niistä 2/3 sijoittuu Kiuruveden ja Pielaveden alueille. Muinaisjään- Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16 13
Maaningan kunta Kanjonin kierros, Maaninka. Rotkolaaksoa myötäilevällä reitillä on useita jyrkkiä nousuja ja laskuja, joten aivan pienten lasten kanssa polulle ei kannata lähteä. nösinventoinneista on tehty kirjalliset raportit, joita säilytetään Kuopion kulttuurihistoriallisen museon arkistoissa. Kiinteät muinaisjäännökset ovat ilman eri päätöstä rauhoitettuja ja niihin kajoaminen on ilman muinaismuistolain mukaista lupaa kielletty. Liitteessä 4 on lueteltu museoviraston ja sisäasianministeriön kaavoitusosaston v. 1983 laatimassa luettelossa esitetyt valtakunnallisesti merkittävät esihistorialliset suojelualuekokonaisuudet. 2.5 Nykyinen reitistö Paikalliset kelkkaseurat ovat rakentaneet Iisalmen ja lähikuntien alueella moottorikelkkauraa noin 650 km. Reittien käyttöoikeus on perustunut pääosin alueen kelkkaseurojen ja maanomistajien keskenään tekemiin suullisin sopimuksiin. Reittien merkintä on ollut kirjavaa. Pääosa näistä reiteistä sisältyy ulkoilureittisuunnitelman runkoreitistöön. Pois on jätetty esimerkiksi järvenselillä kulkevia reittiosuuksia, joille on esitetty vaihtoehtoinen linjaus maaalueilla. Lyhyehköjä taajamien läheisyyteen sijoittuvia hiihtolatuja on runsaasti, mutta pidempiä hiihtovaellukseen soveltuvia reittejä ei ole kuin pari. Paulin taival kulkee Lapinlahdelta Varpaisjärven kautta Nilsiän Tahkovuorelle. Lajeksen latu kulkee Iisalmesta Poroveden rannasta Sikokalliolle ja Joutenojalle ja sieltä edelleen Haajaisille. Reitin kunnossapidosta vastaavat Iisalmen kaupunki ja Iisalmen Latu ry. Reitin varrella on Iisalmen Ladun omistama Sikokallion Maja, laavu, sauna ja kota. Eripituisia, maksimissaan 10 km mittaisia luontopolkuja löytyy alueelta useita, sen sijaan pidempiä patikka- ja vaellusreittejä ei ole kuin Sonkajärvellä oleva Volokinpolku sekä käsillä olevaan suunnitelmaan sisältyvä syksyllä 1998 valmistunut Paavon polku. Näitä reittejä on esitelty tarkemmin luvussa 3 sekä liitteessä 8. Iisalmen kaupungin kupeessa Paloisvuoren ulkoilualueella on useita valaistuja latuja sekä 6 km luontopolku, jonka varrella on Saunaniemeen rakennettu 25 hengen kota. Kainuun ja Pohjois- Savon rajamaille Talaskankaan luonnonsuojelualueelle on metsähallitus rakentanut noin 12 km pitkän poluston tauko- ja yöpymispaikkoineen. Läänin pohjoisosissa sijaitsee myös Enson rakentama noin 4 km pituinen Linnaharjun luontopolku, joka kiertelee Hällämönharjun upeissa harjumaisemissa. Kanjonin kierroksen nimeä kantava luontopolku Maaningalla kulkee nähtävyytenä tunnetulta Korkeakoskelta jäätikön sulamisvesien muovaamaa rotkolaaksoa myötäillen Tuovilanlahden kylään ja takaisin. Reitin pituus on noin 5 km, josta osa maantietä, ja sen varrella on yksi taukopaikka laavuineen. Pielaveden luoteiskulmassa on kolmen 14 Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16
heimon ja kolmen kunnan rajamerkki Rillankivi, jonka läheisyyteen on rakennettu noin 5 km pitkä metsäpolku sekä laavu ja käymälä. Muista poluista mainittakoon Varpaisjärvelle Tiilikkajokivarteen rakennettu Huuhkajan kierros (pituus noin 7 km), jonka varrella on levähdys- ja nuotiopaikkoja, Lukkarilan Hirvisuon luontopolku (pituus noin 5 km), jonka varustukseen kuuluu kämppä ja laavu, Lahnasjärvien ympärille rakennettu polusto (pituus noin 6 km) lintutorneineen ja taukopaikkoineen sekä Huvikallion ja Paljakan luontopolut Kiuruvedellä 2.6 Muut reittisuunnitelmat ja yhtymäkohdat kaavoitukseen Ulkoilureittien suunnittelu käynnistyi valtakunnan tasolla 1970-luvun alussa. Suunnittelun tuloksena syntyi esitys Suomen kattavaksi retkeilyreitistöksi (Suomen matkailuliitto ry, Ulkoilureittivaliokunta 1976) Osa näistä reiteistä sisältyy vuonna 1982 vahvistettuun Pohjois-Savon 1. seutukaavan. Reittien toteutus on kuitenkin viivästynyt ja suunnitelmassa esitetyistä reiteistä ovat valmistuneet ainoastaan Keski- Suomen maakuntaura sekä Karjalan Kierros -ulkoilureitistö. Pohjois-Savon 3. seutukaavassa ulkoilureittien käsittelyä on tarkennettu seudullisilla reiteillä. Seutukunnittainen suunnittelu käynnistyi ensin Koillis-Savossa, mutta se keskeytyi heti kohta tuloksettomana. Moottorikelkkailun lisääntyessä voimakkaasti tämän vuosikymmenen alussa aloitettiin Sisä- Savon ulkoilureittien suunnittelu. Yleissuunnitelma valmistui vuonna 1991 (Sisä-Savon yhteistyöliitto 1991), mutta reitistöstä ei ole toteutettu kuin pieniä osia. Suunnittelu sekä reittien toteutus Sisä-Savossa onkin käynnistetty viime vuonna uudelleen. Sisä-Savon suunnittelun jälkeen aloitettiin uudestaan Koillis-Savon reitistösuunnittelu. Yleissuunnitelma valmistui v. 1993 (Pohjois-Savon Liitto, 1993), jonka jälkeen reitistöä on toteutettu useassa vaiheessa Pohjois-Savon ympäristökeskuksen ja kuntien yhteistyönä. Pääasiassa moottorikelkkailua palveleva reitistö valmistui viime vuonna. Reitistössä ovat Koillis-Savon kuntien lisäksi mukana mukana Vehmersalmi, Siilinjärvi ja Kuopio (ns. Lumi-Savon alue). Reitistön kokonaispituus on 650 km. Sisä-Savon suunnittelun lisäksi käynnistettiin viime vuonna Varkauden seudun reittisuunnittelu. Tämän jälkeen koko Pohjois-Savon maakuntaan saadaan laaja yhtenäinen reitistö, jonka pituus on yli 2500 km. Ylä-Savon tarkistetun seutukaavan laadintatyö on meneillään ja se valmistuu kuluvan vuoden aikana. Seutukaavassa kootaan yhteen ja saatetaan ajantasalle aikaisempien vaihekaavojen varaukset. Seutukaavassa esitetään myös ulkoilureitistön linjaus seutukaavatarkkuudella, joten reitistösuunnittelu palvelee myös seutukaavan laadintaa. Ulkoilureittien linjauksia on verrattu seutukaavaluonnoksen aluevarauksiin mahdollisten ristiriitaisuuksien välttämiseksi. Suunnittelualueelle on voimassa seuraavat vahvistetut yleiskaavat: Hirviniemen osayleiskaava (vahvistettu 1992), Vieremän kirkonkylän osayleiskaava (1993) Lapinlahden kirkonkylän osayleiskaava 2010 (1994), Ahmon, Marjahaan ja Paloisvuoren osayleiskaava (1995), Itä-Sonkajärven rantayleiskaava (1996), Nurmijoen rantayleiskaava (1996), Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava (1996) sekä Iisalmen ydinkeskustan osayleiskaava (1998). Myös näitä kaavoja on verrattu ulkoilureittien linjauksiin. Taajama-alueille sijoittuvia osayleiskaavoja on valmisteilla useita. Rantayleiskaavoja on tekeillä Pielavedelle sekä lähes kaikille Iisalmen reitin suurimmille järville. Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16 15
Yleissuunnitelma 3.1 Suunnitteluperiaatteita Suunnitelmassa on esitetty yleispiirteinen linjaus suunnittelualueen kattavaksi runkoreitistöksi. Reittien käyttäjäryhmiä ovat moottorikelkkailijat, patikoijat, hiihtäjät, maastopyöräilijät ja -ratsastajat. Moottorikelkkailijat on pääsääntöisesti ohjattu eri urille kuin muut käyttäjät. Sen sijaan hiihtäjät ja patikoijat voivat yleensä käyttää samoja reittiuria. Myös ratsastajat ja pyöräilijät voivat usein kulkea samaa reittiä kuin patikoijat, mutta nämä käyttömuodot vaativat reittipohjalta suurempaa kulutuskestävyyttä ja kantavuutta kuin perinteinen patikointi. Ulkoilureiteille on pyritty löytämään erilaisia teemoja. Esimerkiksi Lapinlahden ja Maaningan maisemissa kiertelevän Paavon polun vetovoimatekijöitä ovat historia ja kulttuurimaisemat kun taas Sonkajärven ja Varpaisjärven vaellusreitit ovat teemaltaan enemmän eräretkeilyreittejä. Reittien linjauksessa on käytetty mahdollisuuksien mukaan hyödyksi nykyisiä reittejä sekä perinteisiä kulkuväyliä, kuten kärryteitä ja polkuja. Reitit on linjattu kulkemaan kirkonkylien ja palvelupisteiden, erilaisten vetovoimakohteiden ja maisema-alueiden sekä ns. pakkopisteiden (esimerkiksi suurten jokien tai salmien ylittävät sillat) kautta välttäen erilaisia rajoitusalueita, kuten arkoja luonnonsuojelualueita. Taukopaikat on pyritty sijoittamaan eri reittien risteyskohtiin. Valmiita laavuja ym. tulipaikkoja samoin veneilijöitä varten suunniteltuja tai rakennettuja rantautumispaikkoja on hyödynnetty mahdollisuuksien mukaan. 3.2 Menetelmät Suunnittelutyötä on ohjannut työryhmä, johon pyydettiin edustajat alueen kuntien ja ympäristökeskuksen lisäksi Pohjois-Savon Liitosta, Pohjois-Savon metsäkeskuksesta sekä alueen kelkkakerhoista. Muiden käyttäjäryhmien toiveet ovat tulleet esille kutsumalla työryhmän kokouksiin teemoittain eri harrastajaryhmien edustajia. Kunnissa yleissuunnittelu on tehty pääosin oman henkilökunnan toimesta, mutta yksityiskohtien suunnittelussa samoin kuin maanomistajaneuvotteluissa on käytetty myös ulkopuolista työvoimaa. Ympäristökeskuksessa on ollut koko yleissuunnitteluvaiheen ajan tehtävää varten palkattu projektisihteeri, joka on vastannut kuntien toimittaman materiaalin kokoamisesta yleissuunnitelmaksi. Suunnittelutyö aloitettiin kokoamalla suunnittelua varten tarvittavia taustatietoja kuten tietoja luonnonoloista, nykyisistä reiteistä, vetovoimakohteista ja matkailupalveluista sekä luonnonsuojelu- ja maisema-alueista samoin kuin kulttuurihistoriallisesti merkittävistä kohteista. Näitä tietoja on esitelty edellä luvussa 2. Kuntien toimittamasta materiaalista luetteloitiin ja merkittiin kartoille kaikki olemassa olevat reitit hiihtoladuista ja lyhyistä luontopoluista laajempiin patikka- ja kelkkareitteihin. Myös suunnitellut reitit samoin kuin maastoon merkitsemättömät lähinnä kelkkakerhojen suullisiin sopimuksiin perustuvat moottorikelkkareitit inventoitiin. Vetovoimakohteista ja matkailupalveluista tehtiin erillisselvitys (Heikkinen T. 1997). Reittitiedot samoin kuin tiedot vetovoimakohteista on viety Arcview - paikkatieto-ohjelmaan, jossa voi mm. 16 Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16
ottaa taustalle erilaisia karttapohjia. Luonnonsuojelualueet ja eri suojeluohjelmiin sisältyvät aluevaraukset samoin kuin maisema-alueet ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaat alueet saatiin numeerisessa muodossa ympäristöhallinnon rekistereistä, jolloin niitä voi tarkastella yhtä aikaa reittitietojen kanssa. Taustatietojen keruun jälkeen uusia reittilinjoja hahmoteltiin kartoille kuntakohtaisissa neuvotteluissa, joissa oli kunnasta yleensä mukana ainakin vapaa-aikatoimen ja teknisen puolen edustus. Tässä vaiheessa ei tehty juuri mitään karsintaa vaan jatkoselvittelyyn otettiin lähes kaikki mieleen tulleet linjaukset. Neuvottelujen jälkeen linjauksia tarkennettiin peruskarttatyönä. Työryhmässä sovitun mukaisesti reitit asetettiin tärkeysjärjestykseen ja osa reiteistä karsittiin kokonaan pois. Lopulliseen suunnitelmaan on sisällytetty ainoastaan työryhmässä sovitut runkoreitit sekä esitys eräistä jatkoselvittelyä vaativista reittikohteista. Suunnitelmasta pyydettiin lausunnot kaikilta työryhmässä edustettuina olleilta tahoilta sekä suunnittelualueeseen rajoittuvilta maakunnallisilta liitoilta ja Pohjois-Savon alueella myös kunnilta. Lausunnonantajat on lueteltu liitteesä 1. Saatujen lausuntojen perusteella on suunnitelmaan tehty tarpeelliset korjaukset. Lausuntojen vastineet on esitelty liitteessä 12. 3.3 Esitys ulkoilureitistöksi Runkoreitistön kuntakohtainen jakauma Kelkkareitit (km) Ulkoilureitit (km) Yhteensä (km) Iisalmi 131 77 208 Keitele 25 30 55 Kiuruvesi 67 33 100 Lapinlahti 74 141 215 Maaninka 58 34 92 Pielavesi 99 24 123 Sonkajärvi 145 41 186 Varpaisjärvi 42 33 75 Vieremä 1) 130 76 206 Rautavaara2) 13 13 Yhteensä 771 502 1273 2) Patikkareitti Volokinpolku-Huuhkajankierros kulkee osittain Rautavaaran puolella 1) Ei sisällä metsähallituksen rakentamaa Talaskankaan polustoa Suunnitelmaan sisältyvän runkoreitistön kokonaispituus on noin 1270 km, josta moottorikelkkailuun tarkoitettujen reittien osuus on 770 km. Loput suunnitelmaan sisältyvät reitit ovat erityyppisiä erävaellus- patikka- ja maastohiihto- sekä maastopyöräily- ja -ratsastusreittejä. Reitistön kuntakohtainen jakauma on esitetty oheisessa taulukossa. Reittien varrelle on suunniteltu rakennettavaksi 15-20 uutta taukopaikkaa, muutama isompi silta ja lukuisia purojen ja ojien ylityssiltoja sekä joitakin näköala- ja lintutorneja. Osa taukopaikoista on jo rakennettu ja käytössä. Uusien taukopaikkojen määrä on varsin pieni, koska reitit on ohjattu mahdollisuuksien mukaan olemassa olevien kohteiden kautta. Nykyiset ja uudet taukopaikat sekä reittien varrella olevat palvelupisteet on lueteltu liitteessä 6. Taukopaikkojen varustusta on käsitelty jäljempänä. Suunnitelmaan sisältyvä runkoreitistö on esitetty yleissuunnitelmakartalla yhtenäisellä viivalla. Reittilinjaukset ovat joiltain osin ohjeellisia ja tarkentuvat tarkemman reittisuunnittelun ja rakentamisen aikana. Pelkästään moottorikelkkailua palvelevat reitit on esitetty punaisella värillä ja muut reitit vihreällä. Samaa jaottelua on jatkossa käytetty myös reittityyppien nimityksissä siten, että ulkoilureitillä tarkoitetaan kaikkia muita paitsi moottorikelkkailuun tarkoitettuja reittejä. Monikäyttöreitti -nimitystä on käytetty niistä mottorikelkkailuun tarkoitetuista reiteistä, joille on suunniteltu myös muita käyttömuotoja, kuten maastopyöräilyä. Ulkoilureitti voi siis olla tarkoitettu hiihtoon, ratsastukseen, patikointiin, vael- Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16 17
lukseen tai muuhun sellaiseen ilman konevoimaa tapahtuvaan liikkumiseen. Runkoreitistön lisäksi suunnitelmakartalle on merkitty katkoviivalla kelkkaseurojen ja kuntien ylläpitämiä paikallisreittejä. Jatkosuunnittelua vaativien reittien (kts. kohta 3.3.4) alustava linjaus on esitetty lyhyellä katkoviivalla. Reittien varrella olevat palvelut ja taukopaikat sekä pistemäiset nähtävyydet ja luontokohteet on esitetty symbolein. Kuntakeskukset sekä eräät suuremmat taajamat on merkitty palvelukeskus-symbolilla. Karttaan on myös merkitty aluemerkinnällä kaikki luonnonsuojelualueet ja suojeluohjelmiin sisältyvät alueet samoin kuin maisemaalueet. Suunnitelmakartan havainnollistamiseksi seuraavissa osiossa on lyhyt kuvaus kustakin runkoreittilinjasta. Valmiina tai lähes valmiina olevista patikkareiteistä on tarkempi reittikuvaus liitteissä. Reittilinjatunnus viittaa oheisen kartan ja liitetaulukon 5 merkintöihin. Reitin nimen perässä suluissa on Ylä- Savon puolella oleva reittiuran pituus. 3.3.1 Moottorikelkkareitit Reittilinja A: Siilinjärvi - Lapinlahti - Iisalmi - Vieremä - Kainuun reitit (141 km) Kelkkareitistön runkolinjan muodostava reitti yhdistää Kuopion suunnasta tulevat reitit Kainuun reitteihin, josta on edelleen yhteys aina Lapin reiteille saakka. Etelästä Siilinjärveltä on myös yhteys Koillis-Savon reitistöön. Reitti on nykyisinkin merkittäviltä osin moottorikelkkailijoiden käytössä ja sen varrella on joitakin valmiita taukopaikkoja. Reitti kulkee Siilinjärven rajalta Pajuskylän kautta Lapinlahden kirkonkylälle, josta se jatkuu valtatie 5:n itäpuolta Viitaalle. Reitin varrella Rasinkallion tuntumassa, jossa reitti risteää suunnitellun patikkareitin kanssa, on metsästysseuran rakentama kota. Lisäksi reitiltä on tehdään pistoreitti Pitkäkosken kodalle tai vaihtoehtoisesti linjataan reitti kulkemaan sitä kautta. Koukunjoen jälkeen reitti haarautuu kahteen rinnakkaisreittiin, joista päähaara kääntyy lounaaseen kohti Iisalmea. Iisalmesta reitti jatkuu Koljonvirran ja Valkeiskylän kautta Vieremälle ja sieltä edelleen valtatie 27:n länsipuolta Salahmille. Reitti kulkee Keskimmäisen lintujärven rantaan rakennettavan laavun kautta. Salahmilta reitti kääntyy koilliseen kohti Marttisenjärveä ja sieltä edelleen Nissilän kylän itäpuolelta pohjoiseen Vuolijoelle. Salahmille Metelinmäen päälle on suunniteltu rakennettavaksi kota tai laavu. Lapinlahden ja Iisalmen välin voi ajaa myös jäitä myöten Onkiveden, Nerkoonjärven ja Poroveden kautta, mutta tätä reittiä ei merkitä eikä pidetä kunnossa muuta kuin kelkkakerhojen toimesta. Reitti on merkitty yleiskartalle katkoviivalla. Reittilinja A.2: Koukunjoki - Vuolijoki (61 km) Reitti on edelliselle linjalle vaihtoehtoinen ura Iisalmesta Vuolijoen suuntaan. Reitti kulkee Poroveden ja Iijärven kautta Kauppilanmäkeen, josta se jatkuu pääasiassa sähkölinjoja myöten kohti pohjoista. Tämä käytössä oleva reitti merkitään, mutta sitä ei aktiivisesti kehitetä. Reitin varrella Saarisenmäellä on metsästysseuran rakentama riihi, joka on yleisessä käytössä. Reittilinja A.3: Nissilä - Pyhäntä (16 km) Reitti erkanee päälinjalta A Nissilän kylän tuntumassa kulkien Hällämönharjun läpi Pyhännän suuntaan. Hällämönharjulle on toissa kesänä rakennettu kota ja käymälä, jotka palvelevat myös Linnaharjun luontopolulla liikkujia. Reittilinja A.4: Matalalahti - Kauppilanmäki (8 km) Reitti yhdistää Iisalmi - Sonkajärvi reitin (reittilinja C) pohjoiseen kulkevaan reittilinjaan A.2. 18 Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16
7 km Ylä-Savon moottorikelkkareitit - runkoreitistö 16 km 12 km A.3 A 19 km A.2 E 20 km 35 km Sukeva E C 13 km C 28 km KIURUVESI F 29 km 17 km 14 km Runni VI EREMÄ 22 km 17 km 33 km A C 4 4 km 17 km 8 km 11 km IISALMI 19 km C 30 km C SONKAJÄRVI 52 km B.3 A 34 km D KEITELE 17 km 28 km 18 km B G B.2 28 km PIELAVESI 11 km 28 km B 29 km MAANINKA 20 km 10 km LAPINLAHTI 18 km B A 22 km 27 km VARPAISJÄRVI B.2 B.2 B.2 H 15 km N 8 0 8 16 km A Moottorikelkkareitti Reittitunnus POHJOIS-SAVON YMPÄRISTÖKESKUS 26.2.1999 Reittilinja B: Viitasaari - Keitele - Pielavesi - Maaninka - Siilinjärvi (114 km) Suunnittelualueen poikki kulkeva reitti yhdistää Ylä-Savon sekä Koillis-Savon reitit Keski-Suomen reitteihin. Reitin varrelle rakennetaan kaksi taukopaikkaa, jonka lisäksi kelkkailijat voivat käyttää Pajuskylässä olevaa kyläkotaa. Pääosa reitistä on nykyisinkin kelkkailijoiden käytössä. Reitti alkaa Viitasaaren rajalta, josta se kulkee Pielaveden rajalle ja siltä edelleen Säviän kyläkeskuksen, Uitonsillan, Pajuskylän ja Pangan kautta Pulkonkoskelle. Viitasaaren rajalle Suvantojärven rannalle on suunniteltu rakennettavaksi laavu. Pulkonkoskelta reitti jatkuu Maaningan kirkonkylälle ja sieltä edelleen Kinnulanlahden kautta Siilinjärven rajalle, jossa se yhtyy Lumi-Savon reitistöön. Pulkonkoskelta haarautuu myös reittilinja Kurolanlahden kautta Korosmäkeen Tervon rajalle, jossa reitti yhtyy Sisä-Savon suunnitteilla olevaan moottorikelkkareittiin. Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16 19
Reittilinja B.2: Pielavesi - Lapinlahti - Varpaisjärvi - Tahko (99 km) Reitti yhdistää Pielaveden runkolinjaan sekä muodostaa edelliselle reitille vaihtoehtoisen linjauksen Keski-Suomen suunnasta Koillis-Savoon päin. Reitti alkaa Uitonsillan tuntumasta, josta se kulkee jäitä pitkin ohi Pielaveden kirkonkylän ja kääntyy sen jälkeen koilliseen kohti Lampaanjärveä. Reitin tuntumassa Lampaanjokivarressa on kalastuskunnan rakentama laavu. Lampaanjärven jälkeen reitiltä haarautuu ura Pörsämäen kautta Runnille. Risteyksestä reitti jatkuu Leppälahden kautta Väisälänmäelle, jossa on mm. yleiseen käyttöön tarkoitettu kota sekä näköalatorni, ja sieltä edelleen jäitä myöten Lapinlahdelle. Lapinlahdelta reitti kulkee Mäkikylän kautta Varpaisjärvelle, josta se jatkuu edelleen Reittiön kautta Nilsiän rajalle yhtyen siellä Koillis-Savon reitistöön. Mäkikylän koululla on mahdollisuus yöpyä ja saunoa tilauksesta. Varpaisjärven ja Nilsiän välille Karjalaisenmäelle on suunnitteilla kota. Reittilinja B.3: Pörsämäki - Runni (35 km) Reitti haarautuu edellä esitetyn mukaisesti Pielavesi - Lapinlahti reitiltä Lampaanjärvien jälkeen pohjoiseen kohti Runnia, jossa se yhtyy Iisalmi-Kiuruvesi reittiin. Reitti luo yhteyden mm. Pielaveden ja Kiuruveden välille. Reittilinja C: Pyhäsalmi - Kiuruvesi - Iisalmi - Sonkajärvi - Pohjois-Karjalan reitit (142 km) Suunnittelualueen poikki kulkeva reitti yhdistää Pyhäsalmen suunnasta tulevat reitit Ylä-Savoon, josta on edelleen yhteys Pohjois-Karjalan ja Koillis-Savon reiteille tai runkolinjaa myöten pohjoiseen Kainuuseen. Tämäkin reitti on jo pitkään ollut nykyisinkin kelkkailijoiden käytössä. Kiuruvesi-Iisalmi välillä reitti kulkee pitkät matkat järvenselkiä pitkin, joten tavoitteena on siirtää se maalle. Reitti alkaa Pyhäsalmen rajalta, josta se kulkee Niemiskylän kautta Kiuruvedelle ja sieltä edelleen pääosin jäitä myöten Kiuruveden, Haapajärven ja Poroveden poikki Iisalmeen. Reitin varrelle Savirantaan on suunniteltu rakennettavaksi kota, jonka lisäksi kelkkailijat voivat tulevaisuudessa käyttää mm. Lapinsalmeen ja Kihlovirran tuntumaan suunniteltuja rantautumispaikkoja sekä Porovedellä Kumpusaaressa olevaa laavua. Iisalmen jälkeen reitti kääntyy koilliseen kohti Sonkajärveä, josta reitti suuntaa kohti Jyrkkää. Sonkajärven ja Jyrkän välillä reitti kulkee Päsmärinkosken ja Haapakosken kotien (kenturoiden) kautta. Molemmat ovat myös kelkkailijoiden käytössä. Jyrkältä reitti jatkuu Kiltuan- ja Laakajärven kautta Koillis- Savon ja Pohjois-Karjalan reiteille. Reittilinja D: Varpaisjärvi - Sonkajärvi (52 km) Suunnittelualueen itäiset kunnat yhdistävä reitti kulkee Varpaisjärveltä Martikkalanmäen ja Paisuan kautta Sonkajärvelle. Reitin varrella on mm. Helvetin kattilan nimellä tunnettu rotkomuodostelma, jonka läheisyyteen on suunniteltu rakennettavaksi laavu. Reitin tuntumassa Hernejärven rannalla on metsästysseuran rakentama laavu, joka on myös kelkkailijoiden käytössä. Reittilinja E: Jyrkkä - Sukeva - Vuolijoki (55 km) Reitti kulkee Jyrkältä Raudanveden kautta koukaten Sukevalle, josta se jatkuu pohjoiseen Vuolijoen suuntaan. Talaskankaan suojelualue ohitetaan itäpuolelta. Lääninrajalla reitti yhtyy Kainuun reitteihin. Reittilinja F: Kiuruvesi - Salahmi (29 km) Reitti yhdistää Kiuruveden Salahmin kautta kulkevaan pääreittiin (reittilinja A) ja luon näin suoremman yhteyden Kiuruvedeltä Kainuun reiteille. 20 Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16
Reittilinja G: Pielavesi - Tervo (18 km) Reitti haarautuu päälinjalta B Säviän taajaman tuntumasta etelään kohti Tervon Äyskoskea, missä se yhtyy Sisä-Savon suunnitteilla olevaan reitistöön. Reittilinja H: Pulkonkoski - Talluskylä (20 km) Reitti haarautuu Viitasaari - Siilinjärvi reitiltä Pulkonkosken kohdalla etelään kohti Tervon Talluskylää, missä se yhtyy Sisä-Savon suunnitteilla olevaan reitistöön. Erkki Lipponen 3.3.2 Hiihto-, patikka- ja vaellusreitit Paavon polku (141 km) Paavo Ruotsalaisen mukaan nimetty reitti kulkee Lapinlahden kulttuurimaisemissa yhdistäen kaikki kunnan kylät saman reitin varrelle. Reitti soveltuu kesällä patikointiin sekä osin ratsastukseen ja maastopyöräilyyn ja talvella hiihtoon. Reitti on pääosin linjattu olemassa olevia polkuja, kärryteitä ja pieniä kyläteitä pitkin. Reitin varrella on useita mäkiä ja näköalapaikkoja, joista voi ihailla pohjoissavolaisia maisemia viljelyksineen ja järvenselkineen sekä runsaasti taukoja yöpymispaikkoja. Hiihtäjiä ajatellen reittiä ei ole viety kaikkien mäkien kautta, mutta halukkaat on toki ohjattu viitoin niiden päälle. Reitti on merkitty reilun metrin korkuisilla tolpilla, joissa on vaeltajaa esittävä sinivalkoinen pienoismerkki, jonka lisäksi kulkua ohjaavat lukuisat Paavon polun tunnuksella -PP- varustetut pienoisviitat ja paikanmerkit. Reitin alku- ja loppupiste on Portaanpäässä. Ensin kuljetaan Nerkoon kesähotellille, josta edetään mm. Taivalmäen ja Lehtomäen laavujen, reitin korkeimman kohdan Kiikkumäen (korkeus 223 m merenpinnasta) kautta Rokualle. Sieltä reitti jatkuu Pitkämäen, Mäkikylän kylämajan, Pajujärven koulun ja Alapitkän kautta Naarvanlahteen, josta edelleen venekyytinä Käänninniemeen. Toisesta suunnasta vesistöylitys järjestyy etukäteen sopimalla. Käänninniemestä polku kulkee Leppälahden kylän kautta Kuivaniemeen, josta on lyhyt vesimatka Väisälänmäen juurelle. Väisälänmäeltä matkaa voi jatkaa kesäisin joko kirkkoveneellä tai saaristotietä pitkin Portaanpäähän. Talvella käytetään perinteistä hiihtoreittiä Paasiselän yli. Reitin varrelle on rakennettu useita taukopaikkoja, joissa on laavu tai kota, sekä yksi lähinnä päiväkäyttöön tarkoitettu erätupa. Majoituspalveluja tarjoavia kievareita ja retkeilymajoja on 10-20 km välein. Palvelupisteet ja taukopaikat on esitetty liitteessä 6 olevassa taulukossa. Tarkempi reittiselostus on liitteessä 8. Paavon polun idyllisin paikka lienee pitkulainen Kaislalampi, jonka rantaa kiertelevät noin 800 m pitkät pitkospuut. Särkilammen taukopaikka Paavon polun varrella. Rannalla on myös kota ja sinne on suunniteltu rakennettavaksi myös sauna. Eetu Lipponen Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16 21
Urkin poloku (25 + 15 km) Urkin poluksi ristitty reitti (työnimi Eskon etappi ) jakautuu kahteen osaan, siten että ensimmäinen osa kulkee Pielaveden kirkonkylän laidalta Korkeakosken luonnonsuojelualueen laitaan. Tämän jälkeen jatketaan jonkin matkaa Kanjonin kierros -luontopolkua pitkin, josta alkaa toinen osuus kohti Paavon polkua. Reitti on tarkoitettu jalkaisin tapahtuvaan patikointiin sekä soveltuvin osin maastopyöräilyyn. Reitti merkitään puihin tai tarkoitusta varten pystytettäviin tolppiin maalattavilla kaistamerkeillä sekä tarpeen tullen pienoisja opasviitoilla. Korkeakoski, Maaninka. Patikkareitti Urkin poloku kulkee Pielavedeltä, UKK:n syntymäpitäjästä nähtävyytenä tunnetulle Korkeakoskelle, jossa se yhtyy Kanjonin kierros retkeilyreittiin.. Reittien linjauksessa on käytetty mahdollisimman paljon hyväksi vanhoja kirkko- ja kalapolkuja sekä olemassa olevia ajouria ja rajalinjoja. Metsäautoja muiden teiden käyttöä on pyritty välttämään. Alkuosa reitistä kulkee suurelta osin maa- ja metsätalousmaisemissa, mutta reitillä on myös lähes erämaisia osia. Korkeakoskelta Paavon polulle johtava yhdysreitti sen sijaan on jouduttu linjaamaan osin teitä pitkin, sillä seutu on suurelta osin viljelyskäytössä ja metsäiset alueet ovat usein voimakkaasti käsiteltyjä. Metsäisillä osuuksilla reitti kulkee pitkin helppokulkuisia kärryteitä yleensä vanhoissa kuusimetsissä. Patikkareitti Paloisvuorelta Paavon polulle (20 km) Tämä patikointiin sekä maastopyöräilyyn ja ratsastukseen soveltuva reitti yhdistää Paloisvuoren ulkoilualueen Paavon polkuun. Reitti kulkee pääasiassa metsäisissä maisemissa pieniä teitä ja polkuja pitkin. Reitti on linjattu siten, että se kulkee valmiina olevien taukopaikkojen kautta, joten niiden rakentamiseen ei ole tarvetta. Reitti merkitään puihin tai tarkoitusta varten pystytettäviin tolppiin maalattavilla kaistamerkeillä. Reitti alkaa Paloisvuoren ulkoilualueelta, josta kulkee Kiviharjun kylämajalle ja sieltä edelleen Rasinkalliolle, jossa se risteää Lapinlahti-Iisalmi kelkkareitin kanssa. Tämän risteyskohdan tuntumassa on metsästysseuran rakentama kota. Kodalta reitti jatkuu Mäntymäelle suunnitellun näkötornin kautta Pieni-Hirvijärven rantaan ja sieltä edelleen Taivalmäen kämpälle, jonka jälkeen reitti yhtyy Paavon polkuun. Maaningan kunta Vaellusreitti Volokinpolku - Huuhkajan kierros (28 km + 24 km) Vaellukseen ja patikointiin sekä osittain maastopyöräilyyn ja umpihankihiihtoon soveltuva reitti kulkee pääasiassa vanhoja polkuja noudatellen Sonkajär- 22 Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16
Varpaisjärven kunta ven, Rautavaaran ja Varpaisjärven paikoin lähes erämaisissa maisemissa. Volokinpoluksi ristitty reitin alkuosa Jyrkältä Uuran rotkolaakson kautta Heinämäelle (pituus 30 km) valmistui vuonna 1997 ja sen käyttö on ollut vilkasta. Reitin varrella on useita tulipaikkoja ja laavuja sekä Jussinlammen rantaan rakennettu autiotupa. Tarkempi selostus valmiina olevasta reitistä on liitteessä 8. Heinämäestä Susi-Kervisen rantaan rakennetulta laavulta reitti jatkuu etelään Älänteenjärven luoteiskulmaan ja sieltä edelleen Näätähiekan hiekkarannan kautta Vongankoskelle Huuhkajan kierros -patikkareitin alkupisteeseen. Reitti on alustavasti linjattu hankikeleillä ja osin karttatarkastelun perusteella, joten linjaus voi muuttua suunnittelun edetessä. Osa reitistä sijoittuu Rautavaaran kunnan puolelle. Uuden reitin varrelle on suunniteltu rakennettavaksi pari taukopaikkaa, joiden lisäksi se kulkee Näätähiekalle rakennettavan leirikeskuksen kautta. Tiilikanjoen ylittämiseksi on rakennettava kaksi siltaa. kaan luonnonsuojelualueelle. Lähinnä kesäkäyttöön tarkoitettu retkeilyreitti soveltuu pieniä pätkiä lukuun ottamatta myös maastopyöräilyyn ja vaellusratsastukseen Reitin alkuosa (noin 20 km) Siltalan lohelle saakka on lähes valmis. Valmiin reitin varrelle on suunniteltu kaksi tulenteko/taukopaikkaa, joista ensimmäinen Pitkäkankaan laavu on valmis. Toisen taukopaikan rakentaa UPM- Kymmene Läsykoskelle. Muut tarvittavat rakenteet, kuten sillat ja opasteet sekä merkinnän parantaminen tehdään vuonna 1999 samoin kuin aloitetaan loppuosan suunnittelu. Näätähiekka, Varpaisjärvi. Volokinpolun ja Huuhkajan kierroksen yhdistävä reitti on linjattu Näätähiekalle rakennettavan leirikeskuksen kautta. Volokinpolun merkittävin vetovoimatekijä on geologisesti ja maisemallisesti arvokas Uuran rotkolaakso. Aarnikotkan polku (22 + 13 km) Reitti kulkee Vieremän kirkonkylältä Ala-Kotvakkojärven pohjoisrannalla olevan Siltalan Lohen kautta Talaskan- Tuulikki Miettinen Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16 23
Siltalan lohelta reitti jatkuu vanhoja kärrytien pohjia pitkin Ylä-Kotvakkojärvelle, josta edelleen Naimapuron vartta myötäillen kohti Talaskankaan suojelualuetta ja metsähallituksen rakentamaa polustoa taukopaikkoineen. Välille esitetään rakennettavaksi yksi tulipaikka. Patikkareitti Sukevalta Talaskankaalle (20 km) Vaellukseen ja patikointiin tarkoitettu reitti kulkee pääasiassa vanhoja polkuja ja kärrytienpohjia ja osin myös metsäautoteitä pitkin Sukevan taajamasta Talaskankaan luonnonsuojelualueelle yhtyen siellä metsähallituksen rakentamiin reitteihin sekä Vieremältä tulevaan Aarnikotkan polkuun. Reitin varrelle on suunniteltu rakennettavaksi useita tulipaikkoja sekä laavu ja kota. Reitti on alustavasti linjattu talvella hankikeleillä, joten sen linjaus voi muuttua suunnittelun edetessä. Reitti alkaa Sukevanjärven länsipuolelta, josta se kulkee kylä- ja kärryteitä sekä polkuja pitkin Tihilänkankaalle ja edelleen Virsumäen kautta Viitalammen rantaan. Tihilänkankaalle on Ylä-Savon ulkoilureitit Ñ Sukeva KIURUVESI Ñ Ñ VIEREMÄ SONKAJÄRVI Ñ Ñ Runni IISALMI Ñ VARPAISJÄRVI Ñ LAPINLAHTI Ñ KEITELE Ñ PIELAVESI Ñ MAANINKA Ñ N 8 0 8 16 km hiihtoreitti patikointireitti ratsastus- ja maastopyöräilyreitti POHJOIS-SAVON YMPÄRISTÖKESKUS 26.2.1999 24 Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16
suunniteltu rakennettavaksi kota ja Viitalammen rantaan laavu. Viitalammelta reitti jatkuu pohjoiseen Susilammille ja sieltä edelleen Naimakankaalle, jossa reitti yhtyy metsähallituksen rakentamiin reitteihin. Soidinvuoren retkeilyreitti (8 km) Tämä lähinnä päiväretkeilyyn sopiva patikkareitti sijoittuu likimain Iisalmen ja Sonkajärven puoleen väliin päätien tuntumaan. Rengasreitin muodostava polku mutkittelee Soidinvuoren ympäristössä kulkien Pajusten lintujärven, Soidinvuoren rauhoitetun karsikkopetäjän ja muiden mielenkiintoisten luontokohteiden kautta. Reitin varrella on valmiina kaksi laavua sekä Soidinsuon ylittävä 1900-luvun alussa rakennettu kapulasilta. Reitille on suunniteltu rakennettavaksi vielä kaksi nuotiokehää ja laavu sekä parkkialue ja käymälä. Paulin taival ( 35 km) Maaliskuun toisena sunnuntaina hiihdettävä Paulintaival -laturetkireitti kulkee Lapinlahden kirkonkylältä Varpaisjärven kautta Nilsiään. Koko reitin pituus on 50 km. Reitti toimii osan talvesta myös kuntohiihtolatuna. Reitti kulkee vaihtelevissa luonnonkauniissa maastoissa ja se sopii hyvin kuntohiihtäjille. Tavoitteena on saada se ympärivuotiseen käyttöön, jolloin se voisi toimia vaellus- ja mahdollisesti myös ratsastusreittinä. Tämä edellyttää mm. jäällä kulkevien osuuksien siirtoa maalle. Patikointireitti Lahnasjärvien, Saukonlähteen ja Rillankiven ympäristöön (20-40 km) Päivä- ja viikonloppuretkeilyyn soveltuvan reitin ohjeellinen pituus on 20-40 km. Reitistön tarkempaa suunnittelua ei ole vielä aloitettu, joten kartalla oleva linjaus voi ratkaisevastikin muuttua suunnittelun edetessä. Poluston tulisi muodostaa asteittain piteneviä rengasreittejä, jolloin käyttäjä voi valita eripituisista vaihtoehdoista. Esitetty reitti päättyy kolmen maakunnan rajalle noin 5 km päähän Pyhäjärvestä. Pyhäjärvi vetovoimaisena vesistöalueena saattaisi täydentää ko. reittiä. Samoin voisi selvittää mahdollisia yhteystarpeita tai laajennusmahdollisuuksia Pihtiputaan suuntaan, jolloin alueelle muotoutuisi kolmen maakunnan yhteinen reitistö. 3.3.3 Ratsastus- ja maastopyöräily Iisalmen, Kiuruveden ja Vieremän ympäristöön on suunniteltu joukko ratsastusreittejä, jotka soveltuvat hyvin myös maastopyöräilyyn. Reitit tukeutuvat Koljonvirran, Kiuruveden Hingunniemen sekä Salahmin ratsastustalleihin, jonka lisäksi reittien varrelle voi yöpyä majoitusta sekä ihmisille että hevosille tarjoavissa maalaistaloissa. Ratsastusreittien kokonaispituus on noin 120 km. Reittien linjaus on ohjeellinen ja voi muuttua suunnittelun edetessä. Koljonvirran kierros (36 km) Koljonvirran ratsastuskeskukseen ympäristöön on suunniteltu eripituisia rengasreittejä muodostava ratsastusreittiverkosto, jolta on yhteys myös Runnin kautta Kiuruvedelle sekä Salahmille. Pieniä kylä- ja kärryteitä sekä polkuja pitkin kulkeva reitistö soveltuu myös maastopyöräilyyn, jolloin Koljonvirran leirintäalue voi toimia pyöräilijöiden tukikohtana. Pääreitti kulkee Koljonvirralta etelään alueen runsasta polkuverkostoa hyödyntäen Ylemmäisen lintujärven eteläpuolelle ja sieltä edelleen Sikokallion hiihtomajan kautta Kurenpolven kylän tuntumaan suunnitellulle laavulle. Laavulta rengasreitti jatkuu majoituspalveluja tarjoavan Kankaalan tilan ja Sopenkylän kautta Kivimäen toivomuslähteelle, josta lähtee lyhyt pistoreitti Haajaisen leirikeskukseen. Lähteeltä reitti jatkuu Iimäen kautta Tervalammen rantaan, jonne on suunniteltu rakennettavaksi kota. Sieltä kuljetaan Keskimmäisen lintujärven rantaan ra- Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16 25
Eetu Lipponen Ratsastusta voi harrastaa Iisalmen, Kiuruveden ja Salahmin ympäristöön suunniteltujen reittien lisäksi myös esimerkiksi Paavon polulla, josta kuva on otettu. kennetun lintutornin ja suunnitellun laavun kautta takaisin Koljonvirralle. Pääreitin pituus on 38 km. Mikäli ei halua kiertää niin pitkää lenkkiä, reitin voi katkasta Honkamäestä, josta lähtee reitti Hanhimäen ampumaradan kautta Iimäen suuntaan takaisin pääreitille. Tämän lyhemmän kierroksen pituus on 24 km. Lekon polku (24 km) Patikointiin ja ratsastukseen soveltuva Lekon polku kiertelee Kiuruveden ympäristön ranta-, suo- ja maalaismaisemissa. Joiltain osin reitti soveltuu myös hevosajeluun. Nimensä reitti on saanut Hingunniemessä eläneestä legendaarisesta hevosesta. Reitti lähtee Hingunniemestä itään kohti Honkarannan kolua. Koulun remontti valmistuu parin vuoden sisällä, jonka jälkeen siellä voi mm. ruokailla, yöpyä ja järjestää erilaisia tilaisuuksia. Koulun vieressä on kaupungin omistama Honkarannan maja, joka kelpaa vaativampaankin makuun. Itään päin jatkamalla pääsee Iisalmeen johtavalla ratsastusreitille. Pääreitti jatkuu pohjoiseen Mäkikylän ja Kyhmyrinkankaan suomaisemien halki Teeriperälle, jossa on paikallisen metsäs- 26 Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16
tysseuran rakentama kota ja pieni lähde. Kyhmyrinkankaalta haarautuu reitti Vieremän suuntaan Runni-Salahmi ratsastusreitille. Teeriperältä polku jatkuu Pirttimäen laajojen suoalueiden halki Kotajoen kautta takaisin Hingunniemeen. Tälle välille on suunniteltu rakennettavaksi laavu tai muu taukopaikka. Ratsastusreitti Koljonvirta - Runni - Hingunniemi (44 km) Koljonvirran ja Hingunniemen yhdistävä reitti kulkee Kurenpolven kylälle saakka samaa uraa kuin Koljonvirran kierros. Kylän tuntumaan rakennettavalta laavulta reitti jatkuu pieniä kyläteitä ja kärrypolkuja pitkin luoteeseen kohti Keuvonlammen pohjoispuolelle suunniteltua laavua ja sieltä edelleen Runnille, jossa on mm. laavu sekä riippusilta Kiurujoen yli Runnin kylpylään. Runni on Koljonvirran ohella sopiva maastopyöräilijöiden tukikohta, josta voi tehdä eripituisia pyörälenkkejä kuten, noin 15 km pitkän kierroksen Kolmisoppisensuon, Lammasharjun ja Kenkäkankaan kautta em. laavulle ja sieltä takaisin Runnille. Runnilta reitti jatkuu jonkin matkaa pohjoiseen ja ylittää Luupujoen valtatien eteläpuolelta. Joessa on sillä kohtaa kesäisin niin matalaa, että siitä pääsee kahlaamalla yli. Joen rannalle Kiuruveden puolelle tehdään levähdyspaikka nuotioineen. Sieltä reitti jatkuu Honkarannan koululle, jossa se yhtyy Hingunniemeen johtavaan Lekon polkuun. Ratsastusreitti Runni - Salahmi (32 km) Reitti haarautuu Keuvonlammen laavulta Kaijanlammen kosteikkoalueelle, jonne on suunniteltu rakennettavaksi silta sekä lintutorni, ja edelleen maisemallisesti arvokkaalle Konolanmäen kylälle, jossa on majoitus- ja ruokailumahdollisuus. Sieltä reitti jatkuu alustavien suunnitelmien mukaan valtatien länsipuolta kohti Salahmin ratsastustallia. Ratsastusreitti Hingunniemi - Salahmi (42 km) Hingunniemestä lähdetään itään päin Lekon polkua pitkin Honkarannan kautta aina Kyhmyrinkankaalle asti. Siellä reitti haarautuu koilliseen kohti Vieremää ylittäen rajajoen Kenkun sillan kohdalla, jonka jälkeen reitti yhtyy Runni-Salahmi reittiin. 3.3.4 Jatkosuunnittelua vaativat reitit Edellä kuvatun runkoreitistön lisäksi suunnittelun eri vaiheissa on tullut esille joukko harkinnanarvoisia reittivaihtoehtoja, joiden tarkempaan suunnitteluun ja rakentamiseen nykyiset resurssit eivät kuitenkaan riitä. Seuraavassa on lueteltu keskeisimpiä näistä reittivaihtoehdoista. Moottorikelkkareitti Keiteleeltä Kiuruvedelle: Reitin pituus on noin 61 km. Reitin suunnittelussa on syytä käyttää hyödyksi Lahnasjärville ja Rillankivelle rakennettuja taukopaikkoja. Moottorikelkkareitti Keiteleeltä etelään Vesannon suuntaan: Reitin pituus suunnittelualueella on noin 19 km. Reitti on alustavasti linjattu Leppäselän koulun tuntumassa olevan laavun ja Hamulanlahden rantautumispaikan kautta. Vaihtoehtoisesti reitti voidaan linjata tulevaa suurjännitelinjaa pitkin. Patikointi-/vaellusreitti Talaskankaan ja Linnaharjun välille: Talaskankaan luonnonsuojelualueen ja Hällämönharjun mahtavat harjumaisemat yhdistävän reitin pituus on noin 22 km. Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16 27
Reittien mitoitus, rakenteet ja varusteet 4 4.1 Reittien mitat ja linjauksen suunnittelu Reittien leveys ja kulkutilan tarve vaihtelevat reitin käyttötarkoituksen, näkyvyyden, maasto-olosuhteiden ja turvallisuusvaatimusten mukaan. Seuraavassa on käsitelty lyhyesti eri reittityyppien kulkutilavaatimuksia sekä linjauksen suunnitteluun vaikuttavia tekijöitä. Moottorikelkkareitit Moottorikelkkareittien suositusleveys on 5-6 m, mutta pakottavissa tapauksissa ja hiljaisemmilla reiteillä voidaan tyytyä kapeampaankin uraan. Pituuskaltevuuden maksimiarvoksi on joissain lähteissä esitetty 30 %. Vilkkaasti liikennöidyillä reiteillä ei kuitenkaan suositella yli 10 % kaltevuutta, sillä kunnossapidon ja liikennemäärien lisääntyessä lumipinnan jäätyminen aiheuttaa ongelmia. Liikenneturvallisuuden lisääminen edellyttää myös, että reittien sivukaltevuus ei ylitä 4-5 %:a. Jyrkkiä kaarteita tulee välttää ja kaarteiden välinen etäisyys tulee olla vähintään 50 m. Reitit linjataan käyttäen mahdollisuuksien mukaan hyväksi maastoon jo syntyneitä kulku-uria ja polkuja. Peltoalueilla reitti sijoitetaan mieluiten pellon piennaralueille, sillä lumipeitteen tallaantumisen seurauksena pellot routaantuvat syvemmältä. Yleistä tietä ei saa käyttää moottorikelkkareittinä. Sen sijaan yksityisiä metsä- ja viljelysteitä voidaan käyttää kelkkareitin pohjana, mikäli ne on suljettu muulta liikenteeltä. Tien käytöstä on sovittava tien pitäjän (tiekunta tai hoitokunta) kanssa. Sopimuksessa tulee mainita, miten menetellään, jos tie tilapäisesti aurataan muulle liikenteelle. Sähkölinjojen käyt- tö reittipohjana on myös mahdollista. Asiasta on sovittava sekä maanomistajan että linjanpitäjän kanssa. Maanteiden ja rautateiden ylityksiä tulee mahdollisuuksien mukaan välttää. Ajoteiden ylitykset on sijoitettava siten, että muodostuu riittävät näkemäalueet molempiin suuntiin ja ylitys tulee kaikissa olosuhteissa linjata kohtisuoraan risteävään tiehen nähden. Milloin rautatien ylitystä ei voi välttää, ylitykset suunnataan joko muuta liikennettä palvelevan eritasoliittymän taikka viljelys- tai metsätien tai vastaavan vähäliikenteisen tien kautta. Ylitykselle on haettava ratakeskuksen lupa. Uudistetussa maastoliikennelaissa jääpeitteinen vesialue on määritelty maastoksi. Tästä seuraa, että myös jääpeitteiselle vesialueelle voidaan perustaa yleinen moottorikelkkareitti. Vaaratekijöiden sekä kunnossapidon hankaluuden takia se ei kuitenkaan ole suositeltavaa. Lailla ei myöskään ole ollut tarkoitus rajoittaa vesilaissa säädettyä oikeutta liikkua vesialueella, mikä yleiskäyttöoikeus koskee sekä sulaa että jääpeitteistä vesialuetta. Ulkoilureitit Ulkoilureittien leveys ja kulkutilan tarve vaihtelevat reitin käyttötarkoituksen mukaan siten, että esimerkiksi hiihtoreitti vaatii enemmän kulkutilaa sekä leveys- että korkeussuunnassa kuin patikointireitti. Myös ratsastusreiteillä kulkutilavaatimukset etenkin korkeussuunnassa ovat suuremmat. Jonossa kuljettavilla patikointi- ja hiihtoreittien leveys tulee olla 1,5-2,0 m. Käveltävällä uralla vapaa korkeus tulee olla noin 2,5 m, hiihto- ja ratsastusreiteillä vähintään 3,0 m. 28 Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16
Ulkoilureittien kulkutilavaatimukset. Lähde: Eeva Karjalainen, Irma Verhe. Ulkoilureitti, opas ulkoilureittien suunnittelijoille, rakentajille ja hoitajille. Suomen Latu 1995. Eräretkeilyreitit sekä pidemmät patikointireitit kulkevat maastossa yleensä rakentamattomina mahdollisimman luonnonmukaisina polkuina eikä niiden kaltevuuteen voida vaikuttaa muuten kuin linjauksen suunnittelulla. Helpoilla patikointireiteillä sekä pyöräilijöille tarkoitetuilla reiteillä pituuskaltevuus ei saisi ylittää 8 %. Hiihtoreittien kaltevuus tulee pitkissä laskuissa kaarrealueilla olla alle 7 %. Lyhyissä laskuissa kaltevuus voi kuitenkin olla jopa 15 % ja nousu- ja laskureitit voivat kulkea eri latu-uraa. Retkeilyreittien linjauksessa suositaan perinteisiä kulkuväyliä, kuten kärryteitä ja olemassa olevia polkuja. Vanhat kulkureitit ovat usein mutkaisia ja seurailevat maaston muotoja, jolloin maisemaan sisältyy tietty salaperäisyys. Vilkkaaseen moottoriajoneuvoliikenteeseen tai metsätalouden kuljetuksiin käytettäviä teitä on vältettävä. Metsäautotiet reittipohjina eivät ole suositeltavia, sillä ne ovat usein viivasuoria, leveäojaisia ja -penkkaisia ja kulkevat voimakkaasti käsiteltyjen metsäalueiden halki. Maastopyöräreitin pohjaksi kelpaa lähes kaikki maastot kuivahkosta suosta lähtien. Märät suot tulee pitkostaa. Soilla samoin kuin jyrkissä mäissä ongelmia voi aiheuttaa myös maaston kuluminen. Vanhat soratiet, metsäautotiet, peltotiet ja erilaiset polut soveltuvat hyvin pyöräreitin pohjaksi. Maastopyöräily sopii yleensä hyvin myös kelkkareittien ja hiihtolatujen kesäkäyttömuodoksi. Reitillä ei kuitenkaan saisi olla louhikkoja eikä liian pitkiä jyrkkiä nousuja. Myös ratsastaen voi liikkua lähes minkälaisessa maastossa tahansa. Vältettäviä paikkoja ovat ainoastaan louhikot ja kivikot sekä suot. Pitkillä vaelluksilla tulisi olla mahdollisuus edetä hevosen kaikilla kolmella askellajilla eli käynnissä, ravissa ja laukassa. Käyntiin sopii tavallinen metsäpolku, hyvällä polulla voi myös ravata. Laukkaosuuksia varten tarvitaan välillä tasaisempia leveämpiä jaksoja, esimerkiksi hiekkatiet sopivat hyvin laukkajaksoille. Maastoltaan ratsastukseen käytettävät reitit voivat olla hyvinkin vaihtelevia, mäkien kiipeily ja laskeutuminen vain lisäävät mielenkiintoa. Maastopyöräily- ja -ratsastus sopivat yleensä hyvin samalla uralle. Myös patikointireittejä voi käyttää em. käyttötarkoituksiin, joskin kulkutila- ja näkemävaatimukset voivat olla erilaiset. Kulutuskestävyydeltään aroissa paikoissa ratsastajat ja maastopyöräilijät on syytä ohjata eri uralle, kuten hiekkatielle, jolloin reitille saadaan samalla Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16 29
vauhdikkaampaan menoon sopivia osuuksia. Myös hiihtoreitit voivat toimia kesäisin ratsastus- ja maastopyöräreitteinä. 4.2 Reittirakenteet Reittien pintarakenne Patikointiin ja eräretkeilyyn tarkoitettujen reittien reittipohja säilytetään mahdollisimman luonnonmukaisena. Luonnontilainen, pinnoittamaton, osin parannettu polunpohja on yleensä riittävä. Tarvittaessa reitiltä voidaan poistetaan kulkua selvästi haittaavat puiden juuret ja kivet. Liejuuntumista voidaan estää mm. ojituksella, pitkospuilla tai lisäämällä kivituhkaa tai muuta karkeaa materiaalia reittiuralle. Polkujen rakentamiseen sopii perinteinen mies- ja lapioperiaate. Useimmiten riittää että kulkutila raivataan, jolloin polku muotoutuu käytössä. Ratsastus- ja maastopyöräilyreittien reittipohjan tulee olla riittävän kantava ja kestää kulutusta. Ratsastusreiteillä soiden ja jokien ylitykset voidaan hoitaa rakentamalla kulkuväylä puusta ja päällystämällä se maalla. Maastopyöräreiteillä riittää pelkät pitkospuut. Myös moottorikelkkareitit tulee sijoittaa maastoon mahdollisimman luonnonmukaisesti, jolloin ne noudattelevat maaston muotoja. Ympäristöministeriö suosittelee, että maapohjan tasoitusta ja raivausta vältetään kiertelemällä luonnonesteitä, kuten suuria kiviä ja kuoppia sekä jyrkkiä rinteitä (Ympäristöministeriö, ohje 5/1991).Tarvittaessa reittipohja voidaan kuitenkin tasata kivistä, kannoista ja muista epätasaisuuksista, sillä tasainen reittipohja vähentää oleellisesti reitin kunnossapitotarvetta. Suositeltu raivausleveys on 5 m, tasausleveys 4-5 m. Pakottavissa tapauksissa sekä maisemansuojelusyistä voidaan tyytyä kapeampaakin uraan Liikkumista helpottavat rakenteet Reiteillä tarvittavien rakenteiden määrä vaihtelee reittityypeittäin käytön, reittipohjan laadun ja maasto-olosuhteiden mukaan. Rakenteiden avulla parannetaan reittiuran kulutuskestävyyttä ja kulkukelpoisuutta sekä reitin käyttäjien turvallisuutta. Rakenteiden tulee olla yksinkertaisia, riittävän lujia ja säänkestäviä sekä mahdollisimman luonnonmukaisia. Perinteisiä puulaatuja lahonkestävämmän lehtikuusen käyttöä suositellaan, joskin runsaasti sydänpuu- Pitkospuut, Paavon polku, Lapinlahti. Tuulikki Miettinen 30 Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16
Poikkilaudoitettu silta ja poikkipuupintainen polku. Lähde: Eeva Karjalainen, Irma Verhe. Ulkoilureitti, opas ulkoilureittien suunnittelijoille, rakentajille ja hoitajille. Suomen Latu 1995. ta sisältävän männyn lahonkesto-ominaisuudet ovat samaa luokkaa kuin lehtikuusen. Puupinnoitetut polunosat ja pitkospuut Pitkospuita käytetään paitsi kosteikoilla, soilla ja muilla upottavilla polunosilla myös kulutuskestävyydeltään aroissa paikoissa sekä esimerkiksi harvinaisten kasviesiintymien läheisyydessä estämässä niiden vahingoittumista. Pitkospuiden tulee olla vähintään 300 mm levyisiä, mutta pitemmille osuuksille ja soiden ylitykseen suositellaan vähintään 500 mm levyisiä pitkospuita. Materiaalina käytetään esimerkiksi runsaasti sydänpuuta sisältävää lehtikuusi- tai mäntylankkua. Vilkkaasti käytetyille paikoille sekä hevosille tarkoitetuille reiteille voidaan rakentaa poikkipuupinnoitettuja polkuja. Pinnoitus rakennetaan kulkusuuntaan nähden kohtisuorassa olevista höylätyistä lankuista, joiden väli on enintään 5 mm. Ratsastusreiteillä puupinnoite voidaan peittää maalla, jolloin hevoset eivät säiky puulankutukseen kopisevia kavioita. Sillat Purojen ja ojien, koskipaikkojen ja jokien ylityksiin rakennetaan mahdollisimman yksinkertaiset sillat. Siltojen rakentaminen ei saa vaikeuttaa maaston kuivatusolosuhteita, vaan vesien luonnollinen virtaus tulee säilyttää. Vähän käytetyillä eräreiteillä lyhyehkö silta voi olla vähimmillään yhdestä leve- Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16 31
ästä hirrestä tai lankusta tehty narukaiteella varustettu rakennelma. Pitemmissä ylistyksissä ja vilkkaammin käytetyillä reiteillä tarvitaan leveämpi, noin 900-1200 mm leveä silta. Moottorikelkalla huollettavan reitin siltojen leveys tulee olla vähintään 1,5 m. Kelkkareittien sillat ja rummut rakennetaan saman levyisiksi kuin on reitin käyttöoikeus. Siltojen kantavuus tulee olla 5-6 t. Matalissa alle 2 m levyisissä ojissa riittää ojapenkan luiskaaminen. Leveämpien ojien ja purojen ylityksiin rakennetaan tapauksesta riippuen ylistyslava, rumpu tai silta. Moottorikelkkojen telat kuluttavat puiset sillat nopeasti, mikä lisää kunnossapitotarvetta. Liitteessä 12 on esitetty vaihtoehtoisia ratkaisuja ojien ylitykseen Portaat ja luiskat Patikointi ja eräretkeilyreiteille rakennetaan jyrkkiin rinteisiin ja rantatörmiin portaita tai luiskia helpottamaan nousua sekä parantamaan kulutuskestävyyttä. Portaiden tulee olla loivat, suurin sallittu nousu on 130 mm ja etenemä 400 mm. Portaat rakennetaan höyläämättömästä laudasta poikittaisina lankkuina, joiden rakojen maksimileveys on 5 mm. Liikkumisesteisille tarkoitetuilla Portaat helpottavat reitillä liikkumista ja estävät maaperän kulumista. Kuva Volokinpolulta Sonkajärveltä. reiteille voidaan rakentaa portaiden lisäksi myös luiskia, joiden kaltevuussuositus on 1:20. Luiskiin, portaisiin ja siltoihin rakennetaan tarvittaessa käsijohteet ja kaiteet. 4.3 Reittien opasteet ja merkintä Ulkoilureiteillä käytetään kulkijoita ohjaamaan erilaisia opastauluja, viittoja, paikanmerkkejä ja reittimerkkejä. Merkkien tulee olla selkeitä ja näkyä hyvin. Eri reittien opasteiden ei tarvitse olla samanlaisia, mutta selvän kokonaisuuden muodostavan reitin merkintä tehdään yhtenäiseksi kunnan rajoista tms. välittämättä. Erilaisilla merkintätavoilla voidaan erottaa eri reitit toisistaan sekä kertoa niiden luonteesta. Tuulikki Miettinen Periaatekuva opastaulusta 1:50. Lähde: Eeva Karjalainen, Irma Verhe. Ulkoilureitti, opas ulkoilureittien suunnittelijoille, rakentajille ja hoitajille. Suomen Latu 1995. 32 Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16
Reittien merkintäohjeena käytetään soveltuvin osin standardia SFS 4424, Ulkoilun ja urheilun merkit. Standardin mukaisia opasteita ja viittoja ei kuitenkaan käytetä erä-, retkeily- ja luontoreiteillä, joille niiden ilme on vieras. Näiden reittien viitoitukseen soveltuvat erilaiset puusta valmistetut merkit, joihin tekstit ja tunnukset voidaan uurtaa, kaivertaa, polttaa tms. Esimerkkikuva Perunkaselän moottorikelkkareitin opastetaulusta. Lähde: Vaasan läänin moottorikelkkailureittiselvitys, Vaasan läänin seutukaavaliitto 1992. Opastaulut Reittien lähtöpisteisiin sijoitetaan opastaulut, joissa on reitistöä ja palveluita esittelevä yleiskartta ja tekstit. Taululla annetaan tiedot reittien luonteesta, pituuksista, viitoitustavasta ja mahdollisista liikkumis- ja muista rajoituksista. Jokamiehenoikeudet ja -velvollisuudet esitellään. Tauluista tulee lisäksi käydä ilmi reitin kunnossapidosta vastaava viranomainen, järjestö tai henkilö. 4 km pitkä retkeilyreitti Pitkäkoskelle ja siellä sijaitsevalle kalastuspaikalle (SFS 4424) Opastusviitta, Volokinpolku, Sonkajärvi Opastusviitat ja paikanmerkit Opastusviitat osoittavat kohteen suunnan ja etäisyyden. Niitä käytetään reittien haarautumiskohdissa sekä liitännäisalueilla. Viitassa etäisyysmerkintä sijoitetaan lähemmäksi nuolen kärkeä, sen jälkeen tulee teksti ja mahdollinen kuvatunnus. Patikka- ja muilla eräreiteillä käytetään puusta tehtyjä viittoja, kelkka-, ratsastus- ja pyöräilyreiteillä voidaan paikasta riippuen käyttää myös standardin mukaisia viittoja. Jouko Vornanen Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16 33
Maali- ja tolppamerkinnän sijoitus (SFS 4424). Paikanmerkkejä, joista selviää kohteen nimi, luonne sekä sen tarjoamat palvelut, käytetään liitännäisalueilla ja keskeisissä palvelupisteissä. Paikanmerkit tehdään ulkoasultaan yhteneväisiksi opastusviittojen kanssa. Paikanmerkkeihin ja viittoihin voidaan sijoittaa myös kuvatunnuksia. Reittimerkit Reittimerkki osoittaa reitin kulun maastossa. Reittimerkkejä ovat erilaiset puihin maalatut nauhat ja täplät sekä tolpat ja ristimerkit. Myös kivipyykkejä voidaan käyttää poikkeustapauksissa. Puihin kiinnitettäviä nauhoja käytetään vain tilapäiseen merkintään. Patikka- ja eräretkeilyreitit merkitään metsäisessä maastossa puuhun maalatuilla kaista- tai täplämerkeillä. Täplämerkki ei ole yhtä huomiota herättävä kuin nauhamerkintä ja se sopii maastossa selvästi erottuville reiteille. Avomaastossa tai jos puiden maalaamista halutaan välttää käytetään tolppamerkintää. Merkkien ohjeellinen etäisyys on noin 40 m, periaatteena on näköyhteys merkiltä toiselle siten, ettei eksymisvaaraa ole. Maalimerkki pysyy paremmin havu- kuin lehtipuussa. Kaarnan pintakerros tasoitetaan ennen maalaamista. Koko reittiosuus merkitään samalla värillä. Moottorikelkkareittien merkinnässä käytetään ristimerkkiä (rastilautaa) varustettuna moottorikelkkareitin tunnusmerkillä. Merkin mitat ja rakenne selviävät oheisesta kuvasta. Reitin päättyminen osoitetaan päättymisviitalla, ns. T-merkillä. Vesialueet samoin kuin yleisen tien sillat merkitään reitin päättymisviitalla, jossa lisäkilpenä on maininta vesistöalue ja ajo omalla vastuulla. Merkintätiheyden pääsääntö on, että merkin kohdalta maastossa tulee näkyä kohtuullisissa sääolosuhteissa kaksi seuraavaa merkkiä molempiin suuntiin. Rakennetussa ympäristössä reitin kulku suositellaan osoitettavaksi myös kiinteistön käyttöoikeutta rajaavin merkein Reittimerkit ja -tolpat suositellaan tehtäväksi lehtikuusesta, jonka lahonkesto-ominaisuudet ovat paremmat kuin perinteisten puulajien. 34 Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16
Ristimerkki (SFS 4424) Viranomaismerkit Varoitus-, kielto ja ohjemerkkeinä käytetään standardin SFS 4424 mukaisia merkkejä. Ensisijaisesti käytetään halkaisijaltaan tai sivumitoiltaan 300 mm kokoa (Pieni tai Pieni 2). Myös tieliikenneasetuksen mukaisia merkkejä (esim. STOP-merkki) voidaan käyttää kunhan sekaannusvaaraa varsinaisten tieliikennemerkkien kanssa ei synny. Suosituskoko on 400 mm. Varoitusmerkkejä käytetään mm. varoittamaan teistä, vastaantulijoista, vaarallisista laskuista, metsänhakkuista tai heikoista jäistä. Merkeissä on keltainen kolmio, punainen reunus ja musta kuvatunnus. Kieltomerkkejä käytetään osoittamaan viranomaismääräykseen perustuvaa kieltoa, esim. kalastus- tai moottorikelkkailu kielletty. Kieltomerkin keltaisella ympyräpinnalla on punainen reunus ja punainen vinoviiva sekä musta kuvatunnus. Määräysmerkeillä ilmaistaan viranomaismääräykseen perustuvaa käskyä. Merkissä on sinisellä ympyräpinnalla valkoinen reunus ja kuvatunnus. Reitin päättymisviitta. Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16 35
6610 6620 6630 6655 6648 6638 6636 Jätteet, Kuivakäymälä Lähdevesi tai Laavu, Retkeilyreitti Näköalatorni Nuotiopaikka kiinteät kaivo lepopaikka Ohjemerkeillä annetaan suosituksia, ohjeita ja kieltoja, jotka eivät perustu viranomaismääräyksiin. Niillä osoitetaan tietyille toiminnoille varattua paikkaa tai toimenpidekieltoa. Oheisissa kuvissa on esimerkkejä yleisimmistä ohjemerkeistä. Varoitus-, kielto ja määräysmerkkejä tulee käyttää vain, kun ne ovat välttämättömiä turvallisuuden, yleisen järjestyksen tai ympäristönsuojelun vuoksi. Ensisijaisesti tulee pyrkiä poistamaan vaaraa aiheuttava tekijä. Tarkempia ohjeita liikennemerkkien käytöstä moottorikelkkareiteillä (numerointi tieliikenneasetuksen mukainen ellei toisin mainita) Yleisen tien risteyskohdat merkitään 100 m ennen tietä varoitusmerkillä nro 189 muu vaara varustettuna lisäkilvellä STOP 100 m. Ennen risteävää tietä noin 3 m etäisyydelle tiestä tulee väistämismerkki nro 232 pakollinen pysähtyminen. Erittäin vähäliikenteisiä kylä- ja metsäautoteitä ei merkitä STOP-merkillä, jottei kelkkailijat turru merkintään, vaan käytetään tieliikenteestä tuttua kärkikolmiota (tieliikennemerkki 231 väistämisvelvollisuus risteyksessä). Varoitusmerkkinä käytetään myös kärkikolmiota varustettuna lisäkilvellä 100 m. Risteävät hiihtoladut merkitään varoitusmerkillä nro 154, hiihtolatu. Myös hiihtoladulle tulee asettaa varoitusmerkki muu vaara nro 189 ja lisäkilpeen moottorikelkan kuva. Kelkkareittien risteykset merkitään varoitusmerkillä nro 161 risteys. Poikkeuksellisen kapeat reittikohdat, kuten sillat, on syytä merkitä asianmukaisin varoitusmerkein. Samoin tavallista jyrkemmät mutkat ja kaarteet (merkit 111 ja 112). Määräysmerkkiä 426 moottorikelkkareitti käytetään ainoastaan virallisilla reiteillä, joilla ajaminen edellyttää ajokorttia. 4.4 Liitännäisalueet Reittien varrelle sijoitetaan ulkoilijoiden levähtämistä ja virkistäytymistä varten eritavoin rakennettuja ja varusteltuja levähdys-, tulenteko- ja taukosekä yöpymispaikkoja, joita kutsutaan yhteisnimellä liitännäisalueet. Samat liitännäisalueet voivat palvella erilaisia Tärkeimmät moottorikelkkareiteillä käytettävät liikennemerkit, suluissa tieliikenneasetuksen mukainen numero. Lisää merkkejä löytyy asetuksen lisäksi standardista SFS 4424. 36 Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16
Tuulikki Miettinen Maastoliikenne kielletty. Alueellinen ympäristökeskus voi maastoliikennelain 8 :n mukaan päätöksellään kieltää tai rajoittaa maastoliikennettä. Merkin koko on 400x400 mm. Erityissyystä voidaan käyttää kokoa 600x600 mm tai 200x200 mm. Vaarallisista jyrkänteistä ja muista vaaranpaikoista tulee varoittaa asianmukaisin merkein. Ensisijaisesti tulee kuitenkin poistaa vaaraa aiheuttava tekijä. Kuva on Uuran rotkolaakson reunalta Volokinpolun varrelta. Pakollinen pysähtyminen ulkoilumuotoja ja erityyppisiä reittejä, joten alueet tulee mahdollisuuksien mukaan sijoittaa reittien risteyskohtiin. Myös veneilijöiden ja melojien käyttöön rakennetut rantautumispaikat on syytä hyödyntää. Liitännäisalueiden tarpeeseen ja tiheyteen vaikuttaa paitsi reittien käyttötarkoitus myös käyttötiheys sekä maasto-olosuhteet. Liitännäisalueet sijoitetaan maisemiltaan ja luonnonoloiltaan edustaviin paikkoihin. Aurinkoiset etelärinteet tai etelään avautuvat, kuivat ja tuulensuojaiset maastonkohdat ovat hyviä sijoituspaikkoja. Yöpymispaikoille ei tulisi aamuauringon paistaa suoraan, jottei teltat tai muut yöpymissuojat lämpene liikaa. Varjoisia metsiä, kuusikoita ja kosteikkoja on vältettävä samoin kuin asutuksen, teiden ja melua aiheuttavien toimintojen lähellä olevia alueita. Alueiden kunnossapito- ja huoltomahdollisuudet tulee ottaa huomioon jo paikkojen sijoittelussa. Rakenteisiin kohdistuvaa ilkivaltaa voidaan vähentää sijoittamalla kohteet syrjäisille seuduille tai huonojen tieyhteyksien päässä oleviin paikkoihin. Levähdyspaikkoja sijoitetaan patikointi- ja vaellusreiteille noin tunnin kävelymatkan (4-5 km) välein sekä tarpeen mukaan esimerkiksi näköalapaikoille ja raskaiden nousujen jälkeen. Hiihtoreiteillä levähdyspaikkojen väli voi olla pidempi, 6-10 km samoin kuin vähän käytetyillä eräreiteillä. Yksinkertaisimmillaan levähdyspaikka on tukeva kivi, kaatunut puunrunko tai vastaava. Tarpeen mukaan voidaan levähdys- Väistämisvelvollisuus risteyksessä Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16 37
paikat varustaa myös levähdyspenkillä tai pöytäpenkkiyhdistelmällä sekä jäteastialla. Taukopaikat sijoitetaan jalkaisin kuljettaville reiteille noin 8-10 km välein, vähän käytetyillä reiteillä niitä voi olla harvemmassakin. Hiihtoreiteillä tarvitaan katettuja tulentekopaikkoja 10-15 km välein. Taukopaikkojen perusvarustukseen kuuluu tulipaikka, joka on yksinkertaisimmillaan istuinkehikon ympäröimä nuotiokehä. Pitkien retkeilyreittien varrella ja talvioloissa tarvitaan myös säänsuoja, esimerkiksi laavu, kota, keittokatos tai päivätupa. Myös lato voi joskus toimia säänsuojana. Yöpymispaikkojen suositusetäisyys retkeilyreiteillä on 10-20 km, hiihtoreiteillä noin 20-30 km. Pyöräilyreiteillä päivämatkat voivat olla 30-40 km tai pitempiäkin samoin ratsastusreiteillä. Yöpymispakat tulisi sijoittaa vesistöjen läheisyyteen, jolloin retkeilijöillä on mahdollisuus peseytymiseen ja uimiseen. Yöpymispaikalla tulee olla telttapaikkoja, laavu tai kota, tulipaikka sekä käymälä ja jätehuolto. Talvikäyttöön tarkoitetulle reiteille samoin kuin pitkien eräreittien varrelle voidaan rakentaa autio- tai varaustupia. Yöpyminen voidaan järjestää myös valmiita majoituspalveluja hyväksi käyttäen. Moottorikelkkareiteillä taukopaikkojen välimatkat voivat olla useita kymmeniä kilometrejä. Yöpymispaikkoja ei yleensä rakenneta. Taukopaikkojen varustukseen kuuluu katettu tulipaikka, esim. kota tai laavu sekä käymälä ja jätehuolto. Liitännäisalueille tehtävien rakenteiden tulee olla sinne luontaisesti istuvia ja käytössä kestäviä. Alueen kulttuurihistoria ja olemassa oleva rakennuskanta voi antaa suuntaa rakennusten suunnittelulle. Kulttuurimaisemassa voidaan käyttää lautaverhottuja, maalattuja rakenteita. Metsäisille alueille taas sopivat paremmin hirsirakenteet. Rakenteiden käsittely puunsuoja-aineilla ei aina ole välttämätöntä, jolloin rakenne harmaantuu muutamassa vuodessa maisemaan hyvin sopeutuvaksi. Harmaantumista voidaan myös nopeuttaa käsittelemällä puu veteen sekoitetulla rautavihtrillillä eli rautasulfidilla. Paikasta riippuen voidaan käyttää myös esimerkiksi tervan ja vernissan sekoitusta, ns. Roslangin mahonkia. Taukopaikoille tehtävät tulisijat ohjaavat tulenteon niille varattuihin paikkoihin ja vähentävät näin palovaaraa. Tulipaikkojen puuhuollosta huolehtiminen vähentää oksien katkomista ja luvatonta puun ottoa. Pienten puumäärien varastointiin ja käsivarastoksi soveltuu esimerkiksi laavun tai katoksen Pitkien eräreittien ja talvikäyttöön rakennettujen reittien varrelle voidaan rakentaa autio- tai varaustupia. Kuva on Jussinlammen kämpältä Volokinpolun varrelta. Tuulikki Miettinen 38 Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16
jatke. Paljon käytetyillä paikoilla tarvitaan kuitenkin erillinen liiteri tai puuvarasto. Tulentekoon varatut paikat varustetaan sammutusvedellä ja -välineillä. Etenkin avoimen tulisijan sijoittelussa on kiinnitettävä huomiota paloturvallisuuteen eikä niitä saa käyttää metsäpalovaroituksen aikana. Tauko- ja yöpymispaikkojen varustukseen kuuluu käymälä sekä jätehuolto. Käymälöiden tulee olla kompostoivia, jolloin hajuhaittoja ei synny ja syntynyt kompostijäte voidaan huoletta sijoittaa maastoon. Jätehuollon taso ratkaistaan tapauskohtaisesti. Hankalasti huollettavilla ja vähän käytetyillä reiteillä jätehuoltoa ei välttämättä tarvita vaan retkeilijät opastetaan omatoimisuuteen. Jätteiden keräilyastioiden tulee olla tiiviitä ja kannellisia, etteivät eläimet pääse jätteisiin. Paljon käytetyille ja keskeisille paikoille sijoitetaan jätteiden lajittelupisteitä, joissa erotellaan ainakin kompostoituva jäte sekä lasi ja metallit. Jos kohteessa on kompostoiva käymälä, erillisen kompostorin rakentaminen ei ole tarpeen, vaan eloperäinen jäte voidaan sijoittaa käymäläjätteen joukkoon. Pitkäkankaalle Aarnikotkan polun varrelle rakennettu laavu. Pitkillä eräretkeily- ja patikointireiteillä on juoma- ja pesuveden saanti välttämätöntä. Reittien varrella tai läheisyydessä olevat vedenottopaikat merkitään selvästi. Pintavettä voidaan yleensä käyttää sellaisenaan pesuvetenä sekä keitettynä myös talousvetenä. Puhdasvetiset lähteet ja pohjavesikaivot ovat hyviä vedenottopaikkoja. Rakentamalla lähteeseen tukevat reunat saadaan siitä helposti puhtaana pidettävä vedenottopaikka. Tuulikki Miettinen Levähdys-, tauko- ja yöpymispaikkojen suositusetäisyydet Levähdys- Tauko- Yöpymis- Huom. paikka *) paikka paikka Patikointi- ja vaellusreitit 4-5 km 8-10 km 10 - (20) km Hiihtoreitit 6-10 km 10-15 km 20 - (30) km Ratsastusreitit 10-20 km 30-40 km Pidemmillä reiteillä tiheämmässä Moottorikelkkareitit 40-50 km Yöpyminen matkailuyrityksissä *) Suluissa olevaa etäisyyttä suositellaan ainoastaan vähän käytetyille eräreiteille Pohjois-Savon ympäristökeskuksen moniste 16 39